Avainsana: ikäihmiset
Pitsipeittoja ja karamellipapereita
Tiedätkö, miksi isoäiti aina silloin tällöin unohtuu hymyillen silittelemään haalistunutta karamellipaperia vihkiraamattunsa välissä? Tiedätkö mitä ilon hetkeä se hänelle symboloi? Ymmärrätkö, miksi isoisä raivostuu joka kerta, kun hän muistaa, että auto on myyty ja häneltä on otettu ajokortti pois? Ymmärrätkö, mitä autoilu on hänelle symboloinut? Henkilökohtaisia ja kulttuurisia merkityksiä Isoäidin karamellipaperin merkitystä on mahdotonta tietää, jos siitä ei ole koskaan ollut puhetta, mutta auton voi symbolina ajatella edustavan kulttuurissamme yhteisesti jaettuja merkityksiä. Auton ja ajokortin menettämisen myötä isoisä ehkä kokee menettäneensä maskuliinisuuttaan, joka muutenkin on ikääntyessä uhattuna, sekä subjektiuttaan ja pärjäävyyttään liikkumisvapauden menettämisen myötä. Hänen kuvaansa itsestään ja asemastaan täysivaltaisena aikuisena kansalaisena on ehkä tullut särö. Voi tietysti myös olla, että auton ja ajokortin menetys symboloi hänelle jotain henkilökohtaisempaa, vaikkapa kaikkea vanhuuden mukanaan tuomaa luopumista. (Chihuri et al. 2016: 332; Ojanen 2018: 32.) Meillä jokaisella on tärkeitä esineitä ja asioita, jotka symboloivat meille jotain elämässä koettua, eivätkä ne kaikki ole meitä kannattelevia. Anopin häälahjaksi virkkaama päiväpeite on ehkä kulkenut Elsan mukana 60 vuotta kunnioituksesta puolison sukua kohtaan, mutta on aina tuonut hänen mieleensä kipeitä muistoja anopin puolelta koetuista nöyryytyksistä. Kun päiväpeite sitten levitetään sängylle muistisairaiden ryhmäkodissa, ei Elsa enää viihdykään huoneessaan. Kukaan ei ymmärrä miksi, eikä Elsa kykene enää kertomaan. Hoiva-asumisessa olisi ihanteellista, jos henkilökunta tuntisi asukkaiden elämänhistorian niin hyvin, että he kykenisivät havainnoimaan ympäristön ja esineiden yksilöllisiä merkityksiä asukkaille. Vaikka ikäihmisen hyvinvointia tukevassa symbolisessa ympäristössä on aina mukana hänen oman eletyn elämänsä tuntua, voivat merkitykset ja suhde rakkaisiin esineisiin ja asioihin muuttua, etenkin muistisairauksien edetessä. Anni on ehkä koko aikuiselämänsä kuljettanut kallista merkkilaukkua mukanaan, symbolina menestyksestään työelämässä, mutta voi tulla päivä, kun hän ei enää tiedä, mitä sillä tehdään. Silloin tuttu laukku ei enää ilahduta ja tue hänen minäkuvaansa, vaan hämmentää. (Muistisairaudet 2015: 486; Elo – Saarnio – Isola 2011: 97.) Merkitykset talteen Meistä jokaisen kannattaa varmistaa, että saa tärkeimmät ja rakkaimmat esinesymbolinsa mukaan myös viimeiseen huoneeseensa, hoivakodissa. Sen voi tehdä vaikkapa listaamalla ne hoivatahtoonsa. Samalla voi kirjoittaa näiden esineiden tarinat auki (jos ne eivät ole jälkipolville tuttuja), jotta niiden avulla on mahdollista tukea identiteettiämme, jos ja kun se joutuu ikääntyessä uhatuksi vaikka aivotapahtuman tai muistisairauden seurauksena. Hoivatahto ei ole samalla tavalla sitova ja velvoittava kuin elämän loppuvaiheeseen liittyviä päätöksiä koskeva hoitotahto, mutta se antaa omaisille ja hoitohenkilökunnalle avaimia lukkoihimme avaamalla merkityksiämme. Moni meistä kantaa symboleja myös ihollaan. Meillä on arpia, jälkiä onnettomuuksista, raskauksista ja leikkauksista sekä nykyään yhä enemmän itse valittuja kuvia, tatuointeja. Moni ottaa tatuoinnin jonkin elämän taitekohdan muistoksi tai kunniaksi, symboliksi. Niin arpien kuin tatuointienkin tarinat ja merkitykset voisi niinikään olla hyvä kirjoittaa hoivatahtoonsa, etenkin jos ne eivät ole kenellekään muulle tuttuja, jotta muistisairaana joku voisi kertoa meille miksi meillä sellaisia on. Kirjoittajat: Milja Vaipuro, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Leena Voutilainen, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet: Chihuri, Stanford – Mielenz, Thelma J. – DiMaggio, Charles J. – Betz, Marian E. – DiGuiseppi, Carolyn – Jones, Vanya C. – Li, Guohua 2016. Driving cessation and health outcomes in older adults. The Journal of the American Geriatrics Society. 64: 332–341. Elo, Satu – Saarnio, Reetta – Isola, Arja 2011. The physical, social and symbolic environment supporting the well-being of home-dwelling elderly people. International Journal of Circumpolar Health. 70: 1, 90-100. Saatavilla verkko-osoitteessa: <https://www.tandfonline.com/doi/pdf/10.3402/ijch.v70i1.17794>. Muistisairaudet 2015. Erkinjuntti, Timo – Remes, Anne – Rinne, Juha – Soininen, Hilkka (toim). Helsinki: Duodecim. Ojanen, Karoliina 2018. Päivätoiminta osana ikääntyneiden miesten arkea. Sosiaalityön Pro Gradu –tutkielma. Helsingin Yliopisto. Saatavilla verkko-osoitteessa: <https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/277722/Ojanen_sosiaalityo.pdf?sequence=2&isAllowed=y>. Kuvat: Pixabay ja Unsplash
Omahoitaja kulkee ryhmäkodin asukkaan vierellä
Historia, luonteenpiirteet, mieltymykset, tavat ja huumorin luonne ovat olennaisia asioita omannäköisen arjen rakentumisessa. Jotta ryhmäkodin asukkaan toimijuus toteutuisi, hän tarvitsee avukseen jonkun, joka tuntee hänet pintaa syvemmältä. Omahoitajuutta voidaan käyttää tukemaan yksilön odotuksista lähtevän arjen rakentumista selkeyttämällä ja yhtenäistämällä omahoitajuuden toimintamallia. Käypä hoito -suosituksissa muistisairaan hoidossa merkittävänä tavoitteena on elämänlaadun turvaaminen sairauden kaikissa vaiheissa. Hoitoon kuuluu elämäntavan ja taustan vaaliminen, arvokkuuden ja sosiaalisen verkoston ylläpitäminen ja autonomian turvaaminen. Loppuvaiheessa olevan muistisairauden ympärivuorokautinen hoito vaatii paljon erityisosaamista ja resursseja. (Muistipotilaan hoidon kokonaisuus 2017.) Tämä tarkoittaa ryhmäkotiympäristössä sitä, että palkataan tarvittava määrä hoitohenkilökuntaa, jolla on riittävästi osaamista ja kiinnostusta tukea muistisairaan vanhuksen mielekästä arkea monipuolisin keinoin. Laadukkaan hoitotyön taustalla on vahva johdon tuki ja luovuuden mahdollistama ilmapiiri. Toimintamallien on joustettava asukkaiden tilanteiden mukaan ja hoitajan tilannetajuun sekä harkintakykyyn on voitava luottaa. Omahoitajaroolin syventäminen Omahoitajan tehtäviä tulisi syventää osaksi ihmisarvojen mukaista toimintakulttuuria. Hoidollisiin tarpeisiin perehtymisen lisäksi omahoitajan tärkeä tehtävä on selvittää, miten oman asukkaan mielekäs ja oman näköinen elämä mahdollistuu juuri tässä ympäristössä käytettävissä olevilla resursseilla. Hoitohistorian lisäksi tulee siis selvittää asukkaan elämänhistoria. Tähän on tärkeää varata riittävästi aikaa. Taustatyöhön panostettu työaika palkitaan moneen kertaan, kun arkiset toimet sujuvat jouhevammin ja mieliala on levollinen. Elämänhistoriaa voidaan hyödyntää asukkaan omannäköisen arjen, osallisuuden ja yhteisöllisyyden tukemiseen. Innovatiivinen mentaliteetti mahdollistaa asukkaan toiveiden ja tarpeiden toteutumisen. Jokaisella ikäihmisellä on oikeus ylläpitää omaa identiteettiä ja elämäntapaansa tarkoituksenmukaisen ympäristövuorovaikutuksen kanssa. (Pikkarainen 2007: 53.) Muun muassa Hoivakoteja kuntoon laittanut Taina Semi kuvailee, että omahoitaja tuntee vanhuksen salaisuudet. Hän on ”päämiehensä” elämän merkityksellisten asioiden tutkija. Omahoitaja varmistaa tuen antamisen asukkaalle ja huolehtii hoivan ja elämän jatkuvuudesta. Sairauden takaa opetellaan tunteman ihminen, sillä meillä on kaikilla tarina kerrottavana. (Semi 2014.) Aktiivinen tutuiksi tuleminen asukaskansion avulla Ryhmäkodissa työskentelee kolmessa vuorossa useita eri hoitajia, jolloin asukkaat ja hoitajat jäävät helposti toisilleen vieraiksi. Asukaskansiosta hoitaja voi lukea hänelle uudesta asukkaasta taustatietoa ja hyödyntää sitä vointia arvioidessa, päivittäisiä toimia tehdessä ja seurustellessa. Asukkaan esittely, elämänhistoria, toiveet ja tarpeet ovat keskiössä. Elämänhistorian tunteminen tukee laadukasta hoitoa ja aitoa kohtaamista sekä tarjoaa konkreettisia keinoja oman näköisen arjen tukemiseen ja yksilöllisyyden huomioimiseen. Omahoitaja tekee yhdessä asukkaan ja läheisen kanssa kansioon kuvauksen asukkaasta ja hänen toiveistaan, elämänhistoriastaan ja täydentävät sitä ajan kuluessa kertomuksin ja valokuvin. Asukas osallistuu kansion tekemiseen oman voinnin, halun ja toimintakyvyn puitteissa: asukas voi osallistua aktiivisena toimijana tai olla vain läsnä ja seurata. Omahoitaja suunnittelee tulevaa ja nostaa esiin mahdollisuuksia kokemuksellisuuteen “tavallista arkea” rikastuttamaan. Esim. terapiakoiran saaminen ryhmäkotiin, kesäinen retki rantaan ja varpaiden uittaminen järvessä tai reissu teatteriin herättelevät muistoja ja laajentavat elinpiiriä. Asukkaalle tärkeitten asioiden ja tekemisten toteutuminen ilmentävät psyykkistä ja sosiaalista toimintaympäristöä. Omaisia rohkaistaan toimintaan mukaan. Omahoitajan tärkeä tehtävä on luoda keinoja yhdessä asukkaan kanssa osallisuuden ja yhteisöllisyyden toteutumiseksi. Mielekkään arjen kuvaus sekä keinot sen mahdollistamiseksi asettavat myös tavoitteita tulevaisuudelle. Aikajana elämäntapahtumista sekä sukupuun kokoaminen auttavat hahmottamaan henkilön taustaa sekä toimivat muistelun tukena. Kansiossa voi olla koottuna asukkaalle mieluisia pelejä, tehtäviä, jumppia ym., joita voidaan asukkaan kanssa yhdessä toteuttaa. Muistelu tuo asukkaalle turvaa. Se on voimavara, jota kannattaa hyödyntää hoitotyössä. Muistelu toimii yhdistävänä tekijänä hoitokodin ja kodin välillä tuoden hoitokotiin kodin tuntua. (Klemola 2006: 107.) Esimiehen tuki ja työyhteisön toimintakulttuuri Esimiestyö, innovatiivisuus, rajoja ylittävä toiminta ja ratkaisukeskeisyys osana omahoitajuuden kehittämistä mahdollistavat asukkaiden mielekkään arjen sekä psyykkisen ja sosiaalisen toimintaympäristön tukemisen. Asukkaan toiveet voivat joskus vaikuttaa ensisilmäyksellä mahdottomilta toteuttaa, mutta innovatiivisella ja luovalla ajattelutavalla voidaan ratkaista haastavalta vaikuttavia asioita. Esimiehet ovat avainasemassa työyhteisön kulttuurin muutoksessa (Klemola 2006: 111). Jotta omahoitajuuden toimintakulttuuri voi kehittyä, tarvitaan esimieheltä vahvaa tukea. Omahoitajuuden toteutumisen laadun ja tasapuolisuuden varmistaminen on asukkaiden kannalta olennaista. Jos omahoitajuuden toteuttamisessa on haasteita, on tärkeää keskustella tilanteesta ja ratkoa pulmia yhdessä. Esimiehen tulee myös kannustaa työntekijää antamaan aikaa omaan asukkaaseen tutustumiseen ja ajan tasalla pysymiseen. Hoitajilla pitää siis olla aikaa toteuttaa tätä arvokasta omahoitajuuden tehtävää työajan puitteissa. Ihmisläheisemmän omahoitajuuden toimintakulttuurin juurruttamisena ja runkona toimii säännölliset palaverit, joissa käsitellään asukkaiden ajankohtaisia asioita. Omahoitajatapaamisella voidaan jakaa omia vinkkejä tai keinoja asukkaiden elämänlaadun parantamiseen. Tapaaminen pidetään hoitajien, virikeohjaajien ja esimiehen kesken, jolloin tapaaminen mahdollistaa moniammatillisen tiimin yhteistyön sekä luottamukselliset keskustelut. Asukkaiden kanssa järjestetään yhteisöpalaveri, mikä tukee koko ryhmäkodin osallisuutta ja yhteisöllisyyttä. Yhteisöpalaverissa asukas saa yhdessä omahoitajan kanssa esitellä itsensä hänelle sopivalla ja turvallisella tavalla sekä kertoa mitä hänelle kuuluu. Yhteisöpalaveri tukee asukkaiden tutustumista toisiinsa ja heille mahdollistuu kokemus yhdessäolosta ja yhdessä toimimisesta. Osallisuuden tunteen kannalta on tärkeä pystyä luomaan suhteita niin palvelutalon ihmisiin kuin kyetä säilyttämään suhteita myös ihmisiin palvelutalon ulkopuolella (Pirhonen 2017: 82). Yhteisöpalaveri edistää ryhmätoiminnan suunnittelemista, koska asukkaat voivat heti kertoa mielenkiintonsa jotakin toimintaa kohtaan. Yhteisöpalavereihin osallistuu asukkaat, hoitajat ja esimies. Esimiehelle yhteisöpalaveri on hyvä mahdollisuus seurata omahoitajuuden toteutumista ja pysyä kartalla yksikön asukkaiden kuulumisista. Seuranta toteutuu esimiehen puolelta hyvässä hengessä työntekijöitä kannustaen. Omahoitajuus on hedelmällisimmillään rajoja ylittävää innovatiivista toimintaa, jossa asukkaan toiveet ja tarpeet ovat keskiössä. Inhimilliset tekijät – asukkaan, hoitajan ja esimiehen – on nostettava kehittämistyön lähtökohdaksi. Kirjoittajat: Sanna Kauppi, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Anna Ropponen, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Sini Saarenmaa, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet: Elo, Satu 2009. Hyvinvointia tukeva ympäristö. Teoksessa: Voutilainen, Päivi - Tiikkainen Pirjo (toim.) 2009. Gerontologinen hoitotyö. Helsinki: WSOY oppimateriaalit Oy. Klemola, Annukka. 2006. Omasta kodista hoitokotiin. Väitöskirja. Kuopion yliopisto. Viitattu 30.3.2019. Saatavilla internetissä: <http://epublications.uef.fi/pub/urn_isbn_951-27-0508-7/urn_isbn_951-27-0508-7.pdf >. Muistipotilaan hoidon kokonaisuus. Muistisairaudet. Käypä hoito -suositus. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin, Societas Gerontologica Fennican, Suomen Geriatrit -yhdistyksen, Suomen Neurologisen Yhdistyksen, Suomen Psykogeriatrisen Yhdistyksen ja Suomen Yleislääketieteen yhdistyksen asettama työryhmä. Helsinki: Suomalainen Lääkäriseura Duodecim, 2017. Viitattu 12.03.2019. Saatavilla internetissä: <http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/suositus?id=hoi50044#s25>. Pikkarainen, Aila. 2007. Ympäristö. Teoksessa: Lyyra, Tiina-Maria - Pikkarainen, Aila - Tiikkainen, Pirjo (toim.) 2007. Vanheneminen ja terveys. Helsinki: Edita. Pirhonen Jari. 2017. Good Human Life in Assisted Living for Older People. What the residents are able to do and be. Luettu 15.3.2019. Saatavilla internetissä: <https://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/101042/978-952-03-0416-4.pdf?sequence=1&isAllowed=y >. Semi, Taina 2014. Näkökulma: Omahoitaja tuntee vanhuksen salaisuudet. Viitattu 13.3.2019. Saatavilla internetissä: <https://yle.fi/uutiset/3-7685751>.
Äidinkieli – tunnekieli myös ikääntyessä
Suomalainen voi lähteä pois Suomesta, mutta suomalaisuus ei lähde pois suomalaisesta, vaikka maata vaihtaisi. ”Lapsuuden maisema on sydämen ja sielun maisema, joka jättää jälkeensä kaipuun kotiin – huolimatta siitä, että elettävä elämä on toisaalla, Australiassa” (Punta-Saastamoinen 2010). Suomalaisten vanhusten hoidon laadun huono taso on viime aikoina noussut lehtien otsikoihin. Keväällä 2019 sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto (Valvira) on saanut muutamassa viikossa yli sata ilmoitusta hoitoon liittyvistä epäkohdista, jotka kohdistuvat lähinnä yksityisiin hoivakoteihin ja niissä ilmenneisiin hoidon laadun puutteisiin (YLE 2019). Tämä on siis tilanne nykypäivän Suomessa, mutta millaista vanhusten hoito on Australiassa suomalaisten siirtolaisten Finncare-hoitokodissa, jossa asukkaat ovat kaksikielisiä? Tässä blogikirjoituksessamme pohdimme lähinnä äidinkielen merkitystä ikäihmisten hoidossa, ja kerromme kokemuksistamme oltuamme vapaaehtoistöissä Australian Brisbanessa sijaitsevassa Finncare-hoivakodissa marraskuussa 2018. Australiaan 1960-luvulla muuttaneet suomalaiset ovat nyt ikäihmisiä Vuosina 1959 ja 1969 suomalaisia muutti Australiaan ennätysmäärä, yli 2500 henkeä kumpanakin vuonna. Osa heistä palasi takaisin Suomeen (noin 40 %), mutta monet perheet jäivät Australiaan. Nykyisin heidän jälkeläisiään, lapsiaan ja lapsenlapsiaan elää eri puolilla Australiaa, pääasiassa osavaltioiden pääkaupungeissa. Vuonna 2015 suomalaisia oli Australiassa 24000 henkilöä. (Siirtolaisinstituutti 2019.) Osa ensimmäisen polven australialaisista viettää nyt vanhuuden päiviään Brisbanessa. Vuonna 1975 perustettiin Australian suomalainen lepokotiyhdistys (Nurminen 1995). Vuonna 1983 Finncare avasi ovensa iäkkäille suomalaista syntyperää oleville henkilöille, jotka olivat pääosin muuttaneet Australiaan 1950- ja 1960-luvuilla (Finncare 2018). Äidinkielen merkitys tunnekielenä Useat teoreetikot ovat vakuuttuneita siitä, että äidinkieli on tunteiden kieli (Oliva 2017). Kokaliarin (2013) laadullisessa tutkimuksessa tutkittiin terapeuttien ymmärrystä kielen roolista psykoterapiassa kaksikielisillä asiakkailla. Tutkimustulosten perusteella kaksikieliset asiakkaat tyypillisesti pyrkivät palaamaan äidinkieleensä silloin, kun he ilmaisivat vahvoja tunteitaan, unelmiaan tai traumojaan. Kieli oli tekijä, joka vaikutti myös terapiasuhteeseen, ja sillä ilmaistiin luottamusta terapeuttia kohtaan. (Kokaliari 2013.) Heikkilän ja Ekmanin tutkimuksessa (2003) selvitettiin, millainen rooli kulttuurisesti asianmukaisella hoidolla on iäkkäiden suomalaisten maahanmuuttajien toiveiden ja odotusten suhteen laitoshoidossa Ruotsissa. Tutkimustulosten perusteella iäkkäät suomalaiset maahanmuuttajat toivoivat voivansa jatkaa kotona asumista niin pitkään kuin mahdollista. Siinä vaiheessa, kun he menivät laitoshoitoon, he halusivat tuntea jatkuvuutta, tuttuutta, turvallisuutta ja toveruutta toisten kanssa. Maahanmuuttajina heidän piti valita, haluavatko he hoitopaikan lähellä nykyistä kotiaan vai kulttuurinsa mukaisessa hoitopaikassa tutussa sosiokulttuurisessa olosuhteissa. (Heikkilä & Ekman 2003.) Äidinkieli on ihmisen tunnekieli, jonka avulla tulemme ensin osaksi omaa perhettä ja sukua sekä myöhemmin osaksi koko kotimaan kieli- ja kulttuuriperintöä. Meiltä ei koskaan katoa tarve tulla kuulluksi ja päästä ilmaisemaan omia tunteita äidinkielellä. Moni Finncaren asukas harmitteli sitä, etteivät lastenlapset tai lastenlastenlapset enää osanneet suomen kieltä. Moni asukas koki, että kieli “periytyi” parhaiten sukupolvelta seuraavalle, jos äiti on suomalainen. Syystä siis puhumme käsitteestä “äidinkieli”. Finncare tarjoaa palvelujaan Brisbanessa Finncaressa on tarjolla kolmenlaisia palveluita ikääntyville asukkaille: 1) kotipalveluita (Home Services) 2) tuettuja asumispalveluita, joissa kaikilla asukkailla on omat huoneet, mukaan lukien muistisairaiden oma yksikkö (45 bed residential aged care facility) sekä 3) Finlandia Villas -asumisoikeustaloja itsenäiseen asumiseen (23 independent living villas). Lisäksi tärkeä palvelu on Poro-kahvila, josta saa suomalaisia leivonnaisia ja kotiruokaa (Finncare 2018). Asukkaat voivat olla iältään 55 vuodesta eteenpäin. Marraskuussa 2018 vanhin asukas oli 97-vuotias. Naisia on asukkaina enemmän, kuten suomalaisissa ikääntyvien palveluissakin. Keskusteluissa Finncaren henkilökunnan kanssa tuli esille, että muistisairaiden yksikössä on monta asukasta, jotka pystyvät ilmaisemaan itseään paremmin suomen kielellä, mutta valitettavasti työvuorossa olevat hoitajat ja hoitoapulaiset osaavat usein vain englantia. Tarve keskustella suomen kielellä on suuri, koska asukkaat käyttävät suomea mieluummin kuin englantia. He joko eivät osaa englantia riittävästi tai olivat unohtaneet sen. Siksi suomen kieltä puhuvia vapaaehtoistyöntekijöitä tarvitaan. Yhdessä olemisen ja keskusteluihin liittyvät kokemukset voisivat olla molemmin puolin erittäin antoisia ja opettavaisia. (Richardson & Worboyes 2018.) Finncaressa asukkaille järjestetään monipuolista päiväohjelmaa ja heidän kanssaan tehdään myös retkiä. Heille järjestetään mahdollisuuksia mm. tuolijumppaan, lautapelien pelaamiseen, bingoon ja Melbourne Capiin, katsomaan Suomi Uutisia Yle Areenasta sekä kuuntelemaan ja laulamaan ikivihreitä suomalaisia lauluja. Henkilökunta pyrkii laulamaan asukkaiden mukana suomalaisia lauluja, joiden sanat ovat painuneet syvälle asukkaiden mieleen ja sydämeen. Asukkaat kertovat mielellään omia elämän tarinoitaan siitä, miten olivat lähteneet Suomesta maailmalle, osa jo 1940- luvulla ja osa myöhemmin. Suomalainen voi lähteä pois Suomesta, mutta suomalaisuus ei lähde pois suomalaisesta, vaikka maata vaihtaisi. “Suomi on synnyinmaani, vaikkakin koen nykyisin olevani australialainen”, totesi moni asukas. Metropolia tekee yhteistyötä Finncaren kanssa Metropolia Ammattikorkeakoulu allekirjoitti yhteistyösopimuksen hoivakodin kanssa marraskuussa 2017. Tämän jälkeen Finncaressa on ollut työharjoittelussa sairaanhoitaja-, terveydenhoitaja- ja fysioterapeuttiopiskelijoita Metropoliasta. Kiitokset Suomen Sairaanhoitajaliitolle matka-apurahasta, jonka avulla myös me suuntasimme “Down Under” toimimaan vapaaehtoistyöntekijöinä Finncaressa. Olimme todella tervetulleita Finncareen vapaaehtoistöihin keskustelemaan asukkaiden kanssa. Meillä oli aikaa ja olimme läsnä rauhassa kuuntelemassa asukkaiden elämäntarinoita niin, että he pääsivät käyttämään omaa äidinkieltään. Jos kiinnostuit lähtemään vapaaehtoistöihin, niin ota yhteys Katri Luukkaan, tämän blogin toiseen kirjoittajaan, ja saat lisätietoa vapaaehtoistöiden mahdollisuuksista Finncaressa. Kirjoittajat: Aija Ahokas, koulutusviennin asiantuntija/lehtori, Metropolia Ammattikorkeakoulu Katri Luukka, johtaja, jatkuvan oppimisen palvelut, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet: Finncare 2018. Finncare tuki ja hoivapalvelut. Saatavana osoitteessa: http://suomi.finncare.org.au/. Heikkilä, Kristiina & Ekman, Sirkka-Liisa 2003. Elderly Care for Ethnic Minorities – Wishes and Expectations among Elderly Finns in Sweden, Ethnicity & Health 8: 2, 135–146. Kokaliari, Efrosini ym. 2013. It Is Called a Mother Tongue for a Reason: A Qualitative Study of Therapists' Perspectives on Bilingual Psychotherapy – Treatment Implications. Smith College Studies in Social Work 83 (1). Nurminen, Erkki 1995. Australian suomalaisen lepokotiyhdistyksen historia. Fitzgerald Printing, Australia. Oliva, Maria Elena 2017. A healing journey of the bilingual self: In search of the language of the heart, Journal of Ethnic & Cultural Diversity in Social Work. Punta-Saastamoinen, Marja-Liisa 2010. Australiansuomalaiset etsivät itseään. Kulttuurisen identiteetin määrittyminen australiansuomalaisessa kirjallisuudessa. Siirtolaisuustutkimuksia A 34. Siirtolaisinstituutti. Siirtolaisinstituutti 2019. Saatavana osoitteessa: http://www.migrationinstitute.fi/fi/tietopalvelut/tilastot#quickset-fi_tietopalvelut_tilastot=1). Ylen uutiset 2019. 16.2.2019. Saatavana osoitteessa: https://yle.fi/uutiset/3-10649175. Keskustelut: Richardson Nerida, Clinical Care Coordinator, Finncare, Australia. Keskustelu 5.11.2018 . Worboyes Peter, General Manager, Finnacare, Australia. Keskustelu 5.11.2018.
Kaupunkisuunnittelua kaiken ikää ja kaiken ikäisille
Tulevaisuuden kaupunkia ei voida suunnitella tämän päivän ikäihmisten tarpeiden mukaan – silloin ollaan jo auttamatta myöhässä. Asuinympäristöjen ja asumisen kehittämisessä pitää pystyä vastaamaan ikääntyvän väestön muuttuviin tarpeisiin nyt ja 100 vuoden päästä. Tarvitsemme tietoa vanhenemisesta sekä reipasta asennemuutosta, jos haluamme onnistua ikäihmisten asumisen järjestämisessä. Yksi osa ratkaisua tähän haasteeseen voisi olla vanhustyön asiantuntijoiden ottaminen mukaan suunnitteluprosessiin. Tulevien ikäihmisten asuinalueita suunnitellessa tulee pitää mielessä, että suunnittelemme niitä myös tämän päivän nuorille. Voidaanko nuorten avulla oppia tuntemaan tulevaisuuden vanhuksia? Miten tämän päivän perherakenteet ja sosiaaliset tarpeet otetaan suunnittelussa huomioon? Entä millainen on ikäystävällinen asuinympäristö? Miten sellainen suunnitellaan ja rakennetaan? Nämä kysymykset ovat osa suurempaa kokonaisuutta. Haastattelimme Helsingin kaupungin kaupunginsuunnitteluarkkitehti Tytti Wiinikkaa. Wiinikan mukaan kaupunkisuunnittelussa tulee ottaa monta näkökulmaa huomioon. Tiivistettynä pääosa suunnittelutyöstä keskittyy kysymyksiin: mitä kullekin alueelle suunnitellaan ja millä aikataululla sekä miten tekemisestä viestitään kaupunkilaisille, esimerkiksi ikäihmisille? Näihin asioihin kulminoituu kaupunkisuunnittelija työn ydin. Kaupunkisuunnittelussa toimitaan joka suhteessa isossa mittakaavassa. Kaupunkisuunnitteluarkkitehdin tehtävä on miettiä koko kaupunkia. Ja nyt suunnitellaan jopa 100 vuoden päähän! Pienin mittakaava kaupunkisuunnittelijalle on rakennus. Kaikki se tila, mikä on rakennusten välissä, kiinnostaa. Kiinnostuksen kohteena ovat myös rakennusten alimmat kerrokset. Mitä näkyy pesutuvan ikkunasta, minkälainen näkymä, millainen maisema sieltä avautuu? Kaavoitus on monivaiheinen prosessi, johon vaikuttavat muun muassa kaavojen luonne ja merkittävyys. Aiheesta kiinnostuneilla on mahdollisuus ottaa osaa suunnitteluun ja ilmaista mielipiteensä. Jos haluat tuoda mielipiteesi esille, voit osallistua kaupunkisuunnittelun järjestämiin avoimiin kuulemisiin tai vaikka ottaa suoraan yhteyttä suunnittelijaan. Rakennussuunnitteluvaihe on yksi osa suurta ja monivaiheista kaavoitusprosessia. Siinä määritellään rakennuksen tarkempi sijainti, rakenteet, mitat ja yksityiskohdat. Liian tiukka kaava asettaa tähän haastetta. Jos puolestaan asemakaavassa on hyvin tarkkaan määritelty rakennuksen ja ympäristön yksityiskohtia, saatetaan joutua tekemään huonoja ratkaisuja suunnittelun tarkemmassa vaiheessa. Viestimisen monet ulottuvuudet Viestiminen on yksi tärkeä osa-alue julkisella sektorilla. Elämme murroskautta, ja se tuo mukanaan haasteita, myös kaupunkisuunnitteluun. Tiedotusta joudutaan tekemään hyvin monikanavaisesti ja asukkaita tulee lähestyä monin eri tavoin, jotta viesti tavoittaa kaikki ikäpolvet. Monet tämän päivän vanhukset eivät käytä nettiä, mutta 20 vuoden kuluttua tilanne voi olla jo toinen. Kaikki palvelut muuttuvat kovaa vauhtia digitaaliseksi. Entä tulevaisuudessa? Miten kaupungin asukkaita informoidaan 100 vuoden päästä? Julkinen taho ei koskaan pääse eroon monikanavaisuudesta. Kuka muistaa enää faksin? Kaupunkisuunnittelussa se oli arkipäivää vielä hetki sitten. Esteettömyys on peruskauraa kaupunkisuunnittelussa − Se tulee huomioitua niin luonnostaan, että sitä ei tarvitse erikseen miettiä. Sitä ei tarvitse nostaa teemaksi: turvallinen ja terveellinen ovat kaupunkisuunnittelun lähtökohtia. Ja tämä koskee kaikkia alueen käyttäjiä, niin asukkaita kuin muitakin alueella liikkujia ja toimivia, toteaa kaupunkisuunnitteluarkkitehti Tytti Wiinikka haastattelussamme. Ikääntyneitä ei nosteta omaksi ryhmäksi, he ovat yksi käyttäjäryhmä muiden alueen käyttäjien joukossa. Ja näinhän se pitäisi ollakin. Samalla tavalla huomioidaan esimerkiksi lapset. Huomiota kiinnitetään muun muassa jalkakäytäviin. Wiinikalle suunnittelijana ja kaavoittajana on tärkeää, että kaikkien vanhuspalveluiden lähellä on aina jonkinlainen ulkoilu- tai viheralue. − Vaikka kattoterassi palvelutalon katolla. Jonkinlainen ratkaisu täytyy aina löytyä, sanoo Wiinikka. Julkisen liikenteen ja palveluiden tulee linkittyä toisiinsa, ja niiden tulee olla helposti saavutettavissa. Sote tuo tähän omat haasteensa. Kaupunkisuunnittelussa ei voida estää yksityisen yrityksen yksityiselle tontille rakentamaa toimintaa, mikäli se on asemakaavan mukaista. Kaikilla alueilla ei myöskään ole kaupungin tarjoamia vanhuspalveluita, joten myös yksityisiä toimijoita tarvitaan. Kaupungin omien palvelutalojen ja muiden vanhuspalveluiden sijainnit mietitään tarkkaan, jotta ne linkittyvät muihin alueen palveluihin. Alueen kehityksen tulee olla järkevää ja alueella tulee olla tilaa kaikenlaisille palveluille. Tämä tulee huomioida myös aikasyklissä, sillä bisneksen tekijöiden aikasykli ei yllä 100 vuoteen, vaan se on enimmilläänkin vain noin 50 vuotta. Ikääntyminen omalla asuinalueella Ikä tai ikääntyminen ei saa olla este omalla asuinalueella asumiselle tai syy sieltä poismuutolle, oli sitten kyseessä nuori tai vanha asukas. Kaikkien tulisi voida asua omalla asuinalueellaan loppuun asti, vaikka tuen tarpeet muuttuisivatkin iän myötä. Paineet sekä tarve kehittää asuinalueita ikäystävälliseksi kasvaa väestön vanhenemisen myötä. Tavoitteena on Ageing in place -ajattelu, eli suunnitellaan kaupunkia, jossa kaikki voivat elää kaikkina elämän eri ikävaiheina. Tulee muistaa, että ikääntyneiden tarpeet ovat muutakin kuin esteettömät kulkureitit. Ikääntyessä syyt muuttoon ja esteet turvalliseen asumiseen löytyvätkin usein rakennuksesta, asunnon sisältä. Joudumme hyväksymään myös kompromisseja. Puistoyksikölle kuuluvat penkit ovat tästä hyvä esimerkki. Aihe on hankala ja herättää tunteita. Penkkejä tarvitaan ja monet kaupunkilaiset niitä kaipaavat, mutta lähes yhtä usein niistä valitetaan; on pultsareita, nuorisoa ja narkkareita. Ensin penkit tuodaan ja jonkin ajan kuluttua ne kannetaan pois, koska niistä on saatu runsaasti palautetta. Kompromisseja siis tarvitaan, ei vain penkkien kohdalla, vaan kaikessa suunnittelussa ja rakentamisessa. Kaikki ikäpolvet ja kohderyhmät tulee huomioida. Täytyy myös muistaa, että Helsinki on jo aika täyteen rakennettu. Rakentaminen jo rakennettuun ympäristöön on kompromisseja. Moniammatillisuuden hyödyntäminen suunnittelussa Voisiko ympäristögerontologiaa hyödyntää kaupunkisuunnittelussa? Aihe kiinnostaa myös kaupunkisuunnittelijaa. − Maisema-arkkitehtipuolella tällaisia eri osa-alueita hyödynnetään jo, ja talon sisällä tehdään paljon yhteistyötä eri asiantuntijoiden kanssa, kertoo Wiinikka haastattelussamme. Alueen kokonaisvaltaisessa tarkastelussa sekä tulevaisuusnäkymiä hahmotettaessa myös kaupunkisuunnittelu voisi hyödyntää tällaista moniammatillisuutta. Näin voisi olla esimerkiksi selvitettäessä, mitkä ovat tulevaisuuden tarpeet tulevilla ikääntyvillä. Varsinkin uusien alueiden rakentamisessa tällaisesta yhteistyöstä voisi olla paljonkin hyötyä. Kaupunkisuunnittelussa tehdään jo ajoittain yhteistyötä esim. nuorisokeskusten, varhaiskasvatuksen sekä maahanmuuttajaorganisaation kanssa, miksi ei myös geronomin? Kirjoittajat: Helena Pekkarinen, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Nina Pellosniemi, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Teksti perustuu Tytti Wiinikan haastatteluun 10.9.2018.
Saavuttaako ikääntynyt sähköiset palvelut?
Yhteiskunnan palvelut ja asiointimahdollisuudet löytyvät yhä enenevissä määrin internetistä. Erityisesti erilaiset Kelan etuus- ja pankkiasiat, kuten laskujen maksaminen, hoituvat nykyään lähes yksinomaan internetissä verkkopankkitunnuksilla. Jotta kaikilla kansalaisilla olisi tasavertaiset mahdollisuudet hoitaa asioitaan verkossa, vaatisi tämä myös ikääntyneiden käyttäjien huomioimista erilaisia verkkopalveluita suunniteltaessa. Ikäihmisiä ei ole perinteisesti nähty suurena internetin käyttäjäryhmänä, mutta ajat muuttuvat. Osa ikääntyneistä on kiinnostuneita käyttämään internetiä, ja heillä on myös osaamista asioida verkossa. Toisaalta Vanhus- ja lähimmäispalveluliitto ry:n tekemän kyselyn mukaan alle puolella yli 65-vuotiaista on älypuhelin ja yli 75-vuotiaista vielä harvemmalla. Vanhus- ja lähimmäispalveluliiton kyselyyn internetissä vastanneista 80 % piti verkkopankkiasiointia helppona, kun taas paperilomakkeella vastanneista 43 % vastasi, ettei käytä tietokonetta lainkaan. Yli 75-vuotiaiden ikäryhmästä yli 70 % ei ole koskaan käyttänyt internetiä. Vanhus- ja lähimmäispalveluliitto ry:n mukaan ei ole realistista ajatella, että kaikilta ikäihmisiltä luonnistuisi sähköinen asiointi vielä parin vuosikymmenenkään päästä. Koska asiointi kuitenkin tapahtuu yhä useammin ensisijaisesti verkossa, on varmistettava, ettei kenenkään asiointi muodostuisi kohtuuttoman hankalaksi. Ikäystävälliset sähköiset palvelut ja laitteet Siinä missä olemme tottuneet poistamaan fyysisestä ympäristöstä esteitä, tulisi tulevaisuudessa miettiä myös enemmän sitä, kuinka verkossa asiointi olisi kaikille helpompaa. Puhutaan saavutettavuudesta. Vuoden 2018 loppuun mennessä astuu voimaan kansallinen lainsäädäntö, joka edellyttää saavutettavuusdirektiivin mukaisesti viranomaisia tekemään digitaaliset palvelut saavutettaviksi. Ikääntyneille tulisi olla tarjolla käyttäjäystävällisiä laitteita, ohjelmistoja ja sovelluksia, joiden suunnittelussa iäkkäiden tarpeet ja kokemukset on otettu huomioon. Myös verkkopalveluiden suunnittelussa on tärkeää huomioida ikääntynyt käyttäjäryhmä. Esimerkkinä hyvästä suunnittelusta ja kaikkien käyttäjäryhmien huomioimisesta voidaan mainita verkkopalveluiden erillinen kokeilusivu, jolla käyttäjä voi harjoitella palvelun käyttöä ennen omien tietojensa syöttämistä palveluun. Tämä mahdollistaisi myös esimerkiksi digineuvojien tai läheisten kanssa palvelun harjoittelun ilman, että asiakkaan tarvitsisi näyttää henkilökohtaisia tietojaan opastusvaiheessa. Tällä hetkellä esimerkiksi OP:lta ja DanskeBankilta voi pyytää erillisiä harjoittelutunnuksia, joilla on mahdollista kokeilla verkkopankin käyttämistä. Lisäksi myös esimerkiksi Kanta-sivujen käyttöä pystyy opiskelemaan Omakannan verkkokoulussa. Verkkopalveluiden ylläpitämisessä huomioitavia asioita ovat myös päivitysten myötä muuttuvat ohjelmat ja verkkosivunäkymät. Erilaiset päivitykset voivat haitata ikääntyneen käyttäjäkokemusta, kun tarvittavat asiat eivät löydykään enää totutuista paikoista. Verkkosivujen tulisi olla helppolukuisia ja avattavissa kaikilla yleisimmillä ohjelmilla. Käytetyn kielen tulisi myös olla selkeää. Ikääntyneelle voi olla monesti helpompaa, kun ei tarvitse lähteä erikseen eri instansseihin hoitamaan asioita, vaan ne hoituvat kätevästi kotoa käsin. Myös omat, tutut laitteet ja ohjelmat voivat olla ikääntyneelle suurena apuna, kun niiden käyttämiseen on jo syntynyt rutiinia. Toisaalta huomioitavaa on, ettei kaikilla välttämättä ole varaa ostaa sähköiseen asiointiin tarvittavia laitteita eikä kaikkien toimintakyky aina salli esimerkiksi asiointia yhteisasiointipisteillä tai kirjaston koneella. Miten huomioida kaikki ikääntyneet tasapuolisesti? Ikääntyneet tarvitsevat runsaasti nykyistä enemmän opastusta ja neuvontaa sähköisten palveluiden käytössä. Uuden opetteluun ja ongelmatilanteiden ratkaisemiseen tarvitaan saavutettavien sivustojen lisäksi digineuvontaa, joka on toistuvaa ja helposti saatavilla. Tällä hetkellä ilmaista digiopastusta on saatavilla ympäri Suomen esimerkiksi Vanhustyön Keskusliiton järjestämän SeniorSurf-toiminnan piiristä sekä Uudellamaalla Enter ry:n vapaaehtoisilta. Sähköisten palvelujen rinnalla on kuitenkin tärkeää säilyttää myös perinteisiä asiointimahdollisuuksia. Näitä palveluita voivat käyttää ne ikääntyneet, jotka eivät pysty esimerkiksi muistisairauden, motoristen ongelmien tai huonon näön vuoksi käyttämään sähköistä asiointia. Pankkikonttorissa asioinnin tulisi olla myös saman hintaista kuin sähköinen asiointi, jotta yhdenvertaisuus toteutuisi terveydellisistä esteistä huolimatta. Kiinnittämällä enemmän huomiota verkkopalveluiden saavutettavuuteen, riittävään digitukeen, verkossa asioimiseen tarvittavien välineiden saatavuuteen sekä näiden rinnalla perinteisten asiointimahdollisuuksien säilyttämiseen voitaisiin ikääntyneiden omatoimisuutta ja osallisuutta yhteiskunnassa ajallisesti pidentää. Tästä hyötyisivät kaikki osapuolet ja ennen kaikkea ikääntyneet itse. Kirjoittajat: Sara Fihlman, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Eva Ilmoni, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet: Saavutettavuus n.d. Valtiovarainministeriö. Saatavana osoitteessa: <https://vm.fi/saavutettavuusdirektiivi>. Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto Valli ry — Ikäteknologiakeskus 2018. Pankkipalvelut kuuluvat kaikille. Miten turvataan iäkkäiden pankkiasiointi digiyhteiskunnassa? Saatavana osoitteessa: <https://www.valli.fi/fileadmin/user_upload/Pankkipalvelut_kevyt.pdf>. Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto Valli ry — Ikäteknologiakeskus n.d. Ikäihmiset ja sähköinen asiointi. Miten saadaan kaikki mukaan? Saatavana osoitteessa: <https://www.valli.fi/fileadmin/user_upload/Julkaisut__pdf/Raportit__pdf/ikaihmiset_sahkoinen_asiointi_netti.pdf>.
Haluammeko ikääntyvät maahanmuuttajat mukaan toimintaan?
Vanhustyöhön kaivataan myönteisempää ajattelua monikulttuurisuudesta. Miten ymmärrämme maahan muuttaneen ikääntyvän ihmisen elämäntilannetta ja niitä merkityksiä, jotka vaikuttavat edelleen hänen arkeensa nykyisessä kotimaassa? Vaikka Suomeen muutosta olisikin jo useita vuosia aikaa, ikääntyneellä maahanmuuttajalla voi olla edelleen tuen tarvetta kotoutumisessa, sosiaalisessa kanssakäymisessä tai oman hyvinvoinnin ylläpitämisessä. Yhtä tärkeää on huomioida ikääntyvien suomalaisten elämänkokemuksen merkitykset ja hyödyntää heidän kokemuksiaan ottamalla heidät mukaan luomaan uudenlaista toimintakulttuuria. Ryhmätoiminta tukee kotoutumista Tutkimuksellisessa kehittämistyössäni totesin, miten eri kulttuureista tulleiden ihmisten yhdessä toimiminen ja yhteisten kokemusten jakaminen lisäsivät heidän osallisuuden sekä hyvinvoinnin tunnetta. Ikääntyneet maahanmuuttajat oppivat ryhmässä toistensa kokemuksista ja saivat vahvan tunteen arvostetuksi sekä kuulluksi tulemisesta. Kotoutumisen kokemus vahvistui tutussa ryhmässä, johon kuului myös suomalaisia ikäihmisiä. Ohjattu ryhmätoiminta antoi turvaa sekä tutun yhteisön tukea ikääntyvälle maahanmuuttajalle. Osallisuuden ja integroitumisen edistäminen oli yksinkertaisimmillaan avointa ryhmätoimintaa, johon kaikki osallistujat olivat tervetulleita. Kehittämistyön tuloksiin viitaten ikääntynyt maahanmuuttaja toivoi olevansa samanlainen vantaalainen, kuten muutkin ikäisensä. Maahanmuuttajan roolista haluttiin päästä vähitellen eroon. Maahanmuuttajien integrointi suoraan yhteiskuntamme palvelujärjestelmään ei ehkä sellaisenaan onnistu. Ammattilaisilta odotetaan kulttuurista ymmärrystä ja rohkeutta helpottaa tätä integroitumista. Vain vähän tutkittua tietoa ikääntyvistä maahanmuuttajista Heikkinen (2014: 13) on todennut, miten ikääntyvät maahanmuuttajat tarvitsevat lisäresursseja ja erityistä tukea selviytyäkseen suomalaisessa yhteiskunnassa. Useilla ikääntyvillä maahanmuuttajilla on puutteellinen kielitaito, ja monet arkisetkin asiat tulevat eteen yllättävinä tilanteina. Linderborgin (2012: 97) tutkimuksessa havaittiin, miten Suomessa ikääntyvien somalimiesten itsetuntoa, suomen kielen taitoa ja kotoutumista voitiin tukea järjestetyn ryhmätoiminnan avulla. Ryhmätoiminnan todettiin olevan vain vähän resursseja tarvitseva sosiaalityön muoto, joka tunnistettiin huonosti. Kohti kulttuuriystävällisempää vanhustyötä Kehittämistyössä saadut kokemukset monikulttuurisesta ryhmätoiminnasta olivat rohkaisevia. Kulttuurinen myötätunto ja ymmärrys vahvistuivat ryhmätoiminnassa niin kohderyhmällä kuin vanhustyön ammattilaisilla. Sarvimäen (2016: 100) mukaan kulttuurisensitiivisyys tarkoittaa myönteistä asennetta toisesta kulttuurista tullutta kohtaan. R. Vance Peavy (1999: 200) puhuu vastaavasti kulttuurisesta empatiasta. Vanhustyössä toimivien ammattilaisten, kouluttajien ja vapaaehtoisten omat ennakkoluulot voivat olla uuden kokeilun esteenä. Mitä jos avaisimme ovet näkyvämmin erilaisille toimijoille? Epäonnistumisia ei tässä tule. Vain kohtaamalla ja kokeilemalla saadaan kokemuksia niin asiakkaille kuin ammattilaisille. Linnanmäki (2018) on tuonut esille näkemyksen asenteellisesta saavutettavuudesta. Kun tarkoituksena on miettiä, tarvitsemmeko ikääntyneille maahanmuuttajille erityispalveluita, siteeraisin Linnanmäen esittämää näkökulmaa: ”Samaa kaikille − erityistä erilaisille.” Saavutettavuus tarkoittaa avoimuutta ja tasavertaisuuden kokemusta. Samanlaista kaikille, mutta erilaisten toimijoiden tarpeet huomioon ottaen. Jos haluamme ikääntyneet maahanmuuttajat mukaan toimintaan, on mietittävä mitä saavutettavuus käytännössä tarkoittaa. Lopuksi taiwanilaisen opiskelijan kokemus monikulttuurisesta vanhustyöstä: ”Language is not the barrier and age is not a problem.” Teksti perustuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön ”Monikulttuurisia kokemuksia ikääntyneiden ryhmätoiminnasta”. Metropolia Ammattikorkeakoulu, Helsinki. Tiina-Kaisa Mattila, opiskelija, vanhustyön ylempi AMK -tutkinto-ohjelma Kirjoittaja:Tiina-Kaisa Mattila, opiskelija, vanhustyön ylempi AMK -tutkinto-ohjelma Lähteet: Heikkinen, Sari 2015. Arki uudessa kotimaassa – Entisestä Neuvostoliitosta Suomeen iäkkäinä muuttaneiden arki, sosiaaliset suhteet ja kotoutuminen. Tampereen yliopisto, terveystieteiden yksikkö. Saatavana osoitteessa: <http://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/96619/978-951-44-9707-0.pdf?sequence=1>. Linderborg, Hilkka 2012. Hennattuja partoja- ikääntyvät somalimiehet ryhmätoiminnassa. Lisensiaattitutkimus. Helsingin yliopisto, sosiaalitieteiden laitos. Linnanmäki, Eila 2018. Arvot ja vastuu. Uudistuva sosiaali- ja terveysala -seminaari 9.11.2018. Metropolia Ammattikorkeakoulu, Helsinki. Peavy, R. Vance 1999. Sociodynamic Counselling. Sosiodynaamisen ohjauksen opas. Suom. Petri Auvinen. Helsinki: Psykologien kustannus Oy. Sarvimäki, Anneli 2016. Vanheneminen eri kulttuureissa ja etnisissä ryhmissä. Teoksessa Heikkinen, Eino, Jyrkämä, Jyrki & Rantanen, Taina (toim.): Gerontologia. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim.
Aktiivinen ja turvallinen vanhuus lainaperheessä
Suurin osa varmasti toivoo, että voisi vielä vanhanakin toteuttaa itseään ja suoriutua mahdollisimman itsenäisesti arjestaan. Kun näiden toteutuminen yksin ei ole enää turvallista, perhehoito voi tarjota mahdollisuuden jatkaa tavallista elämää tavallisessa kodissa. Perhehoito voi olla uuden elämän alku. Moni tietää, mikä on sijaisperhe. Mutta kuinka moni on kuullut ikääntyneiden perhehoidosta ja tietää, mitä sillä tarkoitetaan? Käytännössä idea on molemmissa aivan sama: tarjota lainaperhe huolenpitoa tarvitsevalle. Lasten sijaisperheitä on ollut olemassa jo pidemmän aikaa, mutta ikääntyneiden perhehoito on uusi ja siksi myös vielä melko tuntematon palvelumuoto. Sen kehittämiseen on kuitenkin panostettu valtakunnallisesti viime vuosina, ja esimerkiksi STM:n ikäihmisten kotihoitoon ja kaiken ikäisten omaishoitoon keskittyneen kärkihankkeen yksi tavoite oli lisätä ikääntyneiden perhehoitoa (I&O n.d.). Perhehoito voi olla osa- tai ympärivuorokautista sekä lyhyt- tai pitkäaikaista. Pitkäaikaisessa perhehoidossa valmennettu perhehoitaja ottaa omaan kotiinsa asumaan ikääntyneitä, jotka tarvitsevat hoivaa ja huolenpitoa. Perhehoitolaki (263/2015) ohjaa niin ikääntyneiden kuin kaikkien muidenkin kohderyhmien perhehoidon toteuttamista. Perhehoidossa olevien ikääntyneiden määrä on noussut viime vuosien aikana huomattavasti (Sotkanet n.d.), mikä kertoo palvelun toimivuudesta ja tarpeellisuudesta. Perhehoito on tulevaisuuden palvelumuoto. Tutkimuksellinen kehittämistyö: ikääntyneiden perhehoito Kanta-Hämeessä Kanta-Hämeessä on koordinoitu maakunnallisesti ikääntyneiden perhehoitoa vuodesta 2016 alkaen. Koordinoinnista vastaa kuntien yhteinen Perhehoitoyksikkö Kanerva. Lyhytaikainen ja osavuorokautinen perhehoito on saatu jo käynnistettyä, mutta pitkäaikainen perhehoito on ottanut vasta ensiaskeleitansa alueella. Vanhustyön YAMK-opintojen tutkimuksellisena kehittämistyönä laadin Kanta-Hämeen kunnille ehdotuksen ikääntyneiden pitkäaikaisen perhehoidon palvelukuvauksesta ja kohderyhmistä. Tutkimuksellisen kehittämistyön tavoitteena oli selvittää, minkälaista pitkäaikaisen perhehoidon tulisi olla, jotta sen hyödyt saataisiin parhaiten käyttöön. Kehittämistyöhön osallistui ikääntyneitä kuntalaisia, perhehoitajia, kuntien työntekijöitä ja vanhustyön johdon edustajia. Kehittäminen eteni Bikva-mallia mukaillen kolmessa vaiheessa. Jokaisessa vaiheessa korostui hieman erilaiset odotukset ja tarpeet perhehoitoa kohtaan. Odotukset perhehoitoa kohtaan Ikääntyneet kuntalaiset Osallisuus ja aktiivisuus Elämän jatkuminen ennallaan Kuntien työntekijät ja perhehoitajat Perhehoitajien tukeminen Oikea-aikaiset sijoitukset Vanhustyön johto Jatkuvuus ja pysyvyys Nämä kaikki yllä olevaan taulukkoon kirjatut odotukset tukevat toinen toisiaan sekä mahdollisuutta elää aktiivista elämää turvallisessa ympäristössä vielä sittenkin, kun se ei enää itsenäisesti asuen onnistu. Ehdotus palvelukuvauksesta ja kohderyhmistä Tutkimuksellisen kehittämistyöni tuloksena syntyi ehdotus, joka muodostuu kolmesta osa-alueesta: perhehoidon toteuttamisesta, perhehoidon järjestämisestä ja perhehoidon kohderyhmistä. Toteuttamisessa korostui ajatus monipuolisesta, tavallisesta ja turvallisesta arjesta. Perhehoitajan odotettiin olevan motivoitunut ja sitoutunut sekä mahdollistavan yhteisöllisyyden ja yksilöllisyyden toteutumisen perhehoidossa. Tärkeäksi perhehoidon järjestämisessä koettiin yhteistyö ja sijoitusten suunnitelmallisuus. Palvelurakenteessa perhehoito sijoitettiin kotihoidon ja tehostetun palveluasumisen välimaastoon tuetun palveluasumisen rinnalle. Pitkäaikaiseen perhehoitoon soveltuviksi asiakasryhmiksi kehittämistyössä määriteltiin: turvattomat sopimattomassa elinympäristössä asuvat yksinäiset paljon palveluita käyttävät henkilöt, joilla on vielä toimintakykyä jäljellä muistisairaat, jotka käyttäytyvät rauhallisesti. Kunnille laaditun ehdotuksen sisältö edistää osaltaan ajatusta aktiivisesta ja osallistuvasta vanhuudesta turvallisessa ympäristössä. Hyvin järjestettynä ja toteutettuna perhehoito voi olla erinomainen palvelumuoto, sillä se tukee ikääntyneitä suoriutumaan itsenäisesti, mikä on myös yksi vanhuspalvelulain (Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista 980/2012 §1) tavoitteista. Oikea-aikaiset sijoitukset Jo Leinonen (2017) arveli, että oikea-aikaiset sijoitukset voisivat pidentää aikaa, jonka ikääntynyt asuu perhehoitokodissa. Tutkimuksellisen kehittämistyöni tulokset tukevat tätä ajatusta. Perhehoito nähtiin nykyisen elämän jatkona, mahdollisuutena olla aktiivinen toimija omassa elämässään perhehoitajan tukemana. Näin säilyisi myös kokemus elämän mielekkyydestä ja turvallisuuden tunteesta. Perhehoidon kohdalla ei päde sanonta: ”Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.” Paremminkin voisi noudattaa sanontaa: ”Aikainen lintu madon nappaa.” Oikea-aikaiset sijoitukset edistäisivät vuosien ajan kestävää aktiivisen ja turvallisen elämän toteutumista perhehoidossa. Turvallisessa ympäristössä itsensä toteuttaminen on helpompaa, ja näin vanhanakin voi saada uuden alun elämällensä. Lisätietoa: Ikäihmisten perhehoito, Perhehoitoliitto ry: https://www.perhehoitoliitto.fi/perhehoito/ikaihmiset Kirjoittaja: Reija Lumivuokko, opiskelija, vanhustyön ylempi AMK-tutkinto Lähteet I&O Kärkihanke n.d. Sosiaali- ja terveysministeriö. Näin koti- ja omaishoito uudistuu. Saatavana osoitteessa: <https://stm.fi/koti-ja-omaishoito/kuvaus>. Luettu 17.11.2018. Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista 980/2012. Annettu Helsingissä 1.7.2013. Saatavana osoitteessa: <https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2012/20120980>. Luettu 17.11.2018. Leinonen, Emilia 2017. Ikääntyneiden perhehoito Suomessa ja Englannissa. Teoksessa Jolanki, Outi, Leinonen, Emilia, Rajaniemi, Jere, Rappe, Erja, Räsänen, Tiina, Teittinen, Outi & Topo, Päivi: Asumisen yhteisöllisyys ja hyvä vanhuus. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 47/2017. 105–111. Saatavana osoitteessa: <http://tietokayttoon.fi/julkaisu?pubid=20103>. Luettu 2.11.2018. Perhehoitolaki 263/2015. Annettu Helsingissä 1.4.2015. Saatavana osoitteessa: <http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2015/20150263>. Luettu 17.11.2018. Sotkanet n.d. Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos. Saatavana osoitteessa: <https://www.sotkanet.fi/sotkanet/fi/index>. Luettu 21.9.2018.
Kuuntele, kun kosketan
Kosketusta harvoin nähdään varsinaisena keskustelumenetelmänä, mutta entä, kun kosketus on ainoa väylä viestimiseen? Monille oman tilan alue ympärillä on suuri, mutta elämässä voi tulla tilanne, jolloin toisen tilaan on astuttava. Koskettamalla tulet ehkä huomaamattasi viestineeksi yllättävän paljon asioita. Lähtökohtaisesti toisen ihmisen kunnioittava koskettaminen kertoo hyväksymisestä ja luo turvallisuuden tunnetta. Eikä sovi unohtaa, että kosketuksella on ohittamaton merkitys elämän alku- ja loppupäässä. Sinä tunnistit ensimmäisen hoivaajasi hänen kosketuksestaan, ja kosketus tavoittaa aistimme pisimpään elämän viime metreillä. Kosketuksella kartoitit ääriviivani Vauvalle äidiltä saatu kosketus tuottaa turvallisuuden tunnetta, sekä on väylä rentoutumiseen ja rauhoittumiseen. Kosketuksella on vauvalle myös opettava merkitys; äidin kosketuksen kautta meistä jokainen oppii, missä omat varpaat ovat ja mihin sormenpäät päättyvät. Miksi siis vähättelisimme kosketuksen merkitystä? Elina Jäntti kehottaa artikkelissaan Muistatko halata mummoasi? Lyhytaikainenkin kosketus voi parantaa ikäihmisen hyvinvointia rohkeasti kokeilemaan koskettamista ja havainnoimaan kuinka vastaanottaja reagoi kosketukseen. Jäntin artikkelissa pohditaan kosketuksen myönteistä vaikutusta ikäihmisiin. Koskettaminen voidaan nähdä terapeuttisena hoitomenetelmänä, mutta myös vuorovaikutuksena, eräänlaisena keskusteluna iäkkään kanssa. Muistisairauksien etenemisessä on tyypillistä, että opitut taidot menetetään, ja etenkin kielellisissä taidoissa lopulta korostuvat ne varhaisimmat “äidinkielet”, joista kosketus tosiaan on se ensimmäisin. Tiesitkö, että sinullakin on parantava taito? Kosketus lohduttaa, helpottaa kipuja ja sitä kautta vaikuttaa hyvinvointiin. Tiedämme tänä päivänä kosketuksen lisäävän oksitosiinin eli ns. mielihyvähormonin tuotantoa kehossa. Ikäihmisten kanssa työskennellessä kosketus voi siis osoittautua tärkeäksi osaksi hoivaa. Mikä meitä estää käyttämästä kosketusta kohdatessamme ikäihmisen? Taina Kinnunen on tehnyt tutkimustyötä kosketuksesta hoitotyössä, ja aiheesta julkaistaan vuonna 2019 teos Ammatillinen kosketus. Onko kulttuurilla ja historialla merkitystä? Kulttuurien, sukupuolten ja sukupolvien välisiä eroja löytyy. Teoksessaan Vahvat yksin, heikot sylityksin Taina Kinnunen (2013) nostaa esiin sotavuodet ja niiden vaikutukset tämän päivän ikäihmisiin. Halauksille ja syleilyille ei tuolloin ollut aikaa. Vanhempi ikäpolvi ja erityisesti miehet seksuaalistavat kosketuksen merkityksen, sillä arkiselle ja pyyteettömälle läheisyydelle ei ollut aikaa. Siellä missä kosketus ja läheisyys ovat läsnä lapsuudesta asti, ihmiset voivat paremmin. Kosketus vanhustyössä Se mikä on soveliasta kosketusta ja mikä ei, riippuu kuitenkin yksilöstä itsestään. Kaikilla meillä on tarve tulla kosketetuksi. Henkilökohtaisilla kokemuksilla, sairauksilla ja toiminnanvajauksilla on merkitystä, kuinka toivomme itseämme kosketettavan. Hoitotyön ammattilaisen oma historia ja kokemukset vaikuttava rohkeuteen ja tapaan käyttää kosketusta hoitotyössä. (Kinnunen 2013). Kosketusta vaille jäävät ikäihmiset kärsivät tutkitusti enemmän masennuksesta ja ahdistuksesta. Väheksymmekö me koskettamisen merkitystä? Jo opitun valossa koskettamisella saadaan paljon hyvää aikaa, mitä vielä voisimmekaan oppia siitä? Kosketuksen voimaan perustuvia hoitomuotoja löytyy shiatsusta, Suomessa kehitettyyn Brain Relief -terapiaan. Toisen ihmisen koskettaminen on sisäsyntyinen toimintamalli meissä jokaisessa, jota tulisi harjoittaa ja viedä myös ammattikäyttöön. Tällaisia yksinkertaisia ja maanläheisiä toimintamalleja kaivataan etenkin vanhustyössä. Niiden kehittäminen vaatii vain hieman rohkeutta ja hieman enemmän herkkyyttä. Kirjoittajat: Sanna Järvinen, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Kirsi Teikari, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet: Brain Relief n.d. Ensiapu stressaantuneille aivoille. Saatavana osoitteessa: <https://brainrelief.fi/>. Luettu 10.10.2018. Jäntti, Elina 2017. Muistatko halata mummoasi? — Lyhytaikainenkin kosketus voi parantaa ikäihmisen hyvinvointia. Saatavana osoitteessa: <https://kouvolansanomat.fi/uutiset/lahella/d6575c03-7ca1-417d-8c6d-e30b8aa918f2>. Luettu 27.10.2018 Kinnunen, Taina 2013. Vahvat yksin, heikot sylityksin. Otteita suomalaisesta kosketuskulttuurista. Hel-sinki: Kirjapaja. Kinnunen, Taina 2018. ”Ammatillinen kosketus” -kirja tulossa. Saatavana osoitteessa: <http://tainakinnunen.fi/ammatillinen-kosketus-kirja-tulossa/>. Luettu 10.10.2018.
Pop up -vapaaehtoistoiminta, osallisuuden mahdollistaja?
Lähtisitkö mukaan vapaaehtoistoimintaan, jos osallistuminen olisi helppoa, eikä velvoittaisi sinua mihinkään? Oletko kuullut pop up -vapaaehtoistoiminnasta? Perinteisesti vapaaehtoistyö on nähty pyyteettömänä, kenties sitovanakin valintana, johon yksilö käyttää omaa vapaa-aikaansa. Kuitenkin käsitteen määrittely on muuttunut ja muuttumassa: Laimio ja Välimäki (2011: 10) määrittelevät vapaaehtoistoiminnan olevan yksilön ”omasta halusta lähtevää, palkatonta toimintaa, jota tehdään omia arvoja vastaavan yhteisön hyväksi. Se on merkki halusta osallistua ja vaikuttaa ja sen tulisi olla kaikkien kansalaisoikeus.” Vapaaehtoistyö voidaan siis nähdä yksilön oikeutena, osallistumisen ja vaikuttamisen mahdollistajana ja yksilön omien arvojen määrittelemänä toimintana, jossa vapaaehtoistyön tekijä hyötyy vapaaehtoistyöstä yhtä lailla kuin taho, johon työtä tehdään. Joka kolmas suomalainen tekee vapaaehtoistyötä Suomessa tehdään paljon vapaaehtoistyötä: joka kolmas suomalainen (yhteensä 1,4 miljoonaa suomalaista) osallistuu vapaaehtoistyöhön. Suurimmat vapaaehtoistoiminnan toiminta-alat ovat liikunnan ja urheilun, lasten ja nuorison sekä seniorien ja vanhusten parissa tehty vapaaehtoistyö. Vuonna 2015 minimipalkalla (10 e/h) mitattuna vapaaehtoisten toiminnan arvo oli 2,95 miljardia euroa. (Vapaaehtoistyö Suomessa 2010 ja 2015.) Vapaaehtoistyö on sekä yksilöiden että yhteiskunnan kannalta tärkeää, ja siksi EU:ssa on pyritty edistämään vapaaehtoistyöhön osallistumisen mahdollisuuksia lainsäädännöllisellä tasolla. Myös Suomessa valtiovarainministeriö asetti vuonna 2015 työryhmän selvittämään vapaaehtoistyön lainsäädännön kehittämistarpeita, tarkoituksena kehittää vapaaehtoistoiminnan yleisiä edellytyksiä (Valtiovarainministeriö 39/2015). Vapaaehtoistyön osallistumisen suurimpana esteenä pidetään ajan puutetta (Vapaaehtoistyö Suomessa 2010 ja 2015). Kuitenkin 25–34-vuotiaista suuri osa (65 %) ja myös joka kolmas 65–79-vuotias (29 %) olisi valmis pyydettäessä tekemään vapaaehtoistyötä. Keskeisenä haasteena on ollut kehittää sellaisia uusia vapaaehtoistyön muotoja, jotka sopisivat sekä 2000-luvun käsitykseen vapaaehtoistyöstä että ihmisten nykyiseen elämäntyyliin ja arkeen. Yhdysvaltalainen Jeremy Baras (2016) on kehittänyt suositun pop up -ilmiön ympärille uudenlaisen tavan toteuttaa vapaaehtoistyötä. Pop up -tapahtumina pidetään satunnaisesti järjestettäviä tapahtumia, jotka mahdollistavat ihmisten osallistumisen kulloiseenkin toimintaan. Pop up -vapaaehtoistoiminnalla tarkoitetaan toimintaa, johon vapaaehtoisen on helppo hypätä mukaan, osallistua sen ajan, kun itse haluaa, ja nähdä oman tekemisen vaikutukset nopeasti (Laimio & Välimäki 2011). Opinnäytetyö: yksilöllisiä motiiveja vapaaehtoistyöhön osallistumiselle Suomessa Siskot ja Simot -järjestö on pop up -vapaaehtoistyön edelläkävijä. Siskojen ja Simojen pop up -tapahtumiin – aina pihatalkoista tanssiaisiin – osallistuu satoja vapaaehtoisia vuosittain. Vapaaehtoinen voi valita itselleen tapahtumista sopivimmat. Metropolia Ammattikorkeakoulun geronomiopiskelijoiden Eveliina Pertun ja Joni Tammisalon opinnäytetyössä haastateltiin varttuneempia vapaaehtoistyön tekijöitä. Opinnäytetyön tarkoituksena oli kartoittaa vapaaehtoisten kokemuksia osallisuudesta, motivaatiosta sekä Siskot ja Simot -järjestön heille tarjoama tuesta. Opinnäytetyössä selvisi, että useat vapaaehtoiset olivat haaveilleet jo työelämässä ollessaan vapaaehtoistyöhön osallistumisesta, mutta osallistumisen motiivit olivat yksilöllisiä. Opinnäytetyö koskettaa yhteiskunnallisesti ajankohtaisesti aihetta sekä potentiaalisesti vapaaehtoistyöhön osallistuvaa ihmisryhmää: eläkkeelle jääneet henkilöt nähdään yhtenä sellaisena ryhmänä, jolla voisi olla paljon mahdollisuuksia, potentiaalia ja kiinnostusta vapaaehtoistyön toteuttajina. Psyykkistä, sosiaalista ja fyysistä hyvinvointia Pop up -vapaaehtoisten parissa osa koko vahvaa me-henkeä (esim. tapahtumiin aktiivisesti osallistuvat), kun taas toiset kokivat olevansa irrallisia. Kuitenkin esille nousi se, että pop up -tapahtumissa muodostui erilaisia tuttavuus- ja ystävyyssuhteita niin vapaaehtoisten ja autettavien välille kuin myös vapaaehtoistenkin kesken. Haastatellut vapaaehtoiset kokivat vahvasti, että antaessaan toisille he saivat jotakin myös itselleen: esimerkiksi psyykkistä, sosiaalista ja fyysistä hyvinvointia. Omalla toiminnallaan he mahdollistavat myös vastapuolelle tunteen yhteisöllisyydestä ja tuovat lisää sisältöä näiden elämään. Osa toteutti pop up -vapaaehtoistyössä omia vahvuuksiaan ja mielenkiinnon kohteitaan (esim. laulamista eri tapahtumissa), osa taas haki jatkuvuutta työuran jälkeiseen elämään ja oman asiantuntemuksen käyttöön. Opinnäytetyössä havaittiin myös vapaaehtoistyöntekijöiden koulutuksen merkitys: esimerkiksi muistikuntoutujan kohtaamisessa lyhyetkin koulutustilaisuudet voivat auttaa vapaaehtoistyön onnistumisessa, vaikkei työhön osallistuminen sinänsä vaadi erillistä koulutusta. Yhteenvetona opinnäytetyössä todetaan, että Siskot ja Simot -järjestö on onnistunut rakentamaan pop up -tapahtumineen ympärilleen paljon yhteisöllisyyden tunnetta ja keräämään ihmisiä yhteen tekemään yhteistä hyvää. Keikkatyyppinen vapaaehtoistyö, järjestön tarjoama tuki sekä monipuolinen pop up -tyyppinen toiminta näyttävät olevan niitä avaintekijöitä, jotka saavat vapaaehtoiset osallistumaan mielellään (ja liikaa sitouttamatta) mukaan vapaaehtoistyöhön. Varttuneempien vapaaehtoistyöntekijöiden kokemukset osoittavat, että vapaaehtoistyö voi antaa paljon sekä työn tekijöille että työn tuloksesta nauttijoille. Kirjoittajat: Eveliina Holmgren, psykologian lehtori, Metropolia Ammattikorkeakoulu Eveliina Perttu, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet Baras, J. 2016. PopUp Republic – How to start your own successful pop-up space, shop and restaurange. New Jersey: John Wiley & sons. Laimio, A. & Välimäki, S. 2011. Vapaaehtoistyötoiminta kehittyy. Jyväskylä: Kopijyvä Oy. Perttu, E., & Tammisalo, J. 2018. Elä tätä päivää, uneksi huomisesta, opi eilisestä: Vapaaehtoisten osallisuuden kokemukset ja motivaatiotekijät Siskojen ja Simojen pop up -tapahtumissa. Metropolia Ammattikorkeakoulu, Vanhustyön koulutusohjelma, opinnäytetyö. Valtiovarainministeriön raportti – 39/2015. Vapaaehtoistyö, talkootyö, naapuriapu - kaikki käy. Vapaaehtoistoiminnan koordinaatiota ja toimintaedellytysten kehittämistä selvittävän työryhmän loppuraportti. Vapaaehtoistyö Suomessa 2010 ja 2015. 2015. Tilastoaineisto.
Haluamme mahdollistaa yhdessä hyvää ikääntymistä
Geroblogi on Metropolia Ammattikorkeakoulun vanhustyön tutkintojen (geronomi AMK ja vanhustyö YAMK) yhteisen pohdinnan ja innoituksen synnyttämä blogi, jossa haluamme keskustella ja käydä vuoropuhelua ikääntymiseen, vanhustyöhön ja sen kehittämiseen liittyvistä kysymyksistä, tavoitteista, haasteista ja tulevaisuudesta. Tähän vuoropuheluun haluamme kutsua mahdollisimman monialaisesti kaikki ikääntymisestä ja vanhustyöstä eri tavoin kiinnostuneet opiskelijat, opettajat, tutkijat, ammattilaiset ja työelämän asiantuntijat sekä tietysti myös ikäihmiset, ikääntymisen ja vanhustyön kokemusasiantuntijat. Blogin sloganiksi valitsimme ”Mahdollistamme yhdessä hyvää ikääntymistä”, jossa mielestämme kiteytyy myös vanhustyön tutkintojen ideologinen sanoma ja osaaminen, jota haluamme koulutuksen keinoin tuottaa. Hyvä ikääntyminen Vanhustyön tutkinnoissa syntyvä osaaminen perustuu monitieteiseen gerontologiseen tietoon, tutkimukseen ja ymmärrykseen ikääntymisestä ja sen merkityksestä sekä yksilölle että yhteiskunnassa. Ikääntymistä voidaan tarkastella monesta näkökulmasta ja siihen liittyy monenlaisia muutoksia yksilön elämäntilanteessa. Ikääntyminen ja ikäihmisten lisääntyminen yhteiskunnassa haastaa kaikki kehittämään yhdessä ikäystävällistä yhteiskuntaa sekä tulevaisuuden yhteiskuntaa ja ikäihmisten tarpeita vastaavia palveluja. Ikääntyminen on yksilöllinen ja monimuotoinen prosessi. Meistä jokainen ikääntyy ja kokee ikääntymisen omalla tavallaan, riippuen kunkin elämänkulusta, elämätavasta, sukupuolesta ja seksuaalisesta suuntautumisesta sekä sosiaalisesta ja kulttuurisesta taustasta. Ikääntyminen merkitsee myös toimintakyvyn muutoksia sekä siihen mahdollisesti liittyvää avun, tuen ja palvelujen tarvetta. Ikääntymistä ei pidä kuitenkaan tarkastella erillisenä osana yksilön elämää ja elämänkulkua, vaan osana sen kokonaisuutta, luonnollisena elämänvaiheena, jossa kiteytyy yhteen koko ihmisen elämä, hänen kokemuksensa ja toimijuutensa. Hyvän ikääntymisen mahdollistuminen ja mahdollistaminen Hyvä ikääntyminen perustuu ihmisen omaan kokemukseen, ja sitä tulee arvioida sen pohjalta, miten ikääntyvä ihminen itse kokee oman elämänsä. Mitä hän kokee tarvitsevansa oman näköisen ja tuntuisen elämän mahdollistumiseen? Mitä ikääntyvä ihminen haluaa vielä tehdä ja mihin kykenee, sekä miten se mahdollistetaan esim. muiden ihmisten tarjoaman avun, tuen ja erilaisten palvelujen keinoin? Hyvän ikääntyminen ei mahdollistu ilman ikäihmisten osallistumista heidän oman elämänsä ja palveluidensa kehittämiseen, suunnitteluun ja toteuttamiseen. Näistä kysymyksistä ja muustakin hyvän ikääntymisen mahdollistumiseen ja mahdollistamiseen liittyvistä näkökulmista, kehittämistoiminnan tuloksista ja erilaisista palveluinnovaatioista, haluamme yhdessä eri toimijoiden kanssa keskustella ja julkaista Geroblogissa. Jos koet aiheen omaksesi ja kiinnostavaksi, tervetuloa kirjoittamaan kanssamme. Kirjoittaja: Tuula Mikkola, VTT, Yliopettaja Lähteet: Enroth, Linda & Halonen, Pauliina 2018. Pitkäikäisyys − tavoite vai taakka. Alusta. Tampereen yliopiston yhteiskunnallisen tiedekunnan verkkolehti 27.3.2018. Saatavana osoitteessa: http://alusta.uta.fi/artikkelit/2018/03/27/pitkaeikaeisyys---tavoite-vai-taakka.html. Luettu 17.42018. Saarenheimo, Marja 2017. Mitä vanhuudelle on tapahtunut? Teoksessa Pietilä, Minna & Saarenheimo, Marja 2017. Ilmeikäs arki. Tutkimus ikääntyneistä ihmisistä järjestöjen kehittämistoiminnassa. Eloisa Ikä. Helsinki: Vanhustyön keskusliitto. 8-26.
Toimituskunta toimittaa Geroblogin sisällöt ennen niiden julkaisua. Geroblogin toimituskunta on aloittanut työnsä 4.4.2018.
Tuula Mikkola päätoimittaja
VTT, yliopettaja
tuula.mikkola@metropolia.fi
puh. 040 057 8279
Hilla Niemi
koulutussuunnittelija
hilla.niemi@metropolia.fi
puh. 050 567 8049
Marianne Roivas
FT, suomen kielen ja viestinnän lehtori
marianne.roivas@metropolia.fi
puh. 040 714 5153
asiakaslähtöisyys digitalisaatio esteettömyys hoitotyö hoivakoti HyMy-kylä hyvinvointi Hyvissä Handuissa Himassa ikäihminen ikäihmiset ikäystävällisyys ikääntyminen ikääntyneet ikääntynyt itsemääräämisoikeus iäkkäät kehittäminen kodin tuntu kohtaaminen kotihoito kotona asuminen lempeä hoiva monialaisuus moniammatillinen yhteistyö moniammatillisuus monikulttuurisuus motivaatio muistisairaus musiikki omaishoito osallisuus palveluasuminen RAI-arviointi saavutettavuus toimintakyky turvallisuus työhyvinvointi vaikuttavuus vanhuspalvelut vanhustyö vapaaehtoistyö vuorovaikutus yhteiskehittäminen yksilöllisyys yksinäisyys