Vuosi: 2022
Kuolevalla on oikeus yksityisyyteen
Jokaiselle kuolevalle tulisi taata mahdollisuus olla yksin niin halutessaan. Kuolema on intiimi tapahtuma, joka koskettaa syvästi myös suremaan jääviä läheisiä. Kuoleman lähestyminen voi olla jo pitkään tiedossa ollut asia tai se voi tulla yllättäen. Todella monet kuolevat nykyään hoitoyksiköissä kodin sijaan. Useissa eri hoitoyksiköissä on kuitenkin edelleen käytössä jaettuja esimerkiksi kahden henkilön huoneita. Haluaisitko sinä kuolla vieraan ihmisen huonekaverina? Jo vuoden 2008 Ikäihmisten laatusuositukseen on kirjattu suositus siitä, että ympärivuorokautisiin yksiköihin tulisi mahdollistaa yksin asuminen yhden hengen huoneessa. Vanhojen yksiköiden peruskorjauksissa tulisi huomioida, että ainoastaan maksimissaan 10 % yksiköiden asuinhuoneistoista olisivat muita kuin yhden hengen huoneita. Tämä mahdollistaa ikääntyneen elämänlaadun sekä yksityisyyden kunnioittamisen. Yhden hengen huoneilla myös inhimillinen saattohoito mahdollistuisi. (Ikäihmisen laatusuositus 2008.) Yksityisyyttä kunnioittava saattohoitohuone Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö asukkaalle annettaisi tarvittaessa mahdollisuutta asua esimerkiksi puolison kanssa tai etteikö osa ikääntyneistä kokisi turvalliseksi asua toisen asukkaan kanssa samassa huoneistossa. Tämä kuitenkin on päätös, joka jokaisen tulisi saada tehdä yksilötasolla. Sosiaali- ja terveysministeriön laatimissa perustason yksiköiden palliatiivisen hoidon ja saattohoidon laatusuosituksissa ohjataan yksiköitä mm. mahdollistamaan kuolevalle rauhalliset ja yksityisyyttä kunnioittavat puitteet sekä mahdollistamaan läheisten läsnäolo (STM 2019: 187). Kuolevalle on annettava mahdollisuus olla halutessaan yksin (Seppänen & Vähäkangas & Anttonen 2020: 366). Perustason yksiköissä, kuten ympärivuorokautisissa asumispalveluissa, arvokkaaseen saattohoidon järjestämiseen voidaan varautua mm. suunnittelemalla siihen tarkoitukseen oma erillinen huone, jossa on riittävästi tilaa myös läheisille. Saattohoitoympäristöllä on väliä! Kuolevan ihmisen ja läheisten surutyötä tukee ympäristö, joka tuntuu kodinomaiselta ja tukee yksityisyyttä sekä tunteiden ilmaisua. Saattohoitoympäristön suunnittelussa on otettava huomioon mm. luontoele-mentit, valaistus, värisävyt, taide, kestävyys, muunneltavuus, ajattomuus, perheen läsnäolo, yksityisyys ja viihtyvyys (Väyrynen 2015: 12). Saattohoito ja sen viimeinen vaihe on kuolevalle erityinen ajanjakso, jolloin myös ympäristöllä on väliä. Käypä hoito -suosituksessa on myös mainittu, että läheisten huomioiminen ja tukeminen kuuluvat kokonaisvaltaiseen saattohoitoon (Käypä hoito -suositus 2019). Saattohoitohuoneen suunnittelussa tulee kiinnittää huomiota erityisesti tunnelmaan. Hyvin suunniteltu saattohoitoympäristö auttaa kohtaamaan vaikeita tunteita ja yksilöllisiä tuen tarpeita. Yksityisyyden suojeleminen on juuri tästä syystä erityisen tärkeää. Se auttaa sekä kuolevaa, että myös läheisiä ja hoitohenkilökuntaa käsittelemään kuoleman lähestymistä. (Väyrynen 2015: 5.) Aiemmin on ajateltu, että hyvä hoiva riittää kuolevalle, ympäristöstä viis. Täytyy muistaa, että turvallinen ja kodinomainen ympäristö merkitsee eri ihmisille eri asioita. Siksi saattohoitohuoneen muunneltavuus on oleellista. Joku haluaa olla täysin yksin ja toinen tarvitsee läheisiä ympärilleen. Harvemmin kuitenkaan kukaan haluaa vieraita ihmisiä vierelleen kuoleman lähestyessä. Siksi on erityisen tärkeää, että kaikille olisi tarjolla mahdollisuus yhden hengen huoneeseen saattohoitovaiheessa. Kirjoitus on laadittu osana vanhustyön Geronomi ikäihmisten toimintaympäristöjen kehittäjänä -opintojaksoa. Kirjoittajat Lotta Surakka, geronomi, Metropolia Ammattikorkeakoulu Päivi Metsojoki, geronomi, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet Ikäihmisen laatusuositus. 2008. Sosiaali- ja terveysministeriö ja Suomen kuntaliitto. . Viitattu 31.8.2021. Käypä hoito -suositus 2019. Palliatiivinen hoito ja saattohoito. Duodecim. Viitattu 24.10.2021. Seppänen, Marjaana & Vähäkangas, Auli & Anttonen, Mirja Sisko 2020. Hyvä kuolema. Gerontologia -lehti 34(4), 2020. 363—367. Viitattu 4.9.2021. STM 2019. Suositus palliatiivisen hoidon palveluiden tuottamisesta ja laadun parantamisesta Suomessa. Palliatiivisen hoidon asiantuntijaryhmän loppuraportti. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2019:68. Viitattu 4.9.2021. Väyrynen 2015. Hyvä saattohoitoympäristö on kaikkien etu. Opas suunnittelutyöhön. Karelia ammattikorkeakoulu. Viitattu 4.9.2021.
ARMAS-festivaalit jo viisi vuotta kulttuurisen vanhustyön puolesta
Kolme vanhustyön opiskelijaa, yksi varhaiskasvatuksen musiikkipedagogiopiskelija Metropoliasta, vapaus suunnitella ja toteuttaa luova työpaja ARMAS-festivaaleille. Aihe oli kutkuttavan kiehtova, kulttuurinen vanhustyö yhdistettynä Erik Bruunin taiteeseen. Mitä on kulttuurinen vanhustyö? Tilaisuus oppia uutta kiinnosti meitä jokaista. Metropolia Ammattikorkeakoulun toteuttamassa tutkimuksessa (2017) syvennytään kulttuuriseen vanhustyöhön asiakasosallisuuden edistämisen näkökulmasta. Tutkimuksessa puhutaan siitä, miten kulttuuriin ja taiteeseen on oikeus jokaisella ikääntyneellä. Kulttuurisen toiminnan voidaan katsoa olevan yksi ihmisen perustarpeista. Matkaa on vielä siihen, että kulttuuri olisi osa ikääntyneiden arkipäivää. (Huhtinen-Hilden & Puustelli-Pitkänen & Strandman & Ala-Nikkola 2017:20.) Siksi herättelyyn tarvitaan juuri ARMAS-festivaalien kaltaisia tapahtumia. Mikä on ARMAS? Festivaalit juhlivat vuonna 2021 viisivuotista taivaltaan ja erilaisia tapahtumia oli 160 ympäri Suomea. ARMAS on valtakunnallinen ikääntymistä juhlistava taide- ja kulttuurifestivaali. ARMAS on eri toimijoita yhdistävä organisaatio, johon kuuluu taiteilijoita, erilaisia toimijoita taide- ja kunta-alalta sekä vanhustyön järjestöjä, sekä taidelaitoksia. ARMAS-verkostossa on noin 100 henkilöä ja toimintaa koordinoi Kiinteistö Oy Kaapelitalo. (ARMAS.) Yksi tapahtumista oli lokakuussa 2021 järjestetty näyttely kaapelitehtaalla graafikko Erik Bruunin kunniaksi. Erik Bruun on urallaan ollut erittäin tuottelias, ja hän on voittanut lukuisia palkintoja uransa aikana. Hän on muun muassa piirtänyt Luonnonsuojeluliiton ikonisen norppalogon sekä suunnitellut lukuisia postimerkkejä ja julisteita. (Erik Bruun 90.) Lähes jokainen voi vaikuttua tästä 95-vuotiaasta taiteilijasta, joka työskentelee edelleen ja on myös suunnitellut ARMAS-festivaalien logon. Bruunin voidaankin katsoa olevan täydellinen lippulaiva kulttuurisen vanhustyön juhlaan. Musiikkia, runoutta, äänimaailma – kulttuurisen vanhustyön moninaisuus viehättää Erilaiset taiteelliset toiminnat, kuten maalaus, luovuus ja taide osana vanhustyön kehittämistä. Arvojen ja asenteiden myönteisyys osaksi luovaa vanhustyötä. Sitä kaikkea on kulttuurinen vanhustyö käytännössä. (Huhtinen-Hilden & Puustelli-Pitkänen & Strandman & Ala-Nikkola 2017: 21.) Monialaisessa ryhmässä, jossa on geronomiopiskelijoita ja musiikkipedagogiopiskelijoita, voidaan ilmapiirin todeta olevan rento ja luova. Siksi se loikin hedelmällisen maaperän kulttuurisen vanhustyön osallistavan toiminnan suunnittelulle. Työpajojemme osallistujat olivat tarkoituksella tai sattumalta paikalle tulleita eläkeläisiä. Heitä olisi voinut olla enemmänkin. Luontomateriaalit äänien tuottamisessa Koska luonto on Bruunin taiteessa vahvasti läsnä, halusimme tuoda luontomateriaalit käsin kosketeltaviksi myös työpajoihin. Luontohan tuottaa ympärillemme jatkuvaa äänimaisemaa ja halusimme luoda työpajan, jossa osallistujat tuottavat ääniä luonnonmateriaaleja hyödyntäen. Millainen ääni syntyy, kun maitopurkin sisällä kolahtelee tammenterhot? Miltä kuulostaa veden solina siivilän läpi ämpäriin? Entä miten saadaan aikaan tuulen ja myrskyn äänet? Lisää ääniä oli luomassa mm. sadekeppi, quiro, okariina sekä muutama ksylofonin osa. Työryhmän musiikkipedagogiopiskelija kertoi vapaasti tarinaa, toiset olivat myös mukana tuottamassa ääniä ja luomassa tunnelmaa. Osallistujien tehtävänä oli tuottaa tarinaan sopivaa ääntä – omalla innostuksella onnistuimme luomaan vapautuneen ja luovan ilmapiirin. Pajaan osallistuneet heittäytyivät tarinan pyörteisiin ja loivat luovan kokeilemisen kautta upean äänimaiseman tarinan tueksi. ”Tällaista lisää” ja ”Tunsin olevani merellä” Työpajoissa oli pöydän täydeltä Bruunin upeaa taidetta postikortteina. Jokainen osallistuja valitsi kuvan, jonka koki puhuttelevan itseään. Moni valitsi eläimen tai linnun, joka kuvasti omaa persoonaa. Kuvia valittiin myös sen mukaan mitä eläintä erityisesti ihaili. Huuhkajan terävä ja intensiivinen katse, ilveksestä kumpuava voimallisuus taikka joutsenen kauneus. Minkä eläimen sinä valitsisit? Kortit lähtivät osallistujien matkaan, muistona yhteisestä elämyksestä. Työpajoja pidettiin kaksi ja molempien jälkeen tunnelma oli innostunut. Osallistujien antaman palautteen perusteella tämän tyyppistä toimintaa kaivataan lisää. Osallistujat kertoivat myös, kuinka mukavalta tuntui tavata ihmisiä pitkään jatkuneiden rajoitusten jälkeen. Toisaalta oli halua päästä tekemään ja kokemaan yhdessä. Ensimmäisen työpajan jälkeen osallistujat kysyivät, voisiko joku tulla järjestämään vastaavaa toimintaa heidän omaan kerhoonsa. Tarvetta oli myös keskustelulle. Työpajojen jälkeen osallistujat jäivät keskustelemaan kanssamme ja antamaan palautetta. Palautteen lisäksi osallistujilta tuli myös jatkokehittelyideoita pajan toteutukseen, jossa tuotetut äänet olisi nauhoitettu. Osallistujat kertoivat, että olisivat halunneet kuulla nauhalta omaa äänituotostaan. Lisäksi väläyteltiin ideoita myös huoneen pimentämisestä. Pimeässä äänten aistimukset olisivatkin saattaneet voimistua. ARMAS-festivaalin missioita ovat: SENIOR POWER – ikääntyneiden ääni esiin SEINÄT NURIN – oman näköinen vanhuus, ei rajoja olemiseen tai tekemiseen ILOA ARKEEN – iloinen ja energinen festivaali https://armasfestivaali.fi/ Työpajoissa toteutui jokainen näistä. Ikääntyneet pääsivät kertomaan omia näkemyksiään niin elämästä, kuin työpajoistakin. Työpajoihin osallistuneet osoittivat rohkealla heittäytymisellään, että ei ole iästä kiinni mitä voi tehdä ja mitä ei. Saadun palautteen perusteella mission viimeinenkin osa-alue toteutui, työpajat tuottivat iloa ja energiaa osallistujille. Ihmisillä on oikeus kulttuurin kokemiseen ja luovaan toimintaan iästä riippumatta. Näin todetaan jo YK:n yleismaailmallisessa ihmisoikeuksien julistuksessa. Kulttuurisella vanhustyöllä voidaan vaikuttaa myös ihmisten terveyteen ja hyvinvointiin laajemminkin, kuten Fancourt & Finn (2019) kirjallisuuskatsauksessaan What is the evidence on the role of the arts in improving health and well-being? osoittavat. (Cutler & Karttunen & Räsänen 2021: 5.) Monialaisuus loi pajatyöskentelyyn raikkaan ja innovatiivisen ilmapiirin, jossa jokaisen työskentelyyn osallistuneen oli mahdollisuus saada uusia oivalluksia. Ammatillisesta näkökulmasta tällainen työskentelymenetelmä loi mahdollisuuden oppia uutta ja verkostoitua eri ammattiryhmien välillä. Etenkin opiskelijoiden kanssa tehtävä yhteistyö tukee myös taidealalla opiskelevien ammatillista kehittymistä ja luo tulevaisuuden uramahdollisuuksia erilaisissa moniammatillisissa työryhmissä. (Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2019: 35.) Yksi geronomien vahvuuksista on taito nähdä ikääntyvien tarpeita erilaisissa toimintaympäristöissä. Jokaisessa työpajaryhmässä olisi voinut olla yksi geronomiopiskelija mukana suunnittelussa ja toteutuksessa. Tulevien geronomien osaamisesta olisi päässyt täten hyötymään jokainen pajoihin osallistuja. Uskomme, että vähemmän ikääntyneille toimintaa ohjanneet opiskelijat olisivat saaneet tukea geronomiopiskelijan läsnäolosta ryhmässä. Kirjoittajat Camilla Sjöblom, geronomiopiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Susanna Ruuhonen, geronomiopiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Katja Stenholm, geronomiopiskeljia, Metropolia Ammattikorkeakoulu Kirjoittajat valmistuvat geronomeiksi toukokussa 2022. Lähteet ARMAS. ARMAS on valtakunnallinen festivaali, joka juhlistaa ikääntymistä. Cutler, David & Karttunen, Raisa & Räsänen, Jenni 2021. Love in a cold climate. Creative ageing in Finland. London. The Baring Foundation. Erik Bruun 90. Huhtinen-Hilden, Laura & Puustelli-Pitkänen, Anna & Strandman, Pia & Ala-Nikkola, Elina 2017:20—21. Kohti luovaa arkea. Kulttuurinen vanhustyö asiakaslähtöisyyden edistäjänä. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2019:34. Kulttuuri ja taide hyvinvoinnin edistäjinä̈ sosiaali- ja terveydenhuollossa, työelämässä ja koulutuksessa. Terveyttä ja hyvinvointia edistävän taide- ja kulttuuritoiminnan yhteistyöryhmän raportti ja jatkotoimenpide-ehdotukset. Helsinki: 2019.35
Apuvälineet käyttöön asumispalveluyksiköissä
Aina sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisille ei ole tarjolla riittävästi tietoa mahdollisuudesta saada asiakkaan henkilökohtaiseen käyttöön apuvälineitä perusterveydenhuollon apuvälineyksiköstä. Asumispalveluyksiköissä apuvälinetarpeen arvioinnissa tulisi asiakkaan toimintakyvyn lisäksi huomioida myös julkisen ja yksityisen tilan eli yhteisten tilojen ja asiakkaan kodin merkityserot. Oman kodin merkitys muodostuu henkilökohtaisista muistoista ja tavaroista sekä mahdollisuudesta toimia omien tuttujen tapojen ja rutiinien mukaisesti. Ikäihmisen toimintaympäristö muuttuu toimintakyvyn heikentyessä. Fyysisen ympäristön vähäisetkin muutokset voivat tuntua ikäihmisestä suurilta, etenkin jos ne liittyvät omaan kotiin. (Kelo & Launiemi & Takaluoma & Tiittanen 2015.) Turvallisen ja toimivan kodin luomiseksi muutokset voivat kuitenkin olla välttämättömiä. Edessä saattaa olla esimerkiksi muutto täysin uuteen ympäristöön, jolloin vahva tunneside omaan kotiin rikkoutuu. Mutta tarvitseeko kodintunnusta luopua kokonaan? Koti on koti ympäristöstä riippumatta. Muutto uuteen ympäristöön tulisi tehdä hyvässä vuorovaikutuksessa asiakkaan, henkilökunnan ja läheisten kanssa. Asumispalveluyksiköissä sote-ammattilaisten tulisi olla aktiivisia ja arvioida laaja-alaisesti uuden asiakkaan toimintakyky ja tuentarpeet. Asiakkaan omien itselle tärkeiden esineiden tuominen uuteen ympäristöön auttaa sopeutumisessa. Myös kotona käytössä olleet tutut apuvälineet voivat tukea asiakkaan arkea uudessa asuinympäristössä. Palveluntuottajien tulisi huomioida myös ikäihmisten muuttuvat tarpeet palveluissaan ja reagoida niihin nopeasti (Kruus-Niemelä 2009). Asiakkaan oman huoneen ja asumisyksikön yhteisten tilojen esteettömyys edistää apuvälineiden monipuolista käyttämistä ja itsenäistä toimimista. Tällöin hyvin suunniteltu ympäristö tukee ikäihmisen suoriutumista ja sosiaalista osallistumista arjessa. Toimijana omassa arjessa Ikääntyneen ihmisen toimintaympäristö voi muuttua merkittävästi siirryttäessä asumispalveluyksikköön. Muutoksen keskellä olennaisinta on tunnistaa ikäihmisen yksilöllisyys ja millä tekijöillä hänen arjen hyvinvointiaan voidaan tukea. Osallisuudella ja elämänhallinnan tunteella on selkeä yhteys yksilön kokemaan hyvinvointiin (Fried 2013). Mutta kuinka sote-ammattilainen voi tukea edellä mainittuja asioita? Asumispalveluyksikössä ikääntyneen asiakkaan arkiset ja joskus pieneltä vaikuttavat asiat ovat juuri niitä tekijöitä, joilla hänen elämänhallintansa ja osallisuuden tunnetta voidaan tukea. Ammattilaisen onkin tärkeää sisäistää, että yksilön oma kokemus vaikuttaa arkensa kannalta merkityksellisiin tapahtumiin on parhainta elämänhallinnan ja osallisuuden tukemista. Ikäihmiselle tulee antaa mahdollisuus tehdä valintoja ja päätöksiä arjessaan sekä tukea hänen omatoimisuuttaan ja toimintakykyään. Ikäihminen tulisikin nähdä elinympäristöstä riippumatta lähtökohtaisesti omassa arjessa toimijana (Jyrkämä 2016), jonka toimijuutta ammattilaiset vahvistavat ohjaavalla ja yksilön voimavaroja tukevalla toiminnalla. Apuvälineet toimijuuden tukena Oikein valitun apuvälineen avulla tuetaan ikäihmisen toimintakykyä ja hyvinvointia, ja siten myös osallisuuden kokemusta sekä elämänhallinnan tunnetta. Sopivilla apuvälineillä vahvistetaan myös ikääntyneen asiakkaan itsemääräämisoikeutta ja toimijuutta jokapäiväisessä elämässä. Apuvälineiden luovuttamisen lähtökohtana on oikeudenmukaisuus, yhdenvertaisuus ja oikea-aikaisuus (Terveyskylä 2018). Apuvälinetarve arvioidaan aina yksilöllisesti ja luovuttamisen perusteissa huomioidaan muun muassa: asiakkaan toimintakyky asiakkaan elämäntilanne apuvälineen käytön turvallisuus apuvälineen käyttöön liittyvä toimintaympäristö palveluntuottajien keskinäiset sopimukset (STM 2020). Apuvälinetarpeen arviointi perustuu siis henkilön kokonaistilanteeseen. Lisäksi asumisyksiköissä asuvan henkilön kohdalla arvioinnissa korostuu erityisesti apuvälineen henkilökohtainen käyttö. Asumispalveluissa on usein järjestetty lääkinnälliset apuvälineet ammattilaisten käyttöön ergonomisen ja turvallisen hoidon sekä siirtymisten tueksi. Tämän lisäksi ammattilaisten tulisi tiedostaa apuvälineiden tuomat hyödyt myös ikäihmisen elämänhallintaan. Asumispalveluyksikössäkin voidaan arvioida ja järjestää ikäihmisen omaan arkeen ja henkilökohtaiseen käyttöön tarvitsemia apuvälineitä kuten tartuntapihtejä, sukanvetolaitteita tai jopa wc-istuimen korotuksia. Henkilökohtaiset apuvälineet tukevat ja ylläpitävät ikäihmisen arjen toimijuutta myös asumispalveluyksikössä. Lisätietoa apuvälineiden hankintaan Sosiaali- ja terveysministeriö on päivittänyt Valtakunnalliset lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineiden luovutusperusteet -oppaan vuonna 2020. Opas on tarkoitettu apuvälinetyötä tekeville ammattilaisille työvälineeksi sekä tiedonlähteeksi apuvälineitä käyttäville ja heidän avustajilleen. Lisätietoa tavallisimmista liikkumisen sekä päivittäis- ja aistitoimintojen apuvälineistä sekä niiden luovuttamisen perusteista saa myös suoraan oman kunnan perusterveydenhuollon apuvälinepalveluja tuottavasta yksiköstä, josta voi myös tiedustella tarkemmin apuvälineiden saatavuutta. Kirjoittajat Johanna Huiko-Lahtinen, geronomiopiskelija, Metropolia AMK Tanja Marjomaa, geronomiopiskelija, Metropolia AMK Jani Välilä, geronomiopiskelija, Metropolia AMK Lähteet Fried, Suvi 2013. Mielen voimavarat. Teoksessa Fried, Suvi & Heimonen, Sirkkaliisa & Jokinen, Pirkko (toim.): Ikääntyminen ja mielen hyvinvointi – Katsaus kirjallisuuteen. Ikäinstituutti. Oraita 1/2013. 27–28 Ikäinstituutti. Jyrkämä, Jyrki 2016. Vanheneminen, arkitilanteet ja toimijuus. Teoksessa Heikkinen, Eino & Jyrkämä, Jyrki & Rantanen, Taina (toim.): Gerontologia. Helsinki Duodecim. 422–423. Kruus-Niemelä, Maria 2009. Apuvälineet ja ikäihmisten toimintakyky. Teoksessa Mäkinen, Elisa & Kruus-Niemelä, Maria & Roivas, Marianne (toim.): Ikäihmisen hyvä elämä – ympäristön merkitys vanhustenkeskuksessa. Helsinki: Metropolian Ammattikorkeakoulu. Kelo, Sini & Launiemi, Helena & Takaluoma, Matleena & Tiittanen, Hannele 2015. Ikääntynyt ihminen ja hoitotyö. Ikääntyneen ihmisen kotona asumisen tukeminen. Palvelu ja hoiva kotona. Helsinki: Sanoma Pro Oy STM 2020. Valtakunnalliset lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineiden luovutusperusteet 2020. Opas apuvälinetyötä tekeville ammattilaisille ja ohjeita asiakkaille. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. urn.fi/URN:ISBN:978-952-00-5601-8 Terveyskylä 2018. Kuntoutumistalo. Ammattilaiset. Apuvälineet.
Palveleva johtajuus – avain vanhustyön vetovoimaisuuteen?
Hoiva-alan henkilöstö ei voi hyvin, ja osaavista vanhustyöntekijöistä on suuri pula. Esihenkilön roolia on aika päivittää, koska johtamisella voidaan vaikuttaa henkilöstön hyvinvointiin ja sitoutumiseen sekä organisaation vetovoimaisuuteen. Johtamisen laatua ja johtamisosaamista tulee jatkuvasti kehittää ja kehittymistä seurata henkilöstön saatavuuden ja erityisesti ikääntyneiden parissa tehtävän työn houkuttelevuuden lisäämiseksi (Sosiaali- ja terveysministeriö ja Suomen kuntaliitto 2020: 55.) Palvelevan johtajuuden merkitys liittyy työssä jaksamisen, työhyvinvoinnin ja vanhustyön veto- ja pitovoimaisuuden kautta henkilöstöresursseihin. Hoiva-alan osaavien työntekijöiden kato on tosiasia, ja johtamisen kehittymiselle on toive ja tarve. Kun henkilöstö voi hyvin, tavoitteet, kuten hyvä hoiva ja strategiat, toteutuvat paremmin. Aidosti tasavertaisina työpaikalla? Esihenkilön rooli ei ole enää olla autoritäärinen ohjeiden sanelija. Hänen kuuluu huolehtia kokonaisuudesta, mutta millä keinoin? Esihenkilön tulee vastuuttaa henkilöstöä itseohjautuvuuden mallin mukaisesti, mutta myös kannustaa ja voimaannuttaa heitä palvelevan johtamisen keinoin sekä näyttää suuntaa esimerkillä johtamalla. Esihenkilötyössä, kuten elämässä muutenkin, tärkeintä älykkyyttä on tunneäly. Aito, pyyteetön empaattisuus ei ole enää nykypäivän heikkous vaan vahvuus. Toisen ihmisen arvostaminen ja kunnioittaminen kuuluvat kaikille. Esihenkilön toiminnan läpinäkyvyys, johdonmukaisuus ja rehellisyys synnyttävät luottamusta ja reiluuden tunnetta. Palveleva johtaja on nöyrä ja rohkea antaen kiitoksen ja arvostuksen niille, joille se kuuluu. Hän tuntee omat vahvuutensa ja heikkoutensa, eikä hänellä ole tarvetta päteä tai pitää yllä valta-asetelmia. Johdettaviensa palveleminen vaatii esihenkilöltä aidosti ja vilpittömästi nöyrää asennetta. Palveleva johtajuus tekee esihenkilön ja työntekijän suhteesta merkittävästi tasa-arvoisemman. (Juuti 2013: 147.) Kaikki yhden vai yksi kaikkien puolesta? Palvelevassa johtamistavassa työntekijöistä huolehtiminen on tärkeintä. Palveleva johtamistapa on edistänyt useita henkilöstötuloksia terveydenhuollon organisaatioissa (Halonen 2019: 36). Palveleva johtaja on kiinnostunut kohtaamaan ja kuuntelemaan johdettaviaan aidosti. Hän haluaa oppia tuntemaan jokaisen vahvuudet ja motivaation lähteet, sekä keskittämään voimavaroja niiden kehittämiseen ja tätä kautta työntekijän kehittymiseen. Tämä on voimaannuttavaa ja voi lisätä työn imua ja sitoutumista työhön. (Hakanen 2011: 31–58). Palvelevan johtajuuden on oltava organisaation yhteinen suunta. Fokus on koko joukkueen onnistumisessa, ei keskinäisessä kilpailussa, eikä tietyissä supertähdissä. Yksittäisen esihenkilön voi olla vaikeaa toteuttaa palvelevaa johtajuutta, jos organisaatiossa muutoin hyödynnetään toisia itsekkäästi omien päämäärien saavuttamiseksi. (Hakanen 2011: 81.) Palveleva työskentelytapa tarttuu. Omalla toiminnallaan palvelevaa johtajuutta toteuttava esihenkilö johtaa yksikkönsä arvoja auttamisen ja anteliaisuuden asenteeseen, palvelevaan toimintaan. Siinä ei keskitytä omaan erinomaisuuteen, eikä kenenkään tarvitse pitää valttikortteja käsissään. Yhteinen palvelualtis toimintakulttuuri ohjaa osaamisen jakamiseen, toisen onnistumisen tukemiseen, kiitoksen ja arvostuksen antamiseen yli yksikkörajojen, organisaatiota vahvistaen. Tämänkaltainen toiminta on vastakohta oman aseman pönkittämiselle ja oman edun tavoittelulle (Hakanen & Harju & Seppälä & Laaksonen & Pahkin 2012: 11.) Palvelevan johtamisen kulttuurin mahdollistaminen ja ylläpitäminen edellyttää, että esihenkilötehtäviin valitaan sosiaalisesti motivoituneita ihmisiä. Itsekeskeinen, dominoiva persoona ei muutu kouluttamalla palvelevaksi johtajaksi. (Eva & Robin & Sendjaya & van Dierendonck & Liden, 2019: 128–129.) Voimaantunut työyhteisö on rohkea, innovatiivinen, tehokas, hyvinvoiva, omistautunut ja sitoutunut. Tätä kautta työyhteisö on myös vetovoimainen. Pysyvä, hyvinvoiva henkilöstö on avain laadukkaan vanhustyön toteutumiseen. Kirjoittaja Piia Roivanen, Vanhustyö (YAMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet Nathan, E., Mulyadi, R., Sen, S., van Dierendonck, D. & Liden, R. 2019. Servant leadership: Systematic review and call for future research. Leadership Quarterly 30. Hakanen, J. 2011. Työn imu. Helsinki: Työterveyslaitos. Hakanen, J., Harju, L., Seppälä, P., Laaksonen, A. & Pahkin, K. 2012. Kohti innostuksen spiraaleja. innostuksen spiraali – innostavat ja menestyvät työyhteisöt tutkimus- ja kehittämishankkeen tuloksia. Helsinki: Työterveyslaitos. Halonen, K. 2019. Palveleva johtajuus organisaation lähijohtajuudessa. Jyväskylän yliopisto. Juuti, P. 2013. Jaetun johtajuuden taito. Jyväskylä: PS-kustannus. Sosiaali- ja terveysministeriö ja Suomen kuntaliitto 2020. Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2020–2023. Tavoitteena ikäystävällinen Suomi. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2020: 29.
Digitalisaatio ikääntyneiden hoivapalveluissa
Ikääntyneiden määrä kasvaa, eikä hoitajia riitä kaikille ja kaikkialle. Olemmeko valmiita ottamaan vastaan digitalisaation tuomat mahdollisuudet? Entä jos joku ehdottaisi, että uusi työkaverisi onkin robotti? Olemmeko valmiita ottamaan ne osaksi työyhteisöä? Digitalisaation merkitys terveyspalveluissa Valtioneuvosto visioi vuonna 2016, että vuonna 2020 Suomessa otettaisiin laajamittaisesti käyttöön digitalisaatio, automatisaatio ja robotiikka kaikilla yhteiskunnan toimialoilla, myös terveydenhuollossa. Ajatuksena oli, että vuoteen 2025 mennessä saataisiin erilaisia ratkaisuja terveydenhuollon haasteisiin, kuten resurssien riittävyyteen. (Valtioneuvosto 2016.) Myös EU on linjannut vuonna 2019, että yksi tehokas tapa investoida terveyteen on investoida digitalisaatioon. Kuten muissakin palveluissa, on tärkeää arvioida tällaisten digitaalisten terveyspalvelujen vaikutuksia. Päätökset uusien digitaalisten terveyspalvelujen hyväksymisestä, käytöstä tai korvaamisesta terveydenhuoltojärjestelmän eri tasoilla, perustuvat niiden näyttöön suorituskyvystä. Terveydenhuoltojärjestelmän laajojen tavoitteiden saavuttaminen, mukaan lukien laatu, saavutettavuus, tehokkuus ja tasapuolisuus, ovat tavoitteita, joiden perusteella voidaan arvioida uusia digitaalisia terveyspalveluja. (EU 2019: 4.) Digitalisaatio ikäihmisten hoidon ja hoitajien tukena Sosiaali- ja terveysministeriön sekä Kuntaliiton laatusuositus vuosille 2020–2023 luonnoksen mukaan väestöstä vuonna 2018 oli 65 vuotta täyttäneitä noin 20 % ja ennusteen mukaan vuonna 2030 heitä olisi noin 26 % koko väestöstä. Myös iäkkäämmän ikäryhmän eli 75–85 vuotta täyttäneiden osuus kasvaa. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2020: 12.) Eliniän kasvaessa, myös muistisairauksien määrä kasvaa. Muistisairaudet itsessään eivät kuitenkaan ole lisääntyneet, vaan eliniän kasvu ja sairauksien diagnosoinnin parantuminen on nostanut lukua. Tämä muistisairauksien määrän kasvu tuo omat haasteensa ikäihmisten hoidon kehittämiseen. (Remes 2018.) Terveydenhuollossa automaatio ja robotiikka on jaettu erilaisiin kokonaisuuksiin, joita ovat esimerkiksi potilaiden omahoitoon liittyvä automatiikka, lääketieteen robotiikka ja hoitotyöntekijöiden työtä tukevaan robotiikkaan. Hoitotyöntekijöiden työpanosta pyritään kohdentamaan niihin tehtäviin, joissa tarvitaan hoitajan ammattitaitoa sekä henkilökohtaista olemista ihmisenä ihmiselle. (Kangasniemi 2016: 40–42). Näin ollen muissa työtehtävissä voidaan ottaa avuksi työtä tukevaa robotiikkaa. Digitalisaation käytön lisääntyessä hoitotyössä, on syytä pohtia miksi ja mihin tarkoitukseen teknologiaa käytetään, ja osataanko sen käyttöä arvioida, mutta myös millainen teknologinen osaaminen hoitotyön ammattilaisilla on. (Moisanen & Lintula 2020: 69). Digitalisaation teknisen osaamisen merkitys hoitotyössä korostuu, jotta pystytään tarjoamaan palveluita tehokkaasti, laadukkaasti ja turvallisesti. Robotiikka hoitotyössä Hoitotyöntekijöille tehdyissä tutkimuksissa on selvitetty, miten he suhtautuvat robotiikkaan. Pääsääntöisesti niihin suhtaudutaan myönteisesti, mutta niihin liittyy myös pelkoja. (Kangasniemi 2016: 40–42; Kyrki 2015: 3). Tutkimuksissa osoitettiin, että hoitajat kokevat yleisesti pelkoa teknologiaa kohtaan. He kokevat, että hoidettavan yksityisyys häviää, robotit tekevät puolesta tai ne eivät tunnista sairauksien oireita. Pelätään myös töiden lisääntymistä. Toisaalta pelättiin myös sitä, että robotit vievät kaiken työn, tulee massatyöttömyyttä. Tämä pelko on kuitenkin tutkimusten mukaan turha. (Kauhanen 2016: 10.) Hoitohenkilökunnan asenteilla katsotaan olevan suuri merkitys digitalisaatiota ja robotiikkaa kohtaan liittyvässä kehittämisessä. Asenteilla on joko estävä tai edistävä vaikutus. Tähän vaikuttaa muun muassa henkilökohtainen arvomaailma sekä periaatteet, jotka ohjaavat ammattietiikkaa. Hyväksyttävinä robottien käyttötapoina katsottiin fyysisesti raskaissa työtehtävissä avustaminen. Hyväksyminen oli positiivisempaa myös, jos oli jo aikaisempaa kokemusta roboteista. Roboteilla ei kuitenkaan katsottu voivan korvata hoitajan ja hoidettavan vuorovaikutustilanteita. (Moisanen 2020: 73.) Hoiva-alalla puhutaan kutsumuksesta, joka ohjaa henkilöitä hakeutumaan alalle. Ihmisläheisyys, auttamisenhalu ja empatia ohjaavat kutsumukselliseen hoivatyöhön, ja tämän kutsumuksen katsotaan osittain katoavan robotiikan myötä. Henkilöt, jotka näkevät robotiikan myönteisenä asiana hoivatyössä ja sen kehittymisessä, kokevat kutsumuksen uudella tavalla. Heille robotiikka tarjoaa uusia malleja toteuttaa työtään ja kehittää ammatti-identiteettiään. (Turja 2020: 167–168.) Työkaverina robotti Entäpä sitten se robotti työkaverina, ollaanko siihen valmiita? Tutkimusten mukaan valmiita ollaan, tietyin edellytyksin. Tarvitaan kuitenkin erilaisia kokeiluja, joissa ensin testaajina ovat innokkaimmat kokeilijat. Seuraavissa vaiheissa kokeiluja jalkautetaan niille, jotka ehkä vasta pohtivat mahdollisia hyötyjä, ja tästä kokeilua jatketaan taas eteenpäin heille, jotka suhtautuvat asiaan kriittisemmin. On helpompaa ottaa digitalisaatiota ja robotiikkaa käyttöön, kun on ensin testattu ja niistä saatu tieto avoimesti kerrottu uusille käyttäjille. Jotta robotit halutaan ottaa käyttöön, niiden on oltava helppokäyttöisiä ja niiden on oltava hyödyllisiä oman työn kannalta. (Kyrki ym. 2015: 7.) Kirjoitus pohjautuu kirjoittajan Vanhustyön YAMK-opintojen opinnäytetyöhön, jonka aiheena oli Digitalisaatio ikääntyneiden hoivapalveluissa – Henkilöstön ja johtamisen näkökulma. Kirjoittaja: Päivi Isokoski-Salonen, Vanhustyön YAMK, Metropolian Ammattikorkeakoulu Lähteet: Valtioneuvosto 2016. Valtioneuvoston periaatepäätös älykkäästä robotiikasta ja automatisaatiosta 2016. Valtioneuvoston_paatos_robotiikasta0900908f804c90b7.pdf. Viitattu 1.10.2020. European Union, 2019. ASSESSING THE IMPACT OF DIGITAL TRANSFORMATION OF HEALTH SERVICES Report of the Expert Panel on effective ways of investing in Health (EXPH). Luxembourg: Publications Office of the European Union. Viitattu 1.2.2021 Kangasniemi, Mari, Pietilä, Anna-Maija, Häggman-Laitila, Arja 2016. Automatiikka ja robotiikka hoitotyöntekijöiden työn muutoksessa. Tutkiva hoitotyö. Hoitotieteellinen aikakauslehti 2/2016. Kauhanen, Antti 2016. Teoksessa: Andersson, Cristina, Haavisto, Ilkka, Kangasniemi, Mari, Kauhanen, Antti, Tikka, Taneli, Tähtinen Lauri, Törmänen, Antti. Robotit töihin, koneet tulivat – mitä tapahtuu työpaikoilla? EVA Raportti 2/2016. Helsinki. 2016. Kyrki, Ville, Coco, Kirsi, Hennala, Lea, Laitinen, Arto, Lehto, Paula, Melkas, Helinä, Niemelä, Marketta, Pekkarinen, Satu 2015. Robotit ja hyvinvointipalvelujen tulevaisuus. ROSE-konsortio. Strateginen tutkimus. Tilannekuvaraportti 2015. Suomen Akatemia. Moisanen, Kirsi, Lintula, Leila 2020. Teoksessa, Laanterä, Sari, Sauders, Hannele (toim.), Sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten geneerinen osaaminen. Kirjallisuuskatsaus. Viitattu 16.8.2021. Remes, Anne 2018. Muistipotilaan laadukas hoito tulevaisuudessa – mahdoton haaste yhteiskunnalle? Lääketieteellinen aikakauskirja Duodecim 2018; 134 (24): 2507–8. Sosiaali- ja terveysministeriö ja Kuntaliitto 2020. Laatusuositus 2020-2023.Viitattu 10.10.2020. Turja, Tuuli 2020. Teoksessa Särkikoski, Tuomo, Turja, Tuuli, Parviainen, Jaana (toim.), 2020. Robotin hoiviin? Yhteiskuntatieteen ja filosofian näkökulmia palvelurobotiikkaan. Tampere: Vastapaino.
Etsivällä vanhustyöllä toimijuuden vahvistumista
Etsivällä vanhustyöllä toimijuuden vahvistumista
Ikäihmisten määrän kasvu ja yhteiskunnan tahtotila tukea ikäihmisten kotona asumista haastavat kehittämään vanhuspalvelujen toimintatapoja ja sisältöjä. Vantaalla lähdettiin ehkäisemään ikäihmisten syrjäytymistä etsivän vanhustyön projektilla. Toiminnalla oli toimijuutta vahvistavia vaikutuksia, jotka tukivat ikäihmisten kotona asumista. Projektin asiakkaiden ja työntekijöiden kokemusten kautta loimme suositukset toiminnan kehittämiseen. Ikäihmisten joukko monimuotoistuu samalla kun yhteiskunnan rakenteita uudistetaan. Ennakoivan ja ennalta ehkäisevän työskentelyn tärkeys ja merkittävyys korostuvat. Vantaan ikääntyneen väestön hyvinvointisuunnitelmassa 2018–2022 nostetaan tavoitteeksi ehkäistä ikääntyneiden syrjäytymistä mm. etsivän vanhustyön keinoin. Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2020–2023 suosittelee kuntien etsivän työn lisäämistä, jotta toimintakyvyltään heikoimmat ikäihmiset ja tunnistetut riskiryhmään kuuluvat henkilöt löydetään ja heitä tuetaan tarpeen mukaisesti. Myös kansallisen ikäohjelman tavoitteena on, että iäkkäiden toimintakykyisten elinvuosien määrä kasvaa ja riskiväestön tunnistamiseen ja ennalta ehkäiseviin toimiin panostetaan. Etsivän vanhustyön projekti Vantaalla Vantaan etsivän vanhustyön projekti alkoi huhtikuussa 2020 ja jatkuu vuoden 2021 loppuun. Etsivän vanhustyön projektin tavoitteena on etsiä apua tarvitsevia ikäihmisiä ja löytää ratkaisuja hankalaan tilanteeseen yhdessä asiakkaan kanssa toimijuuden vahvistamiseksi ja mielekkään kotona asumisen mahdollistamiseksi. Toimijuus on ihmisen käytössä olevaa toimintakykyä, joka näkyy yksilön osaamisena, voimisena, kykenemisenä, täytymisenä, haluamisena ja tuntemisena (Jyrkämä 2013: 422–424). Projektin yksilötyö perustuu Diakonissalaitoksen malliin ja rakentuu yksilöllisistä kotikäynneistä. Jakson pituus on enintään kuusi kuukautta. Toiminta on ikäihmisen rinnalla kulkemista. Etsivä vanhustyö perustuu kumppanuuteen asiakkaan ja työntekijän välillä. Etsivän vanhustyön vaikutukset Etsivällä vanhustyöllä oli vaikutusta ikäihmisen toimijuuden vahvistumiseen. Projektin asiakkaat kokivat heidän toimijuuttansa vahvistaneen: henkisen tuen lisääntyminen itsenäisyyden lisääntyminen elämän merkityksellisyyden lisääntyminen Henkisen tuen kokemus syntyi arvostuksen, luottamuksellisuuden ja mielenvirkeyden kokemuksesta sekä onnellisuuden ja tyytyväisyyden tunteen lisääntymisestä. Itsenäisyyden lisääntyminen koostui pystyvyyden ja motivaation lisääntymisen kokemuksesta ja haluamisen kokemuksen lisääntymisestä. Elämän merkityksellisyyden lisääntyminen näkyi asiakkaiden elämänhalun, tulevaisuuden uskon ja toivon vahvistumisen kokemuksena sekä tavoitteellisuuden kokemuksen lisääntymisenä. Etsivän vanhustyön vaikuttavat keinot Kokemuksia etsivän vanhustyön keinoista kartoitettiin projektin asiakkailta teemahaastatteluilla ja projektin työntekijöiltä työpajatyöskentelyllä. Alla vasemmalla asiakkaiden ja oikealla työntekijöiden kokemuksia etsivän vanhustyön keinoista asiakkaan toimijuuden tukemiseen. Projektin työntekijöiden kautta saimme myös niiden asiakkaiden äänen kuuluviin, jotka eivät osallistuneet haastatteluun. Suositukset etsivän vanhustyön kehittämiseen Kehittämistyössämme keräsimme etsivän vanhustyön asiakkailta ja työntekijöiltä kokemuksia, jonka pohjalta loimme suositukset etsivän vanhustyön kehittämiseksi Vantaalla. Etsivää vanhustyötä suositellaan vakinaistettavaksi osaksi kunnan ennalta ehkäisevää palveluvalikkoa. Verkostotyötä suositellaan tiivistettäväksi tukea tarvitsevien ikäihmisten löytämiseksi ja monialaisten ratkaisujen mahdollistamiseksi. Etsivän vanhustyön työparityöskentelyä esitetään vahvistettavaksi ammattilaisten asiakaslähtöisen reflektoinnin ja itseohjautuvuuden lisäämiseksi. Suositukset sisältävät myös ikäihmisten yksilöllisyyden varmistamisen, jotta etsivän vanhustyön jakson sisältö ja kesto määräytyy ikäihmisen tarpeiden mukaisesti. Etsivä vanhustyö on ajankohtainen ja tulevaisuuden vanhustyön tarpeiden mukainen palvelu. Eettisesti ja yhteiskunnallisesti kestävien palvelujen kehittämistyössä on tärkeä kuulla sekä asiakkaita että ammattilaisia heidän kokemuksistaan palvelujen oikeasta kohdentumisesta syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Kirjoitus pohjautuu vanhustyön YAMK-opintojen tutkimukselliseen kehittämistyöhön Etsivällä vanhustyöllä syrjäytymistä vastaan. Keskiössä ikäihmisen toimijuus. Kirjoittajat Susanne Laine, fysioterapeutti (YAMK), joulukuussa 2021 valmistunut vanhustyö (YAMK)- opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu. Sari Juvanen, terveydenhoitaja (YAMK), joulukuussa 2021 valmistunut vanhustyö (YAMK)- opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu. Lähteet Diakonissalaitos 2020. Etsivän vanhustyön toimintamalli vaikuttavaan verkostotyöhön. Työryhmä: Aalto, Satu & Mäkelä, Anna & Pohjalainen, Sini & Roti, Johanna & Sutinen, Heli (Diakonissalaitos) & Kvist, Elina (Espoon kaupunki) & Paananen, Virpi (Helsingin kaupunki) & Levänen, Reetta (Tampereen kaupunki). Julkaisuksi koonnut Sutinen, Heli. Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö sr 2020. Viitattu 18.11.2021. Jyrkämä, Jyrki 2013. Vanheneminen, arkitilanteet ja toimijuus. Teoksessa Hekkinen, Eino & Jyrkämä, Jyrki & Rantanen, Taina (toim.). Gerontologia. Kustannus Oy Duodecim. 421–425. Kansallinen ikäohjelma vuoteen 2030. Tavoitteena ikäkyvykäs Suomi. Sosiaali- ja ter-veysministeriön julkaisuja 2020:31. Viitattu 18.11.2021. Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2020–2023. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2020:29. Helsinki 2020. Viitattu 18.11.2020. Vantaan ikääntyneen väestön hyvinvointisuunnitelma 2018–2022. Osa Vantaan hyvin-vointiohjelmaa 2018–2022. Viitattu 18.11.2021.
Työhyvinvoinnistako ratkaisu kotihoidon hoitajapulaan?
Maassamme vallitsevaan hoitajapulaan tulee reagoida nopeasti. Keinoja, joilla saadaan lisättyä arvokkaan hoitohenkilökunnan pitovoimaa hoitotyöhön, tulee löytyä pian. Riittäviä palkankorotuksia kun on turha edes toivoa. Suurin osa ikääntyneistä henkilöistä asuu ja tahtoo asua kotona (Sosiaali ja terveysministeriö 2020: 37). Suomen vanhuspolitiikan tavoitteena on myös edistää ja mahdollistaa ikääntyvän väestön kotona selviytyminen, kotiin järjestettävän kotihoidon ja tukipalveluiden avulla (Sosiaali- ja terveysministeriö ja Suomen Kuntaliitto 2020; Tilastoraportti 27/2021). Vanhuspalveluiden asiakkaista suurin osa onkin kotihoidon asiakkaita (Kehusmaa & Alastalo & Hammar & Luoma 2018). Kotihoidon palveluita tarvitsevat eniten ikääntynyt väestö (>75-vuotiaat), mistä suurimman asiakasryhmän muodostavat 85–94-vuotiaat (Tilastoraportti 27/2021). Hoitajapula vallitsee Lähi- ja sairaanhoitajien määrä on kuitenkin pienentynyt kotihoidossa (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2021). Vanhuspalveluiden tuottajat kohtaavat maanlaajuisia ongelmia hoitohenkilökunnan saatavuudessa (Alastalo & Kehusmaa 2021). Hoitajapulan kanssa taistelee myös muu maailma (Intepeler ym. 2019; Rodríguez-Fernández & Herrera & de las Heras-Rosas 2021; Siew & Chitpakdee & Chontawan 2011). Houkuttelematon palkkausjärjestelmä ja riittämätön palkka luovat paljon tyytymättömyyttä ainakin suomalaisten sairaanhoitajien keskuuteen (Hahtela & Karhe 2021). Palkkauksen parantamiseen riittävälle tasolle ei kuitenkaan näytä koskaan riittävän varoja yhteiskunnaltamme. Meidän tuleekin siis miettiä, millä muilla tavoin hoitohenkilökuntaa pystytään sitouttamaan kotihoidon palveluiden pariin. Arvostetaan työntekijöitämme Gerontologinen hoitotyö vaatii monipuolista osaamista. Organisaatioiden johtajien ja esihenkilöiden tuleekin pitää huolta kallisarvoisista työntekijöistään. Vanhustyön työntekijöillä on käytettävänään paljon potentiaalia laajan ammattitaitonsa, käyttökokemusten ja erilaisten näkemystensä vuoksi sekä työn että uusien toimintatapojen kehittämisessä (Bordi 2019: 35). Pidemmän työkokemuksen omaavat hoitajat ovat myös suuri resurssi organisaatiolle, mikä on hyvä huomioida ja sitä tulisi hyödyntää enemmän. Kertynyt ammattitaito mahdollistaa laadukkaan ja tehokkaan hoitotyön suorittamisen ja voi kasvattaa näin myös organisaation tuloksellisuutta. (Siew ym. 2011.) Kokeneita hoitajia tarvitaan sekä uusien hoitajien mentorointiin että antamaan tukea työyhteisölleen (Hahtela & Karhe 2021). Työhyvinvoinnista huolehtiminen Tutkimukset ovat osoittaneet, että työhyvinvointia lisäämällä voimme edistää myös hoitajien organisaatioon ja työhön sitoutumista (Intepeler ym. 2019; Rodríquez-Fernández ym. 2021). Saisimmeko siis panostamalla ja kehittämällä kotihoidon työntekijöiden työhyvinvointia aidosti, houkuteltua sinne myös enemmän työntekijöitä? Työnantaja reagoisi silloin saatujen tyytyväisyyskyselyiden tuloksiin konkreettisilla toimenpiteillä ja työntekijöitään kuunnellen. Työhyvinvoinnin kehittäminen olisi tavoitteellista ja vuotuisen työhyvinvointia edistävän päivän lisäksi, sen säännöllistä kehittämistä tehtäisiin yhdessä henkilökunnan kanssa. Työntekijän olisi mahdollisuus edistää omaa ammattitaitoaan ja suorittaa korkeatasoista ja laadukasta hoitotyötä. Ammatillisen kehittymisen myötä, työntekijälle olisi tarjolla väyliä edetä urallaan ja saada siitä mahdollisesti pientä korvaustakin. Työyhteisön väliseen vuorovaikutukseen ja ilmapiiriin panostettaisiin ja työyhteisö koettaisiin positiivisena sekä kannustavana. Toimivampia toimintatapoja kehitettäisiin yhteistyössä asiakkaiden ja työntekijöiden kanssa moniammatillisessa tiimissä. Turhaa stressiä ei aiheuttaisi resurssien vähyys suhteessa työn kuormittavuuteen ja määrään. Omaan työhön ja sen suorittamiseen voisi vaikuttaa. Työpaikan ulkopuolinen elämä ei rajoittuisi vain yhden viikkotoiveen varaan ja myös työnantajan puolelta löytyisi tarvittaessa joustoa. Työntekijää osallistava ja aidosti välittävä esihenkilö toimisi työyhteisönsä tukena ja motivoijana. Kaiken tämän toiminnan tavoitteena olisi, että työntekijä voisi hyvin ja viihtyisi työympäristössään. Minä ainakin haluaisin työskennellä tällaisessa työpaikassa ja uskon etten olisi ainoa. Korkeatasoinen hoidon laatu, asiantuntijuuden kehittäminen, työyhteisön toimivuus ja toimivat käytännöt, työn palkitsevuus, oikeudenmukainen, osallistava johtaminen sekä työn ja yksityiselämän yhteensovittaminen, on esitetty kuuluvan sairaanhoitajien työhyvinvointiin vaikuttaviksi osa-alueiksi (Hyvän työpaikan kriteerit 2013) ja ovat pääasiassa linjassa myös lähihoitajaliiton työhyvinvointiin kuuluvien asioiden kanssa, tärkeänä lisäyksenä lähihoitajaliiton esille nostama, turvallinen työympäristö (Super). Lopuksi Johtamisen kehittäminen ja työhyvinvoinnista huolehtiminen ovat avainasemassa taistelussa hoitohenkilökunnan resurssiongelmia vastaan. Vanhustyön asiantuntijoiden, kehittäjien ja esihenkilöiden tulisikin ottaa haaste vastaan ja luoda entistä vetovoimaisempia ja pitovoimaltaan lujempia työpaikkoja sen arvokkaalle henkilöstölleen. Tällä tavoin voimme myös jatkossa tarjota ikääntyneelle väestöllemme heidän ansaitsemiaan laadukkaita ja ammattitaitoisia kotihoidon palveluita. Kirjoittaja Krista Ropa, sairaanhoitaja (AMK) ja vanhustyö YAMK-opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet Alastalo, Hanna & Kehusmaa, Sari 2021. Vanhuspalvelujen tila toukokuussa 2021. Verkkojulkaisu julkaistu 3.9.2021 Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 27.10.2021. Bordi, Laura 2019. Hyvinvointi digitalisoituvassa vanhustyössä. Tampereen yliopisto, johtamisen ja talouden tiedekunta. Työhyvinvoinnin tutkimusryhmä. Tampere: Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ja Tampereen yliopisto. Hahtela, Nina & Karhe, Liisa 2021. Sairaanhoitajien työolobarometri 2020. Sairaanhoitajaliiton selvitys sosiaali- ja terveysalan vetovoimaisuudesta ja työhyvinvoinnista. Sairaanhoitajaliiton julkaisu 11.1.2021. Viitattu 23.10.2021. Hyvän työpaikan kriteerit 2013. Vetovoimaa ja työhyvinvointia terveydenhuoltoon! Sairaanhoitajaliitto. Viitattu 23.10.2021. Intepeler, Seyda & Esrefgil, Gülay & Yilmazmis, Fatma & Bengu, Nergiz & Dinc, Nuray & Ileri, Serap & Ataman, Zerrin & Dirik, Hasan 2019. Role of job satisfaction and work environment on the organizational commitment of nurses: a cross-sectional study. Contemporary Nurse 55 (4-5). 380-390. Viitattu 10.10.2021. Kehusmaa Sari & Alastalo Hanna & Hammar Teija & Luoma Minna-Liisa 2018. Kolmasosa vanhuspalvelujen henkilöstöstä työskentelee kotihoidossa – asiakkaista kotihoidossa on yli puolet. Tutkimuksesta tiiviisti 39, marraskuu 2018. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 20.10.2021. Rodríguez-Fernández, Mercedes & Herrera, Juan & de las Heras-Rosas, Carlos 2021. Model of Organizational Commitment Applied to Health Management Systems. International Journal of Environmental Research and Public Health 18 (4496). Viitattu 13.10.2021. Siew, PL & Chitpakdee, B & Chontawan, R 2011. Factors Predicting Organizational Commitment among Nurses in State Hospitals, Malaysia. The International Medical Journal Malaysia 10 (2). 21–28. Sosiaali- ja terveysministeriö, STM 2020. Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaa-miseksi ja palvelujen parantamiseksi 2020–2023. Tavoitteena ikäystävällinen Suomi. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 29. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. Sosiaali- ja terveysministeriö ja Suomen Kuntaliitto 2020. Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2020–2023. Tavoitteena ikäystävällinen Suomi. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 29. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. Super. Työhyvinvointi. Verkkojulkaisu. Viitattu 27.10.2021. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2021. Vanhuspalvelujen tila toukokuussa 2021: Ympärivuorokautisen hoidon, kotihoidon ja tavallisen palveluasumisen asiakkaat ja henkilöstö. Verkkojulkaisu 3.9.2021. Viitattu 27.10.2021. Tilastoraportti 27/2021. Kotihoito 2020. Yli puolella säännöllisen kotihoidon asiakkaista palvelujen käyttö on päivittäistä. Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen julkaisuja 27. Päivitetty 6.9.2021. Viitattu 27.10.2021>
Muistisairaankin mielipiteellä on väliä – mutta miten sitä mitataan?
“Tässä olisi tämä asiakastyytyväisyyskysely”, hoitaja sanoo ja lätkäisee A4-kokoisen paperin hoivakotiasukkaan pöydälle. Asukkaalla itsellään ei ole mitään käsitystä siitä, mitä asialla tarkoitetaan, mutta onneksi paikalla oleva omainen näppärästi täyttää sen. Omainen täyttää asiakastyytyväisyyskyselylomaketta äidin seikkaillessa ympäriinsä. Noh, hoito on ihan ok, mutta äidin pitäisi ainakin päästä enemmän ulos ja niin, pitäisi virikkeitäkin olla enemmän. Tosin äiti inhoaa ulos lähtemistä nykyään, muistisairaana, vaikka ennen liikkui aktiivisesti, eikä viriketoiminta kiinnosta häntä, mutta sitähän ei tytär iltaisin kerran viikossa vieraillessaan tiedä. Niinpä, kenen tyytyväisyyttä tässä mitattiinkaan? Itsemääräämisoikeus on jokaisen ihmisen, myös vanhuksen, perusoikeus. Se on kirjattuna vuoden 2012 vanhuspalvelulakiin. Samaisessa laissa sanotaan, että sen tehtävä on “parantaa ikääntyneen väestön mahdollisuutta osallistua elinoloihinsa vaikuttavien päätösten valmisteluun ja tarvitsemiensa palvelujen kehittämiseen kunnassa”. Tämä tarkoittaa myös asiakastyytyväisyyden mittaamista ja keräämistä, jotta palveluja voidaan kehittää asiakaslähtöisesti ja oikeaan suuntaan. Miten se tapahtuu luotettavasti ja yhtenäisesti muistisairaitten vanhusten kohdalla ympärivuorokautisessa hoivakodissa, onkin sitten jo toinen asia. Eettisiä ongelmia Muistisairauksista kärsivien ihmisten tutkimuksiin ja kyselyihin osallistaminen on eettisesti hankala kysymys. Voidaanko sellaiselta ihmiseltä kerätä tietoa, joka ei välttämättä edes ymmärrä, mihin hän osallistuu? Ovatko tulokset luotettavia, jos tiedonkeruuta toteutetaan vain sellaisille asukkaille, joiden muistisairaus on vain lievää tai jätetään toteuttamatta kokonaan yksikössä, jossa on todettu laatupoikkeamia? Saavatko omaiset tai hoitajat auttaa kyselyn täyttämisessä, ja miten se voitaisiin toteuttaa niin, että vastauksissa kuuluu nimenomaan asukkaan ääni? Voi nimittäin olla, että muistisairaan ikäihmisen käsitys hänelle itselleen laadukkaasta ja hyvästä hoidosta on eri kuin hänen omaisensa, tai että hoitajan kirjaamat vastaukset kaunistelisivat kokemuksia hoivan laadusta. Toisinaan saatetaan jättää tekemättä asiakastyytyväisyyskysely kokonaan yksiköissä, joissa on todettu laatupoikkeamia. Uusi malli kehitteillä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kehittää parhaillaan mallia, jossa asiakastyytyväisyyden mittaamisesta tehtäisiin kansallisesti yhdenmukaista ja säännöllisesti tapahtuvaa toimintaa, jossa myös tiedonkeruun toteutusmallit olisivat kaikissa yksiköissä samat. Osassa kunnista ja kaupungeista ollaan jo pidemmällä sekä asiakastyytyväisyyden yhtenäisessä keräämisessä ja julkaisemisessa kuin yleisemminkin hoivakoteihin liittyvän tiedon keräämisessä yhden palvelun alle, esimerkkinä vaikkapa Länsi-Uudenmaan hoivakotiportaali. Kun uusi maakuntahallinto ja siihen liittyvät hyvinvointialueet aloittavat toimintansa vuoden 2023 alussa, on luultavaa, että tarve ja tahtotila kehittää ja käyttää yhtenäisiä, standardoituja toimintatapoja kasvaa entisestään. Tähän mittavaan tehtävään tulee aloittaa varautuminen jo hyvissä ajoin, jotta lain määrittämä velvollisuus antaa ikäihmisille, myös muistisairaille, aito mahdollisuus vaikuttaa omiin palveluihinsa toteutuisi. Kirjoittaja: Annariikka Rantala, vanhustyö (YAMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet: Vanhuspalvelulaki 980/2012 Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn… 980/2012 - Ajantasainen lainsäädäntö - FINLEX ® Länsi-Uudenmaan hoivakotiportaali Länsi-Uudenmaan hoivakodit (lu-palvelut.fi) Suvi Leppäaho, Sini Siltanen & Sari Kehusmaa 2021: Kohti kansallista vanhuspalvelujen asiakastyytyväisyyskyselyä – tiedonkeruun toteutusmallit vertailussa. Työpaperi 18/2021. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Kohti kansallista vanhuspalvelujen asiakastyytyväisyyskyselyä – tiedonkeruun toteutusmallit vertailussa (julkari.fi)
Diabetesosaaminen kotihoidossa
Diabetes on yksi yleisimmistä pitkäaikaishoitoa vaativista sairauksista kotihoidon asiakkaalla. Diabetes on sairaus, joka koskettaa kokonaisvaltaisesti ikäihmistä. Hoitajien diabetesosaaminen tulee kiinnittää huomiota. Diabetesosaamista tarvitaan kotihoidossa. Liian harvalla hoitajalla on diabetesosaamista (Helin 2013). Opiskelu ja osaaminen on elinikäinen prosessi. Geriatrinen hoito on vaativa erikoisala. Ohjaus ja neuvonta edellyttää vahvaa ammatillisuutta. Diabetesosaamisen kehittämisessä keskeisimpiä osaamisalueita ovat: Riskiryhmään kuuluvien tunnistaminen Yleistieto, 2 tyypin diabeteksen tavoitteet ja hoidon periaatteet Ohjausmenetelmät Verensokerin tuloksen arviointi Insuliinihoidon kulmakivet Lääkehoidon seuranta Ravitsemuksen merkitys Jalkaterveyden arviointi Komplikaatiot, lisäsairaudet Liikunnan merkityksen ymmärtäminen Yleistieto, 1 tyypin diabeteksen tavoitteet ja hoidon periaatteet Hiilihydraattien laskeminen (Tarhonen 2013, Koskinen 2017, Sorvari 2013, Huttunen 2017, Helin 2013, Karttunen 2019.) Edellä mainitut osaamisalueet kotihoidossa kuvastaa diabetesosaamisen laajuutta. Kun lähdetään syvällisemmin tarkastelemaan sairautta, ymmärrys diabeteksen vaikuttavuuteen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin kasvaa. Tutkimukset antavat hyvän käsityksen diabeteksen ydintietojen osaamisalueista, joiden hallinta luo laadukkaan pohjan diabeteshoitotyölle. Ikääntyneet ja vanhukset ansaitsevat hyvää hoitoa Ikääntyneet ja vanhukset tarvitsevat hyvää hoitoa hyvinvoinnin, terveyden ja toimintakyvyn ylläpitämiseksi. Sosiaali- ja terveysministeriön Kansallinen ikäohjelma vuoteen 2030 mukaan vaikutustavoitteena on suunnata ennaltaehkäiseviä ja toimintakykyä parantavia toimia erityisesti iäkkäälle väestölle. (HS 8.11.2021). Hyvä hoito johdattelee ikäihmiset ja vanhukset hyvään elämään. Diabeteksen hoidon suorien kustannusten osuus Suomen terveydenhuollon kokonaismenoista on 15 % ja vähintään kaksi kolmannesta niistä koituu vältettävissä olevien, elämänlaatuun merkittävästi vaikuttavien komplikaatioiden hoidosta (Tyypin 2 diabetes 2020). Terveyden edistäminen on yksi tärkeimmistä asioista yhteiskunnankin kannalta. Sairaanhoitajan tehtävänä on tunnistaa ja ehkäistä riskitekijöitä moniammatillisuutta hyödyntäen (Huttunen 2017). Diabeetikon hoidon ongelmia auttaa yksilöllisesti laadittu hoitosuunnitelma. Hoitohenkilökunnan koulutus ja avoin vuorovaikutus moniammatillisesti, jossa mukaan otetaan myös omaiset. (Helin 2017). Sosiaali- ja terveysministeriön täydennyskoulutussuosituksessa suositellaan täydennyskoulutuksen pohjautumista osaamistarpeiden määrittelyprosessiin, jossa hyödynnetään osaamiskartoitusta (Sosiaali- ja terveysministeriö 2004:32). Mitä hoidon tavoite tarkoittaa ikääntyvällä? Diabetes saattaa aiheuttaa äkillisiä ja pitkäaikaisia komplikaatioita. Hoidon tavoitteena on välttää komplikaatiot ja luoda mahdollisuudet tavalliseen elämään. Elämänlaatu kohenee, kun hoitotasapaino on kunnossa. (Käypä hoito -suositus 2020). Iäkkäiden tavoitteet diabeteksessä ovat samansuuntaiset kuin muillakin. Tavoitteita asetettaessa otetaan huomioon iän lisäksi terveydentila, toimintakyky, elämäntilanne, omat toivomukset ja odotettavissa oleva elinikä. Hyväkuntoisilla iäkkäillä siis saattaa olla samat tavoitteet kuin nuoremmillakin. Ikä ei ole ensisijainen tekijä määriteltäessä tavoitteita. (Kuisma & Reini 2008.) Esihenkilöiden ja koko organisaatioiden myönteinen suhtautuminen ja mahdollistaminen koulutuksiin luo kiinnostuksen kehittää omaa osaamista sekä antaa mahdollisuuden elinikäiselle oppimiselle hyvän motivaation. Tulevaisuudessa kotihoito on uusien haasteiden edessä, kun 1 tyypin diabeetikoita hoidetaan kotihoidossa. Koulutus ja kouluttautuminen kannattaa aina. Kirjoittanut Minna Sormunen, sairaanhoitaja opiskelija vanhustyö (ylempi AMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet Tyypin 2 diabetes. Käypä hoito -suositus 2020. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecim, Suomen Sisätautilääkärien Yhdistyksen ja Diabetesliiton asettama työryhmä. Viitattu 15.11.2021 Helin, Ulla 2013. Erityinen diabetes, pitkäaikaishoidossa olevien vanhusten diabeteksen hoidon ongelmia. Diabetes ja lääkäri 42. 7-13. Viitattu 3.11.2021. Huttunen, Annu 2017. Kotihoidossa työskentelevien ikääntyvien sairaanhoitajien osaamisen kehittäminen. Pro gradu -tutkielma. Itä-Suomen yliopisto, terveystieteiden tiedekunta, hoitotieteen laitos, hoitotiede. Viitattu 28.10.2021. Kangasmäki, Elina 2021. Ikääntyneiden terveyttä tulisi seurata säännöllisesti. Helsingin Sanomat 8.11.2021. Karttunen, Markus 2019. Lääkehoidon turvallinen toteuttaminen ikääntyneiden pitkäaikaishoidossa hoitohenkilöstön arvioimana. Väitöskirja. Oulun yliopisto, lääketieteellinen tiedekunta. Viitattu 3.11.2021. Koskinen, Anna-Maija 2007. Hoitohenkilöstön osaaminen diabeteksen ehkäisyssä ja hoidossa: perusterveydenhuollon hoitotyöntekijöille suunnatun koulutuksen arviointi. Pro gradu -tutkielma. Kuopion yliopisto, hoitotieteen laitos. Kuisma, Vesa & Reini, Leena 2008. Iäkkään diabeetikon hoidonohjaus. Teoksessa Rintala Tuula-Maria, Kotisaari Sirpa, Olli Seija, Simonen Ritva (toim.) Diabeetikon hoidonohjaus. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Tammi. Sosiaali- ja terveysministeriö. 2004. Terveydenhuollon täydennyskoulutussuositus. Sosiaali- ja terveysministeriön oppaita 2004:3. Viitattu 27.10.2021. Sorvari, Lea 2013. Lähi- ja perushoitajien diabeteshoitotyön osaaminen kotihoidossa. Pro gradu -tutkielma. Turun yliopisto, hoitotiede. Tarhonen, Tuula 2013. Gerontologinen osaaminen hoitotyössä. Pro Gradu -tutkielma. Itä-suomen yliopisto, Terveystieteiden tiedekunta, Hoitotieteen laitos. Viitattu 26.10.2021.
Toimituskunta toimittaa Geroblogin sisällöt ennen niiden julkaisua. Geroblogin toimituskunta on aloittanut työnsä 4.4.2018.
Tuula Mikkola päätoimittaja
VTT, yliopettaja
tuula.mikkola@metropolia.fi
puh. 040 057 8279
Hilla Niemi
koulutussuunnittelija
hilla.niemi@metropolia.fi
puh. 050 567 8049
Marianne Roivas
FT, suomen kielen ja viestinnän lehtori
marianne.roivas@metropolia.fi
puh. 040 714 5153
asiakaslähtöisyys digitalisaatio esteettömyys hoitotyö hoivakoti HyMy-kylä hyvinvointi Hyvissä Handuissa Himassa ikäihminen ikäihmiset ikäystävällisyys ikääntyminen ikääntyneet ikääntynyt itsemääräämisoikeus iäkkäät kehittäminen kodin tuntu kohtaaminen kotihoito kotona asuminen lempeä hoiva monialaisuus moniammatillinen yhteistyö moniammatillisuus monikulttuurisuus motivaatio muistisairaus musiikki omaishoito osallisuus palveluasuminen RAI-arviointi saavutettavuus toimintakyky turvallisuus työhyvinvointi vaikuttavuus vanhuspalvelut vanhustyö vapaaehtoistyö vuorovaikutus yhteiskehittäminen yksilöllisyys yksinäisyys