Avainsana: vuorovaikutus
Onko hyvä kohtaaminen resurssikysymys?
Kunta- ja aluevaalien kynnyksellä on ajankohtaista käydä keskustelua ikäihmisten asemasta ja pysähtyä pohtimaan keinoja tukea hoivavastuun kantavia omaishoitoperheitä. Sujuvalla yhteistyöllä ja aidolla kohtaamisella pääsee jo pitkälle. THL:n tuoreen raportin mukaan kaikki hyvinvointialueet painivat nyt väestön ikääntymisen ja siitä seuraavan palveluiden tarpeen kasvun kanssa (THL 2024: 27). Sosiaali- ja terveyspalveluihin kohdistuvien säästöpaineiden seurauksena hallitus on päätynyt nipistämään ikääntyneiden palveluista mm. laskemalla hoitajamitoitusta ja siirtämällä hoivan painopistettä enenevässä määrin kotiin ja läheisten hartioille. Tämän seurauksena läheishoivasta on tullut monessa perheessä arkipäivää. Vaikka omaishoitotilanne syntyy usein pikkuhiljaa puolison muistin tai voinnin heikentyessä, ei tilanteeseen ole usein osattu varautua ennalta. Sopeutuminen uuteen tilanteeseen vaatii tukea, aikaa ja voimavaroja. Muistisairaus vaikuttaa koko perheen elämään Muistisairausdiagnoosi voi aiheuttaa pelkoa, ahdistusta ja turvattomuuden tunteita paitsi sairastuneessa myös läheisissä. Omaishoitoliiton 2024 julkaistussa kyselytutkimuksen mukaan omaishoito heikentää omaishoitajien koettua terveydentilaa (Omaishoitajaliitto ry 2024:3). Muistisairaan terveyspalveluita koskevissa tilanteissa, muistisairas pääsee vain harvoin itse ääneen, sen sijaan palveluista keskustellaan puoliso-omaishoitajan kanssa (Aaltonen & Martin-Matthews & Jolanki 2021: 2309). Muistisairaudesta puhuttaessa suuri osa ihmisistä kohdistaa huomionsa sairastuneen muistin toimintaan, vaikka ihminen on paljon muutakin kuin sairautensa. Sosiaalisissa tilanteissa on tärkeää muistaa kuunnella myös sairastunutta itseään huomioiden hänen tunteensa ja tarpeensa. Muistisairaalle tulisi taata mahdollisuus omannäköiseen elämään ja tukea näin hänen toimijuuttaan. Voisiko omaishoitajien jaksamista parantaa empaattisella kohtaamisella? Tiukassa taloustilanteessa olevat hyvinvointialueet ovat joutuneet tehostamaan palveluitaan, mikä aiheuttaa huolta sekä ammattilaisten, että palvelunkäyttäjien keskuudessa. Pelkona on, että resursseja kiristetään niin, ettei henkilöstöllä ole riittävää mahdollisuutta syventyä omaishoitoperheiden tilanteisiin yksilöllisesti vaan muistisairaan toimijuus jää säästötalkoiden alle. Äänestämällä tulevissa vaaleissa voidaan vaikuttaa siihen, miten ikäihmisistä pidetään jatkossa huolta. Vuorovaikutus ei ole vain sanallista viestintää -se on läsnäoloa, elämistä hetkissä. Helsingin kaupungin 2023 teettämässä omaishoitokyselyssä nousi esille, että omaishoitoperheet kaipaavat yhdensuuntaisen viestinnän sijaan rinnalleen kanssakulkijaa. Tästä voidaan päätellä, että empaattista ja vuorovaikutuksellista yhteydenpitoa arvostetaan. Onneksi ikääntyneiden parissa työskentelevillä on resurssipulasta huolimatta halu aitoihin kohtaamisiin. Vuorovaikutuksessa ei useinkaan ole keskeistä sanat vaan kiireetön läsnäolo ja pysähtyminen hetkeen. Taitava työntekijä toimii empaattisesti ja osaa kuunnella perheitä herkällä korvalla, jolloin kaikki osapuolet mukaan lukien muistisairaat kokevat tulevansa lempeästi ja arvostavasti kohdatuiksi. Onnistuneella vuorovaikutuksella palvelujenkäyttäjän ja työntekijän väliltä on löydetty myös yhteys palvelujen saamiseen (Määttä 2012: 126). Ennaltaehkäiseviä palveluita tarvitaan Hyvinvointialueet tarvitsevat rinnalleen osaavia kumppaneita. Järjestöt ovat perinteisesti tuottaneet julkisen sektorin palveluita täydentäviä, ennaltaehkäiseviä ja hyvinvointia tukevia palveluita. Ennakoiva ja varhainen tuki auttavat omaishoitoperheitä suhtautumaan myönteisemmin uuteen tilanteeseen ja hyväksymään sairauden tuomat muutokset. Kuormittavissa muutostilanteissa vertaistuen ja muun avun merkitys kasvaa. Tähän tarpeeseen järjestöt pystyvät vastaamaan. Vertaistuki voi ylettää sinne, minne ammattilaisapu ei ylety (Saviranta & Åhlberg 2010). Vertaistuen arvo on kohtaamisessa, ajatusten jakamisessa ja kokemusten ymmärtämisessä. Kirjoittajat: Johanna Karppinen (sairaanhoitaja AMK) ja Saija Pohjonen (sairaanhoitaja AMK) opiskelevat Metropolian Ammattikorkeakoulussa ikääntyneiden palvelujen kehittämistä ja johtamista (YAMK). Lähteet: Aaltonen, Mari & Martin-Matthews, Anne & Jolanki, Outi 2021. Experiences of people with memory disorders and their spouse carers on influencing formal care: “They ask my wife questions that they should ask me”. Dementia 7/20. 2307–2322. https://doi.org/10.1177/1471301221994300 Eskola, Päivi & Jolanki, Outi & Aaltonen, Mari 2023. Muistisairautta sairastavan ikääntyvän puolison toimijuus parisuhteessa Gerontologia-lehti 37. 120–139 https://doi.org/10.23989/gerontologia.119365 Helin, Mari & Haulismaa, Heidi 2022–2025. Kestävän kasvun hanke. Omaishoidon palveluvalikko. Ikääntyneiden omaishoidon hanke 2022–2023 Helsingin kaupunki. Ilmarinen, Katja & Lindström, Elina & Neijonen, Auri & Honkanen, Sari & Kehusmaa, Sari 2024. Sopimusomaishoidon tilannekuva 2024. Hyvinvointialueiden myöntämisperusteet, toimintakäytänteet ja omaishoidon tuen menot THL työpaperi 53/2024. https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-408-391-1 Määttä, Anne 2012. Perusturva ja poiskäännyttäminen. Diakonia-ammattikorkeakoulun julkaisut. Tampere. https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-493-176-2 Omaishoitajaliitto. Omaishoitajakysely 2024. https://omaishoitajat.fi/wpcontent/uploads/2024/11/Omaishoitajakysely-2024.pdf Saviranta, Anne & Åhlberg, Kirsi 2010. Vertaistuen kokemukset ja merkitys eri asiakasryhmissä. Helsinki. https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/25392/VERTAISTUEN%20KOKEMUKSET%20JA%20MERKITYS%20ERI%20ASIAKASRYHMISSA.pdf?sequence=1
Monikulttuurisen työyhteisön vuorovaikutus
Työskenteletkö monikulttuurisessa työyhteisössä ikääntyneiden palveluissa esihenkilönä tai työntekijänä? Miten työyhteisössäsi huomioidaan työntekijät, jotka ovat aloittelevia suomen kielen puhujia? Kielitietoisella työskentelyllä työyhteisössä voidaan huomioida työntekijät, joiden äidinkieli ei ole suomi. Suomessa monikulttuuriset työyhteisöt lisääntyvät hoitoalalla, koska Suomi hakee ratkaisua sosiaali- ja terveysalan palvelujen työntekijäpulaan kansainvälisestä rekrytoinnista. Kansainvälisen rekrytoinnin tarve sosiaali- ja terveysalalla kasvaa huimaa vauhtia. Vuonna 2030 sosiaali- ja terveysalan kansainvälisen rekrytoinnin tarve on arvioitu olevan 10 % koko työvoimasta alalla. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2023: 21–22.) Monikulttuuriset työyhteisöt tulevat näiden lukujen myötä yleistymään myös ikääntyneiden palveluissa. Monikulttuurisuus tuo työyhteisöihin mukanaan uusia asioita mietittäväksi ja ratkottavaksi. (Hietapakka 2017: 253.) Terveysalan ammattilaisena ajattelen monikulttuurisuuden tulevan voimavaraksi työyhteisöihin, mutta se vaatii koko työyhteisöltä uusien toimintatapojen omaksumista sekä ymmärtäväisyyttä. Monikulttuurisen viestinnän edistäminen Keisala 2012 on tutkinut sosiaali- ja terveysalan työyhteisöjen viestintää, joissa on kehitetty kulttuurien välistä vuorovaikutusta. Tutkimuksen pohjalta Keisala on koonnut suosituksia työyhteisöille monikulttuurisen viestinnän parantamiseksi. Sosiaali- ja terveysalalla monikulttuurista viestintää tulisi tukea niin organisaatio kuin esihenkilötasolta lähtien. Myös työntekijät työyhteisöissä voivat käyttäytymisellään vaikuttaa kulttuurien väliseen vuorovaikutukseen. Työyhteisöissä työntekijät voivat edistää kulttuurien välistä vuorovaikutusta esimerkiksi seuraavilla asioilla: kohteliaalla ja hyvällä käytöksellä auttamalla ja pyytämällä apua puhumalla suomea kollegalle, joka vasta opettelee uutta kieltä ottamalla kaikki työntekijät mukaan keskusteluihin huomioiden kehittyvän kielitaidon ottamalla ohjaavan asenteen uusia työntekijöitä kohtaan antamalla palautetta kohteliaasti (Keisala 2012: 236.) Kielitietoinen työskentely Kielitietoisella työskentelyllä voidaan vähentää ymmärtämisen ja osallistumisen esteitä sekä mahdollistaa työskentelyä kehittyvällä kielitaidolla. Kielitietoisella työskentelyllä voidaan tarkoittaa esimerkiksi sopimista yhteisistä toimintatavoista, jotka tukevat eri kulttuureista tulevien työntekijöiden osallistumista työtehtäviin. Hyviä toimintatapoja on esimerkiksi yhteisten palaverien pitäminen suomeksi sekä englanniksi ja suomenkielisten kaavakkeiden kääntäminen tarvittavalle kielelle. Kielitietoinen työskentely ei kuitenkaan suinkaan tarkoita, että kaikki viestintä muutetaan englannin kielelle vaan sitä voidaan käyttää suomen kielen oppimisen alkuvaiheessa apukielenä. (Maahanmuutto ja kulttuurinen moninaisuus 2023.) On tärkeää muistaa, että kieli kehittyy sitä käyttämällä, joten tulisi mahdollisimman nopeasti pyrkiä keskustelemaan suomeksi hoitotyöhön liittyvistä asioista. Tämä tukee myös asiakkaan ja aloittelevan suomen kielen puhujan välistä vuorovaikutusta. Suomen kielen oppimista voidaan tukea myös muilla kielitietoisen työskentelyn keinoilla. Voimme kiinnittää huomiota kommunikaatioomme esimerkiksi hidastamalla puhetta, yksinkertaistamalla lauseita tai puhumalla selkokieltä. (Maahanmuutto ja kulttuurinen moninaisuus 2023.) Olemme pitkään tottuneet työyhteisöissä puhumaan pääasiassa suomalainen suomalaiselle, jolloin vuorovaikutuksen selkeyteen ei ole ollut tarvetta kiinnittää huomiota kovinkaan paljon. Ymmärrettävästi vie aikaa, ennen kuin muistaa huomioida työyhteisön kaikki jäsenet tasapuolisesti ainakin osassa vuorovaikutustilanteita. Selkokieli Selkokieli on suomen kieltä, joka on sanastoltaan ja rakenteeltaan helpommin ymmärrettävää kuin yleiskieli. Selkokielen tarve lisääntyy maahanmuuton myötä, mutta sitä voidaan hyödyntää myös mm. muistisairaiden kanssa työskenneltäessä. Selkokieli on siis hyödyllinen tapa viestiä tilanteissa, joissa toisen osapuolen kommunikointikyky on heikentynyt tai hän on vasta aloitteleva suomen kielen puhuja. (Selkokeskus 2021.) Selkokielessä pyritään käyttämään yleisiä suomen kielen sanoja, jotka on helppo ymmärtää. Selkokielessä jätetään myös vaikeat lauseenrakenteet sekä murresanat pois. Vaikeampia sanoja kannattaa yrittää selittää sekä toistaa useamman kertaa. (Selkokeskus 2021.) Hoitotyön arjessa ammattilaisilla on paljon erilaista ja vaikeaakin sanastoa liittyen hoitotyöhön. Selkokielen käyttö näissä tilanteissa huomioisi eritasoiset suomen kielen puhujat paremmin sekä mahdollistaisi heidän osallistumisensa tehtäviin tasavertaisemmin. Työkaluja monikulttuuriseen työskentelyyn Työnantajien ja työyhteisöjen tueksi on kehitelty apuvälineitä, joiden avulla kulttuurista moninaisuutta pystytään tukemaan paremmin niin rekrytoinnissa kuin arjen työssäkin. Esimerkiksi väestöliitto on tehnyt esihenkilöille oppaan, jossa on työkaluja sekä kielitietoiseen rekrytointiin että monikielisten työyhteisöjen tukemiseen. (Ahlfors & Saarela 2022.) Esihenkilöt voivat käyttää oppaan työkaluja kehittääkseen monikielisen työyhteisön toimintatapoja. Oppaan työkalujen avulla voidaan kehittää monikulttuurisen työyhteisön yhteisiä pelisääntöjä rohkaisevan ja kannustavan ilmapiirin luomiseksi sekä kokouskäytäntöjen parantamiseksi monikielisyyden huomioiden. Yhtenä työkaluna esihenkilöt voivat käyttää DEI-kyselyä, jonka avulla saadaan tietoa, miten työyhteisössä koetaan kielen vaikutus työhön ja työkulttuuriin. DEI-lyhenne tulee englanninkielisistä sanoista diversity, equity ja inclusion, jotka tarkoittavat suomeksi työelämän monimuotoisuutta, mahdollistavaa ja mukaan ottavaa toimintaa. (Ahlfors & Saarela 2022.) Työhyvinvointia ja psykologista turvallisuutta Monikielisisyyden huomioiminen parantaa työhyvinvointia sekä mahdollistaa eri kulttuureista tulleiden työntekijöiden sopeutumista työyhteisöön. Kielitietoisuuden lisääntyminen työyhteisöissä tapahtuu usein askel askeleelta, joka johtaa lopulta pitkäaikaisiin käytäntöihin. Kehittyminen tapahtuu vähitellen, kuten myös ymmärrys siitä, että kielen oppiminen on koko työyhteisön asia. Kielitietoiseen työskentelyyn perehtyessä työyhteisöt voivat käyttää apunaan asiantuntijaa, joka kouluttaa työyhteisöjä kielitietoiseen työskentelyyn. (Komppa ym. 2023.) Turvallinen työympäristö, jossa uskaltaa olla oma itsenä ja tehdä virheitä, auttaa kielenoppijaa kielitaidon kehittymisessä. Psykologinen turvallisuus työyhteisöissä näyttäytyy kunnioittavana suhtautumisena erilaisuuteen, avoimena vuorovaikutuksena sekä sujuvana yhteistyönä. (Yli-Kaitala & Toivanen 2021.) Tänä päivänä hoitotyön arki on kiireistä lähes kaikkialla organisaatiosta riippumatta, mutta siitä huolimatta tulevaisuudessa työntekijöiden hyvinvointiin, sopeutumiseen ja viihtyvyyteen tulisi panostaa. Ilman riittävää määrää työntekijöitä, emme pysty takaamaan iäkkäillemme laadukasta ja tarvittavaa hoitoa. Kirjoittaja: Teera Neuvonen, sairaanhoitaja ja vanhustyön (YAMK) opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu. Olen kiinnostunut kehittämään vanhustyötä niin iäkkäidemme kuin ammattilaistenkin vuoksi. Erityisesti haluan kehittää alasta vetovoimaisempaa, koska vanhustyöhön tarvitsemme rutkasti lisää ammattilaisia, jotka arvostavat työtään. Työn arvostuksen kautta teemme työtä ylpeydellä ja toisia kunnioittaen. Lähteet: Ahlfors, Gunta & Saarela, Inka 2022.Kielitietoinen rekrytointi ja työyhteisö. Työkaluja työnantajalle kielitietoiseen ja inklusiiviseen työyhteisöön. Väestöliitto. https://www.vaestoliitto.fi/uploads/2022/12/5d814e06-vaestoliitto-kielitietoinen-rekrytointi-ja-tyoyhteiso.pdf Viitattu 28.11.2023. Hietapakka, Laura 2017. Miten torjua eriarvoisuutta monikulttuurisissa terveydenhuollon työyhteisöissä. Teoksessa Sosiaalilääketieteellinen aikakausilehti 54: 253 Keisala, Katja 2012. Monikulttuurisen työyhteisön viestintä. Tampereen yliopisto. https://trepo.tuni.fi/bitstream/handle/10024/103165/978-951-44-8865-8.pdf?sequence=1&isAllowed=y Viitattu 28.11.2023 Komppa, Johanna & Korpela, Eveliina & Kotilainen, Lari & Kurhila, Salla & Lehtimaja, Inkeri 2023. Kielitietoisen työyhteisön portaat. Kielibuusti. Kielitietoisen työyhteisön portaat. Päivitetty 21.11.2023. https://www.kielibuusti.fi/fi/tyonantajat/monikielinen-tyopaikka/kielitietoisen-tyoyhteison-portaat Viitattu 28.11.2023 Maahanmuutto ja kulttuurinen moninaisuus 2023. Kielitietoinen työskentely. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. https://thl.fi/aiheet/maahanmuutto-ja-kulttuurinen-moninaisuus/tyon-tueksi/hyvia-kaytantoja/kielitietoinen-tyoskentely Viitattu 28.11.2023 Selkokeskus 2021. Selkokieli. Kehitysvammaliitto. https://selkokeskus.fi/selkokieli/selkokielen-maaritelma/ Viitattu 28.11.2023. Sosiaali- ja terveysministeriön 2023:8. Tiekartta 2022–2027. Sosiaali- ja terveysalan henkilöstön riittävyyden turvaaminen ja saatavuuden turvaaminen. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/164634/STM_2023_8.pdf?sequence=1&isAllowed=y Viitattu 28.11.2023. Yli-Kaitala, Kirsi & Toivanen, Minna 2021. Pelotta töissä-psykologinen turvallisuus työyhteisössä. Työterveyslaitos. Työsuojelurahasto. https://www.ttl.fi/oppimateriaalit/pelotta-toissa-psykologinen-turvallisuus-tyoyhteisossa Viitattu 28.11.2023.
Mistä ikääntyneen asiakaskokemus palvelutarpeen arvioinnissa muodostuu?
Palveluohjaajan työ on vaativaa asiantuntija- ja ihmissuhdetyötä. Ikääntyneet arvostavat palveluohjaajan ammattitaitoa ja palvelutarpeen arvioinnin monipuolisuutta. Sensitiivisten asioiden yksilöllistä huomioimista palvelutarpeen arvioinnissa voisi kuitenkin vielä kehittää asiakaskokemuksen parantamiseksi. Hyvä asiakaskokemus parantaa elämänlaatua (Saarijärvi & Puustinen 2020: 31). Asiakaskokemus on lähellä asiakaslähtöisyyttä, ja se voidaan nähdä asiakaslähtöisyyden jatkeena (Saarijärvi & Puustinen 2020: 23). Asiakaskokemus on aina yksilöllinen, ja rakentuu tunteista, mielikuvista, odotuksista sekä aiemmista kokemuksista (Gerdt & Korkiakoski 2016). Asiakaskokemukseen vaikuttavat myös asiakkaan luonne, persoona ja kulttuuri (Gerdt & Korkiakoski 2016) sekä alitajunta (Löytänä & Kortesuo 2011: 11). Asiakaskokemuksen näyttäytyminen palvelutarpeen arvioinnissa Palveluohjaukseen sisältyvä palvelutarpeen arviointi on asiakkaalle henkilökohtainen tapahtuma. Palvelutarpeen arvioinnissa palveluohjaaja tarkastelee yhdessä asiakkaan kanssa seuraavat osa-alueet: toimintakyky voimavarat asumisen ja asuinympäristön turvallisuus osallisuus apuvälineet ja teknologia sekä omaishoito (Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2020–2023). Opinnäytetyömme tulosten mukaan ikääntyneen asiakaskokemus palvelutarpeen arvioinnissa muodostuu vuorovaikutuksesta, itsemääräämisoikeudesta, palvelutarpeen arvioinnin monipuolisuudesta sekä palveluohjaajan ammattitaidosta. Vuorovaikutus osana asiakaskokemusta Vuorovaikutus on keskeinen osa palvelutarpeen arviointia. Vuorovaikutuksen laatu ratkaisee, millaiseksi asiakas kohtaamisen palveluohjaajan kanssa kokee ja syntyykö heidän välilleen luottamus. (Haikara 2019: 144.) Asiakkaan luottamuksen saavuttaminen on keskeistä hänen yksilöllisten palvelutarpeidensa tunnistamiseksi ja ratkaisujen etsimiseksi yhdessä hänen kanssaan. Opinnäytetyössämme haastateltavat kokivat positiivisena palveluohjaajan kohtaamisen. Tunnelma kohtaamisessa oli avoin ja luottamus vallitsi palveluohjaajan ja haastateltava välillä. Arkojenkin asioiden esille ottaminen oli tuntunut luontevalta. Kohtaamista haastateltavat kuvailivat luontevaksi, hienotunteiseksi ja ystävälliseksi. Ikääntyneelle asiakkaalle merkityksellinen vuorovaikutus tapahtuu kasvokkaisissa kohtaamisissa (Palomäki 2019: 76). Itsemääräämisoikeuden merkitys Itsemääräämisoikeus tarkoittaa, että ihmisellä on oikeus määrätä itseään koskevista asioista. Sen merkitys ja asema korostuvat ikääntyneenä sekä sosiaali- ja terveyssektorilla. (Räsänen & Valvanne 2017: 32.) Opinnäytetyömme tuloksissa korostui itsemääräämisoikeuden merkitys. Avun vastaanottaminen tuntui vaikealta, sillä sen pelättiin heikentävän itsemääräämisoikeutta. Ikääntyneelle on tärkeää saada itse päättää asioistaan; heillä on tahtoa pärjätä itsenäisesti. Itsemääräämisoikeuden toteutuminen voidaan nähdä edellytyksenä positiiviselle asiakaskokemukselle. Muun muassa yksilöllisten tarpeiden huomioimisella voidaan vahvistaa ikääntyneen Itsemääräämisoikeutta (Palomäki 2019: 70). Palvelutarpeen arvioinnin monipuolisuus ja palveluohjaajan ammattitaito Haastateltavat kokivat palvelutarpeen arvioinnin monipuolisena. Arvioinnissa oli käyty laajasti läpi heidän elämänhistoriansa ja tarpeensa. Palveluohjauksen tulisikin olla asiakkaan kokonaisvaltaista tukemista ja ohjaamista (Roivas 2019: 84–85). Palveluohjaajan ammattitaito koettiin hyväksi ja sitä arvostettiin. Hänen kohtaamistaan haastateltavat kuvailivat helpoksi, ja palveluohjaajan saapumista kotiin arvostettiin. Keskustelu palveluohjaajan kanssa oli luontevaa ja henkilökohtaistenkin asioiden läpikäyminen tuntui hyvältä. Asiakkaan yksilöllinen kohtaaminen ja hänen tarpeidensa tunnistaminen edellyttää palveluohjaajalta vahvaa ammattiosaamista. Eräs haastateltava kertoi, kuinka kaikki muut asiat otettiin palvelutarpeen arvioinnissa huomioon paitsi seksuaalisuus. Toisaalta intiimihygienian esille ottaminen yllätti toisen haastateltavan, ja aiheesta keskusteleminen oli hänen mielestään tarpeetonta. Sensitiivisten asioiden puheeksi ottaminen vaatii palveluohjaajalta taitoa aistia, milloin ja miten aiheesta keskustellaan asiakkaan kanssa tai näitä asioita ei oteta puheeksi lainkaan. Opinnäytetyössämme tuli esiin erilaisia sensitiivisiä asioita. Sensitiivisiä asioita palvelutarpeen arvioinnissa ovat: avun vastaanottamisen vaikeus holhoamisen pelko kaatumisen pelko intiimihygienian hoito sekä parisuhde- ja seksuaaliasiat. Palvelutarpeen arvioinnissa asiakkaan yksilöllisten tarpeiden tunnistaminen on keskiössä (Ala-Nikkola & Sipilä), ja ne tunnistamalla voidaan tukea asiakkaan toimintakykyä ja hyvinvointia yksilöllisesti (Roivas 2019: 84). Palveluohjauksessa kannattaa panostaa asiakaskokemukseen. Ikääntyneen asiakaskokemuksen merkitystä palvelutarpeen arvioinnissa ei voi liikaa korostaa. Kirjoitus perustuu Salla Lehdon ja Jaana Porrassalmi-Hintikan opinnäytetyöhön – Ikääntyneen asiakaskokemus palvelutarpeen arvioinnissa, joka on luettavissa Theseuksessa. Kirjoittajat Salla Lehto, toukokuussa 2022 valmistunut geronomi (AMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu Jaana Porrassalmi-Hintikka, toukokuussa 2022 valmistunut geronomi (AMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet Gerdt, Belinda & Korkiakoski, Kari 2016. Ylivoimainen asiakaskokemus. Työkalupakki. Helsinki: Talentum Media Oy. E-kirja. Haikara, Pirkko 2019. Dialogiset työmenetelmät palvelutarpeen arvioinnin ja asiakassuunnitelman laadinnan apuna. Teoksessa Zechner, Minna (toim.). Näkökulmia palvelutarpeen arviointiin. Seinäjoen ammattikorkeakoulun julkaisusarja B. Raportteja ja selvityksiä 144. Seinäjoki: SeAMK julkaisut. Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2020–2023. Tavoitteena ikäystävällinen Suomi. Sosiaali- ja terveysministeriö ja Suomen Kuntaliitto. Viitattu 18.9.2021. Löytänä & Kortesuo 2011. Asiakaskokemus. Palvelubisneksestä kokemusbisnekseen. Helsinki: Talentum Media Oy. Palomäki, Susanna 2019. Asiakkaan kokemukset hoidosta ja kohtelusta erikoissairaanhoidossa. Väitöskirja. Tampereen yliopisto: Yhteiskuntatieteiden tiedekunta. Viitattu 6.9.2021. Roivas, Päivi 2019. Asiakaslähtöisyyden diskursiivinen rakentuminen ikäihmisten palveluohjauksessa. Pro gradu -tutkielma. Sosiaalihallintotiede. Itä-Suomen yliopisto. Viitattu 1.9.2021. Räsänen, Riitta & Valvanne, Jaakko 2017. Vanhustyö tarvitsee uudenlaista johtamista – tavoitteeksi asiakkaan hyvä elämänlaatu. Teoksessa Kulmala, Jenni (toim.): Parempi vanhustyö. Menetelmiä johtamisen kehittämiseen. Jyväskylä: PS-kustannus. 20–42 Saarijärvi, Hannu & Puustinen, Pekka 2020. Strategiana asiakaskokemus. Miksi, mitä, miten? Jyväskylä: Docendo Oy.
Sosiaalisella medialla lisää osallisuutta ja vuorovaikutusta
Ikääntyneen toimintaympäristöllä, sosiaalisilla kontakteilla ja osallisuuden kokemuksella on vaikutusta hänen hyvinvointiinsa ja mahdollisuuteensa elää omannäköistä arkea. Sosiaaliset verkostot ja vuorovaikutus ovat siirtyneet yhä enemmän internettiin ja sosiaaliseen mediaan. Osa ikääntyneistä hyödyntää sujuvasti sosiaalista mediaa elämässään, mutta monelle kyseinen viestintämuoto on vielä tuntematon. Ikääntyneet ovat kokeneet yhteiskunnan muuttumisen informaation välityksessä aina radion, lankapuhelimen, faxin, paikallislehden ja mustavalkotelevision ajoista tämän päivän internettiin ja sosiaaliseen mediaan. Moni ikääntynyt saattaa pohtia, mistä löytää tarvitsemansa tiedon ja palvelut tai kuinka läheisille voisi viestittää sosiaalisessa mediassa. Elämänsä aikana ikääntyneet ovat omaksuneet monia erilaisia teknisiä laitteita, joten uudempienkin teknisten ratkaisujen ja viestintäkanavien käyttö on mahdollista oppia. Sosiaalinen media osallistavana toimintaympäristönä Ikääntyneen elin- ja toimintaympäristöt vaikuttavat merkittävästi hänen mahdollisuuksiinsa elää omannäköistä ja mielekästä arkea. Kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnille tärkeitä ovat myös sosiaaliset kontaktit ja osallistuminen, joiden kautta ihminen voi kokea olevansa osa yhteisöä. (Jolanki, Suhonen & Rappe 2020: 349–350; Jolanki 2017: 8–9.) Sosiaalinen media on nimensä mukaisesti sosiaalinen toimintaympäristö. Voisiko sosiaalinen media tukea ikääntyneen aktiivista ja omannäköistä elämää tarjoamalla mahdollisuuksia sosiaalisiin kontakteihin ja osallistumiseen? Sosiaalinen media saattaa näyttäytyä ikääntyneille nopeatempoisena nuorille suunnattuna toimintaympäristönä, jossa jaetaan tyhjänpäiväisiltä ja lyhyiltä vaikuttavia julkaisuja. Sisältö ei välttämättä tunnu ikääntyneestä houkuttelevalta, joten hän ei edes halua tutustua erilaisiin sosiaalisen median kanaviin. Sosiaalisen median tietosuoja ja turvallisuus pohdituttavat myös ikäihmisiä. Pelkona on, että arkaluontoiset tiedot leviävät vääriin käsiin ja hakkerit saattavat ottaa laitteet ja pankkitilit hallintaansa. Uhista huolimatta sosiaalisen median kanavat tarjoavat kuitenkin myös ikääntyneille paljon mahdollisuuksia etänä tapahtuvaan vuorovaikutukseen, yhteisöllisyyteen, tiedon ja kokemusten jakamiseen sekä itseilmaisuun omaa sisältöä tuottamalla. Facebook-sivu digitaalisena toimintaympäristönä Facebook on yleinen ja pitkään käytössä ollut sosiaalisen median kanava, joka on kanavista eniten saavuttanut suosiota varttuneemman väen keskuudessa. Muut yleiset sosiaalisen median kanavat, kuten Instagram, Twitter, LinkedIn ja TikTok ovat olleet suosittuja nuorempien ikäryhmien keskuudessa. Facebookiin voi rekisteröityä ja perustaa oman sivun kuka tahansa ilmaiseksi. Sivuston ylläpitäjällä on lukemattomia mahdollisuuksia muokata sivuston ominaisuuksia luomalla esimerkiksi sivustolle alaryhmiä, tapahtumia, podcasteja, videoita ja verkkokaupan. Yksityishenkilön ja yhteisön sivustoilla on tarjolla hieman erilaisia toiminnallisuuksia. Facebook-sivujen yleisimmät ja käytetyimmät toiminnallisuudet ovat erityyppiset julkaisut ja tapahtumat sekä viestittely Messenger-toiminnon kautta. Sivuilla on mahdollista olla vuorovaikutuksessa kaksin tai isommassa ryhmässä viestien, kuvien, videoiden tai videokokousten välityksellä. Ikäystävällisyyden huomioiminen Perehdyimme Seniori-infon Facebook-sivuun helmikuussa 2022 ja käytämme sitä blogissa esimerkkinä sosiaalisen median kehittämisestä ikäystävällisemmäksi. Seniori-infon tarkoituksena on antaa tietoa ja ohjausta ikäihmisille suunnatuista kaupungin, yritysten ja järjestöjen palveluista (Helsingin kaupunki). Seniori-infon Facebook-sivulta löytyy palvelun yhteystiedot, erilaisia toimintoja sekä tiedotusluonteisia julkaisuja ikääntyneille suunnatuista tapahtumista ja palveluista. Toiminnallisuudet voivat olla hankalasti hahmotettavia ja ymmärrettäviä, esimerkiksi suomenkielisten linkkien rivistössä esiintyy keskellä linkki englanniksi (kuva 1). Sivuston käyttäjien kommentteja ja reaktioita vaikutti olevan vähän verrattuna sivun 3050 seuraajaan. Tarjonta näyttää julkaisuissa keskittyvän Helsingin kaupungin oman toiminnan ja tapahtumien esittelyyn. Ikääntyneiden ja palveluntarjoajien joukko on kuitenkin suuri ja heterogeeninen Helsingissä. Seniori-infon Facebook-sivua ja sen julkaisuja olisi mahdollista kehittää vuorovaikutuksen, yhteisöllisyyden ja osallistumisen kannalta houkuttelevammaksi ikäihmisen ja muiden palveluntarjoajien näkökulmasta. Iäkkäiden osallisuutta ja vuorovaikutusta voisi tukea esimerkiksi käyttöohjeiden ja iäkkäille suunnattujen työpajojen avulla. Työpajoissa voisi ideoida sivujen sisältöä ja sen tuottamista ikääntyneiden toiveita ja tarpeita kuunnelleen. Iäkkäät voisivat itsekin innostua julkaisujen kirjoittamisesta, kommentoinnista ja jakamisesta. Seniori-infon Facebook-sivun käyttäjät saattaisivat arvostaa vertaistensa julkaisuja. Aktiiviset helsinkiläiset seniorit voisivat päivittää havaintojaan elämästään Helsingissä, perustaa erilaisia alaryhmiä, esimerkiksi kaupunginosien tai harrastusten mukaan. Tiedotusluonteisia julkaisuja voisi elävöittää kysymyksillä ja keskustelun avauksilla. Näin sivu saattaisi innostaa ikääntyneitä osallistumaan ja vastaamaan nykyistä paremmin iäkkäiden omia tarpeita ja mielenkiinnon kohteita. Digiosallisuus on myös ikääntyneiden oikeus Sosiaalisen median kanavat ja digitaaliset toimintaympäristöt antavat paljon erilaisia mahdollisuuksia tukea ikäihmisten vuorovaikutusta ja vahvistaa heidän osallisuuttaan. Tämä edellyttää kanavien kehittämistä ikäihmisten näkökulmasta. Digitaalisen toimintaympäristön kehittäminen ikäystävälliseksi edellyttää lisäksi eri toimijoiden yhteistyötä ja saavutettavuuden huomioimista. Kirjoittajat: Merja Palkama, geronomiopiskelija (AMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu Eeva Simiö-Ighmour, geronomiopiskelija (AMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu Sanna Tarnanen, geronomiopiskelija (AMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet Helsingin kaupunki. Seniori-info. Viitattu 18.3.2022. Jolanki, Outi, Suhonen Riitta & Rappe Erja 2020. Hyvinvointia ja osallisuutta asuinympäristöjä kehittämällä. Artikkeli. Teoksessa Gerontologia 34(4), 349–350. Jolanki, Outi 2017. Teoksessa Jolanki, Outi, Leinonen, Emilia, Rajaniemi, Jere, Rappe, Erja, Räsänen, Tiina, Teittinen Outi ja Topo, Päivi. Asumisen yhteisöllisyys ja hyvä vanhuus. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 47/2017. Julkaistu 17.5.2017.
Sanojen voima – ajatuksia kohtaamisesta ja vuorovaikutuksesta muistisairaan kanssa
Muistisairas on herkkä ja haavoittuva. Carita Kokkala on pohtinut, kuinka sote-alalla voidaan opettaa haavoittuvan ihmisen kohtaamista ja asiakaslähtöisyyttä, kun itsekin on keskeneräinen ja epätäydellinen. Lue tästä vanhustyön YAMK-opiskelijan ajatuksia siitä, mitä muistisairaan yksilöllinen kohtaaminen vaatii ja mitä vanhustyössä tarkoittaa ihmisen puolella oleminen. Huomenta Maire, mitä kuuluu? Mitä haluaisit tehdä tänään? Hoitajan vuorosanat kaikuvat aamulla asukkaan huoneessa. Ystävällinen tervehdys, mutta sitten jo vaikeampi kysymys. Onko tarkoitus kysyä kuulumiset yön jälkeen vai muut kuulumiset tyhjän tuntuisessa arjessa, jota talon päivärytmi sanelee? Mairelle ei tule heti mitään mieleen ja hänen sanaton ”vastauksensa” hallitsee huonetta. Tilanteen pelastaa supliikki hoitaja. Ajatuksen- ja keskustelunohjausta, apuja sanojen tuottamiseen ja mielipiteen muodostamiseen. Rohkeutta hoitaa vai kävellä yli? Muistisairaita avustettaessa yksilöllinen kohtaaminen ja vuorovaikutus ovat keskeisiä kompetensseja, joilla haavoittuvaa ihmistä hallitaan. On merkityksellistä puhua muistisairaalle silloinkin, kun sairastunut ei enää vastaa (Muistiliitto 2017). Hoitajan tulee kuitenkin ymmärtää ja reflektoida omaa toimintaansa suhteessa heikommassa asemassa olevaan asukkaaseen. Tietoisuus valta-aseman kielellisestä epäsymmetriasta muistisairasta avustettaessa leimaa vuorovaikutustilanteita. Valta on vastuuta haavoittuvasta. Haavoittuvuuteen liittyvä osaaminen palveluasumisyksikössä Muistisairas asukas on herkkä ja haavoittuva. Häntä tulee kohdella ammatillisesti korkein eettisin ohjein kunnioittaen itsemääräämisoikeutta ja omaa tilaa. Kohtaamisen kompetenssissa edellytetään hyvää tilannetajua ja tunneälyä, unohtamatta empaattista vuorovaikutusta. Toisen ihmisen asemaan asettautuminen auttaa ymmärtämään niitä hetkiä, jolloin ilmapiiriä hallitsee tyhjyys; ei ole mitään sanottavaa. Kuitenkin keskusteluyhteys on tavalla tai toisella luotava, riippuen luonnollisesti asukkaan kyvystä sanalliseen ilmaisuun. Sanattomat vuorovaikutuskeinot kosketuksesta katseen kautta ilmeisiin ja eleisiin tulee myös hallita (Muistiliitto 2017). Kokkala kirjoittaa blogissaan (Kokkala 2020), että haavoittuvassa asemassa olevalle ihmiselle yksilöllinen huomiointi on merkityksellistä. Mielestäni myös luottamuksen ilmapiiriä rakennettaessa hoitajan on oltava tietoinen esittämistään kysymyksistä ja niiden seurauksista. Muistisairasta ei tule jättää tyhjään tilaan, vaan yhteistä ilmapiiriä on hallittava hyvällä. Positiivinen ja hallittu vuorovaikutustilanne heijastaa tasa-arvoista kohtaamista ja korkeaa asukasymmärrystä. Arvostus toista kohtaan näkyy silmiin katsomisella ja aikuismaisella puheotteella (Muistiliitto 2017). Kokkalan (2020) mukaan hoitaja on niiden harjoitusten äärellä, joissa ollaan sinut oman haavoittuvuuden ja epätäydellisyyden kanssa. Kahdenkeskisiä tilanteita asukkaan ja hoitajan välillä vallitsee kuitenkin selvä valta-asetelma, jossa kielellinen epäsymmetria on merkittävä. Valtaa ja vastuuta heikommasta Saarinen (2019: 13) kirjoittaa pro gradu -tutkielmassaan, että kielellinen epäsymmetria on ilmeistä hoitajien ja vaikeasti muistisairaiden välisessä vuorovaikutuksessa. Kielellisellä epäsymmetrialla tarkoitetaan sitä, että vuorovaikutuskumppanilla on rajoituksia kielellisissä taidoissaan ja hän on siten heikommassa asemassa (Leskelä & Lindholm, 2011). Näin ollen muistisairaiden palveluasumisyksikössä hoitajan tulee tuntea avustamansa asukas ja tämän vuorovaikutuskyvyt ja itseilmaisun taidot. Hoitajan tulee ymmärtää sanojensa vaikutukset suhteessa haavoittuvaan muistisairaaseen. Muistisairaan vuorovaikutusosaaminen tai -osaamattomuus haastaa hoitajaa. (Muistiliitto 2017.) Kuinka merkityksellinen voikaan olla ilmaan heitetty kysymys, johon hoitaja itse joutuu vastaamaan? Miten asetetaan kysymys, joka ennakoi mahdolliset reaktiot ja vuorovaikutuksen suunnan? Ottaako hoitaja riskin siinä, että muistisairas ilmaiseekin toiveen, jota ei voi toteuttaa? Kuulumiset on toki hyvä kysyä, mutta usein kysymyksestä seurannutta tilannetta ohjaakin hoitaja, hän tarttuu vastaukseen tai ohittaa haastavan vuorovaikutushetken. Pelkällä small talkilla voi olla kauaskantoiset seuraukset muistisairaan arjessa. Näin ollen omaan kysymykseen vastaamalla hoitajan tulee huomioida asukkaansa kokonaisvaltainen tila, ja yhteistä hetkeä tulee jatkaa tasaveroisena. Hoitajan ammatillisuuteen kuuluu muistisairaan itsemääräämisoikeudesta huolimatta valtaa ja vastuuta, jolloin hoitajan luoma luottamussuhde on silta ihmisten välillä. Tunne hoitajan välittämästä hyvästä välittyy asukkaalle, hoitaja on heikomman puolella. Ihmisen tulee puhua ihmiselle, hoitajan hoidettavalle. Epäsuhta vuorovaikutusosaamisessa tulee kuitenkin tiedostaa. Muistisairaalla on sanottavaa, mutta mitä kysytäänkään? Vinkkejä vuorovaikutukseen muistisairaan kanssa Luo hetki kiireettömäksi, vapaaehtoiseksi ja tasavertaiseksi. Puhu, vaikka et saakaan vastausta heti tai sairastunut ei vastaa lainkaan. Hallitse sanaton viestintä, kosketa ja kannusta. Pyri myönteisen kehonkielen ja keskittymisen tilaan. Ole aidosti läsnä. (Mukaillen Muistiliittoa 2017.) Kirjoittaja: Mirva Salonen, sosionomi, vanhustyön YAMK -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu. Teksti on tehty osana kirjoittamiseen liittyvää opintojaksoa. Lähteet: Kokkala, Carita 2020. Haavoittuvuuteen liittyvä osaaminen – näkökulmia kotona asuvaan ikääntyneeseen. https://blogit.metropolia.fi/geroblogi/2020/05/06/haavoittuvuuteen-liittyva-osaaminen-nakokulma-kotona-asuvaan-ikaantyneeseen/>. Luettu 10.5.2020. Leskelä̈, Laura & Lindholm, Camilla 2011. Näkökulmia kielellisesti epäsymmetriseen vuorovaikutukseen. Teoksessa Leskelä̈, Laura & Lindholm, Camilla (toim.): Haavoittuva keskustelu. Keskusteluanalyyttisiä tutkimuksia kielellisesti epäsymmetrisestä̈ vuorovaikutuksesta. Kehitysvammaliiton tutkimuksia 6. Helsinki: Kehitysvammaliitto. 12–31 Muistiliitto 2017. Muistisairaan ihmisen kohtaaminen. https://www.muistiliitto.fi/fi/muistisairaudet/erityiskysymyksia/muistisairaan-ihmisen-kohtaaminen/>. Luettu 11.5.2020. Saarinen, Päivi 2019. Vaikeasti muistisairaiden henkilöiden ja hoitajien vuorovaikutus tehostetun palveluasumisen yksikössä. Pro gradu -tutkielma. Helsingin yliopisto. Lääketieteellinen tiedekunta. Logopedia. https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/306148/Saarinen_Paivi_Pro_gradu_2019.pdf?sequence=2/>. Luettu 11.5.2020.
Hilmalla on kissanpäivät lintukodossa, omassa kodissaan ryhmäkodissa
Muistisairas Hilma asuu omassa kodissaan ryhmäkodissa. Siellä ovat myös yhteiset tilat, jossa asukkaat voivat viettää aikaa ruokaillen, seurustellen, oleillen ja osallistuen. Hilma on fiktiivinen henkilö, joka haluaa synnyttää ajattelua ja keskustelua muistisairaiden ikäihmisten elinympäristöstä. Toivottavasti sisimmässämme asuu osa Hilmaa; jospa löydämme sen tarinasta. Satu Elon (2006) väitöskirja antoi meille opiskelijoille todella hyvän perustan ikääntyneiden hyvinvointia tukevista erilaisista ympäristöistä. Hilma koskettaa kaihoisasti vuosien saatossa patinoitunutta lipastoaan kodissaan – viivähtää tovin muistoissaan. On aamu. Lipasto on osa hänen identiteettiään ja elettyä elämää. Symbolinen ympäristö, kuten muistot elämän varrelta, uskonto, kulttuuri, juhlat ja vuodenajat, tukevat muistisairaan minäkuvaa (Elo 2006: 35–37, 68–74). Nyt Hilma viettää omaa aikaa kodissaan ennen aamiaista. Hilman kodin seinä on maalattu vaaleansiniseksi. Taloon muuttaessaan hän tuli valkoiseen huoneeseen, missä mikään ei muistuttanut häntä tutusta turvallisesta kodista, jolloin hän heräili öisin ja hätääntyi. Nykyään tuttu sisustus rauhoittaa häntä ja auttaa paikkaan orientoitumisessa. Koti pitää yllä elämäntarinaa ja muuttuu elämän muutosten myötä. Ympäristö tarjoaa erilaisia välineitä minuuden eheydelle sekä rakentaa ja ylläpitää ihmisen minuutta (Aura & Horelli & Korpela 1997: 47–48). Mirva avusti Hilmaa hetki sitten aamutoimissa, jotka sujuivat kuin tanssi. Mirvalla on tapana sanoittaa, mitä kulloinkin tehdään. Se tuo Hilmalle turvallisuuden tunteen. Joskus Mirvalla on aikaa kynsien hoitoon ja kampauksen tekemiseen. Psyykkiseen ympäristöön kuuluvat myös yhdessäolon tärkeys, hyväksyvä ilmapiiri sekä erilaiset roolit (Jacobson 2006: 49–52; vrt. Hietanen-Peltola & Pelkonen & Laitinen 2015: 32). Aamupalalle saapuessaan rauhallinen taustamusiikki ja tuoreen kahvin tuoksu täyttävät ryhmäkodin tyylikkään aamupalaympäristön. Ryhmäkotilaiset toivottavat huomenta toisilleen. Miellyttävä aamu kiireettömässä ympäristössä. Pöytää koristavat eilen askarrellut enkelit läpinäkyvine siipineen ja kauniit käsinkudotut poppanat. Eläkeläissiskot olivat ne varta vasten heille kutoneet. Symbolinen ympäristö liittyy sosiaaliseen ja fyysiseen ympäristöön. Symboliseen ympäristöön voi liittyä kulttuurisia symboleja kuten kieli, merkityksiä, tapoja ja sääntöjä. Symbolisella ympäristöllä muodostuu erilaisia arvoja ihmisten ajatuksissa. Kieli on usein keino, jolla symbolista ympäristön merkitystä tuodaan näkyväksi, kuten kaunis pöytäkattaus, muistoja sisältävä piironki, tatuointi, taide, tai kaltoinkohtelu. (Elo 2006: 33–46, 68–74, 104–116.) Avoin asukasta tukeva läheis- ja omaisyhteistyö Aamupalan jälkeen Hilma hivuttaa itsensä lähelle takkahuonetta, josta kuuluu puheensorinaa. Huoneessa istuu ryhmäkodin uusi asukas Onni vaimoineen sekä heidän tyttärensä ja lapsenlapsi. Kaikki kokouksen osalliset ovat haltioissaan monisukupolvisesta omaistapaamisesta. Yhteiset perhetapaamiset, arjen yhteisiin hetkiin osallistuminen ja muut yhteiset tapahtumat ylläpitävät ryhmäkodin asukkaiden toimintakykyä ja hyvinvointia. Ulkoiluun ja talon ulkopuolisiin tapahtumiin osallistuminen on kuitenkin rajoitettua talon sisäisillä resursseilla. Takkahuoneessa keskustellaan, kuinka Onnin käyttäytymisen muutoksen haasteet ryhmäkodin yhteisten tilojen ympäristössä voitaisiin ratkaista yhteisymmärryksessä läheisten kanssa. Symbolisen ympäristön toteutumiseen liittyvät myös elinympäristön normatiiviset sosiaalisen ja fyysisen ympäristön rajoitteet (Elo 2006: 35–37, 68–74; Semi 2015: 27). Hilma muistaa, kuinka kovaääninen Milla laitettiin aikaisemmassa hoitopaikassa syömään selin suhteessa muihin asukkaisiin, erilleen sosiaalisesta ympäristöstä yhteisöllisen harmonian säilyttämiseksi. Millan läheisten kanssa ei ollut silloin keskusteltu käyvästä tavasta toimia. Muistisairaus haastaa jatkuvasti ja eritavoin ihmisen itsemääräämisoikeuden, itsetunnon, elämänhallinnan ja selviytymisen (Semi 2015: 9–21, 27, 44, 53). Läheisyys, lohtu sekä sosiaaliset verkostot ja arjen riennot Hilma jatkaa matkaansa olohuoneeseen, jossa hän käy rupattelemaan Reijan kanssa. Reija hymyilee ja silittää Hilmaa olkapäästä. Aito lohtu ja arvostava kohtaaminen näkyy molemmissa. Hyvässä psyykkisessä ympäristössä muistisairas saa olla tarvittaessa itsekseen ja tuntea tarpeellisuuden tunnetta yhteisössä sekä itsenäistä oman elämän hallintaa (Pelkonen & Laitinen 2015: 32). Reija täyttää tapahtumavuosikalenteria olohuoneessa asukkaiden keskuudessa rupatellen. Hän rakentaa yhteistyöverkostoja järjestöjen, seurojen, yritysten, ryhmien ja ammattioppilaitosten kanssa asukkaiden toimintakyvyn ylläpitämiseksi. - Haluamme sellaista yhteistyötä, jolla on jatkumoa ja joka muodostuisi perinteeksi asukkaiden hyvinvoinnin tueksi ympäri vuoden, hän mainitsee. Reijalle on tärkeätä verkostoituminen luoden toimintakykyä ylläpitävää esteetöntä sosiaalista ympäristöä. Mutta nyt Hilmalla on päivälevon aika, sillä Seppo saapuu iltapäivällä. Ikäihmistä on tuettava luomalla toimintakyvyn ylläpitoa mahdollistavia, osallisuutta edistäviä, aktiivisia, sosiaalisia, fyysisiä ja symbolisia esteettömiä ympäristöjä. Sosiaaliset verkostot sekä ympäristön tuki ovat erityisen merkityksellisiä ikäihmiselle hyvän loppuelämän saavuttamisessa ja toimintakyvyn ylläpitämisessä. Ikääntyessä kun erilaisten ympäristöjen tuentarve lisääntyy. (Dunderfelt 2011: 234–235.) Vapaaehtoinen elämän tarkoitus – yhdessä tekeminen ja ikävän karkotus Eläkkeellä ollessaan Seppo tunsi tarkoituksettomuutta, kunnes löysi elämänsisältöä pulinaryhmästä. Mirva oli ottanut yhteyttä ryhmään ehdottaen yhteistyötä. - Mirva antoi ryhmällemme mission, Seppo toteaa. Kokoontumisten lisäksi he toimivat asukkaiden kanssa osallistuen yhdessä muun muassa ulkoiluun, musiikkiesityksiin sekä ruokailu- ja kahvihetkiin. Sepolla on oma kummiasukas Hilma. Seppo esittelee Hilmalle kuvakortteja luonnosta, vuoden ajoista, harrastuksista, eri miljöistä, käden taidoista, musiikista ja tehdyistä töistä. Hilma alkaa kertoa tarinaa kuvien pohjalta. Näin pikkuhiljaa piirtyy kuva Hilman eletystä elämästä ja mieltymyksistä. Sepon lähtiessä Hilma menee kotiinsa. Hilma koskettaa kaihoisasti vuosien saatossa patinoitunutta lipastoaan kodissaan – viivähtää tovin muistoissaan. On ilta. - Toimijuus vahvistuu yksilön rakentaessa omaa elämäänsä ja tulevaisuuttaan oman elämänhistoriansa ja ympäristönsä tuottamien resurssien ja mahdollisuuksien puitteissa. Osallisuus ja toimijuus ovat myös osattomuuden ja yhteiskunnan ulkopuolella olemisen vastakohtia. Yhteisöön ja yhteiskuntaan kuulumisen tunnetta voidaan vahvistaa esimerkiksi osallistumalla harrastuksiin, järjestötoimintaan ja vapaaehtoistyöhön. (Mikkola 2017: 15–16.) Vuorovaikutuksessa ikäihmisen kanssa kuvia voidaan käyttää muistin tukena, kun lähimuisti on heikentynyt. Koska paikat ja ihmiset ovat tallentuneet semanttiseen muistiin, ei lähimuistin heikentyminen vaikuta niiden tunnistamiseen. Kuvilla saavutetaan suorempi yhteys muistiin, jossa niiden merkitykset ovat varastoituina, kuin pelkällä puheella. (Suominen & Maimonen & Salonen 2014.) Kirjoittajat: Jari Hakala, geronomiopiskelija, Metropolia AMK Hannemari Kokkonen, geronomiopiskelija, Metropolia AMK Lähteet: Aura, Seppo & Horelli, Liisa & Korpela, Kalevi 1997. Ympäristöpsykologian perusteet. Helsinki: WSOY. Dunderfelt, Tony 2011. Elämänkaari psykologia. Helsinki: Sanoma Pro. Elo, Satu 2006. Teoria pohjoissuomalaisten kotona asuvien ikääntyneiden hyvinvointia tukevasta ympäristöstä. Väitöskirja. Oulu: Oulun yliopisto. http://jultika.oulu.fi/files/isbn9514281950.pdf. Hietanen-Peltola, Marke & Pelkonen, Marjaana & Laitinen, Kristiina 2015. Yhteisön hyvinvointi. Teoksessa Hietanen-Peltola, Marke & Korpilahti, Ulla (toim.): Terveellinen, turvallinen ja hyvinvoiva oppilaitos. Opas ympäristön ja yhteisön monialaiseen tarkastamiseen. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Jacobson, Susanne 2006. Elämäntapapohjaista senioriasumista. Teoksessa Tuppurainen, Yrjö (toim.): Tulevaisuuden senioriasuminen (TSA) -hanke. Loppuraportti. Oulu: Oulun yliopisto. http://jultika.oulu.fi/files/isbn9514281594.pdf. Mikkola, Tuula 2017. Osallisuutta ja toimijuutta vahvistamassa. Teoksessa Mikkola, Tuula & Roivas, Marianne (toim.): Mielekästä arkea Myllypuroon – Kokemuksia Työste-hankkeen taipaleelta. Helsinki: Metropolia ammattikorkeakoulu. Semi, Taina 2015. Mieleen tatuoitu minuus. Espoo: T & J Semi. Suominen, Sari & Maimonen, Helena & Salonen, Silja 2014. Toimintakykyä tukevat kuvakortit. https://www.innokyla.fi/documents/2209496/d37535f3-3c55-4db2-ac2b-4afacc3f3f50. Luettu 17.1.2020.
Muistisairas ikäihminen tarvitsee läheisiään myös hoivakodissa
Istuin kahvipöydässä ja kuuntelin toisella korvalla, kun sukulaiseni kertoi kuulumisiaan. Puhe kääntyi hänen äitiinsä, joka oli siirtynyt ympärivuorokautiseen hoivaan noin vuotta aiemmin. Hän kertoi, kuinka oli yrittänyt houkutella sisartaan mukaansa katsomaan äitiään hoivakotiin. Sisar ei ollut välittänyt lähteä vedoten bensakuluihin, vaikka ei asunut kovin kaukana hoivakodilta. Lisäksi hän oli todennut, että äidin luona on turha käydä, koska äiti ei kuitenkaan muista käymistä jälkikäteen muistisairautensa vuoksi. Mietin mielessäni harmistuneena, kuinka väärässä hän onkaan. Läsnäolo muistisairaan elämässä ei ole koskaan turhaa. Muistisairaus on suurin yksittäinen syy, jonka vuoksi ikäihminen siirtyy omasta kodistaan ympärivuorokautisen hoivaan. Muistisairaus vie lähimuistin, joka todella tarkoittaa sitä, ettei muistisairas välttämättä muista sitä, onko puoliso, poika tai tytär käynyt tänään, eilen tai ylipäänsä ollenkaan. Toisaalta oma poika saattaa näyttää muistisairaan silmissä omalta puolisolta, eläähän muistisairas monesti uudelleen nuoruuttaan, muistisairauden pyyhkiessä viimeiset kymmenet vuodet muistista kokonaan. Roolien sekoittuminen saattaa hämmentää lähipiiriä ja pahimmillaan aiheuttaa sen, että omaisten käynnit harvenevat harvenemistaan. Omaiset saattavat ajatella, että heitä ei enää tarvita akuutisti läheisen asuessa nyt paikassa, jossa hänestä huolehditaan vuorokauden ympäri. Hoitohenkilökunta ei kuitenkaan pysty täyttämään omaisten paikkaa muistisairaan elämässä. Hoivakotiin muutto on usein helpotus omaisille Muistisairaan muutettua omasta kodistaan hoivakotiin moni asia muuttuu. Hoiva ja huolenpito, ravitsemus, lääkehoito ja siivous- ja pyykkihuolto järjestyvät hoivakodin puolesta, eivätkä ole enää omaisen harteilla. Moni omainen huokaisee ehkä helpotuksesta, kun fyysinen auttaminen sekä jatkuva huoli läheisen pärjäämisestä omassa kodissaan on poissa, hänen siirryttyään paikkaan, jossa hän saa apua ja valvontaa 24/7. Tässä kohtaa moni omainen ottaakin pienen ja ansaitunkin hengähdystauon ja opettelee uudelleen nukkumaan rauhassa yönsä. Voihan taustalla olla vuosikausien huoli läheisestä ja mahdollisesti ympärivuorokautinen valmiustila siitä, milloin on pitänyt lähteä keskellä yötä auttamaan kaatunut läheinen ylös tai etsimään sitä hukkunutta lääkepurkkia tai lompakkoa. Joissain tapauksissa kyseessä on voinut olla vuosikausia kestänyt omaishoitajuussuhde. Läsnäoloa, läheisyyttä ja yhdessäoloa Läheisen muutettua hoivakotiin on henkilökunnan tehtävänä tukea ja kannustaa omaisia käymään läheisensä luona säännöllisesti. Hoitajien tulee kertoa omaisille, kuinka tärkeää ja arvokasta on, että he pysyvät tiiviisti muistisairaan elämässä, vaikka hän asuukin nyt hoivakodissa. Hoivakodin henkilökunta pyrkii vastaamaan muistisairaan perustarpeisiin, mutta yksilölliseen aikaan, kuten rupatteluun, muisteluun, rauhallisiin kävelyretkiin lähipuistossa hoitajilla on valitettavan harvoin aikaa. Omaisten erityisen tärkeä rooli onkin juuri tämä: antaa yksilöllistä aikaa, olla vain ja pitää kädestä kiinni, kahvitella kaikessa rauhassa, tehdä lenkki lähipuistoon, muistella menneitä valokuvien avustuksella ja olla vain läsnä. Omaiset ovat tärkeä voimavara hoivakodin arjessa Koivulan (2011) väitöstutkimuksen mukaan hoitajat toivovat omaisten osallistuvan mahdollisuuksiensa mukaan esimerkiksi ruokailutilanteisiin, ulkoiluun ja viriketoimintaan (Koivula 2013: 6). Omaisten tuki ja apu hoivakodin arjessa on hoitajille tärkeää, koska vanhustyössä resurssit ovat tiukat. Omaiset voivat auttaa hoitajia myös avaamalla muistisairaan asiakkaan elämänhistoriaa ja mielenkiinnon kohteita hoitajille. Näiden taustatietojen avulla hoitajat voivat ymmärtää muistisairasta ja hänen käyttäytymistään paremmin. Omaisen rooli on myös tuoda muistisairaan elämään merkityksellisyyttä ja tarkoituksellisuutta yhteisten perinteiden, muistojen ja tuttujen asioiden kautta. Omaiset tuovat kuvia lapsenlapsista, kertovat tarinoita mökkinaapurista ja syksyn etelänmatkalta. He kertovat kukkien kukkimisesta mökin puutarhassa ja kertovat muistisairaalle, kuinka ensi kesänä lähdetään porukalla mökille kukkapenkkejä kitkemään. Omainen tukee tällä tavoin muistisairaan yksilöllisyyden tunnetta, elämäntarinan jatkuvuutta ja arjen merkityksellisyyttä. (Koivula 2013: 88.) Tunnistaako hän vielä minut? Toisin kuin ajatellaan, merkityksellistä ei ole se, tunnistaako muistisairas omaistaan vai ei. Tämän kysyminen muistisairaalta on aivan turhaa ja aiheuttaa vain turhaa ahdistusta muistisairaalle. Eihän kukaan kysy sokealtakaan: ”Näetkö sinä minut?” Muistisairaalle tärkeää on lähellä oleminen ja koskettaminen sekä turvallisuuden tuottaminen läheisyyden avulla (Räsänen 2011: 170). Läsnäolo ja yhdessä oleminen antavat mielihyvää ja tunteen siitä, että on rakastettu. Vaikka muistisairas ei huomenna muistaisi omaisen käyneen eilisiltana, on omaisen käynnillä voinut olla monta positiivista vaikutusta. Muistisairas on saattanut olla koko illan tavallista rauhallisempi ja hymyileväisempi tai hän on ehkä nukkunut yönsä levollisesti ollessaan mielissään illan rupatteluhetkestä läheisensä kanssa. Vierailu muistisairaan luona ei ole koskaan turhaa, sillä on varmasti aina merkitystä, vaikka hän ei osaisi sitä enää sanoin kertoa. Kohtaa, kuten toivoisit itsesi kohdattavan Asioista ääneen puhuminen ja tietouden lisääminen muistisairauden vaikutuksista ja muistisairaan kohtaamisesta olisi tärkeää, jotta omaiset pysyisivät muistisairaan elämässä loppuun asti. On hyvin tavallista, että muistisairas kertoo samat asiat moneen kertaan ja kyselee kerta toisensa jälkeen samoja kysymyksiä. Nyrkkisääntönä on, että muistisairas kohdataan kuten muutkin ihmiset, aikuisena, tuntevana ja järkevänä ihmisenä. Hänelle ei puhuta kuin lapselle, hän on aikuinen. Hänen todellisuuttaan ei ole tarpeen lähteä korjaamaan tai kertomaan, että hänen kaipaamansa puoliso on kuollut jo vuosia sitten, se aiheuttaa vain ahdistusta. Muistisairaan kanssa erityisen tärkeää on läsnäolo ja kiireettömyys. Puhuessa katsotaan silmiin ja puhutaan rauhallisesti ja selkeästi antaen muistisairaalle tilaa vastata. Kuunnellaan ja odotetaan, kiireettömyys on tärkeää, muistisairas vaistoaa kiireen tunnun. Muistetaan, että muistisairaalla on ajatuksia, tunteita ja tarpeita silloinkin, kun puheen muodostaminen ei enää onnistu ja oikeat sanat eivät löydy. (Muistiliitto, Muistisairaan ihmisen kohtaaminen 2017.) Ja kun sairaus on edennyt niin pitkälle, ettei puheen tuottaminen enää onnistu, niin puhu, vaikka muistisairas ei enää kykene vastaamaan. Pidä kädestä kiinni, silitä ja ole läsnä, siinä tärkeimmät. (Muistiliitto, Muistisairaan ihmisen kohtaaminen 2017.) Pyri olemaan läheisesi elämässä läsnä muistisairaudesta huolimatta loppuun asti, se ei ole koskaan turhaa tai merkityksetöntä. Kirjoittaja: Jenni Kekkonen, geronomi (AMK) ja vanhustyö (ylempi AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu. Kuvat: Jenni Kekkonen Lähteet: Koivula, Riitta 2013. Muistisairaan ihmisen omaisena terveyskeskuksen pitkäaikaisosastolla: Tutkimus toimijuudesta. [Helsinki]: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/104498/URN_ISBN_978-952-245-904-6.pdf?sequence=1&isAllowed=y Luettu 2.12.2019. Muistisairaan ihmisen kohtaaminen 2017, Muistiliitto. https://www.muistiliitto.fi/fi/muistisairaudet/erityiskysymyksia/muistisairaan-ihmisen-kohtaaminen Luettu 31.10.2019.fone Riitta Räsänen 2011. Ikääntyneiden asiakkaiden elämänlaatu ympärivuorokautisessa hoivassa sekä hoivan ja johtamisen laadun merkitys sille. Rovaniemi: Lapin yliopistokustannus. https://lauda.ulapland.fi/bitstream/handle/10024/61722/Räsänen_Riitta_DORIA.pdf?sequence=4&isAllowed=y Luettu 2.12.2019.
Korona koskettaa – mutta miten käy kun koskettaminen vähenee?
Halaus, olkapään hipaisu, hyvänyönsuukko - toisen fyysinen koskettaminen on keskeinen osa ihmisten välistä vuorovaikutusta. Ihon tuntoaistin kautta välittyy ihmislajin selviytymisen kannalta tärkeää tietoa ja mielihyvää, jota emme saa mitään muuta kautta. Koronaviruksen myötä erityisesti ikäihmisten fyysisten kontaktien ja kosketuksen määrä on radikaalisti vähentynyt - mutta millaisia vaikutuksia tällä on ikäihmisten hyvinvointiin? Kosketuksen määrä on vähentynyt Elämme parhaillaan mielenkiintoisen ihmiskokeen aikaa: korona on muuttanut sosiaalisia suhteitamme. Olemme ohjeiden mukaan vähentäneet fyysisten kontaktien määrää ja pyrkineet korvaamaan näitä muulla yhteydenpidolla. Kontaktien rajoittamisella on saatu aikaan toivotusti tartuntojen vähenemistä, mutta rajoitusten pitkän aikavälin haittoihin on myös kiinnitetty enenevästi huomiota. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL, 8.5.2020) äskettäin julkaiseman kyselytutkimuksen mukaan suomalaiset ovat tavanneet poikkeusoloissa muita ihmisiä keskimäärin 75 % normaalia vähemmän. Myös fyysisen kosketuksen määrä on vähentynyt ja erityisesti tämä koskee iäkkäitä: 70–79-vuotiaat suomalaiset raportoivat ihokontaktien määrän vähentyneen jopa 85 % ”normaalioloihin” (vuoden 2005 vastaavan kyselyn tuloksiin) verrattuna. Erityisesti riskiryhmiin kuuluvat ovat tavanneet läheisiään virtuaalisesti, ulkopuolisten vierailut esimerkiksi hoivakoteihin on kielletty, ja hoivakodeissa on pyritty vähentämään yksittäisen vanhuksen luona vierailevien hoitajien määrää. Läheiset ihmiskontaktit ovat keskeinen osa elämänlaatua ikääntyessä Toisen ihmisen kosketuksen tiedetään olevan kriittinen erityisesti lasten kognitiivisen ja sosio-emotionaalinen kehityksen kannalta (esim. Field, 2011), mutta tukevan ihmisen psyykkistä ja fyysistä hyvinvointia ja sosiaalisia suhteita läpi koko elinkaaren (esim. Gallace & Spence, 2010; Jakubiak & Feeney, 2016). Varhaisessa vuorovaikutuksessa ihokontaktin merkityksestä tiedetään paljon, mutta vähemmän puhetta on ollut kosketuksen merkityksestä myöhemmällä iällä. Fyysisten kontaktien vähenemisen vaikutus ihmisen elämänlaatuun on herättänyt pohdintaa erityisesti ikäihmisten kohdalla. Ikäihmisellä koronan vuoksi erityksissä olemisen kuukaudet voivat olla iso osa jäljelläolevista elinvuosista, joiden laatuun läheisten ihmisten kanssa vietetty aika keskeisesti vaikuttaa. Yle:n ajankohtaisessa artikkelissa pohditaan koronaviruksen rajoitustoimenpiteiden seurauksia ikäihmisille. Juttu tuo esiin sen, että esimerkiksi muistisairaalle ikäihmiselle läheisen ihmisen kosketus voi olla ainoa keino tuoda turvallisuuden tunnetta ja välittämistä - koronaan sairastumisen riski voi olla pienempi paha kuin ajattomalta tuntuva yksinäisyys ja turvattomuus. Mikä on kosketuksen merkitys ihmiselle? Monet eläinlajit käyttävät huomattavan osan ajastaan lajitovereiden silittelyyn ja paijaamiseen, paljon enemmän kuin oikeastaan tarvitsisi vaikkapa kirppujen poiston kannalta. Myös ihmisten välisellä fyysisellä läheisyydellä on suuri merkitys sosiaalisten suhteiden rakentumisessa ja emotionaalisen läheisyyden kokemuksen rakentumisessa (Dunbar, 2010). Neuropsykologiset tutkimukset osoittavat, että aivoissamme on usean aivoalueen muodostama verkosto, joka reagoivat erityisesti kosketukseen. Tietyt kosketusta aistivat hermosäikeet ja aivosaareke reagoivat erityisesti kevyeen, hitaaseen kosketukseen. Kosketuksen laatu ja suhde koskettavaan henkilöön vaikuttaa kokemukseen. Fyysinen läheisyys omien läheisten välillä näyttää myös vähentävän fyysisen kivun ja uhan kokemusta (Coan, Schaefer & Davidson, 2006). Sosiaalisen kosketuksen merkitys näyttää olevan samantyyppinen sekä länsimaissa että kaukoidässä (Suvilehto ym., 2019). Kosketuksen merkitystä on Suomessa tutkittu esimerkiksi Turun yliopiston professori Lauri Nummenmaan kansainvälisestä huomiota saaneessa hankkeessa (ks. U.S. Newsin artikkeli ja video vuodelta 2015. Nummenmaan hankkeessa on tutkittu aivojen erityistä välittäjäainejärjestelmää, endogeenistä opioidijärjestelmää, joka aktivoituu erityisesti ihmiskosketuksesta. Toisen ihmisen kosketus aktivoi aivoissamme endorfiinin, yhden elimistön mielihyvähormonin tuotantoa. Samoin sosiaalisten suhteiden katkeaminen näkyy aivojen välittäjäaineiden tuotannossa ja kivun säätelyyn liittyvässä opioidijärjestelmässä. Siksi ihmissuhteen katkeaminen (ja kenties toisen ihmisen fyysisen kosketuksen yhtäkkinen loppuminen?) voi kokemuksena tuntua samalta kuin fyysinen kipu. Miten kosketuksen väheneminen vaikuttaa ikäihmisiin? Niin käytännön työssä kuin tutkimusmaailmassa on nyt huolestuttu koronaviruksen aikaansaamasta kosketuksen vähenemisestä ja yksinäisyyden lisääntymisestä. Kosketuksella on tutkimuksissa osoitettu olevan keskeinen merkitys ikäihmisen hyvinvoinnille. Esimerkiksi Itä-Suomen yliopiston toteuttamassa Ammatillinen kosketus osana vanhustyön taitoja ja etiikkaa -tutkimushankkeessa todettiin, että iäkkäiden fysiologista ja psykososiaalista elämänlaatua pystyttiin merkittävästi parantamaan hoivaavalla kosketuksella (ks. Kinnunen ym., 2019). Koskettaminen näytti vähentävän laitostumiseen liittyviä oireita; oksitosiini-hormonin lisääntymisen ajateltiin olevan rauhoittavan ja hyvää oloa tuovan vaikutuksen taustamekanismi. Nyt koronan aikaan tutkijoita, hoivakotien työntekijöitä ja hoivakotien rajoituksista vastaavia tahoja, omaisia ja meitä monia muitakin huolestuttaa, mitä seurauksia kosketuksen kieltämisellä on. Läheisten ihmisten vierailujen väheneminen tarkoittaa käytännössä, että hoitajat ovat hoivakodeissa ainoita yksinäisyyden helpottajia. Kun omaiset eivät tule syöttämään, kampaamaan ja suihkuttamaan läheistä ikäihmistä, hoitajien työmäärä kasvaa myös käytännössä. Ikäihmiselle lasten tai lastenlasten vierailujen loppuminen voi tarkoittaa keskeisistä elämäniloa tuovista hetkistä luopumista. Pitkään jatkuessaan koronarajoitusten seuraukset ikäihmisten mielialaan ja elämän merkityksellisyyden kokemukseen voivat olla synkät. Kosketusta etänä ja läsnä? Korona on siis vähentänyt erityisesti ikääntyneiden kokemaa kosketusta, kosketusta aistivan hermojärjestelmän aktiivisuutta ja sitä myötä kosketuksen tuomaa hyvänolon kokemusta. Hoivakodeissa tapahtuneita yksinäisiä kuolemia ja mahdollisesti tulevien vuosien ajan epidemiassa elämisen seurauksia on kauhisteltu. Yksinäisyyden ja turvattomuuden tunteen pitkän aikavälin seurauksista on laajasti huolestuttu. Koronarajoituksia vähittäistä purkua suunniteltaessa on pohdittu, pitäisikö läheisten ihmisen vierailuja iäkkäiden luo mahdollistaa esimerkiksi erilaisten suojavälineiden tai vaikkapa tapaamiskonttien kautta (ks. esim. https://yle.fi/uutiset/3-11333571). Virtuaalista koskettamista, joka korvaisi toisen ihmisen silityksen tai halauksen, ei toistaiseksi millään sähköisillä laitteilla pystytä toteuttamaan. Tärkeää onkin pyrkiä mahdollisuuksien mukaan lisäämään ikäihmisten sosiaalisia kontakteja ja niin psyykkisen kuin fyysisen läheisyyden määrää, turvallisuudesta kiinni pitäen ja niin kontaktissa olemisen kuin kontaktien puuttumisen riskit tiedostaen. Lopuksi Koronarajoitukset ovat vähentäneet suomalaisten fyysisiä kontakteja, mikä on estänyt viruksen leviämistä mutta myös aiheuttanut huolta erityisesti ikäihmisten yksinäisyyden ja turvattomuuden lisääntymisestä. Fyysisten kontaktien ja kosketuksen määrä on koronan myötä vähentynyt erityisesti riskiryhmiin kuuluvilla ikääntyneillä Hoivakodeissa asuvien ikäihmisten kohdalla on tärkeää huomioida jäljellä olevien vuosien elämän laatu, jossa kontakti läheisiin ihmisiin on usein keskeisessä roolissa Koronarajoitusten lieventyessä on tärkeää lisätä ja ylläpitää myös riskiryhmiin kuuluvien iäkkäiden kasvokkaisia tapaamisia lähimpien ihmisten kanssa, sekä koronaviruksen että eristämisen riskit huomioiden Kirjoittaja Eveliina Holmgren, lehtori, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet Coan, J., Schaefer H., & Davidson, R. (2006). Lending a hand: Social regulation of the neural response to threat. Psychological Science, 17(12):1032-9. Dunbar, R. (2010). The social role of touch in humans and primates: behavioural function and neurobiological mechanisms. Neurosci. Biobehav. Rev. 34, 260–268. Field T. (2011). Touch for socioemotional and physical well-being: a review. Dev. Rev. 30, 367–383. Gallace, A., & Spence, C. (2010). The science of interpersonal touch: an overview. Neurosci. Biobehav. Rev. 34, 246–259 Jakubiak, B., & Feeney, B. (2016). Affectionate touch to promote relational, psychological, and physical well-being in adulthood: a theoretical model and review of the research. Personal. Soc. Psychol. Rev. 21, 228–252. Kinnunen, T., Parviainen, J., Haho, A., & Jolkkonen, M. (2019). Ammatillinen kosketus: Kuinka tunnetyötä tehdään. Kirjapaja: Helsinki. Suvilehto, J. T., Nummenmaa, L., Harada, T., Dunbar, R., Hari, R., Turner, R., Sadato, N., & Kitada, R. (2019). Cross-cultural similarity in relationship-specific social touching. Proceedings. Biological sciences, 286(1901), 20190467. https://doi.org/10.1098/rspb.2019.0467 Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (8.5.2020) https://thl.fi/fi/-/kyselytutkimus-huhtikuussa-suomalaiset-tapasivat-75-prosenttia-vahemman-ihmisia-kuin-normaalisti
Asiakkaan ainutlaatuinen arki
Kotihoidon asiakkaan arki asemoituu useimmiten pitkälti kotiin tai kodin läheisyyteen. Mitä koti fyysisenä tilana ja henkisenä paikkana hänelle edustaa? Millaisia merkityksiä siihen liittyy? Liittyykö siihen turvan ja levon tunne, vai haasteita ja yksinäisyyttä – vai kaikkea tätä? Nämä tunteet ja tunnelmat varmasti vaihtelevat kotihoidon asiakkailla päivästä toiseen – kuten meillä kaikilla. Kotiin[1] liittyy läheisesti arki, mutta myös juhla. Kotiin liittyy muistoja: iloja, mutta myös suruja[2]. Koti on ihmiselle osaltaan myös identiteetin jäsentämisen ja rakentamisen näyttämö. Kotihoidon[3] työntekijät menevät ihmisen kotiin, yksityiselle alueelle. Kodissa kohdataan arjessa – asiakkaan arjessa. Kodissa autetaan, tuetaan, edistetään, kannustetaan – toimitaan voimavarasuuntautuneesti. Jokainen kotihoidon työntekijä vie mukanaan kohtaamistilanteeseen omat käsityksensä, arvonsa, asenteensa ja ennakko-oletukset myös arjesta – siitä millainen on hyvä arki ja hyvä elämä. Laatusuositusten[4] mukaan: ”Hyvä elämänlaatu ei ole pelkästään hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä tahi eriasteista hoidon ja huolenpidon tarpeen arviointia ja siihen vastaamista. Kyse on laajasti hyvän elämän edistämisestä eli hyvän elämänlaadun, itsemääräämisoikeuden ja toimivan arjen turvaamisesta”. Arjen tavanomaisena haasteena voi olla myös yksinasuminen, jolloin asiakkaalla ei ole arjessa ketään läheistä ihmistä tai vain vähän muita ihmisiä. Yksin asuminen[5] muuttaa avun tarvetta, mutta myös avun saamisen mahdollisuuksia, kun esimerkiksi puoliso ei ole apuna ja tukena. Tutkimukset osoittavat, että nimenomaan sosiaalinen hyvinvointi, ihmissuhteet ja kuulumisen tunne edistävät terveyttä ja pitkää ikää[6]. Laatusuositusten mukaan hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi (2017) täytyisi iäkkäillä ihmisillä olla mahdollisuus elää omanlaistaan hyvää elämää omassa yhteisössään. Sosionomien koulutuksessa lähtökohtana on sosiaalipedagoginen lähestymistapa. Sen mukaan ihmisen subjektius ja elämänhallinta ovat työn keskeisiä tavoitteita. Tällöin pyritään ihmisen itseapuun ja siihen, että asiakasta autetaan saavuttamaan mahdollisimman onnistunut arki. Toisin sanoen, tällöin asiakasta autetaan hänen tavoitteissaan kohti hyvää arkea. (Hämäläinen 1996; Nivala & Ryynänen 2019). Yhtenä sosiaalialan työn päämääränä voidaankin pitää kansalaisten hyvinvoinnin (well being) lisäämistä[7]. Tarkasteltaessa arkea monialaisesti, sitä jäsennetään usein monitieteisestä näkökulmasta käsin. Tällöin, painotetaan alasta ja tiedeperustasta riippuen esimerkiksi ihmisen toimintakykyä, fyysistä ja psyykkistä terveyttä, osallisuuden kokemista, taloudellista turvaa tai hyvää arkea. Hyvissä handuissa himassa -hankkeessa[8] kehitetään kotihoitoon vaadittavaa monialaista osaamista. Hankkeen tuloksena sote-alan opiskelijoiden kyky toimia moniammatillisissa ja -alaisissa verkostoissa kehittyy. Tämä edellyttää sitä, että opiskelijat tutustuvat muihin oman alansa lähialoihin ja ammattilaisiin – millaista asioita asiakkaan hyvinvointi, terveys ja toimintakyky muodostuvat myös työparin näkökulmasta tarkasteltuna. Samalla he perehtyvät siihen, millaisia asioita muiden alan ammattilaiset pitävä tärkeänä asiakkaan arjessa. Opiskelijoiden ja moniammatillisessa työryhmässä toimivien ammattilaisten osaaminen, keskinäinen arvostus ja ymmärrys erilaisen osaamisen hyödyntämismahdollisuuksista kotona asuvien tukemisessa, vahvistuvat hankkeen myötä. Hankkeen monialaiseen harjoitteluun osallistuneet opiskelijat pohtivat asiakkaan arkea. Heille tärkeiksi asioiksi nousi esille seuraavia kysymyksiä liittyen asiakkaan arkeen: Mikä on asiakkaan tapa elää ja olla, miten voimme siihen saada kurkistuksen? Mikä mahdollistaa ja estää arjessa toimimista? Arjen, toimintakyvyn ja eletyn elämän tarkempi tarkastelu. Tarinan takana olevat merkitykset. Mistä asiakkaan arjessa ja kokemuksissa on kyse? Asiakkaaseen ja hänen arkeensa tutustuminen Elämänhistoriaan tutustuminen Mitä on asiakkaantahtinen prosessi? Millaisia voimavaroja asiakkailla on? Arjen ymmärtämisen lisäksi tarvitaan asiakasosaamista Kotiin vietävien palveluiden yhteydessä tarvitaan vahvaa sensitiivisyyttä, empatiaa, läsnäolon taitoa ja voimavaralähtöistä työotetta. Asiakkaan arjen ymmärtämisen lisäksi tavittaan asiakasosaamista. Taitoa lähestyä asiakasta hänen toiveistaan ja tarpeistaan käsin, ei ammattilaisen lähtökohdista. Asiakkaan tarpeista lähtevä osaamiseen voi ajatella kuuluvan kyky asennoitua asiakkaan elämäntilanteeseen avoimesti ja eettisesti. Esimerkiksi sosiaalialan koulutuksessa opiskelijoiden empatiataitojen [9] kehittymistä saatetaan kuitenkin joskus pitää itsestään selvänä asiana[10]. Yksilöllinen asiakaskohtaisen arjen tarve tunnistetaan työn lähtökohdaksi (merkityksellisyys, arvot, tarpeet, toiveet, odotukset). Asiakastyössä positiivinen ihmiskuva on sen perusedellytys. Asiakkaan arjen ymmärtämiseksi voidaan ajatella tarvittavan muun muassa seuraavia taitoja, kuten: palveluohjaus- ja palvelutarpeen arviointia vuorovaikutus-, kohtaamis- ja viestintäosaaminen kyky antaa ja vastaanottaa kehittävää ja rakentavaa palautetta omaisten ja läheisten tarpeiden huomioinen haavoittuvuuden osaamista.[11] Hyvissä Handuissa Himassa -hankkeessa kehitetään kotihoidon työntekijän osaamiskarttaa, johon myös edellä mainitut osaamiset liittyvät. Empatia on puolestaan kyky edistää ihmisten välistä kohtaamista ja vuoropuhelua, joten näin ajatellen se on tärkeää myös itse kehittämistyössä. Ammatillinen empatia ei ole vain asiakasta varten, vaan se on myös työkavereita ja koko työyhteisöä kohtaan osoitettua myötäelämisen kykyä ja kykyä jakaa tunteita[12]. Kaiken kaikkiaan tulevaisuuden sote alan osaamisen täyttää toimintaympäristön muutostarpeisiin vastaavaa osaamista tuottaen asiakaslähtöistä ja vaikuttavaa hoitoa ja palvelua[13] – jokaisen asiakkaan omannäköistä arkea tukien. Teksti on julkaistu myös Uudistuva sosiaalialan osaaminen -blogissa: Asiakkaan ainutlaatuinen arki Kirjoittaja: Eija Raatikainen, sosiaalialan yliopettaja, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet Aerschot, L. V. 2018. Ikääntyneet ihmiset, koti ja hoivan tarpeet: sosiaalisia kysymyksiä, teknologisia vastauksia. Teoksessa, Ranta, J., Räsänen, J.-M. & Gunther, K. (toim.) Tutkiva sosiaalityö. Sosiaalityön kodit ja kodit sosiaalityössä. Sosiaalityön tutkimuksen seura 2018, 7–18. Ahosola, P. & Lumme-Sandt, K. 2019. Vanhustyön kehittämishankkeet vanhuspalvelujärjestelmän vastuita rakentamassa. Janus 27 (3), 229–243. Granfelt, R. 2018. Sosiaalityö kodin rakentamistyönä yhteiskunnan marginaaleissa. Teoksessa, Ranta, J., Räsänen, J.-M. & Gunther, K. (toim.) Tutkiva sosiaalityö. Sosiaalityön kodit ja kodit sosiaalityössä. Sosiaalityön tutkimuksen seura 2018, 61–72. Grant L., Kinman G. & Alexander K. 2014. What's All this Talk About Emotion? Developing Emotional Intelligence in Social Work Students, Social Work Education 33: 7, 874–889, DOI: 10.1080/02615479.2014.891012 Kangasniemi M., Hipp K., Häggman-Laitila A., Kallio H., Karki S., Kinnunen P., Pietilä A.-M., Saarnio R., Viinamäki L., Voutilainen A., Waldén, A. 2018. Optimoitu sote-ammattilaisten koulutus- ja osaamisuudistus. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 39/2018. Kotihoito ja sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2018. Saatavana osoitteessa: http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/138808/Tr41_19.pdf?sequence=5&isAllowed=y IFSW/ IASSW 2004. Ethics in Social Work, Statement of Principles. Saatavana osoitteessa: https://www.iassw-aiets.org/archive/ethics-in-social-work-statement-of-principles/ Nivala, E. & Ryynänen, S. 2019. Sosiaalipedagogiikka. Kohti inhimillisempää yhteiskuntaa. Gaudeamus, Helsinki. LAATUSUOSITUS: Hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2017–2019. Julkaisuja 2017:6. Saatavana osoitteessa: http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/80132/06_2017_Laatusuositusjulkaisu_fi_kansilla.pdf?sequence=1&isAllowed=y Mikola, T. 2019. "Saattohoito on matka, matka potilaan kanssa, mutta myös matka omaan itseen": Saattohoito-osaaminen kotisairaalassa sairaanhoitajan kokemana”. Opinnäytetyö. Sosiaali- ja terveysalan ylempi AMK tutkinto-ohjelma. Raatikainen, E., Rauhala, L.A. & Mäenpää, S. 2017. Qualified Empathy – a key element for an empowerment professional. Teoksessa Hämäläinen, J. (toim.): Vuosikirja 2017. Sosiaalipedagoginen aikakausikirja, vuosikirja 2017, 113–122. Raatikainen, E., Rauhala, L.A. & Mäenpää, S. (2020). Empathy – Is it too often taken for granted? Saatavana osoitteessa: https://blogit.metropolia.fi/uudistuva-sosiaalialan-osaaminen/2020/02/26/empathy-is-it-too-often-taken-for-granted/ Raatikainen, E., Rahikka A., Saarnio, T. & Vepsä P. 2020. Ammattina sosionomi. Sanoma Pro. [1] Kodista puhuttaessa voidaan tarkastella myös kodittomuutta, jolloin se on ”enemmän kuin asunnon puute, yhdistäen huono emotionaalinen ja fyysinen hyvinvointi, sosiaalisten suhteiden, yksityisyyden ja turvallisuuden puute ja vähentynyt kontrolli omasta elämästä tulevaisuudesta” (Mayock ym. 2016, 129, Granfeltin 2018 mukaan). [2] Esimerkiksi saattohoitoa (Mikola, T. 2019). [3] Kotihoitoa ja laitos- ja asumispalveluja sai vuoden 2018 lopussa yhteensä noin 20 prosenttia 75 vuotta täyttäneistä. http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/138808/Tr41_19.pdf?sequence=5&isAllowed=y [4] LAATUSUOSITUS hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2017–2019. [5] Myös hankemaailmassa ilmenee tämä kahtiajako, sillä esimerkiksi Ahosola ja Lumme-Sandin mukaan (2019, 241) on merkittävää, ettei hankerahaa ole juurikaan kanavoitu ilman omaisten tukea eläville vanhoille ihmisille tai, jos on niin omaisettomille vanhuksille suunnattu hanketoiminta saattaa asemoida heidät helposti syrjäytymistä vastustaviin hankkeisiin, jolloin heidät pakotetaan asettumaan potentiaalisten syrjäytyneiden asemaan. [6] Aerschot, L.V. 2018. Ikääntyneet ihmiset, koti ja hoivan tarpeet: sosiaalisia kysymyksiä, teknologisia vastauksia. Teoksessa, Ranta, J., Räsänen, J.-M. & Gunther, K. (toim.) Tutkiva sosiaalityö. Sosiaalityön kodit ja kodit sosiaalityössä. Sosiaalityön tutkimuksen seura 2018. [7] IFSW/ IASSW 2004. Ethics in Social Work, Statement of Principles. [8] Hyvissä Handuissa Himassa -hanke: https://www.metropolia.fi/fi/tutkimus-kehitys-ja-innovaatiot/hankkeet/hyvissa-handuissa-himassa. Hyvissä Handuissa Himassa hankkeen tavoitteena on, että aikaisemmin mainittujen tavoitteiden lisäksi se, että Sote-alan opiskelijat kiinnostuvat kotihoidosta työpaikkana tai yritystoiminnasta kotona asumisen tukeen liittyen. Kehittämisellä vastataan hallituksen kärkihankkeeseen, jonka tavoitteena on kehittää ikäihmisten kotihoitoa. Hankkeen toteutuksesta vastaa Metropolia Ammattikorkeakoulu. Hankkeessa tehdään tiivistä yhteistyötä Helsingin kaupungin, Stadin ammattiopiston ja kotona asumista tukevien sidosryhmien sekä valtakunnallisen Harkat-hankkeen kanssa. [10] Grant, Kinman & Alexander (2014). [11] ks. blogi/ Kokkala 2020 (tulossa) [12] Raatikainen, Rauhala & Mäenpää (2017; 2020). [13]http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/160883/39-2018-Optimoitu%20sote-osaaminen.pdf
Yksilönä sairaalapyjamassa
Mitä tapahtuu vanhuksen yksilöllisyydelle ja itsemääräämisoikeudelle, kun hän pukee päällensä sairaalapyjaman ja sulautuu vaatetuksensa puolesta muiden potilaiden joukkoon? Vanhuksen tulisi voida olla terveysaseman vuodeosastolla yksilö eikä vain potilas. Aamutossu jää kiinni maton kulmaan ja vanhus kaatuu. Ateriapalvelun ruoka ei ole maistunut vanhukselle moneen päivään ja juominenkin on unohtunut. Kaatuminen, ruokahaluttomuus, kuivuminen, vaikeus selvitä kotona ja yleinen voinnin huononeminen. Tässä vain muutama syy siihen, että vanhus ei enää selviydykään tutussa ympäristössään kotona vaan tarvitsee terveydenhuollon palveluita. Vanhus päätyy terveydenhuollon päivystykseen tai lääkärin vastaanotolle ja usein jatkohoitopaikkana on terveysaseman vuodeosasto. “Tervetuloa vuodeosastolle, tässä on hoitajakutsukello ranteeseenne. Sillä voitte hälyttää hoitajan apua. Teille varmaankin oikean kokoinen vaate on vaaleanpunainen pyjama.” Näin omat tutut vaatteet vaihtuvat sairaalavaatteisiin. Sairaalavaatteiden väritys on yhteydessä ihmisen fyysisiin mittoihin, joten sairaalavaatetta ei voi valita oman lempivärin perusteella vaan värin määrää vaatekoko. Miten käy vanhuksen yksilöllisyyden ja itsemääräämisoikeuden, kun hän saapuu vuodeosastolle? Pitääkö yksilöllisyydelle ja omalle persoonalle vuodeosastolla heittää hyvästit? Itsemääräämisoikeus Itsemääräämisoikeus ja mahdollisuus vaikuttaa omaan elämäänsä ovat tärkeitä asioita ihmisille. Sairaudet ja toimintakyvyn heikkeneminen vaikuttavat itsemääräämisoikeuden toteutumiseen ja itsemääräämisoikeus voi heikentyä tai jopa loppua kokonaan. (Koskinen 2004: 55-56.) Sirkkaliisa Heimonen toteaa, että itsemääräämisoikeuden heikentyminen tekee vanhuksesta haavoittuvan ja että muutokset itsemääräämisoikeudessa ovat uhka sairastuneen vanhuksen itsearvostukselle ja minäkuvalle (Heimonen 2010: 71). Itsemääräämisoikeus liittyy siten vahvasti mielen hyvinvointiin: vanhukselle on tärkeää kokea, että hän saa päättää ja kykenee päättämään omista asioistaan tai ainakin saa osallistua päätöksentekoon (Fried 2013: 11). Hoito vuodeosastolla Potilaiden hoito toteutuu vuodeosastolla lääkärin määräysten mukaisesti ja hoitoprosessi etenee tietyllä tavalla. Hoitomääräyksiä noudatetaan, että potilaiden terveydentila kohentuisi ja sairaalahoidon tarve väistyisi eikä hoitojakso vuodeosastolla pitkittyisi. Vuodeosastollahan ei kenenkään kuulu nykypäivän tiedon mukaan viipyä pitkiä aikoja eikä missään nimessä asua. Terveydenhuollon resurssit vaikuttavat myös hoitoon. Esimerkiksi lääkärinkierto tapahtuu silloin, kun lääkärillä on aikaa olla vuodeosastolla, eikä silloin kun potilaille sopisi parhaiten. Hoitoprosessissa vanhuksen itsemääräämisoikeus saattaa jäädä taka-alalle. Vanhuksesta voi tulla toiminnan kohde eikä hänen mielipidettään ja tahtoaan huomioida. Mitä parempi vanhuksen toimintakyky ja itseilmaisu on, sitä parempi itsemääräämisen mahdollisuus hänellä on. Liikuntakyvyttömän tai puhetta tuottamattoman vanhuksen on vaikea ilmaista omaa tahtoaan ja mielipidettään. Tällaisessa tilanteessa hoitajalta vaaditaan välittämistä, huolenpitoa sekä herkkyyttä tunnistaa vanhuksen toiveita ja vointiin liittyviä seikkoja. Kokonaisuuden hallinta ja potilasturvallisuus saattavat ajoittain syrjäyttää potilaan ilmaisemat toiveet, mutta yleensä keskustelemalla ja perustelemalla asioista päästään yhteisymmärrykseen. Yksilöllisyyden tukeminen Jari Pirhosen (2017) väitöskirjasta ilmenee, että vanhuksen persoona katoaa helposti terveydenhuollossa ja vanhuksesta saattaa tulla näkymätön. Näkymättömyyden ehkäisyssä ratkaisevaa on se, millä tavalla vanhusta päivittäin kohdellaan, ei se mitä yksikön toiminta-ajatukseen on kirjattu. (Pirhonen 2017, 151.) Miten vuodeosastolla sitten voidaan tukea vanhuksen yksilöllisyyttä ja itsemääräämisoikeutta? Hoitosuunnitelma tulisi tehdä aina yksilöllisesti ja vanhuksen yksilöllisyyttä sekä itsemääräämisoikeutta tulisi kunnioittaa päivittäisissä asioissa. Vanhukselta tulisi kysyä hoitojakson alussa ja sen aikana toiveet ruoan, leivän ja juoman suhteen. Keittiöltä tulisi voida tilata ruokia, jotka esimerkiksi huonon ruokahalun omaavalle vanhukselle maistuisivat paremmin. Peseytymisen ajankohtaa tulisi kysyä vanhukselta ja sopivasta ajankohdasta pitäisi voida neuvotella. Vanhusta tulisi kannustaa päivittäisiin toimiin sekä liikkumaan hänen oman sen hetkisen toimintakykynsä puitteissa. Vointia ja toimintakykyä pitäisi arvioida päivittäin, jolloin toimintaa sekä hoitoa voitaisiin tarpeen mukaan muuttaa. Yksilöllisyys ja itsemääräämisoikeus eivät aina toteudu On monia asioita, joissa vanhuksen yksilöllisyys ja itsemääräämisoikeus eivät vuodeosastolla toteudu. Omien vaatteet käyttämiseen liittyy ongelmia, koska vaatteiden peseminen osastolla ei onnistu ja vaatteet saattavat kadota osastolla. Toisaalta esimerkiksi muistisairaan vanhuksen poistuminen osastolta herättää ihmisten huomion helpommin, mikäli vanhus on pukeutunut sairaalavaatteisiin. Tästä näkökulmasta ajatellen sairaalapyjama tuo turvallisuutta. Huonetovereitaan ja huoneen henkilömäärää vanhus ei voi vuodeosastolla valita. Tästä seuraa usein käytännön ongelmia, jos huonetoveri on esimerkiksi rauhaton. Ruoka-ajat toteutuvat pääasiassa keittiön toiminnan kannalta sopivina ajankohtina. Ruoka voidaan toki lämmittää ja sen voi syödä myöhemmin, jos ruoka-aikana se ei maistu, mutta tiloja useiden ruoka-annosten säilyttämiseen ei osastolla kuitenkaan ole. Uusien potilaiden saapuminen osastolle iltavuoron aikana aiheuttaa usein kiirettä ja töiden kasaantumista. Kiireessä yksilöllisyyden huomioiminen jää helposti taka-alalle. Jatkohoitoon lähettämisen ajankohtaa voisi tulevaisuudessa miettiä uudelleen: voisiko potilassiirtoja ennakoida ja ajankohtaa porrastaa? Vuorovaikutus lisää yksilöllisyyden toteutumista Tärkeä yksilöllisyyttä ja itsemääräämisoikeutta tukeva asia on vuorovaikutus vanhuksen kanssa. Monet vanhukset ajattelevat edelleen, että sairaalassa tulee käyttäytyä ja toimia potilaan roolissa, jolloin vanhus ei uskalla tuoda esille omia toiveitaan ja omaa persoonaansa. Vanhuksille tulisi kertoa, että he ovat oman elämänsä asiantuntijoita ja että heillä on oikeus sekä mahdollisuus vaikuttaa omaan hoitoonsa. Kun vuodeosastohoidon tarve on väistymässä, alkaa vanhuksen jatkohoidon suunnittelu. Jatkohoitoa suunnitellaan aina jokaisen vanhuksen yksilöllisistä tarpeista lähtien. Jatkohoidon suunnittelussa vanhuksen toiveilla ja itsemääräämisoikeuden toteutumisella on suuri merkitys. Hoitotilanteissa ja hoitoneuvotteluissa ammattilaisen tulee olla aidosti läsnä ja kuunnella vanhusta. Tällöin vanhuksella on mahdollisuus ilmaista toiveensa ja tahtonsa. Hoitojaksot vuodeosastolla ovat nykyään lyhyitä, joten sen ajan vaaleanpunaisen pyjamankin kanssa yleensä pärjätään. Yksilöllisyyttä voidaan onneksi tukea vuodeosastolla monipuolisesti monissa asioissa eikä sairaalapyjama ole se tärkein asia. Kirjoittaja: Anne Ahokas, sairaanhoitaja AMK ja vanhustyön ylempi AMK -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu. Kuva: Anne Ahokas Lähteet: Fried, Suvi 2013. Mielen hyvinvoinnin ulottuvuudet. Teoksessa Fried, Suvi & Heimonen, Sirkkaliisa & Jokinen, Pirjo (toim.): Ikääntyminen ja mielen hyvinvointi. Katsaus kirjallisuuteen. ORAITA 1/2013. 9–26. Luettu 10.9.2018. Heimonen, Sirkkaliisa 2010. Muistisairaiden ihmisten haavoittuvuus. Teoksessa Sarvimäki, Anneli & Heimonen, Sirkkaliisa & Mäki-Petäjä-Leinonen, Anna (toim.): Vanhuus ja haavoittuvuus. Helsinki: Edita. 60–89. Koskinen, Simo 2004. Ikääntyneitten voimavarat. Teoksessa Kautto, Mikko (toim.): Ikääntyminen voimavarana. Tulevaisuusselonteon liiteraportti 5. Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja 33/2004. 25–79. Helsinki: Valtioneuvoston kanslia. Luettu 11.9.2018. Pirhonen, Jari 2017. Hyvä elämä vanhojen ihmisten hoidossa. Väitöskirja. Tampereen yliopisto. Gerontologia 31 (2). 147– 151. Luettu 14.10.2018.