Sote-alan masters-tutkintojen opiskelijat järjestivät ajankohtaisseminaarin uudistuvasta sosiaali- ja terveysalasta marraskuussa 2019 jo kuudetta kertaa. Tänä vuonna seminaarin teemana oli yhteiskunnallinen vaikuttavuus, jota tarkasteltiin lastensuojelun, vaikuttavuuden mittaamisen sekä terveydenhuollon digitaalisten ratkaisujen vaikutusarvioinnin näkökulmista.

Lastensuojelun vaikuttavuudesta on vain vähän tietoa

Yliopettaja Sirkka Rousu Metropolia Ammattikorkeakoulusta muistutti sote-alan ammattilaisten yhteiskunnallisesta tilivelvollisuudesta. Myös lastensuojelun tulee kyetä osoittamaan toimintansa tulokset ja vaikuttavuus. Asiakkailla – lapsilla, nuorilla ja heidän perheillään on oikeus odottaa, että he saavat juuri heidän tarpeidensa kannalta oikeanlaista apua ja tukea oikea-aikaisesti. Ammattilaisilla on velvollisuus kehittää työtään ja hyödyntää siinä asiakaskokemuksista ja työn vaikutuksista kertovaa tietoa. Kun käytetään yhteiskunnan voimavaroja, tulee lastensuojelusta vastaavien organisaatioiden käyttää resurssit niin, että palveluilla on vaikutusta.

Nykyisin lastensuojelusta tuotettu asiakastieto ei anna eväitä arvioida juurikaan lastensuojelun asiakasvaikuttavuutta eikä myöskään yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Keskeinen tieto olisi se, miten on onnistuttu varmistamaan lapsen kehitys ja terveys silloin, kun lapsen vanhemmat eivät ole pystyneet vastamaan lapsen tai nuoren tarpeisiin. Tällaista tietoa syntyy päivittäisessä asiakastyössä, mutta tietojärjestelmistä sitä ei saada ulos – kirjattu tieto ei ole rakenteisessa muodossa. Siksi tieto jää pääosin hyödyntämättä. Suurin osa nykytiedosta on asiakas-, lastensuojeluilmoitusten tai hoitovuorokausien määrätietoa. Tutkimustietoa lastensuojelun vaikutuksista ei tuoteta systemaattisesti.

Katse myös lastensuojelun onnistumistekijöihin!

Olennaista ei niinkään ole jonkin yksittäisen tukitoimenpiteen vaikuttavuuden arviointi. Vaikuttaviksi kuvattujen toimenpiteiden yhdistävät ominaisuudet liittyvät työskentelyotteeseen ja ihmisten väliseen vuorovaikutukseen: siihen, että ihminen tulee kohdatuksi, kuulluksi ja nähdyksi; siihen, että hän kokee olevansa osallinen ja merkityksellinen sellaisena ihmisenä kuin on; siihen, että toimitaan yhteistyössä luottamusta rakentaen; ja siihen, että kulloinkin auttamisessa on oikeanlainen intensiteetti sekä tarpeisiin ja tavoitteisiin sopivat tukitoimet. Lastensuojelun onnistumista vaikeuttavat työntekijöiden suuri vaihtuvuus ja suuret asiakasmäärät sekä osin myös täsmäpalvelujen puutteet.

Lastensuojelun onnistumista tullaan jäsentämään Onnistumisen tekijät -tutkimusryhmässä yhdessä neljän sosiaalialan ylemmän AMK-tutkinnon opiskelijan kanssa. Tuotamme avoimella kyselyllä tietoa ihmisten elämäntarinoiden avulla, ja pyydämme heitä myös itse jäsentämään onnistumistekijöitä. Samoin kokoamme avoimella kyselyllä tietoa lastensuojelun työntekijöiltä, ja myös työssä onnistumista mahdollistavista työskentelyolosuhteista.

Tutkija Erja Koponen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta tarkasteli seminaarissa vaikuttavuuden mittaamisen nykytilannetta ja kehittämistarpeita. Koponen esitteli Osallistavan sosiaaliturvan kuntakokeilussa hyödynnettyä AVAIN-mittaria. Sen avulla tuotetaan tietoa sosiaalityöstä, sen vaikutuksista sekä sosiaalityön asiakkaina olevien ihmisten elämäntilanteista. Mittari kehitettiin vuosien 2011 – 2012 aikana THL:n ja kuntien yhteistyöhankkeessa. Mittarin avulla asiakas ja työntekijä seuraavat asiakkaan kanssa sovittujen tavoitteiden saavuttamista ja siihen liittyviä tekijöitä. Osallistavan sosiaaliturvan kuntakokeilujen asiakasarvioinneissa ja asiakkaan tavoitesuunnitelmissa oli kirjattu erityisesti tilannetta tukevia tekijöitä, joista yleisimpiä olivat asiakkaan motivaatio, suhtautuminen palveluihin sekä perhesuhteet. Vaikeuttavista tilannetekijöistä yleisimpiä olivat taloustilanteeseen ja psyykkiseen terveyteen liittyvät tekijät.

Terveydenhuollon digitaalisten ratkaisujen vaikutusarvioinnin näkökulmista kertoi tuotantotalouden professori Paul Lillrank Aalto-yliopistosta. Alalla innovoidaan jatkuvasti uusia teknologisia ja digitaalisia ratkaisuja lääketieteen ja sairaanhoidon käyttöön, sekä sairauksien ehkäisyyn. Tärkeä kysymys meneillään olevissa kehityshankkeissa on, millaisin mekanismein uusi tuote on vaikuttanut ihmisten terveyteen ja millaisissa olosuhteissa tämä on toteutunut.

Lue koko artikkelin teksti Uudistuva sosiaalialan osaaminen –blogista.

Kirjoittajat:

Sirkka Rousu, yliopettaja, HT ja sosiaalityöntekijä & Katriina Rantala-Nenonen, lehtori, YTM.

Palliatiivisen hoidon osaamista tulee vahvistaa

Palliatiivinen hoito tarkoittaa parantumattomasta tai henkeä uhkaavasta sairaudesta kärsivän ihmisen ja hänen läheistensä aktiivista, kokonaisvaltaista ja moniammatillista hoitoa. Hoidon tavoitteena on kärsimyksen ehkäiseminen ja lievittäminen sekä elämänlaadun vaaliminen. (WHO 2009).

Palliatiivisen ja saattohoidon osaamisesta on Suomessa tehty kansallinen suositus, jotta voidaan taata hoidon tasavertainen saatavuus ja laatu (STM 2017). Suosituksessa otetaan kantaa muun muassa saattohoidon osaamiseen sekä järjestämiseen sosiaali- ja terveydenhuollossa. Suosituksesta huolimatta palliatiivisen hoidon osaaminen ja saatavuus vaihtelevat alueellisesti.

Hoitohenkilökunnan osaamiseen voidaan vaikuttaa kehittämällä ammattikorkeakoulujen opetussuunnitelmia sekä amk- että yamk-tasoilla.

Kun tarkastellaan ammattikorkeakoulujen opetusta, voidaan havaita, että hoitoalan amk-tasoista tutkintoa opiskeleville opetetaan parantumattomasti sairaan ja kuolevan potilaan hoitotyötä erittäin vähän. Yamk-tasoisissa tutkinnoissa se ei ole kuulunut ollenkaan opetussuunnitelmiin.

Palliatiivinen Master`s tason asiantuntija tuo työelämään kehittämisosaamista

Palliatiivisen hoidon osaamista tarvitaan potilaan fyysisellä, henkisellä, hengellisellä, sosiaalisella, emotionaalisella, tiedollisella sekä taloudellisella osa-alueella. Tämän lisäksi palliatiivisen potilaan hoitamiseen osallistuvilta vaaditaan kuolevan läheisten tarpeiden tunnistamista ja hoitamista edellä mainituilla osa-alueilla. Ammatilliseen osaamiseen kuuluu myös, että perhettä autetaan sopeutumaan kuoleman läheisyyteen sekä läheisen kuoleman jälkeiseen elämään. (Gamondi, Larkin & Payne 2013, Dahlin 2014 Lipponen & Karvinen 2015)

Puhutaan siis hyvin haastavasta osaamisalueesta. Pelkästään se, että ammattikorkeakoulut tuottaisivat vahvempaa perusosaamista hoitoalan perustutkinnoissa ei vielä riitä vahvistamaan palliatiivisen hoidon osaamista. Perustutkintojen opetusta kehittämällä taataan kliininen osaaminen. Master´s-tason tutkinnoissa taas voidaan kouluttaa työelämän tarpeisiin henkilöitä, joilla on tämän lisäksi kehittämisosaamista. Palliatiiviset ja saattohoidon erilaiset yksiköt tarvitsevat ammattilaisia, joilla on innokkuutta, innovatiivisuutta, kykyä tunnistaa oman työyhteisönsä kehittämistarpeet ja osaamisen puute. Master`s tutkinto tuottaa asiantuntijoita, jotka hallitsevat sekä projektin että tiimin johtamistaidot, jakavat asiantuntijuuttaan työyhteisössään sekä kykenevät uuden tiedon ja toimintatavan implementointiin (vrt. Opetushallitus, tutkintojen viitekehys EQF 7).

Yhteistyössä palliatiivista hoitoa kehittämässä

EduPal-hankkeessa  (palliatiivisen hoitotyön ja lääketieteellisen koulutuksen monialainen ja työelämälähtöinen kehittäminen) Metropolia kehittää ja toteuttaa yhdessä muiden Suomen ammattikorkeakoulujen terveysalan yamk-tutkintojen kanssa palliatiivisen hoitotyön syventävät opinnot ja Metropoliassa tämä  tarkoittaa palliatiivisen hoitotyön suuntautumisvaihtoehdon lisäämistä Kliinisen asiantuntijuuden tutkintoon. Tavoitteena on myös kehittää palliatiivisen hoitotyön koulutuksen osalta ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon ja yliopiston hoitotieteen opintojen välistä yhteistyötä sekä yhteistyötä lääketieteellisten tiedekuntien kanssa.

EduPal-hankkeeseen osallistuu 15 ammattikorkeakoulua, viisi lääketieteen koulutusta tarjoavaa yliopistoa sekä Oulun hoitotieteen laitos. Hankkeen tavoitteena on monialainen ja työelämälähtöinen palliatiivisen hoitotyön ja lääketieteen koulutuksen laadun kehittäminen. Hankkeessa yhteistyö tapahtuu ammattikorkeakoulujen, yliopistojen ja työelämän kanssa jatkuvassa vuorovaikutuksessa.

Hankkeen tuloksena saadaan osaamis- ja tarvekuvauksiin perustuvat sekä kansainvälisesti vertailukelpoiset opetusohjelmat ja jatkokoulutusjärjestelmät palliatiivisen hoitotyön ja lääketieteen perustason ja erityistason tarpeisiin.

Kirjoittaja: Minna Elomaa-Krapu, TtT, yliopettaja, tutkintovastaava terveysalan YAMK-tutkinnot, Terveysalan tutkimuspalvelut ja palvelujohtaminen, Metropolian vastuuhenkilö EduPal-hankkeessa

Lähteet:

Dahlin  M. 2014. National consensus project for quality palliative care – Promoting excellence in palliative nursing. Oxford Textbook of Palliative Nursing 2014. Oxford University Press 2015.

Gamondi C., Larkin O. & Payne S. 2013. Core competencies in palliative care: an EAPC White Paper on palliative care education – part 1.European Journal of Palliative Care 2013:20(2) 86-145.

Kansallinen tutkintojen ja muiden osaamiskokonaisuuksien viitekehys. Eurooppalainen tutkintojen viitekehys. Osaamistasokuvaukset. Opetushallitus. Luettu 1.10.2018. https://www.oph.fi/download/191224_Tutkintojen_viitekehysten_osaamistasokuvaukset_FI_SV_EN.pdf

Lipponen V.  & Karvinen I.  2015. Palliatiivista ja saattohoitoa koskevat koulutustarpeet hoitohenkilöstön ja lääkäreiden kuvaamina. Gerontologia 29 (3). 152–163.