Kuka bongaisi pilkeläisen?

 Yrittäjistä 35% on naisia (1). Naiset toimivat eniten hyvin pienissä mikroyrityksissä tai yksinyrittäjinä (73%) ja palvelualoilla (37%) (2). Yrityksen toiminnan jatkuvuus ja siitä saatava toimeentulo ovat erityisesti yksinyrittäjällä riippuvaisia hänen henkilökohtaisesta hyvinvoinnistaan. Hyvinvoinnin heikkeneminen tuottaa nopeasti ongelmia yrityksen toimintaan. Siksi on tärkeää tukea yrittäjän työkykyä ennaltaehkäisevästi panostamalla kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Ryhmätoiminnalla voidaan vahvistaa yrittäjänaisen hyvinvointia. Vertaisryhmätoiminnasta saatujen kokemusten mukaan säännölliset, teemoitetut tapaamiset ja vertaisilta saatu sparraus tukevat jaksamista. Myönteinen ja luottamuksellinen ilmapiiri ovat ryhmän toiminnan edellytyksiä. Hyvinvointiryhmä voi parhaimmillaan tukea taustaltaan hyvin erilaisia yrittäjänaisia. Yrittäjän ja yrityksen hyvinvointi Hyvinvointi on laaja käsite, jota määritellään monesta eri näkökulmasta. Yrittäjätoiminnassa hyvinvointi voidaan nähdä sekä yrittäjän omana, henkilökohtaisena hyvinvointina, että yrityksen ja liiketoiminnan riittävänä tasapainona. Henkilökohtainen hyvinvointi on työkyvyn perusta, ja vaikuttaa suoraan yrittäjyyteen. Työterveyslaitos kuvaa työkykyä työkykytalon muodossa, jonka kolmessa alimmassa kerroksessa sijaitsevat yksilön terveys ja toimintakyky, osaaminen sekä arvot, asenteet ja motivaatio. Nämä ovat henkilökohtaisia voimavaroja ja samalla yhteydessä talon neljänteen kerrokseen, jossa sijaitsevat varsinainen työ, työolot ja johtaminen. Työkyvyn vahvistamisen toimien tulee kohdistua kaikkiin näihin tasoihin. (3) Mallin työkykykäsitys on sovellettavissa myös yrittäjän työkyvyn tarkasteluun. Yrittäjän työkykyä tarkastellessa on tärkeää huomioida, että yrityksen liiketoiminnan vahvuudet ja haasteet heijastuvat yrittäjän työkykyyn, ja vaikuttavat myös koettuun hyvinvointiin. Mitä tiedetään yrittäjänaisten hyvinvoinnista? Tieto naisyrittäjien hyvinvoinnista on hajanaista, mutta siitä voidaan saada käsitystä esimerkiksi Yksinyrittäjäkyselyn (2022) tuloksista. Hiukan alle puolet kyselyyn vastanneista (46%) yksinyrittäjistä kokee jaksamisensa hyväksi, yli puolella on sen suhteen haasteita. Yksinyrittäjät ovat työhön sitoutuneita: yli puolet ilmoittaa työskentelevänsä yli 40 tuntia viikossa. Lomaa pidetään edelleen niukasti, mutta myönteistä muutosta aikaisempiin vuosiin nähden on nähtävillä. (4). Naisyrittäjien kokevat työssään stressiä, ja heitä kuormittavat yleisimmin työn epävarmuus ja kiire (5). Yrittäjänaisten hyvinvointia voidaan tukea kiinnittämällä huomiota palautumisen kysymyksiin ja vahvistamalla henkilökohtaisia hyvinvointitaitoja. Hyvinvointitaitojen vahvistaminen Henkilökohtaisen hyvinvoinnin edistämiseen tarvitaan hyvinvointitaitoja. Hyvinvointitaidot, joihin luetaan muun muassa palautumiskyky (resilienssi), stressinsietokyky ja joustavuus, on nostettu yhdeksi tärkeimmistä tulevaisuuden työelämätaidoista (6). Näitä taitoja myös yrittäjä tarvitsee nopeasti muuttuvassa maailmassa. Yrittäjyyteen kuuluu vastuunkantoa ja riskinottoa, joissa joustavat ”mielen taidot” auttavat selviämään epävarmoista ja muuttuvista tilanteista. Hyvinvointitaitoja voidaan vahvistaa esimerkiksi parantamalla itsetuntemusta, tunnistamalla hyvinvointia uhkaavia ja tukevia tekijöitä, sekä kokeilemalla ja harjoittelemalla uusia toiminta- ja ajattelutapoja. Yrittäjänaisten hyvinvointiryhmässä kohdataan, pysähdytään ja harjoitellaan hyvinvointitaitoja  ”Ryhmässä voimaantuu, piristyy, saa kaikenlaista apua ja tukea omaan yrittäjyyteen” (osallistuja) Yrittäjänaisten hyvinvointiryhmän toiminnasta saatujen kokemusten mukaan ryhmä hyödyttää siihen osallistuvien hyvinvointia silloin, kun se huomioi osallistujan työkykyä kokonaisvaltaisesti ja vahvistaa hänen hyvinvointitaitojaan. Oivallukset tapahtuvat ryhmän osallistujien ja ohjaajien välisessä vuorovaikutuksessa. Tapaamisissa voidaan keskittyä työkyvyn ulottuvuuksiin, jolloin käsiteltäviä teemoja ovat henkilökohtaiset voimavarat: työskentelyä ja kokemusten jakamista terveyden ja toimintakyvyn aihepiirissä osallistujien tarpeiden mukaan osaaminen: yrittäjyystaitojen ja tarpeiden tunnistaminen, osaamisen sanoittaminen, viestintätaidot erilaisissa vuorovaikutustilanteissa omien arvojen, asenteiden ja motivaation selkiyttäminen työn hallinta ja itsensä johtamisen taidot Hyvinvointitaitoja voidaan vahvistaa ryhmän vuorovaikutuksessa vahvistamalla resiliessiä: kykyä kohdata haasteita ja selviytyä niistä mm. kokemusten jakamisen ja itsetuntemuksen avulla lisäämällä kykyä sietää epävarmuutta muun muassa löytämällä vaihtoehtoisia ratkaisumalleja ja vertaistukea Ryhmätapaamisten suunnittelussa on tärkeää joustavuus, joka mahdollistaa ryhmätapaamisen sisällön ja toiminnan suunnittelemisen osallistujalähtöisesti. Suunnitelmia voi olla tarpeen muuttaa myös toiminnan edetessä. Pienryhmätoimintaa kokeiltiin käytännössä Oona 2.0 - Yrittäjänaisten liiketoiminnan kasvua digitalisaation ja kumppanuusverkostojen kautta hankkeessa suunniteltiin ja toteutettiin pienryhmätoimintaa yrittäjätaustaisille naisille. Hyvinvoiva Yrittäjänainen - ryhmän osallistujat tulivat ryhmiin erilaisilta toimialoilta. Hyvin edustettuina olivat erilaiset hyvinvointialayrittäjät, mutta joukossa oli myös majoitus- ja ravitsemistoiminnan, IT-alan, viestintäalan ja muun palvelutoiminnan alalla työskenteleviä naisyrittäjiä.  Monialaisen ja -kulttuurisen ryhmän toimintaa luotsattiin valmentavalla otteella (7), ja tapaamisten tarkoituksena oli tukea hyvinvointia laaja-alaisesti ja toiminnallisuuden kautta. Kirjoittaja Outi Pyrhönen työskentelee Metropolia ammattikorkeakoulun Kuntoutus ja tutkiminen – osaamisalueella lehtorina opiskelijoiden ohjaustehtävissä, erilaisissa koulutus- ja fasilitointitehtävissä sekä Oona 2.0 – hankkeen asiantuntijana. Taustaltaan hän on TtM, Terveydenhoitaja AMK ja psykoterapeutti, jonka sydän sykkii ihmisten välisen vuorovaikutuksen ymmärtämiselle ja aidoille kohtaamisille. Lähteet Yrittäjyystilasto 2019. PDF (yrittajat.fi) Sutela, H. & Pärnänen, A. 2018. Yrittäjät Suomessa 2017. PDF (stat.fi) Työkykytalo (ttl.fi) Yksinyrittäjäkysely 2022. (yrittajat.fi) J., Palmgren, H., Kaleva S., Kanste, O., Kaakinen P. & Pölkki, T. 2018. Naisyrittäjien työhyvinvointi. Sosiaalilääketieteellinen aikakauslehti 2018: 55: 130–142. The future of Jobs Report 2020. Infographics: Top 10 Skills of 2025. (weforum.org) Pyrhönen, O. 2021. Hyvinvointia naisyrittäjille valmentavalla työotteella.  

Lastensuojelun jälkihuollon tavoitteena on tukea nuorta ja hänen verkostoaan sijoituksen päättymisen jälkeen. Tällöin sosiaalityöntekijä laatii yhdessä asiakkaan ja hänen verkostonsa kanssa jälkihuoltosuunnitelman, johon kirjataan asiakkaan tarvitsemat palvelut ja tuki jälkihuollon aikana. Jälkihuoltosuunnitelmassa huomioidaan elämän eri osa-alueet, kuten asuminen, toimeentulo, koulutus/työ, läheisverkosto sekä mahdolliset hoitotahot ja yhteistyökumppanit. Oman työntekijän antamien arjessa selviytymiseen ja itsenäisen elämän taitoihin liittyvien neuvonnan ja ohjauksen lisäksi jälkihuollossa voidaan käyttää erilaisia psykososiaalisen tuen muotoja, joita on esimerkiksi vertaisryhmätoiminta (Taskinen 2010: 153). ”Jälkihuolto on portti siihen, mitä tulevaisuus tuo tullessaan” Siirtymävaiheet ja aikuistumiseen liittyvä vastuun kantaminen omasta elämästä saattavat olla erityisen vaikeita nuorille, jotka ovat eläneet haasteellisissa oloissa. Vaikeudet voivat näkyä sosiaalisen tuen ja verkostojen puutteena, opiskeluun liittyvinä vaikeuksina ja työelämäkokemuksen ja -valmiuksien puutteina, tunneperäisinä ja psyykkisinä vaikeuksina tai runsaana päihteiden käyttönä. Nuorten toimijuutta tutkineen Tarja Juvosen mukaan kyse ei ole yksistään nuoren yksilöllisistä ominaisuuksista vaan tilanteeseen vaikuttavat yhtä lailla olemassa olevat resurssit tai yhteiskunnalliset rakennetekijät. (Juvonen 2015: 31.) Mike Stein (esim. 2009) on kirjoittanut paljon nuorten siirtymävaiheista nuoruudesta aikuisuuteen nimenomaan sijaishuollosta itsenäiseen elämään siirtyvien nuorten aikuisten elämässä. Teksteissä todetaan, että sijaishuollossa asuneille tämä siirtymävaihe on usein lyhyt ja nopeatempoinen, jolloin nuoren siirtymä rajoitetusta sijaishuollosta täysivaltaiseen kansalaisuuteen voi olla varsin raju (Stein 2009: 31). Maritta Törrönen ja Teemu Vauhkonen ovat tutkimuksissaan löytäneet neljä itsenäistymisen kipukohtaa: 1) nuorella ei ole riittävästi taitoja huolehtia omasta kodistaan, 2) hän on menettänyt suhteensa sijaishuoltoon ja sukuunsa, 3) hänellä on vaikeuksia ylläpitää talouttaan ja selvitä vuokranmaksusta ja 4) hänen itsetuntonsa on alhainen. Nämä tekijät ilmenivät suhteessa luottamukseen, sillä nuorten luottamus läheisiin ihmisiin, yhteisöön ja yhteiskuntaan oli alhainen. (Törrönen – Vauhkonen 2012: 102.) Muutokseen tähtäävä ja hyvinvointia vahvistava työ ovat sosiaalityön peruslähtökohtia. Kansainvälisen sosiaalityön määritelmän (IFSW) mukaan sosiaalityö on paitsi muutostyötä, myös elämänhallintaa ja itsenäistymistä sekä ihmisten toimintavoimaa kasvattavaa ongelmanratkaisutyötä, joka rakentuu arvoperustaan, jolla edistetään ihmisoikeuksien ja yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden toteutumista (Väisänen 2011: 177–178). Vertaiskokemuksia peilaamalla nuori saa vahvistettua omaa identiteettiään Vertaisryhmä voi toimia nuorelle sekä konkreettisten että sosiaalisten taitojen harjoittelupaikkana. Ryhmässä tapahtuvan vuorovaikutuksen avulla nuorella on mahdollisuus kyseenalaistaa ja muuttaa käsitystä itsestään ja muista, jolloin tapahtuu nuoren identiteetin kehitystä ja uudelleen rakentumista. Ryhmässä opitaan toimimaan yhdessä neuvoteltujen normien mukaisesti ja omaksutaan kulttuurisia tapoja, normeja ja sääntöjä, jotka puolestaan tukevat nuoren itsenäistymistä. (Huovila 2013: 33–34.) Kaarina Mönkkönen on kirjoittanut, että jokainen uusi tilanne tarjoaa mahdollisuuden siirtyä totutusta roolista uuteen rooliin sekä testata omaksumiaan rooleja. Erilaiset roolit tukevat siten identiteetin rakentamisen mahdollisuuksia. Ryhmätoiminta voi Mönkkösen mukaan toimia myös vastavoimana nuoren mahdollisesti omaksumalle negatiiviselle ’itseään toteuttavalle ennusteelle’, jolloin nuori toimii muiden asettamin odotusten mukaisesti, ja jolloin poikkeavuus muodostaa leimaavan piirteen nuoren identiteetissä. (Mönkkönen 2007: 47–48.) On sanottu, että kertomalla tarinaansa muille, voi tulla tietoiseksi omista asioistaan ja havaita, miten tarina resonoi kuulijoissa. Ryhmässä on mahdollista etsiä ja löytää uusia näkökulmia, joita vasten peilata omia kokemuksiaan. Tutkijat puhuvat emansipoitumisesta ja liittävät sen identiteettityöskentelyyn. Kirsi Nousiaisen mielestä identiteettityöskentely ja emansipaatio ovat edellytyksiä muutokseen tähtäävässä sosiaalityössä ja niiden tulisi olla tavoitteina asiakasryhmien kanssa työskentelyssä (Nousiainen 2015: 101–102). Myös Susanna Hyväri näkee ryhmätoiminnan yhteyden emansipaatioon ja tiedostamiseen perustellen, että vertaisryhmätoiminnassa on mahdollista tuoda vapaasti esiin vaiennettuja ja piiloon jääneitä tilanteita ja tapahtumia. Hyvärin mukaan vertaiskokemusten peilaaminen luo mahdollisuuden omaksuttujen käsitystapojen ja näkemysten tutkimiseen ja uuden positiivisen identiteetin rakentamiseen (Hyväri 2005: 222–223.) Liisa Hokkasen ajatus emansipoitumisesta liittyy mahdollisuuteen saavuttaa parempi tilanne. Hänen mukaansa vertaisryhmässä on mahdollista toteutua subjektiuden ja tietoisuuden kasvamista, hallinnan- ja pystyvyydentunteen vahvistumista, sosiaalisen ja yhteiskunnallisen aseman kohentumista ja toimijuuden lujittumista. (Hokkanen 2014: 44.) Vertaisryhmään kuuluminen edistää nuoren osallisuutta Ryhmään kuuluminen ja jäsenyys yhteisöissä ja yhteiskunnassa edellyttävät hyväksyntää, mukaan ottamista ja luottamusta, jotta yksilön osallistumista ja voimaantumista voi tapahtua. Käytännössä tämä edellyttää sitä, että yksilöllä on sosiaalisesti merkityksellisiä ja tärkeitä suhteita tai jäsenyyttä erilaisissa ryhmissä (vrt. Raivio ja Karjalainen 2013). Vertaisryhmä voi toimia ”sosiaalisena liimana” eli sosiaalisiin toimintaympäristöihin kiinnittäjänä. Tässä kiinnittymisessä oleellisia tekijöitä ovat yhteistoiminnallisuus ja kollektiivinen intentionaalisuus, joka sitoo yksilöt yhteen ja toimii pohjana sosiaalisille ryhmille, suhteille ja vuorovaikutukselle (Tollefsen 2014: 90.) Osallisuudessa on keskeistä yhteenkuuluvuuden tunne sekä kokemus turvallisuudesta ja oikeudenmukaisuudesta (Särkelä-Kukko 2014: 49). Vertaisryhmä voi näitä tunteita nuorelle mahdollistaa. Eila Jantusen mukaan useassa tutkimuksessa on tullut esiin se, että vertaisryhmään osallistujille merkityksellistä ovat olleet muun muassa tiedon saaminen toisilta samoin kokeneilta, mahdollisuus kuulua johonkin, kokemusten jakaminen, muiden auttaminen ja ongelmien selkiytyminen (Jantunen 2008: 25). Liisa Hokkanen näkee vertaisuuden olevan ihmisten keskinäistä samuutta jonkin asian, ominaisuuden tai elämäntilanteen suhteen ja vertaistuen olevan tästä yhteisyydestä kumpuavaa sosiaalista tukea ja autetuksi tulemisen rakennusainetta. Vertaistuki voi näin ollen olla voimaannuttavaa ja eheyttävää. (Hokkanen 2014: 71–72.) Vertaistuen voima on nimenomaan vertaisuudessa, jolloin yksilökohtaisen kokemuksen ainutlaatuisuus korostuu ja jakamisen kohteena ovat vertaisten erilainen elämänhistoria koetusta vertaisasiasta. Tämän kokemustiedon tekee erityiseksi se, että se on vertaisten kokemaa ja elämässä koeteltua. (Hokkanen 2014: 218–219.) Nuori on asiantuntija Tämä artikkeli perustuu opinnäytetyöhön, jossa tarkasteltiin harkinnanvaraisen jälkihuoltopäätöksen saaneille nuorille suunnattua vertaisryhmää ja ryhmän merkitystä siihen osallistuneille nuorille. Opinnäytetyöllä pyrittiin hakemaan vastausta siihen, miten ryhmämuotoinen tuki auttaa harkinnanvaraisen jälkihuoltopäätöksen saaneita nuoria oman elämänsä ja itsenäistymisensä alkuun ja mitä uutta työntekijät voivat oppia nuorten tukemisesta. Eräs opinnäytetyön nuorista kuvasi jälkihuoltoa porttina siihen mitä tulevaisuus tuo tullessaan pohtiessaan jälkihuollosta saamiaan palveluita. Portti-metafora on osuva. Ei ole yhdentekevää millaisin eväin nuori astuu portista ulos itsenäiseen elämään. Vertaisryhmätoiminta on tärkeä tuki nuorten itsenäistymisen tukemisessa. Ryhmämuotoisella tuella pystytään saavuttamaan sellaisia tavoitteita mihin yksilöllisellä työllä ei ole mitenkään mahdollista päästä. Vertaisryhmässä mahdollistuu samaistuminen muiden nuorten elämään, vertaisuuden kokemus, hyväksytyksi tuleminen vertaisten joukossa ja vastavuoroinen jakaminen. Tällaista sosiaalista tukea ei yksilötapaamisilla pystytä tarjoamaan, vaikka kuinka työntekijä pyrkisi omalla empaattisuudellaan asettumaan nuoren asemaan. Opinnäytetyön tuloksista ilmeni, että vaikka nuoret kokivat ryhmänohjaajien roolin tärkeäksi, nousi ”nuorilta nuorille” – tiedon saaminen selkeästi merkitykselliseksi. Merkittävää tässä oli paitsi vertaisilta saatu kokemustieto, myös kokemus siitä, etteivät he ole elämäntilanteidensa kanssa yksin. Lisäksi vertaisryhmässä mahdollistui lupa olla oma itsensä ilman leimautumisen pelkoa. ”Kyl se silleen vaikutti, et mulle tuli enemmän itseluottamusta kun sai sitä tukee ja silleen tunsi itsensä jotenkin hyväksytyksi, et ei kukaan silleen… niinku tuominnut sua.” Camilla Peltola, sosionomi (ylempi AMK) Tämä artikkeli pohjautuu opinnäytetyöhön: Peltola, Camilla 2016. Harkinnanvaraisen jälkihuoltopäätöksen saaneiden nuorten vertaisryhmä lastensuojelun avohuollossa. Metropolia Ammattikorkeakoulu, Sosiaalialan ylempi ammattikorkeakoulututkinto.  Opinnäytetyö on luettavissa sähköisenä ammattikorkeakoulujen www.theseus.fi –tietokannasta. Lähteet Hokkanen, Liisa 2014. Autetuksi tuleminen. Valtaistavan sosiaalisen asianajon edellyttämät toimijuudet. Lapin yliopisto, yhteiskuntatieteiden tiedekunta. Rovaniemi: Acta Universitatis Lapponiensis 278. Huovila, Eija 2013. Identiteettiä rakentamassa – Alle 25-vuotiaiden helsinkiläisten nuorten kokemuksia perussosiaalityöstä. Sosiaalityön erikoistumiskoulutukseen kuuluva lisensiaatintutkimus. Marginalisaatiokysymysten sosiaalityön erikoisala. Sosiaalitieteidenlaitos. Helsingin yliopisto. Verkkodokumentti. Hyväri, Susanna 2005. Vertaistuen ja ammattiauttamisen muuttuvat suhteet. Teoksessa Nylund, Marianne – Yeung, Anne Birgitta (toim.) Vapaaehtoistoiminta. Anti, arvot ja osallisuus. Tampere: Vastapaino. Jantunen, Eila 2008. Osalliseksi tuleminen − masentuneiden vertaistukea jäsentävä substantiivinen teoria. Tampereen yliopisto, Lääketieteellinen tiedekunta, Hoitotieteen laitos. Lisensiaatintutkimus. Diakonia-ammattikorkeakoulun julkaisuja: A Tutkimuksia 18. Tampere: Juvenes Print. Juvonen, Tarja 2015. Sosiaalisesti kontrolloitu, hauraasti autonominen. Nuorisotutkimusverkosto / Nuorisotutkimusseura, Julkaisuja 165. Helsinki. Mönkkönen, Kaarina 2007. Vuorovaikutus – dialoginen asiakastyö. Helsinki: Edita Prima Oy. Nousiainen, Kirsi 2015. Yhteisöt pitkäaikaisasunnottomien elämänkuluissa ja emansipatorisessa identiteettityössä. Teoksessa Väyrynen, Sanna – Kostamo-Pääkkö, Kaisa – Ojaniemi, Pekka (toim.) Sosiaalityön yhteisöllisyyttä etsimässä. EU: United Press Global. Raivio, Helka – Karjalainen, Jarno 2013. Osallisuus ei ole keino tai väline, palvelut ovat! Osallisuuden rakentuminen 2010-luvun tavoite- ja toimintaohjelmissa. Teoksessa Era, Taina (toim.): Osallisuus – oikeutta vai pakkoa? Jyväskylän ammattikorkeakoulun julkaisuja 156. Tampere: Suomen yliopistopaino Oy – Juvenes Print. Verkkodokumentti. Stein, Mike 2009. Young people leaving care: transitions to adulthood. Teoksessa Petch, Alison (toim.): Managing Transitions: Support for Individuals at Key Points of Change. Bristol: The Policy Press. Verkkodokumentti. Särkelä-Kukko, Mona 2014. Osallisuuden eriarvoisuus ja eriarvoistuminen. Mistä puhumme, kun puhumme osallisuudesta? Teoksessa Jämsén, Arja – Pyykkönen, Anne (toim.): Osallisuuden jäljillä. Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry. Saarijärvi: Saarijärven offset 2014. Verkkodokumentti. Taskinen, Sirpa 2010. Lastensuojelulain soveltaminen. Helsinki: WSOYpro Oy. Tollefsen, Deborah 2014. Social Ontology. Teoksessa Montuschi, Eleonora – Cartwright, Nancy (toim.): Philosophy of Social Science: A New Introduction. Oxford: Oxford University Press. Törrönen, Maritta – Vauhkonen, Teemu 2012. Itsenäistyminen elämänvaiheena – osallistava vertaistutkimus sijaishuollosta itsenäistyvien nuorten hyvinvoinnista. SOS-Lapsikylä ry. Väisänen, Raija 2011. Toivon ja epätoivon rajapinnoilla - näkökulmana ehkäisevä päihdesosiaalityö. Teoksessa Ruuskanen, Petri T. – Savolainen, Katri – Suonio, Mari (toim.): Toivo sosiaalisessa. Toivoa luova toimintakulttuuri sosiaalityössä. EU: UNIPress.