Geroblogi

Mitä tapahtuu vanhuksen yksilöllisyydelle ja itsemääräämisoikeudelle, kun hän pukee päällensä sairaalapyjaman ja sulautuu vaatetuksensa puolesta muiden potilaiden joukkoon? Vanhuksen tulisi voida olla terveysaseman vuodeosastolla yksilö eikä vain potilas. Aamutossu jää kiinni maton kulmaan ja vanhus kaatuu. Ateriapalvelun ruoka ei ole maistunut vanhukselle moneen päivään ja juominenkin on unohtunut. Kaatuminen, ruokahaluttomuus, kuivuminen, vaikeus selvitä kotona ja yleinen voinnin huononeminen. Tässä vain muutama syy siihen, että vanhus ei enää selviydykään tutussa ympäristössään kotona vaan tarvitsee terveydenhuollon palveluita. Vanhus päätyy terveydenhuollon päivystykseen tai lääkärin vastaanotolle ja usein jatkohoitopaikkana on terveysaseman vuodeosasto. “Tervetuloa vuodeosastolle, tässä on hoitajakutsukello ranteeseenne. Sillä voitte hälyttää hoitajan apua. Teille varmaankin oikean kokoinen vaate on vaaleanpunainen pyjama.” Näin omat tutut vaatteet vaihtuvat sairaalavaatteisiin. Sairaalavaatteiden väritys on yhteydessä ihmisen fyysisiin mittoihin, joten sairaalavaatetta ei voi valita oman lempivärin perusteella vaan värin määrää vaatekoko. Miten käy vanhuksen yksilöllisyyden ja itsemääräämisoikeuden, kun hän saapuu vuodeosastolle? Pitääkö yksilöllisyydelle ja omalle persoonalle vuodeosastolla heittää hyvästit? Itsemääräämisoikeus Itsemääräämisoikeus ja mahdollisuus vaikuttaa omaan elämäänsä ovat tärkeitä asioita ihmisille. Sairaudet ja toimintakyvyn heikkeneminen vaikuttavat itsemääräämisoikeuden toteutumiseen ja itsemääräämisoikeus voi heikentyä tai jopa loppua kokonaan. (Koskinen 2004: 55-56.) Sirkkaliisa Heimonen toteaa, että itsemääräämisoikeuden heikentyminen tekee vanhuksesta haavoittuvan ja että muutokset itsemääräämisoikeudessa ovat uhka sairastuneen vanhuksen itsearvostukselle ja minäkuvalle (Heimonen 2010: 71). Itsemääräämisoikeus liittyy siten vahvasti mielen hyvinvointiin: vanhukselle on tärkeää kokea, että hän saa päättää ja kykenee päättämään omista asioistaan tai ainakin saa osallistua päätöksentekoon (Fried 2013: 11). Hoito vuodeosastolla Potilaiden hoito toteutuu vuodeosastolla lääkärin määräysten mukaisesti ja hoitoprosessi etenee tietyllä tavalla. Hoitomääräyksiä noudatetaan, että potilaiden terveydentila kohentuisi ja sairaalahoidon tarve väistyisi eikä hoitojakso vuodeosastolla pitkittyisi. Vuodeosastollahan ei kenenkään kuulu nykypäivän tiedon mukaan viipyä pitkiä aikoja eikä missään nimessä asua. Terveydenhuollon resurssit vaikuttavat myös hoitoon. Esimerkiksi lääkärinkierto tapahtuu silloin, kun lääkärillä on aikaa olla vuodeosastolla, eikä silloin kun potilaille sopisi parhaiten. Hoitoprosessissa vanhuksen itsemääräämisoikeus saattaa jäädä taka-alalle. Vanhuksesta voi tulla toiminnan kohde eikä hänen mielipidettään ja tahtoaan huomioida. Mitä parempi vanhuksen toimintakyky ja itseilmaisu on, sitä parempi itsemääräämisen mahdollisuus hänellä on. Liikuntakyvyttömän tai puhetta tuottamattoman vanhuksen on vaikea ilmaista omaa tahtoaan ja mielipidettään. Tällaisessa tilanteessa hoitajalta vaaditaan välittämistä, huolenpitoa sekä herkkyyttä tunnistaa vanhuksen toiveita ja vointiin liittyviä seikkoja. Kokonaisuuden hallinta ja potilasturvallisuus saattavat ajoittain syrjäyttää potilaan ilmaisemat toiveet, mutta yleensä keskustelemalla ja perustelemalla asioista päästään yhteisymmärrykseen. Yksilöllisyyden tukeminen Jari Pirhosen (2017) väitöskirjasta ilmenee, että vanhuksen persoona katoaa helposti terveydenhuollossa ja vanhuksesta saattaa tulla näkymätön. Näkymättömyyden ehkäisyssä ratkaisevaa on se, millä tavalla vanhusta päivittäin kohdellaan, ei se mitä yksikön toiminta-ajatukseen on kirjattu. (Pirhonen 2017, 151.) Miten vuodeosastolla sitten voidaan tukea vanhuksen yksilöllisyyttä ja itsemääräämisoikeutta? Hoitosuunnitelma tulisi tehdä aina yksilöllisesti ja vanhuksen yksilöllisyyttä sekä itsemääräämisoikeutta tulisi kunnioittaa päivittäisissä asioissa. Vanhukselta tulisi kysyä hoitojakson alussa ja sen aikana toiveet ruoan, leivän ja juoman suhteen. Keittiöltä tulisi voida tilata ruokia, jotka esimerkiksi huonon ruokahalun omaavalle vanhukselle maistuisivat paremmin. Peseytymisen ajankohtaa tulisi kysyä vanhukselta ja sopivasta ajankohdasta pitäisi voida neuvotella. Vanhusta tulisi kannustaa päivittäisiin toimiin sekä liikkumaan hänen oman sen hetkisen toimintakykynsä puitteissa. Vointia ja toimintakykyä pitäisi arvioida päivittäin, jolloin toimintaa sekä hoitoa voitaisiin tarpeen mukaan muuttaa. Yksilöllisyys ja itsemääräämisoikeus eivät aina toteudu On monia asioita, joissa vanhuksen yksilöllisyys ja itsemääräämisoikeus eivät vuodeosastolla toteudu. Omien vaatteet käyttämiseen liittyy ongelmia, koska vaatteiden peseminen osastolla ei onnistu ja vaatteet saattavat kadota osastolla. Toisaalta esimerkiksi muistisairaan vanhuksen poistuminen osastolta herättää ihmisten huomion helpommin, mikäli vanhus on pukeutunut sairaalavaatteisiin. Tästä näkökulmasta ajatellen sairaalapyjama tuo turvallisuutta. Huonetovereitaan ja huoneen henkilömäärää vanhus ei voi vuodeosastolla valita. Tästä seuraa usein käytännön ongelmia, jos huonetoveri on esimerkiksi rauhaton. Ruoka-ajat toteutuvat pääasiassa keittiön toiminnan kannalta sopivina ajankohtina. Ruoka voidaan toki lämmittää ja sen voi syödä myöhemmin, jos ruoka-aikana se ei maistu, mutta tiloja useiden ruoka-annosten säilyttämiseen ei osastolla kuitenkaan ole. Uusien potilaiden saapuminen osastolle iltavuoron aikana aiheuttaa usein kiirettä ja töiden kasaantumista. Kiireessä yksilöllisyyden huomioiminen jää helposti taka-alalle. Jatkohoitoon lähettämisen ajankohtaa voisi tulevaisuudessa miettiä uudelleen: voisiko potilassiirtoja ennakoida ja ajankohtaa porrastaa? Vuorovaikutus lisää yksilöllisyyden toteutumista Tärkeä yksilöllisyyttä ja itsemääräämisoikeutta tukeva asia on vuorovaikutus vanhuksen kanssa. Monet vanhukset ajattelevat edelleen, että sairaalassa tulee käyttäytyä ja toimia potilaan roolissa, jolloin vanhus ei uskalla tuoda esille omia toiveitaan ja omaa persoonaansa. Vanhuksille tulisi kertoa, että he ovat oman elämänsä asiantuntijoita ja että heillä on oikeus sekä mahdollisuus vaikuttaa omaan hoitoonsa. Kun vuodeosastohoidon tarve on väistymässä, alkaa vanhuksen jatkohoidon suunnittelu. Jatkohoitoa suunnitellaan aina jokaisen vanhuksen yksilöllisistä tarpeista lähtien. Jatkohoidon suunnittelussa vanhuksen toiveilla ja itsemääräämisoikeuden toteutumisella on suuri merkitys. Hoitotilanteissa ja hoitoneuvotteluissa ammattilaisen tulee olla aidosti läsnä ja kuunnella vanhusta. Tällöin vanhuksella on mahdollisuus ilmaista toiveensa ja tahtonsa. Hoitojaksot vuodeosastolla ovat nykyään lyhyitä, joten sen ajan vaaleanpunaisen pyjamankin kanssa yleensä pärjätään. Yksilöllisyyttä voidaan onneksi tukea vuodeosastolla monipuolisesti monissa asioissa eikä sairaalapyjama ole se tärkein asia. Kirjoittaja: Anne Ahokas, sairaanhoitaja AMK ja vanhustyön ylempi AMK -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu. Kuva: Anne Ahokas Lähteet: Fried, Suvi 2013. Mielen hyvinvoinnin ulottuvuudet. Teoksessa Fried, Suvi & Heimonen, Sirkkaliisa & Jokinen, Pirjo (toim.): Ikääntyminen ja mielen hyvinvointi. Katsaus kirjallisuuteen. ORAITA 1/2013. 9–26. Luettu 10.9.2018. Heimonen, Sirkkaliisa 2010. Muistisairaiden ihmisten haavoittuvuus. Teoksessa Sarvimäki, Anneli & Heimonen, Sirkkaliisa & Mäki-Petäjä-Leinonen, Anna (toim.): Vanhuus ja haavoittuvuus. Helsinki: Edita. 60–89. Koskinen, Simo 2004. Ikääntyneitten voimavarat. Teoksessa Kautto, Mikko (toim.): Ikääntyminen voimavarana. Tulevaisuusselonteon liiteraportti 5. Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja 33/2004. 25–79.  Helsinki: Valtioneuvoston kanslia. Luettu 11.9.2018. Pirhonen, Jari 2017. Hyvä elämä vanhojen ihmisten hoidossa. Väitöskirja. Tampereen yliopisto.  Gerontologia 31 (2). 147– 151. Luettu 14.10.2018.