Geroblogi

Mahdollistamme yhdessä hyvää ikääntymistä

Avainsana: ikäihmiset

Saavutettavat verkkosivut huomioivat myös ikäihmisten tarpeet
13.2.2024
Milla Lunkka, Veera Kotila

Teknologian nopea kehittyminen haastaa ikäihmisiä pysymään vauhdikkaan tietoyhteiskunnan kyydissä. Samainen ilmiö haastaa verkkopalveluiden tuottajia ottamaan huomioon eri käyttäjäryhmien tarpeet. Ikäihmisten digiosallisuutta voidaan edistää verkkosivujen saavutettavuudella. Digipalveluiden käyttöä vaikeuttavat ikäihmisen heikentynyt näkö- tai kuuloaisti, motoriikan haasteet sekä madaltunut keskittymiskyky. Ikääntyessä tiedon vastaanottokyky usein heikkenee. Jokaiseen seniorikäyttäjään on kuitenkin suhtauduttava yksilöllisesti. (Koutonen 2018.) Ikäihmisten digisyrjäytymiseen voivat johtaa kiinnostuksen puute älylaitteiden käyttämiseen, nopeaan tahtiin muuttuvat sovellukset ja käyttöjärjestelmät tai pelko verkkorikollisuudesta. Lisäksi uuden opettelu ilman riittävää tukea saattaa olla työlästä. Osalle digitaalisten laitteiden käyttäminen on tuttua ennestään työelämän kautta. Myös läheisten aktiivisuus ikäihmisen digiosaamisen tukemisessa on merkittävää. Onnistumisen hetket madaltavat kynnystä käyttää digilaitteita ja kiinnostus digilaitteisiin voi kasvaa esimerkiksi mielekkäiden harrastusten kautta (DNA Oyj 2022). Saavutettavuus poistaa käytön esteitä Saavutettavat verkkosivut vaativat suunnittelijalta, toteuttajalta ja ylläpitäjältä asiantuntemusta sekä halua luoda kaikkien saavutettavissa olevia verkkopalveluita (Saavutettavuusdirektiivi 2023).  Saavutettavuudesta hyötyvät kaikki käyttäjäryhmät, erityisesti ikäihmiset, luki- ja oppimisvaikeuksista sekä keskittymisvaikeuksista kärsivät sekä aisti- ja kehitysvammaiset (Viinikka & Koutonen 2018). Saavutettavaa verkkosivua on helpompi käyttää itsenäisemmin sillä ymmärrettävä käyttöliittymä, jäsennelty sisältö sekä selkeä ulkoasu palvelevat kaikkia käyttäjiä ja sujuvoittavat käyttökokemusta. (Redland 2021.) 15 % maailman ihmisistä jäävät verkkopalveluiden ulkopuolelle, koska niitä ei ole suunniteltu ja toteutettu oikein. Saavutettavuusdirektiivin tehtävänä on varmistaa, että jokainen pystyy käyttämään julkisia verkkopalveluita. Saavutettavuuden pitäisi kiinnostaa julkishallinnon lisäksi myös muita toimijoita. (Saavutettavuusdirektiivi 2023.) Saavutettavuuden näkökulmat Saavutettava verkkopalvelu on käyttäjäystävällisempi ja se palvelee kaikkia. Vaivaton asiointi ja helposti ymmärrettävä sanoma tavoittaa suuremman käyttäjämäärän ja lisää yhdenvertaisuutta (Saavutettavuusdirektiivi 2023). Direktiivin tavoitteena on käyttäjien toiminnan yhdenvertaistaminen sekä digitaalisten palveluiden laadun parantaminen (Viinikka & Koutonen 2018). Saavutettavuuden osa-alueet. (Saavutettavuusdirektiivi 2023.) Saavutettavuusdirektiivi (2023) opastaa verkkosivujen tekijöitä huomioimaan saavutettavuuden eri osa-alueet. Selkeä kontrastiero tekstin ja taustan välillä helpottavat heikkonäköisten ja näkövammaisten ihmisten käyttökokemusta. Jos sivustolla käytetään kuvia, tulisi niillä olla tekstivastineet. Ei-tekstuaalinen sisältö tulee voida muuttaa muun muassa isokokoiseksi tekstiksi, pistekirjoitukseksi tai puheeksi. (Viinikka & Koutonen 2018.) Selkeyttä lisäämällä ikääntynyt sisäistää varmemmin lukemansa tai kuulemansa tiedon. Verkkoympäristössä voi oppia toimimaan Ikääntyneille järjestetään nykyään digiosaamista lisääviä koulutuksia eri palvelukeskuksissa, mikä on hieno tapa lisätä tietoteknisiä taitoja ja täten turvata tai lisätä muun muassa ikäihmisten sosiaalista toimintakykyä. Sosiaaliset suhteet ja tuki kannustavat ikäihmisiä ohjatun digituen pariin (Digi- ja väestötietovirasto). Digiosallisuus lisää ikäihmisten toimijuutta, sosiaalisuutta ja yhteiskuntaan kuulumisen tunnetta. Ikäihmiset huomioivalle verkkosivulle käyttäjä palaa todennäköisesti mielellään myös toiste. Ikääntyneiden digisyrjäytymisen ehkäisemiseksi saavutettavuutta koskevat huomiot ja muutokset ovat tärkeitä.   Kirjoittajat: Milla Lunkka, geronomiopiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Veera Kotila, geronomiopiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu   Lähteet: Digi- ja väestötietovirasto https://dvv.fi/ikaihmiset-laiteosaaminen. Viitattu 6.11.2023. DNA Oyj. STT Viestintäpalvelut Oy. Verkkojulkaisu 30.11.2022. https://www.sttinfo.fi/tiedote/69958895/ikaihmiset-entista-paremmin-mukana-digitaalisessa-yhteiskunnassa?publisherId=1881. Viitattu 6.11.2023. Koutonen, Ellamari. 2018. Saavutettavat verkkosivut. Case Ruottisen perhehoito. http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201805168443. Viitattu 5.11.2023 Redland 2021. https://www.redland.fi/saavutettavuus-parantaa-verkkopalvelua/. Viitattu 31.8.2023. Saavutettavuusdirektiivi 2023. https://saavutettavuusdirektiivi.fi) Viitattu 31.8.2023. Viinikka, Sinikka & Koutonen, Ellamari. Karelia-ammattikorkeakoulu. Ikä nyt –julkaisu 2/2018. https://ikanyt.karelia.fi/2018/10/17/saavutettavat-verkkosivut-ikaihmisille/. Viitattu 31.8.2023.

Lue lisää

Muistisairaankin mielipiteellä on väliä – mutta miten sitä mitataan?
4.4.2022
Annariikka Rantala

“Tässä olisi tämä asiakastyytyväisyyskysely”, hoitaja sanoo ja lätkäisee A4-kokoisen paperin hoivakotiasukkaan pöydälle. Asukkaalla itsellään ei ole mitään käsitystä siitä, mitä asialla tarkoitetaan, mutta onneksi paikalla oleva omainen näppärästi täyttää sen. Omainen täyttää asiakastyytyväisyyskyselylomaketta äidin seikkaillessa ympäriinsä. Noh, hoito on ihan ok, mutta äidin pitäisi ainakin päästä enemmän ulos ja niin, pitäisi virikkeitäkin olla enemmän. Tosin äiti inhoaa ulos lähtemistä nykyään, muistisairaana, vaikka ennen liikkui aktiivisesti, eikä viriketoiminta kiinnosta häntä, mutta sitähän ei tytär iltaisin kerran viikossa vieraillessaan tiedä. Niinpä, kenen tyytyväisyyttä tässä mitattiinkaan? Itsemääräämisoikeus on jokaisen ihmisen, myös vanhuksen, perusoikeus. Se on kirjattuna vuoden 2012 vanhuspalvelulakiin. Samaisessa laissa sanotaan, että sen tehtävä on “parantaa ikääntyneen väestön mahdollisuutta osallistua elinoloihinsa vaikuttavien päätösten valmisteluun ja tarvitsemiensa palvelujen kehittämiseen kunnassa”. Tämä tarkoittaa myös asiakastyytyväisyyden mittaamista ja keräämistä, jotta palveluja voidaan kehittää asiakaslähtöisesti ja oikeaan suuntaan. Miten se tapahtuu luotettavasti ja yhtenäisesti muistisairaitten vanhusten kohdalla ympärivuorokautisessa hoivakodissa, onkin sitten jo toinen asia. Eettisiä ongelmia Muistisairauksista kärsivien ihmisten tutkimuksiin ja kyselyihin osallistaminen on eettisesti hankala kysymys. Voidaanko sellaiselta ihmiseltä kerätä tietoa, joka ei välttämättä edes ymmärrä, mihin hän osallistuu? Ovatko tulokset luotettavia, jos tiedonkeruuta toteutetaan vain sellaisille asukkaille, joiden muistisairaus on vain lievää tai jätetään toteuttamatta kokonaan yksikössä, jossa on todettu laatupoikkeamia? Saavatko omaiset tai hoitajat auttaa kyselyn täyttämisessä, ja miten se voitaisiin toteuttaa niin, että vastauksissa kuuluu nimenomaan asukkaan ääni? Voi nimittäin olla, että muistisairaan ikäihmisen käsitys hänelle itselleen laadukkaasta ja hyvästä hoidosta on eri kuin hänen omaisensa, tai että hoitajan kirjaamat vastaukset kaunistelisivat kokemuksia hoivan laadusta.  Toisinaan saatetaan jättää tekemättä asiakastyytyväisyyskysely kokonaan yksiköissä, joissa on todettu laatupoikkeamia. Uusi malli kehitteillä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kehittää parhaillaan mallia, jossa asiakastyytyväisyyden mittaamisesta tehtäisiin kansallisesti yhdenmukaista ja säännöllisesti tapahtuvaa toimintaa, jossa myös tiedonkeruun toteutusmallit olisivat kaikissa yksiköissä samat. Osassa kunnista ja kaupungeista ollaan jo pidemmällä sekä asiakastyytyväisyyden yhtenäisessä keräämisessä ja julkaisemisessa kuin yleisemminkin hoivakoteihin liittyvän tiedon keräämisessä yhden palvelun alle, esimerkkinä vaikkapa Länsi-Uudenmaan hoivakotiportaali. Kun uusi maakuntahallinto ja siihen liittyvät hyvinvointialueet aloittavat toimintansa vuoden 2023 alussa, on luultavaa, että tarve ja tahtotila kehittää ja käyttää yhtenäisiä, standardoituja toimintatapoja kasvaa entisestään. Tähän mittavaan tehtävään tulee aloittaa varautuminen jo hyvissä ajoin, jotta lain määrittämä velvollisuus antaa ikäihmisille, myös muistisairaille, aito mahdollisuus vaikuttaa omiin palveluihinsa toteutuisi. Kirjoittaja: Annariikka Rantala, vanhustyö (YAMK)  -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet: Vanhuspalvelulaki 980/2012 Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn… 980/2012 - Ajantasainen lainsäädäntö - FINLEX ® Länsi-Uudenmaan hoivakotiportaali Länsi-Uudenmaan hoivakodit (lu-palvelut.fi) Suvi Leppäaho, Sini Siltanen & Sari Kehusmaa 2021: Kohti kansallista vanhuspalvelujen asiakastyytyväisyyskyselyä – tiedonkeruun toteutusmallit vertailussa. Työpaperi 18/2021. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.  Kohti kansallista vanhuspalvelujen asiakastyytyväisyyskyselyä – tiedonkeruun toteutusmallit vertailussa (julkari.fi)

Lue lisää

Toipuuko ikäihminen pandemian aiheuttamasta hyvinvointivelasta?
21.3.2022
Hanna Paunonen

Tälläkin hetkellä kodeissa on ikäihmisiä, jotka pandemia on lukinnut sisälle. Maaliskuussa 2020 Suomessa julistettiin poikkeusolot ja yli 65-vuotiaita kehotettiin noudattamaan sosiaalista etäisyyttä muuhun väestöön sillä, he olivat erityisen alttiita covid-19 taudin vakavalle tautimuodolle. Aikaa on nyt tästä kulunut melkein kaksi vuotta. Vaikka palveluita on jo avattu, moni ei ehkä tiedä, että ikäihmisille osa palveluista on vielä suljettu tai rajoitettu. Koko pandemian ajan ikääntyneet ovat olleet erittäin huonossa asemassa. Toki taustalla on heidän suojelemisensa ja sinänsä jalo ajatus on saanut ikävän varjon ylleen. Yli puolentoista vuoden ajan ikääntyneiden sosiaalisista kohtaamispaikoista sekä kulttuuri- ja liikuntaharrastuksista ovat olleet kiinni. Ikääntyneet ovat kuuliaisesti noudattaneet suositusta eristäytyä muista ja jopa omaiset ovat vältelleet kohtaamisia. Millaisen jäljen tämä ikääntyneisiin on jättänyt? Tutkimuksissa on todettu, että ikäihmisten elämänlaadun ja hyvinvoinnin kannalta sosiaaliset suhteet ovat ehdottoman välttämättömiä. Toki niin voidaan ajatella niiden olevan meille kaikille. Sosiaaliset suhteet vahvistavat itsetuntoamme ja luovat mielen hyvinvointimme perustan. (von Faber ym. 2001.) Voidaan sanoa, että ihmiset ympärillämme toimivat niin sanottuna puskurina stressitekijöiden negatiivisille vaikutuksille. Onnistuneen ikääntymisen kannalta näyttäisi olevan merkityksellistä nimenomaan sillä millaisia sosiaalisia kontakteja ikääntyneet pystyvät ylläpitämään ja millaisia yhteisöllisiä arjen valintoja ikäihmiset arjessaan tekevät. Mietityttää kuitenkin, miten ikäihminen on pystynyt ylläpitämään tärkeitä sosiaalisia suhteitaan pandemian aikana, kun ei se ole ollut helppoa meille työssäkäyvillekään. Digillähän tästäkin selvitään Pandemia sanotaan vauhdittaneen niin kutsuttua digiloikkaa. Jokainen ikääntyneiden kanssa työskentelevä taho näytti tarjoavan jonkinlaista etäryhmä toimintaa ja erilaiset etäjumpat lisääntyivät aivan valtavasti. Olisi mielenkiintoista tietää kuinka monta prosenttia Suomen ikäihmisistä on todellisuudessa pystynyt osallistumaan digitaaliseen ryhmätoimintaan. Tiedämme Ikäteknologiakeskuksen selvityksen mukaan, että keskimäärin 34 % yli 75-vuotiaista ei käytä digitaalista laitetta lainkaan. Heillä ei ole digitaalisia laitteita, heillä ei ole osaamista tai tukea niiden käyttämiseen. Pienestä eläkkeestä johtuen ei ole edes realistista hankkia digitaalisia laitteita. Selvityksen mukaan noin 35 % ottavat digitaaliset laitteet vasta pakon edessä käyttöön mutta käyttävät vain ja ainoastaan, mikäli saavat laitteiden käyttöön apua ja tukea. Näistä kaikista yli 75-vuotiaista vain noin 27–30 % ovat rohkeita digilaitteiden käyttäjiä ja kokeilijoita. (Ikäteknologiakeskus 2019: 6,9.) Kuinka monet ikäihmiset ovat siis todellisuudessa hyötyneet tai päässeet nauttimaan etäpalveluista? Eristyneisyys on aiheuttanut sen, että monella ikäihmisellä päivittäinen aktiivisuus on romahtanut. Liikuntaryhmien jäädyttyä tauoille kaikki eivät löytäneet paikkaa harrastaa liikuntaa. Etätoimintaan jaksaa sitoutua vain hetken ja vaatii sinnikkyyttä pysyä niissä mukana yli puolentoista vuoden ajan. Toimintakyvyn heikentyminen aiheuttaa monesti ikäihmiselle kohtalokkaan kierteen. Kotiin rajautunut elämäntilanne, yksinasuminen ja liikkumisen vähentyminen kodin ulkopuolella muodostavat kehän, jonka seurauksena ikäihminen eristäytyy entisestään. Tunne siitä, että kuuluu johonkin yhteisöön lisää osallisuuden kokemusta ja lievittää yksinäisyyden kokemusta. Kokemus yhteisöön kuulumisesta rakentuu monesti pienistä arjen asioista kuten naapurisuhteista, kuulluksi tulemisesta ja omaan elämään vaikuttamisen mahdollisuuksista. (Särkelä-Kukko – Rönkä 2015:306.) Mihin menisit, jos kaikki paikat ovat kiinni? Mitä tekisit tänään, jos et saisi nähdä ketään? On vaikea kuvitella, miten ikäihminen saa päivänsä kulumaan viikosta ja kuukaudesta toiseen, kun kaikki mitä ennen teit, on suljettu. Kuukaudesta toiseen sinua kehotettiin välttämään kontakteja ja viikosta viikkoon ryhmät, joissa tapasit tuttuja, ystäviä ja kenties naapureita suljettiin. Monella ikäihmisellä on lapsia ja lapsenlapsia, jotka ovat huolehtineet kaupassakäynnistä mutta sosiaaliseksi hyvinvoinniksi se ei kuitenkaan riitä. Tutkimuksissa on käynyt ilmi, että iäkkäät saavat kyllä apua sukulaisilta silloin kuin sitä tarvitsivat mutta arjessa lasten tai lastenlasten merkitys on vähäinen. Naapureilla sen sijaan on merkittävämpi rooli iäkkäiden sosiaaliseen elämään ja sosiaaliseen hyvinvointiin (Varjakoski 2021). Kognitiolle yksinäisyys ja eristyneisyys näyttäisi olevan erittäin haitallista. Yksinäisyyden on tutkittu aiheuttavan merkittävää kognition laskua, lisäävän sairastuvuutta sekä on yhteydessä kuolleisuuteen. Sosiaalinen hyvinvointi on ainoa suojeleva tekijä ikääntyneen yksinäisyyteen. Yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa tutkittiin yksinäisyyden fyysisiä ja henkisiä seurauksia, niiden erilaisia vaikutusmekanismeja sekä erilaisten interventioiden tehokkuutta. Tässä tutkimuksessa havaittiin, että henkilöt, jotka osallistuivat säännölliseen ohjattuun ryhmätoimintaan, muuttuivat sosiaalisesti aktiivisimmiksi, muodostivat ryhmästä ystävyyssuhteita sekä kokivat oman tarpeellisuuden tunteensa kohonneen ja koettu hyvinvointi oli lisääntynyt. Kahden vuoden seurannassa he käyttivät keskimäärin vähemmän terveydenhuollon palveluita. (Hawkley – Cavioppo 2010.) Vanhustyönkeskusliitto toteutti samankaltainen tutkimuksen, jossa tutkittiin ryhmätoiminnan vaikutuksia ja tulokset olivat samankaltaisia (Jansson – Savikko – Pitkälä 2018). Suomessa puhutaan paljon iäkkäiden yksinäisyydestä ja jopa itsemurhista. Siitä huolimatta iäkkäiden sosiaalista hyvinvointia tukevat kohtaamisen paikat olivat viimeisiä, joita aukaistiin pandemia ajassa. Miten tästä voi toipua? Ikäihmiset ovat olleet, toiset enemmän ja toiset vähemmän eristyksissä koko tämän ajan. Hollannissa julkaistiin syyskuussa 2021 tutkimus (Verhage ym. 2021) jossa todettiin, että fyysisen toimintakyvyn heikentymisen vuoksi ikäihmisten selviytyminen covid-19 tilanteessa, jossa heidät on pakotettu eristäytyneisyyteen, voi olla erityisen vaikeaa. Varsinkin tilanteessa, jossa eristäytyneisyys pitkittyy kohtuuttoman pitkäksi. Pitkittynyt kriisitilanne ja heikko psykososiaalinen tuki saattavat lisätä ahdistusta, hallinnan tunteen menetystä sekä muita mielenterveysongelmia. (Verhage – Thielman –  de Kock –  Lindenberg 2021.) Toipuminen pitkästä kuormittavasta tilanteesta ei tule olemaan helppoa. Ikääntyvien toimintakyky on laskenut pitkään kestäneen eristäytyneisyyden myötä ja yksinäisyyden kokemus on voinut monelle aiheuttaa psyykkisen hyvinvoinnin laskua, masennusta, yksinäisyyttä ja jopa kognitionlaskua. Myös muistisairaudet ovat edenneet vauhdilla. Vaikka voidaan ajatella ikääntyvien omaavan paljon voimavaroja ja elämänkokemuksen kautta tullutta resilienssiä, on meidän silti pohdittava miten voimme tukea ikääntyvien selviytymistä pandemia aikana. Ihmiset kestävät suuriakin vastoinkäymisiä, kunhan ne eivät satu lyhyellä aikavälillä sillä toipuminen vaatii aina voimavaroja. Jos vastoinkäymisten määrä kasvaa ihminen ei ehdi toipua edellisestä ja prosessi jää kesken. (Ojanen 2020:165–166.) Sosiaaliset suhteet ovat yksi merkittävin yksittäinen tekijä suojaamaan ihmistä vastoinkäymisiltä. Ikääntyvien parissa tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että mitä laajempi sosiaalinen verkosto ikäihmisellä oli, sen todennäköisemmin hän oli tyytyväinen elämänlaatuunsa ja sitä vähemmän näillä tutkimukseen osallistujilla oli mm. masennusoireita.  (Fuller-Inglesias ym. 2008.) Onko sinulla naapuria? Toipumisen tärkein tekijä löytyy siis sosiaalisten suhteiden vahvistamisesta, osallisuuden ja yhteisöllisyyden kokemisesta. Elämänlaadun näkökulmasta katsottuna sosiaalinen hyvinvointi ja mielenhyvinvointi nousevat merkittävään osaan. Vaikka hyvä fyysinen toimintakyky ja hyvä terveys ovat tärkeitä, ei niiden heikentyminen samalla tavalla vie ihmisen elämänlaadun kokemista alaspäin kuin esimerkiksi sosiaalisten suhteiden puuttuminen (Sarvimäki 2007:52). Tärkeään rooliin nousee myös palvelut. Palveluiden merkitys korostuu mitä enemmän iäkkäillä on tarpeita fyysisen, psyykkisen tai sosiaalisen hyvinvoinnin kentällä. Palveluilla voidaan kompensoida iäkkäiden toimintakyvyn puutoksia ja sitä kautta ikäihmiset pystyvät kokemaan elämänsä laadukkaaksi ja merkitykselliseksi. (Vaarama – Luoma – Siljander – Meriläinen 2010_159.) Tämä asettaa sosiaali- ja terveyspalveluille haasteen. Miten tulemme löytämään ne ihmiset, jotka ovat riskissä jäädä yksinäisyyden kierteeseen tai jotka sinne ovat jo joutuneet? Yksinäisyys asettaa haasteen myös meille kaikille. Jos sinulla on naapuri, on sinulla mahdollisuus olla se joku, joka välittää. Vain välittämällä toinen toisistamme voimme toipua covid-19 pandemia-ajasta. Kirjoittaja Hanna Paunonen, geronomi (AMK), vanhustyön ylempi AMK -opiskelija, Metropolian ammattikorkeakoulu Lähteet Fuller-Iglesias, Heather – Sellars, Besangie – Antonucci, Toni C. 2008. Resilience in Old Age: Social Relations as a Protective Factor. Research in Human Development, 5:3, 181–193. Hawkley, Louise C. – Cacioppo, John T. 2010. Loneliness Matters: A Theoretical and Empirical Review of Consequences and Mechanisms. The Society of Behavioral Medicine. Ikäteknologiakeskus 2019. Yli 75-vuotiaiden digiosallisuus – kokemukset, tarpeet ja motivaatio. Jansson, Anu – Savikko, Nina – Pitkälä, Kaisu 2018. Training professionals to imple-ment a group model for alleviating loneliness among older people – 10-year follow-up study. Educ Gerontol 2018;44:119–27. Ojanen, Markku 2020. Hyvän elämän rakennuspuut. Pohdintaa hyvästä elämästä ja onnellisuudesta. Aikamedia Oy. Sarvimäki, Anneli 2007. Ikäihmisten elämänlaatu hyvänä arkena. Teoksessa: Ikäinsti-tuutti 2007. Ikääntyneiden arki. Näkökulmia ikäihmisten arjen kysymyksiin. 50–62. Särkelä-Kukko, Mona – Rönkä, Kimmo 2015. Yhteisöllinen asuminen lievittää vanhojen ihmisten yksinäisyyttä. Gerontologia 4/2015 303–307. Vaarama, Marja – Luoma, Minna-Liisa – Siljander, Eero – Meriläinen, Satu 2010. 80-vuotta täyttäneiden koettu elämänlaatu. Teoksessa: Vaarama, Marja – Moisio, Pasi – Karvonen, Sakari (toim.) 2010. Suomalaisten hyvinvointi 2010. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. 151–166. Varjakoski, Hanna 2021. Ikääntyneiden naapurisuhteet ja -verkostot. Gerontologia 2/2021 s193 Verhage, M. – Thielman, L. –  de Kock, L. – Lindenberg, J. (2021). Coping of Older adults in Times of COVID-19: Considerations of Temporality Among Dutch Older Adults. The journals of gerontology. Series B, Psychological sciences and social sciences, 76(7) Von Faber, Margaret – Bootsma-van der Wiel, Annetje – van Exel, Eric – Gussekloo, Jacobijn – Lagaay, Anne M. – van Dongen, Els –Knook, Dick L.  – van der Geest, Sjaak –Westendorp, Rudi G. J.  2001 Successful Aging in the Oldest Old. American Medical Association.

Lue lisää

Onnelliset suudelmat myös vanhana
3.5.2021
Jonna Peräkylä

Hyvä suun terveys on tärkeä osa ihmisen yleisterveyttä ja hyvinvointia. Tutkimuksellisessa kehittämistyössäni selvitin 100 ikääntyvän ihmisten suun terveyttä sekä heidän oppimistaan. Suomessa viime aikoina ihmisten suun terveydentila on heikentynyt. Tämän tilanteen parantamiseksi tarvitaan laajaa yhteistyötä yleis- ja suunterveydenhuollon kanssa, jotta terveystapoihin saadaan kohennusta. Tutkimuksellisessa kehittämistyössäni halusin tarkastella, millaiset suun terveystottumukset ikääntyvillä ihmisillä on. Halusin myös saada vastauksia siitä, millainen tietotaito ikääntyvillä ihmisillä on suun terveyteen vaikuttavista tekijöistä sekä miten ikääntyvät potilaat kokevat suun terveyden edistämisen ja siitä oppimisen. Ikääntyvän suun terveys Suussa voi ihmisen tietämättä muhia erilaisia bakteereja tai kroonisia tulehduksia, jotka voivat edesauttaa muiden vakavien sairauksien puhkeamista. Siksi suun ja hampaiden itsehoito on todella tärkeää. Suun terveyteen vaikuttavat myös ruokailutottumukset sekä elämäntavat. Krooniset tulehdukset ovat usein oireettomia ja pääsevät tämän vuoksi etenemään huomaamatta suussa. Päivittäinen suun ja hampaiden puhdistus on edellytys myös sille, että oma hampaisto säilyy mahdollisimman pitkään suussa. Hampaiden säännöllisellä puhdistuksella tarkoitetaan suun terveydenhuollon ammattilaisen tekemän puhdistuksen ja tarkastuksen lisäksi kotona sekä laitoshoidossa tehtyä hammashoitoa. Myös suu, jossa omia hampaita ei enää ole, on puhdistettava huolellisesti ja säännöllisesti, sillä suussa vaikuttaa monipuolinen ja laaja bakteeri- ja sienikasvusto. Suuhygieniasta on pidettävä erityisen hyvin huolta, jos on yleissairauksia tai sairauden hoitotasapaino ei ole kunnossa. Jos henkilö on huonokuntoinen yleisterveydellisesti tai jos suussa on tulehduksen mahdollistavia sairauksia, ovat suun normaaliflooran mikrobit vielä vaarallisempia. On myös tärkeää tiedostaa, että suuperäiset tulehdukset voivat olla vaarallisia ja uhka myös terveille ihmisille, joilla ei perussairauksia ole. Ikääntyvien suun terveyden hoito Tutkimuksellisen kehittämistyöni tuloksia tarkastellessa voin havaita, että kaikki vastanneista kääntyneistä ihmisistä arvostavat tietämystä hampaiden ja suun terveydelle haitallista asioista. Vastaajat myös kokivat tarpeellisena saada suun- ja hampaidenhuollosta kattavammin tietoa. Hampaiden omahoidosta kysytyistä kysymyksistä saatuja tuloksia voidaan pitää hyvinä, sillä vastaajista 79 henkilöä pesee hampaat säännöllisesti kahdesti päivässä, mikä on myös yleinen suositus. Mielestäni huolestuttavaa on kuitenkin se, että vastaajista jopa 22 % pesee hampaansa vain kerran päivässä tai jopa harvemmin kuin kerran päivässä. Ikääntyneiden ihmisten tulisi panostaa enemmän hampaiden harjauksen säännöllisyyteen. Suun terveydenhuollon ammattilaisten opetus nousi suureen asemaan. Yli puolet vastaajista ilmoitti, että he ovat oppineet suun terveyden asioista suun terveydenhuollon ammattilaisen luona. Vastauksien pohjalta on tärkeä huomioida, voitaisiinko suun terveydenhuollon tiedon omaksumista ja tiedon tärkeäksi kokemista kohottaa panostamalla siihen vielä enemmän muissakin terveydenhuollon osa-alueissa. Näyttäisi siltä, että suun terveydenhuollon ammattilaiset välittävät enemmän tietoa ikääntyneille kuin muissa ikääntyneille kohdistetuissa terveydenhuollon palveluissa. Voidaankin todeta, että suun terveydenhuollon, yleisterveydenhuollon ja ikääntyneille kohdistettujen palvelunjärjestäjien tulisi tehdä aktiivista yhteistyötä, jotta ikääntyneiden suun terveydenhuoltoa voitaisiin edistää ja tukea parhaiten. Ikääntyvien ihmisten hyvinvointia on tärkeää pyrkiä tukemaan, niin että tuetaan onnellista ikääntymistä ja ennaltaehkäistään terveyteen haitallisia asioita, sillä jokainen ansaitsee onnelliset suudelmat myös vanhana. Kirjoitus pohjautuu Jonna Peräkylän vanhustyön ylemmän AMK-tutkinnon opinnäytetyöhön ”Ikääntyvien ihmisten suun terveys ja oppiminen”. Metropolia Ammattikorkeakoulu, 2021.   Kirjoittaja Jonna Peräkylä, opiskelija Vanhustyön YAMK, suuhygienisti YAMK Master of Health, CareMaster’s Degree Programme in Elderly Care – Human Ageing and Services   Lähteet Hartikainen, S., Lönroos, E. (toim.) 2008. Geriatria: arvioinnista kuntoutukseen. Helsinki: Edita. Heikka H., Hiiri A., Honkala S., Keskinen H., Sirviö K. (toim.) 2015. Terve suu. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim. Pantzar, E. 2013. Elinikäinen oppiminen aikuisuuden näkökulmasta.  Teoksessa J.T., Hakala & K. Kiviniemi (toim.), Vuorovaikutuksen jännitteitä ja oppimisen säröjä: Aikuispedagogiigan haasteiden äärellä (s.11-21). Jyväskylä: Yliopisto.

Lue lisää

Miksi nuoria ei kiinnosta ikäihmisten hoito?    
11.1.2021
Päivi Isokoski-Salonen

Oletko nähnyt tv:stä tai elokuvateatterissa montaakaan sarjaa tai elokuvaa, jossa pääosassa tai tapahtumapaikkana olisi palvelutalo, jossa nuoret ja kauniit ammattilaiset tekevät työtään erikoisten ja vaativien tapausten keskellä? Houkuttelisiko tämä vanhustyön pariin? TV:ssä ja elokuvissa näytetään tapahtumat ensiavussa, ambulanssissa tai sairaalassa, ja kaikki hoidettavat ja heidän vaivansa ovat sellaisia, joita ei juurikaan arkielämässä kohtaa. Mitä haastavampi ja erikoisempi tapaus, sen parempi ja mielenkiintoisempi.  Jos tehtäisiin tv-sarja tai elokuva, jossa pääosassa olisi jokin tavallinen palvelutalo, tavalliset hoitajat ja tavalliset asukkaat, kiinnostaisiko se ketään, varsinkaan nuoria? Eipä taitaisi. Mutta jos tehtäisiinkin samalla periaatteella kuin nuo sairaalasarjat, paikka vain vaihtuisi? Jokaisella palvelutalossa olevalla hoitajalla varmasti olisi takataskussaan jokin hauska ja erikoinen juttu, josta saisi jutun juurta ohjelmaan. Esimerkiksi, miten houkuttelet suihkuun vastahankaisen merimiehen, joka aikaisemmin kävi suihkussa kaksi kertaa vuodessa, jouluna ja juhannuksena, ja joka muistelee Rion yössä tapaamiaan kaunottaria, jotka eivät nyt suihkuttajana näytäkään samalta. Tätä kun vielä ammattitaitoiset käsikirjoittajat muovaisivat, niin varmasti saataisiin aikaan jotakin mielenkiintoista katseltavaa, ja tietenkään ketään syrjimättä tai loukkaamatta, asukasta kunnioittaen ja huomioiden. Samalla saataisiin asukkaan toiveet ja ajatukset kuuluviin. Olisiko tässä keino, joka saisi nuorten – ja muidenkin, mielenkiinnon heräämään ja hakeutumaan ikäihmisten auttajiksi? Vanhustyön arvostus Osittain tv:llä ja elokuvilla varmasti on oma osuutensa vanhustyön arvostukseen, mutta asiaa pitää pohtia myös hieman vakavammin. Hoitajien nettisivujen keskustelupalstalla oli kirjoituksia, joista selvästi näkyi, etteivät nuoret hoitajat halua vanhustyön pariin. Koettiin työn olevan liian raskasta vuorotyötä ja siihen nähden huonosti palkattua. Nykyään nuoret arvostavat arkena työskentelyä, ja vapaa-ajan säännöllisyyttä, elämässä on muutakin kuin työ. Kirjoituksissa näkyi myös se, että usein nuorille oli sanottu, ”älä vaan jämähdä sinne kesätyöpaikkaan palvelutaloon, ei siellä mitään opi”. Aivan kuin kaikkien täytyisi haluta sairaalan akuuttiosastoille valmistumisen jälkeen, käydään vain opiskelujen alussa kesätöissä palvelutaloissa. Sanna Laulaisen väitöskirjassa (2010, 99) todetaan, että erikoissairaanhoidolla on perusterveydenhuoltoa ja laitoshoidolla avopalveluja parempi kaiku. Tämä näkyy vanhustyössä muun muassa niin, että näkyvät hoitotoimenpiteet ovat arvostetumpia kuin istuminen vanhuksen vieressä seurustellen (Laulainen 2010, 99; Molander 2002, 45). Vanhuutta ja ikääntymistä tutkineet Taina Rantanen ja Kirsi Lumme-Sandt kertoivat Yleisradion haastattelussa vuonna 2017, että vanhuuden julkisuuskuva on väärä, kaikki ikäihmiset laitetaan samaan muottiin. Nuoret, jotka eivät ole kokeneet vielä vanhuutta, eivät voi tietää mitä se on, ja ovat sen vuoksi asiassa ulkopuolisia. (Rantanen 2017.) Vanhustyössä olevilta hoitajilta kysellessäni tuli esiin, että rekrytointi ja mainostaminen pitäisi aloittaa jo yläasteelta. Käytäisiin kertomassa, millaista työtä vanhustyö on, ja otettaisiin enemmän TET-harjoittelijoita (työhön tutustuminen) vastaan osastoille. Palvelutaloissa käy myös päiväkotien lapsia esiintymässä, jolloin se kuva mikä lapsille, heidän vanhemmilleen ja päiväkodeissa oleville hoitajille näistä paikoista jää, on tärkeä tulevaisuutta ajatellen. Entä oppilaitosten kanssa tehtävä yhteistyö? Hoitoalan ammattilaisia kouluttavien koulujen osuus on erittäin oleellinen. Joskus lähihoitajaopiskelijoilta kysyttäessä saa vastaukseksi aika erikoisen vastauksen miksi he eivät valinneet vanhustyötä erikoistumisalaksi. He olisivat halunneet, mutta koska muita halukkaita oli liian vähän, ei koulutusta aloitettu vähäisen osallistujamäärän vuoksi, jolloin he joutuivat valitsemaan sen toisen vaihtoehdon. Eikö olisi mielekkäämpää kouluttaa ihmisiä siihen mihin he oikeasti haluaisivat erikoistua? Tietenkin kaikki on kustannuksista kiinni, mutta pidemmällä ajalla ajateltuna, pysyykö kyseinen henkilö sitten lainkaan hoitoalalla, jos ei saakaan sitä haluamaansa erikoistumista ja sitä kautta haluamaansa työtä? Toisaalta kuulee myös sitä, että erikoistutaan tarkoituksella muuhun kuin vanhustyöhön, koska vallalla on käsitys, että vanhustyöhön pääsee muutenkin töihin. Tässä varmasti täytyisi työhön rekrytoijan olla vaativa, hakea ja valita työhön vain siihen erikoistunut henkilö. Eihän sitä kätilöksikään ketä tahansa valita. Opiskelijoiden harjoittelujaksot Opiskelijoiden harjoittelujaksojen sijoittelu olisi myös yksi keino muuttaa käsitystä ikäihmisten palvelutaloista. Yleensä opiskelijat tulevat toiseen harjoitteluun (päiväkotijakson jälkeen) palvelutaloon, jolloin suurimmalle osalle nuorista tämä on ensimmäinen kosketus iäkkäisiin ihmisiin. Omat isovanhemmat saattavat olla vielä työelämässä kiinni, ja ainoa ikäihminen, jonka he ovat kaupungilla nähneet, on hyvässä kunnossa oleva kotona asuva ulkomailla matkusteleva henkilö. Sitten, kun opiskelija tulee harjoitteluun palvelutaloon, vastassa onkin uusi maailma, kaikki äänet, hajut ja monisairaat ihmiset, jotka eivät ehkä ulkoisesti näytäkään siltä miltä omat isovanhemmat. Ja täytyy muistaa, että kuolema on aina läsnä iäkkäitä hoidettaessa. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että kaikki asukkaat ovat samanlaisia, mutta järkytys voi olla silti melkoinen ja kokemus jää ikäväksi, jolloin nuori päättää, ettei koskaan mene töihin palvelutaloon. Olisiko siis syytä miettiä, missä vaiheessa opintoja on hyvä hetki mennä harjoitteluun palvelutaloon, voisiko harjoittelujaksot, niiden sijoittelu ja ajanjaksot räätälöidä opiskelijan mukaan. Jokuhan voi olla täysin ”kypsä” nuoresta iästään huolimatta, mutta toinen taas saattaa tarvita muuta kokemusta muista paikoista ensin. Ja toisaalta, jo pidemmälle opiskellut osaa ehkä yhdistää eri sairauksia ja vaivoja sekä niiden lääkityksiä ja hoitomuotoja käytäntöön, kuin henkilö, jolla ei ole vielä mitään kokemusta. Hoidossa olevilla ikäihmisillä on paljon erilaisia vaivoja ja lääkkeitä, eiväthän he muuten hoidossa olisikaan. Tämä saattaa helposti jäädä huomaamatta pelkkään perushoitoon keskittymällä. Monesti myös unohdetaan se, että sairaaloissa – pois sulkien tietenkin synnytys- ja lastensairaalat, eniten hoitoa tarvitsevat ja saavat juuri iäkkäät ihmiset, eivät niinkään nuoret ja työikäiset. Eli, jotta ikäihmiset saisivat laadukasta ja juuri heille kohdennettua palvelua, on sen lähdettävä jo palvelua tarjoavista yksiköistä ja yksilöistä, ja jotta ikäihmiset kokisivat, että heidän elämällään on jokin tarkoitus, ja se olisi mielekästä ja merkityksellistä. (Sarvimäki, 2015, 11). Mutta, entä miten kävi alussa olleelle merimiehelle? No, hän pääsi nuoren suomalaisen sairaanhoitajan kanssa saunaan! Kirjoittaja Päivi Isokoski-Salonen, vanhustyön (ylempi AMK) opiskelija, Metropolia AMK Lähteet Laulainen, Sanna 2010.”Jos mittää et anna niin mittää et saa” –Strateginen toimijuus ja organisaatiokansalaisuus vanhustyössä. Itä-Suomen yliopisto. Kuopio. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-61-0234-4 Molander, Gustaf 2002. Puristuksessa puurtaminen, vanhustenhoitajan arkea. Teoksessa Molander, Gustaf & Multanen, Leena (toim.). Muutoskaipuusta tulevaisuuden huominen: tavoitteena onnistunut vanhustyö. Työterveyslaitos. Helsinki. Rantanen, Taina & Lumme-Sandt, Kirsi 2017. Vanhuuden julkikuva on väärä, sanovat tutkijat. Yle Areena, 15.12.2017. www.yle.fi/uutiset/3-9953446 Luettu 17.11.2020 Sarvimäki, Anneli 2015. Elämän tarkoitus, merkitys ja mielekkyys. Teoksessa: Heimonen, Sirkka-Liisa & Fried, Suvi (toim.) 2015. Vanhuuden mieli. Ikäinstituutti. https://www.ikainstituutti.fi/content/uploads/2020/02/Vanhuuden_mieli_kirja_final.pdf www.hoitajat.net Luettu 16.9.2020.

Lue lisää

Hilmalla on kissanpäivät lintukodossa, omassa kodissaan ryhmäkodissa
27.8.2020
Jari Hakala ja Hannemari Kokkonen

Muistisairas Hilma asuu omassa kodissaan ryhmäkodissa. Siellä ovat myös yhteiset tilat, jossa asukkaat voivat viettää aikaa ruokaillen, seurustellen, oleillen ja osallistuen. Hilma on fiktiivinen henkilö, joka haluaa synnyttää ajattelua ja keskustelua muistisairaiden ikäihmisten elinympäristöstä. Toivottavasti sisimmässämme asuu osa Hilmaa; jospa löydämme sen tarinasta. Satu Elon (2006) väitöskirja antoi meille opiskelijoille todella hyvän perustan ikääntyneiden hyvinvointia tukevista erilaisista ympäristöistä. Hilma koskettaa kaihoisasti vuosien saatossa patinoitunutta lipastoaan kodissaan – viivähtää tovin muistoissaan. On aamu. Lipasto on osa hänen identiteettiään ja elettyä elämää. Symbolinen ympäristö, kuten muistot elämän varrelta, uskonto, kulttuuri, juhlat ja vuodenajat, tukevat muistisairaan minäkuvaa (Elo 2006: 35–37, 68–74). Nyt Hilma viettää omaa aikaa kodissaan ennen aamiaista. Hilman kodin seinä on maalattu vaaleansiniseksi. Taloon muuttaessaan hän tuli valkoiseen huoneeseen, missä mikään ei muistuttanut häntä tutusta turvallisesta kodista, jolloin hän heräili öisin ja hätääntyi. Nykyään tuttu sisustus rauhoittaa häntä ja auttaa paikkaan orientoitumisessa. Koti pitää yllä elämäntarinaa ja muuttuu elämän muutosten myötä. Ympäristö tarjoaa erilaisia välineitä minuuden eheydelle sekä rakentaa ja ylläpitää ihmisen minuutta (Aura & Horelli & Korpela 1997: 47–48). Mirva avusti Hilmaa hetki sitten aamutoimissa, jotka sujuivat kuin tanssi. Mirvalla on tapana sanoittaa, mitä kulloinkin tehdään. Se tuo Hilmalle turvallisuuden tunteen. Joskus Mirvalla on aikaa kynsien hoitoon ja kampauksen tekemiseen. Psyykkiseen ympäristöön kuuluvat myös yhdessäolon tärkeys, hyväksyvä ilmapiiri sekä erilaiset roolit (Jacobson 2006: 49–52; vrt. Hietanen-Peltola & Pelkonen & Laitinen 2015: 32). Aamupalalle saapuessaan rauhallinen taustamusiikki ja tuoreen kahvin tuoksu täyttävät ryhmäkodin tyylikkään aamupalaympäristön. Ryhmäkotilaiset toivottavat huomenta toisilleen. Miellyttävä aamu kiireettömässä ympäristössä. Pöytää koristavat eilen askarrellut enkelit läpinäkyvine siipineen ja kauniit käsinkudotut poppanat. Eläkeläissiskot olivat ne varta vasten heille kutoneet. Symbolinen ympäristö liittyy sosiaaliseen ja fyysiseen ympäristöön. Symboliseen ympäristöön voi liittyä kulttuurisia symboleja kuten kieli, merkityksiä, tapoja ja sääntöjä. Symbolisella ympäristöllä muodostuu erilaisia arvoja ihmisten ajatuksissa. Kieli on usein keino, jolla symbolista ympäristön merkitystä tuodaan näkyväksi, kuten kaunis pöytäkattaus, muistoja sisältävä piironki, tatuointi, taide, tai kaltoinkohtelu. (Elo 2006: 33–46, 68–74, 104–116.) Avoin asukasta tukeva läheis- ja omaisyhteistyö Aamupalan jälkeen Hilma hivuttaa itsensä lähelle takkahuonetta, josta kuuluu puheensorinaa. Huoneessa istuu ryhmäkodin uusi asukas Onni vaimoineen sekä heidän tyttärensä ja lapsenlapsi. Kaikki kokouksen osalliset ovat haltioissaan monisukupolvisesta omaistapaamisesta. Yhteiset perhetapaamiset, arjen yhteisiin hetkiin osallistuminen ja muut yhteiset tapahtumat ylläpitävät ryhmäkodin asukkaiden toimintakykyä ja hyvinvointia. Ulkoiluun ja talon ulkopuolisiin tapahtumiin osallistuminen on kuitenkin rajoitettua talon sisäisillä resursseilla. Takkahuoneessa keskustellaan, kuinka Onnin käyttäytymisen muutoksen haasteet ryhmäkodin yhteisten tilojen ympäristössä voitaisiin ratkaista yhteisymmärryksessä läheisten kanssa. Symbolisen ympäristön toteutumiseen liittyvät myös elinympäristön normatiiviset sosiaalisen ja fyysisen ympäristön rajoitteet (Elo 2006: 35–37, 68–74; Semi 2015: 27). Hilma muistaa, kuinka kovaääninen Milla laitettiin aikaisemmassa hoitopaikassa syömään selin suhteessa muihin asukkaisiin, erilleen sosiaalisesta ympäristöstä yhteisöllisen harmonian säilyttämiseksi. Millan läheisten kanssa ei ollut silloin keskusteltu käyvästä tavasta toimia. Muistisairaus haastaa jatkuvasti ja eritavoin ihmisen itsemääräämisoikeuden, itsetunnon, elämänhallinnan ja selviytymisen (Semi 2015: 9–21, 27, 44, 53). Läheisyys, lohtu sekä sosiaaliset verkostot ja arjen riennot Hilma jatkaa matkaansa olohuoneeseen, jossa hän käy rupattelemaan Reijan kanssa. Reija hymyilee ja silittää Hilmaa olkapäästä. Aito lohtu ja arvostava kohtaaminen näkyy molemmissa. Hyvässä psyykkisessä ympäristössä muistisairas saa olla tarvittaessa itsekseen ja tuntea tarpeellisuuden tunnetta yhteisössä sekä itsenäistä oman elämän hallintaa (Pelkonen & Laitinen 2015: 32). Reija täyttää tapahtumavuosikalenteria olohuoneessa asukkaiden keskuudessa rupatellen. Hän rakentaa yhteistyöverkostoja järjestöjen, seurojen, yritysten, ryhmien ja ammattioppilaitosten kanssa asukkaiden toimintakyvyn ylläpitämiseksi. - Haluamme sellaista yhteistyötä, jolla on jatkumoa ja joka muodostuisi perinteeksi asukkaiden hyvinvoinnin tueksi ympäri vuoden, hän mainitsee. Reijalle on tärkeätä verkostoituminen luoden toimintakykyä ylläpitävää esteetöntä sosiaalista ympäristöä. Mutta nyt Hilmalla on päivälevon aika, sillä Seppo saapuu iltapäivällä. Ikäihmistä on tuettava luomalla toimintakyvyn ylläpitoa mahdollistavia, osallisuutta edistäviä, aktiivisia, sosiaalisia, fyysisiä ja symbolisia esteettömiä ympäristöjä. Sosiaaliset verkostot sekä ympäristön tuki ovat erityisen merkityksellisiä ikäihmiselle hyvän loppuelämän saavuttamisessa ja toimintakyvyn ylläpitämisessä. Ikääntyessä kun erilaisten ympäristöjen tuentarve lisääntyy. (Dunderfelt 2011: 234–235.) Vapaaehtoinen elämän tarkoitus – yhdessä tekeminen ja ikävän karkotus Eläkkeellä ollessaan Seppo tunsi tarkoituksettomuutta, kunnes löysi elämänsisältöä pulinaryhmästä. Mirva oli ottanut yhteyttä ryhmään ehdottaen yhteistyötä. - Mirva antoi ryhmällemme mission, Seppo toteaa. Kokoontumisten lisäksi he toimivat asukkaiden kanssa osallistuen yhdessä muun muassa ulkoiluun, musiikkiesityksiin sekä ruokailu- ja kahvihetkiin. Sepolla on oma kummiasukas Hilma. Seppo esittelee Hilmalle kuvakortteja luonnosta, vuoden ajoista, harrastuksista, eri miljöistä, käden taidoista, musiikista ja tehdyistä töistä. Hilma alkaa kertoa tarinaa kuvien pohjalta. Näin pikkuhiljaa piirtyy kuva Hilman eletystä elämästä ja mieltymyksistä. Sepon lähtiessä Hilma menee kotiinsa. Hilma koskettaa kaihoisasti vuosien saatossa patinoitunutta lipastoaan kodissaan – viivähtää tovin muistoissaan. On ilta. - Toimijuus vahvistuu yksilön rakentaessa omaa elämäänsä ja tulevaisuuttaan oman elämänhistoriansa ja ympäristönsä tuottamien resurssien ja mahdollisuuksien puitteissa. Osallisuus ja toimijuus ovat myös osattomuuden ja yhteiskunnan ulkopuolella olemisen vastakohtia. Yhteisöön ja yhteiskuntaan kuulumisen tunnetta voidaan vahvistaa esimerkiksi osallistumalla harrastuksiin, järjestötoimintaan ja vapaaehtoistyöhön. (Mikkola 2017: 15–16.) Vuorovaikutuksessa ikäihmisen kanssa kuvia voidaan käyttää muistin tukena, kun lähimuisti on heikentynyt. Koska paikat ja ihmiset ovat tallentuneet semanttiseen muistiin, ei lähimuistin heikentyminen vaikuta niiden tunnistamiseen. Kuvilla saavutetaan suorempi yhteys muistiin, jossa niiden merkitykset ovat varastoituina, kuin pelkällä puheella. (Suominen & Maimonen & Salonen 2014.) Kirjoittajat: Jari Hakala, geronomiopiskelija, Metropolia AMK Hannemari Kokkonen, geronomiopiskelija, Metropolia AMK Lähteet: Aura, Seppo & Horelli, Liisa & Korpela, Kalevi 1997. Ympäristöpsykologian perusteet. Helsinki: WSOY. Dunderfelt, Tony 2011. Elämänkaari psykologia. Helsinki: Sanoma Pro. Elo, Satu 2006. Teoria pohjoissuomalaisten kotona asuvien ikääntyneiden hyvinvointia tukevasta ympäristöstä. Väitöskirja. Oulu: Oulun yliopisto. http://jultika.oulu.fi/files/isbn9514281950.pdf. Hietanen-Peltola, Marke & Pelkonen, Marjaana & Laitinen, Kristiina 2015. Yhteisön hyvinvointi. Teoksessa Hietanen-Peltola, Marke & Korpilahti, Ulla (toim.): Terveellinen, turvallinen ja hyvinvoiva oppilaitos. Opas ympäristön ja yhteisön monialaiseen tarkastamiseen. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Jacobson, Susanne 2006. Elämäntapapohjaista senioriasumista. Teoksessa Tuppurainen, Yrjö (toim.): Tulevaisuuden senioriasuminen (TSA) -hanke. Loppuraportti. Oulu: Oulun yliopisto. http://jultika.oulu.fi/files/isbn9514281594.pdf. Mikkola, Tuula 2017. Osallisuutta ja toimijuutta vahvistamassa. Teoksessa Mikkola, Tuula & Roivas, Marianne (toim.): Mielekästä arkea Myllypuroon – Kokemuksia Työste-hankkeen taipaleelta. Helsinki: Metropolia ammattikorkeakoulu. Semi, Taina 2015. Mieleen tatuoitu minuus. Espoo: T & J Semi. Suominen, Sari & Maimonen, Helena & Salonen, Silja 2014. Toimintakykyä tukevat kuvakortit. https://www.innokyla.fi/documents/2209496/d37535f3-3c55-4db2-ac2b-4afacc3f3f50. Luettu 17.1.2020.

Lue lisää

Yhteisöllisyyden mahdollisuudet ikäihmisten asumisessa
18.8.2020
Laura Korsisaari

Ihmiset kokevat yhteisöllisyyden eri tavalla. Ei ole täysin yksiselitteistä, että yhteisöllisyys on aina toimivaa ja harmonista. Tutkimusten ja hankkeiden kautta saatujen kokemusten perusteella yhteisöllisen asumisen on kuitenkin todettu tukevan ikääntyneen elämänlaatua ja toimintakykyä sekä vähentävän yksinäisyyttä. Me tiedämme jo, että tulevaisuudessa ikääntyneiden määrä Suomessa tulee kasvamaan merkittävästi. Sen myötä tarvitaan erilaisia ratkaisuja palveluiden tuottamiseen. Haaste on meille kaikille yhteinen. Ihmisen ovat itse alkaneet aktivoitua. Lisäksi palveluntuottajat kunnissa ja kolmannella sektorilla pohtivat jatkuvasti, miten palvelutarpeeseen voidaan vastata. Ikäihmiset ja esimerkiksi asuntosäätiöt ovat jo lähteneet toteuttamaan asumisratkaisuja, jotka palvelevat yksilöllisiä tarpeita mutta tukevat samalla myös yhteisöllisyyttä. Vaikka ikäihmisten yhteisöllinen asuminen ei ole Suomessa vielä kovin yleistä, joitakin paikallisia hankkeita on ollut ja on olemassa. Kiinnostus Ikäihmisten yhteisöllistä asumista kohtaan näyttäisi lisääntyvän. Ainakin alan toimijoiden keskuudessa aihe on ollut viime aikoina esillä. Esimerkiksi Vanhustyö-lehden marraskuun 2019 numerossa asiaa on käsitelty monipuolisesti. Sosiaalisuus näyttäytyy eri tavoin Sosiaalisuus näyttäytyy eri tavalla eri ihmisillä. Joku kaipaa päivittäistä kontaktia toisiin, toiselle riittää puhelu ystävältä kerran viikossa. Tarve sosiaalisuudelle sekä sosiaalisten suhteiden intensiivisyys voivat myös vaihdella. Lotta Junnilainen (2019) puhuu vahvoista ja heikoista siteistä, jotka vaihtelevat riippuen siitä, onko kyseessä tiivis sukulais- tai ystävyyssuhde, väliaikainen tarve tai paikallinen projekti (Junnilainen 2019: 275). Ikääntyessä ihmisen tarpeet muuttuvat. Kun fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen toimintakykyyn tulee muutoksia, korostuvat tuen ja avun rooli eri tavalla. Ikääntyessä myös ihmisen lähipiiri, ystävät ja sukulaiset ikääntyvät. Toimintakyvyn rajoitteet voivat vaikuttaa iäkkään halukkuuteen lähteä kotoa toisten ihmisten pariin, vaikka sosiaalinen vuorovaikutus vähentäisikin yksinäisyyden kokemuksia. Yhteisöllisyyteen voi liittyä myös sosiaalista painetta, diskriminointia ja kuppikuntaisuutta. Yhteisötalojen sivustoilla kuvataan yhteisöllisyyttä ennemmin mahdollisuutena kuin minkäänlaisena velvoitteena. Idea on, että jokainen voi osallistua yhteiseen toimintaa haluamallaan tavalla. Tukea hyvinvointiin sosiaalisilla asumisratkaisuilla Sosiaalisten suhteiden ja naapuriavun kautta elämisen arki voi helpottua merkittävästi. Yhteisölliset ratkaisut voivat lisätä myös turvallisuuden tunnetta asumisessa. Lisäksi ekologiset ratkaisut nousevat esiin yhä enemmän. Ihmiset ovat aiempaa valveutuneempia ympäristökysymyksissä. Yhteisöllisessä asumisessa ekologisuus näyttäytyy mm. tilojen ja tavaroiden jakamisena, jopa energian ja ruoan omavaraisena tuotantona. (Helamaa & Pylvänen 2012: 20, 36–37.) Helsingin Jätkäsaaresta löytyy yhteisötaloja, joissa aktiivisina toimijoina ovat olleet asukkaat itse jo suunnittelu- ja rakennusvaiheessa (Senioritalo Aikalisä ry). Jätkäsaareen on myös valmistunut 2017 sukupolvien kortteli, jossa eri ikäisten ja erilaisten tarpeiden näkökulmasta on luotu yhteisiä tiloja, aktiviteetteja ja yhteistapahtumia. Ideana on oman näköinen asuminen, ajatuksella, että kenenkään ei tarvitse jäädä yksin. (Sukupolvien kortteli 2017.) Erilaisten hankkeiden kautta voidaan tukea paikallista yhteisöllisyyttä naapurustoissa. Naapuriavulla ikääntynyt voi saada konkreettista arjen apua ja samalla tarjota sitä. Auttamalla toista saa myös itselle hyvän mielen. Kotikulmilla-hankkeessa vapaaehtoiset Talo Tsempparit ohjaavat ryhmäaktiviteetteja tuottamalla iloa arkeen vahvistaen samalla naapuruussuhteita (Opas kotikulmilla toiminnan toteuttamiseen 2020). Yhteisöllinen asuminen voi tuottaa myös jotain uutta ja odottamatonta. Ihmiset voivat löytää toistensa kautta merkityksellistä elämänsisältöä, kuten uusia harrastuksia ja uudenlaisia arjen taitoja. Oma kysymyksensä on, kuinka tasapuolisesti yhteisöasumisen mahdollisuudet tarjoutuvat eri ryhmille. Kaikilla ei välttämättä ole mahdollisuutta tai valmiuksia valita, missä ja millä tavoin haluavat asua. Avautuvatko yhteisötalojen ovet ja yhteisöllisen asumisen monipuoliset ratkaisut tällä hetkellä pääsääntöisesti hyväosaisille, hyväkuntoisille ja aktiivisille senioreille? Kirjoittaja: Laura Korsisaari, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet: Helamaa, Anna & Pylvänen, Riikka 2012. Askeleita kohti yhteisöasumista. Selvitys yhteisöasumisen muodoista ja toteuttamisesta. Tampereen teknillinen yliopisto. Asuntosuunnittelu. Julkaisu 6. Katajamäki Print & Media: Tampere. Junnilainen, Lotta 2019. Lähiökylä. Tutkimus yhteisöllisyydestä ja eriarvoisuudesta. Vastapaino: Tampere. Opas Kotikulmilla-toiminnan toteuttamiseen 2020 https://www.ikainstituutti.fi/content/uploads/2020/02/Kotikulmilla-opas_interactive-1.pdf. Luettu 29.2.2020. Senioritalo Aikalisä ry http://www.senioritaloaikalisa.fi/. Luettu 29.2.2020. Sukupolvien kortteli 2017 https://sukupolvienkortteli.fi/. Luettu 29.2.2020. Yhdessä kotikulmilla 2017–2019 https://www.ikainstituutti.fi/kotikulmilla/. Luettu 8.2.2020.

Lue lisää

Televisio – muistikuntoutujan isäntä vai renki?
11.6.2020
Mirja El Mankari ja Piia Häkkinen

Television ääressä istuminen passivoi kaikkia, mutta erityisesti muistikuntoutujaa. Ärsykkeet television tarjonnan muodossa voivat ruokkia erilaisia harhoja ja virhetulkintoja lisäten ahdistusta varsinkin yksin asuvalla. Pitkäaikaishoivassa taas pitäisi kriittisesti arvioida kenen tarpeista television katsominen lähtee. Onko ryhmäkodissa edes tarvetta televisiolle, mitä lisäarvoa se antaa? Ikääntyvät viettävät runsaasti aikaa television äärellä. Kotona sen katselu on useimmiten oma valinta, mutta palvelutaloon tai ryhmäkotiin muutettaessa, yhteisessä oleskelutilassa sen laittaa päälle ensisijaisesti henkilökunta (Pakkoistumista vai mielekästä arkea). Elokuussa julkaistussa Mediuutisten artikkelissa kerrotaan tuoreesta Sinikka Lotvosen väitöstutkimuksesta, jossa ilmeni, että ikääntyneet kokivat palvelutaloon muuton myötä mahdollisuuden omaa elämää koskevien asioiden päättämisestä vähentyneen. Samassa tutkimuksessa todettiin myös ikääntyneiden toimintakyvyn heikentyneen muuton jälkeen. Vaikuttaako television katselun mahdollinen lisääntyminen tähän? Onko televisiosta tullut vapaa-ajanohjaajan veruke ryhmäkodeissa? Televisio on päällä lähes aina. Se tuottaa äänellään taustamelua ja saattaa ikääntyneen heikentyneen kuulon vuoksi häiritä kommunikointia sekä muiden äänien kuulemista. Muistikuntoutujille epäselvä äänimaailma voi aiheuttaa levottomuutta ja turvattomuuden tunnetta. Televisio-ohjelmien väkivaltaisuus ja jännitys voivat altistaa katsojan stressille, joka on myrkkyä aivoille. Muistikuntoutujille se aiheuttaa erityisesti ahdistusta. Brittitutkimuksen mukaan yllättäen saippuasarjoissa on laskettu olevan 2,1–11,5 väkivaltaista kohtausta tunnissa (Fancourt & Steptoe 2019). Päivittäinen televisionkatselu passivoi ja vie ennenaikaiseen hautaan Yksi itsenäinen kokonaiskuolleisuuteen vaikuttava riskitekijä on päivittäinen passiivinen istuminen. Kaikista passiivisimpana istumisen muotona pidetään television katselua, sillä sitä voidaan pitää erityisen passiivisena, jos sitä vertaa esimerkiksi käsitöiden tekemiseen tai lukemiseen, kertoo Suomen lääkärilehdessä vuonna 2014 julkaistu tutkimusartikkeli (Vasankari 2014). Sen mukaan päivittäinen television katselu kasvattaa kokonaiskuolleisuuden riskiä 15 %:sta jopa 40 %:een, jos siihen vietetty aika on 8–11 tuntia päivässä, verrattuna niihin, joilla aika on alle neljä tuntia päivässä. Television katselu poikkeaa muusta istumisesta siinä, että se passivoi fyysisesti sekä henkisesti. Yli viisikymppisillä television katselu vaikuttaa myös kognitiivisten kykyjen heikentymiseen. Yhtenä syynä tähän on arveltu olevan se, että television katseluun vietetty aika on pois jostain muusta kehittävämmästä ajanvietteestä. Valveillaoloaikana tapahtuva runsas television katselu ja muu liikkumattomuus saa aikaan terveyshaittoja, passivoi ja vaikuttaa pitkällä aikavälillä toimintakyvyn heikkenemiseen. Istuminen kuormittaa yksipuolisesti kehon tukirakenteita ja passivoi suuria lihasryhmiä. Tällöin lihakset kuluttavat vähän energiaa, mistä seuraa harmia kehon aineenvaihdunnalle. Pitkällä aikavälillä istuminen vaikuttaa kehon lihastasapainoon vetäen ylävartaloa kumaraan esimerkiksi seisoessa ja kävellessä. Kun istuessa reiden takaosassa paine lisääntyy, alaraajojen aineenvaihdunta vaikeutuu. Lisäksi istuminen vaikuttaa energian kulutusta vähentävästi. (Heiskanen 2014.) Televisio harhoja ruokkimassa Liialliset ympäristön ärsykkeet voivat aiheuttaa harhoja ja virhetulkintoja muistikuntoutujalle. Television pauhatessa samassa tilassa ei muistikuntoutuja välttämättä ymmärrä mistä television äänet tulevat, vaan hän voi luulla huoneessa olevan muita ihmisiä. Tämä voi johtaa yksipuoliseen keskusteluun ja turhautumiseen, kun äänet eivät vastaakaan takaisin. Riippuu yksilöstä ja tilanteesta onko tämä sinänsä haitallista. Muistikuntoutujan todellisuudessa Kauniiden ja rohkeiden Ridge Forrester voi olla läheistä sukua, eikä jokapäiväisen televisiosarjan tähti. Muistiliiton ohjeistuksen mukaan tällöin ei ole tarvetta korjata käsitystä, mutta jos harhaluulo aiheuttaa ilmiselvää ahdistusta, on syytä rauhoitella ikääntynyttä ja kertoa totuus (Muistiliitto 2017). Keinoja kokeiltavaksi: Jos televisiota katsotaan, se olisi hyvä tehdä yhdessä muistikuntoutujan kanssa. Säännölliset liikuntatauot ovat hyviä katkaisemaan istumista ja paikallaan oloa. Pysähdytään miettimään: tarvitaanko ryhmäkodissa televisiota? Viikko ilman olisi varmasti kokeilemisen arvoinen! Mitä kokeilusta voisi seurata? Kirjoittajat: Mirja El Mankari, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Piia Häkkinen, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet: Fancourt, Daisy & Steptoe, Andrew 2019. Television viewing and cognitive decline in older age. <https://www.nature.com/articles/s41598-019-39354-4> . Luettu 27.10.2019. Heiskanen, Jukka-Pekka 2014. Mikä siinä istumisessa on niin vaarallista? Asiantuntija vastaa. Tiede artikkeli yle.fi julkaistu 20.1.2014. <https://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/01/20/mika-siina-istumisessa-niin-vaarallista-asiantuntija-vastaa>. Luettu 27.10.2019. Muistiliitto 2017. Vaikeat tilanteet. Muistisairaan ihmisen kohtaaminen. <https://www.muistiliitto.fi/fi/muistisairaudet/erityiskysymyksia/muistisairaan-ihmisen-kohtaaminen/vaikeat-tilanteet>. Luettu 4.10.2019. Vasankari, Tommi 2014. Runsas istuminen lisää kuolemanriskiä. Tutkimusartikkeli Suomen lääkärilehti 2014; 69(25–32). 1893–1896. <https://docplayer.fi/1551825-Runsas-istuminen-lisaa-kuolemanriskia.html >. Luettu 27.10.2019.

Lue lisää

Korona koskettaa – mutta miten käy kun koskettaminen vähenee?
26.5.2020
Eveliina Holmgren

Halaus, olkapään hipaisu, hyvänyönsuukko - toisen fyysinen koskettaminen on keskeinen osa ihmisten välistä vuorovaikutusta. Ihon tuntoaistin kautta välittyy ihmislajin selviytymisen kannalta tärkeää tietoa ja mielihyvää, jota emme saa mitään muuta kautta. Koronaviruksen myötä erityisesti ikäihmisten fyysisten kontaktien ja kosketuksen määrä on radikaalisti vähentynyt - mutta millaisia vaikutuksia tällä on ikäihmisten hyvinvointiin? Kosketuksen määrä on vähentynyt Elämme parhaillaan mielenkiintoisen ihmiskokeen aikaa: korona on muuttanut sosiaalisia suhteitamme. Olemme ohjeiden mukaan vähentäneet fyysisten kontaktien määrää ja pyrkineet korvaamaan näitä muulla yhteydenpidolla. Kontaktien rajoittamisella on saatu aikaan toivotusti tartuntojen vähenemistä, mutta rajoitusten pitkän aikavälin haittoihin on myös kiinnitetty enenevästi huomiota. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL, 8.5.2020) äskettäin julkaiseman kyselytutkimuksen mukaan suomalaiset ovat tavanneet poikkeusoloissa muita ihmisiä keskimäärin 75 % normaalia vähemmän. Myös fyysisen kosketuksen määrä on vähentynyt ja erityisesti tämä koskee iäkkäitä: 70–79-vuotiaat suomalaiset raportoivat ihokontaktien määrän vähentyneen jopa 85 % ”normaalioloihin” (vuoden 2005 vastaavan kyselyn tuloksiin) verrattuna. Erityisesti riskiryhmiin kuuluvat ovat tavanneet läheisiään virtuaalisesti, ulkopuolisten vierailut esimerkiksi hoivakoteihin on kielletty, ja hoivakodeissa on pyritty vähentämään yksittäisen vanhuksen luona vierailevien hoitajien määrää. Läheiset ihmiskontaktit ovat keskeinen osa elämänlaatua ikääntyessä Toisen ihmisen kosketuksen tiedetään olevan kriittinen erityisesti lasten kognitiivisen ja sosio-emotionaalinen kehityksen kannalta (esim. Field, 2011), mutta tukevan ihmisen psyykkistä ja fyysistä hyvinvointia ja sosiaalisia suhteita läpi koko elinkaaren (esim. Gallace & Spence, 2010; Jakubiak & Feeney, 2016). Varhaisessa vuorovaikutuksessa ihokontaktin merkityksestä tiedetään paljon, mutta vähemmän puhetta on ollut kosketuksen merkityksestä myöhemmällä iällä. Fyysisten kontaktien vähenemisen vaikutus ihmisen elämänlaatuun on herättänyt pohdintaa erityisesti ikäihmisten kohdalla. Ikäihmisellä koronan vuoksi erityksissä olemisen kuukaudet voivat olla iso osa jäljelläolevista elinvuosista, joiden laatuun läheisten ihmisten kanssa vietetty aika keskeisesti vaikuttaa. Yle:n ajankohtaisessa artikkelissa pohditaan koronaviruksen rajoitustoimenpiteiden seurauksia ikäihmisille. Juttu tuo esiin sen, että esimerkiksi muistisairaalle ikäihmiselle läheisen ihmisen kosketus voi olla ainoa keino tuoda turvallisuuden tunnetta ja välittämistä - koronaan sairastumisen riski voi olla pienempi paha kuin ajattomalta tuntuva yksinäisyys ja turvattomuus. Mikä on kosketuksen merkitys ihmiselle? Monet eläinlajit käyttävät huomattavan osan ajastaan lajitovereiden silittelyyn ja paijaamiseen, paljon enemmän kuin oikeastaan tarvitsisi vaikkapa kirppujen poiston kannalta. Myös ihmisten välisellä fyysisellä läheisyydellä on suuri merkitys sosiaalisten suhteiden rakentumisessa ja emotionaalisen läheisyyden kokemuksen rakentumisessa (Dunbar, 2010). Neuropsykologiset tutkimukset osoittavat, että aivoissamme on usean aivoalueen muodostama verkosto, joka reagoivat erityisesti kosketukseen. Tietyt kosketusta aistivat hermosäikeet ja aivosaareke reagoivat erityisesti kevyeen, hitaaseen kosketukseen. Kosketuksen laatu ja suhde koskettavaan henkilöön vaikuttaa kokemukseen. Fyysinen läheisyys omien läheisten välillä näyttää myös vähentävän fyysisen kivun ja uhan kokemusta (Coan, Schaefer & Davidson, 2006). Sosiaalisen kosketuksen merkitys näyttää olevan samantyyppinen sekä länsimaissa että kaukoidässä (Suvilehto ym., 2019). Kosketuksen merkitystä on Suomessa tutkittu esimerkiksi Turun yliopiston professori Lauri Nummenmaan kansainvälisestä huomiota saaneessa hankkeessa (ks. U.S. Newsin artikkeli ja video vuodelta 2015. Nummenmaan hankkeessa on tutkittu aivojen erityistä välittäjäainejärjestelmää, endogeenistä opioidijärjestelmää, joka aktivoituu erityisesti ihmiskosketuksesta. Toisen ihmisen kosketus aktivoi aivoissamme endorfiinin, yhden elimistön mielihyvähormonin tuotantoa. Samoin sosiaalisten suhteiden katkeaminen näkyy aivojen välittäjäaineiden tuotannossa ja kivun säätelyyn liittyvässä opioidijärjestelmässä. Siksi ihmissuhteen katkeaminen (ja kenties toisen ihmisen fyysisen kosketuksen yhtäkkinen loppuminen?) voi kokemuksena tuntua samalta kuin fyysinen kipu. Miten kosketuksen väheneminen vaikuttaa ikäihmisiin? Niin käytännön työssä kuin tutkimusmaailmassa on nyt huolestuttu koronaviruksen aikaansaamasta kosketuksen vähenemisestä ja yksinäisyyden lisääntymisestä. Kosketuksella on tutkimuksissa osoitettu olevan keskeinen merkitys ikäihmisen hyvinvoinnille. Esimerkiksi Itä-Suomen yliopiston toteuttamassa Ammatillinen kosketus osana vanhustyön taitoja ja etiikkaa -tutkimushankkeessa todettiin, että iäkkäiden fysiologista ja psykososiaalista elämänlaatua pystyttiin merkittävästi parantamaan hoivaavalla kosketuksella (ks. Kinnunen ym., 2019).  Koskettaminen näytti vähentävän laitostumiseen liittyviä oireita; oksitosiini-hormonin lisääntymisen ajateltiin olevan rauhoittavan ja hyvää oloa tuovan vaikutuksen taustamekanismi. Nyt koronan aikaan tutkijoita, hoivakotien työntekijöitä ja hoivakotien rajoituksista vastaavia tahoja, omaisia ja meitä monia muitakin huolestuttaa, mitä seurauksia kosketuksen kieltämisellä on. Läheisten ihmisten vierailujen väheneminen tarkoittaa käytännössä, että hoitajat ovat hoivakodeissa ainoita yksinäisyyden helpottajia. Kun omaiset eivät tule syöttämään, kampaamaan ja suihkuttamaan läheistä ikäihmistä, hoitajien työmäärä kasvaa myös käytännössä. Ikäihmiselle lasten tai lastenlasten vierailujen loppuminen voi tarkoittaa keskeisistä elämäniloa tuovista hetkistä luopumista. Pitkään jatkuessaan koronarajoitusten seuraukset ikäihmisten mielialaan ja elämän merkityksellisyyden kokemukseen voivat olla synkät. Kosketusta etänä ja läsnä? Korona on siis vähentänyt erityisesti ikääntyneiden kokemaa kosketusta, kosketusta aistivan hermojärjestelmän aktiivisuutta ja sitä myötä kosketuksen tuomaa hyvänolon kokemusta. Hoivakodeissa tapahtuneita yksinäisiä kuolemia ja mahdollisesti tulevien vuosien ajan epidemiassa elämisen seurauksia on kauhisteltu. Yksinäisyyden ja turvattomuuden tunteen pitkän aikavälin seurauksista on laajasti huolestuttu. Koronarajoituksia vähittäistä purkua suunniteltaessa on pohdittu, pitäisikö läheisten ihmisen vierailuja iäkkäiden luo mahdollistaa esimerkiksi erilaisten suojavälineiden tai vaikkapa tapaamiskonttien kautta (ks. esim. https://yle.fi/uutiset/3-11333571). Virtuaalista koskettamista, joka korvaisi toisen ihmisen silityksen tai halauksen, ei toistaiseksi millään sähköisillä laitteilla pystytä toteuttamaan. Tärkeää onkin pyrkiä mahdollisuuksien mukaan lisäämään ikäihmisten sosiaalisia kontakteja ja niin psyykkisen kuin fyysisen läheisyyden määrää, turvallisuudesta kiinni pitäen ja niin kontaktissa olemisen kuin kontaktien puuttumisen riskit tiedostaen. Lopuksi Koronarajoitukset ovat vähentäneet suomalaisten fyysisiä kontakteja, mikä on estänyt viruksen leviämistä mutta myös aiheuttanut huolta erityisesti ikäihmisten yksinäisyyden ja turvattomuuden lisääntymisestä. Fyysisten kontaktien ja kosketuksen määrä on koronan myötä vähentynyt erityisesti riskiryhmiin kuuluvilla ikääntyneillä Hoivakodeissa asuvien ikäihmisten kohdalla on tärkeää huomioida jäljellä olevien vuosien elämän laatu, jossa kontakti läheisiin ihmisiin on usein keskeisessä roolissa Koronarajoitusten lieventyessä on tärkeää lisätä ja ylläpitää myös riskiryhmiin kuuluvien iäkkäiden kasvokkaisia tapaamisia lähimpien ihmisten kanssa, sekä koronaviruksen että eristämisen riskit huomioiden Kirjoittaja Eveliina Holmgren, lehtori, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet Coan, J., Schaefer H., & Davidson, R. (2006). Lending a hand: Social regulation of the neural response to threat. Psychological Science, 17(12):1032-9. Dunbar, R. (2010). The social role of touch in humans and primates: behavioural function and neurobiological mechanisms. Neurosci. Biobehav. Rev. 34, 260–268. Field T. (2011). Touch for socioemotional and physical well-being: a review. Dev. Rev. 30, 367–383. Gallace, A., & Spence, C. (2010). The science of interpersonal touch: an overview. Neurosci. Biobehav. Rev. 34, 246–259 Jakubiak, B., & Feeney, B. (2016). Affectionate touch to promote relational, psychological, and physical well-being in adulthood: a theoretical model and review of the research. Personal. Soc. Psychol. Rev. 21, 228–252. Kinnunen, T., Parviainen, J., Haho, A., & Jolkkonen, M. (2019). Ammatillinen kosketus: Kuinka tunnetyötä tehdään. Kirjapaja: Helsinki. Suvilehto, J. T., Nummenmaa, L., Harada, T., Dunbar, R., Hari, R., Turner, R., Sadato, N., & Kitada, R. (2019). Cross-cultural similarity in relationship-specific social touching. Proceedings. Biological sciences, 286(1901), 20190467. https://doi.org/10.1098/rspb.2019.0467 Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (8.5.2020) https://thl.fi/fi/-/kyselytutkimus-huhtikuussa-suomalaiset-tapasivat-75-prosenttia-vahemman-ihmisia-kuin-normaalisti

Lue lisää

Haavoittuvuuteen liittyvä osaaminen – näkökulma kotona asuvaan ikääntyneeseen
6.5.2020
Carita Kokkala

Miten kotona selviytyy, jos ei pärjää yksin? Oletko koskaan ajatellut tilannetta, jossa selviytymisesi olisi sen varassa, tuleeko joku kotisi ovesta sisälle auttamaan sinua? Minkälaisia ajatuksia mahtaa niihin odottavan minuutteihin ja tunteihin sisältyä, kun odottaa jonkun tulevan? Vanhuspalveluita koskevissa laissa (Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista 980/2012; Sosiaalihuoltolaki 1301/2014; Terveydenhuoltolaki 1326/2010) ja suosituksessa (Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palveluiden parantamiseksi 2017–2019) painotetaan kotona asumista ja palveluiden saatavuutta sinne. Sosiaali- ja terveysministeriö on asettanut viime vuonna (2019) iäkkäiden henkilöiden palvelujen uudistamistyöryhmän, jonka tehtävänä on valmistella esitys iäkkäiden palveluiden kokonaisuuden uudistamiseksi. Tässäkin työssä yritetään löytää tapoja mahdollistaa entistä paremmin ikääntyneen kotona asuminen. Kotihoito on kuntien mahdollisuus yhdistää sosiaalihuoltolakiin perustuva kotipalvelu ja terveydenhuoltolakiin perustuva kotisairaanhoito (Sosiaalihuoltolaki 1301/2014; Terveydenhuoltolaki 1326/2010). Kotihoidon tarkoituksena on tukea ihmisen kotona selviytymistä silloin, kun hän ei sairauden tai alentuneen toimintakyvyn vuoksi selviä ilman apua. Suuri osa kotihoidon asiakkaista on yhä iäkkäämpiä ja huonokuntoisempia, ja asiakkaat tarvitsevat hyvin monenlaista tukea ja apua. Näiden ihmisten tarpeet näyttäytyivät kotihoidossa erityisesti alueille, jotka liittyvät sairauden hoitoon, lääkkeiden antoon ja arjen jatkuvuuden ylläpitämiseen. Kotihoidossa tarvittava osaaminen painottuu kotona asuvan ihmisen ja hänen elämäntilanteensa kokonaisvaltaiseen ymmärtämiseen ja huomioimiseen. (Tiikkanen & Juntunen 2019.) Olen asiantuntijana mukana Metropolia Ammattikorkeakoulun hallinnoimassa Hyvissä handuissa himassa -hankkeessa, joka kohdistuu kotihoitoon. Hanke on ESR-rahoitteinen (toimintalinja 4, erityistavoite 9.1), ja sen yhtenä tavoitteena on vahvistaa työelämä- ja asiakaslähtöistä oppimista ja osaamisen tunnistamista kotihoidossa. Hanke ei ole tutkimushanke, eikä hankkeen aikana ole tarkoitus kerätä tietoa kotihoidon asiakkailta. Koska kotihoito työympäristönä ei ole itselleni kovinkaan tuttu, halusin ymmärtää sitä paremmin. Sain mahdollisuuden osallistua Helsingin kaupungin kotihoidon toimintaan kahden päivän ajan seuraamalla sairaanhoitajan työtä. Mennessäni kotihoitoon olin utelias tietämään, miten se kaikki kotihoitoon ja kotihoidon osaamiseen liittyvä tieto, jota olen vuosien varrella lukenut, tulee näkyväksi ikääntyneen arjessa. Tuleeko kotihoitotyössä esille jotain sellaista osaamista, joka asiakkaan näkökulmasta olisi tärkeää mutta jota lukuisissa kotihoidon osaamista kuvaavissa opinnäytetöissä, artikkeleissa tai siihen liittyvässä uutisoinneissa ei ole erityisesti painotettu? Kotihoidossa olevan iäkkään ihmisen haavoittuvuus Haavoittuvuus ja korkea ikä eivät ole sama asia, tosin korkea ikä lisää riskiä haavoittuvuuteen. Haavoittuvuutta aiheuttaa ikääntymiseen liittyvät normaalit vanhenemismuutokset, sairaudet, puolison ja läheisten menetykset sekä voimavarojen ja toimintakyvyn lasku. Haavoittuvuutta lisäävät myös monet muut tekijät kuten liikkumisen väheneminen, yksinäisyys, huono taloudellinen tilanne tai kokemus yhteiskunnan ulkopuolelle jäämisestä. Haavoittuvuuteen ja sen kokemiseen liittyy sekä yksilöllisiä että rakenteellisia tekijöitä. (Virokannas, Liuski & Kuronen 2018; 4–6; Sarvimäki & Stenbock-Hult 2016: 372–383). Kotona asuva ikäihminen on haavoittuva silloin, kun hän ei pysty pitämään huolta itsestään, hän on menettänyt oman tilanteensa hallinnan ja hän tarvitsee yhteiskunnan palveluita pärjätäkseen. Hauraana ja heikkona häntä on helppo vahingoittaa tai loukata. (Nordström & Wangmo 2018: 1004–1016). Haavoittuva ihminen kiertää kehässä, jossa haavoittuneisuus kasvattaa voimattomuutta ja voimattomuus haavoittuvuutta (Erlen 2006: 134). Haavoittuva ihminen tulee riippuvaiseksi muiden avusta (Erlen 2006: 136). Ymmärsin kotihoidossa ollessani, että tilanteissa, joissa omaisia tai ystäviä ei ole tai itse ei kykene poistumaan kotoa, on luotettava siihen, että yhteiskunnan palvelujärjestelmä toimii. Kotihoidon palveluiden piirissä olevan ihmisen on luotettava siihen, että tehdyistä sopimuksista pidetään kiinni ja luvatut käynnit tehdään ajallaan, sillä kotihoidon käynti voi olla päivässä ihmisen ainoa sosiaalinen kontakti ja siksi hengissä säilymisen edellytys. Mitä osaamista haavoittuvan asiakkaan kanssa tarvitaan? Haavoittuvan ihmisen kohtaamisia näytti kotihoidossa tapahtuvan koko ajan. Näissä tilanteissa oltiin mielestäni hoitotyön ydintaidossa, sellaisen osaamisen äärellä, jossa vaaditaan herkkyyttä ymmärtää ja havainnoida haavoittuneen ihmisen reaktioita ja tarpeita silloin, kun ihmisellä ei välttämättä ole enää voimia ja osaamista sanoittaa näitä asioita itse. Tämä edellyttää hoitotyöntekijältä ensinnäkin sitä, että hän tunnistaa ne tekijät, jotka ihmisellä liittyvät haavoittuvuuteen, mutta myös sitä, että hän osaa tunnistaa haavoittuvuuteen liittyvät merkitykset. Ajan antaminen ja läsnäolo katsotaan hyvän kohtaamisen elementeiksi. Toinen ihminen kohdataan tasavertaisena, ilman ennakkokäsityksiä, mutta hänet kuitenkin nähdään itsestä erilaisena. Tilanteessa on oltava läsnä ja annettava toisen olla läsnä. (Mönkkönen 2002.) Martin Buber (1993) on sanonut, että ihmisyys vaatii toisen kohtaamista yhteydessä, jossa ei pidä toista välineenä. Kohtaamisessa perustaitoja ovat kuunteleminen, kunnioittaminen, kärsivällisyys, avoimuus ja luottamus sekä eettinen vastuu toisesta ihmisestä. Mikäli kotihoidon työntekijältä puuttuu ymmärrys toisen ihmisen kohtaamisen ja ymmärryksen merkityksestä, asiakkaalle syntyy helposti kokemus ohitetuksi tulemisesta, siitä, että hän ei ole ihmisenä tärkeä. Mielestäni kotihoidossa haavoittuvuuteen tulisi vasta sensitiivisellä, myös kulttuurisensitiivisellä, kohtaamisella sekä dialogisella ja empaattisella vuorovaikutuksella. Sen lisäksi hoitajan tulisi tunnistaa yksilölliset, haavoittuvuutta aiheuttavat tekijät kartoittaa ikääntyneen ihmisen voimavarat osata käyttää voimaannuttavia tukimuotoja ja työmenetelmiä sekä terveyttä ja hyvinvointia edistäviä toimintatapoja hallita eettisyyteen, ihmisarvoon ja itsemääräämisoikeuteen liittyvät asiat tietää riittävästi hoidoista ja palveluista, joilla asiakkaan yksilöllisiin tarpeisiin voidaan vastata. Miten osaaminen todentui kotihoidon arjessa Käyntini kotihoidossa loi luottamusta siihen, että yhteiskunnassamme vielä välitetään heikommista. Tämän lyhyen kotihoidon kokemukseni perusteella havaitsin, että kotihoidossa haavoittuvassa asemassa olevista ihmisistä pidetään huolta ja heidän ongelmiinsa paneudutaan, vaikka työtahti on kova. Tämä tuli esille esimerkiksi silloin, kun kotona edelleen asuva henkilö oli hyvin muistisairas tai muusta sairaudesta johtuen täysin autettava, kun ihminen oli hyvin yksinäinen tai hänellä oli isoja taloudellisia huolia, tai kun kohdattiin päihteiden käyttäjiä ja psyykkisesti sairastuneita. Näille haavoittuvassa tilanteessa oleville ihmisille näytti olevan erityisen tärkeää se, että heidät kohdattiin yksilöllisesti ja arvostavasti, että he saivat kokea ihmisarvoista kohtelua, että he saivat tehdä päätöksiä ja ennen kaikkea että he voivat luottaa siihen, että heille halutaan hyvää. Suurempi kysymys heräsi siitä, miten terveysalan koulutuksessa voidaan vastata kotihoidon osaamisen tähän puoleen. Miten lisätä ammatillisiin lähestymiskeinoihin tarvittavaa osaamista, oman ammatti-identiteetin tunnistamista ja sen rakentamista vieläkin asiakaslähtöisemmäksi (ks. Angel & Vatne 2017). Miten kyetään opettamaan asioita, jotka liittyvät ihmisen haavoittuvuuden ymmärtämiseen ja siihen vastaamiseen, kun psyykkisen, sosiaalisen ja fyysisen näkökulman lisäksi siihen liittyy myös se ulottuvuus, että haavoittuva ihminen on väistämättä jollain tasolla aina riippuvainen häntä hoitavasta henkilöstä? Ja lopuksi vielä näkökulma omaan itseen: Kuinka kukin meistä itse haavoittuvaisena, keskeneräisenä ja epätäydellisenä pystyy vastaamaan toisen, vieläpä eri-ikäisen, haavoittuvuuteen ilman, että sitä tietoisesti harjoittelee? Kirjoittaja: Carita Kokkala, lehtori, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet Angel, Sanne & Vatne, Solfrid 2017. Vulnerability in patients and nurses and the mutual vulnerability in the patient-nurse relationship. Journal of Clinical Nursing 26 (9–10), 1428–1437. Buber, Martin 1993. Minä ja Sinä (suom. Jukka Pietilä). Helsinki: WSOY. Erlen, Judith 2006. Who speaks for the vulnerable? Orthopaedic Nursing 25 (2), 133–136. Hanke STM 025:00/2019. Iäkkäiden palveluiden uudistaminen. https://stm.fi/hanke?tunnus=STM025:00/2019 Luettu 11.3.2020 Høy, B., Lillestø B., Slettebø Å., Sæteren B., Heggestad A., Caspari S., Aasgaard T., Lohne V., Rehnsfeldt A., Råholm M.-B., Lindwall L & Nåden D. 2016. Maintaining dignity in vulnerability: A qualitive study of the residents` perspective on dignity in nursing homes. International Journal of Nursing Studies 2016, 91–98. Juvonen, Mikko 2018. Dialogisuuden ulottuvuuksia. Ymmärtävä vuorovaikutus Siun soten henkilökunnan puheessa. Yhteiskuntapolitiikan pro gradu -tutkielma. Itä-Suomen yliopisto. Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta. Kotihoito ja kotipalvelu. https://stm.fi/kotihoito-kotipalvelut Luettu 25.2.2020 Kotihoito. https://thl.fi/fi/web/ikaantyminen/muuttuvat-vanhuspalvelut/kotihoito Luettu 25.2.2020 Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palveluiden parantamiseksi 2017–2019. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2017: 6. Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista 980/2012. Mönkkönen, Kaarina 2002. Dialogisuus kommunikaationa ja suhteen. Vastaamisen, vallan ja vastuun merkitys sosiaalialan asiakastyön vuorovaikutuksessa. Akateeminen väitöskirja. Sosiaalitieteiden laitos. Kuopion yliopisto. Kuopion yliopiston julkaisuja E, Yhteiskuntatieteet 94. https://epublications.uef.fi/pub/urn_isbn_951-781-933-1/urn_isbn_951-781-933-1.pdf Luettu 25.2.2020. Nordström, Karin & Wangmo, Tenzin 2018. Caring for elder patients: Mutual vulnerabilities in professional ethics. Nursing Ethics 25 (8), 1004–1016. Sarvimäki, Anneli & Stenbock-Hult, Bettina 2016. The meaning of vulnerability to older persons. Nursing Ethics 23 (4). 372–383. Sosiaalihuoltolaki 1301/2014. Terveydenhuoltolaki 1326/2010. Tiikkanen, Pirjo & Juntunen, Kristiina 2019. Kukoistava kotihoito. Kotihoidon työntekijöiden itsearvioitu osaaminen. Jyväskylän ammattikorkeakoulun julkaisuja 253. Vironkannas, Elina, Liuski, Suvi & Kuronen, Marjo 2018. The contested concept of vulnerability – a literature review. European Journal of Social Work 14, 2–14.

Lue lisää
Vanhemmat postaukset