Tiedon janoa

Istahdan pöydän ääreen Ruoholahden aularavintolassa, jota tuttavallisemmin Konsan kuppilaksi kutsutaan. Mukanani on ständi, hiukan esitteitä, läppäri ja iPad, jossa käynnistän oopperavideon. Viimeiset nauttivat myöhäistä lounastaan, henkilökunta on aloittelemassa iltapäivän kahvihetkeään. Ensimmäinen puolituntinen on hiljainen, mutta vähitellen pöydän ääreen piipahtaa tervehtijöitä, uteliaita ja kahvittelijoita.   Näissä puitteissa kokeilimme pop up -kirjastoa kahtena päivänä maaliskuussa. Musiikin koulutusohjelman ja Helsingin Konservatorion yhteinen kirjasto on tiloiltaan pieni, mutta vilkas, 40000 kävijää vuodessa. Kirjaston sijainti on erinomainen, vain muutaman askeleen päässä aulasta, johon opettajat, opiskelijat ja pienten oppilaiden vanhemmat kokoontuvat. Miksi ihmeessä kirjasto sitten piipahtaa kuppilaan?   Juuri siksi. Ihmiset kokoontuvat kuppilaan ja heillä on mahdollisesti hetki aikaa töiltään ja opinnoiltaan. Paikka on sopivan epämuodollinen ja neutraali, kynnys kontaktiin voi olla kirjaston päivystystiskiä matalampi. Toivoimme herättävämme uteliaisuutta ja tekevämme uusia palveluitamme helpommin lähestyttäväksi. Vaikka musiikkikokoelmissa painettujen nuottien käyttö on arkea vielä pitkään, on verkossa tarjolla vaihtoehtoja yhä enemmän. Osa e-nuoteista on saatavilla vapaasti verkossa, osa taas Googlen ulottumattomissa esim. käyttölisenssin vaativissa tietokannoissa. Haluamme mainostaa, sopivan tilaisuuden tullen, kirjaston tarjoamaa apua erilaisten e-aineistojen sisältöjen avaamiseen ja tietokantojen käyttöön. Apuamme voi ja saa hyödyntää myös opetuksen lisäresurssina ammatillisen tiedon löytämisessä: mitä, mistä ja miten.   Mitä kuppilan kirjastossa sitten tapahtui?   Kysymyksiä esitettiin mm. Theseuksesta, ARSCA -kirjastojen lainausoikeuksista ja e-aineistojen etäkäytöstä. Etsimme nuotteja tietylle kokoonpanolle ja keskustelimme hankintatoiveista. Kerran kysyjälle apu löytyi naapuripöydästä, josta aiheeseen perehtynyt liittyi seuraamme. Asianlaita selvisi kysyjälle ja sain itse hyvän tilaisuuden laajentaa käsitystäni aiheesta.   Flyygelin kupeessa oli hyvin aikaa ja rauhaa selata aineistoja tai testata toimivia hakusanoja kysyjän kanssa. 10 - 15 minuutissa pääsee jo pitkälle. Siinä ajassa saattaa selvitä myös, ettei ensin esitetty suora kysymys ollutkaan se mihin kysyjä vastausta etsi.   Kokeilumme sai kannustusta: ”Kirjasto tulee esille, hyvä!”   Alun hiljaiselon jälkeen ensimmäisen pop up -kirjaston aukioloaikaa venytettiin 25 minuutilla, kävijöitä tuntui riittävän. Pari opettajaa kertoi kiinnostuksestaan saada myöhemmin henkilökohtaista opastusta e-aineistojen käytöstä.   Jälkimmäisellä kerralla kirjastokeskustelut jatkuivat vielä pop up -kirjaston sulkemisen jälkeen. Käytäväkeskustelun päätteeksi sain kutsun pedagogiopiskelijoiden tunnille esittelemään mm. Music in Video -tietokannan taltiointeja ja IIMP:n artikkelitarjontaa. Esittely- ja työpajakutsut otamme kirjastossa aina ilolla vastaan! Myöhemmin sain tietää, että sattumalta keskustelumme kuullut opiskelija jatkoi matkaansa suoraan kirjaston tiskille ottamaan selvää kuulemistaan e-aineistoista. Epävirallisin väylä taitaakin olla se tehokkain tapa markkinoida.   Kahvittelun ja kevyen keskustelun lomassa kirjasto sai kuulla kiitosta, mutta myös kriittisiä arvioita tarjoamiensa e-aineistojen sisältöjen soveltuvuudesta opetuksen tarpeisiin. Kaikki nämä ovat tärkeää palautetta kirjastolle.   Elävä yhteistyö koulutusohjelman kanssa onkin mielestäni yksi amk-kirjastotyön parhaimmista puolista. Sitä on vahvistanut tiedonhankinnan ohjauksen integrointi opetukseen. Olemme myös saaneet kokoelman rakentamiseen apua opettajilta ja opiskelijoilta. Yhteistyö auttaa meitä kirjastossa ymmärtämään paremmin koulutusohjelman tarpeita ja seulomaan tiedontulvasta opetukselle ja oppimiselle hyödyllisiä aineistoja.     Pop up -kokeilu oli mielestäni hauska ja onnistunut, kiitokset vielä pistäytyjille! Jatkamme syksyllä kohdennetusti esim. uusille opiskelijoille ennen varsinaisia kirjastorasteja.   Maarit

Apua! Raportti on valmis, mutta lähdeluettelo puuttuu! Näin ei ole enää pariin vuoteen päässyt käymään Leppävaaran kampuksella. Ei ainakaan kolmannen vuoden opiskelijoiden kohdalla. Eikä ainakaan niiden kohdalla, jotka ovat olleet mukana englannintunnilla kirjastossa.   Leppävaaran kampuksella 3. vuoden opiskelijoiden yksi englannintunti on pidetty kirjastossa. Tunnilla on ollut mukana englanninopettajan lisäksi informaatikko. Tämä työpajaksi kutsuttu sessio on kestänyt yleensä 2-3 tuntia.   Työpajassa informaatikolla ja opettajalla on yhteinen päämäärä: opiskelijoiden tulee löytää luotettavia lähteitä. Opiskelijoilla taas on aito tehtävä: löytää teoreettista tietoa oman projektin aihepiiristä. Ja kirjoittaa aiheesta englanninkielinen raportti, jossa kuuluu olla lähdeluettelo.   Parhaassa tapauksessa raportti on osa kahden kurssin suoritusta. Esimerkiksi tammikuussa osalla mediatekniikan opiskelijoista oli Tekniikan englannin raportointi -kurssin kanssa samaan aikaan Mediatuotteen suunnittelu -kurssi.  Molemmille kursseille kelpaa sama raportti: toista opettajaa kiinnostaa kieli, toista taas sisältö. Aina näin onnekkaasti ei ole. Tällöin opiskelija itse valitsee raportin aiheen ja laatii raportin englannin kurssia varten.   Työpajassa on ideana, että tekemällä opitaan. Informaatikko aloittaa lyhyellä alustuksella: hakusanat, käsitekartta ja sanakirjat. Tämän jälkeen jokainen opiskelija tekee käsitekartan omasta aiheestaan. Sitten on aika esitellä kirjaston laajasta elektronisesta aineistosta kullekin ryhmälle sopivimmat tietokannat ja palvelut. Suurimman osan aikaa opiskelijat tekevät tiedonhakuja itsekseen ja yhdessä. Kun opiskelijoilla on jotain löydettynä, puhutaan myös lähdekritiikistä. Lopuksi opiskelijat lataavat lähdeviitteet kurssin Tuubi-työtilaan.   Työpajan aikana informaatikko vastaa tietokantoihin liittyviin teknisiin kysymyksiin: Miksi en saa tätä artikkelia auki? Miksi en löydä yhtään sopivaa artikkelia? Aina paikalla on myös niitä opiskelijoita, joilla on haastavampia kysymyksiä: Miten saan hakutulokseen vain MIT:ssä julkaistut artikkelit? Näin informaatikkokin oppii joka kerta jotain uutta, kun useimmiten yhdessä tutkitaan hakumahdollisuuksia. Myös englanninopettaja on koko ajan paikalla ja vastaa esimerkiksi englanninkielisiä termejä ja lähdeviitteitä koskeviin kysymyksiin.   Tiedonhankinnan opettajan, Tampereen yliopiston tutkijan Kai Halttusen kanssa on helppoa olla samaa mieltä. Hän toteaa, että tiedonhankinnan ohjaaminen ilman aitoa tehtävää ei kannata. Se on ”hukkaan heitettyä aikaa”. Aineenopettajan antama opiskelutehtävä rajaa ja antaa ideoita tiedonhakutilanteeseen. Se on apuna myös, kun on aika arvioida hakutuloksia.   Työpajojen vaikuttavuus näkyy myös opiskelijoiden raporteissa. Yksi englanninopettaja kertoi, että ennen yhteistyötä kirjaston kanssa suurin osa opiskelijoista viittasi vain Wikipediaan tai muihin vapaan verkon aineistoihin. Työpajatuntien jälkeen lähdeluetteloiden taso on noussut ja se näkyy myös raporttien teksteissä. Kun lukee akateemisia ja luotettavia artikkeleita sekä kirjoja, se vaikuttaa myös ajatteluun ja tekstintuottamiseen.   Kirjaston ja englannin opettajien yhteistyöstä on muodostunut hyvä ja toimiva käytäntö Leppävaaran kampuksella. Toinen vuosi on menossa. Toivottavasti tämäntyyppinen yhteistyö jatkuu myös tulevaisuudessa!   Kaisu Lähde: Lankinen, T. 2012. ”Hukkaan heitettyä opetusta”. Tampereen tiede- ja kulttuurilehti Aikalainen 23.3.2012.  

Vieraat kielet ja kulttuurit ovat aina kiinnostaneet minua, minkä takia päätin tarkastella pro gradu -tutkielmassani kirjastopalveluita monikulttuurisesta näkökulmasta. Etenkin yleisiltä kirjastoiltaedellytetään yhä lisääntyvässä määrin kulttuurienvälistä toimintaa ja tarjontaa: vieraskielisen aineiston kysyntä on lisääntynyt ja eksoottisempiakin kieliä pitäisi olla saatavilla. Palveluiden tulisi saavuttaa mahdollisimman laaja asiakasjoukko, myös ne, joiden äidinkieli on jokin muu kuin suomi. Suomessa tämä näkyy erityisesti pääkaupunkiseudulla. Monikulttuuriset kirjastopalvelut ovatkin kehittyneempiä siellä, missä niille on paljon kysyntää. Sen takia valitsin graduni tutkimuskohteeksi pääkaupunkiseudulla sijaitsevan kirjaston, vaikka asuinkin vielä tutkielmaa tehdessä Pohjois-Suomessa.   Monikulttuurisuus käsitteenä on ollut Suomessa aktiivisessa käytössä vasta 1990-luvulta lähtien, jonka jälkeen se onkin ollut yksi keskeisimmistä keskustelunaiheista yhteiskunnassamme. Maahanmuuttajien määrä on viime vuosina kasvanut runsaasti ja väestömme on näin muuttunut monikulttuuriseksi ja monikieliseksi. Suurimmat äidinkielenä puhutut kielet Tilastokeskuksen mukaan Suomessa ovat suomen ja ruotsin jälkeen venäjä, viro, englanti, somali ja arabia.     Monikulttuuristen kirjastopalveluiden avulla voidaan hälventää ennakkoluuloja ja edistää uuteen kulttuuriin sopeutumista eli integraatiota. Kirjastossa eri ryhmien kohtaaminen on helppoa, sillä siellä voi asioida kuka tahansa taustasta ja varallisuudesta riippumatta (näin ainakin meillä Suomessa). Tällaiset niin sanotut matalan kynnyksen kohtaamispaikat, jossa eritaustaiset ja -kulttuuriset ihmiset kohtaavat toisensa, ovat tärkeitä luoden kommunikaatiota ja vuorovaikutusta eri kulttuurien ja ryhmien välille. Tutkielmani kohderyhmänä olivat lapset ja nuoret. Tutkimuksessa selvisi muun muassa se, että erilaisten tapahtumien sijaan kirjastojen merkitys juuri kohtaamispaikkana ja oleskelutilana on huomattava maahanmuuttajataustaisille lapsille ja nuorille. ”Parasta on kun täällä näkee ja tutustuu uusiin ihmisiin. Hyvä paikka jossa voi kokoontua”, eräs haastattelemistani maahanmuuttajanuorista totesi. Haastatellut lapset ja nuoret, joita oli noin 20, edustivat peräti 14:ä eri kansalaisuutta. Eniten heissä oli somali-, albaani- ja venäläistaustaisia.   Metropoliassa monikulttuurisuus on niin ikään vahvasti läsnä. Metropolian kansainvälisyyttä kuvastaa runsas englanninkielinen opetustarjonta, kansainväliset tutkinto-opiskelijat ja vaihto-opiskelijat. Vaihto-opiskelijoita meille tulee ympäri maailmaa: eniten Euroopan ja Aasian maista, kuten Iso-Britanniasta, Espanjasta, Saksasta, Etelä-Koreasta ja Kiinasta. Metropolian 16.000 opiskelijan joukossa on edustettuna lähes 90 eri kansalaisuutta. Tämä näkyy ja vaikuttaa tietysti myös Metropolian kirjastoihin. Esimerkiksi Myyrmäen toimipisteen kirjastossa englanninkielistä kirjallisuutta on enemmän kuin suomenkielistä ja päivystysvuorossa ollessa saa asiakkaiden kanssa usein kommunikoida enemmän englanniksi kuin suomeksi.    Myös opiskelijoillemme kirjastot fyysisenä tilana ovat selvästi hyvin tärkeitä: kirjastossa opiskellaan itsenäisesti ja ryhmissä, luetaan lehtiä, käytetään kopiokonetta, tavataan opiskelijakavereita tai vietetään muuten vain aikaa. Erityisesti ryhmätyöskentelytilat ovat kovassa käytössä ja niitä kaivattaisiin kaiketi lisää.   Monikulttuurinen työympäristö kaikessa monipuolisuudessaan ei ole aina ongelmaton. Mielestäni kansainvälisessä työympäristössä on kuitenkin hyvin mielekästä työskennellä, haastavaa, mutta sitäkin rikastuttavampaa.   Jaana