Geroblogi

Mahdollistamme yhdessä hyvää ikääntymistä

Vuosi: 2020

Yhteisöllisyyden mahdollisuudet ikäihmisten asumisessa
18.8.2020
Laura Korsisaari

Ihmiset kokevat yhteisöllisyyden eri tavalla. Ei ole täysin yksiselitteistä, että yhteisöllisyys on aina toimivaa ja harmonista. Tutkimusten ja hankkeiden kautta saatujen kokemusten perusteella yhteisöllisen asumisen on kuitenkin todettu tukevan ikääntyneen elämänlaatua ja toimintakykyä sekä vähentävän yksinäisyyttä. Me tiedämme jo, että tulevaisuudessa ikääntyneiden määrä Suomessa tulee kasvamaan merkittävästi. Sen myötä tarvitaan erilaisia ratkaisuja palveluiden tuottamiseen. Haaste on meille kaikille yhteinen. Ihmisen ovat itse alkaneet aktivoitua. Lisäksi palveluntuottajat kunnissa ja kolmannella sektorilla pohtivat jatkuvasti, miten palvelutarpeeseen voidaan vastata. Ikäihmiset ja esimerkiksi asuntosäätiöt ovat jo lähteneet toteuttamaan asumisratkaisuja, jotka palvelevat yksilöllisiä tarpeita mutta tukevat samalla myös yhteisöllisyyttä. Vaikka ikäihmisten yhteisöllinen asuminen ei ole Suomessa vielä kovin yleistä, joitakin paikallisia hankkeita on ollut ja on olemassa. Kiinnostus Ikäihmisten yhteisöllistä asumista kohtaan näyttäisi lisääntyvän. Ainakin alan toimijoiden keskuudessa aihe on ollut viime aikoina esillä. Esimerkiksi Vanhustyö-lehden marraskuun 2019 numerossa asiaa on käsitelty monipuolisesti. Sosiaalisuus näyttäytyy eri tavoin Sosiaalisuus näyttäytyy eri tavalla eri ihmisillä. Joku kaipaa päivittäistä kontaktia toisiin, toiselle riittää puhelu ystävältä kerran viikossa. Tarve sosiaalisuudelle sekä sosiaalisten suhteiden intensiivisyys voivat myös vaihdella. Lotta Junnilainen (2019) puhuu vahvoista ja heikoista siteistä, jotka vaihtelevat riippuen siitä, onko kyseessä tiivis sukulais- tai ystävyyssuhde, väliaikainen tarve tai paikallinen projekti (Junnilainen 2019: 275). Ikääntyessä ihmisen tarpeet muuttuvat. Kun fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen toimintakykyyn tulee muutoksia, korostuvat tuen ja avun rooli eri tavalla. Ikääntyessä myös ihmisen lähipiiri, ystävät ja sukulaiset ikääntyvät. Toimintakyvyn rajoitteet voivat vaikuttaa iäkkään halukkuuteen lähteä kotoa toisten ihmisten pariin, vaikka sosiaalinen vuorovaikutus vähentäisikin yksinäisyyden kokemuksia. Yhteisöllisyyteen voi liittyä myös sosiaalista painetta, diskriminointia ja kuppikuntaisuutta. Yhteisötalojen sivustoilla kuvataan yhteisöllisyyttä ennemmin mahdollisuutena kuin minkäänlaisena velvoitteena. Idea on, että jokainen voi osallistua yhteiseen toimintaa haluamallaan tavalla. Tukea hyvinvointiin sosiaalisilla asumisratkaisuilla Sosiaalisten suhteiden ja naapuriavun kautta elämisen arki voi helpottua merkittävästi. Yhteisölliset ratkaisut voivat lisätä myös turvallisuuden tunnetta asumisessa. Lisäksi ekologiset ratkaisut nousevat esiin yhä enemmän. Ihmiset ovat aiempaa valveutuneempia ympäristökysymyksissä. Yhteisöllisessä asumisessa ekologisuus näyttäytyy mm. tilojen ja tavaroiden jakamisena, jopa energian ja ruoan omavaraisena tuotantona. (Helamaa & Pylvänen 2012: 20, 36–37.) Helsingin Jätkäsaaresta löytyy yhteisötaloja, joissa aktiivisina toimijoina ovat olleet asukkaat itse jo suunnittelu- ja rakennusvaiheessa (Senioritalo Aikalisä ry). Jätkäsaareen on myös valmistunut 2017 sukupolvien kortteli, jossa eri ikäisten ja erilaisten tarpeiden näkökulmasta on luotu yhteisiä tiloja, aktiviteetteja ja yhteistapahtumia. Ideana on oman näköinen asuminen, ajatuksella, että kenenkään ei tarvitse jäädä yksin. (Sukupolvien kortteli 2017.) Erilaisten hankkeiden kautta voidaan tukea paikallista yhteisöllisyyttä naapurustoissa. Naapuriavulla ikääntynyt voi saada konkreettista arjen apua ja samalla tarjota sitä. Auttamalla toista saa myös itselle hyvän mielen. Kotikulmilla-hankkeessa vapaaehtoiset Talo Tsempparit ohjaavat ryhmäaktiviteetteja tuottamalla iloa arkeen vahvistaen samalla naapuruussuhteita (Opas kotikulmilla toiminnan toteuttamiseen 2020). Yhteisöllinen asuminen voi tuottaa myös jotain uutta ja odottamatonta. Ihmiset voivat löytää toistensa kautta merkityksellistä elämänsisältöä, kuten uusia harrastuksia ja uudenlaisia arjen taitoja. Oma kysymyksensä on, kuinka tasapuolisesti yhteisöasumisen mahdollisuudet tarjoutuvat eri ryhmille. Kaikilla ei välttämättä ole mahdollisuutta tai valmiuksia valita, missä ja millä tavoin haluavat asua. Avautuvatko yhteisötalojen ovet ja yhteisöllisen asumisen monipuoliset ratkaisut tällä hetkellä pääsääntöisesti hyväosaisille, hyväkuntoisille ja aktiivisille senioreille? Kirjoittaja: Laura Korsisaari, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet: Helamaa, Anna & Pylvänen, Riikka 2012. Askeleita kohti yhteisöasumista. Selvitys yhteisöasumisen muodoista ja toteuttamisesta. Tampereen teknillinen yliopisto. Asuntosuunnittelu. Julkaisu 6. Katajamäki Print & Media: Tampere. Junnilainen, Lotta 2019. Lähiökylä. Tutkimus yhteisöllisyydestä ja eriarvoisuudesta. Vastapaino: Tampere. Opas Kotikulmilla-toiminnan toteuttamiseen 2020 https://www.ikainstituutti.fi/content/uploads/2020/02/Kotikulmilla-opas_interactive-1.pdf. Luettu 29.2.2020. Senioritalo Aikalisä ry http://www.senioritaloaikalisa.fi/. Luettu 29.2.2020. Sukupolvien kortteli 2017 https://sukupolvienkortteli.fi/. Luettu 29.2.2020. Yhdessä kotikulmilla 2017–2019 https://www.ikainstituutti.fi/kotikulmilla/. Luettu 8.2.2020.

Lue lisää

Ikäihmisten palvelut kuuluvat kaikille kulttuuria katsomatta
13.8.2020
Anne Heiskanen-Erhinmwingbovo

Suomessa asuu jo runsas 45 000 yli 55-vuotiasta vieraskielistä asukasta. Osa näistä vieraskielisistä on vielä mukana työelämässä, osaa suomen kielen ja myös selviää suomalaisesta palveluviidakosta. Heidän joukossaan on kuitenkin paljon heitä, jotka eivät hallitse suomen kieltä ja voivat olla myös luku- ja kirjoitustaidottomia.  Heidän tarpeensa ei kuitenkaan usein paljoa eroa kantaväestön ikääntyneiden tarpeista: niitä ovat esimerkiksi toimeentulotukihaasteet, sydänsairausten, diabeteksen tai muistisairauden hoito. (Laiho 2018.) Yhteisö hoitaa vai hoitaako? Usein oletamme kaikkien maahanmuuttajataustaisten elävän yhteisöllisesti ja hoitavan omat ikääntyneensä itse. Suurimmalta osin tämä pitää paikkansa, koska useissa kulttuureissa on kunnia-asia hoitaa ikääntyneet itse pikemminkin kuin laittaa heidät palvelukotiin. (Laiho 2018.) Heidän kulttuureissaan monasti nähdään velvollisuudeksi hoitaa omaisensa ja perheenjäsenensä sekä suojella heitä viranomaisilta. Monet heistä kokevat suomalaisen ja ylipäätänsä länsimaalaisen vanhustenhoitomallin ja hoitokulttuurin kylmänä ja vanhuksia kunnioittamattomana. (Suomen Muistiasiantuntijat ry 2012.) Toisaalta voi olla, että ikääntyneellä on vain muutama läheinen Suomessa. Nämä läheiset voivat esimerkiksi sairastua tai olla työelämän puolesta kiireisiä, jolloin yksin asuvasta ikääntyneestä ei pystytä tarpeeksi pitämään huolta. Tämä aiheuttaa ikääntyneille maahanmuuttajille suuren riskin syrjäytyä yhteiskunnassamme. Tulevaisuudessa tuleekin kuntien strategioissa ja toimintasuunnitelmissa ottaa huomioon vielä enemmän se, miten näiden vieraskielisten ikääntyvien tasa-arvoiset sosiaali- ja terveyspalvelut pystytään turvaamaan. (Laiho 2018.) Kohtaamisen tärkeys Kulttuuriset erityispiirteet, kuten asiakkaan tapakulttuuri, uskonto, sosiaalinen asema ja kielitaito, on hyvä ottaa huomioon palveluita tarjotessa. Kaikkiin asiakaskohtaamisiin tulee panostaa, mutta varsinkin ikääntyneen vieraskielisen kanssa kohdatessa tulee olla kärsivällinen ja muun muassa erottaa muistisairaudesta johtuvat muistiongelmat puutteellisen kielitaidon ja maahanmuutosta aiheutuvan stressin seurauksena tulleista muistihäiriöistä. Tärkeää on nähdä ihminen siellä kaiken takana. Monasti maahanmuuttajataustaiset ikääntyneet nähdään vain kulttuuriensa edustajina, jolloin mahdolliset ongelmat ja käytöshäiriötkin selitetään kulttuurisilla ja uskonnollisilla tekijöillä.  Näitä tekijöitä korostamisessa vaarana on iäkkään maahanmuuttajan yksilöllisten erojen ja tarpeiden huomiotta jättäminen. (Suomen muistiasiantuntijat ry 2012.) Tärkeintä maahanmuuttaja-asiakkaiden kohtaamisessa on, että ammattilainen on nöyrä ja kiinnostunut oppimaan lisää muun muassa uusista kulttuuriryhmistä, arvoista, uskonnoista ja perinteistä. Ammattilaisen tulee olla avoimin mielin, välttää ennakko-olettamuksia sekä pystyä asettumaan asiakkaan asemaan. (Suomen muistiasiantuntijat ry 2012.) Osaamista ja tietämystä tarvitaan lisää Ikääntyneisiin maahanmuuttajiin liittyviä tutkimuksia on Suomessa vielä niukasti, ja myös yleisessä keskustelussa ikääntyneet maahanmuuttajat ovat jääneet lähes huomiotta. Iäkkäitä maahanmuuttajia näkee vielä tänä päivänä niukasti julkisten vanhuspalveluiden käyttäjinä, eikä heidän tarpeidensa selvittelyä nähdä tärkeänä kehityskohteena. (Suomen Muistiasiantuntijat ry 2012.) Heikkinen (2015) tuo väitöstutkimuksessaan esille, kuinka sosiaali- ja terveyspolitiikassa tulisi huomioida ikääntyvät maahanmuuttajat omana ryhmänään ja ymmärtää paremmin heidän arjessaan olevia haasteita. Tämän lisäksi tulisi vahvistaa ja lisätä vanhustyötä tekevien ammattilaisten valmiuksia kohdata ikääntyviä maahanmuuttajia omassa työssään. Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten työtä helpottamaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (2018) on avannut verkkokoulun, josta ammattilaiset voivat opiskella eri kulttuureista tulevien asukkaiden kohtaamista. Verkkokoulu on toteutettu ammattilaisten haastattelujen pohjalta. Verkkokoulun tarkoituksena on saada käytännön vinkkejä siihen, miten he voivat työssään palvella kaikkia asiakkaita parhaalla mahdollisella tavalla asiakkaan taustasta riippumatta. (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2018.) Kulttuurisensitiivisyys ja kulttuurinen empatia Mattilan (2018) tutkimuksellisessa kehittämistyössä tavoitteena oli rohkaista ja innostaa vanhustyön ammattilaisia kokeilemaan erilaisia, uusia ryhmätoimintoja, joissa oli integroituna eri kulttuuritaustan omaavia ihmisiä. Toisena tavoitteena oli myös lisätä ikääntyneiden maahanmuuttajien sekä kantasuomalaisten välistä kanssakäymistä, edistää maahanmuuttajien kotoutumista sekä vähentää heihin kohdistuvia ennakkoluuloja.  Tutkimuksellisen kehittämistyön tulosten perusteella ikääntyneet maahanmuuttajat hyötyivät saadessaan tukea ja ohjausta sosiaalisessa kanssakäymisessä, tunteiden ilmaisussa sekä fyysisen toimintakyvyn ylläpitämisessä. Mattila (2018) toi myös kehittämistyössään esille sen, kuinka on tarpeen vahvistaa vanhustyön ammattilaisten sekä erilaisten vapaaehtoistoimijoiden osaamista ja tietämystä monikulttuurisuudesta.  Eritoten tarvitaan kulttuurisensitiivisempää tapaa ajatella eri taustaisen ihmisten integroitumista kantaväestön toimintaan sekä palveluihin. Varsinkin kulttuurinen empatia on erityisen tärkeä työkalumonikulttuurista ohjaustyötä tekevällä vanhustyön ammattilaisella. Tulevaisuuden vanhuspalveluita kehittäessä tulee ottaa entistä enemmän huomioon eri taustaiset asiakkaat ja varsinkin syrjäytymisvaarassa olevat. Kun palveluita kehitetään yhä selkeämmiksi, ne tukevat paremmin kaikkia ikäihmisiä kulttuuritaustasta riippumatta. Kirjoittaja: Anne Heiskanen-Erhinmwingbovo, sosionomi (AMK), vanhustyön (ylempi AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet: Heikkinen, Sari 2015. Arki uudessa kotimaassa – Entisestä Neuvostoliitosta Suomeen iäkkäinä muuttaneiden arki, sosiaaliset suhteet ja kotoutuminen. Väitöskirja. Tampereen yliopisto. Terveystieteiden yksikkö. http://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/96619/978-951-44-9707-0.pdf?sequence=1 Luettu 8.12.2018. Laiho, Marianna 2018. Kielimuuri vaikeuttaa vanhuutta. Maailman kuvalehti. https://www.maailmankuvalehti.fi/2019/1/pitkat/kielimuuri-vaikeuttaa-vanhuutta Luettu 23.11.2019. Mattila, Tiina-Kaisa 2018. Monikulttuurisia kokemuksia ikääntyneiden ryhmätoiminnasta. Tutkimuksellinen kehittämistyö. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu. Vanhustyön ylempi AMK. Suomen Muistiasiantuntijat ry 2012. Ikääntyvä maahanmuuttaja ja muistisairaus. Memo-lehti. Luettu 24.11.2019. Suomen Muistiasiantuntijat ry 2017. Unohtamista kaikilla kielillä – seminaarista tietoa ja ideoista. Memo-lehti. Luettu 24.11.2019. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2018. Miten kohdata eri kulttuurista tuleva asiakas? https://thl.fi/fi/-/miten-kohdata-eri-kulttuurista-tuleva-asiakas-uusi-verkkokoulu-avattu-sote-ammattilaisille?fbclid=IwAR0I1iSkvR8aQ6LSSzSIet5gYLalinLksOFLwt9NyUaTKGKOCOcPEkYZpps Luettu 23.11.2019.

Lue lisää

Vapaaehtoistoiminta apuna ikääntyneen yksinäisyyteen
23.6.2020
Eila Sundell

Yksinäinen ikääntynyt kuvaa yksinäisyyden tunnetta monin eri sanoin, pakahduttavana tunteena, alakulona, kaipauksena. Miten pystymme vastaamaan ikääntyneen hätähuutoon? Ovatko yhteiskunnan tarjoamat palvelut apuna vai auttaako kolmas sektori? Monilla järjestöillä on jo yksinäisyyden torjunnan talkoissa mukana vapaaehtoisia, mutta uudet vapaaehtoiset ovat aina tervetulleita. Eläkkeelle siirtyminen voisi olla se paikka, jossa aloitetaan vapaaehtoistoiminta. Yksinäisyys tuntuu pakahduttavana tunteena rinnassa. Näin kuvaa ikääntynyt, yksin asuva yksinäisyyden tunnetta. Miten pakahduttavaa oloa rinnassa voisi helpottaa? Onko yhteiskunnan tarjoamista palveluista apua vai tuovatko kolmannen sektorin tuottamat palvelut apua yksinäisyyteen. Miten voit auttaa, jos ikääntynyt ei pääse enää kotoa liikkeelle? Ikääntyneiden yksinäisyys lisääntyy. Tiilikainen (2006) totesi tutkimuksessaan terveyden ja toimintakyvyn heikkenemisen ja ihmissuhteiden menetyksien altistavan yksinäisyyden tunteille. Yksinolo luo turvattomuutta ja pelkoa, jopa toivoa kuolemasta. Oman elämän merkityksettömyydestä ja seuran puutteesta huonokuntoisimmille ikääntyneille soisi ystävän, joka välittää, kulkee rinnalla. Vapaaehtoisista apua yksinäisyyteen Eläkkeelle siirtyminen on monelle paikka, jolloin aletaan ajattelemaan, mitä nyt voisin tehdä, olenko vielä tarpeellinen? Eläkkeelle jäänyt on edelleen hyvinkin osaava ja energinen. Heillä on edelleen paljon annettavaa eläkkeelle siirtymisestä huolimatta. He ovat suunnaton voimavara, jota kannattaa hyödyntää kolmannen sektorin toiminnassa Ystävätoimintaan tarvitaan kipeästi tekijöitä. Pienikin hetki omassa arjessa voi olla suuri apu yksinäiselle. Myötäeläminen, myötätuntoisuus ja arjessa kannustaminen ovat yksin tärkeimmistä tehtävistä, joita voimme tehdä yksinäisen ikääntyneen hyväksi. Lähimmäisen auttaminen ja tukeminen antavat paljon myös vapaaehtoistyön tekijälle. Veikkauksen julkaisemassa Inhimillisiä uutisia aivotutkija Minna Huotilainen toteaa, että aivoterveydelle parhaita ovat kuorolaulu, lautapelit ja tanssiminen sekä vapaaehtoistyö. Apuomena ry:n Laurentius-lähimmäispalvelu taistelee ikääntyneiden yksinäisyyttä vastaan. Taisteluun osallistumme monin eri keinoin: teemme ammatillisia kotikäyntejä ikääntyneiden koteihin, toteutamme yhteisöllistä seniorikahvilatoiminta, koordinoimme vapaaehtoistoimintaa. Kaiken toiminnan ja toimintaan osallistuvien kesken ytimessä on empatia, myötätunto toista ihmistä kohtaan. Vanhustyön keskusliitto loi edellytyksiä ikääntyneiden hyvälle arjelle ja mielekkäälle tekemiselle. Vanhustyön keskusliiton Ilmeikäs arki -tutkimuksessa todetaan, että järjestö- ja vapaaehtoistoiminta antavat oman merkityksensä eläkeajalle. Vapaaehtoiset tulevat toimintaan mukaan halusta auttaa ja kohdata toinen ihminen. Olla kuuntelija ja vierellä kulkija. Vapaaehtoistoiminta ei ole suorittamista, se on tekemistä suurella sydämellä. Haasteena kolmannen sektorin toiminnalle on löytää vapaaehtoisia, jotka sitoutuisivat toimintaan mukaan. Usein iäkkään kotona käy monia ihmisiä mutta vapaaehtoisen antama aika ja tuttuus ovat ikääntyneelle kullanarvoista. ”Ihminen tarvitsee ihmistä, ollakseen ihminen ihmiselle, ollakseen itse ihminen.” Näin Tommy Taberman kiteyttää osuvasti yksinäisyyden poistamista Pieni laulu ihmisestä -runossa. Voidaanko me olla ihmisiä ihmiselle ja mennä poistamaan tai ainakin lievittämään ikääntyneen yksinäisyydestä johtuvaa pakahduttavaa tunnetta rinnassa. Kirjoittaja: Eila Sundell, sairaanhoitaja (AMK) ja vanhustyö (ylempi AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet Huotilainen, Minna 2018. Inhimillisiä uutisia. Veikkaus. https://www.veikkaus.fi/fi/yritys#!/article/inhimillisia-uutisia/julkaisut/2018/03/syva-yksinaisyys-nayttaa-aivoissa-halytystilalta. Luettu 21.9.2019. Pietilä Minna & Saarenheimo Marja 2017. Ilmeikäs arki. Tutkimus ikääntyneistä ihmisistä järjestöjen kehittämistoiminnassa. Vanhustyön keskusliitto. https://vtkl.fi/wp-content/uploads/2019/07/Ilmeik%C3%A4s-arki.pdf. Luettu 29.10.2019. Tiikkainen, Pirjo 2006. Vanhuusiän yksinäisyys. Seuruututkimus emotionaalisesta ja sosiaalisesta yksinäisyyttä määrittävistä tekijöistä. Jyväskylän yliopisto. Tiilikainen, Elisa 2016. Yksinäisyys ja elämänkulku. Laadullinen seurantatutkimus ikääntyvien yksinäisyydestä. Akateeminen väitöskirja. Helsingin yliopisto.

Lue lisää

Muistisairas ikäihminen tarvitsee läheisiään myös hoivakodissa
18.6.2020
Jenni Kekkonen

Istuin kahvipöydässä ja kuuntelin toisella korvalla, kun sukulaiseni kertoi kuulumisiaan. Puhe kääntyi hänen äitiinsä, joka oli siirtynyt ympärivuorokautiseen hoivaan noin vuotta aiemmin. Hän kertoi, kuinka oli yrittänyt houkutella sisartaan mukaansa katsomaan äitiään hoivakotiin. Sisar ei ollut välittänyt lähteä vedoten bensakuluihin, vaikka ei asunut kovin kaukana hoivakodilta. Lisäksi hän oli todennut, että äidin luona on turha käydä, koska äiti ei kuitenkaan muista käymistä jälkikäteen muistisairautensa vuoksi. Mietin mielessäni harmistuneena, kuinka väärässä hän onkaan. Läsnäolo muistisairaan elämässä ei ole koskaan turhaa. Muistisairaus on suurin yksittäinen syy, jonka vuoksi ikäihminen siirtyy omasta kodistaan ympärivuorokautisen hoivaan. Muistisairaus vie lähimuistin, joka todella tarkoittaa sitä, ettei muistisairas välttämättä muista sitä, onko puoliso, poika tai tytär käynyt tänään, eilen tai ylipäänsä ollenkaan. Toisaalta oma poika saattaa näyttää muistisairaan silmissä omalta puolisolta, eläähän muistisairas monesti uudelleen nuoruuttaan, muistisairauden pyyhkiessä viimeiset kymmenet vuodet muistista kokonaan. Roolien sekoittuminen saattaa hämmentää lähipiiriä ja pahimmillaan aiheuttaa sen, että omaisten käynnit harvenevat harvenemistaan. Omaiset saattavat ajatella, että heitä ei enää tarvita akuutisti läheisen asuessa nyt paikassa, jossa hänestä huolehditaan vuorokauden ympäri. Hoitohenkilökunta ei kuitenkaan pysty täyttämään omaisten paikkaa muistisairaan elämässä. Hoivakotiin muutto on usein helpotus omaisille Muistisairaan muutettua omasta kodistaan hoivakotiin moni asia muuttuu. Hoiva ja huolenpito, ravitsemus, lääkehoito ja siivous- ja pyykkihuolto järjestyvät hoivakodin puolesta, eivätkä ole enää omaisen harteilla. Moni omainen huokaisee ehkä helpotuksesta, kun fyysinen auttaminen sekä jatkuva huoli läheisen pärjäämisestä omassa kodissaan on poissa, hänen siirryttyään paikkaan, jossa hän saa apua ja valvontaa 24/7. Tässä kohtaa moni omainen ottaakin pienen ja ansaitunkin hengähdystauon ja opettelee uudelleen nukkumaan rauhassa yönsä. Voihan taustalla olla vuosikausien huoli läheisestä ja mahdollisesti ympärivuorokautinen valmiustila siitä, milloin on pitänyt lähteä keskellä yötä auttamaan kaatunut läheinen ylös tai etsimään sitä hukkunutta lääkepurkkia tai lompakkoa.  Joissain tapauksissa kyseessä on voinut olla vuosikausia kestänyt omaishoitajuussuhde. Läsnäoloa, läheisyyttä ja yhdessäoloa Läheisen muutettua hoivakotiin on henkilökunnan tehtävänä tukea ja kannustaa omaisia käymään läheisensä luona säännöllisesti. Hoitajien tulee kertoa omaisille, kuinka tärkeää ja arvokasta on, että he pysyvät tiiviisti muistisairaan elämässä, vaikka hän asuukin nyt hoivakodissa. Hoivakodin henkilökunta pyrkii vastaamaan muistisairaan perustarpeisiin, mutta yksilölliseen aikaan, kuten rupatteluun, muisteluun, rauhallisiin kävelyretkiin lähipuistossa hoitajilla on valitettavan harvoin aikaa. Omaisten erityisen tärkeä rooli onkin juuri tämä: antaa yksilöllistä aikaa, olla vain ja pitää kädestä kiinni, kahvitella kaikessa rauhassa, tehdä lenkki lähipuistoon, muistella menneitä valokuvien avustuksella ja olla vain läsnä. Omaiset ovat tärkeä voimavara hoivakodin arjessa Koivulan (2011) väitöstutkimuksen mukaan hoitajat toivovat omaisten osallistuvan mahdollisuuksiensa mukaan esimerkiksi ruokailutilanteisiin, ulkoiluun ja viriketoimintaan (Koivula 2013: 6). Omaisten tuki ja apu hoivakodin arjessa on hoitajille tärkeää, koska vanhustyössä resurssit ovat tiukat. Omaiset voivat auttaa hoitajia myös avaamalla muistisairaan asiakkaan elämänhistoriaa ja mielenkiinnon kohteita hoitajille. Näiden taustatietojen avulla hoitajat voivat ymmärtää muistisairasta ja hänen käyttäytymistään paremmin. Omaisen rooli on myös tuoda muistisairaan elämään merkityksellisyyttä ja tarkoituksellisuutta yhteisten perinteiden, muistojen ja tuttujen asioiden kautta. Omaiset tuovat kuvia lapsenlapsista, kertovat tarinoita mökkinaapurista ja syksyn etelänmatkalta. He kertovat kukkien kukkimisesta mökin puutarhassa ja kertovat muistisairaalle, kuinka ensi kesänä lähdetään porukalla mökille kukkapenkkejä kitkemään. Omainen tukee tällä tavoin muistisairaan yksilöllisyyden tunnetta, elämäntarinan jatkuvuutta ja arjen merkityksellisyyttä. (Koivula 2013: 88.) Tunnistaako hän vielä minut? Toisin kuin ajatellaan, merkityksellistä ei ole se, tunnistaako muistisairas omaistaan vai ei. Tämän kysyminen muistisairaalta on aivan turhaa ja aiheuttaa vain turhaa ahdistusta muistisairaalle. Eihän kukaan kysy sokealtakaan: ”Näetkö sinä minut?” Muistisairaalle tärkeää on lähellä oleminen ja koskettaminen sekä turvallisuuden tuottaminen läheisyyden avulla (Räsänen 2011: 170). Läsnäolo ja yhdessä oleminen antavat mielihyvää ja tunteen siitä, että on rakastettu. Vaikka muistisairas ei huomenna muistaisi omaisen käyneen eilisiltana, on omaisen käynnillä voinut olla monta positiivista vaikutusta. Muistisairas on saattanut olla koko illan tavallista rauhallisempi ja hymyileväisempi tai hän on ehkä nukkunut yönsä levollisesti ollessaan mielissään illan rupatteluhetkestä läheisensä kanssa. Vierailu muistisairaan luona ei ole koskaan turhaa, sillä on varmasti aina merkitystä, vaikka hän ei osaisi sitä enää sanoin kertoa. Kohtaa, kuten toivoisit itsesi kohdattavan Asioista ääneen puhuminen ja tietouden lisääminen muistisairauden vaikutuksista ja muistisairaan kohtaamisesta olisi tärkeää, jotta omaiset pysyisivät muistisairaan elämässä loppuun asti. On hyvin tavallista, että muistisairas kertoo samat asiat moneen kertaan ja kyselee kerta toisensa jälkeen samoja kysymyksiä. Nyrkkisääntönä on, että muistisairas kohdataan kuten muutkin ihmiset, aikuisena, tuntevana ja järkevänä ihmisenä. Hänelle ei puhuta kuin lapselle, hän on aikuinen. Hänen todellisuuttaan ei ole tarpeen lähteä korjaamaan tai kertomaan, että hänen kaipaamansa puoliso on kuollut jo vuosia sitten, se aiheuttaa vain ahdistusta. Muistisairaan kanssa erityisen tärkeää on läsnäolo ja kiireettömyys. Puhuessa katsotaan silmiin ja puhutaan rauhallisesti ja selkeästi antaen muistisairaalle tilaa vastata. Kuunnellaan ja odotetaan, kiireettömyys on tärkeää, muistisairas vaistoaa kiireen tunnun.  Muistetaan, että muistisairaalla on ajatuksia, tunteita ja tarpeita silloinkin, kun puheen muodostaminen ei enää onnistu ja oikeat sanat eivät löydy. (Muistiliitto, Muistisairaan ihmisen kohtaaminen 2017.) Ja kun sairaus on edennyt niin pitkälle, ettei puheen tuottaminen enää onnistu, niin puhu, vaikka muistisairas ei enää kykene vastaamaan. Pidä kädestä kiinni, silitä ja ole läsnä, siinä tärkeimmät. (Muistiliitto, Muistisairaan ihmisen kohtaaminen 2017.) Pyri olemaan läheisesi elämässä läsnä muistisairaudesta huolimatta loppuun asti, se ei ole koskaan turhaa tai merkityksetöntä. Kirjoittaja: Jenni Kekkonen, geronomi (AMK) ja vanhustyö (ylempi AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu. Kuvat: Jenni Kekkonen Lähteet: Koivula, Riitta 2013. Muistisairaan ihmisen omaisena terveyskeskuksen pitkäaikaisosastolla: Tutkimus toimijuudesta. [Helsinki]: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/104498/URN_ISBN_978-952-245-904-6.pdf?sequence=1&isAllowed=y  Luettu 2.12.2019. Muistisairaan ihmisen kohtaaminen 2017, Muistiliitto. https://www.muistiliitto.fi/fi/muistisairaudet/erityiskysymyksia/muistisairaan-ihmisen-kohtaaminen Luettu 31.10.2019.fone Riitta Räsänen 2011. Ikääntyneiden asiakkaiden elämänlaatu ympärivuorokautisessa hoivassa sekä hoivan ja johtamisen laadun merkitys sille. Rovaniemi: Lapin yliopistokustannus. https://lauda.ulapland.fi/bitstream/handle/10024/61722/Räsänen_Riitta_DORIA.pdf?sequence=4&isAllowed=y Luettu 2.12.2019.

Lue lisää

Televisio – muistikuntoutujan isäntä vai renki?
11.6.2020
Mirja El Mankari ja Piia Häkkinen

Television ääressä istuminen passivoi kaikkia, mutta erityisesti muistikuntoutujaa. Ärsykkeet television tarjonnan muodossa voivat ruokkia erilaisia harhoja ja virhetulkintoja lisäten ahdistusta varsinkin yksin asuvalla. Pitkäaikaishoivassa taas pitäisi kriittisesti arvioida kenen tarpeista television katsominen lähtee. Onko ryhmäkodissa edes tarvetta televisiolle, mitä lisäarvoa se antaa? Ikääntyvät viettävät runsaasti aikaa television äärellä. Kotona sen katselu on useimmiten oma valinta, mutta palvelutaloon tai ryhmäkotiin muutettaessa, yhteisessä oleskelutilassa sen laittaa päälle ensisijaisesti henkilökunta (Pakkoistumista vai mielekästä arkea). Elokuussa julkaistussa Mediuutisten artikkelissa kerrotaan tuoreesta Sinikka Lotvosen väitöstutkimuksesta, jossa ilmeni, että ikääntyneet kokivat palvelutaloon muuton myötä mahdollisuuden omaa elämää koskevien asioiden päättämisestä vähentyneen. Samassa tutkimuksessa todettiin myös ikääntyneiden toimintakyvyn heikentyneen muuton jälkeen. Vaikuttaako television katselun mahdollinen lisääntyminen tähän? Onko televisiosta tullut vapaa-ajanohjaajan veruke ryhmäkodeissa? Televisio on päällä lähes aina. Se tuottaa äänellään taustamelua ja saattaa ikääntyneen heikentyneen kuulon vuoksi häiritä kommunikointia sekä muiden äänien kuulemista. Muistikuntoutujille epäselvä äänimaailma voi aiheuttaa levottomuutta ja turvattomuuden tunnetta. Televisio-ohjelmien väkivaltaisuus ja jännitys voivat altistaa katsojan stressille, joka on myrkkyä aivoille. Muistikuntoutujille se aiheuttaa erityisesti ahdistusta. Brittitutkimuksen mukaan yllättäen saippuasarjoissa on laskettu olevan 2,1–11,5 väkivaltaista kohtausta tunnissa (Fancourt & Steptoe 2019). Päivittäinen televisionkatselu passivoi ja vie ennenaikaiseen hautaan Yksi itsenäinen kokonaiskuolleisuuteen vaikuttava riskitekijä on päivittäinen passiivinen istuminen. Kaikista passiivisimpana istumisen muotona pidetään television katselua, sillä sitä voidaan pitää erityisen passiivisena, jos sitä vertaa esimerkiksi käsitöiden tekemiseen tai lukemiseen, kertoo Suomen lääkärilehdessä vuonna 2014 julkaistu tutkimusartikkeli (Vasankari 2014). Sen mukaan päivittäinen television katselu kasvattaa kokonaiskuolleisuuden riskiä 15 %:sta jopa 40 %:een, jos siihen vietetty aika on 8–11 tuntia päivässä, verrattuna niihin, joilla aika on alle neljä tuntia päivässä. Television katselu poikkeaa muusta istumisesta siinä, että se passivoi fyysisesti sekä henkisesti. Yli viisikymppisillä television katselu vaikuttaa myös kognitiivisten kykyjen heikentymiseen. Yhtenä syynä tähän on arveltu olevan se, että television katseluun vietetty aika on pois jostain muusta kehittävämmästä ajanvietteestä. Valveillaoloaikana tapahtuva runsas television katselu ja muu liikkumattomuus saa aikaan terveyshaittoja, passivoi ja vaikuttaa pitkällä aikavälillä toimintakyvyn heikkenemiseen. Istuminen kuormittaa yksipuolisesti kehon tukirakenteita ja passivoi suuria lihasryhmiä. Tällöin lihakset kuluttavat vähän energiaa, mistä seuraa harmia kehon aineenvaihdunnalle. Pitkällä aikavälillä istuminen vaikuttaa kehon lihastasapainoon vetäen ylävartaloa kumaraan esimerkiksi seisoessa ja kävellessä. Kun istuessa reiden takaosassa paine lisääntyy, alaraajojen aineenvaihdunta vaikeutuu. Lisäksi istuminen vaikuttaa energian kulutusta vähentävästi. (Heiskanen 2014.) Televisio harhoja ruokkimassa Liialliset ympäristön ärsykkeet voivat aiheuttaa harhoja ja virhetulkintoja muistikuntoutujalle. Television pauhatessa samassa tilassa ei muistikuntoutuja välttämättä ymmärrä mistä television äänet tulevat, vaan hän voi luulla huoneessa olevan muita ihmisiä. Tämä voi johtaa yksipuoliseen keskusteluun ja turhautumiseen, kun äänet eivät vastaakaan takaisin. Riippuu yksilöstä ja tilanteesta onko tämä sinänsä haitallista. Muistikuntoutujan todellisuudessa Kauniiden ja rohkeiden Ridge Forrester voi olla läheistä sukua, eikä jokapäiväisen televisiosarjan tähti. Muistiliiton ohjeistuksen mukaan tällöin ei ole tarvetta korjata käsitystä, mutta jos harhaluulo aiheuttaa ilmiselvää ahdistusta, on syytä rauhoitella ikääntynyttä ja kertoa totuus (Muistiliitto 2017). Keinoja kokeiltavaksi: Jos televisiota katsotaan, se olisi hyvä tehdä yhdessä muistikuntoutujan kanssa. Säännölliset liikuntatauot ovat hyviä katkaisemaan istumista ja paikallaan oloa. Pysähdytään miettimään: tarvitaanko ryhmäkodissa televisiota? Viikko ilman olisi varmasti kokeilemisen arvoinen! Mitä kokeilusta voisi seurata? Kirjoittajat: Mirja El Mankari, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Piia Häkkinen, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet: Fancourt, Daisy & Steptoe, Andrew 2019. Television viewing and cognitive decline in older age. <https://www.nature.com/articles/s41598-019-39354-4> . Luettu 27.10.2019. Heiskanen, Jukka-Pekka 2014. Mikä siinä istumisessa on niin vaarallista? Asiantuntija vastaa. Tiede artikkeli yle.fi julkaistu 20.1.2014. <https://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/01/20/mika-siina-istumisessa-niin-vaarallista-asiantuntija-vastaa>. Luettu 27.10.2019. Muistiliitto 2017. Vaikeat tilanteet. Muistisairaan ihmisen kohtaaminen. <https://www.muistiliitto.fi/fi/muistisairaudet/erityiskysymyksia/muistisairaan-ihmisen-kohtaaminen/vaikeat-tilanteet>. Luettu 4.10.2019. Vasankari, Tommi 2014. Runsas istuminen lisää kuolemanriskiä. Tutkimusartikkeli Suomen lääkärilehti 2014; 69(25–32). 1893–1896. <https://docplayer.fi/1551825-Runsas-istuminen-lisaa-kuolemanriskia.html >. Luettu 27.10.2019.

Lue lisää

Vanhuksesta vanhuspalveluiden tärkein henkilö
4.6.2020
Soile Nenonen

Vanhusten palvelujen kehittäminen on todettu välttämättömäksi niin maailmanlaajuisesti kuin kansallisestikin. Riittävät palvelut pitää pystyä järjestämään väestön ikärakenteen ja huoltosuhteen muutoksesta huolimatta. Asiakaslähtöisyys näkyy vanhuspalvelujen keskeisenä arvona ja tavoitteena mm. lainsäädännön uudistuksissa, laatusuosituksissa, sote-valmistelussa ja kehittämishankkeissa sekä tutkimuksessa. Mutta mitä asiakaslähtöisyydellä oikein tarkoitetaan? Miten varmistamme, että muutos tapahtuu oikeaan suuntaan? Usein emme tee eroa puhuessamme asiakaskeskeisyydestä tai asiakaslähtöisyydestä. Myös kirjallisuudessa näitä käsitteitä käytetään usein samassa tarkoituksessa, eikä niitä ole aina selkeästi määritelty tieteellisissä kirjoituksissakaan. Meidän on kuitenkin tunnistettava näiden käsitteiden samanlaisuudet ja erot, jotta pystymme kehittämään vanhuspalveluja asiakaskeskeisyydestä asiakaslähtöisyyteen (Virtanen & Suoheimo & Lamminmäki & Ahonen & Suokas 2011). Mitä asiakaslähtöisyys vanhuspalveluissa on? Matkaopas asiakaslähtöisten sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämiseen tarjoaa selkeän määritelmän sekä asiakaskeskeisyydelle että asiakaslähtöisyydelle. Asiakkaan tarpeet ja toiveet ovat palvelun lähtökohtana niin asiakaskeskeisyydessä kuin asiakaslähtöisyydessäkin. Asiakaskeskeisyydessä asiakasta kohdellaan ja tarkastellaan kuitenkin edelleen palvelun kohteena. Asiakaslähtöisyydessä asiakas on enemmän kuin kohde. Hän on mukanaolija eli mukana palvelujen suunnittelussa, toteutuksessa ja arvioinnissa sekä edelleen kehittämisessä. (Virtanen ym. 2011, Räsänen & Valvanne 2017.) Asiakaslähtöisistä vanhusten palveluista voimme siis puhua sitten, kun vanhukset ovat tasavertaisia kumppaneita asiantuntijoiden kanssa palveluprosessin kaikissa vaiheissa. Vanhusten osallistuminen omien palvelujensa kohdalla ei kuitenkaan yksin riitä. Tarvitaan vanhusten äänen kuulemista nykyistä enemmän myös palvelujärjestelmää ja yhteiskuntaa vanhusystävälliseksi muutettaessa. Miten asiakaslähtöisyyttä vanhuspalveluissa voidaan lisätä? Asiakaslähtöisyyden toteutumista on tärkeää tarkastella sekä yksilön että yhteisön ja koko yhteiskunnan näkökulmasta. Dialogia on käytävä yhteiskunnan ja palvelujärjestelmän kaikilla tasoilla. Tässä keskustelussa vanhusten on oltava mukana täysivaltaisina jäseninä, päättäjinä ja palvelujen käyttäjinä. Asiakkuutta tulee tarkastella sekä asiakkaan juridisen aseman, kuluttaja-aseman että palvelukulttuurin ja palvelukäytäntöjen näkökulmasta (Virtanen ym. 2011). Vanhusten osallistumista ja vanhusten huomioon ottamista onkin edistetty mm. edellyttämällä kunnilta ikäystävällisiä suunnitelmia ja vanhusneuvostojen perustamista. Viimeinen asiaan liittyvä avaus on ehdotus vanhusasiavaltuutetun viran perustamisesta. Asiakaslähtöiset palvelut eivät ole mahdollisia, ellei vanhusten palvelujärjestelmä ole sellainen, että sen puitteissa voidaan toteuttaa asiakaslähtöistä palvelua yksilölliselle vanhukselle. Kulmala (2017) toteaa, että yhtä vanhuutta ei ole; vanhukset, ja erityisesti iäkkäät vanhukset, ovat hyvin heterogeeninen ryhmä. Yksilön näkökulmasta voimme esittää kysymyksiä siitä, mitkä ovat kunkin vanhuksen tarpeet ja toiveet ja millaisilla palveluilla niihin pystytään vastaamaan. Palvelut on pystyttävä räätälöimään jokaisen vanhuksen yksilölliseen tilanteeseen sopiviksi. Huomioon on otettava sekä mahdolliset toimintakyvyn rajoitukset että voimavarat. Toiminnan lähtökohtana on oltava vanhuksen itsemääräämisoikeuden, osallisuuden ja toimijuuden kunnioitus ja tukeminen kaikissa tilanteissa. Asiakaslähtöisempiä palveluja tarvitaan, jotta yksilölliset vanhukset saavat tarvitsemansa palvelut. Toisaalta palvelujen asiakaslähtöisyyttä kehittämällä vältetään resurssien käyttöä turhaan ja tarpeettomaan. (Kulmala 2017.) Palvelujen asiakaslähtöisyyden kehittäminen on hyödyllistä sekä yksilön että yhteiskunnan kannalta katsottuna. Yhteisön ja yhteiskunnan näkökulmasta asiakaslähtöisyys on koko palvelujärjestelmän ja yhteiskunnan kehittämistä siten, että vanhusväestön tarpeet tulevat huomioiduksi ja vanhusväestön osallistuminen yhteiskunnan ja yhteisön toimintaan mahdollistetaan. Keskeisiä kysymyksiä ovat: miten ja millaisella palvelujärjestelmällä voidaan tuottaa asiakaslähtöiset palvelut vanhuksille ja miten muilla yhteiskunnan palveluilla vaikutetaan vanhusten elämänlaatuun ja palvelujen tarpeeseen? Asiakaslähtöisyyden on oltava johtamisen tavoitteena Asiakaslähtöiseen toimintatapaan siirtyminen vanhuspalveluissa ei tapahdu ilman johtamista. Juutti (2015) toteaa, että vasta kun asiakkaiden tarpeet ymmärretään ja ne ovat koko organisaation toiminnan lähtökohta, kyetään muodostamaan oikeanlaisia organisaatioita, tuotteita ja palveluja. Organisaatioiden on oltava luovia, innovatiivisia ja joustavia.  Asiakkaita palvelevilla henkilöillä on oltava osaamista ja valtaa tehdä päätöksiä. Juutti korostaa lisäksi johtamisen eettisyyttä ja oikeudenmukaisuutta, vuorovaikutustaitojen kehittämistä, henkilökunnan sitouttamista asiakaspalveluun ja organisaatioon, sekä henkilökunnan hyvinvoinnin tukemista. Vain hyvinvoiva henkilöstö voi Juutin mukaan tuottaa hyviä asiakaskokemuksia. Samoin Kulmala (2017) kehottaa vanhustyön johtajia ja esimiehiä tarkastelemaan yhtä aikaa sekä entistä parempaa vanhusten hoitoa että henkilöstön hyvinvointia. Myös Räsänen ja Valvanne (2017) korostavat johtamista asiakaslähtöisyyden mahdollistajana. He peräänkuuluttavat vanhustyöhön uudenlaista johtajuutta, jonka tavoitteena on asiakkaan hyvä elämänlaatu. Heidän mukaansa hyvä vanhustyön johtajuus edellyttää myönteistä käsitystä ikääntymisestä, arkityön ja etiikan ymmärrystä sekä gerontologista näkemystä. Moisanen (2018) toteaa vanhuspalvelujen asiakaslähtöisen osaamisen johtamisen vaativan monenlaista osaamista, ja osaamisen sisällöt ja laajuudet ovat erilaisia eri tason johtajilla ja hoivatyöntekijöillä. Johtamisessa keskeistä on hänenkin mukaansa ihmisten johtaminen, asiakaslähtöisyys organisaation toiminnan tavoitteena, asiakaslähtöisyyttä tukeva strategia ja organisaatiokulttuuri sekä yhteiskehittäminen. Haavoittuvuutta ja hoivaa ei saa sivuuttaa Vanhusten palveluihin kuuluu luonteenomaisena sekä hoito että hoiva, ja tämä on pidettävä aina mielessä (Hoppania & Olakivi & Zechner 2017). Erityistä huomiota on kiinnitettävä siihen, että myös heikommassa asemassa olevien vanhusten tarpeet ymmärretään ja otetaan huomioon palveluja kehitettäessä. Hoppania, Olakivi ja Zechner (2017) korostavat, että hoivan luonne ja logiikka on ymmärrettävä organisaatioiden kaikilla tasoilla, eli niin yleisiä linjauksia ja resurssointeja tehtäessä kuin lähijohdon ja työntekijöiden toiminnassa. Johtamisessa ei saa sivuuttaa työntekijöiden ammatillista asiantuntemusta, eikä hoivasuhteeseen liittyvää kokemuksellista tietoa. He muistuttavat myös, ettei hyvä johtaminen paikkaa laadullisesti tai määrällisesti liian niukkoja resursseja, ja hyvän johtajan eettisenä velvollisuutena on tuoda vanhuspalvelujen ongelmat esiin yhteiskunnallisessa keskustelussa. Tarvitaan yhteiskehittämistä Asiakaslähtöisyyttä vanhuspalveluihin on selkeä ja tärkeä tavoite sekä yhteiskunnan että yksilön näkökulmasta, sillä sen parempi toteutuminen tarkoittaa parempaa palvelun vaikuttavuutta, kustannustehokkuutta ja sekä asiakas- että työntekijätyytyväisyyttä (Virtanen ym. 2011). Vanhuspalvelujen kehittäminen vaatii johtajiltakin uudenlaista osaamista ja johtamistapaa. Johto vastaa organisaation asiakaslähtöisyyden määrittelystä ja konkretisoinnista, mutta se ei voi tehdä sitä yksin; tarvitaan johdon, työyhteisön ja asiakkaiden yhteistyötä (Räsänen & Valvanne 2017). Muutosta asiakaslähtöisempään suuntaan on jo tapahtunut. Mutta vielä on tehtävä työtä, jotta vanhuksien ääni saadaan paremmin kuulumaan palvelujen kehittämisen kaikilla tasoilla. Sekä palveluorganisaatioiden että yhteiskunnan rakenteita ja toimintatapoja on muutettava asiakaslähtöisyyden toteutumista edistäviksi. Loppuun lainaan vielä Mauryn, Tuomilan ja Valkamon (2019) reseptiä muutokseen: ” On hulluutta ajatella, että muutos toteutuisi, jos jatkamme tekemällä asioita samalla tavalla kuin aina ennenkin.” Kirjoittaja Soile Nenonen, erikoissairaanhoitaja, THM, vanhustyö (ylempi AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Kuvat Pixabay.com Lähteet Hoppania, Hanna-Kaisa & Olakivi, Antero & Zechner, Minna 2017.  Johtamisen rajat vanhushoivassa. Teoksessa Kulmala, Jenni (toim.): Parempi vanhustyö. Menetelmiä johtamisen kehittämiseen.  Jyväskylä: PS-kustannus. 202–224. Juutti, Pauli 2015. Johda henkilöstö asiakaskeskeisyyteen. Jyväskylä: PS-kustannus. Kulmala, Jenni (toim.) 2017. Hyvällä johtamisella tyytyväisempiä työntekijöitä ja onnellisempia vanhuksia. Teoksessa Parempi vanhustyö. Menetelmiä johtamisen kehittämiseen.  Jyväskylä: PS-kustannus. 10–17 Maury, Maarika & Tuomila, Jaana & Valkamo, Juha 2019. Lusikka sotesopassa, Reseptejä kulttuurimuutokseen. Kiss Publising. Moisanen, Kirsi 2018. Asiakaslähtöisen osaamisen johtaminen vanhuspalveluissa.  Itä-Suomen yliopiston julkaisuja. No 170. Väitöskirja. Saatavana osoitteessa: http://epublications.uef.fi/pub/urn_isbn_978-952-61-2775-0/ Räsänen, Riitta & Valvanne, Jaakko 2017. Vanhustyö tarvitsee uudenlaista johtamista – tavoitteeksi asiakkaan hyvä elämänlaatu. Teoksessa Kulmala, Jenni (toim.): Parempi vanhustyö. Menetelmiä johtamisen kehittämiseen.  Jyväskylä: PS-kustannus. 20–42. Virtanen, Petri & Suoheimo, Maria & Lamminmäki, Sara & Ahonen, Päivi & Suokas, Marika 2011. Matkaopas asiakaslähtöisten sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämiseen. Helsinki. Tekesin katsaus 281/2011. Saatavana osoitteessa: https://www.businessfinland.fi/globalassets/julkaisut/matkaopas.pdf

Lue lisää

Korona koskettaa – mutta miten käy kun koskettaminen vähenee?
26.5.2020
Eveliina Holmgren

Halaus, olkapään hipaisu, hyvänyönsuukko - toisen fyysinen koskettaminen on keskeinen osa ihmisten välistä vuorovaikutusta. Ihon tuntoaistin kautta välittyy ihmislajin selviytymisen kannalta tärkeää tietoa ja mielihyvää, jota emme saa mitään muuta kautta. Koronaviruksen myötä erityisesti ikäihmisten fyysisten kontaktien ja kosketuksen määrä on radikaalisti vähentynyt - mutta millaisia vaikutuksia tällä on ikäihmisten hyvinvointiin? Kosketuksen määrä on vähentynyt Elämme parhaillaan mielenkiintoisen ihmiskokeen aikaa: korona on muuttanut sosiaalisia suhteitamme. Olemme ohjeiden mukaan vähentäneet fyysisten kontaktien määrää ja pyrkineet korvaamaan näitä muulla yhteydenpidolla. Kontaktien rajoittamisella on saatu aikaan toivotusti tartuntojen vähenemistä, mutta rajoitusten pitkän aikavälin haittoihin on myös kiinnitetty enenevästi huomiota. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL, 8.5.2020) äskettäin julkaiseman kyselytutkimuksen mukaan suomalaiset ovat tavanneet poikkeusoloissa muita ihmisiä keskimäärin 75 % normaalia vähemmän. Myös fyysisen kosketuksen määrä on vähentynyt ja erityisesti tämä koskee iäkkäitä: 70–79-vuotiaat suomalaiset raportoivat ihokontaktien määrän vähentyneen jopa 85 % ”normaalioloihin” (vuoden 2005 vastaavan kyselyn tuloksiin) verrattuna. Erityisesti riskiryhmiin kuuluvat ovat tavanneet läheisiään virtuaalisesti, ulkopuolisten vierailut esimerkiksi hoivakoteihin on kielletty, ja hoivakodeissa on pyritty vähentämään yksittäisen vanhuksen luona vierailevien hoitajien määrää. Läheiset ihmiskontaktit ovat keskeinen osa elämänlaatua ikääntyessä Toisen ihmisen kosketuksen tiedetään olevan kriittinen erityisesti lasten kognitiivisen ja sosio-emotionaalinen kehityksen kannalta (esim. Field, 2011), mutta tukevan ihmisen psyykkistä ja fyysistä hyvinvointia ja sosiaalisia suhteita läpi koko elinkaaren (esim. Gallace & Spence, 2010; Jakubiak & Feeney, 2016). Varhaisessa vuorovaikutuksessa ihokontaktin merkityksestä tiedetään paljon, mutta vähemmän puhetta on ollut kosketuksen merkityksestä myöhemmällä iällä. Fyysisten kontaktien vähenemisen vaikutus ihmisen elämänlaatuun on herättänyt pohdintaa erityisesti ikäihmisten kohdalla. Ikäihmisellä koronan vuoksi erityksissä olemisen kuukaudet voivat olla iso osa jäljelläolevista elinvuosista, joiden laatuun läheisten ihmisten kanssa vietetty aika keskeisesti vaikuttaa. Yle:n ajankohtaisessa artikkelissa pohditaan koronaviruksen rajoitustoimenpiteiden seurauksia ikäihmisille. Juttu tuo esiin sen, että esimerkiksi muistisairaalle ikäihmiselle läheisen ihmisen kosketus voi olla ainoa keino tuoda turvallisuuden tunnetta ja välittämistä - koronaan sairastumisen riski voi olla pienempi paha kuin ajattomalta tuntuva yksinäisyys ja turvattomuus. Mikä on kosketuksen merkitys ihmiselle? Monet eläinlajit käyttävät huomattavan osan ajastaan lajitovereiden silittelyyn ja paijaamiseen, paljon enemmän kuin oikeastaan tarvitsisi vaikkapa kirppujen poiston kannalta. Myös ihmisten välisellä fyysisellä läheisyydellä on suuri merkitys sosiaalisten suhteiden rakentumisessa ja emotionaalisen läheisyyden kokemuksen rakentumisessa (Dunbar, 2010). Neuropsykologiset tutkimukset osoittavat, että aivoissamme on usean aivoalueen muodostama verkosto, joka reagoivat erityisesti kosketukseen. Tietyt kosketusta aistivat hermosäikeet ja aivosaareke reagoivat erityisesti kevyeen, hitaaseen kosketukseen. Kosketuksen laatu ja suhde koskettavaan henkilöön vaikuttaa kokemukseen. Fyysinen läheisyys omien läheisten välillä näyttää myös vähentävän fyysisen kivun ja uhan kokemusta (Coan, Schaefer & Davidson, 2006). Sosiaalisen kosketuksen merkitys näyttää olevan samantyyppinen sekä länsimaissa että kaukoidässä (Suvilehto ym., 2019). Kosketuksen merkitystä on Suomessa tutkittu esimerkiksi Turun yliopiston professori Lauri Nummenmaan kansainvälisestä huomiota saaneessa hankkeessa (ks. U.S. Newsin artikkeli ja video vuodelta 2015. Nummenmaan hankkeessa on tutkittu aivojen erityistä välittäjäainejärjestelmää, endogeenistä opioidijärjestelmää, joka aktivoituu erityisesti ihmiskosketuksesta. Toisen ihmisen kosketus aktivoi aivoissamme endorfiinin, yhden elimistön mielihyvähormonin tuotantoa. Samoin sosiaalisten suhteiden katkeaminen näkyy aivojen välittäjäaineiden tuotannossa ja kivun säätelyyn liittyvässä opioidijärjestelmässä. Siksi ihmissuhteen katkeaminen (ja kenties toisen ihmisen fyysisen kosketuksen yhtäkkinen loppuminen?) voi kokemuksena tuntua samalta kuin fyysinen kipu. Miten kosketuksen väheneminen vaikuttaa ikäihmisiin? Niin käytännön työssä kuin tutkimusmaailmassa on nyt huolestuttu koronaviruksen aikaansaamasta kosketuksen vähenemisestä ja yksinäisyyden lisääntymisestä. Kosketuksella on tutkimuksissa osoitettu olevan keskeinen merkitys ikäihmisen hyvinvoinnille. Esimerkiksi Itä-Suomen yliopiston toteuttamassa Ammatillinen kosketus osana vanhustyön taitoja ja etiikkaa -tutkimushankkeessa todettiin, että iäkkäiden fysiologista ja psykososiaalista elämänlaatua pystyttiin merkittävästi parantamaan hoivaavalla kosketuksella (ks. Kinnunen ym., 2019).  Koskettaminen näytti vähentävän laitostumiseen liittyviä oireita; oksitosiini-hormonin lisääntymisen ajateltiin olevan rauhoittavan ja hyvää oloa tuovan vaikutuksen taustamekanismi. Nyt koronan aikaan tutkijoita, hoivakotien työntekijöitä ja hoivakotien rajoituksista vastaavia tahoja, omaisia ja meitä monia muitakin huolestuttaa, mitä seurauksia kosketuksen kieltämisellä on. Läheisten ihmisten vierailujen väheneminen tarkoittaa käytännössä, että hoitajat ovat hoivakodeissa ainoita yksinäisyyden helpottajia. Kun omaiset eivät tule syöttämään, kampaamaan ja suihkuttamaan läheistä ikäihmistä, hoitajien työmäärä kasvaa myös käytännössä. Ikäihmiselle lasten tai lastenlasten vierailujen loppuminen voi tarkoittaa keskeisistä elämäniloa tuovista hetkistä luopumista. Pitkään jatkuessaan koronarajoitusten seuraukset ikäihmisten mielialaan ja elämän merkityksellisyyden kokemukseen voivat olla synkät. Kosketusta etänä ja läsnä? Korona on siis vähentänyt erityisesti ikääntyneiden kokemaa kosketusta, kosketusta aistivan hermojärjestelmän aktiivisuutta ja sitä myötä kosketuksen tuomaa hyvänolon kokemusta. Hoivakodeissa tapahtuneita yksinäisiä kuolemia ja mahdollisesti tulevien vuosien ajan epidemiassa elämisen seurauksia on kauhisteltu. Yksinäisyyden ja turvattomuuden tunteen pitkän aikavälin seurauksista on laajasti huolestuttu. Koronarajoituksia vähittäistä purkua suunniteltaessa on pohdittu, pitäisikö läheisten ihmisen vierailuja iäkkäiden luo mahdollistaa esimerkiksi erilaisten suojavälineiden tai vaikkapa tapaamiskonttien kautta (ks. esim. https://yle.fi/uutiset/3-11333571). Virtuaalista koskettamista, joka korvaisi toisen ihmisen silityksen tai halauksen, ei toistaiseksi millään sähköisillä laitteilla pystytä toteuttamaan. Tärkeää onkin pyrkiä mahdollisuuksien mukaan lisäämään ikäihmisten sosiaalisia kontakteja ja niin psyykkisen kuin fyysisen läheisyyden määrää, turvallisuudesta kiinni pitäen ja niin kontaktissa olemisen kuin kontaktien puuttumisen riskit tiedostaen. Lopuksi Koronarajoitukset ovat vähentäneet suomalaisten fyysisiä kontakteja, mikä on estänyt viruksen leviämistä mutta myös aiheuttanut huolta erityisesti ikäihmisten yksinäisyyden ja turvattomuuden lisääntymisestä. Fyysisten kontaktien ja kosketuksen määrä on koronan myötä vähentynyt erityisesti riskiryhmiin kuuluvilla ikääntyneillä Hoivakodeissa asuvien ikäihmisten kohdalla on tärkeää huomioida jäljellä olevien vuosien elämän laatu, jossa kontakti läheisiin ihmisiin on usein keskeisessä roolissa Koronarajoitusten lieventyessä on tärkeää lisätä ja ylläpitää myös riskiryhmiin kuuluvien iäkkäiden kasvokkaisia tapaamisia lähimpien ihmisten kanssa, sekä koronaviruksen että eristämisen riskit huomioiden Kirjoittaja Eveliina Holmgren, lehtori, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet Coan, J., Schaefer H., & Davidson, R. (2006). Lending a hand: Social regulation of the neural response to threat. Psychological Science, 17(12):1032-9. Dunbar, R. (2010). The social role of touch in humans and primates: behavioural function and neurobiological mechanisms. Neurosci. Biobehav. Rev. 34, 260–268. Field T. (2011). Touch for socioemotional and physical well-being: a review. Dev. Rev. 30, 367–383. Gallace, A., & Spence, C. (2010). The science of interpersonal touch: an overview. Neurosci. Biobehav. Rev. 34, 246–259 Jakubiak, B., & Feeney, B. (2016). Affectionate touch to promote relational, psychological, and physical well-being in adulthood: a theoretical model and review of the research. Personal. Soc. Psychol. Rev. 21, 228–252. Kinnunen, T., Parviainen, J., Haho, A., & Jolkkonen, M. (2019). Ammatillinen kosketus: Kuinka tunnetyötä tehdään. Kirjapaja: Helsinki. Suvilehto, J. T., Nummenmaa, L., Harada, T., Dunbar, R., Hari, R., Turner, R., Sadato, N., & Kitada, R. (2019). Cross-cultural similarity in relationship-specific social touching. Proceedings. Biological sciences, 286(1901), 20190467. https://doi.org/10.1098/rspb.2019.0467 Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (8.5.2020) https://thl.fi/fi/-/kyselytutkimus-huhtikuussa-suomalaiset-tapasivat-75-prosenttia-vahemman-ihmisia-kuin-normaalisti

Lue lisää

Kaatuminen ei kuulu ikääntymiseen
19.5.2020
Jonna Hyvärinen

Kuuluuko kaatuminen vanhuuteen? Iäkkäiden kaatuilu on liian yleistä.  Jos kaatuu, saattaa alkaa pelätä liikkumista. Kun liikkuminen vähentyy, heikentyvät lihasvoimat ja tasapaino entisestään heikkenee. Tästä saattaa seurata uusi kaatuminen. UKK-instituutin (2019) mukaan kaatuminen ei ole normaalia ikääntymistä (UKK-instituutti 2019).  Vähintään kerran vuodessa kaatuu puolet yli 80-vuotiaista. Yli 65-vuotiaista kaatuu joka kolmas. Kaatuminen lisää riskiä kaatua uudelleen. Merkittävä määrä terveyden- ja sairaanhoitokustannuksista syntyy iäkkäiden kaatumisista. (Pajala 2012: 7–8.) 65 ikävuoden jälkeen lihasvoimat heikkenevät 1,5–2 % vuodessa (Sipilä & Rantala & Tiainen 2013: 146). Ikääntyessä keho tulee hauraammaksi, jonka takia se ei kestä samalla tavalla kaatumisia kuin nuorena. Kaatumisten seurauksena tapahtuu tapaturmia ja murtumia. Lonkkamurtumista yli 90 prosenttia on kaatumisten seurausta. (Pajala 2012: 10–11.) Miksi iäkkäät kaatuilevat? Kaatumisia aiheuttavat sisäiset ja ulkoiset vaaratekijät. Sisäisiä vaaratekijöitä ovat mm. sairaudet, muistin heikentyminen, toiminta- ja liikkumiskyvyn heikentyminen. Ulkoisia vaaratekijöitä ovat mm. lääkkeet ja vaaranpaikat kotona sekä kodin ulkopuolella. Lisäksi kaatumisvaaraa saattaa lisätä vaikkapa kiireellä liikkuminen. Kaatumisalttius johtuu useimmiten useammasta kuin yhdestä tekijästä. (Pajala 2012: 15–16.) Ikääntyneet, jotka ovat kaatumisvaarassa, tulisi tunnistaa riittävän varhain, sekä kaatumisvaarojen ehkäisytoimet tulisi suunnitella ja toteuttaa moniammatillisesti (Suomen fysioterapeutit 2017). Jos ikääntynyt on kaatunut, tulisi selvittää, mistä kaatuminen johtui (Pajala 2012: 15). Voiko kaatumisia ehkäistä? Kaatumisia voidaan ehkäistä, kun motivoidaan iäkästä liikkumaan säännöllisesti sekä kannustetaan terveellisiin elämäntapoihin, joihin kuuluvat mm. hyvä ravitsemus, sosiaalisen elämän aktiivisuus ja alkoholin käyttö kohtuudella. Jokaisen terveydenhuollon ammattilaisen tulisi tarttua kaatumisen iäkkäiden ehkäisyyn. (Pajala 2012: 16–17.) Pajalan (2012) teoksessa on esitelty kaatumisen ehkäisyn toimintapolku terveydenhuollon ammattilaisille IKINÄ-malli. Monipuolisuutta ja iloa liikkumiseen Kaatumisien ennaltaehkäisyn kannalta on tärkeää, että ikääntyessä liikutaan monipuolisesti. Suomen fysioterapeutit (2017) ohjeistavat, että ikääntyneen liikunnanharjoittelun tulisi olla tasapainoa parantavaa ja lihasvoimaa lisäävää. Harjoitteluun tulisi olla yksilöllinen ohjelma. Sen tulisi olla säännöllistä, riittävän haastavaa sekä nousujohteista. Jo kahden tunnin harjoittelulla viikossa puolen vuoden aikana voidaan vähentää kaatumisia. Suosituksen mukaan harjoittelun tulisi jatkua puolen vuoden jälkeenkin.  (Suomen fysioterapeutit 2017.) Moni ikääntynyt on kertonut minulle liikkuneensa nuorena kovasti, mm. ulkoillut, hiihtänyt, pyöräillyt, vaeltanut. Vuosien saatossa liikkumisen määrä on pikkuhiljaa vähentynyt ja harrastukset jääneet. Enää ei välttämättä tule mentyä uloskaan päivittäin. Ikäinstituutin mukaan vain muutama prosentti ikäihmisistä liikkuu suositusten mukaan (Ikäinstituutti n.d.). Kaikilla iäkkäillä tulisi olla mahdollisuus ulkoiluun. Luonnossa liikkuessa tasapaino harjaantuu ja mieli virkistyy. (Pajala 2013: 21.) Jokaiselle tulisi löytyä mielekäs liikkumisen muoto. Kaikkien ei tarvitse lähteä kuntosalille. Lihasvoimaa ja tasapainoa voi harjoittaa kotioloissakin, mm. Ikäinstituutilla on saatavana sähköisesti hyviä harjoitusohjeita. Mikä motivoisi ikäihmisiä liikkumaan suositusten mukaan? Tässä haaste yhteiskunnalle. Helsingin kaupunki on laatinut liikkumisohjelman vuonna 2018, jonka tavoite on lisätä kaikkien helsinkiläisten liikkumista ikään katsomatta. Ikäihmiset tarvitsevat tietoa liikunnan positiivisista vaikutuksista, kannustusta sekä informaatiota liikunnan mahdollisuuksista ja paikoista. Lisäksi on tärkeää, että ympäristö olisi liikkumiseen motivoiva. Monissa kaupungeissa on tarjolla liikuntamahdollisuuksia jopa ilmaiseksi. Kaverin kanssa liikkuminen on usein mukavampaa kuin yksin. Jokainen voisi kannustaa läheistä ikäihmistään liikkumaan, vaikkapa ulkoilemaan yhdessä. Yhteisenä tavoitteena siis ikäihmisten kaatumisten ehkäisy. Kirjoittaja: Jonna Hyvärinen, fysioterapeutti (AMK), vanhustyö (ylempi AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Kuvat: Jonna Hyvärinen Lähteet Ikäinstituutti n.d. Liikunta, senioritanssi ja ulkoilu.  Saatavana osoitteessa: https://www.ikainstituutti.fi/liikunta-ja-ulkoilu/ Luettu 28.9.2019. Kaatumisten ja kaatumisvammojen ehkäisyn fysioterapiasuositus. Hyvä fysioterapiakäytäntö 2017. Suomen fysioterapeutit. Havulinna, Satu & Piirtola, Maarit & Karinkanta, Saija & Pitkänen, Tiina & Punakallio, Anne & Sihvonen, Sanna & Kettunen, Jyrki & Häkkinen, Hanna. Saatavana osoitteessa: https://www.terveysportti.fi/dtk/sfs/avaa?p_artikkeli=sfs00003  Luettu 28.9.2019. Pajala, Satu2012. Iäkkäiden kaatumisen ehkäisy. Tampere: Opas 16, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Saatavana osoitteessa: http://www.ukkinstituutti.fi/filebank/1555-IKINa-opas.pdf Luettu 28.9.2019. Sipilä, Sarianne & Rantanen, Taina & Tiainen, Kristina 2013. Lihasvoima. Teoksessa Heikkinen, Eino & Jyrkämä, Jyrki & Rantanen, Taina 2013. Geriatria. 3. painos. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim. 141–152. UKK-instituutti. Kaatumisten ehkäisy 2019. Saatavana osoitteessa: https://www.ukkinstituutti.fi/kaatumisseula/kaatumisten-ehkaisy Luettu 28.9.2019.

Lue lisää

Haavoittuvuuteen liittyvä osaaminen – näkökulma kotona asuvaan ikääntyneeseen
6.5.2020
Carita Kokkala

Miten kotona selviytyy, jos ei pärjää yksin? Oletko koskaan ajatellut tilannetta, jossa selviytymisesi olisi sen varassa, tuleeko joku kotisi ovesta sisälle auttamaan sinua? Minkälaisia ajatuksia mahtaa niihin odottavan minuutteihin ja tunteihin sisältyä, kun odottaa jonkun tulevan? Vanhuspalveluita koskevissa laissa (Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista 980/2012; Sosiaalihuoltolaki 1301/2014; Terveydenhuoltolaki 1326/2010) ja suosituksessa (Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palveluiden parantamiseksi 2017–2019) painotetaan kotona asumista ja palveluiden saatavuutta sinne. Sosiaali- ja terveysministeriö on asettanut viime vuonna (2019) iäkkäiden henkilöiden palvelujen uudistamistyöryhmän, jonka tehtävänä on valmistella esitys iäkkäiden palveluiden kokonaisuuden uudistamiseksi. Tässäkin työssä yritetään löytää tapoja mahdollistaa entistä paremmin ikääntyneen kotona asuminen. Kotihoito on kuntien mahdollisuus yhdistää sosiaalihuoltolakiin perustuva kotipalvelu ja terveydenhuoltolakiin perustuva kotisairaanhoito (Sosiaalihuoltolaki 1301/2014; Terveydenhuoltolaki 1326/2010). Kotihoidon tarkoituksena on tukea ihmisen kotona selviytymistä silloin, kun hän ei sairauden tai alentuneen toimintakyvyn vuoksi selviä ilman apua. Suuri osa kotihoidon asiakkaista on yhä iäkkäämpiä ja huonokuntoisempia, ja asiakkaat tarvitsevat hyvin monenlaista tukea ja apua. Näiden ihmisten tarpeet näyttäytyivät kotihoidossa erityisesti alueille, jotka liittyvät sairauden hoitoon, lääkkeiden antoon ja arjen jatkuvuuden ylläpitämiseen. Kotihoidossa tarvittava osaaminen painottuu kotona asuvan ihmisen ja hänen elämäntilanteensa kokonaisvaltaiseen ymmärtämiseen ja huomioimiseen. (Tiikkanen & Juntunen 2019.) Olen asiantuntijana mukana Metropolia Ammattikorkeakoulun hallinnoimassa Hyvissä handuissa himassa -hankkeessa, joka kohdistuu kotihoitoon. Hanke on ESR-rahoitteinen (toimintalinja 4, erityistavoite 9.1), ja sen yhtenä tavoitteena on vahvistaa työelämä- ja asiakaslähtöistä oppimista ja osaamisen tunnistamista kotihoidossa. Hanke ei ole tutkimushanke, eikä hankkeen aikana ole tarkoitus kerätä tietoa kotihoidon asiakkailta. Koska kotihoito työympäristönä ei ole itselleni kovinkaan tuttu, halusin ymmärtää sitä paremmin. Sain mahdollisuuden osallistua Helsingin kaupungin kotihoidon toimintaan kahden päivän ajan seuraamalla sairaanhoitajan työtä. Mennessäni kotihoitoon olin utelias tietämään, miten se kaikki kotihoitoon ja kotihoidon osaamiseen liittyvä tieto, jota olen vuosien varrella lukenut, tulee näkyväksi ikääntyneen arjessa. Tuleeko kotihoitotyössä esille jotain sellaista osaamista, joka asiakkaan näkökulmasta olisi tärkeää mutta jota lukuisissa kotihoidon osaamista kuvaavissa opinnäytetöissä, artikkeleissa tai siihen liittyvässä uutisoinneissa ei ole erityisesti painotettu? Kotihoidossa olevan iäkkään ihmisen haavoittuvuus Haavoittuvuus ja korkea ikä eivät ole sama asia, tosin korkea ikä lisää riskiä haavoittuvuuteen. Haavoittuvuutta aiheuttaa ikääntymiseen liittyvät normaalit vanhenemismuutokset, sairaudet, puolison ja läheisten menetykset sekä voimavarojen ja toimintakyvyn lasku. Haavoittuvuutta lisäävät myös monet muut tekijät kuten liikkumisen väheneminen, yksinäisyys, huono taloudellinen tilanne tai kokemus yhteiskunnan ulkopuolelle jäämisestä. Haavoittuvuuteen ja sen kokemiseen liittyy sekä yksilöllisiä että rakenteellisia tekijöitä. (Virokannas, Liuski & Kuronen 2018; 4–6; Sarvimäki & Stenbock-Hult 2016: 372–383). Kotona asuva ikäihminen on haavoittuva silloin, kun hän ei pysty pitämään huolta itsestään, hän on menettänyt oman tilanteensa hallinnan ja hän tarvitsee yhteiskunnan palveluita pärjätäkseen. Hauraana ja heikkona häntä on helppo vahingoittaa tai loukata. (Nordström & Wangmo 2018: 1004–1016). Haavoittuva ihminen kiertää kehässä, jossa haavoittuneisuus kasvattaa voimattomuutta ja voimattomuus haavoittuvuutta (Erlen 2006: 134). Haavoittuva ihminen tulee riippuvaiseksi muiden avusta (Erlen 2006: 136). Ymmärsin kotihoidossa ollessani, että tilanteissa, joissa omaisia tai ystäviä ei ole tai itse ei kykene poistumaan kotoa, on luotettava siihen, että yhteiskunnan palvelujärjestelmä toimii. Kotihoidon palveluiden piirissä olevan ihmisen on luotettava siihen, että tehdyistä sopimuksista pidetään kiinni ja luvatut käynnit tehdään ajallaan, sillä kotihoidon käynti voi olla päivässä ihmisen ainoa sosiaalinen kontakti ja siksi hengissä säilymisen edellytys. Mitä osaamista haavoittuvan asiakkaan kanssa tarvitaan? Haavoittuvan ihmisen kohtaamisia näytti kotihoidossa tapahtuvan koko ajan. Näissä tilanteissa oltiin mielestäni hoitotyön ydintaidossa, sellaisen osaamisen äärellä, jossa vaaditaan herkkyyttä ymmärtää ja havainnoida haavoittuneen ihmisen reaktioita ja tarpeita silloin, kun ihmisellä ei välttämättä ole enää voimia ja osaamista sanoittaa näitä asioita itse. Tämä edellyttää hoitotyöntekijältä ensinnäkin sitä, että hän tunnistaa ne tekijät, jotka ihmisellä liittyvät haavoittuvuuteen, mutta myös sitä, että hän osaa tunnistaa haavoittuvuuteen liittyvät merkitykset. Ajan antaminen ja läsnäolo katsotaan hyvän kohtaamisen elementeiksi. Toinen ihminen kohdataan tasavertaisena, ilman ennakkokäsityksiä, mutta hänet kuitenkin nähdään itsestä erilaisena. Tilanteessa on oltava läsnä ja annettava toisen olla läsnä. (Mönkkönen 2002.) Martin Buber (1993) on sanonut, että ihmisyys vaatii toisen kohtaamista yhteydessä, jossa ei pidä toista välineenä. Kohtaamisessa perustaitoja ovat kuunteleminen, kunnioittaminen, kärsivällisyys, avoimuus ja luottamus sekä eettinen vastuu toisesta ihmisestä. Mikäli kotihoidon työntekijältä puuttuu ymmärrys toisen ihmisen kohtaamisen ja ymmärryksen merkityksestä, asiakkaalle syntyy helposti kokemus ohitetuksi tulemisesta, siitä, että hän ei ole ihmisenä tärkeä. Mielestäni kotihoidossa haavoittuvuuteen tulisi vasta sensitiivisellä, myös kulttuurisensitiivisellä, kohtaamisella sekä dialogisella ja empaattisella vuorovaikutuksella. Sen lisäksi hoitajan tulisi tunnistaa yksilölliset, haavoittuvuutta aiheuttavat tekijät kartoittaa ikääntyneen ihmisen voimavarat osata käyttää voimaannuttavia tukimuotoja ja työmenetelmiä sekä terveyttä ja hyvinvointia edistäviä toimintatapoja hallita eettisyyteen, ihmisarvoon ja itsemääräämisoikeuteen liittyvät asiat tietää riittävästi hoidoista ja palveluista, joilla asiakkaan yksilöllisiin tarpeisiin voidaan vastata. Miten osaaminen todentui kotihoidon arjessa Käyntini kotihoidossa loi luottamusta siihen, että yhteiskunnassamme vielä välitetään heikommista. Tämän lyhyen kotihoidon kokemukseni perusteella havaitsin, että kotihoidossa haavoittuvassa asemassa olevista ihmisistä pidetään huolta ja heidän ongelmiinsa paneudutaan, vaikka työtahti on kova. Tämä tuli esille esimerkiksi silloin, kun kotona edelleen asuva henkilö oli hyvin muistisairas tai muusta sairaudesta johtuen täysin autettava, kun ihminen oli hyvin yksinäinen tai hänellä oli isoja taloudellisia huolia, tai kun kohdattiin päihteiden käyttäjiä ja psyykkisesti sairastuneita. Näille haavoittuvassa tilanteessa oleville ihmisille näytti olevan erityisen tärkeää se, että heidät kohdattiin yksilöllisesti ja arvostavasti, että he saivat kokea ihmisarvoista kohtelua, että he saivat tehdä päätöksiä ja ennen kaikkea että he voivat luottaa siihen, että heille halutaan hyvää. Suurempi kysymys heräsi siitä, miten terveysalan koulutuksessa voidaan vastata kotihoidon osaamisen tähän puoleen. Miten lisätä ammatillisiin lähestymiskeinoihin tarvittavaa osaamista, oman ammatti-identiteetin tunnistamista ja sen rakentamista vieläkin asiakaslähtöisemmäksi (ks. Angel & Vatne 2017). Miten kyetään opettamaan asioita, jotka liittyvät ihmisen haavoittuvuuden ymmärtämiseen ja siihen vastaamiseen, kun psyykkisen, sosiaalisen ja fyysisen näkökulman lisäksi siihen liittyy myös se ulottuvuus, että haavoittuva ihminen on väistämättä jollain tasolla aina riippuvainen häntä hoitavasta henkilöstä? Ja lopuksi vielä näkökulma omaan itseen: Kuinka kukin meistä itse haavoittuvaisena, keskeneräisenä ja epätäydellisenä pystyy vastaamaan toisen, vieläpä eri-ikäisen, haavoittuvuuteen ilman, että sitä tietoisesti harjoittelee? Kirjoittaja: Carita Kokkala, lehtori, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet Angel, Sanne & Vatne, Solfrid 2017. Vulnerability in patients and nurses and the mutual vulnerability in the patient-nurse relationship. Journal of Clinical Nursing 26 (9–10), 1428–1437. Buber, Martin 1993. Minä ja Sinä (suom. Jukka Pietilä). Helsinki: WSOY. Erlen, Judith 2006. Who speaks for the vulnerable? Orthopaedic Nursing 25 (2), 133–136. Hanke STM 025:00/2019. Iäkkäiden palveluiden uudistaminen. https://stm.fi/hanke?tunnus=STM025:00/2019 Luettu 11.3.2020 Høy, B., Lillestø B., Slettebø Å., Sæteren B., Heggestad A., Caspari S., Aasgaard T., Lohne V., Rehnsfeldt A., Råholm M.-B., Lindwall L & Nåden D. 2016. Maintaining dignity in vulnerability: A qualitive study of the residents` perspective on dignity in nursing homes. International Journal of Nursing Studies 2016, 91–98. Juvonen, Mikko 2018. Dialogisuuden ulottuvuuksia. Ymmärtävä vuorovaikutus Siun soten henkilökunnan puheessa. Yhteiskuntapolitiikan pro gradu -tutkielma. Itä-Suomen yliopisto. Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta. Kotihoito ja kotipalvelu. https://stm.fi/kotihoito-kotipalvelut Luettu 25.2.2020 Kotihoito. https://thl.fi/fi/web/ikaantyminen/muuttuvat-vanhuspalvelut/kotihoito Luettu 25.2.2020 Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palveluiden parantamiseksi 2017–2019. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2017: 6. Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista 980/2012. Mönkkönen, Kaarina 2002. Dialogisuus kommunikaationa ja suhteen. Vastaamisen, vallan ja vastuun merkitys sosiaalialan asiakastyön vuorovaikutuksessa. Akateeminen väitöskirja. Sosiaalitieteiden laitos. Kuopion yliopisto. Kuopion yliopiston julkaisuja E, Yhteiskuntatieteet 94. https://epublications.uef.fi/pub/urn_isbn_951-781-933-1/urn_isbn_951-781-933-1.pdf Luettu 25.2.2020. Nordström, Karin & Wangmo, Tenzin 2018. Caring for elder patients: Mutual vulnerabilities in professional ethics. Nursing Ethics 25 (8), 1004–1016. Sarvimäki, Anneli & Stenbock-Hult, Bettina 2016. The meaning of vulnerability to older persons. Nursing Ethics 23 (4). 372–383. Sosiaalihuoltolaki 1301/2014. Terveydenhuoltolaki 1326/2010. Tiikkanen, Pirjo & Juntunen, Kristiina 2019. Kukoistava kotihoito. Kotihoidon työntekijöiden itsearvioitu osaaminen. Jyväskylän ammattikorkeakoulun julkaisuja 253. Vironkannas, Elina, Liuski, Suvi & Kuronen, Marjo 2018. The contested concept of vulnerability – a literature review. European Journal of Social Work 14, 2–14.

Lue lisää

Vaikuta omaan ikääntymiseesi
28.4.2020
Mari Viitanen

Me kaikki ikäännymme, halusimme sitä tai emme. Onneksi voimme vaikuttaa siihen, miten ikäännymme. Voimme varautua ikääntymiseen ja määrätä itse omasta elämästämme. Meidän maailmamme ikääntyy nopeasti. Koko maailman väestössä yli 60-vuotiaiden määrä kaksinkertaistuu vuodesta 2006 vuoteen 2050 mennessä. (Global Age-friendly Cities: A Guide: 1.) Minun äitini on yksi ikääntyvistä, niin kuin olen minäkin. Äiti on nyt kymmenen vuotta yli tuon 60 vuotta, ja minä täytän 60 vuotta vuonna 2035. Miten me ammattilaisina pystymme vastaamaan lisääntyvään palvelun tarpeeseen? Vai tarvitseeko siihen varautua, jos tulevaisuudessa vanhenemme entistä parempikuntoisia? Ja miksi minä, sotealan ammattilainen, haluan pärjätä tulevaisuuden ikäihmisenä ilman sotepalveluita, vai juuri siksi, että olen tämän päivän ammattilainen? Ja miten pärjääminen minulta onnistuu? Joskus, nykyään aina useammin ja useammin myös mietin, miten saan äidilleni turvattua hyvän vanhuuden? Nykypäivänä on mahdollista saada ohjausta vanhuuteen varautumiseen. On erilaisia kursseja, joissa valmennetaan eläkeiän taloudelliseen, asumiseen, terveyteen, asiakirjoihin ja hyvän elämän saloihin. On hyvä miettiä asioita etukäteen, esimerkiksi hoitotahdon tekemällä voi ennalta määritellä toiveita elämän loppuun liittyvistä asioissa. Älä tiedä kenenkään puolesta, vaan kysy Liisa Ahonen kirjoittaa Kärjessä – Näkökulmia koti- ja omaishoidon uudistukseen -blogissa siitä, että meidän ei pidä tietää etukäteen toisten mielipiteitä, vaan ne pitää kysyä. Me omaiset ja ammattilaiset haluamme olla ennalta tietäjiä. Ja kuitenkin ihminen on dialoginen olento, hänen kanssaan tulee keskustella. Mari Luonsinen ja Anna Tamminen muistiliitosta kirjoittavat blogissaan myös huolestaan siitä, miten ihmiset tulevat kohdatuiksi? Aito kohtaaminen on hyvä alusta dialogille. Jotta vanheneva ihminen voi olla vaikuttava, osallistuva ja aktiivinen yhteisön jäsen tulee hänet kohdata hyvin ja kuulla, mitä hänellä on sanottavana. Vanhustyöntekijänä näihin kahteen asiaan, kohtaamiseen ja kuuntelemiseen, on panostettava ja niille on löydettävä aikaa. Joskus voi olla niinkin, että olet ainoa ihminen kuukausiin, jonka vanhus kohtaa ja joka häntä kuuntelee. Me teemme työtä ja olemme töissä vanhuksia varten. Itsemääräämisoikeus ja sen jatkaminen edunvalvontavaltuutuksella Äidillä, niin kuin minullakin, on itsemääräämisoikeus. Sehän tarkoittaa, että asioita on hoidettava yhdessä ja yhteistyössä, ei voi tehdä päätöksiä toisen puolesta. Entä, kun ihminen ei voi enää itse päättää? Kyllä hän sittenkin voi päättää asioistaan, edunvalvontavaltuutuksen avulla. (Maistraatit n.d.) Edunvalvontavaltuutuksella voi ikään kuin pidentää itsemääräämisoikeutta sen jälkeen, kun ei itse ole enää täysin kykeneväinen päättämään asioistaan. Käsitteenä edunvalvontavaltuutus on hieman harhaanjohtava, ja se rinnastetaan usein edunvalvontaan, jossa voi olla vähän ikävä kaiku: ”Tulevat ja päättävät minun asioistani.” Joskus edunvalvontaa vastustetaan voimakkaastikin. Kun taas edunvalvontavaltuutuksella voi jatkaa omista asioista päättämistä valtuutetun avulla. Valtuutetulle voi kertoa omista toiveistaan tulevaisuuden varalle. Aivoterveyttä ja positiivista elämänvirettä Käypä hoito -suosituksen mukaan hyvät elämäntavat ja aivoterveydestä huolehtiminen ovat parhaita keinoja välttää tiedonkäsittelyn heikkeneminen. (Muistisairaudet: Käypä hoito -suositus, 2017) THL:n blogissa Aivoterveys on otettava yhteiskunnan korjauslistalle, että ”Valoisa mieli, toimiva muisti ja hyvät ihmissuhteet ovat hyvän elämän ainesosia.” Tämä tarkoittanee sitä, että positiivinen elämänvire ja ystävien kanssa mukava puuhastelu auttavat osaltaan hyvän aivoterveyden ylläpitämisessä. Aivoterveydestä puhuttaessa tarkoitetaan sillä myös aivojen kokonaisvaltaista hyvinvointia. Näitä asioita ovat muun muassa terveelliset elämäntavat, aivojen käyttäminen ja niiden haastaminen, riittävä lepo ja uni, sekä stressin minimoiminen. Aivot muuntautuvat läpi elämän. (Muistiliitto 2017.) Kirjoittaja: Mari Viitanen, sairaanhoitaja (AMK), muistihoitaja, muistikoordinaattori ja vanhustyö (ylempi AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu. Lähteet: Ahonen, Liisa 2018. Näkökulmia koti- ja omaishoidon uudistukseen. Kärjessä-blogi. Blogipostaus 5.9.2018. https://stm.fi/karjessa-blogi/-/blogs/kerro-lisaa- Luettu 11.11.2019. Luonsinen, Mari & Tamminen, Anna 2019. Nyt on löydettävä pitkälle tulevaisuuteen kantavat ratkaisut. Muistiliitto-blogi. Blogipostaus 13.2.2019. https://www.muistiliitto.fi/fi/muistiliitto/ajankohtaista/muistiliiton-blogi/blogikirjoitukset/nyt-loydettavat-pitkalle-tulevaisuuteen-kantavat-ratkaisut Luettu 4.12.2019. Maistraatit n.d. Edunvalvontavaltuutus. https://www.maistraatti.fi/fi/Palvelut/holhoustoimi/Edunvalvontavaltuutus/ Luettu 11.11.2019. Muistiliitto 2017. Aivoterveys. https://www.muistiliitto.fi/fi/aivot-ja-muisti/aivoterveys. Luettu 4.12.2019. Muistisairaudet. Käypä hoito -suositus. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin, Societas Gerontologica Fennican, Suomen Geriatrit -yhdistyksen, Suomen Neurologisen Yhdistyksen, Suomen Psykogeriatrisen Yhdistyksen ja Suomen Yleislääketieteen yhdistyksen asettama työryhmä. Helsinki: Suomalainen Lääkäriseura Duodecim, 2017 (viitattu 11.11.2019). THL 2017. Aivoterveys on otettava yhteiskunnan korjauslistalle. THL-blogi. Blogipostaus 18.9.2017. https://blogi.thl.fi/aivoterveys-on-otettava-yhteiskunnan-korjauslistalle/ Luettu: 11.11.2019. World Health Organization 2007. Global Age-friendly Cities: A Guide. https://www.vyl.fi/site/assets/files/2573/finland_ Luettu 11.11.2019.

Lue lisää
Uudemmat postaukset Vanhemmat postaukset