Avainsana: sirkustaide

Company Kate & Pasi: Kansainvälistä nykysirkusta

Kuva Company Kate & Pasin teoksesta Kulinaarikaaos. Kuva sekaisesta keittiöstä, jossa Kate seisoo käsillään pöydällä Pasi häntä tukien. Akrobaatiella on kokinvaatteet päällä. Kuva: Kai Kuusisto. Company Kate & Pasi on helsinkiläinen, Suomen mittakaavassa hyvin paljon kansainvälisesti esiintyvä nykysirkusryhmä. Viralliselta nimeltään KP Cirque Production Oy perustettiin vuonna 2016 pariakrobaattien Katerina Repponen sekä Pasi Nousiainen toimesta kasvavan kiertuetoiminnan rinnalle. Alun perin ryhmä on esiintynyt yhdessä jo vuodesta 2010. Viimeisen viidentoista vuoden aikana ryhmä on Suomen lisäksi esiintynyt 26 maassa, ja viime vuonna 2024 heidän esityksensä keräsivät yli 23 000 katsojaa. Esityskertoja oli yhteensä 101, joista Suomessa 25 ja ulkomailla 76. Ryhmä on toiminut koko viisitoistavuotisen taipaleensa kahdestaan, ilman tuottajaa. Työtahti on ollut huimaa, kun esiintymisten lisäksi taiteilijoiden arkeen kuuluu muun muassa myynti, markkinointi, laskutukset, avustushakemukset, treenitilojen metsästäminen ja residenssihaut. Halusin hypätä ryhmän avuksi osa-aikaisena tuottajana, sillä uskon heidän tekevän valtavan merkityksellistä työtä suomalaisen nykysirkuksen ja ylipäänsä esittävän taiteen eteen, etenkin viemällä sitä ulkomailla. Ryhmä myös tekee sitä äärimmäisen saavutettavasti, sillä suurin osa heidän keikoistaan on katuesityksiä. Suomessa he ovat myös järjestäneet jo useamman vuoden suuren suosion saavuttanutta leikkipuistokiertuetta, jossa he kiertävät esiintymässä leikkipuistoissa kesäisin. Työnkuvani tuottajana Projektini alkaessa olin kerennyt työskennellä ryhmän jo satunnaisesti puolen vuode ajan. Nyt projektin tavoitteena oli tehdä työstäni suunnitellumpaa sekä huolitellumpaa. Isoimpana kokonaisuutena tein ryhmän kotimaan sekä ulkomaiden myyntiä. Uutena tuottajana kentällä tämä näyttäytyi äärimmäisen vaikeana. Nykysirkuksen myynti perustuu käytännössä vain ja ainoastaan luotuihin suhteisiin. Vaikka markkinointi olisi kuinka toimivaa, aiemmat suhteet ja yhteistyöt ovat avain asemassa. Pyrin siis luomaan kontakteja sähköpostitse ja puhelimitse samalla toivoen, että joku haluaisi ostaa palveluitamme. Esittävän taiteen myynnissä tiedon välittäminen potentiaaliselle ostajalle täytyy tapahtua jouhevasti ja tiiviisti, joten laadin ryhmälle myös jaettavia PDF-dokumentteja heidän eri teostensa teknisistä ja mainonnallisista vaatimuksistaan. Esittävä taide ei toimi Suomessa, eikä käytännössä missään muuallakaan omavaraisesti. Täten siis avustushakemusten tekeminen kuuluu Company Kate & Pasi:n laisen ryhmän arkeen. Näitä sain kirjoitella kyllästymiseen asti, ja niistä onneksi muutama menikin läpi. Oppimiseni Opin projektin aikana aivan valtavasti. Pääsin kurkistamaan, miltä aktiivisesti ulkomailla kiertävän nykysirkusryhmän arki näyttää, ja mitä kaikkia asioita heidän työhönsä liittyen tulee huomioida. Kiinnostukseni alaa kohtaan oli jo erittäin korkealla ennen projektia, mutta takuu varmasti kasvoi entisestään. Opin minkälaista ammattimaisen sähköpostiviestinnän tulee olla, ja minkälaisia eri sidosryhmiä tämän kaltaisella ryhmällä voi olla. Opin kuvaamaan nykysirkusta taidemuotona uudenlaisilla tavoilla tehdessäni avustushakemuksia. Olen valtavan kiitollinen Katelle ja Pasille, että sain toteuttaa projektini heidän kanssaan. Toteutin projektini ollessani 2.–3. vuotinen kulttuurituotannon opiskelija, ja koin tähän ajankohtaan mennessä saaneeni koulusta kaiken sen tiedon, jota tarvitsin projektin aikana. Eemeli Auvinen, kulttuurituottajat 2022

Tuottaja = monitoiminainen

Kaunis sää helli Arabian Katufestivaalia lauantaina 19.5. Koko kevään kestäneen työrupeaman jälkeen oli mahtavaa nähdä, kuinka tapahtuma-alue ja bookatut esitykset heräsivät henkiin ja toteutuivat käytännössä. Toimin festareilla tanssi-, sirkus- ja performanssitaiteen vastaavana tuottajana, mutta työnkuvani tapahtumapäivänä oli paljon laajempi. Kuten opintojaksoilla olemme puhuneet, tuottajan työnkuvaan kuuluu paljon erilaisia juoksevia asioita. Tuottaja on vastuussa omasta osa-alueestaan ja jos jotain täytyy tapahtua nopeasti, todennäköisesti sen hoitaa tuottaja itse. Arabian Katufestivaali on voittoa tavoittelematon, vapaaehtoisvoimin järjestettävä tapahtuma, joten apukäsiä tapahtumapäivänä on käytössä rajallisesti. Me tuottajat vapaaehtoisten avulla rakensimme ja purimme alueen, jonka lisäksi olin itse vastuussa tanssi-, sirkus- ja teatteriryhmien vastaanotosta ja ohjauksesta sekä tanssilavan äänentoistosta, juonnoista ja puhtaudesta. Eli pääsin siis päivän aikana toimimaan artistivastaavan lisäksi myös ääniteknikkona, juontajana ja siivoojana. Onneksi apunani oli muita tuottajia sekä mahtavia vapaaehtoisia, joista suuri osa opiskelee tai työskentelee myös itse kulttuurituotannon parissa. Heidän työpanoksensa avulla päivästä tuli todella onnistunut ja mukava kokemus sekä tuotantotiimille, esiintyjille että kävijöille.   Henna Tikkanen

Ensimmäistä kertaa Arabian katufestivaalilla

Suomen suurin katutaide- ja kierrätystapahtuma Arabian katufestivaali järjestetään vuosittain Hämeentiellä Arabian kaupunginosassa Helsingissä. Tänä vuonna 11. kertaa järjestettävä tapahtuma toimii katutaiteen suunnannäyttäjänä ja tarjoilee yleisölle katutaiteen lisäksi myös esimerkiksi kierrätystä, kirppiksiä, livemusaa sekä tanssi- ja teatteritaidetta. Vuonna 2017 Arabian katufestivaali rikkoi kävijäennätyksiä keräten huimat 30 000 kävijää yhden päivän aikana. Vuonna 2018 festivaali palaa juurilleen kestävän kehityksen teemalla. Teema tuo paikalle kantaaottavaa taidetta ja innovatiivista kierrätystä ja tulee näkymään ekologisuutena niin aluesuunnittelussa kuin ravintolavalikoimassakin.   Olen mukana järjestämässä Arabian katufestivaalia, ja vastaan tanssi-, sirkus- ja performanssitaiteesta. Käytännössä tämä tarkoittaa, että olen yhteydessä esiintyjiin ja minun vastuullani on ohjelmakokonaisuuden luominen sekä esiintyjien tarpeista huolehtiminen. Tämä on ensimmäinen kertani tapahtumassa, ja odotan innolla tulevaa paitsi itse festivaalin vuoksi, myös tuotantoryhmässä toimimisen kannalta. Olemme pitäneet muutaman palaverin tuotantoon liittyen, ja voinkin jo sanoa, että meillä on kasassa hieno työryhmä, jonka kanssa on ilo työskennellä. Linkki tapahtuman sivuille: http://www.artova.fi/tapahtumat/arabian-katufestivaali Henna Tikkanen