Avainsana: vanhustyö

Yhteisöllisyyttä, luovuutta ja avoimuutta – Yhteinen alku lempeään hoivaan

29.5.2024
Carita Hand, Anniina Honkonen, Marja Immonen, Johanna Kauranen, Sanna Soini, Piia Tiilikallio, Kati Ylikahri

Kuvittele, että voisimme parantaa muistisairaiden elämänlaatua ilman lääkkeitä. Hoito olisi lempeää, ihmistä arvostavaa ja hoitajan omaa luovuutta tukevaa. Työpaikka olisi haluttu ja sinne hakeutuisivat muistisairaiden hoidosta kiinnostuneet, parhaat hoitajat, jotka haluaisivat tehdä paikasta mahdollisimman hyvän kaikille. Voisiko tämä olla aidosti mahdollista? Lääkkeettömät menetelmät ovat psykososiaalisia, psykofyysisiä ja muita lääkkeettömiä menetelmiä ja tukimuotoja, joita voidaan hyödyntää hoitotyössä osana muistisairaan hoitoa (Hotus-hoitosuositus 2019). Niitä käytetään monesti tilanteissa, joissa pyritään tunnistamaan käytösoireita laukaisevia tekijöitä tai halutaan muokata ympäristöä ja tukea muistisairasta niin, että hän pystyy elämään omannäköistä elämää ja toimimaan arjessa mahdollisimman pitkään itsenäisesti (Muistiliitto). Lääkkeettömiä hoitomenetelmiä käytetään muistisairaiden ihmisten hoidossa mutta niiden arvoa ja merkitystä ei välttämättä tunnisteta. Muistisairaudet Käypä hoito -suosituksessa (Duodecim 2023) esitetään omaisten ja hoitavien henkilöiden tukemista, koulutusta ja ohjausta lääkkeettömiin menetelmiin. Myös Hotuksen hoitosuosituksessa (Hotus-hoitosuositus 2019) tuodaan esille työntekijöiden koulutuksen, osaamisen sekä osaamisen päivittämisen ja täydentämisen merkitys laadukkaan ja potilasturvallisen hoitotyön toteutumiseen. Käytösoireisten asiakkaiden kohtaaminen hoitotyössä kehittämishankkeessa (2015–2016, rahoittaja Työsuojelurahasto) tuotettiin tietoa siitä, että lääkkeettömät menetelmät voivat parantavat muistisairaiden ja heidän läheistensä hyvinvointia ja vähentää hoitajien työn henkistä kuormittavuutta ja lisätä työtyytyväisyyttä. Perusteet lääkkeettömien menetelmien käytölle ovat siis vahvasti olemassa.  Ulkopuolisen rahoituksen turvin (AKKE) alkoi Lempeä hoiva -hanke, jonka tarkoituksena on vahvistaa lääkkeettömiin menetelmiin liittyvää osaamista ja käyttöönottoa neljässä hoivakodissa Vantaan ja Keravan sekä Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueilla ja yksityisen palveluntuottajan hoivakodissa Vantaalla. Osallisuutta ja luovuutta tukevat aloitustilaisuudet Toiminnan alkaessa järjestimme kaikissa hoivakodeissa yhteisen aloitustilaisuuden. Halusimme lisätä avoimella viestinnällä hankkeen läpinäkyvyyttä ja sitoutumista hankkeen tavoitteiden eteenpäin viemiseen. Samalla välitimme tietoa kaikille henkilöille, jotka jollain tavalla voivat hyötyä hankkeesta. Ennen kaikkea halusimme saattaa henkilökunnan, hoivakotien asukkaat ja heidän läheisensä yhteen yhdessä pohtimaan ja keskustelemaan lempeästä hoivasta ja lääkkeettömistä menetelmistä. Aloitustilaisuudet suunniteltiin niin, että ne edistivät yhteisöllisyyttä, luovaa ajattelua ja lempeän hoivan ideologiaa. Ohjelma suunniteltiin lempeän vuorovaikutteiseksi niin, että kaikilla oli mahdollisuus osallistua keskusteluun ja tilaisuuden kulkuun omina itsenään roolistaan tai työtehtävästään riippumatta. Aloitustilaisuuksien ympäristö luotiin rauhoittavaksi epäsuoran valon ja musiikin avulla. Pienten kellojen soitto johdatti teemasta toiseen. Tilaisuudessa haluttiin rohkaista luovuuteen mikä näkyi myös fasilitoijien asuissa. Tärkeän lisän asian äärelle pysähtymiseen toivat tarjolla olevat pienet herkut. Tilaisuuksissa oli kolme osallistavaa osuutta, joihin ideoitiin innostavia menetelmiä. Ensin osallistujat saivat pohtia, mistä tekijöistä lempeä hoiva heidän mielestään muodostuu. Nämä asiat kirjattiin pilven muotoisille lapuille, jotka kiinnitettiin oksaan ja joka jäi hoivakoteihin muistoksi. Alla olevaan kuvaan on koottu näitä esiin nostettuja lempeän hoivan tekijöitä. Lempeän hoivan tekijöitä (Anniina Honkonen 2024). Seuraavaksi ilmaistiin oma mielipide liittyen lempeän hoivan väittämiin äänestämällä värilapuin. Väittämissä pohdittiin seuraavia asioita: Lempeän hoivan toteuttaminen vaatii lisää resursseja Lempeää hoivaa on vaikea toteuttaa Arvostava kohtaaminen on lempeän hoivan ydin Lempeä hoiva vaatii erityisosaamista Lempeä hoiva koskettaa myös omaisia Luovia menetelmiä voivat hyödyntää vain luovan alan ammattilaiset. Lopuksi tunnistettiin bingoa pelaamalla, minkälaisia lääkkeettömiä menetelmiä hoivayksiköissä on jo käytössä ja mitä seuraavaksi voisi kokeilla. Ihmiset osallistuivat innokkaasti työskentelyyn ja menetelmät virittivät hyvin aiheeseen liittyvään keskusteluun. Lopputulemana lisää ymmärrystä ja orastavaa innostusta Tilaisuuksien jälkeen olimme uteliaita kuulemaan osallistujien palautetta lempeästä hoivasta ja lääkkeettömistä menetelmistä mutta myös tilaisuuden ilmapiiristä, ohjelmasta ja tunnelmasta. Palaute oli kannustavaa. Omaiset antoivat kiittävää palautetta ja näkivät asian tärkeänä. He toivoivat lisää tilaisuuksia, jossa he voisivat kertoa toiveistaan, huolistaan ja tuoda esille kehittämisehdotuksia. Muistisairaat asukkaat tuntuivat olevan myös mielellään mukana. Monelle mahdollisuus osallistua oli selvästi merkityksellistä mutta joillekin suuri ihmismäärä, ja tilanteiden nopea eteneminen aiheuttivat selvästi kuormitusta eikä kaikkien keskittymiskyky riittänyt olemana paikalla koko tilaisuuden ajan. Yllättäen osa henkilökuntaan kuuluvista koki luovien menetelmien käytön hieman vieraana tai hämmentävänä. Ehkäpä hoivakodeissa ei ole riittävän usein mahdollista järjestää tapahtumia, joissa heittäydytään mielikuviin ja osallistutaan yhdessä tekemiseen. Hankkeen aloitustapahtumat ovat tehneet lempeän hoivan ja lääkkeettömien menetelmien hyödyntämisen näkyvämmäksi hoivakodeissa. Tällaiset tapahtumat eivät ainoastaan lisää ymmärrystä hankkeen tavoitteista, vaan myös vahvistavat yhteisöllisyyttä ja luovaa ajattelua. Laaja tiedottaminen, osallistava ohjelma ja avoin keskusteluilmapiiri ovat luoneet vahvan perustan lempeän hoivan tavoitteiden edistämiselle. Lempeä Hoiva ei ole vain hankkeen nimi, vaan se on asenne ja lähestymistapa, joka ohjaa jokapäiväisessä työssä. Lempeällä otteella voidaan vaikuttaa positiivisesti jokaisen asukkaan elämään ja luoda hoivakoteihin ilmapiiri, jossa jokainen tuntee itsensä arvostetuksi ja kuulluksi.   Kirjoittajat Carita Hand, terveysalan lehtori, asiantuntija, Lempeä hoiva -hanke, Metropolia Ammattikorkeakoulu. Anniina Honkonen, TKI-asiantuntija, projektipäällikkö Lempeä hoiva -hanke, Laurea AMK. Marja Immonen, asiantuntija, Lempeä hoiva -hanke, Haaga-Helia ammattikorkeakoulu. Johanna Kauranen, asiantuntija, Lempeä hoiva -hanke, Haaga-Helia ammattikorkeakoulu. Sanna Soini, hoitotyön lehtori, asiantuntija, Lempeä hoiva -hanke, Laurea AMK. Piia Tiilikallio, TKI-asiantuntija, projektipäällikkö Lempeä hoiva -hanke, Laurea AMK . Kati Ylikahri, terveysalan lehtori, asiantuntija, Lempeä hoiva -hanke, Metropolia Ammattikorkeakoulu.   Lähteet Duodecim 2023. Muistisairaudet Käypä hoito -suositus. Viitattu 19.4.2024. Muistisairaudet (kaypahoito.fi) Hotus-hoitosuositus 2019. Muistisairaan henkilön päivittäistoiminnoista suoriutumisen tukeminen - Lääkkeettömät menetelmät hoitotyössä. Hoitotyön tutkimussäätiön asettama työryhmä Parisod H., Haapala O., Okkonen E., Saarnio R. & Tuomikoski A. Helsinki: Hoitotyön tutkimussäätiö. Viitattu 19.4.2024. https://www.hotus.fi/wp-content/uploads/2019/12/hoitosuositus-muistisairaat.pdf  Käytösoireisten asiakkaiden kohtaaminen hoitotyössä kehittämishanke (2015-2016). Dementiakoti Villa Tapiola Oy. Rahoittaja Työsuojelurahasto. Viitattu 17.4.2024. https://oma.tsr.fi/api/projects/ebfe04ad-f7ad-4bf1-9732-72ade95bdb8a/attachment/9261189e-367e-47b2-871b-e7434628278e Muistiliitto. Lääkkeetön hoito. Viitattu 14.4.2024. Lääkkeetön hoito :: Muistiliitto

Näkemyksiä vanhustyön moninaisuudesta

17.4.2023
Miina Aalto

Ikäihmisistä kuulee usein puhuttavan yhtenä yhtenäisenä ryhmänä, ilman ryhmän sisäistä moninaisuutta tai yksilöllisiä eroavaisuuksia. Tosiasiassa myös ikäihmisten keskuudessa on täysin samanlaista moninaisuutta kuin missä tahansa muussakin ikäryhmässä. Kirjoitukseni tarkoitus on tuoda esiin tätä moninaisuutta ja vivahteikkuutta, joka myös muokkaa vanhenemisen prosessia. Keskityn kirjoituksessani tarkastelemaan vanhenemista erityisesti vammaisuuden näkökulmasta. Yhteiskunnan avautumisen myötä vähemmistöistä puhuminen ja heidän oikeuksiensa nostaminen tapetille on noussut yhä suurempaan rooliin. Keskuudessamme on aina ollut kieli- ja kulttuurivähemmistöjä, eri tavalla vammautuneita ja sateenkaarivähemmistöihin kuuluvia. Monet heistä, jotka ovat eläneet nuoruutensa sulkeutuneemmassa yhteiskunnassa, ovat nyt vanhuusiässä. Tarkastellessamme tällä hetkellä ikääntyneiden kokemuksia vähemmistöihin kuulumisesta, on siis aina otettava huomioon nykykonteksti sekä yhteiskunnallisessa ilmapiirissä ja laeissa sekä käytänteissä heidän elämänsä aikana tapahtuneet muutokset. Muutaman vuosikymmenen päästä vanhuusiässä olevien kokemukset vähemmistöihin kuulumisesta ovat siis todennäköisesti erilaiset, kuin tällä hetkellä vanhuusiässä olevien kokemukset ovat. Vieraskielisten määrä Suomessa etenkin pääkaupunkiseudulla tulee kasvamaan tulevaisuudessa (Helsingin seudun vieraskielisen väestön ennuste 2018-2035: 9-10). Vaikka suurin osa heistä olisi Suomeen tullessaan työikäisiä, hekin vanhenevat ja myös heidän kohdallaan nousee kysymykseksi tulevaisuuden hoivan ja huolenpidon järjestäminen. On siis selvää, että tulevaisuudessa korostuu yhä enemmän oikeanlaisen tuen antaminen paitsi kieli- ja kulttuurivähemmistöille, niin kaikille muillekin vähemmistöille. Tämä vaatii vähemmistöjen erityistarpeisiin liittyvää tutkimusta ja koulutusta sekä aitoa kiinnostusta heitä kohtaan. Elämänkokemus, tausta ja yksilölliset piirteet värittävät ihmisen elämää, kuuluu hän sitten mihin tahansa ryhmään tai vähemmistöön. Yksilöllisyys olisi tärkeä arvo muistaa vanhuspalveluiden kehittämistä pohdittaessa. Seuraavissa kappaleissa keskityn tarkemmin tarkastelemaan ikääntymisen ja vammaisuuden välisiä rajapintoja. Miten ikääntyminen vaikuttaa vammaisuuteen? Olen pitkään työskennellyt henkilökohtaisena avustajana ja päässyt lähemmäs ymmärrystä vammaisuuden moninaisuudesta. Ikääntyminen tuo tähän asetelmaan aivan uuden aspektin. Vammaisuuden määrittely ei muutenkaan ole yksinkertaista, puhumattakaan vammaisuuden kokemuksesta. Vammoja ja toimintakyvyn rajoitteita on hyvin monenlaisia, mikä myös tekee vammaisuudesta monitahoisen ilmiön. Vammaisuus voidaan kokea hyvin eri tavoin ja eri tavalla rajoittavasti, oli vamman vaikeusaste mikä hyvänsä. Olennaista on myös se, millaiseksi tällainen henkilö identifioituu ja miten hyvin hän on kyennyt hyväksymään itsensä ja oman toimintakykynsä rajoitteet. Ikääntymisen ja vammaisuuden väliset rajanvedot voivat olla haastavia, sillä ikääntymiseen itsessään liittyy toimintakyvyn muutoksia. Eran, Tiilikaisen, Tarvaisen, Katsuin ja Pietilän (2020) mukaan ongelmallinen tilanne voi syntyä, jos ikääntynyt tarvitsisi sekä vammaisuuteen että ikääntymiseen liittyviä palveluja. Jos henkilön palveluntarve tulkitaan johtuvan yksinomaan ikääntymiseen liittyvistä toimintakyvyn rajoitteista, voi hän jäädä väliinputoajaksi, jos hän tällöin jää ilman vammaispalveluja. Osallisuuden tukemisessa vanhuspalvelut eivät aina ole riittäviä. (Era & Tiilikainen & Tarvainen & Katsui & Pietilä 2020: 438.) Tällainen tilanne voisi koskettaa varsinkin niitä, jotka ovat vasta vanhuusiässä vammautuneet. Mielestäni on ensiarvoisen tärkeää, että jokainen ikääntynyt vammainen, oli kyseessä sitten aiemmin elämässä tai vasta vanhuudessa tapahtunut vammautuminen, saisi tarvitsemansa vammaispalvelut. Esimerkiksi henkilökohtainen apu mahdollistaa monen vammaisen kohdalla sellaisen elämän, jossa ihmisen toimijuus ja osallisuus voivat toteutua vammasta huolimatta parhaalla mahdollisella tavalla, henkilön itsemääräämisoikeutta kunnioittaen. Toki tarvitaan myös muita tukipalveluja sekä esimerkiksi esteettömyyden edelleen parantamista. Sen lisäksi tulisi kiinnittää huomiota vammaisten kokemaan syrjintään, josta puhun enemmän seuraavassa kappaleessa. Vammaisten kohtaama syrjintä Kaikkien ikääntyneiden tulisi olla tasa-arvoisessa asemassa, kuuluvat he sitten valtaväestöön tai johonkin vähemmistöryhmään. On myös tärkeää, että emme määrittele näiden ihmisten identiteettiä vamman, seksuaalisen suuntautumisen tai kulttuuritaustan kautta. Sisäministeriön julkaisusta (2014) kuitenkin selviää, että ikääntyvät vähemmistöt kokevat syrjintää sosiaali- ja terveyspalveluissa. Vammaisten ikääntyneiden kohdalla syrjintä on sekä välillistä että välitöntä, joka liittyy usein rakenteellisiin tekijöihin. Erityisesti tällaisia rakenteellisia tekijöitä ovat esteelliset rakennukset ja palvelut sekä esteet tieto- ja viestintäteknologian käytössä. (Törmä & Huotari & Tuokkola & Pitkänen 2014: 60, 125.) Tämän kaltaisten esteiden osallisuutta rajoittava vaikutus voi ikääntyessä lisääntyä, kun henkilölle ilmaantuu uusia toimintakyvyn rajoitteita tai kun aiempi vamma tai sairaus mahdollisesti vaikeutuu. Huolestuttavaa on, että vammaiset kokevat asenneilmapiirin vammaisuutta kohtaan Suomessa huonoksi tai erittäin huonoksi. Syrjintää on kokenut yli 60%, ja vähemmistö vastaajista tietää oikeutensa kohdatessaan syrjintää. Syrjintätapauksista myös ilmoitetaan huonosti, koska asianosaiset eivät usko, että tapauksille tehtäisiin mitään. (Selvitys vammaisten syrjintäkokemuksista arjessa 2016: 45.) Vammaisena ikääntyvillä on elämän varrella kertynyttä kokemusta ja tietämystä, jolla he voivat kenties kompensoida yhteiskunnan esteellisyyttä ja suojautua syrjintäkokemuksilta. Vasta vanhuusiässä vammautuneet voivat sen sijaan olla uudenlaisten haasteiden äärellä. Mielestäni on huolestuttavaa, kuinka paljon asenneongelmia, syrjintää ja luottamuksen puutetta vammaiset arjessaan kokevat. Vaikka yhteiskuntamme on monessa asiassa edistynyt, on vammaisten yhdenvertaisuuden toteutumisessa vielä paljon tehtävää. Uskon, että vammaisuuden tekemisellä näkyvämmäksi osaksi normaalia yhteiskuntaa, voisimme muuttaa asenneilmapiiriä positiivisemmaksi. Vaikka olen kirjoituksessani keskittynyt erityisesti vammaisuuteen vanhustyössä niin uskon, että samoja keinoja voisi soveltaa myös muiden vähemmistöryhmien kohdalla. On muistettava, että kaikista eroavaisuuksista huolimatta meissä on paljon enemmän yhteistä, kuin erottavia tekijöitä – jaettu ihmisyys. Kirjoittaja Miina Aalto, geronomiopiskelija (AMK) Metropolia Ammattikorkeakoulussa, filosofian maisteri, joogaopettaja ja henkilökohtainen avustaja. Lähteet Era, Salla & Tiilikainen, Elisa & Tarvainen, Merja & Katsui, Hisayo & Pietilä, Ilkka 2020. Vanhuuden ja vammaisuuden risteyksessä – yhteistä kieltä etsimässä. Yhteiskuntapolitiikka 85:4. Viitattu 31.1.2023. Helsingin seudun vieraskielisen väestön ennuste 2018-2035. 2019. Tilastoja 3/2019. Helsingin kaupunki: Kaupungin kanslia, kaupunkitutkimus ja -tilastot. Viitattu 31.1.2023. Törmä, Sinikka & Huotari, Kari & Tuokkola, Kati & Pitkänen, Sari 2014. Ikäihmisten moninaisuus näkyväksi. Selvitys vähemmistöihin kuuluvien ikääntyneiden henkilöiden kokemasta syrjinnästä sosiaali- ja terveyspalveluissa. Sisäministeriön julkaisu 4/2014: Sisäministeriö. Viitattu 2.2.2023. ”Vammaisena olen toisen luokan kansalainen”. Selvitys vammaisten syrjintäkokemuksista arjessa 2016. Helsinki: Oikeusministeriö. Viitattu 2.2.2023.  

Mielekäs ja monipuolinen muistityö

14.3.2023
Maiju Jämsä

Työhön muistisairaiden parissa kuuluu paljon positiivisia asioita, joita on tärkeä nostaa esille työyhteisössä, rekrytoinnissa sekä julkisessa keskustelussa. Positiivisten asioiden kertominen lisää alan kiinnostavuutta ja kohentaa julkisuuskuvaa, joka on uutisoinnin perusteella usein negatiivissävytteinen. Positiivisten kokemusten ja hyvien käytäntöjen jakaminen edistää osaltaan myös muistiystävällisen yhteiskunnan rakentumista. On tärkeää, että muistisairaiden ja ikääntyvien parissa työskentelevät kertovat työn positiivisista puolista, onnistumisista ja hyvistä käytännöistä. Kun arvostaa itse omia asiakkaitaan ja työtään ja tuo esille työn mielekkyyttä, monipuolisuutta ja vaativuuttakin, on todennäköistä, että yhteiskunnassakin muistisairaiden parissa tehtävän työn arvostus kasvaa. Luovaa työtä omana itsenään Kun vanhus- ja muistityön toimintaa ohjaavat aktiivisuus- ja jatkuvuusteoreettiset lähtökohdat, sekä asiakkaan arki että työntekijän työpäivät ovat mielekkäitä. Nimensä mukaisesti aktiivisuus- ja jatkuvuusteoria painottavat aktiivista toimijuutta sekä tuttujen toimintamallien jatkamista myös iäkkäänä (Jyrkämä 2008: 273; Pirhonen & Tuominen & Jolanki & Jylhä 2019: 107). Tässä viitekehyksessä työntekijälläkin on mahdollisuus käyttää omia vahvuuksiaan ja taitojaan työssään. Esimerkiksi laulu- ja soittotaitoinen ohjaa hoivakodissa musiikkituokioita ja esiintyy, leipomista harrastava leipoo yhdessä asukkaiden kanssa ja puutarhanhoidosta pitävä työntekijä hoitaa yhdessä muistisairaan kanssa pihaa. Sisustamisesta pitävä työntekijä ottaa vastuualueekseen hoivakodin tilojen viihtyisyydestä, vuodenajanmukaisesta sisustuksesta ja asuinympäristön muistiystävällisyydestä huolehtimisen. Mikä sen mukavampaa ajankäytöllisestikin kuin yhdistää työ, vahvuudet ja mielenkiinnon kohteet ja nähdä aktiivisen toiminnan lukuisat positiiviset vaikutukset muistisairaiden elämänlaatuun. Erityistä luovaa hetkeä ei aina tarvitse järjestää. Luovuutta voi käyttää avustustilanteiden yhteydessä. Usein esimerkiksi laulaminen, musiikin kuunteleminen ja muistisairaalle mieleisistä asioista keskusteleminen edistävät avustustilanteiden sujumista. Ulkoilulla on useita positiivisia vaikutuksia muistisairautta sairastavan vointiin, ja ulkoilu työpäivän aikana virkistää myös työntekijää. Työ ei ole vain toimenpiteiden tekemistä, vaan työntekijä myös miettii, millä keinoin kyseisen toimenpiteen teko onnistuu. Tylsän rutiininomaisen työotteen voi siis unohtaa. Muistisairaan elämänhistorian tunteminen on yksi onnistuneen kohtaamisen ja tukemisen edellytys (Jämsä 2019a: 163). Jos muistisairas esimerkiksi kieltäytyy suihkuun menosta, voi yksi syy olla esimerkiksi se, että muisti ei enää tavoita nykyaikaista peseytymistyyliä. Jos muistisairas on tottunut peseytymään nuoruudessaan pesuvadin ja kauhan äärellä, saattaa peseytyminen onnistua niitä hyödyntäen. Taustamusiikki, yhdessä laulaminen ja mieleisistä asioista keskusteleminen voivat rentouttaa ja viedä huomion itse avustustilanteesta toisaalle. (Jämsä 2019b: 186.) Monipuolisuus ja vastuullisuus Muistisairaiden parissa voi työskennellä monipuolisissa työtehtävissä julkisella, yksityisellä ja kolmannella sektorilla. On itsenäisiä työtehtäviä (esimerkiksi muistineuvoja ja kotihoito) ja tehtäviä, joissa tiimin tuki on fyysisesti enemmän läsnä (esimerkiksi muistipoliklinikan, pitkäaikaishoidon ja päivätoiminnan henkilökunta). Järjestöpuolen toimijat keskittyvät muun muassa muistitietouden lisäämiseen ja kouluttamiseen (Suomen muistiasiantuntijat ry ja Muistiliitto), ja Muistiliiton paikallisyhdistykset järjestävät edellä mainittujen ohella myös monipuolisesti sosiaalista toimintaa muistiperheille. Työ on vastuullista, ja esimerkiksi muistisairaan ja läheisten puolen pitäminen on vahvasti työssä läsnä. Moniammatillinen yhteistyö korostuu muistisairaan hoidossa joka toimintaympäristössä. Moniammatillisen tiimin tuki auttaa haasteelliseksi koetuissa tilanteissa ja lisää myös yksittäisen työntekijän osaamista. Koulutuksen tärkeys Toisinaan kuulee sanottavan, että ei kannata erikoistua muistityöhön, koska kuka vain sosiaali- ja terveysalaa opiskellut voi työskennellä muistisairaiden parissa. Asia ei ole näin. Työssä vaaditaan vankkaa muistiasiantuntijuutta, gerontologista ymmärrystä, hyviä vuorovaikutustaitoja, kekseliäisyyttä ja luovuuden käyttöä. Kun työntekijällä on nämä ominaisuudet, sekä asiakkaat että työntekijät voivat paremmin. Tutkimukset osoittavat, että koulutus lisää merkittävästi vanhusten ja muistisairaiden parissa työskentelevien työhyvinvointia (Travers & Beattie &Martin-Khan & Fielding 2013: 5–7; Chenoweth & Merlyn & Jeon & Tait & Duffield 2013:1; Holmfriduri & Tomasson & Gudbjorg 2002: 43). Traversin ym. (2013) tutkimuksessa ilmeni myös, että muistikoulutus lisää ammattilaisten itseluottamusta ja positiivisia mielikuvia muistisairaiden parissa tehtävästä työstä (Travers ym. 2013: 5-7). Muistityön koulutuksen tulisikin sisältyä jokaiseen sosiaali- ja terveysalan koulutusohjelmaan, koska muistisairaita asioi sosiaali- ja terveyspalveluiden eri toimintayksiköissä. Muistisairas opettajana Työ on jatkuvaa uuden oppimista ja itsensä kehittämistä. Muistisairausdiagnoosi ei tarkoita sitä, että kaikki asiat pyyhkiytyvät mielestä kerralla. Muistisairautta sairastavilla on elämäkokemusta, vahvuuksia ja erityisosaamisalueita, ja jos työntekijän asenne on oikea, hän oppii muistisairailta itsekin uusia asioita. Työ muistisairautta sairastavien parissa haastaa työntekijää miettimään, miten omaa käytöstä tai työyhteisön toimintatapoja voi muuttaa niin, että jokin ongelmalliseksi koettu tilanne ratkeaa. Ratkaisukeinojen löytyminen haasteellisiksi koettuihin tilanteisiin on palkitsevaa. Suorat sanat Kun työntekijän asenne on muistisairasta kunnioittavaa, positiivisen palautteen ja kiitoksen saa usein niin muistisairaalta kuin hänen läheisiltään joko sanallisesti tai muistisairaan käytöstä havainnoiden. Muistisairaiden käytös on aitoa, ja palaute voi tulla hyvinkin suorin sanoin. Ei jää arvailujen varaan, onnistuiko vai epäonnistuiko jossain. Suoran palauteen ansioista toimintatapoja voi kehittää. Myös työntekijän aitous auttaa muistisairaan kohtaamisessa. Muistisairaat aistivat herkästi tunteet ja esimerkiksi sen, jos kohtaamistilanteissa on liikaa yrittämistä. Muistisairaiden parissa voi olla ihan omana itsenään. Huumori on myös työssä vahvasti läsnä, ja asiakkaan kanssa yhdessä koettu ilo antaa voimaa työpäivään. Työ on vastuullista, mutta ei yleensä vakavaa. Kirjoittaja Maiju Jämsä, geronomi (AMK), muistineuvoja, vanhustyö YAMK -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet Chenoweth, Lynn & Merlyn, Teri & Jeon, Yun-hee & Tait, Riona & Duffield, Christine. 2013. Attracting and retaining qualified nurses in aged and dementia care: outcomes from an Australian study. Journal of nursing management. 22(2). Holmfridur, K. Gunnarsdottir & Tomasson, Kristinn & Gudbjorg, Linda Rafnsdottir 2002. Well-being and self-assessed health among different groups of female personnel in geriatric care. Article in Work. 22(2004). 41–47. Jyrkämä, Jyrki 2008. Vanheneva yksilö, toimijuus ja toimintatilanteet. Teoksessa Heikkinen, Eino & Rantanen, Taina (toim.). Gerontologia. Helsinki: Duodecim. 273. Jämsä, Maiju 2019a. Muistisairaan peseytyminen, ihon ja hampaiden hoito. Teoksessa Hallikainen, Merja & Immonen, Annikka & Mönkäre, Riitta & Pihlakari, Pirkko (toim.). Muistisairaan hoito. Helsinki: Duodecim. 185–189. Jämsä, Maiju 2019b. Toimintakyvyn muutosten huomioon ottaminen muistisairaan päivittäisissä toimissa. Teoksessa Hallikainen, Merja & Immonen, Annikka & Mönkäre, Riitta & Pihlakari, Pirkko (toim.). Muistisairaan hoito. Helsinki: Duodecim. 162–165. Pirhonen, Jari & Tuominen, Katariina & Jolanki, Outi & Jylhä, Marja 2019. Hyvinvointi vanhuudessa – valmistautumista, sopeutumista, luopumista ja hyväksymistä. Gerontologia. 33(3). 105–120. Viitattu 7.12.2022. Travers, Catherine M. & Beattie, Elizabeth & Martin-Khan, Melinda & Fielding, Elaine 2013. A survey of the Queensland healthcare workforce: attitudes towards dementia care and training. Research article. BMC Geriatrics. 13(101). Viitattu 7.12.2022.  

Luovat menetelmät hoivakodin arjessa – Seniorisäätiön hoitajien kokemuksia

21.12.2022
Anu-Riikka Eerola ja Mia Rosenström

Luovilla menetelmillä (musiikki, kuva, draama, digitaalinen verkko-ohjaus) pyritään syrjäytymisen ehkäisemisen lisäksi lisäämään hoivakotien asukkaiden hyvinvointia, turvallisuuden ja yhteenkuuluvuuden tunnetta sekä ylläpitämään tulevaisuuden uskoa.​ Elossa! Luovaa alaa ja hoivakoteja elvyttämässä yhteiskehittämällä - hankkeen (05/2021–03/2023) tavoitteena on ollut myös lisätä usein ylikuormittuneen hoitohenkilökunnan hyvinvointia ja työviihtyvyyttä. Työviihtyvyyden lisääntymisellä toivotaan olevan positiivinen vaikutus hoivahenkilökunnan työmotivaatioon, työssä pysymiseen ja viihtymiseen. Luovien menetelmien hyödyntäminen hoivakodeissa lisää hoitajien työtyytyväisyyttä Luovien menetelmien käyttäminen hoivakotiympäristössä on perusteltua hoitajien näkökulmasta käsin. Tutkimusten mukaan hoitajat suhtautuvat pääsääntöisesti positiivisesti luovien menetelmien käyttöön hoidon tukena. (Broome 2017.) Luovien menetelmien hyödyntäminen omassa työssä lisää hoitajien tyytyväisyyttä työhönsä, parantaa työilmapiiriä sekä luo tunnetta omasta työstä nauttimisesta (Robertson & McCall 2018). Lisäksi hoitajat ovat tuoneet esille, että yhteinen luova tekeminen lisää heidän kiinnostustaan asukasta sekä tämän elämänhistoriaa kohtaan. Tämä puolestaan syventää hoitajan ja asukkaan välistä hoitosuhdetta sekä parantaa asukkaan hoidon laatua. (Broome 2017.) Hoitajien tyytyväisyyden työhön voidaan olettaa lisääntyvän, koska asukkaita miellyttävät kulttuurikokemukset vaikuttavat positiivisesti muun muassa asukkaiden kivun kokemukseen, jolloin asukkaat voivat paremmin.  Asukkaiden tyytyväisyys lisää myös hoitajien tyytyväisyyttä. (Koponen ym. 2018.) Elossa! Luovaa alaa ja hoivakoteja elvyttämässä yhteiskehittämällä - hankkeen alkaessa Seniorisäätiön hoivakotien työntekijöitä kysyttiin alkukartoituskyselyllä tietoja siitä, kuinka paljon, ja minkälaista luovaa toimintaa työntekijät käyttävät hoiva- ja hoitotyössään. Vastausten mukaan 43 % hoivakotien työntekijöistä käyttää työssään luovia menetelmiä viikoittain, päivittäin luovia menetelmiä käyttäviä työntekijöitä oli lähes 10 % ja kuukausittain 14 % vastaajista. Noin joka viides kyselyyn vastannut hoivakodin työntekijä käytti luovia menetelmiä 1–3 kertaa vuodessa. Kävimme hankkeen aikana myös haastattelemassa kahta Seniorisäätiön Mariankodin hoitajaa ja kysyimme heiltä heidän näkemyksistään ja kokemuksistaan luovan toiminnan ilmenemisestä hoivakodissa sekä miten he näkevät luovan toiminnan vaikuttavan hoivakodin asukkaisiin. Vaikka hoivakodin arjessa aikaa luovuudelle jää toisinaan liian vähän, kokevat hoitajat luovuuden tärkeänä. Luovuus tuo vaihtelua päiviin, vaikuttaen näin positiivisesti sekä hoitajien työssä jaksamiseen että asukkaiden arkeen. Kun hoitajat näkevät, että asukkaat viihtyvät ja voivat hyvin, lisääntyy hoitajien hyvä mieli ja työssä viihtyminen. Hoitajat kertoivat luovuuden lisäävän myös hoivakodin kodinomaisuutta. Luovia menetelmiä hyödynnetään monipuolisesti - musiikki suosituin menetelmä Sekä alkukartoituksen tulokset että hoitajien haastattelu osoittivat, että suosituin hoivakodeissa käytetty luovan toiminnan muoto on musiikki, kuten musiikin kuuntelu, kehorytmit, laulaminen, soittaminen ja levyraati, jota 71 % kyselyyn vastanneista hoivakotien työntekijöistä käytti työssään. Toiseksi suosituin luovan toiminnan muoto oli sanallinen ilmaisu, esimerkiksi runot, tarinat, muistelu ja lukeminen (57 %). Kolmanneksi suosituimpia olivat erilaiset pelit ja leikit välineillä (52 %), esimerkiksi muistipelit, ja neljänneksi suosituimpia liike ja liikkuminen, kuten tuolitanssi tai vapaa liike musiikin mukaan (48 %).  Noin neljännes hoivakotien työntekijöistä mainitsi hyödyntäneensä työssään kulttuuritapahtumissa, kuten konserteissa tai taidenäyttelyissä käymistä (29 %) sekä käyttäneensä muistelua luovia menetelmiä hyödyntäen (24 %). Käsin tekemistä, esimerkiksi neulomista, virkkaamista, ompelua, nikkarointia, kivi- ja metallitöitä, puutöitä ja askartelua, käytti työssään 14 % vastaajista. Sen sijaan draamaa ja teatterilähtöisiä luovia menetelmiä, tai tanssia ja laulua sekä osallistumista etätapahtumiin käytetään huomattavasti vähemmän. Luovuus tuo lisäarvoa hoitajien ja asukkaiden yhteiseen arkeen Hoivakodin hoitajat kokevat, että luova toiminta hoitomuotona auttaa päivän kulussa ja tukee sekä asukkaita että hoitajia. Esimerkkinä tästä on hoitolaulujen käyttäminen suihkutilanteessa asukkaan rauhoittamiseksi. Joskus myös muun muassa runoilla asukasta voidaan auttaa ylös sängystä tai tuolista.  Haastateltavat hoitajat kertoivat, että luovuus on hoivakodin arjessa sallittua ja hyväksyttävää ja jokainen saa käyttää luovuutta omalla tavallaan. Hoitajille luovuus hoitotyössä on taidelähtöisten menetelmien lisäksi myös muun muassa leivontaa, hemmottelua, keskustelua ja yhdessä oloa. Ulkopuoliset luovat toimijat, jotka tuovat muun muassa konsertteja tai taidetta hoivakotiin, nähdään tärkeänä. Tämä tuo mielekkyyttä asukkaiden lisäksi myös hoitajille: ”Silloin voin irrottautua perustyöstä ja nauttia elämyksestä tai toiminnasta yhdessä asukkaiden kanssa.” Luovien menetelmien käyttäminen asiakastyössä tuokin selvästi työhyvinvointia hoitohenkilökunnan näkökulmasta. Alkukartoitukseen osallistuneet vastaajat korostivat, että luovien menetelmien käyttöön liittyy positiivisia tunteita ja kokemuksia, ja että siitä on toisinaan erittäin paljon hyötyä, kun osaa käyttää luovuutta työssään. Hyvät vaikutukset näkyvät siinä, että yhteishenki lisääntyy ja mieliala kohenee.  Mielestäni on jokaisen ihmisen perusoikeus saada ja kokea luovuutta ja kulttuuritoimintaa koko elämänkaarensa ajan. Se on mielestäni se tapa, jolla katson myös työtäni, eli se on työni ydin ja se tuntuu hienolta, kun löytyy uusia keinoja ja tapoja, joilla asiakkaat voivat ilmaista itseään tai kokea päivittäistä arkea ja juhlaa, eräs vastaajista kertoo. Blogikirjoitus liittyy ELOSSA! Luovaa alaa ja hoivakoteja elvyttämässä yhteiskehittämällä hankkeen ”Elossa! vanhustyön luovemmat kasvot” - podcastsarjan kuudenteen jaksoon, joka on julkaistu 11.11.2022. Yhdeksän jakson podcastsarjassa keskustellaan laajasti hoivakotien ja luovien alojen yhteistyön mahdollisuuksista. Jaksot ovat kuunneltavissa: Spotify: https://open.spotify.com/show/4rLoGOvCdNVLmfM3NWr9yW SoundCloud: https://soundcloud.com/laurea-ammattikorkeakoulu Kirjoittajat: Anu-Riikka Eerola Vanhustyön lehtori, Metropolia Ammattikorkeakoulu Projektikoordinaattori, ELOSSA! Luovaa alaa ja hoivakoteja elvyttämässä yhteiskehittämällä -hanke Mia Rosenström Vanhustyön lehtori, Metropolia Ammattikorkeakoulu Projektityöntekijä, ELOSSA! Luovaa alaa ja hoivakoteja elvyttämässä yhteiskehittämällä -hanke Lähteet: Broome, E., Denning, T., Shneider, J. & Brooker, D. (2017). Care staff and the creative arts: exploring the context of involving care personnel in arts interventions. International Psychogeriatrics, 29(12), 1979–1991. Koponen, T., Honkasalo, M-L. & Rautava, P. (2018). Cultural plan model: integrating cultural and creative activities into care units for the elderly. Arts & Health 10(1), 65–71. Robertson, J. M. & McCall, V. (2018). Facilitating creativity in dementia care: the co-construction of arts-based engagement. Ageing & Society 40, 1155–1174.

Sinäkin voit olla kehittäjä

16.11.2022
Henna Rosenberg

Asiakkaalle kuuluu laadukas ja kokonaisvaltainen hoito eikä vain prosenttilukuja. “Sinulla voi olla tottumuksia, jotka heikentävät sinua. Muutoksen salaisuus on keskittää kaikki voimasi, mutta ei vanhan vastustamiseen, vaan uuden rakentamiseen.” -Sokrates- Metropolia Ammattikorkeakoulun geronomitutkinnon opintoihin kuuluu opintojakso ”Geronomi toimintaympäristön kehittäjänä”. Tämä mahdollisti minulle lähteä toteuttamaan kahta työpajaa Helsingin kaupungin kotihoidon yksikköön. Työpajoissa lähdettiin etsimään kehittämisideoita, niihin haasteisiin, jotka kyseissä yksikössä tarvitsevat muutosta tai uutta näkökulmaa. Työyhteisöstä nousi selvästi yksi kehittämisidea ylitse muiden. Tämä kehittämisidean kohde koettiin työyhteisössä sellaiseksi, johon kipeästi toivottiin muutosta. Asia, joka puhututtaa monessa kotihoidon työyhteisössä: Välillisen asiakastyön näkymättömyys ja välittömän asiakastyön prosenttiosuus työajasta (Saroniemi 2018; Aamuset-kaupunkimediat 2022; Pitkäranta 2022). Nyt syksyllä 2022 kyseisen kotihoidon yksikön työntekijät lähtivät ratkaisemaan tätä kehittämisideaa yhdessä Metropolia Ammattikorkeakoulun innovaatio-opintoja suorittavien opiskelijoiden kanssa. Innovaatioprojekteissa työelämän tarpeisiin etsitään käytännön ratkaisuja. Työyhteisössä arvostus, arvot, sitoutuminen, joustavuus, luovuus erilaisuuden hyödyntäminen sekä hyväksyminen ovat toimintatapoja, jotka edistävät hyvän työyhteisön toimintakulttuuria. (Talentia.) Tulevaisuuden taidot vai selviytymiskyky? Työpajaan osallistuneet kotihoidon työntekijät lähtivät pohtimaan sekä omia, että työyhteisönsä voimavaroja ja vahvuuksia. Huomattiin, että työyhteisön jäsenillä on paljon erilaisia vahvuuksia, joita he hyödyntävät työssään ammattitaitoisesti. Jopa luovuuttaan käyttäen, niin yksin kuin yhdessä. Tulevaisuudessa jokainen meistä tarvitsee uusia tapoja ja taitoja tehdä työtä (Pölönen 2019). Suomessa vuonna 2050 tulee olemaan ennusteiden mukaan 65–74-vuotiaita yli 660 000 henkilöä, 75–84-vuotiaita lähes 540 000 henkilöä ja 85 vuotta täyttäneitä henkilöitä 380 000 (Rotkirch 2021:62). Väestömme ikääntyneiden osuus kasvaa ja pitkäikäisyytemme johtaa auttamattomasti lisääntyneeseen palveluiden tarpeeseen. Jotta yhteiskuntamme voi vastata nykyisten ja tulevien ikääntyneiden tarpeisiin, on sillä oltava kyky muokata palveluita vastaamaan näitä tarpeita. (Puro 2010.) Palveluiden räätälöinti ja jokaisen vanhustyön ammattilaisen osaamisen kehittäminen vaativat tulevaisuudessa selviytymiskykyä sekä ymmärrystä, että muutos on luonnollinen osa elämää (Lipponen 2020: 20–21). Kehittämisen keinot ja hyödyt Yhteiskehittäminen mahdollistaa työyhteisössä työntekijöiden äänen kuulumisen ja jokaisen oman näkemyksen esiin tuomisen. Työntekijän toimijuutta ja voimavaroja lisäävänä menetelmänä voidaan tarkastella yhteiskehittämistä. (Harra & Mäkinen & Sipari 2012.) Mutta ei pidä kompastua ottaessaan ensiaskeleita kohti kehittämistä, sillä yhteiskehittäminen ei ole vain kuulemistilaisuus eikä pikajuoksu. Se vaatii vuorovaikutussuhteiden rakentumista erilaisten osaamisten ja ongelmanratkaisukykyjen välille sekä mahdollisuutta nähdä erilaiset vaihtoehdot (Co-creation of Service Innovation in Europe). Yhteiskehittämisessä tarvitaan erilaisia ihmisiä, ryhmiä ja organisaatioita, jotka tekevät yhteistyötä luodakseen uusia palveluita ja ideoita. Kun työyhteisön jokaisen työntekijän omaa vaikutusmahdollisuutta oman työnsä ja työyhteisönsä kehittämiseen lisätään, se edistää työhyvinvointia. Oma vaikutusmahdollisuus on yksi työn voimavaroista, kuten myös se, että voi osallistua omaa työtä koskevaan päätöksentekoon. (Hakanen 2011.) Työhyvinvoinnin vaikutuksista hyötyy työntekijä itse, työnantaja ja asiakas. Työhyvinvoinnin parasta mahdollista tilaa kuvaa Hakanen (2011) työn imuksi. Työn imun seurauksena työntekijät ovat mm: tuottavia aloitteellisia uudistushakuisia asiakastyytyväisyyttä ja -uskollisuutta lisääviä sitoutuvia työhönsä ja työpaikkaansa. Kehittämiskohde Toteuttamissani työpajoissa jokaiselle osallistuneelle kotihoidon työntekijälle annettiin mahdollisuus tulla kuulluksi. Tuoda esille omia näkemyksiään ja ideoitaan ja näin osallistua työyhteisönsä kehityskohteen valintaan. Näin sieltä saatiin nostettua pöydälle haaste, miten tehdä näkyväksi välillinen asiakastyö kotihoidossa ja kuinka sitä voidaan mitata. Kotihoidon henkilökunnalle on asetettu tavoite, että 60 % työajasta tulee käyttää välittömään asiakastyöhön (Rajakangas 2018). Kotihoidossa muualla kuin asiakkaan luona tapahtuvaa asiakastyötä ei yleensä lueta välittömään asiakastyöhön, toisin kuin ympärivuorokautisessa hoidossa (Pesonen & Väisänen & Ruotsalainen & Corneliusson & Sinervo & Noro 2022). Valtakunnalliset tavoitteet ja suunnitelmat kotihoidossa Valtakunnallisena tavoitteena kotihoidon osalta on lisätä asiakkaiden luona tehtävän työn osuutta (Sosiaali- ja terveysministeriö 2017; Sosiaali- ja terveysministeriö 2021). Kuitenkin asiakkaan eteen tehdään työtä muuallakin kuin kotikäynnillä, kuten mm. verkosto – ja omaisyhteistyö, kirjalliset työt, lääkitykseen liittyvät asiat ja hoitotarvikkeiden tilaukset. Nämä ovat edellytyksiä asiakkaan kanssa tehtävälle työlle sekä välttämättömiä laadukkaan ja asianmukaisen hoidon kannalta. (Pesonen & Väisänen & Ruotsalainen & Corneliusson & Sinervo & Noro 2022.) Vanhuspalvelulain toisen vaiheen uudistuksen myötä suunnitellaan, että kotihoidossa tullaan seuraamaan ainoastaan asiakkaan luona tehtävän työn osuutta (Sosiaali- ja terveysministeriö 2021). Kun halutaan toteuttaa merkityksellistä asiakkaan kokonaisvaltaista hoitoa laadulla, on laskettava asiakastyö kokonaisuutena. Ei pelkästään välittömänä tai välillisenä työnä. Työn kohde Se miksi ja ketä varten tätä työtä tehdään, on asiakas. Asiakas on aina keskiössä. Asiakkaalle kuuluu laadukas ja kokonaisvaltainen hoito eikä vain prosenttilukuja. Meidän jokaisen vanhustyön ammattilaisen olisi hyvä valjastaa oma kehittäjäminuus esiin, osana tätä laadukasta ja kokonaisvaltaista hoitoa. Siitä hyötyvät niin asiakas, työntekijä kuin työnantajakin, yhdessä. Kirjoittaja: Henna Rosenberg on ensi keväänä 2023 valmistuva geronomi (AMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu. Hän on aikaisemmalta tutkinnoltaan lähihoitaja ja työskennellyt yli 18 vuotta erilaisissa ikäihmisten toimintaympäristöissä. Hän työskentelee nykyään yksityisessä dementiakodissa tiiminvetäjän roolissa. Lähteet Aamuset-kaupunkimediat 2022. Kotihoidon ja ympärivuorokautisen hoivan hoitajien työajasta noin puolet menee asiakkaiden luona. Artikkeli.  Viitattu 8.10.2022. Co-creation of Service Innovation in Europe. The roadmap.  Viitattu 7.10.2022. Hakanen, Jari 2011. Työn imu. Helsinki: Työterveyslaitos. Viitattu 7.10.2022. Harra, Toini, Mäkinen, Elisa & Sipari, Salla 2012. Yhteiskehittelyllä hyvinvointia. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu. Viitattu 7.10.2022. Lipponen, Krisse 2020. Resilienssi arjessa. Helsinki: Duodecim. 20–21. Pesonen, T., Väisänen, V., Ruotsalainen, S., Corneliusson, L., Sinervo, T. & Noro, A. 2022. Hoitohenkilöstön työajan jakautuminen ikäihmisten palveluissa – tuloksia Aikamittaushankkeesta. Tutkimuksesta tiiviisti 29/2022. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 7.10.2022. Pitkäranta, Pilvi 2022. THL: Vanhusten ympärivuorokautiseen hoitoon tarvittaisiin kevääksi 3 400 hoitajaa lisää – mitoituksen nostoon ainakin vuosi lisäaikaa. Yle Uutinen. Viitattu 7.10.2022. Puro, Kari 2010. Ikääntymisen haasteet yhteiskunnalle. Viitattu 7.10.2022. Pölönen, Perttu 2019. Tulevaisuuden lukujärjestys. Helsinki: Otava. Rajakangas, Ulla-Maija 2018. Kotihoidon kehittämiseksi tarvitaan julkisen ja yksityisen yhteistyötä. Blogipostaus. Viitattu 8.10.2022. Rotkirch, Anna 2021. Syntyvyyden toipuminen ja pitenevä elinikä. Linjauksia 2020-luvun väestöpolitiikalle. Valtionneuvoston kanslian julkaisuja 2021:2. Helsinki: Valtioneuvosto. 62. Viitattu 7.10.2022. Saroniemi, Soila 2018. Kotihoidon työntekijät kertovat uupumuksesta ja järjettömästä kiireestä: Työnantaja toivoo, ettei asiakas avaa ovea. Iltalehti Uutinen. Viitattu 8.10.2022. Sosiaali- ja terveysministeriö 2017. LAATUSUOSITUS hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujenparantamiseksi 2017–2019. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2017:8. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. Viitattu 7.10.2022. Sosiaali- ja terveysministeriö 2021. Vanhuspalvelulain uudistaminen (toinen vaihe). . Viitattu 7.10.2022. Talentia. Työyhteisö. Viitattu 7.10.2022.

Kotihoito etähoidon teknologisena innovaationa ja palveluna

12.10.2022
Merja Hoffrén-Mikkola, Sini Eloranta, Tuula Mikkola, Marjatta Komulainen ja Sari Teeri

Sosiaali- ja terveysalalla on otettu käyttöön suuri määrä digitaalisia ja teknologisia innovaatioita. Kotihoidossa digitaalisia ja teknologisia palveluja edustaa etähoito, jossa kotihoidon työntekijä ja kotonaan asuva ikäihminen ovat yhteydessä toisiinsa kuvapuhelinpalvelun (videopuhelun) avulla kuva- ja ääniyhteyksin.  Etähoito on muuttanut työntekijöiden työtä ja sen vaatimuksia. Seuraavassa tarkastellaan etähoitoa  teknologisena innovaationa sosiaali- ja terveyspalvelujen sulautumisen ja työhyvinvoinnin näkökulmasta. Etähoito kotihoidon palveluna lisääntyy koko ajan. Sitä toteutetaan tällä hetkellä jo kaikissa maakunnissa ja vajaassa 50 % kaikista kotihoidon toimintayksiköistä (Josefsson & Hammar, 2022). Pääasiassa etäyhteydellä toteutetaan lääkehoidon ja ruokailun varmistamista. Maakuntien välillä on tällä hetkellä suuria eroja siinä, miten kattavasti niissä toteutetaan kuntoutusta, kulttuuri- ja liikuntapalveluja sekä lääkäripalveluja ikääntyneille etäyhteyksillä. Osittain tämä voi johtua teknologiayhteyksistäkin, jotka ovat joillain alueilla vielä heikot. Eri etäpalveluiden yleisyys vaihtelee kuitenkin saman maakunnankin sisällä paljon toimintayksiköittäin ja etäpalveluiden kaikkea potentiaalia ei vielä hyödynnetä. Etähoidosta positiivisia kokemuksia ja vaikutuksia työhyvinvointiin Kotihoidon etähoito työntekijöiden hyvinvoinnin ja johtamisen näkökulmasta tutkimushankkeessa (Työsuojelurahasto 2021–2023) olemme selvittäneet uudenlaisen työtavan omaksumista ja etäkotihoidon vaikutuksia työntekijöiden työhyvinvointiin digiteknologian käyttöönoton jälkeen. Hankkeessa tehtyjen tutkimushaastattelujen tulokset vahvistavat käsitystä siitä, että myös inhimillistä vuorovaikutusta ja ihmisen terveydentilan arviointia sisältävää työtä pystytään toteuttamaan etäältä, mitä aikaisemmissa tutkimuksissa hoitajat ovat pohtineet (Husebø & Storm 2014, Kuoppakangas ym. 2020, Melkas ym. 2020). Etäkotihoidon työntekijät kokivat ammattiylpeyttä ja työtyytyväisyyttä. Vanhustyössä työskentelee paljon henkilöstö, jotka harkitsevat jopa työn lopettamista (Kröger ym. 2018). Ammattiylpeyden ja työtyytyväisyyden tunteiden vahvistuminen etähoidossa, lisää vanhustyön vetovoimaisuutta.  Työntekijöiden työhyvinvoinnin kannalta on tärkeää yhteisten toimintatapojen luominen uudenlaisen työtavan omaksumisessa. Teknologisten innovaatioiden sulautumiseen vaikuttavat niiden hyödyllisyys ja riskit Etähoidon toteuttaminen palveluna on työntekijöiden näkökulmasta esimerkki innovaation sulautumisesta sosiaali- ja terveyspalveluihin. Sulautuminen on usein hidasta ja siihen tiedetään vaikuttavan monia tekijöitä. Greenhalgh ym. (2004) systemaattinen katsaus esittelee useita tekijöitä, joilla on todettu olevan vaikutusta siihen, tulevatko uudet innovaatiot lopulta sulautumaan terveysalan palveluorganisaatioihin. Teknologisen innovaation hyödyllisyydellä ja näkymisellä on vaikutusta sen hyväksymiseen ja käyttöönottoon. Hyöty voi olla suhteellista, jolloin innovaatioilla on selkeä ja yksiselitteinen etu tehokkuudessa tai kustannustehokkuudessa. Suhteellisen hyödyn ilmetessäkin toimintaan sulautuminen vie yleensä aikaa, koska hyödyn puntarointi organisaatiossa vaatii runsasta keskustelua. Jos innovaation hyödyt ovat näkyvissä oletetuille käyttäjille, se omaksutaan helpommin. Innovaatioon liittyvillä riskeillä on sen sijaan päinvastainen vaikutus hyväksytyksi tulemiseen. Jos innovaation lopputuloksesta on suuri epävarmuus ja sen käyttö koetaan siten riskialttiiksi, innovaation käyttöönotto on selvästi epätodennäköisempää. Teknologisen innovaation käyttökokemuksilla on yhteys sen hyväksymiseen ja käyttöönottoon. Innovaation käytettävyydellä on suuri merkitys sen hyväksymiseen, sulautumiseen ja käyttöönottoon osana toimintaa. Innovaation todennäköisten käyttäjien arvojen ja normien ja koettujen tarpeiden kanssa yhteensopivat innovaatiot myös omaksutaan helpommin. Käyttäjien henkilökohtaisten arvojen ja normien lisäksi tulee huomioida innovaation yhteensopivuus organisaation ja ammattialan normien, arvojen ja toimintatapojen kanssa. Innovaation hyödyntämistä ja käyttöä edistää avaintoimijoiden kokemus käyttämisen yksinkertaisuudesta ja helppoudesta. Jos käyttö koetaan monimutkaiseksi se vastaavasti vähentää halukkuutta innovaation käyttämiseen.  Koettua monimutkaisuutta voidaan vähentää käytännön kokemuksella innovaatiosta ja sen esittelyllä. Jos innovaatio voidaan jakaa paremmin hallittaviin osiin ja se otetaan käyttöön asteittain, sen käyttöönotto helpottuu. Mahdollisuus kokeilla innovaation käyttöä rajoitetusti ennen kuin tehdään päätös helpottaa sen hyväksymistä osaksi toimintaa. Myös mahdollisuus mukauttaa ja kehittää tai muuten muokata innovaatiota omien tarpeiden mukaisesti helpottaa hyväksymistä ja käyttöön ottamista. Organisaation mukautuvuus ja innovaation merkityksellisyyteen työtehtävien näkökulmasta edistää sulautumista ja käyttöönottoa Myös organisaation toiminnalla on merkitystä uuden teknologisen innovaation hyväksymiseen. Jos organisaatio kykenee mukauttamaan toimintaansa innovaation tarpeiden mukaan, innovaatio sulautuu sinne helpommin. Lisäksi tärkeään on innovaation merkityksellisyys organisaation työntekijöiden eli käyttäjien työsuoritusten näkökulmasta. Jos uusi teknologia parantaa työsuoritusta, se tulee olemaan helpompi omaksua. Käyttäjän osaamisen tukemista ei pidä unohtaa uuden teknologisen innovaation käyttöönotossa Uuden teknologian käyttäjiltä vaaditaan uudenlaisia taitoja ja tietoja, jotta he osaavat käyttää sitä.  Teknologisen innovaation käyttöönottoa helpottaa, jos käyttämisen edellyttämät tiedot ja taidot voidaan määritellä ja tarvittaessa myös siirtää tarpeen mukaan kontekstista toiseen. Työntekijöiden näkökulmasta on tärkeää, että teknologian käyttöön ja sen mukauttamiseen osaksi omaa työtä on mahdollista saada tukea, kuten koulutusta, perehdytystä ja ”help desk-neuvontaa”. Avoimuus ja tuki helpottavat innovaatioiden sulautumista Uuden innovaation käyttöönotto on usein viisiportainen prosessi siten, että ensin vaaditaan tietoisuus innovaatiosta, sitten suostuttelu sen kokeiluun, kolmantena päätös käyttöönotosta, neljäntenä toteutus ja viidentenä vahvistus (Rogers 1995, Greenhalgh ym., 2004 mukaan). Näiden lisäksi tärkeä käyttöönoton edellytys on, että oletetut käyttäjät ovat tietoisia innovaatiosta eli että heillä on riittävät tiedot siitä, mitä se tekee ja kuinka sitä käytetään ja he ovat selvillä siitä, miten innovaatio tulee vaikuttamaan heihin sekä sen kustannuksista (Greenhalgh ym., 2004). Onnistunut käyttöönotto on todennäköisempää lisäksi, jos oletetuilla käyttäjillä on jatkuva pääsy tietoihin siitä, mitä innovaatio tekee ja riittävä koulutus ja tuki sen toimintaan liittyvistä kysymyksissä (esim. innovaation sovittamisesta päivittäiseen työhön). Näiden lisäksi on oleellista, että oletetuille käyttäjille annetaan riittävästi palautetta käyttöönoton seurauksista ja että heillä on riittävä mahdollisuus, itsenäisyys ja tuki innovaation mukauttamiseen tarkoitusta vastaavaksi (mt.). Päätös innovaation käyttöönotosta organisaatioon voidaan tehdä monella tasolla. Innovaation oletetuille käyttäjille, usein organisaation työntekijöille, päätös innovaation käytöstä voi tulla ulkoa päin ilman, että siihen pääsee vaikuttamaan. Tällöin on kyse arvovaltaisesta päätöksestä. Päätös voi olla myös kollektiivinen päätös, jolloin jokaisella yksilöllä on ääni, mutta viime kädessä on suostuttava ryhmän päätökseen. Tiedetään, että arvovaltainen päätös voi nopeuttaa käyttöönottoprosessia ja lisätä innovaation käyttöönottoa hetkellisesti mutta se vähentää mahdollisuutta siihen, että innovaatio hyväksytään, sen käyttöönotto toteutetaan onnistuneesti ja se sulautuu saumattomasti osaksi työtä. Palvelutarpeen arviointi ja asiakasvalinta avainasemassa etähoidon toteutuksen kehittämisessä Korona-ajan poikkeusolot on vauhdittanut etähoidon käyttöönottoa ja onnistuneen sulauttamisen tarvetta sosiaali- ja terveyspalveluihin.  Etähoidon asiakasmäärät ja samalla palvelua toteuttavien työntekijöiden määrät ovat kasvaneet korona-ajan poikkeusolojen seurauksena. Kasvu on kuitenkin tapahtunut osittain pakon sanelemana eikä uusien innovaatioiden käyttöönottoa ole välttämättä ehditty toteuttaa hallitusti ja riittävästi huomioiden uuden teknologian palvelujen sulautumisen edellytyksiä. Jos halutaan edistää etähoidon työntekijöiden työtyytyväisyyttä ja hyvinvointia, huomiota tulee kiinnittää etähoidon asiakkaiden palvelutarpeisiin ja asiakasvalinnan kehittämiseen. Näin palvelua pystytään tarjoamaan paremmin asiakkaille, jotka siitä parhaiten hyötyisivät. Palvelua tulisi kehittää myös työn toteuttamisen ehtojen ja asiakkaiden tarpeiden näkökulmasta. Liiallisen tehokkuuden odotukset ovat uhka työn toteuttamiselle ja työtyytyväisyyden säilymiselle. Kirjoittajat Merja Hoffrén-Mikkola, LitT, yliopettaja, Seinäjoen ammattikorkeakoulu Sini Eloranta, sh, TtT, dosentti, yliopettaja, Turun ammattikorkeakoulu Tuula Mikkola, VTT, yliopettaja, Metropolia Ammattikorkeakoulu Marjatta Komulainen, VTM, lehtori, Metropolia ammattikorkeakoulu Sari Teeri, TtT, yliopettaja, Satakunnan ammattikorkeakoulu Lähteet Greenhalgh, T., Robert, G., MacFarlane, F., Bate, P. & Kyriakidou, O. 2004. Diffusion of innovations in service organizations: Systematic review and recommendations. Milbank quarterly 82 (4), 581 - 629. doi:10.1111/j.0887-378x.2004.00325.x Husebø AML, Storm M. Virtual Visits in Home Health Care for Older Adults. Scientific World Journal. 2014;2014:689873. Josefsson, K. & Hammar, T. (2022). Kotihoidon etäpalveluissa on vielä kehittämisen varaa. Tutkimuksesta tiiviisti 22/2022. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Helsinki. Kuoppakangas, P., Lindfors, J., Stenwall, J., Kinder, T., & Talonen, A. (2020). COVID-19 triggering homecare professionals’ change of attitudes towards e-Welfare. Finnish Journal of EHealth and EWelfare, 12(3), 241-249. Kröger T., Van Aershot L., Puthenparambil J M. 2018. Hoivatyö muutoksessa: suomalainen  vanhustyö pohjoismaisessa vertailussa. Jyväskylän yliopisto. Melkas H, Hennala L, Pekkarinen S, Kyrki V. Impacts of robot implementation on care personnel and clients in elderlycare institutions. Int J Med Inform. 2020 Feb;134:104041.    

Tanssahdellen terveemmäksi – Mummodiskosta hymyä ja hyvinvointia

10.10.2022
Marjo Sillanpää ja Soile Kurvinen

Musiikki ja tanssi luovat yhteyksiä ihmisten välille. Selvitimme opinnäytetyössämme vapaaehtoisten ja ikäihmisten kohtaamisia diskoympäristössä – sitä miten merkityksellisiä nämä hetket ovat, kuinka niihin voi valmistautua, kuinka tunnelma tarttuu ja kuinka ikäihmisten osallistumista voidaan tukea. Ilmassa oli aistittavissa kutkuttavaa odotusta, kun pitkän ajan jälkeen oli suuri joukko ihmisiä kokoontunut yhteen. Huumorin ja alkulämmittelyn kautta lähdettiin hakemaan ensikosketusta tapahtuman tunnelmaan. Hieman epävarmana, kuin suomalainen vieras kakkupöytään kutsuttaessa, jokainen odotti aluksi sitä, kuka uskaltaa ensimmäisenä vapautua tanssin ja musiikin vietäväksi. Kun rohkeimmat menivät tanssilattialle, oli se kuin rentouttava olkapäitä laskeva huokaus ja lupa itselle heittäytyä hölmöksi – vapautua. Yksitellen ihmiset nousivat ylös tai uskalsivat tehdä aina vain vapaampia liikkeitä omalta paikaltaan. Katse kertoi, jos joku oikein innoissaan odotti tanssiin kutsua – ja katseen välttely taas kertoi, että tapahtumasta voi nauttia myös silmillään, yksin omalta paikaltaan. Musiikin voima tuli jalkoja pitkin koko vartaloon, väriseväksi bassoksi rintakehään, hymyksi huulille ja mielihyväksi aivoille. Hetken aikaa kaikki olivat kuin yhtä samaa massaa – ja miten tapahtuman loppu tuntuikaan kuin kuplan puhkeamiselta, jäljellä naurusta kipeät poskilihakset ja väsyneet jalat. Sen iloisen olon kuljetti varmasti yksi jos toinenkin mukaansa kotiin viemisiksi. Musiikki liimaa ihmiset yhteen Musiikki ja tanssi sekä niiden mukanaan tuomat tunteet kuuluvat kahden geronomin Joni Tammisalon ja Mikko Haapalaisen sekä näyttelijä Tuija Piepposen pyörittämään Mummodisko-toimintaan. Mummodisko järjestää ikäihmisille suunnattuja diskotapahtumia ympäri Suomen. Tapahtumien tarkoituksena on tuottaa iloa ja saattaa ihmisiä yhteen samalla rikkoen fyysiseen ikään liittyviä ennakkoluuloja – täällä ikä on todellakin vain numero. Musiikilla ja tanssilla on suuri rooli yhteyden luomisessa ihmisten välille heidän erilaisista lähtökohdistaan riippumatta. Siinä hetkessä syntyy yhteinen jaettu kokemus, jonka avulla toisilleen tuntemattomatkin ihmiset luovat yhteisen muiston välilleen. Musiikki lisää myös muistelua ja voi antaa ihmisille jotain yhteistä, mistä keskustella. Se voi kuljettaa ikäihmisen matkalle menneisyyteen ja nostaa nuo tutut muistot ja niihin liittyvät tunteet pintaan. Tanssin ja musiikin onkin todettu tutkimuksissa myös lisäävän elämäniloa, osallistumista ja positiivista kokemusta terveydestä (Houni, Turpeinen & Vuolasto 2021). Tanssiessa ihminen antautuu hetken vietäväksi, jolloin omat ehkä aiemmin koetut heikkoudet ja kokemukset sairaudesta saattavat unohtua tyystin ja muuttua sen sijaan kokemukseksi pystyvyydestä (Pohjola 2021). Tanssi yhdistetään myös lukuisiin positiivisiin terveysvaikutuksiin ikäihmisillä, kuten koordinaation parantumiseen sekä voiman, liikkuvuuden ja hienomotoriikan ylläpitämiseen. Musiikki ja tanssi auttavat myös varsinkin muistisairaiden kohdalla lisäämällä sosiaalista yhteenkuuluvuutta ja turvallisuuden tunnetta. (WHO 2019: 25, 44.) Tunnelma vapauttaa ja vahvistaa Yksi mielenkiintoisimmasta asioista tämän opinnäytetyöprojektin aikana oli, että pääsimme tuottamaan täysin uutta tietoa siitä, miten kulttuuriympäristö vaikuttaa kohtaamiseen. Kohtaamista oli aiemmin tutkittu, mutta paljolti vain hyvin erilaisissa ympäristöissä, jossa kohtaamiseen vaikuttavat taustatekijät ovat hyvinkin erilaisia kuin iloa pirskahtelevassa Mummodiskossa. Siellä tunnelma on vapautunutta ja kaikki nauttivat tapahtumasta omalla tavallaan – tanssien, jutellen tai muita seuraten. Tunnelma tarttuu, koska aistimme koko ajan toistemme ajatuksia, tunteita ja aikomuksia. Kun ilmapiiri on positiivinen, rohkenemme kokeilemaan uutta, tekemään virheitä ja ihan huomaamatta saatamme ylittää itsemme ja odotuksemme. (Rantanen 2018.) Vapaaehtoisilla on tapahtumissa tärkeä rooli hyvän yhteyden luomisessa ensi hetkistä lähtien, jolloin vieraat otetaan vastaan tervetulotoivotuksin, hymyillen ja kuulumisia kysellen. Hetkessä tärkeää on juuri hymy ja iloinen innostunut kehonkieli, jolloin tavoitteena on välittää tunnetta, että haluan tavata juuri tämän ihmisen. Opinnäytetyön haastatteluissa nousikin esiin kommentti, että ”innostaminen lähtee siitä, että olet itse innostunut”.  Innostuminen on huomion ja energian suuntaamista juuri tähän hetkeen, jolloin oma vireystila nousee ja huomio kiinnittyy toiseen ihmiseen (Aalto-setälä & Saarinen 2014). Iloa ja muistoja kohtaamisista Kohtaaminen on siis hienoenergistä toimintaa, missä omat ennakkoluulot ja suhtautuminen vaikuttavat siihen, millainen side ihmisten välille muodostuu. Siinä musiikilla on kyky luoda sanatonta siltaa ja yhteyttä ihmisten välille. Tällöin myös peilaamalla omia tunteitamme, hymyjä ja katseita, voimme viestiä, että nautimme tunnelmasta ja olostamme sekä oma esimerkki voi energisoida myös muita osallistumaan. Näistä tunteista ei tarvitse edes puhua vaan ne näkyvät kyllä, kyyneleenä silmäkulmassa tai hymynä huulilla. On tärkeää myös muistaa, että jokainen nauttii tapahtumasta omalla tavallaan, toiset silmillään ja huomaamattomasti ja toiset isosti ja koko olemuksellaan – ja jokainen tapa on yhtä oikea! Mummodisko merkitsee paljon asioita, se on musiikkia, tanssia ja muistelua, iloa, leikkisyyttä ja tarinointia, katseita, kohtaamista ja läsnäoloa, lupaa hassutella ja innostua. Nämä ihanat muistot viemme kotiin, muisteltavaksi vielä pitkäksi aikaa jälkeenkin. Kirjoittajat Marjo Sillanpää, geronomi (AMK), vanhustyön tutkinto-ohjelma, Metropolia Ammattikorkeakoulu, valmistumassa keväällä 2023 Soile Kurvinen, geronomi (AMK), vanhustyön tutkinto-ohjelma, Metropolia Ammattikorkeakoulu, valmistumassa syksyllä 2022 Lähteet Aalto-Setälä Pauli & Saarinen Mikael 2014. Innostu. Myötämanipuloinnin aakkoset. E-kirja. Helsinki: Talentum. Luku 1. Innostuminen. Houni, Pia & Turpeinen, Isto & Vuolasto, Johanna 2021. Taidetta! Kulttuurihyvinvoinnin käsikirja. Taiteen edistämiskeskus. Viitattu 15.9.2022 Kurvinen, Soile & Sillanpää, Marjo 2022. Kohti onnistuneita kohtaamisia – opas kohtaamisen hetkeen vapaaehtoisille. Opinnäytetyö. Rantanen, Marjo 2018. Mitä johdat, kun johdat tunnelmaa. Tunnelmajohtaja. E-kirja. Helsinki: Alma Talent. Luku 1. Mitä johdat, kun johdat tunnelmaa. Pohjola, Hanna 2021. Tarina, sisäinen tanssi ja sairausnarratiivit. Puheenvuorot 4/2021 Musiikki. DOI: 10.51816/musiikki.113251. 66–69. Viitattu 15.9.2022 WHO 2021. HEALTH EVIDENCE NETWORK SYNTHESIS REPORT 67 What is the evidence on the role of the arts in improving health and well-being? A scoping review. 15.9.2022

Tiimiharjoittelu kotihoidossa – opiskelijoiden kokemuksia

19.5.2022
Tiina Luukkanen

Hoitoalalle opiskelemaan hakeneiden määrät ovat olleet laskussa viime vuosina. Syynä tähän on nähty hoitoalan vetovoimaisuuden vähäisyys. Negatiivinen medianäkyvyys erityisesti vanhuspalveluiden osalta on varmasti vaikuttanut siihen, että nuoret hakeutuvat yhä harvemmin vanhustyöhön. Kotihoidossa tehtävä työ on vaativaa ja itsenäistä. Kaikki hoitajat eivät ole valmiita tekemään työtä itsenäisesti, ja tämä jo itsessään rajaa hakijoita kotihoidosta. Kotihoidon kiinnostavuutta opiskelijoiden keskuudessa tulee lisätä. Metropolia ja Helsingin kaupunki ovat pyrkineet vastaamaan tähän yhteisen Hyvissä handuissa himassa -hankkeen avulla. Sosiaali- ja terveydenhuollon ollessa muutosten keskellä nousee yhä tärkeämmäksi huomioida hoitohenkilöstön osaamistarpeet. Moniammatillisuus, palveluiden ja työn kehittäjäosaaminen sekä yhteistoiminnallinen muutososaaminen tulee yhä keskeisemmäksi osaksi ammattilaisten työtä. Hyvissä Handuissa himassa -hankkeen tavoitteena, on luoda kehittäjäkumppanuutta opintojen työelämälähtöisyyden vahvistamiseksi ja näin sujuvoittaa opiskelijoiden opintojen suorittamista ja siirtymistä työelämään. Moniammatillisen osaamisen kehittyminen ja työelämän verkostojen kanssa toimiminen luo opiskelijoille valmiuksia toimia muuttuvassa työelämässä paremmin. Hankkeen tavoitteena on myös lisätä kotihoidossa tehtävän työn kiinnostavuutta. (Metropolia, Hyvissä handuissa himassa -hanke 2020.) Työelämän harjoittelu moniammatillisena tiimioppimisena Hyvissä handuissa himassa hankkeessa opiskelijat suorittivat työelämän harjoittelujakson monialaisena tiimiharjoitteluna. Opiskelijapari suoritti harjoittelunsa kahden kotihoidon asiakkaan tilanteeseen tutustuen, etsien ja löytäen asiakkaan arjessa olevia voimavaroja ja haasteita. Tavoitteena oli, että opiskelijat tukevat kotihoidon asiakasta kokonaisvaltaisesti, asiakkaan voimavarojen mukaisesti. Opiskelijapari toimi harjoittelun ajan osana kotihoidon tiimiä ja osana isompaa opiskelijaryhmää. Tämä mahdollisti eri ammattilaisten osaamisen jakamisen ja loi yhteisiä tavoitteita sekä päämääriä kotona asuvan asiakkaan arjen hallintaan. Opinnäytetyössäni halusin kuulla opiskelijoiden kokemuksia, näkemyksiä ja ajatuksia uudenlaisesta tiimiharjoittelusta. Opiskelijat kokivat harjoittelun hyvänä mahdollisuutena tutustua työelämään itsenäisesti. Voisiko tämä olla keino lisätä kotihoidon työn kiinnostavuutta opiskelijoiden keskuudessa? Harjoittelussa oli mahdollisuus tehdä asiakastyötä itsenäisesti opiskelijaparin tuella. Oman harjoittelun suunnittelu ja vastuunottaminen harjoittelun kulusta koettiin mielenkiintoisena haasteena. Yhteistyö opiskelijaparin kanssa koettiin harjoittelua tukevana tekijänä. Opiskelijapari loi turvallisuuden tunnetta ja mahdollisti asiakastapauksen reflektoinnin. Kotihoidon asiakkaalle pystyttiin antamaan lisäaikaa, ilman kiireen tuntua. Moniammatilliset konsultatiiviset työpajat antoivat tilaisuuden kehittää yhteistyöosaamista Opiskelijoiden moniammattinen työskentelytapa kehittyi työpajatyöskentelyn avulla Eri alojen edustajien kanssa käydyt yhteiset keskustelut asiakastapauksen ympärillä koettiin hyödyllisenä Työpajojen ilmapiiri oli avoin ja helposti lähestyttävä Tiimiharjoittelun kehittämiskohteet opiskelijoiden kokemusten perusteella Opiskelijat kokivat haasteita harjoittelun organisoinnissa ja käytännön järjestelyissä. Työelämän edustajilla ei aina ollut selkeää kuvaa harjoittelun tavoitteista, tämä vaikeutti opiskelijoiden sekä työelämän edustajien välistä keskustelua. Työelämän kiire ja harjoittelun aikana voimassa olleet kireät koronarajoitukset loivat haasteen yhteiselle keskustelulle. Opiskelijat kokivat, että yhteisen keskustelu tiimin kanssa olisi ollut erittäin merkittäviä harjoittelun onnistumisen kannalta. Koronapandemian vaikutukset näkyivät myös haastatteluiden tuloksissa. Koronapandemia toi mukanaan haasteita myös konsultatiivisten työpajojen toteutukselle, tiukat kokoontumisrajoitukset vaikeuttivat oppilaiden yhteisiä tapaamisia. Nämä näkyvätkin haastateltavien vastauksissa. Työpajatyöskentely nähtiin kuitenkin oivana mahdollisuutena kehittää omaa moniammatillista osaamista ja konsultoivaa työtapaa. Opiskelijat toivoivat selkeää ohjeistusta kaikille ja mahdollisuutta vaikuttaa työpajoihin osallistuviin henkilöihin, jolloin työpajasta voisi saada enemmän hyötyä. Työssäoppimisjakson kehittäminen luo mahdollisuuden uudenlaiselle oppimiselle "Harjoittelun koin positiivisena, oli kiva päästä tekemään itsenäisesti töitä ja sit kuitenkin tutustumaan siihen jättimäiseen palloon mikä toi kotihoito on. Et mitä kaikkee siellä tehdään ja mistä se koostuu ja kenen kautta otetaan palveluita ja muita. Sehän on ihan käsittämätön verkko, oli hienoa päästä olemaan pieni lenkki osana tuota verkkoa." (harjoittelun suorittanut opiskelija) Moniammatillinen tiimiharjoittelu antaa mahdollisuuden aktiiviselle opiskelijalle tutustua kotihoidon työhön omatoimisesti opiskelijaparin tuella. Tämä siirtää ohjaamisen paineen pois työelämän edustajilta, ja siirtää vastuuta yhä enemmän opiskelijalle itselleen. Työelämän edustajien tulee kuitenkin olla valmistautuneita opiskelijoiden harjoitteluun, luoda harjoittelulle lähtökohdat ja mahdollistaa yhteinen keskustelu asiakasasioiden ympärillä. Kirjoittaja Tiina Luukkanen, vanhustyön (YAMK) -tutkinto-ohjelma, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet Metropolia Ammattikorkeakoulu, Hyvissä handuissa himassa-hanke 2020.  Viitattu 13.2.2022.

Kuolevalla on oikeus yksityisyyteen

13.5.2022
Lotta Surakka ja Päivi Metsojoki

Jokaiselle kuolevalle tulisi taata mahdollisuus olla yksin niin halutessaan. Kuolema on intiimi tapahtuma, joka koskettaa syvästi myös suremaan jääviä läheisiä. Kuoleman lähestyminen voi olla jo pitkään tiedossa ollut asia tai se voi tulla yllättäen. Todella monet kuolevat nykyään hoitoyksiköissä kodin sijaan. Useissa eri hoitoyksiköissä on kuitenkin edelleen käytössä jaettuja esimerkiksi kahden henkilön huoneita. Haluaisitko sinä kuolla vieraan ihmisen huonekaverina? Jo vuoden 2008 Ikäihmisten laatusuositukseen on kirjattu suositus siitä, että ympärivuorokautisiin yksiköihin tulisi mahdollistaa yksin asuminen yhden hengen huoneessa. Vanhojen yksiköiden peruskorjauksissa tulisi huomioida, että ainoastaan maksimissaan 10 % yksiköiden asuinhuoneistoista olisivat muita kuin yhden hengen huoneita. Tämä mahdollistaa ikääntyneen elämänlaadun sekä yksityisyyden kunnioittamisen. Yhden hengen huoneilla myös inhimillinen saattohoito mahdollistuisi. (Ikäihmisen laatusuositus 2008.) Yksityisyyttä kunnioittava saattohoitohuone Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö asukkaalle annettaisi tarvittaessa mahdollisuutta asua esimerkiksi puolison kanssa tai etteikö osa ikääntyneistä kokisi turvalliseksi asua toisen asukkaan kanssa samassa huoneistossa. Tämä kuitenkin on päätös, joka jokaisen tulisi saada tehdä yksilötasolla. Sosiaali- ja terveysministeriön laatimissa perustason yksiköiden palliatiivisen hoidon ja saattohoidon laatusuosituksissa ohjataan yksiköitä mm. mahdollistamaan kuolevalle rauhalliset ja yksityisyyttä kunnioittavat puitteet sekä mahdollistamaan läheisten läsnäolo (STM 2019: 187). Kuolevalle on annettava mahdollisuus olla halutessaan yksin (Seppänen & Vähäkangas & Anttonen 2020: 366). Perustason yksiköissä, kuten ympärivuorokautisissa asumispalveluissa, arvokkaaseen saattohoidon järjestämiseen voidaan varautua mm. suunnittelemalla siihen tarkoitukseen oma erillinen huone, jossa on riittävästi tilaa myös läheisille. Saattohoitoympäristöllä on väliä! Kuolevan ihmisen ja läheisten surutyötä tukee ympäristö, joka tuntuu kodinomaiselta ja tukee yksityisyyttä sekä tunteiden ilmaisua. Saattohoitoympäristön suunnittelussa on otettava huomioon mm. luontoele-mentit, valaistus, värisävyt, taide, kestävyys, muunneltavuus, ajattomuus, perheen läsnäolo, yksityisyys ja viihtyvyys (Väyrynen 2015: 12). Saattohoito ja sen viimeinen vaihe on kuolevalle erityinen ajanjakso, jolloin myös ympäristöllä on väliä. Käypä hoito -suosituksessa on myös mainittu, että läheisten huomioiminen ja tukeminen kuuluvat kokonaisvaltaiseen saattohoitoon (Käypä hoito -suositus 2019). Saattohoitohuoneen suunnittelussa tulee kiinnittää huomiota erityisesti tunnelmaan.  Hyvin suunniteltu saattohoitoympäristö auttaa kohtaamaan vaikeita tunteita ja yksilöllisiä tuen tarpeita. Yksityisyyden suojeleminen on juuri tästä syystä erityisen tärkeää. Se auttaa sekä kuolevaa, että myös läheisiä ja hoitohenkilökuntaa käsittelemään kuoleman lähestymistä. (Väyrynen 2015: 5.) Aiemmin on ajateltu, että hyvä hoiva riittää kuolevalle, ympäristöstä viis. Täytyy muistaa, että turvallinen ja kodinomainen ympäristö merkitsee eri ihmisille eri asioita. Siksi saattohoitohuoneen muunneltavuus on oleellista. Joku haluaa olla täysin yksin ja toinen tarvitsee läheisiä ympärilleen. Harvemmin kuitenkaan kukaan haluaa vieraita ihmisiä vierelleen kuoleman lähestyessä. Siksi on erityisen tärkeää, että kaikille olisi tarjolla mahdollisuus yhden hengen huoneeseen saattohoitovaiheessa. Kirjoitus on laadittu osana vanhustyön Geronomi ikäihmisten toimintaympäristöjen kehittäjänä -opintojaksoa. Kirjoittajat Lotta Surakka, geronomi, Metropolia Ammattikorkeakoulu Päivi Metsojoki, geronomi, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet Ikäihmisen laatusuositus. 2008. Sosiaali- ja terveysministeriö ja Suomen kuntaliitto. . Viitattu 31.8.2021. Käypä hoito -suositus 2019. Palliatiivinen hoito ja saattohoito. Duodecim. Viitattu 24.10.2021. Seppänen, Marjaana & Vähäkangas, Auli & Anttonen, Mirja Sisko 2020. Hyvä kuolema. Gerontologia -lehti 34(4), 2020. 363—367. Viitattu 4.9.2021. STM 2019. Suositus palliatiivisen hoidon palveluiden tuottamisesta ja laadun parantamisesta Suomessa. Palliatiivisen hoidon asiantuntijaryhmän loppuraportti. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2019:68. Viitattu 4.9.2021. Väyrynen 2015. Hyvä saattohoitoympäristö on kaikkien etu. Opas suunnittelutyöhön. Karelia ammattikorkeakoulu. Viitattu 4.9.2021.

Palveleva johtajuus – avain vanhustyön vetovoimaisuuteen?

2.5.2022
Piia Roivanen

Hoiva-alan henkilöstö ei voi hyvin, ja osaavista vanhustyöntekijöistä on suuri pula. Esihenkilön roolia on aika päivittää, koska johtamisella voidaan vaikuttaa henkilöstön hyvinvointiin ja sitoutumiseen sekä organisaation vetovoimaisuuteen. Johtamisen laatua ja johtamisosaamista tulee jatkuvasti kehittää ja kehittymistä seurata henkilöstön saatavuuden ja erityisesti ikääntyneiden parissa tehtävän työn houkuttelevuuden lisäämiseksi (Sosiaali- ja terveysministeriö ja Suomen kuntaliitto 2020: 55.) Palvelevan johtajuuden merkitys liittyy työssä jaksamisen, työhyvinvoinnin ja vanhustyön veto- ja pitovoimaisuuden kautta henkilöstöresursseihin. Hoiva-alan osaavien työntekijöiden kato on tosiasia, ja johtamisen kehittymiselle on toive ja tarve. Kun henkilöstö voi hyvin, tavoitteet, kuten hyvä hoiva ja strategiat, toteutuvat paremmin. Aidosti tasavertaisina työpaikalla? Esihenkilön rooli ei ole enää olla autoritäärinen ohjeiden sanelija. Hänen kuuluu huolehtia kokonaisuudesta, mutta millä keinoin? Esihenkilön tulee vastuuttaa henkilöstöä itseohjautuvuuden mallin mukaisesti, mutta myös kannustaa ja voimaannuttaa heitä palvelevan johtamisen keinoin sekä näyttää suuntaa esimerkillä johtamalla. Esihenkilötyössä, kuten elämässä muutenkin, tärkeintä älykkyyttä on tunneäly. Aito, pyyteetön empaattisuus ei ole enää nykypäivän heikkous vaan vahvuus. Toisen ihmisen arvostaminen ja kunnioittaminen kuuluvat kaikille. Esihenkilön toiminnan läpinäkyvyys, johdonmukaisuus ja rehellisyys synnyttävät luottamusta ja reiluuden tunnetta. Palveleva johtaja on nöyrä ja rohkea antaen kiitoksen ja arvostuksen niille, joille se kuuluu. Hän tuntee omat vahvuutensa ja heikkoutensa, eikä hänellä ole tarvetta päteä tai pitää yllä valta-asetelmia. Johdettaviensa palveleminen vaatii esihenkilöltä aidosti ja vilpittömästi nöyrää asennetta. Palveleva johtajuus tekee esihenkilön ja työntekijän suhteesta merkittävästi tasa-arvoisemman. (Juuti 2013: 147.) Kaikki yhden vai yksi kaikkien puolesta? Palvelevassa johtamistavassa työntekijöistä huolehtiminen on tärkeintä. Palveleva johtamistapa on edistänyt useita henkilöstötuloksia terveydenhuollon organisaatioissa (Halonen 2019: 36). Palveleva johtaja on kiinnostunut kohtaamaan ja kuuntelemaan johdettaviaan aidosti. Hän haluaa oppia tuntemaan jokaisen vahvuudet ja motivaation lähteet, sekä keskittämään voimavaroja niiden kehittämiseen ja tätä kautta työntekijän kehittymiseen. Tämä on voimaannuttavaa ja voi lisätä työn imua ja sitoutumista työhön. (Hakanen 2011: 31–58). Palvelevan johtajuuden on oltava organisaation yhteinen suunta. Fokus on koko joukkueen onnistumisessa, ei keskinäisessä kilpailussa, eikä tietyissä supertähdissä. Yksittäisen esihenkilön voi olla vaikeaa toteuttaa palvelevaa johtajuutta, jos organisaatiossa muutoin hyödynnetään toisia itsekkäästi omien päämäärien saavuttamiseksi. (Hakanen 2011: 81.) Palveleva työskentelytapa tarttuu. Omalla toiminnallaan palvelevaa johtajuutta toteuttava esihenkilö johtaa yksikkönsä arvoja auttamisen ja anteliaisuuden asenteeseen, palvelevaan toimintaan. Siinä ei keskitytä omaan erinomaisuuteen, eikä kenenkään tarvitse pitää valttikortteja käsissään. Yhteinen palvelualtis toimintakulttuuri ohjaa osaamisen jakamiseen, toisen onnistumisen tukemiseen, kiitoksen ja arvostuksen antamiseen yli yksikkörajojen, organisaatiota vahvistaen. Tämänkaltainen toiminta on vastakohta oman aseman pönkittämiselle ja oman edun tavoittelulle (Hakanen & Harju & Seppälä & Laaksonen & Pahkin 2012: 11.) Palvelevan johtamisen kulttuurin mahdollistaminen ja ylläpitäminen edellyttää, että esihenkilötehtäviin valitaan sosiaalisesti motivoituneita ihmisiä. Itsekeskeinen, dominoiva persoona ei muutu kouluttamalla palvelevaksi johtajaksi. (Eva & Robin & Sendjaya & van Dierendonck & Liden, 2019: 128–129.) Voimaantunut työyhteisö on rohkea, innovatiivinen, tehokas, hyvinvoiva, omistautunut ja sitoutunut. Tätä kautta työyhteisö on myös vetovoimainen. Pysyvä, hyvinvoiva henkilöstö on avain laadukkaan vanhustyön toteutumiseen. Kirjoittaja Piia Roivanen, Vanhustyö (YAMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet Nathan, E., Mulyadi, R., Sen, S., van Dierendonck, D. & Liden, R. 2019. Servant leadership: Systematic review and call for future research. Leadership Quarterly 30. Hakanen, J. 2011. Työn imu. Helsinki: Työterveyslaitos. Hakanen, J., Harju, L., Seppälä, P., Laaksonen, A. & Pahkin, K. 2012. Kohti innostuksen spiraaleja. innostuksen spiraali – innostavat ja menestyvät työyhteisöt tutkimus- ja kehittämishankkeen tuloksia. Helsinki: Työterveyslaitos. Halonen, K. 2019. Palveleva johtajuus organisaation lähijohtajuudessa. Jyväskylän yliopisto. Juuti, P. 2013. Jaetun johtajuuden taito. Jyväskylä: PS-kustannus. Sosiaali- ja terveysministeriö ja Suomen kuntaliitto 2020. Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2020–2023. Tavoitteena ikäystävällinen Suomi. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2020: 29.