Vuosi: 2016
Onko opinnäytetyön ohjauksessa pelisääntöjä?
Ohjaan Metropolia ammattikorkeakoulussa tutkintoon johtavassa koulutuksessa kätilö-, terveydenhoitaja- ja sairaanhoitaja- sekä ylemmän ammattikorkeakouluopiskelijoiden opinnäytetöitä. Tutkintoon johtavassa koulutuksessa opinnäytetyön laajuus on 15 opintopistettä ja ylempään ammattikorkeakoulututkintoon johtavassa koulutuksessa 30 opintopistettä. Metropolia ammattikorkeakoulun opinnäytetyön tavoitteena on kehittää ja osoittaa opiskelijan valmiuksia soveltaa tietojaan ja taitojaan opintoihin liittyvässä kehittämistehtävässä. ”Metropoliassa Tutkimus- kehitys- ja innovaatiotoiminta on yhdistetty opetukseen ja opiskelijoilla on hyvät mahdollisuudet lähteä mukaan erilaisiin työelämäyhteistyötä ja opetusta yhdistäviin TKI-projekteihin”. Laurean ammattikorkeakoulussa opinnäytetyön tavoitteena on, että opiskelijat osaavat tutkimuksellisesti kehittää työelämää ja tuottaa uusia ratkaisuja tuotteina, toimintamalleina tai työkulttuurina. Etsin internetistä google- haulla tietoa suomalaisten ammattikorkeakoulujen opinnäytetöiden ohjauksesta ja etenkin ohjauksen pelisäännöistä. Ohjauksen pelisäännöt löytyivät, mutta löysin myös muuta mielenkiintoista hiukan hajallaan olevaa opinnäytetyöskentelyä ja ohjausta tukevaa aineistoa. Opinnäytetyön ohjauksen pelisäännöt löytyivät Kajaanin ammattikorkeakoulun sivuilta. Pelisäännöt kirjoitetaan ohjaussopimukseen ja niiden avulla varmistetaan, että ohjaajilla ja opiskelijalla on yhteinen käsitys opinnäytetyön tavoitteesta ja tarkoituksesta. Pelisääntöjä noudattamalla opinnäytetyö valmistuu sovitussa ajassa. Jyväskylän ammattikorkeakoulu on julkaisut opinnäytetyön ohjaajan käsikirjan, jonka tarkoituksena on tukea ohjaajia opinnäytetyön ohjaukseen liittyvissä kysymyksissä erityisesti opinnäytetyössä käytettyjen menetelmien osalta sekä jakaa ohjauksessa käytettyjä hyviä käytäntöjä. Hämeen ammattikorkeakoulun ja Laurea-ammattikorkeakoulun Kudos nimisessä yhteistyöhankkeessa, on koottu ylempää AMK-tutkintoa suorittaville opiskelijoille materiaalipankki, jsota löytyy tietoa opinnäytetytön lähtökohdista ja ohjauksesta sekä mm. videot tekniikan, liiketalouden, sosiaali- ja terveysalan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyön ohjaukseen. Videoita on tehty myös opinnäytetöiden metodologisia ratkaisuista sekä opiskelijan näkökulmasta ohjaukseen. Metropolia ammattikorkeakoulussa on tuotettu julkaisu ”Yhdessä kehittäen. Koulutuksen ja työelämän yhteistyön haasteita”, jossa paneudutaan ammattikorkeakoulun työelämäyhteistyön sekä tutkimus- ja kehitystyön haasteisiin oppimisen siirtovaikutuksen näkökulmasta. Opinnäytetöiden kehittämisen valtakunnallisessa verkostohankkeessa on julkaissut ohjaajien tueksi ”Opinnäytetyön ohjauksen laatusuositukset”, jotka perustuvat tietoon, kokemukseen ja tarkkaan harkintaan. Laatusuositusten tavoitteena on kehittää, yhtenäistää ja tehostaa opinnäytetyöprosessia sekä vahvistaa opinnäytetyökulttuuria ammattikorkeakoulussa. Sivustolta löytyy myös julkaisu ”Ammattikorkeakoulun opinnäytetyö kehittämiskohteena. Käytännön kokemuksia ja perusteltuja puheenvuoroja”. Pääkaupunkiseudun ammattikorkeakoulut Arcada, Diak, Humak ja Metropolia ovat muodostaneet ihmistieteiden eettisen toimikunnan, jonka tehtävänä on muun muassa arvioida ennakolta ja antaa lausuntoja ammattikorkeakouluissa tehdyistä tutkimuksista. Opinnäytetyön raportoinnissa käytetään kunkin ammattikorkeakoulun luomaa kirjallisten töiden ohjetta. Hyväksytyt opinnäytetyöt julkaistaan ammattikorkeakoulujen yhteisestä Theseus - verkkopalvelusta. Koska opinnäytetyöt ovat merkittävä osa ammattikorkeakoulun tutkimus-, kehittämis-ja innovaatiotoimintaa (TKI) ammattikorkeakoulut ovat tuottaneet kukin erikseen tai yhteistyössä toistensa kanssa runsaasti tietoa ohjauksen tueksi sekä nuorisoasteen että ylemmän ammattikorkeakoulun opiskelijoille ja ohjaajille. Ohjeiden tavoitteena on auttaa ammattikorkeakoulun opiskelijoita tekemään laadukas ja omaa ammatillista kehittymistä tukeva opinnäytetyö. Ohjeet tukevat opinnäytetyöprosessia alkaen aiheen valinnasta ja opinnäytetyöskentelyä tukevista opinnoista päättyen valmiin työn julkaisuun ja kypsyysnäytteeseen.
Tehdääkö TKI- työtä talkoilla?
Tutkimus- ja kehitystyön opettajana minulla on omakohtaista kokemusta talkoohengestä ja sellaisesta yhteistoiminnasta, jossa ryhmään sujahtaa ulkopuolinenkin onnistuneesti mukaan. Talkootyö eli talkoot on vanha, vapaaehtoisuuteen ja yhteisöllisyyteen perustuva tapa tehdä työtä. Tällaisessa yhteistyössä oman reviirin varjelun sijasta vaihdetaan ajatuksia esimerkiksi yhteisestä tutkimus- tai kehityskohteesta ja tuotetaan uusia ja mahdollisimman innovatiivisia ratkaisuja. Hyvin toimivassa ryhmässä on myös me-henkeä. Markku T. Hyyppä viittaa me-hengellä ”yhteen hiileen puhaltamiseen ja työkavereiden arvostamiseen”. Metafora ”yhteen hiileen puhaltaminen” kuvaa onnistunutta yhteistoimintaa ja yhteistyötä. Talkoohenki kuvaa työryhmän henkistä tilaan, joka mahdollistaa sujuvan yhteistyön. Talkoohengessä korostuu vapaaehtoisuus ja sellainen yhteistyö, jossa hyödynnetään jokaisen osaamista. Talkoohengessä tehdyn työn tuloksena syntyy aina jotain uutta. Ammattikorkeakoulut joutuvat hankkimaan noin parikymmentä prosenttia resursseistaan tutkimus- ja kehityshankkeista. Hankkeita aloitetaan usein talkoohengessä, koska niille ei löydy heti rahoitusta. Hanketyön lisäksi myös opettaminen edellyttää talkoohenkeä, yhteen hiileen puhaltamista sekä työkavereiden arvostamista sekä yhteistyötä ja avointa ajatusten vaihtoa. Opettajien ammattietiikassa korostetaan, että opettajalla on vastuu tukea oppijan kehitystä muiden kehityksestä vastuussa olevien kanssa. Yhteistyön vaade näkyy myös Metropolian pedagogisessa linjauksessa, jonka mukaan opettajat, muu henkilöstö, opiskelijat sekä kansalliset ja kansainväliset yhteistyökumppanit osallistuvat yhdessä opiskelijoiden kehityksen tukemiseen. Esimerkiksi tutkimus- ja kehitystyön opettajat ja opinnäytetyön ohjaajat tekevät sujuvaa yhteistyötä englannin- ja tilastotieteenopettajan sekä informaatikkojen ja ulkoisten sidosryhmien kanssa silloin, kun opinnäytetyöt tehdään hankkeissa. Metropolian kehittämis-, innovaatio- ja tutkimusohjelmia kutustaan osaamiskiihdyttämöiksi. Osaamiskiihdyttämöissä kootaan yhteen eri organisaatioiden ja alojen huippuosaajia ratkaisemaan merkittäviä yhteiskuntaan, talouteen ja elinympäristöön liittyviä tulevaisuuden haasteita. Onnistununeen yhteistyön ja talkoohengen on havaittu lisäävän työmotivaatiota ja työhön sitoutumisessa. Työhönsä sitoutuneet opettajat nauttivat työstään ja luottavat toinen toisiinsa, tekevät työnsä yhteistyössä toinen toistensa kansa ja jaksavat hyvin työssään. Tällainen työnteko näkyy lopulta myös organisaatioiden menestymisenä. Mistä yhteistyö ja talkoohenki oikein kumpuavat? Työssä innostumisen mallin mukaan selitys löytyy työpaikan sujuvasta arjesta ja mahdollistavasta johtamisesta. On myös havaittu, että yhteistyö ja talkoohenki edellyttävät kaikilta osapuolilta huippuosaamisen lisäksi luottamusta, rohkeutta, luovuutta, avoimuutta, arvostusta, sitoutumista, positiivisuutta ja jokaisen vastuun kantoa. Selitys löytyy myös itseohjautuvasta organisaatiomallista. Itseohjautuvassa organisaatiossa tiimeille on annettu edellytykset toimia mahdollisimman vapaasti organisaatioiden sisällä. Lähteitä: Kohti innostunutta työyhteisöä. Työterveyslaitos. Saatavana www-muodossa > http://www.ttl.fi/fi/verkkokirjat/tyossainnostuminen/Documents/Kohti_innostunutta_tyoyhteisoa.pdf < Luettu 27.5.2016 OAJ 2016. Opettajan ammattietiikka. Saatavana www-muodossa > http://www.oaj.fi/cs/oaj/opettajan%20ammattietiikka%20ja%20eettiset%20periaatteet < Luettu 25.5.2016 Paras opetus. Metropolia. Saatavana www-muodossa >https://tuubi.metropolia.fi/portal/c/document_library/get_file?uuid=580780a9-091f-4414-a39b-2d5f38819679&groupId=10341 < Luettu 27.5.2016
Edistys antaa syyn elää?
Yhä useampi meistä kokee, että pitää juosta nopeammin ja nopeammin, jotta pysyisi paikoillaan. Mielenkiintoista on, että rahamme eivät riitä, vaikka olemme vauraampia kuin koskaan aikaisemmin ihmiskunnan historiassa. Mitä oikein pitäisi tehdä, että pääsisimme eteenpäin? Mitä on edistys? Edustavatko edistystä suuremmat kuvaruudut, älykkäämmät puhelimet ja nopeammat tietokoneet? Mitä opimme siitä, että suomalaisten kokemus hyvinvoinnista ei ole kohentunut vuoden 1966 jälkeen? Keskivertosuomalaisella on 10 000 hyödykettä. Jos olisi 20 000, olisiko elämä haluttavampaa? Mitä oikeasti tarvitaan enemmän ja mitä vähemmän hyvän elämän elämiseksi? Ilmeneekö aito edistyminen siten, että uuteen päivään on kevyempää herätä? Lisääkö aito edistyminen elämänpaloa? Tavoittaako edistyksen ytimen siten, että tunnistaa oman elämän hienoimmat hetket ja rakentaa tulevaisuuden niitä uusintamalla? Edistystä on kaikki se, mikä auttaa liittämään omaa elämää osaksi itseä suurempaa kokonaisuutta. Sitä on taiteen saavutettavuuden parantuminen, kulttuurin monimuotoistuminen ja sosiaalinen vaurastuminen. Edistys auttaa ylittämään tottumusten rajat ja saa elämän tuntumaan haluttavalta. Edistyksellisessä tuotteessa tai palvelussa yhdistyy oma etu ja yhteinen hyvä. Itsekäs voiton tavoittelu yhteiskunnan, kansalaisten ja luonnon kustannuksella on tullut läpinäkyvyyttä edellyttävässä maailmassa yhä vaikeammaksi. Edistyksellinen tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminta tunnistaa yhteiskunnalliset ongelmat ja tarttuu globaaleihin haasteisiin. Käydään suoraan tulta päin ja rakennetaan maailma, josta tulevat sukupolvet voivat olla ylpeitä. Tällöin huomion kohteena ovat huono-osaisuus yhteiskunnassa kansanterveydelliset riskit likaiset energiaratkaisut tuhlailevat teolliset prosessit elämäniloa tukahduttava ja latistava ilmapiiri epätaloudellinen talous, sekä kaikenlainen urautunut ja vaihtoehtoja näkemätön ajattelu. Ajallemme tyypillisten viheliäisten ongelmien ratkominen antaa syvempiä merkityksiä jokaiselle toimijalle. Syntyy jaettua arvoa. Se tuo toiminnalle arvokkaan tarkoituksen. Tarvitaan enemmän sosiaalisia innovaatioita ja vähemmän materiaalista vaurautta. Enemmän aineettoman hyvinvoinnin varaan rakentamista ja vähemmän tavaravaurautta. Edistys ilmenee ihmiskunnan toivon lisääntymisenä. Aito edistys kiteytyy kehitykseen, joka lähentää köyhää ja rikasta. Tuloerojen kaventuminen lisää ihmisten välistä luottamusta ja parantaa yhteiskunnan eheyttä. Elämä on miellyttävää sellaisessa yhteiskunnassa, jossa ihmiset luottavat toisiinsa, tekevät yhteistyötä ja huolehtivat toisistaan. Edistys tuntuu elämän haluna luissa ja ytimissä. Se maksimoi tulevaisuuden toivon ja vapauttaa ihmisen täydemmän potentiaalin. Edistyksen ilmapiirissä on mahdollista olla kaikkea sitä, mitä ihminen parhaimmillaan voi olla. Edistys on sivistystä, joka antaa syyn elää. Kuva: Timo Pajunen
Päräyttääkö innovaatiotoiminta?
Viime viikon perjantaina Uusimaa-viikon kunniaksi vietettiin Uusimaa innovoi -päivää Aalto-yliopiston Urban Mill -tiloissa Espoossa. Tilaisuus kutsui paikalle pöhisemään "uuden työn" teemalla. Näytteilleasettajia olikin kymmenittäin. Järjestelyt ja puitteet edistivät pöhinää ja järjestäjätahojen keskinäistä verkostoitumista. Ulkopuolista yleisöä ei paikalle virrannut valtoimenaan. Muutamat uteliaatkin toki uskalsivat tutustua toimijoihin. Alueella saattoi muun muassa maistella hyönteisproteiinia tai nauttia perinteistä, grillattua makkaraa. Ja tehdä töitä. Tilaisuus oli erinomainen osoitus siitä, että TKI-toiminnassa jo mukana olevat ovat innostuneita hankemaailmasta. Mutta se ei riitä loputtomiin. Metropolia Ammattikorkeakoulun tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta on osa lakisääteistä tehtäväämme. Metropolian TKI-toiminta näkyy opiskelijoille innovaatio-opintoina ja ylempien AMK-tutkintojen työelämää aidosti kehittävinä opinnäytetöinä. Metropolian TKI-toiminta elää myös ulkopuolista rahoitusta saaneiden, kumppaneiden kanssa toteuttavissa kehittämishankkeissa. Paljon kiehtovaa ajattelua ja käytännöllistä ongelmanratkaisua syntyy näissä prosesseissa. Mutta - miten ulkopuolinen yleisö saataisiin ymmärtämään innovaatiotoimintamme hienous? Onko edes mahdollista innostaa ihmiset osallistumaan juuri meidän hankkeisiin, kun somekanavat ovat pullollaan yleisöille avoimia, joukkoistettuja ongelmanratkaisu-, kilpailu-, ideointi- ja innovaatiokutsuja? Korkeakoulut, yliopistot, asiantuntijat ja tutkijat kautta maailman tunnistanevat haasteen: pitäisi tehdä oma työ hyvin ja lisäksi vielä kertoa siitä. Yleisön on kuultava toiminnasta ja tuloksista, mieluiten vielä helposti ymmärrettävällä tavalla, muutoin toimintaa ei välttämättä ole yleisön silmissä olemassakaan. Oman työroolin kautta polttavin kysymys onkin, miten viestiä hankkeistamme saadaan parhaiten perille sähköisen informaatiotulvan keskellä? Yksinkertaistaen väitän, että tutkimus-, kehittämis- ja innovointiorganisaatioiden ulkopuolisia tahoja kiinnostaa lähinnä, "mitä hyötyä tästä on minulle" tai "mitä hyötyä tästä on yhteiskunnalle". Näen ratkaisun kaksivaiheisena. Ensinnäkin, TKI-toimintamme on oltava paitsi tarpeellista ja uskottavaa, myös kiehtovaa. Toisekseen, meidän on osattava viestiä siitä kullekin tunnistetulle kohderyhmälle eli suurelle tai pienemmälle yleisölle oikealla tavalla: kertoa TKI-toimintamme tarpeellisuudesta, uskottavuudesta ja kiehtovuudesta. Miten siis kertoa hanketoiminnastamme teille siellä päätelaitteiden toisella puolen? Olisiko ympäripyöreän "Hei, meillä on mahtavia ja monipuolisia hankkeita, joista suurin osa pyrkii saamaan jonkin ulkopuolisen kohdeyleisön jäsenet toimenpiteittensä piiriin! Lue lisää täältä!" sijasta syytä kertoa yksittäisistä hankkeista ja niiden toiminnasta käytännönläheisesti, TKI- ja AMK-jargonista irti rimpuillen? Tässä paras yritykseni: "Hei, meillä Metropoliassa on menossa noin viisikymmentä erilaista hanketta. Niissä ratkotaan monenlaisia ajankohtaisia kysymyksiä yhdessä muiden organisaatioiden kanssa! Ovatko kaupungit, design, rakentaminen, uusi työ, kehittäminen ja kansainvälisyys sinua kiinnostavia teemoja? Jos jokin näistä päräyttää, tutustu meneillään olevaan kansainväliseen Live Baltic Campus -hankkeeseen. Siinä on mukana Itämeren maiden korkeakouluja, jotka haluavat kehittää opiskelupaikkoja tulevaisuuden työskentely-ympäristöinä. Jos haluat tavata ihmisiä, jotka pohtivat näitä asioita, olet tervetullut osallistumaan Live Baltic Campuksen maksuttomaan tapahtumaan Livable City Forumiin kesäkuussa. Torstaina 9.6.2016 Helsingissä vietetään Helsinki Design Picnic. Se on tilaisuus kuulla ja keskustella, miten muotoilun avulla voisi tehdä elävämpää kaupunkiympäristöä ja vahvistaa kaupunkien kilpailukykyä. Koska hanke on kansainvälinen, ohjelma on englanniksi." Parhaiten hankkeiden puolesta puhuvat niiden tekijät ja hankkeisiin osallistuvat ihmiset. He antavat hankkeille ja hankkeissa käsiteltäville ilmiöille kasvot. Toivonkin, että tässä blogissa eri hankkeista tulevat kirjoittajat voivat tuoda esille Metropolian TKI-toimintaa elävänä, isojen kysymysten äärellä hämmästelevänä ja lopputuloksiltaan yllättävänä. Päräyttääkö innovaatiotoiminta vai onko se jo aivan loppuunkaluttu aihe? Jätä kommenttisi!
Kulttuurin kouraisuja sydämessä
Näin 6-vuotiaan käsikirjoittavan ja toteuttavan itse ensimmäisen elokuvansa. Sydämessäni läikähti. Kouraisi myös, kun näin muistisairaan vanhuksen avaavan ensimmäisen kerran viikkoihin suunsa. Hän lauloi tutun laulun. Tai kun lapsi rauhoittui lääkärissä, kun hänelle luettiin. Ja ruuhkajonossa lempiartisti teki päivästäni heti hetken verran paremman. Näitä tarinoita on paljon. Jokainen tietää jonkun pienen hetken, jossa on kouraissut sydämessä. Niitä hetkiä yhdistää kulttuuri ja taide. Ehkä ajatellessasi kulttuuria tai taidetta, mielikuvasi matkustavat teatterin katsomoon, konserttisaliin, taidenäyttelyyn tai romaanien sivuille. Nämä kulttuuritilaisuudet ovat kuitenkin vain pieni viipale kulttuurin totuutta. On paljon taidetta ja luovuutta, jota ei voi lokeroida seinien tai kulttuurituotteiden sisään, vaan sen lonkerot ulottuvat niin tiiviiksi osaksi arkeamme, ettemme sitä edes sieltä aina erota. Kulttuuri ja taide asettaa salakavalastikin ajatuksen ja tunteen sydämeen, joka sitten jatkaa siellä omaa matkaansa ja tekee tehtäviään. Kulttuurin merkityksestä ihmismielelle on myös paljon tutkimustietoa. Osana arkena kulttuuri alkaa pikkuhiljaa näkyä myös organisaatioiden arjessa. Vantaan kaupunki on jo muutaman vuoden menestyksekkäästi kokeillut taidepedagogien käyttöä päiväkotien kasvattajien työpareina. Nyt kokeilua kaavaillaan vakinaiseksi toimintamalliksi. Helsingin kaupungissa toimii kulttuurisen vanhustyön koordinaattori, sosiaaliviraston ja kulttuurikeskuksen yhteinen työntekijä. Kaupunkitilan kehittämisessä on niin ikään hyödynnetty kulttuuria, samoin osana lastensuojelua. Nämä edellä mainitut esimerkit osoittavat miten monin tavoin on kulttuuria onnistuttu tuomaan eläväksi, juurtuneeksi osaksi organisaation toimintaa. Juurtuminen onkin avainsana. Hyviä kokemuksia kulttuurin sydänkouraisuista on paljon, mutta niiden tulisi juurtua vielä vankemmin rakenteisiin. Hallituksen kärkihankkeiden kulttuuripoliittisena päämääränä on muun muassa taiteen prosenttiperiaatteen käyttöönotto. Kärkihankkeiden avulla etsitään malleja, joissa kulttuurin ja taidelähtöisten menetelmien käyttö integroituu prosentin verran osaksi sote-kuluja. Siten pitkään valmistellun sote-uudistuksen pitäisi aktiivisesti keskustella myös kulttuurisektorin kanssa. Vain siten voidaan puhua juurtumisesta. Metropolian tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminta voi yhtenä toimijana kehitttää ratkaisuja, menetelmiä ja osaamista kulttuurin sydänkouraisujen rakenteelliseen ja systemaattiseen käyttöön. Ammattikorkeakoulu on orientoitunut tulevaisuuteen ja ymmärtää laajasti yhteiskuntaa sekä tutkimuksen että työelämäkumppanuuksienkin kautta. Oppilaitokset vaikuttavat ratkaisevasti tulevaisuuden päättäjien ja työntekijöiden ymmärrykseen taiteen merkityksestä eri aloilla. Tähän työhön ammattikorkeakoulut tarvitsevat aina kumppaneita. Yksin ei osaamista voi kehittää. Kulttuurin juurtumisen saavuttamiseksi on tärkeää asettaa eri toimijoita dialogiin keskenään. Monen taiteen tekijän lähtökohtana ovat taiteelliset päämäärät. Sosiaali- ja terveysalan tekijän lähtökohtana ovat taas hyvään hoitoon liittyvät päämäärät. Niin ikään toimintakulttuurit ovat molemmissa aivan erilaiset. Siten yhteisen puheen ja ymmärryksen löytäminen, osaamisen kasvattaminen sekä molempien kenttien päämäärien säilyttäminen on asetettava kehittämistyön kärjiksi. Metropoliassa on paljon esimerkkejä työstä juurtumisen hyväksi, joista tuon esiin muutaman: Kohti luovaa arkea -tutkimushankkeessa tutkitaan luovuuden merkityksiä asiakaslähtöisessä vanhustyön toimintakulttuurissa. Lähtökohtana on vanhustyön työntekijöiden oman luovuuden löytäminen. Tulokset julkaistaan alkusyksystä. Me ollaan sankareita kaikki -hanke tutkii ja kehittää taidelähtöisten menetelmien käyttöä sosiaalisen kuntoutuksen työntekijöiden työmuotona. Kulttuurisilta-hankkeessa kehitettiin kulttuuripalveluiden integroitumista osaksi kaupungin eri palvelurakenteita. Mikä taiteen prosenttiperiaatteen viisastenkivi on tulevaisuudessa? Millaisia ovat tulevaisuuden työyhteisöt ja mikä rooli kulttuurilla on niissä? Mitä kokeiluja ei kulttuurin juurtumiseksi eri alojen rakenteisiin ole vielä tehty?
Kriittinen mieli ja kokeilukulttuuri
Yksi Suomen hallituksen kärkihankkeista on Otetaan käyttöön kokeilukulttuuri. Kärkihankkeen nimi herättää ristiriitaisia ajatuksia, sillä ilmaukset otetaan käyttöön ja kokeilukulttuuri ovat kuin eri maailmoista. Tätä kärkihanketta on kiintoisaa lähteä tarkastelemaan muun muassa erilaisten johtamiskäsitysten näkökulmasta. Tekesin johtava asiantuntija Tuomo Alasoini on pitkän linjan työelämän tutkija. Tämän vuoden Talous & Yhteiskunta-lehden ensimmäisessä numerossa hän pohtii laadukasta työelämää hallituksen työelämäreformin tuomien ajatusten pohjalta. Mikä synnyttää laadukasta työelämää, joka mahdollistaa uudistumiskykyisen, kehitysorientoituneen ja proaktiivisesti muutoksiin reagoivan yhteisön? Rationaalinen johtamiskäsitys näkee organisaatiot koneina tai systeemeinä, joissa ihmiset toimivat rationaalisesti ja työn välineellisiä piirteitä arvostavina yksilöinä. Tällöin maailma näyttäytyy lähinnä järjestelmien, rakenteiden, prosessien ja mittaamisen kautta. Rationaalisen johtamiskäsityksen vastakohta on normatiivinen johtamiskäsitys, jolloin organisaatio on arvoyhteisö. Tällöin korostuvat yhteiset arvot sekä sosiaalisten ja kulttuuristen tekijöiden merkitys ihmisiä hyviin suorituksiin motivoivina tekijöinä. Kärkihankkeen Otetaan käyttöön kokeilukulttuuri otsikointi tuo ensimmäisenä mieleen rationaalisesti hallittavissa olevan systeemin. Kärkihanke kannustaa tekemään nopeita, pienen budjetin käytännön kokeiluja. Kuulostaa selkeältä, mutta toteutus tuskin on noin yksikertainen. Jokainen kehittämistoiminnan parissa työtä tekevä tietää, että aidosti tuloksellinen kehittämistyö vaatii tuntemusta alan aikaisemmista tutkimuksista ja kehityshankkeista, suunnitelmallisuutta, uuden opitun tunnistamista ja vaikuttavuuden varmistamista. Kärkihankkeen kuvauksesta käy toki ilmi, että tavoitteissa on normatiivisen johtamismallin mukaisia arvoja kuten kansalaislähtöisten toimintatapojen kehittäminen. Tuloksellisen kokeilukulttuurin varmistamiseksi tarvitaan kuitenkin kriittistä keskustelua siitä, mitä kokeilukulttuurilla tarkoitetaan ja mihin sitä tarvitsemme? Millaista on meidän kokeilukulttuurimme ja millaisia valmiuksia tulevaisuuden työelämään haluamme opiskelijoillemme sen avulla antaa? Sitra järjesti vastikään Koulutuskeskiviikon, jossa johtava asiantuntija Mikko Hyttinen esitti viimeisintä tutkimustietoa tulevaisuuden työelämässä tarvittavista taidoista. Olemme jo joutuneet sopeutumaan siihen, että teknologian nopean kehityksen myötä monet perinteiset, automatisoitavissa olevat työtehtävät katoavat. Uusi työ on monimuotoista, projektimaista, yrittäjämäistä, verkottuvaa ja luovaa. Tällöin tarvitaan valmiuksia kohdata muutos, innostua uudesta, ratkaista ongelmia yhdessä muiden kanssa ja soveltaa oppimaansa, unohtamatta kykyä kriittiseen ajatteluun. TKI-toiminnassamme voimme olla luomassa kokeilukulttuuria, joka tukee tulevaisuudessa tarvittavaa kehitysorientoitunutta osaamista, tähtää vaikuttaviin tuloksiin ja synnyttää kykyä avoimeen yhteistoimintaan. Tällöin kokeilukulttuuri huomioi yhteisten arvojen sekä sosiaalisten ja kulttuuristen tekijöiden merkityksen hyviin suorituksiin motivoivina tekijöinä. Näin voimme toimia moniarvoisessa yhteiskunnassa erilaisten intressien yhteen sovittajana ja edistää niin taloudellista, sosiaalista kuin kulttuurista hyvinvointia.