Avainsana: tapahtumamarkkinointi

Yritystapahtumien monipuolinen maailma

Työskentelin Oulussa sijaitsevalla n. 1000 neliömetrin kokoisella tapahtumakeskus Tullisalilla, jossa yritystapahtumien lisäksi järjestetään kaikenlaisia mahdollisia tapahtumia, kuten konsertteja, näyttelyitä ja yksityistilaisuuksia. Ennen tätä projektia yritystapahtumien maailma oli minulle melko vieras. Tullisalilla osallistuin tapahtumien ennakkotuotantoon sekä olin mukana tapahtumien rakennus- ja purkuvaiheissa ja tietysti paikan päällä itse tapahtumissa. Projektini aikana Tullisalilla järjestettiin mm. rekrytointimessut, useampi seminaari, illallisjuhlat yrityksen henkilöstölle sekä firman pikkujoulut. Tapahtumat olivat luonteeltaan, kävijämäärältään, ajankohdaltaan ja tarpeiltaan hyvinkin erilaisia keskenään. Tiloista muokattiin kalustus- ja somistusratkaisuilla aina asiakkaiden toiveiden mukainen ja kyseiseen tapahtumaan sopiva. Suurimpaan osaan tapahtumista kuului jonkinlainen catering ja hoidimme niihin sopimusten mukaiset tarjoilut: kahvituksen, aamupalan, iltapalan tai jopa kolmen ruokalajin illallisen. Sain projektistani monipuolista kokemusta tapahtumatuotannosta. Pääsin kurkistamaan venuetuottajan työtehtäviin sekä opin, mitä kaikkea tapahtumamarkkinointi ja yritystapahtumat voivat olla. Tapahtumamarkkinoinnissa yritys voi tuottaa omia tapahtumia, kuten projektini aikana tuotetut seminaarit tai osallistua olevassa olevaan tapahtumaan, kuten rekrytointimessuilla tehtiin. Oli mielenkiintoista nähdä, kuinka nopeasti yksi tila saadaan muokattua muodosta toiseen, aivan kuin olisi mennyt uuteen ympäristöön. Venuella voidaan tehdä myös paljon tapahtumia, mitkä ei näy ulospäin. Tullisalia vuokrataan yksityiskäyttöön, ja siksi kaikkia tapahtumia ei mainosteta verkossa ja somessa. Osa yritystapahtumista, joita olin tuottamassa, oli yksityisiä, osa täysin avoimia ja osaan tuli ilmoittautua etukäteen. Pääsin siis todella näkemään yritystapahtumia laidasta laitaan. Veera P. / Tuottajat 20

Markkinointialan kilpailujen kultaa metsästämässä

27.4.2022
Saana Isometsä

Tapahtumasuunnittelu Kulttuurituotannon opiskelijana olen suuntautunut viimeisten vuosien ajan tapahtumien suunnitteluun. Aloitin työt harjoittelun merkeissä Tapauksella, Pohjoismaiden suurimmassa tapahtumatoimistossa, jossa myöhemmin lunastin paikkani suunnittelutiimissä. Tapahtumien suunnittelu on tärkeä osa tapahtumaa ja oma vaiheensa ennen tuotantoa. Kaikilla tapahtumilla on tarkoitus, miksi niitä järjestetään. Ammattitaitoisen suunnittelun ja onnistuneen tuotannon kautta saavutetaan tapahtumien tavoitteet. Tällöin tapahtumista toivottu lisäarvo toteutuu ja siihen käytetty taloudellinen satsaus on ollut kannattavaa. Töissä ollessa olen oppinut laajemman kokonaisuuden ymmärtämistä ja nähnyt, miten prosessi etenee suunnittelusta tapahtumatuotannon kautta mitä erilaisempiin live- hybridi tai virtuaalitoteutuksiin. Tapahtumien suunnittelua lähestytään aina yksilöllisesti huomioiden tapahtuman luonne, oli kyseessä sitten messut, henkilöstö-, BtoB-, tai kuluttajatapahtumat tai jokin muu tilaisuus. Tapahtumien konseptia miettiessä keskiössä on aina asiakas, heidän toiveensa ja tavoitteensa.   Uutena tuttavuutena markkinointialan Awards -kilpailut Suunnittelun lisäksi olen päässyt työssäni tutustumaan mainosalalla toimiviin Awards -kilpailuihin. Kilpailuja on lukuisia mm. Campaign Experience Awards, Grand One ja Effie. Awardseissa kilpaillaan erilaisissa kategorioissa esim. paras virtuaalinen tapahtuma, vuoden luova tapahtuma, vaikuttajamarkkinointi tai brändikokemus. Kilpailuissa mittelöidään luovista ideoista, toteutuksesta ja tuloksellisuudesta alan muiden huipputekijöiden kanssa. Tuomaristo arvioi ja pisteyttää kilpailuun osallistuneet työt. Usein kilpailut huipentuvat juhlalliseen gaalaan, jossa julkaistaan ja palkitaan voittajat. Menestymisen myötä yritykset saavat näkyvyyttä ja tunnustusta onnistuneesta lopputuloksesta. Tunnustus voi toimia tulevaisuudessa yrityksen asiakkaille ‘laatutakuulappuna’ ja sisäisesti boostata yrityksen itsetuntoa ja lisätä entisestään kunnianhimoa. Kilpailuihin osallistuminen on yritykseltä aina iso päätös ja siitä seuraa suuri määrä eri ammattilaisten työpanosta ja yhteistyötä. Usein kilpailuissa kirjoitetaan tapahtuman prosessikulku projektin lähtöpisteestä, ideasta, suunnittelusta ja tuotannosta aina tapahtuman tuloksiin asti. Tekstin tukena käytetään casevideoita ja kuvia. Lisäksi on listaus mukana olevista yrityksistä ja tekijöistä. Menestymiseen vaaditaan hyvää ideaa, selkeitä tavoitteita ja oivaltavaa luovaa toteutusta. Kilpailuissa parhaat voittavat ja siihen jokainen osallistuja tähtää.   Oma polku Olen kulttuurituottajaopiskelija, joka on kiinni työelämässä ja opintojen viime metreillä. Päädyin opiskelemaan kulttuurituotantoa, koska moni asia kiinnosti ja tuntui, että tapahtuma-alalla pääsen yhdistämään erilaisia asioita, oppimaan jatkuvasti uutta ja käyttämään taitojani monipuolisesti. Lisäksi sisäisenä drivenä on ollut halu luoda tapahtumia, jossa ympärillä olevat ihmiset saisivat kokea jotain ainutlaatuista ja tuntea onnellisia hetkiä, joista rakentaa muistoja tulevaan.   Kohti luovia ja tuloksellisia toteutuksia!