Vuosi: 2020
”Rakkaudest lajiin, ei rahan takii”
Sairaanhoitaja, terveydenhoitaja, lähihoitaja, perushoitaja, hoitaja. Millaisia mielleyhtymiä nämä ammatit herättävät? Suuri vastuu, paljon työtä, aliarvostettu, huonosti palkattu ammattiryhmä: hoitajat. Listasta kuitenkin puuttuu yksi hoitaja. Omaishoitaja. Muistisairas rouva X tulee intervallijaksolle hoivakotiin. Viikko menee tuttuja kaavoja noudattaen. Useita kertoja päivässä kerrataan, missä minä olen. Etsitään kadonnut rannekello. Autetaan peseytymään, pukeutumaan ja syömään. Kammataan hiukset, napitetaan villatakki. Ohjataan käytävältä yöllä wc:n kautta takaisin huoneeseen, jatka vain unia. Kolmessa vuorossa, noin kahdeksan tuntia kerrallaan. Ruoka tulee keittiöstä valmiina ja pyykit pakataan muovipussiin kotiin vietäväksi. Siistijä käy pyyhkimässä kaatuneen maidon lattialta. Jakson päättyessä omaishoitajana toimiva iäkäs puoliso tulee hakemaan rouvan kotiin. Hämmentynyt katse kirkastuu, käsi tarttuu käteen. Varmistetaan seuraavan intervallijakson ajankohta ja halataan lähtiäisiksi. Hei sitten, nähdään kuukauden kuluttua. Hoitaja huokaisee salaa. Viikot kotona menevät tuttuja kaavoja noudattaen. Omaishoitaja vastaa samoihin kysymyksiin lukemattomia kertoja. Etsii kadonneen rannekellon. Auttaa peseytymään, pukeutumaan ja syömään. Kampaa hiukset, napittaa villatakin. Tekee ruuan, pesee pyykit ja siivoaa lattialle kaatuneen maidon. Avaa välillä huojentuneena oven kotihoidon työntekijöille. Valvoo levottoman unta, ohjaa lypsylle lähtijän hellästi takaisin omaan vuoteeseen. Yhdessä päättymättömässä työvuorossa. 24 tuntia vuorokaudessa ja seitsemän päivää viikossa, pois lukien muutamat lakisääteiset vapaapäivät kuukaudessa. Tehokkaasti kustannettu Suomessa on yli miljoona jollain tavalla läheistään auttavaa henkilöä, pääasiallisia auttajia heistä on 350 000 ja sitovaan hoivaan osallistuu 60 000 henkilöä. Reilu 46 000 omaishoitajaa saa omaishoidontukea ympärivuorokautisesta työstään. (Omaishoitoliitto.) Omaishoito on kaikista ikäihmisten hoitomuodoista yhteiskunnalle edullisin. Keskimääräiset kuntien kustannukset vanhusten eri hoitomuodoissa jakaantuvat seuraavasti: omaishoito n. 13 000 €/vuosi/hlö kotihoito n. 26 000 €/vuosi/hlö tehostettu palveluasuminen n. 48 000 €/vuosi/hlö vanhainkoti tai muu laitoshoito n. 68 000 €/vuosi/hlö. (Halminen & Koivuranta & Mikkola 2019: 19–20; Lyly-Falk 2018; Rissanen 2018; STM 2014: 26.) Omaishoidontuen maksettava määrä vaihtelee kunnittain hoidettavan avuntarpeen ja hoitoisuuden mukaan. Viimeisten reilun kymmenen vuoden aikana tuen vähimmäismäärää on nostettu noin sadalla eurolla, mutta edelleen se on alle 400 euroa kuukaudessa. (STM 2017.) Ympärivuorokautisesta työstä ja sitoutumisesta. Arjen sankareita tarvitaan Omaishoitajuus palvelumuotona yleistyy ja omaishoitajien määrä kasvaa, yhä useampien asiakkaiden hoitoympäristö on tulevaisuudessa oma koti. Hallituksen Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa -kärkihankkeessa (I&O-kärkihanke) esitettiin visio vuodelle 2025. Tavoitteena oli luoda käytännön tasolla toimintamalleja, jotka tukisivat niin iäkkäiden omaishoidettavien asumista kotona mahdollisimman pitkään kuin myös hoitajia heidän jaksamisessaan. (I&O kärkihanke.) Toimintamallien pääperiaatteita olivat kaikille tasapuolinen palvelutarpeen arviointi ja palveluiden räätälöinti sekä yhtenäiset omaishoidontuen myöntämiskriteerit. Esille nostettiin myös omaishoitajien koulutuksen ja työnohjauksen tarve sekä heidän hyvinvoinnistaan ja terveydestään huolehtiminen. Myös omaishoitajien vapaiden joustava mahdollistaminen muun muassa perhehoitoa kehittämällä oli yksi hankkeen tavoitteista. (I&O kärkihanke.) Omaishoitajat tekevät arvokkaan työnsä rakkaudesta läheistään kohtaan, eivät rahan takia. Käden ojennus ja arvostuksen osoitus yhteiskunnan taholta ei kuitenkaan olisi haitaksi. Laaditut ja kirjatut tavoitteet ovat varmasti saavutettavissa. Omaishoitaja on oikea arjen sankari. Kirjoittaja: Paula Kyyrä, sairaanhoitaja (AMK), vanhustyö (ylempi AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Kuva: Paula Kyyrä Lähteet: Halminen, Olli & Koivuranta, Päivi & Mikkola, Teija 2019. Kuolemaa edeltävä sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen käyttö ja kustannukset. Ikääntyneen väestön palvelut: käyttö, kustannukset, vaikuttavuus ja rahoitus. Projektin julkaisu nro 10. http://shop.kuntaliitto.fi/product_details.php?p=3549 Helsinki: Suomen Kuntaliitto. Luettu 8.9.2019. Lyly-Falk, Auri 2018. Kuuden suurimman kaupungin vanhusten sosiaali- ja terveyspalvelujen ja kustannusten vertailu vuonna 2017. Kuusikko-työryhmän julkaisusarja 3/2018 https://www.hel.fi/hel2/tietokeskus/julkaisut/pdf/18_06_19_Vanhuspalvelujen_raportti_2017.pdf Luettu 8.9.2019 Sosiaali- ja terveysministeriö 2014. Kansallinen omaishoidon kehittämisohjelma. Työryhmän loppuraportti. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2014:2. Helsinki: STM Sosiaali- ja terveysministeriö 2017. Omaishoidon tuen hoitopalkkiot vuonna 2018 https://stm.fi/documents/1271139/3899844/Kuntainfo_5-2017_verkkoon.pdf/150c056a-abe9-4e68-acce-b0793c271bb7/Kuntainfo_5-2017_verkkoon.pdf Helsinki: 2017. Luettu 7.9.2019.
Kuntoutuminen – löytyykö yhteinen näkemys?
Sairaalahoitojakson aikaisella kuntoutuksella on suuri merkitys iäkkään potilaan toimintakyvyn palauttamiselle samanlaiselle tasolle ennen sairaalaan tuloa. Kuntoutus pitää aloittaa mahdollisimman pian hoitojakson alkaessa, koska muuten sairaalassa vietetty aika saattaa olennaisesti pitkittyä. Potilas haluaa käyttää pyörätuolia liikkumiseen, vaikka voisi kävellä apuvälineen avulla. Hoitaja auttaa potilaan pyörätuoliin ja liikuttaa häntä sen avulla. Potilaalla ei ole halua harjoitella kävelemistä, on mukavampaa liikkua pyörätuolilla. Yliauttaako hoitaja potilasta? Ikäihmisen avuntarvetta liikkumiseen arvioidaan joka vuorossa. Hoitohenkilökunnan tehtävänä on auttaa, tukea ja ohjata liikkumisessa ja opastaa sopivien apuvälineiden käytössä, jotta ikäihmisen oma liikkumiskyky säilyisi hyvänä mahdollisimman pitkään. Kuntoutumisen pitäisi olla nousujohteista ikäihmisen voimavarat huomioiden. Hoito vuodeosastolla Helinin (2008) ja Karvisen (2000) mukaan laitosmainen toimintakulttuuri vaikuttaa vanhuksen fyysisen aktiivisuuden hyödyntämiseen. Iäkkäiden potilaiden ja heidän omaistensa vanhentuneet mielikuvat hoidosta saattavat olla esteenä potilaan toimintakyvyn edistämiselle. Potilaan puolesta tekeminen liitetään usein edelleen hyvään hoitoon, vaikka vanhuksella olisi omia voimavaroja jäljellä. Yliauttaminen vähentää päivittäistä liikkumista ja heikentää hoidon laatua. (Karvinen 2010: 139.) Kuntoutuksesta keskustellaan päivittäin potilaan ja omaisen kanssa. Hoitaja kertoo mitä kuntoutuminen on, se mielletään usein vain fysioterapeutin antamaksi liikuntaharjoitukseksi. Potilas odottaa milloin fysioterapeutti tulee. Kuntoutuminen on päivittäisiin toimintoihin liittyvää toimintakykyä lisäävää toimintaa. Hoitaja avustaa liikkumisessa, vuoteen reunalle istumaan nousemisessa tai pyörätuoliin siirtymisessä ja ohjaa kävelyharjoituksia Eva-kävelypöydän tai rollaattorin avulla. Liikkumista tehdään useita kertoja päivässä. Potilaan ohjaus ja tukeminen Potilaalla on itsemääräämisoikeus hoitoonsa liittyvissä asioissa. Lain mukaan hoito toteutetaan yhteisymmärryksessä potilaan kanssa (Laki potilaan asemasta ja oikeuksista1992: § 6). Potilas olisi hyvä saada ymmärtämään minkä apuvälineen käyttö vastaisi hänen nykyistä kuntoaan. Apuvälinetarpeen arvioinnissa otetaan huomioon käyttäjälähtöisyys, oikea-aikaisuus ja yksilölliset tarpeet. Apuvälineiden tarve tulee huomioida hoitosuunnitelmaa tehtäessä (Invaliidiliitto n.d.). Kuntoutumiselle olisi hyvä löytää sopiva tavoite, joka auttaisi potilasta osallistumaan kuntoutumiseen. Hoitotyöntekijän on hyvä sovittaa kuntouttamisen toiminnan rytmi ja tempo potilaalle sopivaksi. Ikäihmisen verkkaisuus tulkitaan herkästi kykenemättömyydeksi tekemään itse päätöksiä, ja tämä johtaa usein siihen, että hoitaja ottaa liian aktiivisen roolin potilaaseen nähden tehdessään kuntouttamiseen liittyviä päätöksiä. (Koskinen & Pitkälä & Saarenheimo 2010: 551.) Hoitohenkilökunnan ja potilaan yhteistyö Kun potilas saadaan mukaan omaan hoitoonsa, hänestä tulee motivoituneempi ja hän haluaa osallistua tekemään enemmän asioita. Samalla hoidon laatu ja vaikuttavuus paranevat. Potilaasta tulee tyytyväisempi saamaansa hoitoon. Tosin on hyvä muistaa, että kaikki eivät ole halukkaita osallistumaan omaan hoitoon (Sihvo ym.2018: 16). Ikäihmiset on hyvä saada osallistumaan palvelujen ja toimintamallien kehittämiseen, tämä hyödyttää myös terveydenhuollon ammattilaisia (Sihvo ym. 2018: 14). Myös gerontologian ja iäkkäiden liikkumiseen liittyvä koulutus kehittää uusia toimintatapoja potilaiden kuntouttamisessa (Karvinen 2010: 140). Kuntoutus ja liikkumisen ohjaaminen oikeilla apuvälineillä hoitojakson alusta alkaen tukee ja lisää potilaan hyvinvointia ja auttaa ylläpitämään toimintakykyä. Tärkeintä on toteuttaa hoitoa yhteisymmärryksessä potilaan kanssa huomioiden hänen voimavaransa ja henkilökohtaiset hoidon tarpeensa. On hyvä muistaa, että kuntoutumisen eteneminen tapahtuu pitkälti ikäihmisen omaan tahtiin, silti kuitenkaan tavoitteita unohtamatta. Kuntoutumisessa tulee arvioida sitä, mihin on vielä mahdollisuuksia eikä toimia vain mukavuuden rajoissa. Kirjoittaja: Päivi Kyngäs, sairaanhoitaja (AMK), vanhustyö (ylempi AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet: Invaliidiliitto. Apuvälineet. n.d. https://www.invalidiliitto.fi/tietoa/vamman-kanssa/apuvalineet. Luettu 24.9.2019. Karvinen, Elina 2010. Liikkumiskyvyltään heikentyneet vanhukset. Teoksessa Sarvimäki, Anneli & Heimonen, Sirkkaliisa & Mäki-Petäjä-Leinonen, Anna (toim.): Vanhuus ja haavoittuvuus. Edita. 126–155. Koskinen, Simo & Pitkälä, Kaisu & Saarenheimo, Marja 2008. Gerontologinen kuntoutus. Teoksessa Rissanen, Paavo & Kallanranta, Tapani & Suikkanen, Asko (toim.) Kuntoutus. Duodecim. 547 – 563. Laki potilaan oikeuksista ja asemasta 17.8.1992/785. https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1992/19920785 . Luettu 12.9.2019. Sihvo, Sinikka & Isola, Anna-Maria & Kivipelto, Minna & Linnanmäki, Eila & Lyytikäinen, Merja & Sainio, Salla 2018. Asiakkaiden osallistumisen toimintamalli, loppuraportti. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita, 16/2018 http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/160828/STM_r1618_Asiakkaiden%20osallistumisen%20toimintamalli.pdf?sequence=4&isAllowed=y. Luettu 19.9.2019.
Asiakkaan ainutlaatuinen arki
Kotihoidon asiakkaan arki asemoituu useimmiten pitkälti kotiin tai kodin läheisyyteen. Mitä koti fyysisenä tilana ja henkisenä paikkana hänelle edustaa? Millaisia merkityksiä siihen liittyy? Liittyykö siihen turvan ja levon tunne, vai haasteita ja yksinäisyyttä – vai kaikkea tätä? Nämä tunteet ja tunnelmat varmasti vaihtelevat kotihoidon asiakkailla päivästä toiseen – kuten meillä kaikilla. Kotiin[1] liittyy läheisesti arki, mutta myös juhla. Kotiin liittyy muistoja: iloja, mutta myös suruja[2]. Koti on ihmiselle osaltaan myös identiteetin jäsentämisen ja rakentamisen näyttämö. Kotihoidon[3] työntekijät menevät ihmisen kotiin, yksityiselle alueelle. Kodissa kohdataan arjessa – asiakkaan arjessa. Kodissa autetaan, tuetaan, edistetään, kannustetaan – toimitaan voimavarasuuntautuneesti. Jokainen kotihoidon työntekijä vie mukanaan kohtaamistilanteeseen omat käsityksensä, arvonsa, asenteensa ja ennakko-oletukset myös arjesta – siitä millainen on hyvä arki ja hyvä elämä. Laatusuositusten[4] mukaan: ”Hyvä elämänlaatu ei ole pelkästään hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä tahi eriasteista hoidon ja huolenpidon tarpeen arviointia ja siihen vastaamista. Kyse on laajasti hyvän elämän edistämisestä eli hyvän elämänlaadun, itsemääräämisoikeuden ja toimivan arjen turvaamisesta”. Arjen tavanomaisena haasteena voi olla myös yksinasuminen, jolloin asiakkaalla ei ole arjessa ketään läheistä ihmistä tai vain vähän muita ihmisiä. Yksin asuminen[5] muuttaa avun tarvetta, mutta myös avun saamisen mahdollisuuksia, kun esimerkiksi puoliso ei ole apuna ja tukena. Tutkimukset osoittavat, että nimenomaan sosiaalinen hyvinvointi, ihmissuhteet ja kuulumisen tunne edistävät terveyttä ja pitkää ikää[6]. Laatusuositusten mukaan hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi (2017) täytyisi iäkkäillä ihmisillä olla mahdollisuus elää omanlaistaan hyvää elämää omassa yhteisössään. Sosionomien koulutuksessa lähtökohtana on sosiaalipedagoginen lähestymistapa. Sen mukaan ihmisen subjektius ja elämänhallinta ovat työn keskeisiä tavoitteita. Tällöin pyritään ihmisen itseapuun ja siihen, että asiakasta autetaan saavuttamaan mahdollisimman onnistunut arki. Toisin sanoen, tällöin asiakasta autetaan hänen tavoitteissaan kohti hyvää arkea. (Hämäläinen 1996; Nivala & Ryynänen 2019). Yhtenä sosiaalialan työn päämääränä voidaankin pitää kansalaisten hyvinvoinnin (well being) lisäämistä[7]. Tarkasteltaessa arkea monialaisesti, sitä jäsennetään usein monitieteisestä näkökulmasta käsin. Tällöin, painotetaan alasta ja tiedeperustasta riippuen esimerkiksi ihmisen toimintakykyä, fyysistä ja psyykkistä terveyttä, osallisuuden kokemista, taloudellista turvaa tai hyvää arkea. Hyvissä handuissa himassa -hankkeessa[8] kehitetään kotihoitoon vaadittavaa monialaista osaamista. Hankkeen tuloksena sote-alan opiskelijoiden kyky toimia moniammatillisissa ja -alaisissa verkostoissa kehittyy. Tämä edellyttää sitä, että opiskelijat tutustuvat muihin oman alansa lähialoihin ja ammattilaisiin – millaista asioita asiakkaan hyvinvointi, terveys ja toimintakyky muodostuvat myös työparin näkökulmasta tarkasteltuna. Samalla he perehtyvät siihen, millaisia asioita muiden alan ammattilaiset pitävä tärkeänä asiakkaan arjessa. Opiskelijoiden ja moniammatillisessa työryhmässä toimivien ammattilaisten osaaminen, keskinäinen arvostus ja ymmärrys erilaisen osaamisen hyödyntämismahdollisuuksista kotona asuvien tukemisessa, vahvistuvat hankkeen myötä. Hankkeen monialaiseen harjoitteluun osallistuneet opiskelijat pohtivat asiakkaan arkea. Heille tärkeiksi asioiksi nousi esille seuraavia kysymyksiä liittyen asiakkaan arkeen: Mikä on asiakkaan tapa elää ja olla, miten voimme siihen saada kurkistuksen? Mikä mahdollistaa ja estää arjessa toimimista? Arjen, toimintakyvyn ja eletyn elämän tarkempi tarkastelu. Tarinan takana olevat merkitykset. Mistä asiakkaan arjessa ja kokemuksissa on kyse? Asiakkaaseen ja hänen arkeensa tutustuminen Elämänhistoriaan tutustuminen Mitä on asiakkaantahtinen prosessi? Millaisia voimavaroja asiakkailla on? Arjen ymmärtämisen lisäksi tarvitaan asiakasosaamista Kotiin vietävien palveluiden yhteydessä tarvitaan vahvaa sensitiivisyyttä, empatiaa, läsnäolon taitoa ja voimavaralähtöistä työotetta. Asiakkaan arjen ymmärtämisen lisäksi tavittaan asiakasosaamista. Taitoa lähestyä asiakasta hänen toiveistaan ja tarpeistaan käsin, ei ammattilaisen lähtökohdista. Asiakkaan tarpeista lähtevä osaamiseen voi ajatella kuuluvan kyky asennoitua asiakkaan elämäntilanteeseen avoimesti ja eettisesti. Esimerkiksi sosiaalialan koulutuksessa opiskelijoiden empatiataitojen [9] kehittymistä saatetaan kuitenkin joskus pitää itsestään selvänä asiana[10]. Yksilöllinen asiakaskohtaisen arjen tarve tunnistetaan työn lähtökohdaksi (merkityksellisyys, arvot, tarpeet, toiveet, odotukset). Asiakastyössä positiivinen ihmiskuva on sen perusedellytys. Asiakkaan arjen ymmärtämiseksi voidaan ajatella tarvittavan muun muassa seuraavia taitoja, kuten: palveluohjaus- ja palvelutarpeen arviointia vuorovaikutus-, kohtaamis- ja viestintäosaaminen kyky antaa ja vastaanottaa kehittävää ja rakentavaa palautetta omaisten ja läheisten tarpeiden huomioinen haavoittuvuuden osaamista.[11] Hyvissä Handuissa Himassa -hankkeessa kehitetään kotihoidon työntekijän osaamiskarttaa, johon myös edellä mainitut osaamiset liittyvät. Empatia on puolestaan kyky edistää ihmisten välistä kohtaamista ja vuoropuhelua, joten näin ajatellen se on tärkeää myös itse kehittämistyössä. Ammatillinen empatia ei ole vain asiakasta varten, vaan se on myös työkavereita ja koko työyhteisöä kohtaan osoitettua myötäelämisen kykyä ja kykyä jakaa tunteita[12]. Kaiken kaikkiaan tulevaisuuden sote alan osaamisen täyttää toimintaympäristön muutostarpeisiin vastaavaa osaamista tuottaen asiakaslähtöistä ja vaikuttavaa hoitoa ja palvelua[13] – jokaisen asiakkaan omannäköistä arkea tukien. Teksti on julkaistu myös Uudistuva sosiaalialan osaaminen -blogissa: Asiakkaan ainutlaatuinen arki Kirjoittaja: Eija Raatikainen, sosiaalialan yliopettaja, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet Aerschot, L. V. 2018. Ikääntyneet ihmiset, koti ja hoivan tarpeet: sosiaalisia kysymyksiä, teknologisia vastauksia. Teoksessa, Ranta, J., Räsänen, J.-M. & Gunther, K. (toim.) Tutkiva sosiaalityö. Sosiaalityön kodit ja kodit sosiaalityössä. Sosiaalityön tutkimuksen seura 2018, 7–18. Ahosola, P. & Lumme-Sandt, K. 2019. Vanhustyön kehittämishankkeet vanhuspalvelujärjestelmän vastuita rakentamassa. Janus 27 (3), 229–243. Granfelt, R. 2018. Sosiaalityö kodin rakentamistyönä yhteiskunnan marginaaleissa. Teoksessa, Ranta, J., Räsänen, J.-M. & Gunther, K. (toim.) Tutkiva sosiaalityö. Sosiaalityön kodit ja kodit sosiaalityössä. Sosiaalityön tutkimuksen seura 2018, 61–72. Grant L., Kinman G. & Alexander K. 2014. What's All this Talk About Emotion? Developing Emotional Intelligence in Social Work Students, Social Work Education 33: 7, 874–889, DOI: 10.1080/02615479.2014.891012 Kangasniemi M., Hipp K., Häggman-Laitila A., Kallio H., Karki S., Kinnunen P., Pietilä A.-M., Saarnio R., Viinamäki L., Voutilainen A., Waldén, A. 2018. Optimoitu sote-ammattilaisten koulutus- ja osaamisuudistus. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 39/2018. Kotihoito ja sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2018. Saatavana osoitteessa: http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/138808/Tr41_19.pdf?sequence=5&isAllowed=y IFSW/ IASSW 2004. Ethics in Social Work, Statement of Principles. Saatavana osoitteessa: https://www.iassw-aiets.org/archive/ethics-in-social-work-statement-of-principles/ Nivala, E. & Ryynänen, S. 2019. Sosiaalipedagogiikka. Kohti inhimillisempää yhteiskuntaa. Gaudeamus, Helsinki. LAATUSUOSITUS: Hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2017–2019. Julkaisuja 2017:6. Saatavana osoitteessa: http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/80132/06_2017_Laatusuositusjulkaisu_fi_kansilla.pdf?sequence=1&isAllowed=y Mikola, T. 2019. "Saattohoito on matka, matka potilaan kanssa, mutta myös matka omaan itseen": Saattohoito-osaaminen kotisairaalassa sairaanhoitajan kokemana”. Opinnäytetyö. Sosiaali- ja terveysalan ylempi AMK tutkinto-ohjelma. Raatikainen, E., Rauhala, L.A. & Mäenpää, S. 2017. Qualified Empathy – a key element for an empowerment professional. Teoksessa Hämäläinen, J. (toim.): Vuosikirja 2017. Sosiaalipedagoginen aikakausikirja, vuosikirja 2017, 113–122. Raatikainen, E., Rauhala, L.A. & Mäenpää, S. (2020). Empathy – Is it too often taken for granted? Saatavana osoitteessa: https://blogit.metropolia.fi/uudistuva-sosiaalialan-osaaminen/2020/02/26/empathy-is-it-too-often-taken-for-granted/ Raatikainen, E., Rahikka A., Saarnio, T. & Vepsä P. 2020. Ammattina sosionomi. Sanoma Pro. [1] Kodista puhuttaessa voidaan tarkastella myös kodittomuutta, jolloin se on ”enemmän kuin asunnon puute, yhdistäen huono emotionaalinen ja fyysinen hyvinvointi, sosiaalisten suhteiden, yksityisyyden ja turvallisuuden puute ja vähentynyt kontrolli omasta elämästä tulevaisuudesta” (Mayock ym. 2016, 129, Granfeltin 2018 mukaan). [2] Esimerkiksi saattohoitoa (Mikola, T. 2019). [3] Kotihoitoa ja laitos- ja asumispalveluja sai vuoden 2018 lopussa yhteensä noin 20 prosenttia 75 vuotta täyttäneistä. http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/138808/Tr41_19.pdf?sequence=5&isAllowed=y [4] LAATUSUOSITUS hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2017–2019. [5] Myös hankemaailmassa ilmenee tämä kahtiajako, sillä esimerkiksi Ahosola ja Lumme-Sandin mukaan (2019, 241) on merkittävää, ettei hankerahaa ole juurikaan kanavoitu ilman omaisten tukea eläville vanhoille ihmisille tai, jos on niin omaisettomille vanhuksille suunnattu hanketoiminta saattaa asemoida heidät helposti syrjäytymistä vastustaviin hankkeisiin, jolloin heidät pakotetaan asettumaan potentiaalisten syrjäytyneiden asemaan. [6] Aerschot, L.V. 2018. Ikääntyneet ihmiset, koti ja hoivan tarpeet: sosiaalisia kysymyksiä, teknologisia vastauksia. Teoksessa, Ranta, J., Räsänen, J.-M. & Gunther, K. (toim.) Tutkiva sosiaalityö. Sosiaalityön kodit ja kodit sosiaalityössä. Sosiaalityön tutkimuksen seura 2018. [7] IFSW/ IASSW 2004. Ethics in Social Work, Statement of Principles. [8] Hyvissä Handuissa Himassa -hanke: https://www.metropolia.fi/fi/tutkimus-kehitys-ja-innovaatiot/hankkeet/hyvissa-handuissa-himassa. Hyvissä Handuissa Himassa hankkeen tavoitteena on, että aikaisemmin mainittujen tavoitteiden lisäksi se, että Sote-alan opiskelijat kiinnostuvat kotihoidosta työpaikkana tai yritystoiminnasta kotona asumisen tukeen liittyen. Kehittämisellä vastataan hallituksen kärkihankkeeseen, jonka tavoitteena on kehittää ikäihmisten kotihoitoa. Hankkeen toteutuksesta vastaa Metropolia Ammattikorkeakoulu. Hankkeessa tehdään tiivistä yhteistyötä Helsingin kaupungin, Stadin ammattiopiston ja kotona asumista tukevien sidosryhmien sekä valtakunnallisen Harkat-hankkeen kanssa. [10] Grant, Kinman & Alexander (2014). [11] ks. blogi/ Kokkala 2020 (tulossa) [12] Raatikainen, Rauhala & Mäenpää (2017; 2020). [13]http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/160883/39-2018-Optimoitu%20sote-osaaminen.pdf
Saanko olla sellainen kuin olen?
Sateenkaariseniorit eli sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöt tulevat näkymään yhä enemmän vanhuspalveluiden käyttäjinä, sillä heidän palveluntarpeensa ovat samat kuin muulla väestöllä. Vähemmistöjen kohtaaminen voi vaatia ammattilaisilta erityisosaamista. Oletko kohdannut sateenkaarisenioria työssäsi? Sateenkaarisenioreita kohdatessa on hyvä muistaa historian ja oman eletyn elämän vaikutus tämän hetkiseen minään. Suomen lain mukaan homoseksuaalisuus oli rikos, joka poistettiin laista 1970-luvulla. Sairauksista se poistui vasta seuraavan vuosikymmenen alussa. (Sateenkaarihistoria Suomessa n.d.) Nykyiset sateenkaariseniorit ovat saattaneet kokea nuoruudessaan ja aikuisiässä syrjintää ja vaikeita elämäntilanteita. He voivat edelleen piilotella suuntautumistaan, eivätkä uskalla vapaasti olla oma itsensä ja ilmaista identiteettiään. (Ihamäki & Kokkinen & Näslindh-Ylispangar 2012: 84.) Sateenkaari-ihmiset saattavat eristäytyä muista ihmisistä kokiessaan, etteivät pysty elämään avoimesti. Tällöin myöskään muut ihmiset eivät saa mahdollisuutta ymmärtää heidän elämäänsä. Vaarana on syrjäytyä, jos erityspiirteet ja toiveet eivät tule esille. (Greenberg & Bruess & Oswalt 2017: 506.) Hyväksyvä kohtaaminen Monet sateenkaariseniorit päättävät pitää suuntautumisensa salassa, koska he pelkäävät ammattilaisten mahdollisia ennakkoluuloja ja pelkäävät saavansa sen takia huonompaa palvelua. Asioiden salaaminen voi vaikeuttaa avun hakemista ja saamista. Tämä ei luo hyvää perustaa luottamuksellisen asiakassuhteen luomiselle. (Greenberg & Bruess & Oswalt 2017: 506.) Ammattilaisten on kohdattava asiakas ainutlaatuisena yksilönä eikä olettaa hänen kuuluvan johonkin tiettyyn ihmisryhmään. Asiakasta on hyvä kuunnella ja lähestyä hienotunteisesti antaen hänen itse kertoa sen, minkä haluaa. On myös hyvä muistaa, ettei kysy turhia kysymyksiä vain oman uteliaisuuden vuoksi. Ammatillisessa kohtaamisessa omat arvot eivät saa ohjata tekemistä tai näkyä asiakkaalle. Kuka tahansa voi olla sateenkaariseniori eikä heitä aina ehkä olekaan tarpeellista tunnistaa, kunhan muistaa, että kaikki ihmiset tulee kohdata samalla tavalla heidän seksuaalisesta suuntautumisestaan riippumatta. Työyhteisön kannattaa ottaa asia esiin keskuudessaan, jos se kokee tarvitsevansa lisätietoa aiheesta. Silloin on hyvä yhdessä avoimesti pohtia, miten kohtaamisessa pystyy parhaiten tukemaan sateenkaarisenioria. Avoimen ja ymmärtävän ilmapiirin luominen voi edesauttaa asiakkaiden rohkeutta olla omia itsejään. Tiedon lisäämisen keinoja Yksi kanava hankkia tietoa työyhteisölle on osallistua Setan järjestämään sateenkaarisertifiointikoulutukseen. Koulutuksen pyrkimyksenä on edistää sukupuoli- ja seksuaalivähemmistön yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa parantamalla palveluiden laatua sosiaali- ja terveyspalveluissa. Lisäämällä henkilökunnan ymmärrystä sukupuolen ja seksuaalisen suuntautumisen moninaisuudesta voidaan edesauttaa tähän tavoitteeseen pääsyä. (Sateenkaarisertifiointi n.d.) Kouluttautuminen lisää sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten tietoisuutta sukupuolisesta moninaisuudesta ja mahdollisesti vähentää ennakkoluuloja tai muuttaa asenteita. Lisäksi kouluttautuminen tarjoaa mahdollisuuksia yhdessä kehittää toimintatapoja työyhteisössä. Yhdenvertaisen ilmapiirin edistäminen Sateenkaarisenioreiden tarpeiden ymmärtäminen ja niiden huomioiminen, vahvistaa heidän itsetuntoaan ja identiteettiään tasavertaisina sosiaali- ja terveyspalveluiden käyttäjinä. Yhdenvertaisesta kohtaamisesta palveluissa pitäisi tulla uusi normi. Asenteita ja mielipiteitä tuskin pystyy muuttamaan hetkessä, mutta keskustelut työyhteisössä tarjoavat hyvän mahdollisuuden pohtia omia ajatuksiaan yhdenvertaisesta kohtaamisesta. Työyhteisö voi osoittaa hyväksyvää ilmapiiriä pitämällä sateenkaariteemaa näkyvillä esimerkiksi sateenkaarilipuilla ja muilla yhdenvertaisuutta kuvaavilla symboleilla. Ne saattavat auttaa sateenkaarisenioreita ilmaisemaan rohkeammin itseään ja herättää keskusteluja, joissa voidaan yhdessä pohtia heidän oman näköisensä vanhuuden toteutumisen keinoja. Joko teidän työyhteisössänne näkyvät sateenkaarenvärit? Kirjoittajat: Outi Hellsten, geronomiopiskelija (AMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu Hanna Paappanen, geronomiopiskelija (AMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu Juha Pörsti, geronomiopiskelija (AMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet: Greenberg, Jerrold S. & Bruess, Clint E. & Oswalt, Sara B. 2017. Exploring the dimensions of human sexuality. Burlington, MA: Jones & Bartlett Learning. Ihamäki, Katja & Kokkinen, Annemari & Näslindh-Ylispangar, Anita 2012. Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöön kuuluva vanhus. Teoksessa Näslindh-Ylispangar, Anita: Vanhuksen terveyden, hyvinvoinnin ja hyvän elämän edistäminen. Helsinki: Edita. 80 – 85. Sateenkaarihistoria Suomessa n.d. Seta. Saatava osoitteessa: https://seta.fi/ihmisoikeudet/sateenkaarihistoria-suomessa/# Luettu 21.8.2019. Sateenkaarisertifiointi n.d. Seta. Saatavana osoitteessa: https://seniorit.seta.fi/sateenkaarisertifiointi/ Luettu 27.9.2019.
Kotihoidon toimintamalli kivun seurantaan ja hoitoon
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen valtakunnallisten RAI-vertailunkehittämisen tulosten mukaan kotihoidossa lähes joka neljäs ikäihminen elää päivittäisen kovan kivun kanssa (Ikääntyminen 2019). Espoossa RAI-tulokset kivun suhteen ovat olleet hyvin samansuuntaiset (Ikääntyminen 2019). Onko kivun hoitoon ja seurantaan tarpeeksi kiinnitetty huomiota? Kotiin tuotettua hoivaa ja hoitoa painotetaan kunnissa yhä enemmän ja ikäihmisiä hoidetaan pidempään kotona. Miten turvataan myös kivuttomampi arki kotona? Sosiaali- ja terveysministeriön laatusuosituksessa (2017) ohjataan kiinnittämään huomioita hyvinvointia edistäviin palveluihin ja erilaisiin riskeihin, kuten kaatumisiin, mielialan laskuun ja liikkumisen ongelmiin. Asiakkaan kokemaa kipua ja sen hoitoa ei ole laatusuosituksessa huomioitu. (Laatusuositus 2017: 7, 16–17.) Asiakkaan kokeman kivun taustalla saattaa olla yhteyksiä laatusuosituksessa oleviin riskeihin. Kivun on todettu huonontavan elämänlaatua ja heikentävän toimintakykyä. Kipu muuttaa asennoitumista muihin ihmisiin ja on yhteydessä masennukseen ja muihin negatiivisiin tunteisiin. (Tilvis 2016; Rapo-Pylkkö 2019: 336.) Kivun syyn selvittäminen ja hoitovasteen säännöllinen seuranta ovat tärkeitä kivun hoidon onnistumiselle sekä kivun hallinnalle (Finne-Soveri 2008: 201). Tehokas kivunhoito perustuu huolellisesti suoritettuun kivun mittaukseen luotettavalla ja helposti toistettavalla mittausmenetelmällä (Pesonen 2011: 85). Työpajatyöskentely ja yhteiskehittäminen Tarve kehittää kivun seurantaa ja hoitoa on lähtöisin Espoon vanhusten palvelujen tavoitteesta vähentää kivuliaiden asiakkaiden määrää kotihoidossa. Kehittämistyöllä haluttiin vastata kotihoidon ajankohtaiseen haasteeseen kivun hoidossa. Toimintamalli kivun seurantaan ja hoitoon kehitettiin yhdellä Espoon kotihoidon suuralueista hyödyntäen työpajatyöskentelyä alueen hoitajien kanssa. Työpajoissa käytettiin menetelmänä kalanruotokaaviota syy–seuraussuhteen selvittämiseksi. Ydinkysymyksenä oli, miksi kotihoidossa on paljon kivuliaita asiakkaita. Hoitajat käyttivät PDSA-laatutyökalua kalanruotokaaviosta selvinneiden kehittämistoimenpiteiden työstämiseen. Kehittämistoimenpiteistä valittiin keskeisimmät kehittämiskohteet, joiden avulla kivun toimintamallia työstettiin. Työpajoissa valmistuivat visuaaliset lomakkeet kivun seurantaan ja hoitoon. Lomakkeita pilotoitiin, jonka jälkeen niiden toimivuutta ja niiden hyötyjä hoitajille arvioitiin teemahaastattelujen avulla. Kun hoitajat osallistettiin työpajatyöskentelyyn ja yhteiskehittämiseen, he sitoutuivat paremmin toimintamallin käyttöön ja testaukseen (vrt. Tuulaniemi 2016: 54). Yhteiskehittämällä toimintamallia kotihoidon hoitajien kanssa varmistettiin, että toimintamalli on käytännönläheinen ja soveltuu käytettäväksi kotihoidon toimintaympäristössä. Visuaaliset lomakkeet Työpajojen tuotoksena valmistui kaksi lomaketta: arviointilomake asiakkaan kivun tunnistamiseksi sekä ohje lomakkeen käyttöä varten hoitajille. Työpajoissa kehitettiin myös alusta kivusta kirjaamiselle Lifecare-potilastietojärjestelmään. Alla asiakkaan kivun tunnistamisen -lomake (kuvio 1) ja hoitajan ohje kivun tunnistaminen -lomake (kuvio 2). Asiakkaan kivun tunnistamisen -lomake helpottaa kivun sanoittamista ja osallistaa asiakasta konkreettisesti oman kivun ja sen hoidon arviointiin. Lomakkeet ovat informatiivisia ja ohjaavat hoitajia toimimaan yhdenmukaisti mutta samalla myös yksilöllisesti asiakkaan tarpeen mukaan. Lomakkeessa olevat kehonkuvat ja kipumittarit auttavat hoitajia selvittämään kivun sijaintia ja voimakkuutta yksilöllisemmin asiakkaan kanssa. Yhtenäinen toimintamalli työvälineeksi kotihoitoon Toimintamalli on työkalu hoitajille asiakkaan kivun tunnistamiseen ja arviointiin. Sen avulla seurataan ja hoidetaan kipua yhdenmukaisesti. Toimintamallin avulla pyritään vähentämään kipua kokevien asiakkaiden määrää Espoon kotihoidossa. Työpajassa valmistuneet lomakkeet yhdessä prosessin (ks. kuvio 3) kanssa muodostavat toimintamallin kivun seurantaan ja hoitoon. Yhdenmukaistamalla kivun arviointia, seurantaa ja hoitoa sekä kivun kirjaamista pyritään vähentämään kipua kokevien asiakkaiden määrää kotihoidossa. Kehittämistyö tukee kotihoidon asiakkaan turvallista arkea ja kivutonta elämää kotona. Perehdytys yhtenäiseen toimintamalliin vaatii koulutusta Perehdytys on oleellinen ja tärkeä osa toimintamallin käyttöönottoa. Hoitajan ohje kivun tunnistaminen -lomake (kuvio 2) on hoitajien omista toiveista ja mietteistä koottu toimintaohje. Lomake toimii perehdytyksenä asiakkaan kivun tunnistamisen lomakkeen käyttöön. Ohjeen tarkoitus on ehkäistä väärinymmärryksiä ja vahvistaa yhteneväistä tapaa toimia. Kotihoidossa on vaihtuvuutta työntekijöissä, joten ohje on liitetty perehdytyskansioon. Kirjoitus perustuu kehittämistyöhön ”Kotihoidon toimintamalli kivun seurantaan ja hoitoon”, Metropolia Ammattikorkeakoulu 2020, vanhustyön ylempi ammattikorkeakoulututkinto. Kirjoittajat: Minna Coutinho, sairaanhoitaja (AMK), geronomi (ylempi AMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu. Maj-Britt Löv, geronomi (AMK), geronomi (ylempi AMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu. Lähteet: Finne-Soveri, Harriet 2008. Iäkkäiden kipu. Teoksessa Hartikainen, Sirpa & Lönnroos, Eija (Toim.): Geriatria. Arvioinnista kuntoutukseen. Helsinki: Edita Prima. 201. Ikääntyminen 2019. Kirjautuminen RAI-vertailukehittämisen tietotuotteisiin. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Palvelutarpeiden arviointi RAI-järjestelmällä. Päivitetty 16.10.2019. Vaatii kirjautumisen, saatavana osoitteessa: <https://thl.fi/fi/web/ikaantyminen/palvelutarpeiden-arviointi-rai-jarjestelmalla/rai-vertailukehittamisen-tietotuotteet/kirjautuminen-rai-vertailukehittamisen-tietotuotteisiin>. Luettu 5.11.2019. Laatusuositus 2017. Hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2017-2019:6 Sosiaali- ja terveysministeriö. Saatavana osoitteessa: <http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/80132/06_2017_Laatusuositusjulkaisu_fi_kansilla.pdf>. Luettu 18.10.2018. Pesonen, Anne 2011. Pain measurement and management in elderly patients. Clinical studies in long term hospital care and after cardiac surgery. Väitöskirja. Helsinki: Helsingin yliopisto. Lääketieteen tiedekunta. Saatavana osoitteessa: <https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/28175/painmeas.pdf?sequence=1>. Luettu 12.11.2019. Rapo-Pylkkö, Susanna 2019. Chronic pain and neuropathic pain among community-dwelling older adults in primary health care settings. Väitöskirja. Helsinki: Helsingin Yliopisto. Lääketieteen tiedekunta. Saatavana osoitteessa: https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/305480/ChronicP.pdf?sequence=1&isAllowed=y.Luettu 12.11.2019. Tilvis, Reijo 2016. Vanhusten suhtautuminen kipuun ja sen seuraukset. Kustannus Oy Duodecim, oppiportti. Saatavana sähköisesti osoitteessa, vaatii kirjautumisen: <https://www.oppiportti.fi/op/ger02803/do?p_haku=kipu#q=kipu>. Luettu 10.12.2019. Tuulaniemi, Juha 2016. Palvelumuotoilu. 3. painos. Helsinki: Talentum Pro.
Maaseudulla asutaan vielä!
Saamme jatkuvasti lukea ja kuulla eri tiedotusvälineistä siitä, miten kaupungistumisilmiö autioittaa maaseutumaisia alueita. Vaikka tämä ilmiö on vääjäämätön, uutisointi uhkakuvineen ei ainakaan lisää maaseudun houkuttelevuutta. Vaikka tulevaisuuden realistinen tarkastelu on tärkeää, tämän asian äärellä olisi viisasta hidastaa ja jopa pysähtyä, sillä maaseudulla on yhä elämää ja monenlaisia mahdollisuuksia, jotka pitäisi hyödyntää vahvemmin. Sosiaali- ja terveysministeriön tulevaisuuskatsauksen (2018) mukaan yhteiskuntamme väestörakennetta muuttavat ikääntyminen, syntyvyyden aleneminen sekä entistä moninaisempi muuttoliike, sillä muun muassa kaupungistuminen ohjaa väestön alueellista sijoittumista. Asukkaiden hyvinvointi on pitkälle kiinni esimerkiksi siitä, miten kyetään turvaamaan heidän toiminta- ja työkykyä. Tähän tarvitaankin paljon uudentyyppisiä ratkaisuja koskien hyvinvointia, asumista sekä toimintakyvyn ylläpitäviä toimia. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2018.) Myös maaseudulle tarvitaan vaihtoehtoja asumiseen On hyvä muistaa, että taajamien ulkopuolella on yhä asutusta, vaikka maaseudun väestö vähenee. Erilaisia vaihtoehtoja asumiseen tulisikin tarjota myös harvaan asuttujen alueiden ihmisille. Tästä syystä kiinnostuin ideoimaan tutkimuksellisen kehittämistyöni aihetta erityisesti asumisteeman ympärille. Lopullinen aihe muodostui ikääntyvien yhteisöllisen asumisen tarkasteluun ja suunnitteluun erityisesti maaseutumaiselle alueelle. Tavoitteenani oli saada selville, mitä asuminen merkitsee, mitä ajatuksia yhteisöllinen asumismuoto herättää, mitä kaikkea siinä tulisi ottaa huomioon ja mitkä olisivat sen haasteet ja vetovoimatekijät. Tutkimuksellisen kehittämistyön tulokset koostuivat kahdeksasta haastattelusta sekä kahdesta yhteiskehittelyllä laaditusta työpajasta. Näiden kahden toteutuksen avulla muodostui kattava käsitys siitä, minkälaisia odotuksia yhteisölliseen asumiseen maaseutumiljöössä liittyy. Vaikka tuloksista ilmeni, että yhteisölliseen asumiseen liittyy myös haasteita, vahvuuksia ja hyviä puolia löytyi enemmän. Kaikki haastateltavat pitivät yhteisöllisen asumismuodon suunnittelua maaseutumaiseen ympäristöön hyvänä ideana. Asuinympäristön suuri merkitys Toimivuus ja viihtyvyys elin- ja asuinympäristössä ovat tärkeitä tekijöitä yksilön hyvinvoinnin kannalta. Aktiivisuutta lisäävässä ja motivoivassa elinympäristössä asuu eri-ikäisiä ihmisiä, ja jos siihen on liitetty vielä erilaisia palveluja, antaa se mahdollisuuden arkielämän onnistuvaan toteutumiseen. (Siitonen 2013: 534.) Hauhon Vihniön metsää (Kuva: Tiia Nurminen) Tutkimuksellisen kehittämistyön tulokset osoittivat, että asuinympäristöllä on suuri merkitys asumisessa. Ympäristön vaikutus nähtiin rakentuvan alueen rauhallisuudesta, kauniista maisemasta, tunnesiteestä kotitilaan, palveluista, pitkään asumisesta samassa miljöössä, luonnon läheisyydestä ja asuinpaikan erilaisista mahdollisuuksista. Tulokset myös tietyllä tavalla mursivat stereotyyppistä jaottelua ihmisistä “maalaisiin ja kaupunkilaisiin”. Myös kaupunkimiljööstä voidaan olla valmiita muuttamaan pysyvästi maalle: ”Tää on mulle niinku tosi tärkeetä. Halusin ehdottomasti muuttaa kaupungista maaseudulle, kun jäin eläkkeelle. Ja muuttaessani kyl tiesin olosuhteet, mihin tulen.” Vetovoimaa maalla asumiseen Monet elintärkeät palvelut uhkaavat loppua tai paeta kauemmas kasvukeskuksiin. Uusilla asumisen ratkaisuilla voitaisiinkin saada sitä kuuluisaa elinvoimaa maalle takaisin. Asumisen tulisi olla mielekästä, voimavaralähtöistä, turvallista ja hyvinvointia lisäävää. Maaseutumiljöö voisi tarjota näitä kaikkia, jos annamme siihen vain mahdollisuuden. Kirjoitus perustuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön Onnistuneesti yhdessä−Yhteisöllisen asumisen haasteet ja mahdollisuudet. Metropolia Ammattikorkeakoulu, 2020. Kirjoittaja: Tiia Nurminen, sairaanhoitaja (AMK), geronomi (AMK), vanhustyön ylempi AMK-opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Kuvat: Tiia Nurminen Lähteet: Siitonen, Tuomo 2013. Elinympäristön kehittäminen. Teoksessa Heikkinen, Eino & Jyrkämä, Jyrki & Rantanen, Taina (toim.): Gerontologia. Helsinki: Duodecim. 534–535. Sosiaali- ja terveysministeriön tulevaisuuskatsaus 2018. Eheä yhteiskunta ja kestävä hyvinvointi. Valtioneuvoston julkaisusarja 22/2010. Saatavana osoitteessa: <http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/160904/22_TUKA_STM_WEB.pdf?sequence=4 & isAllowed=y>.
Muistiasiakas ruokailutilanteessa
Päivätoiminnan ruokailutilat eivät välttämättä aina toimi. Ne ovat usein ahtaat ja huoneessa saattaa olla samaan aikaan toistakymmentä asiakasta. Eri aisteille syntyy paljon ylimääräistä kuormitusta ja itsenäinen toimiminen vaikeutuu. Ympäristön tulisi siis olla mahdollisimman aistiystävällinen ja esteetön. Esteettömyys tarkoittaa, että asiakkaan kaikki aistit (näkö, kuulo, haju, maku, tunto) huomioidaan. Toimintaympäristö voi osaltaan tukea, mahdollistaa, rajoittaa tai estää ikäihmisen toimijuutta. Olemme opiskelijoina havainneet työharjoitteluissa puutteita ruokailutiloissa, joissa tapahtuu päivän yksi merkityksellisimmistä hetkistä ja kohtaamisista. Ruokailutilanne voi toisinaan olla melko kaoottinen. Jokaisella on jonkin asteinen muistisairaus ja pulmia liikkumisessa. Tästä huolimatta ikäihmisellä on halu toimia mahdollisimman itsenäisesti ja parhaansa mukaan toimintakykynsä puitteissa. Miten tätä toimintakykyä voitaisiin tukea? Muistiasiakkaan kanssa työskennellessä on tärkeää huomioida ennen kaikkea ihmisen yksilölliset tarpeet ja olemassa olevat voimavarat. Aistien heikkeneminen vaikuttaa ympäristön havainnoimiseen ja turvallisuuden tunteeseen sekä elämän mielekkääksi kokemiseen ja vuorovaikutukseen toisten ihmisten kanssa. (Freiherr ym. 2013.) Pienilläkin moniaistisuuden huomioivilla muutoksilla voidaan ruokailutiloista saada merkittävästi toimivampi kokonaisuus. Kilinää, kolinaa ja hämäriä hetkiä Keittiöstä tuodaan ruokailutilaan kovaan ääneen huriseva ruokakärry. Ovia paiskitaan, astiat kilisevät, taustalla soi radio. Ruokailutilassa voi myös olla buffet-tyylinen linjasto, joka syvyysnäön heikentyessä tuottaa vaikeuksia hahmottaa, mistä ja miten kutakin ruokalajia voi ottaa. Tilassa voi olla hoitohenkilökunnan lisäksi myös omaisia, opiskelijoita ja työkokeilijoita. Kuuleeko kukaan avunpyyntöä meluisassa toimintaympäristössä? Jääkö asiakas huomiotta epäonnistumisentunteen valassa seisomaan paikoilleen, kun ei osaa toimia? Aistiystävällinen ympäristö edistää toimijuutta ja osallisuutta Looginen ja tarkoituksenmukainen ympäristön suunnittelu edistää kognitiivista esteettömyyttä, mikä on erityisen tärkeää, kun asiakkaan aistit tai tiedonkäsittelyn kyvyt ovat heikentyneet (Säikkä 2018: 43–46). Toimiva fyysinen toimintaympäristö vaikuttaa myös ihmisen turvallisuuden tunteeseen. Ideaalissa toimintaympäristössä ympäristö tarjoaa kiinnekohtia mahdollisimman monille aisteille. Tällöin esimerkiksi yhden aistin toimintavajautta voidaan kompensoida toisen aistin havainnoilla. (Siitonen 2016: 537.) Hyvällä ympäristösuunnitelulla voidaan mm. vähentää ympäristön tapaturma-alttiutta, varsinkin muistiasiakkaiden kanssa toimiessa tämän seikan huomioiminen korostuu. (Siitonen 2016: 534–537.) Ympäristön tulee tarjota ja antaa asiakkaalle riittävästi mahdollisuuksia yrittää itse. Ympäristötekijöiden huomioimisella voidaan mahdollistaa myös muistiasiakkaan omien vahvuuksien käyttö sekä tukea hänen osallisuuttaan ja toimijuuttaan. Toimivuutta jo pienillä muutoksilla Värikkäillä verhoilla ja pöytäliinoilla sekä tauluilla saadaan tuotua ruokatilaan eloa mutta myös parannettua tilan akustiikkaa. Huonekalujen materiaaleihin kannattaa panostaa, esim. sammaleen vihreä ja pörröisenpehmeä istuinosa voi aktivoida muistelemaan eväsretkiä metsässä, mutta innostaa myös toimimaan aktiivisesti ruokatilanteessa. Oikeanlaisella valaistuksella, värivalinnoilla ja kontrasteilla voidaan tukea ikäihmisen hahmottamista. Kaunis kattaus, kukat, viherkasvit ja kynttilät luovat arjen ruokailutilanteeseen positiivisen tunnelman. Myös yksilöllisen annoskoon huomioiminen innostaa osaltaan syömään ja nauttimaan yhteisestä ruokahetkestä. Tuoreen pullan ja kahvin tuoksut saavat tunteet ja muistot heräämään. Ruokatiloista saa pienilläkin muutoksilla merkittävästi toimivamman ja aistiystävällisen kokonaisuuden. Kirjoittajat: Sanna Huhtamo, Laura Korsisaari ja Päivi Närhi, geronomi (AMK) -opiskelijat, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet: Freiherr, Jessica & Lundström, Johan N. & Habel, Ute & Reetz, Kathrin 2013. Multisensory integration mechanisms during aging. Saatavana osoitteesta: <https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC3861780/>. Luettu 21.10.2019. Satakunnan ammattikorkeakoulu. Tilojen esteettömyyskartoitus aistit huomioiden. Tarkistuslista avuksi. Sarja D, Muut julkaisut 9/2014. Saatavana osoitteesta: https://www.samk.fi/wp-content/uploads/2016/06/Esteettomyys_Tilojen_esteettomyyden_tarkistuslista_julkaisu-1.pdf. Luettu 27.8.2019. Siitonen,Tuomo. 2016. Elinympäristön kehittäminen. Teoksessa Heikkinen, Eino – Jyrkämä, Jyrki – Rantanen, Taina (toim.): Gerontologia. Helsinki: Duodecim. Säikkä, Marja 2018. Ikääntyvät maahanmuuttajat palvelukeskuksen asiakkaina. Opinnäytetyö. Laurea YAMK. Saatavana osoitteessa: https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/159277/Ikaantyvat%20maahanmuuttajat%20palvelukeskuksen%20asiakkaina%20Marja%20Saikka%202018.pdf?sequence=1&isAllowed=y. Luettu 6.9.2019.
Vieläkö hoitajat jaksavat? Kokemuksia työn kuormittavuudesta kotihoidossa
Suomalaisen kotihoidon työntekijöiden työpaineet ovat nousseet Pohjoismaiden korkeimmalle tasolle. Kotihoidossa työpaineet näkyvät erityisesti ylitöiden lisääntymisenä ja henkilökunnan riittämättömyytenä. Kiire ja kiireen tunne ovat tuoneet lisää rasitusta työntekijöille ja lisänneet niin psyykkistä kuin henkistä kuormittuneisuutta. (Kröger & Aerschott & Puthenparambil 2018.) Kotihoitoa pidetään sosiaali- ja terveydenhuollon painopistealueena kaikissa kunnissa, mutta samaan aikaan kotihoidon työntekijöihin kohdistuva kritiikki on meillä lisääntynyt muita Pohjoismaita yleisemmiksi. Vanhustyön tilanteesta ja työntekijöiden jaksamisesta voidaan olla jo valtakunnallisesti huolestuneita. Minkälaisia ovat kotihoidon työntekijöiden kokemukset kotihoidossa? Mitkä toimenpiteet edistäisivät työntekijöiden työssä onnistumista ja jaksamista tulevaisuudessa? Tämä blogikirjoitus perustuu YAMK-opinnäytetyönä tehtyyn tutkimukselliseen kehittämistyöhön, jonka tavoitteena oli selvittää kotihoidon työntekijöiden jaksamiseen liittyviä kokemuksia heidän omasta työstään. Turhautuminen kuormittumisen ytimessä Työn kuormittumista aiheuttivat kotihoidossa merkittävimmin asiakkaiden määrä ja työn kiireisyys. Nämä aiheuttivat työntekijöille ennen kaikkea riittämättömyyden ja työn hallitsemattomuuden tunnetta, joka heijastui myös työntekijän työstä palautumiseen sekä vapaa-aikaan. Lisäksi kuormittumisen kokemuksiin vaikuttivat merkittävästi johtajuuden ja työn organisointiin liittyvät haasteet. Työssä turhautumista ja motivaation laskua aiheuttivat kotihoidossa eniten organisaation toiminnan keskeneräisyys, resurssoinnin haasteet, toimimattomat työskentelyvälineet, perehdyttämisen ja koulutuksen puute sekä viestintään ja organisointiin liittyvät toiminnot. Moni kotihoidon työntekijä koki arvostamisen ja kuulemisen ilmapiirin huonontuneen. Työntekijöitä ei kuultu työhönsä liittyvissä linjauksissa tai päätöksissä, jotka ohjautuivat esimiesten kautta organisaation ylimmältä johdolta. Organisaatiomuutos näyttäytyi työntekijöille hallitsemattomana ja suunnittelemattomana prosessina. Työimua ja motivaatiota heikensivät myös esimiesten vaihtuminen ja epävarmuuden lisääntyminen sijaisten saamisesta. Arjen kuormittuminen Työtilanne kotihoidossa osoittautui raskaaksi ja kiireiseksi suuren asiakas- ja työmäärän vuoksi. Työntekijät kokivat kuormittumisensa vaikuttavan jopa keskittymiskykyynsä ja työstä palautumiseensa. Lisäksi henkilökunnan puute ja henkilöstörakenteen epätarkoituksenmukaisuus aiheuttivat työntekijöille riittämättömyyden tunnetta. Työntekijät tekivät jatkuvasti lisä- ja ylitöitä, koska he eivät ehtineet tehdä suunniteltuja asiakaskäyntejä työvuoronsa aikana. Lisäksi sijaistarve lisävuoroihin oli päivittäistä. Myötätuntoinen hoitaja ajatteli usein enemmän työkaverinsa kuormittumista kuin omaa jaksamistaan. Eettisesti vaikeissa asiakastyön tilanteissa työntekijät joutuivat punnitsemaan ammattitaitoaan ja henkisten voimavarojensa riittävyyttä. Hoito- ja hoivatyössä eettiset kysymykset vaativat usein henkilökohtaisia ja vaikeita valintoja, eikä niihin ole yleensä yhteisesti sovittuja tai yksimielisiä ratkaisuja (Molander 2014). Johtajuuden vaikutukset työssä jaksamiseen Johtajuuteen ja esimiestyöhön liittyvillä asioilla oli selkeästi vaikutusta työntekijöiden työssä jaksamiseen ja kuormittumiseen liittyvissä kokemuksissa. Työntekijät kokivat jääneensä liian yksin ratkaisemaan käytännön haasteita työssään. He kaipasivat esimieheltä henkilökohtaista palautetta ja napakampaa vastuunottamista niin tiimien organisoinnista kuin työntekijöiden jaksamisen mahdollistamisesta. Työntekijöillä oli selkeä tarve olla työssään autonomisempia ja olla mukana työn organisoinnissa. Työntekijät kokivat tekevänsä kotihoidossa monipuolista ja usein antoisaa ja motivoivaakin työtä, mutta he kaipasivat lähijohtajuutta, joka selkeyttäisi työn tavoitteita ja linjauksia. Lisäksi työntekijöiltä tuli esille selkeä tuen saamisen tarve esimieheltään. Ennen kaikkea henkilökohtaisia keskusteluja ei koettu olevan riittävästi esimiehen kanssa. Kotihoidon työhyvinvoinnin johtamisen koettiin toimivan teoriassa mutta huonommin käytännön työssä. Organisaation toiminnassa itseohjautuvuuden kehittäminen näyttäytyi monelle kotihoidon hoitajalle ainoastaan esimiesten työkaluna, jolla ei ollut merkitystä työntekijän tekemälle työlle. Tiimipalavereihin ei monikaan työntekijä ehtinyt, joten monet mielsivät, ettei ylin organisaation johto tiedä, minkälaista kotihoidon arki on tai miten työntekijät jaksavat työssään. Kehittämistarpeet Työn kehittämisen suurimmiksi tarpeiksi nousivat kotihoidon riittävät resurssit, tiimien toimivuus, perehdyttäminen ja koulutus sekä henkilöstöhallintoon liittyvät ratkaisut ja linjaukset. Tulevaisuuden kehittämiskohteeksi mainittiin lisäksi itseohjautuvuus, joka selkiyttäisi työntekijöiden vastuualueita sekä tehostaisi viestintää ja yleisesti johtajuutta kotihoidossa. Työhyvinvointia ja työssä jaksamista voidaan parantaa erilaisilla työaikajoustoilla ja hyvällä johtamisella. Vastuu työpaikan onnellisuudesta olisikin jaettava työntekijän, työnantajan ja työyhteisöjen kesken (Kivilahti 2011; Suojanen 2017). Hyvinvoinnin hyödyt Hyvinvoivat ja motivoituneet työntekijät luovat innovatiivisen, tuottavan ja kilpailukykyisen organisaation. Kun työntekijä voi kokea olevansa kyvykäs, uskoo hän itsekin suorittavan tehtävänsä menestyksekkäästi. (Martela 2014.) Työn kuormitustekijöihin vaikuttamalla voidaan parantaa työntekijöiden työssä jaksamista ja työhön sitoutumista. Tieto työn kuormittavuuden aiheuttajista ja työn voimavaroista kotihoidossa on tärkeää erityisesti kotihoidon toimialalle ja sen johtamiselle. Henkilöstön tarinoita ja kokemuksia voidaan hyödyntää työntekijöiden työhyvinvoinnin, työilmapiirin ja johtamisen kehittämisessä. Lisäksi työntekijöiden kokemukset avartavat sosiaali- ja terveysalan päättäjien tietoisuutta kotihoidon tilanteesta ja antavat tukea tuleville kotihoitoon liittyville päätöksille ja linjauksille. On lisäksi huomioitava, että työn kuormittuneisuuden ja työhyvinvoinnin kokemukset ovat aina suorassa yhteydessä myös asiakkaiden hyvinvointiin (Työterveyslaitos 2019). Kotihoidon henkilöstön hyvinvoinnin avainkehittäjiä ovat organisaation johto ja esimiehet. Organisaatiolla on olemassa monia keinoja työhyvinvoinnin edistämiseen ja ennaltaehkäisemään henkilöstön liiallista kuormittumista tai jopa uupumista. Eikö viimein olisi aika ottaa vakavasti huolta hoidon toteutumisesta ja hoitajien jaksamisesta vanhustyössä? Työn hallittavuuteen hoitajat tarvitsevat selkeästi yhteistyön ja johtajuuden vahvistamista jaksaakseen työssään. Kirjoitus pohjautuu kehittämistyöhön: Onnistuinko tänään – jaksanko huomenna? Kertomuksia työn kokemuksista kotihoidossa. Metropolia Ammattikorkeakoulu 2020, vanhustyön ylempi ammattikorkeakoulututkinto. Kirjoittaja: Aija Chrons, tammikuussa 2020 valmistuva vanhustyön (ylempi AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet: Kivilahti, Eevaliisa 2011. Suomalaisten sairaanhoitajien kokema työhyvinvointi Suomen ja Norjan terveydenhuollon organisaatioissa. Pro gradu -tutkielma. Lapin yliopisto. Yhteiskuntatieteiden tiedekunta. Kröger, Teppo & Aerschot, van Lina & Puthenparambil, Jiby Mathew 2018. Hoivatyö muutoksessa. Suomalainen vanhustyö pohjoismaisessa vertailussa. Jyväskylän yliopisto. YFI-julkaisuja. Martela, Frank 2014. Positiivisen psykologian voima. Toimittanut Uusitalo-Malmivaara Lotta. Jyväskylä: PS-Kustannus. Molander, Gustaf 2014. Hoidanko oikein? Eettinen kuormitus hoito- ja hoivatyössä. Jyväskylä: PS-Kustannus. Suojanen, Ilona 2017. Young professionals and the pursuit of happiness at work. Doctor of Philosophy. The University of Edinburgh. Työsuojelurahaston tutkimustieto. Saatavana sähköisesti osoitteessa: https://www.tsr.fi/documents/20181/860652/117200-loppuraportti-117200_vaitoskirja.pdf. Työterveyslaitos 2019. Työntekijöiden eettinen kuormitus vanhustenhoidossa huolestuttaa. Tiedote 08/2019. Saatavana sähköisesti osoitteessa: https://www.ttl.fi/tyontekijoiden-eettinen-kuormitus-vanhustenhoidossa-huolestuttaa/.
Palvelulupaukset ovat avain asukaslähtöiseen vanhustyöhön
Kokemukset hyvästä elämästä ja elämänlaadusta ovat yksilöllisiä, eivätkä samat asiat tuota kaikille ihmisille hyvää elämää. Laadukkaan vanhustyön tavoitteena on, että vanhus voisi elää mahdollisimman täysipainoista elämää, vaikka hänen toimintakykynsä olisikin heikentynyt. Vanhuksen elämässä tulee olla muutakin sisältöä kuin fyysistä hoivaa, ja hänellä tulee olla mahdollisuus tehdä omia valintoja sekä päätöksiä. Organisaatio voi ilmasta palvelulupauksella, millaisilla arvoilla ja toimintatavoilla se tuottaa palveluita asiakkailleen. Lupauksen taustalla on aina ajatus asiakaslähtöisyydestä ja asiakkaiden näkemyksien sekä tarpeiden huomioimisesta. (Lehtimäki & Kenni 2018: 18 ̶ 29.) Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymässä vanhusten asumispalvelussa on luotu Eletään koko elämä -palvelulupaukset (Olkkonen-Nikula 2018: 51). Palvelulupausten avulla yhtymässä pyritään kehittämään toimintaa asiakaslähtöisemmäksi, tukemaan vanhuksen valinnanvapautta ja vahvistamaan vanhuksen itsemääräämisoikeutta. Vanhustyön YAMK-opintojen tutkimuksellisessa kehittämistyössä selvitettiin, millaisia kokemuksia hoitoyöntekijöillä on palvelulupausten ilmenemisestä ja toteutumisesta Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän vanhusten asumispalvelussa. Lisäksi selvitettiin, miten esimiestyön keinoilla voidaan vaikuttaa palvelulupausten toteutumiseen vaikuttaviin tekijöihin ja edistää näin palvelulupausten toteutumista. Laadukasta ja yksilöllistä vanhustyötä Palvelulupausten avulla voitiin toteuttaa laadukasta vanhustyötä, jossa toiminta ja hoitotyö mukautuivat asukkaiden yksilöllisiin tarpeisiin. Asukkailla oli mahdollisuus elää oman näköistä elämää, ja päivissä oli muutakin sisältöä kuin hoidollisia asioita. Kodinomaisuus liittyi valinnanvapauteen. Asukkailla oli vapaus valita asioita, joita heillä oli ollut mahdollista valita aiemmassa kodissaankin. Kodin tunnun luomisen perusta oli se, että hoitotyöntekijä ymmärsi työskentelevänsä asukkaan kodissa. Asukkaiden itsemääräämisoikeus toteutui tietyissä rajoissa. Asukkaiden turvallisuus tai lääkärin määräykset menivät itsemääräämisoikeuden edelle. Kiljunen (2019) toteaa väitöskirjassaan Care Home Nursing Professionals’ Competence in Older People Nursing, että hoitotyöntekijät joutuvat pohtimaan asukkaan itsemääräämisoikeuden tukemisen ja asukkaan ihmisarvon sekä turvallisuuden edistämisen välistä ristiriitaa (Kiljunen 2019: 42). Laitoshoidon lakkauttamisen myötä vanhusten asumispalveluiden asukkaat ovat entistä huonokuntoisempia (vrt. Hoppania & Karsio & Näre & Olakivi & Sointu & Vaittinen & Zechner 2016: 52). Tutkimuksellisessa kehittämistyössä havaittiin, että tämä vaikutti asukkaiden toimijuuteen ja mahdollisuuteen osallistua esimerkiksi jokapäiväiseen toimintaan. Toimijuutta tuettiin ja asukkaiden oli mahdollista osallistua toimintaan omien voimavarojensa mukaisesti. Asukkaiden toiveita sekä unelmia pyrittiin toteuttamaan ja asioita tehtiin yhdessä. Jari Pirhosen (2017) väitöskirjasta ilmenee, että toimintakyvyltään alentuneen vanhuksen toimijuus ei välttämättä ole toimintakeskeistä, vaan siihen sisältyy tekemisen lisäksi olemista. Toimijuustilassa ympäristö tarjoaa asukkaalle asioita, jotka motivoivat ja tukevat asukasta hänen omassa kyvyssään toimia. (Pirhonen 2017: 10.) Asukastuntemus, yhteistyö ja monipuolinen toiminta edistävät palvelulupausten toteutumista Asukastuntemus ja tiedonkulku olivat tärkeitä palvelulupausten toteutumista edistäviä asioita. Asukkaiden tunteminen ja tiedon välittyminen olivat suoraan yhteydessä asukkaiden yksilölliseen kohteluun ja hoitoon. Omahoitajalla oli tärkeä rooli asukkaan tuntemisessa, koska hän laati hoito- ja palvelusuunnitelman yhdessä asukkaan ja omaisen kanssa. Asukkaiden tuntemisen kannalta oli tärkeää, että muutkin hoitajat kuin omahoitaja perehtyivät asukkaiden hoito- ja palvelusuunnitelmiin. Myös Kulmala (2019) toteaa, että asukkaan tunteminen on hyvän ja aktiivisen vanhuuden tukemisen perusta. Hoitotyöntekijöiden tulee tietää mistä asukas pitää, millainen eletty elämä on ollut ja mistä asioista asukas on aiemmin elämässään pitänyt. (Kulmala 2019: 11.) Monipuolinen yhteistyö edisti palvelulupausten toteutumista. Yhteistyötä tehtiin yksikön ulkopuolella, työyhteisön sisällä sekä omaisten ja asukkaiden kanssa. Verkostoituminen ja yksikön ovien avaaminen edistivät yhteistyötä ja asukkaiden mahdollisuutta sosiaaliseen kanssakäymiseen. Omaisilla oli tärkeää tietoa asukkaasta, ja omainen oli henkilö, joka pystyi välittämään tätä tietoa hoitotyöntekijöille. Tämä mahdollisti asukkaan ja hänen elämänhistorian paremman tuntemuksen. Toisaalta omaisten toiminnan koettiin toisinaan heikentävän palvelulupausten toteutumista. Lähinnä tämä liittyi asukkaan itsemääräämisoikeuteen. Osa omaisista päätti ja valitsi asioita asukkaan puolesta tai tämän tahdon vastaisesti. Asukkaiden kanssa yhteistyötä tehtiin päivittäisessä toiminnassa vuorovaikutuksen kautta. Asukkaiden toiveiden kuuleminen edellyttää hoitotyöntekijältä aitoa läsnäoloa ja herkkyyttä. Asukaslähtöisesti työskenneltäessä hoitotyöntekijä kykenee vastavuoroisuuteen asukkaiden kanssa. Asukkaille järjestettiin asukaskokouksia, joissa heidän oli mahdollista kertoa ajatuksiaan ja toiveitaan sekä vaikuttaa yksikön ja yhteisön toimintaan. Räsänen (2011) toteaa väitöskirjassaan Ikääntyneiden asiakkaiden elämänlaatu ympärivuorokautisessa hoivassa sekä hoivan ja johtamisen laadun merkitys sille, että yhteistyö asiakkaan, omaisen ja hoitotyöntekijöiden välillä vaikuttaa merkittävästi vanhuksen elämänlaatuun. Hyvällä yhteistyöllä voidaan lisätä vanhuksen elämänlaatua. (Räsänen 2011: 38 ̶ 57.) Monipuolinen toiminta tuki palvelulupausten toteutumista, koska asukkaalla oli mahdollisuus valita häntä motivoivaa ja hänelle sopivaa toimintaa (vrt. Pirhonen 2017: 10). Näin voitiin edistää asukkaan valinnanvapauden toteutumista ja tukea asukkaan mahdollisuutta elää oman näköistä elämää. Rantakokon (2019) mukaan vanhukselle aktiivinen arki on sitä, että hän voi osallistua itseään kiinnostaviin toimintoihin. Vanhuksen elinympäristön tulisikin tarjota mahdollisuuksia osallistua vanhukselle itselleen tärkeisiin toimintoihin. (Rantakokko 2019: 259 ̶ 276.) Esimiestyöllä voidaan edistää palvelulupausten toteutumista Johtaminen vaikutti palvelulupausten toteutumiseen. Palvelulupausten toteutumista edisti se, että esimies otti palvelulupaukset säännöllisesti esille ja niistä keskusteltiin yhdessä. Palvelulupausten sanoittaminen ja saattaminen käytännön tasolle lisäsi ymmärrystä siitä, miten lupaukset näyttäytyvät käytännön työssä. Koskiniemi (2016) kertoo kirjoituksessaan Autenttisuuden ja kokemusten merkitys johtamisessa, että vuorovaikutuksen avulla on mahdollista tehdä yhdessä ja saavuttaa asetetut tavoitteet. Yhteenkuuluvuuden tunne ja jaetut kokemukset edistävät myös työyhteisölle asetettujen tavoitteiden saavuttamista. (Koskiniemi 2016: 78.) Esimiehet kokivat, että esimiestyöllä heidän oli mahdollista lisätä hoitotyöntekijöiden kehitysmyönteisyyttä ja edistää asukaslähtöisen hoitokulttuurin toteutumista. Hyvien toimintatapoja ja hyviä käytäntöjä tuettiin pikapalkitsemalla työntekijöitä ja tekemällä hyvä työ julkiseksi. Esimiehet olivat läsnä yksiköidensä arjessa ja muokkasivat asenteita sekä hoitokulttuuria omalla esimerkillään. Ristiriitatilanteita käsiteltiin työyhteisöissä yhdessä, jos esimerkiksi työntekijöiden toimintatavat poikkesivat merkittävästi toisistaan ja siitä oli aiheutunut ristiriitaa. Työtehtäviä saatettiin arvottaa ja jotain työtehtävää pidettiin tärkeämpänä kuin jotain toista. Syvänen & Strömberg & Kokkonen (2017) toteavat, että ristiriitoja syntyy helposti, kun odotetaan työtovereiden käyttäytyvän ja tekevän työtä samalla tavalla kuin itse tekee. Erilaisuuden ymmärtäminen ja vuoropuhelun kehittäminen työyhteisössä on tärkeää. (Syvänen & Strömberg & Kokkonen 2017: 149 ̶ 152.) Kohti asukaslähtöisyyttä Jotta vanhukset voisivat asumispalveluissa elää hyvää elämää, on laitosmaisesta ajattelusta ja tehtävien suorittamisesta päästävä eroon. Vanhus tulee kohdata yksilöllisesti ja hänen toiveitaan sekä valintojaan tulee kunnioittaa. Pirhosen (2017) mukaan vanhuksesta tulee näkymätön eikä hänen persoonaansa nähdä, jos vanhus on hoitotyöntekijälle työn kohde (Pirhonen 2017: 151). Toisaalta vanhustyössä tulee huolehtia siitä, että resurssit ovat kunnossa ja hoitotyöntekijöillä on mahdollisuus toteuttaa asukaslähtöistä sekä yksilöllistä vanhustyötä. Kehittämistyön tuloksista ilmeni, että hoitotyöntekijöillä ei ollut asukkaille aina riittävästi aikaa eikä asukkaita voitu joka hetkessä kohdata kiireettömästi. Kiirettä työssä aiheutti se, että usealla asukkaalla oli hoidon ja hoivan tarve samanaikaisesti. Lisäksi hoitotyöntekijöiden työtehtäviin sisältyi muitakin työtehtäviä kuin välitöntä asukastyötä. Moninaisten työtehtävien koettiin lisäävän kiirettä ja vievän aikaa pois asukkaiden kohtaamisesta. Räsänen (2011) toteaa, että muun kuin välittömän asiakastyön osuus vanhustyössä on kasvanut ja nyt tulisikin pohtia, mihin työtehtäviin koulutettujen hoitotyöntekijöiden työaikaa on järkevä käyttää. Laaja-alaisuus voi merkitä myös hoitotyöntekijöiden osaamisen vääränlaista hyödyntämistä. (Räsänen 2011: 179.) Joka tapauksessa on selvää, että laitosmainen työote, jossa suoritetaan tehtäviä, ei tuota vanhukselle asumispalvelussa hyvää elämää. Hyvä perushoito on tärkeää, mutta vanhuksen päivissä tulee olla myös sellaista sisältöä sekä toimintaa, joilla on vanhukselle itselleen merkitystä ja jotka hän itse kokee mielekkäiksi. Vanhuksella tulee olla mahdollisuus elää oman näköistä elämää myös asumispalveluissa. Mielestäni eräs tutkimukselliseen kehittämistyöhön osallistunut haastateltava kiteytti Eletään koko elämä -palvelulupausten perusajatuksen hyvin yhteen lauseeseen. Siinä on huomioitu yhdessäolo, vuorovaikutus ja vanhuksen elämänlaatu: ”Eletään yhdessä hyvä elämä. Siinä se on.” Kirjoitus perustuu tutkimukselliseen kehittämistyöhön: ”Palvelulupausten ilmeneminen ja toteutuminen vanhusten asumispalvelussa. Hoitotyöntekijöiden kokemuksia.” Metropolia Ammattikorkeakoulu, 2019. Kirjoittaja: Anne Ahokas, sairaanhoitaja (AMK) ja vanhustyö (ylempi AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu. Kuvat: Anne Ahokas Lähteet Hoppania, Hanna-Kaisa & Karsio, Olli & Näre, Lena & Olakivi, Antero & Sointu, Liina & Vaittinen, Tiina & Zechner, Minna 2016. Hoivan arvoiset, vaiva yhteiskunnan ytimessä. Helsinki: Gaudeamus Oy. Kiljunen, Outi 2019. Care home nursing professionals’ competence in older people nursing. Väitöskirja. Kuopio: Itä-Suomen yliopisto. Luettu 6.11.2019. Kulmala, Jenni 2019. Aktiivinen arki on onnistuneita kohtaamisia ja mielekästä tekemistä. Teoksessa Kulmala Jenni (toim.): Hyvä vanhuus. Menetelmiä aktiivisen arjen tukemiseen. Jyväskylä: PS-kustannus. 10 ̶ 16. Koskiniemi, Anne 2016. Autenttisuuden ja kokemusten merkitys johtamisessa. Teoksessa: Syväjärvi, Antti & Pietiläinen, Ville (toim.): Inhimillinen ja tehokas sosiaali- ja ter-veysjohtaminen. Tampere: University Press. 63 ̶ 102. Luettu 4.10.2019. Lehtimäki, Vuokko & Kenni, Mikko 2018. Palvelulupaus käsikirja maakuntien valmistelijoille. Sosiaali- ja terveysministeriö ja Talent Vectia. Luettu 6.11.2019. Olkkonen-Nikula, Anu 2018. Iäkkäiden yhteensovitettujen palveluiden kokonaisuus Päijät-Hämeessä. Luettu 6.11.2019. Pirhonen, Jari 2017. Good human life in assisted living for older people. What the residents are able to do and be. Väitöskirja. Tampere: Tampereen yliopisto. Luettu 6.11.2019. Rantakokko, Merja 2019. Elinympäristö aktiivisen arjen ja hyvinvoinnin tukena. Teoksessa Kulmala Jenni (toim.): Hyvä vanhuus. Menetelmiä aktiivisen arjen tukemiseen. Jyväskylä: PS-kustannus. 259 ̶ 276. Räsänen, Riitta 2011. Ikääntyneiden asiakkaiden elämänlaatu ympärivuorokautisessa hoivassa sekä hoivan ja johtamisen laadun merkitys sille. Väitöskirja. Rovaniemi: Lapin yliopistokustannus. Luettu 6.11.2019. Syvänen, Sirpa & Strömberg, Seija & Kokkonen, Antti 2017. Dialogisen johtamisen työkalut. Teoksessa Kulmala, Jenni (toim.): Parempi vanhustyö. Menetelmiä johtamisen kehittämiseen. Jyväskylä: PS-kustannus. 129 ̶ 156.
Miten lisätä vetovoimaa sosiaalialan vanhustyöhön?
Sosiaalialan opiskelijoiden kiinnostus vanhustyötä kohtaan on heikolla tasolla. Ikääntyneet koetaan positiivisena asiana, mutta vetovoimaisuuden esteenä ovat rakenteelliset seikat, kuten fyysisesti ja henkisesti raskas työ, huono palkka ja vanhustyön negatiivinen julkisuuskuva. Sosionomin työnkuva vanhustyössä ei ole kaikille selkeä. Millaisia peliliikkeitä voidaan tehdä ruohonjuuritasolla, oppilaitoksen ja työelämän yhteistyöllä, jotta opiskelijat kiinnostuisivat vanhustyöstä? Vanhustyön kentällä on pitkään käyty keskustelua ja määrittelyprosesseja siitä, mitä gerontologinen sosiaalipalvelutyö on. Se sijoittuu jonnekin hoivatyön ja sosiaalityön välimaastoon, mutta sen paikka ei ole täysin selvä ja rajattu. (Seppänen & Pilkama & Ylinen 2005: 24.) Sosionomin (AMK) tekemä työ on kuitenkin lähempänä gerontologista sosiaalityötä kuin gerontologista hoitotyötä (Salonen 2008: 164). Sosiaalialan lyhyen historian vuoksi sosionomien työkenttä vanhustyössä on pitkään ollut melko hajanainen ja epäselvä, mikä saattaa vaikuttaa myös alan vetovoimaisuuteen alan ammattilaisten ja opiskelijoiden keskuudessa. Toinen vanhustyön vetovoimaisuuteen selkeästi vaikuttava asia on vanhustyön julkisuuskuva, johon vaikuttavat niin median uutisointi kuin tehdyt tutkimukset vanhustyön tilanteesta (mm. Kröger & Van Aerschot & Puthenparambil 2018; Rytkönen 2018; Kröger & Leinonen & Vuorensyrjä 2009). Suurin osa tutkimuksista on tehty hoitotyön ammattilaisten ja opiskelijoiden näkökulmasta sosiaalialan jäädessä vähemmälle huomiolle. Jotta sosiaalialan opiskelijat saadaan innostumaan vanhustyöstä, tulee miettiä keinoja yhdistää työelämä ja koulutus tiiviisti ja monipuolisesti yhteen. Tässä blogitekstissä esitellyt toimenpide-ehdotukset pohjautuvat vanhustyön tutkimukselliseen kehittämistyöhön, jossa kartoitettiin vanhustyön vetovoimaisuutta sosiaalialan opiskelijoiden näkökulmasta sekä ideoitiin työelämän ja koulutuksen yhteistyön muotoja. Sosionomin työnkuva selkeäksi Vaikka vanhustyö kehittyy koko ajan monialaisemmaksi, nähdään se sosiaalialan opiskelijoiden keskuudessa edelleen melko hoitopainotteisena työnä. Sosiaalialan lyhyen historian vuoksi sosionomin työnkuva ikääntyneiden parissa on vielä melko epäselvä. Nämä seikat vaikuttavat siihen, etteivät sosionomiopiskelijat suuntaudu urallaan vanhustyöhön. Jotta opiskelijat saataisiin tutustumaan ja kokeilemaan ikääntyneiden parissa työskentelyä, tulisi uramahdollisuudet vanhustyössä tuoda selkeämmin esille. Yksi keino olisi luoda sosiaalialan koulutukseen mentorijärjestelmä, jossa valmistuneet sosionomit kertoisivat työurastaan ja työnkuvastaan vanhustyössä. Näin saataisiin opiskelijoille mahdollisimman kattava kuva sosionomin työstä ikääntyneiden parissa. Toinen keino tutustuttaa vanhustyöhön olisi luoda ”Sosionomi vanhustyössä” -peli, jota pelaamalla opiskelijat voisivat tutustua sosionomin työnkuvaan ja tehtäviin, mutta myös asiakasryhmään ja sen monimuotoisuuteen sekä erilaisiin työmenetelmiin ja toimintatapoihin. Kolmantena keinona on, että sosiaalialan koulutukseen luotaisiin osaamiskuvaukset sosionomin työstä ikääntyneiden parissa. Kuvauksissa tulisi esille sosionomin erilaisia työtehtäviä ja työskentelypaikkoja. Samalla tulisivat tutuksi erilaiset vanhustyön paikat, joihin voisi hakea esimerkiksi työharjoitteluun. Työharjoittelut mielekkäiksi Työharjoittelut ovat merkittävä osa sosionomiopintoja ja onnistuneet harjoittelut voivat kantaa pitkälle niin opiskelijan kuin työelämän näkökulmasta. Ei siis ole yhdentekevää, millaiseen paikkaan tai tehtävänkuvaan opiskelija harjoittelussaan tutustuu. Jotta työharjoittelu olisi mielekäs, tulee sen olla suunniteltu ja toteutettu opiskelijalähtöisesti. Sosiaalialan opiskelija ei ole lähihoitajan tai kenenkään muunkaan sijainen, eikä hänellä voi olla ensisijaisena ohjaajanaan hoitotyön ammattilaista. Työharjoittelupaikan tulee olla sopivan haastava, uutta tietoa ja osaamista antava sekä opiskelijan aiemman osaamisen huomioiva. Opiskelija ei ole taakka vaan mahdollisuus. Esimerkiksi perehdytyksen tulee olla hyvin suunniteltu ja toteutettu, jotta opiskelija kokee olonsa tervetulleeksi ja turvalliseksi uudessa työympäristössä. Sosiaalialan opintoihin kuuluu kolme harjoittelujaksoa, joista jokainen on kymmenen viikon pituinen. Jotta vanhustyötä lähtisi kokeilemaan useampi opiskelija, voisi ainakin yhden harjoittelun jakaa puoliksi, jolloin opiskelija ehtisi tutustua kahteen eri toimipaikkaan. Myös harjoittelupaikan tulee olla sosionomille sopiva; vuodeosaston sijaan päivätoiminta ja palvelukeskus antavat opiskelijalle enemmän. Rekrytointi kuntoon Oli kyse sitten projektista, kesätyöstä, harjoittelusta tai työpaikasta, tulee rekrytointiin kiinnittää aina huomiota. Työelämän kanssa yhteistyössä tehtävien projektien työkuvauksien tulee olla mielenkiintoisia ja innostavia. Lisäksi projektien tulee olla oikeaa työtä kehittäviä ja konkreettisia, ei keksimällä keksittyjä pöytälaatikkoprojekteja. Haettaessa sosionomia kesätyöhön tai vakituiseen tehtävään, voisi rekrytointiprosessissa hyödyntää ikääntyneitä. Näin hakija saisi laajemman kuvan tulevasta työnkuvastaan sekä asiakaskunnasta. Opiskelijoille voisi myös järjestää rekrytointitilaisuuksia yhteistyössä koulujen kanssa. Tärkeintä opiskelijalähtöinen yhteistyö Vetovoimaisuuden esteenä on paljon isoja rakenteellisia asioita, kuten palkkaus ja työmäärä, joihin ei voida suoranaisesti vaikuttaa ruohonjuuritasolla. Sen sijaan esimerkiksi mielikuvaan vanhustyöstä voidaan vaikuttaa. Tämä onnistuu, jos eri organisaatiot, kuten koulut ja vanhusalan toimijat, tekevät aktiivista, pitkäjänteistä ja monipuolista yhteistyötä. Tärkeää on, että opiskelijoiden ja työelämän välisiä kohtaamisia tapahtuu jatkuvasti ja eri yhteyksissä. Erilaisilla kokeiluilla ja pienilläkin teoilla voidaan saada aikaan opiskelijoiden kiinnostuksen heräämistä. Opiskelijoiden ääntä on kuitenkin kuunneltava myös kokeilujen suunnittelussa ja toteutuksessa. Blogipostaus pohjautuu kirjoittajan vanhustyön ylemmän AMK-tutkinnon tutkimukselliseen kehittämistyöhön Lisää vetovoimaa sosiaalialan vanhustyöhön. (Metropolia Ammattikorkeakoulu 2019.) Työhön sisältyy sosiaalialan opiskelijoille tehty kysely liittyen kokemuksiin ja näkemyksiin ikääntyneistä ja vanhustyöstä sekä sosiaalialan koulutuksen vaikutuksesta vanhustyöhön suuntautumisessa. Lisäksi työssä toteutettiin ideointityöpaja Vantaan vanhuspalvelujen ja sosiaalialan lehtoreiden kanssa. Kyselyn ja työpajan tulosten perusteella muodostettiin lista toimenpide-ehdotuksista, joilla vanhustyön vetovoimaisuutta voitaisiin edistää sosiaalialan opiskelijoiden keskuudessa. Enemmän toimenpide-ehdotuksia löydät lopullisesta työstä. Kirjoittaja: Anniina Honkonen, Sosionomi (ylempi AMK) Kuvat: pexels.com Lähteet: Kröger, Teppo & Leinonen, Anu & Vuorensyrjä, Matti (toim.) 2009. Hoivan tekijät. Suomalainen hoivatyö pohjoismaisessa tarkastelussa. Jyväskylän yliopisto. Sosiaalityön julkaisuja 6. Saatavana osoitteessa: https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/47699/1/978-951-39-3691-4.pdf Kröger, Teppo & Van Aerschot, Lina & Puthenparambil, Jiby Mathew 2018. Hoivatyö muutoksessa: suomalainen vanhustyö pohjoismaisessa vertailussa. Jyväskylän yliopisto. YFI julkaisuja 6-2018. Saatavana osoitteessa: https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/57183/978-951-39-7372-8.pdf?sequence=1&isAllowed=y Rytkönen, Arja 2018. Hoivatyöntekijöiden työn kuormittavuus ja teknologian käyttö vanhustyössä. Väitöskirja. Tampereen yliopisto. Yhteiskuntatieteiden tiedekunta. Saatavana osoitteessa: http://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/104482/978-952-03-0829-2.pdf?sequence=1&isAllowed=y Salonen, Kari 2008. Sosionomin (AMK) osaaminen 2000-luvun seniori- ja vanhustyössä. Teoksessa Viinamäki, Leena (toim.). 14 puheenvuoroa sosionomien (AMK) asemasta Suomen hyvinvointiasiantuntijajärjestelmässä. Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun julkaisuja. Sarja A: Raportteja ja tutkimuksia 2/2008. Seppänen, Marjaana & Pilkama, Airi & Ylinen, Satu 2005. Gerontologinen sosiaalityö osana vanhustyötä. Teoksessa Roivainen, Irene & Korpinen, Johanna & Ritala-Koskinen, Aino & Sundman, Teija (toim.). Tutkiva sosiaalityö. Kunnallisen sosiaalityön muuttuva paikka 2000-luvun Suomessa. Helsinki / Rovaniemi: Talentia-lehti / Sosiaali-työn tutkimuksen seura.