Vuosi: 2018

Aktiivinen ja turvallinen vanhuus lainaperheessä

27.12.2018
Reija Lumivuokko

Suurin osa varmasti toivoo, että voisi vielä vanhanakin toteuttaa itseään ja suoriutua mahdollisimman itsenäisesti arjestaan. Kun näiden toteutuminen yksin ei ole enää turvallista, perhehoito voi tarjota mahdollisuuden jatkaa tavallista elämää tavallisessa kodissa. Perhehoito voi olla uuden elämän alku. Moni tietää, mikä on sijaisperhe. Mutta kuinka moni on kuullut ikääntyneiden perhehoidosta ja tietää, mitä sillä tarkoitetaan? Käytännössä idea on molemmissa aivan sama: tarjota lainaperhe huolenpitoa tarvitsevalle. Lasten sijaisperheitä on ollut olemassa jo pidemmän aikaa, mutta ikääntyneiden perhehoito on uusi ja siksi myös vielä melko tuntematon palvelumuoto. Sen kehittämiseen on kuitenkin panostettu valtakunnallisesti viime vuosina, ja esimerkiksi STM:n ikäihmisten kotihoitoon ja kaiken ikäisten omaishoitoon keskittyneen kärkihankkeen yksi tavoite oli lisätä ikääntyneiden perhehoitoa (I&O n.d.). Perhehoito voi olla osa- tai ympärivuorokautista sekä lyhyt- tai pitkäaikaista. Pitkäaikaisessa perhehoidossa valmennettu perhehoitaja ottaa omaan kotiinsa asumaan ikääntyneitä, jotka tarvitsevat hoivaa ja huolenpitoa. Perhehoitolaki (263/2015) ohjaa niin ikääntyneiden kuin kaikkien muidenkin kohderyhmien perhehoidon toteuttamista. Perhehoidossa olevien ikääntyneiden määrä on noussut viime vuosien aikana huomattavasti (Sotkanet n.d.), mikä kertoo palvelun toimivuudesta ja tarpeellisuudesta. Perhehoito on tulevaisuuden palvelumuoto. Tutkimuksellinen kehittämistyö: ikääntyneiden perhehoito Kanta-Hämeessä Kanta-Hämeessä on koordinoitu maakunnallisesti ikääntyneiden perhehoitoa vuodesta 2016 alkaen. Koordinoinnista vastaa kuntien yhteinen Perhehoitoyksikkö Kanerva. Lyhytaikainen ja osavuorokautinen perhehoito on saatu jo käynnistettyä, mutta pitkäaikainen perhehoito on ottanut vasta ensiaskeleitansa alueella. Vanhustyön YAMK-opintojen tutkimuksellisena kehittämistyönä laadin Kanta-Hämeen kunnille ehdotuksen ikääntyneiden pitkäaikaisen perhehoidon palvelukuvauksesta ja kohderyhmistä. Tutkimuksellisen kehittämistyön tavoitteena oli selvittää, minkälaista pitkäaikaisen perhehoidon tulisi olla, jotta sen hyödyt saataisiin parhaiten käyttöön. Kehittämistyöhön osallistui ikääntyneitä kuntalaisia, perhehoitajia, kuntien työntekijöitä ja vanhustyön johdon edustajia. Kehittäminen eteni Bikva-mallia mukaillen kolmessa vaiheessa. Jokaisessa vaiheessa korostui hieman erilaiset odotukset ja tarpeet perhehoitoa kohtaan. Odotukset perhehoitoa kohtaan Ikääntyneet kuntalaiset Osallisuus ja aktiivisuus Elämän jatkuminen ennallaan Kuntien työntekijät ja perhehoitajat Perhehoitajien tukeminen Oikea-aikaiset sijoitukset Vanhustyön johto Jatkuvuus ja pysyvyys Nämä kaikki yllä olevaan taulukkoon kirjatut odotukset tukevat toinen toisiaan sekä mahdollisuutta elää aktiivista elämää turvallisessa ympäristössä vielä sittenkin, kun se ei enää itsenäisesti asuen onnistu. Ehdotus palvelukuvauksesta ja kohderyhmistä Tutkimuksellisen kehittämistyöni tuloksena syntyi ehdotus, joka muodostuu kolmesta osa-alueesta: perhehoidon toteuttamisesta, perhehoidon järjestämisestä ja perhehoidon kohderyhmistä. Toteuttamisessa korostui ajatus monipuolisesta, tavallisesta ja turvallisesta arjesta. Perhehoitajan odotettiin olevan motivoitunut ja sitoutunut sekä mahdollistavan yhteisöllisyyden ja yksilöllisyyden toteutumisen perhehoidossa. Tärkeäksi perhehoidon järjestämisessä koettiin yhteistyö ja sijoitusten suunnitelmallisuus. Palvelurakenteessa perhehoito sijoitettiin kotihoidon ja tehostetun palveluasumisen välimaastoon tuetun palveluasumisen rinnalle. Pitkäaikaiseen perhehoitoon soveltuviksi asiakasryhmiksi kehittämistyössä määriteltiin: turvattomat sopimattomassa elinympäristössä asuvat yksinäiset paljon palveluita käyttävät henkilöt, joilla on vielä toimintakykyä jäljellä muistisairaat, jotka käyttäytyvät rauhallisesti. Kunnille laaditun ehdotuksen sisältö edistää osaltaan ajatusta aktiivisesta ja osallistuvasta vanhuudesta turvallisessa ympäristössä. Hyvin järjestettynä ja toteutettuna perhehoito voi olla erinomainen palvelumuoto, sillä se tukee ikääntyneitä suoriutumaan itsenäisesti, mikä on myös yksi vanhuspalvelulain (Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista 980/2012 §1) tavoitteista. Oikea-aikaiset sijoitukset Jo Leinonen (2017) arveli, että oikea-aikaiset sijoitukset voisivat pidentää aikaa, jonka ikääntynyt asuu perhehoitokodissa. Tutkimuksellisen kehittämistyöni tulokset tukevat tätä ajatusta. Perhehoito nähtiin nykyisen elämän jatkona, mahdollisuutena olla aktiivinen toimija omassa elämässään perhehoitajan tukemana. Näin säilyisi myös kokemus elämän mielekkyydestä ja turvallisuuden tunteesta. Perhehoidon kohdalla ei päde sanonta: ”Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.” Paremminkin voisi noudattaa sanontaa: ”Aikainen lintu madon nappaa.” Oikea-aikaiset sijoitukset edistäisivät vuosien ajan kestävää aktiivisen ja turvallisen elämän toteutumista perhehoidossa. Turvallisessa ympäristössä itsensä toteuttaminen on helpompaa, ja näin vanhanakin voi saada uuden alun elämällensä. Lisätietoa: Ikäihmisten perhehoito, Perhehoitoliitto ry: https://www.perhehoitoliitto.fi/perhehoito/ikaihmiset Kirjoittaja: Reija Lumivuokko, opiskelija, vanhustyön ylempi AMK-tutkinto Lähteet I&O Kärkihanke n.d. Sosiaali- ja terveysministeriö. Näin koti- ja omaishoito uudistuu. Saatavana osoitteessa: <https://stm.fi/koti-ja-omaishoito/kuvaus>. Luettu 17.11.2018. Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista 980/2012. Annettu Helsingissä 1.7.2013. Saatavana osoitteessa: <https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2012/20120980>. Luettu 17.11.2018. Leinonen, Emilia 2017. Ikääntyneiden perhehoito Suomessa ja Englannissa. Teoksessa Jolanki, Outi, Leinonen, Emilia, Rajaniemi, Jere, Rappe, Erja, Räsänen, Tiina, Teittinen, Outi & Topo, Päivi: Asumisen yhteisöllisyys ja hyvä vanhuus. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 47/2017. 105–111. Saatavana osoitteessa: <http://tietokayttoon.fi/julkaisu?pubid=20103>. Luettu 2.11.2018. Perhehoitolaki 263/2015. Annettu Helsingissä 1.4.2015. Saatavana osoitteessa: <http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2015/20150263>. Luettu 17.11.2018. Sotkanet n.d. Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos. Saatavana osoitteessa: <https://www.sotkanet.fi/sotkanet/fi/index>. Luettu 21.9.2018.

Kuuntele, kun kosketan

11.12.2018
Sanna Järvinen ja Kirsi Teikari

Kosketusta harvoin nähdään varsinaisena keskustelumenetelmänä, mutta entä, kun kosketus on ainoa väylä viestimiseen? Monille oman tilan alue ympärillä on suuri, mutta elämässä voi tulla tilanne, jolloin toisen tilaan on astuttava. Koskettamalla tulet ehkä huomaamattasi viestineeksi yllättävän paljon asioita. Lähtökohtaisesti toisen ihmisen kunnioittava koskettaminen kertoo hyväksymisestä ja luo turvallisuuden tunnetta. Eikä sovi unohtaa, että kosketuksella on ohittamaton merkitys elämän alku- ja loppupäässä. Sinä tunnistit ensimmäisen hoivaajasi hänen kosketuksestaan, ja kosketus tavoittaa aistimme pisimpään elämän viime metreillä. Kosketuksella kartoitit ääriviivani Vauvalle äidiltä saatu kosketus tuottaa turvallisuuden tunnetta, sekä on väylä rentoutumiseen ja rauhoittumiseen. Kosketuksella on vauvalle myös opettava merkitys; äidin kosketuksen kautta meistä jokainen oppii, missä omat varpaat ovat ja mihin sormenpäät päättyvät. Miksi siis vähättelisimme kosketuksen merkitystä? Elina Jäntti kehottaa artikkelissaan Muistatko halata mummoasi? Lyhytaikainenkin kosketus voi parantaa ikäihmisen hyvinvointia rohkeasti kokeilemaan koskettamista ja havainnoimaan kuinka vastaanottaja reagoi kosketukseen. Jäntin artikkelissa pohditaan kosketuksen myönteistä vaikutusta ikäihmisiin. Koskettaminen voidaan nähdä terapeuttisena hoitomenetelmänä, mutta myös vuorovaikutuksena, eräänlaisena keskusteluna iäkkään kanssa. Muistisairauksien etenemisessä on tyypillistä, että opitut taidot menetetään, ja etenkin kielellisissä taidoissa lopulta korostuvat ne varhaisimmat “äidinkielet”, joista kosketus tosiaan on se ensimmäisin. Tiesitkö, että sinullakin on parantava taito? Kosketus lohduttaa, helpottaa kipuja ja sitä kautta vaikuttaa hyvinvointiin. Tiedämme tänä päivänä kosketuksen lisäävän oksitosiinin eli ns. mielihyvähormonin tuotantoa kehossa. Ikäihmisten kanssa työskennellessä kosketus voi siis osoittautua tärkeäksi osaksi hoivaa. Mikä meitä estää käyttämästä kosketusta kohdatessamme ikäihmisen? Taina Kinnunen on tehnyt tutkimustyötä kosketuksesta hoitotyössä, ja aiheesta julkaistaan vuonna 2019 teos Ammatillinen kosketus. Onko kulttuurilla ja historialla merkitystä? Kulttuurien, sukupuolten ja sukupolvien välisiä eroja löytyy. Teoksessaan Vahvat yksin, heikot sylityksin Taina Kinnunen (2013) nostaa esiin sotavuodet ja niiden vaikutukset tämän päivän ikäihmisiin. Halauksille ja syleilyille ei tuolloin ollut aikaa. Vanhempi ikäpolvi ja erityisesti miehet seksuaalistavat kosketuksen merkityksen, sillä arkiselle ja pyyteettömälle läheisyydelle ei ollut aikaa. Siellä missä kosketus ja läheisyys ovat läsnä lapsuudesta asti, ihmiset voivat paremmin. Kosketus vanhustyössä Se mikä on soveliasta kosketusta ja mikä ei, riippuu kuitenkin yksilöstä itsestään. Kaikilla meillä on tarve tulla kosketetuksi. Henkilökohtaisilla kokemuksilla, sairauksilla ja toiminnanvajauksilla on merkitystä, kuinka toivomme itseämme kosketettavan. Hoitotyön ammattilaisen oma historia ja kokemukset vaikuttava rohkeuteen ja tapaan käyttää kosketusta hoitotyössä. (Kinnunen 2013). Kosketusta vaille jäävät ikäihmiset kärsivät tutkitusti enemmän masennuksesta ja ahdistuksesta. Väheksymmekö me koskettamisen merkitystä? Jo opitun valossa koskettamisella saadaan paljon hyvää aikaa, mitä vielä voisimmekaan oppia siitä? Kosketuksen voimaan perustuvia hoitomuotoja löytyy shiatsusta, Suomessa kehitettyyn Brain Relief -terapiaan. Toisen ihmisen koskettaminen on sisäsyntyinen toimintamalli meissä jokaisessa, jota tulisi harjoittaa ja viedä myös ammattikäyttöön. Tällaisia yksinkertaisia ja maanläheisiä toimintamalleja kaivataan etenkin vanhustyössä. Niiden kehittäminen vaatii vain hieman rohkeutta ja hieman enemmän herkkyyttä. Kirjoittajat: Sanna Järvinen, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Kirsi Teikari, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet: Brain Relief n.d. Ensiapu stressaantuneille aivoille. Saatavana osoitteessa: <https://brainrelief.fi/>. Luettu 10.10.2018. Jäntti, Elina 2017. Muistatko halata mummoasi? — Lyhytaikainenkin kosketus voi parantaa ikäihmisen hyvinvointia. Saatavana osoitteessa: <https://kouvolansanomat.fi/uutiset/lahella/d6575c03-7ca1-417d-8c6d-e30b8aa918f2>. Luettu 27.10.2018 Kinnunen, Taina 2013. Vahvat yksin, heikot sylityksin. Otteita suomalaisesta kosketuskulttuurista. Hel-sinki: Kirjapaja. Kinnunen, Taina 2018. ”Ammatillinen kosketus” -kirja tulossa. Saatavana osoitteessa: <http://tainakinnunen.fi/ammatillinen-kosketus-kirja-tulossa/>. Luettu 10.10.2018.

Arvot ohjaavat käyttäjälähtöistä kehittämistä

30.11.2018
Toini Harra ja Leila Lintula

Tulevaisuuden haasteena on ikääntyneen henkilön arvoja vastaavan palveluasumisen kehittäminen. Yksi keino toiminnallisen ja mielekkään arjen mahdollistamiseksi on arvioida älykkään teknologian tuotteita ja palveluja suhteessa käyttäjälähtöisyyttä ohjaaviin arvoihin. Palveluasumista tarvitsi vuonna 2016 yli 85 000 henkilöä. Ikääntyneiden osalta asiakasmäärä on yli nelinkertaistunut vuoden 2000 jälkeen, ja tämä trendi jatkuu. (THL 2017.) Sote- ja maakuntauudistuksen digitalisaatiossa on kyse erityisesti toimintatapojen ja asenteiden muuttamista muun muassa uusien teknologioiden avulla. Toisaalta älykkään teknologian hyödyntämisessä on tunnistettava käyttäjien tarpeet ja arvot. Käyttäjälähtöisyys sisältää myös arvot Käyttäjälähtöisiä tekijöitä selvitettiin Metropolia Ammattikorkeakoulun koordinoimassa palveluasumisen digitaalisen pilotointiympäristön rakentamishankkeessa (PA-digi). Tulosten merkitystä tarkasteltaessa tehtiin kiinnostava löytö – tarpeiden rinnalla tuotteiden ja palvelujen kehittämisessä on otettava huomioon myös niihin liittyvät arvot (Harra & Lintula, 2018). Tässä kirjoituksessa tarkastelemme käyttäjien arvojen hyödyntämistä ja merkitystä älykkäiden tuotteiden ja palvelujen kehittämisessä. Ikäihmisillä on moninaisia erityistarpeita Selvityksessä käyttäjien tarpeiden tunnistamiseen tarvittiin kaikkien palveluasumisyksikön toimintaan osallistuvien toimijoiden kokemuksia. Tietoa kerättiin Myllypuron monipuolisessa palvelukeskuksessa neljän ryhmäkeskustelun avulla. Keskusteluryhmät muodostuivat asukkaiden lisäksi heidän läheisistään, henkilökunnasta ja vapaaehtoistyöntekijöistä. Keskustelujen avulla haluttiin ymmärtää fyysisten ympäristötekijöiden, teknologian ja tekniikan, palvelujen, toimintakulttuurin sekä tilojen hallinnan ja omistajuuden merkitys käyttäjille. Analyysi tuotti kahdeksan älykkään teknologian käyttäjälähtöisyyteen liittyvää tekijää: esteettömyys, jolla tarkoitetaan mm. palvelujen helppoa ja joustavaa saavutettavuutta turvallisuus, jota vahvistetaan ympäristön selkeydellä ja rauhallisuudella sekä yksityisyydestä huolehtimisella ympäristön muuntojoustavuus, joka vastaa toimijoiden yksilöllisiin tarpeisiin ja toiveisiin kodikkuus, jonka lisäämiseksi tarvitaan asukkaan omien tavaroiden ja kalusteiden lisäksi oman ympäristön hallinnan ja omistajuuden tunnetta valinnan vapaus, jossa kunnioitetaan asukkaan itsemääräämisoikeutta häntä itseään koskevissa asioissa yksilöllisyys, jota edistetään asukkaan kiinnostukseen ja tarpeeseen vastaavilla palveluilla ja teknisillä ratkaisuilla yhteisöllisyys, jossa kaikilla toimijoilla on mahdollisuus osallistua ja tulla ymmärretyksi sääntely, joka on sidoksissa yhteisön toimintakulttuuriin, vaikuttaa yhteisöllisyyden ja yksilöllisyyden tasapainoon sekä muiden tekijöiden toteutumiseen. Kaikki kahdeksan käyttäjälähtöistä tekijää kytkeytyvät toisiinsa jäsentäjänä toimineiden viiden teeman kautta. Aiemmin olemme tunnistaneet, että yhdessä ne muodostavat käyttäjälähtöisen merkitysverkon (ks. kuvio 1). Olemme jatkaneet analyysia tutkimalla merkitysverkkoon nousseiden tekijöiden keskinäisiä suhteita. Analyysi synnytti uuden mielenkiintoisen havainnon. Osa käyttäjälähtöisyyteen liittyvistä tekijöistä ilmaisee käyttäjien tarpeita ja osa arvoja (ks. kuvio 2). Jännite valinnan vapauden ja sääntelyn välillä Mielenkiintoinen jännite syntyy siitä, että yhteisen ympäristön on tarjottava kaikille sekä psyykkisesti että fyysisesti turvallinen ja esteetön asuminen. Tähän tähdätään tavallisesti erilaisten sääntöjen ja rajoitusten avulla, sillä yhteisen ympäristön on taattava jokaiselle yksilölle esteettömät ja mielekkäät mahdollisuudet toimia sekä osallistua. Valinnanvapauden toteutumisen näkökulmasta ympäristön tulisi vastata kaikkien yhteisön jäsenten yksilöllisiin tarpeisiin, mikä edellyttää ympäristön muuntojoustavuutta. Toisaalta sen tulee mahdollistaa yksilöllinen kodikkuus, mikä edellyttää ympäristöltä tuttuutta ja pysyvyyttä mutta voi vähentää esteettömyyttä ja turvallisuutta. Esimerkiksi asukasta, jonka kodissa on aina ollut räsymatot lattialla, voidaan vaatia luopumaan matoista, koska ne aiheuttavat kaatumisriskin ja vaikeuttavat rollaattorilla kulkemista. Jännite yhteisöllisyyden ja yksilöllisyyden välillä Jokaisella asukkaalla pitäisi siis olla oikeus kokea palveluasumisympäristö omaksi kodikseen. Jännite syntyy siitä, että sääntelyn avulla huolehditaan esimerkiksi asukkaiden turvallisuudesta ja esteettömyydestä, mutta samanaikaisesti joidenkin henkilöiden turvallisuuden lisääminen edellyttääkin toisten henkilöiden esteettömän kulun rajoittamista. Esimerkiksi muistamattomuuden takia on ovissa kulkemista rajoitettava lukitsemalla yksikön ovet, mikä rajoittaa myös niiden henkilöiden esteetöntä kulkua, joilla ei ole muistiongelmia. Toisena esimerkkinä voivat olla päätöksentekotilanteet, jotka voivat koskea esimerkiksi TV:n katseluoikeutta, ruokailua omassa huoneessa, palvelujen käyttöä, osallistumista yksikön yhteisiin kokouksiin tai muihin aktiviteetteihin. Näissä tilanteissa voi syntyä jännitteitä yhteisöllisyyden ja yksilöllisyyden välille. Edellä kuvattujen jännitteiden ilmeneminen kuvaa mielestämme käyttäjälähtöisten arvojen yhteyttä tarpeisiin. Palveluasumisen käyttäjälähtöiset tarpeet – muuntojoustavuus, kodikkuus, turvallisuus ja esteettömyys – on tunnistettu jo aiemmin. Tässä analyysissä tunnistimme, että tarpeiden ohella päätöksentekotilanteissa vaikuttavat keskenään jännitteiset arvot, joita ovat valinnan vapaus, yksilöllisyys, sääntelyn kunnioittaminen ja yhteisöllisyys. Näiden arvojen vaikutus on myös syytä ottaa huomioon, jos älykästä palveluasumista halutaan kehittää käyttäjälähtöisesti. Älykäs teknologia voi palvella asukkaan ympäristön hallintaa ja omistajuutta sekä toimijuutta ja päätöksentekoa palveluasumisessa. Tulevaisuuden palveluasumista ei voida perustaa sen varaan, millaista asuminen on tällä hetkellä. Palveluasumisen kehittäminen edellyttää käyttäjälähtöisten tarpeiden ja arvojen huomioonottamista ja arviointia älykkäiden tuotteiden ja palvelujen yhteiskehittelyssä ja testauksessa. Sen ohella tarvitaan kykyä ja rohkeutta katsoa avoimesti ikäihmisten tulevaisuuteen. Hyvinvointi ja parempi palveluasuminen edellyttävät arvojen välisten jännitteiden purkamista, joka voi toteutua älykkään teknologian avulla. Kirjoittajat: Toini Harra on koulutukseltaan toimintaterapeutti, FL ja YTT. Hän työskentelee yliopettajana Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Toini on toiminut käyttäjälähtöisyyden asiantuntijana ja tutkijana PaDigi-hankkeessa ja toimii projektipäällikkönä hankkeessa 6Aika: Hippa – Hyvinvointia ja parempaa palveluasumista älykkään teknologian avulla. Leila Lintula on koulutukseltaan toimintaterapeutti ja THM. Hän työskentelee osaamisaluepäällikkönä Metropolia Ammattikorkeakoulussa, Osallistuminen ja toimintakyky -osaamisalueella. Leila on toiminut käyttäjälähtöisyyden tutkijana PaDigi-hankkeessa ja toimii hyvinvoinnin ja osallistumisen asiantuntijana hankkeessa 6Aika: Hippa -Hyvinvointia ja parempaa palveluasumista älykkään teknologian avulla. Hän on kiinnostunut yksilön selviytymisestä arjessa ja sitä tukevista ratkaisuista. Lähteet: Digitalisaatio sote-palveluissa n.d. Sote Digi. Saatavana osoitteessa: https://sotedigi.fi/sotedigi/mita-digitalisaatio-tarkoittaa-sote-palveluissa/ Harra, Toini & Lintula, Leila 2018. Käyttäjälähtöisyys älykkään palveluasumisen kehittämisessä. Helsinki: Metropolia Ammattikorkeakoulu, Aatos-sarja. Saatavana osoitteessa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-328-099-1 THL 2017. Kotihoito ja sosiaalihuollon laitos- ja asumispalvelut 2016. Tilastoraportti 42/2017, 20.11.2017. Saatavana osoitteessa: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2017112050792

Julkisen liikenteen käyttäjäksi pääkaupunkiseudulla ei siirrytä muitta mutkitta

22.11.2018
Mirja Kuhalampi ja Riika Walden

Kokenut auton käyttäjä saattaa autosta luopuessaan yllättyä siitä, että julkisen liikenteen käyttäjäksi ei välttämättä siirrytä noin vain bussiin tai raitiovaunuun nousemalla ja käteisellä maksamalla.  Siirtyminen julkisliikenteen maailmaan saattaa vaatia yksilöltä samankaltaisia taitoja kuin organisaatioiden muutosprosesseihin sopeutuminen. Tavoite parhaimmillaan on selviytyä voittajana muutoksessa. Raitiovaunut ja junat pääkaupunkiseudulla vaativat ennakkoon lunastettua lippua, kun taas busseissa matkan voi maksaa käteisellä. ”Siis mitä?” kysyy varsinkin ikääntynyt autosta luopuja. Häntä alkaa askarruttaa ohjeiden runsaudessa moni käytännön kysymys esimerkiksi siitä, miten ja mistä matkakortti hankitaan? Entä mikä on Reittiopas? Lippuautomaattien toimintaan perehtyminen on oma tieteenlajinsa. Entä missä voidaan maksaa kuljettajalle? Missä matkalippu tai -korttimaksu täytyy olla jo valmiina ennen kulkuneuvoon astumista? Kattavan tiedon saanti saattaa edellyttää pitkäkestoistakin seikkailua verkkosivujen syövereissä. Uutta ja muuttuvaa Tilapäisesti lisävaateita pääkaupunkiseudun julkismatkailijaksi ryhtymisessä aiheuttaa uusi vyöhykejako. Matkakorttien puolen vuoden vaihto-operaatio on jo käynnistynyt, ja se aiheuttanee lisätoimenpiteitä vain korttia jo käyttäville. Nyt asiakkaaksi ryhtyvä saa jo uudistetun matkakortin, kunhan löytää tiensä HSL:n palvelupisteeseen. R-kioskeillakin apua ja ohjeistusta saa HSL-matkailuun. Muutosvaiheen alussa korttien vaihto uusiin ainakin Helsingin Rautatieasemalla näytti kuitenkin takkuilevan tietojärjestelmäongelmien vuoksi, ja asiakas jäi uutta korttia vaille. Tietoa uuteen vyöhykemalliin perustuviin lipputaksoihin on HSL:n verkkosivuja helpommin löydettävissä muun muassa Helsingin Sanomien artikkelista. Myönteisesti ajatellen keväällä HSLn palvelujen käyttäjäksi siirtyvä asiakas välttyy koko siirtymävaiheesta ja voi opetella vain yhden matkakortti-, lippu- ja vyöhykesysteemin. Esteettömyys alkaa palvelujen käyttöönoton opastamisesta Sosiaalisen osallistumisen yhtenä mahdollistajana iän karttuessa on esteetön ja turvallinen ympäristö, johon julkinen liikennekin kuuluu. Esteettömyyden tulisi alkaa jo helposti saatavasta ohjauksesta julkisen liikenteen käyttöä aloitettaessa. Pääkaupunkiseudun julkisesta liikenteestä vastaavan HSL:n verkkosivut tarjoavat napakasti ja monipuolisesti tietoa palveluistaan. Siitä huolimatta oikean tiedon löytäminen esimerkiksi palvelujen käyttäjäksi ryhtymisestä on hankalaa. Onko tiedon saanti ja palvelun käytön ohjeistus esteetöntä silloin, kun se on saatavilla kattavasti vain verkosta? Pääkaupunkiseudun julkisen liikenteen esteettömyys on kehittynyt vuosi vuodelta. Kun julkisen liikenteen käyttöönoton perusteet alkavat olla hallinnassa, itse liikkumista helpottavat muun muassa matalalattiabussit pysäkkien elektroniset näyttötaulut portaattomat siirtymiset kulkuneuvoihin kuulutukset seuraavista pysäkeistä. Olisi kuitenkin tärkeää kiinnittää huomiota palvelujen ja välineiden nykyistä helpompaan käyttöönottoon myös ikäihmisten näkökulmasta. Esimerkiksi matkakorttien lukulaitteiden käytön logiikka näyttää tuottavan päänvaivaa työikäisillekin, jotka satunnaisesti käyttävät julkista liikennettä. Jos ihminen jää miettimään, mitä valintaotsaketta painaa, lukulaite palautuu aloituskohtaan. Näyttöruudun tahti on monelle matkustajalle liian nopea. Liikkumisen vapaus takaisin Kun ajokortti jää hyllylle esimerkiksi lääkärin kehotuksesta, ihminen saattaa kokea ajokortin menetyksen myös vapauden ja itsenäisyyden menetyksenä. Kynnys muihin kulkuvaihtoehtoihin siirtymiseen voi olla korkea. Ilman omaisen, läheisen tai ystävän tukea julkisen liikenteen käyttämisen opettelu jää usealta ikäihmiseltä tekemättä. Sosiaalinen ympäristö kaventuu ja osallisuuden kokemus vähenee, kun liikkuminen kodin ulkopuolella vaikeutuu. Tämä lisää yksinäisyyden kokemusta ja saattaa aiheuttaa esimerkiksi masennusta. On syytä kiinnittää huomiota siihen, miten voidaan tukea kotona asuvan ikäihmisen omatoimista liikkumista ja osallistumista kodin ulkopuolisiin tapahtumiin ja päivittäisiin asiointeihin julkisilla kulkuneuvoilla. Perehtyminen julkisen liikenteen käyttäjäksi on hyvä aloittaa heti, kun ikäihminen joutuu luopumaan omasta autostaan. Silloin omalla autolla kulkeneen ihmisen motivaatio ja toimintakyky itsenäiseen liikkumiseen ja asiointiin kodin ulkopuolella on vielä vahvaa. Maailman terveysjärjestön (WHO:n) Global Age-friendly Cities oppaan mukaan esimerkiksi Portlandissa ja Melvillessä järjestetään ikäihmisille kursseja ja informaatiotilaisuuksia julkiseen liikenteen käyttöönoton opastamiseksi. Vastaavanlaista mallia voisi ainakin kokeilla myös pääkaupunkiseudulla esimerkiksi HSL:n ja kolmannen sektorin yhteistyökumppanin kanssa. Mielenkiintoista olisi nähdä, miten säännöllisesti toteutettavat, pienet opastetut kierrokset julkista liikennettä käyttäen vetäisivät väkeä Kirjoittajat: Mirja Kuhalampi, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Riika Walden, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu

Kenen koti?

16.11.2018
Tarja Konkola ja Minna Stenberg

Huomioidaanko iäkkäiden kotikokemus ja omaehtoisuus asumisessa? Usein sen huomiointi unohtuu. Suostuisimmeko itse siihen, että ulkopuolinen järjestelisi kotimme tai että joku tulisi kotiini ilmoittamatta aikaa? Voimmeko ammattilaisina tukea iäkkään kotikokemusta? ”Pärjäsin itsenäisesti kotona, kunnes kerran kompastuin ja mursin lonkkani. Onneksi avukseni sain kotihoidon. Nämä ystävälliset, mutta kiireisen oloiset auttajat järjestelivät piirongin päälle hoitotarvikkeitaan, turvallisuuden vuoksi rullasivat matot pois ja sängyn vierelle ilmestyi portatiivi. Arjenrytmini hallinta vaikeutui, koska nämä sinisissä muovitossuissa tassuttelevat auttajat, tulevat juuri silloin, kun lempiohjelma tulee TV:stä tai ilta tee on kupissa. Omia tekemisiä on vaikeaa ajoittaa, kun ovesta voi koska tahansa astua hoitaja sisään.” Edellä kuvaamamme tilanne voisi olla todellinen monen kotihoidon asiakkaaksi tulevan iäkkään kohdalla.  Mennessämme työskentelemään iäkkään kotiin, on se hoitajalle työpaikka ja iäkkäälle koti. Tämä asetelma vaatii hienotunteisuutta sekä taitoja ja toimintatapoja, jotka vaalivat asukkaan yksityisyyttä ja kodin tuntua. Laatusuosituksessa hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2017–2019 on luettavissa pyrkimys yhdessä tekemisestä niin, että kaikessa kehittämisessä ja päätöksenteossa kuuluu iäkkäiden ääni. Iäkkäälle elämänlaatu ei ole pelkästään hoidon ja huolenpidon tarpeen arviointia ja siihen vastaamista. Tavoite on hyvän elämänlaadun, itsemääräämisoikeuden ja toimivan arjen turvaaminen. Näihin tavoitteisiin sitoudumme, kun viemme ammattilaisina apumme ikääntyneelle kotiin. Kun työskentelemme iäkkään kotona, tulee pohtia, kenen ehdoilla annamme tarvittavan avun ja tuen. Tuemmeko iäkästä säilyttämään omaa elämäntapaansa ja kunnioitamme hänen kotiaan. Vai kenties lähestymmekö tukea tarvitsevaa ikääntynyttä ns. palvelu edellä?  Jyräämmekö hoidolla, asettamillamme aikatauluilla ja kotiin viemällämme avulla iäkkään kodin tunnun ja hallinnan?   Mikä tekee kodin? Sulevi Riukulehdon ja Katja Rinne-Kosken toteuttama erillistutkimus kolmannen iän asumiskokemuksista, valottaa hyvin sitä tosiasiaa, että koti on paljon enemmän kuin rakennus. Asunnosta tulee koti vasta elettynä. Se koetaan kodiksi, koska siihen liittyy muistoja ja siellä näkyy oma kädenjälki. Kodinomaisuuden merkitystä pitkäaikaishoidon näkökulmasta ikääntyneelle on tutkinut Sirpa Nykänen pro gradu -tutkielmassa (2007) Kot` on paras paikka. Iäkkäät nostivat kodinomaisuuden tärkeimmiksi tekijöiksi sosiaaliset tekijät, kuten yhteisyyden, ihmissuhteet ja osallistumisen. Kummassakin tutkimuksessa ihmissuhteet, omaehtoisuus ja hallinta sekä toimivuus ja esteettiset tekijät muodostuivat tärkeimmiksi kodin ja kodinomaisuuden tekijöiksi. Omaehtoisuuteen liittyi mahdollisuus suunnitella ja elää oman näköisessä kodissa. Kodin tuntuun kuuluvat kokemus vapaudesta, rentoudesta ja helppoudesta.   Ikääntyneen kotikokemusta tukemassa Ammattilaisina autamme fyysisesti turvallisen ja esteettömän kodin luomisessa. Fyysisen tilan toimivuus, puhtaus ja turvallisuus ovat tärkeitä ja toimintakykyä tukevia elementtejä. Haluamme kuitenkin, että iäkkään oma hallinnan ja kodintuntu säilyvät. Geronomeina ymmärrämme, että iäkkään koti on muutakin kuin fyysisesti toiminnallinen tila. Ikääntyvälle omat tutut esineet, niiden käyttäminen ja niihin liittyvät muistot voivat siirtää kodintunnun mukanaan uuteenkin ympäristöön, esimerkiksi palvelutaloon muutettaessa. Tukiessamme ikääntynyttä tiedostamme, että hän ei ole valmiin palvelupaketin saaja. Hän on ihminen, jonka tarpeisiin meidän on pyrittävä antamaan hänen tarvitsemansa yksilöllinen tuki, oli hänen kotiympäristönsä missä tahansa. Kirjoittajat: Tarja Konkola, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Minna Stenberg, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Kuvat: Tarja Konkola

Pop up -vapaaehtoistoiminta, osallisuuden mahdollistaja?

25.6.2018
Eveliina Holmgren ja Eveliina Perttu

Lähtisitkö mukaan vapaaehtoistoimintaan, jos osallistuminen olisi helppoa, eikä velvoittaisi sinua mihinkään? Oletko kuullut pop up -vapaaehtoistoiminnasta? Perinteisesti vapaaehtoistyö on nähty pyyteettömänä, kenties sitovanakin valintana, johon yksilö käyttää omaa vapaa-aikaansa. Kuitenkin käsitteen määrittely on muuttunut ja muuttumassa: Laimio ja Välimäki (2011: 10) määrittelevät vapaaehtoistoiminnan olevan yksilön ”omasta halusta lähtevää, palkatonta toimintaa, jota tehdään omia arvoja vastaavan yhteisön hyväksi. Se on merkki halusta osallistua ja vaikuttaa ja sen tulisi olla kaikkien kansalaisoikeus.” Vapaaehtoistyö voidaan siis nähdä yksilön oikeutena, osallistumisen ja vaikuttamisen mahdollistajana ja yksilön omien arvojen määrittelemänä toimintana, jossa vapaaehtoistyön tekijä hyötyy vapaaehtoistyöstä yhtä lailla kuin taho, johon työtä tehdään.   Joka kolmas suomalainen tekee vapaaehtoistyötä Suomessa tehdään paljon vapaaehtoistyötä: joka kolmas suomalainen (yhteensä 1,4 miljoonaa suomalaista) osallistuu vapaaehtoistyöhön. Suurimmat vapaaehtoistoiminnan toiminta-alat ovat liikunnan ja urheilun, lasten ja nuorison sekä seniorien ja vanhusten parissa tehty vapaaehtoistyö. Vuonna 2015 minimipalkalla (10 e/h) mitattuna vapaaehtoisten toiminnan arvo oli 2,95 miljardia euroa. (Vapaaehtoistyö Suomessa 2010 ja 2015.) Vapaaehtoistyö on sekä yksilöiden että yhteiskunnan kannalta tärkeää, ja siksi EU:ssa on pyritty edistämään vapaaehtoistyöhön osallistumisen mahdollisuuksia lainsäädännöllisellä tasolla. Myös Suomessa valtiovarainministeriö asetti vuonna 2015 työryhmän selvittämään vapaaehtoistyön lainsäädännön kehittämistarpeita, tarkoituksena kehittää vapaaehtoistoiminnan yleisiä edellytyksiä (Valtiovarainministeriö 39/2015). Vapaaehtoistyön osallistumisen suurimpana esteenä pidetään ajan puutetta (Vapaaehtoistyö Suomessa 2010 ja 2015). Kuitenkin 25–34-vuotiaista suuri osa (65 %) ja myös joka kolmas 65–79-vuotias (29 %) olisi valmis pyydettäessä tekemään vapaaehtoistyötä. Keskeisenä haasteena on ollut kehittää sellaisia uusia vapaaehtoistyön muotoja, jotka sopisivat sekä 2000-luvun käsitykseen vapaaehtoistyöstä että ihmisten nykyiseen elämäntyyliin ja arkeen. Yhdysvaltalainen Jeremy Baras (2016) on kehittänyt suositun pop up -ilmiön ympärille uudenlaisen tavan toteuttaa vapaaehtoistyötä. Pop up -tapahtumina pidetään satunnaisesti järjestettäviä tapahtumia, jotka mahdollistavat ihmisten osallistumisen kulloiseenkin toimintaan. Pop up -vapaaehtoistoiminnalla tarkoitetaan toimintaa, johon vapaaehtoisen on helppo hypätä mukaan, osallistua sen ajan, kun itse haluaa, ja nähdä oman tekemisen vaikutukset nopeasti (Laimio & Välimäki 2011).   Opinnäytetyö: yksilöllisiä motiiveja vapaaehtoistyöhön osallistumiselle Suomessa Siskot ja Simot -järjestö on pop up -vapaaehtoistyön edelläkävijä. Siskojen ja Simojen pop up -tapahtumiin – aina pihatalkoista tanssiaisiin – osallistuu satoja vapaaehtoisia vuosittain. Vapaaehtoinen voi valita itselleen tapahtumista sopivimmat. Metropolia Ammattikorkeakoulun geronomiopiskelijoiden Eveliina Pertun ja Joni Tammisalon opinnäytetyössä haastateltiin varttuneempia vapaaehtoistyön tekijöitä. Opinnäytetyön tarkoituksena oli kartoittaa vapaaehtoisten kokemuksia osallisuudesta, motivaatiosta sekä Siskot ja Simot -järjestön heille tarjoama tuesta. Opinnäytetyössä selvisi, että useat vapaaehtoiset olivat haaveilleet jo työelämässä ollessaan vapaaehtoistyöhön osallistumisesta, mutta osallistumisen motiivit olivat yksilöllisiä. Opinnäytetyö koskettaa yhteiskunnallisesti ajankohtaisesti aihetta sekä potentiaalisesti vapaaehtoistyöhön osallistuvaa ihmisryhmää: eläkkeelle jääneet henkilöt nähdään yhtenä sellaisena ryhmänä, jolla voisi olla paljon mahdollisuuksia, potentiaalia ja kiinnostusta vapaaehtoistyön toteuttajina.   Psyykkistä, sosiaalista ja fyysistä hyvinvointia Pop up -vapaaehtoisten parissa osa koko vahvaa me-henkeä (esim. tapahtumiin aktiivisesti osallistuvat), kun taas toiset kokivat olevansa irrallisia. Kuitenkin esille nousi se, että pop up -tapahtumissa muodostui erilaisia tuttavuus- ja ystävyyssuhteita niin vapaaehtoisten ja autettavien välille kuin myös vapaaehtoistenkin kesken. Haastatellut vapaaehtoiset kokivat vahvasti, että antaessaan toisille he saivat jotakin myös itselleen: esimerkiksi psyykkistä, sosiaalista ja fyysistä hyvinvointia. Omalla toiminnallaan he mahdollistavat myös vastapuolelle tunteen yhteisöllisyydestä ja tuovat lisää sisältöä näiden elämään. Osa toteutti pop up -vapaaehtoistyössä omia vahvuuksiaan ja mielenkiinnon kohteitaan (esim. laulamista eri tapahtumissa), osa taas haki jatkuvuutta työuran jälkeiseen elämään ja oman asiantuntemuksen käyttöön. Opinnäytetyössä havaittiin myös vapaaehtoistyöntekijöiden koulutuksen merkitys: esimerkiksi muistikuntoutujan kohtaamisessa lyhyetkin koulutustilaisuudet voivat auttaa vapaaehtoistyön onnistumisessa, vaikkei työhön osallistuminen sinänsä vaadi erillistä koulutusta. Yhteenvetona opinnäytetyössä todetaan, että Siskot ja Simot -järjestö on onnistunut rakentamaan pop up -tapahtumineen ympärilleen paljon yhteisöllisyyden tunnetta ja keräämään ihmisiä yhteen tekemään yhteistä hyvää. Keikkatyyppinen vapaaehtoistyö, järjestön tarjoama tuki sekä monipuolinen pop up -tyyppinen toiminta näyttävät olevan niitä avaintekijöitä, jotka saavat vapaaehtoiset osallistumaan mielellään (ja liikaa sitouttamatta) mukaan vapaaehtoistyöhön. Varttuneempien vapaaehtoistyöntekijöiden kokemukset osoittavat, että vapaaehtoistyö voi antaa paljon sekä työn tekijöille että työn tuloksesta nauttijoille. Kirjoittajat: Eveliina Holmgren, psykologian lehtori, Metropolia Ammattikorkeakoulu Eveliina Perttu, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet Baras, J. 2016. PopUp Republic – How to start your own successful pop-up space, shop and restaurange. New Jersey: John Wiley & sons. Laimio, A. & Välimäki, S. 2011. Vapaaehtoistyötoiminta kehittyy. Jyväskylä: Kopijyvä Oy. Perttu, E., & Tammisalo, J. 2018. Elä tätä päivää, uneksi huomisesta, opi eilisestä: Vapaaehtoisten osallisuuden kokemukset ja motivaatiotekijät Siskojen ja Simojen pop up -tapahtumissa. Metropolia Ammattikorkeakoulu, Vanhustyön koulutusohjelma, opinnäytetyö. Valtiovarainministeriön raportti – 39/2015. Vapaaehtoistyö, talkootyö, naapuriapu - kaikki käy. Vapaaehtoistoiminnan koordinaatiota ja toimintaedellytysten kehittämistä selvittävän työryhmän loppuraportti. Vapaaehtoistyö Suomessa 2010 ja 2015. 2015. Tilastoaineisto.

Muistisairauden kanssa voi jatkaa työelämässä – tukea tarvitaan sekä esimiehiltä että työterveyshuollosta

14.6.2018
Petra Blom ja Eveliina Holmgren

Työikäinen muistisairas Muistisairaus on yksilöllisesti etenevä neurologinen sairaus, joka vaikuttaa ennen kaikkea sairastuneen kognitiivisiin toimintoihin (esim. tarkkaavuuden, aloitekyvyn ja uuden oppimisen heikkeneminen). Jotkut sairastuneet kokevat pärjäävänsä melko pitkään sairauden kanssa ilman suuria toimintakykyyn vaikuttavia ongelmia; joillakin toisilla haasteita ilmenee enemmän. Muistisairauden hoidon ja kuntoutuksen suunnittelu tulee aina olla yksilöllistä ja vastata yksilön oirekuvaan ja tarpeisiin. Työikäisellä muistisairaalla tarkoitetaan alle 65-vuotiasta muistisairautta sairastavaa henkilöä. Suomessa on yli 7000 työikäistä, jotka sairastavat jotakin etenevää muistisairautta. (Härmä 2012). Luvun odotetaan kasvavan tulevaisuudessa diagnostiikan parantuessa ja varhaisen puuttumisen lisääntyessä. Muistisairauteen sairastuminen ei tarkoita työntekijän työtaitojen välitöntä katoamista, eikä sairastuneen välttämättä tarvitsisi jäädä sairaslomalle tai siirtyä työkyvyttömyyseläkkeelle, kuten nykyisin usein tapahtuu. Osa muistisairauksista huomataan nykyään jo hyvin varhaisessa vaiheessa ja taudinkulku on aina yksilöllinen. Muistisairas ihminen voisi siis usein jatkaa työssä erilaisia tukitoimenpiteitä hyödyntäen. (Muistiliitto 2014). Ongelmana on, että usein muistisairauden ensioireita (esim. käyttäytymisen ja luonteen muutoksia, masentuneisuutta, migreeniä tai ahdistuneisuutta) ei tunnisteta muistisairauden oireiksi vaan tulkitaan johtuvan muista seikoista (Juva 2016; Härmä & Hänninen & Suhonen 2010).   Työssä jatkaminen muistisairauden kanssa? Muistiliiton tekemän verkkokyselyn perusteella alle 65-vuotiaista muistisairaista 68 % raportoi, ettei ollut jatkanut töissä päivääkään diagnoosin saamisen jälkeen ja 43 % raportoi, ettei jatkanut töissä muistioireiden alkamisen jälkeen (Muistiliitto 2018). Työn tukemisen keinoista kysyttäessä 31,7 % vastaajista kertoi, ettei heidän omalla työpaikallaan ollut käytössä mitään työn tukemisen keinoja. Vain alle kolmannes (29 %) oli käynyt työpaikallaan työkykyneuvottelussa sairastumisensa jälkeen ja vain viidennes (19,5 %) raportoi osallistuneensa työkyvyn kartoitukseen (Muistiliitto 2018). Lukuja voidaan pitää huolestuttavina: muistisairailla tulisi olla lain turvaama oikeus yhdenveroiseen kohteluun työelämässä. Muistisairauksia diagnosoidaan nykyisin entistä varhaisemmassa vaiheessa ja tämän vuoksi olisi tärkeää pohtia, missä määrin työikäisenä muistisairauteen sairastuvilla olisi mahdollisuuksia pysyä työelämässä nykyistä pidempään. Nykyisten käytäntöjen puitteissa muistisairauteen sairastuneen todellinen työkyky, sairauden yksilöllinen eteneminen ja yksilön henkilökohtainen tilanne suhteessa työn vaatimuksiin ja työstä suoriutumiseen ei tule lainkaan huomioiduksi.   Opinnäytetyö: mitä miettii muistisairaan työntekijän esimies? Metropolia Ammattikorkeakoulun geronomiopiskelijat Petra Blom ja Sara Fihlman toteuttivat opinnäytetyönsä yhteistyössä Muistiliiton kanssa. Aineistona oli muistisairautta sairastavien esimiehille suunnattu verkkokysely. Kyselyn tavoitteena oli saada lisää ymmärrystä siitä, miksi työikäisenä muistisairauteen sairastunut työntekijä lähes poikkeuksetta jää eläkkeelle diagnoosin saatuaan; mitä työn tukemisen malleja työpaikoilla on käytössä ja millaisia toimenpiteitä työn tukemiseen käytetään. Opinnäytetyön perusteella suurin osa esimiehistä olisi valmis tukemaan työiässä muistisairauteen sairastunutta työntekijää työn jatkamisessa.  Tukemiseen he kuitenkin kokivat tarvitsevansa lisää työkaluja: yhteistyötä työterveyshuollon kanssa sekä lisätietoa toivottiin. Esimiehet nostivat esille myös huolensa työturvallisuudesta sekä muun työyhteisön kuormittumisesta, mikäli työyhteisössä on muistisairas työntekijä.   Kuinka muistisairasta voidaan tukea työelämässä? Muistisairaan työntekijän tukeminen työssä jatkamisessa on melko uusi asia jota julkisessa keskustelussa tai monella työpaikallakaan ei vielä ole huomioitu. Muistisairaan työntekijän tukemisessa voidaan käyttää yleisesti käytettyjä työkyvyn tukemisen keinoja: esim. lyhennettyä työaikaa, kevennettyjä tai muokattuja työtehtäviä tai erilaisia muistin tukemisen välineitä. Tuen tarpeen arvioinnin tulisi tapahtua yksilöllisesti ja olla jatkuvaa, ja työnkuvan muutokset tulisi suunnitella yhdessä sairastuneen kanssa. Mahdollisuuksia työn tukemiseen ja työssä jaksamiseen on siis runsaasti tarjolla, mutta nämä keinot jäävät nykytilanteessa suurelta osin hyödyntämättä.   Toiveita tulevaisuuteen Muistisairauteen sairastuneen työntekijän asemasta työelämässä tulee keskustella avoimesti, jossa asian laajempi ymmärtäminen ja tiedostaminen mahdollistuvat. Tiedon lisääminen voi auttaa työikäisiä muistisairaita saamaan yksilöllisempää kohtelua työelämässä. Ihannetilanteessa työikäinen muistisairas, joka haluaa jatkaa työelämässä, saisi siihen tarvitsemaansa tuen ja mahdollisuuden, niin että hän voisi jatkaa mielekkään työn tekemistä myös työnantajalle ja yhteiskunnalle tuottavalla tavalla. Avainasemassa on tiivis yhteistyö työpaikan, työterveyshuollon sekä muistisairaan välillä. Kirjoittajat: Eveliina Holmgren, psykologian lehtori, Metropolia Ammattikorkeakoulu Petra Blom, geronomi (AMK) -opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Lähteet Blom, P., & Fihlman, S. 2018. Työikäisen muistisairaan työssä jatkamisen mahdollisuudet. Verkkokysely esimiehille. Opinnäytetyö. Metropolia ammattikorkeakoulu. Härmä, H. 2012. Muistisairaus työiässä. Opas-lehti. 2. painos. Helsinki: Muistiliitto. Härmä, H. & Hänninen, R., & Suhonen, J. 2010. Muisti kuormittuu ja kaipaa huoltoa. Teoksessa H. Härmä & S. Granö (toim.): Työikäisen muisti ja muistisairaudet. Helsinki: WSOY. 53–107. Juva, K. 2016. Työikäisten muisti ja muistisairaudet. Teoksessa H. Härmä & S. Granö (toim.): Työikäisen muisti ja muistisairaudet. Helsinki: WSOY. 109–155. Muistiliitto 2014. Etenevä muistisairaus ja työelämä – mahdollinen yhtälö? Opas työikäisille muistisairaille ihmisille, heidän läheisilleen sekä työyhteisöille ja esimiehille. Helsinki. Muistiliitto 2018. Moni muistisairas joutuu heti pois työelämästä.    

Luovuudella arjesta enemmän − lue mielenkiintoinen kirjoitus Tikissä-blogista

”Mitä enemmän elämämme kaventuu esimerkiksi iän tai sairauden myötä, sitä enemmän olisi tarpeen laajentaa kokemusmaailmaamme taiteen ja leikin avulla. Kokemukset itsestä luovana olentona voivat rikastaa elämää ja mielikuvitus laajentaa sen ulottuvuuksia arjen rajoitteiden ohi.” Näin kirjoittaa tuoreessa blogipostauksessaan Metropolia AMK:n lehtori, FT Laura Huhtinen-Hildén. Metropolian toteuttamassa Kohti luovaa arkea - kulttuurinen vanhustyö asiakaslähtöisyyden edistäjänä -tutkimushankkeessa selvitettiin, mikä vaikuttaa vanhustyön työntekijöiden mahdollisuuksiin hyödyntää työssään luovuutta, taidetoimintaa ja kulttuurisen vanhustyön näkökulmaa. Tutkimuksessa haastateltiin 14:ää erilaisissa vanhustyön tehtävissä toimivaa työntekijää. Haastateltujen vanhustyön ammattilaisten kokemukset kertovat, että luovuus voi olla monella tavalla läsnä iäkkään ihmisen ja yhteisön elämässä. Tärkeää vanhustyön kehittämisessä on jokaisen työntekijän oman luovuuden löytäminen ja ammattikuvan kehittäminen niin, että herkkyys, luovuus ja vuorovaikutus kuuluvat ammattitaidon ytimeen. Lauran kirjoitus on julkaistu Tikissä-blogissa 5.6.2018. Tikissä-blogi käsittelee tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaa Metropoliassa.

Mitä kuuluu vanhustyön yrittäjille?

6.6.2018
Anna Puustelli-Pitkänen

Metropolian geronomiopiskelijat järjestivät toukokuussa Katseet kohti vanhustyön tulevaisuutta - tilaisuuden, jossa keskusteltiin muun muassa siitä, miten Suomessa tulevaisuudessa vastataan vanhustyön haasteisiin. Lue tästä, millaisia ajatuksia yrittäjyyteen liittyvässä hankkeessa mukana ollessa heräsi ja miten yrittäjät suhtautuvat tulevaisuuteen sote-uudistuksen alla. Asiantuntijoiden mukaan aikaperspektiivi, eli tulevaisuuteen suuntautuminen, on tällä hetkellä vanhuspalvelujen suunnittelussa erittäin tärkeää. Mitä menneestä voidaan oppia, kun suunnitellaan parempaa tulevaisuutta? Keskeisiksi teemoiksi nousivat yhteistyö yli ammattirajojen, merkityksellisen elämän mahdollistaminen kotona, yhteisöllisyyden vahvistaminen sekä valinnanvapaus. Tilaisuudessa puhuttiin myös julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin yhteistyöstä: vanhustyössä tarvitaan tulevaisuudessa yhä innovatiivisempia ratkaisuja ja rohkeaa monialaista yrittäjyyttä. Yksityinen hyvinvointiala on kasvanut viime vuosina räjähdysmäisesti. Ikääntyneiden palveluissa tämä näkyy siinä, että monet kunnat ostavat esimerkiksi palveluasumista yksityiseltä palveluntuottajalta. Sote-uudistus on tuonut mukanaan myös palveluiden yksityistämiseen liittyviä pelkoja: tuoko kilpailun lisääminen luvattua laatua ja asiakaskeskeisyyttä vai jylläävätkö kovat arvot alalla, jossa etiikan pitäisi olla valintojen lähtökohtana? Kuka hoitaa heikoimmat asiakkaat? Sote-uudistuksen tavoitteena ovat yhdenvertaiset palvelut, hyvinvointierojen kaventaminen ja kustannusten kasvun hillintä. Uudistus lupaa edistää myös pienyrittäjyyttä, työllisyyttä sekä monimuotoisempaa palveluiden tarjontaa. Asiakkaalle uudistus lupaa valinnanmahdollisuuksia: asiakas voi jatkossa valita palveluntuottajan, mikä parantaa palvelujen saatavuutta ja laatua. Valinnanvapausjärjestelmä on saanut osakseen runsaasti kritiikkiä. Tutkittuaan valinnanvapauslain sisältöä eduskunnan perustuslakivaliokunta on antanut lausuntonsa. Valiokunta huomautti muun muassa aikataulun kireydestä vaatien muutokselle pidempää siirtymäaikaa. Mitä positiivista parjatussa valinnanvapausjärjestelmässä sitten on? Yksityisen palveluntuotannon etuja ovat tunnetusti ketteryys, palvelumuotoilu ja lähestyttävyys. Pitkällä aikavälillä yksityisen sektorin monet innovaatiot tuottavat palveluita myös julkiselle sektorille, mikä hyödyttää asiakkaitakin. Palvelun parantuminen ei siis välttämättä heikennä tehokkuutta ja nosta kustannuksia. Valinnanvapausjärjestelmässä palveluntuottajille tulee kuitenkin asettaa laatuehdot, jotta asiakkaat saavat laadukasta palvelua. Pitää myös varmistaa, että haavoittuvimmat ryhmät eivät jää uudistuksessa alakynteen. Esimerkiksi muistisairaan asiakkaan on saatava myös yksityiseltä palveluntuottajalta laadukasta palvelua, vaikka tällaisen asiakkaan hoitaminen ei ole helppoa eikä halpaa. Valinnanvapausjärjestelmän haasteena onkin, miten runsaasti tukea ja ohjausta tarvitsevat asiakkaat otetaan huomioon. Yrittäjät rakentamassa hyvää vanhuutta Geronomi (AMK) Maija Marttila on pyörittänyt Liljanne-kotia Alavudella jo toistakymmentä vuotta. Yrityksellä on pitkä historia ja vankka asema alueella. ”Attendo rakentaa parhaillaan viereen, mutta ei pelota yhtään”, Marttila kertoo naurahtaen. Kuusiolinnan eli alueen kuntien yhteisyrityksen alihankkijana Liljanne-kodin paikat täyttyvät, ja alueen asukkaat tuntevat niin yrittäjät kuin heidän arvomaailmansakin. Marttila korostaakin eettistä päätöksentekoa ja hyvän vanhuuden rakentamista. ”Eräs Liljanne-kodin asukkaista totesi, ettei olisi uskonut saavansa näin hyvää elämää vielä ehtoopäivillekin. Hieno palaute yrittäjälle”, Marttila toteaa. Tällä hetkellä Helsingissä palvelutalo Villa Ensin esimiehenä toimiva Maarit Ylimäki on työskennellyt vuosikymmeniä vanhustyön yrittäjyyden parissa. Yrityksen perustaminen oli hänen mukaansa ennen paljon helpompaa. Nyt isot yritykset saattavat pelottaa pienestä yrityksestä haaveilevia. Villa Ensin maine asiakkaan yksilöllisyyden huomioivana palvelutalona tuo kuitenkin taloon asiakkaita jonoksi asti. Ylimäki arvelee epävarman tulevaisuuden lisänneen kiinnostusta pientä palvelutaloa kohtaan. Geronomi (AMK) Katri Ikonen haaveili vuosia perhekodin perustamisesta. Elokuussa 2016 pyörähti käyntiin Lohjan ensimmäinen perhekoti ja Ikosen haaveet ikäihmisten huolehtimisesta kiireettömästi kotona toteutuivat. ”Teemme kaikkea mahdollista ja ihan vaan tavallista. Niin rakkaita nuo mummelit”, toteaa Ikonen. Toiminnasta heijastuu aito välittäminen ja ennen kaikkea eettisesti toteutettava vanhustyö. Miten yrittäjät suhtautuvat palvelujärjestelmän uudistuksiin? ”Kaikki selviää aikanaan, nyt keskitytään omaan työhön”, toteaa Liljanne-kotia pyörittävä Marttila. Ylimäen huoli kääntyy johtajuuteen: isojen yritysten johtajat eivät tunne alaa riittävästi, mikä heijastuu suoraan organisaation toimintaan. Ikonen ennustaa perhekotien lisääntyvän. Ympärivuorokautisesti sitova toiminta ei ole kovin monelle houkutteleva vaihtoehto, mutta esimerkiksi omaishoidolle tarjottavat lyhytaikaisjaksot, yö- tai päivähoidot ovat kokeilunarvoisia ratkaisuja. Osaajat vaikuttamaan ja yrittämään Usein vanhustyön kentällä kuulee näkemyksiä siitä, että päättäjät eivät tunne alaa ja ratkaisuja tehdään vain taloudellisin perustein. Vanhustyöntekijän voi olla vaikea kuvitella itseään vaikuttajana. Vanhustyön ammattilaisten pitäisi kuitenkin ottaa enemmän vastuuta ja etsiä keinoja, miten saisivat äänensä kuuluviin. Vaikuttamisen lisäksi on tärkeä tukea vanhustyötä tekevien yrittäjyystaitoja. Geronomiopiskelijoiden kanssa keskustellaan paljon julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin rooleista. Geronomit työskentelevät pääosin julkisella sektorilla ja järjestötoiminnassa, mutta jokaisessa opiskelijaryhmässä on kuitenkin muutama yrittäjähenkinen opiskelija, joka valmistuttuaan perustaa yrityksen. Osalla rohkeus yrittäjyyteen ei riitä, sillä palveluverkoston laajuus lisää epätietoisuutta. Opintojen aikana käydään paljon keskusteluja isojen kansainvälisten yritysten toiminnan etiikasta, mutta yhtä merkittävää olisi puhua siitä, miten opiskelijoiden pitäisi rohkeammin harkita yrittäjyyttä. On sallittua haaveilla menestyvästä, laadukkaita palveluja tarjoavasta yrityksestä, jota pyörittää ammattitaitoinen iäkkäiden hyvinvoinnin edistäjä. Sitran vanhempi neuvonantaja Harri Männistö kirjoittaa Sitran blogissa (20.4.2018) sote-kentän kaipaavan yrittäjyyden tuomaa energiaa. Nykyään puhutaan paljon sektorit ylittävästä verkostoitumisesta. Varsinkin vanhustyössä yhteistyö yritysten kanssa voisi mahdollistaa monialaisia innovaatioita. Monipuolinen tarjonta tulisi nähdä kansalaisten etuna. Katseet kohti vanhustyön tulevaisuutta -tilaisuudessa esiintyi myös rap-mummo Eila Nevanranta. Hänen sanomansa ei jäänyt epäselväksi: ”Tsiigaa vierasta silmiin… ota kädestä kii.” Nevanranta innosti vanhustyön tulevia ammattilaisia huomioimaan ennen kaikkea yksilöllisyyden. Sote-palveluja suunnitellaan jokaiselle meistä, ja vanhustyön ammattilaiset ja muut osaajat voivat olla mukana suunnittelussa. Kaikenlaista ja kaikenikäisten yrittäjyyttä tarvitaan! Tutustuttavaksi: https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/HallituksenEsitys/Sivut/HE_16+2018.aspx https://www.sitra.fi/blogit/yrittaminen-sallittua-sotessakin/ Kirjoittaja: Anna Puustelli-Pitkänen, YTM, geronomi (AMK) työskentelee vanhustyön lehtorina Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Hän työskentelee myös asiantuntijalehtorina Hyvinvointiyritykset kiertoon –hankkeessa.

Kuuluuko kaikille?

15.5.2018
Eveliina Perttu ja Kaisa Sjöholm

Mitä jos joutuisit jokapäiväisessä elämässäsi koko ajan pinnistelemään, jotta tiedät mistä esimerkiksi palvelupisteen virkailija, lääkäri tai omainen puhuu. Jaksaisitko aina kysyä uudelleen, pyytää puhumaan kasvokkain, selkeämmin tai kuuluvammalla äänellä? Toivoisitko, että sinulle huudetaan? Turhautuisitko tai pelkäisitkö, että sinua pidetään tyhmänä? Ryhtyisitkö välttämään sosiaalisia tilanteita? Kuuloliitto on nimennyt vuoden 2018 esteettömyyden teemavuodeksi. Tavoitteena on tuoda julki sitä, missä asioissa ja tilanteissa kuulovammaiset tulisi ottaa paremmin huomioon. Esteettömyyteen ja saavutettavuuteen liittyvät tilanteet ovat jokaiselle kuulovammaiselle tuttu asia, mutta onko näin myös muiden kohdalla? Esteettömyys ei ole ainoastaan fyysisten esteiden raivaamista, vaan myös sen varmistamista, että kaikilla on mahdollisuus osallistua, vammasta tai sairaudesta huolimatta. Jos esteettömyysasioiden ei koe koskettavan itseään, on hyvä muistaa, että kukaan ei ikääntyessään säästy kuulon alenemalta tai muilta aistien tai liikuntakyvyn rajoitteilta. Eikä aina edes tarvitse odottaa vanhenemista. Joka kolmannella 80-vuotiaalla on normaalia keskustelua haittaava kuulovika Sisäkorvan, kuulohermojen ja aivojen vääjäämätön rappeutuminen johtuu luonnollisen vanhenemisen lisäksi perintötekijöistä sekä melu- ja muiden vaurioiden aiheuttamista rappeutumista. Joka kolmannella 80-vuotiaalla on normaalia keskustelua haittaava kuulovika. Kuulon aleneminen tapahtuu yleensä pikkuhiljaa. Vähitellen se alkaa nakertaa normaalia elämää, koska huonosti kuuleva ryhtyy välttelemään sosiaalisia tilanteita. Mitä suurempi kuulon alenema, sitä suurempi on taipumus vältellä muita ihmisiä. On tärkeää, että henkilö saa apua kuulon korjaamiseen ajoissa. Jos kuuloaivokuori ei saa virikkeitä, saattavat muutkin aivojen osat rappeutua normaalia nopeammin. Hoitamaton kuulovamma saattaa aiheuttaa eristyneisyyden lisäksi masennusta ja jopa dementiaa. Kasvokkain, rauhallisesti ja selkeästi artikuloitu puhe on helpompi kuulla Meistä jokainen voi osaltaan helpottaa huonosti kuulevan elämää, kiinnittämällä huomiota omaan tapaansa kommunikoida. Hiljaisessa ympäristössä, kasvokkain, rauhallisesti ja selkeästi artikuloitu puhe on helpompi kuulla. Koska kuulon alenema ei näy ulospäin, kannattaa pyrkiä aina kommunikoimaan mahdollisimman kuuloystävällisesti. Ammattilaisen on tärkeää osata tunnistaa kuulon alenemasta viestivät merkit ja tuntea keinot asian helpottamiseksi. Ei ole syytä jättää ketään paitsi toiminnasta tai elämyksestä kuulon alentuman vuoksi. Muutamalla yksinkertaisella keinolla voi parantaa huonosti kuulevan henkilön kokemusta, elämystä ja jopa elämänlaatua merkittävästi. Alle olemme koonneet kokemustemme ja oppimamme pohjalta vinkkejä huonosti kuulevan kanssa toimimiseen: Puhu selkeästi artikuloiden ja rauhallisesti Älä huuda. Huutaminen voi sattua korviin ja kuulostat vihaiselta. Avusta tarvittaessa kuulolaitteen käytössä taitojesi mukaan -älä avusta, jos et osaa. Huolehdi, että induktiosilmukka tilassa toimii ja kuulokojetta käyttävät ovat säätäneet laitteensa vastaanottamaan oikeaa taajuutta. Huolehdi myös, että puhuja osaa käyttää mikrofonia induktiosilmukkaan sopivalla tavalla. Kuulemisen helpottamiseksi on jo pitkään ollut markkinoilla erilaisia kuulolaitteita. Näiden käyttämisessä on kuitenkin omat niksinsä, jotka sekä käyttäjän, että hänen kanssaan tekemisissä olevien henkilöiden on hyvä tietää. Kuulokoje tulee pitää puhtaana ja patterit täytyy muistaa vaihtaa. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta on yllättävän haastavaa. Nykyteknologian avulla löydetään jatkuvasti uusia keinoja helpottaa huonosti kuulevien elämää. Induktiosilmukan käyttö on jo melko arkipäiväistä. Se näkyy ja ennen kaikkea kuuluu kuulolaitteiden käyttäjien elämässä. Suomalainen yritys Qlu Oy on kehitellyt kuuluvuuskartan, joka näyttää, missä kuuluu. Harvoin tulee ajateltua, että katsomossa saattaa olla esimerkiksi penkkirivejä, joilta kuuluvuus onkin heikkoa silmukasta huolimatta. Kirjoittajat: Eveliina Perttu ja Kaisa Sjöholm ovat Vanhustyön tutkinto-ohjelman opiskelijoita