Kiinnostavatko onnistunut etäkotihoito tai viestintä ja vaikuttaminen sosiaalialalla? Tulossa marraskuussa kaksi kiinnostavaa webinaaria

Iäkäs ihminen tarvitsee tuekseen verkoston, joka koostuu ammattilaisista, läheisistä ja vapaaehtoisista. Tulevaisuudessa tarvitaan uudenlaista asennetta ja innovatiivisuutta, tiedolla johtamista sekä yhteistyötä yli sektori- ja ammattirajojen, mutta myös monipuolisia palveluja ja teknologisia ratkaisuja toisiaan tukemaan ja täydentämään. (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2022a.) Kotihoito on ensisijainen palvelumuoto iäkkäiden kasvavaan palveluntarpeeseen. Pitkäaikainen ympärivuorokautinen asumispalvelupaikka myönnetään vasta, kun intensiivinenkään kotihoito ei enää riitä. Yli 75-vuotiaista 0–1 % täyttää tämän kriteerin. Kotihoitoon on kehitettävä etäpalveluja, kotikuntoutusta ja kotisairaalapalveluita vastaamaan iäkkäiden kasvavaan palvelutarpeeseen. Tärkeää on lääkäreiden osallistuminen ja sitoutuminen avohoitoon. (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2022a.) THL:n tekemän tilastoraportin mukaan Suomessa säännöllisen kotihoidon asiakkaita on tilastoitu vuonna 2020 hieman yli 115 000 asiakasta. Heistä noin 45 000 asiakasta kuului ikäryhmään 85–94-vuotiaat, joista 62 % oli naisia. Säännöllisen kotihoidon asiakkaiden osuus kaikista kotihoidon 208 180 asiakkaasta oli 55 %. Säännöllisen kotihoidon asiakkaiksi on tilastoitu ne asiakkaat, joilla tilastovuonna on ollut kahden kuukauden ajanjaksolla kotihoidon tekemä kotikäynti vähintään kuutena päivänä. Heistä 59 % oli vähintään yksi kotikäynti päivässä. Kolme tai enemmän kotikäyntiä päivässä tarvitsevien osuus oli 18 %. Vuonna 2020 kotihoidossa toteutui 39,7 miljoonaa kotikäyntiä, joka on miljoona kotikäyntiä enemmän kuin vuonna 2019. (Saukkonen. ym. 2021: 1–3.) Kotihoidon muuttuva maailma Laitoshoidon paikkoja vähennetään suunnitelmallisesti edelleen. Iäkkäällä ihmisellä omassa kodissa asumisen aika on pidentynyt. Samaan aikaan odotettu elinikä pitenee. Nämä seikat johtavat siihen, että omissa kodeissa asuvien toimintakyky on alempi kuin aiemmin. Avohoidon puolella ennaltaehkäisevän työn merkitys on kasvanut. Väestön ikääntymisen ja toimintakyvyn heikkenemisen myötä toimintakykyä tukevien palveluiden tarve on lisääntynyt. Kaiken tavoitteena on, että ikäihmiset selviytyisivät mahdollisimman omatoimisina ja itsenäisinä omassa elinympäristössään. (Kettunen & Kähäri-Wiik & Vuori-Kemilä & Ihalainen 2009: 6.) Marinin hallitusohjelmassa peräänkuulutetaan eri ammattiryhmien välistä yhteistyötä ja perus- ja erityistason palveluiden yhteensovittamista sosiaalipalveluiden ja terveydenhuollon osalta. Alueellisella tasolla kannustetaan palveluiden suunnitteluun ja kehittämiseen kokonaisuuksina, jotta ne eivät pirstoutuisi yksittäisiksi palasiksi. Tavoitteena näillä toimilla on yhtenäiset palveluketjut sekä paljon palveluja tarvitsevien ihmisten hoidon että hoivan kehittäminen. Hallitusohjelmassa palveluiden saavutettavuutta parannetaan lisäämällä kotiin vietäviä palveluita kehittämällä digitaalisia- ja etäpalveluita. Palveluiden laatua ja kehittämistä tavoitellaan yhtenäistämällä sosiaali- ja terveydenhuollon tietopohjaa. (Valtioneuvosto 2019: 153–155.) Tulevaisuuden näkymiä toiminnan kehittämisessä Kansallinen ikäohjelma 2030 -julkaisussa on viitattu valtiovarainministeriön tulevaisuuskatsaukseen, jossa arvioidaan digitalisaation tulevan parantamaan julkisten palveluiden saatavuutta niille ihmisille, jotka kykenevät ja haluavat käyttää internetiä. Etuna digitaalisissa palveluissa on niiden aika- ja paikkariippumattomuus, jonka vuoksi ne pienentävät esimerkiksi maantieteellisestä syystä tai elämäntilanteesta johtuvaa eriarvoisuutta. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2020: 22.) Toisaalta eriarvoistumisen riski teknologian mukaan tulon myötä on otettava huomioon (Dufva 2020: 39). Kotihoito on keskeinen kehittämiskohde iäkkäiden palveluissa. Kansallinen linjaus kotihoidolle on, että iäkkäällä on oikeus asua omassa kodissaan sairaana ja toimintakykyrajoitteisena niin kauan kuin se vastaa hänen tarpeitaan ja on turvallista. Kotona asumisen tukea saa viikon jokaisen päivänä ympäri vuorokauden toimintamallien avulla, jotka ylläpitävät toimintakykyä ja ovat kuntouttavia sekä turvaavat akuuttitilanteet. Enenevissä määrin teknologiset ratkaisut tukevat kotona asumista, kuten älykkäät palovaroittimet ja liesivahdit, sekä turvapalvelut ja sensoriteknologia. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2020: 42–43; Sosiaali- ja terveysministeriö 2021.) Palveluiden korvaaminen osittain tai täydentäen teknologisin ratkaisuin mahdollistaa peruspalveluiden turvaamisen kaikille niitä tarvitseville, mutta se vaatii sekä sote-henkilöstön että asiakkaan ja omaisen kouluttamista teknologian käyttöön. Digitaalisen syrjäytymisen riski on kuitenkin olemassa, ja se on otettava huomioon.  Heikommassa asemassa olevan henkilön palveluntarve on tunnistettava ja huolehdittava hyvinvointipalveluiden saatavuudesta. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2020: 42–43; Sosiaali- ja terveysministeriö 2021.) Kotihoidon palveluiden kehittämisen kannalta on tärkeää, että tieto erilaisin tavoin toteutettavista palveluista on kaikilla organisaatiossa toimivilla ja yhteistyötahoilla. Kotihoidon asiakkaaksi ohjaudutaan monella eri tavalla. Tieto ja ymmärrys eri palveluista ja niiden toteuttamisesta auttaa seulomaan sopivat asiakkaat, joille tarjota palvelua. Tällöin palvelu on oikein kohdennettua, oikea-aikaista ja toimintakykyä tukevaa. Nämä elementit toteutuessaan tuovat palvelulle näkyvyyttä ja positiivisen latauksen. Palvelu nähdään toimivana ja haluttuna sekä asiakkaiden että työntekijöiden näkökulmasta. Palvelu on saanut merkityksen. Toimintatapoja muuttamalla saamme laadukasta ja tehokasta palvelua Kotona asumisen teknologiat ikäihmisille (KATI) -ohjelman tavoitteena on edistää uusien teknologioiden hyödyntämistä kotona asumisen, kotihoidon ja kotiin tuotavien palveluiden parissa. Tavoitteena on uudistaa toimintamalleja kotona asuvien iäkkäiden toimintakyvyn ja hyvinvoinnin ylläpitämiseksi, sekä itsenäisen ja turvallisen asumisen tukemiseksi että kotiin tuotavien palveluiden edistämiseksi. Osana tavoitteita on myös kotihoidon henkilöstön työhyvinvoinnin parantaminen ja kuormituksen vähentäminen. (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2022b.) KATI-mallia edelleen yhteiskehitetään sote-toimijoiden, käyttäjien ja muiden sidosryhmien kanssa. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2020: 35.) Ikääntyneiden osallisuuden lisääminen nähdään yhtenä tärkeimmistä edistettävistä asioista hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä. Ikääntyneen rooli kasvaa toimijana oman hyvinvointinsa ja terveytensä ylläpitämisen sekä palveluidensa kehittämisen suhteen. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2020: 23.) Ikääntyneen ajatuksia ja toiveita tulee kuunnella ja kunnioittaa, jotta voi muodostaa kokonaiskuvan hänen elämäntilanteestaan, tavoitteistaan, voimavaroistaan ja haasteistaan. Ikääntyneen osallisuuden ja sitoutuneisuuden kannalta on merkityksellistä, että palvelutarpeet arvioidaan yhdessä ikääntyneen kanssa häntä arvostavin vuorovaikutuksellisin keinoin. Ikääntyneen palvelukokonaisuudet räätälöityvät hänen tarpeiden ja toiveiden mukaisesti. Räätälöimällä palvelukokonaisuuksia tällä tavoin ne ovat asiakkaalle sopivia ja mieluisia, mutta myös laadukkaita ja kustannustehokkaita. Ohjaus ja neuvonta on suuressa roolissa, jotta ikääntynyt voi osallistua parhaiten oman elämänsä suunnitteluun ja itseään koskevaan päätöksentekoon. (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2022a.) Asiakkaan osallistaminen kuntouttavan työotteen menetelmällä arjen toiminnoissa olisi ensiarvoisen tärkeää. Kuntouttavan työotteen merkitystä on tutkittu, ja käsitteenä se on tunnettu. Silti sen toteutuminen arjen hoitotyössä on hyvin vaihtelevaa ja monesti yksittäisestä työntekijästä kiinni. Sen toteuttamisen esteenä koetaan vanhat tavat, kiire, resurssipula ja suuri työmäärä. Tarvitaan kaukonäköisyyttä ja ymmärrystä siitä, miten tänä päivänä toteutettu työ näkyy meille huomenna. Teemmekö vain työtä, vai teemmekö itsellemme aina vain lisää työtä? Etähoito edistää ikäihmisen osallisuutta ja tuo turvaa arkeen Etähoiva mahdollistaa iäkkään ihmisen kotiin tuotavien palveluiden tuottamisen helposti ja asumisen omassa kodissa mahdollisimman pitkään. Etähoivan etuja ovat kotihoidon työkuorman vähentyminen asiakaskohtaamisten määrän lisääntyessä vuorokaudessa, koska siirtymiin asiakkaiden välillä ei tarvitse kuluttaa aikaa. Asiakaskohtaamisten muuttuessa virtuaalisiksi erilaisten tartuntojen leviämisen ja sairastumisen riski vähenee. Etäkäynnin aikana kohtaaminen on laadukkaampaa, koska hoitajan huomio on täysin asiakkaassa. Organisaation hiilijalanjälki pienenee, kun siirtymien päästöt vähenevät. (Etähoiva.) Viime vuosina ikäteknologian käyttö on lisääntynyt, mutta silti se on verrattain vähäistä. Tulevaisuudessa ikääntynyt väestö on tottuneempaa teknologisiin ratkaisuihin ja niiden käytölle on pienempi kynnys. Teknologisten ratkaisujen tulee olla helppokäyttöisiä ja saavutettavia, jolloin ne mahdollistavat palveluiden skaalautuvuuden ja toimivat osana ratkaisua ikääntymisen tuomiin haasteisiin. Teknologiset ratkaisut ovat osa iäkkäiden palveluita ja hyödynnettävissä ennaltaehkäisevässä toiminnassa monin eri tavoin. Etäteknologian avulla on onnistuttu edistämään liikunta-aktiivisuutta. Etäkuntoutuksen vaikuttavuutta tutkittaessa on todettu, että tuloksiltaan etäkuntoutus on samaa luokkaa verrattuna kasvokkain toteutetun kuntoutuksen kanssa. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2020: 34.) Erilaisia teknologisia ratkaisuja tarvitaan, jotta voimme turvata kaikille kotiin tuotavat palvelut. Muutoksen toteuttamiseksi tarvitsemme uusia toimintatapoja työn tekemiseen. Uudet toimintatavat tuovat nopeutta ja tehokkuutta palvelun tuottamiseen, heikentämättä kuitenkaan sen laatua tai asiakkaan toimintakykyistä ja merkityksellistä arkea. Tarvitsemme avointa mieltä muutokselle, työyhteisön sitoutumista muutokseen toteuttamiseen ja motivaatiota sen ylläpitämiseen. Kirjoittaja Laura Frosterus, sairaanhoitaja (AMK), kuntoutuksen tutkinto-ohjelma (YAMK). Laura on valmistunut sairaanhoitajaksi vuonna 2018 ja työskentelee tällä hetkellä vastaavana hoitajana kotihoidossa.   Lähteet   Dufva, Mikko 2020. Megatrendit 2020. Sitran selvityksiä 162. Sitra. Etähoiva. VideoVisit Oy. Kettunen, Reetta. Kähäri-Wiik, Kaija. Vuori-Kemilä, Anne. Ihalainen, Jarmo 2009. Kuntoutumisen mahdollisuudet. WSOY. Saukkonen, Sanna-Mari. Mölläri, Kaisa. Puroharju, Tuuli 2021. Kotihoito 2020: Yli puolella säännöllisen kotihoidon asiakkaista palvelujen käyttö on päivittäistä. THL. Tilastoraportti: 27/2021. Sosiaali- ja terveysministeriö 2020. Kansallinen ikäohjelma 2030. Tavoitteena ikäkyvykäs Suomi. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2020:31. Sosiaali- ja terveysministeriö 2021. Hallitus esittää muutoksia iäkkäiden ihmisten kotihoitoon ja asumispalveluihin. Sosiaali- ja terveysministeriön tiedote 391/2021. Päivätty 9.12.2021. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2022a. Muuttuvat vanhuspalvelut. Päivitetty 18.3.2022. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2022b. Kotona asumisen teknologiat ikäihmisille- ohjelma (KATI). Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Valtioneuvosto 2019. Pääministeri Sanna Marinin hallituksen ohjelma 10.12.2019 Osallistava ja osaava Suomi. Sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävä yhteiskunta. Valtioneuvoston julkaisuja 2019:13. Helsinki.      

Saavutettavuudella tarkoitetaan mahdollisuutta yhdenvertaiseen osallisuuteen elämän eri tilanteissa monenlaisille ihmisille (Saavutettavuuskriteeristö 2019). Kuntoutuksen järjestäjän näkökulmasta kuntoutuksen laaja-alaisuus ja tarve ihmisen yksilöllisen ainutlaatuisuuden huomioimiseen edellyttää saavutettavia toimintatapoja ja työvälineitä. Tämä voi tarkoittaa yksinkertaisimmillaan saavutettavaa palvelua kuten verkkoasiointia ja lopulta esteetöntä kulkua toimitiloihin, jossa itse kuntoutus tapahtuu ts. saavutettavaa kuntoutusta. Saavutettavuutta on syytä tarkastella laajemmin, jolloin hedelmällisenä lähtökohtana voi olla näkemys kuntoutujasta aktiivisena osallistujana omaan kuntoutumiseensa. Kun kuntoutuja omassa arjessa on keskiössä, se edellyttää yhteistyötä kuntoutujan, hänelle merkityksellisten ihmisten ja kuntoutuksen ammattilaisten kanssa ja sen tunnistamista, että kuntoutuminen toteutuu suurelta osin itsenäisesti tai lähiympäristön tukemana (Autti-Rämö & Salminen 2016). Tällöin näkökulma saavutettavuuteen muuttuu; kuntoutus voi parhaimmillaan olla on yhdenvertaisen osallisuuden mahdollistamista yhteistoiminnassa. ”Verkostoyhteistyöllä vauhtia tekoälypohjaisten virtuaaliteknologioiden saavutettavuuteen kuntoutuksessa” -hankkeessa pureudutaan teknologioita hyödyntävän kuntoutuksen saavutettavuuteen. Saavutettavuus on kaikkialla Käsitteenä saavutettavuus liitetään nykyisin usein verkkosivuihin ja verkkosisältöihin. Erityisesti näin ollut vuoden 2016 lokakuun jälkeen, jolloin Euroopan parlamentti julkaisi saavutettavuusdirektiivin (Direktiivi (EU) 2016/2102). Sen tehtävä on varmistaa, että jokainen pystyy käyttämään julkisia mobiili- ja verkkopalveluita. Direktiivin pohjana on kansainvälinen W3C:n saavutettavuusohjeistus (WAI 2021) Web Content Accessibility Guidelines (WCAG), johon kuuluvia kriteerejä saavutettavan verkkopalvelun pitää täyttää. Saavutettavuus koskeekin tässä yhteydessä erityisesti sisältöjä ja sitä, miten niihin päästään. Saavutettavuus itsessään ei ole vaikea asia, mutta välillä kuulee puhuttavan samoista asioista eri käsitteillä. On hyvä pitää mielessä, että puhekielessä termejä esteettömyys ja saavutettavuus käytetään toistensa synonyymeinä, vaikka ne tarkoittavat hieman eri asioita. Englannin kielessä käytetään molemmissa tapauksissa sanaa accessibility, mutta esteettömyydestä käytetään myös sanaa barrier free. Saavutettavuus on osa esteettömyyttä eri tilanteissa. Käsitteenä esteettömyys liitetään yleensä fyysisen esteen tai rajoitteen huomioonottamiseen, ja erityisesti rakennettuun ympäristöön liittyy esteettömyysmääräyksiä, -ohjeita ja -suosituksia. Toisaalta vuorovaikutuksessakin voidaan puhua esteettömyydestä, jolloin tarkoitetaan kommunikoinnin fyysisten, kielellisten ja asenteellisten esteiden huomioonottamista. Tässä tärkeää on se, että vastavuoroisessa kommunikoinnissa mahdollistuvat yksilölliset ilmaisutavat. (Kommunikoinnin esteettömyys, 2021.) Saavutettava sisältö on osa rakennettua ympäristöä. Esimerkiksi koulu voidaan nähdä fyysisenä oppimisympäristönä, mutta toisaalta se on myös ympäristö, jossa käytetään digitaalisia oppimisympäristöjä. Liikenneympäristöissä infonäyttöjen, mainos- tai opastaulujen sisältöjen saavutettavuus voi olla riippuvainen myös ympäristön esteettömyydestä (Avellan 2021). Saavutettavuus pitää siis liittää laajemmin digitaalisiin palveluihin ja niiden käyttöön niin julkisella kuin yksityiselläkin sektorilla (viestintä, dokumentointi ja muut palvelut). Samoin kuntoutuksessa voidaan hyödyntää digitaalisia sisältöjä ja käyttää jopa digitaalisia kuntoutusympäristöjä. Laki, direktiivit ja erilaiset sopimukset puhuvat laajemmin yhdenvertaisuudesta ja tasavertaisuudesta. Pyrkimys yhdenvertaisuuteen on täydellinen erottelun ja syrjinnän vastakohta, jokaisen perusoikeus. Syrjintäkielto koskee myös tuotteiden ja palveluiden tarjontaa. Näin käsitteet esteettömyys ja saavutettavuus liittyvät siis näiden toteutumiseen yhteiskunnassa. Muu muassa YK:n vammaissopimuksen (2006) artikla 9 käsittelee esteettömyyttä ja saavutettavuutta. Toisin sanoen voidaan sanoa, että esteettömyys ja saavutettavuus ovat yhdenvertaisuuden pohja, ja ne voidaan nähdä laajemmin yhdenvertaisuuden mahdollistajana kaikkialla yhteiskunnassa. Saavutettavuudella on siis selkeä sosiaalinen arvopohja.   Saavutettavuudella tarkoitetaan kuntoutuksen yhteydessä myös asenteiden avoimuutta tai monimuotoisuuden huomiointia kuntoutustoiminnan käytänteissä. Käytännössä keskeistä on varmistaa kaikille yhdenvertainen pääsy fyysiseen ympäristöön, esteettömän liikkumisen mahdollistaminen ja saavutettava viestintä, mukaan lukien erilaisten teknologiaa hyödyntävien tuotteiden ja palveluiden saavutettavuus, sekä sosiaalinen ympäristö. (Töytäri & Kanto-Ronkanen 2016.) Näihin toimiin sisältyy erilaisten esteiden – myös ei-aineellisten – tunnistaminen ja poistaminen. Jos näitä ei huomioida, monet kuntoutujat jäävät palveluiden, ja jossain tilanteissa myös kokonaan toiminnan ulkopuolelle. Ergonomia- ja käytettävyyssuunnittelussa keskeistä on ihmisen ja toimintaympäristön vuorovaikutuksien ymmärtäminen (Väyrynen ym. 2004), johon sisältyy nykyään myös esteettömyyden ja saavutettavuuden huomioiminen. Saavutettava kuntoutus rakentaa saavutettavuutta Kun luomme kuntoutuspalveluja ja kehitämme teknologiaa kuntoutukseen, esteettömyys ja saavutettavuus nousevat tärkeäksi näkökulmaksi kuntoutuksen järjestäjän ja kuntouttajan näkökulmasta. Saavutettavuus tulee ottaa huomioon kaikessa suunnittelussa, toiminnassa ja palautteenannossa sekä arvioinnissa. Saavutettavuudessa toteuttamisessa esim. kuntoutuksen palvelujen tai toiminnan osalta on huomioitava seuraavia näkökulmia: saatavuus, esteettömyys, yhdenvertaisuus, ymmärrettävyys ja helppokäyttöisyys. Saavutettavuus tulee nähdä koko toiminnan läpi kulkevana yhdenvertaisuusperiaatteena ja -tavoitteena. Esteettömyyttä ja saavutettavuutta voidaan tarkastella fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen toimintakyvyn näkökulmista, mutta oleellista on myös sosioekonominen saavutettavuus. Sillä tarkoitetaan tässä yhteydessä esimerkiksi sitä, miten avustajat (läheiset, kuntoutuksen ammattilaiset), kuntoutumista tukevat palvelut (esim. tulkkipalvelut) ja toiminta ja apuvälineen käyttö on huomioitu kuntoutumisen kokonaisuudessa. Saavutettavan kuntoutuksen toteutumista voi tarkastella käytettyjen toimintatapojen ja työvälineiden kautta. Jos saavutettava kuntoutus on yhdenvertaisen osallisuuden mahdollistamista yhteistoiminnassa niin sitä tukevat kuntoutumisprosessissa tapahtuva vastavuoroinen oppiminen kuntoutujan, kuntoutujan toimintaympäristön ihmisten ja ammattilaisten välillä. Yhteisen oppimisen kohteena voi olla toimintaympäristön erittely, eli mitkä toimintaympäristön fyysiset, sosiaaliset ja asenteelliset tekijät edistävät tai estävät yhdenvertaisen osallisuuden mahdollistumista (ICF: Toimintakyvyn, toimintarajoitteiden ja terveyden kansainvälinen luokitus 2013) ja toisaalta yhteisen oppimisen kohteena voi olla myös tavoitteellisen kuntoutusprosessin tavoitteen asettaminen vuorovaikutuksessa ammattilaisten kanssa. (Lintula & Paalasmaa 2020.) Kuntoutuksen tuloksellisuus voikin näyttäytyä paitsi kuntoutujan tavoitteiden saavuttamisena, mutta myös muutoksina kuntoutujan toimintaympäristöissä – saavutettavuuden vahvistumisessa. Saavutettavuus toteutuu parhaimmillaan erilaisissa tilanteissa ja ympäristöissä riippumatta ihmisen toiminta- ja työkyvystä. Tällöin kuntoutuminen on luonteeltaan saavutettavuutta rakentava, kun se mahdollistaa yhdenvertaisen osallisuuden erilaisissa tilanteissa ja ympäristöissä riippumatta ihmisen ominaisuuksista. Osallisuus konkretisoituu osallistumiseksi itselle merkitykselliseen toimintaan. Kuntoutuksessa hyödynnetään moniasiantuntijuutta, johon jokaisella kuntoutumista tarvitsevalla ihmisille on oikeus (Hietala 2016; Jeglinsky & Kukkonen 2016). Ydinkysymyksiä ovat kuntoutujan oma osallistuminen kuntoutumiseensa ja vaikuttaminen toimintaympäristöihin tekijöihin. Parhaimmillaan sosiaalisen ympäristön on omaksuttava riittävät tiedot, ymmärrys, taidot sekä asenteet ja motivaatio, jotta kuntoutuja voi osallistua yhdenvertaisena jäsenenä (Wiman 2012). Jos pohditaan esimerkiksi nuoren erityistä tukea tarvitsevan opiskelijan osallisuutta ja toimijuutta erilaissa yhteisöissä ja ylipäätään yhteiskunnassa, keskeistä on tulla hyväksytyksi. Kuntoutuminen voi tapahtua vain hänen sosiaalisessa ympäristössään, mutta myös ympäristön tulee tukea saavutettavaa kuntoutusta. Ympäristön tulee mahdollistaa erilaisten ihmisten osallisuus ja toimijuus. Tämä on jatkuva ja vuorovaikutteinen prosessi, joka tapahtuu esteitä poistamalla ja tarpeellisia erityisjärjestelyitä tekemällä, tuomalla kuntoutus ihmisten luo, yksilölle merkityksellisen toiminnan ja osallistumisen äärelle. Älykkäät virtuaaliteknologiaratkaisut mahdollistavat saavutettavaa kuntoutumista, mutta oleellista myös on ymmärtää laaja-alaisemmin esteettömyys ja saavutettavuuskysymyksiä. Kokemusta oman elämän hallinnasta voidaan vahvistaa yleisesti tukemalla ihmisen valintoja ja päätöksentekoa tukien osallisuutta. Saavutettavuus on tässä yhteydessä moninaisuuden ja kykyjen arvostamista voimavarana, ja jokaisen ihmisen kuulluksi tulemista.  Lopuksi Olemme halunneet tässä tuoda esille saavutettavuuden ja siihen liitettävän esteettömyyden käsitteitä, erityisesti kuntoutuksen näkökulmasta. Toisaalta on hyvä myös pohtia miten kuntoutus edistää saavutettavuutta. Jokaisen on hyvä tiedostaa, että saavutettavuudella on eri merkityksiä eri yhteyksissä. Tässä puhutaan myös yhdenvertaisen osallistumisen mahdollistamisesta, jota voidaan siis tarkastella kahdesta näkökulmasta. Ensinnäkin kuntoutuja tulee kyetä hyödyntämään erilaisia palveluita omassa kuntoutumisessaan ja toisaalta ensiarvoista on kuntoutujan osallistuminen oman kuntoutumisensa suunnitteluun, toteutumiseen ja arviointiin. Päämäärä on molemmissa sama, toimintakykyisuus, osallisuus ja toimijuus omassa arjessa. Kirjoittajat Tero Avellan työskentelee väitöskirjatutkijana Tampereen yliopistossa informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunnassa. Hän tutkii esteettömyyttä ja saavutettavuutta tulevaisuuden yhteiskunnassa, sekä tähän liittyvää ihmisten ja teknologian välistä vuorovaikutusta. Pekka Paalasmaa, FT, yliopettaja, Metropolia Ammattikorkeakoulu.   Lähteet Autti-Rämö, I. & Salminen A.-L. 2016. Kuntoutumisen hyvät käytännöt. Teoksessa Ilona Autti-Rämö, Anna-Liisa Salminen, Marketta Rajavaara, Aarne Ylinen (toim.): Kuntoutuminen. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim, 14–15. Avellan, T. 2021. Esteettömyys ja saavutettavuus joukkoliikenteessä – erityisryhmien näkökulmia. Esitys Älypysäkki-hankkeen toisessa työpajassa 11.2.2021. Direktiivi (EU) 2016/2102 2016. Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2016/2102, annettu 26 päivänä lokakuuta 2016, julkisen sektorin elinten verkkosivustojen ja mobiilisovellusten saavutettavuudesta. Hietala, O. 2016. Kokemusasiantuntija kuntoutumisen tukena. Teoksessa Ilona Autti-Rämö, Anna-Liisa Salminen, Marketta Rajavaara, Aarne Ylinen (toim.): Kuntoutuminen. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim, 388-392. ICF: Toimintakyvyn, toimintarajoitteiden ja terveyden kansainvälinen luokitus 2013.Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. Jeglinsky, I. & Kukkonen, T. 2016. Moniammatillinen yhteistyö kuntoutuksessa. Teoksessa Ilona Autti-Rämö, Anna-Liisa Salminen, Marketta Rajavaara, Aarne Ylinen (toim.): Kuntoutuminen. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim, 393–401. Kommunikoinnin esteettömyys 2021. Papunet. Lintula, L. & Paalasmaa, P. 2020. Osaamista kuntoutukseen kuntoutujan parhaaksi. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu. Saavutettavuuskriteeristö 2019. Saavutettavuuskriteeristö: Väline korkeakoulun saavutettavuuden arviointiin. United Nations 2006. General Assembly resolution 61/106, Convention on the Rights of Persons with Disabilities, A/RES/61/106 (13 December 2006). W3C Web Accessibility Initiative (WAI) 2021. Web Content Accessibility Guidelines (WCAG) Overview. Töytäri, O. & Kanto-Ronkanen, A. 2016. Apuvälineet ja ympäristön esteettömyys. Teoksessa Ilona Autti-Rämö, Anna-Liisa Salminen, Marketta Rajavaara, Aarne Ylinen (toim.): Kuntoutuminen. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim, 347–363. Väyrynen, S., Nevala, N. & Päivinen, M. 2004. Ergonomia ja käytettävyys suunnittelussa. Helsinki: Teknologiainfo Teknova Oy. Wiman, R., 2012. Kumpaa pitää kuntouttaa – ihmistä vai yhteiskuntaa? Teoksessa V. Karjalainen, & I. Vilkkumaa (toim.) Kuntoutus kanssamme: ihmisen toimijuuden tukeminen. Helsinki: STAKES, 81–92.  

Kansainvälisessä EACD-kongressissa Pariisissa toukokuussa 2019 pyydettiin applikaation kautta yli 1300 osallistujaa valitsemaan päivittäisessä kliinisessä työssään lähinnä oleva terapiansa lähestymistapa: goal directed functional approach, participation focused therapy, motor learning approach, neurodevelopmental therapy (Bobath), biomechanical approach, sensory integration…? Mitä sinä vastaisit?   Kuntoutuksessa on kehitetty erilaisia lähestymistapoja, jotka perustuvat useisiin teorioihin mm. ihmisen fysiologiasta, kehityksestä ja vuorovaikutuksesta. Eri lähestymistavat painottavat osittain samoja asioita, kuten ihmislähtöisyyttä. Toisaalta niissä on erilaisia painotuksia teoreettisissa perusteissa, kuten esimerkiksi ihmisen psykofyysisyys tai neurofysiologinen kehitys.   Lähestymistavat sisältävät moninaisia menetelmiä ja keinoja kuntoutumisen edistämiseksi. Usein on kuvattu myös toimintaa ohjaavaa arvoperustaa ja periaatteita, mm. yhdenvertaisuutta ja yhteistoimintaa. Viitekehyksenä niissä on erilaisia käsitteellisiä malleja ihmisen toiminnasta, toimintakyvystä ja hyvinvoinnista.     Vaikuttavuuteen perustaminen   Kuntoutuksen tutkimuksessa pyritään usein osoittamaan jonkin tietyn menetelmän ja yksittäisen intervention vaikuttavuutta. Tutkimukset eivät siis yleensä kohdistu menetelmien taustalla oleviin arvioihin, periaatteisiin tai teorioihin.   Menetelmiin kohdistuvien vaikuttavuustutkimusten keskeisenä hankaluutena on se, että tällöin ei huomioida menetelmään liittyvää lähestymistapaa ja sen kokonaisuutta (ks. kuvio 1), joka edellyttää taitavaa yhdistelyosaamista ja syvää ymmärrystä siitä, miten menetelmää käytetään käytännössä. Esimerkiksi samaa menetelmää voi käyttää voimavaralähtöisesti keskittyen kuntoutujan vahvuuksiin tai ongelmalähtöisesti keskittyen kuntoutujan ongelmiin. Pääsääntöisesti interventioita on kuvattu vaikuttavuustutkimuksissa liian niukasti. [caption id="attachment_1855" align="alignnone" width="620"] Kuvio 1. Kuntoutuksen lähestymistapojen rakentuminen käytäntöön.[/caption] Tutkimusasetelmallisesti on haastavaa suunnitella interventioiden vaikutusten selvittämistä, kun kuntoutus perustuu yksilöllisiin tarpeisiin ja kuntoutujan arjessa vuorovaikutteiseen ja monitahoiseen yhteistoimintaan. Vaikuttavuusnäyttöä löytyy niukasti, koska kuntoutus kompleksisena ja sosiaalisena ilmiönä ei taivu satunnaistettuun ja kontrolloituun tutkimusasetelmaan. Vaikuttavuusnäyttöön ei siis pelkästään voi perustaa omaa työtään kuntoutuksessa.   Kuntoutuksessa on painottunut viime vuosina ekologinen teoria, jossa kuntoutuja ymmärretään aktiiviseksi toimijaksi ja kuntoutuminen yksilön ja ympäristön vuorovaikutteisiksi prosessiksi (Järvikoski 2013). Tyypillisesti menetelmien ja interventioiden tutkimusasetelmissa kuntoutujan rooli mielletään usein intervention kohteena, ei niinkään aktiivisena toimijana omassa toimintaympäristössään.   Kuntoutuksen ajattelumallien muutoksen myötä kuntoutujan osallistuminen on ratkaisevan tärkeää. Tämä tulisi näkyä myös tutkimusten suunnittelussa ja tutkimusasetelmissa.   Osallistumiseen perustaminen   Lasten kuntoutuksessa on kehitetty useita erilaisia lapsen osallistumiseen kohdistuvia lähestymistapoja, kuten Physical Activity on Prescription (Lauruschkus ym. 2017), Pathways and Resources for Engagment and Participation (Anaby ym. 2018), Participation Focused Therapy (Reedman ym. 2019), Participation Based Therapy (Palisano ym. 2012).  Lisäksi on olemassa erilaisia kuntoutuskonsepteja ja interventio-ohjelmia, kuten ABR-terapia, joissa lapsen perheen osallistuminen huomioidaan.   Näyttäisi siltä, että tuloksellinen kuntoutus rakentuu kuntoutujan osallistumisen mahdollistamisen ja sen tuottaman osallisuuden kokemuksen kautta. Tietoisuus ja sitoutuminen kuntoutumisen tavoitteiden saavuttamiseen vahvistuu yhteistoiminnassa kehkeytyvässä oppimisprosessissa. (Vänskä ym. 2018.) Osallistumiseen perustuvilla kuntoutuksen lähestymistavoilla on paljon yhteisiä avaintekijöitä, jotka painottavat tavoitteellisen toiminnan lisäksi aktiivisen toimijuuden, kontekstin ja ympäristön vuorovaikutusta.   Uusia suuntia kuntoutuksen soveltavaan tutkimukseen   Näyttöön perustuvassa käytännössä tieteellisten tutkimusten tulisi yhdistyä ammattilaisten sekä kuntoutujien asiantuntijatietoon ja näiden on katsottu olevan tärkeä kliinisen päättelyn perusta. Kliinisen päättelyn lisäksi kuntoutuksen yhteistoiminnassa tarvitaan keskustelevaa harkintaa, jossa tiedon soveltamista ja rakentamista tehdään kuntoutujan kontekstin mukaan (Järvikoski ym. 2013; Harra 2014).   Käytäntöjen moninaisuus haastaa kuntoutuksen tutkimusta suuntaan, jossa tuloksellisuuden osoittamisen kannalta on ratkaisevan tärkeää tavoittaa se, miten lähestymistapoja sovelletaan kuntoutujalähtöisesti eri tavalla erilaisissa tilanteissa. Kuntoutuksen tutkimuksessa tarvitaan monimenetelmällisyyttä. (Ks. Seppänen-Järvelä 2018.)   Asiantuntijatiedon hyödyntäminen, erityisesti kuntoutujien ja heidän läheisten näkökulma, tulisi huomioida myös kuntoutuksen tutkimuksissa. Kansainvälisen EACD-kongressin esityksissä jaettiin jo onnistumisia ”participatory research” -toteutuksissa ja ”participation-based research designissa”, joissa kuntoutujat ovat osallistuneet tutkimuksen kaikkiin vaiheisiin, myös tutkimuskysymysten priorisointiin, suunnitelman laatimiseen sekä tulosten analyysin ja päätelmien tekoon. Tällöin kuntoutujan osallistuminen kuntoutustutkimuksissa laajenee informantin roolista kehittäjäkumppaniksi.   Yhteiskehittely tutkimus- ja kehittämistyön menetelmänä voisi olla ratkaisu siihen, miten erilaisia kuntoutuksen lähestymistapoja otetaan haltuun, jäsennetään ja edelleen muokataan ja miksataan kuntoutujan tarpeen ja tilanteen mukaan.   Kirjoittaja: Salla Sipari, FT, yliopettaja, Metropolia Ammattikorkeakoulu     Lähteet:   Anaby, D.R., Law, M., Feldman, D., Majnemer, A. & Avery L. 2018. The effectiveness of the Pathways and Resources for Engagement and Participation (PREP) intervention: improving participation of adolescents with physical disabilities. Dev Med Child Neurol. May; 60 (5): 513-519.   Järvikoski, A. 2013. Monimuotoinen kuntoutus ja sen käsitteet. Sosiaali- ja terveysministeriö. Helsinki 2013: 43.   Järvikoski, A., Martin, M., Autti-Rämö, I. & Härkäpää, K. 2013. Shared agency and collaboration between the family and professionals in medical rehabilitation of children with severe disabilities. International Journal of Rehabilitation Research 2013; 36 (1): 30-37.   Harra T. 2014. Terapeuttinen yhteistoiminta. Asiakkaan osallistumisen mahdollistaminen toimintaterapiassa. Acta Electronica Universitatis Lapponiensis 156.  Lapin yliopisto, yhteiskuntatieteellinen tiedekunta.   Lauruschkus, K., Hallström, I., Westbom, L., Tornberg, Å. & Nordmark, E. 2017. Participation in physical activities for children with cerebral palsy: feasibility and effectiveness of physical activity on prescription. Arch Physiother. Nov 28; 7: 13.   Palisano, R., Chiarello, L., King, G., Novak, I., Stoner, T. & Fiss, A. 2012. Partcipatoin-based therapy for children with physical disabilities. Disability & Rehabilition 34 (12): 1041-1052.   Reedman, S.E., Boyd, R.N., Trost, S.G., Elliott, C. 6 Sakzewski, L. 2019. Efficacy of Participation-Focused Therapy on Performance of Physical Activity Participation Goals and Habitual Physical Activity in Children With Cerebral Palsy: A Randomized Controlled Trial. Arch Phys Med Rehabil. Apr; 100 (4): 676-686.   Seppänen-Järvelä, R. 2018. Monimenetelmällisyydestä on moneksi. Teoksessa Seppänen-Järvelä, R. (toim.): Monimenetelmällisyys kuntoutuksen tutkimuksessa. Havaintoja ja kokemuksia Muutos-hankkeen tutkimuksista. Helsinki: Kelan tutkimus, Työpapereita 144.   Vänskä, N., Sipari, S., Pollari, K. & Huisman, A. 2018. Lapsen oikeus osallistua kuntoutukseensa. LOOK-hankkeen arviointiraportti. Helsinki: Kela Kuntoutusta kehittämässä -raportteja 2.