Tiedon janoa

Johtamisessa ja työelämässä ylipäätään on menossa suuria muutoksia. Kirjastonjohtajien neuvottelupäivillä Turun linnassa kuulin tästä kiinnostavia puheenvuoroja. Neuvottelupäivien otsikkona oli ”Onko tulevaisuuden johtaja robotti? Osaamisen johtaminen ja digitaalisuus kirjastossa.” Merkityksellisyys ja kuuntelu Maija-Riitta Ollila puhui ilmiöstä nimeltä kutsumus 2.0. Siinä sisäinen palkitseminen ja merkityksellisyyden kokeminen on tärkeämpää kuin aineellinen palkitseminen. Alamme kysyä: ”Vastaanko minä maailman tarpeisiin jollain olennaisella tavalla?” tai: ”Mitä tehtävää kohtaan tunnen intohimoa?” Työn tekemisessä ei ole enää kyse moraalisesta velvoittavuudesta vaan sisäisestä motivaatiosta. Erkki Sutinen puhui tarinajohtamisesta. Hänen mukaansa johtajan tärkein tehtävä on ihmisten kuuntelu. Johtaminen ei saisi olla kaavakkeiden täyttämistä. Järjestelmät voisi rakentaa sellaisiksi, että ne saavat ihmisten tarinat esiin. Strategiajohtamisen sijaan tulisi siirtyä luottamusjohtamiseen. Luottamus sekä omaan että toisten osaamiseen ja hyvään tahtoon synnyttää aloitteellisuutta ja hetkeen tarttumista. Strateginen johtaminen puolestaan on menneen raunioilla johtamista. Johtaja ja johtaminen ikään kuin piiloutuvat menneisyyteen. Organisaatio on silloin kuin Turusta Tukholmaan ja takaisin seilaava risteilyalus - ilman uteliaisuutta ja avoimuutta elämän yllätyksille. Romantisointi romukoppaan Alf Rehn puhui muutoksesta, digitalisaatiosta ja johtajuuden kriisistä. Tunnemme olevamme valtavassa muutoksessa, joka on nopeampi kuin koskaan ennen. Aiemmille sukupolville teknologinen muutos oli kuitenkin suurempi kuin meille, esimerkkinä vaikkapa puhelin.  Muutosta ei pitäisikään romantisoida. Digitalisaatio esimerkiksi on vain sekametelisoppa-käsite, joka on luotu tämän päivän jumalkuvaksi. On vaikea nähdä tärkeitä asioita, kun on muutoksen myrskyn keskellä. Silloin kaivataan suurta johtajaa, joka tietää mitä tehdä. Ongelma on se, että johtajat ovat myös samassa tilanteessa.  Samaan aikaan kun haetaan suurta johtajaa, myös epäillään johtajan kykyjä. Kun nykypäivän johtajat myös itse epäilevät kykyjään, on käsissä johtajuuden kriisi. Käytännössä johtajuus on kuitenkin paradoksaalista: se, minkä ei pitäisi toimia, voikin toimia. ”Aidosti paska” johtaja voi olla parempi kuin hän, joka jatkuvasti muuttaa käytöstään uusimpien virtausten mukana. Parempi olisi yrittää löytää oma persoonallisuutensa ja linjansa kuin poukkoilla kaiken uuden perässä. Perspektiiviä historiasta Viimeisenä ohjelmassani oli Turun linnan kauhukierros. Kuulimme Turun linnan yli 700 vuoden historiasta, vangeista, hirttämisistä sekä entisajan elämästä ja uskomuksista. Keskiajalla rangaistus rikoksesta ei yleensä ollut vangitseminen, vaan se saattoi olla raipaniskuja tai kivittämistä hengiltä. Anatomian tuntemus perustui enemmän uskomuksiin ja mielikuvitukseen kuin tosiasioihin. Uskottiin esimerkiksi, että kohtu voi liikkua naisen kehossa edestakaisin. Jos nainen ei tullut raskaaksi, saattoi kohtu olla liikkunut kurkkuun asti. Jos kohtu tällöin takertui kurkkuun, oli seurauksena tukehtuminen. Kun vertasin tuon ajan ihmisten olosuhteita ja ajattelua nykypäivään, aloin saada perspektiiviä näiden kahden päivän aikana kuulemiini asioihin. Kotimatkalla junassa mieleeni palasi Marja-Riitta Ollilan viimeiseksi esittämä kysymys: ”Montako jäljellä olevaa päivää aion viettää murehtimalla?”  Toivottavasti en yhtäkään! Pyrin pysähtymään tähän hetkeen ja olemaan murehtimatta mennyttä tai tulevaa. Jos pystyn olemaan läsnä tässä hetkessä, pystyn olemaan avoimena hiljaisille signaaleille. Voin luottaa, että oma innostukseni vie minua oikeaan suuntaan. Sen sijaan että pyrkisin jatkuvasti muuttumaan työelämän vaatimusten mukaiseksi, olen alkanut miettiä mitä annettavaa juuri minulla olisi työyhteisölleni. Näihin seminaarin herättämiin ajatuksiin olen saanut innostusta myös seuraavista viime aikoina lukemistani kirjoista: Löydä sisäinen motivaatiosi: tee elämästä mielekäs / Saarenpää, Jari (2017) Moninaisuuden johtaminen : ytimessä johtajan itsetuntemus  / Ajanko, Sari (2016) - Päivi Karhumetsä