Digi digi digi… Miksi pienyrittäjän kannattaa olla ajan hermolla?
3.12.2020
Mari (Lehtori) Virtanen
Digitalisaation, digitaalisen oppimisen ja digitaalisten mahdollisuuksien asiantuntijana olen saanut ammattikorkeakoulussa tehdä työtä hyvin erilaisissa projekteissa. Vuosien varrella yhteinen tekijä näille kaikille on ollut digitaaliset teknologiat, sovellukset ja ratkaisut ja niiden soveltava, vaikuttava hyödyntäminen, aina tarkoitukseensa parhaiten soveltuvalla tavalla. Sosiaali- ja terveysalan digitalisaation ja korkeakoulutuksen digitalisaation ohella olen työskennellyt jo vuosia sekä mikro- että pienten ja keskisuurten (PK) -yrittäjien kanssa ja heidän digihaasteidensa parissa. Tähän taustaan pohjaan näkemykseni pienyrittäjää koskevan digitalisaation merkityksestä ja sen vaikutuksista tulevaisuuden näkymiin. Pienyrittäjään kohdistuvista digi-ilmiöistä voit lukea aiemmasta blogimerkinnästäni.
Teknologian nopea kehitys on jo vuosien ajan haastanut poikkeuksetta kaikkien toimialojen malleja, pienyrittäjiä unohtamatta. Vallitsevassa hetkessä teknologisen kehityksen kiivas tahti ei osoita rauhoittumisen merkkejä, päinvastoin. Digitaaliset mahdollisuudet, alustaratkaisut ja globaalit palveluntarjontamallit murtavat yrittäjien perinteisiä ansaintamalleja ympäri maailman, edelleen nopeutuvassa tahdissa. Jos olet jo aiemmin miettinyt yrityksesi ”viemistä verkkoon”, tai mietit sitä parhaillaan, sen hetki taitaa olla viimeistään nyt.
Miltä tulevaisuus näyttää?
Teknologian kiihtyvä kehitys. Pienyrittäjän näkökulmasta teknologisesti merkittäviä muutoksia tapahtuu esimerkiksi tietoliikenneyhteyksissä, joiden laatu ja nopeus paranevat edelleen (aukeaa toiseen palveluun). Huippunopea 5G-verkko alkaa olla monin paikoin arkipäivää, samaan aikaan jo kehitettävän 6G-verkon kanssa. Tekoäly, koneoppinen ja algoritmit tuovat yrittäjän arkeen uudenlaisia mahdollisuuksia. Digitaaliset tulkit ja 24/7 palvelevat chattibotit yleistyvät kovaa vauhtia. Työ alkaa olla ajasta ja paikasta irrottautunutta, tuotteiden ja palveluiden kuluttamisesta puhumattakaan.
Globaalit markkinat ovat pienyrittäjänkin näkökulmasta äärimmäisen mielenkiintoiset. Oman tuotteensa tai palvelunsa voi avata kansainväliseen kauppaan nappia painamalla, esimerkiksi globaalin verkkokaupan muodossa. Maailmanlaajuiset toimintaketjut ja alustatalouden mahdollisuudet tuovat onnistumisen avaimet jokaisen yrittäjän ulottuville, keräten yhteen kysyntää ja tarjontaa yhdistävät markkinat.
Korkealaatuinen asiakaskokemus on vähintääkin yhtä tärkeä, kuin se on aina ennenkin yrittäjälle ollut. Kuitenkin lisääntyvä tarjonta ja globaalisti avautuva markkina korostavat asiakaskokemuksen merkitystä. Viestinnän monikanavaisuus, esimerkiksi sosiaalisessa mediassa, haastaa yrittäjät tuottamaan korkeaa laatua kaikilla tavoilla, yhtäaikaisesti useassa eri kanavassa. Sosiaalisen median voima, niin hyvässä kuin pahassa, on uskomattoman suuri. Influencereiden eli markkinointivaikuttajien käyttö, myös pienyrittäjien tukena, on lisääntymään päin (aukeaa toiseen palveluun).
Markkinoinnin hienovarainen personointi liittyy tiiviisti edelliseen ilmiöön. Hektisessä yhteiskunnassa, jossa kaikki tieto on vain älylaitteen yhden napin painalluksen päässä, sisällön personointi ja tarkka kohdentaminen ovat suuressa roolissa. Minkälaista sisältöä sinun asiakkaasi etsii tai haluaa nähdä ja missä kanavissa? Jo nyt älykkäät koneet, sovellukset ja algoritmit tekevät puolestasi tätä työtä ja tunnistavat asiakkaidesi tarpeita heidän (verkko)käyttäytymisensä perusteella. Yrittäjänä sinun tulee varmistua siitä, että näyt ja kuulut juuri niissä medioissa, joissa sinulle merkitykselliset asiakkaat liikkuvat.
Yrittäjän toimenkuvan ja roolin muutos koskee todella monia, jos ei kaikkia, toimialasta riippumatta. Harvalla työnkuva muodostuu enää pelkästään ”perinteisen yrittäjyyden” ympärille, jolla tarkoitan esimerkiksi kivijalkamyymälää ja sen pyörittämiseen liittyviä toimia. Myös yrittäjän työ lähestyy moniosaajan työnkuvaa, jossa monimediainen sisällöntuottaminen, digitaalisen markkinoinnin kanavien hallinta ja verkkokauppayrittäjyys yhdistyvät, ehkä edelleen niihin perinteisiin malleihin.
Miksi digiä?
Koska maailma muuttuu, emmekä voi sille mitään, vaikka kuinka pyristelisimme vastaan. Kaikkia toimialoja koskeva kiihtyvä digitalisaatio ei jätä tulematta, vaikka me ummistaisimme silmämme ja keskittyisimme tekemään kaiken niin kuin ennenkin. Palvelut, jotka voidaan toteuttaa etänä, toteutetaan jo. Tulevaisuudessa paljon myös niitä, joita ei vielä tällä hetkellä osata edes ajatella. Palvelurakenteet, ansaintamallit ja ansaintalogiikat muuttuvat. Poistuvien tuotteiden ja palveluiden tilalle syntyy koko ajan uusia.
Koska maailma on täynnä mahdollisuuksia ja hienoja toteuttamista vailla olevia ideoita. Käytännössä voittaja on se, joka vie kehitysprosessit onnistuneesti maaliin. Kyse on ideoiden, yritysten ja yrittäjien elinkelpoisuudesta ja ketterästä reagoinnista ansaintamallien ja tuotantoketjujen kehittämisen suhteen.
Koska kehittäminen on kivaa hommaa, jossa jatkuvasti oppii paljon uutta. Onnistuminen ja innostuminen johtavat työn iloon, työhyvinvoinnin parantumiseen ja jopa koettuun työn imuun. Jatkuva oppiminen ja osaamispääoman kartuttaminen ovat yrittäjälle merkittäviä investointeja.
Koska hankalan asian maaliin saaminen voimaannuttaa. Erityisesti digikehittämisen näkökulmasta itsensä ja yrityksensä kehittämisen onnistuminen on koettu hyvin merkittävänä. Onnistuessaan, alun perin valtavalta tuntuva digihaaste, saa aikaan positiivisen kehityspyörteen, joka edelleen kantaa pienyrittäjää uusien haasteiden läpi. Minä osaan, minä pystyn, minä voin. Mikäpä sen paremmin motivoisi edelleen jatkamaan?
Koska on pakko. Yksinkertaisimmillaan pienyrittäjän digitalisoitumista ohjaa tarve liiketoiminnan ylläpitämiseen ja elinkelpoisena säilymiseen. Pakko on perinteisesti hyvä motivaattori, erityisesti bisneksen tuottavuuden ja ansaintologiikan ylläpitämisen näkökulmasta. Jos rahaa ei kassaan perinteisillä malleilla enää tule, on hyvä pysähtyä punnitsemaan muita vaihtoehtoja ja rohkeasti ideoitava ja kehitettävä uutta.
Koska voi olla hyvä luopua vanhasta, kun kehittää ja käyttöönottaa uutta. Kaikessa kehittämisen imussa on hyvä pitää mielessä vanha viisaus siitä, että uuden haltuunotto vaatii monesti vanhan jättämistä taakse. Laatikon ulkopuolella voi olla uusia toimintatapoja, jotka ovat soveltuvimpia tarkoitukseensa kuin vanhat juurtuneet mallit.
Kohti uutta normaalia
Vaikka tällä hetkellä koenkin muutoksen olevan vähintäänkin pysyvä olotila, toivon kuitenkin, että olemme piakkoin jo laskeutumassa kohti uutta normaalia, jossa palvelurakenteet, ratkaisut ja mallit asettuvat pikkuhiljaa paikoilleen, niin että vuoden 2020 aikana eletystä etäkaiken ajasta voidaan pysyvään käyttöön ottaa parhaiten toimivat ratkaisut. Siihen kokonaisuuteen toivon myös pienyrittäjän mahdollisimman hyvin sopeutuvan.
Mari (Lehtori) Virtanen toimii Metropoliassa ylemmän ammattikorkeakoulun yliopettajana, erityisesti terveydenhuollon ja terveysalan koulutuksen digitalisaation parissa. Koulutukseltaan hän on terveystieteiden tohtori ja opettaja, jota kiinnostaa teknologian soveltaminen mielekkäällä, innostavalla ja vaikuttavalla tavalla. Vapaa-ajallaan hän harrastaa graafista suunnittelua, kankaiden digipainantaa, ompelua ja verkkokauppayrittämistä.
Oona 2.0 – yrittäjänaisten liiketoiminnan kasvua digitalisaation ja kumppanuusverkostojen kautta on Euroopan sosiaalirahaston (ESR) osarahoittama hanke, jota Metropolia Ammattikorkeakoulu toteuttaa Uudenmaan alueella. Hankkeen toiminta-aika on 1.4.2020-31.10.2022.
Tikissä on Metropolian tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan (TKI) blogi. Bloggaajat ovat ammattikorkeakoulun henkilöstöä sekä muita TKI-toiminnan asiantuntijoita. Jos haluat kirjoittaa blogiin, ota yhteyttä toimituskuntaan.
Milla Åman Kyyrö, päätoimittaja Viestinnän asiantuntija, TKI-hankkeet ja kehittäminen p. 050 342 0341 milla.amankyyro@metropolia.fi
Päivi Keränen Projektipäällikkö, Muotoilu p. 040 184 1952 paivi.keranen@metropolia.fi
Jussi Linkola Projektisuunnittelija, Hankeviestintä- ja julkaisupalvelut p. 040 184 2448 jussi.linkola@metropolia.fi
Toimituskunta toimittaa Tikissä-blogin sisällöt ennen julkaisua.
Ulla Vehkaperä
on perehtynyt Metropoliassa innovaatiotoimintaan ja -pedagogiikkaan. Hän innostuu työelämän ja opiskelijoiden kanssa yhteistoiminnassa toteutettavista opintojaksoista ja projekteista. Koulutukseltaan Ulla on toimintaterapeutti, terveystieteen maisteri, työnohjaaja ja toiminnallisten ryhmien ohjaaja. Hyvinvointialan yrittäjyys ja uusien palveluiden kehittäminen vievät hänet mennessään. Vapaa-ajalla Ullan voi löytää tilkkutöiden ja ystävien parista. Ota yhteyttä
Katri Myllylä
työskentelee Metropoliassa viestinnän lehtorina median osaamisalueella. Hän on koulutukseltaan kasvatustieteiden maisteri ja taiteen kandidaatti. Lisäksi Katri on pätevöitynyt ammatilliseksi erityisopettajaksi ja opinto-ohjaajaksi. Viestinnän ja median teoriaopetusten lisäksi hän työskentelee opinnäytetöihin ja opiskelijoiden ohjaukseen liittyvien moninaisten työtehtävien parissa. Katri toimii myös viestinnän tutkinto-ohjelmassa graafisen suunnittelun tutkintovastaavana. Muutaman vuoden ajan Katri on pendelöinyt kotoaan Tampereelta Metropolian eri toimipisteisiin, nykyisin ensisijaisesti Arabian kampukselle. Ota yhteyttä
Elina Ala-Nikkola
on osallistuvan ja luovan työotteen, ekosysteemisten työtapojen, viestinnän ja kulttuurihyvinvoinnin edistämisen kehittäjä Metropoliassa. Hän innostuu uuden äärellä olemisesta, eri alojen asiantuntijoiden kohtaamisesta ja osaamisen kehittämisestä yhdessä oppien. Hän on kulttuurituottaja (ylempi AMK), joka vapaa-ajallaan muun muassa lukee, hiihtää, kiertää museoita, kutoo islantilaisia paitoja ja nauttii musiikista. Ota yhteyttä
Johanna Holvikivi
työskentelee Metropoliassa hyvinvoinnin ja kuntoutuksen alueella opetus- ja kehittämistehtävissä. Hän on toiminut pitkään esimiehenä ja kehittänyt korkeakoulun opetusta ja laadukasta oppimista. Johanna on kiinnostunut erityisesti osaamisen johtamisesta, coachingistä ja työnohjauksesta. Hän pitää yhdessä tekemisestä ja uskoo yhteisöllisyyden voimaan. Hänen harrastuksiinsa lukeutuvat intohimoinen kirjojen lukeminen, pyöräily ja veneily. Ota yhteyttä
Jarmo Tuppurainen
työskentelee Metropolian sovelletun elektroniikan tutkimus- ja kehitysyksikkö Electriassa teknologiapäällikkönä. Pääosa hänen työtään on hankkeiden vetäminen. Julkaisutoiminnassa Jarmoa kiinnostaa erityisesti tieteen ja tekniikan kansantajuistaminen. Vapaa-aika Jarmolla kuluu perheen parissa ja aktiivisen liikunnan merkeissä. Ota yhteyttä
Kati Forsman
työskentelee Metropoliassa TKI-viestinnän parissa. Hän aikoi ensin ammattikorkeakoulun lehtoriksi, mutta viestintäasiat veivät hänet mennessään. Metropolian monialaisesta ilmapiiristä Kati nostaa innostavia sisältöjä ja tapahtumia muiden ihmeteltäväksi ja ihailtavaksi. Opiskelijoiden uudet innovaatioprojektit yllättävät Katin positiivisesti kerta toisensa jälkeen. Vapaa-ajasta Kati nauttii koiran kanssa lenkkeillen sekä tytärten taitoluisteluharrastuksen, mökkeilyn ja puutarhanhoidon parissa. Ota yhteyttä
Carita Hand
työskentelee lehtorina Metropolian terveysalalla vastuullaan gerontologisen hoitotyön sekä johtamisen opinnot. Peruskoulutukseltaan hän on sairaanhoitaja ja terveystieteiden maisteri. Näiden lisäksi hänellä on johtamisen ja tuotekehittäjän erikoisammattitutkinnot sekä muistihoitajan koulutus. Hänen ydinosaamistaan ovat muistisairaiden hoitotyö, lähiesimiestyö ja työhyvinvointi. Carita on intohimoinen uuden tiedon etsijä ja kokeilija, joka ei halua unohtaa heikommassa ja haavoittuvammassa asemassa olevia. Hän voimaantuu luonnossa. Ota yhteyttä
Pirjo Koski
työskentelee Metropoliassa hoitotyön lehtorina terveyspalveluiden osaamisalueella. Hän on koulutukseltaan terveystieteiden tohtori ja taustaltaan erikoissairaanhoitaja, kätilö ja opettaja. Pirjo opettaa Metropoliassa tutkimus- ja kehitystyön menetelmiä ja terveyden edistämistä sekä ohjaa opiskelijoiden opinnäytetöitä ja innovaatioprojekteja sekä osallistuu hankkeiden suunnitteluun. Pirjolla on pitkä oman alansa kansainvälinen työkokemus. Hän asuu puolisonsa kanssa Helsingissä ja viettää vapaa-aikaansa huvilallaan Keski-Suomessa liikkuen ja kirjoittaen. Hänen mottonsa kuuluu: "Ne jotka ovat tarpeeksi hulluja uskoakseen, että voivat muuttaa maailman, vielä tekevät sen.” — Steve Jobs. Ota yhteyttä
Milla Åman Kyyrö
on työskennellyt Metropoliassa vuodesta 2006. Hän on erikoistunut tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiohankkeiden viestintään. Tikissä-blogin päätoimittajana Milla aloitti vuonna 2018. Hän työskentelee viestinnän asiantuntijana ja Hankeviestintä- ja julkaisupalvelut -tiimin esihenkilönä. Koulutukseltaan Milla on Master of Media Management (MA) ja kulttuurituottaja (YAMK). Ota yhteyttä
Eija Raatikainen
työskentelee yliopettajana Metropolian sosiaalisen hyvinvoinnin osaamisalueella. Työnkuvaan kuuluu kansallinen ja kansainvälinen hanketyö projektityöntekijänä ja projektipäällikkönä. Eija toimii teemavastaavana (Osallisuuden ja toimijuuden vahvistaminen) Asiakaslähtöiset hyvinvointi- ja terveyspalvelut innovaatiokeskittymässä. Eija on Sosiaalipedagogisen aikakauskirjan apulaispäätoimittaja. Ota yhteyttä
Anna-Maria Vilkuna
aloitti Metropolian TKI-toiminnasta vastaavana johtajana alkuvuodesta 2016. Ammattikorkeakoulun TKI-toimintaa hän on kehittänyt eri tehtävissä yli kymmenen vuoden ajan, ja tähän työhön häntä motivoivat lahjakkaat opiskelijat, ammattitaitoiset kollegat ja monipuoliset yhteistyökumppanit. Koulutukseltaan Anna-Maria on Suomen myöhäiskeskiajasta väitellyt historian tutkija, mikä selittänee kiinnostuksen ottaa haltuun erilaisia ilmiöitä ja tarkastella niitä niin historiallisesti kuin tulevaisuusorientoituneesti. Työn, perheen ja ystävien lisäksi elämään sisältöä antavat luontoretket patikoiden, pyöräillen ja veneillen. Ota yhteyttä
Jussi Linkola
on työskennellyt tutkimus-, kehtys- ja innovaatiohankkeiden parissa eri rooleissa. Hän on suunnittellut ja toteuttanut hankkeita, toiminut viestintäsuunnittelijana, projektipäällikkönä ja viimeksi media-alan asiantuntijalehtorina. Jussi tavoittelee selkeää, täsmällistä ja saavutettavaa viestintää. Ota yhteyttä
Olen saanut kirjoittaa Tikissä-blogiin vuodesta 2018 lähtien. Matka on ollut antoisa. Koska Tikissä on nykymuodossaan vähitellen lähdössä viettämään blogialustojen hyvin ansaittuja eläkepäiviä, ajattelin kertoa hieman omien asiantuntijatekstieni kirjoittamisesta. Miksi innovaatioista kirjoittaminen on niin tärkeää?
Mistä aiheet tulevat?
TV-mainokseen asti päätynyt kirjailija Jörn Donnerin lausahdus, lukeminen kannattaa aina, pätee ainakin omalla kohdallani myös asiantuntijablogien kirjoittamiseen. Moni aihe on kummunnut siitä, että olen lukenut työhön tai harrastuksiini liittyvää kirjallisuutta, muita julkaisuja, lehtiä tai katsonut dokumentteja, teknologiasta, historiasta, startup-kehittämisestä tai vaikkapa muotoilusta. Olen jostakin niistä huomannut uuden, käsittelemättömän näkökulman tai mielestäni kiintoisan aiheen ja halunnut kirkastaa sen blogitekstiksi. Tämä ei tarkoita, että olisin suoraan referoinut jotakin aiemmin lukemaani tai näkemääni. Päinvastoin, asiantuntijablogiartikkelin kirjottamiseen saa ja täytyy käyttää aikaa. Ideasta on monta kertaa ollut pitkä matka lopulliseen tekstiin. Tietojen pitää olla oikein ja lähteiden saatavilla, jotta lukija halutessaan voi mennä syvemmälle aiheeseen. Ja erityisen haasteellista on, että kaikki pitää voida esittää tiiviissä paketissa.
Eikö innovaatioista ole kirjoitettu ja touhotettu jo ihan liikaa?
Innovaatio on käsite, jota säännöllisesti käytetään tiedotusvälineissä, kun halutaan korostaa, että talouden ja yhteiskunnan on kehityttävä. Kaupallisten innovaatioiden merkitystä korostetaan myös tämänhetkisen hallituksen ohjelmassa. Kukin tietenkin käyttäköön arkipuheissaan innovaatio-sanaa, kuten muitakin sanoja, haluamallaan tavalla. Mutta ilman yhteistä ymmärrystä siitä, että innovaatio ei ole vain hyvä idea, vaan ideasta kirkastunut keksinnöllinen tulos, jolle on hyödyntämisväylä, on vaikea kuvitella toimivaa ja tuloksellista suunnittelu- ja kehitystyötä.
Kolme toistuvaa teemaa
Pääsääntöisesti olen käsitellyt kolmea eri teemaa. Ensinnäkin innovaatioiden tunnistamiseen, niiden luomiseen ja hyödyntämiseen kuuluvia asioita: mitä tulee ottaa huomioon, kun olettaa tehneensä keksinnön, mikä innovaatio oikeasti on, mistä saa tukea ja apua, kun haluaa hyödyntää luomaansa tulosta? Toiseksi esimerkkejä muotoilun ja teknologian historiasta. Miten aikoinaan tehdyt innovaatiot usein tietämättämme vaikuttavat edelleen arkeemme ja nykypäiväämme. Ja kolmantena, alkavaa yrittäjyyttä ja edellytyksiä, joiden avulla se on mahdollista. Toisinaan olen pohtinut näiden kaikkien kolmen yhtymäkohtia. Näitä samoja teemoja olen aikeissa käsitellä jatkossakin.
Blogikirjoitusteni pyrkimys on ollut tuottaa lukijalle pieniä oivalluksia. Miten jokin innovaatioasia voi yllättävällä tavalla liittyä johonkin toiseen, näennäisesti täysin eri asiaan.
Haluan myös luoda positiivista ajattelua, että kuka vain voi olla innovaattori. Ideoida uutta, kehittää, ja tunnistaa tekemästään työstä keksinnöllisiä asioita, jotka voivat parhaimmassa tapauksessa johtaa taloudelliseen hyödyntymiseen, esimerkiksi yritystoiminnan kautta. Ja, että hän ei ole yksin ponnisteluidensa kanssa. Päinvastoin, muotoilun, teknologian ja kulttuurin innovaatioiden historia on täynnä tarinoita. Hämmästyttäviä yhteensattumia. Tekijöiden kohtaamisia, jotka muuttivat kaiken. Onnistumisia. Ja traagisia tai surkuhupaisia epäonnistumisia, vaikka tavoitteena on ollut luoda jotakin hyvää ja hyödyllistä. Värikästä yritteliäisyyttä. Hyvässä ja pahassa. Uskon, että näiden aiheiden avaaminen ja niistä kertominen kannattaa jatkossakin. Vaikka historia ei toistakaan itseään, voimme ainakin oppia jotakin edellisten innovaattoreiden onnistumisista ja eritoten, virheistä.
Tässä yhteydessä on syytä myös kiittää blogin toimituskuntaa, erityisesti päätoimittaja Milla Åman Kyyröä, jonka kanssa on ollut ilo tehdä yhteistyötä. Ilman Millan oivaltavia kommentteja ja korjausehdotuksia monet tekstini olisivat voineet olla huomattavasti turpeampia ja moniselitteisempiä.
Tämä on viimeinen blogini Tikissä-alustalla, mutta blogiseikkailuni jatkuvat - mikäli päätoimittajat niin sallivat - vuoden 2025 puolella tulossa olevilla Metropolian uusilla upeilla julkaisualustoilla. Siihen asti toivotan kaikille Tikissä-blogeja lukeville luovuuden hetkiä ja kekseliästä loppuvuotta 2024!
Kirjoittaja
Juha Järvinen työskentelee innovaatioasiantuntijana Metropolian TKI-palveluissa. Hän on koulutukseltaan taiteen tohtori ja teollinen muotoilija. Uusien innovatiivisten ratkaisujen, oivallusten ja toimintamallien löytäminen ja edistäminen innostavat häntä. Paremman tulevaisuuden kehittämiseen tähyävän päivätyön vastapainona hän harrastaa menneisyyteen liittyviä asioita, kuten sukututkimusta, keräilyä ja vanhoja autoja.
Työpaikan saamisessa tarvitaan avuksi työkaluja ja menetelmiä. Mutta miten valita toimivimmat? Tässä artikkelissa on muutamia ajatuksia työnhakuun sopivista tukikeinoista projektinhallinnan näkökulmasta. Tekoälykin on otettu avuksi.
Eikö työllistyminen olekaan projekti?
Työllistyminen voisi pintapuolisesti tarkastellen olla projekti: se vaatii työtä, yksi kerta riittää ja siinä on selkeä tavoite. Onnistuneen projektin tueksi tarvitaan SMART-menetelmää, sen tiedän kokeneena projektipäällikkönä. SMART-menetelmää käytetään projektinhallinnassa yleisesti tarkistuslistana projektin tavoitteiden kuvaamisessa. Siispä olisi hyvä tehdä työpaikkaa etsiville ohje siitä, kuinka SMART-menetelmää voi käyttää työllistymisessä.
Työllistymisprojektissa ensimmäisenä mieleeni tuleva tavoitteenasettelu on tämä: töihin pitäisi päästä, mahdollisimman nopeasti ja mahdollisimman hyvällä palkalla. Kivaa täytyy olla ja hyvä porukka. Tämä on SMART-mallin näkökulmasta hyvä tavoite sikäli, että työllistyminen on konkreettinen (Specific) ja mitattavissa oleva (Measurable) tavoite. Lisäksi vastuuhenkilökin on selvillä (Assignable). Mutta tässä tavoitteen muotoilussa olevat aikataulu-, palkka- ja laatutavoitteet ovat epämääräisiä. Ne eivät ole konkreettisia ja vaikka esimerkiksi palkka on numeroilla mitattava, ei tavoitetta ole asetettu lukuna. Siksi nämä tavoitteen osat eivät ole välttämättä realistisia (Realistic) ja tietyssä ajassa toteutettavia (Time-bound).
Tässä vaiheessa olen entistä vakuuttuneempi siitä, että SMART-mallin soveltamisesta työnhaussa on syytä tehdä ohje.
Kokeilen, kuinka pitkälle ohjeen laatimisessa pääsee tekoälyn avulla. ChatGPT 3.5 vinkkaa seuraavaa: “sen sijaan että asettaisit tavoitteen ‘haluan olla parempi kitaransoittaja’, voit tehdä sen SMART-periaatteen mukaisesti: ‘haluan oppia soittamaan kolme uutta kitarakappaletta kuukauden sisällä, käyttäen päivittäin vähintään tunti harjoitteluun’.
Mielestäni tekoälyn suosittelema esimerkki on enemmänkin toimintasuunnitelma kuin projektimääritelmä. Laatutason määrittely puuttuu ja tarvittava työmäärä on esitetty muodossa “vähintään”, kun sen pitäisi yleensä olla muotoa “enintään”.
SMART-mallin soveltaminen työllistymiseen ei siis ole ihan suoraviivainen asia, ainakaan tekoälyllä tehtynä. Joudun näin ollen toteamaan, että ohjeen laatimisesta ei selviä ilman omaa pohdintaa ja työpanosta.
Työnhaku on kaikkea paitsi yksinkertaista
Työpaikan hankkiminen ei itse asiassa sovi kovin hyvin projektiajatteluun. Erityisesti kun työpaikan saaminen osoittautuu vaikeaksi ja pitkittyy, muuttuu hakeminen prosessinomaiseksi. Samat työvaiheet toistuvat kulloiseenkin tilanteeseen sovitettuina.
Jatkuva itselle sopiva työllistyminen on lähes elämänmittainen prosessi, johon kannattaa panostaa vaikka olisikin töissä. Niin sanottuja varmoja eläkevirkoja ei enää juuri ole.
Projektinhallinnan menetelmät pyrkivät varmistamaan, että projektin toteutus onnistuu. Tärkeää onnistumiselle on projektin tavoitteen hyvä määrittely ja tässä SMART-menetelmä on erinomainen apu. Mutta projektinhallinnan menetelmien menestyksekäs hyödyntäminen edellyttää myös sitä, että lähtötilanne tunnetaan hyvin ja että ulkoisia epävarmuuksia ja riskejä voidaan hallita. Työpaikan haussa näin ei ole, sillä työmarkkinatilanne muuttuu koko ajan työpaikkojen avautuessa ja sulkeutuessa. Tähän ei työnhakija pysty käytännössä mitenkään vaikuttamaan eikä myöskään kilpailuun. Samoja työpaikkoja hakee moni muukin. Yksittäinen henkilö ei myöskään pysty tekemään työnhakua määräänsä enempää eli työnhaku on huomattavasti sekä aikataulu- että resurssirajoitteista.
Työnantajien kannalta tarkasteltuna tyypilliset rekrytointiprosessit koostuvat varsin vakiintuneista vaiheista, joilla rajataan harkittavien työnhakijoiden joukkoa. Työnhakijan on selvittävä kaikista vaiheista eteenpäin ja viimeisestä vaiheesta selvittyään hän saa työpaikan.
Työpaikan hakemiseen ja saamiseen työnhakijalle kuuluvat vaiheet voivat olla prosessinomaisia, kuten esimerkiksi kulloinkin avoinna olevien työpaikkojen etsintä ja verkostoituminen. Toiset vaiheet ovat projektinomaisia, kuten esimerkiksi hakemuksen tekeminen tiettyyn avoinna olevaan työpaikkaan.
Menetelmät ja työkalut on valittava tehtävän luonteen mukaan
Työnhakijat voivat parantaa mahdollisuuksiaan selvitä rekrytoinnin vaiheista eteenpäin sekä panostamalla yksittäiseen vaiheeseen, kun se on ajankohtainen, että investoimalla aikaansa omien valmiuksien kehittämiseen. Näitä valmiuksia ovat työnhakuun tarvittavien dokumenttien, portfolion ja sosiaalisen median sisältöjen laatu sekä kyky muokata ansioluetteloa ja hakukirjettä kunkin haettavan työpaikan vaatimuksia vastaavalla tavalla. Myös työnhaun prosessin eri vaiheiden osaaminen on tällainen valmius.
Paremmat valmiudet kasvattavat todennäköisyyttä menestyä rekrytointiprosessissa ja mahdollistavat osallistumisen useampiin rekrytointiprosesseihin samaan aikaan.
Olen oivaltanut, että työnhakijalle olisi hyödyllistä tarkastella omia työllistymisvalmiuksiaan kypsyysmalliajattelun avulla. Näin erityisesti, jos työnhaku pitkittyy. Itse asiassa myös jokaisen töissä olevan olisi hyödyllistä tarkastella työllistymisvalmiuksiaan kypsyysmallin avulla varautumistoimena ja oman uranhallinnan osana.
Nyt kun ymmärrän, mitä oikeastaan haluan, löytyvät oikeat kysymykset tekoälylle helpommin. ChatGPT:n tekstiä tiivistäen: kypsyysmalli on kehys tai työkalu, joka auttaa organisaatioita, yrityksiä tai prosesseja arvioimaan tai mittaamaan niiden nykyistä suorituskykyä tai kehitysvaihetta tietyllä alueella.
SMART- ja kypsyysmallin työnhakuun soveltuva vertailu tekoälyllä
Lopulta pääsen tekoälyn kanssa asiaan eli sanoittamaan tätä tekstiä varten vertailua SMART-mallin ja kypsyysmallin soveltuvuudesta työllistymisvalmiuksien kehittämiseen: SMART-malli soveltuu hyvin konkreettisten tavoitteiden asettamiseen ja seurantaan. Työllistymisvalmiuksien kehittämisessä se voisi auttaa yksilöä asettamaan selkeitä ja mitattavia tavoitteita, kuten hankkimaan uusia taitoja tietyllä aikataululla tai saavuttamaan tietyn tason osaamisessa.
Kypsyysmalli voi auttaa yksilöä hahmottamaan, missä vaiheessa hänen työllistymisvalmiutensa ovat ja mitä askelia tarvitaan kehittymiseen. Se voi tarjota laajemman viitekehyksen eri osa-alueiden kehittämiseen, kuten ammatillisiin taitoihin, pehmeisiin taitoihin tai verkostoitumiseen.
Hyödyllistä olisi yhdistää molemmat lähestymistavat: asettaa SMART-tavoitteita osana suurempaa kypsyysmallia, jolloin yksilö voi seurata konkreettista edistymistään samalla kun hän hakee laajempaa kehitystä työllistymisvalmiuksissaan.
Johtopäätöksenä totean, että työllistymistä tukevassa Uraohjain+-hankkeessa tehdään siis opastus sekä SMART-menetelmän että kypsyysmallin hyödyntämisestä työnhaussa. Ja tekoälyn.
Kirjoittaja
Tapani Martti (DI, AmO) on lehtori Metropoliassa ja toimii työllistymistä tukevaa palvelua kehittävässä, EU:n osarahoittamassa Uraohjain+-hankkeessa Metropolian osuuden projektipäällikkönä ja it-alan asiantuntijana.
Mistä lähtökohdista voisi yhdistää hanketoiminnan, yritysyhteistyön ja yrittäjyyshengen ammattikorkeakoulussa uudella tavalla, parantamaan hanketoiminnan tuloksellisuutta?
Olemme miettineet tätä yhdessä Metropolia Ammattikorkeakoulun Turbiini-kampusinkubaattorin ja puhtaat ja kestävät ratkaisut innovaatiokeskittymän toimijoiden kesken, käytyämme kesällä 2023 koulutuksen, jossa pääroolissa oli Ash Mauryan kehittämä Lean Canvas ja sen toteuttamiseen tarvittavat toimintatavat. Sen tarkoitus on tarjota malleja ja toimintatapoja, jotka mahdollistavat startup-yritysten kasvua ja toimintaa. Kesän kuumina iltoina jäimme miettimään, että olisiko tässä jotain sellaista, jota voisi käyttää myös hanketoiminnassa ja tukemaan yrittäjämäisen toimintatavan ja ajattelumallin leviämistä kampusinkubaattorista laajemmin Metropolian tutkimus-, kehittämis-, innovaatio- ja oppimistoimintaan (TKIO).
Hankkeiden ja startuppien yhdistävät ja erottavat tekijät
Monessa kohtaa hanketoiminnalla ja startupilla on yllättävän paljon samankaltaisia piirteitä, vaikka se voi kauempaa tarkastellen tuntua yllättävältä. Samankaltaisuuksia on rahoituksessa ja sen kestossa, tiimin koossa, tarpeessa ymmärtää kohdeyritysten tarve, tuntemattomien muuttujien määrässä ja tehtävien priorisoinnissa.
Toki on myös selkeitä eroja, kuten meidän tapauksessamme hanketoiminta osana isoa korkeakoulua ja tästä tuleva turvallisuuden taso, onnistumisen mittaamisen ja siitä tulevien seurausten ero ja hankerahoituksen viranomaishallinnasta tulevat erityispiirteet.
Käymme seuraavaksi nämä tarkemmin läpi ja tarjoamme lopuksi ideamme siitä, kuinka Lean Canvasta voisi käyttää tukemaan tuloksellista hanketoimintaa.
Rahoitus on onnistumisen edellytys
Startup-toiminnassa käytetään usein kiitoradan käsitettä, jossa lasketaan aikaa siihen, että olemassa oleva rahoitus loppuu tiedossa olevalla menorakenteella. Tästä tulee pisin mahdollinen toiminta-aika, jonka sisällä yrityksen on joko löydettävä riittävästi maksavia asiakkaita tai saatava lisärahoitusta. Hankkeet taas rahoitetaan tietyllä summalla tietyksi ajaksi ja tässä on yleensä heikosti neuvotteluvaraa. Näin syntyy yhteneväinen aikajänne, tyypillisesti pari vuotta, ja aikataulupaine saada tuloksia aikaan.
Startupin tavoite on usein ensimmäisten vuosien aikana löytää paikkansa markkinoilta sekä rakentaa siihen sopiva liiketoimintamalli. Tämän kautta yrityksen seuraava rahoituskierros mahdollistuu ja toiminta jatkaa. Hanke pyrkii siihen, että sen kehittämät toimenpiteet jäisivät elämään ja että sen tekemän kehityksen pohjalta voidaan rakentaa seuraava hanke. Ei hankkeen itsensä vuoksi, vaan ennen kaikkea sen löytämän tiedon tai osaamisen jatkojalostamiseen eteenpäin.
Työroolit ja tehtävien laaja-alaisuus
Usein hanketiimi ja startup-tiimi ovat samaa kokoluokkaa, muutamia henkilöitä, joilla on omat tehtävänsä ja osaamisensa, mitä he tuovat projektin palvelukseen. Johtuen kireästä aikataulusta ja tarpeen epäselvästä määrittelystä, tiimit joutuvat usein tekemään tehtäviä ristiin ja projektipäällikkö joutuu ottamaan saman roolin kuin toimitusjohtaja, eli tekemään tarvittaessa kaikkien tehtäviä ja myös niitä tehtäviä, joita kukaan muu ei tee, mutta tulee saada tehtyksi.
Toimiva startup tarvitsee selkeän ymmärryksen tuottamastaan palvelusta ja sen lisäarvosta asiakkaalleen saadakseen myyntiä. Toimiva hanke tarvitsee ymmärryksen tuottamastaan lisäarvosta hankkeen kohteena oleville yrityksille voidakseen onnistua saavuttamaan tavoitteet, jotka rahoittajalle on luvattu. Molemmat toimivat suuren epävarmuuden ja muuttujien keskellä.
Niin yritystä aloittaessa kuin hanketta kirjoittaessa on alustava käsitys siitä, mitä tavoitellaan ja miten. Nämä seikat ovat taipuvaisia muuttumaan, kun hankkeen käytännön toteutus alkaa. Muutokset voivat johtua toimintaympäristön muutoksista, henkilöstövaihdoksista, väärinarvioidusta tarpeesta tai teknisistä muutoksista. Tämä vaatii kykyä reagoida nopeasti muuttuviin tilanteisiin ja toimintaympäristöön.
Työsuunnitelman ositus ja tehtävien priorisointi
Molemmissa toiminnoissa on myös olennaista tehdä priorisointia tehtävien suorittamisen ja suoritusjärjestyksen suhteen. On tehtäviä, jotka tulee tehdä mahdollisimman nopeasti. Osan tehtävistä joutuu välttämättä resurssipulan takia siirtämään ajassa eteenpäin.
Eroja, onko niitä?
Metropolian kontekstissa toimittaessa meillä on varmuus siitä, että hanke pyörii annetun ajan, palkat tulevat ajallaan, toimitilat ovat tarkoituksenmukaiset ja saamme toiminnallemme Metropolian mainehyödyn. Aloittavalla yrityksellä on riskinsä kaikissa näissä osa-alueissa.
Onnistumisen mittaamisessa hankkeen ja yritystoiminnan kohdalla on eroja. Yritys mittaa onnistumista euroilla, myynnillä ja tuloksella. Mutta jos otetaan tarkasteluun Mauryan esittelemä käsite friction, joka voidaan ymmärtää kiinnostuksella, tällöin tavoitteet ovat lähempänä toisiaan.
Hanketoiminnasta ei ole tehtävissä liiketoimintakauppoja tai arvoaan kasvattaneen yrityksen myyntiä.
On kuitenkin nähtävissä, että onnistuneista hankkeista olisi mahdollista lähteä kehittämään myös yritystoimintaa, kun onnistutaan tunnistamaan tuotteen tai palvelun tarve, ja kehittämään siihen riittävän hyvin toimiva ratkaisu. Tai palvelu hanketoimintaa tekevän korkeakoulun palveluvalikoimaan. Uskomme, että tämä on mahdollisuutena kiinnostava.
Sarjan aiemmissa kirjoituksissa on esitelty Running lean -kirjasta otettuja työkaluja ja ajatusmalleja, kuten
lean canvas
UVP eli ainutkertainen arvolupaus
traction eli kiinnostus kohdeyritysten parissa
hissipuhe
90 päivän sykli.
Näiden pohjalta on mahdollista luoda ja rakentaa paremmin toimivia, enemmän yhteistyökumppaneiden tavoitteisiin osuvia hankkeita tukemaan ammattikorkeakoulun TKIO-toimintaa.
Kirjoittaja
Timo Nykopp toimii TKI-Tiimipäällikkönä Metropolian Puhtaat ja kestävät ratkaisut innovaatiokeskittymässä. Koulutukseltaan hän on Restonomi (AMK) ja kauppatieteiden maisteri.
Lähde
Ash Maurya: Running Lean: Iterate from Plan A to a Plan That Works. 3rd edition (2022), O’Reilly media.
Työelämäyhteistyö liittyy kiinteästi ammattikorkeakoulutukseen (Opetus- ja kulttuuriministeriö 2018: 62, 65). Kuntoutuksen ylemmän AMK-tutkinnon opiskelijat syvensivät kuntoutuksen palvelutoiminnan johtamisen osaamista työelämän yhteistyökumppanin johdatuksella, kun Movement Fysioksen yrittäjä Mia Marttinen kertoi niin valoista kuin varjoista, joita perheyrityksen pyörittämiseen liittyy.
Kuntoutuksen ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon Kuntoutuksen palvelutoiminnan johtaminen -opintojakson tavoitteena on, että opiskelija osaa hyödyntää liiketoiminnan, yrittäjyyden ja talouden osaamista julkisella, yksityisellä ja kolmannella sektorilla (Kuntoutuksen tutkinto-ohjelma [YAMK] Opetussuunnitelma 2018: 12). Mielekäs tapa palvelutoiminnan johtamisen osaamisen vahvistumiseksi on työelämäyhteistyössä toteutuva ymmärryksen muodostuminen ja oppiminen.
Tänä syksynä kuntoutuksen (YAMK) -opiskelijaryhmä pääsi kuulemaan yrittäjän kokemuksia fysioterapiapalveluita tarjoavan yrityksen palvelutoiminnan johtamisesta. Keskeisinä näkökulmina olivat talous ja markkinointi.
Sosiaali- ja terveysalan yritykset ovat olleet pienessä kasvussa viime vuosina, vaikka isot yritykset ovatkin ostaneet niitä (Sosiaali- ja terveyspalvelut, epävarmoista tulevaisuuden näkymistä hyvinvoinnin kasvuun? 2018). Tulevaisuuden palvelut ovat usein yhä monimuotoisemmin tuotettuja ja edellyttävät verkostomaista yhteistyötä julkisen ja yksityisen sektorin välillä. Kansainväliset muutostrendit, kuten digitalisaatio, edellyttää uudenlaisten palveluiden luovaa, innovatiivista soveltamista.
Analysoi ja profiloidu
Yritystoiminnan taustalla on tarkka analyysi toimintakentästä ja potentiaalisesta asiakaskunnasta. Asiakaskunnan tarpeita ja toiveita on kuunneltava tarkalla korvalla niin vastaanotolla, tapahtumissa kuin sosiaalisessa mediassakin. Menestymisen avain piilee omien vahvuuksien tunnistamisessa ja kilpailijoista erottumisessa. Yrittäjä, fysioterapeutti Mia Marttinen kertoi, että kilpaillulla terveyden ja hyvinvoinnin alalla on hahmotettava oman palvelutarjonnan keihäänkärki, jonka suunnassa rakentuvat myös yrityksen ilme ja markkinointi. Esimerkiksi verkkosivuilta on nopeasti pystyttävä hahmottamaan se, mistä yrityksen toiminnassa ja tarjonnassa on kyse. (Ks. myös Hesso 2015: 34–35; Hesso 2019.)
Tuotteiden rakentaminen vaatii luovuutta, jotta onnistutaan vastaamaan uusiin ja olemassa oleviin tarpeisiin. Täytyy koota ryhmä tai verkosto, jossa on monenlaista osaamista. Niin kuin edellä mainittiin, niin huolellista taustatyötä ja analyysiä tarvitaan. Monenlaisten ideoiden kautta syntyy parhaat oivallukset, joista sitten voi kehittää sopivan kokoisia ja näköisiä tuotteita. Näitä joutuu sitten käytännössä testaamaan ja muotoilemaan, minkä kautta avautuu uusia suuntia. (Viitala ym. 2019.)
Markkinoi
Markkinointi digitaalisella aikakaudella tarkoittaa algoritmeja, data-analytiikkaa ja Google-optimointia. Ellei satu olemaan asiantuntija myös markkinoinnissa, voi olla hyvä jättää markkinoinnin suuret linjat alan ammattilaisten hoidettavaksi. Tämä auttaa oman työtaakan hallinnassa, kertoi fysioterapian asiakastyötä tekevä Marttinen. On myös syytä muistaa, että jokainen kohtaaminen asiakkaan kanssa on markkinointia, sillä tänä päivänä asiakkaan kokemus, hyvässä ja pahassa, leviää tehokkaasti puskaradiossa, somessa ja asiakkaan verkostoissa eteenpäin. (Vrt. Hesso 2019.)
Kuntoutuksen YAMK-ryhmän kanssa keskusteltiin sisältömarkkinoinnista sekä oman asiantuntijuuden tunnistamisesta, sanoittamisesta ja rohkeasta esiin tuomisesta. Tämä helpottaa niiden väylien tunnistamista, joiden kautta oman asiakaskunnan tavoittaa parhaiten ja joiden kautta potentiaalinen asiakaskunta tunnistaa myös sinut. Marttinen ja ryhmä keskustelivat fysioterapian sekä muiden kuntoutuksen ammattilaisten ja asiantuntijoiden näkymisen vahvistumisesta ihmisten arjessa, joka digitalisoituu vauhdilla. Rohkeasta sote-ammattilaisesta kirjoitti hiljattain myös Hesso digitalisoituvaa kuluttamista käsitelleessä kirjoituksessaan (Hesso 2019).
Verkostoidu
Perheyrittäjyys suurten palveluntarjoajien rinnalla on kovaa työtä. Yritystoiminnan ja yhteistyön verkostot tarjoavat tukea ja parhaimmillaan avaavat uusia ovia liiketoimintaan. Yhteistyö, jossa omien osa-alueittensa osaajat yhdistävät voimansa, kuvautui Marttisen puheissa asiakaslähtöisenä palveluna ja resurssien järkevänä jakamisena. Kuntoutuksen YAMK-ryhmän kanssa keskusteltiin yhteistyöstä asiakkaan parhaaksi, vaikka toimijoiden välinen tiukka kilpailu on yrittäjän arkea.
Kuntoutus ja kuntoutuminen yhdistää monia toimijoita omine intresseineen. Toimijoiden keskinäinen tunteminen ja vuorovaikutus ovat avainasemassa, kun kuntoutujan tarpeen mukaisella yhteistoiminnalla tähdätään kuntoutumisen edistymiseen (ks. Järvensivu 2019: 227–231). Yhteiskunnalliset muutokset, kuten ikääntyvä väestö ja työn murros, edellyttävät avautumista uudenlaiselle yhteistyölle verkostoissa, kun tavoitteena on toimintakyky, hyvinvointi ja hyvän arjen mahdollistuminen. Kyse on kuntoutujan ja hänen lähiverkostonsa sekä kuntoutuksen palveluntuottajien – julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin – yhteistoimijuudesta. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2018: 10–11, 17.)
Osaaminen tiivistyy yhteistyössä
Yrittäjän vierailu oli käytännönläheinen ja virkistävä tapa syventää ymmärrystä kuntoutuksen palvelutoiminnan johtamisessa. Sen aikana vahvistui käsitys kuntoutusalan osaamisen ja asiantuntijuuden esiin tuomisesta ja valjastamisesta hyötykäyttöön verkostomaisessa yhteistyössä. Tätä vierailukin käytännössä oli.
Tulevaisuus haastaa niin pienet kuntoutuksen mikroyritykset kuin suuret palveluntuottajat jatkuvasti kehittämään asiakaslähtöisiä palveluita asiakkaiden hyvään arkeen.
Kirjoittajat:
Kuntoutuksen ylemmän ammattikorkeakoulun opiskelijaryhmä, syksy 2018, Metropolia Ammattikorkeakoulu
Johanna Holvikivi, yliopettaja
Lähteet:
Hesso, Johannes 2015. Hyvä liiketoimintasuunnitelma. Helsinki: Kauppakamari.
Hesso, Johannes 2019. Digitalisoituva kuluttaminen mahdollistaa tehokkaan terveysvaikuttamisen. Blogikirjoitus. Rehablogi 29.8.2019. Saatavana osoitteessa: <https://blogit.metropolia.fi/rehablogi/2019/08/29/digitalisoituva-kuluttaminen-mahdollistaa-tehokkaan-terveysvaikuttamisen/>. Luettu 9.10.2019.
Järvensivu, Timo 2019. Verkostojen johtaminen. Opi ja etene yhdessä. Helsinki: Books on Demand.
Kuntoutuksen tutkinto-ohjelma (YAMK), Opetussuunnitelma 2018. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu. Saatavana osoitteessa: <https://www.metropolia.fi/fileadmin/user_upload/Klusterit/Hyto/Kunty/Kuntoutus_yamk__opetussuunniopetu.pdf>. Luettu 5.9.2019.
Opetus- ja kulttuuriministeriö 2018. Ammattikorkeakoulu-uudistuksen arviointi. Loppuraportti. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2018: 32. Helsinki: Opetus- ja kulttuuriministeriö. Saatavana osoitteessa: <http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/161050/okm32.pdf>. Luettu 5.9.2019.
Sosiaali- ja terveysministeriö 2018. Eheä yhteiskunta ja kestävä hyvinvointi. Sosiaali- ja terveysministeriön tulevaisuuskatsaus. Valtioneuvoston julkaisusarja 22/2018. Saatavana osoitteessa: <http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/160904>. Luettu 9.10.2019.
Toimialaraportit – Sosiaali- ja terveyspalvelut, epävarmoista tulevaisuuden näkymistä hyvinvoinnin kasvuun? TEM 2018. Saatavana osoitteessa: <http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-327-351-1>. Luettu 20.12.2019.
Viitala, Riitta & Jylhä, Eila 2019. Johtaminen. Keskeiset käsitteet, teoriat ja trendit. Helsinki: Edita.
Yrittäjyys kiinnostaa opiskelijoita enemmän kuin aikaisemmin ja joka kolmas korkeakouluopiskelija on kiinnostunut yrittäjänä toimimisesta (Suomen Yrittäjät, 2019). Taustalla lienee työelämän ja yrittäjyyden monimuotoistuminen. Raja työntekijänä ja yrittäjänä toimimisen välillä ei enää ole niin jyrkkä. Erilaiset kevytyrittäjyyteen verrattavat työn tekemisen muodot ovat lisääntyneet ja työtä saatetaan tehdä monelle eri työnantajalle.
Lisäksi nuorten asenteet työtä kohtaan ovat muuttuneet. Työelämältä odotetaan merkityksellisyyttä taloudellisen turvan lisäksi. Työtä halutaan tehdä oman arvopohjan mukaisesti ja työ on yksi tapa toteuttaa itseään ja unelmiaan. (Kokkinen, 2020)
Opettajien ja opiskelijoiden yrittäjämyönteinen asenne on tarpeen myös sote-alalla.
Myös sosiaali- ja terveysalalla kiinnostus yrittäjänä toimimiseen on lisääntynyt ja yrittäjämäisten taitojen osaaminen on tullut tärkeäksi monissa työtehtävissä. Useat julkiset sosiaali- ja terveysalan palvelut järjestetään nykyisillä hyvinvointialoilla yhteistyössä yksityisen sektorin kanssa. Vaikka sosiaali- ja terveysalan työntekijä ei toimisi koskaan yrittäjänä, on hänen tärkeää tietää perusasiat alan yrittäjyydestä ja erilaisista toimintatavoista.
Kuvaan tässä blogissa millaiseksi sosiaali- ja terveysalan opiskelijoille tarjottavat yrittäjyysopinnot ovat rakentuneet reilun kymmenen vuoden aikana Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Lähtökohtana on sekä opettajien että opiskelijoiden yrittäjämyönteinen asenne.
Yrittäjyysmyönteinen asenne opintojen ohjauksessa
Sosiaali- ja terveysalan opiskelijoiden yrittäjyyspolun rakentamisessa on ollut tärkeää se, että kaikki opettajat näkisivät yrittäjyysuran yhtenä sosiaali- ja terveysalan opiskelijan uravaihtoehtona. Opettajat, niin kuin kaikki muutkin, suhtautuvat yrittäjyyteen eri tavoin ja heillä voi olla vahvoja negatiivisia mielipiteitä yrittäjänä toimimisesta. Nämä mielipiteet eivät saisi estää yrittäjyydestä kiinnostuneita opiskelijoita perehtymästä lisää aiheeseen.
Sosiaali- ja terveysalan toimintaympäristön muuttuessa tarvitaan innovatiivisia ja yrittäjähenkisiä alan ammattilaisia ratkaisemaan esimerkiksi työntekijöiden riittävyys, palvelujen digitalisoituminen ja ikääntyvän väestön hoito. Tarvitaan sekä yksityisiä palveluntuottajia että julkista ja kolmatta sektoria toimimaan yhdessä ja kehittämään uusia toimintatapoja ja palveluja. (Tevameri, 2022.) Riippumatta sektorista, kestävät ratkaisut edellyttävät yrittäjämäistä asennetta ja toimintatapaa. Perinteisesti sosiaali- ja terveysalalla yrittäjyysopinnot eivät ole olleet opintojen keskeinen sisältö eikä yrittäjyys ole ollut esillä varteenotettavana uravaihtoehtona.
Yrittäjyys vaatii paljon osaamista ja sen vuoksi opintojen aikana on tärkeä tarjota yrittäjyydestä kiinnostuneille opiskelijoille erilaisia oppimisen mahdollisuuksia. Opiskelijan on tärkeää kuulla näistä jo opintojen alussa, opintojen ohjauksessa ja omalta tutoropettajaltaan. Erilaiset työelämä- ja uraohjauspäivät ovat hyvä mahdollisuus tuoda esille yrittäjänä toimimisen vaihtoehtoja sosiaali-, terveys- ja hyvinvointialoilla. Innostavat alumnien yrittäjyystarinat vaikuttavat myönteisesti myös opiskelijoiden yrittäjyysasenteisiin. Mitä lähempänä tarina on opiskelijoiden omaa alaa, ikää tai elämäntilannetta, sitä innostavampia ja kannustavampia tarinat ovat.
Yrittäjyysopintojen taustalla EntreComp-viitekehys
Sosiaali- ja terveysalan opiskelijoiden yrittäjyysopintojen polkua on kehitetty Metropolia Ammattikorkeakoulussa useamman vuoden ajan vastaamaan työelämässä vaadittavaa osaamista. Opetussuunnitelmia uudistettaessa on käyty keskustelua siitä, millaisia opintoja tarvitaan, jotta ne vastaisivat työelämässä vaadittavaa osaamista. Samalla on tehty tiukkaa valintaa siitä, mitä ja miten eri opintoja tarjotaan opiskelijoille opintoihin sisältyvänä ja mitkä puolestaan vapaasti valittavina opintoina.
Yrittäjyysopintopolun opintojen kehittämisessä on käytetty EntreComp-viitekehystä (Bacigalupo ym. 2016), jossa yrittäjyyskasvatusta ei nähdä pelkästään yrittäjäksi kasvattamisena, vaan tavoitteena on kokonaisvaltainen yrittäjämäisen asenteen ja monipuolisten taitojen kehittyminen. Lisäksi on käytetty yrittäjyyskasvatuksessa tunnettua mallia jakaa yrittäjyysopinnot kolmeen ryhmään tavoitteen ja toteutustavan mukaan (Römer-Paakkanen & Suonpää, 2017; Embedding Entrepreunership Education, 2022). Yrittäjyysopintojen tavoitteena on:
saada perustiedot yrittäjyydestä ja alan yrityksistä ja toimintatavoista.
saada kokemusta ja syventää tietoja, taitoja ja osaamista yhdessä yrittäjien ja yritysten kanssa.
kasvattaa yrittäjätaitoja, oppia yritystoiminnasta ja kehittää omaa yritysideaa tai yritystä.
Metropolian sosiaali- ja terveysalan yrittäjyysopinnot rakentuvat näiden kolmen tavoitteen mukaisesti (Kuva 1). Perustietoa yrittäjyydestä ja toimialan erityispiirteistä opiskelijat saavat opintojaksolla, joka sisältyy heidän opintoihinsa. Kokemusta ja osaamista yrittäjyydestä ja yrittäjämäisestä toiminnasta he voivat kartuttaa erilaisten vapaasti valittavien opintojen ja työelämäyhteistyön kautta. Omaa yritysideaansa tai yritystään opiskelijat pääsevät kehittämään yrityshautomossa, jossa he saavat tuekseen laajan yrittäjyysverkoston.
[caption id="attachment_5839" align="aligncenter" width="620"] Kuva 1. Metropolian Sote-opiskelijan yrittäjyysopintojen polku.[/caption]
Yrittäjyysopintojen kokonaisuus on kehitetty monen opettajan voimin erilaisten hankkeiden ja projektien kautta. Kuvaan seuraavassa tarkemmin yrittäjyysopintojen kolmea kokonaisuutta.
Realistinen tieto keskeistä yrittäjyyden perusopinnoissa
Yrittäjyyden perusopintojen tavoitteena on, että opiskelija oppii yrittäjämäisen toiminnan perusteita. Opinnot sisältävät teoreettista tietoa ja painottavat muun muassa perusteluja siitä, miksi yrittäjämäistä toimintaa ja osaamista tarvitaan yhteiskunnassa. Tärkeää on ymmärtää omaan ammattiin tai työtehtävään liittyvän toimialan erityispiirteet. Vaikka opiskelijan tavoitteena ei olisikaan toimia yrittäjänä, on hänen hyvä ymmärtää yrittäjämäisen toiminnan perusasioita. Näitä taitoja tarvitaan kaikissa työtehtävissä. (Römer-Paakkanen & Suonpää, 2017.)
Sosiaali- ja terveysalan yrittäjyysopinnoissa keskeistä on toimialaan perehtyminen. Tärkeää on tietää palvelujärjestelmästä se, miten palveluja tuotetaan julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin toimesta. Oleellista on myös tietää, miten julkiset hankinnat ja tarjouskilpailutus toimii, mitkä ovat lakisääteisiä julkisia palveluja ja millainen on alan lupa- ja valvontamenettely. Lisäksi on tärkeää ymmärtää asiakkaiden tarpeet ja miten kehitetään laadukkaita, kannattavia ja kestäviä palveluja. Tätä sote-alan yrittäjyyteen liittyvää perustietoa on luettavissa Reittejä hyvinvointialan yrittäjyyteen -hankkeen julkaisusta.
Yrittäjyyden perusopintoihin jokaiselle Metropolian sosiaali- ja terveysalan opiskelijalle kuuluu opintojakso, joka on tavoitteiltaan ja sisällöltään samanlainen kaikille opiskelijoille, tutkinnosta riippumatta. Opintokokonaisuus on rakennettu itsenäiseksi verkkototeutukseksi niin, että se olisi opiskelijalle mahdollisimman joustava suorittaa. Paras ajoitus näyttää olevan opintojen alkupuolella, mutta siinä vaiheessa kun opiskelija tuntee jo jonkin verran sosiaali- ja terveysalaa sekä omaa tulevaa ammattiaan. Tällöin hän ehtii vielä opintojen aikana tehdä yrittäjyyden syventäviä opintoja ja osallistua Turbiini-yrityshautomon toimintaan.
Kannustavaa kokemusta syventävissä opinnoissa ja harjoittelussa
Yrittäjyyden syventävissä opinnoissa tavoitteena on oppia yrittäjämäistä toimintaa ja monipuolisia ratkaisemisen taitoja. Opinnoissa korostuvat yhteistyö eri työelämäkumppaneiden kanssa ja aidot oppimisympäristöt. Opiskelija pääse harjoittelemaan esimerkiksi palvelumuotoilua, asiakaslähtöistä toimintaa ja yhteiskehittämistä. Erilaiset kehittämis- ja oppimistehtävät yrittäjien ja yritysten kanssa kannustavat pohtimaan yrittäjänä toimimista ja antavat konkreettisia esimerkkejä yritystoiminnasta.
Syventävissä opinnoissa ja harjoittelujaksoilla opiskelijat voivat luontevasti kehittää yrittäjyystaitojaan. Oleellista on se, miten nämä opinnot on rakennettu, mitä odotetaan sosiaali- ja terveysalan opiskelijan oppivan ja miten kannustetaan opiskelijaa ottamaan vastuuta omista opinnoistaan. Tutkinnon substanssiosaamisen lisäksi tulisi painottaa myös geneerisiä työelämätaitoja. Tekemällä oppiminen, luova ongelmanratkaisu, moniammatillinen yhteistyö sekä innovatiivinen toiminta edistävät taitoja, joita myös yrittäjänä toimiminen vaatii.
Toinen luonteva paikka yrittäjyystaitojen harjaantumiselle ovat innovaatio-opinnot, jotka ovat olleet osa kaikkien opiskelijoiden opintoja vuodesta 2011. Innovaatio-opinnoissa ratkotaan erilaisia työelämän haasteita monialaisissa opiskelijaryhmissä. Sosiaali- ja terveysalan opiskelijoiden MINNO®-projekteissa yhteistyökumppaneina on myös alan yrityksiä, jolloin opiskelijat saavat arvokasta kokemusta yritysten kehittämishaasteista ja niiden innovatiivisesta ratkaisemisesta.
Erityisen mielenkiintoisen oppimisympäristön sote-alan opiskelijan yrittäjyystaitojen harjoittelulle mahdollistaa Metropolian Myllypuron kampuksella toimiva HyMy-kylä, joka on terveys- ja hyvinvointipalveluja tarjoava oppimisympäristö. HyMy-kylässä kehittämistyötä tehdään osana opiskelijoiden opintoja yhdessä yhteistyökumppaneiden sekä erilaisten tutkimus- ja kehittämishankkeiden kanssa. (Holvikivi & Rantala-Nenonen, 2021.) HyMy-kylän toimijat ovat koonneet opiskelijoille ja opettajille Monialaisten ratkaisujen työkirjan sosiaali- ja terveysalan asiakastyöhön. Työkirjassa on yhtenä näkökulmana yrittäjämäiseen toimintaan liittyvät monipuoliset ratkaisemisen taidot (Vehkaperä, 2023.)
Konkreettisia taitoja haltuun Turbiini-yrityshautomossa
Yrittäjyysopintojen kolmannen ryhmän tavoitteessa korostuu yrittäjänä toimimisen taidot ja opinnoissa tarkoituksena on usein oman yrityksen perustaminen. Nämä opinnot rakennetaan usein erilaisiksi yrityshautomo-ohjelmiksi, joissa painottuvat oman tai tiimin yritysidean kehittäminen liiketoimintasuunnitelmaksi, rahoituksen hankkiminen ja yritystoiminnan käynnistäminen. (Römer-Paakkanen & Suonpää, 2017.)
Turbiini Myllypuro -yrityshautomo on tarjolla Metropolian sosiaali- ja terveysalan opiskelijoille kerran lukukaudessa. Yrityshautomoa on toteutettu vuodesta 2017. Yrityshautomo sisältää alustuksia, työpajoja ja sparrausta oman yritystoiminnan käynnistämiseen. Keskeistä opinnoissa on kannattavan liiketoimintasuunnitelman työstäminen. Hautomossa vierailee useita yksityisen ja julkisen sektorin yrittäjyysekosysteemin toimijoita ja alan yrittäjiä. Usean vuoden toiminnan myötä on verkosto laajentunut ja vakiintunut.
Helsingin kaupungin hankerahoitus on mahdollistanut Turbiini-yrityshautomon toiminnan kehittämisen myös muiden alojen opiskelijoille. Vuonna 2023 yrityshautomo-ohjelma on tarjolla Myllypuron kampuksen lisäksi Arabian ja Myyrmäen kampuksella. Pelialalle on käynnistetty oma yrityshautomo-ohjelma ja ensimmäinen yhteiskunnalliseen yrittäjyyteen tähtäävä hautomopilotti järjestettiin vuonna 2022. Yhteiskunnallinen yrittäjyys on yrittäjyyden muoto, joka vastaa erityisen hyvin kestävän tulevaisuuden haasteisiin, erityisesti ekologisten ja sosiaalisten ongelmien ratkaisemiseksi. (Turbiini kampushautomo, 2023.)
Yrittäjäksi jo opintojen aikana?
Yrittäjyysopintojen kehittämisen yhteydessä käydään usein keskustelua siitä, voiko opiskelija perustaa yrityksen jo opiskelujen aikana vai pitäisikö hänen kerätä alalta työkokemusta, verkostoitua ja perustaa yritys joskus myöhemmin. Koska opiskelijoilla on hyvin erilaista osaamista ja aikaisempaa yrittäjyyskokemusta, ei tähän ole yksiselitteistä vastausta.
Useat opiskelijat tekevät opiskelun ohella töitä joko työsuhteessa, kevytyrittäjänä tai oman yrityksen kautta. Itsensä työllistämisen tavat ovat viime vuosina moninaistuneet ja raja työntekijänä ja yrittäjänä toimimisen välillä ei ole aina ihan selvää. Monelle opiskelijalle on tuttua tehdä keikkatöitä henkilöstöpalveluyritysten kautta, jolloin työn tekemisestä sovitaan yleensä työsopimuksella. Keikkatöitä tarjotaan myös suoraan erilaisten sähköisten alustojen kautta, jolloin voikin olla epäselvää kuka on työnantaja ja katsotaanko työntekijä yrittäjäksi. Monet organisaatiot myös ostavat mielellään palvelut yrityksiltä tai toivovat, että tehty työ laskutettaisiin laskutuspalveluyrityksen kautta eli työ tehtäisiin kevytyrittäjänä.
Useissa yrittäjyyskasvatukseen liittyvissä koulutuspoliittisissa linjauksissa korostetaan sitä, ettei yrityksen perustaminen ole itsetarkoitus yrittäjyysopinnoissa. Tärkeintä on oppia yrittäjämäisiä taitoja sekä saada kokemusta yrittäjyydestä ja erilaisista toimintatavoista. Linjauksissa korostetaan myös sitä, miten yrittäjyyttä voidaan oppia hyvin monenlaisissa opinnoissa ja oppimisympäristöissä. (Ahmaniemi ym. 2015, Opetus- ja kulttuuriministeriö 2017, Huusko ym. 2018, Korkeakoulujen yrittäjyyssuositukset 2018.)
Mielestäni olemme onnistuneet rakentamaan monipuolisen ja kehittyvän sote-opiskelijan yrittäjyysopintojen polun Metropoliaan. Tästä iso kiitos opintoihin osallistuville opiskelijoille ja heidän antamalle palautteelle. Opiskelijoiden palautteen, työelämän muutokset ja koulutuspoliittiset linjaukset ovat näyttäneet kehittämisen suunnan ja kokeilunhaluiset opettajat ovat rakentaneet yrittäjyysopintojen polkua yhdessä kokeillen ja oppien.
Toivon, että jatkossakin yrittäjyysopintojen kehittämiselle löytyy resursseja ja mielenkiintoa. Joka tapauksessa neljä keskeistä elementtiä on tärkeä säilyttää sote-opiskelijan yrittäjyysopintojen polussa. Nämä ovat:
yrittäjämyönteinen asenne,
realistinen tieto,
kannustava kokemus ja
konkreettiset taidot.
Kirjoittaja
Ulla Vehkaperä on laajasti innovaatiotoimintaan ja -pedagogiikkaan perehtynyt toimintaterapian lehtori. Hän on kehittänyt sosiaali- ja terveysalan yrittäjyysopintoja ja edistänyt alan yrittäjyyttä useissa hankkeissa. Työelämän ja opiskelijoiden kanssa yhteistoiminnassa toteutuvat opintojaksot ja projektit innostavat häntä erityisesti ja viime aikoina kiinnostuksen kohteena ovat olleet yhteiskunnallinen yrittäjyys, osatyökykyisten työllisyyden edistäminen ja monimuotoiset työn tekemisen mahdollisuudet.
Lähteet
Ahmaniemi, R., Ristimäki, K., Tuomi, L., Tuuliainen, M., Niinistö-Suviranta, S., Vieltojärvi, M. & R. Rissanen. 2015. Arenen yrittäjyyssuositukset (pdf). Arene & Suomen Yrittäjät.
Bacigalupo M., Kampylis P., Punie Y. & L. Van Den Brande. 2016. The Entrepreneurship Competence Framework. EUR 27939 EN. Luxembourg (Luxembourg): Publications Office of the European Union. JRC101581.
Embedding Entrepreunership Education 2022. EEE Teaching Toolkit. Verkkosivusto.
Holvikivi Johanna & Katriina Rantala-Nenonen. 2021. Toimintaympäristön kehittämistä yhdessä, asiakkaiden parhaaksi. Tikissä-blogi, 27.12.2021. Metropolia Ammattikorkeakoulu.
Huusko, M., Vettenniemi, J., Hievanen, R., Tuurnas, A., Hietala R., Kolhinen J. & E. Ruskovaara. 2018. Yrittämään oppii yrittämällä. Yrittäjyys ammatillisessa koulutuksessa ja korkeakoulussa -arviointi. Julkaisut 25:2018. Kansallinen koulutuksen arviointikeskus.
Kokkinen Lauri. (toim.) 2020. Hyvinvointia työstä 2030-luvulla. Skenaarioita suomalaisen työelämän kehityksestä. Helsinki: Työterveyslaitos.
Korkeakoulujen yrittäjyyssuositukset (pdf).
Opetus- ja kulttuuriministeriö 2017. Koulutuksen yrittäjyyslinjaukset 2017.
Römer-Pakkanen Tarja & Maija Suonpää. 2017. Multiple objectives and means of Entrepreneurship in Education at Finnish universities of applied sciences (pdf). Haaga-Helia Publications 8/2017. Haaga-Helia University of Applied Sciences.
Suomen Yrittäjät 2019. Opiskelijasta yrittäjäksi 2019. Korkeakouluopiskelijoiden yrittäjyys ja yrittäjyyshalukkuus (pdf).
Turbiini kampushautomo. Verkkosivusto.
Tevameri Terhi. 2022. Sosiaali- ja terveyspalvelualan työvoima ja yrityskenttä. TEM Toimialaraportit. Työ- ja elinkeinoministeriö.
Vehkaperä Ulla. 2023. Monipuoliset ratkaisemisen taidot luovat kestävää tulevaisuutta. Teoksessa Hartikainen, K., Vuorijärvi, A., Pakarinen, S. & Elomaa-Krapu, M. (toim.) 2023. Monialaisten ratkaisujen työkirja sosiaali- ja terveysalan asiakastyöhön. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu.
Korkeakouluopiskelijan valinnanvapaus laajenee. Tämän vuoden loppuun mennessä hän pystyy suorittamaan tietyin edellytyksin muiden yliopistojen tai ammattikorkeakoulujen opintojaksoja. Opiskelu muuttuu myös entistä joustavammaksi; maantieteelliset etäisyydet ja tiukat aikaikkunat selättävä sähköinen tenttiminen onnistuu joillakin korkeakoulupaikkakunnilla jo nyt.
Yhteinen tiedonvälityspalvelu kuljettaa opintotietoja automaattisesti
Suomen korkeakoulut kattava ristiinopiskelupalvelu valmistuu vuonna 2020. Silloin opiskelija pystyy suorittamaan verkostoyhteistyössä mukana olevan vieraan yliopiston tai ammattikorkeakoulun opintoja opiskelijan ensisijaisen opinto-oikeuden perusteella. Ristiinopiskelun sähköiseen välineistöön kuuluu yhteinen tiedonvälityspalvelu, joka siirtää opintohallinnolliset tiedot oppilaitosten välillä automaattisesti. Tiedonkulkujärjestelmä viimeistellään rakentamalla eri korkeakouluihin tietojärjestelmien rajapinnat Peppi-järjestelmäkokonaisuuden ja yhteisen tiedonvälityspalvelun välille tämän vuoden loppuun mennessä.
Tiedonvälityspalvelu (tai tiedonkulkujärjestelmä) = korkeakoulujen yhteinen tietojärjestelmä, joka kuljettaa opintotietoja korkeakoulujen välillä.
Ristiinopiskelupalvelu = yhteisen tiedonvälityspalvelun sekä korkeakoulujen paikallisiin tietojärjestelmien johtavien käyttöliittymien ja rajapintojen muodostama kokonaisuus.
Ristiinopiskelujärjestelmä liittyy Suomen korkeakoulujen laajaan Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visio 2030 -kehittämisohjelmaan, jonka yhtenä kohteena on opetusyhteistyö. Yhteistoiminnan periaatteet hahmotellaan sopimuksessa, jonka Suomen yliopistot ja ammattikorkeakoulut allekirjoittivat joulukuussa 2019. (Arene ja Unifi, 2019b.)
Verkostokorkeakoulujen opiskelijat hakeutuvat verkoston muiden korkeakoulujen opetustarjontaan pääsääntöisesti oman korkeakoulunsa järjestelmän kautta. Opiskelija joko valitsee opintojakson henkilökohtaiseen opintosuunnitelmaansa tai ilmoittautuu suoraan opintojakson toteutukselle. Kummassakin tapauksessa ristiinopiskelun tiedonvälityspalvelu välittää opiskelijan opiskeluoikeuden rekisteröimispyynnön vastaanottavan korkeakoulun järjestelmään, joka luo opiskelijalle opiskeluoikeuden kohdekorkeakouluun. Rekisteröitymispyynnön yhteydessä lähetetään myös tieto siitä, mitkä opintojaksot opiskelija on valinnut opintosuunnitelmaansa ja/tai mille opintojakson toteutukselle opiskelija on ilmoittautunut. (Ristiinopiskelupalvelu, 2020.)
Katso prosessin muut yksityiskohdat ristiinopiskelupalvelun opaskokoelmasta.
Ristiinopiskelupalvelun opaskokoelma sisältää muun muassa ohjeet opetussuunnitelman ja opetustarjonnan laatimisesta.
Irti ajasta ja paikasta
Ristiinopiskelujärjestelmä vapauttaa myös tenttijät tiukoista ajan ja paikan vaatimuksista. Osaamisen pystyy osoittamaan sähköisen tenttimisen Exam-järjestelmän avulla. Se toimii tarkoitusta varten rakennetussa tenttiakvaariotilassa, joita on avattu ja avataan edelleen useiden korkeakoulujen toimipisteissä. Exam-tentin kykenee suorittamaan myös vieraalla korkeakoulupaikkakunnalla, mikäli siellä on järjestelmä käytössä.
Tenttiakvaariossa pystyy suorittamaan opettajan määrittämiä tenttejä, joita on karkeasti ottaen kolmenlaisia:
omat tentit: organisaation sisäiset yksityistentit omille opiskelijoille
tenttivierailu: opiskelija suorittaa oman korkeakoulunsa tentin oman korkeakoulun Examilla mutta varaa jonkun toisen korkeakoulun tenttitilasta itselleen sopivan tenttiajan
yhteistentti: tentin tekoon tai suorittamiseen osallistuu tentaattoreita tai opiskelijoita useammasta Exam-korkeakoulusta hyödyntämällä yhteiskäyttöisyyttä oman organisaation Exam-järjestelmän kautta. (Exam, 2020.)
Ohjausta optimaaliselle opintopolulle
Ristiinopiskelujärjestelmän toivottavat tervetulleeksi erityisesti ne opettajat, joiden toimenkuvaan kuuluu myös opiskelijoiden ohjaamista. Opintojaksojen tarjonnan laajentuessa pystytään opiskelijalle rakentamaan yksilöllinen ja joustava opintopolku. Valmistumisen kannalta kriittinen opintojakso voidaan suorittaa vieraassa yliopistossa tai ammattikorkeakoulussa, jos oma oppilaitos tarjoaa sitä harvoin. Samalla myös tutkintojen suorittamisajat lyhenevät. Järjestelmä ilahduttaa myös harvinaisten aineiden opettajia, sillä opintotarjonnan laajentuessa myös työmahdollisuudet lisääntyvät. Monipuolistuva opintotarjonta helpottaa myös aiemmin hankitun osaamisen tunnistamista ja tunnustamista.
Metakorkeakoulu kiikarissa
Opiskelijaliikkuvuus oppilaitosten välillä lisää myös opettajien yhteistyömahdollisuuksia. Kustannuksia pystytään säästämään ja toimintaa tehostamaan esimerkiksi opintosuoritusten keskitetyllä arvioinnilla. Kun tietoturva- ja identiteetinhallintajärjestelmät kehittyvät lähivuosina yhä aukottomammiksi, alkaa opiskelijatietojen siirto onnistua valtioiden rajojen yli, jolloin myös pedagogien kansainvälinen yhteistoiminta voi syventyä.
Yhteistyön hedelmällisimpiin osa-alueisiin kuuluu yhteinen oppimateriaalituotanto. Silloin mahdollisuudet luoda maantieteellisiä ja organisatorisia rajoja ylittävä sekä jaettuihin oppiaineistoihin ja yhteisiin oppimisympäristöihin perustuva kansainvälinen metakorkeakoulu paranevat (Tapscott & Tapscott, 2017). Suomessa valmistaudutaan jo metakorkeakoulun tuloon, sillä oppimisen kansallisia tietovarantoja aletaan avata vuoden 2020 aikana, jolloin Digivisio 2030 -hanke alkaa. Siinä vetovastuu on jaettu Metropolian ja Aalto-yliopiston kesken. (Arene ja Unifi, 2019a.)
Metakorkeakoulu
Intian yliopistoista lähtenyt käsite, joka tarkoittaa sitä, että opiskelija käyttää useiden oppilaitosten palveluja, tiloja tai välineitä (esimerkiksi kirjastot tai laboratoriot) tutkintoa suorittaessaan. Metakorkeakoulun konseptissa oppilaitokset voivat myös tehdä yhteisiä oppimateriaaleja. (Mishra, 2011.)
Notkeutta opintoihin, tukipalvelut yhdelle luukulle
Avoimet massiiviset verkko-opinnot (MOOC) ovat ilmestyneet viimeisen vuosikymmenen aikana perinteisten koulutusorganisaatioiden rinnalle. Ristiinopiskelujärjestelmä vetää korkeakoulujen konseptin lähemmäksi MOOC-maailmaa ja valmentaa vakiintuneiden organisaatioiden opettajia uuteen moduliajatteluun, jonka mukaan opiskelijat valitsevat itselleen hyödyllisimmät kokonaisuudet. (OKM, 2017.)
Opiskelijan näkökulmasta modulaarisuus
joustavoittaa opintojen suorittamista,
lisää niin tutkinto-opiskelijoiden kuin avointa tarjontaa käyttävien opiskelumotivaatiota,
helpottaa liikkuvuutta sekä
kehittää työllistymistä edistävää osaamista. (OKM, 2017.)
Ristiinopiskelujärjestelmä vie myös tukipalvelut lähemmäksi opiskelijoiden kaipaamaa yhden luukun periaatetta. Jatkossa korkeakoulujen digitaalinen palvelukokonaisuus koostuu korkeakoulujen omista ja niiden yhteisistä järjestelmistä sekä niitä yhdistävästä palveluympäristöstä. Esimakua tulevasta antaa vuoden 2020 alussa päättynyt ammattikorkeakoulujen eAMK-pilotti.
Opetustarjonta vastaa entistä paremmin työmarkkinoiden kysyntää
Myös yhteiskunta hyötyy modulaarisista opintotarjottimista. Korkeakouluopintoja pystytään uudistuvassa järjestelmässä valitsemaan ei vain eri samantasoisten organisaatioiden kesken vaan myös eri koulutusasteiden ja opintomuotojen välillä. Valinnanvapauden ja joustavuuden ansiosta opetustarjonta pystyy vastaamaan nopeammin työmarkkinoilla esiintyvään uuteen ja muuttuvaan kysyntään sekä tukee jatkuvaan oppimiseen perustuvaa toimintamallia. (OKM, 2017.)
Lähteet
Arene ja Unifi. 2019a. Digivisio – Oppimisen digitaaliset ympäristöt 2030 – Korkeakoulujen yhteinen digivisio 2030.
Arene ja Unifi. 2019b. Opiskelijaliikkuvuus lisääntyy Suomessa - korkeakoulut solmivat sopimuksen tulevaisuuden yhteistyöstä. Luettu 21.2.2020.
Exam 2020. Exam-tenttijärjestelmän sivusto, 2020. Luettu 24.2.2020.
Mishra, Alya. India: ‘Meta-university’ plan to boost innovation. University World News 27.11.2011. Luettu 5.3.2020.
Opetus ja kulttuuriministeriö, Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visio 2030, 2017. Luettu 19.2.2020.
Ristiinopiskelupalvelu, Ristiinopiskelun ohjeet, Opettajan ohjepohja, 24.1.2020. Luettu 19.2.2020.
Tapscott, D. & Tapscott, A. The Blockchain Revolution and Higher Education. Educause Review, 13.3.2017. Luettu 24.2.2020.
Kirjoittaja
Petri Silmälä työskentelee Metropolian tietohallintopalveluissa tiedonhallinta- ja järjestelmäpalveluiden tiimissä. Hänen toimialueeseensa kuuluu verkon uusi toimintaympäristö, joka tarkoittaa muun muassa selainpohjaisia pilvisovelluksia, mobiilipalveluja ja sosiaalista mediaa. Hän on kiinnostunut muun muassa digitaalisista tiedonhallintasovelluksista, oppimisteknologian uusista suuntauksista, tekoälyn etiikasta ja median toiminnasta sähköisessä ympäristössä.
Hän on toiminut Suomen korkeakoulujen ristiinopiskelun kehittämishankkeen projektiryhmässä vuodesta 2017 lähtien.
Artikkelikuva: Tampereen yliopiston kuvapankki
Muut kuvat: Pixabay, CC0
Kommentit
Ei kommentteja