Avainsana: kirjastopalvelut
Bulen kirjasto muuttaa – osa 1
Bulevardin kirjaston taival Snadia-rakennuksessa (Bulevardi 29), lähestyy loppuaan. Vuokrasopimus päättyy kesäkuun lopussa ja kirjasto muuttaa väistötiloihin pariksi vuodeksi uusien kampusrakennusten valmistumista odotellessa. Uudet upeat tilat? Alkuperäisen suunnitelman mukaan kirjastolle oli luvassa hulppeat tilat perinteikkäässä päärakennuksessa Bulevardi 31:ssä. Kauniissa tilassa olisi ollut näkymät Hietalahdentorille ja Bulevardille, opiskelijoille runsaasti työskentelypaikkoja ja kirjakokoelmakin olisi mahtunut hyvin melkein sellaisenaan. Kirjastolle räätälöity kalustesuunnitelma oli tehty ja muuttoa odoteltiin innokkaasti. Mutta ei sitten mennytkään ihan niin kuin Strömsössä. Vuodenvaihteen jälkeen päätettiin varmuuden vuoksi tarkistuttaa, että lattiat kestäisivät kirjahyllyjen painon. Asia ei meitä kirjastossa juurikaan huolettanut, sillä tokihan vanha vakaa kivirakennus kirjahyllyt kantaisi. Ja ainahan voisimme karsia kokoelmaa reilustikin. Olimme kuitenkin väärässä. Vähitellen selvisi, ettei tilaan voisi ilman huomattavaa remonttia sijoittaa minkäänlaista kirjastoa. Alakerrassa sijaitsee opiskelijaravintola, joten mitään riskiä ei voinut ottaa. Plan B Oli siis mietittävä muita vaihtoehtoja. Selvää oli, etteivät lattiat muuallakaan valtavassa päärakennuksessa välttämättä kestäisi kirjojen painoa, joten valinnanvaraa ei lopulta oikeastaan ollut. Kirjastolle osoitettiin tilat kellarikerroksen entisestä henkilöstöravintolasta, jonne Snadiasta oli muuttanut opiskelijakunnan (METKA) kahvila jo vuodenvaihteessa. Neuvottelujen jälkeen pääsimme opiskelijakunnan kanssa yhteisymmärrykseen tilojen jakamisesta. Joudumme nyt kumpainenkin tulemaan toimeen pienissä tiloissa, mutta toisaalta kahvilan ja kirjaston rinnakkaiselosta on varmastikin iloa ja hyötyä molempien asiakkaille. Kirjastossa muutto ennakoitua pienempiin tiloihin vaatii mm. asiakkaillemme paikan päällä tarjottavan aineiston merkittävää vähentämistä. Onneksi on e-kirjat ja e-lehdet! Aikaa ei ole kovin paljon, sillä kirjat on pakattava jo ennen juhannusta. Perjantaina 13.5. suljimmekin kirjaston ovet Snadiassa viimeisen kerran. Nyt Bulen kolmen kirjastolaisen porukka keskittyy lähes pelkästään muuttojärjestelyihin. Uusien tilojen remontointi on juuri alkanut. Kirjat muuttavat juhannuksena ensimmäiseen väistötilaansa eli konttiin pihalle. Toiveissa on, että elokuussa ne pääsisivät uusiin hyllyihinsä ja kirjaston avajaisia voitaisiin viettää syyslukukauden alkaessa. -Annamari
Kurkista kulisseihin – mitä tapahtuu, kun varaat kirjastosta kirjan?
Oletko aina halunnut tietää, mitä tapahtuu varattuasi kirjastosta kirjan? Seuraa Essi Esimerkin varauksen matkaa kirjaston kulisseissa! Essi löytää MetCatista mielenkiintoisen kirjan Hyvinvointi : suomalaisen yhteiskunnan perusta. Saatavilla on monta kappaletta: Essi asioi normaalisti Myyrmäessä, mutta tämä kirja on saatavilla vain sosiaali- ja terveysalan kirjastoissa. Essi päättää tehdä kirjaan varauksen, jolloin kirja toimitetaan hänelle Myyrmäestä noudettavaksi. Varauksen teon jälkeen MetCatissa näyttää tältä: Varaus kohdistuu ensin kaikkiin kappaleisiin ja niinpä lainassa olevia kappaleita ei voi uusia. Varaus ei kuitenkaan koskaan koske pikalaina- tai käsikirjakappaleita. Mitä kirjastossa sitten tapahtuu? Kaikki asiakkaiden tekemät varaukset Metropolian kirjastoissa paikalla oleviin kirjoihin päivittyvät listaksi yhdelle verkkosivulle. Meidän työntekijämme seuraavat tätä listaa asiakaspalveluvuoronsa ohessa ja poimii listalla olevat kirjat hyllystä. Tämä tehdään vähintään kerran päivässä, mutta mahdollisuuksien mukaan useamminkin. Varattuja kirjoja voi olla listalla useita kymmeniä/toimipiste, erityisesti aamuisin. Vinkki: Varmin ja nopein tapa saada hyllyssä oleva kirja on hakea se itse hyllystä. Varaus ei estä muita lainaamasta hyllyssä olevaa kirjaa. Hyllystä noudettu kirja palautetaan ja sen väliin tulostetaan varauslappu. Varaus tarttuu tähän yhteen kappaleeseen ja muut kappaleet vapautuvat varauksesta. Nyt lainassa olevia voi taas uusia ja MetCatissa pallukat näyttävät vihreää. Toisiin toimipisteisiin menevät kirjat lähetetään eteenpäin. Essi saa sähköpostiinsa automaattisen noutoilmoituksen, kun kirja palautetaan noutopaikassa. Entä jos kiinnostava kirja onkin lainassa? Nyt Essi tekee MetCatissa varauksen teokseen Kirjallisuuskatsaus hoitotieteessä. Sen lainassa olevia kappaleita ei voi nyt uusia. Kun kirjastoon palautuu yksi kappale, tarttuu siihen varausjonon ensimmäinen varaus. Jos kirja noudetaan samasta kirjastosta, viedään se varaushyllyyn odottamaan lainausta. Kirjan väliin on tulostettu lappu, josta näkyy varaajan nimi ja viimeinen noutopäivä. Osa kirjoista lähetetään noudettavaksi toisiin Metropolian kirjastoihin - asiakkaamme voivat siis tilata kirjoja toimipisteestä toiseen maksutta. Muut kappaleet vapautuvat tästä varauksesta. Jos varauksia on enemmän kuin tämä yksi, muut varaukset kohdistuvat edelleen kaikkiin kappaleisiin. Essi saa sähköpostiinsa saapumisilmoituksen. Molemmissa tapauksissa kirja päätyy siis varaushyllyyn. Essi käy lainaamassa sen noutoaikana, joka on yleensä 1 viikko. Jos syystä tai toisesta Essi ei nouda varausta eikä peru varaustaan ilmoittamalla kirjastoon, kirja seisoo varaushyllyssä, kunnes henkilökunta poimii sen pois viimeistä noutopäivää seuraavana päivänä. Mahdolliset varausjonossa olijat kannattaakin huomioida perumalla turhat varaukset! -Annika H.
MetCatin uudet vaatteet
MetCat 2.0 -verkkopalvelusta julkaistiin maaliskuussa uusi versio. Mutta mitä siinä oikeastaan onkaan uutta? No ainakin uusi versio mukautuu paremmin erikokoisiin laitteisiin, mikä on mukavaa, sillä verkkopalveluita käytetään monenlaisilla laitteilla. Uutta haussa Kun hakukenttään kirjoittaa hakusanan, avautuu hakukentän alle aiempaa parempi hakuehdotus-valikko. Voit täydentää hakua automaattisesti sekä kohdistaa sen esim. johonkin aineistotyyppiin. Voit kohdistaa haun otsikkoon, tekijään tai aiheeseen. Jos haluat hakusanaasi täsmälleen vastaavia hakutuloksia, on myös sellainen vaihtoehto valittavissa. Hakutulosten selailu on aiempaa selkeämpää. Saatavuustiedot näkyvät paremmin. Listassa näkyy nyt saman tien kaikki kokoelmat, joista teosta löytyy. Myös viitesivulla eli sillä sivulla, jossa yksittäisen kirjan tiedot näkyvät, on tapahtunut. Sinne on lisätty kirjan kuvaus. Enemmän perinteistä verkkokirjaston tarjoamaa tietoa kirjasta näet Näytä kaikki tiedot -linkin alla. Sisällysluettelotieto löytyy nyt omalta välilehdeltään. MetCatissa käytetyt käsitteet Aika moni MetCatissa käytetty käsite on muuttunut. Huomattavin on muutos hakutuloksen kahden välilehden nimissä: ne ovat nyt Kirjaston kokoelmat ja Kansainväliset aineistot. Kirjaston kokoelmat -välilehdellä näet kirjastoissa olevien fyysisten kokoelmien (mm. painetut kirjat, lehdet ja opinnäytetyöt) lisäksi myös e-aineistoja: Theseuksen e-opinnäytetyöt, e-lehdet, Metropolian käytössä olevat tietokannat sekä e-kirjoja. Kansainväliset aineistot -välilehdeltä löydät e-artikkeleja, e-kirjoja ja muita verkon tiedonlähteitä. Molemmilla välilehdillä löytyviin e-aineistoihin pääset suoraan MetCatista, kun muistat ensin kirjautua Metropolian verkkotunnuksilla. MetCat 2.0, joka on Metropolian näkymä laajalti kirjastojen käytössä olevasta Finnasta, on päivityksen jälkeen myös nopeampi ja parempi tietoturvaltaan. Päivi Ylitalo-Kallio ****** Kaikki uudet ominaisuudet Alla on listattu kaikki versiovaihdon tuomat uudet ominaisuudet. Parantuneen laadunvarmistuksen ansiosta palvelu toimii varmemmin ja ohjelmistovirheiden mahdollisuus on pienentynyt. Tietoturva on parantunut kirjastokortilla kirjautuneille käyttäjille. Palvelu toimii nopeammin (mm. koska hakutulokset esitetään ennen hakusuodattimia ja Oman tilin suosikkilistalla on välimuisti.) Mobiilikäyttö eli toimivuus eri päätelaitteilla on parantunut. Hakusuodattimien avulla on nyt mahdollista laajentaa hakutuloksia lisäämällä useita suodatusvaihtoehtoja. Voit esim. valita hakutuloksista näytettäväksi kaikki kirjat ja lisätä hakutuloksiin näytettäväksi myös opinnäytetyöt. Hakusanoja kirjoitettaessa avautuu uudenlainen hakuehdotus-valikko. Haun automaattisen täydennyksen lisäksi valikko tarjoaa myös hakutulosten automaattista suodatusta esim. johonkin aineistotyyppiin, tai voit kohdistaa haun otsikkoon tekijään tai aiheeseen. Jos haluat hakusanaa täsmälleen vastaavia hakutuloksia, on myös sellainen vaihtoehto valittavissa.
Omatoimiaika nyt myös Tikkurilassa
Tikkurilan toimipisteen kirjastossa siirryttiin viimeisenä Metropolian kirjastoista RFID-tarrojen ja omatoimikäytön aikaan. Aineiston RFID-tarroitus oli alun perin suunniteltu tehtäväksi siinä vaiheessa, kun muutto Arabianrantaan olisi ajankohtainen. Kuitenkin jo viime lokakuun puolivälissä ruvettiin selvittämään RFID-aikaan liittymistä myös Tikkurilassa. Kirjastolla oli vielä vähän jäljellä investointirahaa ja se haluttiin käyttää RFID-laitteisiin ja tarroitukseen. Tarroitus alkoi 3.12.2015 ja saatiin valmiiksi 8.2.2016. Jokainen kirjaston reilusta kymmenestä tuhannesta kirjasta sai uuden RFID-tunnistetarran. Onneksi tarroitustyössä oli auttamassa henkilökuntaa muista toimipisteistä. Ennen tarroitusta kirjahyllyjä käytiin aika tarkasti läpi ja poistoja tehtiin paljon. Poistoon menevät poimittiin hyllyistä pois RFID-tarroituksen tieltä. Näitä järjestelmästä poistettavia kirjoja on vieläkin jonkin verran odottamassa lopullista poistoa. Joulun ja uudenvuoden pyhien lisäksi myös lämpötila asetti rajoituksia ja hidastuksia tehtävälle. Loppiaisen jälkeen lämpötila kirjastossa oli vain 11 astetta (sentään plussaa!), mutta pariin päivään tarroitustyössä ei tarjennut olla pitkiä aikoja kerrallaan. Tikkurilan aineisto on myös kaikkea muuta kuin standardimittaista, joten työ eteni hitaasti. Saimme ahtaisiin tiloihin sopivan, näppärän ja pienen liikuteltavan tarroituspöydän tabletteineen, mutta kookkaat kirjat asettivat omat haasteensa. RFID-aikaan siirtyminen mahdollisti sen, että Tikkurilassa voitiin ottaa käyttöön omatoimiaika karkauspäivänä 29.2. Ensimmäisen omatoimiaamun ensimmäisen asiakkaan hymyillen lausuttu kommentti oli: "Loistavaa palvelua!" Minna ja Sinikka
Kirjasto palvelee myös chatissä
Metropolian kirjaston verkkopalveluihin - verkkosivuille, MetCatiin, LibGuides -oppaisiin - on liitetty chat-palvelu. Palvelu on avoinna arkipäivisin, useimmiten ainakin kymmenen ja kahden välillä. Kun chatin toisessa päässä on joku vastaamassa, näkyy verkkopalvelun oikeassa alalaidassa aktiivinen chat-ruutu. Kun chatissä ei ole kukaan vastaamassa kysymyksiin, menevät ne kirjaston palvelupyyntöjärjestelmään - ihan kuin lähettäisit kysymyksen sähköpostilla. Ja vastaus tulee pienellä viiveellä - kun vain muistat jättää vastausosoitteen eli sp-osoitteen. Chat-kysymykset vuonna 2015 Kysymyksiä tulee noin reilu sata kuukaudessa, tähän mennessä vilkkain kuukausi on ollut viime syyskuu: 196 chat-kysymystä eli keskimäärin yhdeksän kysymystä päivässä. Tammikuussa kysymyksiä tuli 98. Asiakaspalvelun koko kirjo Millaisia kysymyksiä chattiin sitten tulee? Kaikenlaista, kuten kirjaston asiakaspalvelussakin. Mutta toki verkossa kysymykset liittyvät usein jonkin verkkopalvelun käyttöön. MetCatiin liittyvät kysymykset ovat tyypillisesti aika käytännönläheisiä: kuinka löydän tietyn kirjan saatavuustiedon MetCatissa? kuinka teen varauksen? miksi en pääse kirjautumaan MetCatiin? mitä teen, kun en muista PIN-koodia? miksi en saa uusittua lainojani? Monet kysymykset pyörivät e-aineistojen käytön ympärillä: miten käytän tietokantaa kotoa? miksi jokin tietokanta ei aukea? miksi jokin tietty aineisto ei avaudu tietokannassa? miten saan ladattua e-kirjan? Paljon myös kysytään aukioloaikoihin tai yhteystietoihin liittyviä asioita. Tai minne lainoja voi palauttaa, kun kirjasto on suljettu. Aina kysymykset eivät varsinaisesti liity kirjaston toimintaan, vaan tulostukseen, opinnäytetyöprosessiin tai valmistumiseen. Myös niihin pyrimme vastaamaan parhaan kykymme mukaan. Siis eteen voi tulla kaikenlaista, kuten myös kirjaston tiskillä. Ei pääse käymään työ turhan tylsäksi. :-) Käytännön kysymyksiä ja vastauksia Alla hieman konkretiaa eli erään tiistaisen chat-päivystysvuoron (klo 9 - 12) kysymykset ja lyhyiksi editoidut vastaukset. Usein chat-keskustelu on aika pitkä: asiakas kysyy kysymyksen, josta keskustelu lähtee etenemään niin, että kirjaston asiakaspalvelija kysyy tarkentavia kysymyksiä ja antaa ehdotuksia. K: Onko kirjastolla tarjolla valmiita kyselylomakepohjia opinnäytetyön tekijälle? V: Ei, kirjasto ei tarjoa valmiita kyselylomakepohjia. Niitä kyllä löytyy tutkimusta käsittelevästä kirjallisuudesta. Ja aina voi vilkaista Theseuksesta: yleensä opinnäytetyön liitteenä on kyselylomake tai vaikka haastattelurunko - jos sellaisia on työssä käytetty. K: Haluaisin tietää Myyrmäen kirjaston aukioloajat tänään. V: Tiistaisin kirjastossa on asiakaspalvelu klo 10-17, omatoimiaika 8-20 K: Hei, jos laitan postissa teille VALMISTUMINEN/KÄYTÄNNÖN ASIAT-LOMAKKEEN, voitteko allekirjoittaa tuon kohdan että olen laittanut työni Theseukseen, en kerkeä aukioloaikoina käymään kirjastossa? V: Tuo kohta valmistumislomakkeessa voidaan kuitata myös opintotoimistossa, Theseuksen työt ovat avoimesti verkossa kaikkien nähtävillä (pikaisen tarkistusprosessin jälkeen). K: Minulla oli eilen eräpäivä kirjoilleni ja nyt maksuiksi on kertynyt 14e, joten en voi lainata kirjoja uudestaan. Kirjoja on suuri kasa, enkä tiedä millä saisin kuskattua ne kaikki koululle, niin onko maksua mahdollista maksaa esim. laskulla tms. jotta voisin uusia kirjat ilman turhaa kirjojen edestakaisin kuskausta? :) V: Valitettavasti maksuja ei voi toistaiseksi maksaa kuin kirjastossa paikan päällä. Eikä ihan kaikkia kirjoja tarvitse ottaa mukaan kirjastoon, vain lyhytlainakokoelman erääntyneet lainat. (Tämä oli aika pitkä keskustelu). K: Mistä saisin tietooni, löytyykö Soffarin kirjastosta Toimintaterapeuttiliitto Ry:n jäsenlehteä? V: MetCatistahan tuo tieto löytyy. http://metcat.metropolia.fi -Päivi Ylitalo-Kallio ja Raisa Karhu
Shoppaa ja flippaa – tieto esiin opiskelijalähtöisesti
Syksyinen Tallinna antoi onnistuneet puitteet ECIL -konferenssille (European Conference on Information Literacy) viime lokakuussa. Kiinnostuin eniten erilaisista tiedonhankinnan ohjauksen ideoista ja kokeilusta, joissa on tavoiteltu opiskelijalähtöisyyttä. Ajatuksena oli tietenkin tuoda uusia vinkkejä omaan työhömme Metropolian kirjastoon. Nyt, pari kuukautta konferenssin jälkeen, päällimmäisinä mielessä ovat tuliaiset Dubaista ja Amsterdamista. Shoppaa! Opinnäytetyötään aloittavalla opiskelijalla ei välttämättä ole selkeää kuvaa itse tutkimusprosessista ja tiedonhankinnasta. Tehtävä voi näyttäytyä monimutkaisena ja vaikeana, epäonnistuminenkin pelottaa. Tavallista on myös käsitys, että googlaaminen riittää opinnäytetyön tiedonhakuun. Näin kertoi kokemuksistaan Lorraine Kelley Middlesex Universityn kirjastosta Dubaista. Opinnäytetyötään pohtivien hämmennys on varmasti tunnistettavissa meilläkin esimerkiksi opinnäytetyöpajoissa. Kelley on löytänyt helposti lähestyttävän tavan havainnollistaa tiedonhankinnan vaiheita. Hän antaa Sophie Kinsellan Himoshoppaajan johdatella kuulijan hauskasti tiedonhakijan työvaiheisiin. Riippumatta kulttuuritaustasta, iästä tai taitotasosta esimerkkiin on helppo samaistua tai ainakin siitä voi tunnistaa tapauksen. Kuulija voi ymmärtää tiedonhankinnan prosessin omien kokemustensa kautta. Kaikkihan me shoppaamme tavalla tai toisella. Tallinnassa Kelleyn kuuden minuutin esitys sai yleisön hersyvään nauruun. Minäkin nauroin, vähän myös itselleni ja ammattijargonin käytölleni. Flippaa! Perinteisessä opetusmallissa opettaja opettaa tunnilla uuden asian ja opiskelijat saavat kotitehtäviä opitun soveltamiseen. Käänteinen opetus eli flipping classroom, tuttavallisemmin flippaaminen, tarkoittaa asian kääntämistä toisin päin. Opiskelijat opiskelevat uuden asian etukäteen ja tunti käytetään aiheesta keskusteluun ja harjoitteluun. https://player.vimeo.com/video/138850676 What is deskresearch from Informatievaardigheden on Vimeo. Hogeschool van Amsterdamissa (HVA) on kokeiltu flippaamista tiedonhankinnan koulutuksissa jo parin vuoden ajan. Samalla oppimistuloksia on vertailtu perinteisen mallin mukaan toteutettujen työpajojen ja flipping classroom -ryhmien välillä. Harrie van der Meer, joka vastaa HVA:n kirjaston verkko-opetuksesta, kertoo tulosten olleen tähän mennessä hyvin samansuuntaiset, suuria eroja ryhmien välillä ei ole löytynyt. Tehokkuudessaan flipping classroom -ryhmät kuitenkin puoltavat paikkaansa. Menetelmä säästää informaatikoiden aikaa. Kun opiskelijat tutustuvat aiheeseen etukäteen videoiden avulla, on työpajojen kestoa voitu lyhentää kahdesta tunnista tuntiin. Luennoista luopumalla työpajat ovat muuttuneet entistä vuorovaikutteisimmiksi. Teoriaosuudeksi riittää viiden minuutin kertaus pääkohdista. Muutoin painopiste on opiskelijoiden kysymyksissä ja yksilöllisemmässä ohjauksessa - siinä tärkeimmässä. https://player.vimeo.com/video/138726645 Keywords from Informatievaardigheden on Vimeo. Videot ovat meilläkin Metropolian kirjastossa ajankohtainen aihe, kun oma videoprojektimme on juuri käynnistynyt. Projektin ensimmäisessä vaiheessa suunnittelemme ja teemme videoita Metropolia Masters’ -koulutuksen tarpeisiin. Maarit Lisätietoa: Kelley, Lorraine. Confessions of a (Research) Shopaholic : How doing research is like shopping: A five-step model. – Research Matters (2015:2), 4-5. http://www.mdx.ac.ae/docs/default-source/default-document-library/research-matters-vol-2-newsletter--march-2015.pdf?sfvrsn=0 Hogeschool van Amsterdam. Smartsearching https://bib.hva.nl/en/informatievindenenverwerken/Pages/smartsearching.aspx
Vastaa e-kirjojen käyttöä koskevaan kyselyyn!
Opiskelija: vastaa kyselyyn täällä Opettaja: vastaa kyselyyn täällä. Kyselyllä kerätään opiskelijoiden ja opettajien kokemuksia e-kirjojen käytöstä opinnoissa ja opetuksessa. Saadun palautteen perusteella kehitetään opinnoissa ja opetuksessa tarvittavien e-kirjojen saatavuutta ja käytettävyyttä paremmaksi, siksi mielipiteesi on erittäin tärkeä! Kysely on osa FinELib-konsortion e-kurssikirjahanketta, jossa myös Metropolian kirjasto on mukana. Kyselyn on toteuttanut Kansalliskirjasto yhdessä korkeakoulukirjastojen kanssa. Vastaukset käsitellään luottamuksellisesti ja vastaajien yksityisyyttä kunnioittaen. Yksittäisten vastaajan antamat tiedot eivät ole raportoinnissa tunnistettavissa. Tutkimusaineisto arkistoidaan Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon tieteellisen tutkimuksen ja opetuksen käyttöön. Lisätietoa: Yhteyden kyselyn toteuttajiin saa osoitteesta: finelib@helsinki.fi Kyselyyn voit vastata 31.5.2016 asti. Kiitos osallistumisesta!
Säästöt vaikuttavat e-aineistovalikoimaan
Kuten monissa muissakin korkeakouluissa Suomessa, myös Metropoliassa säästötoimet vaikuttavat kirjaston tarjoamien tietoaineistojen valikoimaan. Aineistojen käyttöä ja kustannuksia on arvioitu tarkkaan. Pyrimme jatkossakin tarjoamaan koulutusalojen keskeisimmät ammatilliset ja tieteelliset aineistot. Säästösyistä on lakkautettu seuraavat e-aineistot vuoden 2016 alusta lähtien: • CSA Social Sciences -tietokanta • Cinahl Full Text -tietokanta. Korvaava aineisto: Cinahl Complete -tietokanta • EBSCO IEEE-Wileyn kirjat • Elintarvikelait-verkkopalvelun koekäyttöä ei jatketa • Elsevier eLibrary, tammikuun lopussa. Basic Geriatric Nursing -kirja on sen jälkeen saatavilla Dawsonera -palvelusta. • Helecon Mix -tietokanta • KauppakamariTieto -tietokanta • OTDBase -tietokanta • RILM -tietokanta • Tenttu -tietokanta Lisäksi: • Helsingin Sanomat arkisto ja päivän lehti lakkautetaan kesäkuun alusta • CRNet Tietopankki lakkautetaan elokuun lopussa • Music in Print lakkautetaan elokuun alusta • Grove Music Online -lisenssi muuttuu vuoden alusta 6 yhtäaikaisen käyttäjän lisenssiksi Myös printti- ja e-lehtitilauksia on säästösyistä lakkautettu runsaasti. Muun muassa kirjaston eri toimipisteisiin tulleita päällekkäisiä tilauksia on karsittu. Suurin osa e-aineistoista löytyy suoraan MetCat 2.0 -palvelun kautta. Tarkempaa tietoa oman alasi e-aineistoista saat tarvittaessa LibGuides-palvelusta tai lähimmästä toimipisteestämme. - Päivi Kumar ja Raisa Karhu
Tartu e-kirjaan!
Oletko miettinyt miten voisit käyttää kirjaston e-kirjoja? Oletko joskus yrittänyt, mutta on tullut mutka matkaan? Vai kuulutko niihin, jotka eivät ole vielä edes uskaltaneet kokeilla? Nyt on tarjolla apua! Kirjasto on julkaissut uuden oppaan, jossa esitellään kaikki kirjaston hankkimat e-kirjapalvelut. Oppaassa kerrotaan, miten eri palveluissa olevia e-kirjoja pääsee lukemaan ja lataamaan eri laitteille. Metropolian verkossa ja etänä sen ulkopuolella. Lisäksi kerrotaan palvelujen käyttöehdoista, etäkäytöstä - ja paljon muustakin. E-kirjojen käyttö voi ymmärrettävästi tuntua sekavalta, kun eri palveluilla on omanlaisensa tavat tarjota kirjat käyttöön. E-kirjat -opas auttaa kokoamalla tärkeimmät tiedot eri palveluista yhteen paikkaan. Jokaiselle palvelulle on omistettu sivu, johon on koottu palvelun tärkeimmät ominaisuudet. Uuden oppaan - ja paljon muita oppaita - löydät kirjaston LibGuides-palvelusta! Päivi Ylitalo-Kallio ja Saija Pyhtilä >> Tutustu E-kirjat -oppaaseen
Kirjaston uusi verkkopalvelu: LibGuides
Oletko jo ehtinyt tutustua Metropolian kirjaston uuteen LibGuides-verkkopalveluun? Metropolian kirjastossa on syksyn aikana julkaistu uusi verkkopalvelu LibGuides-oppaat. Palvelu sisältää nimensä mukaisesti oppaita, jotka ovat käytännössä omia erillisiä verkkosivustojaan. Oppaat keskittyvät joko jonkin tietyn aihealueen palveluihin ja aineistoihin tai esittelevät kirjaston palveluja ja toimintaa jostain näkökulmasta, kuten esimerkiksi Uuden opiskelijan opas. Oppaiden aiheita sekä aihealueoppaiden jakoa ja otsikoita olemme kirjastossa ideoineet työpajaillen. Tätä kirjoitettaessa julkaisuja oppaita on 20, joista kuusi englanninkielistä, loput 16 suomenkielisiä. E-aineistot esiin Kirjastossa on jo pitkään ollut tarve saada e-aineistot paremmin esille sekä verkossa että fyysisissä tiloissa. Kirjaston e-aineistojen jakelu on tapahtunut lähinnä Nelli-portaalin sekä verkkosivujen Tietokannat A-Ö -listan avulla. Nelliä on pidetty hankalana ja käytettävyydeltään huonona, ja taas pelkkä tietokantalista on informaatioarvoltaan aika suppea. LibGuides pyrkii tuomaan sekä painetut että elektroniset aineistot paremmin esille tarjoamalla enemmän informaatiota ja sisältöjen mukaan valikoituja aineistoja. Kaikki LibGuides-oppaiden linkit toimivat myös Metropolian verkon ulkopuolella, lisensoidut aineistot toki vaativat kirjautumisen Metropolian verkkotunnuksilla. Verkkosivujen Tietokannat A-Ö -lista on korvattu LibGuidesin A-Z Databases -listalla. Se tarjoaa monipuolisempaa infoa tietokannoista sekä tarjoaa mahdollisuuden suodattaa tietokantoja vaikkapa tietokantatyypin mukaan. Harmillisesti listan perustoiminnot ovat toistaiseksi englanninkieliset, mutta toivon mukaan saamme muokattua listasta piakkoin vähintäänkin kaksikielisen. Kehitystyö jatkuu - anna palautetta! LibGuidesin alusta on SpringShare-nimisen yrityksen tuottama. Oppaiden sisällön tuottaa kirjaston henkilökunta. Jokaisella oppaalla on vastuuhenkilöt, jotka on yleensä esitelty oppaan etusivulla. Kehitämme LibGuides-oppaita koko ajan ja otamme mielellämme vastaan palautetta, jota voit antaa meille vaikka suoraan oppaissa näkyvän chatin kautta. Chatissa vastaamme myös mahdollisiin kysymyksiin saman tien. Tai jos chat on suljettuna, voit jättää viestin ja vastaamme sinulle mitä pikimmin, kun vain muistat jättää yhteystietosi. Ideoimme ja työstämme koko ajan lisää oppaita, joita julkasemme tarpeen mukaan. Tustustu LibGuides-oppaisiin osoitteessa libguides.metropolia.fi! Päivi Ylitalo-Kallio