Tiedon janoa

Tuuli keinuttaa vehreitä puiden latvoja, taustalla hymyilee vaaleansininen taivas. Jään katsomaan työhuoneen ikkunasta avautuvaa näkymää. Kesä on täällä ja aivan kohta kesälomakin. Hetki vaikuttaa mitä sopivimmalta vetää hieman yhteen tämän blogin ensimmäistä kevättä.     Ajatus uudesta blogista oli muhinut kirjastossamme jo jonkin aikaa, kunnes viime syksynä asiaan sitten tartuttiin toden teolla. Halusimme ja haluamme avata arkeamme ja tehdä työtämme näkyväksi entistä paremmin ja toivottavasti myös herättää hieman keskusteluakin - blogi sopii mainiosti välineeksi tähän. Koska olemme osa nimenomaan Metropolian yhteisöä, verkkolehti Metropooli oli looginen valinta blogin julkaisuympäristöksi.   Omiin työtehtäviini blogi liittyy läheisesti, käytännössä olen sen kanssa tekemisissä viikoittain. Viestintäasiat tulivat tämän vuoden alussa ylipäänsä entistä suuremmaksi osaksi työnkuvaani ja sitä kautta sain tehtäväkseni myös blogin koordinoimisen. Tehtävä oli minulle uusi ja alussa hieman jännittikin. Löytyisikö kirjoittajia tarpeeksi? Osaisinko auttaa kirjoittajia mahdollisissa ongelmissa? Mitä jos vaikka hävittäisin vahingossa kaikki artikkelit blogista?   Kliseistä tai ei, nuo pelot ovat osoittautuneet kevään aikana turhiksi. Kevään kirjoitusvuorot sovittiin varsin pitkälle jo alkuvuodesta ja loputkin aukot kalenterissa ovat täyttyneet kivuttomasti. Tekstien aiheet ovat vaihdelleet paljon. Toisaalta on kirjoitettu selkeistä kirjastoaiheista, kuten sähköisten aineistojen Nelli-portaalista tai RFID-tekniikan käyttöönotosta. Toisaalta teksteissä on kurotettu laajemmalle: kerrottu henkilökuntavaihdosta, yhteistyöstä Metropolian opettajien kanssa ja pohdittu verkkojätti Googlen Scholar-hakupalvelua. Metropolian kirjastossa selvästi janotaan tietoa ja ollaan myös valmiita jakamaan sitä! Erityisen iloinen olen siitä, että kirjoittajia on ollut monista toimipisteistämme ja sanaisen arkkunsa ovat avanneet niin uudet työntekijämme kuin pidempään talossa olleetkin. Kiitos teille kaikille!   Mukavaa tässä jonkinlaisena blogin emona toimimisessa on ollut myös tekstien muokkaamisessa avustaminen. Pidän kirjoittamisesta ja kokemuksesta tiedän toisen silmien näkevän joskus asioita, joita omassa tekstissä ei huomaa lainkaan. Silloin kun aikaa on liiennyt, kuvituksen etsiminen on ollut myös hauskaa. Kuva suuntaa tekstiä voimakkaasti ja varsinkin aluksi olin pidättyväisehkö kuvavalinnoissa. Kevään edistyessä ideoita on alkanut tulla enemmän ja visuaalisesti taitava työparini on myös auttanut monet kerrat.   Tämän kirjoituksen myötä Tiedon janoa jää nyt hyvin ansaitulle lomalle. Elokuussa palaamme taas kirjaston ja kirjastolaisten pienten ja suurten aiheiden kanssa, syksyn ensimmäiset kirjoitusvuorot on jo varattu. Kaikin puolin sopivaa kesää kaikille, nähdään elokuussa!   Raisa

Akateemisessa maailmassa on jo pitkään tunnettu fraasi ”publish or perish”. Ilmiötä on käsitelty tieteentutkimuksessa ja informaatiotutkimuksessa pääasiassa yksittäisen tutkijan urakehityksen näkökulmasta, mutta ilmaisu tuntuu käyttökelpoiselta korkeakoulujenkin tapauksessa. Julkaisumäärät tilastoidaan tarkasti ja mittaamiskelpoisena indikaattorina nämä julkaisumäärät ovat mukavampia osoituksia onnistuneesta toiminnasta kuin esimerkiksi ”laadukkaan opetuksen” kaltaiset, ikävän epämääräiset käsitteet. OKM:n Ehdotus ammattikorkeakoulujen rahoitusmalliksi vuodesta 2014 alkaen korostaa toiminnan tehokkuutta ja vaikuttavuutta. Esityksen mukaan leijonanosa ammattikorkeakoulujen rahoituksesta (46 %) jaettaisiin suoritettujen tutkintojen perusteella. Julkaisujen ym. vastaavien tuotosten osuus rahoituksesta olisi kaksi prosenttia, mikä tuntuu suhteellisen pieneltä - ainakin verrattuna yliopistojen rahoitusmallin 13 prosenttiin. Eräät ammattikorkeakoulut, Metropolia mukaan lukien, ovat kuitenkin ryhtyneet kannustamaan henkilökuntaansa julkaisujen kirjoittamiseen maksamalla julkaisupalkkioita. Allekirjoittaneen kaltaisen maallikon mielessä tiedepolitiikan ja -rahoituksen painotuksissa tapahtuneet muutokset herättävät kysymyksiä. Kuten: Alkaako rajanveto ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen välillä tuntua keinotekoiselta, kun molemmat sektorit pyrkivät tekemään yhä enemmän soveltavaa ja tuotteistamiskelpoista tutkimusta yhteistyössä elinkeinoelämän kanssa? Kuinka suuri merkitys tuotettujen julkaisujen määrällä tulee jatkossa olemaan korkeakoulujen taloudelle? Miten kirjasto- ja tietopalveluissa voitaisiin tukea tutkimus- ja julkaisutoimintaa? Vaikuttavatko uudet painotukset korkeakouluissa työskentelevän opetushenkilökunnan työajan käyttöön? Johtaako palkitsemiskäytäntö sisällöltään tyhjänpäiväisten julkaisujen massatehtailuun?   Tutkijoille julkaiseminen on keskeinen meritoitumisen tapa, joten ”tieteen eliitti” on usein kärkikastia myös julkaisujen lukumääriä tarkasteltaessa. Määrää ei siis voi automaattisesti pitää laadun vastakohtana. Huippututkijoiden tuottavuutta on tutkittu melko paljon, mutta ilmiönä se on hyvin moniulotteinen. Harvemmin vältytään pohtimasta kysymystä: ”miten laatua mitataan”. Julkaisujen saamien viittausten määrää on tieteentutkimuksessa pidetty suuntaa-antavana laadun indikaattorina. Tämä perustuu siihen olettamukseen, että viittausten määrä kertoo kirjoittajan näkyvyydestä ja mahdollisesti myös ansioituneisuudesta tiedeyhteisössä. Julkaisujen tai kirjoittajien saamaa huomiota eli niihin kohdistettuja viittauksia voidaan tutkia viittausanalyysin avulla. Viittausanalyysin suosio on kasvanut viime vuosikymmeninä voimakkaasti helppokäyttöisten kaupallisten viiteindeksitietokantojen myötä.   Runsaiden viittausmäärien syynä voivat kuitenkin ansioiden sijasta olla kiistanalaiset tai jopa virheelliset tutkimustulokset. Tutkijan maineen vaikutustakaan ei sovi unohtaa. Tunnettuus johtaa viittausmäärien, erilaisten palkintojen ja sen myötä arvostuksen kumuloitumiseen, minkä vuoksi ilmiöstä on eräskin Robert K. Merton käyttänyt nimitystä ”Matteus-efekti”. Tutkijat ovat myös keksineet erilaisia kepulikonsteja tilastojensa kohentamiseksi. Näitä ovat esimerkiksi omiin aikaisempiin julkaisuihin viittaaminen, tutkimustulosten pilkkominen useaksi artikkeliksi sekä lukuisiin yhteisjulkaisuhankkeisiin osallistuminen.   Julkaisun (tai laajemmin: tieteellisen toiminnan) laadukkuutta tai yhteiskunnallista merkittävyyttä voidaan usein arvioida vain historiallisesta perspektiivistä. Absoluuttista laatua mittaava laskukaava odottaa keksijäänsä. Tämä ei toivottavasti kuitenkaan johda siihen, että määrällisiä mittareita aletaan pitää ainoina merkityksellisinä mittareina.   Niin, ja omaa häntäähän kannattaa aina nostaa eli lisätietoa aiheesta kaipaavat voivat tutustua pro gradu -tutkielmaani osoitteessa: http://www.kansalliskirjasto.fi/kirjastoala/finelib/vaikuttavuus/tutkimus_ja_selvitystyo.html   Anna-Sofia