Omaa ajattelua avartamassa – ECIL 2017

14.11.2017

Lähtiessäni ECIL2017-konferenssiin minulla oli melko selkeä kuva siitä, mitä tarkoitan puhuessani työelämän informaatiolukutaidosta (IL). Matka St Maloon osoitti kuitenkin, että asian voi ymmärtää jopa hämmentävän monella tavalla. Konferenssiesityksissä työelämän IL saattoi tarkoittaa oman työyhteisön informaatiovirtojen hallintaa erilaisten työyhteisöjen informaatiokäytänteiden tunnistamista kirjasto- ja informaatiotieteiden opiskelijoiden työllistymistä muualle kuin kirjastoon että kirjastoalalla tulee ottaa haltuun uusia, työhömme ei niin perinteisesti kuuluneita osaamisia. IL näyttää myös haarautuneen yhä useampiin alalukutaitoihin, jotka liittyvät esimerkiksi talouteen, tekijänoikeuksiin tai terveyteen. Kuilu ja kuinka se kurotaan Konferenssin kaikki pääpuhujat toivat esiin työelämän muutoksen sekä korkeakoulumaailman ja työelämän välisen kuilun. Opiskelijoille ei synny oppimistehtävien yhteydessä annettavasta IL-opetuksesta taitoja, joita voisi suoraan soveltaa työpaikoilla. Bonnie Cheukin mukaan ongelma on, että akateeminen IL-yhteisö on katsonut asiaa omasta, liian kapeasta ikkunasta ja kadottanut ns. ison kuvan. Meiltä puuttuu malli, joka ohjaisi työelämän IL:n opettamista ja soveltamista työelämässä. Cheuk näkee IL:n suuren potentiaalin yritysmaailmassa strategisen työn välineenä. Hän puhuu tietoperustaisesta strategiatyöstä, jossa juuri IL-taidot ovat keskeisiä. Ongelmana on, että puhumme samasta asiasta eri käsitteillä. Yritysmaailmassa ei tunnisteta IL-käsitettä ja kuinka siihen liittyvällä osaamisella voidaan edistää yrityksen strategiaa ja liiketoiminnan kasvua. IL:stä voisi puhua tutkimustaitoina kriittisenä ajatteluna kykynä arvioida ja esittää tietoa digitaalisina taitoina. Näin olisimme lähempänä yhteisymmärrystä. Myös Charles Inskip puhui esityksessään käsitteisiin liittyvistä ongelmista. Opinnoissa ja työelämässä informaatioon liittyvä sanasto ei kohtaa toisiaan. Näin IL-taitoihin liittyvät osaamisvaatimukset jäävät tunnistamatta siirryttäessä koulutusympäristöstä työelämään. Cheuk haastaakin kirjastoammattilaiset: onko meillä rohkeutta siirtyä pois opettajan roolista ja kouluympäristöstä? muuttaa IL-opetusta reflektoivaan suuntaan? auttaa oppijoita ymmärtämään erilaisia skenaarioita ja systeemejä sekä liikkumaan ketterästi erilaisten ympäristöjen välillä ja ymmärtämään niiden rajoituksia? Tavoitteena on IL-taitoinen työntekijä, joka auttaa yritystä luomaan tietoperustaisen strategian ja ympäristön, jossa oleellinen tieto kulkee hyvin.   IL - työkalu työelämän muutoksessa Näitä taitoja tarvitaan kaikenlaisessa työssä.Andrew Whitworthin esityksen keskiössä oli myös erilaisuus hieman toisesta näkökulmasta. Hänen mukaansa IL on merkityksellistä, jos käytämme sitä työkaluna tunnistaa erilaisuus laajemminkin kuin kielen tasolla. IL:n avulla voimme arvioida erilaisissa konteksteissa ja eri aikoina syntynyttä erilaista tietoa. Meidän tulee kohdata nämä erilaiset informaatioyhteisöt ja -käytänteet niiden arvoja ja toimintatapoja kuunnellen. Keskustelun kautta voimme tarjota tilanteeseen ja ympäristöön sopivia ratkaisumalleja. Käytännön esimerkkinä hänellä oli meillekin hyvin ajankohtainen asia: työyhteisön siirtyminen uusiin monitilatyötiloihin ja sen vaikutus työyhteisön informaatiokäytänteisiin. Erilaisuuden tunnistaminen antaa IL:lle poliittisen luonteen. Stéphane Goldstein keskittyi esityksessään työelämän muutokseen ja sen myötä muutostarpeisiin IL:n opetuksessa. Mitä jää jäljelle automatisoidussa maailmassa ja ”keikkataloudessa”, jota leimaavat mm. työsuhteiden epävarmuus, itsensä työllistäminen sekä työn yleinen sirpaleisuus? Goldsteinin vastaus on kriittinen ajattelu, luovuus, henkilökohtainen vuorovaikutus, verkostoituminen, kyky yhteistyöhön ja tunneäly. Lisääntyvä teknologinen kehitys on muuttanut yleisiä työelämätaitoja. Nyt tarvitaan kykyä mm. autonomiaan, ongelmanratkaisuun ja verkostoitumiseen. Goldsteinin mukaan uudessa tilanteessa ongelmana on se, että nykyiset visiot IL:stä koskevat korkeakouluperustaisia ammatteja (white collar). Miten suorittavan työn (blue collar) tekijät, kuten siivoojat tai huoltomiehet, ovat osa organisaation informaatiokulttuuria? Miten itsensä työllistämiseen ja pätkätöihin liittyviä kysymyksiä voidaan ratkaista IL-taidoilla? Muuttuvassa tilanteessa hän näkee IL:n arvon kykynä selvittää omat oikeudet työelämässä ja kykynä oppia nopeasti uuden työpaikan työkulttuuri ja informaatioympäristö. Yksilön tasolla nopeat vaihdot tilanteesta toiseen korostavat hänen ”hoksaavuuttaan” ja ”kimmoisuuttaan” informaation suhteen.     Fake news ja IL Tänä vuonna esityksissä nousi esiin myös IL:n poliittinen aspekti, josta en ole kuullut aikaisemmissa konferensseissa. Ilmapiiriä sähköisti valeuutiset - fake news. Whitworth aloitti esityksensä kommentoimalla Englannin brexit-äänestyksen kampanjointia. Yleisökysymysten yhteydessä oli havaittavissa myös itsesensuuria siinä, mitä asioita esiintyjät halusivat kommentoida julkisesti. John M. Budd ja John N. Gathegi ottivat sen sijaan aiheeseen reippaasti kantaa valeuutisiin keskittyvissä esityksissään. Väärän tiedon ja puolitotuuksien levittäminen vastustajasta ei sinällään ole uusia asia ihmiskunnan historiassa. Nyt verkko ja sosiaalinen media kuitenkin mahdollistavat ”uutisten” leviämisen laajalta ja nopeasti suoraan ”kuluttajalle”. Perinteisten medioiden journalistinen suodatus ja faktantarkistus jäävät tällöin puuttumaan. Uudenlaisessa uutisympäristössä kyky erottaa feikki luotettavasta sosiaalisen median uutisvirrasta onkin entistä tärkeämpää. Kriittinen lukutaito ja monipuolisten lähteiden käyttö muuttuvat tieteellisistä kompetensseista yleisiksi (työelämän)taidoiksi. IL:n opetuksessa onkin otettu käyttöön erilaisia malleja verkkoaineiston analyysiin. Näitä ovat mm I-LEARN -malli ja CRAAP -testi. St. Malo Ajatteluani avasi myös itse konferenssipaikka, St. Malo, joka osoittautui helpoksi paikaksi olla. Vapaa-ajalla tutustuttiin kollegojen kanssa paikalliseen ruokakulttuuriin ja lähiympäristöön. Inspiroivan konferenssi-matkan kruunasi retki Unescon maailmanperintökohteeseen, Mont Saint-Michelin luostarisaarelle. Paikka itse oli kuin Tylypahka ja sen pääkatu kuin Viistokuja.       710-luvulla rakennetusta rukoushuoneesta luostariksi kasvanut linnamainen rakennuskompleksi toimi 1800-luvulla vankilana. Sääli, koska vankilajakson aikana tuhottiin kaikki koristeelliset maalaukset. Rakennus on joka tapauksessa hyvin vaikuttava. Alueen maisemat ovat upeita - lisänsä siihen tuo voimakas vuorovesi, jonka vaihtelu kertojasta riippuen on 10-20 km. Paljastuneelle merenpohjalle ei ollut menemistä ilman opasta, koska osa alueesta on juoksuhiekkaa. Tässä muutama nosto ECIL2017 -konferenssista. Paljon virikkeitä ja ajateltavaa. Tapahtuman esityksiin voi tutustua tarkemmin konferenssin sivuilla.   -Hellevi Hakala

2512 kertaa kiitos!

20.10.2017

Meille on kirjastossa tärkeää kuulla, mitä sanottavaa asiakkailla on palveluistamme. Varsinkin nyt, kun olemme suunnitelleet uusia kirjastoja peräti kolmelle kampukselle. Haluamme, että uudet kirjastomme palvelevat asiakkaittemme tarpeita. Tietoa kyselyn avulla Kysyimme muiden ammattikorkeakoulukirjastojen kanssa yhteisvoimin asiakkaiden mielipiteitä kirjastojen palveluista ja tiloista. Verkkokysely toteutettiin keväällä 2017. Metropolian kirjasto sai peräti yli 2500 vastausta, mikä on loistava juttu. Kiitämme kaikkia vastanneita! 84% vastaajista piti Metropolian kirjaston palveluja kokonaisuutena melko tai erittäin hyvänä. Haluamme kuitenkin kehittyä ja siksi perehdyimme vastauksissa tarkemmin sanallisiin palautteisiin. Työstimme vastauksia työpajassa, jossa ryhmittelimme palautteita aiheen mukaisesti. Sen jälkeen jaoimme lajitellut palautteet niille tahoille kirjastossa, jotka voivat parhaiten niitä hyödyntää, kun kehittävät kirjaston palveluja. Tiloja koskevat palautteet menivät kirjaston kampussuunnitteluryhmälle Verkkopalveluja koskevat palautteet verkkopalvelukoordinaattorille Kokoelmia koskevat palautteet hankinnan ja luetteloinnin suunnitteluryhmälle ja niin edelleen. Näin toimimalla haluamme varmistaa, että palautteista nousevat kehittämistarpeet huomioidaan kirjaston kehittämistyössä ja toimintamme kehittyy paremmin vastaamaan asiakkaidemme tarpeita. Näihin asioihin asiakkaamme haluavat muutosta Kirjaston kyselyjen vastauksissa on muutama kestoaihe, näin myös tänä vuonna. Näitä on muun muassa Lisää hiljaista työskentelytilaa Lisää ryhmätyötilaa Lisää tietokoneita Lisää kurssikirjoja Pidemmät aukioloajat Tänä vuonna palautteissa kaivattiin myös verkkomaksamismahdollisuutta. Toivomme, että kun pian toimimme neljällä kampuksella uusissa tai uudistuneissa kirjastotiloissa, ainakin tiloihin, laitteisiin ja aukioloaikoihin kohdistuva tyytymättömyys vähenee. Myös verkkomaksu on valmisteilla, julkaisuajankohdasta ei vielä ole tarkkaa tietoa.  Yleisiä sanallisia palautteita on nähtävillä kirjastoissa vielä lokakuun ajan. Muistathan, että voit antaa meille palautetta ympäri vuoden! Voit antaa palautetta monella tavalla: verkkolomakkeella, chatissä tai paikan päällä kirjastossa. Päivi Karhumetsä & Päivi Ylitalo-Kallio  

Kirjaston matka Arabiaan – keväästä syksyyn

4.10.2017

Arabian, Ruoholahden ja Tikkurilan kirjastot sulkivat ovensa viime keväänä. Olimme valmiina siirtymään kirjastojen yhdistämisessä vuosien suunnittelusta käytännön toteutukseen. Uusi kulttuurialan yhteinen kirjasto avautuisi Arabian kampuksella syksyllä 2017. Muutto oli iso ponnistus kaikille kolmelle pienelle kirjastolle. Ja koko Metropolian kirjastolle, olihan esimerkiksi kirjaston järjestelmätiimi mukana yhdistämällä kokoelmatietokannat. Arabiassa ja Ruoholahdessa tiedot kokoelmista olivat ennestään Taideyliopiston Arsca-tietokannassa. Tietojen siirtäminen Metropolian kirjaston MetCat-tietokantaan ja erilaisten käytäntöjen yhtenäistäminen helpottaisivat arkeamme merkittävästi. Yhden tai kahden työntekijän kirjastoista siirtyminen isompaan kirjastoon on meille tervetullut muutos. Tiimityöskentely ja tehtävien jakaminen helpottuu isommassa joukossa.   Arabian kirjasto Arabiassa kirjasto toimi pitkään yhdessä Aalto-yliopiston kanssa. Aalto-yliopiston kirjasto siirtyi syksyllä 2016 Otaniemeen, mikä oli valtava muutos. Lukuvuonna 2016-2017 Arabiassa toimi Metropolian ja Pop & Jazz Konservatorion väliaikaiskirjasto, koska muuttoja ja isompia remontteja odoteltiin alkavaksi tulevana kesänä. Kirjasto suljettiin juuri ennen vappua ja aineisto pakattiin odottamaan remontin valmistumista.         Sillä välin Ruoholahdessa Yhteistyökirjasto Ruoholahdessa suljettiin muuton valmistelua varten hyvissä ajoin. Metropolian ja Helsingin Konservatorion kokoelmat oli järjestetty hyllyihin toistensa lomaan. Vain etusivun tai kannen leima kertoo kummalle organisaatiolle nuotti tai kirja kuului. Ennen kuin voitiin ryhtyä pakkaamaan, olikin Metropolian aineisto poimittava 33 000 niteen kokoelmista yksitellen. Tämä kesti kuusi viikkoa - onneksi saimme talkooapua muista Metropolian kirjastoista lähes päivittäin!   Samaan aikaan Tikkurilassa Kirjasto suljettiin toukokuun alussa ja valmistauduttiin muuttoon mm. viime hetken poistoja tehden. Kesäkuun puolivälissä muuttomiehet pakkasivat aineiston henkilökunnan ohjeiden mukaisesti. Samalla kirjojen järjestystä muutettiin täysin aiempaan verrattuna. Arabia elokuu 2017 Palattuamme kesälomalta Arabian kirjastotilan remontti oli edelleen kesken. Kun lattiaremontti käynnistyi, tilan muodonmuutos oli nopea. Vanhassa teollisuusrakennuksessa pehmeät ja pölyämättömät kokolattiamatot vaimentavat ääntä ja mattojen harmaan ja siniset sävyt raikastavat tilaa.       Meillä oli kiire saada kirjat ja muut aineistot opiskelijoiden ja opettajien käyttöön, vaikka kirjaston kalustus olikin vielä kesken. Kun pääsimme vauhtiin, sadat muuttolaatikot tyhjenivätkin nopeassa tahdissa. Ahkerat talkoolaiset muista kirjastostoista olivat tässäkin urakassa suureksi avuksi.     Osa irtokalusteistakin ehti saapua ja saatiin paikoilleen juuri sopivasti 1. aukiolopäiväksi. Arabian kampuksen kirjasto avattiin maanantaina 11.9.. Arabian kampuksen muuttajaiset 13.9. Arabian kampuksella juhlistettiin kulttuurialojen yhteen muuttamista, vaikka kampus valmistuu vähitellen ja osa toiminnoista on väistötiloissa. Pelisuunnittelijat pystyttivät muuttajaisten ajaksi kirjastoon pelinurkan, jossa pääsi tutustumaan opiskelijoidemme tekemiin virtuaalipeleihin.     Työ jatkuu Arabian kampuksen kirjastossa näkyy edelleen yhdistettyjen kirjastojen historia esimerkiksi kirjojen selkätarroissa. Samaa kirjaa saattaa löytyä useammasta eri paikasta. Sulautamme vähitellen aiemmat kokoelmat yhdeksi. Arabian kirjastotila on vielä muutoksessa. Saamme syksyn aikana lisää kalusteita, esimerkiksi ikkunaseinälle rakennetaan penkkejä ja tilan päätyihin kiinteät hyllyt. Läppärityöpisteitäkin on tulossa lisää. Odotettuja ovat myös uudet lehtikaapit, johon kaikki kulttuurialan lehdet mahtuvat houkuttelevasti esille.  Kun kirjastotila valmistuu kokonaan, se on ensimmäinen lopullinen tila uudella Arabian kampuksella. Tervetuloa tutustumaan! Voit seurata Arabian kirjastoa Facebookissa.   - Arabian kirjaston väki eli Anna Kanerva, Annika, Maarit ja Sinikka