Tikissä

Tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan sydämessä

Vuosi: 2019

Opiskelijat mukaan innovaatiotoimintaan
14.5.2019
Anna-Stina Tähkävuori

Mikä minusta tulee isona? Onkohan tämä ala minulle se oikea? Vastaako tämä harjoittelu sitä, mitä työelämä minulta odottaa? Tällaisia asioita pyöri mielessäni opiskeluaikana. Useimmilla ei ole selkeää kuvaa tulevaisuuden urastaan vielä valmistumisenkaan jälkeen. Joskus asia saattaa vaivata liiaksikin, jolloin opiskelumotivaatiokin voi kärsiä. Tämän vuoksi on tärkeää saada opiskelijat kokeilemaan, mitä tulevaisuuden työelämä voisi heille antaa. Harjoittelut, johdantoprojektit, opinnäytetyöt ja innovaatioprojektit. Muun muassa näitä työelämän kanssa yhdistettäviä opintokokonaisuuksia löytyy jo ammattikorkeakoulujen opetussuunnitelmista. Mutta takaavatko ne opiskelijalle todellisen kuvan tulevaisuuden työelämästä?  Itse valmistuin vuonna 2011 Metropolia Ammattikorkeakoulusta rakennusinsinööriksi. Opiskeluaikana pohdin vakavasti alan vaihtoa. Suorittamieni työharjoittelujen perusteella en olisi voinut uskoa, että tulevaisuuden työelämässä pääsisin mukaan yhteen maamme suurimmista rakennusprojekteista. Tai että päätyisin vielä takaisin opinahjooni työskentelemään älykkään liikkumisen innovaatiokeskittymässä, jossa eri alojen ja sektoreiden toimijat oppivat, kokeilevat ja kehittävät yhdessä erilaisia liikkumisen ratkaisuja. Miten innovaatiotoiminnalla voidaan edistää opiskelijoiden työelämäyhteistyötä? Itse Metropoliasta valmistuneena haluan tarjota koulumme opiskelijoille mahdollisimman hyvät eväät tulevaan. Ammattikorkeakouluopintojen kytkeminen käytännön tekemiseen ja työelämätaitoihin on tärkeää. Opiskelijoilla on oltava matala kynnys päästä mukaan projekteihin ja saada monipuolinen näkemys työelämästä. Koen, että myös työelämävalmennusta tai -ohjausta olisi hyvä olla saatavilla nykyistä enemmän. Innovaatioprojekti on Metropolia Ammattikorkeakoulun kaikissa tutkinto-ohjelmissa toteutettava laaja, pakollinen opintojakso. Ideana on, että työelämän edustajat antavat opiskelijoille, mahdollisesti tuleville työntekijöilleen, jonkin ongelman ratkaistavaksi. Innovaatioprojektin kautta opiskelijat voivat harjoitella hanketoimintaa ja työelämäyhteistyötä. Lisäksi he saavat ennen kaikkea mahdollisuuden vuorovaikutukseen ja jatkoyhteistyöhön suuren murroksen edessä olevan älykkään liikenteen toimialan yritysten kanssa. Yritykset puolestaan saavat innovaatioprojekteihin osallistuessaan mahdollisuuden liiketoimintansa kehittämiseen, sekä uusien ideoiden ja innovaatioiden löytymiseen opiskelijoiden tuoreiden ajatusten siivittämänä. Miksi opiskelijat kiinnostuisivat innovaatiotoiminnasta ja mitä hyötyä siitä voi heille olla? Tutkimus-, kehitys- ja innovaatiohankkeissa on usein pienet budjetit. Hankkeiden toiminta keskittyy lyhytkestoisiin kokeiluihin tai erilaisiin pilotteihin. Parhaita innovaatioita saadaan aikaan yhteistyöllä, yhdistämällä eri alojen kokemus ja opiskelijoiden idearikas ajatusmaailma toisiinsa. Olemme tärkeässä roolissa Metropolian innovaatiotoiminnassa kehittämässä ratkaisuja tulevia sukupolvia varten. Kuinka päästetään tulevaisuuden toivot esiin ja luodaan heille edellytykset toimia? Käytännössä opiskelijat voivat: tulla hankkeisiin palkallisiin töihin. saada hankkeista innovaatioprojektin aiheen. suorittaa hankkeissa työharjoittelujakson. kehittää hankkeesta opinnäytetyöaiheen. tutustua työelämän edustajiin jo opiskeluaikanaan. Esimerkkinä Jätkäsaari Smart Mobility ja opiskelijan rooli hankeessa Tulevaisuuden liikenteessä kuljetaan yhä monipuolisemmin. Erilaiset liikenteen palvelut tulevat olemaan arkipäivää ja yksityisautoilu muuttuu sähköistymisen sekä automaation kehittymisen myötä. Metropolia Ammattikorkeakoulu, Forum Virium Helsinki ja Helsinki Business Hub yhdessä toteuttavat Jätkäsaari Smart Mobility -hankkeen, joka luo älykkään liikenteen ekosysteemiä Helsinkiin. Metropolian tehtävä hankkeessa on ennen kaikkea saada opiskelijat yhteistyöhön kohdeyritysten kanssa. Hankkeessa on mukana monipuolisesti erilaisia älykkään liikenteen toimialan startup- ja pk-yrityksiä. Olen aloittanut hankkeen projektipäällikkönä tämän vuoden alussa.  Opiskelijoiden avulla pyritään toteuttamaan erilaisia pilotteja ja kokeiluja, jotka pohjautuvat yritysten todellisiin tarpeisiin. Tällaisia voivat olla esimerkiksi kerätä tietoa ihmisten liikkumistavoista matkapuhelimien avulla tai erilaisten sovellusten ja laitteiden testaaminen käytännössä. Järjestimme yrityksille innovaatioprojekti -työpajan, jonka pohjalta kehitettiin aiheita opiskelijoiden tutkittavaksi. Tulemme toteuttamaan ensi lukuvuoden aikana useamman innovaatioprojektin. Niissä tutkitaan, miten voidaan yhdistää liikenteen matkaketjut ja muut palvelut toisiinsa, tai miten erilaisten palveluiden avulla ihmiset saataisiin luopumaan yksityisautoista. Projektit on tarkoitus toteuttaa monialaisesti eri tutkintojen opiskelijoiden kesken. Olemme palkanneet kaksi opiskelijaa, ajoneuvotekniikan ja tuotantotalouden tutkinto-ohjelmista. He molemmat ovat ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoita. Heidän tehtävänään on olla apuna hankkeeseen perustettavan yhteiskäyttötilan pyörittämisessä sekä yritysten pilottien ja kokeilujen toteuttamisessa. Hanke antaa opiskelijoille mahdollisuuden tutustua yrittäjyyteen ja yritystoimintaan jo opiskeluaikana, sekä mahdollisuuden luoda verkostoja älykkään liikenteen toimialalla. Mikäli mahdollista, haluamme tarjota myös useammille opiskelijoille mahdollisuuden olla hankkeessa mukana esimerkiksi edellä mainittujen innovaatioprojektien tai mahdollisten opinnäytetöiden avulla. Kysyin hankkeessa mukana olevilta opiskelijoilta, mikä heidät sai kiinnostumaan hakemaan avoinna ollutta harjoittelupaikkaa. Olen itse pitänyt hankettamme mielenkiintoisena ja monipuolisena ja oli ilo kuulla, että myös opiskelijamme olivat samaa mieltä. Lisäksi opiskelijoita kiehtoi projektin ainutlaatuisuus, joka mahdollistaa uuden oppimiseen, verkostoitumiseen sekä vaihtelevaan työympäristöön. Tällaisen opin tarjoaminen vielä opintojen alkuvaiheessa olevalle on Metropolian rikkaus, jota voisi tuoda esille voimakkaammin. Metropoliasta löytyy paljon monipuolista osaamista. Tärkeää on, ettei kapeakatseisesti jäädä liiaksi tutkimaan asioita vain yhdeltä näkökulmalta, vaan mahdollistetaan avoin vuorovaikutus eri yksiköiden ja innovaatiokeskittymien välillä.  -- Kirjoittaja Anna-Stina Tähkävuori työskentelee projektipäällikkönä älykäs liikkuminen - innovaatiokeskittymässä. Hän on valmistunut vuonna 2011 Metropoliasta rakennusinsinööriksi ja suorittanut vuonna 2018 Hämeen ammattikorkeakoulussa Tulevaisuuden liikennejärjestelmät YAMK - tutkinnon. Aiempaa työkokemusta hän on kartuttanut Länsimetro - hankkeessa useiden vuosien ajan. Jätkäsaari Smart Mobility on Euroopan aluekehitysrahaston rahoittama hanke, jossa autetaan yrityksiä kehittämään liiketoimintaa älykkäästä liikkumisesta. Hankkeen toteuttaa Forum Virium Helsinki yhdessä Helsinki Business Hubin ja Metropolia Ammattikorkeakoulun kanssa. Lisätiedot Jätkäsaari Smart Mobility -hankkeen sivuilta.

Lue lisää

Otetta elämään – miten kuulla nuorta?
7.5.2019
Toini Harra, Kirsi Airaksinen

Palvelu on hyvää, kun asiakas kokee tulleensa huomioiduksi. Nuorille suunnattuja, syrjäytymisen ehkäisyyn ja osallisuuden parantamiseen tähtääviä palveluja on paljon. Niitä käyttävien ja tukea tarvitsevien nuorten määrä kasvaa jatkuvasti. Myös syrjäytymistä ehkäisevien hankkeiden määrä kasvaa. Ratkaistaanko nuorten ongelmat hankkeilla tai kehittämällä uusia palveluja? Ovatko kehittämistyöhön osallistuneet ne, joiden pitäisi? Olemmeko hyödyntäneet riittävästi nuorten käyttäjäosallisuutta (user involvement)? Nykyinen tilanne on haastava sekä nuoren että ammattilaisten näkökulmasta. Moni ammattilainen tuskailee nuorten kanssa monimutkaistuvassa palveluviidakossa, yhdessä lukuisista rahoituslähteistä ja palvelumuodoista koostuvan auttajajoukon kanssa. Avusta huolimatta liian moni nuori kokee jäävänsä yksin etsimään omaa elämäänsä. Miten kuulla nuorta? Yksittäisellä ammattilaisella ei välttämättä ole välineitä tai keinoja auttaa tai puuttua nuoren hätään. Selviytyäkseen nuori muuttuu ammattilaisen kielellä asioivaksi tukipalveluiden käyttäjäksi. Nuori mieltää itsensä palvelujen asiakkaaksi - ei niinkään ihmiseksi, jolla on itseisarvo ja oikeus rakentaa omaa elämäänsä. Ammattilaiset turhautuvat järjestelmän kyvyttömyyteen vastata nuorten yksilöllisiin tarpeisiin ja ulkopuolisuuden haasteisiin. Voimavarat tuntuvat loppuvan sekä nuorilta että ammattilaisilta. Erityisen haasteellinen tilanne on niille nuorille, jotka ovat jääneet sänkynsä vankeina kotiin kyvyttömänä sitoutumaan kodin ulkopuolella oleviin palveluihin. Heikentyneestä toimintakyvystä huolimatta nuoret arvioivat kohtaamisiaan sekä ihmisten välillä olevia ja yhteistoimintaan liittyviä arvoja. Nuoret reagoivat palveluissa kokemaansa kunnioituksen, luottamuksen, oikeudenmukaisuuden ja hyvän tahtomisen puutteeseen muun muassa vetäytymällä. Kuulluksi ja nähdyksi tuleminen sekä reilu meininki ovat nuorille tärkeitä arvoja. Nuori suunnittelee palvelua ammattilaisen kanssa Arvokkaan kohtaamisen lisäksi palvelun pitää tuottaa nuorelle hyötyä. Palvelun pitää olla mielekästä ja tarkoituksenmukaista suhteessa nuoren tilanteeseen ja tarpeisiin. Nuoren elämän yksilöllisyys haastaa meidät avaamaan palvelun kehittämisen käyttäjäosallisuudelle. Käyttäjäosallisuudella tarkoitamme tässä käyttäjän osallistumista palvelujen tarpeiden määrittelyn lisäksi myös niiden suunnitteluun ja kehittämiseen. Novak-hankkeessa lähtökohtana on, että molemmat – sekä nuori että ammattilainen toimivat yhdessä. Siksi hankkeessa rakennettavaa yhteistoiminnan mallia on myös kehitettävä yhdessä ammattilaisten ja nuorten kanssa. Hankkeen tavoitteena on, että nuoret rakentavat yhdessä ammattilaisten kanssa itselleen palvelukokonaisuuksia, joissa he ovat aktiivisena toimijana – ei pelkkänä palvelun käyttäjänä. Nuoren elämän yksilöllisyys haastaa meidät toimimaan entistä tiiviimmin yhdessä. Yksin ja yhdessä nuoren kanssa tekeminen ei ole helppoa, mutta yhdessä uskallamme rohkeammin kokeilla, mokata ja onnistua. Verkostossa erilaisuus ei ole rasite vaan voimavara. Ammattilaisten verkkoja on vahvistettava Novak-hankkeen järjestämissä kehittämistilaisuuksissa ammattilaiset ovat kertoneet kaipaavansa uusia käytäntöjä yhteistyöhön. Novakin ideana on toimia yhdessä huomioiden sekä nuorten että ammattilaisten näkökulmat. Uusien palvelumuotojen sijaan Novakissa etsitään yhteistoiminnan mahdollisuuksia vahvistaen ammattilaisten verkostotoimintaa erityisesti käyttäjäosallisuuden näkökulmasta. Myös ammattilaiset osallistuvat hankkeeseen aktiivisina oman työnsä rajapintojen ja yhteistyömahdollisuuksien kehittäjinä. Yhteiskehittämisen lähtökohtana on kaikkien toimijoiden keskinäinen kunnioitus, luottamus, oikeudenmukaisuus sekä hyvän tahtominen toiselle. Onnistumisen edellytyksenä on ammattilaisten keskinäisen ja nuorten kanssa tapahtuvan yhteistoiminnan korkea laatu. Kirjoittajat Toini Harra YTT, toimintaterapeutti, coach ja työnohjaaja. Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiön hallituksen jäsen. Yhteistoiminnan ja -kehittelyn tutkija ja kehittäjä kansainvälisissä ja kansallisissa hankkeissa. Nuori osallisena verkostomaisessa ammatillisessa kuntoutuksessa Novak -hankkeessa yhteiskehittämässä yhteistoimintamalleja ammattilaisten keskinäiseen sekä nuorten ja ammattilaisten väliseen yhteistoimintaan ja yksiköiden väliseen verkostotoimintaan. Kirsi Airaksinen MMM, Kohtaus ry:n puheenjohtaja. Fasilitaattorina ja osallisuuden edistäjänä Novak-hankkeessa. Novak – Nuori osallisena verkostomaisessa ammatillisessa kuntoutuksessa on Kelan rahoittama Stadin ammattiopiston, Metropolian sekä Kuntoutussäätiön yhteishanke, jonka avulla luodaan uusi nuorten valmennusmalli.   Novak-hanke kutsuu voimavaroja yhteisiin keskusteluihin: Toini Harra ja Kirsi Airaksinen etunimi.sukunimi@metropolia.fi Tutustu myös verkkosivuihin NOVAK - Nuori osallisena verkostomaisessa ammatillisessa koulutuksessa www.kela.fi/novak-nuorten-kehittamishanke

Lue lisää

Mikä nuorta urheilijaa motivoi?
24.4.2019
Anita Ahlstrand ja Pekka Anttila

Tiedämmekö, mitä nuoret urheilijat haluavat tai millaisesta valmennuksesta he haaveilevat? Mikä onkaan valmentajien, urheiluseurojen ja perheiden rooli nuorten urheilijoiden drop-out -ilmiön (keskeyttämisen) ehkäisyssä? Terveyden ja fyysisen aktiivisuuden edistäminen ovat eurooppalaisten liikuntasuositusten ja EU-maiden liikuntapolitiikan keskiössä. Säännöllisellä fyysisellä aktiivisuudella voidaan saavuttaa lukuisia terveyshyötyjä. Liikunnallinen elämäntyyli edistää myös sosiaalista ja psyykkistä hyvinvointia. Liikunnan tulisi olla olennainen osa miljoonien eurooppalaisten elämää ja kaikille eurooppalaisille nuorille tulisi tarjota mahdollisuus osallistua erilaisiin liikuntaharrastuksiin. Huomattava osa eurooppalaisista nuorista kuitenkin liikkuu liian vähän terveytensä ja hyvinvointinsa kannalta. Nuorten päivittäiset tottumukset ovat muuttuneet uusien vapaa-ajan vieton tapojen myötä ja tämä johtaa helposti istumisen lisääntymiseen ja fyysisen aktiivisuuden vähentymiseen. Paikallaanolo ja liikkumattomuus ovat riskitekijöitä useille terveysriskeille kuten ylipainolle, tyypin 2 diabetekselle sekä sydän- ja verisuonitaudeille. Fyysinen aktiivisuus näyttää vähenevän erityisesti ikävuosien 11-15 välillä. Valmentajan vastuut ja mahdollisuudet Urheiluseurat, valmentajat ja nuoret urheilijat ovat merkittäviä kohderyhmiä kansanterveyttä koskevissa yhteiskunnallisissa toimissa ja linjauksissa. Valmentajilla on mahdollisuus vähentää nuorten urheilijoiden drop out -ilmiötä, edistää heidän sisäistä motivaatiotaan liikunnan harrastamiseen sekä lisätä liikunnan iloa kuuntelemalla ja osoittamalla kunnioitusta nuorta urheilijaa kohtaan. Ohjattuun liikuntaan osallistuminen on yksi potentiaalinen keino lisätä nuorten fyysistä aktiivisuutta ja liikunnallista elämäntapaa. Urheiluseuraan kuulumisen on todettu olevan yhteydessä vapaa-ajalla tapahtuvan fyysisen aktiivisuuden lisääntymiseen. Kansainväliset tutkimukset osoittavat, että lapsuuden ja nuoruuden aikainen fyysinen aktiivisuuden määrä ennustaa fyysisen aktiivisuuden määrää myös aikuisiällä. Monipuolinen liikunta-aktiivisuus lapsuudessa ja nuoruudessa, riippumatta liikuntalajista tai muodosta, luo hyvät edellytykset elinikäiselle liikunnan harrastamiselle. Vaikka urheiluseuratoimintaan osallistumisella on todettu olevan myönteinen vaikutus nuorten fyysisen aktiivisuuden määrään, niin siitä huolimatta yhä useampi nuori lopettaa liikuntaharrastuksen 11-15 vuoden iässä. Syitä tähän ovat mm. kiinnostuksen ja liikkumisen ilon puute, valmentajien heikot pedagogiset taidot, liiallinen kilpailun ja tavoitteellisuuden korostuminen ja urheiluvammat. Lapsen oikeuksien sopimus (artikla 12) määrittelee, että lapsella on oikeus vapaasti ilmaista näkemyksensä kaikissa häntä koskevissa asioissa. Tämä oikeus pätee myös liikuntaharrastusten kohdalla. Lasten valmentajilla on siis vastuu ottaa lasten mielipiteet huomioon. Liikuntaharrastus voidaan nähdä osallisuuden välineenä ja paikkana antaa kaikille lapsille tasapuoliset ja yhtäläiset mahdollisuudet osallistumiseen. Perheillä on myös tärkeä rooli nuoren urheilijan maailmankatsomuksen ja minäkuvan kehittymisessä sekä liikuntaharrastuksiin osallistumisen mahdollistajina. Monet vanhemmat toivovat parempaa vuorovaikutusta urheiluseuran, valmentajien ja perheiden välillä. Toisaalta valmentajat voivat kokea, että osa vanhemmista ei tue urheilevaa lastaan riittävästi ja esittävät valmentajille liiallisia vaatimuksia. Vanhemmat voivatkin käyttäytymisellään haitata oleellisesti niin lasten kuin valmentajien keskittymistä urheiluun. Vanhempien korkeat odotukset ja kilpailullisuuden liiallinen korostaminen lisäävät nuoren urheilijan vammariskiä sekä ovat yksi merkittävä syy drop out -ilmiölle. Valmentajille suunnattuja suosituksia vuorovaikutuksen parantamiseksi perheiden ja valmennuksen välillä on olemassa, mutta konkreettisia työkaluja ja toimintamalleja asian edistämiseksi tarvitaan yhä lisää. Nuorten urheilijoiden positiiviset kokemukset ovat ratkaisevan tärkeitä urheiluharrastuksen jatkamisen kannalta. Viimeaikaiset tutkimukset osoittavat lasten hyötyvän asteittain lisääntyvästä sekä monipuolista liikkumista sisältävästä harjoittelusta. Tällä hetkellä nuorten urheiluvalmennuksessa painotetaan yhteen lajiin keskittymistä liikaa ja liian aikaisin. Tämä puolestaan johtaa helposti liian yksipuoliseen harjoitteluun. Tarvitaankin nykyistä enemmän monialaista lähestymistapaa ja yhteistyötä eri urheilulajien välillä. Liian tosissaan liian aikaisin Loukkaantuminen on aina tietynlainen käännekohta urheiluharrastuksessa. Yksi vakavimmista ongelmista on se, että nuoret urheilijat vaarantavat terveytensä ja yleisen hyvinvointinsa tulosten saavuttamisen aiheuttamien paineiden vuoksi (White paper on Sport 2007). Näin on jopa alimmilla kilpailutasoilla. Urheiluvalmennus muuttuu liian vakavaksi liian aikaisin ja harjoittelu keskittyy vain yhteen urheilulajiin, joka johtaa helposti yksipuoliseen harjoitteluun. Tämä lisää rasitusvammojen ja loppuunpalamisen riskiä (Köhler 2017.) 10–40% 13-19-vuotiaiden urheiluun liittyvistä vammoista on ylirasitusperäisiä. Suurin osa vammoista ilmenee alaraajoissa erityisesti polvissa, nilkoissa ja jalkaterissä. (Faude et al. 2013). Urheiluvammojen määrä lasten ja nuorten urheilussa on kasvussa. Smithin (Smith et al. 2016) tutkimuksessa esimerkiksi todetaan jalkapallossa sattuneiden vuosittaisten urheiluvammojen määrän kasvaneen vuosien 1990-2014 111%. Vuosien 2004–2010 aikana alle 15-vuotiaiden lasten sairaalahoitoa vaatineiden urheiluvammojen esiintyvyys kasvoi puolestaan 29% (Finch ym. 2014). Urheiluvamma onkin yksi viidestä yleisimmästä syystä, jonka on nuorten urheilijoiden urheiluharrastuksen lopettamisen taustalla (Salasuo, Piispa & Huhta 2015). Lapset ja nuoret loukkaantuvat todennäköisemmin urheiluharrastuksen aikana kuin vapaa-ajan urheilussa tai koululiikunnassa (Parkkari ym. 2015). Erityistä nuorten urheilijoiden urheiluvammojen ennaltaehkäisyyn liittyvää linjausta ei tällä hetkellä ole olemassa. Tämän vuoksi on tärkeää lisätä tietoisuutta keinoista, joilla pystytään edistämään nuorten urheilun turvallisuutta (EU work plan for sport 2011-2014). Ilo ja onnistumisen kokemukset motivoivat jatkamaan Valmentajien, urheiluseurojen ja muiden organisaatioiden on hyvä pitää mielessä, että lapset liikkuvat nimenomaan liikkumisen ilosta. Liikkumisen tuottama ilo, onnistumisen kokemukset, uusien taitojen oppiminen, yhteenkuuluvuuden tunne ja tuen saaminen muilta ovat keskeisimpiä tekijöitä sille miksi lapsi haluaa jatkaa liikuntaharrastusta (Koski 2015). Urheilun kautta saadut positiiviset kokemukset rohkaisevat lasta jatkamaan liikunnan harrastamista. Valmentajien käyttäytymisen ja valmennusmenetelmien on todettu vaikuttavan urheilijoiden menestymiseen niin urheilussa kuin urheilun ulkopuolellakin. Junioreiden ruohonjuuritason valmennuksessa tarvitaan konkreettisia työkaluja ja toimintamalleja, joiden avulla edistetään vuorovaikutuksellisuutta ja tasavertaisuutta valmentajan ja urheilijan välisessä suhteessa. Cope ym. (2013) suosittelevat, että holistisimpien lähestymistapojen ja urheilijakeskeisimpien menetelmien käyttöä tulisi selkeästi lisätä urheiluvalmennuksessa. Valmentajan ja urheilijan välisen suhteen toimivuus ja sisäinen motivaatio urheilua kohtaan vaikuttavat oleellisesti nuoren urheilijan haluun jatkaa urheiluharrastusta (Rottensteiner 2015.) Nuoren kannalta merkityksellinen ja perusteltu toiminta tuottaa iloa ja nautintoa sekä lisää sisäistä motivaatiota. Valmentajan tulisi antaa nuorelle urheilijalle mahdollisuus osallistua päätöksentekoon, ongelmanratkaisuun ja tukea oma-aloitteisuutta (Ryan & Deci 2000; Hoigaard, Jones & Peters 2008; Potrac et al. 2007). Nuorten urheilijoiden mielestä hyvä valmentaja on ammattimainen, rohkaiseva, rento ja positiivinen. Lasten ja nuorten valmennuksessa vaikuttaa olevan ensiarvoisen tärkeää, että urheilijan yksilölliset niin psyykkiset kuin fyysisetkin ominaisuudet otetaan kattavasti huomioon. Lisäksi on tärkeää tunnistaa myös toimintaympäristön (esim. ilmapiirin) merkitys.  Ihanteellisessa tilanteessa ohjattu liikunta- ja urheiluharrastus edistää lasten ja nuorten fyysistä aktiivisuutta ja lisää liikkumisen iloa, motivaatiota ja osaamisen tunnetta. Hyvät käytännöt tukevat osallisuuden tunnetta On tärkeää huomioida, että hyviä käytäntöjä, hyviä valmentajia, hyviä urheiluseuroja ja hyviä urheilujärjestöjä on olemassa. On olemassa valmentajia ja urheiluseuroja, joiden valmennuskäytännöissä yhdistyy sosiaalinen osallisuus, nuorten urheilijoiden osallistuminen ja terveyden edistäminen. On olemassa urheilujärjestöjä, jotka pyrkivät edistämään heikompiosaisten yhtäläisiä ja tasavertaisia mahdollisuuksia osallistua urheiluharrastuksiin. On olemassa urheiluseuroja ja yhdistyksiä, jotka ovat luoneet konkreettisia työkaluja valmentajille, joilla voidaan parantaa vuorovaikutusta perheiden, koulujen ja sosiaalityöntekijöiden kanssa. On tärkeää kehittää, edistää ja jakaa valmentajilla sekä muilla urheiluseuran toimintaan osallistuvilla henkilöillä olevaa asiantuntemusta ja hyviä käytäntöjä. On myös tärkeää yhdistää hyviä käytänteitä näyttöön perustuvaan tietoon ja tutkimukseen ja levittää edelleen hyviä valmennusmenetelmiä, jotka tukevat nuoria urheilijoita osallistumaan ja pysymään mukana urheilussa. (EU:n urheilun työohjelma 2011–2014.) Urheilijalähtöisyys osaksi juniorivalmennusta Kidmove-hankkeessa (2019-2020) kootaan yhteen ja kehitetään hyviä urheilijalähtöisiä valmennuksen käytäntöjä, nimenomaan ruohonjuuritason juniorivalmennukseen. Kidmove on kansainvälinen hanke, jota rahoittaa Erasmus+. KidMove -hanke perustuu kansainväliseen yhteistyöhön. Siinä yhdistyy poikkeuksellisen monipuolisesti urheiluseurojen, urheilujärjestöjen ja korkeakoulujen monialainen osaaminen. Mukana olevilla urheiluseuroilla on kokemusta urheilijalähtöisistä valmennusmenetelmistä, sosiaalisesta osallisuudesta ja turvallisesta valmennuksesta ruohonjuuritasolla. Hankkeessa mukana olevien seurojen toiminnassaan käyttämänsä kokonaisvaltaiset käytänteet myös poikkeavat valtavirran valmennuskäytännöistä. Lisäksi näissä seuroissa urheiluharrastuksen keskeyttäminen on keskimääräistä vähäisempää. Tästä huolimatta seuroissa on jatkuva tarve ja halu kehittää urheiluvalmennuksen käytänteitä entistä toimivammiksi ja urheilijalähtöisemmiksi. Hankkeessa mukana olevat urheilujärjestöjen toimijat tuovat mukanaan asiantuntemuksena ​​ruohonjuuritason urheiluseurojen ja muiden toimijoiden koulutuksesta ja tukemisesta. Järjestöt ovat luoneet tapoja tukea nuoria urheilijoita ja heidän perheitään. Kaikki tämä käytännön osaaminen yhdistetään korkeakoulujen näyttöön perustavaan tietoon ja moniammatilliseen ymmärrykseen ​​lapsikeskeisistä lähestymistavoista. - Lisää tietoa hankkeen webbisivuilta

Lue lisää

Gamifying a path to well-being
16.4.2019
Riku Sykäri

“Meaningful improvement in well-being for individuals, be they troubled youths or adults, requires a commitment to gradual change.” The shifting meaning of gamification Gamification as a distinctive term first made its appearance in academic papers around 1980. Originally it meant just what it sounded like: Taking a platform or a system that isn’t a proper game and essentially turning it into one [1]. In 2002 a movement called the ‘Serious Games Initiative’ was created to produce simulation games with the expressed desire to teach players a variety of skills that would transfer to the real world. Many of these games were developed for the U.S. Military and could be used as part of training, for instance teaching would-be pilots to operate their planes or would-be soldiers about infantry warfare. A premier example of the latter was America’s Army, a first-person multiplayer shooter game which functioned primarily as an army recruitment tool, released publicly and playable by anyone for free [2]. Gamification today is commonly understood as the practice of introducing certain prominent game elements, like points, scores or progression systems, into a non-entertainment context, thereby increasing user engagement, productivity and learning ability [1]. It is not done to mimic games as ends in themselves. Rather, the goal is to emulate successful engagement techniques which game designers across time have discovered and kept using, across classic board games all the way to modern video games with multi-million dollar budgets. “It is our view that effective support services must successfully dodge various psychological pitfalls related to their use.” Gamifying support services Our common life experiences often appear to validate the following statement: Meaningful improvement in well-being for individuals, be they troubled youths or adults, requires a commitment to gradual change. Likewise it seems uncontroversial to think that even a gradual change demands the introduction and reinforcement of new productive habits, while dismantling existing barriers to personal growth. Examining gamification in the context of digital support tools should help to devise a more enjoyable application for long term use, regardless of whether the service consists of a practice diary, a conversational assistant, i.e. a chatbot, or some other kind of recommender system. To that end our workshops have devoted time to discuss and evaluate various ways of keeping and rewarding users, especially after the initial novelty of an application has worn off. It is our view that effective support services must successfully dodge various psychological pitfalls related to their use. For example, in our PEILI project, the workshop discussions with young advisors uncovered several anecdotes of applications that, while generally amiable, managed to earn the ire of their user by engaging them during awkward times of day. This eventually lead to frustration and deletion of the application, suggesting that even relatively small things like the frequency and timing of notifications often carry tremendous weight in user (dis)satisfaction. On the other hand, certain superfluous or ill-conceived elements, like daily login bonuses, have also been a recurring topic of annoyance according to some workshop attendees. Purely technical features, such as the underlying extent or sophistication of back-end AI techniques, will by contrast go unnoticed and unappreciated by most users. As such they can easily become overvalued by the software engineers in the team who are excited on implement the latest and greatest algorithms, at the expense of tackling simpler, more pressing issues. Engineering engagement If our notion holds true, and our young advisors agree, the development team would do well to gather useful feedback about gamification in upcoming workshops. It is crucial that we discover and test promising ways, experienced firsthand and endorsed by our participants, to attract and sustain users in the target demographic. A failure to appreciate this facet of product development would risk dooming the service to an early grave on account of widespread user apathy and disinterest leading to abandonment of the service. This consideration is doubly important since most (if not all) of the machine learning algorithms we are interested in are hungry for useful data which is gleaned from historical and active use of the service. In fact, it is practically a given that reaching good performance in the algorithmic back-end part of the service requires some critical mass of users, providing the system with enough information to start gleaning helpful insights that provide value back to individual users. This increasing usefulness should over time translate to newly interested users who end up feeding more new information that again improves the service, forming a virtuous circle. We shall examine certain algorithmic techniques, associated with our idealized product, and return to this notion of useful data more closely in the next blog which is all about machine learning methods and how they enable us to help future users. Gamification for the PEILI project This text is (meant to be) a summary of open discussions around gamification, held in piloting workshops during February of 2019 and comprised of young adults and educational staff, under a project called PEILI (Mirror). As part of this endeavor, my colleagues and I were tasked with developing a useful digital application for helping teens and adults in their trials of building positive personal identities. It is our conviction, and that of Metropolia UAS, our partner companies, organizations and funders in the European Social Fund, under the EU Commission, that a machine learning application developed for this purpose could improve the rates of education, gainful employment and subjective well-being of youths in contemporary society. Our team and plan To achieve our stated goals, we employ a participatory design approach with a team of social and healthcare workers, service design experts, software engineers and potential end users. Our challenge is to incorporate lessons from social and health sciences with recent advances in artificial intelligence, cooperating closely with young adults in target group, who act as our advisors and application testers throughout the development process. It is hard to overstate the importance of including members from the target group as an integral part of application design and development. In addition to answering questions like ‘What features should the application have’ and ‘How should those features be implemented’, potential end users will help answer fundamental questions as to why a specific feature goal should exist in the first place. In fact, early workshop discussions have already highlighted the need to shift our focus away from the classroom and workplace into recreational activity. The thinking here is that the lack of educational attainment or successful employment is often a symptom of a deeper issue, one which we need to tackle first in the realm of support connections and social relationships, planting seeds and helping to build a young person’s resilience to future challenges instead of prematurely pushing them towards getting a degree or starting a career. Sources Kevin Werbach, 2019, 1.5 History of Gamification, Gamification Course, Offered by University of Pennsylvania, Coursera, Available online: <https://www.coursera.org/lecture/gamification/1-5-history-of-gamification-7Wp4p>. Tom Grant, 2014, US Army, America’s Army Video Game, Serious Games at Work, Available online: <http://www.seriousgamesatwork.org/us-army-americas-army/>. About the writer Having completed all of his game development trials at Metropolia University of Applied Sciences, Riku Sykäri is a burgeoning software developer, mixed with an aspiring futurist. He works within Metropolia UAS’s research, development and innovations services as a Software Engineering Assistant in a project called PEILI. Riku has chosen to study machine learning in the hopes of teaching computers to be better with people.

Lue lisää

Opetustaitoa oppimassa mielikuvitellen ja yhdessä pohtien
9.4.2019
Laura Huhtinen-Hilden

Musiikillinen oppiminen muodostuu parhaimmillaan kokonaisvaltaiseksi suureksi seikkailuksi. Tällaisen kokemuksen mahdollistaminen edellyttää kuitenkin opettajan ammattitaidolta pedagogista, monipuolisten elävien vuorovaikutustilanteiden ymmärrystä. Tulevien musiikkipedagogien koulutusta Metropolia Ammattikorkeakoulussa ohjaa tieto siitä, että opettajuus on vaativa ala. Opettaja tarvitsee monenlaista teoreettista tietoa, pedagogisia käytännön työkaluja ja lähestymistapoja, mutta ilman ammattitaidon ydintä - elävissä tilanteissa vaikuttavien tekijöiden ymmärrystä, sensitiivisyyttä ja reflektiivistä ajattelua, eivät opettajan tiedot ja taidot käänny tilanteessa sopivaksi toiminnaksi erilaisten ihmisten oppimista tukemaan. Ravintoa pedagogisen ajattelun kasvuun Seuraavien keskeisten näkökulmien kautta olen pohtinut sitä, miten pedagogisen ajattelun kehittymiselle voidaan luoda otollista ympäristöä. Oppimisen kytkeytyminen oppijan aiempiin kokemuksiin ja tietoon Tärkeä vaihe oppimisseikkailun käynnistymistä on kiinnostuksen, uteliaisuuden sekä aiempien aiheeseen liittyvien tietojen ja taitojen tunnistaminen, minkä Kirsti Lonka tuo esiin oivaltavan oppimisen mallissa (Lonka 2015, 224–229). Oppimisessa korostuu usein uusi tieto tai taito ja unohdamme, että meillä on usein ilmiöön liittyvää sekä kokemuksellista että teoreettista tietoa olemassa. Oppiminen on näin ollen myös olemassa olevan tiedon uudelleen järjestäytymistä ja sen voi nähdä käsitysten ja taitojen muutoksena. Ymmärrys ilmiöstä asettuu uuteen järjestykseen, saa lisää ulottuvuutta ja ohjaa uusien kiinnostusten äärelle. Elävä dialogi ja moniäänisyys Oppiminen ulottuu elämässämme kaikkeen ja uteliaan mielen ohjaama uuden tiedon rakentaminen on itseään ruokkiva prosessi (ks. Lonka 2015, 208; Huotilainen 2019, 67–73). Oppimisemme ei ole sidottu johonkin tiettyyn tilanteeseen tai ympäristöön, vaan sitä tapahtuu kaiken aikaa vuorovaikutuksessa muiden kanssa: ihminen yhdistelee, tulkitsee, soveltaa ja etsii jopa tiedostamattaan uusia näkökulmia kiinnostuksensa kohteena olevaan asiaan. Oppimisympäristön tehtävä on tukea tätä prosessia. Usein opettamiseen liittyvänä haasteena on se, että ajattelemme siinä olevan yhden, parhaan tavan toimia, jota etsimme. Pedagogisen ajattelun kehittymisen kannalta tämä voi estää meitä havainnoimasta, mitä kaikkea muuta tilanteeseen liittyy ja miten erilaisilla pedagogisilla valinnoilla navigoidaan erilaisiin maastoihin. Yhteisöön liittyminen Gert Biesta (2013) kuvaa opettajuuteen liittyvää haavoittuvuuden tunnetta. Opettaja, joka ottaa itselleen myös oppijan, jatkuvan ammatillisen kehittymisen ja kanssakulkijan tehtäviä asettaa itsensä alttiiksi ja avoimeksi. Tällaiseen opettajuuteen liittyvä keskeneräisyyden elementti tulee luontevammaksi osaksi ammatillista kuvaamme, kun voimme olla osa yhteisöä. Jo opiskeluaikana voi avata väyliä opettajuuden näkemiselle läpi ammatillisen elämän muovautuvana prosessina. Vuorovaikutuksen ja oppimiseen liittyvien tunteiden ymmärtäminen pedagogiikan ydin myös digiaikana Metropolia Ammattikorkeakoulun musiikkipedagogiopiskelijoiden musiikin oppiminen ja erityisen tuen tarve -kurssin lähtökohtana on antaa ravintoa pedagogisen ajattelun muokkaamiseen. Tämä auttaa työelämän arjessa eteen tulevissa tilanteissa löytämään sellaisia lähestymistapoja, joilla erilaisten ihmisten merkityksellisiä musiikillisia kokemuksia ja oppimista voi tukea. Kurssia toteuttaessani olen myös kouluttajana lähtenyt oppimisen seikkailulle selvittääkseni, miten pedagogisen ajattelun rakentumista voi tukea digitaalisessa oppimisympäristössä ja millaisia oppimisympäristön ulottuvuuksia siitä jää puuttumaan. Tämä verkkokurssi on osa Digisti yhdessä -hanketta, jossa kehitetään yhteisiä oppimiskokonaisuuksia. Kurssiin osallistuu musiikkipedagogiopiskelijoita myös Tampereen ammattikorkeakoulusta ja yhteistyössä on mukana opettajia TAMKista ja Savoniasta. Kurssin keskeinen lähtökohta oli ajatus siitä, että musiikin opettamisessa kaikki kohtaavat vaikealta tuntuvia tilanteita sekä se, että niiden yhteinen pohdinta ammatillisessa vuorovaikutuksessa kuuluu asiantuntijan työhön, tuo eväitä jatkuvaan ammatilliseen kehittymiseen. Pohdinta käynnistyi tehtävästä, jossa piti kuvata itse koettu jollakin tavalla pulmallinen opetus- tai oppimistilanne. Lähestyimme näitä haastavia opetustilanteita ja niissä vaikuttavia muuttujia peilaten niitä omiin kokemuksiimme, ajatuksiimme sekä luettuun teoreettiseen materiaaliin. Adobe Connect -verkkoympäristössä tapahtuneiden pienryhmäkeskustelujen keskiössä olevat aidot tilanteet auttoivat kytkeytymään olemassa oleviin kokemuksiin ja ryhmäkeskusteluissa kokemuksellinen ja teoreettinen tieto asettuivat toistensa lomaan. Pyrimme moniääniseen ymmärtämiseen. Näissä edellä kuvatuissa, sekä verkkopohjaisessa Moodle -oppimisympäristössä oppimistehtävien yhteydessä käydyissä pedagogisissa keskusteluissa pidin tärkeänä, että emme yrittäneet etsiä oikeita ratkaisuja, vaan katsoimme tilannetta useista eri näkökulmista käsin kuvitellen monenlaisia vaihtoehtoisia etenemisen tapoja (ks. Huhtinen-Hildén 2017, 394-406; Huhtinen-Hildén & Pitt 2018, 36). Kurssilla opittiin perinteisten kirjallisuus- ja tiedonhankintatehtävien, luentojen, videomateriaalien sekä reflektoinnin lisäksi eläytymällä kuvitteellisiin tilanteisiin. Toisen ihmisen tunteisiin ja kokemuksiin asetuttiin esimerkiksi eläytymällä kuvitteellisen 6-vuotiaan Pekan musiikinoppimisen maailmaan tai kuvittelemalla hänen opettajansa tuntemuksia opetushetkessä. Opiskelijat kokivat tällaisen tehtävän omaa näkökulmaansa avartavana. Pedagoginen mielikuvaharjoittelu ja dialoginen lähestymistapa auttavat muuttelemaan, soveltamaan, jakamaan, peilaamaan ja muovaamaan käsityksiä opettamisesta ja oppimisesta sekä vuorovaikutuksesta. Nämä laajentavat pedagogisen ajattelumme maastoa. Kokemukset pedagogisesta reflektoinnista tällä kurssilla ovat lisänneet uskoani myös digitaalisessa ympäristössä tapahtuvaan vuorovaikutukseen ja yhteisölliseen oppimiseen. Yksi tämän verkkokurssin tehtävistä on ollut vuorovaikutuksen ja verkoston rakentaminen myös omaa oppilaitosta laajemmalle. Vaikka kaipaan elävän vuorovaikutuksen tuomaa yhteisöllisyyden tunnetta, vapaampaa liikkumisen ja musiikkikasvatuksen työtapojen kokemuksellista oppimista, on kurssi ollut positiivinen kokemus. Pedagoginen ymmärrys rikastuu dialogissa ja viisaasti käytetty digitaalinen oppimisympäristö yhtenä ulottuvuutena voi tuoda lisää mahdollisuuksia asettua yhteisten pohdintojen ääreen.   Lähteet Biesta, G. J. (2013). The beautiful risk of education. London: Routledge. Lonka, K. (2015). Oivaltava oppiminen. Helsinki: Otava. Huhtinen-Hildén, L. (2017). Elävänä hetkessä. Suunnitelmallisuus ja pedagoginen improvisointi. Teoksessa A. Lindeberg-Piiroinen & I. Ruokonen (toim.). Musiikki varhaiskasvatuksessa - käsikirja. Helsinki: Classicus, 389-411. Huhtinen-Hildén, L. & Pitt, J. (2018). Taking a Learner-centred Approach to Music Education. Pedagogical Pathways. London: Routledge. Huotilainen, M. (2019). Näin aivot oppivat. Jyväskylä: PS-kustannus. Lisätietoa Digisti yhdessä -hankkeen verkkosivuilta Laura Huhtinen-Hildén (FT, MuM, musiikkiterapeutti, työnohjaaja) toimii pääainevastaavana, tutkijana, musiikkikasvatuksen lehtorina ja yhteisömuusikkokoulutuksen vastuulehtorina Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Hän on kiinnostunut taiteen soveltavasta käytöstä ja luovan ryhmätoiminnan mahdollisuuksista sosiaali- ja terveysalojen konteksteissa ja on johtanut useita näihin teemoihin liittyviä kehittämishankkeita (esim. Kulttuurisilta EAKR-hanke 2008–2011). Hän on toiminut vastaavana tutkijana Kohti luovaa arkea - kulttuurinen vanhustyö asiakaslähtöisessä toimintakulttuurissa 2015-2017 sekä valtakunnalliseen sosiaalisen kuntoutuksen kehittämishanke SOSKUUn kuuluvassa Elämäni sävelet- tutkimushankkeessa (2015- ). Hän on julkaissut musiikkikasvatukseen ja taiteen soveltavaan käyttöön liittyviä artikkeleita ja opetusmateriaalia (esim. Huhtinen-Hildén & Pitt: Taking a learner-centred approach to music education. Pedagogical Pathways. Abingdon: Routledge). Hän toimii aktiivisesti kouluttajana ja asiantuntijana myös kansainvälisissä yhteyksissä.  

Lue lisää

Vastaako koulutus sosiaali- ja terveydenhuollon tulevaisuuden haasteisiin?
2.4.2019
Buure, Hinkkanen, Rekola

Oletko miettinyt, miten hoitotyö muuttuu tulevaisuudessa? Millaista monialaista digiosaamista sosiaali- ja terveysalan ammattilaisilta tulevaisuudessa odotetaan? Oletko valmis ottamaan haasteen vastaan? Hoitotyö vuonna 2050 Minkälaista on hoitotyö vuonna 2050? Hybridihoitajia, robotteja ja tekoälyä (AI), perinteisten hoitajien rinnalla? Puhutaankin perusterveydenhuollon sijaan AI-hyvinvoinnista (AI-HYTE). Toimintaympäristöt jakautuvat erilaisiin virtuaali- ja etäympäristöihin, mitkä ovat rakennettu tekoälyn ja teknologian struktuurille. Työtä tehdään moniammatillisissa tiimeissä, joihin kuuluu mm. sairaanhoitajia, sotenomeja, hytenomeja, AI-nomeja, palvelumuotoilijoita, lääkäreitä, koodareita ja robotteja. Asiakkaiden palvelut tuotetaan yhdessä yrittäjien kanssa ja palvelut muotoutuvat asiakkaiden tarpeiden pohjalta. Terveydenhuollon henkilöstö hyödyntää multiammattilaisten asiantuntijuutta sekä terveyden ja hyvinvoinnin vaikuttavuustietoa. (Sairaanhoitaja 8/2018) Keväällä 2018 Tukholman eHealth- seminaarissa kerrottiin ennuste siitä, missä potilaita hoidetaan kymmenen vuoden kuluttua. Ennusteen mukaan 67 % potilaista hoidetaan missä tahansa eli heidät tavoitetaan mobiilin avulla, 21 % hoidetaan kotona, 11 % sairaalassa ja vain 2 % lääkärin vastaanotolla.Onko meillä tulevaisuudessa tarpeeksi oikeita asioita osaavia terveysalan henkilöitä tuleviin tarpeisiin nähden? (Sairaanhoitaja 8/2018) Asiakkaan rooli passiivisesta aktiiviseksi toimijaksi Suomessa sosiaali- ja terveydenhuolto on tällä hetkellä suurien haasteiden edessä, joihin yhtenä ratkaisuna nähdään digitalisaation hyödyntäminen.Teknologian kiihtyvä kehitys muuttaa ympäröivää yhteiskuntaa ja sosiaali- ja terveysala muuttuu tämän muutoksen mukana.Tarve palvelujen uudistamiselle ja uusille tuottamistavoille, kuten sähköisten palvelujen käyttöönotolle, on kasvanut, kun väestö ikääntyy, krooniset kansansairaudet lisääntyvät, kansalaisten halu ja tarve ottaa enemmän vastuuta omasta terveydestään kasvaa. Sähköiset terveyspalvelut asiakkaiden käyttöön terveydenhuollossa - Teoriasta käytäntöön Sähköisten palvelujen avulla kansalaiset saavat uusia mahdollisuuksia ja välineitä oman terveytensä ja hyvinvointinsa seurantaan ja ylläpitoon sekä riskien varhaiseen tunnistamiseen ja oikea-aikaiseen palveluun hakeutumiseen. Kansalaisilla on myös halukkuutta ja valmiuksia ottaa käyttöön sähköisiä palveluita https://journal.fi/finjehew/article/view/45253.  Digitaalinen kuilu on jatkuvasti kapenemassa, koska yhä iäkkäämmät  ihmiset osaavat hyödyntää sähköisiä palveluita ja he ovat aktiivisesti osallisina omassa hoidossaan. Heillä on myös aiempaa paremmat edellytykset osallistua oman palvelunsa suunnitteluun, sen toteutukseen ja palautteen antoon palvelusta. Sosiaali- ja terveysministeriö on linjannut digitalisaation lähtökohdan seuraavasti: ”Digitalisaatio on sekä toimintatapojen uudistamista, sisäisten prosessien digitalisointia, että palveluiden sähköistämistä. Kyse  on isosta oivalluksesta, miten omaa toimintaa voidaan muuttaa jopa radikaalisti toisenlaiseksi tietotekniikan avulla. Käyttäjälähtöisyys on olennainen osa digitalisaatiota. Käyttäjälähtöiset digitaaliset julkiset palvelut ovat myös Suomen kilpailukyvyn edellytys.” Linjausten lähtökohtana ovat hallitusohjelman ”Digitalisoidaan julkiset palvelut” ja ”Digitaalisen liiketoiminnan kasvuympäristön luominen” -kärkihankkeiden mukaiset tavoitteet. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2016, VM 2016.) Miten  koulutuksella vastataan tulevaisuuden osaamisvaatimuksiin? Sähköisiin palvelumalleihin siirtyminen edellyttää uudenlaista osaamista sosiaali- ja terveydenhuollossa toimivilta henkilöiltä ja se haastaa koulutuksen vastaamaan muuttuviin osaamisvaatimuksiin. OKM:n rahoittama SOTE-PEDA 24/7-hanke pyrkii antamaan välineitä näihin haasteisiin. Hankkeen yhtenä tavoitteena on sosiaali- ja terveysalan, liiketalouden ja IT- alan opettajien osaamisen ja monialaisen yhteistyön vahvistaminen. Tulevaisuudessa työskentely sosiaali- ja terveysalalla vaatii uudenlaista moniammatillista osaamista ja perinteiset työnkuvat tulevat muuttumaan.  Korkeakoulujen digitaaliset oppimisympäristöt Oppimisen uudet vaatimukset Digitaalinen, ympäri vuorokauden käytettävissä oleva oppimisympäristö mahdollistaa ympärivuotisen opiskelun ja opiskelijoille joustavamman opintopolun.  Tällainen palvelu luodaan SotePeda 24/7 -hankkeessa. Se mahdollistaa yhteisten, monialaisten opintojen tuottaminen joustavalla nano-oppimisen mallilla. Uudenlainen digitaalinen oppimisympäristö edellyttää entistä suurempaa huomiota pedagogiseen kehittämiseen ja opiskelijoiden ohjaukseen. Opettajien ohjausosaamisen merkitys korostuu, jotta erilaisten opiskelijoiden tarpeet tulevat huomioiduksi. Korkeakouluvisio 2030 Hanketyön tulokset osaksi opetusta Mistä tiedetään, millaista osaamista tulevaisuuden digitalitoituvassa sosiaali- ja terveydenhuollossa tarvitaan? Muuttuvat työnkuvat tuovat uudenlaisia osaamistarpeita sotealan ammattilaisille; tulevaisuudessa voidaan  tarvita jonkun asian syvällistä osaamista tai osaamista yli eri koulutusalojen. Digitaalisuus vaatii uudenlaista pedagogista ajattelua ja opettajalta taitoa uudistaa omaa opetustaan. Opettajan osaamisen kehittyminen mahdollistaa opiskelijoille uusien digitietojen ja -taitojen kehittymisen. Opettaja osaa hyödyntää uusia digitaalisia oppimisympäristöjä sekä käyttää opetuksessaan monialaisen yhteistyön näkökulmia. SotePeda 24/7 -hanke tuottaa digitalisaation edellyttämää osaamista ja kehittää opettajien digipedagogisia taitoja. Hanketyön aikana määritellään ja kuvataan tulevaisuuden osaamistarpeet. Nämä osaamiskuvaukset vaikuttavat eri alojen opetussuunnitelmiin ja niiden pohjalta tuotetaan  eri tavoin hyödynnettäviä opintoja ja opintojaksoja opettajille, opiskelijoille sekä täydennyskoulutukseen työelämässä oleville ammattilaisille. Hankkeen pedagogisena viitekehyksenä toimii trialoginen oppimismalli. Re-designing university courses to support collaborative knowledge creation practices SotePeda 24/7 -hankkeessa luodaan yhteinen digisote -osaamismerkkijärjestelmän eri ammattialojen käyttöön. Sen tarkoitus on kuvata opiskelijoille, opettajille sekä työelämän edustajille, mitä alan digitaitovaatimukset ovat. Osaamismerkkejä suorittamalla voi osoittaa, minkätasoinen osaaminen yksilöllä kussakin taidossa on. Hankkeessa tuotetaan myös  fasilitoinnin malli opetuksen pedagogiseen kehittämiseen. Lisäksi koulutetaan opettajia palvelumuotoilun periaatteisiin, jotta palvelumuotoilun ajattelu siirtyisi sotepalvelujen kehittämiseen ja tuottamiseen sekä muodostetaan opettajaverkostoja tulosten levittämiseksi ja juurruttamiseksi. http://sotepeda247.fi/hanke/ Kirjoittajat: Tuija Buure työskentelee hoitotyön lehtorina (TtM) Metropolia ammattikorkeakoulun, Terveyden osaamisalueella, sh-tutkinnossa. Hän on osaamisalueen digimentori ja kehittää innovatiivisia digipedagogiikan ratkaisuja opetukseen. Leena Hinkkanen, työskentelee hoitotyön lehtorina (TtM) Metropolia ammattikorkeakoulun, Terveyden osaamisalueella, sh-tutkinnossa. Hän toimii hankkeen projektipäällikkönä ja on kiinnostunut opetuksen kehittämisestä. Leena Rekola, työskentelee TKI-yliopettajana (FT) Metropolia ammattikorkeakoulun, Terveyden osaamisalueella. Hän on viime vuosina toiminut monialaisissa terveyteen, hyvinvointiin ja tuottavuuteen liittyvissä TKI- hankkeissa monenlaisissa rooleissa. Lähteitä Jauhiainen, A. & Sihvo, P. & Ikonen, H. & Rytkönen, P. 2014. Kansalaisilla hyvät valmiudet sähköisiin terveyspalveluihin. Finnish Journal of eHealth and eWelfare, Vol 6 (2–3), 70–78. Sairaanhoitaja 8.2018. Lehtimäki, T. Digi-tekno-robo-ope, 14 - 15. Sairaanhoitaja 8.2018. Väisänen, L. Tekoäly nousee kaiken keskiöön, 33. Sosiaali-ja terveysministeriö 2016. Digitalisaatio terveyden ja hyvinvoinnin tukena. Sosiaali-ja terveysministeriön digitalisaatiolinjaukset 2025. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2016:5. Helsinki 2016. Verkkodokumentti.   

Lue lisää

Haaveissa hyvä elämä
26.3.2019
Johanna Valkama

Mitä voin sanoa, kun nuoret miehet vailla työ- tai opiskelupaikkaa toteavat yhteiskunnan olevan epäreilu ja liian vaativa? Olen heidän kanssaan osittain samaa mieltä. Puhumme tulevaisuudesta, heidän tulevaisuudestaan. Minun tehtävänäni on auttaa heitä näkemään tulevaisuutensa positiivisena asiana. Tehtävänäni on saada heidät uskomaan, kuinka hyvää heille tekisi löytää paikkansa yhteiskunnasta. Olen opiskellut teorian hyvin ja tiedän, miten suuri merkitys sosiaalisella osallisuudella on yksilön hyvinvoinnille. Mutta jos totta puhutaan, tunnen olevani hiukan heikoilla jäillä. “Miten mä muka jaksan?” Keskustelun jatkuessa käy erittäin selväksi, että oman urapolun löytyminen ei ole mikään ongelma, kyllä he tietävät, mitä haluavat opiskella ja millaista työtä tehdä. Mutta entä sitten, jos jaksaisinkin käydä opinnot loppuun, miten ihmeessä selviäisi työelämästä ja sen vaatimuksista. ”Miks ei vois olla vaikka 3 päivää töitä ja 4 päivää lepoa? Sitten varmaan jaksaisinkin”, toteaa yksi keskustelijoista. Muut yhtyvät kommenttiin myötäillen, juuri noin sen pitäisi mennä, sitten työn tekeminen olisi mahdollista. Kaikkien mielestä rahaa tarvitsee vain sen verran, että pystyy elämään. Tarvittava lepo ja palautumisaika painavat näiden miesten puntarissa paljon enemmän kuin paksu lompakko. He ovat pohtineet näitä asioita paljon, he tuntevat omat voimavaransa eivätkä suostu siihen, että heiltä vaaditaan enempää kuin mitä pystyvät antamaan. Nämä nuoret haluavat, että yhteiskunta rohkaisee ja tukee heitä yksinkertaisen, omiin voimavaroihin mitoitetun, elämän etsimisessä. He haluavat, että heitä ymmärretään, kun he kertovat tarvitsevansa enemmän vapaa-aikaa. Eivät he ole laiskoja ja saamattomia, he tiedostavat itsestään enemmän kuin tuntuvat itsekään ymmärtävän. Ja he unelmoivat hyvästä elämästä. Syrjäytymisen asiantuntijat Syrjäytyneisyyden määrittely ei aina ole aivan yksiselitteistä, vaan siihen liitetään monia erilaisia tekijöitä. Yleisesti voidaan kuitenkin sanoa, että syrjäytyneet ovat erossa sellaisista toiminnoista, joita yhteiskunta pitää jäsenilleen tarpeellisina. Näistä toiminnoista ansiotyö ja siihen vaadittava koulutus nousevat yleensä esiin tärkeimpinä tilastoihin kirjattavina ja helposti mitattavina tekijöinä. (Myrskylä 2011, 24.) Yhteiskunnan mittareiden mukaan nämä PEILI-hankkeen työpajalla kanssani keskustelevat nuoret ovat siis syrjäytyneitä, tai vähintäänkin syrjäytymisuhan alla, ja heihin on kohdennettava toimia, jotka auttavat heitä kiinnittymään yhteiskuntaan. Metropolia Ammattikorkeakoulun koordinoima, Euroopan sosiaalirahaston tukema PEILI-hanke on yksi osa näitä kohdennettuja toimia. Hankkeen tavoitteena on auttaa nuoria miehiä löytämään suuntaa elämälleen koulutuksen, työn ja sosiaalisten verkostojen kautta. Vastaavanlaisia hankkeita on paljon, ja hyvä niin. Ongelma on laaja ja siihen tarvitaan ratkaisuja. Voi kuitenkin olla, että ratkaisut ovat aivan nenämme alla. Tai oikeastaan suoraan edessämme, tasavertaisina tiimin jäseninä. Siis ne syrjäytymisuhan alla olevat nuoret itse. Mitä jos heidät otettaisiin mukaan hankkeen projektitiimiin kokemusasiantuntijoina, kertomaan mitä pitää tehdä ja minkä pitää muuttua? Mitä jos he olisivat niitä, jotka näyttävät mihin suuntaan hankkeen pitää mennä?   Mitä on kokemusasiantuntijuus? Kokemusasiantuntijuus on etenkin terveys- ja sosiaalialalla lähes muodikkaaksi muuttunut toimintamuoto. Se on syntynyt 2000-luvulla ja on ollut keskeisenä käsitteenänä myös sosiaali- ja terveysministeriön kehittämisohjelmissa ja -hankkeissa (esim. KASTE-ohjelmat ja Palvelut asiakaslähtöisiksi -kärkihanke). Menetelmän hyödyt on helppo ymmärtää. Kokemusasiantuntijat voivat tarjota asiakaslähtöisen näkökulman palveluiden kehittämiseen ja tuottamiseen. Samaan aikaan toiminnalla on kokemusasiantuntijalle itselleen voimaannuttava vaikutus, se tuo tiedon siitä, että on tarpeellinen ja hyödyllinen yhteiskunnalle. Toimintamallia hyödynnetään aktiivisesti erilaisissa hankkeissa ja ohjelmissa, mutta se saa samalla osakseen myös aiheellista kritiikkiä. Tuoreessa väitöskirjassa "Making experts-by-experience – Governmental ethnography of participatory initiatives in Finnish social welfare organisations" (Meriluoto 2018) tarkastellaan asiantuntijaksi tekemisen prosessia, sitä miksi osallistujista halutaan kehittää asiantuntijoita ja mitä hyötyä siitä on. Tutkimuksesta selviää, että usein kokemusasiantuntijat eivät itse pääse määrittelemään, millaista on relevantti tieto tai hyödyllinen osallistuminen, vaan he joutuvat mukautumaan toiminnan järjestäjän omiin tavoitteisiin. Tutkimus rohkaisee osallistamistoimintaa toteuttavia tahoja olemaan valmiita haastamaan omia ennakko-oletuksiaan. Kokemusasiantuntijoiden tieto saattaa poiketa siitä, mitä on oletettu, ja kriittistäkin, mutta juuri siksi sitä on tarpeen kuunnella. Osallisuus ja sen hyödyt PEILI-hankkeessa haluamme toimia juuri tästä lähtökohdasta. Haluamme, että työpajoihin osallistuvat nuoret ymmärtävät asiantuntijuutensa merkityksen ja sen, miksi kaikki tieto on tärkeää, se kriittinenkin. Osallisuus on vuorovaikutusta ja kokemus osallisuudesta syntyy silloin, kun ihminen oivaltaa osallistumisen tarjoamat hyödyt. (Leeman & Kuusisto & Hämäläinen 2015.) Palvelumuotoilussa keskeisenä ajatuksena on eri osapuolten osallistaminen yhteisen tuotteen tai palvelun kehittämiseen. Yhteiskehittämisen menetelmää käyttäen voidaan hyvin edistää myös osallisuuden kokemusta. Kun nuori pääsee työpajalla saman pöydän ääreen ammattilaisten kanssa, mietitään esimerkiksi mitä tekijöitä nuoret tarvitsevat syrjäytymisprosessissa muutoshalun heräämiseen millaiset harjoitukset tukisivat parhaiten sosiaalista vahvistamista millaisia ominaisuuksia tekeillä olevassa mobiilisovelluksessa tulisi olla Yhdessä pohtien syntyy vuorovaikutus kuin itsestään. Nuoret näkevät osallistumisensa hyödyn ja saavat vuorovaikutuksen kautta mikrotason kokemuksen osallisuudesta. Mikrotason kokemus tuskin poistaa nuorten tunnetta siitä, että yhteiskunta on liian vaativa ja epäreilu. Se ei poista tunnetta siitä, että tulevaisuus tuntuu liian suurelta palalta haukattavaksi, että omat voimavarat eivät riitä. Vaikka emme pystykään täysin muuttamaan nuorten suhdetta yhteiskuntaan, voimme toivottavasti liikauttaa jotain positiivisemman tulevaisuususkon suuntaan. Voimme osoittaa, että nuorten kokemustiedolla ja mielipiteellä on merkitystä ja näiden avulla voidaan luoda jotain uutta. Jotain, joka palvelee heidän kaltaistensa nuorten tarpeita ehkä paremmin kuin aiemmin luodut mallit. Voimme antaa nuorille mahdollisuuden kokea, miltä tuntuu vaikuttaminen. Hyvästä mikrotason kokemuksesta on helpompi kurottaa suuremmalle tasolle, sinne yhteiskunnan rattaisiin, kuin aivan tyhjästä. ”Elämässä on niinku steppejä”, kuten nuoret sanovat. Askel kerrallaan, pienissä paloissa, on turvallista mennä eteenpäin.   Lähteet: Leemann, Lars & Kuusio, Hannamaria & Hämäläinen, Riitta-Maija 2015. Sosiaalinen osallisuus.  Sosiaalisen osallisuuden tietopaketti. Sosiaalisen osallisuuden edistämisen koordinaatiohanke (Sokra). Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Saatavana verkossa: <www.thl.fi/sokra.> Myrskylä Pekka 2011. Nuoret työmarkkinoiden ja opiskelun ulkopuolella. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisu. Työ- ja elinkeinoministeriö. Meriluoto, Taina. 2018. Making Experts-by-experience. Governmental Ethnography of Participatory Initiatives in Finnish Social Welfare Organisation. JYU Dissertations. Kirjoittajaesittely Viittä vailla valmis sosionomi Johanna Valkama työskentelee sosiaalialan opiskelija-assistenttina Metropolian TKI-yksikön alaisessa moniammatillisessa PEILI-hankkeessa. Aiemmalta koulutukseltaan Johanna on montessoriohjaaja. Parinkymmenen vuoden työkokemus erityispedagogiikan parissa yhdistettynä sosiaalipedagogiseen lähestymistapaan antaa hyvät valmiudet  olla mukana innovoimassa uudenlaisia toimintamalleja sosiaalisen vahvistamisen kentällä.

Lue lisää

Pelastuuko printti?
19.3.2019
Tuire Ranta-Meyer, Toni Spännäri

Tarvitseeko Suomen graafinen teollisuus ja sitä lähellä oleva työelämä enää tulevaisuudessa korkeakoulutettuja osaajia? Siirtyvätkö kaikki viestintätarpeemme digitaaliseen ja mobiiliin ympäristöön, vai pitääkö painettu media pintansa? Toteutuuko juuri äskettäin erään pelkästään sähköiseen julkaisemiseen siirtyneen tieteellisen kausijulkaisun ennustus, että kukaties ”joskus tulevaisuudessa parhaat tieteelliset journaalit erottautuvat ilmestymällä myös korkeatasoisina, upeasti taitettuina ja monivärisesti kuvitettuina painotuotteina ja että juuri niitä ei tarvitse lukea ainoastaan päätelaitteelta, virtuaalilaseilla tai hologrammina silmän verkkokalvolta”.[i] Väline on ajassamme tärkeä viesti, ja samoin kuin tutkimus jatkuvasti laajenee, muuntuu ja kehittyy, myös sen välittämiseen löydetään uusia, ihmislähtöisiä ratkaisuja. Onko viisasta luopua painotekniikan AMK-insinöörikoulutuksesta nyt, kun painotekniikoiden kehityksessä vain taivas on kattona? Graafinen tekniikka ja media-ala kohtasivat yhteiskunnassamme aivan ensimmäisenä, jo parikymmentä vuotta sitten, digitalisaation haasteet. Printtimedialle povattiin tuolloin lopun alkua, ja erilaiset alan yritykset - mediatalot, painoalan yritykset - joutuivat miettimään liiketoimintansa perustan kokonaan uudelleen.[ii] Kun painetulla medialla ei tuolloin vaikuttanut nuorten mielestä olevan tulevaisuutta, sen vetovoimaisuus koulutusalana heikkeni ja hakijapaine siirtyi sähköiseen mediatekniikkaan.[iii] Silloisessa digihypen hyökyaallossa graafisen tekniikan insinöörikoulutuksesta luovuttiin Suomessa lähes kokonaan, niin teknisissä yliopistoissa kuin ammattikorkeakouluissakin. Ainoastaan Metropolia on tarjonnut vankkoja graafisen tekniikan opintoja mediainsinööreiksi opiskeleville, mutta AMK-rahoitusleikkaukset ja opetusministeriön edellyttämät tutkinto-ohjelmien yhdistämiset ovat heikentäneet senkin mahdollisuuksia nyt vakavasti. [iv] Media- ja graafisen tekniikan alat ovat kuitenkin olleet aktiivisia tunnistamaan keskeisiä muutosvoimia, osaamistarpeita ja vaihtoehtoisia skenaarioita, jotta ne menestyisivät muutoksessa. Graafinen teollisuus on edelleen kansantaloudelliselta merkitykseltään suuri, eikä printtimediaa ole kuopattu. Päinvastoin: esimerkiksi digi-, pakkaus- ja etikettipainatuksen osuus on selvässä kasvussa.[v] Graafisen teollisuuden keskuudessa on tällä hetkellä huoli siitä, koulutetaanko Suomeen enää lainkaan alan kehittäjiä ja uusien teknologioiden soveltajia. On vaikea ajatella, ettei paperiteollisuusmaaSuomessa olisi ajanmukaista painotekniikan korkeakoulutusta. Se kuitenkin edellyttää, että ala houkuttelee nuoria  ja he rohkenevat hakeutua insinööriopintojen pariin. Korkeakouluopintoja pitää myös olla tarjolla, jotta ala saa uusia soveltajia ja kehittäjiä palvelukseensa.[vi] Digitaalisuus, erilaiset hybridipainatuksen tekniikat, älypainaminen, ekologiset ja kierrätettävät materiaalit, värinhallinta, painotuotteiden nopeusvaatimukset ja painamiseen liittyvät alati uudistuvat teknologiat edellyttävät, että ammatillisen koulutuksen lisäksi mediainsinööriopiskelijoilla on vähintään sivuainekokonaisuuden verran valinnaisia graafisen tekniikan opintojaksoja. Kun alan insinöörikoulutus uhkaa loppua Suomesta, korkeakoulutuksen uudistus- ja resurssipaineissa myös graafisen tekniikan tarjonnalle tarvitaan näin ollen uusi visio ja suunta. Näihin kysymyksiin paneutuu Metropoliassa Media-alan tutkimussäätiön ja Åkerlundin säätiön apurahojen turvin syksyllä 2018 käynnistynyt GRAAFI-niminen esiselvityshanke. Siinä kartoitetaan graafisen tekniikan korkeakoulutuksen tulevaisuuden näkymiä sekä sitä, miten ja missä laajuudessa insinööritason koulutus kannattaa käytännössä toteuttaa. GRAAFI-hanke käynnistyi benchmarking-matkalla maailman johtavaan alan korkeakouluun Hochschule der Medien, joka sijaitsee Stuttgartissa. Metropolian edustajat otettiin lämpimästi vastaan ja heille räätälöitiin usean päivän mittainen vierailuohjelma, sillä korkeakoulujen välillä on ollut hyvät yhteistyösuhteet jo pitkään.[vii] Printtimedian kehittämisohjelma on myös HdM:ssä erittäin ajankohtainen, ja sattumalta sen suunnittelijan, professori Volker Jansenin työparina on suomalainen koordinaattori Laura Ryhänen korkeakoulun kansainvälisistä palveluista. “Print is not dead” -työnimellä kulkeva uusi kansainvälinen BA-ohjelma HdM:ssä tukee ajatusta vastaavasta myös Metropoliassa - ehkäpä parhaimmillaan yhteisiä moduleita HdM:n kanssa sisältäen. Professori Jansenin laaja luento “Unplugged, peering into the Future - The Changing World of Print Media” oli vierailuohjelmassa piste i:n päällä, sillä se vahvisti Metropolian olevan ajan tasalla printtimedian kehitystrendeistä. Hochschule der Medien on panostanut korkeatasoisiin painoalan oppimisympäristöihin ja huippulaitteisiin. Tutustuminen professori Günter Hübnerin johdolla HdM:n painotekniikan monipuolisiin ja korkeatasoisiin oppimisympäristöihin sekä maan johtavien yritysten korkeakoulun käyttöön lahjoittamiin huippukoneisiin, -laitteisiin ja -laboratorioihin oli suuri elämys. Suomessa voimavarat ovat ymmärrettävästi niukemmat kuin 80 miljoonan asukkaan Saksassa. Ajatuksena on silti, että aiempaakin tiiviimpi yhteistyö sekä maamme media- ja painotalojen että kansainvälisten korkeakoulujen kanssa nostavat graafisen tekniikan insinöörikoulutuksen Metropoliassa uuteen kukoistukseen. GRAAFI-hankkeen toimenpiteinä järjestettävien asiantuntijatyöpajojen, opinnäytetöiden ja keskustelujen tulokset kootaan esiselvitysraporttiin, jonka odotetaan valmistuvan kesäkuussa 2019. Tuloksia käytetään graafisen alan uudenlaisen koulutuksen suunnitteluun, rahoituksen hakemiseen, yritysyhteistyön rakentamiseen sekä alan koulutustulevaisuuden varmistamiseen.  Lähteet: [i] Ranta-Meyer, Tuire, Tianen Milla ja Wahlfors Laura 2018. Painetun Musiikin vuosikymmenet 1971−2018. Pääkirjoitus Musiikki-lehdessä (48): 3-4. [ii] Inkinen, Sami 2012. Väline on viesti? Huomioita viestintätutkimuksesta, uusista medioista ja aikalaiskulttuurin muutoksesta. Teoksessa Välineiden viesti: kun perinteinen ja uusi media kohtaavat. Juhlakirja professori Tarmo Malmbergin kunniaksi. Toim. Maria Eronen ja Simo Pienmäki. Vaasan yliopiston julkaisuja. Tutkimuksia 300. Vaasa: Vaasan yliopisto. [iii]Jässi, Erik 2016. Mihin katosi paperin ja graafisen alan arvostus Suomessa? Blogi-kirjoitus, Papyrus Finland Oy. Verkkolähde [tark. 10.3.2019) http://www.papyrus.com/fiFI/article/50000036/Blogi_Suomessa_on_maailman_parasta_paperiosaamista_mutta_mihin_katosi_graafisen_alan_arvostus.htm; [iv] Syrjälä, Laura 2017. Miten alan osaajia koulutetaan vai koulutetaanko? Print & Media 8. [v] Krogell, Lasse 2017. Graafinen teollisuus Suomessa. Tilannekatsaus helmikuu 2017. https://www.graafinenteollisuus.fi/files/669/Graafinen_ala_2-2017.pdf; Graafinen Teollisuus ry. https://www.graafinenteollisuus.fi/index.phtml?s=6 [vi] Taipale-Lehto, Ulla ja Timo Bergman 2013. Graafisen teollisuuden osaamistarveraportti. Opetushallitus: Raportit ja selvitykset 13. Verkkolähde [tark. 12.3.2019] http://www.oph.fi/download/154583_graafisen_teollisuuden_osaamistarveraportti.pdf [vi] Hochschule für Medien, Stuttgart. Korkeakoulun kotisivut https://www.hdm-stuttgart.de/  sekä paino- ja mediatekniikan tutkinto-ohjelman sivut https://www.hdm-stuttgart.de/studieninteressierte/studium/bachelor/steckbrief?sgang_ID=550037; Future of Print Media -BA-ohjelma ks. https://www.hdm-stuttgart.de/pmt/about/discover/printMedia Hanketyöryhmä: GRAAFI on työelämälähtöinen projekti, jota vetävät lehtori, mediatekniikan tutkintovastaava Toni Spännäri ja johtaja Tuire Ranta-Meyer. Hanke luo opinnäytetöiden, työpajojen ja asiantuntijahaastattelujen avulla alaa varten tiekartan.  Esiselvitykseen liittyy kaksi mediatekniikan opinnäytetyötä: Natalia Alam tekee kysely- ja haastattelututkimusta alan korkeakoulutuksen osaamistarpeista ja koulutuksen toteuttamismuotoihin liittyvistä toiveista yhteistyössä mm. Graafinen teollisuus ry:n ja Helsingin graafisen klubin kanssa; Lauri Lehto tekee vertailevaa tutkimusta graafisen alan tunnettujen huippukorkeakoulun opetussuunnitelmista ja niiden nykyisistä painopisteistä. Opinnäytetöiden ohjaajana toimii Spännärin lisäksi yliopettaja Pentti Viluksela.  Lisätietoja hankkeesta Tuire Ranta-Meyer, tuire.ranta-meyer@metropolia.fi sekä hankkeesta että Metropolian graafisen tekniikan koulutuksesta Toni Spännäri, toni.spannari@metropolia.fi.

Lue lisää

Yritystoiminnan kehittäminen vaatii vuorovaikutusta
12.3.2019
Marjatta Komulainen

Parhaimmillaan yritysten kehittäminen on sellaista, jossa henkilöstö kytketään toiminnan kehittämiseen. Suunniteltu kehittämisprosessi aikatauluineen on onnistumisen edellytys (vrt. Gröhn & Rekola 2017, 51). Pienissä yrityksissä yhden henkilön puuttuminen heijastuu arkeen ja myös kehittämisprosessin aikatauluun. Yrittäjän ja johdon sitoutuminen kehittämiseen on tärkeää, sillä mahdollistetaan henkilöstölähtöiset ratkaisut. Johdon tulee tietää, mihin henkilöstö kehittämisessä keskittyy. Samoin henkilöstön tulee tietää, että johto on sitoutunut kehittämistyöhön ja sen tuloksiin. Kun tuottavuuden ratkaisuja kehitetään arkilähtöisesti, yritysten kehittämisessä näkyy käytännönläheisyys, systemaattisuus ja kokonaisvaltainen tuottavuuskäsitys. Silloin henkilöstö nähdään tuottavuuden voimavarana ja niin, että henkilöstö kykenee itse kehittämään tuottavuutta ja pystyy siitä kommunikoimaan. Samoin henkilöstö pystyy poistamaan työnsä kuormitustekijöitä, jotka heikentävät tuottavuutta ja siksi yrityksissä korostetaan ratkaisukeskeistä näkemystä tuottavuuden parantamiseen. Yritykset kehittävät toimintaansa tiukassa aikataulussa Kehittäminen pienissä yrityksissä on aikataulutettava oikein. Tärkeää on henkilöstön äänen kuuluminen. Yritysten kehittämisen voimavarana on vuorovaikutus. Se nähdään vahvana moniulotteisena tietoperustaisena k äsitteenä, jonka rinnakkaiskäsitteet ovat kommunikaatio, keskustelu ja dialogi (vrt  Kolehmainen, Paldanius & Vehkaperä (2017) Vuorovaikutus omistajanvaihdosten innovaatioalustalla. 6Aika: Hyvinvointiyritykset kiertoon EAKR -hankkeessa -artikkelissaan. Markkinointisuunnitelmat, toimintasuunnitelmat ja sujuva rekrytointi lisäävät tuottavuutta Pienissä yrityksissä kehittämisprosessi liittyy arkisiin markkinointi- ja toimintasuunnitelmien päivittämiseen ja henkilöstöprosessien kehittämiseen. Kehittämisen tuloksena yrityksen markkinointisuunnitelma ja toimintasuunnitelma päivitetään. Nämä nähdään tulevaisuudessa niin tärkeänä, että henkilöstö sitoutetaan suunnitelmien sisällön tuntemiseen ja kehittämiseen. Samoin yritysten kotisivujen päivittämisessä on havaittu henkilöstölähtöisyyden tuovan lisäarvoa. Yritys voi pohtia, millaiset ovat kotisivut, jossa henkilöstöllä “on hyvä olla” ja miten tuo vaikutelma välittyy kotisivuilta. Yrityksen toimintasuunnitelman rakentamisessa henkilöstölähtöisyys tuo kilpailuetua. Henkilöstö saa vaikuttaa asiakkaille suunnattuihin uusiin tuotteisiin, markkinointiin ja erilaisiin yrityksen kamppanjapäiviin aikatauluineen. Tuloksena työntekijät markkinoivat ja tuottavat sisältöä mielellään työnantajayrityksensä sosiaalisen median kanaviin, kun henkilöstölle on annettu tilaa kehittää. Rekrytointiprosessin kehittäminen perehdytyksineen ja lomakkeineen on yrityksille elintärkeää. Henkilöstön vaihtuminen on luonnollinen osa organisaatioiden elämää, mutta henkilöstö kantaa huolta siitä, ”viihtyykö uusi työntekijä meillä ja miten hänen sitoutumistaan organisaatioon voisi lisätä?” Entä sopiiko uusi työntekijä ”meidän yrityskulttuuriin”? Saisiko henkilöstö osallistua rekrytointiin? Rekrytointiin liittyviä loppuhaastatteluja voi pitää tärkeänä, samoin sitä, että uudella työntekijällä tulisi olla oma ”perehdytysmentor”, jolta kysyä tarvittaessa. Sosiaalistunut yrityskulttuuri ja yhteinen työpaikkakokous lisäävät tuottavuutta Tuottavasti moninainen -hankkeessa tuottavuuden tuloksia on kehitetty ratkaisukeskeisellä tuottavuuden mallilla. Palautteiden perusteella kehittämisprosessin tuloksena yritysten toimintakulttuuri on sosiaalistunut, kehittämistyön palautteiden perusteella voimavaroiksi on koettu hyvä työyhteisö ja hyvät asiakkaat. Tämä on heijastunut yrityksen tuotteisiin, palveluun ja asiakkaisiin, sillä ”kaikki vaikuttaa kaikkeen”. Sosiaalinen yrityskulttuuri luo arvoa asiakkaalle (vrt. Hesapro 2013). Kehittämisprosessin päätteeksi yrityksissä on katsottu toimintaympäristöön ja tulevaisuuden kehittämiskohteisiin. Kehittämisen tulokset ovat olleet hyvin yksinkertaisia: yhteinen kuukausittainen työpaikkakokous, josta ei haluta enää tulevaisuudessa luopua. Työpaikkakokousten on nähty varmistavan sosiaalistunutta kulttuuria. Tuloksia yrittäjän näkökulmasta Kehittämisen tuloksena on ollut yrittäjän näkeminen itsensä kehittämisen voimavarana. Palautteiden perusteella yrittäjät ovat nähneet itsensä tärkeäksi osaksi kehittämistä ja työpajat ovat olleet tehokas kehittämistapa, mutta siitä ”olisi saanut enemmän irti, jos olisi itsekin panostanut prosessiin enemmän”. Yrittäjän mielestä kehittämisen näkökulma on ollut henkilöstölähtöisyys, joka on toteutunut. Ratkaisukeskeinen tuottavuuden malli tulosten takana Hankkeemme aikana yrityksissä ulkopuolisina kehittäjinä toimiessamme emme ole tarjonneet vastauksia, vaan yritysten työntekijät itse tuottavat korjausta vaativat ratkaisut. Näin parannamme laatua, työhyvinvointia ja työn tehokkuutta. Ratkaisukeskeisessä tuottavuuden mallissa seuraavilla kysymyksillä on ollut merkitystä yrityksen tuottavuuden kehittämisessä: -       Tulenko työntekijänä kuulluksi kehittämistilaisuuksissa? -       Saanko hyödyntää asiantuntijuuttani työssäni? Saanko kehittää tuottavuutta hyödyntäen omaa asiantuntijuuttani? -       Tuleeko ääneni kuulluksi tuottavuutta edistävissä ratkaisujen kehittämisessä? Sellainen yritys on tuottava, joka pitää huolta joka päivä tuottavuudesta ja työhyvinvoinnista. Silloin ei jouduta saneeraamaan tai vähentämään henkilöstöä. Tällainen yritys näkee henkilöstön ja henkilöstön edustajat toimintatapojen ja kehittämisen voimavarana. Tuottavuus ja työhyvinvointi kulkevat käsi kädessä. (Tanskanen 2013, 5.) Lähteet: Hesapro (For safe, healthy and productive workplaces) 2013. The link between productivity and health and safety at work. Background research paper. Life Long Learning Programme. Luettu 20.2.2019 Gröhn, I & Rekola 2017 (toim). Tuliko Onni puun takaa? Yhteistoiminnallisesti työhyvinvointia ja tuottavuutta kehittämässä metsä- ja sote-alalla. Kolehmainen, S-L., Paldanius, M. & Vehkaperä, U. (2017) Artikkeli. Vuorovaikutus omistajanvaihdosten innovaatioalustalla 6Aika: Hyvinvointiyritykset kiertoon –hankkeessa. Turpeinen, Juha-Matti (toim.): Yrittäjyyskasvatus – Tulevaisuuden siltojen rakentaja ja raja-aitojen murtaja? 11. Yrittäjyyskasvatuspäivät 2017 Oulussa: Artikkelikirja. Oulun yliopiston oppimateriaalia, E6. Kasvatustieteiden tiedekunta. Oulun Yliopisto. Tampere: Juvenes Print. p 286-310. ISBN 978-952-62-1789-5 (PDF), ISSN 1457-3555. Saatavilla www-muodossa: http://jultika.oulu.fi/files/isbn9789526217895.pdf Tanskanen, R. 2013. Menestyvä työpaikka - tuottavuus ja työhyvinvointi. Työturvallisuukeskus.   ---- Kirjoittaja: Marjatta Komulainen, Metropolia ammattikorkeakoulu, Kuntoutus ja tutkiminen -osaamisalue, Metropolia Masters´ tutkinnot, johtamisen asiantuntija-lehtori, VTM, MBA, väitöstutkija, työskentelee yrittäjyyden ja palvelujen johtamisen parissa. Hänellä on monipuolista kokemusta johtamisesta, kehittämisestä ja kouluttamisesta. Metropolian Tuottavasti moninainen -hanke järjestää  yrityksille verkostoitumistilaisuuksia, kuten 28.3.2019 “Kaikki on mahdollista?  - Näkökulmia yrityksen kehittymiseen.  https://www.metropolia.fi/tutkimus-kehittaminen-ja-innovaatiot/hankkeet/tuottavasti-moninainen/

Lue lisää

Asiantuntijan ja organisaation osaaminen kehittyy hanketyössä
5.3.2019
Heidi Stenberg

Metropolian toiminta  maahanmuuton vastuukorkeakouluna käynnistyi vuonna 2016 SIMHE (Supporting immigrants in Higher Education in Finland) -palveluita (1) tarjoamalla. Toiminta käynnistyi jälkikäteen arvioiden hyvinkin ketterästi -  alkuvuoden rahoituspäätöksestä ensimmäiseen osaamisen tunnistamisen pilottiin ei mennyt kuin muutama kuukausi (2). Ymmärsimme nopeasti, että opetus-ja kulttuuriministeriön SIMHE-tominnalle asettaman tavoitteen ohjata korkeakoulukelpoisia ja korkeakoulutettuja maahanmuuttajia tarkoituksenmukaisille koulutus- ja urapoluille lisäksi, meidän tulisi luoda aivan uuden tyyppisiä koulutuspolkuja yhdessä maahanmuuton eri toimijatahojen kanssa (3). Metropolian strategisena tavoitteena on olla osaamisen rohkea uudistaja ja tulevaisuuden aktiivinen rakentaja (4). Myös  toimintamme maahanmuuton vastuukorkeakouluna on kehittynyt strategiseen kehittämiseen opetus-ja kulttuuriministeriön, opetushallituksen ja Euroopan rakennerahoituksen (ESR) myöntämien erillisrahoitusten kautta. SIMHE hankesalkussamme onkin tänä päivänä useita hankkeita, joilla pyrimme tuottamaan erilaisia ratkaisuja ja palveluja maahanmuuttajien kotoutumisen liittyviin oleviin haasteisiin (5). Strategiseen kehittämiseen osallistuu koko organisaatio Kolme vuotta SIMHE-toimintamme käynnistymisestä on aika analysoida tekijöitä, jotka ovat edistäneet ja olleet vahvuuksina maahanmuuton vastuukorkeakoulutoiminnan kehittämistyössä. Yksi menestystekijä nousee yli muiden – kehittämistyöhön on osallistunut koko Metropolia. Olemme saaneet ylimmän johdon tuen lisäksi mukaan asiantuntijoitamme eri puolilta Metropoliaa ja myös opiskelijat lähes 17 000 opiskelijayhteisöstämme ovat antaneet panoksensa toimintaamme (6). Olemme yhdessä oppineet valtavan paljon. TKI-työ tarjoaa mahdollisuuden oman osaamisen kehittämiseen Osana maahanmuuton vastuukorkeakoulutoiminnan kehittämistä ja SIMHE- palveluiden järjestämistä tehty tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta on  lisännyt asiantuntijoiden osaamista. Omaa osaamisen kehittymistäni erityisesti projektijohtamisen näkökulmasta voisin kuvata SIMHE -kontekstiin seuraavasti: S- syvennä laaja-alaista ymmärrystä ja tavoitetta tekemiselle, selitä itsellesi ja muille miksi, mitä, miten ja milloin tulisi tehdä. Muista ennen kaikkea sitkeys matkallasi eteenpäin kohti päämäärää I- ideoi, innovoi, innostu ja innosta ei vaan erikseen sovituissa työpajoissa vaan vaikka lumitöitä tehdessä, ruuhkassa ajellessa, laiturin nokassa - pidä mieli avoimena M- mieti, motivoidu ja motivoi merkityksellisistä asioista, tarinoista- jaksat eteenpäin, kun huomaat jo mitä kaikkea on saatu aikaan ja mitä se itse kullekin myös henkilökohtaisesti tarkoittaa H- hehkuta kaikkia niitä hyviä juttuja mitä vastaan on tullut - samalla jaat tietoa, osaamista ja kehitettyjä hyviä käytäntöjä myös muille. Hukuta siis suomalainen vaatimattomuus ja jaa rohkeasti aikaansaannokset. E- ennakoi tulevaa ja edistä ymmärrystäsi niin megatrendeistä kuin yksittäisistä pienistä merkeistä mitä haistat arjessa eteenpäin puurtaessasi, Etene yhdessä älä erikseen   Lähteet SIMHE-Metropolia. N.d. Saatavissa osoitteessa: https://www.metropolia.fi/tietoa-metropoliasta/simhe/, lainattu 7.2.2019 Stenberg, H. 2016. Koulutettujen maahanmuuttajien osaamista tunnistamassa. N.d. Saatavissa osoitteessa: https://blogit.metropolia.fi/montamuuttujaa/2016/05/10/koulutettujen-maahanmuuttajien-osaamista-tunnistamassa/ Stenberg, H., Autero, M. & Ala-Nikkola, E.. Osaamisella ei ole rajoja. Vastuukorkeakoulutoiminta maahanmuuttajien integraation tukena Suomessa. Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisusarja 2018 Metropolian strategia 2017-2020. N.d. Saatavissa osoitteessa: https://www.metropolia.fi/tietoa-metropoliasta/strategia-2017-2020/, lainattu 7.2.2019 Stenberg, H.2017. Suomeen kotouttamisen palapeliä kehitetään verkostoissa. N.d. Saatavissa osoitteessa: https://blogit.metropolia.fi/montamuuttujaa/2018/11/28/suomeen-kotouttamisen-palapelia-kootaan-verkostoissa/ Opiskelijoiden innovaatioprojekti. N.d. saatavissa osoitteessa: https://www.youtube.com/watch?v=GONyvKoareM&feature=youtu.be, lainattu 7.2.2019 Kirjoittaja KM Heidi Stenberg toimii Metropoliassa maahanmuuton vastuukorkeakoulutoiminnan ( SIMHE) projektijohtajana. Heidi on kotouttamisen, oppimisen, osaamisen, digitalisaation, hyvinvoinnin ja johtamisen ilmiöistä kiinnostunut kehittäjä. Mottona Heidillä työssään asiantuntijana ja esimiehenä on - innostu ja innosta!

Lue lisää
Uudemmat postaukset Vanhemmat postaukset