Avainsana: ikääntyminen
Kuule minua, digitaalisten palveluiden ja tuotteiden suunnittelija
Olen 87-vuotias kuulovammainen ja käytän kuulokojetta päivittäin. En kuule kunnolla, kun palovaroittimeni tai ovikelloni soi. En pysy keskustelussa mukana, kun puhujia on useita ja kaikki puhuvat yhtä aikaa. Kuulokojeeni ei aina erota taustamelusta sinun puhettasi. Kuule minua, kun kerron, miten voit auttaa minua kuulemaan.” Kuulovammaa kuvataan usein näkymättömäksi vammaksi, koska se ei näy ihmisestä ulospäin. Kuulovamma kuitenkin vaikuttaa ihmisen elämään monella osa-alueella. Ikääntyneellä kuulovammaisella on haasteita toimintakyvyssä, päivittäisessä elämässä ja sosiaalisessa kanssakäymisessä (Hannula 2011; Sorri & Huttunen 2016). Kuuloaistin ollessa heikentynyt, pelkällä äänellä annettu viesti vääristyy tai jää kokonaan huomioimatta. Ulkopuolisuuden tunne ja turhautuminen lisääntyvät ja sosiaalinen elämä kaventuu, kun ei kuule, mitä puhutaan tai kuulee vain osia keskustelusta. (Friauf 2014.) Näiden seikkojen vuoksi ikääntyneillä kuulovammaisilla on palveluiden ja tuotteiden suhteen erilaisia tarpeita. Näistä tarpeista on koostettu suositukset siitä, miten ikääntynyt kuulovammainen tulee ottaa huomiin suunniteltaessa ja kehitettäessä digitaalisia palveluita ja tuotteita. Suositukset on koostettu haastattelemalla Myllypuron monipuolisen palvelukeskuksen ikääntyneitä kuulovammaisia asiakkaita ja heidän kanssaan työskenteleviä hoito- ja kuntoutusalan ammattilaisia. Haastatteluiden lisäksi HIPPA- Hyvinvointia ja parempaa palveluasumista digitalisaation avulla -hankeen lokakuun 2019 Helsingin kehittäjäklubifoorumin osallistujat ovat arvioineet suositukset ja antaneet niistä kirjallista palautetta. Suositukset Suositukset ovat jaettu neljäksi teemaksi. Jokaisen teeman alle on nostettu asioita ikääntyneen kuulovammaisen tarpeista ja haasteista. Suositukset toimivat muistilistana asioista, joita on hyvä ottaa huomioon suunniteltaessa ja toteutettaessa ikääntyneille ja erityisesti ikääntyneille kuulovammaisille suunnattuja digitaalisia palveluita ja tuotteita. Suositukset teemoittain: Ikääntyneen huomioimisen keskeinen asia on ottaa ikääntynyt mukaan häntä koskeviin asioihin ja päätöksen tekoon. Vertaisten, läheisten ja ammattilaisten tuen tiedostaminen ja tuen hyödyntäminen prosessin eri vaiheissa tukee ikääntyneen omaa toimijuutta. Ikääntyneiden kuulovammaisen tarpeet liittyvät päivittäiseen elämään ja siihen liittyviin asioihin. Sosiaalinen kanssakäyminen ja osallistumisen mahdollistaminen ovat tärkeässä roolissa ikääntyneen arjessa. Ikääntynyt kuulovammainen haluaa ja tarvitsee tukea sekä tietoa palveluista ja tuotteista sekä niiden sisällöistä. Digitaalisten palveluiden ja tuotteiden kehittämisessä huomioitavaa on, että palvelun tai tuotteen digitaalisuus on vain yksi ominaisuus, jonka merkitys on ikääntyneelle kuulovammaiselle vähäinen. Ikääntynyt kuulovammainen haluaa palvelun ja tuotteen olevan yksinkertainen ja toimintavarma, ja sen käytettävyyden pitää olla siihen toimintaan, johon se on tarkoitettu. Ikääntynyt kuulovammainen hyötyy ennaltaehkäisevistä toiminnasta silloin, kun otetaan käyttöön uusi palvelu tai tuote. Näin ikääntynyt kuulovammainen saa riittävästi aikaa asian opetteluun ennen mahdollista toimintakyvyn muutoksia. Konkreettisia tarpeita palveluille ja tuotteille kohdassa on tiivistetysti neljä konkreettista asiaa, jotka nousivat ikääntyneiden kuulovammaisten ja ammattilaisten haastatteluissa esille. Nämä asiat ovat sellaisia, että ne ovat hyödyllisiä kaikille ikääntyneille riippumatta toimintakyvyn haasteista. Lisäksi näiden kohtien toteuttaminen palveluiden ja tuotteiden tuottamisessa on asiakaslähtöistä. Erilaisia tuotteita ja palveluita suunniteltaessa varsinkin ikääntyneille lähtökohtana tulee olla palvelun käyttäjä eivätkä esimerkiksi teknologiset ja digitaaliset mahdollisuudet. Palvelun tai tuotteen tarve lähtee siis aina käyttäjästä. (Leikas 2014; Raappana & Melkas 2009.) Aktiivista toimijuutta Ikääntyneen kuulovammaisen ja heidän kanssaan työskentelevien ammattilaisten mukaan ottaminen digitaalisten palveluiden ja tuotteiden suunnittelemiseen ja kehittämiseen antaa yritykselle ensiarvoisen tärkeää tietoa suhteessa palvelun tai tuotteen tarvitsemiin ominaisuuksiin. Käyttäjiltä saatu tieto auttaa tuottamaan palveluita ja tuotteita oikeaan tarpeeseen. Ikääntyneet kuulovammaiset ja ammattilaiset hyötyvät erilaisesta tuesta, jota he saavat vertaisilta, läheisiltä, ikääntyneiden omaisilta ja kollegoiltaan. Toimintakyvyn ylläpidon näkökulmasta palvelut ja tuotteet on saatava ikääntyneiden käyttöön jo mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ennen kuin toimintakyvyn vajaus kasvaa liian suureksi. Ikääntynyt kuulovammainen haluaa olla myös elämänsä ehtoopuolella aktiivinen toimija omien taitojensa ja kykyjensä mukaan. Nykyisille palveluiden piirissä oleville sukupolville ei ole tärkeää palvelun tai tuotteen tuottamistapa, vaan tärkeäksi nousee palvelun ja tuotteen tarkoituksenmukaisuus siihen toimintaan, mihin se on tarkoitettu. Ikääntynyt kuulovammainen haluaa siis olla toimija elämänsä loppuun saakka omista fyysisistä, psyykkisistä ja sosiaalisista rajoituksista huolimatta. Ota heidät siis mukaan suunnitelmiisi! Kirjoittaja: Johanna Juola, toimintaterapeutti (AMK) ja Metropolia Ammattikorkeakoulun vanhustyön ylempi AMK -tutkinto-ohjelmasta joulukuussa 2019 valmistunut, ikääntyneiden kuuloasioihin erikoistunut vanhustyön ammattilainen. Teksti ja kuvat: Johanna Juola Lähteet: Friauf, E. 2014. Hearing. e-Neuroforum 3∙2014. Saatavana osoitteessa: https://link.springer.com/content/pdf/10.1007%2Fs13295-014-0062-8.pdf Hannula, Samuli 2011. Hearing among older adults ─ an epidemological study. Acta University Oulu D1132. Oulu: Oulun yliopisto. Saatavana osoitteessa: http://jultika.oulu.fi/Record/isbn978-951-42-9632-1 HIPPA-hyvinvointia ja parempaa palveluasumista digitalisaation avulla 2018. Saatavana osoitteessa: https://hippa.metropolia.fi/ Leikas, Jaana 2014. Ihmislähtöinen kokonaisvaltainen suunnittelu. Teoksessa Leikas, Jaana (toim.): Ikäteknologia. Vanhustyön keskusliitto – Centralförbundet för de gamlas väl. Tutkimuksia 2, 2014. Vanhustyön keskusliitto. Raappana, Anu & Melkas, Helinä 2009. Teknologian hallittu käyttö vanhuspalveluissa. Opas teknologia päätösten ja teknologian käytön tueksi. Lahti: Lappeenrannan teknillinen yliopisto. Saatavana osoitteessa: http://www.sosiaalikollega.fi/hankkeet/toimiva-kotihoito-lappiin/teknologia/toimiva-kotihoito-lappiin/teknologia/esitteet-1/opas_teknologiapaatosten_ja_teknologian_kayton_tueksi Sorri, Martti & Huttunen, Kerttu 2016. Kuulo. Teoksessa Heikkinen, Eino & Jyrkämä, Jyrki & Rantanen, Taina (toim.): Gerontologia. 3. ─4. painos. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim.
Tue ruokailua – vahvista terveyttä
Olemme ikääntyvä kansakunta. Yhä useampi harmaantuu kotonaan varsin hyväkuntoisena – se ainakin on tavoitteena. Tämän toteutumiseksi tarvitaan aktiivisia toimia. Hyvä ravitsemus edistää ikääntyvän terveyttä, toimintakykyä ja voimavarojen säilymistä. Olemme uuden edessä: ikääntyvien määrä kasvaa, huoltosuhde heikkenee, hoitopaikkoja vähennetään, vanhusten palveluiden maine ryvettyy mediassa, lainsäädäntöä ja suosituksiakin ollaan uudistamassa. Miten ihmeessä tuotamme riittävät, inhimilliset ja laadukkaat palvelut vähenevillä resursseilla? Ehkä asiaa pitäisikin tarkastella aivan toisesta näkökulmasta. Entä jos otettaisiin mallia päästökaupasta ja kompensoitaisiin ikääntyvien määrän kasvua? Mietittäisiin siis, miten vahvistaa ikääntyvien terveyttä ja hyvinvointia, niin että palvelujen tarve vähenee. Fiksua ruokaa, kuntoutumista ja yhdessäoloa Terveyden ja hyvinvoinnin lähtökohdat tunnetaan hyvin – riittävästi liikuntaa ja unta, suositusten mukainen ruokavalio, mielekästä tekemistä sekä sosiaalista vuorovaikutusta. Näistä tekijöistä on näyttöä niin sydän ja verisuoniterveyden, kuin aivoterveyden osalta. Esimerkiksi Finger-tutkimuksessa näitä elämäntapatekijöitä vahvistamalla pystyttiin tukemaan ikääntyvien toimintakykyä ja vähentämään muistioireita. Hyväkuntoisen ikääntyvän kannattaa suosia pehmeitä rasvoja (kasviöljyjä, kasvimargariinia), kalaa, vähärasvaisia maitotuotteita ja täysjyväviljaa. Väriä ateriaan saa kasviksista, hedelmistä ja marjoista. Ruoka on parempi ravintoaineiden lähde kuin pillerit tai kapselit. Vain D-vitamiinilisä on yli 75-vuotiaille paikallaan. Hyvillä valinnoilla on väliä, eikä ikä ole este tavoitella terveyttä. Hyvä ravitsemus on toki muutakin kuin ravintoaineita. Päivittäisen ruokailun ympärille on mahdollista koota kokonainen joukko hyvää tekeviä ja toimintakykyä kuntouttavia elementtejä. Kävely tai pyöräily lähikauppaan ruokaostoksille antaa hyvän syyn liikkumiseen. Ruoanvalmistus puolestaan haastaa aivot harjoittelemaan ja ylläpitää hienomotorisia taitoja. Kaikkein parasta on yhdessä ruokaileminen, sillä se tarjoaa luontevan tilaisuuden sosiaaliseen kanssakäymiseen. Ilahduttavasti yhteisöllinen syöminen onkin nouseva trendi – ruokailulta halutaan kokemuksia, elämyksiä ja yhdessä oloa. Ruokailu liittyy elämän merkityksellisiin kokemuksiin ja ihmissuhteisiin, joten sillä on vahva symbolinen merkitys ikääntyvän jäsentäessä elämänhistoriaansa. Ruoan ulkonäkö, tuoksut ja maut herättelevät muistikuvia näistä aiemmista kokemuksista. Turvataan hyvä arki Toisinaan arjen ruokailun onnistumiseksi tarvitaan tukea. Useimmat kunnat tarjoavat ikääntyville erilaisia kauppa- ja ateriapalveluja sekä ruokailuryhmiä. Myös kodin muutostöihin ja ruokailun apuvälineisiin on mahdollista saada tukea. Uusia innovaatioita ja palvelukonsepteja kaivataan, tällaisia voisivat olla vaikkapa kauppakaveri-, ruokapiiri- tai naapureiden ruokatreffit -palvelu. Säännöllinen ruokailu rakentaa toimivaa arkea. Etenkin elämän muutostilanteissa, kuten leskeytyminen tai sairastelu, ruokailu ankkuroi päivään selkeän rytmin ja edistää voimavarojen elpymistä. Yhteiskunnan kannattaa osallistua tähän, sillä vajaaravitsemuksen hinta on kallis. Ympäristön suunnittelu liikkumista ja asioimista helpottavaksi, asuntojen muunneltavuus, palvelujen tuominen kotiin ja ikääntyvän tukeminen riittävän tiedon saamisessa ovat parhaita keinoja vahvistaa hänen selviytymistään ruokahuollosta. Edistetään hyvää terveyttä Terveyden edistämisen toimenpiteet kohdennetaan pääasiassa lapsiin, nuoriin ja työikäisiin; jostain syystä eläkkeelle jäävät unohdetaan. Vaikka juuri silloin olisi oikea aika vaikuttaa. Eläkkeelle jääminen on yksi elämän murrosvaiheista, joiden aikana ihmiset ovat alttiita tekemään muutoksia. Pienellä avustavalla tuuppauksella nämä muutokset kallistuvat juuri oikeaan suuntaan. Ikääntyvillä on potentiaalia muutoksiin, jos vain osaamme heitä niihin kannustaa. Suurin hyöty on saavutettavissa silloin, kun ehkäistään hyväkuntoisten ikääntyvien raihnastuminen. Tuetaan siis olemassa olevaa terveyttä! Geronomin vinkkilista ravitsemusneuvontaan: Tutustu uusiin Ikääntyneiden ruokailusuosituksiin. Suositusten luonnos on julkisesti kommentoitavana 14.11.–9.12.2019. Ohjaa syömään ruokailusuositusten mukaisesti. Välitä ravitsemustietoa selkeästi ja luotettavasti. Keskustele avoimesti ikääntyvän mielipidettä arvostaen. Anna konkreettisia ja selkeitä ohjeita. Houkuttele kokeilemaan pieniä muutoksia. Tunnista riskiryhmät, kuten leskeytyneet, sairaalasta kotiutuvat, yksinäiset ja epäsäännöllisesti ruokailevat. Teksti perustuu Kuopion yliopistossa tehtyyn opinnäytetyöhöni ja siitä Metropoliassa kirjoittamaani oppimistehtävään: Erjastiina Heikkinen 1995. Kotona asuvien vanhusten ruoankäyttö sosiaalisten tekijöiden valossa. Pro gradu -tutkielma. Kuopio: Kuopion yliopisto. Ravitsemustieteen koulutusohjelma. Kliinisen ravitsemustieteen laitos. Erjastiina Heikkinen 2019. Kotona asuvien vanhusten ruoankäyttö sosiaalisten tekijöiden valossa. Opinnäytetyön tuottaman tiedon soveltaminen geronomin työssä. Osaamisen osoittaminen. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu. Vanhustyön koulutusohjelma. Kirjoittaja Erjastiina Heikkinen, opiskelija geronomi (AMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet Ikääntyneiden ruokailusuositus. Luonnos 14.11.2019. Julkinen kommentointi 14.11.–9.12.2019. Helsinki: Valtion ravitsemusneuvottelukunta ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Osoitteessa: https://www.ruokavirasto.fi/teemat/terveytta-edistava-ruokavalio/ravitsemus--ja-ruokasuositukset/ikaantyneet/. Luettu 23.11.2019. Jansson, Marianne 2019. Vanhusten vajaaravitsemuksen seuraukset ovat vakavia. Potilaan lääkärilehti. Julkaistu 23.5.2019. Osoitteessa: https://www.potilaanlaakarilehti.fi/artikkelit/vanhusten-vajaaravitsemuksen-seuraukset-ovat-vakavia/. Luettu 23.11.2019. Rautiainen, Teija (toim.) 2019. Kimpassa syömään – ikääntyvien yhteisöllinen ruokailu. XAMK inspiroi 11. Mikkeli: Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu. Osoitteessa: https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/165848/URNISBN9789523441606.pdf?sequence=2&isAllowed=y. Luettu 23.11.2019. THL 2019. Finger-tutkimushanke. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Osoitteessa: https://thl.fi/fi/tutkimus-ja-kehittaminen/tutkimukset-ja-hankkeet/finger-tutkimushanke. Luettu 23.11.2019. Valve, Raisa & Itkonen, Suvi & Huhtala, Marjut & Jämsén, Päivi & Mertanen, Enni & Mäkeläinen, Paula & Paavola, Saila & Raulio, Susanna & Suominen, Merja & Tuikkanen, Riitta 2018. Ikäihmisten ruokapalvelut muuttuvassa toimintaympäristössä. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 73/2018. Helsinki: Valtioneuvoston kanslia. Osoitteessa: http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/161211/73-2018-Ikaihmisten%20ruokapalvelut%20muuttuvassa%20toimintaymparistossa.pdf. Luettu 23.11.2019.
80+20= Vähintään 20 hammasta 80-vuotiaana
Sekä Suomi että Japani ovat ikääntyviä yhteiskuntia. Kasvava vanhusten määrä lisää haasteita terveydenhuollon ammattilaisten koulutukseen. Yleisen terveyden ja suun terveyden edistäminen on tärkeää, sillä suun ja hammassairauksien riski kasvaa vanhuksilla sairastavuuden sekä päivittäisten toimintojen ja kognitiivisen toiminnan heikentymisen vuoksi. Tähän haasteeseen voidaan vastata edistämällä moniammatillista lähestymistapaa vanhusten hoitotyössä ja suun terveydenhoidossa. Ainakin 20 hammasta - tavoitteena suun hyvä terveys Ikääntyneiden suun terveyden edistämiseksi on Japanissa jo vuonna 2000 perustettu valtakunnallinen toimenpideohjelma nimeltään 80+20. Tavoitteena siis on, että 80-vuotiailla olisi vähintään 20 omaa hammasta suussa. (Shinsho, F. 2001.) Tutkimusten mukaan 20 hampaalla pärjää hyvin ja silloin voi esimerkiksi syödä monipuolista ja terveellistä ruokaa, eikä proteettisia hampaiden korvaamisen ratkaisuja välttämättä tarvita. Tavoite onkin ymmärrettävä, sillä hampaattomuuteen liittyy esimerkiksi purentavaikeudet, nielemisvaikeudet, aliravitsemus sekä suun alueen kivut ja kuivan suun tuntemukset (Saarela 2014,57, Salminen ym. 2019). 1960-luvulla Suomessa laulettiin: “Ei oo lehmää, eikä lammasta, eikä suussa yhtään hammasta” Miten lauletaan tänä päivänä? Tutkimusten mukaan myös Suomen ikääntyvän väestön hampaallisuus on kasvussa, sillä vuonna 1960 laskennallisesti yli 65-vuotiailla oli 200 000 hammasta, kun vuoden 2030 arvio on yhteensä 33 000 000 miljoonaa hammasta (Nihtilä ja Siukosaari 2015). Omien hampaiden määrän lisääntyminen tarkoittaa myös suurempaa riskiä sairastua suun sairauksiin, kuten hampaiden reikiintymiseen ja ien- ja kiinnityskudossairauksiin. Uusimmat tutkimustulokset osoittavat myös kiistattomasti suun terveyden ja yleisterveyden yhteydet, kuten esimerkiksi Alzheimerin taudin ja parodontiitin yhteyden sekä iensairauksien aivoverenvuodon riskiä lisäävät vaikutukset (Dominy ym. 2019 ja Hallikainen ym. 2019). Kansainvälinen seminaari Japanissa moniammatillisen yhteistyön lujittamiseksi Metropolian Terveys ja Kuntoutus ja tutkiminen -osaamisalueet (sairaanhoidon ja suun terveydenhuollon tutkintojen edustajat) osallistuivat moniammatilliseen seminaariin Tokushiman yliopistossa Japanissa 7-8.3.2019. Seminaari toteutettiin osana Opetushallituksen Aasia-ohjelman rahoittamaa projektia ”Interdisciplinary Education in Nursing and Oral Health Care of Elderly” jota koordinoi Metropolia AMK. Kansainvälisessä ja moniammatillisessa seminaarissa opimme lähestymään monipuolisesti suun terveyden merkitystä ikäihmisille. Seminaarin keskeisenä tavoitteena oli tuottaa yhteistä ymmärrystä ja näkemystä ikäihmisten hyvinvoinnin lisäämiseksi ja osaamisen vaihtamiseksi hoitotyön käytäntöjen ja suun hoidon osalta. Seminaarin jälkeen Metropolian ja Tokushiman yliopiston Aasia-projektin jäsenet toteuttivat kyselyn liittyen seminaarin palautteeseen. Seminaariin osallistujilta pyydettiin Metropolian e-lomakkeella yleistä palautetta ja kysyttiin tyytyväisyyttä seminaariohjelmaan. Vastaajia oli yhteensä 77, joista 12 tuli Suomesta ja 65 Japanista. Sekä seminaariin osallistuneet opettajat, että opiskelijat vastasivat kyselyyn nimettöminä ja se toteutettiin englanniksi. Kyselyn tulokset jaettiin sekä Metropolian että Tokushiman yliopiston projektin kontaktihenkilöille, ja kysely raportoitiin Aasia-projektin loppuraportissa. Kysymykseen liittyen tyytyväisyyteen seminaariohjelmaan, keskiarvoksi tuli 4,38 (1= täysin eri mieltä, 5 =täysin samaa mieltä). Kysyttäessä, suosittelisiko osallistuja kollegalleen osallistumista samanlaiseen seminaariin, keskiarvoksi tuli 4,36 (1= täysin eri mieltä, 5 =täysin samaa mieltä). Eräs osallistuja vastasi, että seminaari oli menestys, sillä esitykset vastasivat projektin tavoitteisiin liittyen moniammatilliseen koulutukseen vanhusten hoitotyössä ja suun terveydenhoidossa. Hän kuvasi esityksiä laadukkaiksi ja mielenkiintoisiksi. Seminaariin osallistuvilla sairaanhoidon ja suun terveydenhuollon opiskelijoilla oli mahdollisuus oppia ei pelkästään heidän omaan alaansa liittyen, vaan myöskin toisesta ammatillisesta alueesta. “The seminar was successful, because presentations` topics were related to the aim of the project interdisciplinary education in nursing and oral health care of elderly and those were high quality and interesting for teachers with professional license.” Toisaalta, jotkut opiskelijat kokivat englannin kielen haasteelliseksi. Kuitenkin he kertoivat, että seminaari rohkaisi heitä opiskelemaan englannin kieltä lisää, jotta he voisivat tutustua aiheeseen paremmin. “It is difficult for me to understand program of this seminar, because my English proficiency is poor. But, this seminar is very interesting.” “I think that I have to study English more.” “I learned a lot of new knowledge from this seminar.” Seminaarin jälkeen totesimmekin, että Japanin ja Suomen yhteiskunnat ja julkiset sekä yksityiset sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottajat ovat edelläkävijöitä väestön ikääntymisen tuomien haasteiden ratkaisemisessa. Seminaarin puheenvuorojen ja käydyn asiantuntijakeskustelun avulla voidaan myös vahvistaa korkeakoulutoimijoiden ymmärrystä globaalien ja paikallisten piirteiden tunnistamisesta ja toisilta oppimista sekä parhaiden käytänteiden leviämistä. Japanissa ja Suomessa väestön ikääntymien seurauksena onkin käynnistetty ja toiminnassa useita kehityshankkeita iäkkäiden hyvinvoinnin takaamiseksi. Esimerkiksi nielemisvaikeuksien sekä ikäihmisen onnistuneen ravitsemuksen ja suun terveyden yhteyden tunnistamiseen ja kuntouttamiseen on Japanissa tehty moniammatillista työtä suuhygienistien, hammaslääkärien sekä puheterapeuttien, hoitohenkilökunnan ja lääkärien yhteistyöllä. Myös Suomessa vastaavaa yhteistyötä on aloitettu. Seminaarien palkitsevinta antia olikin moniammatillinen keskustelu ja uusien oivalluksien syntyminen. Suun sairauksien merkitys yleisterveyteen ja yleissairauksiin on tutkimuksissa osoitettu kiistatta, ja erityisesti tästä sairaanhoidon opiskelijat olivat kiinnostuneita seminaarin esityksistämme. Seminaarin jälkeen eräs elokuussa 2018 Suomessa järjestetyssä hankkeen ensimmäisessä seminaarissa vieraillut japanilainen sairaanhoitaja kertoi mm. aktivoituneensa hoitamaan ikäihmisten suita. Osaamisen syventämistä kansainvälisellä yhteistyöllä Käynnissä oleva kansainvälinen yhteistyö on saanut opetushallituksen Aasia-ohjelmasta rahoituksen opiskelija- ja opettajavaihdoille sekä seminaarien järjestämiseen vuosille 2017-2019. Yhteistyö jatkuu opiskelija- ja opettajaliikkuvuuden, sairaanhoitajaopiskelijoiden terveyskäyttäytyminen -tutkimuksen sekä toisen Aasia-ohjelman rahoituksen saaneen ”The Common Risk Factor Approach” -projektin (2018-2020) muodossa. Tässä projektissa luodaan yhteistä verkko-oppimiskokonaisuutta suun terveyden ja yleisterveyden yhteyksistä, paikallisissa ja globaaleissa toimintaympäristöissä, unohtamatta terveystaloustieteen näkökulmia. Näin voidaan syventää osaamista yleisterveyden ja suun terveyden yhteyksistä ja merkityksestä myös ikääntyneiden ihmisten hyvinvoinnille ja elämänlaadulle. ”Interdisciplinary Education in Nursing and Oral Health Care of Elderly” -projekti on saanut rahoituksen Opetushallituksen Aasia-ohjelmasta. Kirjoittajat: Aija Ahokas työskentelee koulutusviennin asiantuntijana Metropolian Jatkuvan oppimisen palveluissa sekä lehtorina terveyden osaamisalueella. Hän on koulutukseltaan kasvatustieteen maisteri, sairaanhoidon opettaja ja erikoissairaanhoitaja. Hänellä on useiden vuosien ajalta työkokemusta sekä oman alansa työskentelystä ulkomailla, että toimimisesta kansainvälisissä projekteissa projektipäällikkönä. Kansainväliset verkostot, kansainvälinen yhteistyö ja koulutusvienti ovat lähellä hänen sydäntään. Saila Pakarinen työskentelee lehtorina Metropoliassa. Hän on koulutukseltaan kasvatustieteen maisteri sekä suuhygienisti (AMK). Hän innostuu erityisesti ikäihmisten suunterveyden edistämisestä sekä monialaisesta yhteistyöstä asiakkaiden kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin saavuttamiseksi. Ikäihmisten suun terveyttä hän vahvistaa muun muassa suuhygienistiopiskelijoiden kanssa Metropolian Suunhoidon opetusklinikalla. Hän on työskennellyt suuhygienistinä niin julkisella kuin yksityisellä sektorilla. Lähteet: Dominy SS, Lynch G, Ermini F, Benedyk M, Marczyk A, Konrad A, ym. (2019). Porphyromonas gingivalis in Alzheimer’s disease brains: Evidence for disease causation and treatment with small-molecule inhibitors. Science Advances 2019. Julkaistu verkossa 23.1.2019. Hallikainen J, Lindgren A, Savolainen J, Selander T, Jula A, Närhi M. ym. (2019). Periodontitis and gingival bleeding associate with intracranial aneurysms and risk of aneurysmal subarachnoid hemorrhage. Neurosurg Rev 2019. Julkaistu verkossa 10.4.2019. Nihtilä A, Siukosaari P. Vanhusten suun terveys. Duodecim, 131:36–41. Saarela, R. (2014). Oral and Nutritional Problems Among Resident in Assisted Living Facilities. Department of General Practice and Primary Health Care. Faculty of Medicine. University of Helsinki Salminen, K. S., Suominen, M. Soini H., Kautiainen, H., Savikko,N. Saarela, R. K. Muurinen, T.S. & Pitkäla,K. H. (2019). Associations Between Nutritional Status and Health-Related Quality of Life Among Long-Term Care Residents in Helsinki The Journal of Nutrition, Health and Aging, 23(5):474-478. Shinsho, F. (2001). New strategy for better geriatric oral health in Japan: 80/20 movement and Healthy Japan 21. International Dental Journal, 51(3):200-6.
Ikäihmisten hoivan etiikka on ajankohtainen kysymys – miten keskustelu oikeasta ja väärästä vaikuttaa meihin?
Uusi lukukausi on jo kovaa vauhtia käynnissä meillä Metropoliassa, vanhustyön tutkinnoissa ja myös tässä blogissa. Kesän, loman ja työ- ja opintoajatuksista pidetyn tauon jälkeen me kaikki vanhustyön kentällä eri rooleissa toimivat (opiskelijat, opettajat, tutkijat, päättäjät, hoitotyöntekijät, suunnittelijat, omaiset jne.) pohdimme tavoitteitamme ja suunnitelmiamme tulevalle työvuodelle. Keväällä 2019 Suomessa käyty keskustelu on nostanut esiin huolen ikääntyneiden hoivasta. Keskustelu nostaa myös ikäihmisiin liittyvän opetuksen ja opiskelun suuntaviivoja koskevan keskustelun merkityksen ajankohtaisesti esille. Ikääntyneiden hoidon eri toteutustapojen muotoja ja laatua on pohdittu julkisessa keskustelussa niin talouspolitiikan kuin filosofian etiikkaan ja moraaliin liittyvistä näkökulmista, vanhustyön käytäntöjen perspektiivistä sekä lukuisista gerontologian näkökulmista. Suomessa kohujen kautta esiin noussut keskustelu heijastelee ikäihmisten hoivaan liittyvää huolta, joka ei kosketa vain Suomea vaan on laajempi kansainvälinen ilmiö. Onkin mielenkiintoista, että viime vuosikymmeneen saakka ikääntymiseen ja etiikkaan liittyvä kiinnostus on ollut melko vähäistä, mutta äskettäin noussut keskeiseksi teemaksi. Etiikassa tutkitaan hyvää, pahaa, oikeaa, väärää, moraalisen toiminnan perusteita. Huomionarvoista on, että esimerkiksi kaksi tunnettua kansainvälistä tiedejulkaisua; Bioethics ja Perspectives in Biology and Medicine rakensivat omat erityisnumeronsa ikääntymiseen liittyvän etiikan kysymysten ympärille. Näissä julkaisussa nostetaan esiin monenlaisia perspektiivejä ikääntymisen eettisiin kysymyksiin eri tieteenalojen näkökulmista. Kuten bioeetikko Søren Holm (2013) kirjoittaa, on elämän alkua ja lisääntymistä sekä elämän päättymistä ja kuolemaa käsittelevää eettistä kirjallisuutta paljon, mutta harva tutkija on ollut kiinnostunut tuosta 20–40 vuotta kestävästä ajanjaksosta, joka sijoittuu eläköitymisen ja kuoleman väliin. Lisäksi ikääntymistä käsittelevä eettinen keskustelu on ollut suhteellisen kapea-alaista; huomio on keskittynyt enemmän ikäihmisistä huolehtimisen ja nimenomaan huolehtijoiden intresseistä lähteviin ongelmiin (esim. ”Onko oikein käyttää runsaasti lääkkeellisiä keinoja rauhattomasti käyttäytyvien ikääntyneiden hoidossa?”) kuin ikääntyvien ihmisten itse esiin nostamiin eettisiin pohdintoihin (esim. ”Mitä hyvä ikääntyminen voisi olla minun kohdallani transsukupuolisena maahanmuuttajataustaisena ikäihmisenä?”) (Wareham, 2017). Yksi uusimmista ja nopeimmin kasvavista eettisistä keskusteluista liittyy teknologian käyttöön ikääntymisen prosessin tai ikääntyneiden palveluiden muokkaamisessa. Onko esimerkiksi toivottavaa, että hoivarobotit tuottavat suuren osan vanhojen ihmisten tarvitsemista hoivapalveluista (Preuß & Legal, 2017), tai millaisia positiivisia näkökulmia teknologinen kehitys voisi tuoda iäkkäiden ja robottien väliseen vuorovaikutukseen (Frennert & Östlund, 2016)? Entä onko minulla oikeutta käyttää teknologiaa oman ikääntymisprosessini hidastamiseen, väestön liikakasvusta huolimatta (ks. esim. Pijnenburg & Leget, 2007)? Jos jotakin, ajankohtainen keskustelu nostaa ikääntymisen ja ikäihmisten parissa tehdyn työn kaikissa muodoissaan esille. On ymmärretty, että ikääntymiseen liittyy monia erityisiä kysymyksiä (niin voimavaroja esiin tuovia ja ikääntymiseen liittyviä positiivisia aspekteja kuin erilaisia ongelmia), joiden ratkaisemiseksi tarvitaan ikääntymisen erityiseen elämänvaiheeseen perehtyneitä ammattilaisia. Nykyään ei siis pitäisi olla erityistä tarvetta perustella syitä sille, miksi haluaa opiskella, tutkia tai tehdä työtä juuri ikäihmisten parissa. Itse odotan innolla, millaisia ideoita esimerkiksi meillä ammattikorkeakoulussa tehtävissä ikäihmisiä, työelämän yhteiskumppaneita ja tutkimus- ja kehittämistyön tekijöitä yhdistävissä yhteistyöprojekteja syntyy! Motivoitunutta, innokasta ja iloista syyskautta! Kirjoittaja: Eveliina Holmgren, Geroblogin toimituskunnan jäsen Lähteet: Frennert, S. & Östlund, B. 2014. Review: Seven matters of concern of Social Robots and older people. International Journal of Social Robotics; 6, 299–310. Holm S. 2013. The implicit anthropology of bioethics and the problem of the aging person. Teoksessa M. Schermer & W. Pinxten W (toim.): Ethics, Health Policy and (Anti-) Aging: Mixed Blessings. Dordrecht: Springer, 59–71. Preuß, D. & Legal, F. 2017. Living with the animals: Animal or robotic companions for the elderly in smart homes? Journal of Medical Ethics 43 (6), 407–410 Pijnenburg, M. & Leget, C. 2007. Who wants to live forever? Three arguments against extending the human lifespan. Journal of Medical Ethics: 33, 585–587. Wareham, C. 2017. What is the ethics of ageing? J Med Ethics 2018; 44: 128–132
Gerontologian erityiskysymyksiä – näkökulmana ikääntyneiden näkövammaisuus
Väestön vanheneminen on yksi aikamme suurimpia yhteiskunnallisia haasteita. Näkövammaisuus Suomessa, kuten muissakin korkean elintason maissa Länsi-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa, painottuu ikääntyneisiin, koska valtaosa näkövammaisuuteen johtavista taudeista kehittyy vasta ikääntyneenä. Iäkkäiden näkövammaisten ihmisten määrän lisääntymisellä on vaikutuksia palvelurakenteeseen, yhdyskuntasuunnitteluun ja elinkeinoelämään. Näkövammaisten määrä vähenee Suomessa – entä ikääntyneet? Rekisteröityjen näkövammaisten keski-ikä Suomessa on 79 vuotta. Viime vuosina THL:n Näkövammarekisteriin tulleista uusista ilmoituksista runsaat 80–85 % on koskenut 65 vuotta täyttäneitä. Jos oletetaan, että Suomessa on 55 000 näkövammaista, heistä rekisterin ikäjakaumien perusteella jopa 45 000 on ikääntyneitä. Suurin osa heistä on naisia. Näköongelmaisia eli heikentyneen näön omaavia on tutkimuksen mukaan 173 000, joihin moni ikäihminen kuuluu. Näkövammainen ihminen voi olla heikkonäköinen tai sokea. Näkövammaiseksi ei luokitella ihmistä, jonka näkökyky pystytään korjaamaan laseilla normaaliksi tai jos toisessa silmässä on normaali näkö. Ilmeisesti yleisimmän näkövammaisuuden aiheuttajan, verkkokalvon rappeuman hoidossa saavutettu edistys on vaikuttanut näkövammaisuuden kasvun laskuun. Ikääntyneille tehdään aiempaa enemmän näöntarkastuksia ja erilaisiin silmäkirurgisiin toimenpiteisiin, esim. kaihileikkauksiin, pääsy on helpottunut. Näkemistä helpottavat apuvälineet ovat kehittyneet ja myös kalliiden lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineiden saanti on parantunut. Silmälasien saatavuus on parantunut, ja hinnat ovat kilpailun vuoksi laskeneet. Tilannetta parantavat myös ikääntyneiden parantuneet eläkkeet ja pienituloisimmilla takuueläkkeen käyttöönotto. On arvioitu, että väestön ikääntyminen tulisi lisäämään näkövammaisuutta Suomessa lähivuosikymmeninä. Tilanne tulee muuttumaan, kun suuret ikäluokat saavuttavat 70–80 vuoden iän, jolloin näkövammaisuutta aiheuttavat sairaudet yleistyvät. Ikääntyneiden (65 vuotta täyttäneiden) ylivoimaisesti yleisin näkövamman diagnoosi on silmänpohjan rappeuma, joka kattaa 59 % kaikista diagnooseista. Näkövammaisten ikäihmisten asema paranee vammaispalvelulaissa Monitieteinen gerontologia auttaa ymmärtämään, ettei ikääntyneiden henkilöiden näkövammautumisessa ei ole kysymys tavanomaisesta ikääntymiseen liittyvästä toimintakyvyn heikkenemisestä. Sokeus ei ole koskaan ihmiselle normaali tila, vaan kyse on aina vammaisuudesta, myös ikääntyneenä. Vain pieni osa ikääntyneistä ihmisistä näkövammautuu. Suomessa on edelleen turhaa näköongelmaisuutta, kun erityisesti haja-asutusalueilla yksin asuvat ikääntyneet henkilöt eivät ole riittävän silmäterveydenhuollon piirissä. Hoitoon pääsy, hoitokäytännöt ja -resurssit kaipaavat yhtenäistämistä. Tarvitaan myös tiedolla johtamista: iäkkäinä näkövammautuneilla vaikuttaa olevan nuorella iällä vammautuneisiin verrattuna enemmän puutteita palvelujen ja tukitoimien saannissa. Iäkkäiden näkövammaisten on myös hankalaa saada terveydenhoitoon suuntautuneilta palveluilta tukea autonomialleen. Näkövammaiset vanhukset ovat olleet väliinputoajia – mutta valoa on näkyvissä, sillä heidän asemansa parantuu uudessa vammaispalvelulaissa, kun palveluntarve ei enää uudessa laissa perustu diagnoosiin ja ikään. Tämä on oikea suunta: kohti jokaisen itsenäistä suoriutumista ja itsemääräämisoikeutta. Kirjoittajat: Sara Syrjä, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Arja Törnroos, vanhustyön asiantuntija, Näkövammaisten liitto ry Laura Tolkkinen, sosiaaliturvapäällikkö, Näkövammaisten liitto ry Linkkejä ja taustamateriaalia: Näkövammarekisteri: https://www.nkl.fi/fi/etusivu/nakeminen/nvrek Näkövammaisten liitto ry – Vanhukset Suomen lainsäädännössä: https://www.nkl.fi/fi/etusivu/palvelut_nakovammaisille/sosiaaliturva_ja_neuvonta/kenelta_saat_apua/kuukausitiedotteet/vanhukset-suomen-lainsaadannossa THL-blogi – Näkövammaisuus vähenee: https://blogi.thl.fi/nakovammaisuus-vahenee/ Näkövammaisen palveluopas 2019: www.nkl.fi/palveluopas
Heikennämmekö yleistyksillä ikääntyvän asemaa?
”Voi, musta on tullut vanha!” huudahdamme helposti, jos jokin arkisessa toiminnassamme ei suju toivotulla tavalla. Kyseinen lause sisältää tiettyä puhekielen leikillisyyttä, mutta piileekö siinä sanoma, jolla alennamme ikääntymisen arvokkuutta tiedostamattamme? Meidän olisi hyvä pysähtyä miettimään, syyllistymmekö liian herkästi yleistyksiin, joilla korostamme iän myötä ilmaantuvia heikkouksia. Kyseisestä viattoman ja harmittoman huudahduksen sanomasta voimme tulkita, että ikääntyessä heikkenemme, haurastumme, sairastumme ja menetämme kognitiota. Tällaisissa huudahduksissa ajattelemattomasti halvennamme vanhuutta ajanjaksoksi, joka koostuu osaamattomuudesta ja raihnaisuudesta, jota se ei suinkaan ole. Voisimmekin negatiivisten yleistyksien sijaan korostaa niitä rikkauksia, joita elämä on meille kerryttänyt lapsuudesta lähtien. Meissä kaikissa asuu pieni lapsi Ajan myötä, vääjäämättömästi muuttuva ulkoinen olemuksemme kantaa sisällään monenlaisia kokemuksia. Vaikka lapsia meistä ei enää tulekaan, tunteisiimme vaikuttavat ne lapsuuden kokemukset, joita aika ei ole haalistanut. Sari Valton (2017) ohjelmassa https://areena.yle.fi/1-4213138 keskustellaan muun muassa siitä, että kaikki koettu kulkee mukanamme ja lapsen minuus on meissä yhä olemassa. Itsellemme merkittävät lapsuuden kokemukset vaikuttavat läpi elämän ja tunne tietyistä elämyksistä on aistittavissa yhä uudelleen: muistelemme sitä, miten mukavaa oli kokeilla pääseekö se pieni kaarnankappale kevätpuron padoista väljemmille vesille tai voimme yhä aistia sen, kuinka hauskaa oli kahlata vesilammikon läpi ja huomata miten syvä siitä oli tullut rankkasateen jälkeen. Tai voimme yhä uudelleen tuntea, miten aurinko lämmittää uintireissussa viilentynyttä ihoamme. Oppia ikä kaikki Muistot voivatkin kaiketi olla hyvin samankaltaisia ihmisen iästä, taustasta ja erilaisuudesta riippumatta. Meidän tulisikin pyrkiä vahvistamaan ymmärrystä ikääntymisestä moniulotteisemmin ja siten, että osaisimme nähdä rikkautena sen kaiken saavutetun tietotaidon ja kokemukset, jota eletty elämä on kerryttänyt. Meidän on myös hyvä tiedostaa, että vanhanakin voi oppia uutta. Ihmisen on kaikissa elämävaiheissa omaksuttava se, että on opittava uutta, jotta selviää itsenäisesti. Ikä-ihmisetkin oppivat uusia asioita elämässään ja jos säilyttää esimerkiksi halun uusien taitojen oppimiseen, ikääntymiseen liittyvä kykyjen heikkeneminen voi jäädä vähäiseksi vaikutuksiltaan vielä hyvinkin iäkkäänä. (Suutama 2013:221–226). Meidän on syytä pohtia kriittisesti sitä, että tukeeko yhteiskuntamme yksilöllistä ja voimavaralähtöistä ikääntymistä oikeasti vai kallistummeko suuntaan, jossa ikääntyvät luokitellaan tiettyyn kategoriaan. Meidän onkin hyvä tietää, että väistämättömien ikääntymismuutosten ilmaantuminen on yksilöllistä. Ihminen voi myös olla aktiivinen mahdollisista iän tuomista rajoitteista huolimatta toimijuuden näkökulmasta. (Jyrkämä 2013:5–15). Vahva vanhuus Ikääntymisen tarkastelu vain kalenteri-iän näkökulmasta antaa pinnallisen näkemyksen. Sen sijaan tutustuminen ikääntymisen eri määritelmiin, luo ymmärrystä jo syvällisemmin. Emme saisi muuttuvan ulkokuoren vaikuttaa asenteisiimme. Meidän tulisi tietää, että ikääntyminen itsessään ei tuo tarvetta holhoamiselle ja sille, ettemme osaisi tehdä päätöksiä. Meillä voi vielä vanhakin olla unelmia ja tulevaisuuden toiveita. Eeva Vallius muistuttaakin blogissaan http://vanheneviisaasti.blogspot.com/2018/06/vanhenen-vanhenen-joo-joo.html että elämä ei lopu, vaikka se huteraksi käykin. Heikkous, passiivisuus ja vanheneminen eivät saisi nivoutua yhteen keskustelukulttuurissa. Se vääristää ja vie käsitystä ikääntymisen valoisista puolista yhä enemmän varjoon. Sen sijaan, ikääntymisen myötä kerrostuvaa rikkautta pitäisi hehkuttaa ja saada sitä kirkkaampaan valoon. Meidän tulee rikkoa stereotypioita tuoden vahvemmin esille sitä, että vanhanakin voi voimaantua ja innostua. Ikääntyviä tulee rohkaista mukaan. Voidaan mennä yhdessä sen suuren vaahteran alle, jonka värikkäät lehdet kilvan putoilevat syystuulen sitä ravistellessa. Niitä oli lapsena niin mukava yrittää ottaa kiinni! Kirjoittaja: Tiia Nurminen, vanhustyö YAMK -opiskelija Metropolia ammattikorkeakoulu Kuvat: Tiia Nurminen Lähteet: Eeva Vallius 2018. Getting older- getting wiser blogi. Blogipostaus 17.6.2018. Saatavana osoitteessa: < http://vanheneviisaasti.blogspot.com/2018/06/vanhenen-vanhenen- joo-joo.html >. Luettu 8.12.2018. Jyrki, Jyrkämä 2013. Ikäihmiset ja toimijuus. Ikäihmisen vireä huominen. Saatavana osoitteessa < http://www.oamk.fi/hankkeet/eee/docs/ikaihminen/jyrki_jyrkama.pdf >. Luettu 6.12.2018 Suutama, Timo 2013. Muisti ja oppiminen. Teoksessa Heikkinen, Heikki - Jyrkämä, Jyrki - Rantanen, Taina (toim.) Gerontologia. Helsinki. Duodecim 221-226 Valto, Sari 2017. Muuttuuko minuus? Yle Areena 17.10.2017. Saatavana osoitteessa: < https://areena.yle.fi/1-4213138>. Kuunneltu 4.12.2018
Luonto on myös Sinun
Metsä. Luonto. Hiljaisuus. Tätä kaikkea me suomalaiset pidämme lähes itsestäänselvyytenä. Listaan voisi lisätä vielä punaisen tuvan ja perunamaan. Mitä tapahtuu silloin kun syystä tai toisesta näistä nauttiminen ja näiden pitäminen itsestäänselvyytenä muuttuu esimerkiksi ikääntymisen tai sairastumisen myötä? Tutkimukset osoittavat, että jo pieni, lyhyt ulkoilu säännöllisesti tuottaa mielihyvää ja vähentää masentuneisuutta. Ulkoilu ja luonnosta nauttiminen antaa siis mielihyvän tunteita, vähentää erilaisten lääkkeiden, varsinkin masennus- ja unilääkkeiden tarvetta. Minulle ulkoilu metsässä tai puistossa lisää energiaa arkeen ja voimaannuttaa. Meidän ammattilaisten tehtävä on oman näkemykseni mukaan mahdollistaa luonnosta ja ulkoilusta nauttiminen, riippumatta sairauden tai ikääntymisen mukana tuomista haasteista. Ammattilaisten asenteiden ja toiminnan muuttaminen siihen suuntaan, että luonto ja rakennettu viherympäristö voimaannuttaa niin asukkaita, potilaita kuin itse työtekijöitä, vaatii meiltä kaikilta panostusta. Tästä asennemuutoksesta ja siihen liittyvästä yhteistyöstä vapaaehtoisten kanssa on saatu jo hyviä kokemuksia Vie Vanhus ulos -kampanjassa, jossa kampanjan aikana kirjattiin yhteensä 27 975 ulkoilua. Oman kokemukseni mukaan Suomessa erilaiset laitokset ja palvelukonseptit ovat hyvin kliinisiä ja neutraaleja. Usein rakennuksen sisäpiha tai atrium ei ole yleisessä käytössä tai niiden käyttö on satunnaista. Myöskään ympärillä olevaa luontoa ei osata hyödyntää tai sen hyödyntäminen koetaan enemmän taakaksi kuin hyödyksi. Pienet muutokset ja kasvien tai vaikka pienen vesiaiheen lisääminen olisi jo hyvä alku. Kumpi kuvista houkuttelee enemmän? Kliininen, yksikertainen ja harmaa sisäpiha, jossa ei ole mahdollisuutta istua alas ja nauttia ulkoilmasta. Vai syleilevä, vehreä ja rauhallisuutta huokuva sisäpiha, jossa on mahdollisuus istahtaa alas ja kuunnella luontoa ja itseään. Viheralueiden käyttö, ylläpito ja erilaisten puutarhojen lisääminen ja rakentaminen vanhustenhuoltoon ja sairaaloiden yhteyteen maksaa itsensä takaisin nopeasti, jo pelkästään sillä, että masennus- ja unilääkkeiden käyttöä voidaan potilailla vähentää. Tämän asian puolesta puhuivat myös kaikki luennoitsijat Viherympäristöliiton ja Ikäinstituutin järjestämässä Kuntouttavan viherympäristön suunnittelu ja käyttö -seminaarissa Tiedekeskus Heurekassa Vantaalla lokakuussa 2018. Luennoitsijoiden sanoma oli ytimekkäästi sanottuna se, että luonto, viherympäristö ja sen hyödyntäminen terapeuttisesta näkökulmasta on potilaalle mielekästä, kuntouttavaa niin fyysisellä kuin henkisellä tasolla. Myös sairaalassa oloajat lyhenivät puutarhassa tehdyn terapian myötä. Huomion arvoista on myös se, että kaikki kolme luennoitsijaa olivat amerikkalaisia, ja siellä puutarhaterapia ja sen hyödyntäminen osana kuntoutusta on jo kovin paljon meitä edellä. Mietin koska Suomessa ymmärretään tämä. Suomessa voidaan mielestäni asiassa lähteä hyvinkin pienillä askeleilla eteenpäin. Hyödynnetään jo olemassa olevia mahdollisuuksia. Luonto näkyy meillä kaikille ikkunasta, joten tuodaan se lähelle. Käännetään tuolit ryhmätilassa ikkunaan päin. Avataan kesällä ikkuna tai ovi. Tuodaan tilaan viherkasveja lisäämään viihtyisyyttä. Istutetaan esimerkiksi rairuohoa keväällä ja seurataan sen kasvua. Hyödynnetään esteettömiä luontopolkuja ja puutarhoja. Ikäinstituutilla on paljon materiaalia liittyen asiaan, esimerkiksi mitä tehdä silloin kun ulos ei pääse niin miten tuoda luonto kasvien muodossa sisälle. Annetaan luonnon ja viherympäristöjen olla meille parasta terapiaa. Ja mitä tulee siihen omaan punaiseen tupaani ja perunamaahan, se on aina mukanani – muistona sydämessäni ja valokuvissa seinälläni. Kirjoittaja: Johanna Juola, Toimintaterapeutti AMK ja vanhustyön ylempi AMK -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu. Tekstin kuvat: Johanna Juola Lähteet: Hazen, Theresia 16.10.2018. Planning of therapeutic gardens and use of horticulture for health and well-being. Saatavilla sähköisenä osoitteessa: <https://www.vyl.fi/site/assets/files/2573/finland_publish_hazen.pdf> / Luettu 18.10.2018 Ikäinstituutti, Voimaa Vanhuuteen-kampanja 11.9.-11.10.2018. Saatavilla sähköisenä osoitteessa: <http://www.vievanhusulos.fi/> / Luettu 18.10.2018 Metsähallitus 2018. Esteettömyys luontokohteilla. Saatavilla sähköisenä osoitteessa: <https://www.luontoon.fi/esteeton> / Luettu 18.10.2018 Luomus n.d. Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha. Saatavilla sähköisenä osoitteessa: <https://www.luomus.fi/fi/kaisaniemen-kasvitieteellinen-puutarha> /Luettu 18.10.2018 Rappe, Erja & Koivunen Taina 2017. Hoitokodin kasvit. Helsinki: Ikäinstituutti. Saatavilla sähköisenä osoitteessa: <https://www.ikainstituutti.fi/content/uploads/2017/02/HOITOKODIN_KASVIT_PDF.indd_.pdf> /Luettu 18.10.2018
Yksilönä sairaalapyjamassa
Mitä tapahtuu vanhuksen yksilöllisyydelle ja itsemääräämisoikeudelle, kun hän pukee päällensä sairaalapyjaman ja sulautuu vaatetuksensa puolesta muiden potilaiden joukkoon? Vanhuksen tulisi voida olla terveysaseman vuodeosastolla yksilö eikä vain potilas. Aamutossu jää kiinni maton kulmaan ja vanhus kaatuu. Ateriapalvelun ruoka ei ole maistunut vanhukselle moneen päivään ja juominenkin on unohtunut. Kaatuminen, ruokahaluttomuus, kuivuminen, vaikeus selvitä kotona ja yleinen voinnin huononeminen. Tässä vain muutama syy siihen, että vanhus ei enää selviydykään tutussa ympäristössään kotona vaan tarvitsee terveydenhuollon palveluita. Vanhus päätyy terveydenhuollon päivystykseen tai lääkärin vastaanotolle ja usein jatkohoitopaikkana on terveysaseman vuodeosasto. “Tervetuloa vuodeosastolle, tässä on hoitajakutsukello ranteeseenne. Sillä voitte hälyttää hoitajan apua. Teille varmaankin oikean kokoinen vaate on vaaleanpunainen pyjama.” Näin omat tutut vaatteet vaihtuvat sairaalavaatteisiin. Sairaalavaatteiden väritys on yhteydessä ihmisen fyysisiin mittoihin, joten sairaalavaatetta ei voi valita oman lempivärin perusteella vaan värin määrää vaatekoko. Miten käy vanhuksen yksilöllisyyden ja itsemääräämisoikeuden, kun hän saapuu vuodeosastolle? Pitääkö yksilöllisyydelle ja omalle persoonalle vuodeosastolla heittää hyvästit? Itsemääräämisoikeus Itsemääräämisoikeus ja mahdollisuus vaikuttaa omaan elämäänsä ovat tärkeitä asioita ihmisille. Sairaudet ja toimintakyvyn heikkeneminen vaikuttavat itsemääräämisoikeuden toteutumiseen ja itsemääräämisoikeus voi heikentyä tai jopa loppua kokonaan. (Koskinen 2004: 55-56.) Sirkkaliisa Heimonen toteaa, että itsemääräämisoikeuden heikentyminen tekee vanhuksesta haavoittuvan ja että muutokset itsemääräämisoikeudessa ovat uhka sairastuneen vanhuksen itsearvostukselle ja minäkuvalle (Heimonen 2010: 71). Itsemääräämisoikeus liittyy siten vahvasti mielen hyvinvointiin: vanhukselle on tärkeää kokea, että hän saa päättää ja kykenee päättämään omista asioistaan tai ainakin saa osallistua päätöksentekoon (Fried 2013: 11). Hoito vuodeosastolla Potilaiden hoito toteutuu vuodeosastolla lääkärin määräysten mukaisesti ja hoitoprosessi etenee tietyllä tavalla. Hoitomääräyksiä noudatetaan, että potilaiden terveydentila kohentuisi ja sairaalahoidon tarve väistyisi eikä hoitojakso vuodeosastolla pitkittyisi. Vuodeosastollahan ei kenenkään kuulu nykypäivän tiedon mukaan viipyä pitkiä aikoja eikä missään nimessä asua. Terveydenhuollon resurssit vaikuttavat myös hoitoon. Esimerkiksi lääkärinkierto tapahtuu silloin, kun lääkärillä on aikaa olla vuodeosastolla, eikä silloin kun potilaille sopisi parhaiten. Hoitoprosessissa vanhuksen itsemääräämisoikeus saattaa jäädä taka-alalle. Vanhuksesta voi tulla toiminnan kohde eikä hänen mielipidettään ja tahtoaan huomioida. Mitä parempi vanhuksen toimintakyky ja itseilmaisu on, sitä parempi itsemääräämisen mahdollisuus hänellä on. Liikuntakyvyttömän tai puhetta tuottamattoman vanhuksen on vaikea ilmaista omaa tahtoaan ja mielipidettään. Tällaisessa tilanteessa hoitajalta vaaditaan välittämistä, huolenpitoa sekä herkkyyttä tunnistaa vanhuksen toiveita ja vointiin liittyviä seikkoja. Kokonaisuuden hallinta ja potilasturvallisuus saattavat ajoittain syrjäyttää potilaan ilmaisemat toiveet, mutta yleensä keskustelemalla ja perustelemalla asioista päästään yhteisymmärrykseen. Yksilöllisyyden tukeminen Jari Pirhosen (2017) väitöskirjasta ilmenee, että vanhuksen persoona katoaa helposti terveydenhuollossa ja vanhuksesta saattaa tulla näkymätön. Näkymättömyyden ehkäisyssä ratkaisevaa on se, millä tavalla vanhusta päivittäin kohdellaan, ei se mitä yksikön toiminta-ajatukseen on kirjattu. (Pirhonen 2017, 151.) Miten vuodeosastolla sitten voidaan tukea vanhuksen yksilöllisyyttä ja itsemääräämisoikeutta? Hoitosuunnitelma tulisi tehdä aina yksilöllisesti ja vanhuksen yksilöllisyyttä sekä itsemääräämisoikeutta tulisi kunnioittaa päivittäisissä asioissa. Vanhukselta tulisi kysyä hoitojakson alussa ja sen aikana toiveet ruoan, leivän ja juoman suhteen. Keittiöltä tulisi voida tilata ruokia, jotka esimerkiksi huonon ruokahalun omaavalle vanhukselle maistuisivat paremmin. Peseytymisen ajankohtaa tulisi kysyä vanhukselta ja sopivasta ajankohdasta pitäisi voida neuvotella. Vanhusta tulisi kannustaa päivittäisiin toimiin sekä liikkumaan hänen oman sen hetkisen toimintakykynsä puitteissa. Vointia ja toimintakykyä pitäisi arvioida päivittäin, jolloin toimintaa sekä hoitoa voitaisiin tarpeen mukaan muuttaa. Yksilöllisyys ja itsemääräämisoikeus eivät aina toteudu On monia asioita, joissa vanhuksen yksilöllisyys ja itsemääräämisoikeus eivät vuodeosastolla toteudu. Omien vaatteet käyttämiseen liittyy ongelmia, koska vaatteiden peseminen osastolla ei onnistu ja vaatteet saattavat kadota osastolla. Toisaalta esimerkiksi muistisairaan vanhuksen poistuminen osastolta herättää ihmisten huomion helpommin, mikäli vanhus on pukeutunut sairaalavaatteisiin. Tästä näkökulmasta ajatellen sairaalapyjama tuo turvallisuutta. Huonetovereitaan ja huoneen henkilömäärää vanhus ei voi vuodeosastolla valita. Tästä seuraa usein käytännön ongelmia, jos huonetoveri on esimerkiksi rauhaton. Ruoka-ajat toteutuvat pääasiassa keittiön toiminnan kannalta sopivina ajankohtina. Ruoka voidaan toki lämmittää ja sen voi syödä myöhemmin, jos ruoka-aikana se ei maistu, mutta tiloja useiden ruoka-annosten säilyttämiseen ei osastolla kuitenkaan ole. Uusien potilaiden saapuminen osastolle iltavuoron aikana aiheuttaa usein kiirettä ja töiden kasaantumista. Kiireessä yksilöllisyyden huomioiminen jää helposti taka-alalle. Jatkohoitoon lähettämisen ajankohtaa voisi tulevaisuudessa miettiä uudelleen: voisiko potilassiirtoja ennakoida ja ajankohtaa porrastaa? Vuorovaikutus lisää yksilöllisyyden toteutumista Tärkeä yksilöllisyyttä ja itsemääräämisoikeutta tukeva asia on vuorovaikutus vanhuksen kanssa. Monet vanhukset ajattelevat edelleen, että sairaalassa tulee käyttäytyä ja toimia potilaan roolissa, jolloin vanhus ei uskalla tuoda esille omia toiveitaan ja omaa persoonaansa. Vanhuksille tulisi kertoa, että he ovat oman elämänsä asiantuntijoita ja että heillä on oikeus sekä mahdollisuus vaikuttaa omaan hoitoonsa. Kun vuodeosastohoidon tarve on väistymässä, alkaa vanhuksen jatkohoidon suunnittelu. Jatkohoitoa suunnitellaan aina jokaisen vanhuksen yksilöllisistä tarpeista lähtien. Jatkohoidon suunnittelussa vanhuksen toiveilla ja itsemääräämisoikeuden toteutumisella on suuri merkitys. Hoitotilanteissa ja hoitoneuvotteluissa ammattilaisen tulee olla aidosti läsnä ja kuunnella vanhusta. Tällöin vanhuksella on mahdollisuus ilmaista toiveensa ja tahtonsa. Hoitojaksot vuodeosastolla ovat nykyään lyhyitä, joten sen ajan vaaleanpunaisen pyjamankin kanssa yleensä pärjätään. Yksilöllisyyttä voidaan onneksi tukea vuodeosastolla monipuolisesti monissa asioissa eikä sairaalapyjama ole se tärkein asia. Kirjoittaja: Anne Ahokas, sairaanhoitaja AMK ja vanhustyön ylempi AMK -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu. Kuva: Anne Ahokas Lähteet: Fried, Suvi 2013. Mielen hyvinvoinnin ulottuvuudet. Teoksessa Fried, Suvi & Heimonen, Sirkkaliisa & Jokinen, Pirjo (toim.): Ikääntyminen ja mielen hyvinvointi. Katsaus kirjallisuuteen. ORAITA 1/2013. 9–26. Luettu 10.9.2018. Heimonen, Sirkkaliisa 2010. Muistisairaiden ihmisten haavoittuvuus. Teoksessa Sarvimäki, Anneli & Heimonen, Sirkkaliisa & Mäki-Petäjä-Leinonen, Anna (toim.): Vanhuus ja haavoittuvuus. Helsinki: Edita. 60–89. Koskinen, Simo 2004. Ikääntyneitten voimavarat. Teoksessa Kautto, Mikko (toim.): Ikääntyminen voimavarana. Tulevaisuusselonteon liiteraportti 5. Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja 33/2004. 25–79. Helsinki: Valtioneuvoston kanslia. Luettu 11.9.2018. Pirhonen, Jari 2017. Hyvä elämä vanhojen ihmisten hoidossa. Väitöskirja. Tampereen yliopisto. Gerontologia 31 (2). 147– 151. Luettu 14.10.2018.
Vanheneminen haltuun
Pienin askelin ja pitkin kantimin vaikuttaviin muutoksiin. Tässä muutamia näkökulmia kotiin, teknologiaan, talouteen, liikuntaan ja mielen hyvinvointiin, joita kannattaa pohtia jo nyt, vaikka eläkeikään olisi aikaa. Tietoa on paljon saatavissa eri muodoissa. Laajasta näkökulmien kirjosta huolimatta jokaisella on vapaus valita konstinsa. ”Mulla on ollu aikaa ajatella, mä oon jo kahdeksankytkuus. Mutta se vanhuus tulee hirveen nopeasti loppujen lopuks ja se on pitkä. Ja se kannattais noteerata jo aika nuorena”. Näin totesi ikinuori Aira Samulin esitellessään Hyrsylässä sijaitsevaa vanhuuden kotiaan. Vanhustyössä ja sen kehittämisessä tärkeäksi näkökulmaksi on noussut ennaltaehkäiseminen ja ennakointi. Se koskee niin palvelujen kehittämistä ja oikea-aikaista ajoittamista, koulutuksen sisällön muokkaamista tulevaisuuden tarpeisiin kuin ikääntyneen ihmisen omaa toimintaa ja ajattelutavan muutosta. Jokainen meistä voi varautua omaan vanhuuteensa, joten mitä olisi hyvä huomioida jo nyt omassa arjessaan? Koti kuntoon ja tukea teknologiaviidakkoon Yleinen tahtotila on, että Suomessa ikääntyneet asuisivat mahdollisimman pitkään omassa kodissaan. Moni ikääntynyt itsekin haluaa asua tutussa ympäristössä, tuttujen tavaroiden ympäröimänä, ja siten säilyttää itsenäisyyttään, vaikka palveluja kotiin jo tuotaisiinkin. Siksi on tärkeää pohtia ja tehdä muutoksia jo ennalta, jotta oma koti olisi myös jatkossa turvallinen paikka asua. Tästä aiheesta ovat aiemmin kirjoittaneet Metropolian geronomiopiskelijat blogikirjoituksessaan. Turvalliseen asumiseen liittyy nykypäivänä enenevissä määrin teknologia ja sen tuomat mahdollisuudet. Erinäistä turva- ja hyvinvointiteknologiaa on tarjolla paljon ja uusia ratkaisuja kehitetään koko ajan. Teknologiaviidakosta löytyy laitteita niin liikkumiseen, yhteydenpitoon ja vuorovaikutukseen, turvallisuuteen, terveyden seurantaan kuin myös ajanvietteeksi. Tietoisuus näistä teknologian mahdollisuuksista ja erilaisista ratkaisuista on kuitenkin vielä vähäistä. Toimin itse hyvinvointiteknologian parissa Laurean Teknologialainaamo®-toiminnassa. Kertoessani ikääntyneille teknologiaratkaisuista, kuten liesivahdista, paikantavista pohjallisista ja ateria-automaatista, kuulen usein tietynlaisen kommentin. En minä vielä tarvitse tällaisia. Se on tietenkin mahtava asia, mutta tässä kohtaa tulee juuri se ennakointi. Kun tietää tarjolla olevista ratkaisuista, niitä on helpompi ottaa käyttöön, kun tarve ilmenee. Vielä parempi tilanne olisi, jos teknologia olisi osa arkea jo vielä aiemmin. Uuden oppiminen vie aikaa. Esimerkiksi muistisairaan kohdalla uuden tuotteen opettelu ja käyttö eivät välttämättä onnistu enää ollenkaan. Samalla eteen tulevat eettiset kysymykset. Jos esimerkiksi paikantavan laitteen käytöstä on sovittu jo paljon ennen laitteen tarvetta, on sen käyttöönotto eettisesti helpompaa. Samalla tuote on jo tuttu eikä tuo muutoksia arkeen. Teknologian osalta voisi sanoa, että tieto ei lisää tuskaa, vaan tuo turvaa. Rahat sukanvarresta sijoituksiin Taloudellinen selviytyminen on yksi teema, jonka ikääntyneet ovat tuoneet esille hyvään ikääntymiseen kuuluvana osana. Todellisuus on kuitenkin finanssikonserni Investiumin tekemän kyselytutkimuksen mukaan se, että suomalaisten taloudellisessa varautumisessa eläkepäivien ja vanhuuden varalle on parantamisen varaa, sillä 45 % suomalaisista ei säästä vanhuuden varalle. Haluamme siis taloudellisesti turvatun vanhuuden, mutta emme tee mitään, vaan odotamme jonkinlaista ihmettä tapahtuvaksi – jospa ne puut alkaisivatkin kasvattaa rahaa käpyjen tai omenoiden sijaan? Uskallan väittää, että monella keskipalkkaisella työikäisellä rahat uppoavat pitkälti arjen kuluihin. On talo- ja autolainoja, lasten päiväkoti- ja harrastusmaksuja, ruokamenot ja muut pakolliset laskut. Paljon ei jää siihen vanhaan kuuluun sukanvarteen. Mutta ei niin kuulemma kannattaisi tehdäkään. Investiumin hallituksen puheenjohtaja Tarkko Laitisen mukaan eläkepäiviin ei kuitenkaan kannata varautua pelkästään maksamalla asuntolainaa tai säästämällä pankkitilille. Sen sijaan Laitinen kannustaa tekemään henkilökohtaisen sijoitussuunnitelman, jota noudattamalla pystyy pitkäjänteisesti varautumaan vanhuuden varalle. Höntsäilyä tavoitteellisesti Monipuolisen liikunnan harrastaminen on tärkeää kaiken ikäisille ja sen tuomista hyödyistä on paljon näyttöä. Suomalaisen vanhuspolitiikan yksi keskeinen tavoite on ikääntyneiden ihmisten toimintakyvyn tukeminen. Eino Heikkisen ja Juhani Ilmarisen artikkelin mukaan ikääntyneillä ihmisillä jo kohtalainen fyysinen aktiivisuus ehkäisee elimistön toiminnan heikkenemistä ja lisää toimintakykyisiä elinvuosia. Liikuntaan ja terveyteen kannattaa kuitenkin kiinnittää huomiota vieläkin aiemmin, sillä työikäisessä väestössä ripeän liikunnan väheneminen liittyy työkyvyn heikentymiseen ja vastaavasti lisääntyminen työkyvyn parantumiseen. Liikunta vaikuttaa selkeästi hyvinvointiin. Mutta ei sen tarvitse olla verenmaku suussa paahtamista, höntsäilykin on parempi kuin sohvaperunana olo, kunhan sitä tekee monipuolisesti ja usein viikossa. Liikunta parantaa myös unta, ja uni sekä lepo taas tekevät hyvää niin kropalle kuin mielelle. Opi uutta, harrasta ja naura Mielen hyvinvointi onkin yksi tärkeä osa-alue vanhuuteen varautumisessa. Vappu Taipale on antanut haastattelussaan viisi vinkkiä, mitä jokainen voi tehdä jo nyt oman hyvän vanhenemisen ja mentaalisen hyvinvointinsa eteen. Nämä neuvot ovat: Liity – ihminen ei ole mitään ilman toisia ihmisiä eli sosialisoidu ja hakeudu muiden seuraan. Anna – ikääntyneellä on paljon annettavaa, jaa kokemuksesi, muistosi, tietosi, taitosi ja aikasi. Opi – ihminen oppii koko ikänsä, oppimistavat vain muuttuvat. Harrasta – tee niitä asioita, joista pidät ja jotka tuovat sinulle nautintoa ja hyvää mieltä. Naura – huumorintaju pysyy ja nauru on kokonaisvaltainen tunne, joka vaikuttaa niin fyysisesti kuin psyykkisesti. Minun elämänkulkuni, minun keinoni Pienillä askelilla voi tehdä pitkällä aikavälillä isojakin matkoja. Ennakointi ja varautuminen jo paljon ennen eläkeikää takaa sen, etteivät kaikki uudet ja suuret muutokset tule yhdellä rytinällä työelämästä pois siirryttäessä – tai jopa liian myöhään, jolloin niillä ei ole enää toivottua positiivista vaikutusta. Jotta ennakointia tapahtuisi, siitä olisi hyvä puhua avoimesti. Vanhuuteen varautuminen ei aina tarkoita suoraan hoitopaikan valintaa tai hoitotahdon ja testamentin tekoa, vaan arjen pieniä tekoja ja suunnitelmallisuutta. Mutta kuka olisi tähän oikea taho muistuttamaan ja neuvomaan asiassa? Voiko tällaista opettaa jo yläkouluikäisille nuorille? Vai pitäisikö olla kaikille 30-vuotta täyttäville yleinen kurssi aiheesta? Ja uusinta sitten 55-vuotiaana? Painotetaanko omaisten, läheisten ja vertaisten osuutta asiaan ja tiedon kulkuun? Olisiko ikääntyneiden osalta esimerkiksi seniorineuvonta oikea paikka? Tai entäs jos kehitettäisiinkin tällaisen infon jakamiseen oma applikaatio – ikään kuin vanhuuteen varautumisen to do –lista, josta voisi sitten laittaa rastin ruutuun, kun koti on apuvälineillä ja turvateknologialla sisustettu, liikunnalliset harrastukset aloitettu ja rahat sijoitettuina osakkeisiin? Vanhustyön Keskusliitossa on alkanut Vanheneminen.fi –hanke, jonka päämääränä on omaehtoisen vanhuuteen varautumisen yleistyminen ja tuleminen osaksi normaalia elämänkulun suunnittelua. Hankkeessa tullaan avaamaan vuonna 2019 vanheneminen.fi-sivusto, jonne kootaan ajantasaista tietoa esimerkiksi arjen ja asumisen turvallisuudesta sekä taloudellisesta ennakoinnista. Aiheesta on kirjoitettu myös kirjoja. Anne Kauhanen-Simanaisen Valmentaudu vanhuuteen – viisaasti: opas omaehtoiseen ikääntymiseen –kirjassa (2009) käsitellään mm. itsemääräämisoikeutta, toimeentuloa, asumista, terveyttä ja toimintakykyä sekä osallistumista ja ihmissuhteita. Kirjasta ikääntyvät saavat tukea henkistä tukea erilaisiin elämäntilanteisiin ja muutoksiin sekä tietoa oikeuksistaan. Vanhenemisen taidoista kirjoittavat myös Kaija Maria sekä Lari Junkkari vuonna 2017 julkaistussa Muutakin kuin numeroita –kirjassaan. Sirpa Taskisen Hyvillä mielin eläkkeelle –kirja (2016) on opas työelämän jälkeiseen aikaan. Erja Hautalan Seniorioppaassa (2012) käydään läpi ikääntymisen tuomia muutoksia ja annetaan ohjeita oman hyvinvoinnin edistämiseksi sekä tietoa hoidoista, palveluista ja etuuksista. Kenties nämä kaikki keinot yhdessä muodostavat sopivan ratkaisun? Tietoa etsitään useista lähteistä, niin vertaisilta kuin ammattilaisilta, kirjoista ja vaikkapa sosiaalisesta mediasta. Kun tähän vielä yhdistää jokaisen ihmisen vapauden valita oma yksilöllinen tapansa ikääntyä, alkaa ratkaisu vanhenemisen haltuun otosta muotoutua kunkin kohdalla omannäköiseksi. Rahat sukanvarressa tai sijoituksissa, juuri kuten itse haluaa ja parhaaksi näkee. Kirjoittaja: Anniina Honkonen, sosionomi amk ja vanhustyön ylempiAMK) opiskelija Metropolia Ammattikorkeakoulu sekä projektityöntekijä Teknologialainaamo®-toiminnassa Laurea-ammattikorkeakoulu. Kuvat: Anniina Honkonen Lähteet: Hautala, Erja. 2012. Senioriopas: hyvinvointi, terveys ja palvelut ikääntyville. Aplodi: Rusko. Kauhanen-Simanainen, Anne. 2009. Valmentaudu vanhuuteen – viisaasti: opas omaehtoiseen ikääntymiseen. CIM kustannus: Helsinki. Maria, Kaija & Junkkari, Lari. 2017. Muutakin kuin numeroita: vanhenemisen taidosta. Kirjapaja: Helsinki. Taskinen, Sirpa. 2016. Hyvillä mielin eläkkeelle: opas työelämän jälkeiseen aikaan. Aula & Co: Helsinki.
Kun mietit tulevaa eläkeaikaasi, niin mitä itse asiassa oikein mietit?
Varautuminen on viisautta, sanotaan. Ennakoimme elämässämme monia asioita: vakuutukset ovat kunnossa, syömme monipuolisesti, huolehdimme liikunnasta ja säästämme pahan päivän varalle. Tietoinen eläkeajan ennakointi näyttäytyy meille kuitenkin usein lähinnä haaveiluna ja ehkä sinä kuuluisana eläkesäästämisenä. Mitä muuta ennakointi voisi olla? Mitä konkreettista voisimme tehdä haaveittemme eteen? Toisille eläkkeelle jääminen on joutumista, toisille taas pääsemistä. Joka tapauksessa se on muutosvaihe elämässä. Muutosvaiheessa eteen tulee uuden oppimista sekä vanhojen tapojen muuttamista. Eläkkeelle jäädessä ei luovuta pelkästään työstä, vaan myös työhön liittyvistä velvollisuuksista, oikeuksista, työkavereista sekä iloista ja suruista. Palkkatulon korvautuminen eläketulolla vaikuttaa henkilökohtaiseen talouteen. Suuret elämänkriisit, kuten esimerkiksi oma sairastuminen tai puolison kuolema, ovat tietysti merkittäviä tekijöitä oman jaksamisen kannalta, mutta myös pienet tekijät voivat murentaa pystyvyyden kokemustamme. Pääsetkö aina parhaan ystäväsi luo kahville, vaikka talossasi ei ole hissiä? Miten pääset rollaattorin kanssa hakemaan aamun lehden, kun yöllä on tullut puoli metriä lunta? Millä keinoin voisit tukea tulevaisuuden minäsi osallisuutta, turvallisuutta ja hyvää vanhenemista jo nyt? Ennakoiden eläkkeelle Vanhustyön keskusliiton Vanheneminen.fi-hankkeen teettämän kyselytutkimuksen mukaan suomalaiset havahtuvat vanhuuteen varautumiseen vasta eläkeiässä. Tutkimuksessa 90 prosenttia piti varautumista erittäin tärkeänä, mutta silti hyvin vähän oli tehty toimenpiteitä sen eteen. Noin puolet oli aloittanut säästämisen, mutta vain viidennes tehnyt eläkeiän tulo- ja menoarvion, ja vain 12 prosentilla vastaajista oli edunvalvontavaltuutus laadittuna. Talous ja asuminen kuntoon Taloudellisesta näkökulmasta eläkkeelle jäänti on iso muutos, mutta eläkeaikaan voi valmistautua selvittämällä käytännön asioita ennakkoon. Tämä auttaa arvioimaan miten eläke tulee riittämään tuleviin menoihin ja antaa aikaa järjestää taloutta vakaammaksi. Kelan sivuilta löytyy kattavasti tietoa eläkkeelle siirtymiseen liittyen kuten eri eläkemuodoista sekä millaisia tukia eläkkeellä ollessa on mahdollista saada. Asumista kannattaa pohtia paitsi kulujen, myös oman ikääntymisen kannalta. Asumisratkaisuja voi arvioida esteettömyyden ja palvelujen saavutettavuuden näkökulmasta jo hyvissä ajoin. Vaikka nykyinen asunto sopii juuri tähän elämäntilanteeseen, voi ikääntyminen tuoda mukanaan muutoksia. Mikäli asunnon vaihtaminen ei tule kyseeseen, on asuntoon useimmiten tehtävissä muutoksia, joilla tiloja voi sopeuttaa paremmin vastaamaan muuttunutta elämäntilannetta. Ikäihmisille ilmaista korjausneuvontaa antaa esimerkiksi Vanhustyön keskusliiton korjausneuvonta. Hyvillä mielin eläkkeellä Ihmisillä voi lähtökohdista ja elämänkulusta riippuen olla hyvinkin erilaisia odotuksia tulevaisuudelle ja mahdollisuudet varautua ja ennakoida vaihtelevat. Yhteistä meille kaikille on tarve voida hyvin. Mielenterveys on yksi hyvinvoinnin kulmakivistä. Hyvinvoiva mieli joustaa ja auttaa sopeutumaan muutoksiin, ja myös menetyksiin, joita jokainen meistä elämänsä varrella kohtaa. Sitä voi vahvistaa läpi elämän aivan kuten fyysistäkin hyvinvointia ja fyysisen terveyden tavoin, myös mielenterveyttä voi joskus olla enemmän tai vähemmän. Erilaiset ikääntymiseen liittyvät elämäntapahtumat voivat haastaa mielen hyvinvoinnin. Useimmille meistä eläkkeelle jääminen on yksi suurimmista elämänmuutoksista, ja vaikka se yleensä lisääkin tyytyväisyyttä elämään, niin varsinkin silloin, kun eläkkeelle on pääsemisen sijaan jouduttu, voi se olla myös kriisin paikka. Mielen hyvinvointia tukee monipuolinen oman näköisen arjen turvaaminen. Vuoden 2019 aikana aukeaa sekä yksityishenkilöille että ammattilaisille tarkoitettu vanheneminen.fi –sivusto omaehtoisen vanhuuteen varautumisen tueksi. Myös erilaisia vinkkejä ja aineistoa on jo saatavilla työkaluiksi oman eläkeajan ennakointiin. Huolehtimalla mielen hyvinvoinnista sijoitat itseesi. Tämä on elämänkestävä sijoitus tulevaisuuteen ja peruskivi, josta ponnistaa – tai ottaa tukea, jos tarve vaatii. Yksilöllinen elämänkulku Meidän elämänpolkumme ovat uniikkeja jokainen. Kun ajatellaan aikaa aktiivisen työelämän päättymisen tai virallisen eläkeiän jälkeen, olemme me kaikki omassa, ainutlaatuisessa elämänvaiheessa. Tavallisesti työllä on ollut iso tai jopa varsin merkittävä rooli elämässä. Harvinaista ei ole sekään, että työkyky on voinut heikentyä jo aikaisemmassa vaiheessa elämää ja työllä on jo pidemmän aikaa ollut vain vähäinen osa elämässä. Osalla meistä elämänkulku ei ole suonut syystä tai toisesta työskentelyä eläkeikään asti. Aina valinta ei ole ollut omissa käsissämme. On viisautta ajatella pidemmälle tulevaisuuteen ja ennakoida niillä keinoin, jotka ovat juuri sinulle mahdollisia. Elämäntilanteestasi, odotuksistasi ja haaveistasi riippumatta osoita itsellesi myötätuntoa ja hyväksyntää matkan varrella. Elä hyvää elämää juuri nyt. Me kirjoittajat olemme tulevia geronomeja, ikääntymisen ammattilaisia, jotka olemme osaltamme mahdollistamassa myös sinun hyvää vanhenemistasi. Meitä ikääntyviä on kuitenkin paljon, mitä jos lähtisit ennakointiin mukaan ja tehtäisiin tämä yhdessä? Kirjoittajat: Laura Annila, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Maria Fernelius, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Katja Vallinkoski, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lisätietoa vanhuuteen varautumisesta: https://www.vtkl.fi/fin/kehittaminen_kit/vanheneminen_fi// https://www.kela.fi/elakelaiset-pikaopas https://www.asumisenapu.fi/asumisen-ennakointi/ https://www.keva.fi/henkiloasiakkaalle/elakkeensaajalle/uuden-elakelaisen-muistilista/ Lisätietoa mielen hyvinvoinnista: https://ikaopisto.fi https://www.mielenterveysseura.fi/fi Lähteet: Heinola, Reija & Helo, Katja 2019. Ei huolta huomisesta – vai vastuullisesti varautuen tuleviin vanhuuden päiviin? Vanhustyön keskusliitto. Vanhustyö 1/2019. Nyyti ry (n.d.). Mielenterveys on voimavara. Saatavana osoitteessa: <https://www.nyyti.fi/opiskelijoille/opi-elamantaitoa/tunne-itsesi/mielenterveys-on-voimavara/>. Luettu 29.3.2019. Suomen Mielenterveysseura (n.d.). Ikääntyminen. Muutoksia, luopumista ja elämäntaitoa. Saatavana osoitteessa: <https://www.mielenterveysseura.fi/fi/mielenterveys/el%C3%A4m%C3%A4nvaiheet/muutoksia-luopumista-ja-el%C3%A4m%C3%A4ntaitoa>. Luettu 29.3.2019.