Geroblogi

Mahdollistamme yhdessä hyvää ikääntymistä

Avainsana: toimintakyky

Kotihoidon ammattilainen tukee asiakkaan voimavaroja alati muuttuvassa maailmassa
16.6.2021
Carita Hand ja Eija Raatikainen

Kotihoidon tehtävänä on tukea ihmisen hyvinvointia, toimintakyvyn ylläpitoa ja hyväksi koettua terveydentilaa. Toimintaperiaatteena on ikäihmisen näkökulmasta asiakas- ja tarvelähtöisyys, palvelujen riittävyys, itsemääräämisoikeus, itsenäisyys, osallisuus ja osallistuminen sekä voimavaralähtöisyys[1]. Kotiin vietäviä palveluita ovat kotihoito ja sitä täydentävät tukipalvelut[2]. Sosiaali- ja terveyspalvelujen muutostarpeet kohdistuvat erityisesti järjestelmä-, työtehtävä- ja työmenetelmätasolle. Palvelujen uudistamisen yhteydessä syntyy tarve moniammatillisuuteen ja ennalta ehkäisevään työhön. (Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus 2020–2022.) Muutostoiveet ulottuvat myös sosiaali- ja terveysalan työntekijään ja hänen osaamiseensa.  Työntekijöihin kohdistuu uusia odotuksia muun muassa sosiaalisista taidoista, emotionaalisesta vastaanottavai­suudesta ja psyykkisestä paineensietokyvystä (Väänänen ym. 2020). Kotihoidon[3] asiakasmäärät ovat kasvaneet voimakkaasti viime vuosina ja tulevat jatkamaan kasvuaan myös tulevaisuudessa. Tämä tarkoittaa sitä, että kotona hoidetaan yhä vanhempia ja huonokuntoisempia ikäihmisiä. Tämä aiheuttaa sen, että paljon palveluja tarvitsevien määrä kasvaa jatkuvasti. Tämä haastaa kotihoidon työntekijän osaamisen.[4] Kotihoito -työntekijän osaamisen näyttämönä Koti on asiakkaalle tärkeä paikka. Ammattilaisen tulee suhtautua siihen hienotunteisesti, asiakasta ja hänen läheisiään kunnioittaen. Kohtaamisen keskiössä on ihmislähtöisyys. Koti on asiakkaan henkilökohtainen tila, mutta myös työntekijän työympäristö. Tämä ristiriita luo toisistaan eroavat orientaatiot kohtaamistilanteeseen. Kohtaamistilanteessa vaaditaan herkkyyttä (Hägg, Rantio, Suikki, Vuori & Ivanoff-Lahtela 2007, 17). Esimerkiksi Hyvän kotihoidon -mallissa (Tepponen 2009) ikäihmistä tarkastellaan kokonaisuutena[5], jolloin ikäihmistä tuetaan selviytymään kotonaan ylläpitämällä elämänlaatua ja vahvistamalla olemassa olevia voimavaroja sekä säilyttämään hyvä elämänlaatu ja tyytyväisyys elämään. Digitaalisuus ja digitaalinen ohjaus-, neuvonta ja kuntoutustyö (esim. Holvikivi ym. 2021; HIPPA -hanke), ovat kohtaamisessa arkipäivää. Myös uudet älykkäät teknologiat tarjoavat apua työn ja arjen helpottamisessa, ja toisaalta ne samalla ylläpitävät ja edistävät työntekijän osaamista (Väänänen ym. 2020). Sote-alan ammattilainen tulee osata työssään tunnistaa oman osaamisensa, sitä johtaen (Cederberg, ym.2020).   Työn murros haastaa kotihoidon ammattilaisen osaamisen Kotihoidossa, kuten monella muillakin aloilla, on käynnissä työn murros kohti uudenlaista työn maailmaa. Murrosta vauhdittavat ennakoimattomat ja kompleksiset yhteiskunnalliset ja terveyteen liittyvä haasteet, mutta myös digitaalisten palvelujen, kuten robottien ja tekoälyn laajempi käyttöönotto.  Kotihoidossa työn murros kohdistuu erityisesti moniammatillisuuteen, asiakaslähtöisiin toimintamalleihin, palvelujen kehittämiseen ja digitaalisiin palveluihin[6]. Osaamisen lisäksi työelämän sukupolvisuus ja siihen liittyvät arvot tulevat tunnistettavaksi, sillä myös työväestö ikääntyy. Esimerkiksi mukaan 2000-luvulla syntyneet ovat tottuneet digimaailmaan ja keskusteluun maapallon ekologisista rajoista, jolloin heistä yhä harvempi on sisäistänyt teollistumisen myötä syntyneet kankeat työajat, pelkistetyt työkykyvaatimukset, työssä raatamisen kuluttamisen mahdollistamiseksi sekä perhe-elämän sovittamisen näihin raameihin. Tulevaisuudessa työntekijän syväosaamisen rinnalle nousevat työelämän metataidot (Väänänen ym. 2020, 25), mutta etenevässä määrin myös työntekijän tunne- ja vuorovaikutustaitoja[7] ja resilienssikykyyn[8] liittyvää osaamista tulee kehittää. Hyvissä Handuissa Himassa -hankkeessa kotihoito on toiminut yhtenä työelämän yhteistyökumppanina opiskelijoiden osaamisen kehittämisympäristönä. Hankkeessa on hahmoteltu kotihoidossa tarvittavaa tulevaisuuden osaamista, ja ennen kaikkea ammattien välisenä yhteistyöosaamisena. Tällä tarkoitamme sitä, että kotihoidossa tarvittava osaamisen keskiössä on asiakas, mutta hänen asioiden edistämiseksi tarvitaan laajaa-alainen joukko monien alojen edustajia. Tällöin kotihoidon työntekijän tutkintokohtainen (sairaanhoitaja, lähihoitaja tms.) osaaminen on ydinosaamista, jonka ympärille asiakaskohtaaminen perustuu. Kuitenkin ammattiosaamisen lisäksi tarvitaan osaamista, jota tehdään laajenevissa verkostoissa ja suhteessa muihin ammattialoihin.Tätä kutsumme ammattien väliseksi yhteistyöosaamiseksi. Tarkoituksenamme on jäsentää tätä ammattien välistä yhteistyöosaamista Hyvissä handuissa himassa -hankkeessa.   Hankkeessa nämä osaamiset on nimetty; ihmislähtöinen-, geneerinen-, konsultatiivinen [9]-, monialainen kumppanuus- ja kehittämisosaaminen [10]. Kotihoidon eri ammattialoilla nämä osaamiset näyttäytyvät eri tavoin, pääpaino on kuitenkin jokaisen ammattialan vahvassa substanssiosaamisessa, joka on kaiken edellytys onnistuneeseen monialaiseen toimintaan. Tässäkin mallissa painopiste on ihmisläheisessä osaamisessa. Hankkeen kehittämistyö on vielä kesken, mutta ajatuksena on, että malli voi toimia osaltaan eräänä tapana jäsentää kotihoidon, mutta myös muidenkin sote-aloilla tarvittavaa ammattienvälistä yhteistyöosaamista (interprofessional). Hankkeessa työnalla oleva osaamiskartta tulee rakentumaan Hyvissä handuissa himassa -hankkeessa tuotettujen osaamisen painopisteiden ympärille.   [1] Tepponen, Merja 2009. Kotihoidon integrointi ja laatu. Integration and Quality of Home care. Väitöskirja. Terveyshallinnon ja -talouden laitos. Kuopion yliopisto. Kuopio University Publications E. Social Sciences 171. 2009. Luettu 2.4.2021. https://epublications.uef.fi/pub/urn_isbn_978-951-27-1301-1/urn_isbn_978-951-27-1301-1.pdf [2] Valvira (https://www.valvira.fi/sosiaalihuolto/sosiaalihuollon-palvelut/kotiin-annettavat-palvelut) [3] Kotihoito kuuluu sosiaalipalveluihin, perustuen yksilöllisen palvelutarpeen arvioinnin. (https://stm.fi/sosiaalipalvelujen-saatavuus).Kotihoidon palvelut ovat saajalleen maksullisia. Maksu määräytyy asiakasmaksulain perusteella. (www.valvira.fi). [4] Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2019. Aiheet: Ikääntyminen, Henkilöstön osaaminen vanhuspalveluissa. Luettu 17.5.2021 https://thl.fi/fi/web/ikaantyminen/muuttuvat-vanhuspalvelut/henkiloston-osaaminen-vanhuspalveluissa). [5] Esimerkiksi Metropolian ikäihmisten monialainen asiantuntijatyöryhmä (2019) on luonut ikääntymistä käsittelevän perusopinnon osaamistavoitteet, joiden mukaan eri tutkinnoissa eri opintojaksoilla, jossa käsitellään ikääntymistä, tulisi vahvistaa opiskelijan gerontologista osaamista. ​ [6] (Kuntatyönantajat. Digitalisaation ja uusien toimintatapojen hyödyntäminen vanhusten kotihoidossa - yhteenveto 17.5.2019. https://www.kt.fi/tyon-murros). [7] https://www.metropolia.fi/en/rdi/rdi-projects/itshec [8] Grann, H. 2020. Hoitotyöntekijöiden resilienssi vanhustyön muutoksessa. Gerontologia 3/2020, 277-287. [9] Pirilä, Kaarina & Valtonen, Anu. (2021). Konsultatiivinen toiminta tukee monialaista työskentelyä. Geroblogi (Metropolia AMK). https://blogit.metropolia.fi/geroblogi/2021/03/30/konsultatiivinen-toiminta-tukee-monialaista-tyoskentelya/. [10] Heitto Mari, Karvonen, Hanna, Koskinen, Mari & Mutka Anu (2021). Kehittäjäkumppanuus on enemmän kuin osiensa summa. Geroblogi (Metropolia AMK). https://blogit.metropolia.fi/geroblogi/2021/03/16/kehittajakumppanuus-on-enemman-kuin-osiensa-summa/ Kirjoittajat Carita Hand työskentelee terveysalan lehtorina Metropolia Ammattikorkeakoulussa vastaten gerontologisen hoitotyön opetuksesta ja sen kehittämisestä terveysalalla yhteistyössä eri tutkintojen, verkostojen ja työelämän kanssa. Hän toimii HyMy-kylän Seniorikylän vastuuhenkilönä ja hankeasiantuntijana Hyvissä handuissa himassa -hankkeessa (ESR). Eija Raatikainen työskentelee yliopettajana Metropolian sosiaalisen hyvinvoinnin osaamisalueella. Työnkuvaan kuuluu kansallinen ja kansainvälinen hanketyö. Eija koordinoi Asiakaslähtöiset hyvinvointi- ja terveyspalvelut innovaatiokeskittymän hankesalkkua: Osallisuuden, toimijuuden ja yhteisöllisyyden vahvistaminen. Kirjallisuutta Cederberg, A., Arell-Sundberg, M. & Nummela, A. 2020. Virtuaalinen eDelphi-asiantuntijapaneeli menetelmänä sote-alan tulevaisuuden geneeristen osaamistarpeiden määrittelyssä. https://blogi.savonia.fi/sotetie/2020/09/09/virtuaalinen-edelphi-asiantuntijapaneeli-menetelmana-sote-alan-tulevaisuuden-geneeristen-osaamistarpeiden-maarittelyssa/ Forsius, P., Hammar, T. & Alastalo, H. 2020. Laadukas elämän loppuvaiheen hoito iäkkäiden palveluissa edellyttää kotisairaalan vahvistamista. TUTKIMUKSESTA TIIVIISTI 36/2020. Grann, H. 2020. Hoitotyöntekijöiden resilienssi vanhustyön muutoksessa. Gerontologia 3/2020, 277-287. Harra, T., Sipari, S., Mäkinen, E. 2017. Hyvää tahtova hyvinvointipalvelujen kehittäjäkumppanuus. Teoksessa Pohjola, Anneli & Kairala, Maarit & Lyly, Hannu & Niskala, Asta (toim.): Asiakkaasta kehittäjäksi ja vaikuttajaksi. Asiakkaiden osallisuuden muutos sosiaali- ja terveyspalveluissa. Tampere: Vastapaino Oy. 145-164. Heitto, M., Karvonen, H., Koskinen, M. & Mutka A.2021. Kehittäjäkumppanuus on enemmän kuin osiensa summa. Geroblogi (Metropolia AMK). https://blogit.metropolia.fi/geroblogi/2021/03/16/kehittajakumppanuus-on-enemman-kuin-osiensa-summa/. Luettu 17.3.2021. Holbrook, J.B. 2013. What is interdisciplinary communication? Reflections on the very idea of disciplinary integration. Synthese 190, 1865–1879 . https://doi.org/10.1007/s11229-012-0179-7 Hyvissä handuissa himassa -hanke. https://www.metropolia.fi/fi/tutkimus-kehitys-ja-innovaatiot/hankkeet/hyvissa-handuissa-himassa HIPPA -hanke https://hippa.metropolia.fi/ Holvikivi, J., Huovinen, J., Katajapuu, N., Kinnunen, A., Kiviaho-Tiippana, A., Kuisma, R., Kärkkäinen, R., Leskelä J., Lähteenmäki M., Lällä K., 2021. Scenarios for regeneration of rehabilitation expertise for the future. , In: Publications of Metropolia UAS. TAITO-series, Metropolia University of Applied Sciences. Hägg, T.,  Rantio, M.,  Suikki, P., Vuori, A. & Ivanoff-Lahtela, P. 2007. Hoitotyö kotona, 17. Sanoma Pro Oy. ITSHEC -hanke. https://www.metropolia.fi/en/rdi/rdi-projects/itshec Kokkala, C. 2020. Haavoittuvuuteen liittyvä osaaminen – näkökulma kotona asuvaan ikääntyneeseen. Geroblogi (Metropolia AMK). https://blogit.metropolia.fi/geroblogi/2020/05/06/haavoittuvuuteen-liittyva-osaaminen-nakokulma-kotona-asuvaan-ikaantyneeseen/ Kuntatyönantajat. Digitalisaation ja uusien toimintatapojen hyödyntäminen vanhusten kotihoidossa - yhteenveto 17.5.2019. https://www.kt.fi/tyon-murros). Pirilä, K. & Valtonen, A.2021. Konsultatiivinen toiminta tukee monialaista työskentelyä. Geroblogi (Metropolia AMK). https://blogit.metropolia.fi/geroblogi/2021/03/30/konsultatiivinen-toiminta-tukee-monialaista-tyoskentelya/. Luettu 2.4.2021. Raatikainen, E. 2020. Asiakkaan ainutlaatuinen arki. Geroblogi (Metropolia AMK). https://blogit.metropolia.fi/geroblogi/2020/03/24/asiakkaan-ainutlaatuinen-arki/ Tepponen, M.2009. Kotihoidon integrointi ja laatu. Integration and Quality of Home care. Väitöskirja. Terveyshallinnon ja -talouden laitos. Kuopion yliopisto. Kuopio University Publications E. Social Sciences 171. 2009. Luettu 2.4.2021. https://erepo.uef.fi/handle/123456789/9034 Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2019. Aiheet: Ikääntyminen, Henkilöstön osaaminen vanhuspalveluissa. Luettu 17.5.2021 https://thl.fi/fi/web/ikaantyminen/muuttuvat-vanhuspalvelut/henkiloston-osaaminen-vanhuspalveluissa. Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus 2020–2022. Ohjelma ja hankeopas.  Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2020:3. Väänänen A., Smedlund, A., Törnroos K., Kurki A-L, Soikkanen A, Panganniemi, N.& ja Toppinen-Tanner S. 2020. Ajattelu- ja toimintatapojen muutos. Teoksessa: Hyvinvointia työstä 2030. Työterveyslaitos. Väänänen, A., Smedlund A., Törnroos K. Satka, Mirja, Alanen, Leena, Harrikari, Timo & Pekkarinen, Elina (toim.) (2011) Lapset, nuoret ja muuttuva hallinta. Tampere: Vastapaino., Kurki, A.nna-L., Soikkanen A., Panganniemi, N. & Toppinen-Tanner, S. (2020) Ajattelu- ja toimintatapojen muutos. Teoksessa Kokkinen, L. (toim.) (2020) Hyvinvointia työstä 2030 -luvulla. Skenaarioita suomalaisen työelämän kehityksestä. Työterveyslaitos. Helsinki.    

Lue lisää

Televisio – muistikuntoutujan isäntä vai renki?
11.6.2020
Mirja El Mankari ja Piia Häkkinen

Television ääressä istuminen passivoi kaikkia, mutta erityisesti muistikuntoutujaa. Ärsykkeet television tarjonnan muodossa voivat ruokkia erilaisia harhoja ja virhetulkintoja lisäten ahdistusta varsinkin yksin asuvalla. Pitkäaikaishoivassa taas pitäisi kriittisesti arvioida kenen tarpeista television katsominen lähtee. Onko ryhmäkodissa edes tarvetta televisiolle, mitä lisäarvoa se antaa? Ikääntyvät viettävät runsaasti aikaa television äärellä. Kotona sen katselu on useimmiten oma valinta, mutta palvelutaloon tai ryhmäkotiin muutettaessa, yhteisessä oleskelutilassa sen laittaa päälle ensisijaisesti henkilökunta (Pakkoistumista vai mielekästä arkea). Elokuussa julkaistussa Mediuutisten artikkelissa kerrotaan tuoreesta Sinikka Lotvosen väitöstutkimuksesta, jossa ilmeni, että ikääntyneet kokivat palvelutaloon muuton myötä mahdollisuuden omaa elämää koskevien asioiden päättämisestä vähentyneen. Samassa tutkimuksessa todettiin myös ikääntyneiden toimintakyvyn heikentyneen muuton jälkeen. Vaikuttaako television katselun mahdollinen lisääntyminen tähän? Onko televisiosta tullut vapaa-ajanohjaajan veruke ryhmäkodeissa? Televisio on päällä lähes aina. Se tuottaa äänellään taustamelua ja saattaa ikääntyneen heikentyneen kuulon vuoksi häiritä kommunikointia sekä muiden äänien kuulemista. Muistikuntoutujille epäselvä äänimaailma voi aiheuttaa levottomuutta ja turvattomuuden tunnetta. Televisio-ohjelmien väkivaltaisuus ja jännitys voivat altistaa katsojan stressille, joka on myrkkyä aivoille. Muistikuntoutujille se aiheuttaa erityisesti ahdistusta. Brittitutkimuksen mukaan yllättäen saippuasarjoissa on laskettu olevan 2,1–11,5 väkivaltaista kohtausta tunnissa (Fancourt & Steptoe 2019). Päivittäinen televisionkatselu passivoi ja vie ennenaikaiseen hautaan Yksi itsenäinen kokonaiskuolleisuuteen vaikuttava riskitekijä on päivittäinen passiivinen istuminen. Kaikista passiivisimpana istumisen muotona pidetään television katselua, sillä sitä voidaan pitää erityisen passiivisena, jos sitä vertaa esimerkiksi käsitöiden tekemiseen tai lukemiseen, kertoo Suomen lääkärilehdessä vuonna 2014 julkaistu tutkimusartikkeli (Vasankari 2014). Sen mukaan päivittäinen television katselu kasvattaa kokonaiskuolleisuuden riskiä 15 %:sta jopa 40 %:een, jos siihen vietetty aika on 8–11 tuntia päivässä, verrattuna niihin, joilla aika on alle neljä tuntia päivässä. Television katselu poikkeaa muusta istumisesta siinä, että se passivoi fyysisesti sekä henkisesti. Yli viisikymppisillä television katselu vaikuttaa myös kognitiivisten kykyjen heikentymiseen. Yhtenä syynä tähän on arveltu olevan se, että television katseluun vietetty aika on pois jostain muusta kehittävämmästä ajanvietteestä. Valveillaoloaikana tapahtuva runsas television katselu ja muu liikkumattomuus saa aikaan terveyshaittoja, passivoi ja vaikuttaa pitkällä aikavälillä toimintakyvyn heikkenemiseen. Istuminen kuormittaa yksipuolisesti kehon tukirakenteita ja passivoi suuria lihasryhmiä. Tällöin lihakset kuluttavat vähän energiaa, mistä seuraa harmia kehon aineenvaihdunnalle. Pitkällä aikavälillä istuminen vaikuttaa kehon lihastasapainoon vetäen ylävartaloa kumaraan esimerkiksi seisoessa ja kävellessä. Kun istuessa reiden takaosassa paine lisääntyy, alaraajojen aineenvaihdunta vaikeutuu. Lisäksi istuminen vaikuttaa energian kulutusta vähentävästi. (Heiskanen 2014.) Televisio harhoja ruokkimassa Liialliset ympäristön ärsykkeet voivat aiheuttaa harhoja ja virhetulkintoja muistikuntoutujalle. Television pauhatessa samassa tilassa ei muistikuntoutuja välttämättä ymmärrä mistä television äänet tulevat, vaan hän voi luulla huoneessa olevan muita ihmisiä. Tämä voi johtaa yksipuoliseen keskusteluun ja turhautumiseen, kun äänet eivät vastaakaan takaisin. Riippuu yksilöstä ja tilanteesta onko tämä sinänsä haitallista. Muistikuntoutujan todellisuudessa Kauniiden ja rohkeiden Ridge Forrester voi olla läheistä sukua, eikä jokapäiväisen televisiosarjan tähti. Muistiliiton ohjeistuksen mukaan tällöin ei ole tarvetta korjata käsitystä, mutta jos harhaluulo aiheuttaa ilmiselvää ahdistusta, on syytä rauhoitella ikääntynyttä ja kertoa totuus (Muistiliitto 2017). Keinoja kokeiltavaksi: Jos televisiota katsotaan, se olisi hyvä tehdä yhdessä muistikuntoutujan kanssa. Säännölliset liikuntatauot ovat hyviä katkaisemaan istumista ja paikallaan oloa. Pysähdytään miettimään: tarvitaanko ryhmäkodissa televisiota? Viikko ilman olisi varmasti kokeilemisen arvoinen! Mitä kokeilusta voisi seurata? Kirjoittajat: Mirja El Mankari, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Piia Häkkinen, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet: Fancourt, Daisy & Steptoe, Andrew 2019. Television viewing and cognitive decline in older age. <https://www.nature.com/articles/s41598-019-39354-4> . Luettu 27.10.2019. Heiskanen, Jukka-Pekka 2014. Mikä siinä istumisessa on niin vaarallista? Asiantuntija vastaa. Tiede artikkeli yle.fi julkaistu 20.1.2014. <https://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/01/20/mika-siina-istumisessa-niin-vaarallista-asiantuntija-vastaa>. Luettu 27.10.2019. Muistiliitto 2017. Vaikeat tilanteet. Muistisairaan ihmisen kohtaaminen. <https://www.muistiliitto.fi/fi/muistisairaudet/erityiskysymyksia/muistisairaan-ihmisen-kohtaaminen/vaikeat-tilanteet>. Luettu 4.10.2019. Vasankari, Tommi 2014. Runsas istuminen lisää kuolemanriskiä. Tutkimusartikkeli Suomen lääkärilehti 2014; 69(25–32). 1893–1896. <https://docplayer.fi/1551825-Runsas-istuminen-lisaa-kuolemanriskia.html >. Luettu 27.10.2019.

Lue lisää

Muistiasiakas ruokailutilanteessa
19.2.2020
Sanna Huhtamo, Laura Korsisaari ja Päivi Närhi

Päivätoiminnan ruokailutilat eivät välttämättä aina toimi. Ne ovat usein ahtaat ja huoneessa saattaa olla samaan aikaan toistakymmentä asiakasta. Eri aisteille syntyy paljon ylimääräistä kuormitusta ja itsenäinen toimiminen vaikeutuu. Ympäristön tulisi siis olla mahdollisimman aistiystävällinen ja esteetön. Esteettömyys tarkoittaa, että asiakkaan kaikki aistit (näkö, kuulo, haju, maku, tunto) huomioidaan. Toimintaympäristö voi osaltaan tukea, mahdollistaa, rajoittaa tai estää ikäihmisen toimijuutta.  Olemme opiskelijoina havainneet työharjoitteluissa puutteita ruokailutiloissa, joissa tapahtuu päivän yksi merkityksellisimmistä hetkistä ja kohtaamisista. Ruokailutilanne voi toisinaan olla melko kaoottinen. Jokaisella on jonkin asteinen muistisairaus ja pulmia liikkumisessa. Tästä huolimatta ikäihmisellä on halu toimia mahdollisimman itsenäisesti ja parhaansa mukaan toimintakykynsä puitteissa. Miten tätä toimintakykyä voitaisiin tukea? Muistiasiakkaan kanssa työskennellessä on tärkeää huomioida ennen kaikkea ihmisen yksilölliset tarpeet ja olemassa olevat voimavarat. Aistien heikkeneminen vaikuttaa ympäristön havainnoimiseen ja turvallisuuden tunteeseen sekä elämän mielekkääksi kokemiseen ja vuorovaikutukseen toisten ihmisten kanssa. (Freiherr ym. 2013.) Pienilläkin moniaistisuuden huomioivilla muutoksilla voidaan ruokailutiloista saada merkittävästi toimivampi kokonaisuus. Kilinää, kolinaa ja hämäriä hetkiä Keittiöstä tuodaan ruokailutilaan kovaan ääneen huriseva ruokakärry. Ovia paiskitaan, astiat kilisevät, taustalla soi radio. Ruokailutilassa voi myös olla buffet-tyylinen linjasto, joka syvyysnäön heikentyessä tuottaa vaikeuksia hahmottaa, mistä ja miten kutakin ruokalajia voi ottaa. Tilassa voi olla hoitohenkilökunnan lisäksi myös omaisia, opiskelijoita ja työkokeilijoita. Kuuleeko kukaan avunpyyntöä meluisassa toimintaympäristössä? Jääkö asiakas huomiotta epäonnistumisentunteen valassa seisomaan paikoilleen, kun ei osaa toimia? Aistiystävällinen ympäristö edistää toimijuutta ja osallisuutta Looginen ja tarkoituksenmukainen ympäristön suunnittelu edistää kognitiivista esteettömyyttä, mikä on erityisen tärkeää, kun asiakkaan aistit tai tiedonkäsittelyn kyvyt ovat heikentyneet (Säikkä 2018: 43–46). Toimiva fyysinen toimintaympäristö vaikuttaa myös ihmisen turvallisuuden tunteeseen. Ideaalissa toimintaympäristössä ympäristö tarjoaa kiinnekohtia mahdollisimman monille aisteille. Tällöin esimerkiksi yhden aistin toimintavajautta voidaan kompensoida toisen aistin havainnoilla. (Siitonen 2016: 537.) Hyvällä ympäristösuunnitelulla voidaan mm. vähentää ympäristön tapaturma-alttiutta, varsinkin muistiasiakkaiden kanssa toimiessa tämän seikan huomioiminen korostuu. (Siitonen 2016: 534–537.) Ympäristön tulee tarjota ja antaa asiakkaalle riittävästi mahdollisuuksia yrittää itse. Ympäristötekijöiden huomioimisella voidaan mahdollistaa myös muistiasiakkaan omien vahvuuksien käyttö sekä tukea hänen osallisuuttaan ja toimijuuttaan. Toimivuutta jo pienillä muutoksilla Värikkäillä verhoilla ja pöytäliinoilla sekä tauluilla saadaan tuotua ruokatilaan eloa mutta myös parannettua tilan akustiikkaa. Huonekalujen materiaaleihin kannattaa panostaa, esim. sammaleen vihreä ja pörröisenpehmeä istuinosa voi aktivoida muistelemaan eväsretkiä metsässä, mutta innostaa myös toimimaan aktiivisesti ruokatilanteessa. Oikeanlaisella valaistuksella, värivalinnoilla ja kontrasteilla voidaan tukea ikäihmisen hahmottamista. Kaunis kattaus, kukat, viherkasvit ja kynttilät luovat arjen ruokailutilanteeseen positiivisen tunnelman. Myös yksilöllisen annoskoon huomioiminen innostaa osaltaan syömään ja nauttimaan yhteisestä ruokahetkestä. Tuoreen pullan ja kahvin tuoksut saavat tunteet ja muistot heräämään. Ruokatiloista saa pienilläkin muutoksilla merkittävästi toimivamman ja aistiystävällisen kokonaisuuden. Kirjoittajat: Sanna Huhtamo, Laura Korsisaari ja Päivi Närhi, geronomi (AMK) -opiskelijat, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet: Freiherr, Jessica & Lundström, Johan N. & Habel, Ute & Reetz, Kathrin 2013. Multisensory integration mechanisms during aging. Saatavana osoitteesta: <https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC3861780/>. Luettu 21.10.2019. Satakunnan ammattikorkeakoulu. Tilojen esteettömyyskartoitus aistit huomioiden. Tarkistuslista avuksi. Sarja D, Muut julkaisut 9/2014. Saatavana osoitteesta: https://www.samk.fi/wp-content/uploads/2016/06/Esteettomyys_Tilojen_esteettomyyden_tarkistuslista_julkaisu-1.pdf. Luettu 27.8.2019. Siitonen,Tuomo. 2016. Elinympäristön kehittäminen. Teoksessa Heikkinen, Eino – Jyrkämä, Jyrki – Rantanen, Taina (toim.): Gerontologia. Helsinki: Duodecim. Säikkä, Marja 2018. Ikääntyvät maahanmuuttajat palvelukeskuksen asiakkaina. Opinnäytetyö. Laurea YAMK. Saatavana osoitteessa: https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/159277/Ikaantyvat%20maahanmuuttajat%20palvelukeskuksen%20asiakkaina%20Marja%20Saikka%202018.pdf?sequence=1&isAllowed=y.  Luettu 6.9.2019.

Lue lisää

Hyvä lyhytaikaishoito palvelee sekä omaishoitajaa että muistisairauteen sairastunutta
16.1.2020
Laura Närhi

Vaellusretki Lapin maisemissa, mielenkiintoinen kahvipöytäkeskustelu, kanojen hoito ja ruokkiminen, mukava lukunurkkaus erillisellä lampulla ja sopivan tukevalla nojatuolilla tai rauhallinen hetki takkatulen loisteessa. Tässä on esimerkkejä käyttäjien näkökulmasta lyhytaikaishoidosta, jonne olisi mukava mennä ja jossa voisi viihtyä. Miten nämä toteutuvat intervalli- eli lyhytaikaishoidon yksiköissä Suomessa? Omaishoitaja tarvitsee tukea omaishoitajana toimimiseen. Omaishoitajan vapaapäivät ovat yksi tärkeä keino tukea omaishoitajan jaksamista. Omaishoitajien hyvinvointia ja jaksamista kannattaa tukea, sillä omaishoidon taloudellinen merkitys on yhteiskunnalle on suuri (Shemeikka & Buchert & Pitkänen & Pehkonen-Elmi & Kettunen 2017). Omaishoitajista kuitenkin vain noin puolet käyttää heille kuuluvia lakisääteisiä vapaapäiviään (Surakka 2012; Linnosmaa & Jokinen & Vilkko & Noro & Siljander 2014; Leppäaho & Kehusmaa & Jokinen & Luomala & Luoma 2019). Sijaishoidon järjestämisen tavat eivät ole muuttuneet vuonna 2006 toteutetun kuntakyselyn jälkeen, vaikka tiedossa on, että omaishoitajat jättävät vapaansa käyttämättä sopimattomien sijaishoitovaihtoehtojen vuoksi. (Linnosmaa ym. 2014.) Omaishoitomuistiperheen tarpeita vastaamaton lyhytaikaishoito Tutkimuksellisessa kehittämistyössäni haastatteluissa syiksi olla käyttämättä omaishoitajan vapaapäiviä nousi mm. muistisairauteen sairastuneen haluttomuus mennä lyhytaikaishoitoon, lyhytaikaishoidossa viihtymättömyys, tekemisen ja keskustelukaverin puute, laitosmainen ympäristö sekä muistisairauteen sairastuneen kokemus kuin olisi vankilassa lukkojen takana. Nämä ovat linjassa lyhytaikaishoitoa koskevien aikaisempien tutkimusten kanssa. Tutkimukset ovat osoittaneet, että omaishoitajan vapaapäivien käyttöä ovat estäneet hoidettavan haluttomuus mennä lyhytaikaishoitoon ja omaishoitajan huoli viedä hoidettava hoitoon (Surakka 2012), laitoshoitopainotteisuus (Linnosmaa ym. 2014) sekä huonot kokemukset siitä, että hoidettava kotiutuu lyhytaikaishoidosta huonokuntoisempana kuin oli sinne mennessä (Salin 2008). Hyvän lyhytaikaishoidon tuntomerkit Tutkimuksellisessa kehittämistyössäni toteutettiin kaksi lyhytaikaishoidon kehittämiseen tähtäävää kehittämistyöpajaa yhdessä muistisairauteen sairastuneiden, heidän läheistensä ja lyhytaikaishoidossa työskentelevien hoitajien kanssa. Työpajan tuloksena tehtiin ehdotus: Hyvän lyhytaikaishoidon tuntomerkit. Kehittämisideoita tuli runsaasti, joten mainitsen tässä vain muutamia. Tärkeänä pidettiin laitosmaisuuden purkamista ja pienempiä yksiköitä. Pienemmät yksiköt nähtiin rauhallisempina, henkilökohtaisempina, viihtyisämpinä ja kodinomaisempina sekä luottamussuhteen muodostaminen hoitajiin nähtiin helpompana. Osallistaminen ja osallistuminen arkisiin askareisiin nähtiin tärkeänä. Niiden nähtiin lisäävän muistisairauteen sairastuneen omanarvon tunnetta ja hyödylliseksi kokemisen tunnetta, ylläpitävän toimintakykyä sekä aktivoivan aivoja. Myös Hurnasti, Topo ja Mönkäre (2014) ovat todenneet, että osallistuminen arkisiin askareisiin tukee toimintakyvyn ylläpysymistä ja elämänlaatua (Hurnasti & Topo & Mönkäre 2014). Toiminta toivottiin toteutettavan pienryhmissä. Esimerkiksi muistisairauteen sairastuneen toive vaellusretkestä Lapissa ideoitiin toteutettavaksi kuvaesityksenä tarinan sekä muistisairauteen sairastuneiden muistojen ja kertomusten kera osallistavana toimintahetkenä. Eläinten hyödyntämistä toivottiin myös. Eläimet nähtiin yhtenä motivointikeinona liikkumiseen ja toimimiseen. Aktiivisen toiminnan on todettu vaikuttavan positiivisesti muistisairauteen sairastuneen mielialaan, levottomuuteen, sosiaalisiin suhteisiin sekä tunteeseen merkityksellisyydestä (Smita & De Langec & Willemsea & Twiskd & Pota 2016). Muistisairaat henkilöt hyötyvät säännöllisestä liikkumisesta samalla tavalla kuin muutkin ihmiset, ja liikkumisen on todettu aktivoivan aivojen alueita tehokkaasti (Folder 2014). Yksilölliset ratkaisut lyhytaikaishoidon toteuttamiseksi Omaishoitajat toivoivat yksilöllisten toiveiden huomioimista vapaiden käytön mahdollistamiseksi. Näitä olivat esimerkiksi mahdollisuus hakea sairastunut iltaisin kotiin ja tuoda aamuisin takaisin tai se, että tuttu hoitaja hakisi sairastuneen lyhytaikaishoitoon. Ylipäätään toivottiin sairastuneen historian tuntemista ja hyödyntämistä lyhytaikaishoidossa. Lyhytaikaishoito on toteutunut aika lailla samanlaisena jo vuosia (vrt. Linnosmaa ym. 2014.). Olisiko jo aika muuttaa ajatusmalleja ja kokeilla jotain uutta? On helpompaa kesyttää villi idea käyttökelposeksi ratkaisuksi kuin kehittää kesy idea hyväksi uudeksi ratkaisuksi. Edward De Bono. (Ojasalo & Moilanen & Ritalahti 2014.) Jokainen muistiperhe on yksilöllinen ja kaikille ei sovi samanlainen tapa käyttää lyhytaikaishoitoa. Sointu (2016) painottaakin, että omaishoitajien palvelut tulisi suunnitella yksilöllisesti, jotta omaishoitajilla olisi todellinen mahdollisuus käyttää jaksamista tukevia vapaapäiviä (Sointu 2016). Kirjoittaja: Laura Närhi, toimintaterapeutti ja vanhustyön ylempi AMK -opiskelija Lähteet: Forder, Marjo 2014. Muistisairaan fyysinen toimintakyky. Teoksessa Hallikainen, Merja & Mönkäre, Riitta & Nukari, Toini & Forder, Marjo (toim.): Muistisairaan kuntouttava hoito. Helsinki: Duedecim. 107−120. Hurnasti, Tuula & Topo, Päivi & Mönkäre, Riitta 2014.Muistisairaan hyvä arki. Muistisairaan päivittäisten toimien sujuminen. Teoksessa Hallikainen, Merja & Mönkäre, Riitta & Nukari, Toini & Forder, Marjo (toim.): Muistisairaan kuntouttava hoito. Helsinki: Duedecim. 131−156. Linnosmaa, Ismo & Jokinen, Sari & Vilkko, Anni & Noro, Anja & Siljander, Eero 2014. Omaishoidon tuki. Selvitys omaishoidon tuen palkkioista ja palveluista kunnissa vuonna 2012. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, raportti 9/2014. <http://www.julkari.fi/handle/10024/125550>. Luettu 24.3.2019. Leppäaho, Suvi & Kehusmaa, Sari & Jokinen, Sari & Luomala, Oskari & Luoma, Minna-Liisa 2019. Kaikenikäisten omaishoito – Omais- ja perhehoidon kysely 2018. Teoksessa Anja Noro (toim.): Omais- ja perhehoidon kehitys vuosina 2015−2018. Päätelmät ja suositukset jatkotoimenpiteiksi. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. 25−36. <http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/161377/R_61_2018_OMPE_11022019.pdf?sequence=1&isAllowed=y>.  Luettu 4.4.2019. Ojasalo, Katri & Moilanen, Teemu & Ritalahti, Jarmo 2014. Kehittämistyön menetelmät: uudenlaista osaamista liiketoimintaan. 3. uudistettu painos. Helsinki: Sanomapro. Salin, Sirpa 2008. Lyhytaikaisen laitoshoidon reaalimalli vanhuksen kotihoidon osana. Tampere: Tampereen yliopisto. 51−61. Shemeikka, Riikka & Buchert, Ulla & Pitkänen, Sari & Pehkonen-Elmi, Tuula & Kettunen, Aija 2017. Omaishoitajien tarvitsemat tukitoimet tehtävässä selviytymiseen. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 37/2017. <https://omaishoitajat.fi/wp-content/uploads/2017/03/37_Omaishoitajien-tarvitsemat-tukitoimet-teht%C3%A4v%C3%A4ss%C3%A4-selviytymiseen_.pdf>. Luettu 19.11.2019. Smita, Dieneke & De Langec, Jacomine & Willemsea, Bernadette & Twiskd, Jos & Pota, Anne Margriet 2016. Activity involvement and quality of life of people at different stages of dementia in long term care facilities. Aging & Mental Health 20 (1). 100−109. Saatavana sähköisesti vain tunnuksilla. Luettu 5.10.2019. Sointu, Liina 2016. Hoiva suhteessa. Tutkimus puolisoaan hoivaavien arjesta. Tampere: Tampereen yliopisto. Saatavana sähköisesti osoitteessa: <http://tampub.uta.fi/handle/10024/99617>. Luettu 23.3.2019. Surakka, Jukka 2012. SUFACARE – Supporting Family Caregivers and Receivers. Omaishoitajien ja hoidettavien tukeminen koulutuksen, käytännön tukitoimien ja osallisuuden avulla Suomessa ja Virossa. Helsinki: Arcada Publications 4/2012.

Lue lisää

Kuule minua, digitaalisten palveluiden ja tuotteiden suunnittelija
16.12.2019
Johanna Juola

Olen 87-vuotias kuulovammainen ja käytän kuulokojetta päivittäin. En kuule kunnolla, kun palovaroittimeni tai ovikelloni soi. En pysy keskustelussa mukana, kun puhujia on useita ja kaikki puhuvat yhtä aikaa. Kuulokojeeni ei aina erota taustamelusta sinun puhettasi. Kuule minua, kun kerron, miten voit auttaa minua kuulemaan.” Kuulovammaa kuvataan usein näkymättömäksi vammaksi, koska se ei näy ihmisestä ulospäin. Kuulovamma kuitenkin vaikuttaa ihmisen elämään monella osa-alueella. Ikääntyneellä kuulovammaisella on haasteita toimintakyvyssä, päivittäisessä elämässä ja sosiaalisessa kanssakäymisessä (Hannula 2011; Sorri & Huttunen 2016). Kuuloaistin ollessa heikentynyt, pelkällä äänellä annettu viesti vääristyy tai jää kokonaan huomioimatta. Ulkopuolisuuden tunne ja turhautuminen lisääntyvät ja sosiaalinen elämä kaventuu, kun ei kuule, mitä puhutaan tai kuulee vain osia keskustelusta. (Friauf 2014.) Näiden seikkojen vuoksi ikääntyneillä kuulovammaisilla on palveluiden ja tuotteiden suhteen erilaisia tarpeita. Näistä tarpeista on koostettu suositukset siitä, miten ikääntynyt kuulovammainen tulee ottaa huomiin suunniteltaessa ja kehitettäessä digitaalisia palveluita ja tuotteita. Suositukset on koostettu haastattelemalla Myllypuron monipuolisen palvelukeskuksen ikääntyneitä kuulovammaisia asiakkaita ja heidän kanssaan työskenteleviä hoito- ja kuntoutusalan ammattilaisia. Haastatteluiden lisäksi HIPPA- Hyvinvointia ja parempaa palveluasumista digitalisaation avulla -hankeen lokakuun 2019 Helsingin kehittäjäklubifoorumin osallistujat ovat arvioineet suositukset ja antaneet niistä kirjallista palautetta. Suositukset Suositukset ovat jaettu neljäksi teemaksi. Jokaisen teeman alle on nostettu asioita ikääntyneen kuulovammaisen tarpeista ja haasteista. Suositukset toimivat muistilistana asioista, joita on hyvä ottaa huomioon suunniteltaessa ja toteutettaessa ikääntyneille ja erityisesti ikääntyneille kuulovammaisille suunnattuja digitaalisia palveluita ja tuotteita. Suositukset teemoittain: Ikääntyneen huomioimisen keskeinen asia on ottaa ikääntynyt mukaan häntä koskeviin asioihin ja päätöksen tekoon. Vertaisten, läheisten ja ammattilaisten tuen tiedostaminen ja tuen hyödyntäminen prosessin eri vaiheissa tukee ikääntyneen omaa toimijuutta. Ikääntyneiden kuulovammaisen tarpeet liittyvät päivittäiseen elämään ja siihen liittyviin asioihin. Sosiaalinen kanssakäyminen ja osallistumisen mahdollistaminen ovat tärkeässä roolissa ikääntyneen arjessa. Ikääntynyt kuulovammainen haluaa ja tarvitsee tukea sekä tietoa palveluista ja tuotteista sekä niiden sisällöistä. Digitaalisten palveluiden ja tuotteiden kehittämisessä huomioitavaa on, että palvelun tai tuotteen digitaalisuus on vain yksi ominaisuus, jonka merkitys on ikääntyneelle kuulovammaiselle vähäinen. Ikääntynyt kuulovammainen haluaa palvelun ja tuotteen olevan yksinkertainen ja toimintavarma, ja sen käytettävyyden pitää olla siihen toimintaan, johon se on tarkoitettu. Ikääntynyt kuulovammainen hyötyy ennaltaehkäisevistä toiminnasta silloin, kun otetaan käyttöön uusi palvelu tai tuote. Näin ikääntynyt kuulovammainen saa riittävästi aikaa asian opetteluun ennen mahdollista toimintakyvyn muutoksia. Konkreettisia tarpeita palveluille ja tuotteille kohdassa on tiivistetysti neljä konkreettista asiaa, jotka nousivat ikääntyneiden kuulovammaisten ja ammattilaisten haastatteluissa esille. Nämä asiat ovat sellaisia, että ne ovat hyödyllisiä kaikille ikääntyneille riippumatta toimintakyvyn haasteista. Lisäksi näiden kohtien toteuttaminen palveluiden ja tuotteiden tuottamisessa on asiakaslähtöistä. Erilaisia tuotteita ja palveluita suunniteltaessa varsinkin ikääntyneille lähtökohtana tulee olla palvelun käyttäjä eivätkä esimerkiksi teknologiset ja digitaaliset mahdollisuudet. Palvelun tai tuotteen tarve lähtee siis aina käyttäjästä. (Leikas 2014; Raappana & Melkas 2009.) Aktiivista toimijuutta Ikääntyneen kuulovammaisen ja heidän kanssaan työskentelevien ammattilaisten mukaan ottaminen digitaalisten palveluiden ja tuotteiden suunnittelemiseen ja kehittämiseen antaa yritykselle ensiarvoisen tärkeää tietoa suhteessa palvelun tai tuotteen tarvitsemiin ominaisuuksiin. Käyttäjiltä saatu tieto auttaa tuottamaan palveluita ja tuotteita oikeaan tarpeeseen. Ikääntyneet kuulovammaiset ja ammattilaiset hyötyvät erilaisesta tuesta, jota he saavat vertaisilta, läheisiltä, ikääntyneiden omaisilta ja kollegoiltaan. Toimintakyvyn ylläpidon näkökulmasta palvelut ja tuotteet on saatava ikääntyneiden käyttöön jo mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ennen kuin toimintakyvyn vajaus kasvaa liian suureksi. Ikääntynyt kuulovammainen haluaa olla myös elämänsä ehtoopuolella aktiivinen toimija omien taitojensa ja kykyjensä mukaan. Nykyisille palveluiden piirissä oleville sukupolville ei ole tärkeää palvelun tai tuotteen tuottamistapa, vaan tärkeäksi nousee palvelun ja tuotteen tarkoituksenmukaisuus siihen toimintaan, mihin se on tarkoitettu. Ikääntynyt kuulovammainen haluaa siis olla toimija elämänsä loppuun saakka omista fyysisistä, psyykkisistä ja sosiaalisista rajoituksista huolimatta. Ota heidät siis mukaan suunnitelmiisi! Kirjoittaja: Johanna Juola, toimintaterapeutti (AMK) ja Metropolia Ammattikorkeakoulun vanhustyön ylempi AMK -tutkinto-ohjelmasta joulukuussa 2019 valmistunut, ikääntyneiden kuuloasioihin erikoistunut vanhustyön ammattilainen. Teksti ja kuvat: Johanna Juola Lähteet: Friauf, E. 2014. Hearing. e-Neuroforum 3∙2014. Saatavana osoitteessa: https://link.springer.com/content/pdf/10.1007%2Fs13295-014-0062-8.pdf Hannula, Samuli 2011.  Hearing among older adults ─ an epidemological study. Acta University Oulu D1132. Oulu: Oulun yliopisto. Saatavana osoitteessa: http://jultika.oulu.fi/Record/isbn978-951-42-9632-1 HIPPA-hyvinvointia ja parempaa palveluasumista digitalisaation avulla 2018. Saatavana osoitteessa:  https://hippa.metropolia.fi/ Leikas, Jaana 2014. Ihmislähtöinen kokonaisvaltainen suunnittelu. Teoksessa Leikas, Jaana (toim.): Ikäteknologia. Vanhustyön keskusliitto – Centralförbundet för de gamlas väl. Tutkimuksia 2, 2014. Vanhustyön keskusliitto. Raappana, Anu & Melkas, Helinä 2009. Teknologian hallittu käyttö vanhuspalveluissa. Opas teknologia päätösten ja teknologian käytön tueksi. Lahti: Lappeenrannan teknillinen yliopisto. Saatavana osoitteessa: http://www.sosiaalikollega.fi/hankkeet/toimiva-kotihoito-lappiin/teknologia/toimiva-kotihoito-lappiin/teknologia/esitteet-1/opas_teknologiapaatosten_ja_teknologian_kayton_tueksi Sorri, Martti & Huttunen, Kerttu 2016. Kuulo. Teoksessa Heikkinen, Eino & Jyrkämä, Jyrki & Rantanen, Taina (toim.): Gerontologia. 3. ─4. painos. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim.

Lue lisää

Gerontologian erityiskysymyksiä – näkökulmana ikääntyneiden näkövammaisuus
21.8.2019
Sara Syrjä, Arja Törnroos ja Laura Tolkkinen

Väestön vanheneminen on yksi aikamme suurimpia yhteiskunnallisia haasteita. Näkövammaisuus Suomessa, kuten muissakin korkean elintason maissa Länsi-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa, painottuu ikääntyneisiin, koska valtaosa näkövammaisuuteen johtavista taudeista kehittyy vasta ikääntyneenä. Iäkkäiden näkövammaisten ihmisten määrän lisääntymisellä on vaikutuksia palvelurakenteeseen, yhdyskuntasuunnitteluun ja elinkeinoelämään. Näkövammaisten määrä vähenee Suomessa – entä ikääntyneet? Rekisteröityjen näkövammaisten keski-ikä Suomessa on 79 vuotta. Viime vuosina THL:n Näkövammarekisteriin tulleista uusista ilmoituksista runsaat 80–85 % on koskenut 65 vuotta täyttäneitä. Jos oletetaan, että Suomessa on 55 000 näkövammaista, heistä rekisterin ikäjakaumien perusteella jopa 45 000 on ikääntyneitä. Suurin osa heistä on naisia. Näköongelmaisia eli heikentyneen näön omaavia on tutkimuksen mukaan 173 000, joihin moni ikäihminen kuuluu. Näkövammainen ihminen voi olla heikkonäköinen tai sokea. Näkövammaiseksi ei luokitella ihmistä, jonka näkökyky pystytään korjaamaan laseilla normaaliksi tai jos toisessa silmässä on normaali näkö. Ilmeisesti yleisimmän näkövammaisuuden aiheuttajan, verkkokalvon rappeuman hoidossa saavutettu edistys on vaikuttanut näkövammaisuuden kasvun laskuun. Ikääntyneille tehdään aiempaa enemmän näöntarkastuksia ja erilaisiin silmäkirurgisiin toimenpiteisiin, esim. kaihileikkauksiin, pääsy on helpottunut. Näkemistä helpottavat apuvälineet ovat kehittyneet ja myös kalliiden lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineiden saanti on parantunut.  Silmälasien saatavuus on parantunut, ja hinnat ovat kilpailun vuoksi laskeneet. Tilannetta parantavat myös ikääntyneiden parantuneet eläkkeet ja pienituloisimmilla takuueläkkeen käyttöönotto. On arvioitu, että väestön ikääntyminen tulisi lisäämään näkövammaisuutta Suomessa lähivuosikymmeninä. Tilanne tulee muuttumaan, kun suuret ikäluokat saavuttavat 70–80 vuoden iän, jolloin näkövammaisuutta aiheuttavat sairaudet yleistyvät. Ikääntyneiden (65 vuotta täyttäneiden) ylivoimaisesti yleisin näkövamman diagnoosi on silmänpohjan rappeuma, joka kattaa 59 % kaikista diagnooseista. Näkövammaisten ikäihmisten asema paranee vammaispalvelulaissa Monitieteinen gerontologia auttaa ymmärtämään, ettei ikääntyneiden henkilöiden näkövammautumisessa ei ole kysymys tavanomaisesta ikääntymiseen liittyvästä toimintakyvyn heikkenemisestä. Sokeus ei ole koskaan ihmiselle normaali tila, vaan kyse on aina vammaisuudesta, myös ikääntyneenä. Vain pieni osa ikääntyneistä ihmisistä näkövammautuu. Suomessa on edelleen turhaa näköongelmaisuutta, kun erityisesti haja-asutusalueilla yksin asuvat ikääntyneet henkilöt eivät ole riittävän silmäterveydenhuollon piirissä. Hoitoon pääsy, hoitokäytännöt ja -resurssit kaipaavat yhtenäistämistä.  Tarvitaan myös tiedolla johtamista: iäkkäinä näkövammautuneilla vaikuttaa olevan nuorella iällä vammautuneisiin verrattuna enemmän puutteita palvelujen ja tukitoimien saannissa. Iäkkäiden näkövammaisten on myös hankalaa saada terveydenhoitoon suuntautuneilta palveluilta tukea autonomialleen. Näkövammaiset vanhukset ovat olleet väliinputoajia – mutta valoa on näkyvissä, sillä heidän asemansa parantuu uudessa vammaispalvelulaissa, kun palveluntarve ei enää uudessa laissa perustu diagnoosiin ja ikään. Tämä on oikea suunta: kohti jokaisen itsenäistä suoriutumista ja itsemääräämisoikeutta. Kirjoittajat: Sara Syrjä, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Arja Törnroos, vanhustyön asiantuntija, Näkövammaisten liitto ry Laura Tolkkinen, sosiaaliturvapäällikkö, Näkövammaisten liitto ry Linkkejä ja taustamateriaalia: Näkövammarekisteri: https://www.nkl.fi/fi/etusivu/nakeminen/nvrek Näkövammaisten liitto ry – Vanhukset Suomen lainsäädännössä: https://www.nkl.fi/fi/etusivu/palvelut_nakovammaisille/sosiaaliturva_ja_neuvonta/kenelta_saat_apua/kuukausitiedotteet/vanhukset-suomen-lainsaadannossa THL-blogi – Näkövammaisuus vähenee: https://blogi.thl.fi/nakovammaisuus-vahenee/ Näkövammaisen palveluopas 2019: www.nkl.fi/palveluopas

Lue lisää

Heikennämmekö yleistyksillä ikääntyvän asemaa?
9.8.2019
Tiia Nurminen

”Voi, musta on tullut vanha!” huudahdamme helposti, jos jokin arkisessa toiminnassamme ei suju toivotulla tavalla. Kyseinen lause sisältää tiettyä puhekielen leikillisyyttä, mutta piileekö siinä sanoma, jolla alennamme ikääntymisen arvokkuutta tiedostamattamme? Meidän olisi hyvä pysähtyä miettimään, syyllistymmekö liian herkästi yleistyksiin, joilla korostamme iän myötä ilmaantuvia heikkouksia. Kyseisestä viattoman ja harmittoman huudahduksen sanomasta voimme tulkita, että ikääntyessä heikkenemme, haurastumme, sairastumme ja menetämme kognitiota. Tällaisissa huudahduksissa ajattelemattomasti halvennamme vanhuutta ajanjaksoksi, joka koostuu osaamattomuudesta ja raihnaisuudesta, jota se ei suinkaan ole. Voisimmekin negatiivisten yleistyksien sijaan korostaa niitä rikkauksia, joita elämä on meille kerryttänyt lapsuudesta lähtien. Meissä kaikissa asuu pieni lapsi Ajan myötä, vääjäämättömästi muuttuva ulkoinen olemuksemme kantaa sisällään monenlaisia kokemuksia. Vaikka lapsia meistä ei enää tulekaan, tunteisiimme vaikuttavat ne lapsuuden kokemukset, joita aika ei ole haalistanut. Sari Valton (2017) ohjelmassa  https://areena.yle.fi/1-4213138 keskustellaan muun muassa siitä, että kaikki koettu kulkee mukanamme ja lapsen minuus on meissä yhä olemassa. Itsellemme merkittävät lapsuuden kokemukset vaikuttavat läpi elämän ja tunne tietyistä elämyksistä on aistittavissa yhä uudelleen: muistelemme sitä, miten mukavaa oli kokeilla pääseekö se pieni kaarnankappale kevätpuron padoista väljemmille vesille tai voimme yhä aistia sen, kuinka hauskaa oli kahlata vesilammikon läpi ja huomata miten syvä siitä oli tullut rankkasateen jälkeen. Tai voimme yhä uudelleen tuntea, miten aurinko lämmittää uintireissussa viilentynyttä ihoamme. Oppia ikä kaikki Muistot voivatkin kaiketi olla hyvin samankaltaisia ihmisen iästä, taustasta ja erilaisuudesta riippumatta. Meidän tulisikin pyrkiä vahvistamaan ymmärrystä ikääntymisestä moniulotteisemmin ja siten, että osaisimme nähdä rikkautena sen kaiken saavutetun tietotaidon ja kokemukset, jota eletty elämä on kerryttänyt. Meidän on myös hyvä tiedostaa, että vanhanakin voi oppia uutta. Ihmisen on kaikissa elämävaiheissa omaksuttava se, että on opittava uutta, jotta selviää itsenäisesti. Ikä-ihmisetkin oppivat uusia asioita elämässään ja jos säilyttää esimerkiksi halun uusien taitojen oppimiseen, ikääntymiseen liittyvä kykyjen heikkeneminen voi jäädä vähäiseksi vaikutuksiltaan vielä hyvinkin iäkkäänä. (Suutama 2013:221–226). Meidän on syytä pohtia kriittisesti sitä, että tukeeko yhteiskuntamme yksilöllistä ja voimavaralähtöistä ikääntymistä oikeasti vai kallistummeko suuntaan, jossa ikääntyvät luokitellaan tiettyyn kategoriaan. Meidän onkin hyvä tietää, että väistämättömien ikääntymismuutosten ilmaantuminen on yksilöllistä. Ihminen voi myös olla aktiivinen mahdollisista iän tuomista rajoitteista huolimatta toimijuuden näkökulmasta. (Jyrkämä 2013:5–15). Vahva vanhuus Ikääntymisen tarkastelu vain kalenteri-iän näkökulmasta antaa pinnallisen näkemyksen. Sen sijaan tutustuminen ikääntymisen eri määritelmiin, luo ymmärrystä jo syvällisemmin. Emme saisi muuttuvan ulkokuoren vaikuttaa asenteisiimme.  Meidän tulisi tietää, että ikääntyminen itsessään ei tuo tarvetta holhoamiselle ja sille, ettemme osaisi tehdä päätöksiä. Meillä voi vielä vanhakin olla unelmia ja tulevaisuuden toiveita. Eeva Vallius muistuttaakin blogissaan http://vanheneviisaasti.blogspot.com/2018/06/vanhenen-vanhenen-joo-joo.html  että elämä ei lopu, vaikka se huteraksi käykin. Heikkous, passiivisuus ja vanheneminen eivät saisi nivoutua yhteen keskustelukulttuurissa. Se vääristää ja vie käsitystä ikääntymisen valoisista puolista yhä enemmän varjoon. Sen sijaan, ikääntymisen myötä kerrostuvaa rikkautta pitäisi hehkuttaa ja saada sitä kirkkaampaan valoon. Meidän tulee rikkoa stereotypioita tuoden vahvemmin esille sitä, että vanhanakin voi voimaantua ja innostua. Ikääntyviä tulee rohkaista mukaan. Voidaan mennä yhdessä sen suuren vaahteran alle, jonka värikkäät lehdet kilvan putoilevat syystuulen sitä ravistellessa. Niitä oli lapsena niin mukava yrittää ottaa kiinni! Kirjoittaja: Tiia Nurminen, vanhustyö YAMK -opiskelija Metropolia ammattikorkeakoulu Kuvat: Tiia Nurminen Lähteet: Eeva Vallius 2018. Getting older- getting wiser blogi. Blogipostaus 17.6.2018.  Saatavana osoitteessa: < http://vanheneviisaasti.blogspot.com/2018/06/vanhenen-vanhenen- joo-joo.html >. Luettu 8.12.2018. Jyrki, Jyrkämä 2013. Ikäihmiset ja toimijuus. Ikäihmisen vireä huominen. Saatavana osoitteessa < http://www.oamk.fi/hankkeet/eee/docs/ikaihminen/jyrki_jyrkama.pdf >. Luettu 6.12.2018 Suutama, Timo 2013. Muisti ja oppiminen. Teoksessa Heikkinen, Heikki - Jyrkämä, Jyrki - Rantanen, Taina (toim.) Gerontologia. Helsinki. Duodecim 221-226 Valto, Sari 2017. Muuttuuko minuus? Yle Areena 17.10.2017. Saatavana osoitteessa: < https://areena.yle.fi/1-4213138>. Kuunneltu 4.12.2018

Lue lisää

Yksilönä sairaalapyjamassa
19.6.2019
Anne Ahokas

Mitä tapahtuu vanhuksen yksilöllisyydelle ja itsemääräämisoikeudelle, kun hän pukee päällensä sairaalapyjaman ja sulautuu vaatetuksensa puolesta muiden potilaiden joukkoon? Vanhuksen tulisi voida olla terveysaseman vuodeosastolla yksilö eikä vain potilas. Aamutossu jää kiinni maton kulmaan ja vanhus kaatuu. Ateriapalvelun ruoka ei ole maistunut vanhukselle moneen päivään ja juominenkin on unohtunut. Kaatuminen, ruokahaluttomuus, kuivuminen, vaikeus selvitä kotona ja yleinen voinnin huononeminen. Tässä vain muutama syy siihen, että vanhus ei enää selviydykään tutussa ympäristössään kotona vaan tarvitsee terveydenhuollon palveluita. Vanhus päätyy terveydenhuollon päivystykseen tai lääkärin vastaanotolle ja usein jatkohoitopaikkana on terveysaseman vuodeosasto. “Tervetuloa vuodeosastolle, tässä on hoitajakutsukello ranteeseenne. Sillä voitte hälyttää hoitajan apua. Teille varmaankin oikean kokoinen vaate on vaaleanpunainen pyjama.” Näin omat tutut vaatteet vaihtuvat sairaalavaatteisiin. Sairaalavaatteiden väritys on yhteydessä ihmisen fyysisiin mittoihin, joten sairaalavaatetta ei voi valita oman lempivärin perusteella vaan värin määrää vaatekoko. Miten käy vanhuksen yksilöllisyyden ja itsemääräämisoikeuden, kun hän saapuu vuodeosastolle? Pitääkö yksilöllisyydelle ja omalle persoonalle vuodeosastolla heittää hyvästit? Itsemääräämisoikeus Itsemääräämisoikeus ja mahdollisuus vaikuttaa omaan elämäänsä ovat tärkeitä asioita ihmisille. Sairaudet ja toimintakyvyn heikkeneminen vaikuttavat itsemääräämisoikeuden toteutumiseen ja itsemääräämisoikeus voi heikentyä tai jopa loppua kokonaan. (Koskinen 2004: 55-56.) Sirkkaliisa Heimonen toteaa, että itsemääräämisoikeuden heikentyminen tekee vanhuksesta haavoittuvan ja että muutokset itsemääräämisoikeudessa ovat uhka sairastuneen vanhuksen itsearvostukselle ja minäkuvalle (Heimonen 2010: 71). Itsemääräämisoikeus liittyy siten vahvasti mielen hyvinvointiin: vanhukselle on tärkeää kokea, että hän saa päättää ja kykenee päättämään omista asioistaan tai ainakin saa osallistua päätöksentekoon (Fried 2013: 11). Hoito vuodeosastolla Potilaiden hoito toteutuu vuodeosastolla lääkärin määräysten mukaisesti ja hoitoprosessi etenee tietyllä tavalla. Hoitomääräyksiä noudatetaan, että potilaiden terveydentila kohentuisi ja sairaalahoidon tarve väistyisi eikä hoitojakso vuodeosastolla pitkittyisi. Vuodeosastollahan ei kenenkään kuulu nykypäivän tiedon mukaan viipyä pitkiä aikoja eikä missään nimessä asua. Terveydenhuollon resurssit vaikuttavat myös hoitoon. Esimerkiksi lääkärinkierto tapahtuu silloin, kun lääkärillä on aikaa olla vuodeosastolla, eikä silloin kun potilaille sopisi parhaiten. Hoitoprosessissa vanhuksen itsemääräämisoikeus saattaa jäädä taka-alalle. Vanhuksesta voi tulla toiminnan kohde eikä hänen mielipidettään ja tahtoaan huomioida. Mitä parempi vanhuksen toimintakyky ja itseilmaisu on, sitä parempi itsemääräämisen mahdollisuus hänellä on. Liikuntakyvyttömän tai puhetta tuottamattoman vanhuksen on vaikea ilmaista omaa tahtoaan ja mielipidettään. Tällaisessa tilanteessa hoitajalta vaaditaan välittämistä, huolenpitoa sekä herkkyyttä tunnistaa vanhuksen toiveita ja vointiin liittyviä seikkoja. Kokonaisuuden hallinta ja potilasturvallisuus saattavat ajoittain syrjäyttää potilaan ilmaisemat toiveet, mutta yleensä keskustelemalla ja perustelemalla asioista päästään yhteisymmärrykseen. Yksilöllisyyden tukeminen Jari Pirhosen (2017) väitöskirjasta ilmenee, että vanhuksen persoona katoaa helposti terveydenhuollossa ja vanhuksesta saattaa tulla näkymätön. Näkymättömyyden ehkäisyssä ratkaisevaa on se, millä tavalla vanhusta päivittäin kohdellaan, ei se mitä yksikön toiminta-ajatukseen on kirjattu. (Pirhonen 2017, 151.) Miten vuodeosastolla sitten voidaan tukea vanhuksen yksilöllisyyttä ja itsemääräämisoikeutta? Hoitosuunnitelma tulisi tehdä aina yksilöllisesti ja vanhuksen yksilöllisyyttä sekä itsemääräämisoikeutta tulisi kunnioittaa päivittäisissä asioissa. Vanhukselta tulisi kysyä hoitojakson alussa ja sen aikana toiveet ruoan, leivän ja juoman suhteen. Keittiöltä tulisi voida tilata ruokia, jotka esimerkiksi huonon ruokahalun omaavalle vanhukselle maistuisivat paremmin. Peseytymisen ajankohtaa tulisi kysyä vanhukselta ja sopivasta ajankohdasta pitäisi voida neuvotella. Vanhusta tulisi kannustaa päivittäisiin toimiin sekä liikkumaan hänen oman sen hetkisen toimintakykynsä puitteissa. Vointia ja toimintakykyä pitäisi arvioida päivittäin, jolloin toimintaa sekä hoitoa voitaisiin tarpeen mukaan muuttaa. Yksilöllisyys ja itsemääräämisoikeus eivät aina toteudu On monia asioita, joissa vanhuksen yksilöllisyys ja itsemääräämisoikeus eivät vuodeosastolla toteudu. Omien vaatteet käyttämiseen liittyy ongelmia, koska vaatteiden peseminen osastolla ei onnistu ja vaatteet saattavat kadota osastolla. Toisaalta esimerkiksi muistisairaan vanhuksen poistuminen osastolta herättää ihmisten huomion helpommin, mikäli vanhus on pukeutunut sairaalavaatteisiin. Tästä näkökulmasta ajatellen sairaalapyjama tuo turvallisuutta. Huonetovereitaan ja huoneen henkilömäärää vanhus ei voi vuodeosastolla valita. Tästä seuraa usein käytännön ongelmia, jos huonetoveri on esimerkiksi rauhaton. Ruoka-ajat toteutuvat pääasiassa keittiön toiminnan kannalta sopivina ajankohtina. Ruoka voidaan toki lämmittää ja sen voi syödä myöhemmin, jos ruoka-aikana se ei maistu, mutta tiloja useiden ruoka-annosten säilyttämiseen ei osastolla kuitenkaan ole. Uusien potilaiden saapuminen osastolle iltavuoron aikana aiheuttaa usein kiirettä ja töiden kasaantumista. Kiireessä yksilöllisyyden huomioiminen jää helposti taka-alalle. Jatkohoitoon lähettämisen ajankohtaa voisi tulevaisuudessa miettiä uudelleen: voisiko potilassiirtoja ennakoida ja ajankohtaa porrastaa? Vuorovaikutus lisää yksilöllisyyden toteutumista Tärkeä yksilöllisyyttä ja itsemääräämisoikeutta tukeva asia on vuorovaikutus vanhuksen kanssa. Monet vanhukset ajattelevat edelleen, että sairaalassa tulee käyttäytyä ja toimia potilaan roolissa, jolloin vanhus ei uskalla tuoda esille omia toiveitaan ja omaa persoonaansa. Vanhuksille tulisi kertoa, että he ovat oman elämänsä asiantuntijoita ja että heillä on oikeus sekä mahdollisuus vaikuttaa omaan hoitoonsa. Kun vuodeosastohoidon tarve on väistymässä, alkaa vanhuksen jatkohoidon suunnittelu. Jatkohoitoa suunnitellaan aina jokaisen vanhuksen yksilöllisistä tarpeista lähtien. Jatkohoidon suunnittelussa vanhuksen toiveilla ja itsemääräämisoikeuden toteutumisella on suuri merkitys. Hoitotilanteissa ja hoitoneuvotteluissa ammattilaisen tulee olla aidosti läsnä ja kuunnella vanhusta. Tällöin vanhuksella on mahdollisuus ilmaista toiveensa ja tahtonsa. Hoitojaksot vuodeosastolla ovat nykyään lyhyitä, joten sen ajan vaaleanpunaisen pyjamankin kanssa yleensä pärjätään. Yksilöllisyyttä voidaan onneksi tukea vuodeosastolla monipuolisesti monissa asioissa eikä sairaalapyjama ole se tärkein asia. Kirjoittaja: Anne Ahokas, sairaanhoitaja AMK ja vanhustyön ylempi AMK -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu. Kuva: Anne Ahokas Lähteet: Fried, Suvi 2013. Mielen hyvinvoinnin ulottuvuudet. Teoksessa Fried, Suvi & Heimonen, Sirkkaliisa & Jokinen, Pirjo (toim.): Ikääntyminen ja mielen hyvinvointi. Katsaus kirjallisuuteen. ORAITA 1/2013. 9–26. Luettu 10.9.2018. Heimonen, Sirkkaliisa 2010. Muistisairaiden ihmisten haavoittuvuus. Teoksessa Sarvimäki, Anneli & Heimonen, Sirkkaliisa & Mäki-Petäjä-Leinonen, Anna (toim.): Vanhuus ja haavoittuvuus. Helsinki: Edita. 60–89. Koskinen, Simo 2004. Ikääntyneitten voimavarat. Teoksessa Kautto, Mikko (toim.): Ikääntyminen voimavarana. Tulevaisuusselonteon liiteraportti 5. Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja 33/2004. 25–79.  Helsinki: Valtioneuvoston kanslia. Luettu 11.9.2018. Pirhonen, Jari 2017. Hyvä elämä vanhojen ihmisten hoidossa. Väitöskirja. Tampereen yliopisto.  Gerontologia 31 (2). 147– 151. Luettu 14.10.2018.

Lue lisää

Kuuluuko kaikille?
15.5.2018
Eveliina Perttu ja Kaisa Sjöholm

Mitä jos joutuisit jokapäiväisessä elämässäsi koko ajan pinnistelemään, jotta tiedät mistä esimerkiksi palvelupisteen virkailija, lääkäri tai omainen puhuu. Jaksaisitko aina kysyä uudelleen, pyytää puhumaan kasvokkain, selkeämmin tai kuuluvammalla äänellä? Toivoisitko, että sinulle huudetaan? Turhautuisitko tai pelkäisitkö, että sinua pidetään tyhmänä? Ryhtyisitkö välttämään sosiaalisia tilanteita? Kuuloliitto on nimennyt vuoden 2018 esteettömyyden teemavuodeksi. Tavoitteena on tuoda julki sitä, missä asioissa ja tilanteissa kuulovammaiset tulisi ottaa paremmin huomioon. Esteettömyyteen ja saavutettavuuteen liittyvät tilanteet ovat jokaiselle kuulovammaiselle tuttu asia, mutta onko näin myös muiden kohdalla? Esteettömyys ei ole ainoastaan fyysisten esteiden raivaamista, vaan myös sen varmistamista, että kaikilla on mahdollisuus osallistua, vammasta tai sairaudesta huolimatta. Jos esteettömyysasioiden ei koe koskettavan itseään, on hyvä muistaa, että kukaan ei ikääntyessään säästy kuulon alenemalta tai muilta aistien tai liikuntakyvyn rajoitteilta. Eikä aina edes tarvitse odottaa vanhenemista. Joka kolmannella 80-vuotiaalla on normaalia keskustelua haittaava kuulovika Sisäkorvan, kuulohermojen ja aivojen vääjäämätön rappeutuminen johtuu luonnollisen vanhenemisen lisäksi perintötekijöistä sekä melu- ja muiden vaurioiden aiheuttamista rappeutumista. Joka kolmannella 80-vuotiaalla on normaalia keskustelua haittaava kuulovika. Kuulon aleneminen tapahtuu yleensä pikkuhiljaa. Vähitellen se alkaa nakertaa normaalia elämää, koska huonosti kuuleva ryhtyy välttelemään sosiaalisia tilanteita. Mitä suurempi kuulon alenema, sitä suurempi on taipumus vältellä muita ihmisiä. On tärkeää, että henkilö saa apua kuulon korjaamiseen ajoissa. Jos kuuloaivokuori ei saa virikkeitä, saattavat muutkin aivojen osat rappeutua normaalia nopeammin. Hoitamaton kuulovamma saattaa aiheuttaa eristyneisyyden lisäksi masennusta ja jopa dementiaa. Kasvokkain, rauhallisesti ja selkeästi artikuloitu puhe on helpompi kuulla Meistä jokainen voi osaltaan helpottaa huonosti kuulevan elämää, kiinnittämällä huomiota omaan tapaansa kommunikoida. Hiljaisessa ympäristössä, kasvokkain, rauhallisesti ja selkeästi artikuloitu puhe on helpompi kuulla. Koska kuulon alenema ei näy ulospäin, kannattaa pyrkiä aina kommunikoimaan mahdollisimman kuuloystävällisesti. Ammattilaisen on tärkeää osata tunnistaa kuulon alenemasta viestivät merkit ja tuntea keinot asian helpottamiseksi. Ei ole syytä jättää ketään paitsi toiminnasta tai elämyksestä kuulon alentuman vuoksi. Muutamalla yksinkertaisella keinolla voi parantaa huonosti kuulevan henkilön kokemusta, elämystä ja jopa elämänlaatua merkittävästi. Alle olemme koonneet kokemustemme ja oppimamme pohjalta vinkkejä huonosti kuulevan kanssa toimimiseen: Puhu selkeästi artikuloiden ja rauhallisesti Älä huuda. Huutaminen voi sattua korviin ja kuulostat vihaiselta. Avusta tarvittaessa kuulolaitteen käytössä taitojesi mukaan -älä avusta, jos et osaa. Huolehdi, että induktiosilmukka tilassa toimii ja kuulokojetta käyttävät ovat säätäneet laitteensa vastaanottamaan oikeaa taajuutta. Huolehdi myös, että puhuja osaa käyttää mikrofonia induktiosilmukkaan sopivalla tavalla. Kuulemisen helpottamiseksi on jo pitkään ollut markkinoilla erilaisia kuulolaitteita. Näiden käyttämisessä on kuitenkin omat niksinsä, jotka sekä käyttäjän, että hänen kanssaan tekemisissä olevien henkilöiden on hyvä tietää. Kuulokoje tulee pitää puhtaana ja patterit täytyy muistaa vaihtaa. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta on yllättävän haastavaa. Nykyteknologian avulla löydetään jatkuvasti uusia keinoja helpottaa huonosti kuulevien elämää. Induktiosilmukan käyttö on jo melko arkipäiväistä. Se näkyy ja ennen kaikkea kuuluu kuulolaitteiden käyttäjien elämässä. Suomalainen yritys Qlu Oy on kehitellyt kuuluvuuskartan, joka näyttää, missä kuuluu. Harvoin tulee ajateltua, että katsomossa saattaa olla esimerkiksi penkkirivejä, joilta kuuluvuus onkin heikkoa silmukasta huolimatta. Kirjoittajat: Eveliina Perttu ja Kaisa Sjöholm ovat Vanhustyön tutkinto-ohjelman opiskelijoita

Lue lisää

Haluamme mahdollistaa yhdessä hyvää ikääntymistä
24.4.2018
Tuula Mikkola

Geroblogi on Metropolia Ammattikorkeakoulun vanhustyön tutkintojen (geronomi AMK ja vanhustyö YAMK) yhteisen pohdinnan ja innoituksen synnyttämä blogi, jossa haluamme keskustella ja käydä vuoropuhelua ikääntymiseen, vanhustyöhön ja sen kehittämiseen liittyvistä kysymyksistä, tavoitteista, haasteista ja tulevaisuudesta. Tähän vuoropuheluun haluamme kutsua mahdollisimman monialaisesti kaikki ikääntymisestä ja vanhustyöstä eri tavoin kiinnostuneet opiskelijat, opettajat, tutkijat, ammattilaiset ja työelämän asiantuntijat sekä tietysti myös ikäihmiset, ikääntymisen ja vanhustyön kokemusasiantuntijat. Blogin sloganiksi valitsimme ”Mahdollistamme yhdessä hyvää ikääntymistä”, jossa mielestämme kiteytyy myös vanhustyön tutkintojen ideologinen sanoma ja osaaminen, jota haluamme koulutuksen keinoin tuottaa. Hyvä ikääntyminen Vanhustyön tutkinnoissa syntyvä osaaminen perustuu monitieteiseen gerontologiseen tietoon, tutkimukseen ja ymmärrykseen ikääntymisestä ja sen merkityksestä sekä yksilölle että yhteiskunnassa. Ikääntymistä voidaan tarkastella monesta näkökulmasta ja siihen liittyy monenlaisia muutoksia yksilön elämäntilanteessa. Ikääntyminen ja ikäihmisten lisääntyminen yhteiskunnassa haastaa kaikki kehittämään yhdessä ikäystävällistä yhteiskuntaa sekä tulevaisuuden yhteiskuntaa ja ikäihmisten tarpeita vastaavia palveluja. Ikääntyminen on yksilöllinen ja monimuotoinen prosessi. Meistä jokainen ikääntyy ja kokee ikääntymisen omalla tavallaan, riippuen kunkin elämänkulusta, elämätavasta, sukupuolesta ja seksuaalisesta suuntautumisesta sekä sosiaalisesta ja kulttuurisesta taustasta. Ikääntyminen merkitsee myös toimintakyvyn muutoksia sekä siihen mahdollisesti liittyvää avun, tuen ja palvelujen tarvetta. Ikääntymistä ei pidä kuitenkaan tarkastella erillisenä osana yksilön elämää ja elämänkulkua, vaan osana sen kokonaisuutta, luonnollisena elämänvaiheena, jossa kiteytyy yhteen koko ihmisen elämä, hänen kokemuksensa ja toimijuutensa. Hyvän ikääntymisen mahdollistuminen ja mahdollistaminen Hyvä ikääntyminen perustuu ihmisen omaan kokemukseen, ja sitä tulee arvioida sen pohjalta, miten ikääntyvä ihminen itse kokee oman elämänsä. Mitä hän kokee tarvitsevansa oman näköisen ja tuntuisen elämän mahdollistumiseen? Mitä ikääntyvä ihminen haluaa vielä tehdä ja mihin kykenee, sekä miten se mahdollistetaan esim. muiden ihmisten tarjoaman avun, tuen ja erilaisten palvelujen keinoin? Hyvän ikääntyminen ei mahdollistu ilman ikäihmisten osallistumista heidän oman elämänsä ja palveluidensa kehittämiseen, suunnitteluun ja toteuttamiseen. Näistä kysymyksistä ja muustakin hyvän ikääntymisen mahdollistumiseen ja mahdollistamiseen liittyvistä näkökulmista, kehittämistoiminnan tuloksista ja erilaisista palveluinnovaatioista, haluamme yhdessä eri toimijoiden kanssa keskustella ja julkaista Geroblogissa. Jos koet aiheen omaksesi ja kiinnostavaksi, tervetuloa kirjoittamaan kanssamme. Kirjoittaja: Tuula Mikkola, VTT, Yliopettaja Lähteet: Enroth, Linda & Halonen, Pauliina 2018. Pitkäikäisyys − tavoite vai taakka. Alusta. Tampereen yliopiston yhteiskunnallisen tiedekunnan verkkolehti 27.3.2018. Saatavana osoitteessa: http://alusta.uta.fi/artikkelit/2018/03/27/pitkaeikaeisyys---tavoite-vai-taakka.html. Luettu 17.42018. Saarenheimo, Marja 2017. Mitä vanhuudelle on tapahtunut? Teoksessa Pietilä, Minna & Saarenheimo, Marja 2017. Ilmeikäs arki. Tutkimus ikääntyneistä ihmisistä järjestöjen kehittämistoiminnassa. Eloisa Ikä. Helsinki: Vanhustyön keskusliitto. 8-26.

Lue lisää