Tikissä

Tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan sydämessä

Vuosi: 2019

Mentorointi on oiva mahdollisuus
26.6.2019
Johanna Wartio, Susanna Mesiä

Mentorointi on vuorovaikutukseen ja luottamuksellisiin keskusteluihin pohjautuva epämuodollinen menetelmä, jolla tietoa ja osaamista välittyy kokeneemmalta osapuolelta kokemattomammalle. Mentorointia voidaan soveltaa monenlaisiin tarpeisiin. Ammattikorkeakoulun opiskelijoille suunnatussa mentorointiohjelmassa tavoitteena on oman osaamisen ja työelämävalmiuksien tunnistaminen, vaihtoehtoisten urapolkujen hahmottaminen sekä tutkinto-ohjelmassa opitun soveltaminen uusiin ja muuttuviin ammatillisiin konteksteihin. Oiva-mentorointimallissa opiskelijat pääsevät osallistumaan mentoreiden ohjaamiin ryhmämentorointityöpajoihin, mentoreiden yksilötapaamisiin sekä ohjattuihin vertaismentorointikeskusteluihin. Tulevaisuusajattelu, mahdollisuusajattelu ja opiskelijoiden mentorointiin suuntautuvan mielenmaiseman kehittäminen ovat mallin keskiössä. Oiva-hankkeen podcastissa kulttuurituotannon lehtori ja Oiva-mentorointimallin kehittäjä Johanna Wartio keskustelee vertaismentorointia tutkimusvälineenä käyttäneen musiikin tohtori Susanna Mesiän kanssa mentoroinnin ja ammatillisen dialogin mahdollisuuksista. Mentoroinnin sisällön yhteiskehittely on ollut opiskelijoille merkittävä osallistava vaikuttamisen muoto. Podcastissa keskustellaan myös vaikuttamisen ja motivaation merkityksestä aikuispedagogiikassa. Podcastin on toimittanut ja tuottanut lehtori Johanna Wartio. Lähteet Collin, K., Paloniemi, S., Rasku-Puttonen, H. & Tynjälä, P. (toim.) 2010. Luovuus, oppiminen ja asiantuntijuus. Helsinki: WSOYpro. Haapakorpi A., Onnismaa J. 2014. Ammattien laaja-alaistuminen ja sen työpoliittinen merkitys. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja Työ ja yrittäjyys 41/2014. Mesiä, S. 2019. Developing Expertise of Popular Music and Jazz Vocal Pedagogy Through Professional Conversations: A collaborative project among teachers in Nordic countries’ higher music education. Sibelius-Akatemia. Väitös. Sillanpää, P. 2015. Opiskelijoiden vertaisryhmämentorointi Oulun ammattikorkeakoulun journalismikoulutuksessa. Lapin yliopisto. Aikuiskasvatustieteen pro gradu -tutkielma. Rovaniemi. Hakupäivä 19.6.2019. Kirjoittajat Johanna Wartio työskentelee kulttuurituotannon lehtorina sekä asiantuntija ja tutkijalehtorina Oiva - oman osaamisen tunnistaminen ja soveltaminen uusissa ammattikonteksteissa hankkeessa. Hän on valmistunut vuonna 2006 Royal Holloway University of London yliopistosta taiteen maisteriksi ja suorittanut vuonna 2008 National Film and Television Schoolista käsikirjoituskehittäjän korkean-asteen jatkotutkinnon. Hän toimii myös Voimaa elokuvasta - yhteisöllinen elokuvaklubi hankkeen projektipäällikkönä ja Toimiva ihmisten kaupunki -innovaatiokeskittymän Osallisuus ja yhteisöllisyys-työryhmän asiantuntijana. Susanna Mesiä työskentelee musiikin lehtorina sekä asiantuntijalehtorina Oiva - oman osaamisen tunnistaminen ja soveltaminen uusissa ammattikonteksteissa hankkeessa. Hän on väitellyt toukokuussa 2019 Sibelius-Akatemiasta musiikin tohtoriksi tutkimuksellaan Developing Expertise of Popular Music and Jazz Vocal Pedagogy Through Professional Conversations: A collaborative project among teachers in Nordic countries’ higher music education. Mesiän aiempi artikkeli löytyy Laulupedagogit ry:n Laulupedagogi 2015-2016 julkaisusta. Oiva - oman osaamisen tunnistaminen ja soveltaminen uusissa ammattikonteksteissa on Euroopan sosiaalirahaston rahoittama hanke, jossa kehitetään ammattikorkeakoulujen osaamista ja edistetään opiskelijoiden työllistymistä ja mielekkäitä työuria. Hankkeen (1.4.2018–31.12.2020) päätoteuttajana on Metropolia Ammattikorkeakoulu, jossa vastuuyksikkönä toimii musiikin osaamisalue. Osatoteuttajina ovat Turun ammattikorkeakoulu (teatteri-ilmaisun ohjaajat), Seinäjoen ammattikorkeakoulu (kulttuurituottajat), Hämeen ammattikorkeakoulu (ympäristösuunnittelijat) sekä Lapin ammattikorkeakoulu (liikunnanohjaajat). Hankkeen etenemiseen, muihin toimenpiteisiin ja tuloksiin voit tutustua hankkeen kotisivuilla.

Lue lisää

Tarkoitus ei pyhitä keinoja
20.6.2019
Juha Järvinen

Entisessä kotikaupungissani Lahdessa talviurheilu on aina ollut kova juttu. 1970-ja 80-luvuilla oli lähes itsestään selvää, että kaikki kynnelle kykenevät menevät Salpausselän kisoihin. Koululaisliput olivat edullisia ja siksi tylsempääkin kisaa kannatti lähteä katsomaan. Usein värjöttelimme terävässä pakkassäässä hiihtostadionilla tuntikausia. Katsomoissa kiertelevien myyjien lämpölaatikoista ostetut kuumat kaakaotetrat lämmittivät vain hetken. Oleellisinta oli vahtia seuraavan hiihtäjäsankarin sivakoimista maalialueelle. Tuolloin oli mahdotonta kuvitellakaan, että monien, esimerkiksi DDR:n urheilijoiden tuloskuntoa oli ryyditetty kemikaaleilla, joiden anniskelusta ja käytöstä huolehdittiin valtiollisella tasolla. Lopulta vuosituhannen vaihteessa syntyi Suomessakin skandaali, jonka tapahtumat lienevät saaneet jännityselokuvien käsikirjoittajat kateelliseksi. Muutamat ihaillut ja esikuvallisina pidetyt suomalaiset huippuhiihtäjät osoittautuivat dopingin käyttäjiksi ja heidän toimintansa oli siunattu kattojärjestöjen johdon toimesta. He ajautuivat tilanteeseen osin omasta tahdostaan, ehkä osin tahtomattaankin. Joka tapauksessa, toiminta varjostaa kansallisen hiihtourheilun mainetta edelleen. Siksi, että tärkeintä oli saada ja saavuttaa tuloksia, ei se millä konsteilla ne saatiin. Kilpailu, johon kukaan ei osallistu Saksalainen Plagiarius-palkinto on kummallinen tunnustus, sillä sen saamista kukaan ei tavoittele. Ja kuitenkin se myönnetään vuosittain, vieläpä arvovaltaisen asiantuntijaraadin toimesta. Leikillisen palkitsemisen tavoite on vakava: tuoda julkisuuteen toimijoita, jotka häikäilemättömästi anastavat toisten tekemiä luovan työn tuloksia ja laittavat niitä omiin nimiinsä. Mitalisijoilla on viime vuosina ollut lähes poikkeuksetta Kaukoidässä toimivia yrityksiä, jotka ovat onnistuneet hämmästyttävällä tarkkuudella tuottamaan täydellisiä, mutta teknisesti heikkolaatuisempia kopioita mitä moninaisimmista tavaroista ja laitteista. Kehittyneiden valmistusmenetelmien myötä teknologian jäljentäminen onkin nykyään helpompaa kuin koskaan. Viime vuonna palkintosijoille ylsi mm. kokonaisen vesileikkipuiston kopio. Molemmissa tapauksissa motiiveja voi vain arvailla. Onko niin, että tarjolla oleva tulos on niin paljon houkuttavampi, kuin tietoisuus kiinni jäämisen riskistä? Tai että hyöty on joka tapauksessa saatu, kun mahdollinen vilppi on paljastumassa? Tai, että tekijä kokee olevansa niin ylivertainen, että ei jää kiinni? Tutkimustuloksia, mutta miten? Tutkimuksena esitetään nykyään julkisuudessa toimintaa, jolla on tutkimuksen kanssa tekemistä vain nimeksi. Tämä on omiaan hämärtämään ymmärrystä tutkimustyön luonteesta ja ominaispiirteistä. Levein siveltimenvedoin kuvaten: tutkimuksen tarkoitus on tuottaa uutta tietoa ja kysyä kysymyksiä. Ja, että tutkimus ei aina tuota vastauksia, vaan uusia kysymyksiä. Kaikki tämä vie aikaa. Ja voi myös käydä, että tulos on, että tulosta ei saada. Jos näitä perusprinsiippejä ei ymmärretä, voidaan kuvitella, että asian keskiössä onkin käytetty panostus ja siitä seurauksena syntyvä tulos. Ja, että vähän oikaisemalla tulos voidaan saada helpommin ja nopeammin, kuin epävarmalla, pedantisti tehdyllä tutkimustyöllä. Hatara käsitys tutkimuksesta on nähtävissä iltapäivälehdissä ja sosiaalisen median uutisvirrassa, jossa esitellään selvityksiä ja kyselyitä ja väitetään niiden olevan tutkimuksia. Samaan virheeseen sorrutaan jopa laatusanomalehdissä. Katukyselyssä kerättyjen mielipiteiden perusteella vedetään yhteen jokin johtopäätös. Kun se uutisoidaan näyttävästi, voi lukijalle syntyä mielikuva, että kyseessä on tutkimus. Tutkimus- ja kehitysprosesseissa ajattelulle olisi oltava aikaa, mutta päälle painavat deadlinet. Hiljaiset puurtajat saavat toki puurtaa, mutta heidän tutkimustyönsä ei saa rahoitusta. Vain huipulla esiintyminen tuo rahaa ja mainetta. Julkaisujakin pitäisi tehdä paljon, jotta säilyttää asemansa tiedemaailmassa. Oppilaitoksissa työnantaja voi vihjailla, että olisi hyvä, jos jokin työ tulisi pikaisesti valmiiksi. Rahoittajakin odottaa tietenkin onnistumisia ja hyviä tuloksia. Tehoja pitää saada irti ja rahoille vastinetta. Yliopistojen ranking-listat ruokkivat nekin kiirettä, ja se taas luo ankaria kilpailuasetelmia tutkijoiden välille ja estää tutkimukselle ja kehitystyölle leimallista hitautta ja epävarmuutta. Tai opiskelijalla on paine päästä valmistumaan. Saattaa tulla kiusaus käyttää jotakin toisen tekemää, ja koettaa liittää se huomaamattomasti oman työnsä sisältöön. Tai muokata omia tutkimustuloksia suotuisaan suuntaan. Asetelma vilppiin on valmis, kun tutkimus- ja kehitystyö on muuttumassa yhä enemmän huippu-urheiluksi, jossa nopeilla ja näyttävillä lopputuloksilla on korostunut merkitys. Onks tietoo? Verkon rajaton informaation ja tiedon määrä mahdollistavat aineistojen yhdistelemisen, hyödyntämisen ja tulkitsemisen sellaisessa mittakaavassa ja tavoin, josta aiemmat tutkimussukupolvet saattoivat vain haaveilla. Toisaalta se merkitsee, että tänä päivänä maailmassa on valtavasti tietoja, joiden oikeellisuuden tarkistaminen on haasteellista. Samalla tiedon omistajuussuhteet helposti hämärtyvät. Siksi on erityisen tärkeää aina huolellisesti viitoittaa polku lähteille: mistä tiedot ovat peräisin ja kenen toimesta ne on tuotettu ja ketkä ne omistavat. Monimutkaistuvassa maailmassa virheitä voi sattua kokeneillekin tutkijoille. Valitettavasti säännöt pitää kuitenkin osata, jos mielii pelata rehellistä peliä. Tämän tiesivät jo roomalaiset, jotka tapasivat sanoa: Ignorantia iuris quod quisque tenetur scire neminem excusat - ”se, että ei tunne lakia ei vapauta ketään vastuusta.” Varsin naseva ohje, myös kenelle tahansa tutkimustyötä tekevälle. Tukihenkilö neuvoo ja opastaa Tutkimuseettinen neuvottelukunta (TENK) on laatinut vuonna 2012 ohjeistuksen, Hyvä tieteellinen käytäntö ja sen loukkausepäilyjen käsitteleminen Suomessa. Ohjeistuksessa kuvataan mm. millaisia ovat hyvän tieteellisen käytännön (HTK) loukkaukset ja miten asian käsittelyprosessi etenee. Myös ammattikorkeakoulut ovat sitoutuneet noudattamaan näitä ohjeita. Siksi jokaisen ammattikorkeakoulussa työskentelevän kannattaa tutustua tähän ohjeistukseen, vaikka ei omassa työarjessaan aina olisikaan tutkimuksen ja kehitystyön kanssa tekemisissä. Mitä sitten tehdä, jos epäilee hyvän tieteellisen käytännön (HTK) loukkausta? Tai, jos esimerkiksi epäilee, että on itse joutunut HTK-loukkauksen kohteeksi? Matalan kynnyksen neuvontaa saa tutkimuseettisiltä tukihenkilöiltä. Tukihenkilö opastaa HTK-prosessin kulusta ja ohjaa kääntymään organisaation ylimmän johtajan puoleen, neuvoo tarvittaessa kirjallisen HTK-ilmoituksen laadinnassa ja antaa tarvittaessa prosessiin liittyviä neuvoja ja tukea osapuolille, myös prosessin kuluessa. Tukihenkilö on aina puolueeton, eikä ota kantaa, onko loukkaus tapahtunut tai ei. Hän ei osallistu mahdollisen HTK-prosessin tekoon. Tukihenkilötoiminta on ehdottoman luottamuksellista. Tarjolla tänään: hyvät yöunet Ihannemaailmassa tukihenkilö olisi tarpeeton, kuten olisi moni muukin pahassa paikassa apua tarjoava taho. Ihannemaailmassa tutkijat ymmärtävät, että heillä on vastuita ja velvollisuuksia. He osaavat ja toimivat niin, että vilppiin tai muuhun arveluttavaan tai moitittavaan ei ole aihetta. Aikaa on, työt tehdään rauhassa, merkittävien havaintojen annetaan tulla, jos ovat tullakseen. Siinä maailmassa tutkimuskäytännöt ovat aina eettisiä. Ja ollaan rehellisiä: tunnustetaan toisten tutkijoiden tekemän työn arvo. Tuloskeskeiseen omavoitonpyyteisyyteen yhä enemmän pyrkivässä tutkimusarjessa tukihenkilöille on tarvetta. Toisaalta tilanne on Suomen osalta varsin valoisa. TENK:n vastikään julkaiseman Tutkimusetiikan barometrin mukaan tiedevilppi on meillä edelleen harvinaista. Tämä on vaalimisen arvoinen asia. Niin lattealta, kuin se kuulostaakin, huijaaminen ei kannata, tutkimus- ja kehitystyössäkään. Vastuun ottaminen ja kaiken tarkistaminen moneen kertaan voi joskus olla raskasta. Mutta viimekädessä se myös keventää mieltä ja parantaa yöunta, kun voi päivän päätteeksi ajatella, että kaikki on tullut tehtyä niin hyvin kuin vain voitiin ja osattiin. Kirjoittaja Juha Järvinen työskentelee innovaatioasiantuntijana Metropolian TKI-palveluissa. Hän on koulutukseltaan taiteen tohtori ja teollinen muotoilija. Uusien innovatiivisten ratkaisujen, oivallusten ja toimintamallien löytäminen ja edistäminen innostavat häntä. Paremman tulevaisuuden kehittämiseen tähyävän päivätyön vastapainona hän harrastaa menneisyyteen liittyviä asioita, kuten sukututkimusta, keräilyä ja vanhoja autoja.

Lue lisää

Tulevaisuutta rakennetaan tänään
18.6.2019
Eija Raatikainen

Suomi lasten kasvuympäristönä -seurantatutkimuksen mukaan [1] vuonna 1997 syntyneistä lapsista suurin osa voi hyvin ja on saanut viettää lapsuutensa ilman perheen hyvinvointia uhkaavia tekijöitä. Osalla lapsista on kuitenkin ollut hyvinvointia haastavia riskejä elämässään, sillä esimerkiksi psykiatrisen diagnoosin oli tutkimuksen mukaan saanut noin viidesosa (20,7 %). Myös rangaistusmääräyksiä on määrätty seuranta-aikana lähes joka viidennelle pojalle (19,5 %). Tulevaisuutta hahmottelemassa Nuori voi kokea tulevaisuuden innostavaksi ja kiehtovaksi — tai uhkaavaksi ja pelottavaksi. Ihminen yrittää kokemansa pohjalta sopeutua tulevaan tai toimia itse aktiivisesti toivomansa tulevaisuuden luomiseksi. (Rubin & Kaivo-Oja 2010.) Framerin (2003) tutkimuksen mukaan positiivisella asennoitumisella tulevaisuuteen on todettu olevan vaikutusta siihen, kuinka paljon nuoret kokevat psykologisia ja sosiaalisia haasteita. Nuoret, jotka suhtautuvat tulevaisuuteen negatiivisesti kokevat enemmän haasteita. Nuoruuteen ja nuoren identiteetin muodostamisen kehitystehtävään liittyy oleellisesti tulevaisuussuuntautuneisuus (Future orientation). Tämä tarve tulevaissuuntautuneisuuteen on samansuuntaista kulttuurista tai yhteiskunnasta riippumatta (Framer 2003). Tulevaisuusorientaatiolla tarkoitetaan aktiivista ja tietoista tulevaisuuden haltuunottoa (Heinonen, Ruotsalainen & Kurki 2012). Tulevaisuuden ohjausmenetelmät ja välineet MOTIIVI-hankkeessa on kehitetty tulevaisuussuuntautuneita ohjausmenetelmiä yksilö- ja ryhmäohjauksen tarpeeseen. Tulevaisuusorientaatiota on lähestytty kolmen ohjaavan kysymyksen kautta. Nämä ovat "Kuka minä olen?", "Mitä minä osaan?" ja "Mihin minä pystyn?". Kysymykset sisältävät ajatuksen identiteettityöstä, itsensä hahmottamisesta suhteessa muihin ihmisiin ja maailmaan. ”Mitä minä osaan” -kysymyksellä herätellään ajattelemaan omia taitoja, myös sellaisia joista nuori ei välttämättä ole tietoinen, tai ei osaa nimetä niitä taidoikseen. Taidot tuodaan esille, ja ne integroituvat osaksi sitä, kuka minä olen. Minä pyritään näkemään positiivisessa, osaavassa valossa. Kysymys ”Mihin minä pystyn?” nostaa esille myös terveysnäkökulman. Mikä on toimintakykyni? Kuinka voin? Kuinka huolehdin terveydestäni, unesta, mielen hyvinvoinnista? Näiden kolmen kysymyksen valossa luodaan omaa suhdetta tulevaisuuteen. Minusta tulee pystyvä, osaava ja toimintakykyinen nuori, joka uskaltautuu hahmottelemaan tulevaisuuttaan. Nuori tarvitsee avukseen kunnioittavaa, aikaa-antavaa ja läsnä olevaa ohjausta (Raatikainen 2018a; 2018b). Hankkeessa kehitetyt (ryhmä)ohjausmallit mahdollistavat tulevaisuussuuntautuneen ohjauksen ja vahvistavat ammattilaisten mahdollisuuksia tukea nuorten osallisuutta, yhteisöllisyyttä, terveyttä ja työelämävalmiuksia. Lisätietoja menetelmistä ja toimenpiteistä hankkeen webbisivuilta. Lähteet Framer, G. L. 2003. The Dimensionally of Youths’ Oriented Interest. Journal of Social Service Research, 29:2, 1 - 40.   Heinonen, S., Ruotsalainen, J. & Kurki, S. 2012. Luova tulevaisuustila ja tulevaisuuden osaamisen ennakointi. Tulevaisuuden tutkimuskeskus Tutu e-julkaisuja 4/2012. Turun Yliopisto. Tulevaisuuden tutkimuskeskus. MOTIIVI - nuorten tulevaisuussuustyöskentelyn uudet menetelmät. https://www.metropolia.fi/tutkimus-kehittaminen-ja-innovaatiot/hankkeet/motiivi/ Raatikainen, E.2018a. Nuoren identiteetin rakentaminen kohtaamisessa. Teoksessa Rautiola, T. & Ala-Nikkola, E. (toim.) Kohtaa nuori – Kompassi suuntaa hakevan nuoren kohtaamiseen. Osoitteessa http://kohtaanuori.metropolia.fi/ . Luettu 2.6.2019. Raatikainen, E. 2018b. Ohjaavia kysymyksiä nuoren sisäisen motivaation herättämiseksi. Teoksessa Rautiola, T. & Ala-Nikkola, E. (toim.) Kohtaa nuori – Kompassi suuntaa hakevan nuoren kohtaamiseen. http://kohtaanuori.metropolia.fi/ Rubin, A. & Kaivo-Oja, J. 1999. Towards a futures-oriented sociology. Journal International Review of Sociology. Revue Internationale de Sociologie. Volume 9, 1999 - Issue 3. Osoitteessa https://www.tandfonline.com/doi/abs/10.1080/03906701.1999.9971322?journalCode=cirs20.Luettu 11.4.2019. Tulevaisuusohjaus 2019. Osoitteessa http://tulevaisuusohjaus.fi . Luettu 11.5.2019. [1] ”Suomi lasten kasvuympäristönä -raportissa kuvataan Suomessa vuonna 1997 syntyneiden lasten elämänkulkua täysi-ikäisyyteen asti. Raportissa tarkastellaan lasten hyvinvointia usealla ulottuvuudella: koulumenestys, somaattinen ja psyykkinen terveys, kuntoutus, lastensuojelu ja rikollisuus. Lasten hyvinvointia peilataan suhteessa perheen tilanteisiin, kohortin vanhempien sosioekonomisten, terveydellisten ja perhesuhdetilanteiden kautta. Lasten hyvinvoinnin ulottuvuuksia tarkastellaan myös alueellisesti, lähialueen kautta, maakuntatasolla, sekä kaupunki–maaseutu-luokitteluin. Aineistona on käytetty Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Kansallinen syntymäkohortti 1997 -tutkimusaineistoa, johon on kerätty useita eri rekisteritietoja kaikista Suomessa vuonna 1997 syntyneistä henkilöistä sikiöajalta täysi-ikäisyyteen. Raportti on jatkoa vuonna 1987 Suomessa syntyneiden seurantatutkimukselle” https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/137104/URN_ISBN_978-952-343-152-2.pdf?sequence=1&isAllowed=y [2] (Social Work in the Digital Age - How Digital Developments and Digital Inequalities Shape Modern Discourse in Social Work Theory and Practic https://web.fhnw.ch/plattformen/hsa-summerschool)  

Lue lisää

Tekoäly ehkäisee syrjäytymistä
11.6.2019
Vesa Ollikainen

Syrjäytymisen ehkäisemiseksi etsitään ratkaisuja. Auttaisiko tekoäly? Mitä hyödyllisen tekoälysovelluksen tulisi tehdä ja miten sen pitäisi toimia? Muodostetaanko samankaltaisista käyttäjistä heimoja, vai suositteleeko sovellus tukijärjestöjä? Tekoälysovellusten kehittämistä ei voi erottaa eettisistä pohdinnoista. Esimerkiksi vuorovaikutus tekoälyn kanssa kätkee monta kysymystä. Filosofi Maija-Riitta Ollila kirjoittaa nykyajan ”hellästi tuuppivasta tekoälystä”, joka ohjaa toimintaamme huomaamattomilla tavoilla, parhaimmillaan hyvää tekevien valintojen suuntaan. Toisaalta hellä tuuppiminen voi väärissä käsissä muuttua jatkuvaksi ja velvoittavaksi valvonnaksi, ja yksilön autonomian loukkaamiseksi [1]. Margaret A. Boden pohti tekoälyn ja yhteiskunnan suhdetta terävässä artikkelissaan jo 1970-luvulla [2] ennakoiden ”some-peukuttamisen”. Hän kirjoitti automatisoitumisen ja ”älykkäiden koneiden” vaikutuksesta yksilön osallisuuteen ja yhteiskuntiin. Boden näki tulevaisuusvisiossaan, että liian helppo vaikuttaminen yhteiskunnallisiin asioihin nappeja napsutellen omalta kotisohvalta kotipäätelaitteella voi paradoksaalisesti vähentää yksilön osallistumisen tunnetta ja vieraannuttaa yhteiskunnasta. Boden näki uhkana ”tietokone-eliitin” muodostumisen: vain eliitin jäsenet ymmärtävät, miten laskenta toimii, ja heistä tulee ainoita, jotka eivät koe syrjäytyneensä yhteiskunnasta [2]. Boden tarjosi tähän ratkaisuna ohjelmoinnin ja tietojenkäsittelyn ajatusmallien opettamisen kouluissa. Kuin vastauksena vuosikymmenten takaisen artikkelin toiveeseen, vuoden 2016 alussa ikäkaudelle sopiva ohjelmoinnin opetus otettiin Suomessa mukaan valtakunnallisiin opetussuunnitelman perusteisiin [3]. Ohjelmoinnin käsitteen sisään mahtuvat sangen hyvin myös tekoälyn perusteet. Tekoälyn perusteiden oppiminen tekee mahdolliseksi eettisen pohdinnan, joka ei jää tuuleen heilumaan. Ratkaisujen vaikutusta on helpompi arvioida, kun on hankittu käsitys siitä, mikä tekoälyn saralla on mahdollista, mitä tekoäly voi datasta oppia, ja miten se tapahtuu. Tekoäly ei ole aina monimutkaista. Sen taustalla on koneoppimismenetelmiä, joiden tavoitteena on klusteroida (ryhmitellä) tai luokitella havaintoja tai ennustaa jonkin muuttujan arvoja. Monet menetelmistä ovat varsin suoraviivaisia: niiden toimintaperiaatteen ymmärtäminen ei vaadi juurikaan matemaattista osaamista. Ratkaisuja voi ottaa käyttöön valmiina moduuleina ja rakentaa niistä kokonaisuuden, joka ratkaisee oman haasteen. Tätä voi verrata Lego-palikoilla rakenteluun: taitavaksi linnojen ja kaivinkoneiden rakentelijaksi voi oppia ilman, että tarvitsee sorvata ensimmäistäkään Lego-palikkaa itse. Työpajoja nuorille Metropolian PEILI-hankkeen työpajoissa syrjäytymisvaarassa olevat nuoret miehet kehittävät tekoälysovellusta yhdessä asiantuntijoiden kanssa. Nuoret määrittelevät tekoälyyn pohjautuvan mobiilisovelluksen, jonka tavoitteena on auttaa löytämään työ- ja koulutuspolkuja ja vahvistamaan sosiaalisia verkostoja. Määrittelyn tavoitteena on sovelluksen rajaaminen ja sen ominaisuuksien kuvaaminen. Työpajojen erääksi lähtökohdaksi on valittu tekoälymenetelmien avaaminen nuorille: jotta tekoälysovellusta voi määritellä, on ymmärrettävä, mitä tekoäly on. Työpajojen ohjelmasta puolet rakentuvat tälle lähtökohdalle, puolet sosiaalialan ja terveyden edistämisen tavoitteille. Tekoälyn salat avataan PEILI-työpajojen osallistujille tutustumalla menetelmien toimintaperiaatteisiin kiinnostavien esimerkkien kautta. Tuokiot rakentuvat seuraavasti: johdanto, jossa avataan jotain tekoälyn tavoitetta: klusterointi, luokittelu, suosittelu sen toteuttavaa algoritmia eli ratkaisumenetelmää: k-means, päätöspuu, assosiaatiosäännöt työskentely Weka-koneoppimisohjelmistolla tietoaineiston parissa aineiston esikäsittely analyysi tulosten tulkinta johtopäätösten teko purku ja pohdinta, jossa keskustellaan tuloksista, sovellettavuudesta ja eettisistä kysymyksistä Työpajoissa ilmenee, kuinka rajallisella panoksella voidaan ymmärrettävästi avata tekoälymenetelmiä. Nuoret kokevat aihepiirit innostavaksi, ja saavat työkaluja heitä palvelevan sovelluksen määrittelyyn niin teknologisia kuin eettisiä seikkoja huomioiden. Joku voi toki epäillä, että pikatietoiskuilla ”vedetään mutkat suoriksi” − onhan nykyaikainen tekoäly muutakin kuin yksinkertaisia menetelmiä ja helposti avattavia esimerkkejä. Taustalla olevat ongelmat ovat silti selkeitä: esimerkiksi eräs tämän hetken muotiongelmista, kuvantunnistus, on luokitteluongelma, jossa kukin kuvan kohteista osoitetaan johonkin etukäteen määrätyistä luokista. Tällaisia luokkia (kuten “kissa” tai “liikennemerkki”) on toki erittäin suuri määrä. Luokittelijoiden taustalla oleva matematiikka on kuvailtavissa ja havainnollistettavissa ymmärrettävästi. Erinomainen esimerkki tästä on Andrew Glassnerin  kirjoittama yli 1700-sivuinen oppikirja [4], jossa hän avaa kuvantunnistuksessa käytettyjä ns. konvoluutioneuroverkkoja matemaattisesti osaamattomalle yleisölle. Kun kiinnostus saadaan nuoressa heräämään ymmärrettävillä esimerkeillä, voi hän motivoitua hankkimaan lisätietoa itse ja arvioimaan tekoälyratkaisujen vaikutuksia omaan elämään. Tekoälyä tarpeeseen PEILI-työpajojen sovelluksen määrittelytyö on tätä kirjoitettaessa kesken. Ensimmäisessä työpajassa nuoret miehet määrittelivät syrjäytymistä ehkäisevän sovelluksen käyttötarpeita, ja toisessa tarkentui nuorten näkemys siitä, millainen sovellus toimii heidän hyödykseen ja millaista vuorovaikutuksen sen kanssa tulisi olla. Ilmeni, että työpajoissa olleet nuoret kaipaavat keskustelubottia, joka löytää sopivimmat tukijärjestöt sekä ehdottaa työ- ja koulutuspaikkoja ja tapahtumia. Botti tarjoaa myös anonyymin yhteyden samankaltaisiin käyttäjiin. Kyseessä on suosittelujärjestelmä, jonka tuuppii hellästi kohti nuoren itsensä asettamia tavoitteita. PEILI-hankkeen työpajoja suunniteltaessa ja toteutettaessa olen päässyt paitsi opettamaan tekoälyn perusteita myös keskustelemaan nuorten kanssa siitä, millaista tekoälyä he haluavat. Samalla minulle on vahvistunut käsitys siitä, että tekoälymenetelmien perusteiden osaaminen on kansalaistaito, joka on helposti hankittavissa. Se on myös suunta, johon ohjelmoinnin opetusta kouluissa tulee viedä. Kun perusteet ovat hallussa, voi tekoälyn vaikutuksista elämään keskustella paljon paremmin. Lähteet [1]       Ollila, Maija-Riitta. Tekoälyn etiikkaa. Otava, 2019, e-kirjan luvun 6 aliluvut “Hellästi tuuppiva tekoäly” ja “Kevyttä holhoamista”. [2]       Boden, Margaret A., Social implications of intelligent machines. ACM ’78 Proceedings of the 1978 annual conference - Volume 2, s. 746-752. [3]       Opetushallitus, Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014. Saatavilla sähköisesti: https://www.oph.fi/saadokset_ja_ohjeet/opetussuunnitelmien_ja_tutkintojen_perusteet/perusopetus [linkin toimivuus tarkastettu 30.4.2019] [4]       Glassner, Andrew, Deep Learning from basics to practice, vol. 1 ja 2, Imaginary Institute, Seattle, 2018. Kirjottaja Vesa Ollikainen (FT, tietojenkäsittelytiede) työskentelee lehtorina Metropolia ammattikorkeakoulun ICT ja tuotantotalous -osaamisalueella. Hän opettaa ohjelmistotuotannon, tiedonhallinnan ja tekoälyn alaan kuuluvia opintojaksoja sekä toimii tietotekniikan asiantuntijana PEILI-hankkeessa.    

Lue lisää

Onko tutkimuksesi kohteena ihminen?
5.6.2019
Jyrki Kettunen (Arcada), Susanna Näreaho (Metropolia)

Etsitkö tutkimus-, kehittämis- tai innovaatio (TKI)-hankkeessasi uusia menetelmiä kotouttamiseen? Selvitätkö alentuneen toimintakyvyn vaikutusta nuoren arkeen? Kehitätkö uutta anturia syketaajuuden mittaamiseen? Ihminen kiinnostaa ihmistä. Eri tieteenalat pyrkivät vastaamaan asettamiinsa tutkimuskysymyksiin tutkittavaa havainnoimalla, häneltä kyselemällä, häntä mittaamalla, hänen toimintojaan muokkaamalla tai vaikkapa ennustamalla, missä ja miten tutkittava haluaisi viimeset vuotensa asua. Tieteenalasta ja kiinnostuksen kohteesta riippumatta tutkijaa ohjaavat yleiset eettiset periaatteet, joihin kuuluvat mm. tutkittavan ihmisarvon, yksityisyyden, itsemääräämisoikeuden ja muiden oikeuksien kunnioittaminen. Tutkija toteuttaa tutkimuksensa aina niin, että siitä ei aiheudu tutkimuskohteille merkittäviä riskejä, vahinkoja tai haittoja. Toisinaan tutkimuksesta mahdollisesti aiheutuvan riskin tai haitan arviointi voi olla yksittäiselle tutkijalle hankalaa. Tutkijan, tutkimusryhmien, tutkimusorganisaatioiden ja koko tiedeyhteisön tueksi Tutkimuseettinen neuvottelukunta (TENK) julkaisi jo vuonna 2009 ensimmäisen kansallisen ohjeen ihmisiin kohdistuvaan tutkimuksen eettisistä periaatteista ja suositukset tutkimuksen eettisestä ennakkoarvioinnista. Näihin ohjeisiin sitoutuivat lähes kaikki korkeakoulut ja tutkimuslaitokset Suomessa, myös Arcada ja Metropolia. Keväällä 2019 TENK uudisti ohjeen. Uusi ohje on nyt toimitusvaiheessa ja se julkaistaan (myös ruotsiksi ja englanniksi) syksyllä 2019. TENKin kokouksessaan hyväksymään luonnokseen voit tutustua TENKin sivuilla. Ihmistä koskevan tutkimuksen eettiset periaatteet Tutkijaa ohjaavien yleisten eettisen periaatteiden lisäksi erityisesti ihmistä ja inhimillistä toimintaa koskevan tutkimuksen eettiset ohjeet ottavat kantaa: tutkittavan kohteluun ja oikeuksiin, erityisesti tietoon perustuvaan suostumukseen osallistua tai olla osallistumatta tutkimukseen, tilanteeseen, missä alaikäinen tai vajaakykyinen on tutkittavana, henkilötietojen käsittelyyn tutkimuksessa, yksityisyyden suojaan tutkimusjulkaisussa ja tutkimusaineistojen avoimuuteen Eettinen ennakkoarviointi Tutkijan tukena tutkittavalle mahdollisesti koituvan haitan ennakoinnissa ja vahingon välttämisessä toimii eettinen ennakkoarviointi. Siinä tutkijan kotiorganisaation eettinen toimikunta arvioi tutkimukseen osallistumisen mahdollisia haittoja suhteessa tutkimuksella saatavaan tietoarvoon. Arviointi perustuu TENKin laatimiin eettisiin periaatteisiin ja toimikunta tarkastelee tutkimuksen suunniteltua toteutustapaa, aineistonhallintasuunnitelmaa sekä tutkittavan informointiin ja suostumukseen laadittuja dokumentteja. TENKin ohjeen mukaan tutkijan tulee pyytää eettinen ennakkoarviointi, jos: tutkimukseen osallistumisessa poiketaan tietoon perustuvan suostumuksen periaatteesta, tutkimuksessa puututaan fyysiseen koskemattomuuteen, tutkimus kohdistuu alle 15-vuotiaisiin ilman huoltajan erillistä suostumusta, tutkimuksessa esitetään tutkittavalle poikkeuksellisen voimakkaita ärsykkeitä, tutkimuksella on riski aiheuttaa tutkittaville tai heidän läheisilleen normaalin arkielämän rajat ylittävää henkistä haittaa tai tutkimuksen toteuttaminen voi merkitä turvallisuusuhkaa tutkittavalle tai tutkijalle tai heidän läheisilleen. Jos kyseessä on jokin edellä mainituista tutkimusasetelmista eikä ennakkoarviointia ole tehty, kyseessä voi olla hyvän tieteellisen käytännön loukkaus. Se voidaan tarvittaessa selvittää hyvän tieteellisen käytännön (HTK) loukkauksia koskevien epäilyjen käsittelyprosessissa kuten TENKin HTK-2012 -ohjeessa on kuvattu. Pääkaupunkiseudun ammattikorkeakoulujen ihmistieteiden eettinen toimikunta Jos kotiorganisaatiosi on Arcada, Diak, HAMK, Humak, Laurea tai Metropolia ja tutkit TKI-hankkeessasi ihmistä jossain edellä kuvatussa tutkimusasetelmassa, voit pyytää eettisen ennakkoarvioinnin Pääkaupunkiseudun amkien ihmistieteiden eettiseltä toimikunnalta. Voit pyytää arvioinnin myös, jos rahoittaja, yhteistyökumppani, tutkimuskohde tai tulosten julkaisija sitä edellyttää. Tai ihan vain siitäkin syystä, jos sinulla tutkijana on epävarma olo tutkimukseesi mahdollisesti sisältyvistä eettisistä riskeistä. Kyseessä on todellakin ennakkoarviointi – tutkimuksen toteutuksen jälkeen arviointilausuntoa ei anneta, vaikka julkaisija tms. sitä edellyttäisikin. Lisätietoa toimikunnasta, lausuntopyynnöstä ja kokousajoista löydät  Metropolian nettisivuilta. Sieltä löydät myös toimikunnan oman organisaatiosi jäsenet, joihin voit olla yhteydessä aina, jos TKI-hankkeesi eettisyys pohdituttaa. Lähteet Ihmisiin kohdistuvan tutkimuksen eettiset periaatteet ja ihmistieteiden eettinen ennakkoarviointi Suomessa. Tutkimuseettisen neuvottelukunnan ohje 2019 (TENKin 7.5.2019 kokouksessa hyväksytty luonnos) Hyvä tieteellinen käytäntö ja sen loukkausepäilyjen käsitteleminen Suomessa. Tutkimuseettisen neuvottelukunnan ohje 2012 Kirjoittajat TtT, terveystieteiden dosentti Jyrki Kettunen, Arcada. Tutkimuseettisen neuvottelukunnan jäsenenä valmistelemassa uusia ihmistieteiden eettisiä periaatteita, Pääkaupunkiseudun ammattikorkeakoulujen ihmistieteiden eettisen toimikunnan puheenjohtaja. FT Susanna Näreaho, Metropolia. Tutkimuseettisen neuvottelukunnan jäsen (1.2.2019 alkaen), Pääkaupunkiseudun ammattikorkeakoulujen ihmistieteiden eettisen toimikunnan jäsen.

Lue lisää

Projektipäällikön ajatuksia oppimisesta
4.6.2019
Timo Lehti

Mitä yhteistä on Metropolialla ja Toyotalla? a)    Molemmat nimet loppuvat a-kirjaimeen. b)    Molemmat ovat jättiläisiä, joiden vasen käsi ei tiedä mitä oikea tekee. c)    Ei yhtikäs mitään. Olen vain raapaissut Toyotan yrityskulttuurin pintaa kuuntelemalla työmatkallani äänikirjaa The Toyota Way to Lean Leadership. Kirjassa kerrotaan, miten Toyota selviytyi historiansa pahimmasta kriisistä 2008-2011. Toyota selviytyi pitkälti samoilla keinoilla kuin se oli selviytynyt siihenkin asti: huolehtimalla työntekijöistään, keskittymällä tuottamaan asiakkailleen toimivia tuotteita ja jatkuvalla kehitystyöllä. Mutta vaikka kirja aluksi vaikuttaa periamerikkalaiselta johtamistaidon oppaalta, mielestäni se on kirja oppimisesta ja innovaatioista. Nöyryydestä Kirjassa kerrotaan esimerkiksi haasteellisista oppimistilanteista: Henkilökohtainen suosikkini on The Ohno Circle, jonka virallinen nimi on ”Taiichi Ohno´s Chalk Circle”. Tehtaan lattiaan piirretään liidulla ympyrä, jossa koulutettavan pitää tarkkailla jotakin prosessia, kunnes mentori tulee kysymään, miten prosessia voisi parantaa. Yleensä ympyrän sisälle määrätään tuleva johtaja, joka laitetaan tarkkailemaan normaalia autotehtaan prosessia. Joskus tuntikausiksi. Yleensä koulutettava hämmentyy, turhautuu tai jopa suuttuu ennen kuin hän nöyrtyy tarkkailemaan prosessia ja pohtimaan, miten prosessia voisi parantaa. Toyotalla nimittäin uskotaan, että jokaista prosessia voi aina parantaa. Kehittymisestä Toyota-autojen valmistus käynnistyi 1930-luvulla, mutta yrityksen filosofia ja arvot pohjautuvat Sakichi Toyodan kehittämiin koneistettuihin kangaspuihin 1800-luvun lopulla. Kirjassa kerrotaan, kuinka yritystoiminnan alkuvaiheessa oli pakko minimoida hävikki, sillä siihen ei yksinkertaisesti ollut varaa. Kirjan yksi mielenkiintoisimmista ajatuksista onkin ajatus jätteen minimoimisesta. Toyotalla ajatellaan, että hukkaan heitetty aika – yksikin turha askel auton standardoidussa tuotantoprosessissa – on jätettä, josta kannattaa hankkiutua eroon. Kaikki mikä ei tuota lisäarvoa loppukäyttäjälle – eli auton ostajalle – on jätettä. Monesti prosessit kehittyvät sen kautta, että jäte tunnistetaan ja eliminoidaan. Toyotalla laadukkaat autot ovat ehdoton pääasia. Jokainen prosessi arvotetaan sen mukaan, seuraako siitä positiivista lisäarvoa asiakkaalle eli auton omistajalle. (HUOM! Tiimien ja yksilöiden kehittäminen ei ole jätettä, sillä pitkällä aikavälillä siitä seuraa parempia tuotteita asiakkaille.) Mielestäni jokaisessa prosessissa on aina turhia asioita ja ”jätettä”, mutta niiden tunnistaminen ei ole aina helppoa. On inhimillistä, että me pidämme kiinni suosikkijutuistamme ja tarkastelemme prosesseja ensisijaisesti omasta näkökulmasta. Mutta silti tavoitteena pitäisi olla jatkuva kehittyminen. Prosessien kehittämistä ei kannattaisi ajatella pelkästään eurojen tai excel-kaavion kautta vaan sen mukaan, mikä on prosessin perimmäinen tavoite. Ja sen kautta, mikä tuottaa lisäarvoa asiakkaalle. Mielestäni jokaisen oppilaitoksen tavoitteena on tuottaa laadukkaita oppimiskokemuksia oppilaille. Normaalin opetustoiminnan lisäksi ammattikorkeakouluissa toteutetaan TKI-hankkeita (tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiohankkeita), joilla on on omat erityiset tavoitteensa. Virtual Writers´ Room -hankkeesta Virtual Writers´ Room -hankkeen tavoitteena on kouluttaa nuoria, vaikeassa työllistymistilanteessa olevia käsikirjoittajia toimimaan ammattimaisissa käsikirjoitusryhmissä eli writers´ roomeissa. Ryhmätyötaitojen ja ammatillisten valmiuksien kehittäminen parantaa koulutettavien työllistymismahdollisuuksia. Tämän prosessin sivutuotteena syntyy myös uusien tv-sarjojen käsikirjoituksia, joita koulutettavat kirjoittavat pienryhmissä Yle Draamalle. Oma työni Virtual Writers´ Room -hankkeen projektipäällikkönä tarkoittaa laadukkaiden oppimistilanteiden luomista koulutettaville. Oppimistilanteet eivät tässä yhteydessä tarkoita luentoja vaan ongelmallisia tilanteita, joita koulutettavat kohtaavat oman sarjakonseptinsa kehittelyssä. Yritämme myös saada koulutettavat tutustumaan ammattimaisiin writers´ roomeihin (oma versio “The Ohno Circle” -metodista!). Hankkeessa tutkitaan, onko mahdollista siirtää käsikirjoitusryhmän toiminta kokonaan virtuaaliseen tilaan - siksi hankkeen nimi on Virtual Writers´ Room. Kokeileminen, testaaminen ja uusien yhteyksien löytäminen on tärkeää, mutta monesti se tarkoittaa harha-askeleita, paljon harha-askeleita. Toisaalta se on juuri käsikirjoittamisen ja sisällöntuotannon perimmäinen tarkoitus: testata ideoita, tutkia mahdollisuuksia ja löytää uusia yhteyksiä. Harha-askeleet eivät ole jätettä, jos niistä opitaan asioita ja keksitään uusia yhteyksiä. Oppiminen ei ole jätettä eikä innovaatioita voi tehdä ilman kokeilemista. TKI-hankkeet ovat juuri sellaisia haasteita, joiden ääreen pitää mennä silmät, kädet ja mieli avoinna. Uskoisin, että jokaisen TKI-hankkeen prosessi on erilainen, mutta on silti mielenkiintoista ajatella, mikä tällaisissa projekteissa tuottaa lisäarvoa loppuasiakkaalle - ja mikä on jätettä, josta kannattaisi päästä eroon. Tiimityöstä Lopulta The Toyota Way to Lean Leadership –kirja kertoo yhdestä tärkeästä asiasta. Nimittäin tiimityön merkityksestä. Parhaimmillaan tiimityö nostaa kaikkien ryhmän jäsenten suorituksen paremmalle tasolle kuin yksittäisten ihmisten suoritukset. Autotehdasta ei voi kukaan pyörittää yksin – eikä writers´ roomia – eikä ammattikorkeakoulua. Ai niin. Vastaus alkuperäiseen kysymykseen: d)   Mielestäni molemmat organisaatiot – Suomen suurin ammattikorkeakoulu ja maailman suurin autonvalmistaja – ammentavat voimansa tiimityöstä, ongelmakeskeisestä oppimisesta ja prosessien jatkuvasta kehittämisestä. Lähde Jeffrey K. Liker & Gary L. Convis (2012) The Toyota Way to Lean Leadership, Achieving and sustaining excellence through leadership development, McGraw-Hill Suositeltavaa lukemista https://vwr.metropolia.fi/ https://www.allaboutlean.com/chalk-circle/ https://blog.toyota.co.uk/history-toyota-prius James P. Womack, Daniel T. Jones & Daniel Roos (2007) The Machine That Changed The World, Free Press, New York Kirjoittaja Timo Lehti toimii käsikirjoittamisen lehtorina Metropolia ammattikorkeakoulussa ja projektipäällikkönä 6Aika: Virtual Writers´ Room -hankkeessa. Koulutukseltaan hän on taiteen maisteri.

Lue lisää

Toivon kipinöitä maahanmuuttajien opetukseen
30.5.2019
Päivi Rahmel

Koulu on Suomessa hieno paikka. Opettajamme ovat huippuluokkaa ja oppimistulokset hyviä. Maahanmuuton lisääntyminen on tuonut oppilaitoksille ja opettajille uusia kysymyksiä. Millaisella pedagogisella osaamisella tuotamme korkeatasoista opetusta, joka ottaa huomioon maahanmuuttajan lähtökohdat ja mahdollistaa hyvän oppimisen ja työllistymisen Suomessa? Suomella on mahdollisuus kehittää tämä osaaminen huippuunsa. Mitä kehittämisessä kannattaa ottaa huomioon? Oppijalähtöisyys ykköseksi Maahan tulijoiden taustat ovat monenlaiset. Koti-, perhe- ja työtilanteet vaihtelevat. Kielitaito on alussa suurella osalla olematon. Kotiutuminen uusiin olosuhteisiin on eri vaiheissa ja tukiverkostot ovat jokaisella erilaiset. Yhteistä on halu löytää paikka uudessa elämässä, uusien ihmisten keskuudessa. Pedagogina koen opettamisen voimaksi taidon rakentaa opetus oppijalähtöiseksi prosessiksi, joka sytyttää toivon kipinöitä hyvästä tulevaisuudesta.  Tärkeää on luoda opetusmenetelmiä, jotka tukevat maahanmuuttajien kielen oppimista ja kulttuurin tuntemusta. Merkittävää on niin ikään työskennellä todellisia osaamisia ja mahdollisuuksia kohti, eikä tyytyä vain kouluttamaan maahanmuttaja johonkin tehtävään, jolla hän juuri ja juuri pärjää. Turvallisesti uusiin alkuihin Jokaisessa koulussa tai oppimisympäristössä on ihmisiä, jotka voivat tulla osaksi toivon voimia maahanmuuttajan arjessa. Lähes päivittäin opettajalla on mahdollista tuikkia uuden tulevaisuuden positiivisia mahdollisuuksia; auttamalla oppilaitaan oppimaan kieltä, kulttuuria ja uusia taitoja. Kaiken pohjana on hyväksyvä asenne ja sen välittäminen oppilaalle päivittäin. Turvallisuuden rakentaminen ja sen varjelu korostuvat maahanmuuttajien opetuksessa. Turvallisuuden rakentamisessa tarkasteltavia elementtejä ovat: Toiminnallisesti kieleen ja kouluun, jossa painotetaan toiminnallisia lähestymistapoja pulpetissa istumisen ja kuuntelemisen sijaan Vuorovaikutuksen voima, joka tuo esiin vuorovaikutuksen erityistä merkitystä maahanmuuttajien opetuksessa Ryhmä ilman yhteistä kieltä ja kulttuuria, etsii ryhmäyttämisen ja toiminnan tapoja tilanteessa, jossa ei ole yhteistä kieltä eikä kulttuuria Kehollinen oppiminen-esteettömän oppimisen haasteet, kutsuu oivalluksiin oppimisen kehollistamisen menetelmin Tarinallisuus oppimisessa avaa kokemusten kerronnallistamista  ja luo tilaa kuulluksi tulemiselle Osallisuus, ihmisoikeudet ja kohtauttaminen herättelee vahvistamaan ihmisoikeuksien toteuttamista kohtaamalla eri ryhmiä koulussa niin, että todellinen tutustuminen mahdollistuisi Yhdessä opetusta kehittäen Tammikuussa 2019 Metropolia ammattikorkeakoulussa alkoi Monikulttuurinen opettajuus – ammatillista osaamista ja työvälineitä opetukseen täydennyskoulutus eri asteiden opettajille. Koulutuksen tavoite on monimuotoisten ryhmien opettajan ammatillisen identiteetin vahvistaminen ja toiminnallisuuden tuomien mahdollisuuksien löytäminen uusia taitoja kaipaaville. Pyrkimyksenä on myös tukea monimuotoisten ryhmien opettajien verkostoitumista. Koulutukseen osallistui sekä maahanmuuttajataustaisia että kantasuomalaisia opettajia. Pian huomattiin, että parhaimmassa tapauksessa maahanmuuttajataustaiset ja kantasuomalaiset opettajat kehittävät opetusta yhdessä. Maahanmuuttajataustaiset ja kantasuomalaiset opettajat saavat toisistaan hienoja sparraajia, kun kummallakin ryhmällä on erityistä opittavaa ja erityistä annettavaa toisilleen. Kukaan ei ole taitaja kaikessa. Opettajien täydennyskouluttaminen kehittää ja kehittyy Loppujen lopuksi maahanmuuttajien kouluttamisen taustalla on opettajien osaaminen ja sen jatkuva kehittyminen ympäröivän maailman kehittyessä. Siihen erinomainen apu ovat erilaiset täydennyskoulutukset, kuten tämäkin edellä mainittu koulutus. Tässä koulutuksessa osallistujat rakentavat osaamistaan toiminnallisuuden eri muotojen soveltamiseen, ryhmän ohjaamisen syventämiseen ja kehollisuuden sekä tarinallisuuden käyttämiseen oppilaiden koulutyön tukemisessa. Kaikki osallistujat liikauttavat omaa ja yhteistä osaamista eteenpäin ottaen haasteita oman osaamisen kehittämiseen, yhteistyön lisäämiseen ja ketterien kokeilujen aloittamiseen. Ammattikorkeakoulut ovat keskeisessä asemassa täydennyskoulutuksen toteuttajana. Jotta ne aidosti toimisivat opettajien ja oppilaitosten apuna, on tärkeää, että koulutukset eivät ole pieniä pyrähdyksiä, vaan pitkällisen kehittämistyön tulosta. Esimerkiksi nyt meneillään olevaa koulutusta on kehitetty Kepeli-hankkeessa (Keholliset ja pelilliset menetelmät heikoimmassa asemassa olevien maahanmuuttajien kotouttamisen tukena) ja Toivo- Toiminnallisuus valmentavassa ja valmistavassa opetuksessa -hankkeiden kautta. Rakentamalla oppimiskokonaisuuksia aiemmin kehitetyn päälle, luodaan mahdollisuus hyödyntää, levittää ja edelleen kehittää pitkän hankkeen tuloksia laaja-alaisesti oppimisen ammattilaisten taitoja lisäämään. Kirjallisuus: Ketonen,P.,(2008) Kokemuksia psykodraaman ja tarinateatterin pedagogisesta soveltamisesta. Kohti sosiodynaamista oppimista.Helsingin yliopisto. Käyttäytymistieteellinen tiedekunta. Soveltavan kasvatustieteen laitos. Piekkari, J., (2018). Helpoo ku heinänteko. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Kepeli hanke. Pitkänen, J., Cergov,V., (2017). Draaman keinoin kiusaamista vastaan. Helsingin kaupungin opetusvirasto.   Vinkit: http://kepeli.metropolia.fi https://www.kasvunpaikka.fi/files/2017-09/pro-gradu-tutkielma-ketonen.pdf https://sites.google.com/metropolia.fi/taru-oppimateriaalipankki https://www.oph.fi/saadokset_ja_ohjeet/opetussuunnitelmien_ja_tutkintojen_perusteet/maahanmuuttajien_koulutus https://toki.verkkokirjasto.fi/web/arena/maahanmuuttajille https://sites.google.com/metropolia.fi/toivo-materiaalipankki/etusivu?authuser=0 Kirjoittaja Päivi Rahmel on koulutukseltaan kasvatustieen maisteri kasvatuspsykologia pääaineenaan. Hän on myös työnohjaaja ja psykodraama- ja tarinateatterikouluttaja TEP. Soveltavan teatterin menetelmät ja tarinallisuus ovat hänen erityisosaamistaan. Hän toimii musiikin ja kulttuuripalveluiden lehtorina ja opettaa useissa opettajien ja rehtoreiden täydennyskoulutushankkeissa.

Lue lisää

Resilienssi lisää yritysten kehittymistä ja mahdollisuuksia
28.5.2019
Marjatta Komulainen

Organisaatioissa resilienssi tulee näkyväksi ihmistä arvostavassa kulttuurissa ja osallistavassa johtamisessa. Resilienssi (uudistumiskyky, muutosjoustavuus) on organisaatiolle myönteinen voimavara. Sen taustalla on ajatus organisaation aktiivisesta, jatkuvasta kehittymisestä ja kyvystä vastata toimintaympäristössä tapahtuviin muutoksiin, jotka voivat olla yllättäviä. Resilienssi organisaatio kehittää uudistumiskykyään ja muutosjoustavuuttaan ennakoiden tulevaisuutta. Rakentamalla vuorovaikutteista organisaatiokulttuuria ei muodostu siiloja. Näin organisaation mahdollisuudet menestyä kasvavat. Organisaatioissa toimivat ihmiset on kohdattava tunteen tasolla. Vuorovaikutuksen tulee liittyä myös asioihin ja tilanteisiin, joita tuotamme kumppaniemme kanssa. Vuorovaikutus ja ennakointi ovat yhteistyötä On totta, että organisaation ilmapiiri, työhyvinvointi ja keskusteleva kulttuuri näkyvät ja heijastuvat asiakkaisiin. Kun organisaation johtamiskulttuuri on arvostavaa ja vuorovaikutusta riittävästi, se luo arvoa asiakkaille saakka.  Resilientti työyhteisö osaa katsoa tulevaisuuteen ja ennakoi sitä yhdessä. Ennakointi liittyy tyypillisimmin yrityksen ydintoimintaan tai asiakkaisiin. Resilienssiin kuuluu ympärille katsominen ja nähdyn pohjalta hahmoteltavat tulevaisuuden kehityspolut, skenaariot. Koko organisaation ennakointitaitoja voi lisätä esimerkiksi Sitran megatrendikorteilla tai muilla osallistavilla kehittämisen ennakointimenetelmillä.  Siiloutumisen tilalle kollektiivisen älyn hyödyntäminen Organisaatioita koskevat monet muutokset: suhdannevaihtelut, robotisaatio, digitalisaatio ja ilmastonmuutos. Haasteena ovat myös uudet tarpeet tuottaa palveluja asiakkaille. Parhaiten selviytyvät organisaatiot hakevat ratkaisuja vuorovaikutuksen ja yhdessä oppimisen avulla. Tavoitteena on ratkoa arkipäiväisiä asioita yhdessä. Vuorovaikutus lisää mahdollisuuksia muokata organisaatiokulttuuria, jossa siiloutuminen rikotaan. Vuorovaikutus hyödyntää työyhteisön kollektiivista älyä. Uudistumiskyky on erityinen voimavara sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksissa, joissa keskustellaan yhdyspintojen edistämisestä. Yhdyspinnoilla tarkoitetaan sellaisia palvelun tuottamisen alueita, joissa eri palvelun tuottajat kohtaavat suuren määrän asiakkaita. Yhdyspinnoilla palvelujen tuottajien on hedelmällisintä tehdä yhteistyötä ja varmistaa asiakaslähtöinen kehittäminen. Oman toiminnan arviointi on taitolaji Jatkuva oppiminen ja oman toiminnan arviointi suhteessa ympäristöön kuuluvat resilienssiä lisääviin taitoihin. Toiminta on tuottavaa, kun pikaratkaisujen lisäksi pysähdytään yhdessä oppimaan ja arvioimaan omaa toimintaa. Resilienssiä syntyy, kun tilannekohtaisten pikaratkaisujen lisäksi pysähdytään yhdessä analysoimaan ongelmia ja haetaan ratkaisuja osana yrityksen kokonaisuutta. Organisaation toiminnan kehittämisessä haastena ovat ennalta suunnitellulta työltä aikaa vievät tulipalojen sammuttamiset. Yhteiset kehittämistilaisuudet organisaation avuksi Resilienssi on käsite, josta puhutaan yritysten ja organisaatioiden ja johtamisen kehittämisen yhteydessä. Tuottavasti moninainen -hankkeessa rakennettu organisaatioiden kehittämisprosessi tarjoaa mahdollisuuden kehittää työyhteisön resilienssitaitoja. Kehittämisprosessin pajat tarjoavat mahdollisuuden tarkastella häiröitä tai sujumattomuuksia yhdessä. Lue lisää Tuottavasti moninainen -hankkeen kotisivuilta. Lähteet Jauhiainen, Minna. 2018. Organisaation resilienssi ja kestävä tuottavuus. Työelämän tutkimuspäivät. Työterveyslaitos. https://www.slideshare.net/tyoterveyslaitos/organisaation-resilienssi-ja-kestv-tuottavuus Kirjoittaja Marjatta Komulainen, Metropolia ammattikorkeakoulu, Kuntoutus ja tutkiminen -osaamisalue, Metropolia Masters´ tutkinnot. Hän on johtamisen asiantuntija-lehtori, VTM, MBA, ja väitöstutkija, joka työskentelee yrittäjyyden ja palvelujen johtamisen parissa. Hänellä on monipuolista kokemusta johtamisesta, kehittämisestä ja kouluttamisesta.

Lue lisää

Langat käsissä tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiohankkeissa
21.5.2019
Outi Lemettinen

Mistä on hyvä hanke tehty? Miten projekti etenee ja mitkä ovat sen keskeisimmät askelmerkit? Projektisuunnittelijana Metropolia Ammattikorkeakoulussa olen osallistunut hanketyöhön niiden valmistelusta päätösvaiheeseen saakka. Tässä blogimerkinnässä luon silmäyksen keskeisimpiin rakenteisiin, joiden hyvä hallinta luo tuen hanketyön onnistumiseen. Onnistunut hanke keskittyy sisältöön ja aitoon kehittämiseen.  Ajattele hanketta projektina Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatio (TKI) -hankkeisiin sopii hyvin projektitoiminnan yleinen kuvaus: projekti (1) on joukko resursseja ja ihmisiä, jotka on koottu tilapäisesti yhteen suorittamaan tiettyä tehtävää. Projektilla on ennalta sovittu budjetti ja aikataulu. Lisäksi projekti (2) on kertaluonteinen työponnistus ainutkertaisen tuotteen, palvelun tai lopputuloksen aikaansaamiseksi. Vastakohtana projektille, prosessimuotoista työtä toistetaan määrättömiä kertoja. Yhtenä lain määräämänä tehtävänä korkeakoulut toteuttavat tutkimus- ja kehitystoimintaa. Siksi korkeakouluissa toteutetaan paljon TKI-hankkeita. Joskus hankkeita valmistelevat henkilöt saattavat olla myös eri henkilöitä kuin varsinaiset hankkeen toteuttajat. On erittäin tärkeää, että kaikki tieto siirtyy hankkeen valmistelijoilta tekijöille heti hankkeen alussa.  Siirtymistä edesauttaa, että varsinaiset hanketoimijat, tai ainakin osa heistä, on ollut jo hakemusvaiheessa mukana. Sopimukset ja rahoituspäätös antavat selkärangan toiminnalle Hanke alkaa varsinaisesti vasta rahoituspäätöksen jälkeen. Rahoituspäätös määrittelee hankkeen sisällön, aikataulun ja talouden. Jos tarvitaan muutoksia rahoituspäätöksessä määriteltyihin asioihin (sisältö, aikataulu tai talous), niistä pitää tehdä erillinen muutosehdotus rahoittajalle.  On luonnollista, että syntyy muutoksia, koska kyse on kehittämistyöstä, jonka etenemistä ja tarpeita ei voida aina täysin ennakoida etukäteen. Projektipäällikön ensimmäisiä tehtäviä on hoitaa sopimukset kuntoon. Yleensä tehdään jo hankkeen valmisteluvaiheessa aiesopimus (3) ja heti hankkeen alettua yhteistyösopimus, jossa määritellään sopijapuolten vastuut ja velvollisuudet. Yhteistyösopimuksessa sopijapuolet sitoutuvat tekemään yhteistyötä ja vastaamaan hankkeen toteutuksesta sopimuksen ja sen liitteiden mukaisesti. Hyvä projektiryhmä saa aikaan tuloksia Kun hankkeessa on mukana paljon eri toimijoita, pitää huolehtia tiedonkulusta. Kaikkien osapuolten tulee olla tietoisia, miten hanke etenee muissa mukana olevissa organisaatioissa. Isoissa hankkeissa säännöllinen tiedotus ja yhteispalavereiden merkitys korostuvat entisestään. Monipuolinen ja osaava tekijäjoukko takaa hankkeelle laadukkaan lopputuloksen. Projektipäälliköllä on keskeinen rooli hyvän hankkeen aikaansaamisessa ja onnistumisessa. Useasta kumppanista koostuvassa hankeyhteistyössä kullakin kumppanilla on oma projektipäällikkö, joka vastaa kumppanin projektiosuuden toiminnasta. Yksi kumppaneista on aina projektin pääkoordinaattori, jonka projektipäällikkö vastaa oman osuutensa lisäksi koko konsortion yhtenäisyydestä. Projektipäällikön osaaminen (4) voidaan jakaa ydinosaamiseen (projektiosaaminen), substanssiosaamiseen ja vuorovaikutus- ja johtamistaitoihin. Ydinosaaminen sisältää talousosaamisen (kustannukset), aikataulun, laajuuden ja valitettavan usein unohdetun laadun. Ydinosaaminen antaa vahvan pohjan menestyksekkäälle projektijohtamiselle, mutta ei pelkästään takaa onnistumista. Projektipäälliköllä tulee olla myös omaa substanssiosaamista eli toimialakohtaista osaamista sekä erinomaiset vuorovaikutus- ja viestintätaidot. Milla Åman on paneutunut projektipäällikön rooliin Projektipäällikkö jyrää kaikki? -blogikirjoituksessassa (5). Viestinnällä tuloksiin Viestintä on avain siihen, että hankkeelle syntyy toimintaa ja hankkeessa kehitetyille asioille aitoa vaikuttavuutta. Viestinnän merkitystä ei voi liikaa painottaa. Hyvä ja monipuolinen hankeviestintä sekä -julkaisut lisäävät kaikkien hanketoimijoiden tunnettavuutta, parantavat mainetta, luotettavuutta, vaikuttavuutta ja brändimielikuvaa. Juurruttamalla (6) hankkeissa kehitetyt uudet asiat kääntyvät hankkeeseen osallistuneiden tahojen pysyväksi toiminnaksi. Juurruttaminen on muutosjohtamista, jonka tehokkaaseen luotsaamiseen kaivataan kaikkien hyviä ja huonoja kokemuksia, vinkkejä ja ideoita. Esimerkiksi Metropoliassa (7) on käynnissä noin 100 TKI-hanketta. Hankkeissa tehtävä viestintä perustuu yleensä julkaisu- ja viestintäsuunnitelmaan, joka määrittelee esimerkiksi hankkeissa käytettävät sosiaalisen median kanavat, hankkeen julkaisut, tapahtumat sekä muut ulostulot. Tärkeintä on aina ensin pohtia viestinnän kohderyhmä eli kenelle tieto on olennaista. Sen jälkeen, mistä kanavista hän tiedon löytää. Erilaiset työpajat ja seminaarit mahdollistavat laajemmat kohtaamiset. Esimerkiksi hankkeissa, joiden parissa olen työskennellyt, Valmentavasta valmiiksi ja Korkeasti koulutettujen maahanmuuttajien osaaminen käyttöön Suomessa, on luotu niiden kohderyhmien tarpeisiin omat, suomen- ja englanninkieliset nettisivut. Hankkeen eri ryhmien (ohjausryhmä, viestintäryhmä ja projektiryhmä) säännölliset kasvokkaiset ja digitaaliset kokoukset ja kohtaamiset ovat erinomaisia hankkeen sisäisen viestinnän toteuttamisessa. Varsinkin usean kumppanin ja monen työntekijän hankkeissa keskinäisen viestinnän toimivuus auttaa onnistumisessa. Yhteistyösopimuksessa määritellään usein ohjausryhmän tehtävät ja jäsenet. Ohjausryhmän jäsenillä on myös keskeinen tehtävä tiedottaa projektista ja sen tuloksista ja saattaa mahdolliset hyvät käytänteet laajempaan tietoisuuteen omille sidosryhmille. Arviointi on hyvän laadun tae Hanketta arvioidaan säännöllisellä palautteella, jonka perusteella voidaan tehdä korjaavia toimenpiteitä. Arvioinnilla varmistetaan projektin laadukas toteutus. Esimerkiksi Metropolia käyttää kehittämäänsä projektiarvioinnin 3x3-arviointimallia, jonka avulla arviointi on järjestelmällistä ja strukturoitua, mutta samalla hauskaa ja projektitoimijoiden työtä eri vaiheissa edesauttavaa. Raportointia tehdään tietyin väliajoin, rahoittajan ohjeiden mukaan. Väliraportointi antaa hyvän kokonaiskuvan ja kertoo mitä kaikkia eri toimenpiteitä on jo tehty hankkeen kokonaistavoitteen saavuttamiseksi. Vaikuttavuutta pitää mitata Hankkeen tulosten siirtäminen käytäntöön on erittäin tärkeää, jotta saadut tulokset jäävät elämään. Esimerkiksi Valmentavasta valmiiksi -hankkeessa on luotu maahanmuuttajien valmentavan koulutuksen verkkototeutus (8), jota voidaan hyödyntää hankkeen päättymisen jälkeen. Vaikuttavuutta pitäisi voida mitata vielä esimerkiksi vuosi hankkeen päättymisen jälkeen, mutta se jää usein tekemättä, kun mittaamiseen ei ole resursseja käytössä hankkeen jälkeen. Valmentavasta valmiiksi -hankkeen vaikuttavuutta tullaan mittaamaan hankkeen päättymisen jälkeen Metropolian SIMHE toiminnan (9) kautta. Hankkeiden lopullisena päämääränä ei ole lisätä byrokratiaa ja hallintoa vaan asian, ilmiön tai toiminnan kehittäminen. Hyvän projektin avaimet ovat tässä, niillä avautuu ovia mielenkiintoiseen hankemaailmaan, jonka päämääränä on tuottaa elämään uusia hyviä asioita! Lähteet: Hartikainen, A., Kehitysprojektin prosessien kuvaus https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/90306/Antti%20Hartikainen.pdf?sequence=1&isAllowed=y Metropolia Ammattikorkeakoulu, Insinöörityö (luettu 26.4) Projektijohtamisen viisi haastetta https://projektipomo.com/2016/03/03/projektijohtamisen-viisi-haastetta/ (luettu 26.4) Aiesopimus - sitovuudesta ja sisällöstä https://www.kauppakamarilehti.fi/index.php/neuvontapalvelut/nain-tehdaan-aiesopimus-jolla-vahvistetaan-aikomus-tehda-sopimus/ (luettu 26.4) Projektipäällikön osaaminen ja taidot https://www.pasaati.com/blog/projektip%C3%A4%C3%A4llik%C3%B6n-osaaminen-ja-taidot (luettu 26.4) Projektipäällikkö jyrää kaikki? https://blogit.metropolia.fi/tikissa/2019/02/26/projektipaallikko-jyraa-kaikki/ (luettu 26.4) Halonen, K. Juurruttamisen 4 V:stä; viesti, varioi, valtavirtaista, vakiinnuta https://www.metropolia.fi/fileadmin/user_upload/TK/Julkaisut/pdf/2017_halonen_juurruttamisen_4vta_ERILLISJULKAISU.pdf Metropolia Ammattikorkeakoulu, Erillisjulkaisu (luettu 3.5) Metropolian TKI-hankkeet https://www.metropolia.fi/tutkimus-kehittaminen-ja-innovaatiot/hankkeet/ (luettu 26.4)   Maahanmuuttajien valmentava koulutus (verkkototeutus) https://www.valmentavakoulutus.fi/ (luettu 26.4) SIMHE-Metropolia https://www.metropolia.fi/tietoa-metropoliasta/simhe/ (luettu 26.4) Kirjoittaja Outi Lemettinen työskentelee Metropolian SIMHE-palveluissa projektisuunnittelijana. Koulutukseltaan hän on kauppatieteiden maisteri. Hänen perheeseensä kuuluvat puoliso ja aikuinen lapsi. Vapaa-aikanaan Outi matkustaa, lenkkeilee ja opiskelee espanjan kieltä.  

Lue lisää

Onko sairaanhoitajan ammatti kutsumusammatti?
16.5.2019
Anita Näslindh-Ylispangar

Kutsumukseen liitetään toisinaan negatiivinen stigma ja vahva stereotypia siihen, että kutsumustyötä tekevät eritoten naiset itseään säästämättä, laadusta tinkimättä hiljaisina puurtajina hoitotyössä vanhusten ja vammaisten parissa. Vuodesta toiseen terveys- ja sosiaalialalle hakeutuu uusia ja innokkaita opiskelijoita. Nuorten ohella hakijoiden joukossa on varttuneita opiskelijoita, jotka haluavat vaihtaa alaa ihmisläheiseen ja merkitykselliseen työhön. Voisiko kyseessä olla kutsumus vai motivaatio eheytyä ihmisenä? Tässä blogitekstissä luon katsauksia siihen, hakeudutaanko hoitoalalle kutsumuksen vai muiden syiden vuoksi. Ja mitä kutsumus oikeastaan tänä päivänä onkaan? Ajatuksia ja tutkimuksia kutsumuksesta Filosofi Viktor E. Frankl (1984) kuvaa olemassaolon eksistentiaalista tyhjiötä, täyttymättömyyttä ja tyhjyyden tunnetta tilanteissa, joissa ihminen on toimeton ja vailla merkityksellisiä ihmissuhteita. Sen sijaan ihminen kokee eheyttä ja hyvinvointia silloin kun hänellä on tarkoitus ja tehtävä, jonka vuoksi elää. Lähimmäisenrakkauteen liittyvät vahvasti kutsumuksen ja diakonisen auttamistyön käsitteet, jotka ovat eettisen toiminnan ja auttamistyön merkittäviä peruslähtökohtia. Eräässä laadullisessa tutkimuksessa Malmin seurakunnassa (2003) vanhusasiakkaat (8) kuvasivat kutsumuksen työksi, joka tehdään ilolla niille ihmisille, jotka eniten tarvitsevat apua. Kutsumustyönä nähtiin konkreettiset arjen teot, talkoohenkisyys ja aito välittäminen. Seurakunnan diakoniatyöntekijät (8) puolestaan kokivat työllään olevan merkitystä ihmisen hyvinvointiin ja hyvään elämään. Eettisen toiminnan ja auttamistyön merkittäviä peruslähtökohtia ovatkin kutsumuksen ja diakonisen auttamistyön käsitteet (Näslindh-Ylispangar, A. 2012, 2008, 2003). Kirjallisuuden mukaan kutsumus voidaan kokea myös työssäjaksamisen perustaksi: kun oman työn ydin tunnistetaan ja siihen fokusoidaan osaaminen ja kokemus. Kutsumukseen perustuva työ voi olla myös oman alan kehittämistyötä, joka on tieteellisesti ja ammatillisesti korkeatasoista ja josta saadaan asianmukainen palkka. Esteenä kutsumukseen perustuvaan työskentelyyn nähdään kuitenkin usein huono esimiestyö sekä niukat resurssit, jolloin työntekijät joutuivat liikaa keskittymään taloudellisiin tarpeisiin hengellisten tarpeiden sijaan. Kokevatko nykyiset sairaanhoitajaopiskelijat kutsumusta ammattiinsa? Metropolia Ammattikorkeakoulu on mukana kansainvälisessä Terveyskäyttäytymisen tutkimuksessa (2018) selvitettiin terveyskäyttäytymisen ohella sairaanhoitajaopiskelijoiden (N=800) kutsumusta ja motivaatiota sairaanhoitajan ammattiin. Tutkimus toteutettiin Pekingin-, Tokusiman, Colombon yliopistoissa ja Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Motivaatiota/kutsumusta ammattiin hakeutumiseen kysyttiin laadullisessa kysymyksessä, johon opiskelijat vastasivat avoimina vastauksina. Metropolian sairaanhoidon opiskelijoista yli puolet (n=111) kuvasi motivaatiotaan/kutsumustaan hoitotyöhön siten, että heillä ei ollut varsinaista kutsumusta vaan he halusivat työllistyä. He kokivat myös persoonina soveltuvansa sairaanhoitajan kiinnostavaan ja inspiroivaan ammattiin. Osallistuneista opiskelijoista 14 käytti sanaa “kutsumus” kuvatessaan hoitotyön hakeutumistaan. ”...halusin tehdä työtä, jossa voin tehdä konkreettisesti hyvää. Viime aikoina olen kuitenkin tehnyt enemmän saattohoitotyötä. Tosin siinäkin voin toteuttaa kutsumustani…..” ”...koen sairaanhoitajan työn todellisena kutsumuksena ja nautin työstäni kovasti.” ” Saan iloa ja voimia jaksaa, kun autan muita….” ”Ainut vaihtoehto omaksi ammatiksi.” Aineistosta yleisimmäksi perusteeksi hoitotyöhön hakeutumisessa kuvattiin halua auttaa ja tehdä ihmisläheistä työtä (n= 32), toiseksi yleisin hakeutumisen peruste alalle oli ammattiin/ professioon liittyvä lähtökohta. Tärkeänä perusteena kuvattiin myös työn merkityksellisyyttä itselle ja/tai yhteiskunnalle (n=13). Muut kuvaukset liittyivät motivaation katoamiseen opiskelun aikana (n=10). Sairaanhoitajaopiskelijat toivat esille sen, että halusivat olla avuksi ja olla toisten tukena silloin kun sitä tarvitaan. Omassa työssään he edistävät myös ihmisten hyvinvointia merkityksellisellä tavalla.   Kutsumus on saanut uusia merkityksiä Aineistosta voi päätellä ainakin sen, että ehkä tänä päivänä kutsumus saa erilaisia merkityksiä: ihmisläheinen, konkreettinen ilolla tehty työ koettiin edelleen merkityksellisenä yksilölle ja yhteiskunnalle sairaanhoitajaopiskelijoiden keskuudessa. Kutsumustietoisuus tänään tarkoittanee hoitotyössä sitä, että tulevat sairaanhoitajat ovat tietoisia työtehtävästään, he arvostavat omaa työtään ja kehittävät sitä. Kutsumus ei välttämättä enää merkitse pelkästään halua tehdä hyvää ja auttaa, vaan myös monia muita asioita. Liittykö kutsumukseen hiljainen tieto ammattiylpeydestä vai ammatti-identiteetistä? Vahvaa kansainvälistä yhteistyötä Tutkimushanke (2017-2018) oli osana kansainvälistä ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen tutkimusyhteistyötä, johon osallistuivat Metropolia ammattikorkeakoulu (Suomi),  Tokushiman yliopisto (Japani), International Institute of Health Science (Sri Lanka) sekä Pekingin Yliopisto, School of Nursing (Kiina). Kussakin maassa tutkittiin hoitotyön opiskelijoiden (N=800) terveyskäyttäytymistä sekä kutsumusta samalla terveyskäyttäytymisen mittarilla. Kukin kumppaniyliopisto haki itsenäisesti tutkimusluvat ja tutkimuksen eettisen arvioinnin omasta maastaan. Saadut tulokset julkaistiin itsenäisesti omassa maassaan, omalla kielellä. Tulokset esitettiin lisäksi Sri Lankassa konferenssijulkaisussa sekä esityksissä 11/ 2018. Pääkaupunkiseudun ammattikorkeakoulujen ihmistieteiden eettinen toimikunta sekä Metropolia myönsivät tutkimussuunnitelman perusteella tutkimusluvan 6/2018, Metropolia Ammattikorkeakoulun tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan johtaja vuonna 12/ 2017. Kirjoittaja Anita Näslindh-Ylispangar (FT, TtM, erikoissairaanhoitaja-diakonissa) työskentelee Metropolia ammattikorkeakoulussa palvelujohtajana. Mielenkiinnon kohteena hänellä ovat eettiset kysymykset johtamisessa, sotejohtamisessa, sekä väestön terveyskäyttäytyminen, vanhustyö että saattohoito.   Kirjallisuutta Ahokas A, Korhonen E-S, Rekola L, Näslindh-Ylispangar A (2018) Nursing Students’ Health Behaviour in Finland. BioInquirer Journal. The Official Publication of the International Institute of Health Sciences, Sri Lanka. November 2018, Volume 4, Issue I. Frankl VE. 1994. Ihmisyyden rajalla. Keuruu: Otava. Kettunen P. 2003. Hengellinen kokemus ja ihmisen kokonaisvaltaisuus. Teoksessa: Häyrynen S, Kotila H, Vatanen O. (toim). Spiritualiteetin käsikirja. Helsinki: Kirjapaja, 361–379. Metzl J & Kirkland A. eds. 2010. Against Health. How Health Became the New Morality. New York: New York University Press. Näslindh-Ylispangar, A. (Director of the study), Korhonen, E-S. Ahokas, A. Rekola, L. Nursing  students’ health behaviour in Finland. SRI Lankan konferenssin abstrakti, marraskuu 2018. (IIIHS). Näslindh-Ylispangar A. 2003. Lähimmäisenrakkaus diakonisessa auttamistyössä. Diakonia-amk opinnäytetyö. Näslindh-Ylispangar, A. 2008. Men's Health Behavior, Helath Belives and Need for Health Counselling. A study amongst 40-year-old males from one Helsinki City region. University of Helsinki. Department of General Practice and Primary Health Care. Academic Dissertation. Helsinki University Printing House. Näslindh-Ylispangar, A. 2012. Vanhuksen terveyden, hyvinvoinnin ja hyvän elämän edistäminen, Edita. Raatikainen R. 1997. Nursing care as calling. Journal of Advanced Nursing. 25; 6, 1111–1115. Sihvo J. Diakonia. 1969. Kutsumus ja ammatti. Porvoo: WSOY. Vieno, A., Villa, T. 2017. Opiskelijoiden hyvinvointitutkimukset.  Selvitys korkeakouluopiskelijoiden terveyttä ja hyvinvointia koskevista valtakunnallisista tiedonkeruista Suomessa.  Sosiaali- ja terveysministeriö. Helsinki 2017. Villa, T. (toim.) 2016. Opiskelijabarometri 2014. Katsaus Korkeakouluopiskelijoiden opintoihin, arkeen ja hyvinvointiin. Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö OTUS 55/2016. Helsinki. Özcakar, N., Kartal, M., Mert, H., Güldal, D. 2015. Healty Living Behaviors of Medical and Nursing Students. International Journal of Caring Science. Vol. 8(3), 536-542.

Lue lisää
Uudemmat postaukset Vanhemmat postaukset