Avainsana: integraatio

Suuntaviivoja kansainvälisyyteen ohjausalan ammattilaisille

placeholder-image
8.6.2018

Ohjausalan ammattilaisen työllä voi olla suuri merkitys siihen millaisia ratkaisuja ihminen elämässään tekee tai miten hänen osaamisensa tulee hyödynnetyksi työelämässä. Kansainvälisyyden lisääminen on tällä hetkellä tärkeää Suomessa niin maahanmuuttajan kuin Suomesta lähtevänkin osaamisen näkökulmista. Tässäkin työssä ohjausalan ammattilaiset voivat tuoda uusia mahdollisuuksia ja ratkaisumalleja: he auttavat ja tukevat ohjattavaa löytämään oikean väylän osaamisensa täydentämiseen ja hyödyntämiseen myös kansainvälistymisen näkökulmasta. Euroguidance tukee ohjausalan kansainvälisyyttä Ohjausosaamisen potentiaali on huomioitu myös Suomen kansainvälistymisstrategiassa. (1). Ohjausalan ammattilaisten työn apuna Suomessa toimii Euroguidance-keskus, joka tukee ohjausalan ammattilaisten osaamisen kehittymistä erityisesti kansainvälistymisen näkökulmasta. Työskentelen Metropolia Ammattikorkeakoulussa ohjaustehtävissä ja kehitän työssäni maahanmuuttajien osaamisen tunnistamiseen tähtääviä toimintatapoja (SIMHE Metropolia). Toimintakaudella 2018-2020 olen mukana Euroguidance-keskuksen työn tukena toimivassa asiantuntijaryhmässä yhdessä eri ohjausalojen edustajien kanssa (*). Asiantuntijaryhmämme tarkastelee ja tukee Euroguidance -toimintaa eri näkökulmista ja on myös osa Euroguidance -tiimin itsearviointiprosessia. Jokainen jäsen tuo työskentelyyn lisäksi kansainvälisyys- ja ohjausosaamistaan niin omalta alaltaan kuin alueeltaan Suomessa. Kansainvälisyys vaatii monia näkökulmia ja monenlaista ohjausta Ensimmäinen asiantuntijaryhmämme tapaaminen oli toukokuun alussa Opetushallituksessa. Vietimme tiiviin iltapäivän keskustellen siitä, millaisin keinoin suomalaisia, ja etenkin nuoria, tulisi tukea kansainvälistymisessä osana urapolkuaan. Esille nousivat kansainvälisyyteen ohjaamisen tarve kaikilla kouluasteilla sekä erityisesti globaalit muutokset ja digitalisaatio sekä niiden tuomat haasteet ja hyödyt ohjauksessa ja työelämässä. Totesimme keskustelumme aikana, että maahanmuuttajat tuovat puolestaan toisenlaisen näkökulman kansainvälisyyteen, sillä heidän ohjauksessaan keskeistä on nimenomaan suomalaiseen yhteiskuntaan integroiminen koulutuksen tai työn kautta. Euroguidance työryhmän jäsen Jaakko Helander huomioi, että maahanmuuttajat ja myös ohjaushenkilöstö tarvitsevat välineitä maahanmuuttajien aiemmin hankitun osaamisen tunnistamiseen ja ohjaukseen soveltuville jatkopoluille (2). Opetushallituksen vastaavan asiantuntijan, Irma Garamin, pitämä esitys toukokuun alussa julkaistusta tutkimuksestaan koskien suomalaisia tutkinto-opiskelijoita ulkomaisissa korkeakouluissa (3) toi mielenkiintoisen lisän tapaamiseemme. Suomalaiset opiskelijat pohtivat ulkomailla opiskellessaan pitkälti samoja asioita kuin maahanmuuttajataustaiset korkeasti koulutetut Suomessa: miten minun osaamiseni tunnistetaan Suomessa, ja miten sopeudun palatessani suomalaiseen yhteiskuntaan? Vain noin neljännes opiskelijoista uskoikin tutkimuksen mukaan palaavansa takaisin Suomeen. (4). Yhdessä eteenpäin Osaavan työvoiman saaminen Suomeen on keskeinen osa tämän hetkistä maahanmuuttopolitiikkaa, sillä Suomessa tarvitaan kansainvälistä osaamista monilla eri aloilla. SIMHEn ohjausasiakkaat sekä myös korkeakoulujen ulkomaiset tutkinto-opiskelijat tulisikin nähdä voimavarana, ja heidän yhteiskuntaan integroimisensa ja osaamisen tunnistamisensa tulisi tuoda yhä vahvemmaksi osaksi Suomen kansainvälistymistrategiaa myös ohjauksen näkökulmasta. (1). SIMHE-työssä Metropoliassa olemmekin tehneet tiivistä yhteistyötä ja verkostoituneet lukuisten koulutus- ja ohjausalojen toimijoiden kuten Ohjaamojen, toisen ja korkea-asteen oppilaitosten sekä kotokoulutusorganisaatioiden kanssa viimeisen kahden vuoden aikana. Lisäksi olemme tehneet paljon yhteistyötä Opetushallituksen eri yksiköiden kanssa, jotta voimme palvella yhä paremmin maahanmuuttajataustaisia ohjausasiakkaitamme. Aloitimme ja päätimme yhteisen Euroguidance-asiantuntijaryhmän iltapäivämme kiteyttämällä jokaisen odotukset ja päivän tunnelmat yhteen sanaan. Minun päätösanakseni nousi ensimmäisenä mieleen eteenpäin, sillä sain iltapäivästä paljon uusia ajatuksia ja ideoita SIMHE-ohjaustyöni tekemiseen. Uskon myös, että yhteinen verkostomatkamme tulee olemaan hyödyllinen ja antoisa niin Euroguidance-keskuksen kuin jokaisen ohjaustyön asiantuntijankin kannalta. *) Asiantuntijaryhmän jäsenet on nimetty SIMHE-Metropolian lisäksi Opetus- ja kulttuuriministeriöstä, Työ-ja elinkeinoministeriöstä, Opetushallituksesta, Jyväskylän yliopiston koulutuksen tutkimuslaitoksesta, HAMK Ammatillisesta opettajakorkeakoulusta, Itä-Suomen yliopiston ohjauskoulutuksesta, Suomen opinto-ohjaajat ry:stä, Koordinaatti, Nuorten tieto-ja neuvontatyön kehittämiskeskuksesta, ELY-keskuksesta, Ohjaamosta, Ylä-Savon ammattiopistosta, Lehtipuun peruskoulusta, TE-palveluista ja Tokmanni Oy:stä. Lähteet 1. Töihin Suomeen - Hallituksen maahanmuuttopoliittinen ohjelma työperusteisen maahanmuuton vahvistamiseksi. 2018. Sisäministeriön julkaisu 1/2018. Sisäministeriö: Helsinki Haettu [1.6. 2018] osoitteesta http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/160444 2. Parkkonen, V. & Helander, J. (2017). Uusia keinoja korkeasti koulutettujen maahanmuuttajien osaamisen tunnistamiseen. HAMK Unlimited Professional 24.8.2017. Haettu [1.6. 2018] osoitteesta https://unlimited.hamk.fi/ammatillinen-osaaminen-ja-opetus/urareitti-hanke/ 3. Garam I. (2018) Suomalaisten tutkinto-opiskelu ulkomaisissa korkeakouluissa. Tuloksia kyselystä. Raportit ja selvitykset 2018:18 https://www.oph.fi/download/190562_suomalaisten_tutkinto-opiskelu_ulkomaisissa_korkeakouluissa.pdf 4. Faktaa express https://www.oph.fi/julkaisut_2018/faktaa_express_5a_2018 Euroguidance http://www.cimo.fi/palvelut/euroguidance Maailmalle.net http://maailmalle.net/  

Tervetuloa Suomeen töihin

26.1.2018

SIMHE-Metropolia on palvellut kohta kaksi vuotta Suomeen muuttaneita korkeakoulutettuja maahanmuuttajia auttamalla tarkoituksenmukaisen koulutus- ja urapolun  löytämisessä (Maahanmuuton vastuukorkeakoulutoiminta, 2017). Toimintamme alkumetreillä yleinen yhteiskunnallinen keskustelu ja asenneilmapiiri oli suuria tunteita herättävä. Nyt alkuvaiheen rajat kiinni -keskustelu on selvästi vähentynyt. Vuoden 2018 vaihteessa julkaistun hallituksen Töihin Suomeen* -ohjelman viesti peräänkuuluttaa tarvetta enemmänkin ”tervetuloa Suomeen” asenteelle ( Hallituksen maahanmuuttopoliittinen ohjelma työperusteisen maahanmuuton vahvistamiseksi, 2018). Näkökulma sopiikin erinomaisesti tilanteeseen, jossa Suomen talouden kasvun ennustetaan jatkavan kasvua edelleen 2,4 % v. 2018 ja väestöennusteet kertovat karua kieltä väestöllisen huoltosuhteen heikkenemisestä. Miksi kaikki eivät haluaisikaan tulla Suomeen? Maahanmuuttajailmiön ympärillä käytävässä keskustelussa on yhä enemmän noussut pohdintaan se tosiasia, että Suomi ei jostain kumman syystä houkuttelekaan kaikkia kansainvälisen taustan omaavia. Suomessa tarvitaan kuitenkin jo nyt eikä pelkästään tulevaisuudessa osaavia maahanmuuttajataustaisia työntekijöitä. Siksi onkin hyvä, että nyt on tartuttu peiliin ja todettu, että se kuva mikä peilistä näkyy, ei ehkä miellytäkään kaikkia kansainvälisiä osaajia. SIMHE (Supporting Immigrants in higher Education in Finland)-palvelut ovat Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaa toimintaa korkeakoulutettujen ja korkeakoulukelpoisten maahanmuuttajien kotouttamisen tukemiseksi. Ohjaus-ja neuvontapalveluja järjestävät Metropolia ammattikorkeakoulun lisäksi Karelia ja Oulun ammattikorkeakoulut sekä Helsingin, Jyväskylän ja Turun yliopistot. Ohjauspalveluiden rinnalla SIMHE- Metropoliassa on kehitetty myös liiketalouden ja tekniikan alojen korkeasti koulutettujen maahanmuuttajien osaamisen tunnistamisen palvelu. Viime vuoden lopulla vierailin Joensuussa Karelia ammattikorkeakoulussa kertomassa SIMHE-Metropolian osaamisen tunnistamisen toimintamalleista. Tavoitteena oli palvelun laajeneminen myös heille. Päivän teema konkretisoitui illalla hotellin saunassa. Päädyin mielenkiintoiseen keskusteluun puolalaisen rouvan kanssa, joka työskenteli Italiassa EU:n metsävirastossa.Rouva kertoi juuri tulleensa miehensä kanssa tutustumaan Joensuuhun, sillä hänelle oli esitetty siirtoa Italiasta Joensuuhun. Keskustelumme kauniista lumisesta pakkassäästä siirtyi hyvin nopeasti insinöörimiehen mahdollisen työpaikan löytymiseen ja kahden kouluikäisen lapsen koulunkäyntiin.  Suomen Pisa-maine oli rouvan tiedossa, mutta lasten mahdollisuus käydä englannin kielellä koulua ja miehen asiantuntijuuteen sopiva työllistyminen olivat erityisesti häntä mietityttäviä asioita. Samalla, kun harmittelin huonoa Joensuun alueen tietämystäni, toivoin mielessäni, että vierailuohjelmassa olisi huomioitu myös rouvan mies ja hänelle olisi räätälöity omaa ohjelmaa hänen tekniseen korkeakoulutaustaansa liittyen. Investointi tulevaisuuteen kannattaa! Tällä hetkellä SIMHE-Metropolian asiakaskunnan enemmistönä ovat jo useamman vuoden Suomessa asuneet korkeakoulututkinnon suorittaneet maahanmuuttajat. Koska valtaosa Suomessa asuvista ulkomaalaistaustaisista on työikäisiä, ovat Suomessa asuvien maahanmuuttajien työllistymistä tukevat koulutuspalvelut erittäin tärkeitä. Iloksemme olemmekin huomanneet myös työperäisen maahanmuuton myötä Suomeen tulleiden puolisoiden löytäneen SIMHE-palvelut. Metropoliassa vuonna 2018 tavoitteenamme on jo olemassa olevien SIMHE- palveluiden vaikuttavuuden arviointi ja maahanmuuttajien korkeakoulutuksessa kotoutumista edistävien toimenpiteiden edelleen kehittäminen. Kehittämistyö on käynnistynyt useamman hankkeen myötä, muun muassa maahanmuuttajille suunnattujen korkeakouluopintoihin valmentavien koulutusten kehittämishanke Valmentavasta Valmiiksi, uusien työllisyyttä ja yrittäjyyttä edistävien toimintamallien kehittämishanke  Duunipolku, maahanmuuttajille suunnattujen digitaalisten ohjauspalveluiden kehittämishanke SIMHEapp, korkeasti koulutetun maahan muuttaneen osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen viitekehys -ESR-hanke Urareitti Kotouttamistoimenpiteisiin panostaminen voidaan nähdä investointina, jonka voitot lunastetaan vasta tulevaisuudessa (Selvitys maahanmuuton taloudellisten vaikutusten kokonaisuudesta, 2017).Vaikka investoinnit sisältävät aina riskin, on ketterille kokeiluille nyt, jos koskaan tilausta. Tehtävämme onkin nyt erilaisissa kehittämisprojekteissa rakentaa konkreettisia toimintamalleja, joilla tavoitellaan koko perheen kotoutumisen onnistumista. Tässä rakennusprojektissa tarvitsemme hyvää kansallista tahtotilaa ja poikkihallinnollista toimijaverkostoa. SIMHE-Metropolia on valanut perustukset ja seinien rakennukseen haastamme vuonna 2018 erityisesti kaikki pääkaupunkiseudun kunnat ja työelämäyhteistyökumppanimme.   Lue lisää Maahanmuuton vastuukorkeakoulutoiminta https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/80706 Mitä tiedämme maahanmuuton taloudellisista vaikutuksista? Selvitys maahanmuuton taloudellisten vaikutusten kokonaisuudesta http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/160396 Taloudellinen katsaus, talvi 2017 http://vm.fi/julkaisu?pubid=23403 Tietoa SIMHE-Metropoliasta http://www.metropolia.fi/tietoa-metropoliasta/simhe/ Töihin Suomeen- Hallituksen maahanmuuttopoliittinen ohjelma työperustaisen maahanmuuton vahvistamiseksi https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/160444/Mamu_2018_FINAL_netti.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Hyvän mielen joululahja tai uudenvuodenlupaus

19.12.2017

"Kiitos Niina, nyt olen kuin uusi ihminen.” Tämän palautteen kuulin asikkaaltani SIMHE-Metropoliassa vain koska tein työtäni ja keskustelin hänen kanssaan tunnin ohjauskeskustelussa. Asiakkaamme ovat kaikenikäisiä aikuisia, jotka ovat muuttaneet Suomeen mistä vain maailmalta, suurin osa EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta (ks. OKM 2017, 25). Ohjaajan työni on todella palkitsevaa, koska asiakkaani ovat äärettömän kiitollisia ajastani. Olemmekin SIMHE-Metropolialla tunnistaneet kuinka ”tärkeää on auttaa maahanmuuttajataustaisia ymmärtämään aiemman koulutuksen ja työkokemuksen yhteensopivuus nimenomaan suomalaisessa kontekstissa ja näkemään omat mahdollisuutensa Suomessa” (Autero & Helander 2017). Yksi suurimmista haasteista maahanmuuttajille on kontaktien puute, vaikka monet kertovat haluavansa tutustua suomalaisiin. Sinäkin voit saada antoisia kohtaamisia Suomessa asuvien maahanmuuttajien kanssa. Voit valita elämäntilanteesi mukaan, haluatko antaa aikaasi, tukea toimintaa rahallisesti vai huomioida arjen kohtaamiset esimerkiksi harrastuksissa tai joukkoliikennevälineissä. Jos haluat olla yksi niistä, jotka ojentavat kätensä ja haluavat auttaa integraatiossa, vaihtoehtoja on monia. Tässä muutamia esimerkkejä: Mentorointiohjelmat Useat tahot järjestävät mentorointiohjelmia, joissa maahanmuuttaja mentorin avulla kuulee suomalaisesta työelämästä ja oppii ymmärtämään, miten voisi edistää työllistymistä omalle alalleen. Jos haluaisit maahanmuuttajan mentoriksi, löydät täältä listattuna vaihtoehtoja. Muutamiin ohjelmiin on parhaillaan haku käynnissä — ilmoittaudu vaikkapa joulun pyhinä mukaan ja anna hyvän mielen joululahja! ­ Ystävätoiminta Jos koet tärkeimmäksi olla läsnä maahanmuuttajan arjessa ja päästä kertomaan vinkkejä ja vaihtamaan kokemuksia, niin ystävätoiminta voisi olla sinua varten. Ystävätoimintaa maahanmuuttajille järjestää ainakin SPR sekä maahanmuuttajaäideille MLL. Jos sinun tai jonkun läheisesi aika ei juuri nyt riitä vapaaehtoistoimintaan, molempien järjestöjen sivuilta löytyy ohjeet toiminnan tukemiseen jäsenyydellä tai lahjoituksella. Sosiaaliset tapahtumat Esitin Euroguidancen järjestämän tilaisuuden puheeni lopuksi haasteen, jonka voit ottaa vastaan vaikka uudenvuodenlupauksena. Voisitko kysyä maahanmuuttajakontaktejasi mukaan seuraavaan mielenkiintoiseen ja hyödylliseen tapahtumaan? Se voi olla konferenssi, rekrytointimessu, verkostoitumistilaisuus tai sosiaalinen tapaaminen. Haasteena on saada maahanmuuttajia mukaan erityisesti tapahtumiin, joissa he ovat vähemmistönä enemmän kuin ympäröivässä yhteisössä. Suomi siirtyi tässä kuussa toiselle vuosisadalleen. Lähdetkö mukaan edistämään uutta vuosisataa antamalla jonkin näistä hyvän mielen lahjoista tai uudenvuodenlupauksista?   Lähteet: Autero, Marianne & Helander, Jaakko (2017) Korkeasti koulutettujen maahanmuuttajien ohjaus ja osaamisen tunnistaminen tukevat integroitumista. HAMK Unlimited Professional 9.10.2017. Haettu 9.12.2017 osoitteesta https://unlimited.hamk.fi/ammatillinen-osaaminen-ja-opetus/maahanmuuttajien-ohjaus OKM (2017) Maahanmuuton vastuukorkeakoulutoiminta. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2017:38. Luettavissa myös sähköisesti osoitteessa http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-263-502-0 Kuvan lähde: Monisha.pushparaj https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Multiculturalism.jpg Picture is licensed under the Creative Commons Attribution-Share Alike 3.0 Unported (CC-BY-SA) license.