Avainsana: priorisointi
Kaikkea ei tarvitse tehdä kerralla – kolme vinkkiä priorisointiin
Jos tehtävälista ei tyhjene työpäivän aikana, saattaa kokea helposti epäonnistumisen tunteita tai ajatella, että aika ei riitä kaikkeen, mihin pitäisi. Oikeasti kyse voikin olla siitä, että on yrittänyt tehdä kaiken yhtä aikaa. Tällöin tilanne on ratkaistavissa priorisoinnin avulla. Se, ettei kaikkea saa valmiiksi saman päivän aikana, ei tee kenestäkään huonoa tekijää. Kulttuurituottajan työ on usein projektimuotoista, jolloin tehtävät eivät usein etene suoraviivaisesti. Työ koostuu rinnakkaisista kokonaisuuksista, muuttuvista aikatauluista ja asioista, jotka vaativat huomiota yhtä aikaa. Siksi priorisointi on kulttuurituottajan työssä keskeinen itsensä johtamisen taito. Kun kaikkea yrittää tehdä yhtä aikaaTehdessäni syventävää projektia musiikkimarkkinoinnin parissa huomasin monta kertaa ajautuvani tekemään kaikkea samaan aikaan. Kohtasin usein hetkiä, joissa moni asia tuntui yhtä aikaa kiireelliseltä ja tärkeältä, ja päivät täyttyivät pienistä tehtävistä, jotka vaativat jatkuvaa huomiota ja reagointia. Kun kaikkea yrittää tehdä samaan aikaan, työn fokus hajoaa, ja voi olla, ettei mikään asia etene kunnolla. Tämä ei ole merkki huonosta ajanhallinnasta, vaan tilanteesta, jossa tehtäviä on yksinkertaisesti liikaa kerralla. Tällaisten tilanteiden ratkaisu on priorisointi eli tehtävien asettaminen tärkeysjärjestykseen. Priorisointi on keskeinen osa itsensä johtamista, kun omaa työpäivää täytyy rytmittää ja tehtäviä “jakaa” itselleen. Priorisointi voi olla haastavaa, sillä se edellyttää valintoja ja joskus myös asioista kieltäytymistä. Ilman priorisointia työmäärä kasvaa helposti liialliseksi, vaikka yksittäiset tehtävät olisivat selkeitä. Miten priorisointi helpottaa työskentelyä?Yksi hyödyllinen tapa toteuttaa priorisointia on ns. nelikenttä-malli, jota kutsutaan kansainvälisesti myös Eisenhower Matrixiksi. Sen mukaan tehtävät jaetaan kiireellisyyden ja tärkeyden mukaan neljään kategoriaan: kiireelliset ja tärkeät tehtävät kiireelliset ja ei niin tärkeät tehtävät ei kiireelliset mutta tärkeät tehtävät ei kiireelliset eikä niin tärkeät tehtävät Työterveyslaitoksen asiantuntija Minna Toivasen mukaan tämän jaottelun etu on se, että se ohjaa pohtimaan myös tehtävien todellista tärkeyttä, sillä kiireelliset asiat mielletään helposti tärkeimmiksi tai tärkeimmät kiireellisiksi. Olen hyödyntänyt tätä jaottelua projektityöskentelyssäni jäsentämällä tehtävälistani sen mukaisesti. Olen kokenut jaottelun auttavan hahmottamaan, mihin asioihin on tarpeen tarttua heti ja mitkä on mahdollista aikatauluttaa myöhemmäksi tai jättää odottamaan. Kokonaisuudet tuntuvat hallittavimmilta, kun kaikkea ei yritä mahduttaa samaan päivään. Kolme vinkkiä priorisointiin kulttuurituottajan työssä 1. Päätä, mitä et tee tänäänKaikkea ei ole pakko tehdä heti. Päätös siirtää on myös päätös. Kun kaikkea ei yritä puristaa samaan päivään, oma työmäärä pysyy realistisempana ja kuormitus vähenee. 2. Valitse päivän tärkein tehtävä, ja tee aina ainakin seKun yksi asia etenee tai tulee valmiiksi, päivä ei tunnu hukkaan menneeltä, vaikka kaikki muu jäisikin kesken. Valmiiksi saatu tehtävä tuo mielihyvää, joka vahvistaa motivaatiota! 3. Pilko tehtävät pieniksiKonkreettinen seuraava askel on helpompi aloittaa kuin epämääräinen kokonaisuus. Pienet välitavoitteet tekevät etenemisestä näkyvämpää itselle ja madaltavat kynnystä tarttua myös itselle vaikeampiin seuraaviin askeleisiin. Noora, kulttuurituotannon vuosikurssi 2020