Avainsana: oma jaksaminen
Muista ottaa aikaa itsellesi – kokemuksia siitä, kun työnteko vie lähes kaiken vapaa-ajan
Aloitin syksyllä 2025 ensimmäisen Kulttuurituotannon työharjoitteluni Kulttuuritalo Martinuksessa Vantaan Martinlaaksossa. Harjoittelupaikan saaminen tuntui hyvältä, sillä opintojeni loppuvaihe oli jo alkanut. Kulttuuritalo Martinus on Vantaan Martinlaaksossa sijaitseva konserttitalo, jossa järjestetään ohjelmaa tanssiesityksistä stand upiin, unohtamatta maamme huippuartistien unohtumattomia esityksiä. Martinus tarjoaa myös pienemmille artisteille ja bändeille mahdollisuuden päästä esiintymään, sillä Martinuksen M-klubeilla järjestetään nimensä mukaisesti klubimaisia keikkoja sekä esityksiä. Tiivistunnelmainen syksy, arjen jaksamista uuden edessä Kuinka yhdistää palkkatyö, opiskelut sekä työharjoittelu? Tämä oli ensimmäinen ajatukseni, kun sain kuulla pääseväni harjoittelijaksi Martinukseen. Olen työskennellyt osa-aikaisesti lähes koko opintojeni ajan, mutta syksyllä minulle oli luvassa taas enemmän työtunteja palkkatöistäni. Opiskelijoiden rahatilanne huomioon ottaen, on tämä tietysti positiivinen asia, mutta samaan aikaan mietin, kuinka pystyn yhdistämään työt sekä opiskelut, menettämättä kaikkea vapaa-aikaa. Martinuksessa pääsin syksyn aikana tekemään laaja-alaisesti ihan oikeita tuottajan töitä. Työt sisälsivät esimerkiksi markkinointimateriaalien koostamista, cateringvastaavana työskentelyä, tapahtumien luomista Lippu.fi järjestelmään, artistihostausta sekä syyslomaleffojen tuottamista. Martinuksessa harjoittelijoille annettiin riittävästi vastuullisia työtehtäviä, samalla muistaen harjoittelija asemamme, jotta emme kuormittuisi palkattomassa harjoittelussa liikaa. Raha ratkaisee.. valitettavasti Vapaa-ajan merkitys tuntui kuitenkin itselleni uusien työtehtävien johdosta kasvaneen. Olin varsinkin harjoittelun alkuvaiheilla uupunut, kun työpäiväni Martinuksessa oli päättynyt. Mielessäni olivat jo iltapäivällä seuraavat päivän askareet. Etänä tehtävät palkkatyöt odottivat kotiin päästyäni. Aluksi kaikki tuntui kuitenkin menevän rutiinilla, olivathan nämä palkkatyöt itselleni jo tuttuja hommia. Kotiin päästyäni laitoin takin naulakkoon (aina se ei todellisuudessa ehtinyt edes naulakkoon asti) otin kengät jalastani ja laitoin ruoan mikroon lämpenemään. Samalla avasin jo työkoneeni, ja kirjasin itseni sisälle, jotta työpäivä voisi alkaa. Aloitin käytännössä heti kotiin päästyäni työnteon, ja söin ruoan samalla tietokonetta näpyttäen. Jonkin aikaa ihminen ehkä jaksaakin tehdä pitkää päivää, mutta itse ainakin koen edellä mainitun työtahdin alkaneen viimeistään iltojen pimetessä painaa mieltäni. Työpäivät venähtivät syksyisin aivan liian usein 12-14 tuntisiksi, ja sen kyllä alkoi tietyn pisteen jälkeen huomaamaan. ”Oravanpyörä ” hellittää Onneksi kiireisin aika itselläni helpotti jouluun mennessä, jolloin ensimmäinen harjoitteluni Martinuksessa päättyi. Harjoittelu oli itselleni antoisa, sain paljon arvokasta käytännön työkokemusta kulttuurituottajan työtehtävistä. Positiivista on myös se, että pääsin tammikuussa jatkamaan samassa paikassa, tällä kertaa palkallisena harjoittelijana. Loppujen lopuksi selvisin työntäyteisestä syksystä, välttäen ainakin pahimmat burnoutin oireet. Jatkossa kuitenkin pyrin tasapainottamaan arkeani niin, että myös työstä palautumiselle, sekä omille harrastuksilleni jäisi enemmän aikaan. Ajanjakso oli itselleni opettavainen kokemus, niin hyvässä kuin pahassakin. Muutama vinkki uupumista vastaan Virvamaria Toikka kertoo Osuuspankin sivuille julkaistussa tekstissään muutamia hyviä vinkkejä siihen, kuinka voi ehkäistä loppuun palamisen riskiä. Ensimmäisenä sinun tulisi kysyä itseltäsi kysymyksiä: voit kysyä itseltäsi esimerkiksi mitä sinulle kuuluu? Kuinka pitkiksi työpäiväsi venyvät? tai kuinka paljon sinulla riittää aikaa muille asioille? Uupumuksen oireita huomatessasi on siis tärkeä muistaa pysähtyä näiden kysymysten äärelle. Toikka painottaa tekstissään vahvasti myös sitä, kuinka puhuttelet itseäsi. Hänen mukaansa tapa puhua ja kohdella itseäsi vaikuttaa myös työskentelytapoihisi. Jos mieliala on alhaalla, se tuppaa myös helposti jäämään kiertämään kehää negatiivisuudessa. Kiireisen arjen keskellä on myös tärkeää muistaa pitää ns. huolivapaita hetkiä. Hetken hengähdystauko raikkaassa ulkoilmassa virkistää. Luonnon ääressä rauhoittuminen, samalla luonnon ääniä kuunnellen, sekä ilman lämpötila kokien on Toikan mukaan hyvä tapa irrottautua hetkeksi huolista. Näiden lisäksi on tärkeää muistaa unen, ravinnon sekä liikunnan merkitys oman hyvinvoinnin kannalta. Riittävä, sekä monipuolinen ruokavalio auttavat jaksamaan pitkiä päiviä. Ruokatauot myös pakottavat itsesi hetkeksi pois työnteosta. Liikunnan osalta pelkkä lyhyt kävelylenkki voi jo olla hyvä keino päästää aivot hetkeksi vapaalle. ”Tee sitä, mikä sinua kiinnostaa. Se rentouttaa parhaiten.” Itse koen näiden vinkkien olevan hyvä keino varsinkin työnteon tauottamista ajatellen. Minä olenkin jo jonkin aikaa tottunut tauottamaan työntekoani säännöllisillä happihyppelyillä. Varsinkin tietokoneen ääressä työskennellessä huomaa helposti sen, milloin on aika käydä hetki ulkoilmassa. Ulkoilun jälkeen mieli on taas hieman virkeämpi, ja tauon aikana olen saattanut saada jonkin uuden oivalluksen asiaan, joka aiemmin tuntui haastavalta. Toikka, V. (8.6.2017). Estä loppuunpalaminen - Nämä seitsemän vinkkiä auttavat Jani Paananen, Kulttuurituotannon vuosikurssi 2022
Itsestään oppiminen kantapään kautta
Viime kesänä elokuun aikaan, olin täydessä työn touhussa koulun ja kahden tv-tuotannon parissa. Olin saanut paljon hyvää palautetta ja kehuja työstäni, ja jopa sairaspoissaolon takia täyttänyt hieman tasoani suuremmat saappaat tuotantopäällikön hommissa. Minulla meni hyvin. Tuotanto oli pitkä ja väsymys koputteli ovella, mutta vielä mentiin. Oma henkinen jaksaminen sain odotettua suuremman lastin harteilleen, sillä kyky ja osaaminen sanoa ”ei” ei ollut lähimaillakaan. Uutena untuvikkona tv-alalla halusin haalia kaiken mitä mistäkin lähti. Syyskuun puolessa välin kahden tuotannon myrskeessä tajusin olevani aivan loppu. Olin antanut itsestäni jokaisen solun, ajatuksen ja venyvän pikkurillini ensimmäiselle tuotannolle. Uusi tuotanto ja kaksi kuukautta täyttä tykitystä koputteli jo oven takana. Miten tästä selvitään? Otin työkaluikseni tavalliset itsensä johtamisen periaatteet eli; aikataulutus, syö, juo, liiku ja nuku kunnolla, tehtävä ja päivä kerrallaan. Kaunis idea, mutta eihän siitä mitään tullut. Aika kului stressatessa, nukkuen huonosti ja tsempatessa itsensä aina jokaiseen kuvauspäivään tekaistu hymy huulilla. Syksystä kuitenkin selvittiin. Sain joululahjaksi Jenni Janakan kirjan Röyhkeyskoulu, joka herätteli minut pikkuhiljaa taas jaloilleen. Kirjassa käsitellään termiä kiltin tytön syndrooma, joka sai minut tutkimaan itseäni hieman tarkemmin. Vahvasti yhtenä muotona tähän syndroomaan kuuluu kyvyttömyys sanoa asioille ”ei”. Asia, jonka kanssa taistelen joka päivä. Itselle on hyvin vaikeaa tuottaa pettymystä, tai sanoa ei ihmisille, jotka ovat minulle tärkeitä tai tiedän, että olisin heille hyödyksi, avuksi tai mieliksi. Itsensä johtamisen ja suuren tutkiskelun kautta opin niinkin yksinkertaisen asian kuin, minun on oltava vastuussa itsestäni ja omasta jaksamisestani, vaikka se ei aina olisikaan muiden mieleen. En pysty johtamaan itseäni, jos venyn ja suostun kaikkeen. Aina jokin uusi asia on pois jostain muualta. Olen priorisoinut liian kauan työn ja muille elämisen oman hyvinvointini edelle. Minun on lopetettava muiden miellyttäminen ja opittava sanomaan ei. Opin myös, ettei aina tarvitse suorittaa satalasissa. Keskinkertainen kelpaa. Riman alittaminen sieltä, missä se on matalimmillaan ei ole huonoin vaihtoehto, silloin kun on muita tärkeämpiä asioita mitä priorisoida. Esimerkiksi juuri oma hyvinvointi. Itsensä johtamista ei opeteta koulussa, ja jokainen tulee kohtaamaan tilanteita, kun tarvitaan röyhkeyttä ajatella itseään ja omaa jaksamista, vaikka se ei sopisikaan muiden suunnitelmiin. Toivon, ettei kenenkään tarvitsisi mennä näin syvän kautta, sillä toipuminen pitkästä itsensä sivuuttamisesta kestää tuhottoman kauan. Kulttuurialalla tehdään työtä rakkaudesta lajiin, mutta muistakaa tehdä töitä myös rakkaudesta itseään kohtaan ja oppikaa sanoman ei. -Ira