Tikissä

Musiikillinen oppiminen muodostuu parhaimmillaan kokonaisvaltaiseksi suureksi seikkailuksi. Tällaisen kokemuksen mahdollistaminen edellyttää kuitenkin opettajan ammattitaidolta pedagogista, monipuolisten elävien vuorovaikutustilanteiden ymmärrystä. Tulevien musiikkipedagogien koulutusta Metropolia Ammattikorkeakoulussa ohjaa tieto siitä, että opettajuus on vaativa ala. Opettaja tarvitsee monenlaista teoreettista tietoa, pedagogisia käytännön työkaluja ja lähestymistapoja, mutta ilman ammattitaidon ydintä - elävissä tilanteissa vaikuttavien tekijöiden ymmärrystä, sensitiivisyyttä ja reflektiivistä ajattelua, eivät opettajan tiedot ja taidot käänny tilanteessa sopivaksi toiminnaksi erilaisten ihmisten oppimista tukemaan. Ravintoa pedagogisen ajattelun kasvuun Seuraavien keskeisten näkökulmien kautta olen pohtinut sitä, miten pedagogisen ajattelun kehittymiselle voidaan luoda otollista ympäristöä. Oppimisen kytkeytyminen oppijan aiempiin kokemuksiin ja tietoon Tärkeä vaihe oppimisseikkailun käynnistymistä on kiinnostuksen, uteliaisuuden sekä aiempien aiheeseen liittyvien tietojen ja taitojen tunnistaminen, minkä Kirsti Lonka tuo esiin oivaltavan oppimisen mallissa (Lonka 2015, 224–229). Oppimisessa korostuu usein uusi tieto tai taito ja unohdamme, että meillä on usein ilmiöön liittyvää sekä kokemuksellista että teoreettista tietoa olemassa. Oppiminen on näin ollen myös olemassa olevan tiedon uudelleen järjestäytymistä ja sen voi nähdä käsitysten ja taitojen muutoksena. Ymmärrys ilmiöstä asettuu uuteen järjestykseen, saa lisää ulottuvuutta ja ohjaa uusien kiinnostusten äärelle. Elävä dialogi ja moniäänisyys Oppiminen ulottuu elämässämme kaikkeen ja uteliaan mielen ohjaama uuden tiedon rakentaminen on itseään ruokkiva prosessi (ks. Lonka 2015, 208; Huotilainen 2019, 67–73). Oppimisemme ei ole sidottu johonkin tiettyyn tilanteeseen tai ympäristöön, vaan sitä tapahtuu kaiken aikaa vuorovaikutuksessa muiden kanssa: ihminen yhdistelee, tulkitsee, soveltaa ja etsii jopa tiedostamattaan uusia näkökulmia kiinnostuksensa kohteena olevaan asiaan. Oppimisympäristön tehtävä on tukea tätä prosessia. Usein opettamiseen liittyvänä haasteena on se, että ajattelemme siinä olevan yhden, parhaan tavan toimia, jota etsimme. Pedagogisen ajattelun kehittymisen kannalta tämä voi estää meitä havainnoimasta, mitä kaikkea muuta tilanteeseen liittyy ja miten erilaisilla pedagogisilla valinnoilla navigoidaan erilaisiin maastoihin. Yhteisöön liittyminen Gert Biesta (2013) kuvaa opettajuuteen liittyvää haavoittuvuuden tunnetta. Opettaja, joka ottaa itselleen myös oppijan, jatkuvan ammatillisen kehittymisen ja kanssakulkijan tehtäviä asettaa itsensä alttiiksi ja avoimeksi. Tällaiseen opettajuuteen liittyvä keskeneräisyyden elementti tulee luontevammaksi osaksi ammatillista kuvaamme, kun voimme olla osa yhteisöä. Jo opiskeluaikana voi avata väyliä opettajuuden näkemiselle läpi ammatillisen elämän muovautuvana prosessina. Vuorovaikutuksen ja oppimiseen liittyvien tunteiden ymmärtäminen pedagogiikan ydin myös digiaikana Metropolia Ammattikorkeakoulun musiikkipedagogiopiskelijoiden musiikin oppiminen ja erityisen tuen tarve -kurssin lähtökohtana on antaa ravintoa pedagogisen ajattelun muokkaamiseen. Tämä auttaa työelämän arjessa eteen tulevissa tilanteissa löytämään sellaisia lähestymistapoja, joilla erilaisten ihmisten merkityksellisiä musiikillisia kokemuksia ja oppimista voi tukea. Kurssia toteuttaessani olen myös kouluttajana lähtenyt oppimisen seikkailulle selvittääkseni, miten pedagogisen ajattelun rakentumista voi tukea digitaalisessa oppimisympäristössä ja millaisia oppimisympäristön ulottuvuuksia siitä jää puuttumaan. Tämä verkkokurssi on osa Digisti yhdessä -hanketta, jossa kehitetään yhteisiä oppimiskokonaisuuksia. Kurssiin osallistuu musiikkipedagogiopiskelijoita myös Tampereen ammattikorkeakoulusta ja yhteistyössä on mukana opettajia TAMKista ja Savoniasta. Kurssin keskeinen lähtökohta oli ajatus siitä, että musiikin opettamisessa kaikki kohtaavat vaikealta tuntuvia tilanteita sekä se, että niiden yhteinen pohdinta ammatillisessa vuorovaikutuksessa kuuluu asiantuntijan työhön, tuo eväitä jatkuvaan ammatilliseen kehittymiseen. Pohdinta käynnistyi tehtävästä, jossa piti kuvata itse koettu jollakin tavalla pulmallinen opetus- tai oppimistilanne. Lähestyimme näitä haastavia opetustilanteita ja niissä vaikuttavia muuttujia peilaten niitä omiin kokemuksiimme, ajatuksiimme sekä luettuun teoreettiseen materiaaliin. Adobe Connect -verkkoympäristössä tapahtuneiden pienryhmäkeskustelujen keskiössä olevat aidot tilanteet auttoivat kytkeytymään olemassa oleviin kokemuksiin ja ryhmäkeskusteluissa kokemuksellinen ja teoreettinen tieto asettuivat toistensa lomaan. Pyrimme moniääniseen ymmärtämiseen. Näissä edellä kuvatuissa, sekä verkkopohjaisessa Moodle -oppimisympäristössä oppimistehtävien yhteydessä käydyissä pedagogisissa keskusteluissa pidin tärkeänä, että emme yrittäneet etsiä oikeita ratkaisuja, vaan katsoimme tilannetta useista eri näkökulmista käsin kuvitellen monenlaisia vaihtoehtoisia etenemisen tapoja (ks. Huhtinen-Hildén 2017, 394-406; Huhtinen-Hildén & Pitt 2018, 36). Kurssilla opittiin perinteisten kirjallisuus- ja tiedonhankintatehtävien, luentojen, videomateriaalien sekä reflektoinnin lisäksi eläytymällä kuvitteellisiin tilanteisiin. Toisen ihmisen tunteisiin ja kokemuksiin asetuttiin esimerkiksi eläytymällä kuvitteellisen 6-vuotiaan Pekan musiikinoppimisen maailmaan tai kuvittelemalla hänen opettajansa tuntemuksia opetushetkessä. Opiskelijat kokivat tällaisen tehtävän omaa näkökulmaansa avartavana. Pedagoginen mielikuvaharjoittelu ja dialoginen lähestymistapa auttavat muuttelemaan, soveltamaan, jakamaan, peilaamaan ja muovaamaan käsityksiä opettamisesta ja oppimisesta sekä vuorovaikutuksesta. Nämä laajentavat pedagogisen ajattelumme maastoa. Kokemukset pedagogisesta reflektoinnista tällä kurssilla ovat lisänneet uskoani myös digitaalisessa ympäristössä tapahtuvaan vuorovaikutukseen ja yhteisölliseen oppimiseen. Yksi tämän verkkokurssin tehtävistä on ollut vuorovaikutuksen ja verkoston rakentaminen myös omaa oppilaitosta laajemmalle. Vaikka kaipaan elävän vuorovaikutuksen tuomaa yhteisöllisyyden tunnetta, vapaampaa liikkumisen ja musiikkikasvatuksen työtapojen kokemuksellista oppimista, on kurssi ollut positiivinen kokemus. Pedagoginen ymmärrys rikastuu dialogissa ja viisaasti käytetty digitaalinen oppimisympäristö yhtenä ulottuvuutena voi tuoda lisää mahdollisuuksia asettua yhteisten pohdintojen ääreen.   Lähteet Biesta, G. J. (2013). The beautiful risk of education. London: Routledge. Lonka, K. (2015). Oivaltava oppiminen. Helsinki: Otava. Huhtinen-Hildén, L. (2017). Elävänä hetkessä. Suunnitelmallisuus ja pedagoginen improvisointi. Teoksessa A. Lindeberg-Piiroinen & I. Ruokonen (toim.). Musiikki varhaiskasvatuksessa - käsikirja. Helsinki: Classicus, 389-411. Huhtinen-Hildén, L. & Pitt, J. (2018). Taking a Learner-centred Approach to Music Education. Pedagogical Pathways. London: Routledge. Huotilainen, M. (2019). Näin aivot oppivat. Jyväskylä: PS-kustannus. Lisätietoa Digisti yhdessä -hankkeen verkkosivuilta Laura Huhtinen-Hildén (FT, MuM, musiikkiterapeutti, työnohjaaja) toimii pääainevastaavana, tutkijana, musiikkikasvatuksen lehtorina ja yhteisömuusikkokoulutuksen vastuulehtorina Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Hän on kiinnostunut taiteen soveltavasta käytöstä ja luovan ryhmätoiminnan mahdollisuuksista sosiaali- ja terveysalojen konteksteissa ja on johtanut useita näihin teemoihin liittyviä kehittämishankkeita (esim. Kulttuurisilta EAKR-hanke 2008–2011). Hän on toiminut vastaavana tutkijana Kohti luovaa arkea - kulttuurinen vanhustyö asiakaslähtöisessä toimintakulttuurissa 2015-2017 sekä valtakunnalliseen sosiaalisen kuntoutuksen kehittämishanke SOSKUUn kuuluvassa Elämäni sävelet- tutkimushankkeessa (2015- ). Hän on julkaissut musiikkikasvatukseen ja taiteen soveltavaan käyttöön liittyviä artikkeleita ja opetusmateriaalia (esim. Huhtinen-Hildén & Pitt: Taking a learner-centred approach to music education. Pedagogical Pathways. Abingdon: Routledge). Hän toimii aktiivisesti kouluttajana ja asiantuntijana myös kansainvälisissä yhteyksissä.