Avainsana: vanhuspalvelut
Luontoretkellä hoivakodissa
Minä nautin sateen ropinasta, tuulen suhinasta ja metsässä kävelystä kirpeässä syysilmassa. Ystäväni puolestaan ei jalkaansa ulos sateella laita, auringon paahde ja hiekkaranta ovat hänelle mieleen. Luontokokemus onkin aina yksilöllinen. Luonto mahdollistaa moniaistisen kokemuksen, sillä aistimme luontoa kaikilla aisteillamme. Luonnon hyvinvointivaikutuksista on paljon tutkittua tietoa ja niitä voidaan hyödyntää muistikuntoutumisen tukena myös sisätiloissa esimerkiksi aistihuoneen avulla. Luonto tarjoaa ainoa mahdollisuuden moniaistiseen toimintaan, sillä aistimme luontoa kaikilla aisteillamme. Luontokokemuksilla on todistetusti paljon hyviä terveydellisiä vaikutuksia, eikä aina tarvitse lähteä ulos luontoon, vaan luonnon hyvinvointivaikutukset voidaan saavuttaa myös sisätiloissa (Rantakokko 2019: 273). Aistihuone tarjoaa mahdollisuuden moniaistisuuden toteuttamiseen yksilöllisten tarpeiden ja mieltymysten mukaisesti. Se mahdollistaa luonnon hyvinvointivaikutukset sisätiloissa, esimerkiksi hoivakodin muistikuntoutujille, joille luonnossa liikkuminen ei enää ole mahdollista. Luontoperusteisella Green Care -toiminnalla voidaan toteuttaa uudenlaisia toimintamalleja tukemaan muistikuntoutumista ja tuottamaan merkityksellisiä kokemuksia ikäihmisten arkeen. Green Care on luonnon hyödyntämistä kuntoutuksessa suunnitelmallisesti, tavoitteellisesti ja ammattimaisesti. Ammattimaisessa Green Care -toiminnassa tärkeitä periaatteita ovat luontoperusteisuuden lisäksi kokemuksellisuus ja osallisuus (Luke & THL & GCF ry 2018: 4, 9.) Luontoperusteinen Green Care -toiminta tarjoaakin hyvän keinon tuottaa uudenlaisia asiakaslähtöisiä ja innovatiivisia vanhuspalveluita. Sen avulla voidaan kehittää toimintamalleja, jotka auttavat lisäämään sekä vanhusten elämänlaatua että työntekijöiden hyvinvointia. Muistikuntoutujien kohdalla ajatus näkemisestä tulisi muuttaa moniaistisuudeksi (Semi & Salmi & Mykkänen 2016: 124–125). Näköaistia pidetään tärkeimpänä aistina, jonka kautta hahmotamme maailmaa. Näköaistin muutokset ovat yleisiä muistisairauksissa, ja siksi moniaistinen havainnointi on tärkeässä asemassa muistikuntoutuksessa. (Semi & Salmi & Mykkänen 2016: 124–125.) Moniaistisuus tulisi ottaa huomioon muistikuntoutujien tiloja suunnitellessa, sillä ihminen aistii aina ympäristöään kaikilla aisteilla. Hyvällä tilasuunnittelulla voidaan vaikuttaa positiivisesti muistikuntoutujien merkitykselliseen arkeen ja ehkäistä negatiivisia käyttäytymismuutoksia (Semi ym. 2016: 11–12). On kuitenkin hyvä muistaa, että positiivisten vaikutusten vastapainona on olemassa mahdollisuus aistien ylikuormittumiseen. Erillinen aistihuone tarjoaa tilan moniaistisuuden toteuttamiseen siten, että muistikuntoutuja voi säädellä aistiärsykkeiden määrää. Yhteiskehittely menetelmänä aistihuoneen suunnittelussa mahdollistaa työntekijöille vaikuttamisen omaan työhön, luovuuden käyttämisen työssä ja vahvistaa uudenlaisten toimintamallien jalkautumista osaksi arkea. Suunnittelemassamme konseptissa aistihuone itsessään toimii rauhoittavana tilana. Aistihuoneeseen suunnitelluilla toiminnoilla voidaan tuottaa erilaisia moniaistisia kokemuksia yksilölliset tarpeet ja mieltymykset huomioiden. Tämä malli mahdollistaa asiakaslähtöisyyden toteutumisen käytännön toiminnassa, sillä aistihuoneen käytön on todettu olevan tehokasta muistikuntoutumisen tukena silloin, kun se toteutetaan muistikuntoutujan yksilölliset toiveet huomioiden (Cui ym. 2016: 12). Aistihuoneen suunnittelussa merkittävässä roolissa olivat yhteiskehittely työpajat hoivakodin työntekijöiden kanssa. Tämä mahdollisti työntekijöille vaikuttamisen aistihuoneen sisustukseen ja siihen liittyvään toiminnan suunnitteluun. Yhteiskehittely mahdollistaa vaikuttamisen omaan työhön ja sillä on positiivinen vaikutus työhyvinvointiin. On myös osoitusta siitä, että työhyvinvoinnin kehitys, joka tapahtuu yhteiskehittelyn kautta, on kestävää (Yhteiskehittelyllä hyvinvointia 2012: 7–8). Aistihuoneen sisustussuunnittelussa huomioitiin muistisairauksien aiheuttamat aistien ja toimintakyvyn muutokset. Tavoitteena on toteuttaa rauhallinen tila, jossa aistiärsykkeiden määrää voidaan säädellä yksilöllisesti. Aistihuoneessa käytettävät menetelmät perustuvat Green Care -toimintaan. Merkittävässä osassa toiminnassa ovat teemalaatikot, joita suunniteltiin kahdeksan erilaista. Kukin teemalaatikko sisältää siihen liittyvää materiaalia, jonka avulla voidaan tuottaa kyseiseen teemaan liittyvä moniaistinen kokemus. Esimerkiksi meri- ja järvi teemalaatikko sisältää kuvakortteja. Tietokoneella on aiheeseen liittyviä kuvia ja videoita, jotka voidaan heijastaa suurelle valkokankaalle. Hajuaistin aktivointiin laatikko sisältää merilevätuoksupurkin. Kivet, simpukat ja märät esineet sekä pesuvati, jossa on rantahiekkaa auttavat aistimaan merta tuntoaistin avulla. Kuuloaistiin voidaan käyttää musiikin ja meren äänten lisäksi esimerkiksi merirumpua tai sadekeppiä. Vanhuspalveluiden kasvava resurssitarve ja muistikuntoutujien elämänlaadun takaaminen luovat painetta kehittää uudenlaisia toimintamalleja, palveluita ja lääkkeettömiä hoitomuotoja. Uudenlaiset toimintamallit ja palvelut eivät välttämättä vaadi suuria investointeja tai ole kalliita toteuttaa. Ne edellyttävät kuitenkin toimintatapojen muutosta ja asiakaslähtöistä asennetta. Muutoksen johtamisessa ja uusien toimintamallien jalkauttamisessa käytäntöön yhteiskehittely toimii hyvänä työkaluna. Yhteiskehittelyssä työntekijät pääsevät osallistumaan uusien toimintamallien suunnitteluun, se mahdollistaa omaan työhön vaikuttamisen ja luovuuden käyttämisen työssä ja sillä on positiivinen vaikutus työhyvinvointiin. Luontoperusteinen aistihuone tuo uuden toiminnon hoivakodin arkeen ja auttaa osaltaan parantamaan muistikuntoutujien elämänlaatua. Se tarjoaa myös työntekijöille uudenlaisen rauhallisen tilan taukojen pitämiseen mahdollistaen palautumisen työpäivän aikana. Kirjoittaja Eva Korkiamäki (eMBA, Certified Progress Coach) on valmistuva geronomi (AMK) -opiskelija Kirjoitus pohjautuu Eva Korkiamäen ja Mirkka Metsärannan opinnäytetyöhön – Onnen hetkiä luonnosta muistisairaiden arkeen. Aistihuonesuunnitelma Hoivakoti Villa Kiveen. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Lähteet Cui, Yuanwu & Shen, Minxue & Ma, Yan & Wu Wen Shi 2016. Senses make sense: An individualized multisensory stimulation for dementia. Medical Hypotheses 98 (2017) 11 – 14. < https://www.sciencedirect.com/science/article/abs/pii/S0306987716303863> Korkiamäki, Eva & Metsäranta, Mirkka 2021. Onnen hetkiä luonnosta muistisairaiden arkeen- Aistihuonesuunnitelma Hoivakoti Villa Kiveen. http://www.urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202101221431 Luke & THL & GCF ry 2018. Suomalainen Green Care – LuontoHoivan ja LuontoVoiman laatutyökirja. Luonnonvarakeskus, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ja Green Care Finland ry. http://jukuri.luke.fi/bitstream/handle/10024/542460/green-care-tyokirja-2018.pdf?sequence=1&isAllowed=y Rantakokko, Merja 2019. Elinympäristö aktiivisen arjen ja hyvinvoinnin tukena. Teoksessa Kulmala, Jenni (toim.) Hyvä vanhuus. Jyväskylä: PS-kustannus. 259–276. Semi, Taina & Salmi, Tuija & Mykkänen, Jukka 2016. Yö taivaan toivo. Espoo: T & J Semi Oy, GeroArtist. Yhteiskehittelyllä hyvinvointia 2012. Metropolia. http://www.e-julkaisu.fi/metropolia/yhteiskehittelylla_hyvinvointia/#pid=1
Yhteisöllisyyden mahdollisuudet ikäihmisten asumisessa
Ihmiset kokevat yhteisöllisyyden eri tavalla. Ei ole täysin yksiselitteistä, että yhteisöllisyys on aina toimivaa ja harmonista. Tutkimusten ja hankkeiden kautta saatujen kokemusten perusteella yhteisöllisen asumisen on kuitenkin todettu tukevan ikääntyneen elämänlaatua ja toimintakykyä sekä vähentävän yksinäisyyttä. Me tiedämme jo, että tulevaisuudessa ikääntyneiden määrä Suomessa tulee kasvamaan merkittävästi. Sen myötä tarvitaan erilaisia ratkaisuja palveluiden tuottamiseen. Haaste on meille kaikille yhteinen. Ihmisen ovat itse alkaneet aktivoitua. Lisäksi palveluntuottajat kunnissa ja kolmannella sektorilla pohtivat jatkuvasti, miten palvelutarpeeseen voidaan vastata. Ikäihmiset ja esimerkiksi asuntosäätiöt ovat jo lähteneet toteuttamaan asumisratkaisuja, jotka palvelevat yksilöllisiä tarpeita mutta tukevat samalla myös yhteisöllisyyttä. Vaikka ikäihmisten yhteisöllinen asuminen ei ole Suomessa vielä kovin yleistä, joitakin paikallisia hankkeita on ollut ja on olemassa. Kiinnostus Ikäihmisten yhteisöllistä asumista kohtaan näyttäisi lisääntyvän. Ainakin alan toimijoiden keskuudessa aihe on ollut viime aikoina esillä. Esimerkiksi Vanhustyö-lehden marraskuun 2019 numerossa asiaa on käsitelty monipuolisesti. Sosiaalisuus näyttäytyy eri tavoin Sosiaalisuus näyttäytyy eri tavalla eri ihmisillä. Joku kaipaa päivittäistä kontaktia toisiin, toiselle riittää puhelu ystävältä kerran viikossa. Tarve sosiaalisuudelle sekä sosiaalisten suhteiden intensiivisyys voivat myös vaihdella. Lotta Junnilainen (2019) puhuu vahvoista ja heikoista siteistä, jotka vaihtelevat riippuen siitä, onko kyseessä tiivis sukulais- tai ystävyyssuhde, väliaikainen tarve tai paikallinen projekti (Junnilainen 2019: 275). Ikääntyessä ihmisen tarpeet muuttuvat. Kun fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen toimintakykyyn tulee muutoksia, korostuvat tuen ja avun rooli eri tavalla. Ikääntyessä myös ihmisen lähipiiri, ystävät ja sukulaiset ikääntyvät. Toimintakyvyn rajoitteet voivat vaikuttaa iäkkään halukkuuteen lähteä kotoa toisten ihmisten pariin, vaikka sosiaalinen vuorovaikutus vähentäisikin yksinäisyyden kokemuksia. Yhteisöllisyyteen voi liittyä myös sosiaalista painetta, diskriminointia ja kuppikuntaisuutta. Yhteisötalojen sivustoilla kuvataan yhteisöllisyyttä ennemmin mahdollisuutena kuin minkäänlaisena velvoitteena. Idea on, että jokainen voi osallistua yhteiseen toimintaa haluamallaan tavalla. Tukea hyvinvointiin sosiaalisilla asumisratkaisuilla Sosiaalisten suhteiden ja naapuriavun kautta elämisen arki voi helpottua merkittävästi. Yhteisölliset ratkaisut voivat lisätä myös turvallisuuden tunnetta asumisessa. Lisäksi ekologiset ratkaisut nousevat esiin yhä enemmän. Ihmiset ovat aiempaa valveutuneempia ympäristökysymyksissä. Yhteisöllisessä asumisessa ekologisuus näyttäytyy mm. tilojen ja tavaroiden jakamisena, jopa energian ja ruoan omavaraisena tuotantona. (Helamaa & Pylvänen 2012: 20, 36–37.) Helsingin Jätkäsaaresta löytyy yhteisötaloja, joissa aktiivisina toimijoina ovat olleet asukkaat itse jo suunnittelu- ja rakennusvaiheessa (Senioritalo Aikalisä ry). Jätkäsaareen on myös valmistunut 2017 sukupolvien kortteli, jossa eri ikäisten ja erilaisten tarpeiden näkökulmasta on luotu yhteisiä tiloja, aktiviteetteja ja yhteistapahtumia. Ideana on oman näköinen asuminen, ajatuksella, että kenenkään ei tarvitse jäädä yksin. (Sukupolvien kortteli 2017.) Erilaisten hankkeiden kautta voidaan tukea paikallista yhteisöllisyyttä naapurustoissa. Naapuriavulla ikääntynyt voi saada konkreettista arjen apua ja samalla tarjota sitä. Auttamalla toista saa myös itselle hyvän mielen. Kotikulmilla-hankkeessa vapaaehtoiset Talo Tsempparit ohjaavat ryhmäaktiviteetteja tuottamalla iloa arkeen vahvistaen samalla naapuruussuhteita (Opas kotikulmilla toiminnan toteuttamiseen 2020). Yhteisöllinen asuminen voi tuottaa myös jotain uutta ja odottamatonta. Ihmiset voivat löytää toistensa kautta merkityksellistä elämänsisältöä, kuten uusia harrastuksia ja uudenlaisia arjen taitoja. Oma kysymyksensä on, kuinka tasapuolisesti yhteisöasumisen mahdollisuudet tarjoutuvat eri ryhmille. Kaikilla ei välttämättä ole mahdollisuutta tai valmiuksia valita, missä ja millä tavoin haluavat asua. Avautuvatko yhteisötalojen ovet ja yhteisöllisen asumisen monipuoliset ratkaisut tällä hetkellä pääsääntöisesti hyväosaisille, hyväkuntoisille ja aktiivisille senioreille? Kirjoittaja: Laura Korsisaari, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet: Helamaa, Anna & Pylvänen, Riikka 2012. Askeleita kohti yhteisöasumista. Selvitys yhteisöasumisen muodoista ja toteuttamisesta. Tampereen teknillinen yliopisto. Asuntosuunnittelu. Julkaisu 6. Katajamäki Print & Media: Tampere. Junnilainen, Lotta 2019. Lähiökylä. Tutkimus yhteisöllisyydestä ja eriarvoisuudesta. Vastapaino: Tampere. Opas Kotikulmilla-toiminnan toteuttamiseen 2020 https://www.ikainstituutti.fi/content/uploads/2020/02/Kotikulmilla-opas_interactive-1.pdf. Luettu 29.2.2020. Senioritalo Aikalisä ry http://www.senioritaloaikalisa.fi/. Luettu 29.2.2020. Sukupolvien kortteli 2017 https://sukupolvienkortteli.fi/. Luettu 29.2.2020. Yhdessä kotikulmilla 2017–2019 https://www.ikainstituutti.fi/kotikulmilla/. Luettu 8.2.2020.
Ikäihmisten palvelut kuuluvat kaikille kulttuuria katsomatta
Suomessa asuu jo runsas 45 000 yli 55-vuotiasta vieraskielistä asukasta. Osa näistä vieraskielisistä on vielä mukana työelämässä, osaa suomen kielen ja myös selviää suomalaisesta palveluviidakosta. Heidän joukossaan on kuitenkin paljon heitä, jotka eivät hallitse suomen kieltä ja voivat olla myös luku- ja kirjoitustaidottomia. Heidän tarpeensa ei kuitenkaan usein paljoa eroa kantaväestön ikääntyneiden tarpeista: niitä ovat esimerkiksi toimeentulotukihaasteet, sydänsairausten, diabeteksen tai muistisairauden hoito. (Laiho 2018.) Yhteisö hoitaa vai hoitaako? Usein oletamme kaikkien maahanmuuttajataustaisten elävän yhteisöllisesti ja hoitavan omat ikääntyneensä itse. Suurimmalta osin tämä pitää paikkansa, koska useissa kulttuureissa on kunnia-asia hoitaa ikääntyneet itse pikemminkin kuin laittaa heidät palvelukotiin. (Laiho 2018.) Heidän kulttuureissaan monasti nähdään velvollisuudeksi hoitaa omaisensa ja perheenjäsenensä sekä suojella heitä viranomaisilta. Monet heistä kokevat suomalaisen ja ylipäätänsä länsimaalaisen vanhustenhoitomallin ja hoitokulttuurin kylmänä ja vanhuksia kunnioittamattomana. (Suomen Muistiasiantuntijat ry 2012.) Toisaalta voi olla, että ikääntyneellä on vain muutama läheinen Suomessa. Nämä läheiset voivat esimerkiksi sairastua tai olla työelämän puolesta kiireisiä, jolloin yksin asuvasta ikääntyneestä ei pystytä tarpeeksi pitämään huolta. Tämä aiheuttaa ikääntyneille maahanmuuttajille suuren riskin syrjäytyä yhteiskunnassamme. Tulevaisuudessa tuleekin kuntien strategioissa ja toimintasuunnitelmissa ottaa huomioon vielä enemmän se, miten näiden vieraskielisten ikääntyvien tasa-arvoiset sosiaali- ja terveyspalvelut pystytään turvaamaan. (Laiho 2018.) Kohtaamisen tärkeys Kulttuuriset erityispiirteet, kuten asiakkaan tapakulttuuri, uskonto, sosiaalinen asema ja kielitaito, on hyvä ottaa huomioon palveluita tarjotessa. Kaikkiin asiakaskohtaamisiin tulee panostaa, mutta varsinkin ikääntyneen vieraskielisen kanssa kohdatessa tulee olla kärsivällinen ja muun muassa erottaa muistisairaudesta johtuvat muistiongelmat puutteellisen kielitaidon ja maahanmuutosta aiheutuvan stressin seurauksena tulleista muistihäiriöistä. Tärkeää on nähdä ihminen siellä kaiken takana. Monasti maahanmuuttajataustaiset ikääntyneet nähdään vain kulttuuriensa edustajina, jolloin mahdolliset ongelmat ja käytöshäiriötkin selitetään kulttuurisilla ja uskonnollisilla tekijöillä. Näitä tekijöitä korostamisessa vaarana on iäkkään maahanmuuttajan yksilöllisten erojen ja tarpeiden huomiotta jättäminen. (Suomen muistiasiantuntijat ry 2012.) Tärkeintä maahanmuuttaja-asiakkaiden kohtaamisessa on, että ammattilainen on nöyrä ja kiinnostunut oppimaan lisää muun muassa uusista kulttuuriryhmistä, arvoista, uskonnoista ja perinteistä. Ammattilaisen tulee olla avoimin mielin, välttää ennakko-olettamuksia sekä pystyä asettumaan asiakkaan asemaan. (Suomen muistiasiantuntijat ry 2012.) Osaamista ja tietämystä tarvitaan lisää Ikääntyneisiin maahanmuuttajiin liittyviä tutkimuksia on Suomessa vielä niukasti, ja myös yleisessä keskustelussa ikääntyneet maahanmuuttajat ovat jääneet lähes huomiotta. Iäkkäitä maahanmuuttajia näkee vielä tänä päivänä niukasti julkisten vanhuspalveluiden käyttäjinä, eikä heidän tarpeidensa selvittelyä nähdä tärkeänä kehityskohteena. (Suomen Muistiasiantuntijat ry 2012.) Heikkinen (2015) tuo väitöstutkimuksessaan esille, kuinka sosiaali- ja terveyspolitiikassa tulisi huomioida ikääntyvät maahanmuuttajat omana ryhmänään ja ymmärtää paremmin heidän arjessaan olevia haasteita. Tämän lisäksi tulisi vahvistaa ja lisätä vanhustyötä tekevien ammattilaisten valmiuksia kohdata ikääntyviä maahanmuuttajia omassa työssään. Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten työtä helpottamaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (2018) on avannut verkkokoulun, josta ammattilaiset voivat opiskella eri kulttuureista tulevien asukkaiden kohtaamista. Verkkokoulu on toteutettu ammattilaisten haastattelujen pohjalta. Verkkokoulun tarkoituksena on saada käytännön vinkkejä siihen, miten he voivat työssään palvella kaikkia asiakkaita parhaalla mahdollisella tavalla asiakkaan taustasta riippumatta. (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2018.) Kulttuurisensitiivisyys ja kulttuurinen empatia Mattilan (2018) tutkimuksellisessa kehittämistyössä tavoitteena oli rohkaista ja innostaa vanhustyön ammattilaisia kokeilemaan erilaisia, uusia ryhmätoimintoja, joissa oli integroituna eri kulttuuritaustan omaavia ihmisiä. Toisena tavoitteena oli myös lisätä ikääntyneiden maahanmuuttajien sekä kantasuomalaisten välistä kanssakäymistä, edistää maahanmuuttajien kotoutumista sekä vähentää heihin kohdistuvia ennakkoluuloja. Tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten perusteella ikääntyneet maahanmuuttajat hyötyivät saadessaan tukea ja ohjausta sosiaalisessa kanssakäymisessä, tunteiden ilmaisussa sekä fyysisen toimintakyvyn ylläpitämisessä. Mattila (2018) toi myös kehittämistyössään esille sen, kuinka on tarpeen vahvistaa vanhustyön ammattilaisten sekä erilaisten vapaaehtoistoimijoiden osaamista ja tietämystä monikulttuurisuudesta. Eritoten tarvitaan kulttuurisensitiivisempää tapaa ajatella eri taustaisen ihmisten integroitumista kantaväestön toimintaan sekä palveluihin. Varsinkin kulttuurinen empatia on erityisen tärkeä työkalumonikulttuurista ohjaustyötä tekevällä vanhustyön ammattilaisella. Tulevaisuuden vanhuspalveluita kehittäessä tulee ottaa entistä enemmän huomioon eri taustaiset asiakkaat ja varsinkin syrjäytymisvaarassa olevat. Kun palveluita kehitetään yhä selkeämmiksi, ne tukevat paremmin kaikkia ikäihmisiä kulttuuritaustasta riippumatta. Kirjoittaja: Anne Heiskanen-Erhinmwingbovo, sosionomi (AMK), vanhustyön (ylempi AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet: Heikkinen, Sari 2015. Arki uudessa kotimaassa – Entisestä Neuvostoliitosta Suomeen iäkkäinä muuttaneiden arki, sosiaaliset suhteet ja kotoutuminen. Väitöskirja. Tampereen yliopisto. Terveystieteiden yksikkö. http://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/96619/978-951-44-9707-0.pdf?sequence=1 Luettu 8.12.2018. Laiho, Marianna 2018. Kielimuuri vaikeuttaa vanhuutta. Maailman kuvalehti. https://www.maailmankuvalehti.fi/2019/1/pitkat/kielimuuri-vaikeuttaa-vanhuutta Luettu 23.11.2019. Mattila, Tiina-Kaisa 2018. Monikulttuurisia kokemuksia ikääntyneiden ryhmätoiminnasta. Tutkimuksellinen kehittämistyö. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu. Vanhustyön ylempi AMK. Suomen Muistiasiantuntijat ry 2012. Ikääntyvä maahanmuuttaja ja muistisairaus. Memo-lehti. Luettu 24.11.2019. Suomen Muistiasiantuntijat ry 2017. Unohtamista kaikilla kielillä – seminaarista tietoa ja ideoista. Memo-lehti. Luettu 24.11.2019. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2018. Miten kohdata eri kulttuurista tuleva asiakas? https://thl.fi/fi/-/miten-kohdata-eri-kulttuurista-tuleva-asiakas-uusi-verkkokoulu-avattu-sote-ammattilaisille?fbclid=IwAR0I1iSkvR8aQ6LSSzSIet5gYLalinLksOFLwt9NyUaTKGKOCOcPEkYZpps Luettu 23.11.2019.
Vapaaehtoistoiminta apuna ikääntyneen yksinäisyyteen
Yksinäinen ikääntynyt kuvaa yksinäisyyden tunnetta monin eri sanoin, pakahduttavana tunteena, alakulona, kaipauksena. Miten pystymme vastaamaan ikääntyneen hätähuutoon? Ovatko yhteiskunnan tarjoamat palvelut apuna vai auttaako kolmas sektori? Monilla järjestöillä on jo yksinäisyyden torjunnan talkoissa mukana vapaaehtoisia, mutta uudet vapaaehtoiset ovat aina tervetulleita. Eläkkeelle siirtyminen voisi olla se paikka, jossa aloitetaan vapaaehtoistoiminta. Yksinäisyys tuntuu pakahduttavana tunteena rinnassa. Näin kuvaa ikääntynyt, yksin asuva yksinäisyyden tunnetta. Miten pakahduttavaa oloa rinnassa voisi helpottaa? Onko yhteiskunnan tarjoamista palveluista apua vai tuovatko kolmannen sektorin tuottamat palvelut apua yksinäisyyteen. Miten voit auttaa, jos ikääntynyt ei pääse enää kotoa liikkeelle? Ikääntyneiden yksinäisyys lisääntyy. Tiilikainen (2006) totesi tutkimuksessaan terveyden ja toimintakyvyn heikkenemisen ja ihmissuhteiden menetyksien altistavan yksinäisyyden tunteille. Yksinolo luo turvattomuutta ja pelkoa, jopa toivoa kuolemasta. Oman elämän merkityksettömyydestä ja seuran puutteesta huonokuntoisimmille ikääntyneille soisi ystävän, joka välittää, kulkee rinnalla. Vapaaehtoisista apua yksinäisyyteen Eläkkeelle siirtyminen on monelle paikka, jolloin aletaan ajattelemaan, mitä nyt voisin tehdä, olenko vielä tarpeellinen? Eläkkeelle jäänyt on edelleen hyvinkin osaava ja energinen. Heillä on edelleen paljon annettavaa eläkkeelle siirtymisestä huolimatta. He ovat suunnaton voimavara, jota kannattaa hyödyntää kolmannen sektorin toiminnassa Ystävätoimintaan tarvitaan kipeästi tekijöitä. Pienikin hetki omassa arjessa voi olla suuri apu yksinäiselle. Myötäeläminen, myötätuntoisuus ja arjessa kannustaminen ovat yksin tärkeimmistä tehtävistä, joita voimme tehdä yksinäisen ikääntyneen hyväksi. Lähimmäisen auttaminen ja tukeminen antavat paljon myös vapaaehtoistyön tekijälle. Veikkauksen julkaisemassa Inhimillisiä uutisia aivotutkija Minna Huotilainen toteaa, että aivoterveydelle parhaita ovat kuorolaulu, lautapelit ja tanssiminen sekä vapaaehtoistyö. Apuomena ry:n Laurentius-lähimmäispalvelu taistelee ikääntyneiden yksinäisyyttä vastaan. Taisteluun osallistumme monin eri keinoin: teemme ammatillisia kotikäyntejä ikääntyneiden koteihin, toteutamme yhteisöllistä seniorikahvilatoiminta, koordinoimme vapaaehtoistoimintaa. Kaiken toiminnan ja toimintaan osallistuvien kesken ytimessä on empatia, myötätunto toista ihmistä kohtaan. Vanhustyön keskusliitto loi edellytyksiä ikääntyneiden hyvälle arjelle ja mielekkäälle tekemiselle. Vanhustyön keskusliiton Ilmeikäs arki -tutkimuksessa todetaan, että järjestö- ja vapaaehtoistoiminta antavat oman merkityksensä eläkeajalle. Vapaaehtoiset tulevat toimintaan mukaan halusta auttaa ja kohdata toinen ihminen. Olla kuuntelija ja vierellä kulkija. Vapaaehtoistoiminta ei ole suorittamista, se on tekemistä suurella sydämellä. Haasteena kolmannen sektorin toiminnalle on löytää vapaaehtoisia, jotka sitoutuisivat toimintaan mukaan. Usein iäkkään kotona käy monia ihmisiä mutta vapaaehtoisen antama aika ja tuttuus ovat ikääntyneelle kullanarvoista. ”Ihminen tarvitsee ihmistä, ollakseen ihminen ihmiselle, ollakseen itse ihminen.” Näin Tommy Taberman kiteyttää osuvasti yksinäisyyden poistamista Pieni laulu ihmisestä -runossa. Voidaanko me olla ihmisiä ihmiselle ja mennä poistamaan tai ainakin lievittämään ikääntyneen yksinäisyydestä johtuvaa pakahduttavaa tunnetta rinnassa. Kirjoittaja: Eila Sundell, sairaanhoitaja (AMK) ja vanhustyö (ylempi AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet Huotilainen, Minna 2018. Inhimillisiä uutisia. Veikkaus. https://www.veikkaus.fi/fi/yritys#!/article/inhimillisia-uutisia/julkaisut/2018/03/syva-yksinaisyys-nayttaa-aivoissa-halytystilalta. Luettu 21.9.2019. Pietilä Minna & Saarenheimo Marja 2017. Ilmeikäs arki. Tutkimus ikääntyneistä ihmisistä järjestöjen kehittämistoiminnassa. Vanhustyön keskusliitto. https://vtkl.fi/wp-content/uploads/2019/07/Ilmeik%C3%A4s-arki.pdf. Luettu 29.10.2019. Tiikkainen, Pirjo 2006. Vanhuusiän yksinäisyys. Seuruututkimus emotionaalisesta ja sosiaalisesta yksinäisyyttä määrittävistä tekijöistä. Jyväskylän yliopisto. Tiilikainen, Elisa 2016. Yksinäisyys ja elämänkulku. Laadullinen seurantatutkimus ikääntyvien yksinäisyydestä. Akateeminen väitöskirja. Helsingin yliopisto.
Muistisairas ikäihminen tarvitsee läheisiään myös hoivakodissa
Istuin kahvipöydässä ja kuuntelin toisella korvalla, kun sukulaiseni kertoi kuulumisiaan. Puhe kääntyi hänen äitiinsä, joka oli siirtynyt ympärivuorokautiseen hoivaan noin vuotta aiemmin. Hän kertoi, kuinka oli yrittänyt houkutella sisartaan mukaansa katsomaan äitiään hoivakotiin. Sisar ei ollut välittänyt lähteä vedoten bensakuluihin, vaikka ei asunut kovin kaukana hoivakodilta. Lisäksi hän oli todennut, että äidin luona on turha käydä, koska äiti ei kuitenkaan muista käymistä jälkikäteen muistisairautensa vuoksi. Mietin mielessäni harmistuneena, kuinka väärässä hän onkaan. Läsnäolo muistisairaan elämässä ei ole koskaan turhaa. Muistisairaus on suurin yksittäinen syy, jonka vuoksi ikäihminen siirtyy omasta kodistaan ympärivuorokautisen hoivaan. Muistisairaus vie lähimuistin, joka todella tarkoittaa sitä, ettei muistisairas välttämättä muista sitä, onko puoliso, poika tai tytär käynyt tänään, eilen tai ylipäänsä ollenkaan. Toisaalta oma poika saattaa näyttää muistisairaan silmissä omalta puolisolta, eläähän muistisairas monesti uudelleen nuoruuttaan, muistisairauden pyyhkiessä viimeiset kymmenet vuodet muistista kokonaan. Roolien sekoittuminen saattaa hämmentää lähipiiriä ja pahimmillaan aiheuttaa sen, että omaisten käynnit harvenevat harvenemistaan. Omaiset saattavat ajatella, että heitä ei enää tarvita akuutisti läheisen asuessa nyt paikassa, jossa hänestä huolehditaan vuorokauden ympäri. Hoitohenkilökunta ei kuitenkaan pysty täyttämään omaisten paikkaa muistisairaan elämässä. Hoivakotiin muutto on usein helpotus omaisille Muistisairaan muutettua omasta kodistaan hoivakotiin moni asia muuttuu. Hoiva ja huolenpito, ravitsemus, lääkehoito ja siivous- ja pyykkihuolto järjestyvät hoivakodin puolesta, eivätkä ole enää omaisen harteilla. Moni omainen huokaisee ehkä helpotuksesta, kun fyysinen auttaminen sekä jatkuva huoli läheisen pärjäämisestä omassa kodissaan on poissa, hänen siirryttyään paikkaan, jossa hän saa apua ja valvontaa 24/7. Tässä kohtaa moni omainen ottaakin pienen ja ansaitunkin hengähdystauon ja opettelee uudelleen nukkumaan rauhassa yönsä. Voihan taustalla olla vuosikausien huoli läheisestä ja mahdollisesti ympärivuorokautinen valmiustila siitä, milloin on pitänyt lähteä keskellä yötä auttamaan kaatunut läheinen ylös tai etsimään sitä hukkunutta lääkepurkkia tai lompakkoa. Joissain tapauksissa kyseessä on voinut olla vuosikausia kestänyt omaishoitajuussuhde. Läsnäoloa, läheisyyttä ja yhdessäoloa Läheisen muutettua hoivakotiin on henkilökunnan tehtävänä tukea ja kannustaa omaisia käymään läheisensä luona säännöllisesti. Hoitajien tulee kertoa omaisille, kuinka tärkeää ja arvokasta on, että he pysyvät tiiviisti muistisairaan elämässä, vaikka hän asuukin nyt hoivakodissa. Hoivakodin henkilökunta pyrkii vastaamaan muistisairaan perustarpeisiin, mutta yksilölliseen aikaan, kuten rupatteluun, muisteluun, rauhallisiin kävelyretkiin lähipuistossa hoitajilla on valitettavan harvoin aikaa. Omaisten erityisen tärkeä rooli onkin juuri tämä: antaa yksilöllistä aikaa, olla vain ja pitää kädestä kiinni, kahvitella kaikessa rauhassa, tehdä lenkki lähipuistoon, muistella menneitä valokuvien avustuksella ja olla vain läsnä. Omaiset ovat tärkeä voimavara hoivakodin arjessa Koivulan (2011) väitöstutkimuksen mukaan hoitajat toivovat omaisten osallistuvan mahdollisuuksiensa mukaan esimerkiksi ruokailutilanteisiin, ulkoiluun ja viriketoimintaan (Koivula 2013: 6). Omaisten tuki ja apu hoivakodin arjessa on hoitajille tärkeää, koska vanhustyössä resurssit ovat tiukat. Omaiset voivat auttaa hoitajia myös avaamalla muistisairaan asiakkaan elämänhistoriaa ja mielenkiinnon kohteita hoitajille. Näiden taustatietojen avulla hoitajat voivat ymmärtää muistisairasta ja hänen käyttäytymistään paremmin. Omaisen rooli on myös tuoda muistisairaan elämään merkityksellisyyttä ja tarkoituksellisuutta yhteisten perinteiden, muistojen ja tuttujen asioiden kautta. Omaiset tuovat kuvia lapsenlapsista, kertovat tarinoita mökkinaapurista ja syksyn etelänmatkalta. He kertovat kukkien kukkimisesta mökin puutarhassa ja kertovat muistisairaalle, kuinka ensi kesänä lähdetään porukalla mökille kukkapenkkejä kitkemään. Omainen tukee tällä tavoin muistisairaan yksilöllisyyden tunnetta, elämäntarinan jatkuvuutta ja arjen merkityksellisyyttä. (Koivula 2013: 88.) Tunnistaako hän vielä minut? Toisin kuin ajatellaan, merkityksellistä ei ole se, tunnistaako muistisairas omaistaan vai ei. Tämän kysyminen muistisairaalta on aivan turhaa ja aiheuttaa vain turhaa ahdistusta muistisairaalle. Eihän kukaan kysy sokealtakaan: ”Näetkö sinä minut?” Muistisairaalle tärkeää on lähellä oleminen ja koskettaminen sekä turvallisuuden tuottaminen läheisyyden avulla (Räsänen 2011: 170). Läsnäolo ja yhdessä oleminen antavat mielihyvää ja tunteen siitä, että on rakastettu. Vaikka muistisairas ei huomenna muistaisi omaisen käyneen eilisiltana, on omaisen käynnillä voinut olla monta positiivista vaikutusta. Muistisairas on saattanut olla koko illan tavallista rauhallisempi ja hymyileväisempi tai hän on ehkä nukkunut yönsä levollisesti ollessaan mielissään illan rupatteluhetkestä läheisensä kanssa. Vierailu muistisairaan luona ei ole koskaan turhaa, sillä on varmasti aina merkitystä, vaikka hän ei osaisi sitä enää sanoin kertoa. Kohtaa, kuten toivoisit itsesi kohdattavan Asioista ääneen puhuminen ja tietouden lisääminen muistisairauden vaikutuksista ja muistisairaan kohtaamisesta olisi tärkeää, jotta omaiset pysyisivät muistisairaan elämässä loppuun asti. On hyvin tavallista, että muistisairas kertoo samat asiat moneen kertaan ja kyselee kerta toisensa jälkeen samoja kysymyksiä. Nyrkkisääntönä on, että muistisairas kohdataan kuten muutkin ihmiset, aikuisena, tuntevana ja järkevänä ihmisenä. Hänelle ei puhuta kuin lapselle, hän on aikuinen. Hänen todellisuuttaan ei ole tarpeen lähteä korjaamaan tai kertomaan, että hänen kaipaamansa puoliso on kuollut jo vuosia sitten, se aiheuttaa vain ahdistusta. Muistisairaan kanssa erityisen tärkeää on läsnäolo ja kiireettömyys. Puhuessa katsotaan silmiin ja puhutaan rauhallisesti ja selkeästi antaen muistisairaalle tilaa vastata. Kuunnellaan ja odotetaan, kiireettömyys on tärkeää, muistisairas vaistoaa kiireen tunnun. Muistetaan, että muistisairaalla on ajatuksia, tunteita ja tarpeita silloinkin, kun puheen muodostaminen ei enää onnistu ja oikeat sanat eivät löydy. (Muistiliitto, Muistisairaan ihmisen kohtaaminen 2017.) Ja kun sairaus on edennyt niin pitkälle, ettei puheen tuottaminen enää onnistu, niin puhu, vaikka muistisairas ei enää kykene vastaamaan. Pidä kädestä kiinni, silitä ja ole läsnä, siinä tärkeimmät. (Muistiliitto, Muistisairaan ihmisen kohtaaminen 2017.) Pyri olemaan läheisesi elämässä läsnä muistisairaudesta huolimatta loppuun asti, se ei ole koskaan turhaa tai merkityksetöntä. Kirjoittaja: Jenni Kekkonen, geronomi (AMK) ja vanhustyö (ylempi AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu. Kuvat: Jenni Kekkonen Lähteet: Koivula, Riitta 2013. Muistisairaan ihmisen omaisena terveyskeskuksen pitkäaikaisosastolla: Tutkimus toimijuudesta. [Helsinki]: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/104498/URN_ISBN_978-952-245-904-6.pdf?sequence=1&isAllowed=y Luettu 2.12.2019. Muistisairaan ihmisen kohtaaminen 2017, Muistiliitto. https://www.muistiliitto.fi/fi/muistisairaudet/erityiskysymyksia/muistisairaan-ihmisen-kohtaaminen Luettu 31.10.2019.fone Riitta Räsänen 2011. Ikääntyneiden asiakkaiden elämänlaatu ympärivuorokautisessa hoivassa sekä hoivan ja johtamisen laadun merkitys sille. Rovaniemi: Lapin yliopistokustannus. https://lauda.ulapland.fi/bitstream/handle/10024/61722/Räsänen_Riitta_DORIA.pdf?sequence=4&isAllowed=y Luettu 2.12.2019.
Vanhuksesta vanhuspalveluiden tärkein henkilö
Vanhusten palvelujen kehittäminen on todettu välttämättömäksi niin maailmanlaajuisesti kuin kansallisestikin. Riittävät palvelut pitää pystyä järjestämään väestön ikärakenteen ja huoltosuhteen muutoksesta huolimatta. Asiakaslähtöisyys näkyy vanhuspalvelujen keskeisenä arvona ja tavoitteena mm. lainsäädännön uudistuksissa, laatusuosituksissa, sote-valmistelussa ja kehittämishankkeissa sekä tutkimuksessa. Mutta mitä asiakaslähtöisyydellä oikein tarkoitetaan? Miten varmistamme, että muutos tapahtuu oikeaan suuntaan? Usein emme tee eroa puhuessamme asiakaskeskeisyydestä tai asiakaslähtöisyydestä. Myös kirjallisuudessa näitä käsitteitä käytetään usein samassa tarkoituksessa, eikä niitä ole aina selkeästi määritelty tieteellisissä kirjoituksissakaan. Meidän on kuitenkin tunnistettava näiden käsitteiden samanlaisuudet ja erot, jotta pystymme kehittämään vanhuspalveluja asiakaskeskeisyydestä asiakaslähtöisyyteen (Virtanen & Suoheimo & Lamminmäki & Ahonen & Suokas 2011). Mitä asiakaslähtöisyys vanhuspalveluissa on? Matkaopas asiakaslähtöisten sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämiseen tarjoaa selkeän määritelmän sekä asiakaskeskeisyydelle että asiakaslähtöisyydelle. Asiakkaan tarpeet ja toiveet ovat palvelun lähtökohtana niin asiakaskeskeisyydessä kuin asiakaslähtöisyydessäkin. Asiakaskeskeisyydessä asiakasta kohdellaan ja tarkastellaan kuitenkin edelleen palvelun kohteena. Asiakaslähtöisyydessä asiakas on enemmän kuin kohde. Hän on mukanaolija eli mukana palvelujen suunnittelussa, toteutuksessa ja arvioinnissa sekä edelleen kehittämisessä. (Virtanen ym. 2011, Räsänen & Valvanne 2017.) Asiakaslähtöisistä vanhusten palveluista voimme siis puhua sitten, kun vanhukset ovat tasavertaisia kumppaneita asiantuntijoiden kanssa palveluprosessin kaikissa vaiheissa. Vanhusten osallistuminen omien palvelujensa kohdalla ei kuitenkaan yksin riitä. Tarvitaan vanhusten äänen kuulemista nykyistä enemmän myös palvelujärjestelmää ja yhteiskuntaa vanhusystävälliseksi muutettaessa. Miten asiakaslähtöisyyttä vanhuspalveluissa voidaan lisätä? Asiakaslähtöisyyden toteutumista on tärkeää tarkastella sekä yksilön että yhteisön ja koko yhteiskunnan näkökulmasta. Dialogia on käytävä yhteiskunnan ja palvelujärjestelmän kaikilla tasoilla. Tässä keskustelussa vanhusten on oltava mukana täysivaltaisina jäseninä, päättäjinä ja palvelujen käyttäjinä. Asiakkuutta tulee tarkastella sekä asiakkaan juridisen aseman, kuluttaja-aseman että palvelukulttuurin ja palvelukäytäntöjen näkökulmasta (Virtanen ym. 2011). Vanhusten osallistumista ja vanhusten huomioon ottamista onkin edistetty mm. edellyttämällä kunnilta ikäystävällisiä suunnitelmia ja vanhusneuvostojen perustamista. Viimeinen asiaan liittyvä avaus on ehdotus vanhusasiavaltuutetun viran perustamisesta. Asiakaslähtöiset palvelut eivät ole mahdollisia, ellei vanhusten palvelujärjestelmä ole sellainen, että sen puitteissa voidaan toteuttaa asiakaslähtöistä palvelua yksilölliselle vanhukselle. Kulmala (2017) toteaa, että yhtä vanhuutta ei ole; vanhukset, ja erityisesti iäkkäät vanhukset, ovat hyvin heterogeeninen ryhmä. Yksilön näkökulmasta voimme esittää kysymyksiä siitä, mitkä ovat kunkin vanhuksen tarpeet ja toiveet ja millaisilla palveluilla niihin pystytään vastaamaan. Palvelut on pystyttävä räätälöimään jokaisen vanhuksen yksilölliseen tilanteeseen sopiviksi. Huomioon on otettava sekä mahdolliset toimintakyvyn rajoitukset että voimavarat. Toiminnan lähtökohtana on oltava vanhuksen itsemääräämisoikeuden, osallisuuden ja toimijuuden kunnioitus ja tukeminen kaikissa tilanteissa. Asiakaslähtöisempiä palveluja tarvitaan, jotta yksilölliset vanhukset saavat tarvitsemansa palvelut. Toisaalta palvelujen asiakaslähtöisyyttä kehittämällä vältetään resurssien käyttöä turhaan ja tarpeettomaan. (Kulmala 2017.) Palvelujen asiakaslähtöisyyden kehittäminen on hyödyllistä sekä yksilön että yhteiskunnan kannalta katsottuna. Yhteisön ja yhteiskunnan näkökulmasta asiakaslähtöisyys on koko palvelujärjestelmän ja yhteiskunnan kehittämistä siten, että vanhusväestön tarpeet tulevat huomioiduksi ja vanhusväestön osallistuminen yhteiskunnan ja yhteisön toimintaan mahdollistetaan. Keskeisiä kysymyksiä ovat: miten ja millaisella palvelujärjestelmällä voidaan tuottaa asiakaslähtöiset palvelut vanhuksille ja miten muilla yhteiskunnan palveluilla vaikutetaan vanhusten elämänlaatuun ja palvelujen tarpeeseen? Asiakaslähtöisyyden on oltava johtamisen tavoitteena Asiakaslähtöiseen toimintatapaan siirtyminen vanhuspalveluissa ei tapahdu ilman johtamista. Juutti (2015) toteaa, että vasta kun asiakkaiden tarpeet ymmärretään ja ne ovat koko organisaation toiminnan lähtökohta, kyetään muodostamaan oikeanlaisia organisaatioita, tuotteita ja palveluja. Organisaatioiden on oltava luovia, innovatiivisia ja joustavia. Asiakkaita palvelevilla henkilöillä on oltava osaamista ja valtaa tehdä päätöksiä. Juutti korostaa lisäksi johtamisen eettisyyttä ja oikeudenmukaisuutta, vuorovaikutustaitojen kehittämistä, henkilökunnan sitouttamista asiakaspalveluun ja organisaatioon, sekä henkilökunnan hyvinvoinnin tukemista. Vain hyvinvoiva henkilöstö voi Juutin mukaan tuottaa hyviä asiakaskokemuksia. Samoin Kulmala (2017) kehottaa vanhustyön johtajia ja esimiehiä tarkastelemaan yhtä aikaa sekä entistä parempaa vanhusten hoitoa että henkilöstön hyvinvointia. Myös Räsänen ja Valvanne (2017) korostavat johtamista asiakaslähtöisyyden mahdollistajana. He peräänkuuluttavat vanhustyöhön uudenlaista johtajuutta, jonka tavoitteena on asiakkaan hyvä elämänlaatu. Heidän mukaansa hyvä vanhustyön johtajuus edellyttää myönteistä käsitystä ikääntymisestä, arkityön ja etiikan ymmärrystä sekä gerontologista näkemystä. Moisanen (2018) toteaa vanhuspalvelujen asiakaslähtöisen osaamisen johtamisen vaativan monenlaista osaamista, ja osaamisen sisällöt ja laajuudet ovat erilaisia eri tason johtajilla ja hoivatyöntekijöillä. Johtamisessa keskeistä on hänenkin mukaansa ihmisten johtaminen, asiakaslähtöisyys organisaation toiminnan tavoitteena, asiakaslähtöisyyttä tukeva strategia ja organisaatiokulttuuri sekä yhteiskehittäminen. Haavoittuvuutta ja hoivaa ei saa sivuuttaa Vanhusten palveluihin kuuluu luonteenomaisena sekä hoito että hoiva, ja tämä on pidettävä aina mielessä (Hoppania & Olakivi & Zechner 2017). Erityistä huomiota on kiinnitettävä siihen, että myös heikommassa asemassa olevien vanhusten tarpeet ymmärretään ja otetaan huomioon palveluja kehitettäessä. Hoppania, Olakivi ja Zechner (2017) korostavat, että hoivan luonne ja logiikka on ymmärrettävä organisaatioiden kaikilla tasoilla, eli niin yleisiä linjauksia ja resurssointeja tehtäessä kuin lähijohdon ja työntekijöiden toiminnassa. Johtamisessa ei saa sivuuttaa työntekijöiden ammatillista asiantuntemusta, eikä hoivasuhteeseen liittyvää kokemuksellista tietoa. He muistuttavat myös, ettei hyvä johtaminen paikkaa laadullisesti tai määrällisesti liian niukkoja resursseja, ja hyvän johtajan eettisenä velvollisuutena on tuoda vanhuspalvelujen ongelmat esiin yhteiskunnallisessa keskustelussa. Tarvitaan yhteiskehittämistä Asiakaslähtöisyyttä vanhuspalveluihin on selkeä ja tärkeä tavoite sekä yhteiskunnan että yksilön näkökulmasta, sillä sen parempi toteutuminen tarkoittaa parempaa palvelun vaikuttavuutta, kustannustehokkuutta ja sekä asiakas- että työntekijätyytyväisyyttä (Virtanen ym. 2011). Vanhuspalvelujen kehittäminen vaatii johtajiltakin uudenlaista osaamista ja johtamistapaa. Johto vastaa organisaation asiakaslähtöisyyden määrittelystä ja konkretisoinnista, mutta se ei voi tehdä sitä yksin; tarvitaan johdon, työyhteisön ja asiakkaiden yhteistyötä (Räsänen & Valvanne 2017). Muutosta asiakaslähtöisempään suuntaan on jo tapahtunut. Mutta vielä on tehtävä työtä, jotta vanhuksien ääni saadaan paremmin kuulumaan palvelujen kehittämisen kaikilla tasoilla. Sekä palveluorganisaatioiden että yhteiskunnan rakenteita ja toimintatapoja on muutettava asiakaslähtöisyyden toteutumista edistäviksi. Loppuun lainaan vielä Mauryn, Tuomilan ja Valkamon (2019) reseptiä muutokseen: ” On hulluutta ajatella, että muutos toteutuisi, jos jatkamme tekemällä asioita samalla tavalla kuin aina ennenkin.” Kirjoittaja Soile Nenonen, erikoissairaanhoitaja, THM, vanhustyö (ylempi AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Kuvat Pixabay.com Lähteet Hoppania, Hanna-Kaisa & Olakivi, Antero & Zechner, Minna 2017. Johtamisen rajat vanhushoivassa. Teoksessa Kulmala, Jenni (toim.): Parempi vanhustyö. Menetelmiä johtamisen kehittämiseen. Jyväskylä: PS-kustannus. 202–224. Juutti, Pauli 2015. Johda henkilöstö asiakaskeskeisyyteen. Jyväskylä: PS-kustannus. Kulmala, Jenni (toim.) 2017. Hyvällä johtamisella tyytyväisempiä työntekijöitä ja onnellisempia vanhuksia. Teoksessa Parempi vanhustyö. Menetelmiä johtamisen kehittämiseen. Jyväskylä: PS-kustannus. 10–17 Maury, Maarika & Tuomila, Jaana & Valkamo, Juha 2019. Lusikka sotesopassa, Reseptejä kulttuurimuutokseen. Kiss Publising. Moisanen, Kirsi 2018. Asiakaslähtöisen osaamisen johtaminen vanhuspalveluissa. Itä-Suomen yliopiston julkaisuja. No 170. Väitöskirja. Saatavana osoitteessa: http://epublications.uef.fi/pub/urn_isbn_978-952-61-2775-0/ Räsänen, Riitta & Valvanne, Jaakko 2017. Vanhustyö tarvitsee uudenlaista johtamista – tavoitteeksi asiakkaan hyvä elämänlaatu. Teoksessa Kulmala, Jenni (toim.): Parempi vanhustyö. Menetelmiä johtamisen kehittämiseen. Jyväskylä: PS-kustannus. 20–42. Virtanen, Petri & Suoheimo, Maria & Lamminmäki, Sara & Ahonen, Päivi & Suokas, Marika 2011. Matkaopas asiakaslähtöisten sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämiseen. Helsinki. Tekesin katsaus 281/2011. Saatavana osoitteessa: https://www.businessfinland.fi/globalassets/julkaisut/matkaopas.pdf
Haavoittuvuuteen liittyvä osaaminen – näkökulma kotona asuvaan ikääntyneeseen
Miten kotona selviytyy, jos ei pärjää yksin? Oletko koskaan ajatellut tilannetta, jossa selviytymisesi olisi sen varassa, tuleeko joku kotisi ovesta sisälle auttamaan sinua? Minkälaisia ajatuksia mahtaa niihin odottavan minuutteihin ja tunteihin sisältyä, kun odottaa jonkun tulevan? Vanhuspalveluita koskevissa laissa (Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista 980/2012; Sosiaalihuoltolaki 1301/2014; Terveydenhuoltolaki 1326/2010) ja suosituksessa (Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palveluiden parantamiseksi 2017–2019) painotetaan kotona asumista ja palveluiden saatavuutta sinne. Sosiaali- ja terveysministeriö on asettanut viime vuonna (2019) iäkkäiden henkilöiden palvelujen uudistamistyöryhmän, jonka tehtävänä on valmistella esitys iäkkäiden palveluiden kokonaisuuden uudistamiseksi. Tässäkin työssä yritetään löytää tapoja mahdollistaa entistä paremmin ikääntyneen kotona asuminen. Kotihoito on kuntien mahdollisuus yhdistää sosiaalihuoltolakiin perustuva kotipalvelu ja terveydenhuoltolakiin perustuva kotisairaanhoito (Sosiaalihuoltolaki 1301/2014; Terveydenhuoltolaki 1326/2010). Kotihoidon tarkoituksena on tukea ihmisen kotona selviytymistä silloin, kun hän ei sairauden tai alentuneen toimintakyvyn vuoksi selviä ilman apua. Suuri osa kotihoidon asiakkaista on yhä iäkkäämpiä ja huonokuntoisempia, ja asiakkaat tarvitsevat hyvin monenlaista tukea ja apua. Näiden ihmisten tarpeet näyttäytyivät kotihoidossa erityisesti alueille, jotka liittyvät sairauden hoitoon, lääkkeiden antoon ja arjen jatkuvuuden ylläpitämiseen. Kotihoidossa tarvittava osaaminen painottuu kotona asuvan ihmisen ja hänen elämäntilanteensa kokonaisvaltaiseen ymmärtämiseen ja huomioimiseen. (Tiikkanen & Juntunen 2019.) Olen asiantuntijana mukana Metropolia Ammattikorkeakoulun hallinnoimassa Hyvissä handuissa himassa -hankkeessa, joka kohdistuu kotihoitoon. Hanke on ESR-rahoitteinen (toimintalinja 4, erityistavoite 9.1), ja sen yhtenä tavoitteena on vahvistaa työelämä- ja asiakaslähtöistä oppimista ja osaamisen tunnistamista kotihoidossa. Hanke ei ole tutkimushanke, eikä hankkeen aikana ole tarkoitus kerätä tietoa kotihoidon asiakkailta. Koska kotihoito työympäristönä ei ole itselleni kovinkaan tuttu, halusin ymmärtää sitä paremmin. Sain mahdollisuuden osallistua Helsingin kaupungin kotihoidon toimintaan kahden päivän ajan seuraamalla sairaanhoitajan työtä. Mennessäni kotihoitoon olin utelias tietämään, miten se kaikki kotihoitoon ja kotihoidon osaamiseen liittyvä tieto, jota olen vuosien varrella lukenut, tulee näkyväksi ikääntyneen arjessa. Tuleeko kotihoitotyössä esille jotain sellaista osaamista, joka asiakkaan näkökulmasta olisi tärkeää mutta jota lukuisissa kotihoidon osaamista kuvaavissa opinnäytetöissä, artikkeleissa tai siihen liittyvässä uutisoinneissa ei ole erityisesti painotettu? Kotihoidossa olevan iäkkään ihmisen haavoittuvuus Haavoittuvuus ja korkea ikä eivät ole sama asia, tosin korkea ikä lisää riskiä haavoittuvuuteen. Haavoittuvuutta aiheuttaa ikääntymiseen liittyvät normaalit vanhenemismuutokset, sairaudet, puolison ja läheisten menetykset sekä voimavarojen ja toimintakyvyn lasku. Haavoittuvuutta lisäävät myös monet muut tekijät kuten liikkumisen väheneminen, yksinäisyys, huono taloudellinen tilanne tai kokemus yhteiskunnan ulkopuolelle jäämisestä. Haavoittuvuuteen ja sen kokemiseen liittyy sekä yksilöllisiä että rakenteellisia tekijöitä. (Virokannas, Liuski & Kuronen 2018; 4–6; Sarvimäki & Stenbock-Hult 2016: 372–383). Kotona asuva ikäihminen on haavoittuva silloin, kun hän ei pysty pitämään huolta itsestään, hän on menettänyt oman tilanteensa hallinnan ja hän tarvitsee yhteiskunnan palveluita pärjätäkseen. Hauraana ja heikkona häntä on helppo vahingoittaa tai loukata. (Nordström & Wangmo 2018: 1004–1016). Haavoittuva ihminen kiertää kehässä, jossa haavoittuneisuus kasvattaa voimattomuutta ja voimattomuus haavoittuvuutta (Erlen 2006: 134). Haavoittuva ihminen tulee riippuvaiseksi muiden avusta (Erlen 2006: 136). Ymmärsin kotihoidossa ollessani, että tilanteissa, joissa omaisia tai ystäviä ei ole tai itse ei kykene poistumaan kotoa, on luotettava siihen, että yhteiskunnan palvelujärjestelmä toimii. Kotihoidon palveluiden piirissä olevan ihmisen on luotettava siihen, että tehdyistä sopimuksista pidetään kiinni ja luvatut käynnit tehdään ajallaan, sillä kotihoidon käynti voi olla päivässä ihmisen ainoa sosiaalinen kontakti ja siksi hengissä säilymisen edellytys. Mitä osaamista haavoittuvan asiakkaan kanssa tarvitaan? Haavoittuvan ihmisen kohtaamisia näytti kotihoidossa tapahtuvan koko ajan. Näissä tilanteissa oltiin mielestäni hoitotyön ydintaidossa, sellaisen osaamisen äärellä, jossa vaaditaan herkkyyttä ymmärtää ja havainnoida haavoittuneen ihmisen reaktioita ja tarpeita silloin, kun ihmisellä ei välttämättä ole enää voimia ja osaamista sanoittaa näitä asioita itse. Tämä edellyttää hoitotyöntekijältä ensinnäkin sitä, että hän tunnistaa ne tekijät, jotka ihmisellä liittyvät haavoittuvuuteen, mutta myös sitä, että hän osaa tunnistaa haavoittuvuuteen liittyvät merkitykset. Ajan antaminen ja läsnäolo katsotaan hyvän kohtaamisen elementeiksi. Toinen ihminen kohdataan tasavertaisena, ilman ennakkokäsityksiä, mutta hänet kuitenkin nähdään itsestä erilaisena. Tilanteessa on oltava läsnä ja annettava toisen olla läsnä. (Mönkkönen 2002.) Martin Buber (1993) on sanonut, että ihmisyys vaatii toisen kohtaamista yhteydessä, jossa ei pidä toista välineenä. Kohtaamisessa perustaitoja ovat kuunteleminen, kunnioittaminen, kärsivällisyys, avoimuus ja luottamus sekä eettinen vastuu toisesta ihmisestä. Mikäli kotihoidon työntekijältä puuttuu ymmärrys toisen ihmisen kohtaamisen ja ymmärryksen merkityksestä, asiakkaalle syntyy helposti kokemus ohitetuksi tulemisesta, siitä, että hän ei ole ihmisenä tärkeä. Mielestäni kotihoidossa haavoittuvuuteen tulisi vasta sensitiivisellä, myös kulttuurisensitiivisellä, kohtaamisella sekä dialogisella ja empaattisella vuorovaikutuksella. Sen lisäksi hoitajan tulisi tunnistaa yksilölliset, haavoittuvuutta aiheuttavat tekijät kartoittaa ikääntyneen ihmisen voimavarat osata käyttää voimaannuttavia tukimuotoja ja työmenetelmiä sekä terveyttä ja hyvinvointia edistäviä toimintatapoja hallita eettisyyteen, ihmisarvoon ja itsemääräämisoikeuteen liittyvät asiat tietää riittävästi hoidoista ja palveluista, joilla asiakkaan yksilöllisiin tarpeisiin voidaan vastata. Miten osaaminen todentui kotihoidon arjessa Käyntini kotihoidossa loi luottamusta siihen, että yhteiskunnassamme vielä välitetään heikommista. Tämän lyhyen kotihoidon kokemukseni perusteella havaitsin, että kotihoidossa haavoittuvassa asemassa olevista ihmisistä pidetään huolta ja heidän ongelmiinsa paneudutaan, vaikka työtahti on kova. Tämä tuli esille esimerkiksi silloin, kun kotona edelleen asuva henkilö oli hyvin muistisairas tai muusta sairaudesta johtuen täysin autettava, kun ihminen oli hyvin yksinäinen tai hänellä oli isoja taloudellisia huolia, tai kun kohdattiin päihteiden käyttäjiä ja psyykkisesti sairastuneita. Näille haavoittuvassa tilanteessa oleville ihmisille näytti olevan erityisen tärkeää se, että heidät kohdattiin yksilöllisesti ja arvostavasti, että he saivat kokea ihmisarvoista kohtelua, että he saivat tehdä päätöksiä ja ennen kaikkea että he voivat luottaa siihen, että heille halutaan hyvää. Suurempi kysymys heräsi siitä, miten terveysalan koulutuksessa voidaan vastata kotihoidon osaamisen tähän puoleen. Miten lisätä ammatillisiin lähestymiskeinoihin tarvittavaa osaamista, oman ammatti-identiteetin tunnistamista ja sen rakentamista vieläkin asiakaslähtöisemmäksi (ks. Angel & Vatne 2017). Miten kyetään opettamaan asioita, jotka liittyvät ihmisen haavoittuvuuden ymmärtämiseen ja siihen vastaamiseen, kun psyykkisen, sosiaalisen ja fyysisen näkökulman lisäksi siihen liittyy myös se ulottuvuus, että haavoittuva ihminen on väistämättä jollain tasolla aina riippuvainen häntä hoitavasta henkilöstä? Ja lopuksi vielä näkökulma omaan itseen: Kuinka kukin meistä itse haavoittuvaisena, keskeneräisenä ja epätäydellisenä pystyy vastaamaan toisen, vieläpä eri-ikäisen, haavoittuvuuteen ilman, että sitä tietoisesti harjoittelee? Kirjoittaja: Carita Kokkala, lehtori, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet Angel, Sanne & Vatne, Solfrid 2017. Vulnerability in patients and nurses and the mutual vulnerability in the patient-nurse relationship. Journal of Clinical Nursing 26 (9–10), 1428–1437. Buber, Martin 1993. Minä ja Sinä (suom. Jukka Pietilä). Helsinki: WSOY. Erlen, Judith 2006. Who speaks for the vulnerable? Orthopaedic Nursing 25 (2), 133–136. Hanke STM 025:00/2019. Iäkkäiden palveluiden uudistaminen. https://stm.fi/hanke?tunnus=STM025:00/2019 Luettu 11.3.2020 Høy, B., Lillestø B., Slettebø Å., Sæteren B., Heggestad A., Caspari S., Aasgaard T., Lohne V., Rehnsfeldt A., Råholm M.-B., Lindwall L & Nåden D. 2016. Maintaining dignity in vulnerability: A qualitive study of the residents` perspective on dignity in nursing homes. International Journal of Nursing Studies 2016, 91–98. Juvonen, Mikko 2018. Dialogisuuden ulottuvuuksia. Ymmärtävä vuorovaikutus Siun soten henkilökunnan puheessa. Yhteiskuntapolitiikan pro gradu -tutkielma. Itä-Suomen yliopisto. Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta. Kotihoito ja kotipalvelu. https://stm.fi/kotihoito-kotipalvelut Luettu 25.2.2020 Kotihoito. https://thl.fi/fi/web/ikaantyminen/muuttuvat-vanhuspalvelut/kotihoito Luettu 25.2.2020 Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palveluiden parantamiseksi 2017–2019. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2017: 6. Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista 980/2012. Mönkkönen, Kaarina 2002. Dialogisuus kommunikaationa ja suhteen. Vastaamisen, vallan ja vastuun merkitys sosiaalialan asiakastyön vuorovaikutuksessa. Akateeminen väitöskirja. Sosiaalitieteiden laitos. Kuopion yliopisto. Kuopion yliopiston julkaisuja E, Yhteiskuntatieteet 94. https://epublications.uef.fi/pub/urn_isbn_951-781-933-1/urn_isbn_951-781-933-1.pdf Luettu 25.2.2020. Nordström, Karin & Wangmo, Tenzin 2018. Caring for elder patients: Mutual vulnerabilities in professional ethics. Nursing Ethics 25 (8), 1004–1016. Sarvimäki, Anneli & Stenbock-Hult, Bettina 2016. The meaning of vulnerability to older persons. Nursing Ethics 23 (4). 372–383. Sosiaalihuoltolaki 1301/2014. Terveydenhuoltolaki 1326/2010. Tiikkanen, Pirjo & Juntunen, Kristiina 2019. Kukoistava kotihoito. Kotihoidon työntekijöiden itsearvioitu osaaminen. Jyväskylän ammattikorkeakoulun julkaisuja 253. Vironkannas, Elina, Liuski, Suvi & Kuronen, Marjo 2018. The contested concept of vulnerability – a literature review. European Journal of Social Work 14, 2–14.
Kotihoidon toimintamalli kivun seurantaan ja hoitoon
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen valtakunnallisten RAI-vertailunkehittämisen tulosten mukaan kotihoidossa lähes joka neljäs ikäihminen elää päivittäisen kovan kivun kanssa (Ikääntyminen 2019). Espoossa RAI-tulokset kivun suhteen ovat olleet hyvin samansuuntaiset (Ikääntyminen 2019). Onko kivun hoitoon ja seurantaan tarpeeksi kiinnitetty huomiota? Kotiin tuotettua hoivaa ja hoitoa painotetaan kunnissa yhä enemmän ja ikäihmisiä hoidetaan pidempään kotona. Miten turvataan myös kivuttomampi arki kotona? Sosiaali- ja terveysministeriön laatusuosituksessa (2017) ohjataan kiinnittämään huomioita hyvinvointia edistäviin palveluihin ja erilaisiin riskeihin, kuten kaatumisiin, mielialan laskuun ja liikkumisen ongelmiin. Asiakkaan kokemaa kipua ja sen hoitoa ei ole laatusuosituksessa huomioitu. (Laatusuositus 2017: 7, 16–17.) Asiakkaan kokeman kivun taustalla saattaa olla yhteyksiä laatusuosituksessa oleviin riskeihin. Kivun on todettu huonontavan elämänlaatua ja heikentävän toimintakykyä. Kipu muuttaa asennoitumista muihin ihmisiin ja on yhteydessä masennukseen ja muihin negatiivisiin tunteisiin. (Tilvis 2016; Rapo-Pylkkö 2019: 336.) Kivun syyn selvittäminen ja hoitovasteen säännöllinen seuranta ovat tärkeitä kivun hoidon onnistumiselle sekä kivun hallinnalle (Finne-Soveri 2008: 201). Tehokas kivunhoito perustuu huolellisesti suoritettuun kivun mittaukseen luotettavalla ja helposti toistettavalla mittausmenetelmällä (Pesonen 2011: 85). Työpajatyöskentely ja yhteiskehittäminen Tarve kehittää kivun seurantaa ja hoitoa on lähtöisin Espoon vanhusten palvelujen tavoitteesta vähentää kivuliaiden asiakkaiden määrää kotihoidossa. Kehittämistyöllä haluttiin vastata kotihoidon ajankohtaiseen haasteeseen kivun hoidossa. Toimintamalli kivun seurantaan ja hoitoon kehitettiin yhdellä Espoon kotihoidon suuralueista hyödyntäen työpajatyöskentelyä alueen hoitajien kanssa. Työpajoissa käytettiin menetelmänä kalanruotokaaviota syy–seuraussuhteen selvittämiseksi. Ydinkysymyksenä oli, miksi kotihoidossa on paljon kivuliaita asiakkaita. Hoitajat käyttivät PDSA-laatutyökalua kalanruotokaaviosta selvinneiden kehittämistoimenpiteiden työstämiseen. Kehittämistoimenpiteistä valittiin keskeisimmät kehittämiskohteet, joiden avulla kivun toimintamallia työstettiin. Työpajoissa valmistuivat visuaaliset lomakkeet kivun seurantaan ja hoitoon. Lomakkeita pilotoitiin, jonka jälkeen niiden toimivuutta ja niiden hyötyjä hoitajille arvioitiin teemahaastattelujen avulla. Kun hoitajat osallistettiin työpajatyöskentelyyn ja yhteiskehittämiseen, he sitoutuivat paremmin toimintamallin käyttöön ja testaukseen (vrt. Tuulaniemi 2016: 54). Yhteiskehittämällä toimintamallia kotihoidon hoitajien kanssa varmistettiin, että toimintamalli on käytännönläheinen ja soveltuu käytettäväksi kotihoidon toimintaympäristössä. Visuaaliset lomakkeet Työpajojen tuotoksena valmistui kaksi lomaketta: arviointilomake asiakkaan kivun tunnistamiseksi sekä ohje lomakkeen käyttöä varten hoitajille. Työpajoissa kehitettiin myös alusta kivusta kirjaamiselle Lifecare-potilastietojärjestelmään. Alla asiakkaan kivun tunnistamisen -lomake (kuvio 1) ja hoitajan ohje kivun tunnistaminen -lomake (kuvio 2). Asiakkaan kivun tunnistamisen -lomake helpottaa kivun sanoittamista ja osallistaa asiakasta konkreettisesti oman kivun ja sen hoidon arviointiin. Lomakkeet ovat informatiivisia ja ohjaavat hoitajia toimimaan yhdenmukaisti mutta samalla myös yksilöllisesti asiakkaan tarpeen mukaan. Lomakkeessa olevat kehonkuvat ja kipumittarit auttavat hoitajia selvittämään kivun sijaintia ja voimakkuutta yksilöllisemmin asiakkaan kanssa. Yhtenäinen toimintamalli työvälineeksi kotihoitoon Toimintamalli on työkalu hoitajille asiakkaan kivun tunnistamiseen ja arviointiin. Sen avulla seurataan ja hoidetaan kipua yhdenmukaisesti. Toimintamallin avulla pyritään vähentämään kipua kokevien asiakkaiden määrää Espoon kotihoidossa. Työpajassa valmistuneet lomakkeet yhdessä prosessin (ks. kuvio 3) kanssa muodostavat toimintamallin kivun seurantaan ja hoitoon. Yhdenmukaistamalla kivun arviointia, seurantaa ja hoitoa sekä kivun kirjaamista pyritään vähentämään kipua kokevien asiakkaiden määrää kotihoidossa. Kehittämistyö tukee kotihoidon asiakkaan turvallista arkea ja kivutonta elämää kotona. Perehdytys yhtenäiseen toimintamalliin vaatii koulutusta Perehdytys on oleellinen ja tärkeä osa toimintamallin käyttöönottoa. Hoitajan ohje kivun tunnistaminen -lomake (kuvio 2) on hoitajien omista toiveista ja mietteistä koottu toimintaohje. Lomake toimii perehdytyksenä asiakkaan kivun tunnistamisen lomakkeen käyttöön. Ohjeen tarkoitus on ehkäistä väärinymmärryksiä ja vahvistaa yhteneväistä tapaa toimia. Kotihoidossa on vaihtuvuutta työntekijöissä, joten ohje on liitetty perehdytyskansioon. Kirjoitus perustuu kehittämistyöhön ”Kotihoidon toimintamalli kivun seurantaan ja hoitoon”, Metropolia Ammattikorkeakoulu 2020, vanhustyön ylempi ammattikorkeakoulututkinto. Kirjoittajat: Minna Coutinho, sairaanhoitaja (AMK), geronomi (ylempi AMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu. Maj-Britt Löv, geronomi (AMK), geronomi (ylempi AMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu. Lähteet: Finne-Soveri, Harriet 2008. Iäkkäiden kipu. Teoksessa Hartikainen, Sirpa & Lönnroos, Eija (Toim.): Geriatria. Arvioinnista kuntoutukseen. Helsinki: Edita Prima. 201. Ikääntyminen 2019. Kirjautuminen RAI-vertailukehittämisen tietotuotteisiin. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Palvelutarpeiden arviointi RAI-järjestelmällä. Päivitetty 16.10.2019. Vaatii kirjautumisen, saatavana osoitteessa: <https://thl.fi/fi/web/ikaantyminen/palvelutarpeiden-arviointi-rai-jarjestelmalla/rai-vertailukehittamisen-tietotuotteet/kirjautuminen-rai-vertailukehittamisen-tietotuotteisiin>. Luettu 5.11.2019. Laatusuositus 2017. Hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2017-2019:6 Sosiaali- ja terveysministeriö. Saatavana osoitteessa: <http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/80132/06_2017_Laatusuositusjulkaisu_fi_kansilla.pdf>. Luettu 18.10.2018. Pesonen, Anne 2011. Pain measurement and management in elderly patients. Clinical studies in long term hospital care and after cardiac surgery. Väitöskirja. Helsinki: Helsingin yliopisto. Lääketieteen tiedekunta. Saatavana osoitteessa: <https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/28175/painmeas.pdf?sequence=1>. Luettu 12.11.2019. Rapo-Pylkkö, Susanna 2019. Chronic pain and neuropathic pain among community-dwelling older adults in primary health care settings. Väitöskirja. Helsinki: Helsingin Yliopisto. Lääketieteen tiedekunta. Saatavana osoitteessa: https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/305480/ChronicP.pdf?sequence=1&isAllowed=y.Luettu 12.11.2019. Tilvis, Reijo 2016. Vanhusten suhtautuminen kipuun ja sen seuraukset. Kustannus Oy Duodecim, oppiportti. Saatavana sähköisesti osoitteessa, vaatii kirjautumisen: <https://www.oppiportti.fi/op/ger02803/do?p_haku=kipu#q=kipu>. Luettu 10.12.2019. Tuulaniemi, Juha 2016. Palvelumuotoilu. 3. painos. Helsinki: Talentum Pro.
Palvelulupaukset ovat avain asukaslähtöiseen vanhustyöhön
Kokemukset hyvästä elämästä ja elämänlaadusta ovat yksilöllisiä, eivätkä samat asiat tuota kaikille ihmisille hyvää elämää. Laadukkaan vanhustyön tavoitteena on, että vanhus voisi elää mahdollisimman täysipainoista elämää, vaikka hänen toimintakykynsä olisikin heikentynyt. Vanhuksen elämässä tulee olla muutakin sisältöä kuin fyysistä hoivaa, ja hänellä tulee olla mahdollisuus tehdä omia valintoja sekä päätöksiä. Organisaatio voi ilmasta palvelulupauksella, millaisilla arvoilla ja toimintatavoilla se tuottaa palveluita asiakkailleen. Lupauksen taustalla on aina ajatus asiakaslähtöisyydestä ja asiakkaiden näkemyksien sekä tarpeiden huomioimisesta. (Lehtimäki & Kenni 2018: 18 ̶ 29.) Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymässä vanhusten asumispalvelussa on luotu Eletään koko elämä -palvelulupaukset (Olkkonen-Nikula 2018: 51). Palvelulupausten avulla yhtymässä pyritään kehittämään toimintaa asiakaslähtöisemmäksi, tukemaan vanhuksen valinnanvapautta ja vahvistamaan vanhuksen itsemääräämisoikeutta. Vanhustyön YAMK-opintojen tutkimuksellisessa kehittämistyössä selvitettiin, millaisia kokemuksia hoitoyöntekijöillä on palvelulupausten ilmenemisestä ja toteutumisesta Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän vanhusten asumispalvelussa. Lisäksi selvitettiin, miten esimiestyön keinoilla voidaan vaikuttaa palvelulupausten toteutumiseen vaikuttaviin tekijöihin ja edistää näin palvelulupausten toteutumista. Laadukasta ja yksilöllistä vanhustyötä Palvelulupausten avulla voitiin toteuttaa laadukasta vanhustyötä, jossa toiminta ja hoitotyö mukautuivat asukkaiden yksilöllisiin tarpeisiin. Asukkailla oli mahdollisuus elää oman näköistä elämää, ja päivissä oli muutakin sisältöä kuin hoidollisia asioita. Kodinomaisuus liittyi valinnanvapauteen. Asukkailla oli vapaus valita asioita, joita heillä oli ollut mahdollista valita aiemmassa kodissaankin. Kodin tunnun luomisen perusta oli se, että hoitotyöntekijä ymmärsi työskentelevänsä asukkaan kodissa. Asukkaiden itsemääräämisoikeus toteutui tietyissä rajoissa. Asukkaiden turvallisuus tai lääkärin määräykset menivät itsemääräämisoikeuden edelle. Kiljunen (2019) toteaa väitöskirjassaan Care Home Nursing Professionals’ Competence in Older People Nursing, että hoitotyöntekijät joutuvat pohtimaan asukkaan itsemääräämisoikeuden tukemisen ja asukkaan ihmisarvon sekä turvallisuuden edistämisen välistä ristiriitaa (Kiljunen 2019: 42). Laitoshoidon lakkauttamisen myötä vanhusten asumispalveluiden asukkaat ovat entistä huonokuntoisempia (vrt. Hoppania & Karsio & Näre & Olakivi & Sointu & Vaittinen & Zechner 2016: 52). Tutkimuksellisessa kehittämistyössä havaittiin, että tämä vaikutti asukkaiden toimijuuteen ja mahdollisuuteen osallistua esimerkiksi jokapäiväiseen toimintaan. Toimijuutta tuettiin ja asukkaiden oli mahdollista osallistua toimintaan omien voimavarojensa mukaisesti. Asukkaiden toiveita sekä unelmia pyrittiin toteuttamaan ja asioita tehtiin yhdessä. Jari Pirhosen (2017) väitöskirjasta ilmenee, että toimintakyvyltään alentuneen vanhuksen toimijuus ei välttämättä ole toimintakeskeistä, vaan siihen sisältyy tekemisen lisäksi olemista. Toimijuustilassa ympäristö tarjoaa asukkaalle asioita, jotka motivoivat ja tukevat asukasta hänen omassa kyvyssään toimia. (Pirhonen 2017: 10.) Asukastuntemus, yhteistyö ja monipuolinen toiminta edistävät palvelulupausten toteutumista Asukastuntemus ja tiedonkulku olivat tärkeitä palvelulupausten toteutumista edistäviä asioita. Asukkaiden tunteminen ja tiedon välittyminen olivat suoraan yhteydessä asukkaiden yksilölliseen kohteluun ja hoitoon. Omahoitajalla oli tärkeä rooli asukkaan tuntemisessa, koska hän laati hoito- ja palvelusuunnitelman yhdessä asukkaan ja omaisen kanssa. Asukkaiden tuntemisen kannalta oli tärkeää, että muutkin hoitajat kuin omahoitaja perehtyivät asukkaiden hoito- ja palvelusuunnitelmiin. Myös Kulmala (2019) toteaa, että asukkaan tunteminen on hyvän ja aktiivisen vanhuuden tukemisen perusta. Hoitotyöntekijöiden tulee tietää mistä asukas pitää, millainen eletty elämä on ollut ja mistä asioista asukas on aiemmin elämässään pitänyt. (Kulmala 2019: 11.) Monipuolinen yhteistyö edisti palvelulupausten toteutumista. Yhteistyötä tehtiin yksikön ulkopuolella, työyhteisön sisällä sekä omaisten ja asukkaiden kanssa. Verkostoituminen ja yksikön ovien avaaminen edistivät yhteistyötä ja asukkaiden mahdollisuutta sosiaaliseen kanssakäymiseen. Omaisilla oli tärkeää tietoa asukkaasta, ja omainen oli henkilö, joka pystyi välittämään tätä tietoa hoitotyöntekijöille. Tämä mahdollisti asukkaan ja hänen elämänhistorian paremman tuntemuksen. Toisaalta omaisten toiminnan koettiin toisinaan heikentävän palvelulupausten toteutumista. Lähinnä tämä liittyi asukkaan itsemääräämisoikeuteen. Osa omaisista päätti ja valitsi asioita asukkaan puolesta tai tämän tahdon vastaisesti. Asukkaiden kanssa yhteistyötä tehtiin päivittäisessä toiminnassa vuorovaikutuksen kautta. Asukkaiden toiveiden kuuleminen edellyttää hoitotyöntekijältä aitoa läsnäoloa ja herkkyyttä. Asukaslähtöisesti työskenneltäessä hoitotyöntekijä kykenee vastavuoroisuuteen asukkaiden kanssa. Asukkaille järjestettiin asukaskokouksia, joissa heidän oli mahdollista kertoa ajatuksiaan ja toiveitaan sekä vaikuttaa yksikön ja yhteisön toimintaan. Räsänen (2011) toteaa väitöskirjassaan Ikääntyneiden asiakkaiden elämänlaatu ympärivuorokautisessa hoivassa sekä hoivan ja johtamisen laadun merkitys sille, että yhteistyö asiakkaan, omaisen ja hoitotyöntekijöiden välillä vaikuttaa merkittävästi vanhuksen elämänlaatuun. Hyvällä yhteistyöllä voidaan lisätä vanhuksen elämänlaatua. (Räsänen 2011: 38 ̶ 57.) Monipuolinen toiminta tuki palvelulupausten toteutumista, koska asukkaalla oli mahdollisuus valita häntä motivoivaa ja hänelle sopivaa toimintaa (vrt. Pirhonen 2017: 10). Näin voitiin edistää asukkaan valinnanvapauden toteutumista ja tukea asukkaan mahdollisuutta elää oman näköistä elämää. Rantakokon (2019) mukaan vanhukselle aktiivinen arki on sitä, että hän voi osallistua itseään kiinnostaviin toimintoihin. Vanhuksen elinympäristön tulisikin tarjota mahdollisuuksia osallistua vanhukselle itselleen tärkeisiin toimintoihin. (Rantakokko 2019: 259 ̶ 276.) Esimiestyöllä voidaan edistää palvelulupausten toteutumista Johtaminen vaikutti palvelulupausten toteutumiseen. Palvelulupausten toteutumista edisti se, että esimies otti palvelulupaukset säännöllisesti esille ja niistä keskusteltiin yhdessä. Palvelulupausten sanoittaminen ja saattaminen käytännön tasolle lisäsi ymmärrystä siitä, miten lupaukset näyttäytyvät käytännön työssä. Koskiniemi (2016) kertoo kirjoituksessaan Autenttisuuden ja kokemusten merkitys johtamisessa, että vuorovaikutuksen avulla on mahdollista tehdä yhdessä ja saavuttaa asetetut tavoitteet. Yhteenkuuluvuuden tunne ja jaetut kokemukset edistävät myös työyhteisölle asetettujen tavoitteiden saavuttamista. (Koskiniemi 2016: 78.) Esimiehet kokivat, että esimiestyöllä heidän oli mahdollista lisätä hoitotyöntekijöiden kehitysmyönteisyyttä ja edistää asukaslähtöisen hoitokulttuurin toteutumista. Hyvien toimintatapoja ja hyviä käytäntöjä tuettiin pikapalkitsemalla työntekijöitä ja tekemällä hyvä työ julkiseksi. Esimiehet olivat läsnä yksiköidensä arjessa ja muokkasivat asenteita sekä hoitokulttuuria omalla esimerkillään. Ristiriitatilanteita käsiteltiin työyhteisöissä yhdessä, jos esimerkiksi työntekijöiden toimintatavat poikkesivat merkittävästi toisistaan ja siitä oli aiheutunut ristiriitaa. Työtehtäviä saatettiin arvottaa ja jotain työtehtävää pidettiin tärkeämpänä kuin jotain toista. Syvänen & Strömberg & Kokkonen (2017) toteavat, että ristiriitoja syntyy helposti, kun odotetaan työtovereiden käyttäytyvän ja tekevän työtä samalla tavalla kuin itse tekee. Erilaisuuden ymmärtäminen ja vuoropuhelun kehittäminen työyhteisössä on tärkeää. (Syvänen & Strömberg & Kokkonen 2017: 149 ̶ 152.) Kohti asukaslähtöisyyttä Jotta vanhukset voisivat asumispalveluissa elää hyvää elämää, on laitosmaisesta ajattelusta ja tehtävien suorittamisesta päästävä eroon. Vanhus tulee kohdata yksilöllisesti ja hänen toiveitaan sekä valintojaan tulee kunnioittaa. Pirhosen (2017) mukaan vanhuksesta tulee näkymätön eikä hänen persoonaansa nähdä, jos vanhus on hoitotyöntekijälle työn kohde (Pirhonen 2017: 151). Toisaalta vanhustyössä tulee huolehtia siitä, että resurssit ovat kunnossa ja hoitotyöntekijöillä on mahdollisuus toteuttaa asukaslähtöistä sekä yksilöllistä vanhustyötä. Kehittämistyön tuloksista ilmeni, että hoitotyöntekijöillä ei ollut asukkaille aina riittävästi aikaa eikä asukkaita voitu joka hetkessä kohdata kiireettömästi. Kiirettä työssä aiheutti se, että usealla asukkaalla oli hoidon ja hoivan tarve samanaikaisesti. Lisäksi hoitotyöntekijöiden työtehtäviin sisältyi muitakin työtehtäviä kuin välitöntä asukastyötä. Moninaisten työtehtävien koettiin lisäävän kiirettä ja vievän aikaa pois asukkaiden kohtaamisesta. Räsänen (2011) toteaa, että muun kuin välittömän asiakastyön osuus vanhustyössä on kasvanut ja nyt tulisikin pohtia, mihin työtehtäviin koulutettujen hoitotyöntekijöiden työaikaa on järkevä käyttää. Laaja-alaisuus voi merkitä myös hoitotyöntekijöiden osaamisen vääränlaista hyödyntämistä. (Räsänen 2011: 179.) Joka tapauksessa on selvää, että laitosmainen työote, jossa suoritetaan tehtäviä, ei tuota vanhukselle asumispalvelussa hyvää elämää. Hyvä perushoito on tärkeää, mutta vanhuksen päivissä tulee olla myös sellaista sisältöä sekä toimintaa, joilla on vanhukselle itselleen merkitystä ja jotka hän itse kokee mielekkäiksi. Vanhuksella tulee olla mahdollisuus elää oman näköistä elämää myös asumispalveluissa. Mielestäni eräs tutkimukselliseen kehittämistyöhön osallistunut haastateltava kiteytti Eletään koko elämä -palvelulupausten perusajatuksen hyvin yhteen lauseeseen. Siinä on huomioitu yhdessäolo, vuorovaikutus ja vanhuksen elämänlaatu: ”Eletään yhdessä hyvä elämä. Siinä se on.” Kirjoitus perustuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön: ”Palvelulupausten ilmeneminen ja toteutuminen vanhusten asumispalvelussa. Hoitotyöntekijöiden kokemuksia.” Metropolia Ammattikorkeakoulu, 2019. Kirjoittaja: Anne Ahokas, sairaanhoitaja (AMK) ja vanhustyö (ylempi AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu. Kuvat: Anne Ahokas Lähteet Hoppania, Hanna-Kaisa & Karsio, Olli & Näre, Lena & Olakivi, Antero & Sointu, Liina & Vaittinen, Tiina & Zechner, Minna 2016. Hoivan arvoiset, vaiva yhteiskunnan ytimessä. Helsinki: Gaudeamus Oy. Kiljunen, Outi 2019. Care home nursing professionals’ competence in older people nursing. Väitöskirja. Kuopio: Itä-Suomen yliopisto. Luettu 6.11.2019. Kulmala, Jenni 2019. Aktiivinen arki on onnistuneita kohtaamisia ja mielekästä tekemistä. Teoksessa Kulmala Jenni (toim.): Hyvä vanhuus. Menetelmiä aktiivisen arjen tukemiseen. Jyväskylä: PS-kustannus. 10 ̶ 16. Koskiniemi, Anne 2016. Autenttisuuden ja kokemusten merkitys johtamisessa. Teoksessa: Syväjärvi, Antti & Pietiläinen, Ville (toim.): Inhimillinen ja tehokas sosiaali- ja ter-veysjohtaminen. Tampere: University Press. 63 ̶ 102. Luettu 4.10.2019. Lehtimäki, Vuokko & Kenni, Mikko 2018. Palvelulupaus käsikirja maakuntien valmistelijoille. Sosiaali- ja terveysministeriö ja Talent Vectia. Luettu 6.11.2019. Olkkonen-Nikula, Anu 2018. Iäkkäiden yhteensovitettujen palveluiden kokonaisuus Päijät-Hämeessä. Luettu 6.11.2019. Pirhonen, Jari 2017. Good human life in assisted living for older people. What the residents are able to do and be. Väitöskirja. Tampere: Tampereen yliopisto. Luettu 6.11.2019. Rantakokko, Merja 2019. Elinympäristö aktiivisen arjen ja hyvinvoinnin tukena. Teoksessa Kulmala Jenni (toim.): Hyvä vanhuus. Menetelmiä aktiivisen arjen tukemiseen. Jyväskylä: PS-kustannus. 259 ̶ 276. Räsänen, Riitta 2011. Ikääntyneiden asiakkaiden elämänlaatu ympärivuorokautisessa hoivassa sekä hoivan ja johtamisen laadun merkitys sille. Väitöskirja. Rovaniemi: Lapin yliopistokustannus. Luettu 6.11.2019. Syvänen, Sirpa & Strömberg, Seija & Kokkonen, Antti 2017. Dialogisen johtamisen työkalut. Teoksessa Kulmala, Jenni (toim.): Parempi vanhustyö. Menetelmiä johtamisen kehittämiseen. Jyväskylä: PS-kustannus. 129 ̶ 156.
Miten lisätä vetovoimaa sosiaalialan vanhustyöhön?
Sosiaalialan opiskelijoiden kiinnostus vanhustyötä kohtaan on heikolla tasolla. Ikääntyneet koetaan positiivisena asiana, mutta vetovoimaisuuden esteenä ovat rakenteelliset seikat, kuten fyysisesti ja henkisesti raskas työ, huono palkka ja vanhustyön negatiivinen julkisuuskuva. Sosionomin työnkuva vanhustyössä ei ole kaikille selkeä. Millaisia peliliikkeitä voidaan tehdä ruohonjuuritasolla, oppilaitoksen ja työelämän yhteistyöllä, jotta opiskelijat kiinnostuisivat vanhustyöstä? Vanhustyön kentällä on pitkään käyty keskustelua ja määrittelyprosesseja siitä, mitä gerontologinen sosiaalipalvelutyö on. Se sijoittuu jonnekin hoivatyön ja sosiaalityön välimaastoon, mutta sen paikka ei ole täysin selvä ja rajattu. (Seppänen & Pilkama & Ylinen 2005: 24.) Sosionomin (AMK) tekemä työ on kuitenkin lähempänä gerontologista sosiaalityötä kuin gerontologista hoitotyötä (Salonen 2008: 164). Sosiaalialan lyhyen historian vuoksi sosionomien työkenttä vanhustyössä on pitkään ollut melko hajanainen ja epäselvä, mikä saattaa vaikuttaa myös alan vetovoimaisuuteen alan ammattilaisten ja opiskelijoiden keskuudessa. Toinen vanhustyön vetovoimaisuuteen selkeästi vaikuttava asia on vanhustyön julkisuuskuva, johon vaikuttavat niin median uutisointi kuin tehdyt tutkimukset vanhustyön tilanteesta (mm. Kröger & Van Aerschot & Puthenparambil 2018; Rytkönen 2018; Kröger & Leinonen & Vuorensyrjä 2009). Suurin osa tutkimuksista on tehty hoitotyön ammattilaisten ja opiskelijoiden näkökulmasta sosiaalialan jäädessä vähemmälle huomiolle. Jotta sosiaalialan opiskelijat saadaan innostumaan vanhustyöstä, tulee miettiä keinoja yhdistää työelämä ja koulutus tiiviisti ja monipuolisesti yhteen. Tässä blogitekstissä esitellyt toimenpide-ehdotukset pohjautuvat vanhustyön tutkimukselliseen kehittämistyöhön, jossa kartoitettiin vanhustyön vetovoimaisuutta sosiaalialan opiskelijoiden näkökulmasta sekä ideoitiin työelämän ja koulutuksen yhteistyön muotoja. Sosionomin työnkuva selkeäksi Vaikka vanhustyö kehittyy koko ajan monialaisemmaksi, nähdään se sosiaalialan opiskelijoiden keskuudessa edelleen melko hoitopainotteisena työnä. Sosiaalialan lyhyen historian vuoksi sosionomin työnkuva ikääntyneiden parissa on vielä melko epäselvä. Nämä seikat vaikuttavat siihen, etteivät sosionomiopiskelijat suuntaudu urallaan vanhustyöhön. Jotta opiskelijat saataisiin tutustumaan ja kokeilemaan ikääntyneiden parissa työskentelyä, tulisi uramahdollisuudet vanhustyössä tuoda selkeämmin esille. Yksi keino olisi luoda sosiaalialan koulutukseen mentorijärjestelmä, jossa valmistuneet sosionomit kertoisivat työurastaan ja työnkuvastaan vanhustyössä. Näin saataisiin opiskelijoille mahdollisimman kattava kuva sosionomin työstä ikääntyneiden parissa. Toinen keino tutustuttaa vanhustyöhön olisi luoda ”Sosionomi vanhustyössä” -peli, jota pelaamalla opiskelijat voisivat tutustua sosionomin työnkuvaan ja tehtäviin, mutta myös asiakasryhmään ja sen monimuotoisuuteen sekä erilaisiin työmenetelmiin ja toimintatapoihin. Kolmantena keinona on, että sosiaalialan koulutukseen luotaisiin osaamiskuvaukset sosionomin työstä ikääntyneiden parissa. Kuvauksissa tulisi esille sosionomin erilaisia työtehtäviä ja työskentelypaikkoja. Samalla tulisivat tutuksi erilaiset vanhustyön paikat, joihin voisi hakea esimerkiksi työharjoitteluun. Työharjoittelut mielekkäiksi Työharjoittelut ovat merkittävä osa sosionomiopintoja ja onnistuneet harjoittelut voivat kantaa pitkälle niin opiskelijan kuin työelämän näkökulmasta. Ei siis ole yhdentekevää, millaiseen paikkaan tai tehtävänkuvaan opiskelija harjoittelussaan tutustuu. Jotta työharjoittelu olisi mielekäs, tulee sen olla suunniteltu ja toteutettu opiskelijalähtöisesti. Sosiaalialan opiskelija ei ole lähihoitajan tai kenenkään muunkaan sijainen, eikä hänellä voi olla ensisijaisena ohjaajanaan hoitotyön ammattilaista. Työharjoittelupaikan tulee olla sopivan haastava, uutta tietoa ja osaamista antava sekä opiskelijan aiemman osaamisen huomioiva. Opiskelija ei ole taakka vaan mahdollisuus. Esimerkiksi perehdytyksen tulee olla hyvin suunniteltu ja toteutettu, jotta opiskelija kokee olonsa tervetulleeksi ja turvalliseksi uudessa työympäristössä. Sosiaalialan opintoihin kuuluu kolme harjoittelujaksoa, joista jokainen on kymmenen viikon pituinen. Jotta vanhustyötä lähtisi kokeilemaan useampi opiskelija, voisi ainakin yhden harjoittelun jakaa puoliksi, jolloin opiskelija ehtisi tutustua kahteen eri toimipaikkaan. Myös harjoittelupaikan tulee olla sosionomille sopiva; vuodeosaston sijaan päivätoiminta ja palvelukeskus antavat opiskelijalle enemmän. Rekrytointi kuntoon Oli kyse sitten projektista, kesätyöstä, harjoittelusta tai työpaikasta, tulee rekrytointiin kiinnittää aina huomiota. Työelämän kanssa yhteistyössä tehtävien projektien työkuvauksien tulee olla mielenkiintoisia ja innostavia. Lisäksi projektien tulee olla oikeaa työtä kehittäviä ja konkreettisia, ei keksimällä keksittyjä pöytälaatikkoprojekteja. Haettaessa sosionomia kesätyöhön tai vakituiseen tehtävään, voisi rekrytointiprosessissa hyödyntää ikääntyneitä. Näin hakija saisi laajemman kuvan tulevasta työnkuvastaan sekä asiakaskunnasta. Opiskelijoille voisi myös järjestää rekrytointitilaisuuksia yhteistyössä koulujen kanssa. Tärkeintä opiskelijalähtöinen yhteistyö Vetovoimaisuuden esteenä on paljon isoja rakenteellisia asioita, kuten palkkaus ja työmäärä, joihin ei voida suoranaisesti vaikuttaa ruohonjuuritasolla. Sen sijaan esimerkiksi mielikuvaan vanhustyöstä voidaan vaikuttaa. Tämä onnistuu, jos eri organisaatiot, kuten koulut ja vanhusalan toimijat, tekevät aktiivista, pitkäjänteistä ja monipuolista yhteistyötä. Tärkeää on, että opiskelijoiden ja työelämän välisiä kohtaamisia tapahtuu jatkuvasti ja eri yhteyksissä. Erilaisilla kokeiluilla ja pienilläkin teoilla voidaan saada aikaan opiskelijoiden kiinnostuksen heräämistä. Opiskelijoiden ääntä on kuitenkin kuunneltava myös kokeilujen suunnittelussa ja toteutuksessa. Blogipostaus pohjautuu kirjoittajan vanhustyön ylemmän AMK-tutkinnon tutkimukselliseen kehittämistyöhön Lisää vetovoimaa sosiaalialan vanhustyöhön. (Metropolia Ammattikorkeakoulu 2019.) Työhön sisältyy sosiaalialan opiskelijoille tehty kysely liittyen kokemuksiin ja näkemyksiin ikääntyneistä ja vanhustyöstä sekä sosiaalialan koulutuksen vaikutuksesta vanhustyöhön suuntautumisessa. Lisäksi työssä toteutettiin ideointityöpaja Vantaan vanhuspalvelujen ja sosiaalialan lehtoreiden kanssa. Kyselyn ja työpajan tulosten perusteella muodostettiin lista toimenpide-ehdotuksista, joilla vanhustyön vetovoimaisuutta voitaisiin edistää sosiaalialan opiskelijoiden keskuudessa. Enemmän toimenpide-ehdotuksia löydät lopullisesta työstä. Kirjoittaja: Anniina Honkonen, Sosionomi (ylempi AMK) Kuvat: pexels.com Lähteet: Kröger, Teppo & Leinonen, Anu & Vuorensyrjä, Matti (toim.) 2009. Hoivan tekijät. Suomalainen hoivatyö pohjoismaisessa tarkastelussa. Jyväskylän yliopisto. Sosiaalityön julkaisuja 6. Saatavana osoitteessa: https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/47699/1/978-951-39-3691-4.pdf Kröger, Teppo & Van Aerschot, Lina & Puthenparambil, Jiby Mathew 2018. Hoivatyö muutoksessa: suomalainen vanhustyö pohjoismaisessa vertailussa. Jyväskylän yliopisto. YFI julkaisuja 6-2018. Saatavana osoitteessa: https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/57183/978-951-39-7372-8.pdf?sequence=1&isAllowed=y Rytkönen, Arja 2018. Hoivatyöntekijöiden työn kuormittavuus ja teknologian käyttö vanhustyössä. Väitöskirja. Tampereen yliopisto. Yhteiskuntatieteiden tiedekunta. Saatavana osoitteessa: http://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/104482/978-952-03-0829-2.pdf?sequence=1&isAllowed=y Salonen, Kari 2008. Sosionomin (AMK) osaaminen 2000-luvun seniori- ja vanhustyössä. Teoksessa Viinamäki, Leena (toim.). 14 puheenvuoroa sosionomien (AMK) asemasta Suomen hyvinvointiasiantuntijajärjestelmässä. Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun julkaisuja. Sarja A: Raportteja ja tutkimuksia 2/2008. Seppänen, Marjaana & Pilkama, Airi & Ylinen, Satu 2005. Gerontologinen sosiaalityö osana vanhustyötä. Teoksessa Roivainen, Irene & Korpinen, Johanna & Ritala-Koskinen, Aino & Sundman, Teija (toim.). Tutkiva sosiaalityö. Kunnallisen sosiaalityön muuttuva paikka 2000-luvun Suomessa. Helsinki / Rovaniemi: Talentia-lehti / Sosiaali-työn tutkimuksen seura.
Toimituskunta toimittaa Geroblogin sisällöt ennen niiden julkaisua. Geroblogin toimituskunta on aloittanut työnsä 4.4.2018.
Tuula Mikkola päätoimittaja
VTT, yliopettaja
tuula.mikkola@metropolia.fi
puh. 040 057 8279
Hilla Niemi
koulutussuunnittelija
hilla.niemi@metropolia.fi
puh. 050 567 8049
Marianne Roivas
FT, suomen kielen ja viestinnän lehtori
marianne.roivas@metropolia.fi
puh. 040 714 5153
asiakaslähtöisyys digitalisaatio esteettömyys hoitotyö hoivakoti HyMy-kylä hyvinvointi Hyvissä Handuissa Himassa ikäihminen ikäihmiset ikäystävällisyys ikääntyminen ikääntyneet ikääntynyt itsemääräämisoikeus iäkkäät kehittäminen kodin tuntu kohtaaminen kotihoito kotona asuminen lempeä hoiva monialaisuus moniammatillinen yhteistyö moniammatillisuus monikulttuurisuus motivaatio muistisairaus musiikki omaishoito osallisuus palveluasuminen RAI-arviointi saavutettavuus toimintakyky turvallisuus työhyvinvointi vaikuttavuus vanhuspalvelut vanhustyö vapaaehtoistyö vuorovaikutus yhteiskehittäminen yksilöllisyys yksinäisyys