Avainsana: Kulttuurituottaja 2023

METKAn Speksi ponnahduslautana tuottajan työhön

METKAn Speksi on opiskelijoiden toteuttama musiikkiteatteriproduktio, joka rakennetaan vuosittain alusta asti vapaaehtoisvoimin. Toimin vuoden 2025 tuotannossa on-stage tuottajana eli vastasin esiintyvistä tiimeistä. Kolmen hengen tuottajatiimiin kuului myös off-stage tuottaja ja vastaava tuottaja. Projekti kesti kokonaisen vuoden ja tarjosi konkreettisen katsauksen siihen, mitä kulttuurituottajan työ käytännössä on. Speksissä tuottajat pääsevät näkemään koko projektin kehityskaaren, sillä he ovat mukana alusta aina uusien tuottajien valintaan asti. Yhteinen tavoite yhdistää tekijät Speksin tekeminen perustuu vapaaehtoisuuteen. Mukana oli noin 70 opiskelijaa ja valmistunutta eri kampuksilta. Moni ei tuntenut toisiaan entuudestaan, mutta yhteinen tavoite loi vahvan yhteishengen ja sitoutuneisuuden työryhmään. Tuottajana tärkein tehtäväni oli olla tiimivastaavien apuna ja varmistaa, että heillä oli selkeät tavoitteet, aikataulut ja tarvittavat tilat harjoituksia varten. Vastuu jakautui toimivasti ja oli hienoa nähdä kuinka suurella sydämellä eri osa-alueiden vastaavat johtivat tiimejään. Tuottajatiimimme pelasi myös hyvin yhteen ja saimme tukea toisistamme haasteellisissa tilanteissa. Suunnitelmasta sujuvaksi esityskaudeksi Projektin onnistumisen kannalta keskeistä oli huolellinen aikataulutus, ennakointi ja nopea reagointi muuttuviin tilanteisiin. Vaikka alussa työmäärä tuntui suurelta, oli helpottavaa huomata kuinka työ jakautui lopulta pienempiin osiin, jolloin tehtävät eivät tuntuneet enää niin isoilta tai vaikeilta. Kun mukana on kymmeniä tekijöitä, selkeän viestinnän tärkeys korostuu. Yhteinen viestintäalusta ja säännölliset tuotanto- ja vastaavapalaverit auttoivat pitämään kaikki ajan tasalla. Toki viestintään liittyy aina myös haasteita ja niiden kautta opin, kuinka tärkeää on sopia yhteisistä pelisäännöistä ja varmistaa, että tieto löytyy helposti yhdestä paikasta. Ahkera harjoittelu ja valmistelu konkretisoituivat tehoviikonloppuna, jolloin pääsimme näkemään työn tuloksen ensimmäisen kerran lavalla ja koko työryhmä pääsi pelaamaan yhteen. Esityskausi sujui kokonaisuutena erittäin hyvin. Kaikkien tiimien työpanos näkyi valmiissa esityksissä, ja yleisö antoi paljon positiivista palautetta. Kuusi esitystä Arabiasalissa keräsi keskimäärin 116 katsojaa näytöstä kohden. Kohti työelämää projektin kautta Speksi oli ensimmäinen projektini tuottajan roolissa. Opin käytännön tekemisen kautta tärkeitä projektinhallinnan taitoja kuten suurten kokonaisuuksien aikatauluttamista ja erilaisten digitaalisten työkalujen käyttöä. Pääsin myös toimimaan vastuuroolissa ja opin paljon johtamisesta etenkin vapaaehtoistyön ja konfliktitilanteiden osalta. Projekti lisäsi luottamusta omiin taitoihini ja vahvisti käsitystäni siitä, että kulttuurituotanto on ala, joka tuntuu omalta. On palkitsevaa nähdä, miten idea kasvaa kuukausien työn kautta valmiiksi esitykseksi ja miten monen ihmisen osaaminen yhdistyy upeaksi lopputulokseksi. Nea Ilveskero, kulttuurituotannon vuosikurssi 2023

Miten vastuullisuus muutetaan teoiksi suuressa urheilutapahtumassa?

EuroBasket 2025 Tampereen Nokia Arenalla järjestetyt miesten koripallon EM-kisat saivat ensimmäisenä suomalaisena tapahtumana WWF:n uuden urheilu- ja tapahtuma-alan vastuullisuusmerkin. Olin itse mukana kisaorganisaatiossa yhden vapaaehtoistiimin tiiminvetäjän roolissa ja pääsin näkemään, kuinka kokonaisvaltaisesti vastuullisuutta oli mietitty ja miten se käytännössä toteutui. Sosiaalinen vastuu Nykyisin turvallisemman tilan periaatteet ja häirintäyhdyshenkilön tarve osataan huomioida jo useissa tapahtumissa, mutta mitä muuta sosiaalisen vastuullisuuden eteen voidaan tehdä? EM-kisoissa meillä oli inklusiivinen vapaaehtoisohjelma, jonka myötä mukana oli vähemmistöryhmiin kuuluvia, syrjäytymisvaarassa olevia sekä toiminta- ja liikuntarahoitteisia henkilöitä. Kaikille haluttiin tarjota yhtäläinen mahdollisuus olla mukana järjestämässä tapahtumaa. Kisoissa oli myös käytössä Koriskatsomon pelisäännöt. Olin ylpeä, etteivät ne jääneet vain paperille, vaan häiriökäyttäytymiseen oikeasti puututtiin. Rasistisesti pelaajaa kohtaan käyttäytynyt katsoja poistettiin areenalta ja hänelle annettiin porttikielto lopputurnauksen ajaksi. Tapahtuneen seurauksena jaoimme vapaaehtoisten voimin 13 000 ”Stop Racism” -lappua areenan jokaiselle penkille ennen viimeistä peliä. Kansallislaulujen jälkeen koko halli nosti punaiset laput ilmaan osoittaakseen tukensa pelaajalle sekä yleisesti rasisminvastaiselle taistelulle. Ekologinen vastuu Kisojen suurin päästökuorma aiheutui (yllätys yllätys) liikkumisesta, mutta hiilijalanjäljen pienentämiseksi pelien pääsyliput oikeuttivat ilmaisen matkustamisen Tampereen julkisissa liikennevälineissä. Meille yli 400:lle vapaaehtoiselle tarjottiin Nysse-kortit ja kisaorganisaatiolla oli käytössä hybridiautot. VR puolestaan oli lisännyt vuoroja pelipäiville, jotta kauempaa matkustavat pystyivät valitsemaan oman auton sijaan ekologisemman vaihtoehdon. Kierrätykseen ja jätteen määrän vähentämiseen kiinnitettiin myös huomiota pienilläkin teoilla. Vapaaehtoisten loungessa hyödynnettiin esimerkiksi mukiparkkia, johon sai jättää nimikoidun pahvimukinsa odottamaan seuraavaa käyttöä. Tällä saatiin vähennettyä edes vähän turhan roskan määrää. Avoimuus epäkohdista Kaikkeen ei kuitenkaan järjestäjäkään aina pysty vaikuttaa, kuten EuroBasketin virallisiin yhteistyökumppaneihin. Yksi niistä oli kiinalainen vesitoimittaja Ganten, jonka takia Tampereelle saapui yli 30 000 pullotettua vettä, jotka eivät arvattavasti kelvanneet Suomen Palpa-järjestelmään. Tämä oli tietysti järjetöntä hanoistamme tulevan puhtaan veden takia, ja lopulta suurin osa joukkueista joikin hanavettä. Tärkeää vastuullisuudessa on, ettei haasteita ja epäkohtia yritetä vähätellä tai piilotella. Niistä puhuminen avoimesti on paras tapa oppia ja saada muutosta aikaan tulevaisuudessa. Kisojen vastuullisuudella haluttiin näyttää käytännön esimerkkiä kaikille muillekin tapahtumille, ja olen iloinen, että sain olla mukana siinä. Hertta Kanerva, kulttuurituotannon vuosikurssi 2023

Vapaaehtoisten voimin kohti onnistuneita tapahtumia

Entinen Pyhtään kunnantalo muunnettiin kulttuurikeskukseksi vuonna 2020 ja ensimmäinen keikkakesä pidettiin vuonna 2021. Vuosien aikana Kulttuuritalon lavalle on noussut monia Suomen rakastetuimpia artisteja ja tänä kesänä moni heistä teki paluun.  Työskentelin viime kesänä tuottaja-assistenttina No Fear Agencylla. Toimin artistien yhteyshenkilönä ennen keikkoja, keikkojen aikana kuin niiden jälkeen. Hankin artistien tuotantovastaavalta kaikki tarvittavat tiedot, sopimukset sekä riderit. Työnkuvaani kuului myös vapaaehtoisten hankkiminen sekä heidän ohjeistaminen työtehtäviinsä.  Vapaaehtoistoiminnan koordinointi  Vapaaehtoistoiminnan koordinaattorina vastasin uusien vapaaehtoisten hankinnasta sekä heidän perehdyttämisestään omiin työtehtäviinsä. Pyhtään Kulttuuritalolla vapaaehtoiset toimivat lipunmyynnissä, tapahtuma-alueen siistimisessä sekä talkoolaisina tapahtuman rakennus- ja purkuvaiheessa, joten heillä on merkittävä osa tapahtuman toiminnan kannalta.  Ollessani kolmatta kesää töissä Pyhtään Kulttuuritalolla, minulle on ollut tärkeää vastaanottaa palautetta vapaaehtoisilta ja kehittää omaa toimintaani heidän palautteensa pohjalta. Tärkeä osa vapaaehtoisten sitouttamista on muun muassa laatia työvuorot hyvissä ajoin, voinnin kysyminen päivän mittaan ja kiitoksen antaminen heidän työpanoksestaan. Pyhtään Kulttuuritalolla pyrimme luomaan yhteisöllisyyttä ja varmistamaan, että kaikilla on tervetullut ja arvostettu olo. Oppiminen projektin aikana Työni oli hyvin itsenäistä, joten kesän aikana opin paljon itseni johtamisesta. Sain kokemusta myös työtehtävien delegoinnista ja pääsin kehittämään ongelmanratkaisukykyjäni. Tärkeintä on olla itse avoimin mielin, lukea erilaisia lähteitä, työstää omia heikkouksia sekä analysoida omaa ja muiden työtä sekä pohtia mikä toimi ja mikä ei.   Tällaiset projektit antavat hienon mahdollisuuden oppia sekä kehittää itseään! Roosa Niemeläinen, Kulttuurituottaja 2023