Geroblogi

Mahdollistamme yhdessä hyvää ikääntymistä Tilaa RSS-syöte

Mitä sä oikein teet? Luottamuksen ja yhteistyön syventäminen moniasiantuntijaisessa vanhustyössä
4.6.2019
Johanna Weeman

Kysymyksen tulisi kuulua Mitä mä teen, mitä sä teet ja mitä me tehdään yhdessä. Verkostotyöskentelystä, moniammatillisuudesta ja moniasiantuntijuudesta puhutaan, mutta miten ne näyttäytyvät työntekijän ja työyksiköiden näkökulmasta? Miten organisaatiot voisivat tukea moniasiantuntijuuden kehittymistä? Yhteistyö lähtee keskinäisestä luottamuksesta. Luottamuksen rakentumista voisi tukea selkeyttämällä työnkuvia ja organisaatioiden rakenteita sekä antamalla aikaa, tiloja ja työtapoja yhteistyöhön. Vanhustyössä jokaisen työntekijän työnkuva sisältää verkostotyötä muiden tahojen kanssa. Paula Risikko korosti Uudistuva sosiaali- ja terveysala ­- seminaarin avaussanoissaan toimivaa tiedonkulkua sekä vuorovaikutustaitojen ja kunnioittavan käytöksen korostamista kaikissa portaissa (Risikko 2018). Järvensivun ym. (2010) mukaan verkostotyössä keskiössä ovat ihmisten, yksiköiden ja organisaatioiden välinen luottamus. Luottamus mahdollistaa uusia näkökulmia ja asiakkaita hyödyttäviä ratkaisuja. (Järvensivu ym. 2010: 3.) Miten mahdollistamme tämän luottamuksen rakentumisen? Kuorilehdon (2014) mukaan yksipuolisesta tiedonsiirrosta tulisi päästä keskustelevaan moniasiantuntijaiseen yhteistyöhön. Verkostotyöskentelyn haasteina voivat olla esimerkiksi epäselvät työnkuvat, organisaatiot ja rakenteet (Kuorilehto 2014: 23−30). Miten näihin haasteisiin voisi vaikuttaa? Tiedonsiirrosta kohti yhteisten ratkaisujen löytämistä Tällä hetkellä monet työyksiköt ovat vielä ammattilaisten välisen yhteistyön vaiheessa: ammattilaisilla voi olla yhteiset tavoitteet mutta työtä tehdään erillään toisistaan. (Kuorilehto 2014: 25−26.) Esimerkiksi terapeutti−hoitaja -yhteistyön haasteena voi olla yksipuolinen tiedonvaihto. Hoitajat voivat kokea terapeutit etäisiksi hahmoiksi jotka tuovat käskyjä työn arjen ulkopuolelta.  Terapeutit voivat turhautua kun koetaan että hoitajat eivät noudata annettuja ohjeita asiakkaan hoidossa. Yleisesti voi vallita ajatus, että kaikki ammattiryhmät tekevät omia salaisia temppujaan hokkus pokkus. Tehokkuuden ja ammattiosaamisen korostaminen voi johtaa siihen, että työntekijät itsekin odottavat itseltään ammattialasta kumpuavia valmiita ratkaisuja.  Moniasiantuntijaisen yhteistyön tavoitteena on ammattilaisten keskinäinen yhteistyö, jossa perehdytään toisten näkökulmiin ja opitaan yhdessä ratkaisujen löytämiseksi (Kuorilehto 2014: 25−26). Ennakko-oletukset ja epäselvä työnjako tiimityön haasteina Työyhteisöissä saattaa vallita erilaisia ennakkokäsityksiä muista ammattiryhmistä. Fysioterapeutti hieroo. Sairaanhoitaja tarkistaa haavat ja lääkkeet. Toimintaterapeutti kuntouttaa asiakkaan yläraajan ja lainaa wc-korottajan. Jokainen tuo työyhteisöön omat aiemmat kokemuksensa. Edellisissä työpaikoissa toiselle ammattiryhmälle on voinut kuulua erilaisia tehtäviä kuin nykyisessä. Työnkuvissa voi olla päällekkäisyyksiä. Toinen ammattiryhmä voi olla itselle täysin vieras. Itse en ole koskaan työskennellyt geronomin kanssa, mitä me tekisimme yhdessä? Ammattilaiset voivat itsekin olla epätietoisia omasta roolistaan muuttuvissa työympäristöissä. Omien työnkuvien selkeyttämiseksi ammattilaiset tarvitsevat johdon tukea. Samanaikaisesti työntekijän oma ammatti-identiteetti muuttuu ja kehittyy. Urallaan aloittelevat rakentavat omaa paikkaansa osaamistaan vakuutellen tai varovaisemmin seuraten. Vanhat työntekijät joutuvat ehkä muuttamaan toimintaansa vanhustyön, oman alan ja työympäristöjen jatkuvassa muutoksessa. Yhä enemmän puhutaan myös rajapinnoilla työskentelystä aiemmat tiukat raamit purkaen, tämä voi tuoda epävarmuutta työskentelyyn. Mikä kuuluu minulle, mikä sinulle? Yhteiskehittämisessä opitaan yhdessä onnistumisista ja epäonnistumisista konkreettisten kokeiluiden myötä. Selkeä vastuunjako mutta vapautus jäykistä byrokratioista ovat yhteisen toiminnan keskiössä. Vaihtelevat tunteet kuuluvat kaikkeen kehittämiseen. Miten kanavoimme negatiiviset tunteet kannustavasti toiminnaksi ja opimme olemaan avoimia uusille ideoille? (Aaltonen ym. 2016.) Yhteistyö lähtee organisaatioiden rakenteista ja prosesseista Moniasiantuntijaiseen yhteistyöhön tarvitaan selkeitä organisatorisia rakenteita ja prosesseja sekä koordinointia ja tukea ongelmanratkaisuun (Kuorilehto 2014: 23−28). Miten esimiehet näkevät alaistensa verkostot ja miten niitä mahdollistetaan? Kumppanuusyhteistyön tärkeimmän tekijän eli luottamuksen muodostuminen vaatii aikaa. Teorian mukaan yli viidentoista hengen tiimit eivät ole tehokkaita. (Kuorilehto 2014: 34−35) Suurien organisaatioiden erilliset toimitilat haastavat yhteydenpitoa. (Aaltonen ym. 2016; Kuorilehto 2014: 35.) Toimintaterapeuttina tunnistan tämän haasteen, terapeutti tekee usein työtä monelle eri osastolle tai kotihoidon alueelle eikä näin pääse aidosti tutustumaan verkostoon luottamuksen rakentamiseksi. Verkostossa johdon keskeisenä tehtävänä on edistää luottamuksen ja sitoutumisen syntymistä mahdollistamalla hyviä suhteita ihmisten välillä (Järvensivu ym. 2010: 3, 15). Yhteistyön rakenteiden suunnitteluun käytetty aika helpottaa työtä jatkossa. Ajanpuutetta koettaessa tulisi korostaa yhteistyön vaikuttavuutta asiakkaan kannalta ja nähdä yhteistyön helpottavan kaikkien työtä. Alueellinen työskentely voisi tukea yhteistyötä. (Kuorilehto 2014: 34−35). Verkostojen tapaamisissa voi hyödyntää erilaisia yhteistyön ja osallistamisen menetelmiä. Erityisesti erilaiset työpajat edistävät verkostoitumista ja kohtaamista. (Järvensivu ym. 2010: 42­, 49.) Luottamus palvelua tai ammattikuntaa kohtaan on tärkeää, mutta vahvin luottamus syntyy ihmisten välille. Siksi jokainen meistä on tärkeä ja korvaamaton omine osaamisinemme ja verkostoinemme. Aidon moniasiantuntijuuden rakentumiseksi meidän tulee rakentaa näkemys siitä, mitä me itse teemme, mitä toinen tekee ja mitä me teemme yhdessä. Moniasiantuntijaisessa yhteistyössä ja yhteiskehittämisessä ei ole valmiita ratkaisuja, vaan yhteisen luottamuksen ja sitoutumisen kautta ratkaisuja kokeillaan ja kokeiluista opitaan yhdessä. Näin tavoitellaan entistä laadukkaampia asiakasprosesseja ja laadukkaampaa vanhustyötä. Kirjoittaja: Johanna Weeman, toimintaterapeutti AMK ja vanhustyön ylempi AMK -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu. Lähteet: Aaltonen, Satu & Hytti, Ulla & Lepistö, Tanja & Mäkitalo-Keinonen, Tiina 2016. Yhteiskehittäminen: kaikki siitä puhuu, mutta mitä se on ja miten siinä onnistua? Saatavana osoitteessa: <https://www.utu.fi/fi/ajankohtaista/uutinen/yhteiskehittaminen-kaikki-siita-puhuu-mutta-mita-se-on-ja-miten-siina>. Luettu 20.11.2018. Järvensivu, Timo & Nykänen, Katri & Rajala, Rika 2010. Verkostojohtamisen opas: Verkostotyöskentely sosiaali- ja terveysalalla. Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu. Saatavana osoitteessa: <https://www.seugolaid.fi/wp-content/uploads/2017/03/Verkostojohtamisen-opas-versio-1-0-30-12-2010.pdf>. Luettu 20.11.2018. Kuorilehto, Ritva 2014. Moniasiantuntijuus sosiaali- ja terveydenhuollon perhetyössä. Väitöstutkimus. Oulu: Oulun yliopisto. Saatavana osoitteessa: <http://jultika.oulu.fi/files/isbn9789526203966.pdf>. Luettu 10.10.2018. Risikko, Paula 2018. Eduskunnan puhemies Paula Risikon avauspuheenvuoro Uudistuva sosiaali- ja terveysala -seminaarissa 9.11.2018. Helsinki. Seminaarin ohjelma saatavana osoitteessa: <https://www.metropolia.fi/ajankohtaista/tapahtumat/?tx_ttnews%5Btt_news%5D=6380&cHash=78a01745657dcc85b1f82e7f41178c80>.

Lue lisää

Pitsipeittoja ja karamellipapereita
22.5.2019
Milja Vaipuro ja Leena Voutilainen

Tiedätkö, miksi isoäiti aina silloin tällöin unohtuu hymyillen silittelemään haalistunutta karamellipaperia vihkiraamattunsa välissä? Tiedätkö mitä ilon hetkeä se hänelle symboloi? Ymmärrätkö, miksi isoisä raivostuu joka kerta, kun hän muistaa, että auto on myyty ja häneltä on otettu ajokortti pois? Ymmärrätkö, mitä autoilu on hänelle symboloinut? Henkilökohtaisia ja kulttuurisia merkityksiä Isoäidin karamellipaperin merkitystä on mahdotonta tietää, jos siitä ei ole koskaan ollut puhetta, mutta auton voi symbolina ajatella edustavan kulttuurissamme yhteisesti jaettuja merkityksiä. Auton ja ajokortin menettämisen myötä isoisä ehkä kokee menettäneensä maskuliinisuuttaan, joka muutenkin on ikääntyessä uhattuna, sekä subjektiuttaan ja pärjäävyyttään liikkumisvapauden menettämisen myötä. Hänen kuvaansa itsestään ja asemastaan täysivaltaisena aikuisena kansalaisena on ehkä tullut särö. Voi tietysti myös olla, että auton ja ajokortin menetys symboloi hänelle jotain henkilökohtaisempaa, vaikkapa kaikkea vanhuuden mukanaan tuomaa luopumista. (Chihuri et al. 2016: 332; Ojanen 2018: 32.) Meillä jokaisella on tärkeitä esineitä ja asioita, jotka symboloivat meille jotain elämässä koettua, eivätkä ne kaikki ole meitä kannattelevia. Anopin häälahjaksi virkkaama päiväpeite on ehkä kulkenut Elsan mukana 60 vuotta kunnioituksesta puolison sukua kohtaan, mutta on aina tuonut hänen mieleensä kipeitä muistoja anopin puolelta koetuista nöyryytyksistä. Kun päiväpeite sitten levitetään sängylle muistisairaiden ryhmäkodissa, ei Elsa enää viihdykään huoneessaan. Kukaan ei ymmärrä miksi, eikä Elsa kykene enää kertomaan. Hoiva-asumisessa olisi ihanteellista, jos henkilökunta tuntisi asukkaiden elämänhistorian niin hyvin, että he kykenisivät havainnoimaan ympäristön ja esineiden yksilöllisiä merkityksiä asukkaille. Vaikka ikäihmisen hyvinvointia tukevassa symbolisessa ympäristössä on aina mukana hänen oman eletyn elämänsä tuntua, voivat merkitykset ja suhde rakkaisiin esineisiin ja asioihin muuttua, etenkin muistisairauksien edetessä. Anni on ehkä koko aikuiselämänsä kuljettanut kallista merkkilaukkua mukanaan, symbolina menestyksestään työelämässä, mutta voi tulla päivä, kun hän ei enää tiedä, mitä sillä tehdään.  Silloin tuttu laukku ei enää ilahduta ja tue hänen minäkuvaansa, vaan hämmentää. (Muistisairaudet 2015: 486; Elo – Saarnio – Isola 2011: 97.) Merkitykset talteen Meistä jokaisen kannattaa varmistaa, että saa tärkeimmät ja rakkaimmat esinesymbolinsa mukaan myös viimeiseen huoneeseensa, hoivakodissa. Sen voi tehdä vaikkapa listaamalla ne hoivatahtoonsa. Samalla voi kirjoittaa näiden esineiden tarinat auki (jos ne eivät ole jälkipolville tuttuja), jotta niiden avulla on mahdollista tukea identiteettiämme, jos ja kun se joutuu ikääntyessä uhatuksi vaikka aivotapahtuman tai muistisairauden seurauksena. Hoivatahto ei ole samalla tavalla sitova ja velvoittava kuin elämän loppuvaiheeseen liittyviä päätöksiä koskeva hoitotahto, mutta se antaa omaisille ja hoitohenkilökunnalle avaimia lukkoihimme avaamalla merkityksiämme. Moni meistä kantaa symboleja myös ihollaan. Meillä on arpia, jälkiä onnettomuuksista, raskauksista ja leikkauksista sekä nykyään yhä enemmän itse valittuja kuvia, tatuointeja. Moni ottaa tatuoinnin jonkin elämän taitekohdan muistoksi tai kunniaksi, symboliksi. Niin arpien kuin tatuointienkin tarinat ja merkitykset voisi niinikään olla hyvä kirjoittaa hoivatahtoonsa, etenkin jos ne eivät ole kenellekään muulle tuttuja, jotta muistisairaana joku voisi kertoa meille miksi meillä sellaisia on. Kirjoittajat:  Milja Vaipuro, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Leena Voutilainen, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet: Chihuri, Stanford – Mielenz, Thelma J. – DiMaggio, Charles J. – Betz, Marian E. – DiGuiseppi, Carolyn – Jones, Vanya C. – Li, Guohua 2016. Driving cessation and health outcomes in older adults. The Journal of the American Geriatrics Society. 64: 332–341. Elo, Satu – Saarnio, Reetta – Isola, Arja 2011. The physical, social and symbolic environment supporting the well-being of home-dwelling elderly people. International Journal of Circumpolar Health. 70: 1, 90-100. Saatavilla verkko-osoitteessa: <https://www.tandfonline.com/doi/pdf/10.3402/ijch.v70i1.17794>. Muistisairaudet 2015. Erkinjuntti, Timo – Remes, Anne – Rinne, Juha – Soininen, Hilkka (toim). Helsinki: Duodecim. Ojanen, Karoliina 2018. Päivätoiminta osana ikääntyneiden miesten arkea. Sosiaalityön Pro Gradu –tutkielma. Helsingin Yliopisto. Saatavilla verkko-osoitteessa: <https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/277722/Ojanen_sosiaalityo.pdf?sequence=2&isAllowed=y>. Kuvat: Pixabay ja Unsplash

Lue lisää

Omahoitaja kulkee ryhmäkodin asukkaan vierellä
9.5.2019
Sanna Kauppi, Anna Ropponen ja Sini Saarenmaa

Historia, luonteenpiirteet, mieltymykset, tavat ja huumorin luonne ovat olennaisia asioita omannäköisen arjen rakentumisessa. Jotta ryhmäkodin asukkaan toimijuus toteutuisi, hän tarvitsee avukseen jonkun, joka tuntee hänet pintaa syvemmältä. Omahoitajuutta voidaan käyttää tukemaan yksilön odotuksista lähtevän arjen rakentumista selkeyttämällä ja yhtenäistämällä omahoitajuuden toimintamallia. Käypä hoito -suosituksissa muistisairaan hoidossa merkittävänä tavoitteena on elämänlaadun turvaaminen sairauden kaikissa vaiheissa. Hoitoon kuuluu elämäntavan ja taustan vaaliminen, arvokkuuden ja sosiaalisen verkoston ylläpitäminen ja autonomian turvaaminen. Loppuvaiheessa olevan muistisairauden ympärivuorokautinen hoito vaatii paljon erityisosaamista ja resursseja. (Muistipotilaan hoidon kokonaisuus 2017.) Tämä tarkoittaa ryhmäkotiympäristössä sitä, että palkataan tarvittava määrä hoitohenkilökuntaa, jolla on riittävästi osaamista ja kiinnostusta tukea muistisairaan vanhuksen mielekästä arkea monipuolisin keinoin. Laadukkaan hoitotyön taustalla on vahva johdon tuki ja luovuuden mahdollistama ilmapiiri. Toimintamallien on joustettava asukkaiden tilanteiden mukaan ja hoitajan tilannetajuun sekä harkintakykyyn on voitava luottaa. Omahoitajaroolin syventäminen Omahoitajan tehtäviä tulisi syventää osaksi ihmisarvojen mukaista toimintakulttuuria. Hoidollisiin tarpeisiin perehtymisen lisäksi omahoitajan tärkeä tehtävä on selvittää, miten oman asukkaan mielekäs ja oman näköinen elämä mahdollistuu juuri tässä ympäristössä käytettävissä olevilla resursseilla. Hoitohistorian lisäksi tulee siis selvittää asukkaan elämänhistoria. Tähän on tärkeää varata riittävästi aikaa. Taustatyöhön panostettu työaika palkitaan moneen kertaan, kun arkiset toimet sujuvat jouhevammin ja mieliala on levollinen. Elämänhistoriaa voidaan hyödyntää asukkaan omannäköisen arjen, osallisuuden ja yhteisöllisyyden tukemiseen. Innovatiivinen mentaliteetti mahdollistaa asukkaan toiveiden ja tarpeiden toteutumisen. Jokaisella ikäihmisellä on oikeus ylläpitää omaa identiteettiä ja elämäntapaansa tarkoituksenmukaisen ympäristövuorovaikutuksen kanssa. (Pikkarainen 2007: 53.) Muun muassa Hoivakoteja kuntoon laittanut Taina Semi kuvailee, että omahoitaja tuntee vanhuksen salaisuudet. Hän on ”päämiehensä” elämän merkityksellisten asioiden tutkija. Omahoitaja varmistaa tuen antamisen asukkaalle ja huolehtii hoivan ja elämän jatkuvuudesta. Sairauden takaa opetellaan tunteman ihminen, sillä meillä on kaikilla tarina kerrottavana. (Semi 2014.) Aktiivinen tutuiksi tuleminen asukaskansion avulla Ryhmäkodissa työskentelee kolmessa vuorossa useita eri hoitajia, jolloin asukkaat ja hoitajat jäävät helposti toisilleen vieraiksi. Asukaskansiosta hoitaja voi lukea hänelle uudesta asukkaasta taustatietoa ja hyödyntää sitä vointia arvioidessa, päivittäisiä toimia tehdessä ja seurustellessa. Asukkaan esittely, elämänhistoria, toiveet ja tarpeet ovat keskiössä. Elämänhistorian tunteminen tukee laadukasta hoitoa ja aitoa kohtaamista sekä tarjoaa konkreettisia keinoja oman näköisen arjen tukemiseen ja yksilöllisyyden huomioimiseen. Omahoitaja tekee yhdessä asukkaan ja läheisen kanssa kansioon kuvauksen asukkaasta ja hänen toiveistaan, elämänhistoriastaan ja täydentävät sitä ajan kuluessa kertomuksin ja valokuvin. Asukas osallistuu kansion tekemiseen oman voinnin, halun ja toimintakyvyn puitteissa: asukas voi osallistua aktiivisena toimijana tai olla vain läsnä ja seurata. Omahoitaja suunnittelee tulevaa ja nostaa esiin mahdollisuuksia kokemuksellisuuteen “tavallista arkea” rikastuttamaan. Esim. terapiakoiran saaminen ryhmäkotiin, kesäinen retki rantaan ja varpaiden uittaminen järvessä tai reissu teatteriin herättelevät muistoja ja laajentavat elinpiiriä. Asukkaalle tärkeitten asioiden ja tekemisten toteutuminen ilmentävät psyykkistä ja sosiaalista toimintaympäristöä. Omaisia rohkaistaan toimintaan mukaan. Omahoitajan tärkeä tehtävä on luoda keinoja yhdessä asukkaan kanssa osallisuuden ja yhteisöllisyyden toteutumiseksi. Mielekkään arjen kuvaus sekä keinot sen mahdollistamiseksi asettavat myös tavoitteita tulevaisuudelle. Aikajana elämäntapahtumista sekä sukupuun kokoaminen auttavat hahmottamaan henkilön taustaa sekä toimivat muistelun tukena. Kansiossa voi olla koottuna asukkaalle mieluisia pelejä, tehtäviä, jumppia ym., joita voidaan asukkaan kanssa yhdessä toteuttaa. Muistelu tuo asukkaalle turvaa. Se on voimavara, jota kannattaa hyödyntää hoitotyössä. Muistelu toimii yhdistävänä tekijänä hoitokodin ja kodin välillä tuoden hoitokotiin kodin tuntua. (Klemola 2006: 107.) Esimiehen tuki ja työyhteisön toimintakulttuuri Esimiestyö, innovatiivisuus, rajoja ylittävä toiminta ja ratkaisukeskeisyys osana omahoitajuuden kehittämistä mahdollistavat asukkaiden mielekkään arjen sekä psyykkisen ja sosiaalisen toimintaympäristön tukemisen. Asukkaan toiveet voivat joskus vaikuttaa ensisilmäyksellä mahdottomilta toteuttaa, mutta innovatiivisella ja luovalla ajattelutavalla voidaan ratkaista haastavalta vaikuttavia asioita. Esimiehet ovat avainasemassa työyhteisön kulttuurin muutoksessa (Klemola 2006: 111). Jotta omahoitajuuden toimintakulttuuri voi kehittyä, tarvitaan esimieheltä vahvaa tukea. Omahoitajuuden toteutumisen laadun ja tasapuolisuuden varmistaminen on asukkaiden kannalta olennaista. Jos omahoitajuuden toteuttamisessa on haasteita, on tärkeää keskustella tilanteesta ja ratkoa pulmia yhdessä. Esimiehen tulee myös kannustaa työntekijää antamaan aikaa omaan asukkaaseen tutustumiseen ja ajan tasalla pysymiseen. Hoitajilla pitää siis olla aikaa toteuttaa tätä arvokasta omahoitajuuden tehtävää työajan puitteissa. Ihmisläheisemmän omahoitajuuden toimintakulttuurin juurruttamisena ja runkona toimii säännölliset palaverit, joissa käsitellään asukkaiden ajankohtaisia asioita. Omahoitajatapaamisella voidaan jakaa omia vinkkejä tai keinoja asukkaiden elämänlaadun parantamiseen. Tapaaminen pidetään hoitajien, virikeohjaajien ja esimiehen kesken, jolloin tapaaminen mahdollistaa moniammatillisen tiimin yhteistyön sekä luottamukselliset keskustelut. Asukkaiden kanssa järjestetään yhteisöpalaveri, mikä tukee koko ryhmäkodin osallisuutta ja yhteisöllisyyttä. Yhteisöpalaverissa asukas saa yhdessä omahoitajan kanssa esitellä itsensä hänelle sopivalla ja turvallisella tavalla sekä kertoa mitä hänelle kuuluu. Yhteisöpalaveri tukee asukkaiden tutustumista toisiinsa ja heille mahdollistuu kokemus yhdessäolosta ja yhdessä toimimisesta. Osallisuuden tunteen kannalta on tärkeä pystyä luomaan suhteita niin palvelutalon ihmisiin kuin kyetä säilyttämään suhteita myös ihmisiin palvelutalon ulkopuolella (Pirhonen 2017: 82). Yhteisöpalaveri edistää ryhmätoiminnan suunnittelemista, koska asukkaat voivat heti kertoa mielenkiintonsa jotakin toimintaa kohtaan. Yhteisöpalavereihin osallistuu asukkaat, hoitajat ja esimies. Esimiehelle yhteisöpalaveri on hyvä mahdollisuus seurata omahoitajuuden toteutumista ja pysyä kartalla yksikön asukkaiden kuulumisista. Seuranta toteutuu esimiehen puolelta hyvässä hengessä työntekijöitä kannustaen. Omahoitajuus on hedelmällisimmillään rajoja ylittävää innovatiivista toimintaa, jossa asukkaan toiveet ja tarpeet ovat keskiössä. Inhimilliset tekijät – asukkaan, hoitajan ja esimiehen – on nostettava kehittämistyön lähtökohdaksi. Kirjoittajat: Sanna Kauppi, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Anna Ropponen, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Sini Saarenmaa, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu   Lähteet: Elo, Satu 2009. Hyvinvointia tukeva ympäristö. Teoksessa: Voutilainen, Päivi - Tiikkainen Pirjo (toim.) 2009. Gerontologinen hoitotyö. Helsinki: WSOY oppimateriaalit Oy. Klemola, Annukka. 2006. Omasta kodista hoitokotiin. Väitöskirja. Kuopion yliopisto. Viitattu 30.3.2019. Saatavilla internetissä: <http://epublications.uef.fi/pub/urn_isbn_951-27-0508-7/urn_isbn_951-27-0508-7.pdf >. Muistipotilaan hoidon kokonaisuus. Muistisairaudet. Käypä hoito -suositus. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin, Societas Gerontologica Fennican, Suomen Geriatrit -yhdistyksen, Suomen Neurologisen Yhdistyksen, Suomen Psykogeriatrisen Yhdistyksen ja Suomen Yleislääketieteen yhdistyksen asettama työryhmä. Helsinki: Suomalainen Lääkäriseura Duodecim, 2017. Viitattu 12.03.2019. Saatavilla internetissä: <http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/suositus?id=hoi50044#s25>. Pikkarainen, Aila. 2007. Ympäristö. Teoksessa: Lyyra, Tiina-Maria - Pikkarainen, Aila - Tiikkainen, Pirjo (toim.) 2007. Vanheneminen ja terveys. Helsinki: Edita. Pirhonen Jari. 2017. Good Human Life in Assisted Living for Older People. What the residents are able to do and be. Luettu 15.3.2019. Saatavilla internetissä: <https://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/101042/978-952-03-0416-4.pdf?sequence=1&isAllowed=y >. Semi, Taina 2014. Näkökulma: Omahoitaja tuntee vanhuksen salaisuudet. Viitattu 13.3.2019. Saatavilla internetissä: <https://yle.fi/uutiset/3-7685751>.

Lue lisää
Uudemmat postaukset Vanhemmat postaukset