Avainsana: NFT

Unohda bändipaita – digifaniuden uudet tuotteet

http://60+%20ikäisen%20oloinen%20pariskunta%20yllään%20tee-paidat,%20joissalukee%20I'm%20with%20the%20band.
13.3.2025

Perinteiset fanituotteet, kuten paidat, julisteet ja vinyylilevyt, ovat jo vuosikymmenten ajan olleet artistien tärkeä tulonlähde. Teinivuosiini kuulivat kokemukset keikoista, joilta kävelin ulos aidon, vanhempieni mielestä hieman ylihintaisen bändipaidan uutena ylpeänä omistajana. Se päällä julistin faniuttani, ja että ”olin paikalla” tärkeässä konsertissa. Kun hypätään vuoteen 2025, en ehkä enää osata paitoja kaappiini. Haluan kuitenkin tukea bändiä. Ehkäpä yhä useampi ostaa paidan sijaan fanituotteen NFT:nä. Tässä blogissa pohdin millaisia NFT-pohjaiset fanituotteet ovat. Mitä ovat NFT-fanituotteet? NFT (Non-Fungible Token) tarkoittaa yksilöllistä digitaalista tuotetta, joka tiedot on tallennettu lohkoketjuun joka toimii todisteena tuotteen omistajuudesta. Esimerkiksi tyypillisen fanituotteen, julisteen, avulla asiaa voi havainnollistaa seuraavasti: Juliste on paperille painettu kuva. NFT on kuin digitaalinen alkuperäiskappale kyseisestä julisteesta, mutta sen aitous ja omistajuus on kirjattu lohkoketjuun. Lohkoketju on avoin, hajautettu tilikirja, jota ylläpidetään verkostojen avulla. Lohkoketjuun tallennettu tieto kertoo, että kyseinen digitaalinen juliste on virallinen painos ihailemani yhtyeen kokoelmasta ja että maksuni menee oikealle taholle. NFT:t voivat olla esimerkiksi digitaalista taidetta, musiikkia tai videomateriaalia, ja niitä voi ostaa, myydä ja vaihtaa kuten fyysisiä keräilyesineitä. Myynti tapahtuu usein suoraan artistilta fanille ilman pitkiä välikäsien ketjuja. Esimerkiksi amerikkalainen rap-muusikko Snoop Dogg on hyödyntänyt NFT-teknologiaa laajasti fanituotteiden osana. Hän on julkaissut NFT-muodossa eksklusiivisia kappaleita, digitaalisia taideteoksia sekä fanien omistettavaksi suunniteltuja tuotteita, kuten virtuaalisia merchandise-esineitä. Hän on suunitellut myös yli 10 000 digitaalista hahmoa, jotka muodostavat The Doggies -avatar-kokoelman (CNBCTV18, 2023). Tämä luo artistille uuden, hajautetun tulonlähteen ilman perinteisiä välikäsiä. Kun digitaalinen taide kohtaa omistajuuden NFT-teknologia on muuttanut myös digitaalisen taiteen kenttää. Esimerkiksi australialainen 3D-taiteilija Andrew Price, suositun Blender Guru -YouTube-kanavan perustaja, on hyödyntänyt NFT:tä myydäkseen digitaalisia teoksiaan suoraan faneilleen. Hän tuli erityisen kuuluisaksi 3D-mallinnettujen donitsiteostensa NFT-mosaiikista (Lampel, 2024). Donitseja myytiin huutokaupassa ilman perinteisiä välittäjiä, ja myynti tuotti artistille 18 000 USD. Pricen tapaus osoittaa, kuinka NFT voi toimia taiteilijoille välineenä ansaita digitaalisella työllään ja tarjota faneille mahdollisuuden tukea suosikkitaiteilijaansa omistamalla ainutlaatuisen digitaalisen teoksen. Perinteiseen kauppaan verrattuna taiteilijan ja fanin välinen ketju on tyypillisesti paljon lyhyempi – toisinaan välikäsiä ei ole lainkaan. Digitaalinen taide on helposti kopioitavissa ja jaettavissa, mikä on tehnyt sen kaupallistamisesta haastavaa. Kryptotaide hyödyntää NFT-teknologiaa, jonka avulla teosten alkuperä ja omistajuus voidaan todentaa. Tälläkin kentällä on kuitenkin haasteita. Esimerkiksi henkilö voi myydä NFT:nä teoksen, johon hänellä ei ole oikeuksia, tai kyseessä voi olla väärennös. Lisäksi NFT:n omistajuus on usein vain linkki varsinaiseen teokseen, mikä tekee tuotteen omistamisesta riippuvaisen lohkoketjun sekä teoksen sisältävän ulkoisen tallennuspalvelun ylläpidosta. (Rivero Moreno, 2024) NFT-tuotteiden eksklusiivisuus ja rajoitetut painokset NFT-teknologia mahdollistaa rajoitetut painokset, mikä lisää tuotteiden arvoa. Esimerkiksi faneille suunnattujen NFT-tuotteiden määrä on voitu rajata 500 kappaleeseen, jolloin fanit voivat kilpailla niiden saamisesta. Tämä rajoitetun saatavuuden malli on perinteisesti ollut käytössä esimerkiksi vinyylijulkaisuissa ja erikoispainoksissa, mutta NFT-maailmassa se on mahdollista ilman fyysistä tuotantoa. Suomalainen muodin ja virtuaalimuodin suunnittelija Wilma Kurumaa eli Kalista on kiinnostava esimerkki NFT-fanituotteista. Kalista on luonut NFT-pohjaisia vaatteita. Fanit voivat käyttää näitä vaatteita esimerkiksi metaversumissa omilla avatareillaan (Hero, 2025). Tämä osoittaa, kuinka NFT-tuotteet voivat laajentua pelkistä kuvista ja äänitteistä myös interaktiivisiksi ja käytettäviksi digitaalisiksi tuotteiksi. Moni NFT-tuote sisältää sekä fyysisen että digitaalisen komponentin, eli on fygitaalinen. Siinä NFT todistaa aitoutta, omistamista ja omistushistoriaa - jotka kaikki ovat kenen tahansa tarkasteltavissa avoimessa lohkoketjussa. Fygitaalisten fanituotteiden uudet markkinat Paitojen, pinssien ja julisteiden tilalle on tullut digitaalisia fanituotteita, joiden sisällöt poikkeavat totutusta. Artistit voivat luoda fanituotteita, jotka ovat vuorovaikutteisia ja elämyksellisiä kokemuksia. NFT-fanituotteet voivat tarjota faneille esimerkiksi henkilökohtaisen digitaalisen taideteoksen, joka sisältää artistin signeerauksen, uniikin animaation tai kappaleen käsinkirjoitetut lyriikat. Tämä tuo NFT-fanituotteisiin lisäarvoa ja ainutlaatuisuutta, mikä tekee niistä haluttuja keräilykohteita. Fygitaalisten fanituotteiden sisällöt ovat monipuolistuneet digitaalisen kehityksen myötä. Esimerkiksi Julien’s Auctions -huutokaupassa on myyty fygital-NFT-tuotteina (eli NFT:nä, joka sisältää fyysisen objektin sekä omistusta ja alkuperää todistavan NFT:n) muun muassa Victoria Beckhamin iltapukuja, Barack Obaman golfkengät ja Leonard Cohenin Kreikan Hydra-saarella sijainneen kodin vanha etuoven avain (Julien’s Auctions, 2025). Bändipaidoista on siirrytty monipuoliseen, usein uniikkiin fanituotteiden maailmaan, jossa NFT toimii aitoustodistuksena ja on keskeinen osa fanituotteen arvoa. Kuvakaappauksia Julian's Auction NFT huutokaupassa myytävistä fygitaalisista tuotteista Fanipaita pala menneisyyttä vai tulevaisuuden faniutta? NFT-teknologia on edelleen kehittymässä, ja sen ympärillä on paljon sekä mahdollisuuksia että riskejä. Huijaukset, teknologian ymmärtämisen haasteet ja markkinoiden epävakaus voivat hankaloittaa artistien siirtymistä NFT-fanituotteisiin. Kuitenkin hyvin toteutettuna NFT:t voivat tarjota kestävämmän ja reilumman ansaintamallin artistille, joka haluaa hyödyntää teknologian uusia mahdollisuuksia (ks. Wolff, 2025). Olen edelleen ylpeä vanhoista bändipaidoistani. Erityisesti tahrat painoissa ovat tärkeitä. Samalla NFT-maailma tarjoaa jotakin sellaista, mitä en ennen osannut kuvitella. Se voi tarkoittaa pääsyä kulissien taakse, eksklusiivisia elämyksiä tai digitaalisia muistoja, joita ei voi kopioida. Fanius ei ole katoamassa – se vain muuttuu digitaalisen aikakauden mukana. Tai ehkäpä paitani ovat saamassa uudet markkinat, joilla voisi myydä kauhtuneen t-paitani fygitaalisena tuotteena eniten tarjoavalle? LÄHTEET CNBCTV18.com (2023). 5 crypto and NFT projects that Snoop Dogg has been involved with. CNBTTV18 uutiset, 2.3.2023. https://www.cnbctv18.com/cryptocurrency/5-crypto-and-nft-projects-that-snoop-dogg-has-been-involved-with-16079141.htm Chalmers, D., Fisch, C. & Matthews, R. , Quinn, William & Recker, J. (2022). "Beyond the bubble: Will NFTs and digital proof of ownership empower creative industry entrepreneurs?," Journal of Business Venturing Insights, Elsevier, vol. 17(C). Hero, Laura-Maija (2025). Kalista ja muotiliiketoiminta web3 ajassa. Metropolia ammattikorkeakoulu, LUME-hankkeen blogi 15.1.2025. https://blogit.metropolia.fi/lume/2025/01/15/kalista-ja-muotiliiketoiminta-web3-ajassa/ Julien’s Auctions huutokauppa (2025). Lampel, J. (2024).  What's New with Blender Guru ft. Andrew Price. CGcookie.com podcast 31.10.2024. Rivero Moreno, L. (2024). Art on the chain? On the possibilities of new media art preservation on the Web3. Digital Creativity, 35(3), 221-233.  Wolff, M (2024). Web3: Huoli digitalisoitumisesta on ymmärrettävää. Metropolia ammattikorkeakoulu, LUME-hankkeen blogi 17.12.2024. https://blogit.metropolia.fi/lume/2024/12/17/web3-huoli-digitalisoitumisesta-on-ymmarrettavaa/ Katri Halonen (Metropolia AMK) toimii projektipäällikkönä Euroopan unionin osarahoittamassa LUME – Luovat web3-ajassa hankkeessa, jossa keskitytään luovan alan uusiin ansaintamalleihin.

NFT-lippu syventää fanisuhdetta – miten kulttuurituottajat voivat hyödyntää niitä?

13.12.2024
Jeve Pennonen, kulttuurituotannon harjoittelija LUME hankkeessa syksyllä 2024

Osallistuin hiljattain Ticketmasterin seminaariin, jossa käsiteltiin lippujen merkitystä massatapahtumissa erityisesti festivaalien näkökulmasta. Kulttuurituottajana olen  kiinnostunut siitä, miten NFT-teknologia voisi parantaa kävijöiden kokemusta, joka perinteisesti jää talousajattelun varjoon. Kulttuuritapahtumien, etenkin festivaalien lippukauppa on merkittävä osa tapahtuman taloudellista onnistumista ja yleisökokemuksen rakentumista. Mutta voisiko lippu olla muutakin kuin pääsylippu tapahtumaan? Entä jos lippu toimisi avaimena eksklusiivisiin etuihin ja loisi syvemmän yhteyden tapahtuman ja sen kävijöiden välille? Seminaarin paneelikeskustelussa puhuttiin paljon ostokokemuksen mukavoittamisesta ja siitä, miten tosifanien kävijäkokemuksia voisi parantaa. Panelistit eivät kuitenkaan kertaakaan maininneet NFT-teknologiaa. Kun yleisöstä esitettiin kysymys aiheeseen liittyen, vastauksista huokui epätietoisuus NFT-teknologian mahdollisuuksista (Ticketmaster Suomi, 2024). Tämä osoittaa, että alalla on vielä paljon opittavaa NFT-teknologian tarjoamista mahdollisuuksista. NFT-teknologia tarjoaa uudenlaisen mahdollisuuden toteuttaa fanipalveluita ja yhteisökokemusta. Mikä on NFT-lippu? NFT-lippu on lohkoketjuteknologiaan, eli hajautettuun ja turvalliseen tietokantaan perustuva digitaalinen lippu, kuten esimerkiksi festarilippu. NFT (Non-Fungible Token) tarkoittaa uniikkia, ei-vaihdettavissa olevaa digitaalista esinettä, jota ei voi kopioida tai monistaa. Tämä tekee siitä erityisen turvallisen (LaPonsie, 2022). NFT-lipun käyttäminen ei kuitenkaan rajoitu vain turvallisuuden lisäämiseen – siitä voi olla myös monia muita etuja. Festarilipun ostaminen NFT-muodossa voi sisältää lisäarvopalveluita, kuten pääsyn eksklusiivisiin tapahtumiin, artistin tapaamisiin tai alennuksia. Nämä ominaisuudet parantavat käyttäjäkokemusta ja tuovat lisäarvoa erityisesti tosifaneille. Hyödyt tosifaneille Festivaalijärjestäjät voivat luoda NFT-lippuja, joihin sisältyy tapahtumaan pääsyn lisäksi ainutlaatuisia etuja, kuten digitaalisia taideteoksia, artistien tervehdysvideoita, pääsy VIP-rajatuille erikoisalueille tai yksityisiä meet & greet -tilaisuuksia artistien kanssa. Nämä lisäedut eivät vain syvennä fanin kokemusta, vaan myös rakentavat yhteyttä artistin ja yleisön välille luoden personoidumpia kokemuksia. Hyvä esimerkki NFT-lippujen ominaisuuksien hyödyntämisestä on AfterParty NFT Art and Music Festival, joka järjestettiin Las Vegasissa vuonna 2022. Festivaali oli maailman yksi ensimmäisistä festivaaleista, johon pääsi vain NFT-lipun omistajana, mikä tarjosi osallistujille ainutlaatuisen pääsyn sekä taide- että musiikkielämyksiin. NFT-lipun kautta osallistujat saivat myös erilaisia etuja, kuten pääsyn rajatumpiin tapahtumiin ja erityistapaamisiin esiintyjien kanssa (Business Wire, 2022; Afterparty, n.d.). Toinen esimerkki on samalta vuodelta Tomorrowland Winter -festivaali. Festivaali toi NFT-teknologian osaksi lipunmyyntiään julkaisemalla "Medallion of Memoria" -kokoelman. NFT-lippujen haltijat saivat pääsyn eksklusiivisiin tapahtumiin, VIP-alueille ja erikoispalveluihin, jotka syvensivät heidän festivaalikokemustaan (Tomorrowland, n.d.). Haasteet ja mahdollisuudet NFT-lippujen käyttöönottoon liittyy useita haasteita, kuten lohkoketjuteknologian monimutkaisuuden ymmärtäminen ja alan yleisesti vähäinen osaaminen. Monille kulttuurituottajille termit kuten "NFT" ja "lohkoketju" ovat uusia ja saattavat tuntua monimutkaisilta. Näiden haasteiden selättämisen kannalta kulttuurituottajien olisi hyödyllistä osallistua koulutuksiin ja työpajoihin, joissa teknologiaa käsitellään käytännönläheisesti ja tuodaan esiin sen sovellusmahdollisuuksia konkreettisilla esimerkeillä. Lisäksi pilotointiprojektit voisivat auttaa festivaalijärjestäjiä ymmärtämään NFT-lippujen todelliset hyödyt ja niiden mahdollisuudet fanien sitouttamisessa. Maailmalta on jo nähty esimerkkejä, jotka osoittavat NFT-lippujen tarjoavan uusia tapoja sitouttaa yleisöä ja lisätä tapahtumien arvoa. Teknologian avulla tapahtumajärjestäjät voivat tarjota ainutlaatuisia elämyksiä ja palveluita, jotka syventävät fanikokemusta ja lisäävät osallistujien sitoutumista. Tämä tarjoaa kulttuurituottajille mahdollisuuden ottaa aktiivisempi rooli fani- ja asiakassuhteen kehittämisessä ja tapahtuman kokonaisarvon kasvattamisessa. NFT avaimena syvempään tapahtumakokemukseen NFT-liput avaavat kulttuurituottajille mahdollisuuden luoda festivaaleille ja muihin kulttuuritapahtumiin täysin uudenlaisia ja syvempiä fanikokemuksia. NFT-lippujen ansiosta lippu muuttuu pelkän pääsylipun sijaan avaimeksi yhteisöön, jossa fanit voivat kokea itsensä merkityksellisiksi ja saada lisäarvoa, jolloin myös tapahtumaan sitoutuminen vahvistuu. Kannustan tapahtumatuottajia ottamaan askeleen kohti tätä innovatiivista teknologiaa perehtymällä NFT:n mahdollisuuksiin. Hyviä tapoja aloittaa ovat esimerkiksi osallistuminen alan koulutuksiin, työpajoihin tai asiantuntijoiden tarjoamiin webinaareihin! Lähdeluettelo Afterparty. (n.d.). Festival. Haettu 24. marraskuuta 2024 osoitteesta https://afterparty.ai/festivalBusiness Wire. (2022, 14. tammikuuta). Afterparty announces world's first NFT-gated art and music festival at AREA15 in Las Vegas, NV March 18-19. Haettu osoitteesta https://www.businesswire.com/news/home/20220114005140/en/Afterparty-Announces-World’s-First-NFT-Gated-Art-and-Music-Festival-at-AREA15-in-Las-Vegas-NV-March-18-19Cambell, T. (2024, 10. lokakuuta). A beginners guide to non-fungible tokens . Business Insider. Haettu osoitteesta https://www.businessinsider.com/personal-finance/investing/nft-meaningTicketmaster Suomi. (n.d.). Tarinamme. Haettu 24. marraskuuta 2024 osoitteesta https://business.ticketmaster.fi/miksi-ticketmaster/tarinamme/How NFT technology is revolutionizing 2024. (2024). Medium. Haettu osoitteesta https://medium.com/nftdailydose/how-nft-technology-is-revolutionizing-2024-a3bd302d167bTicketmaster Suomi. (2024, 24. lokakuuta). Ticketmasterin seminaari 2024: Osallistuminen paneelikeskusteluun lippujen merkityksestä festivaaleilla [Konferenssiesitys].Tomorrowland. (n.d.). NFTs. Haettu 24. marraskuuta 2024 osoitteesta https://nft.tomorrowland.com/ Metropolia ammattikorkeakoulussa kulttuurituotantoa opiskeleva Jeve Pennanen toimii syksyllä 2024 harjoittelijana Euroopan unionin osarahoittamasa LUME-hankkeessa.

Combine24: taidetta kokemassa ja tekemässä

http://Vanha%20öljymuotokuva%20naisesta%20tuotu%20digiraalisen%20pikselimössön%20keskelle.%20Kuvan%20päällä%20lukee%20Fatal%20error.%20Restarting
30.9.2024
Marja Konttinen

Perinteisesti taide on perustunut fyysisiin materiaaleihin ja taitoon, jolla niitä käsitellään. Taiteilijan roolina on ollut luoda, kuvittaa ja kertoa tarinoita käyttäen maalia, savea, kiveä tai muuta konkreettista mediaa. Digitaalisuuden myötä taiteentekemisen muoto on laajentunut, ja tekoälyn tuominen mukaan luovaan prosessiin puhuttaa (Salonen 2023): onko ihminen taiteellinen toimija, vaikka tekoäly on osa luovaa tekemistä? Taide voi olla jopa algoritmien ja teknologian tuottamaa, mikä muuttaa paitsi taiteen luomisen myös sen kokemisen tapaa. Kansallisgallerian järjestämä Combine24-kilpailu ilmentää tätä murrosta, jossa perinteinen ja digitaalinen taide kohtaavat uudenlaisessa luovassa prosessissa, vuorovaikutuksessa ihmisen ja koneen välillä. Generatiivisen taiteen prosessi Englantilainen taidekriitikko ja opettaja Harold Osborne (1988) määrittelee generatiivisen taiteen geometriseksi abstraktioksi, jossa peruselementti, kuten tekoälypohjainen algoritmi, luo uusia variaatioita muuttamalla alkuperäistä alkuparametriä asetettujen sääntöjen pohjalta. Toisin kuin perinteisessä taiteessa, jossa teos on staattinen, generatiivinen taide on jatkuvasti muuttuvaa ja reaaliaikaista.  Teoreetikko Matt Pearson (2011) kuvailee generatiivista taidetta prosessina, joka yhdistää loogisen ja kylmäksi koetun ohjelmoinnin ja luovan, tunteellisen ilmaisun. Tässä taiteen muodossa ihmisen ja koneen välinen yhteistyö, tai yhteisluovuus (Lundman, Nordström, 2023), avaa uusia luomisen mahdollisuuksia. Yhteisluovuuden ytimessä on ajatus, että luovuus ei ole yksinomaan ihmiskeskeistä, vaan kone voi olla osa luovaa prosessia, ja tämä yhteistyö voi laajentaa inhimillisen mielikuvituksen rajoja.  Kansallisgallerian Combine24-kilpailu hyödyntää tätä yhteisluovuuden käsitettä, jossa taiteilijoiden luomat algoritmit ja taiteilijat yhdessä luovat uusia teoksia, tarjoten katsojille mahdollisuuden osallistua teoksen syntyyn, muokkaamiseen ja omistamiseen. Kilpailun keskiössä on generatiivinen taide, joka on enemmän kuin yksittäinen teos. Kilpailussa taiteilijat ohjattiin käyttämään Kansallisgallerian historiallisia taidekokoelmia raaka-aineena ja luomaan niistä uutta taidetta algoritmin perusteella, jolloin lopputulos syntyy sattumanvaraisesti ohjelmoitujen sääntöjen puitteissa. Jokainen tulos on uniikki variantti – aivan kuten jokainen katsojakokemuskin. Saa koskea! Yksi Combine24-kilpailun mielenkiintoisimmista piirteistä on katsojan aktiivinen rooli. Tämä osallistaminen muuttaa perinteisen passiivisen taidekokemuksen interaktiiviseksi ja luovaksi prosessiksi, jossa katsoja on osallistuja. THL näkee osallistumisen idean myös laajentuvan pelkästä läsnäolosta, osallistujasta, aktiivisen vaikuttamisen tavaksi, osallisuudeksi, jossa ihmiset vaikuttavat ja ovat mukana päätöksenteossa (2024). Tämä osallistamismalli edustaa kulttuurialalla laajempaa trendiä, jossa yleisöä rohkaistaan olemaan aktiivisia toimijoita, jolloin luovuus ei enää rajoitu vain taidealan toimijoihin ja ammattilaisiin (Halonen, 2019).  Combine24:n finalistien töistä koostettu Remix the Archive -näyttely on fyysinen tila Helsingissä, jossa kävijät voivat muokata näytöillä esitettyjä teoksia omalla kosketuksellaan painamalla Remix-nappia. Katsojat eivät ole enää vain passiivisia tarkkailijoita, vaan teoksen kanssaluojia. Tämä interaktiivisuus tekee taiteen kokemisesta yksilöllisen ja osallistavan prosessin, jossa katsoja voi tuntea itsensä osaksi luomisprosessia. Yleisöllä on myös mahdollisuus vaikuttaa ja äänestää yksi kolmesta voittajista, mikä tuo lisää merkityksellisyyttä ja henkilökohtaisuutta osallistumiseen. Taiteen ja teknologian vuoropuhelu Combine24 yhdistää Kansallisgallerian historialliset kokoelmat ja modernin teknologian tavalla, joka herättää kysymyksiä tekijyydestä. Teokset eivät pelkästään perustu menneiden mestareiden luomuksiin, vaan generatiiviset taideteokset luovat kokonaan uuden todellisuuden, jossa historialliset elementit toimivat modernien algoritmien pohjana. Tässä kohtaavat perinteinen käsityöläisyys ja teknologinen innovaatio.  Teknologian käyttö muuttaa myös taideteoksen tekijyyttä. Aiemmin taiteilija oli yksin vastuussa lopullisesta teoksesta, mutta nyt luomisprosessi on jaettua ja vuorovaikutteista. Kysymys, joka herää: kuka on teoksen todellinen luoja? Algoritmin ohjelmoija, alkuperäisen taideteoksen tekijä vai katsoja, joka aktiivisesti vaikuttaa lopputulokseen, ja jota ilman tiettyä variaatiota ei edes olisi olemassa? Yhdistelemällä menneisyyden taiteen elementtejä ja nykyajan teknologiaa Combine24 herättää pohdintaa siitä, miten taidetta tulkitaan ja kuka on vastuussa lopputuloksesta. NFT:t ja taiteen uudet ansaintamallit Taiteen ja teknologian kohtaaminen jatkuu myös taiteen luomisen jälkeen. Combine24-työt rakennettiin ja julkaistiin Highlight.xyz-alustalla, joka toimii kilpailun teknologisena selkärankana luomisessa, taiteen esittämisessä sekä kaupallistamisessa. Alustan työkaluilla taiteilijat voivat yhdistää erilaisia tietosyötteitä, aineistoja ja kirjastoja, kuten Kansallisgallerian CC0-lisensoitua kokoelmadataa, ja luoda niistä uniikkeja teoksia.  Taiteen ystävät voivat tehdä variaatioita teoksista reaaliajassa ja myös ostaa niitä NFT-muodossa (Non-Fungible Token), mikä tarjoaa uuden tavan omistaa ja kaupallistaa digitaalisia taideteoksia. Perinteisesti taideteoksen omistaminen liittyy fyysiseen esineeseen, mutta NFT:t mahdollistavat digitaalisten teosten omistamisen lohkoketjuteknologian avulla.  Taiteilija voi itse päättää ansaintalogiikkansa, esimerkiksi hinnoittelemalla jokaisen työn erikseen, julkaisemalla rajoitetun erän töitä, tai antamalla teokset kerättäväksi ilmaiseksi, jolloin taiteilija voi käyttää hyväkseen Highlightin protokollapalkkioita. NFT-teknologia mahdollistaa taiteilijoille rojaltituloja myös myöhemmistä jälleenmyynneistä. Tämä antaa taiteilijoille jatkuvan yhteyden teoksiinsa ja niiden kaupalliseen arvoon, jopa sen jälkeen, kun teos on jo myyty eteenpäin. Osana taiteen tulevaisuutta Combine24 on hieno keskustelunavaus pohtia, miten menneisyyden taide ja nykyajan teknologia voivat kohdata, luoda uutta ja haastaa vanhoja ajattelumalleja ihmisen ja koneen yhteistyöstä. Algoritmeihin perustuva taide ja NFT-teknologia avaavat uusia mahdollisuuksia sekä taiteen luomiseen että omistamiseen antaen samalla katsojalle aktiivisen roolin taideteoksen elämänkaaressa. Kilpailun työt osoittavat, että taide ei ole passiivinen kokemus, vaan interaktiivinen ja jatkuvasti muuttuva prosessi, jossa katsoja, taiteilija ja teknologia toimivat yhdessä. Combine24 on ikkuna tulevaisuuden taiteeseen – maailmaan, jossa algoritmit ja menneisyyden arkistot yhdistyvät ja synnyttävät uudenlaista vuorovaikutteista, osallistavaa taidetta. Tietoja COMBINE24 tapahtumasta COMBINE24 https://combine24.alusta.art Combine24-kilpailun työt Highlight-alustalla Remix the Archive -näyttely Remix the Archive -näyttely järjestetään Helsingissä 20.9.–26.10.2024 Vallilassa osoitteessa Teollisuuskatu 9D, aukioloajat tiistai-lauantai klo 12-18. Tämä näyttely tarjoaa mahdollisuuden kokea ja muokata Combine24-kilpailun teoksia sekä nähdä, miten menneisyys ja tulevaisuus voivat kohdata taiteen kautta. https://www.hs.fi/menokone/events/140218 Lähteet Halonen, K. (2019). Nuorten osallistaminen on tunnetta ja toimintaa. Osuma-hanke blogi 9.1.2019. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Lundman, R. & Nordström, P. (2023). Creative geographies in the age of AI. Transactions of the Institute of British Geographers: Volume 48, Issue 3. Osborne, H. (1988). The Oxford Companion to Twentieth-Century Art. Oxford University Press. Pearson, M. (2011). Generative Art: A Practical Guide Using Processing. Manning Publications Co. Salonen, P. (2023). Tekoäly rynnii taiteeseen. Taidelehti 3/23 THL. (2023). Osallisuus yhteisöissä ja vaikuttamisen prosesseissa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Marja Konttinen (Metropolian amk) toimii asiantuntijana Euroopan unionin osarahoittamasa LUME-hankkeessa, joka keskittyy luovan alan uusin ansaintamalleihin.

NFT haastaa konserttien lippubisneksen

30.8.2023
Katri Halonen & Krista Jäntti

Poprock-yhtye Coldplayn Helsingin-keikkojen lipunmyynti kirvoitti heinäkuussa 2023 paljon keskustelua ja tuohtuneitakin puheita (Partanen, 2023). Lipunmyynnissä käytettiin lentokoneista ja hotelleista tutuksi tullutta dynaamista hinnoittelua, jossa hinta vaihtuu kysynnän mukaan. Dynaamisen hinnoittelu on yksi tietotekniikan ja algoritmien avulla tehty uudistus esittävän taiteen lippumyynnin alalla. Coldplay-lippujen kohdalla myyntihinta ei ollut ainoa keskustelua herättänyt asia. Konserttilippuja ei riittänyt kaikille halukkaille, joten lippujen jälleenmyyntikauppa alkoi pian varsinaisen lipunmyynnin loputtua.  Samalla heräsi huoli jälleenmyytävien lippujen aitoudesta, ja liputta jääneitä varoiteltiin mahdollisista huijareista (Linnake, 2023). Lippukauppa tuntuu muuttavan muotoaan, mutta dynaaminen hinnoittelu saattaa olla vasta seuraan aikakauden alkusoittoa. Nurkan takana odottelee paljon suurempi murros, nimittäin NFT-lipunmyynti.  NFT:iden maailmassa Coldplayn esiintymiseen hankittu lippu olisi voinut olla suoraan verkkokaupasta ostettava numeroitu NFT-lippu, jonka omistajuus siirtyisi kauppa myötä ostajalle. Lipun aitouden voisi tarkistaa kuka vain lohkoketjusta katsomalla lipun historian. NFT-lippu olisi säästynyt Coldplay-fanit monelta jännityksen ja turhautumisenkin hetkiltä. Tässä blogissa pohdimme, miten lippukauppa voi hyötyä lohkoketjuista ja NFT:istä. NFT-lipun anatomia NFT-lipun erityisyys liittyy lohkoketjuun. Lippu luodaan tekemällä esimerkiksi numerolla yksilöity uniikki lippu, joka kirjataan hajautettuun lohkoketjuun. Lippua voidaan myydä vaikkapa verkkoalustalla, ja ostaja voi ostopäätöksen tehdessään tarkastaa lipun aitouden katsomalla lohkoketjusta lipun historian. Lippu voidaan julkaista ”ei-siirrettävänä” (nontransferable), jolloin sitä ei voi siirtää lohkoketjussa uudelle omistajalle. On myös mahdollista, että siirto sallitaan tietyillä ehdoilla. Alkuperäinen lipunhaltija voi asettaa NFT-lippuun lisäehtoja jälleenmyyntiä ajatellen. Ehdot voivat sisältää esimerkiksi jälleenmyydystä lipusta alkuperäiselle haltijalle tuloutuvan rojaltin tai suurimman sallitun hinnan. Tieto kulkee lohkoketjussa NFT:n mukana ja siten säätelee lipun mahdollista jälkimarkkinaa. (Langston, 2023; Singh, 2023; Tan, 2023; Takyar.) Metaversumissa esimerkiksi konserttien yhteydessä on toisinaan myynnissä ”meet and greet” -tapaamisia, jossa lipun omistavat pääsevät tapaamaan ihailemaansa artistia virtuaalisella takahuoneella. Näitä rajattuja VIP-lippuja lasketaan markkinoille hyvin rajallinen määrä. Lipun arvoa haetaan usein huutokauppamekanismilla, jossa lipun hinta asettuu kysynnän ja tarjonnan mukaan. Jos lipun haltija päättää myydä lipun, myös alkuperäinen lipunhaltija saa osansa arvoltaan nousseen lipun myyntihinnasta omaan virtuaalilompakkoonsa. Samalla uusi ostaja voi aina kurkistaa lohkoketjusta lipun historian ja siten varmistua, ettei kyseessä ole piraattilippu. Paperilipusta QR-koodiin - miten käy keräilymuiston? Paperisilla konserttilipuilla on oma vakaa kannattajakuntansa. Ne sisältävät myös riskejä: häviäminen, vesisateessa tuhoutuminen tai muu vastoinkäyminen voi aiheuttaa koko lipun menetyksen. Paperisten lippujen väärentämistä tapahtuu myös paljon. Tähän on haettu ratkaistua älypuhelimiin lähetettävien QR-koodiin perustuvien lippujen avulla. QR-koodin ongelma on, että ostajan on vaikea tietää varmasti, onko hän ostanut aidon lipun, vai onko edessä pettymys, mikäli lippu osoittautuu väärennetyksi (Takyar). NFT-pohjainen lippu on vaikeampi väärentää. Jokainen lippu on oma lohkoketjussa hallinnoitu NFT:nsä (Langston, 2023; Singh, 2023; Tan, 2023). Se on yksilöllinen tuote, joka sisältää suoraan tiedon siitä, mihin konserttiin ja mille istuimelle lippu oikeuttaa omistajansa. Lipun omistaja voi näyttää NFT-lippunsa tullessaan konserttipaikalle, ja se voidaan skannata QR-koodina tai suoraan lohkoketjulinkkinä aitouden tarkastamiseksi. Konserttien paperiset liput voivat olla arvokkaita muistoja ja jopa keräilyharvinaisuuksia. Onkin perusteltua kysyä, miten lipun rooli muuttuu, jos sen olemus on älypuhelimeen kilahtava QR-koodi. Myös NFT-lippu voi olla paperilipun tavoin arvokas keräilykohde, joka voi sisäänpääsyn ohella tarjota esimerkiksi musiikkia, artistin haastattelun tulevasta esiintymisestä tai faneja kiinnostavaa kuvamateriaalia. Sisältö on saatavissa vain lipun yhteydessä, jolloin eksklusiivinen sisältö voi nostaa lipun muisto- ja keräilyarvoa (Singh, 2023). NFT-lippu voi sisältää myös esimerkiksi rajattuna aikana saatavilla olevia tuotteita, kuten vaikkapa digitaalisen kiertuepaidan konsertin aikana avataren asusteeksi ja postissa lähetettävän saman paidan fyysisen version. Lippu voi siis mahdollistaa pääsyn hankkimaan erilaisia lisäpalveluita ja -tuotteita. Lippupalveluita on jo olemassa Kaupallisia NFT-lippupalveluita on tarjolla jo useita. Niitä erottavat toisistaan etenkin myyntialustojen eri toiminnot, käytetty lohkoketju, käytetty NFT-standardi ja lippujen tyyppi. Myyntialustoilla voi olla lippujen lisäksi huomattava määrä myös muita artistiin liittyviä digitaalisia tuotteita. Esimerkiksi hollantilainen GUTS tickets tarjoaa lohkoketjupohjaista lippujen hallinnoinnin palvelua hyödyntäen kehittämäänsä GET-protokollaa. Yrityksen toiminnan aikana lippuja on myyty yli 4,2 miljoonaa yli 19 000 tapahtumaan (NFT ticket explorer 2.8.2023), ja jokaista lippua on mahdollista tarkastella lohkoketjussa. Tätä kautta syntyy valtava datamäärä, joka voi auttaa konserttijärjestäjiä lippuhintojen, myyntiaikojen ja konserttien täyttöasteiden datapohjaisessa potentiaalin arvioinnissa. YellowHeart yhdistää lippuihinsa osallisuuden yhteisöön. Yhteisön jäsenet saavat nähdäkseen vain heille kohdennettuja sisältöjä. He voivat myös osallistua esimerkiksi lippujen ennakkomyynteihin ja vain klubilaisille järjestettyihin yksityisiin tapahtumiin metaversumissa. Lippu toimii siis eräänlaisena faniklubin web3-versiona, joka yhdistää fanit yhteisöksi, jonka toimintaa aktivoidaan muun muassa YellowHeartin omassa metaversumissa. Hieman samanlaista klubiajattelua on toteuttanut myös musiikkifestivaalien kentällä Fortnite-peliin integroitu osallistumismahdollisuus Coachellaan, joka sisällytti kymmeneen huutokaupattuun NFT-lippuun elinikäisen sisäänpääsyn (Disalvo, 2022; Langston, 2023). Lippu menetti kuitenkin arvonsa Bahamalla toimineen FR-kryptovaluutapörssin kaaduttua (Disalvo, 2022). Kryptomaailma on vielä varsin heikosti säädelty, ja siinä on käyttäjille selkeitä riskejä. Moni asia saattaa muuttua valtavirraksi jopa yksittäisen tapahtuman myötä. Esimerkiksi UEFA:n Mestarien liigassa Real Madridin ja Liverpoolin välinen ottelu viivästyi lippuväärennösten vuoksi. Järjestyksen palauttamiseksi poliisi joutui käyttämään kyynelkaasua (Polden, 2022). Ranskan hallituksen olympialähettiläs Michel Cadot ehdottikin lohkoketjulippujen ottamista käyttöön Pariisin vuoden 2024 olympialaisiin. Tämä voisi hyvinkin olla tapahtuma-alalle askel NFT-lippujen normalisoitumiseen. Palatkaamme vielä tämän blogin alussa mainittuun Coldplay-konserttilipun dilemmaan. Loikka kryptomaailmaan saattaa kuluttajan näkökulmasta vaikuttaa monimutkaiselta. Lippukaupat ovatkin kiinnittäneet käyttöliittymiin paljon huomiota. Yksi kuluttajan kannalta keskeinen edistysaskel on mm. suoraan euroon vertautuva kryptovaluutta eEuro. Tulevaisuuden kannalta onkin olennaista varmistaa, että kauppa on myös web3-ympäristöissä kuluttajalle helppoa ja riskitöntä. LÄHTEET Adele (2022). Paris 2024 Olympics May Introduce NFT Tickets. NFTevening news 14.6.2022. Disalvo, T. (2022). Coachella’s lifetime pass NFTs made unavailable due to FTX cryptocurrency crash. NME Music News 21.11.2022. Langston, T. (2023). NFT Tickets Are the Future of Live Events. Here’s Why. NFT now 30.3.2023. Linnake, T. (2023). Coldplayn loppuun­myydyt keikat synnyttivät ikävän ilmiön – näin Lippu.fi kommentoi. Iltasanomat 1.8.2023. Partanen, T. (2023). Coldplayn konserttien ennakkomyynnistä tuli uskomaton ryntäys – näin valtava ihmismassa yritti saada lippuja. Iltasanomat 25.7.2023. Polden, J. (2022). UEFA blame "fake tickets" for Champions League chaos as Liverpool demand investigation. Mirror sport news 29.5.2022. Singh, O. (2023). What is NFT ticketing and how does it work? Cointelegraph 14.2.2023. Tan, C. (2023). Seatlab NFT CEO Ryan Kenny Discusses How NFTs are Disrupting the Ticketing Industry. Metaverse post 23.3.2023. Takyar, A. (nn). Ticketing disrupt the ticketing industry? LeewayHertz blogit.   KIRJOITTAJA Krista Jäntti on EventuallyXR-yrityksen perustaja ja toimitusjohtaja. Hänen erikoisosaamisalueenaan on metaversumiin ja tekoälyyn liittyvien uusien liiketoimintapalvelujen konseptoiminen sekä käyttäjäkokemusten suunnittelu ja tutkiminen. Krista on toiminut neuvonantajana lukuisissa suomalaisissa yrityksissä, kuten Varjo, Zoan, KONE, Sulava, LähiTapiola ja Nokia. Katri Halonen (Metropolian amk) toimii projektipäällikkönä Euroopan unionin osarahoittamasa LUME-hankkeessa, joka paikantaa web3:n mukana tulevia muutoksia luovien alojen ansaintaan.

NFT musiikin tekijöiden tulovirtojen lisääjänä

1.3.2023

Musiikkiteollisuudessa puhutaan lohkoketjuteknologiasta yhtenä alan kasvusuuntana. Voisiko siinä olla myös muusiikin tekijöille mahdollisuuksia saada lisätuloja? Tässä blogissa pohditaan, millainen prosessi NFT-markkinoille tuleminen on uraansa rakentavan muusikon näkökulmasta. Taustalla käytetään Aili Tervosen (2022) opinnäytetyössä raportoitua käytännön kokeilua. Lohkoketjuteknologiaa pidetään ratkaisuna musiikkialaa pitkään askarruttaneisiin mekanismeihin, joissa nykyisellään musiikin tekijöille generoituu alan liikevaihdosta vain noin 12 % (Bazinet ym., 2018). Loppuosalla niin sanottu välittäjäporras jalostaa sisältöä fanien saataville. Arvoketjussa toimivat esimerkiksi kustannus-, levytys-, agentuuri- ja management-palveluiden toteuttajat. Osa alan toimijoista näkee lohkoketjut keinona kaapata luovan työn hallinta takaisin sen tekijälle. On puhuttu muun muassa ”IP-oikeuksien desentralisaatiosta” (Jalonen, 2022), jolla tarkoitetaan aineettoman omaisuuden oikeuksien hallinnan hajauttamista. Hajautettu oikeuksien hallinta voisi ratkaista laajan levityksen ja oikeudenmukaisten korvausten välillä koettua epäsuhtaa. Toisille lohkoketju näyttäytyy haastajana, joka pakottaa arvioimaan jo vakiintuneita musiikkiteollisuuden liiketoimintamalleja, joissa tekijänoikeuksien hallinta ja hyödyntäminen ovat olleet avainasemassa. Viime aikoina on käyty aktiivista keskustelua lohkoketjuihin tallentuvista NFT’istä (non-fungible token), jotka ovat uuden sisällön omistamisen ytimessä. NFT on huomioitu myös yhtenä monikansallisten yritysten ulkopuolella toimivien nuorten muusikoiden tulonmuodostuksen lähteenä (Langston, 2022). Äänitemyynnistä kohti yhä monipuolisempia sisältöjä Musiikki-NFT on tyypillisesti lohkoketjuun tallennettu kappale, albumi, laulun sanat tai musiikkivideo. Se voi olla myös esimerkiksi generatiivinen tietokoneohjelmalle luotu sävellys, joka visualisoi teosta algoritmisesti satunnaisten kuvioiden, värien, äänien ja/tai muotojen avulla (Langston, 2022). Musiiki-NFT voi olla myös vaikkapa konserttilippu tai albumin kansi. NFT rakentaa osaltaan myös uudenlaista kulttuuria musiikkialalle. NFT voi olla esimerkiksi faneille suunnattuja keräilijäkortteja, kuvia artistista, versioita kappaleen synnyn eri vaiheista tai melkeinpä mitä vain artistiin liittyvää, jolla on faneille arvoa. Sitran määritelmän mukaan NFT on digitaalisen tiedoston hallintatodistus. Digitaalisen tiedoston hallinnan siirtohistoria on kirjattu lohkoketjuteknologian avulla. Osa näistä digitaalisista hallintatodistuksista (NFT-teoksista), joita myydään NFT-kauppapaikoissa, ei sisällä mitään lainsäädännössä tunnistettuja oikeuksia. Sitran mukaan tämä johtuu siitä, että NFT-teosten oikeudellinen asema on vielä epäselvä. (Sitra 2023.) Nuori musiikin tekijä törmää nopeasti joukkoon haastavalta tuntuvia valintoja, joiden vaikutus tulevaisuuteen ja kyseisen tuotteen tai palvelun kannattavuuteen ovat vahvasta sitovia. Keskeinen valinta on NFT:ksi viedyn sisällön tyyppi: 1/1 NFT on yksittäinen, ainutlaatuinen tuote. Se on täysin ekslusiivinen. Vertauksena käytetään usein fyysisessä ympäristössämme olevia maalauksia, joita on vain yksi alkuperäinen. Avoimella painoksella NFT:tä voidaan tehdä rajoittamaton määrä vaikkapa muistoksi osallistumisesta metaversumissa järjestettyyn tapahtumaan. Yleensä tuota painosta tehdään kuitenkin vain tiettynä aikana, jonka jälkeen sitä ei ole saatavissa. Rajoitetussa painoksessa tehdään tietty määrä yksittäistä NFT:tä. Monet kokoelmat muodostuvat esimeriksi 10 000 kappaleen painoksista. Eri julkaisumalleissa on etuja ja haittoja. Yksittäinen 1/1 NFT-teos on ainutlaatuinen keräilyharvinaisuus. Esimerkkinä tästä käytetään usein Mona Lisa -maalausta: sitä on vain yksi aito kappale, jonka hinta on korkea. Avoimilla painoksilla voidaan juhlistaa vaikkapa tiettyä hetkeä, ja ne ovat vain osallistujille tarjolla olevia keräilyharvinaisuuksia. Rajoitettu painos palvelee esimerkiksi lippujen ennakkomyyntiä. Lohkoketju tuo lisäarvoa musiikki-NFT kauppaan Musiikkialalla lohkoketjun tuoma lisäarvo piilee sen erilaisissa vaihdannan keinoissa ja NFT-merkin ainutlaatuisuudessa. Yhden NFT:n voi omistaa vain yksi ihminen, ja kaikki kyseiseen merkkiin liittyvät osto- ja myyntitapahtumat kirjautuvat lohkoketjun ylläpitämään ”tilikirjaan”. Näin esimerkiksi jokaisen NFT:n polku on avoimesti kaikkein nähtävillä, ja NFT toimii aitoustodistuksena. Esimerkiksi NFT-konserttilipun ostava fani pystyy tarkistamaan NFT:n aitouden lohkoketjusta ennen ostopäätöstään. Jos hän myy lipun eteenpäin, myös uusi ostaja näkee lipun omistajien ketjun ja voi tarkistaa aitouden lohkoketjuun kirjautuneesta lipun historiasta. NFT:n käyttöön liittyviä rajoitteita ja oikeuksia hallitaan älysopimuksilla, jotka seuraavat kyseistä yksilöllistä NFT:tä jokaisen transaktion mukana. Luomisvaiheessa päätetään esimerkiksi millaisen osuuden tekijät ottavat itselleen rojalteina, mikäli NFT myydään edelleen. Tätä kautta alkuperäiselle tekijälle tulee passiivista tuloa ja hyötyä esimerkiksi NFT:n arvon noususta. Musiikkialalla nousu voi olla todella suurta, sillä osalle artisteista tulevaisuus voi tuoda tullessaan laajaa globaalia menestystä. Tämän vuoksi Tervonen (2022) pohtiikin, voisiko tulevaisuudessa aloittelevan artistin NFT:iden ostamisen yksi motiivi olla fanittamisen sijasta sijoitus. Luovan alan toimijat kokevat hinnoittelun usein vaikeaksi. Lohkoketjussa yksi käytetty ratkaisu haasteeseen on huutokaupan käyttäminen. Tämä mahdollistaa NFT:n, kuten vaikkapa konsertin oheen rakennetun VIP-lisäpalvelun, myymisen rajoitettuna painoksena kyseisen hetken parhaaseen hintaan. Ennakkomyynnin mekanismia hyödyntämällä fanit voivat investoida haluamaansa artistiin esimerkiksi rahoittamalla etukäteen albumin tekemistä. Tästä voi saada palkkioksi vaikkapa uuden albumin rajoitetusta painoksesta oman NFT:nsä. Intiassa on lanseerattu musiikkialalle suunnattu FanTiger -palvelu, joka antaa riippumattomille artisteille reitin avata tulevia projektejaan faneilleen joukkorahoituksen saamiseksi. Fanit voivat tukea uuden musiikin lanseerausta ostamalla ennakkoon NFT-albumin tällä hetkellä varsin intialaisia musiikkigenrejä sisältävästä valikoimasta. Samalla fanit voivat olla kriittisen tärkeitä markkinointiviestijöitä viedessään uuden sisällön verkostoidensa sosiaalisiin alustoihin ja yhteisöihin (Nahar, 2022). NFT ja kryptovaluutat kiinnostavat myös rikollisia NFT-markkinat ovat yleistyneet nopeasti uudeksi musiikkialan toiminnan alueeksi. Säätely on vielä varsin keskeneräistä, ja NFT-kauppaan liittyykin paljon kysymysmerkkejä. Ratkaistavana ovat esimerkiksi älysopimusten turvallisuus, juridisesti pätevä omistajuus sekä virtuaalivaluuttojen säätely ja verotus (Lindgren ym., 2023). Lohkoketjuteknologiaa voidaan käyttää myös väärin. Viime vuonna NFT-kauppapaikka Cent keskeytti suurimman osan kaupankäynnistään väärinkäytöksien vuoksi. Alustalla myytiin omistustodistuksia sisällöistä, jotka eivät olleet alustalle NFT:n vieneen omaisuutta. Myös markkinan manipulointia tapahtuu. Teosten luojat ovat esimerkiksi ostaneet omia teoksiaan, jotta saisivat näiden kysynnän näyttämään todellisuutta suuremmalta (Närhi 2022). NFT-ympäristössä raha liikkuu virtuaalivaluuttalompakoiden kautta. Ostaja näkee virtuaalilompakon osoitteen lohkoketjussa, mutta ostajan pysyy anonyyminä. Tämä vaikeuttaa esimerkiksi rahanpesun toimijoiden paljastumista. Ennen sukellusta syvään päähän selvitä nämä Tervosen (2022, ks. myös Taulukko 1) työssä raportoidaan huolellisesti niitä askelia, joita NFT-maailman käyttöön ottaminen edellyttää muusikolta. Rinnalla kuljetetaan myös millaista osaamista kyseinen askel edellyttää. Askel Tarvittava osaaminen Perusta virtuaalivaluutalle tili ja hanki valuuttaa Virtuaalivaluuttaneuvonta: miten lompakko avataan, miten virtuaalivaluuttoja ostetaan, miten lompakko yhdistetään NFT-kauppapaikkaan, miten virtuaalivaluutan arvonmuodostus tapahtuu, millaisia virtuaalivaluutan vaihtoehtoja on olemassa ja millaisia riskejä ajateltuun hankittavaan valuuttaan liittyy. NFT-teoksen luominen Tukipalvelua NFT-teosten ideointiin, jotta syntyy kuva siitä, mitä kaikkea voitaisiin myydä. NFT-teoksen myyntialustan valitsemisen kriteerit, alustan tekniset vaatimukset, alustalla tehtävät keskeisimmät NFT:n käyttöoikeuksia koskevat valinnat sekä julkaisun tekninen prosessi. NFT-teoksen myyminen Tukipalvelua kauppapaikkojen toimintatapoihin, markkinoinnin suunnittelu olemassa olevia kanavia hyödyntäen fanien ohjaamiseksi NFT-alustalle, tukea myös faneille NFT-ostojen tekemiseen (heidän on opittava käyttämään virtuaalivaluuttoja ja ymmärrettävä NFT-kauppapaikkojen toiminta). Taulukko 1. Pohjana käytetty Tervonen, 2022, s.51 Muusikon näkökulmasta NFT saattaa tarjota kiinnostavia uusia tapoja olla taloudellisessa interaktiossa fanien kanssa. Fyysisen maailman fanien siirtyminen virtuaaliympäristöön vaatii nykyisellään myös faneilta melkoista osaamista. Heillä tulee olla riittävästi ymmärrystä virtuaalivaluutoista, DAO:jen toiminnasta, NFT-tuotteista sekä erilaisista musiikki-NFT:itä tarjoavista kauppapaikoista. On ensiarvoisen tärkeää tunnistaa, ovatko kunkin artistin fanit saavutettavissa tätä kautta. NFT on nykyisellään vielä joukko kehittämisprojekteja ja -suuntia. Jo nyt näyttää kuitenkin varsin selvältä, että ainakin osa siitä on löytänyt paikkansa Web2-ympäristöjen rinnalla. Kun uutisissa kerrotaan NFT:stä ja musiikista, on yleensä puhe suurista summista: 3LAU tienasi 3-päiväisessä uuden albuminsa huutokaupassa 11,7 miljoonaa dollaria (Brown. 2021) ja Whitney Houstonin 17-vuotiaana tekemä, aiemmin julkaisematon demo-äänite myytiin miljoonalla dollarilla (Legaspi, 2021). Todellisuudessa miljoonayleisöt rajoittuvat globaaleihin tähtiin. Uuden musiikin tekijän ja esittäjän lienee vähintään yhtä vaikeaa löytää yleisöä musiikki-NFT:iden avulla kuin perinteisessä fyysisessä ympäristössä.   Kirjoittajasta Musiikkipedagogi YAMK -tutkinnosta valmistunut Aili Tervonen on toiminut musiikkialalla aiemmin freelancer-pianistina ja opettajana, mutta päätynyt sittemmin työskentelemään opetus- ja kulttuuriministeriöön. Valtiolla työskentely on saanut Tervosen pohtimaan musiikkialan asemaa yhteiskunnassamme. Musiikkialan tulisi pystyä parantamaan muusikoiden työmarkkina-asemaa, kehittämään alaa eteenpäin sekä moninaistaa alan ansaintalogiikoita. Tämän vuoksi Tervonen päätyi tutkimaan YAMK-tutkinnossaan NFT-teoksia ja virtuaalivaluuttoja. Lue lisää: https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/751689/tervonen_aili.pdf?sequence=2   Lähteet Bazinet, J.B., Singlehurst, T.A., May, M., Suva, J., Ezawa, K., Yap, A. (2018). Putting the Band Back Together. Remastering the World of Music. Citi GPS: Global Perspectives & Solutions. Brown, A. (2021). Largest NFT Sale Ever Came From A Business School Dropout Turned Star DJ. Forbes 3.3.2021. Jalonen, J. (2022). Musiikkialan kasvustrategia. Tilannekuva-raportti, 04/2022. Music Finland Ry. Johansson, P., Eerola, M., Innanen, A. & Viitala, J. (2019). Lohkoketju: Tiekartta päättäjille. Alma Talent. Langston, T. (2022). The Music NFT Bible: A Guide to the Future of Sound. NFT now guides 22.9.2022. Legaspi, A. (2021). Whitney Houston Unreleased Demo Sells for $1 Million at NFT Auction. Full-length track was recorded when singer was 17. Rollingstone 15.12.2021. Lindgren, J., Lindholm, O., Lehtonen, K., Mustikainen, H. & Niikkonen, P. (2023). 6+1 suositusta Suomelle. Miten sääntelyllä voidaan parantaa web 3.0 -liiketoiminnan edellytyksiä? Sitran selvityksiä 229. Muikku, J. (2021). Pelastaako NFT musiikkibisneksen? Musiikkikustantajat MPA Finland blogi 18.3.2021. Nahar, P. (2022). FanTiger crosses 50k transactions, enters list of top five NFT projects globally. ETMarkets.com 28.11.2022. Tervonen, A. (2022). Muuttuva musiikkimaailma: NFT-teknologiasta uusia ansaintamalleja muusikoille? Musiikkipedagogi YAMK opinnäytetyö. Metropolia Ammattikorkeakoulu.