Tulevaisuuden tuottajat

Ohdakkeisen kosteuden kyllästämässä verkossa oliot menettävät ajan myötä silmänsä. Kuoriuduttua omasta hengestään, tahman pulpe valloittaa niiden kudosten jokaisen säikeen. Eheät rihmat hapertuvat, haaveet kerrostuvat ja liukkaus juoksee luiden ympäriltä karkuun.  Hajaspektri värähtelee pirskahtelevina hermokimppuina selkärangan jatkeena. Värähtelyn taajuus on kutsu perinnössä vellovaan leikkiin, perimmäisimpään glitchiin. Heinäkuussa 2022 Kumpulan Metsäteatterissa sai ensi-iltansa tahmeana pulppuava performanssi, nykyteatteriesitys periglitch ⊂ verkko (luentatapa: periglitch sisältyen verkkoon). Temaattisesti teos käsitteli luomista, luopumista, perintöä ja valtaa. Teoksen visuaalien ja audion muotoa ja järjestystä voisi luonnehtia jopa installaatiomaiseksi. Kalliota koristivat erilaiset virkatut ja nyplätyt verkot, liitupiirrokset, muoviköydet ja pitsikankaat. Ympäristösyistä halusimme hyödyntää esityksessä mahdollisimman vähän sähköä, joka olisi myös langatonta (Bluetooth-kaiuttimet, taskulamput). Lisäksi luovuimme esimerkiksi kaikesta paperisesta mainonnasta eikä projektista tuotettu julisteita.   Verkko on langasta tai köydestä punottu hyvin löyhä isoaukkoinen kudos, hämähäkin pyydystysvälineekseen seitistä punoma staattinen organismi, rakennetyyppi, joka muodostuu solmuista ja niiden välisistä yhteyksistä tai sähköllä varautuneista pisteistä ja niitä yhdistävistä kaarista koostuva aineeton tai aineellinen objekti. Peri- voi merkitä totta, aitoa, vanhastaan kumpuavaa tai puhdasta. Tällaista periä ovat periaate, perisynti, perisokeus, perikuva ja perivihollinen. Peri voi merkitä myös jonkin ympärillä tai lähellä sijaitsevaa tai olevaa, jotakin ympäröivää tai peittävää tai jonkin ympärystä. Tällaista periä ovat periferia ja periskooppi. Glitch on tilapäinen vika tai puute, joka voi toimia toisinaan hyväksikäyttöä tai riistämistä mahdollistavana alustana (lukuohje.) Kumpulan Metsäteatteri on Ilves-Teatterin ja Helsingin Kellariteatterin yhteinen kesänäyttämö, jonka produktiot rakennetaan Kätilöopiston takana sijaitsevalle kallioalueelle. Tilaajat Ilves-Teatteri ja Helsingin Kellariteatteri tarjosivat produktiolle budjetin ja mahdollisuuden käyttää olemassa olevaa kalustoa. Osa työryhmästä oli kahden teatterin jäseniä ja osa teatterien ulkopuolisia taiteilijoita.   Esityskausi koostui 13 näytöksestä, joista muutama jouduttiin sääolosuhteiden vuoksi perumaan. Tarjolla oli sekä iltakahdeksan että keskiyön näytöksiä, jotka olivat samasta esityksestä kaksi toisistaan eroavaa versiota. Yönäytöksiin oli esimerkiksi luotu erillinen valosuunniteltu, joka ei ollut iltanäytöksissä mahdollinen luonnonvalosta johtuen. Merkittävä osa katsojista oli opiskelijoita, teatterien jäseniä ja työryhmäläisten läheisiä, mutta produktio tavoitti reilusti myös sellaista yleisöä, joille teoksen työryhmä tai Kumpulan Metsäteatteri ei ollut ennestään tuttu. Utuisena loistavan liejun ja kiemuroina hohtavien ohdakkeiden vajottua upoksiin alkaa pimeässä kuulua pirskahdellen värähtelevä pulpe. Esityksen sivutapahtumana järjestimme myös elektronisen konemusiikin “tanssibileet”. Tavoitteenamme oli käyttää sitä yhtenä alakulttuurityylisenä markkinointikeinona. Tapahtumassa soittivat artistit Ruusu-Aura ja Baeblade. “Kutsu perimmäiseen glitchiin” -reivit olivat maksuttomat. Bileiden tuotantotiimi koostui kuudesta työryhmän jäsenestä, mukaan lukien minä ja molemmat produktion tuottajat.                       Oma roolini produktiossa oli toimia esitysdramaturgina ja toisena produktion työryhmän koollekutsujana. Vastasin ensisijaisesti teoksen näyttämöllisestä muodosta eli työskentelin taiteellisten sisältöjen parissa. Lisäksi koordinoin tuottajia, ja tein tarpeen ja mahdollisuuksien mukaan perinteisiä tuottajan töitä. Seurasin produktion omaa sähköpostia, etsin potentiaalisia yhteistyökumppaneita, toimin lipunmyyntitehtävissä, tein tilityksiä yhdessä tuottajien kanssa ja olin osavastuussa sosiaalisen median kanavien ylläpitämisestä.   Esityskaudella pääsimme koollekutsujaparini kanssa antamaan lyhyen haastattelun Radio Helsingille.  Yhteistyökumppaneiksi saimme Jalotofun, Helsinki Distilling co. ja Nextiilin, joista jälkimmäinen tarjosi merkittävän osan lavastuksessa ja puvustuksessa hyödynnetyistä materiaaleista. Prosessi monine vaiheineen antoi konkreettisia oppeja projektinhallinnasta, sillä tämän kaltaisessa projektissa ei ole vastuussa ainoastaan omasta työskentelystään vaan projektin loppuunsaattamisesta kokonaisuudessaan. En voi kuitenkaan suositella taiteellisen työskentelyn ja käytännön hallinnollisten töiden yhdistämistä ellei tiimi ole itseohjautuva tai tasapäinen. Isoissa projekteissa hierarkiat tuovat selkeämmät rajat ja sitä kautta myös työnjaon, jolloin projektin on mahdollista edistyä tehokkaammin eikä epäolennaisuuksiin jäädä jumiin. Työryhmän potentiaali pääsee todennäköisemmin oikeuksiinsa, kun työskentelyyn käytettävien resurssien jakautumisesta ei tarvitse tehdä jatkuvia kompromisseja. Projekti oli muodoltaan ja sisällöltään kiinnostavimpia mitä olen päässyt tekemään. Poikkitaiteellisten, useiden taiteenlajien elementtejä yhdistelevien kokonaisuuksien parissa on mielestäni kiitollista työskennellä. Mielekästä tästä projektista teki erityisesti sen tulosvapaa luonne ja toisistaan inspiroituvien tekijöiden syväluotaavasta pohdinnasta kumpuava luomisen prosessi. Jokainen mukana ollut taiteilija koki projektin lähtökohdat tarpeeksi kiinnostavana tai innostavana ollakseen mukana sen rakentamisessa. Teoksen vahvuus löytyy mielestäni sen epäkonventionaalisesta muodosta, sisällön metatasoista ja tavasta hyödyntää tavallisesti ei-esitystilaksi miellettyä ympäristöä omaleimaisen maailman synnyttämisen välineenä. Lähtönä meillä oli ruumiillisuus ja ruumiin sisäiset tuntemukset, Vanhan Testamentin luomiskertomus ja syntiinlankeemus, Hedy Lamarr, verkot, verkostot, neo-orgaanisuus ja post-apokalyptisyys.    Tekstissä on lainattu periglitch ⊂ verkko -teoksen markkinointitekstejä ja käsikirjoitusta.