Kuinka rakentaa avointa yhteistyötä tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaan?
12.11.2020
Mona Roman
Euroopan unionin (EU) ja Suomen tutkimus- ja innovaatiotoiminnan keskiössä on avoimuus ja eri toimijoiden välinen yhteistyö. EU:n tutkimus- ja innovaatiotoiminnan perusperiaatteet, jotka lanseerattiin jo komissaari Carlos Moedasin toimesta vuonna 2015, ovat avoin innovaatio, avoin tiede, avoin maailmalle.
Euroopan komission keskeinen tavoite on kestävä ja osallistava kasvu. Tavoitetta edistävät eri Euroopan alueiden omat tutkimus- ja innovaatiotoiminnan älykkään erikoistumisen strategiat. Nämä strategiat tulee luoda yhteistyössä seuraavien eri toimijaryhmien kesken:
korkeakoulut ja tutkimuslaitokset
yritykset
julkinen sektori
kansalaiset ja kansalaisjärjestöt (Foray et al., 2012).
Tutkimus- ja innovaatiotoiminnan älykkään erikoistumisen strategian kehittämisen ja implementoinnin prosesseja kuvattaessa käytetään englanniksi käsitteitä ”entrepreneurial discovery process” ja ”quadruple helix”. Molemmat käsitteet pohjautuvat tieteelliseen tutkimustyöhön alueellisista innovaatiojärjestelmistä, joiden mukaan innovaatiot syntyvät eri toimijoiden välisen vuorovaikutuksen tuloksena. Yrittäjä tässä yhteydessä kattaa eri toimijaryhmät niin julkisen kuin yksityisen sektorin organisaatioissa, yliopistoissa, tutkimuslaitoksissa ja yksittäiset kansalaiset sekä kansalaisjärjestöt ja kaikki toimijat tuleekin nähdä yhtä tärkeinä (Rodríguez-Pose and Wilkie, 2016). Yllä mainittuja käsitteitä, niiden taustoja ja kehittymistä on käsitelty julkaisemissani tutkimusartikkeleissa, jotka pohjautuvat case-tutkimukseen Suomen maakuntien älykkään erikoistumisen strategiaprosesseista (Roman et al. 2020; Roman et al. 2018; Roman & Nyberg, 2017).
Suomen kansallisen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatio (TKI) -tiekartan yksi kolmesta kehittämiskohdasta on uusi kumppanuusmalli, jonka tavoitteena on vahvistaa ja tukea yhteistyötä eri toimijoiden välillä. Näitä toimijoita ovat muun muassa korkeakoulut, tutkimuslaitokset ja yritykset. Kumppanuusmalli tukee toimijoiden välistä yhteistyötä kooten kansallista ohjelmallista rahoitusta suuremmiksi kokonaisuuksiksi ja kytkee toiminnan tukemiseen entistä vahvemmin EU:n ja muun kansainvälisen rahoituksen lähteet (Opetus- ja kulttuuriministeriö, 2020).
Metropolian innovaatiokeskittymät ovat syntyneet globaalien ilmiöiden ympärille. Innovaatiokeskittymien tavoitteena on edistää monialaista avointa oppimista ja innovaatiotoimintaa yhteiskunnallisten haasteiden ratkaisemiseen. Tässä artikkelissa kuvattu innovaatiokeskittymien toimintamalli tarjoaa yhden esimerkin siitä miten korkeakoulu voi tukea ja edistää avointa oppimista ja TKI-toimintaa yhdessä eri toimijaryhmien kanssa.
Innovaatiokeskittymiä on viisi:
Asiakaslähtöiset hyvinvointi- ja terveyspalvelut
Puhtaat ja kestävät ratkaisut
Tieto-ohjattu rakentaminen
Toimiva ihmisten kaupunki
Älykäs liikkuminen.
Innovaatiokeskittymissä toiminnan keskiössä ovat
Metropolian opiskelijat ja henkilökunta
Ulkoiset kumppanit ja yhteistyötahot
Innovaatiokeskittymien toimintaan vaikuttavat läpileikkaavina periaatteina ”ihminen edellä” ja ”uudet teknologiat”.
Innovaatiokeskittymien toimintaan kuuluvat keskeisesti yhteistyöalustat, jotka yhdistävät avoimesti ja monialaisesti
jatkuvaa oppimista
tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaa
elinkeinotoimintaa
yhteisten intressien ja mahdollisuuksien äärelle. Esimerkkejä yhteistyöalustoista ovat kaupunkiviljelyyn ja virtuaalitodellisuuteen keskittyvät kehittäjäyhteisöt, joissa luodaan edellytyksiä varhaisen vaiheen yrityksien menestykselle ja toteutetaan monipuolista yritysyhteistyötä.
Yhteistyöalustojen lisäksi Metropolian innovaatiokeskittymien keskeisiä elementtejä ovat TKI-hankkeet, strategiset kumppanuudet ja innovaatio-osaaminen.
Kotimaiset ja kansainväliset TKI-hankkeet tuovat yhteen eri alat ja toimijaryhmät yhdessä kehittämään ratkaisuja yhteiskunnallisiin haasteisiin kuten ilmastonmuutokseen, kaupungistumiseen, väestön ikääntymiseen, maahanmuuttoon ja eriarvoistumiseen.
Strategiset kumppanuudet ovat tärkeitä välineitä sille, että yhteistyö eri toimijoiden välillä vahvistuu. Tästä esimerkkeinä Metropolian osalta on eurooppalainen korkeakouluverkosto U!REKA ja kotimainen 3AMK-yhteistyö Haaga-Helian ja Laurean kanssa.
Innovaatio-osaamisen kehittämiseksi jokainen Metropolian opiskelija suorittaa osana opintojaan innovaatioprojektikurssin, jossa opiskelijaryhmät kehittävät ratkaisuja työelämän tai yhteiskunnan haasteisiin.
Metropolian innovaatiokeskittymät järjestivät syyskuussa 2020 yhteisen Tulevaisuusareena-tapahtuman, jonka tavoitteena oli esitellä keskittymien TKI-hankkeita ja osallistaa niiden taustalla olevien ilmiöiden ja haasteiden ratkomiseen Metropolian opiskelijat, opettajat ja yhteistyökumppanit yrityksissä ja julkisella sektorilla. Tilaisuuden materiaalit on saatavilla Tulevaisuusareenan tapahtumasivuilla.
Metropolian innovaatiokeskittymät tarjoavat toimintamallin, jonka kautta voidaan tuoda eri alojen osaajat yhteen ratkomaan monimutkaisia ja laajoja yhteiskunnallisia haasteita. Erittäin tärkeässä roolissa toiminnan edistämisessä on viestintä ja säännöllinen vuorovaikutus eri toimintojen ja toimijoiden välillä. Muutoin on vaarana, että eri toimintojen tulokset jäävät toisistaan irrallisiksi, eivätkä osaltaan palvele ja edesauta yhteiskuntaa sen erilaisten ilmiöiden ja niistä kumpuavien haasteiden ratkaisemisessa.
Foray, Dominique, John Goddard, Xabier Goenaga Beldarrain, Mikel Landabaso, Philip McCann, Kevin Morgan, Claire Nauwelaers, and Raquel Ortega-Argilés. 2012. Guide to Research and Innovation Strategies for Smart Specialisation. Brussels: European Commission.
Rodríguez-Pose, Andrés, and Callum Wilkie. 2016. Institutions and the Entrepreneurial Discovery Process for Smart Specialization in Governing Smart Specialisation. Edited by D. Kyriakou, M. Palazuelos Martinez, I. Periáñez-Forte and A. Rainoldi. London: Routledge.
Roman, M.; Varga, H.; Cvijanovic, V.; Reid, A. 2020. Quadruple Helix Models for Sustainable Regional Innovation: Engaging and Facilitating Civil Society Participation. Economies, 8, 48.
Roman, M., Nyberg, T., and Fellnhofer, K. 2018. Smart specialisation in Finnish regions: how to facilitate continuous entrepreneurial discovery process? In B. Nunes, A. Emrouznejad, D. Bennett, & L. Pretorius (Eds.), Towards Sustainable Technologies and Innovation: 27th Annual Conference of the International Association for Management of Technology (pp. 1-16). Operations and Information Management Group, Aston Business School, Aston University.
Roman, M., Nyberg, T. 2017. Smart specialisation strategy development in the Finnish regions: Creating conditions for entrepreneurial discovery. In Proceedings of the 10th International Conference for Entrepreneurship, Innovation and Regional Development ICEIRD 2017
Kirjoittaja
TkT Mona Roman työskentelee Metropoliassa innovaatiojohtajana Toimiva ihmisten kaupunki innovaatiokeskittymässä. Monan kiinnostuksen kohteena on avoimet innovaatiot, kaupunki-ja aluekehitys sekä älykkään erikoistumisen strategiat ja strategiaprosessi. Ennen Metropoliaa Mona toimi Aalto yliopiston Tuotantotalouden laitoksella tutkijatohtorina ja TeliaSonerassa liiketoiminnan kehityspäällikkönä.
Tikissä on Metropolian tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan (TKI) blogi. Bloggaajat ovat ammattikorkeakoulun henkilöstöä sekä muita TKI-toiminnan asiantuntijoita. Jos haluat kirjoittaa blogiin, ota yhteyttä toimituskuntaan.
Milla Åman Kyyrö, päätoimittaja Viestinnän asiantuntija, TKI-hankkeet ja kehittäminen p. 050 342 0341 milla.amankyyro@metropolia.fi
Päivi Keränen Projektipäällikkö, Muotoilu p. 040 184 1952 paivi.keranen@metropolia.fi
Jussi Linkola Projektisuunnittelija, Hankeviestintä- ja julkaisupalvelut p. 040 184 2448 jussi.linkola@metropolia.fi
Toimituskunta toimittaa Tikissä-blogin sisällöt ennen julkaisua.
Ulla Vehkaperä
on perehtynyt Metropoliassa innovaatiotoimintaan ja -pedagogiikkaan. Hän innostuu työelämän ja opiskelijoiden kanssa yhteistoiminnassa toteutettavista opintojaksoista ja projekteista. Koulutukseltaan Ulla on toimintaterapeutti, terveystieteen maisteri, työnohjaaja ja toiminnallisten ryhmien ohjaaja. Hyvinvointialan yrittäjyys ja uusien palveluiden kehittäminen vievät hänet mennessään. Vapaa-ajalla Ullan voi löytää tilkkutöiden ja ystävien parista. Ota yhteyttä
Katri Myllylä
työskentelee Metropoliassa viestinnän lehtorina median osaamisalueella. Hän on koulutukseltaan kasvatustieteiden maisteri ja taiteen kandidaatti. Lisäksi Katri on pätevöitynyt ammatilliseksi erityisopettajaksi ja opinto-ohjaajaksi. Viestinnän ja median teoriaopetusten lisäksi hän työskentelee opinnäytetöihin ja opiskelijoiden ohjaukseen liittyvien moninaisten työtehtävien parissa. Katri toimii myös viestinnän tutkinto-ohjelmassa graafisen suunnittelun tutkintovastaavana. Muutaman vuoden ajan Katri on pendelöinyt kotoaan Tampereelta Metropolian eri toimipisteisiin, nykyisin ensisijaisesti Arabian kampukselle. Ota yhteyttä
Elina Ala-Nikkola
on osallistuvan ja luovan työotteen, ekosysteemisten työtapojen, viestinnän ja kulttuurihyvinvoinnin edistämisen kehittäjä Metropoliassa. Hän innostuu uuden äärellä olemisesta, eri alojen asiantuntijoiden kohtaamisesta ja osaamisen kehittämisestä yhdessä oppien. Hän on kulttuurituottaja (ylempi AMK), joka vapaa-ajallaan muun muassa lukee, hiihtää, kiertää museoita, kutoo islantilaisia paitoja ja nauttii musiikista. Ota yhteyttä
Johanna Holvikivi
työskentelee Metropoliassa hyvinvoinnin ja kuntoutuksen alueella opetus- ja kehittämistehtävissä. Hän on toiminut pitkään esimiehenä ja kehittänyt korkeakoulun opetusta ja laadukasta oppimista. Johanna on kiinnostunut erityisesti osaamisen johtamisesta, coachingistä ja työnohjauksesta. Hän pitää yhdessä tekemisestä ja uskoo yhteisöllisyyden voimaan. Hänen harrastuksiinsa lukeutuvat intohimoinen kirjojen lukeminen, pyöräily ja veneily. Ota yhteyttä
Jarmo Tuppurainen
työskentelee Metropolian sovelletun elektroniikan tutkimus- ja kehitysyksikkö Electriassa teknologiapäällikkönä. Pääosa hänen työtään on hankkeiden vetäminen. Julkaisutoiminnassa Jarmoa kiinnostaa erityisesti tieteen ja tekniikan kansantajuistaminen. Vapaa-aika Jarmolla kuluu perheen parissa ja aktiivisen liikunnan merkeissä. Ota yhteyttä
Kati Forsman
työskentelee Metropoliassa TKI-viestinnän parissa. Hän aikoi ensin ammattikorkeakoulun lehtoriksi, mutta viestintäasiat veivät hänet mennessään. Metropolian monialaisesta ilmapiiristä Kati nostaa innostavia sisältöjä ja tapahtumia muiden ihmeteltäväksi ja ihailtavaksi. Opiskelijoiden uudet innovaatioprojektit yllättävät Katin positiivisesti kerta toisensa jälkeen. Vapaa-ajasta Kati nauttii koiran kanssa lenkkeillen sekä tytärten taitoluisteluharrastuksen, mökkeilyn ja puutarhanhoidon parissa. Ota yhteyttä
Carita Hand
työskentelee lehtorina Metropolian terveysalalla vastuullaan gerontologisen hoitotyön sekä johtamisen opinnot. Peruskoulutukseltaan hän on sairaanhoitaja ja terveystieteiden maisteri. Näiden lisäksi hänellä on johtamisen ja tuotekehittäjän erikoisammattitutkinnot sekä muistihoitajan koulutus. Hänen ydinosaamistaan ovat muistisairaiden hoitotyö, lähiesimiestyö ja työhyvinvointi. Carita on intohimoinen uuden tiedon etsijä ja kokeilija, joka ei halua unohtaa heikommassa ja haavoittuvammassa asemassa olevia. Hän voimaantuu luonnossa. Ota yhteyttä
Pirjo Koski
työskentelee Metropoliassa hoitotyön lehtorina terveyspalveluiden osaamisalueella. Hän on koulutukseltaan terveystieteiden tohtori ja taustaltaan erikoissairaanhoitaja, kätilö ja opettaja. Pirjo opettaa Metropoliassa tutkimus- ja kehitystyön menetelmiä ja terveyden edistämistä sekä ohjaa opiskelijoiden opinnäytetöitä ja innovaatioprojekteja sekä osallistuu hankkeiden suunnitteluun. Pirjolla on pitkä oman alansa kansainvälinen työkokemus. Hän asuu puolisonsa kanssa Helsingissä ja viettää vapaa-aikaansa huvilallaan Keski-Suomessa liikkuen ja kirjoittaen. Hänen mottonsa kuuluu: "Ne jotka ovat tarpeeksi hulluja uskoakseen, että voivat muuttaa maailman, vielä tekevät sen.” — Steve Jobs. Ota yhteyttä
Milla Åman Kyyrö
on työskennellyt Metropoliassa vuodesta 2006. Hän on erikoistunut tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiohankkeiden viestintään. Tikissä-blogin päätoimittajana Milla aloitti vuonna 2018. Hän työskentelee viestinnän asiantuntijana ja Hankeviestintä- ja julkaisupalvelut -tiimin esihenkilönä. Koulutukseltaan Milla on Master of Media Management (MA) ja kulttuurituottaja (YAMK). Ota yhteyttä
Eija Raatikainen
työskentelee yliopettajana Metropolian sosiaalisen hyvinvoinnin osaamisalueella. Työnkuvaan kuuluu kansallinen ja kansainvälinen hanketyö projektityöntekijänä ja projektipäällikkönä. Eija toimii teemavastaavana (Osallisuuden ja toimijuuden vahvistaminen) Asiakaslähtöiset hyvinvointi- ja terveyspalvelut innovaatiokeskittymässä. Eija on Sosiaalipedagogisen aikakauskirjan apulaispäätoimittaja. Ota yhteyttä
Anna-Maria Vilkuna
aloitti Metropolian TKI-toiminnasta vastaavana johtajana alkuvuodesta 2016. Ammattikorkeakoulun TKI-toimintaa hän on kehittänyt eri tehtävissä yli kymmenen vuoden ajan, ja tähän työhön häntä motivoivat lahjakkaat opiskelijat, ammattitaitoiset kollegat ja monipuoliset yhteistyökumppanit. Koulutukseltaan Anna-Maria on Suomen myöhäiskeskiajasta väitellyt historian tutkija, mikä selittänee kiinnostuksen ottaa haltuun erilaisia ilmiöitä ja tarkastella niitä niin historiallisesti kuin tulevaisuusorientoituneesti. Työn, perheen ja ystävien lisäksi elämään sisältöä antavat luontoretket patikoiden, pyöräillen ja veneillen. Ota yhteyttä
Jussi Linkola
on työskennellyt tutkimus-, kehtys- ja innovaatiohankkeiden parissa eri rooleissa. Hän on suunnittellut ja toteuttanut hankkeita, toiminut viestintäsuunnittelijana, projektipäällikkönä ja viimeksi media-alan asiantuntijalehtorina. Jussi tavoittelee selkeää, täsmällistä ja saavutettavaa viestintää. Ota yhteyttä
Olen saanut kirjoittaa Tikissä-blogiin vuodesta 2018 lähtien. Matka on ollut antoisa. Koska Tikissä on nykymuodossaan vähitellen lähdössä viettämään blogialustojen hyvin ansaittuja eläkepäiviä, ajattelin kertoa hieman omien asiantuntijatekstieni kirjoittamisesta. Miksi innovaatioista kirjoittaminen on niin tärkeää?
Mistä aiheet tulevat?
TV-mainokseen asti päätynyt kirjailija Jörn Donnerin lausahdus, lukeminen kannattaa aina, pätee ainakin omalla kohdallani myös asiantuntijablogien kirjoittamiseen. Moni aihe on kummunnut siitä, että olen lukenut työhön tai harrastuksiini liittyvää kirjallisuutta, muita julkaisuja, lehtiä tai katsonut dokumentteja, teknologiasta, historiasta, startup-kehittämisestä tai vaikkapa muotoilusta. Olen jostakin niistä huomannut uuden, käsittelemättömän näkökulman tai mielestäni kiintoisan aiheen ja halunnut kirkastaa sen blogitekstiksi. Tämä ei tarkoita, että olisin suoraan referoinut jotakin aiemmin lukemaani tai näkemääni. Päinvastoin, asiantuntijablogiartikkelin kirjottamiseen saa ja täytyy käyttää aikaa. Ideasta on monta kertaa ollut pitkä matka lopulliseen tekstiin. Tietojen pitää olla oikein ja lähteiden saatavilla, jotta lukija halutessaan voi mennä syvemmälle aiheeseen. Ja erityisen haasteellista on, että kaikki pitää voida esittää tiiviissä paketissa.
Eikö innovaatioista ole kirjoitettu ja touhotettu jo ihan liikaa?
Innovaatio on käsite, jota säännöllisesti käytetään tiedotusvälineissä, kun halutaan korostaa, että talouden ja yhteiskunnan on kehityttävä. Kaupallisten innovaatioiden merkitystä korostetaan myös tämänhetkisen hallituksen ohjelmassa. Kukin tietenkin käyttäköön arkipuheissaan innovaatio-sanaa, kuten muitakin sanoja, haluamallaan tavalla. Mutta ilman yhteistä ymmärrystä siitä, että innovaatio ei ole vain hyvä idea, vaan ideasta kirkastunut keksinnöllinen tulos, jolle on hyödyntämisväylä, on vaikea kuvitella toimivaa ja tuloksellista suunnittelu- ja kehitystyötä.
Kolme toistuvaa teemaa
Pääsääntöisesti olen käsitellyt kolmea eri teemaa. Ensinnäkin innovaatioiden tunnistamiseen, niiden luomiseen ja hyödyntämiseen kuuluvia asioita: mitä tulee ottaa huomioon, kun olettaa tehneensä keksinnön, mikä innovaatio oikeasti on, mistä saa tukea ja apua, kun haluaa hyödyntää luomaansa tulosta? Toiseksi esimerkkejä muotoilun ja teknologian historiasta. Miten aikoinaan tehdyt innovaatiot usein tietämättämme vaikuttavat edelleen arkeemme ja nykypäiväämme. Ja kolmantena, alkavaa yrittäjyyttä ja edellytyksiä, joiden avulla se on mahdollista. Toisinaan olen pohtinut näiden kaikkien kolmen yhtymäkohtia. Näitä samoja teemoja olen aikeissa käsitellä jatkossakin.
Blogikirjoitusteni pyrkimys on ollut tuottaa lukijalle pieniä oivalluksia. Miten jokin innovaatioasia voi yllättävällä tavalla liittyä johonkin toiseen, näennäisesti täysin eri asiaan.
Haluan myös luoda positiivista ajattelua, että kuka vain voi olla innovaattori. Ideoida uutta, kehittää, ja tunnistaa tekemästään työstä keksinnöllisiä asioita, jotka voivat parhaimmassa tapauksessa johtaa taloudelliseen hyödyntymiseen, esimerkiksi yritystoiminnan kautta. Ja, että hän ei ole yksin ponnisteluidensa kanssa. Päinvastoin, muotoilun, teknologian ja kulttuurin innovaatioiden historia on täynnä tarinoita. Hämmästyttäviä yhteensattumia. Tekijöiden kohtaamisia, jotka muuttivat kaiken. Onnistumisia. Ja traagisia tai surkuhupaisia epäonnistumisia, vaikka tavoitteena on ollut luoda jotakin hyvää ja hyödyllistä. Värikästä yritteliäisyyttä. Hyvässä ja pahassa. Uskon, että näiden aiheiden avaaminen ja niistä kertominen kannattaa jatkossakin. Vaikka historia ei toistakaan itseään, voimme ainakin oppia jotakin edellisten innovaattoreiden onnistumisista ja eritoten, virheistä.
Tässä yhteydessä on syytä myös kiittää blogin toimituskuntaa, erityisesti päätoimittaja Milla Åman Kyyröä, jonka kanssa on ollut ilo tehdä yhteistyötä. Ilman Millan oivaltavia kommentteja ja korjausehdotuksia monet tekstini olisivat voineet olla huomattavasti turpeampia ja moniselitteisempiä.
Tämä on viimeinen blogini Tikissä-alustalla, mutta blogiseikkailuni jatkuvat - mikäli päätoimittajat niin sallivat - vuoden 2025 puolella tulossa olevilla Metropolian uusilla upeilla julkaisualustoilla. Siihen asti toivotan kaikille Tikissä-blogeja lukeville luovuuden hetkiä ja kekseliästä loppuvuotta 2024!
Kirjoittaja
Juha Järvinen työskentelee innovaatioasiantuntijana Metropolian TKI-palveluissa. Hän on koulutukseltaan taiteen tohtori ja teollinen muotoilija. Uusien innovatiivisten ratkaisujen, oivallusten ja toimintamallien löytäminen ja edistäminen innostavat häntä. Paremman tulevaisuuden kehittämiseen tähyävän päivätyön vastapainona hän harrastaa menneisyyteen liittyviä asioita, kuten sukututkimusta, keräilyä ja vanhoja autoja.
Työpaikan saamisessa tarvitaan avuksi työkaluja ja menetelmiä. Mutta miten valita toimivimmat? Tässä artikkelissa on muutamia ajatuksia työnhakuun sopivista tukikeinoista projektinhallinnan näkökulmasta. Tekoälykin on otettu avuksi.
Eikö työllistyminen olekaan projekti?
Työllistyminen voisi pintapuolisesti tarkastellen olla projekti: se vaatii työtä, yksi kerta riittää ja siinä on selkeä tavoite. Onnistuneen projektin tueksi tarvitaan SMART-menetelmää, sen tiedän kokeneena projektipäällikkönä. SMART-menetelmää käytetään projektinhallinnassa yleisesti tarkistuslistana projektin tavoitteiden kuvaamisessa. Siispä olisi hyvä tehdä työpaikkaa etsiville ohje siitä, kuinka SMART-menetelmää voi käyttää työllistymisessä.
Työllistymisprojektissa ensimmäisenä mieleeni tuleva tavoitteenasettelu on tämä: töihin pitäisi päästä, mahdollisimman nopeasti ja mahdollisimman hyvällä palkalla. Kivaa täytyy olla ja hyvä porukka. Tämä on SMART-mallin näkökulmasta hyvä tavoite sikäli, että työllistyminen on konkreettinen (Specific) ja mitattavissa oleva (Measurable) tavoite. Lisäksi vastuuhenkilökin on selvillä (Assignable). Mutta tässä tavoitteen muotoilussa olevat aikataulu-, palkka- ja laatutavoitteet ovat epämääräisiä. Ne eivät ole konkreettisia ja vaikka esimerkiksi palkka on numeroilla mitattava, ei tavoitetta ole asetettu lukuna. Siksi nämä tavoitteen osat eivät ole välttämättä realistisia (Realistic) ja tietyssä ajassa toteutettavia (Time-bound).
Tässä vaiheessa olen entistä vakuuttuneempi siitä, että SMART-mallin soveltamisesta työnhaussa on syytä tehdä ohje.
Kokeilen, kuinka pitkälle ohjeen laatimisessa pääsee tekoälyn avulla. ChatGPT 3.5 vinkkaa seuraavaa: “sen sijaan että asettaisit tavoitteen ‘haluan olla parempi kitaransoittaja’, voit tehdä sen SMART-periaatteen mukaisesti: ‘haluan oppia soittamaan kolme uutta kitarakappaletta kuukauden sisällä, käyttäen päivittäin vähintään tunti harjoitteluun’.
Mielestäni tekoälyn suosittelema esimerkki on enemmänkin toimintasuunnitelma kuin projektimääritelmä. Laatutason määrittely puuttuu ja tarvittava työmäärä on esitetty muodossa “vähintään”, kun sen pitäisi yleensä olla muotoa “enintään”.
SMART-mallin soveltaminen työllistymiseen ei siis ole ihan suoraviivainen asia, ainakaan tekoälyllä tehtynä. Joudun näin ollen toteamaan, että ohjeen laatimisesta ei selviä ilman omaa pohdintaa ja työpanosta.
Työnhaku on kaikkea paitsi yksinkertaista
Työpaikan hankkiminen ei itse asiassa sovi kovin hyvin projektiajatteluun. Erityisesti kun työpaikan saaminen osoittautuu vaikeaksi ja pitkittyy, muuttuu hakeminen prosessinomaiseksi. Samat työvaiheet toistuvat kulloiseenkin tilanteeseen sovitettuina.
Jatkuva itselle sopiva työllistyminen on lähes elämänmittainen prosessi, johon kannattaa panostaa vaikka olisikin töissä. Niin sanottuja varmoja eläkevirkoja ei enää juuri ole.
Projektinhallinnan menetelmät pyrkivät varmistamaan, että projektin toteutus onnistuu. Tärkeää onnistumiselle on projektin tavoitteen hyvä määrittely ja tässä SMART-menetelmä on erinomainen apu. Mutta projektinhallinnan menetelmien menestyksekäs hyödyntäminen edellyttää myös sitä, että lähtötilanne tunnetaan hyvin ja että ulkoisia epävarmuuksia ja riskejä voidaan hallita. Työpaikan haussa näin ei ole, sillä työmarkkinatilanne muuttuu koko ajan työpaikkojen avautuessa ja sulkeutuessa. Tähän ei työnhakija pysty käytännössä mitenkään vaikuttamaan eikä myöskään kilpailuun. Samoja työpaikkoja hakee moni muukin. Yksittäinen henkilö ei myöskään pysty tekemään työnhakua määräänsä enempää eli työnhaku on huomattavasti sekä aikataulu- että resurssirajoitteista.
Työnantajien kannalta tarkasteltuna tyypilliset rekrytointiprosessit koostuvat varsin vakiintuneista vaiheista, joilla rajataan harkittavien työnhakijoiden joukkoa. Työnhakijan on selvittävä kaikista vaiheista eteenpäin ja viimeisestä vaiheesta selvittyään hän saa työpaikan.
Työpaikan hakemiseen ja saamiseen työnhakijalle kuuluvat vaiheet voivat olla prosessinomaisia, kuten esimerkiksi kulloinkin avoinna olevien työpaikkojen etsintä ja verkostoituminen. Toiset vaiheet ovat projektinomaisia, kuten esimerkiksi hakemuksen tekeminen tiettyyn avoinna olevaan työpaikkaan.
Menetelmät ja työkalut on valittava tehtävän luonteen mukaan
Työnhakijat voivat parantaa mahdollisuuksiaan selvitä rekrytoinnin vaiheista eteenpäin sekä panostamalla yksittäiseen vaiheeseen, kun se on ajankohtainen, että investoimalla aikaansa omien valmiuksien kehittämiseen. Näitä valmiuksia ovat työnhakuun tarvittavien dokumenttien, portfolion ja sosiaalisen median sisältöjen laatu sekä kyky muokata ansioluetteloa ja hakukirjettä kunkin haettavan työpaikan vaatimuksia vastaavalla tavalla. Myös työnhaun prosessin eri vaiheiden osaaminen on tällainen valmius.
Paremmat valmiudet kasvattavat todennäköisyyttä menestyä rekrytointiprosessissa ja mahdollistavat osallistumisen useampiin rekrytointiprosesseihin samaan aikaan.
Olen oivaltanut, että työnhakijalle olisi hyödyllistä tarkastella omia työllistymisvalmiuksiaan kypsyysmalliajattelun avulla. Näin erityisesti, jos työnhaku pitkittyy. Itse asiassa myös jokaisen töissä olevan olisi hyödyllistä tarkastella työllistymisvalmiuksiaan kypsyysmallin avulla varautumistoimena ja oman uranhallinnan osana.
Nyt kun ymmärrän, mitä oikeastaan haluan, löytyvät oikeat kysymykset tekoälylle helpommin. ChatGPT:n tekstiä tiivistäen: kypsyysmalli on kehys tai työkalu, joka auttaa organisaatioita, yrityksiä tai prosesseja arvioimaan tai mittaamaan niiden nykyistä suorituskykyä tai kehitysvaihetta tietyllä alueella.
SMART- ja kypsyysmallin työnhakuun soveltuva vertailu tekoälyllä
Lopulta pääsen tekoälyn kanssa asiaan eli sanoittamaan tätä tekstiä varten vertailua SMART-mallin ja kypsyysmallin soveltuvuudesta työllistymisvalmiuksien kehittämiseen: SMART-malli soveltuu hyvin konkreettisten tavoitteiden asettamiseen ja seurantaan. Työllistymisvalmiuksien kehittämisessä se voisi auttaa yksilöä asettamaan selkeitä ja mitattavia tavoitteita, kuten hankkimaan uusia taitoja tietyllä aikataululla tai saavuttamaan tietyn tason osaamisessa.
Kypsyysmalli voi auttaa yksilöä hahmottamaan, missä vaiheessa hänen työllistymisvalmiutensa ovat ja mitä askelia tarvitaan kehittymiseen. Se voi tarjota laajemman viitekehyksen eri osa-alueiden kehittämiseen, kuten ammatillisiin taitoihin, pehmeisiin taitoihin tai verkostoitumiseen.
Hyödyllistä olisi yhdistää molemmat lähestymistavat: asettaa SMART-tavoitteita osana suurempaa kypsyysmallia, jolloin yksilö voi seurata konkreettista edistymistään samalla kun hän hakee laajempaa kehitystä työllistymisvalmiuksissaan.
Johtopäätöksenä totean, että työllistymistä tukevassa Uraohjain+-hankkeessa tehdään siis opastus sekä SMART-menetelmän että kypsyysmallin hyödyntämisestä työnhaussa. Ja tekoälyn.
Kirjoittaja
Tapani Martti (DI, AmO) on lehtori Metropoliassa ja toimii työllistymistä tukevaa palvelua kehittävässä, EU:n osarahoittamassa Uraohjain+-hankkeessa Metropolian osuuden projektipäällikkönä ja it-alan asiantuntijana.
Mistä lähtökohdista voisi yhdistää hanketoiminnan, yritysyhteistyön ja yrittäjyyshengen ammattikorkeakoulussa uudella tavalla, parantamaan hanketoiminnan tuloksellisuutta?
Olemme miettineet tätä yhdessä Metropolia Ammattikorkeakoulun Turbiini-kampusinkubaattorin ja puhtaat ja kestävät ratkaisut innovaatiokeskittymän toimijoiden kesken, käytyämme kesällä 2023 koulutuksen, jossa pääroolissa oli Ash Mauryan kehittämä Lean Canvas ja sen toteuttamiseen tarvittavat toimintatavat. Sen tarkoitus on tarjota malleja ja toimintatapoja, jotka mahdollistavat startup-yritysten kasvua ja toimintaa. Kesän kuumina iltoina jäimme miettimään, että olisiko tässä jotain sellaista, jota voisi käyttää myös hanketoiminnassa ja tukemaan yrittäjämäisen toimintatavan ja ajattelumallin leviämistä kampusinkubaattorista laajemmin Metropolian tutkimus-, kehittämis-, innovaatio- ja oppimistoimintaan (TKIO).
Hankkeiden ja startuppien yhdistävät ja erottavat tekijät
Monessa kohtaa hanketoiminnalla ja startupilla on yllättävän paljon samankaltaisia piirteitä, vaikka se voi kauempaa tarkastellen tuntua yllättävältä. Samankaltaisuuksia on rahoituksessa ja sen kestossa, tiimin koossa, tarpeessa ymmärtää kohdeyritysten tarve, tuntemattomien muuttujien määrässä ja tehtävien priorisoinnissa.
Toki on myös selkeitä eroja, kuten meidän tapauksessamme hanketoiminta osana isoa korkeakoulua ja tästä tuleva turvallisuuden taso, onnistumisen mittaamisen ja siitä tulevien seurausten ero ja hankerahoituksen viranomaishallinnasta tulevat erityispiirteet.
Käymme seuraavaksi nämä tarkemmin läpi ja tarjoamme lopuksi ideamme siitä, kuinka Lean Canvasta voisi käyttää tukemaan tuloksellista hanketoimintaa.
Rahoitus on onnistumisen edellytys
Startup-toiminnassa käytetään usein kiitoradan käsitettä, jossa lasketaan aikaa siihen, että olemassa oleva rahoitus loppuu tiedossa olevalla menorakenteella. Tästä tulee pisin mahdollinen toiminta-aika, jonka sisällä yrityksen on joko löydettävä riittävästi maksavia asiakkaita tai saatava lisärahoitusta. Hankkeet taas rahoitetaan tietyllä summalla tietyksi ajaksi ja tässä on yleensä heikosti neuvotteluvaraa. Näin syntyy yhteneväinen aikajänne, tyypillisesti pari vuotta, ja aikataulupaine saada tuloksia aikaan.
Startupin tavoite on usein ensimmäisten vuosien aikana löytää paikkansa markkinoilta sekä rakentaa siihen sopiva liiketoimintamalli. Tämän kautta yrityksen seuraava rahoituskierros mahdollistuu ja toiminta jatkaa. Hanke pyrkii siihen, että sen kehittämät toimenpiteet jäisivät elämään ja että sen tekemän kehityksen pohjalta voidaan rakentaa seuraava hanke. Ei hankkeen itsensä vuoksi, vaan ennen kaikkea sen löytämän tiedon tai osaamisen jatkojalostamiseen eteenpäin.
Työroolit ja tehtävien laaja-alaisuus
Usein hanketiimi ja startup-tiimi ovat samaa kokoluokkaa, muutamia henkilöitä, joilla on omat tehtävänsä ja osaamisensa, mitä he tuovat projektin palvelukseen. Johtuen kireästä aikataulusta ja tarpeen epäselvästä määrittelystä, tiimit joutuvat usein tekemään tehtäviä ristiin ja projektipäällikkö joutuu ottamaan saman roolin kuin toimitusjohtaja, eli tekemään tarvittaessa kaikkien tehtäviä ja myös niitä tehtäviä, joita kukaan muu ei tee, mutta tulee saada tehtyksi.
Toimiva startup tarvitsee selkeän ymmärryksen tuottamastaan palvelusta ja sen lisäarvosta asiakkaalleen saadakseen myyntiä. Toimiva hanke tarvitsee ymmärryksen tuottamastaan lisäarvosta hankkeen kohteena oleville yrityksille voidakseen onnistua saavuttamaan tavoitteet, jotka rahoittajalle on luvattu. Molemmat toimivat suuren epävarmuuden ja muuttujien keskellä.
Niin yritystä aloittaessa kuin hanketta kirjoittaessa on alustava käsitys siitä, mitä tavoitellaan ja miten. Nämä seikat ovat taipuvaisia muuttumaan, kun hankkeen käytännön toteutus alkaa. Muutokset voivat johtua toimintaympäristön muutoksista, henkilöstövaihdoksista, väärinarvioidusta tarpeesta tai teknisistä muutoksista. Tämä vaatii kykyä reagoida nopeasti muuttuviin tilanteisiin ja toimintaympäristöön.
Työsuunnitelman ositus ja tehtävien priorisointi
Molemmissa toiminnoissa on myös olennaista tehdä priorisointia tehtävien suorittamisen ja suoritusjärjestyksen suhteen. On tehtäviä, jotka tulee tehdä mahdollisimman nopeasti. Osan tehtävistä joutuu välttämättä resurssipulan takia siirtämään ajassa eteenpäin.
Eroja, onko niitä?
Metropolian kontekstissa toimittaessa meillä on varmuus siitä, että hanke pyörii annetun ajan, palkat tulevat ajallaan, toimitilat ovat tarkoituksenmukaiset ja saamme toiminnallemme Metropolian mainehyödyn. Aloittavalla yrityksellä on riskinsä kaikissa näissä osa-alueissa.
Onnistumisen mittaamisessa hankkeen ja yritystoiminnan kohdalla on eroja. Yritys mittaa onnistumista euroilla, myynnillä ja tuloksella. Mutta jos otetaan tarkasteluun Mauryan esittelemä käsite friction, joka voidaan ymmärtää kiinnostuksella, tällöin tavoitteet ovat lähempänä toisiaan.
Hanketoiminnasta ei ole tehtävissä liiketoimintakauppoja tai arvoaan kasvattaneen yrityksen myyntiä.
On kuitenkin nähtävissä, että onnistuneista hankkeista olisi mahdollista lähteä kehittämään myös yritystoimintaa, kun onnistutaan tunnistamaan tuotteen tai palvelun tarve, ja kehittämään siihen riittävän hyvin toimiva ratkaisu. Tai palvelu hanketoimintaa tekevän korkeakoulun palveluvalikoimaan. Uskomme, että tämä on mahdollisuutena kiinnostava.
Sarjan aiemmissa kirjoituksissa on esitelty Running lean -kirjasta otettuja työkaluja ja ajatusmalleja, kuten
lean canvas
UVP eli ainutkertainen arvolupaus
traction eli kiinnostus kohdeyritysten parissa
hissipuhe
90 päivän sykli.
Näiden pohjalta on mahdollista luoda ja rakentaa paremmin toimivia, enemmän yhteistyökumppaneiden tavoitteisiin osuvia hankkeita tukemaan ammattikorkeakoulun TKIO-toimintaa.
Kirjoittaja
Timo Nykopp toimii TKI-Tiimipäällikkönä Metropolian Puhtaat ja kestävät ratkaisut innovaatiokeskittymässä. Koulutukseltaan hän on Restonomi (AMK) ja kauppatieteiden maisteri.
Lähde
Ash Maurya: Running Lean: Iterate from Plan A to a Plan That Works. 3rd edition (2022), O’Reilly media.
Omaishoito on ratkaiseva osa suomalaista hyvinvointijärjestelmää. Se mahdollistaa monille ikääntyneille ja sairaille elämisen omassa kodissaan. Omaishoito tulisi nähdä koko yhteiskuntaa tukevana voimavarana, jonka avulla säästetään yhteiskunnan resursseja ja mahdollistetaan hoidettavien kotona asuminen (Kaivolainen 2011: 1).
Omaishoito on suomalaisten hyvinvointipalvelujen kulmakivi. Se mahdollistaa monille ikääntyneille ja sairaille turvallisen asumisen kotona. Silti tämä järjestelmä ei toimi ilman omaishoitajien riittävää tukea. Tässä kuvioon astuu lyhytaikaishoito, jonka tehtävänä on tarjota omaishoitajille hengähdystaukoja. Mutta mitä tapahtuu, kun yhteistyö lyhytaikaishoidon ja omaishoitajien välillä ei toimi?
Tämä kysymys oli keskiössä YAMK-opinnäytetyössäni, jossa tarkastelin sitä, miten voimme parantaa omaishoitoperheiden ja lyhytaikaishoitoyksiköiden välistä yhteistyötä ja luottamusta. Tulokset osoittavat, että vaikka tavoitteet ovat yhteiset, matka sujuvaan yhteistyöhön on vielä kesken.
Suomalaisen hoitotyön haasteet
Opinnäytetyöni keskeiset löydökset osoittavat, että suurimmat yhteistyön haasteet liittyvät tiedonkulun epäselvyyksiin, hoitohenkilökunnan vaihtuvuuteen ja joustamattomiin palvelukäytäntöihin. Omaishoitajat kokivat, että heidän antamansa tiedot hoidettavien erityistarpeista jäivät usein huomiotta, mikä heikensi luottamusta hoitoyksiköihin. Lyhytaikaishoidon resurssien puute johti tilanteisiin, joissa hoidettavien toimintakyky heikkeni hoitojaksojen aikana. Esimerkiksi hoidettavan lääkemuutokset tai erityisruokavaliot eivät aina välittyneet hoitohenkilökunnalle. Eräs haastateltava kertoi, kuinka hän joutui lähes päivittäin tarkistamaan, että kaikki oli hoitojakson aikana tehty oikein.
Tiedonkulun puutteet eivät ole vain käytännön ongelmia ne syövät luottamusta. Kun omaishoitaja ei voi olla varma, että hänen läheisensä tarpeet huomioidaan, hän saattaa jättää lyhytaikaishoidon käyttämättä. Tämä taas johtaa siihen, että omaishoitajat eivät saa kaipaamaansa lepoa ja uupuvat entisestään. Tutkimukset osoittavat, että tiedonkulku ja palveluiden joustamattomuus ovat suurimmat yhteistyön esteet lyhytaikaishoidon ja omaishoitajien välillä. Esimerkiksi hoitajien vaihtuvuus heikentää hoidon jatkuvuutta, mikä lisää omaishoitajien kuormitusta. Tämä ongelma ei ole yksittäinen poikkeus, vaan se kuvastaa laajempaa tarvetta kehittää palvelujärjestelmiä (Juntunen & Salminen 2011: 3).
Kun lyhytaikaishoito ei vastaa omaishoitajien tarpeisiin, seuraukset ovat kauaskantoiset. Vapaapäivistä kieltäytyminen, stressin kasvu ja uupumus ovat asioita, jotka vaarantavat omaishoitajien hyvinvoinnin. Tässä kohtaa palveluiden joustavuus ja selkeä tiedonkulku nousevat keskiöön.
Tiedonkulku on luottamuksen perusta
Omaishoitajat ovat hoidettaviensa parhaita asiantuntijoita, mutta tämä tieto ei aina tavoita lyhytaikaishoitoyksiköitä. Yksinkertaisetkin asiat, kuten erityisruokavaliot tai lääkemuutokset, voivat jäädä huomioimatta. Tämä lisää omaishoitajien taakkaa, sillä heidän on varmistettava, että hoitokäytännöt pysyvät yhdenmukaisina. (Harju & Ramadan, 2021.) Selkeät viestintäkäytännöt, kuten kirjalliset ohjeet ja säännölliset keskustelut hoitohenkilökunnan kanssa, voisivat merkittävästi parantaa tilannetta.
Toinen suuri ongelma, joka korostui opinnäytetyössäni, oli hoitajien vaihtuvuus. Useat omaishoitajat kertoivat, että jokaisella hoitojaksolla oli uusi hoitaja, joka ei tuntenut hoidettavaa. Tämä johti tilanteisiin, joissa omaishoitajan piti aina aloittaa alusta: kertoa hoidettavan tarpeista, rutiineista ja erityisohjeista. Se lisäsi stressiä tilanteessa, jonka pitäisi tarjota helpotusta.
Vakiohenkilöstö, joka tuntee hoidettavan, tekee yhteistyöstä sujuvampaa ja rakentaa luottamusta. Yhteistyö on vuorovaikutusta. Hoitohenkilökunnan tulee kuunnella omaishoitajia, mutta myös antaa heille palautetta. Kun omaishoitajat tietävät, miten hoitojakso on sujunut, he voivat luottaa siihen, että heidän läheisensä on ollut hyvässä hoidossa.
Joustavat käytännöt tukevat jaksamista
Opinnäytetyön haastatteluissa kävi ilmi, että lyhytaikaishoidon hoitojaksot suunniteltiin usein hoitopaikan resurssien, ei perheiden tarpeiden mukaan. Tämä jäykkyys heikentää omaishoitajien mahdollisuuksia käyttää palveluita silloin, kun he niitä eniten tarvitsevat.
Lyhytaikaishoito ei ole vain omaishoitajan lepohetki. Se on myös mahdollisuus kuntouttaa ja tukea hoidettavan hyvinvointia. Tässä joustavat palvelut ovat avainasemassa. Hoitojaksojen pituus ja ajankohta tulisi suunnitella perheiden yksilölliset tarpeet huomioiden, ei pelkästään hoitoyksikön resurssien perusteella.
Kohti parempaa yhteistyötä
Palautteen antaminen ja saaminen nousi haastatteluissa merkittäväksi teemaksi. Monet omaishoitajat kertoivat, että hoitojaksojen jälkeen heille annettiin vain yleisluonteisia kommentteja, kuten "kaikki meni hyvin". Tämä jätti heidät kaipaamaan tarkempaa tietoa siitä, miten hoidettava pärjäsi ja miten hoito voisi seuraavalla kerralla olla vielä parempaa. Käytännön esimerkkinä voisi toimia toimintamalli, jossa omaishoitajat osallistuvat hoidon suunnitteluun aktiivisesti. Näin he voivat varmistua siitä, että hoito vastaa heidän odotuksiaan ja tarpeitaan. (Voutilainen & Tiikkainen & Särkikangas 2019.)
Opinnäytetyöni tulokset antavat selkeitä kehitysehdotuksia, joita hyvinvointialueet voivat hyödyntää. Kyse ei ole vain palveluiden parantamisesta, kyse on omaishoitajien jaksamisesta ja heidän läheistensä hyvinvoinnista. Kun yhteistyö toimii, koko yhteiskunta voittaa. Omaishoito ja lyhytaikaishoito ovat yhdessä enemmän kuin osiensa summa. Ne täydentävät toisiaan ja tukevat perheiden jaksamista. Tästä yhteistyöstä hyötyvät kaikki: omaishoitajat, heidän läheisensä ja yhteiskunta kokonaisuudessaan.
On selvää, että sujuva tiedonkulku, henkilöstön jatkuvuus ja joustavat käytännöt ovat ratkaisuja, jotka voivat vahvistaa luottamusta ja parantaa hoidon laatua. Nyt on aika ottaa nämä opit käyttöön ja rakentaa yhdessä toimivampaa järjestelmää.
Kirjoitus perustuu vanhustyön (YAMK) opinnäytetyöhön Miten lisätä yhteistyötä ja luottamusta omaishoitoperheiden ja lyhytaikaishoidon välillä (Metropolia Ammattikorkeakoulu, 2025). Opinnäytetyö toteutettiin laadullisen tapaustutkimuksen keinoin, ja siinä haastateltiin omaishoitoperheitä teemahaastatteluiden avulla. Opinnäytetyö on luettavissa Theseuksessa. https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202501161444
Kirjoittaja
Sara Mikander, geronomi (AMK), ikääntyneiden palvelujen kehittäminen ja johtaminen (ylempi AMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu.
Lähteet
Harju, H. & Ramadan, F. 2021. Omaishoidon monet kasvot. Vanhustyö-lehti (1).
Juntunen, K. & Salminen, A.-L. 2011. Omaishoitajan jaksamisen ja tuen tarpeen arviointi. COPEindeksi suomalaisen sosiaali- ja terveyshuollon käyttöön. Sosiaali- ja terveysturvan selosteita 78.
Kaivolainen, M. 2011. Omaishoitaja asiakkaana. Teoksessa Kaivolainen, M. ym. (toim.). Omaishoito. Tietoa ja tukea yhteistyöhön. Helsinki: Duodecim.
Voutilainen, P., Tiikkainen, P. & Särkikangas, M. 2019. Omaishoitajien kokemuksia ja tuen tarpeita: Kyselytutkimus Pohjois-Suomessa. Gerontologia 33 (3), 153–168.
Työelämä ja oppilaitokset ovat tehneet vuosikausia yhteistyötä, jossa saavutettujen hyötyjen on usein katsottu olevan riittäviä ja näin tuttuja yhteistyön tapoja on jatkettu pitkiäkin aikoja. Perinteisen yhteistyön hyödyt näyttäytyvät kuitenkin helposti pistemäisinä sekä työelämälle että opiskelijoille. Kehittäjäkumppanuus tuo yhteistyöhön uusia ulottuvuuksia mahdollistamalla monien eri toimijoiden, kuten asiakkaiden, työntekijöiden, opiskelijoiden sekä opettajien sekä muiden verkostotoimijoiden tasa-arvoisen kuulluksi tulemisen, asiantuntijuuden hyödyntämisen sekä vaikuttamismahdollisuuksien näkyväksi tekemisen.
Unesco on vuonna 1986 määritellyt kehittäjäkumppanuuden yhdessä työskentelyksi (working together), jossa jokaisella kehittäjätiimin jäsenellä on olennaista tietoa ja yhteiset tavoitteet määritelty, yhteistyö on vastavuoroista sekä työskentelyssä vallitsee molemminpuolinen kunnioitus. Määritelmä on edelleen ajankohtainen ja paikkansapitävä sote-alan kehittämisessä, joka tähtää eri toimijoiden aktiiviseen rooliin myös kehittämistyössä. Kehittäjäkumppanit voivat olla palveluiden käyttäjiä tai heidän läheisiään, sekä palvelujen tuottajia ja järjestäjiä, jotka ovat ammattilaisia tai vapaaehtoisia toimijoita. Jotta kehittäjäkumppanuus toteutuisi, on kehittämisprosessin rakennuttava suunnitelmallisesti yhteistoiminnassa ja sen tulee hyödyttää kaikkia kehittämisessä mukana olevia osapuolia. (Harra, Sipari & Mäkinen 2017:147.)
Kumppanuudesta voidaan puhua Maijasen ja Haikaran (2014: 12–13) mukaan silloin, kun toiminnan rakenteet ja prosessit ovat mahdollisimman matalahierarkkisia ja pidemmälle aikajänteelle määrittyviä. Tavoitteiden tulee olla yhdessä jaettuja, ja päätöksenteon tulee toteutua yhteisesti. Kumppanuudessa toimijoiden välillä vallitsee luottamus ja toiminta tuottaa synergiaetuja ja lisää yhteistä hyvää. Kumppanuus edellyttää myös sitä, että vastuu tuloksista ja seurauksista tulee olla jaettuja. Maijasen ja Haikaran (2014: 13) mukaan haasteellisinta kumppanuuden toteutumisessa on toimijoiden motivoiminen.
Euroopan sosiaalirahaston rahoittaman Hyvissä handuissa himassa -hankkeen päätavoitteena on vahvistaa Helsingin kaupungin Itäisen kotihoidon, Metropolia Ammattikorkeakoulun ja Stadin ammatti- ja aikuisopiston keskinäistä kehittäjäkumppanuutta ja kumppanuutta opintojen työelämälähtöisyyden lisäämiseksi. Hanke on tarjonnut Metropolian hanketyöntekijöille ja sisäisille asiantuntijoille mahdollisuuden kehittää toimintatapoja ja kumppanuutta tukevia malleja sekä koordinoida kehittäjäkumppanuuden rakentumista. Tutkimuskirjallisuudessa todetaankin, että yleensä silloin kun organisaatiot ovat valmiita kumppanuuden vaatimiin panostuksiin, voidaan itsessään puhua jo kumppanuudesta (Maijanen & Haikara 2014: 13).
Kumppanuuden vahvistaminen vaatii aikaa, yhdessä toimimista ja synergiaa
Kumppanuuden saavuttaminen on oman aikansa vievä, hitaasti etenevä pitkäkestoinen prosessi. Kumppanuutta onkin kuvattu toimijoiden pitkäkestoisena liittoumana (Engeström 2006, 19 Maijasen & Haikaran 2014, 15 mukaan). Kertaluonteista tai pienimuotoista yhteistyöstä ei siis voida pitää kumppanuutena (Maijanen ja Haikara 2014: 13). Työelämäyhteistyö kotihoidon ja ammattikorkeakoulun välillä on perinteisesti ollut nimenomaan lyhytaikaista tai pienimuotoista. Esimerkkejä tästä ovat opiskelija–ohjaaja-parityöskentelylle rakentuvat harjoittelut, opinnäytetyöt ja kertaluonteiset pienet projektit. Nämä kaikki perinteiset yhteistyön tavat ovat hyviä ja tärkeitä, mutta kehittäjäkumppanuuden ja kumppanuudessa toimimisen tietoiseen rakentamiseen tarvitaan uudenlaisia toimintatapoja (Harra, Sipari & Mäkinen 2017: 147).
Ensimmäinen askel kumppanuutta tavoiteltaessa on se, että kukin toimija selkiyttää oman perustehtävän ja tavoitteet sekä sen, missä asioissa ja tehtävissä tarvitaan kumppanuutta ja millaista kumppanuutta haetaan. (Viirkorpi 2004, 13. Maijasen & Haikaran 2014, 13 mukaan.) Hanketta valmisteltaessa prosessissa tunnistettiin eri osapuolten tavoitteita ja yhteiset rajapinnat hankkeen tavoitteelle ja kumppanuudelle löytyivät myös helposti. Kaikkia näitä yhteisiä tavoitteita ja toiveita yhdisti luonnollisesti tärkein – iäkkään ihmisen paras. Kotihoito tekee työtä kotona asuvan, usein iäkkään ihmisen hyvinvoinnin ja terveyden tukemiseksi ja edistämiseksi, samoin kuin oppilaitoksissa tehdään työtä sen eteen, että sieltä valmistuu työelämään osaavia ammattilaisia, jotka toimivat työssään tukien iäkkään ihmisen hyvän elämän toteutumista perustellun tiedon varassa. Molemmissa tilanteissa asiakas nähdään oman elämänsä asiantuntijana ja aktiivisena toimijana.
Oli selvää, että kumppanuutta tarvittaisiin tuomaan oppilaitoksia ja kotihoitoa lähemmäksi toisiaan. Kotihoito toivoi voivansa ratkoa tulevaisuudessa esimerkiksi kehittämishaasteitaan tai asiakas-casejaan teoriaan peilaten yhteistyössä asiakkaan ja opiskelijoiden kanssa. Tämä tuki myös Helsingin kaupungin strategiaa, jossa kaupungista pyritään luomaan elinikäisen oppimisen innovatiivinen kokeilukaupunki. Kotihoito toivoi myös tulevaisuuden työelämätaitoja omaavia osaajia, jotka pitävät kotihoitoa kiinnostavana työpaikkana. (Hyvissä handuissa himassa -hankesuunnitelma 2018.)
Oppilaitokset tarvitsivat kumppanuutta edistämään pitkäkestoisempaa työelämäyhteistyötä sekä vahvistamaan 2. asteen ja AMK-opiskelijoiden yhteistyötä työelämässä. Tällöin yhteistyötä opittaisiin tekemään jo opintojen aikana ja näin yhteistyö voisi olla luontevaa myös valmistumisen jälkeen työelämässä. Yhtenä tärkeänä tavoitteena onkin vahvistaa opiskelijoiden tulevaisuuden työelämätaitoja, joita ei täysin saavuteta nykyisillä toimintamalleilla, Tulevaisuuden tärkeiksi työelämätaidoiksi hankkeessa on tunnistettu monialainen kumppanuusosaaminen, konsultatiivinen osaaminen ja asiakas- ja ihmislähtöinen kehittämisosaaminen. (Hyvissä handuissa himassa -hankesuunnitelma 2018.)
Olennaista kumppanuudessa on lisäarvon syntyminen eri osapuolille. Lisäarvo perustuu ennen kaikkea osapuolten yhteisten etujen etsimiseen ja tämän myötä oppimiseen (Mustakangas ym. 2003, 62). Hankkeen lähtökohdat on rakennettu lisäarvon tuottamiselle hankkeessa mukana oleville toimijoille. Hankkeen toiminnan aikana eri toimijat (työelämä, opiskelijat, asiakkaat ja opettajat) ovat oppineen monialaisuuden ja kumppanuuden hyödyistä, mitkä puolestaan ovat lisännet motivaatiota tällaisen toimintatavan juurruttamiselle.
Kumppanuuteen vaaditaan aina vuorovaikutusta ja luottamusta. Työyhteisössä, kuten muissakin inhimillisissä vuorovaikutustilanteissa, luottamus on kaiken perusta. Työyhteisössä luottamusta synnyttää osallistava ja oikeudenmukainen johtaminen, toimiva ryhmätyö ja työntekijöiden itsenäisyyden korostaminen. (Piippo, Sankelo, Valtanen & Sinervo 2015: 154.) Luottamus on sitä tärkeämpää, mitä enemmän työntekijät ovat riippuvaisia toisistaan ja mitä haastavampi on koko organisaation tehtävä. Hyvä luottamus edistää työilmapiiriä ja työntekijöiden jaksamista. Työntekijät ovat sitoutuneita työhönsä ja se luo turvallisuuden tunnetta. Luottamus edellyttää toimijoiden keskinäistä yhteistyötä, kommunikointia, sitoutumista ja yhteistä tavoitetta. (Raatikainen 2015: 150.)
Kun luottamus vahvistuu, yhteistyö voi kehittyä kumppanuudeksi. (Piippo, Sankelo, Valtanen & Sinervo 2015: 153–154.) hyvät vuorovaikutussuhteet rakentuvat ajan myötä positiivisten kokemusten kautta ja tutustumalla toisiin.
Hankkeessa luottamusta on lähetty rakentamaan kotihoidon ja oppilaitosten toimijoiden välille hanketoimijoiden jalkautumisella kotihoitoon, opiskelijoiden asiakaslähtöisen monialaisen tiimiharjoittelun kautta, missä opiskelijat integroituvat ryhmänä osaksi kotihoidon tiimiä sekä erilaisin yhteiskehittelytyöpajoin kohtauttamalla eri toimijoita yhteisten teemojen äärellä.
Kehittäjäkumppanuudestako ratkaisu sote-alan tulevaisuuden haasteisiin?
Sosiaali- ja terveyspalvelut ovat suuressa muutoksessa sote-uudistuksen ja suurten ikäluokkien ikääntymisen johdosta. Voisiko työelämän ja oppilaitosten tiiviimpi, pitkäjänteisesti rakennettu kehittäjäkumppanuus tuoda mukanaan ratkaisuja ja uusia avauksia tähän? Voitaisiinko yhdessä tunnistettuja ja synergiaa tuottavia toimintatapoja kehittää yhdessä vastaamaan hankalaan ja vaativaan sosiaali- ja terveyspalveluiden muutokseen?
Tavoitteena sote -alalla on asiakkaan hyvän elämän edistäminen ja tukeminen. Tähän päästään parhaiten, kun toimitaan kumppanuudessa monialaisesti asiakkaiden sekä ammattilaisten ja opiskelijoiden kesken avoimessa, kehittävässä, arvostavassa ja luottamusta rakentavasta ilmapiirissä. Kehittäjäkumppanuus ei ole yksin työskentelyä. Se vaatii jokaiselta toimijalta ymmärrystä kumppanuudesta ja omasta roolista, aitoa panostusta ja sitoutumista, halua tunnistaa toisen taidot ja osaaminen, tasa-arvoisuutta, toisen kunnioitusta ja hyvää vuorovaikutusta.
Hanke jatkaa motivoituneine toimijoineen tämän tärkeän ja innostavan aiheen äärellä helmikuuhun 2022, joten vielä on hyvin aikaa jatkaa kehittäjäkumppanuuden rakentamista kotihoidon ja oppilaitosten välille kumppanuuden lähtökohdista käsin ja luoda hankkeessa luvattuja tuotoksia kaikkien kehittäjäkumppanuudesta ja uudenlaista osaamista vahvistavista toimintatavoista kiinnostuneiden käyttöön.
Kirjoittajat
geronomitutkinnon lehtori sekä kolme geronomiopiskelijaa
Mari Heitto on Hyvissä handuissa himassa -hankkeen projektipäällikkö ja geronomitutkinnon tutkintovastaava. Yhtenä tutkinnon opettajatiimin jäsenenä hänen työnsä on edistää geronomiopiskelijoiden tietojen, taitojen ja asenteiden vahvistumista vastaamaan tulevaisuuden osaamistarpeisiin ikäihmisten palveluissa. Geronomitutkinnossa opetus perustuu kumppanuusajatteluun ja projektioppimiseen, joka toteutuu tiiviissä työelämäyhteistyössä.
Henna Karvonen on pitkään toiminut vanhustyössä, mutta kotihoito on tuntematon osa-alue. Moniammatillinen yhteistyö, joka on oleellinen osa kehittäjäkumppanuutta, on Hennan inspiraatio ja mielenkiinnon kohde. ”Tehokkaalla ammatillisella yhteistyöllä parannamme vanhusten elämänlaatua ja hyvinvointia myös tulevaisuudessa.”
Mari Koskinen on alanvaihtaja vakuutusmaailmasta. Hän on tottunut moniammatilliseen työskentelyyn aiemmalla urallaan ja tämän takia moniammatillisuuden kehittäminen myös sote-alalla kiinnostaa häntä.
Anu Mutka on fysioterapeutti, jolle vanhukset ovat aina olleet ainut oikea asiakasryhmä. Täydellinen väsyminen monialaisen yhteistyön toimimattomuuteen ja sote-alan hierarkkisiin rakenteisiin pakotti etsimään uutta polkua rakkaan vanhustyön saralta. “Kehittäjäkumppanuus on nyt se unelma, jota kohti kuljen silmät tähtinä ja sydämeni palolla!!!”
Lähteet
Harra, Toini, Sipari, Salla & Mäkinen Elisa 2017. Hyvää tahtova hyvinvointipalvelujen kehittäjäkumppanuus. Teoksessa Pohjola, Anneli, Kairala, Maarit, Lyly Hannu & Niskala, Asta (toim.): Asiakkaasta kehittäjäksi ja vaikuttajaksi. Asiakkaiden osallisuuden muutos sosiaali- ja terveyspalveluissa. Tampere: Vastapaino. 147–164.
Maijanen H. Haikara P. 2014. Kumppanuuskäsikirja – näkökulmia monitoimijaisen yhteistyön kehittämiseen. Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen julkaisuja A. 8:2014.
Piippo, Jukka, Sankelo, Merja, Valtanen, Elisa & Sinervo, Timo 2015. Luottamuksen merkitys innovatiivisuudelle ja luovuudelle. Teoksessa Saarisilta, Jaana & Heikkilä, Johanna (toim.): Yhdessä innovoimaan -osallistuva innovaatiotoiminta ja sen johtaminen sosiaali- ja terveysalan muutoksessa. Osuva-tutkimushankkeen loppuraportti. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Raportti 4/2015. Tampere: Juvenes Print – Suomen Yliopistopaino Oy. 153–166
Raatikainen, Eija 2015. Lujita luottamusta. Asiakassuhteen rakentaminen sosiaali- ja terveysalalla. PS-kustannus. Juva.
Strandman, Kristiina & Palo, Miia 2017. Dialogi yhteiskehittämisen ytimessä. Teoksessa: Pohjola, Anneli, Kairala, Maarit, Lyly Hannu & Niskala, Asta (toim.): Asiakkaasta kehittäjäksi ja vaikuttajaksi. Asiakkaiden osallisuuden muutos sosiaali- ja terveyspalveluissa. Tampere: Vastapaino. 129–146.
Kotiympäristö ja arjen toimet ovat jokaisella yksilöllisiä. Kotikuntoutus toteutuu osana kuntoutujan arkea hänen omassa elinympäristössään. Kuntoutuksen tulee perustua tarpeeseen, ja tarve on jokaisella kuntoutujalla yksilöllinen. Millaista on kuntoutujien tarpeisiin vastaava kotikuntoutus?
Ikääntyneiden määrän kasvaessa valtakunnallisena tavoitteena on tukea ikääntyneen väestön kotona pärjäämistä. Palvelut tuodaan lähelle asiakkaita ja kotiin vietäviä palveluita kehitetään. (Valtioneuvosto 2019.) Kuntoutuspalveluiden uudistuessa kuntoutujien toimintakykyä tuetaan heidän omassa toimintaympäristössään ja näin kotikuntoutuksen rooli kasvaa (Sosiaali- ja terveysministeriö 2017: 59–60).
Kotikuntoutus tukee kuntoutujan kotiympäristössä pärjäämistä parantamalla sekä ylläpitämällä kuntoutujan toimintakykyä ja arjen toimia. Kotona kuntoutumisessa ympäristö on usein voimaannuttava tekijä, koska se on turvallinen ja luotettava. (Pikkarainen 2013: 82).
Kuntoutuja on omassa toimintaympäristössään asiantuntija. Tämä asettaa ammattilaisen työssään uudenlaisen roolin eteen, kun työympäristönä ei ole ammattilaisen vastaanotto, vaan kuntoutujan oma elinympäristö. (Pikkarainen 2016: 19–20.)
Tämä kirjoitus perustuu tutkimukselliseen kehittämistyöhöni, jonka tarkoituksena oli kehittää kotikuntoutusta kuntoutujien yksilöllisiä tarpeita vastaavaksi. Kehittämisympäristönä oli Kymenlaakson sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän, Kymsoten kotikuntoutus. Kehittämiseen osallistuivat kotikuntoutuksen kuntoutujat sekä kotikuntoutuksessa työskentelevät ammattilaiset. Kehittämistyön tuotoksena syntyi kuvaus kuntoutujan tarpeita vastaavan kotikuntoutuksen toimintatavoista.
Oikea-aikaisesti tarpeisiin pohjautuvaa kotikuntoutusta
Kotikuntoutus tulisi aloittaa varhaisessa vaiheessa, jotta raskaampien palvelujen tarve kuntoutujilla siirtyy. Kotikuntoutusta tulee tarkastella kokonaisvaltaisesti kuntoutujan elämäntilanteen, toimintaympäristön ja arjen toimien kautta. (Pikkarainen 2016: 76–77.)
Kuntoutujan tarpeita vastaava kotikuntoutus alkaa oikea-aikaisesti kuntoutujan tarpeisiin nähden. Tarpeista nousevat kuntoutujan itse asettamat tavoitteet, jolloin ne ovat hänelle merkityksellisiä. Tavoitteiden merkityksellisyys sekä usko kuntoutuksen onnistumiseen edesauttavat motivaation syntymistä. Motivaatio on perusta kuntoutuksen onnistumiselle. (Autti-Rämö & Mikkelsson & Lappalainen & Leino 2016: 67; Järvikoski & Härkäpää 2011: 188–190.)
Avoimella vuorovaikutuksella luodaan luottamuksellinen ilmapiiri
Kehittämistyön tulosten mukaan lähtökohta kuntoutujan tarpeita vastaavalle kotikuntoutukselle on avoin vuorovaikutus sekä sujuva yhteistyö kuntoutujan ja ammattilaisen välillä. Kotikuntoutuksessa ammattilaiset ovat aidosti läsnä, ja kuulevat kuntoutujan tarpeita ja toiveita. Keskustelu kuntoutujan ja ammattilaisen välillä on tasavertaista ja vastavuoroista.
Hyvä vuorovaikutus luo rentoa, kiireetöntä ja luottamuksellista ilmapiiriä kotikuntoutuksessa. Luottamus edesauttaa kuntoutujan voimaantumista ja näin kuntoutuja kokee pystyvänsä vaikuttamaan asioihin sekä pärjäämään omien valintojensa kanssa. (Pikkarainen 2013: 38–39).
Yksilöllinen arjen kuntoutus tutussa ympäristössä
Kehittämistyön tulokset osoittivat, että kuntoutujan tarpeita vastaavan kotikuntoutuksen tulee toteutua kuntoutujan yksilöllisten tarpeiden ja motivaation mukaan. Kuntoutussuunnitelma on kaiken lähtökohta ja se tulisi laatia yhdessä kuntoutujan, ammattilaisten ja kuntoutujan läheisten kesken.
Kotikuntoutus toteutuu osana arjen toimintoja ja liikkumisen tukeminen kuntoutujan toimintaympäristössä on tärkeää.
Kuntoutujat kokevat kotiympäristön turvallisena ja voimaannuttavana kuntoutuspaikkana. Kotona toteutetun kuntoutuksen on todettu helpottavan kuntoutujan itsenäistä osallistumista hänelle itselleen merkityksellisiin asioihin sekä sosiaalisiin tapahtumiin yhdessä läheisten kanssa. (Hjelle & Tuntland & Forland & Alvsvåg 2015).
Kokonaisvaltaista ja kannustavaa ohjausta
Kuntoutujan tarpeita vastaavassa kotikuntoutuksessa tuetaan kuntoutujan kokonaisvaltaista toimintakykyä. Kuntoutujan voimavarat ja hänelle merkitykselliset asiat ohjaavat kotikuntoutuksen etenemistä.
Kuntoutujan tarpeisiin vastaa ammattilaisten kannustava ja motivoiva ohjaus. Ammattilaisten kannustus tuo kuntoutujille varmuutta ottaa vastuuta omaharjoittelusta ja arjen toimista. Ammattilaisten yksilöllinen ja asiantunteva ohjaus tuo kuntoutujille luottamusta heidän kykyynsä kuntoutua. (Hjelle ym. 2015; Taule, Strand, Skouen & Råheim 2015).
Kotikuntoutuksessa tärkeää on tukea ja kannustaa kuntoutujaa omatoimiseen kuntoutumiseen.
[caption id="attachment_3022" align="alignnone" width="620"] Kuva: Pixabay[/caption]
Kotikuntoutus on yhteistyötä
Kotikuntoutus on moniammatillista yhteistyötä, mikä parhaimmillaan lisää kuntoutuksen vaikuttavuutta (Pikkarainen 2013: 94). Kuntoutujan tarpeita vastaavassa kotikuntoutuksessa yhteistyön merkitys korostuu ja jokaisen kuntoutujan arkeen läheisesti kuuluvan tulisi olla mukana kotikuntoutuksen suunnittelussa ja toteutuksessa.
Erityisesti kotihoidon henkilökunnan osallistuminen kuntoutujan toimintakyvyn tukemiseen on toivottavaa.
Läheiset osallistuvat kotikuntoutukseen alusta asti ja heidän tukensa on kuntoutujien näkökulmasta motivoivaa ja voimaannuttavaa. Läheisten osallistuminen kotikuntoutukseen mahdollistaa kuntoutuksen jatkuvuuden sekä parantaa kuntoutumisen onnistumista. (Juntunen 2016: 402, 404.)
Kotikuntoutuksen onnistumisen kannalta on tärkeää, että jokainen kuntoutujan arjessa mukana oleva ymmärtää vaikutusmahdollisuutensa kuntoutujan toimintakyvyn ylläpitämiseen sekä omatoimisen kuntoutumisen tukemiseen. Kuntoutujan, ammattilaisten ja läheisten kesken tarvitaan avointa vuorovaikutusta, selkeää tiedonkulkua ja sujuvaa yhteistyötä.
Vastavuoroinen vuorovaikutus ja yhteistyö edesauttavat yhteisen ymmärryksen muodostumista kotikuntoutuksen toimintatavoista. Yhteisen ymmärryksen myötä jokainen osapuoli tietää miksi ja millä tavoin toimitaan kuntoutujan tarpeita vastaavassa kotikuntoutuksessa.
Tulevaisuudessa kotikuntoutusta toteutetaan kuntoutujan näkökulmasta. Kuntoutuja osallistuu oman kuntoutuksensa suunnitteluun ja toteutukseen tasavertaisena kumppanina ja ymmärrys kuntoutujan tarpeista on kotikuntoutuksen lähtökohta. (Mäkinen 2014: 11–13).
Kirjoitus perustuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön Kuntoutujan tarpeita vastaavan kotikuntoutuksen kehittäminen. Metropolia Ammattikorkeakoulu 2021.
Kirjoittaja
Anni Pentti, fysioterapeutti (YAMK), kuntoutuksen ylempi tutkinto-ohjelma.
Lähteet
Autti-Rämö, Ilona & Mikkelsson, Marja & Lappalainen, Tiina & Leino Eeva 2016. Kuntoutumisen prosessi. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Ylinen, Aarne (toim.): Kuntoutuminen. 1. painos. Helsinki: Duodecim.
Hjelle, Kari & Tuntland, Hanne & Forland, Oddvar & Alvsvåg, Herlis 2015. Driving forces for home-based reablement; a qualitative study of older adults’ experiences. Health and Social Care in the Community 25 (5). 1581–1589. Saatavana osoitteessa: https://onlinelibrary.wiley.com/doi/epdf/10.1111/hsc.12324.
Juntunen, Kristiina 2016. Omaisten ja läheisten merkitys kuntoutumisessa. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Ylinen, Aarne (toim.): Kuntoutuminen. 1. painos. Helsinki: Duodecim.
Järvikoski, Aila & Härkäpää, Kristiina 2011. Kuntoutuksen perusteet: Näkökulmia kuntoutukseen ja kuntoutustieteeseen. Helsinki: WSOYProOy.
Mäkinen, Elisa 2014. Kuntoutujan uusi asema. Teoksessa Sipari, Salla & Mäkinen, Elisa & Paalasmaa, Pekka (toim.): Kuntoutettavasta kehittäjäkumppaniksi. Metropolia ammattikorkeakoulun julkaisusarja. Aatos-artikkelit 13.
Pikkarainen, Aila 2013. Gerontologisen kuntoutuksen käsikirja osa I. Jyväskylän ammattikorkeakoulun julkaisuja 159. Saatavana osoitteessa: https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/64864/JAMKJULKAISUJA1592013_web.pdf?sequence=1&isAllowed=y.
Pikkarainen, Aila 2016. Gerontologisen kuntoutuksen käsikirja osa II. Ikääntyneiden arki-, koti – ja lähikuntoutus: varhaisvaiheesta ympärivuorokautiseen hoivaan. Jyväskylän Ammattikorkeakoulun julkaisuja-sarja. Juvenes Print.
Sosiaali- ja terveysministeriö 2017. Kuntoutumisen uudistumiskomitean ehdotukset kuntoutusjärjestelmän uudistamiseksi. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2017: 41. Helsinki. http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/160273/RAP2017_41.pdf?sequence=2&isAllowed=y.
Taule, Tina & Strand, Liv Inger & Skouen, Jan Sture & Råheim, Målfrid 2015. Striving for life worth living: Stroke survivors’ experiences of home rehabilitation. Artikkeli lehdessä Scandinavian Journal of Caring Sciences. Norja. https://onlinelibrary.wiley.com/doi/epdf/10.1111/scs.12193.
Valtioneuvosto 2019. Marinin hallitus. Hallitusohjelma. Oikeudenmukainen, yhdenvertainen ja mukaan ottava Suomi. https://valtioneuvosto.fi/marinin-hallitus/hallitusohjelma/oikeudenmukainen-yhdenvertainen-ja-mukaan-ottava-suomi.
Kommentit
Ei kommentteja