Tikissä

Tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan sydämessä Tilaa RSS-syöte

Tunteet opetuksen ja ohjauksen kontekstissa korkeakoulussa
13.3.2018
Eija Raatikainen

Tunnetaidot kuuluvat asiantuntijuuteen Esimerkiksi ”Simulaatiot ohjaustilanteissa”, ”Omat kokemukset harjoitteluista”, ”Pienryhmäkeskustelut case:n avulla” tai ”Opettamalla tunteidensäätelytaitoja systemaattisesti kaikilla kouluasteilla” voisivat olla metropolialaisten, haaga-helialaisten ja laurealaisten ohjauksen ammattilaisten (n=34) tarjoamia keinoja siihen, miten korkeakouluopiskelijoita voitaisiin entistä paremmin tukea tunnistamaan tunteitaan opetuksen ja ohjauksen kontekstissa.[1] Näitä erilaisia opiskelijoiden tunteiden tunnistamiseen ja hallintaan liittyviä keinoja ohjauksen ja hyvinvoinnin asiantuntijat toivat esille Tutu-hankkeeseen liittyvässä kyselyssä.[2] Hankkeen alustavien tutkimustulosten mukaan korkeakouluopiskelijat puhuvat tunteistaan hyvin vaihtelevasti; toiset avoimesti, toisten ollessa hyvin sulkeutuneita. Tämä ei ole mikään yllätys, opiskelijat ovat erilaisia, niin kuin tunteista puhumisen kulttuurit ja opiskeltavat korkeakoulun eri alat. Mutta onko siis tunteista puhumattomuudessa enemmän kyse ”opitusta käyttäytymismallista” vai ”välttämiskäyttäytymisestä”, kuten eräs kyselyyn osallistunut ohjauksen ammattilainen asian oivallisesti asian ilmaisi, vai jostakin muusta? Kiinnostavaa on myös kysymys siitä miksi, miten ja missä opiskelijoiden olisi sitten hyvä saada puhua tunteitaan? Toisin sanoen, miksi korkeakouluopiskelijoita tulisi tukea substanssiosaamisen kehittymisen lisäksi tunnetaitojen kehittymisessä? Miksi tunnetaidot ovat tärkeitä tulevaisuuden työelämätaitoja, vai ovatko ne? Tunnetaidot korostuvat muuttuvassa maailmassa Tulevaisuuden työelämässä sanotaan menestyvän sen, jolla on hyvät tunnetaidot (esim. Rantanen 2017). Myös Euroopan Unionin määrittelemät transversaaliset taidot[3] tuovat esille tunnetaitojen merkityksen osana asiantuntijuutta.  Vaikka työn ja työnteon mielekkyys onkin mittausten mukaan tasapainossa ensimmäisen kerran lähes kahteenkymmeneen vuoteen, niin kuitenkin työpaikkakiusaamisen työpaikoilla on havaittu kasvaneen. (Työolobarometri 2017 Ennakkotiedot. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja. Työelämä. 3/2018). Työntekijöiden tunnetaidot voivat parhaimmillaan ehkäistä töissä loppuunpalamista ja väsymistä sekä turhia ristiriitoja. Tulevaisuuden työssä korostuvat vuorovaikutus ja yhteistyötaidot (Valtioneuvoston tulevaisuusselonteon 1. osa. Jaettu ymmärrys työn murroksesta). Kuormittumisen hallinnantaito onkin nimetty yhdeksi työelämän tulevaisuuden taidoksi (Tulevaisuuden työelämätaidot 2016). Tunteilla on yhteys ihmisen toimintaan ja käyttäytymiseen (Benny Ze’ev 2010, 42–45; Grandey 2008), joten niiden vaikutuksesta on hyvä olla tietoinen, jotta pystyy toimimaan rakentavasti itselle merkityksellisissä tunnetilanteissa. Taito vaatii myös kyky hyväksyä vallitseva tunnekokemuksensa (emotionaalinen minäpystyvyys) (Saarni 2000). Ilman mentalisaatiota ihmisen on vaikea ennakoida omia ja toisen reaktioita sekä säädellä omia tunnetilojaan (Larmo 2010). Tunnistamattomista tunteista - tunteista puhumiseen Tutu-hankkeen kyselyssä korkeakoulujen ohjauksen ammattilaiset ja hyvinvoinnin asiantuntijat toivat esille huolen siitä, että ”opiskelijoiden saattaa olla hankala yhdistää tunteitaan ja niiden syy- ja seuraussuhteistaan” tai siitä kuinka ”tunteet ”purskahtavat” ulos vaikkapa turhautumisen tai uupumuksen yhteydessä.” Lisäksi opiskelijoiden tunnistamattomien tunteiden kuvattiin tulevan myös epäsuorasti esille esimerkiksi fyysisinä oireina, kuten päänsärkynä, univaikeuksina tai väsymyksenä. ”Osa opiskelijoista ei tunnista omia tunteitaan, opetan heille tunteiden tunnistamista” tai ”Autan ohjaajana opiskelijaa tunnistamaan tunteita, jotta se helpottaisi oman tarinan ymmärtämisessä ja käsittelyssä”. Vastauksista selvisi myös se, että kahden kesken tunteista puhuttiin helpommin kuin suurryhmässä. Ohjauksen ammattilaiset korostivat turvallisuuden ja luottamuksen merkitystä, jolloin tunteista puhumisen koettiin onnistuvan suurryhmässäkin. ”Jos ilmapiiri on salliva ja ryhmä on luotettava, opetuksessa puhutaan tunteista vapautuneemmin”, ”Jotkut opiskelijat kertovat suoraan tunteistaan—, mikä edellyttää luottamuksen syntymistä” tai ”Opiskelijat puhuvat usein hyvin avoimesti, sillä kahdenkeskiset tilanteet ovat luottamuksellisia”. Luottamuksen onkin todettu viime vuosina kehittyneen korkeakouluopiskelijoilla (18-24v.) positiiviseen suuntaan (European Quality of Life Survey 2016). Erityisesti positiivisten tunteiden on todettu edesauttavan luottamuksen kokemista (Dunn & Schweitzer 2005). Kukaan vastaajista ei tuonut esille sitä, ettei tunteista kannattaisi puhua tai että ne veisivät liikaa aikaa esimerkiksi substanssiosaamisen kehittymiseltä — päinvastoin, sillä esimerkiksi empaattisen kohtaamisen on todettu vähentävän loppuun palamista (Wagman, Geiger, Shockley & Segal 2014). Myöskään ei ole samantekevää, millainen tunneilmasto ympärillämme on, sillä tunteilla on tapana tarttua (Goleman 2011, 55). Tunnetaitoja tulee ja voi kehittää ja vaalia myös korkeakoulukontestissa. Ne ovat keskeinen osa asiantuntijuutta alalla kuin alalla, mahdollistaen jaetun asiantuntijuuden ja yhdessä luomisen muuttuvassa maailmassa. Lähteet Dunn, J.R. & Schweitzer, M. 2005. Feeling and Believing: The Influence of Emotion on Trust. Journal of Personality and Social Psychology 88 (5), 736-748. European Quality of Life survey 2016. Overview report. Eurofound.europa.eu. Goleman, D. 2011. Aivot ja tunneäly. Uusimmat oivallukset. Tallinna Raamatutrukikoja OU. Grandey, A.A. 2008.  Emotions at Work: A Review and Research Agenda. In (eds.) Barlin, J. & Cooper C.L. 2008. The SAGE Handbook of Organizational Behavior. 235- 262. SAGE Publications. London. Larmo, A.2010. Mentalisaatio – kyky pitää mieli mielessä. Duodecim/126. 616–22. Saarni, C. 2000. Emotional Competence. A Develomental Perspective. Teoksessa R. BarOn & J. D. A. Parker (eds.) The Handbook of Emotional Intelligence. Theory, Development, Assessment, and Application at Home, School, and in the Workplace. 68–91. San Francisco: Jossey-Bass. Tulevaisuuden työelämässä menestyy se, jolla on hyvät tunnetaidot, sanoo psykologi – Näin kehität tunnetaitojasi. https://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000005521510.html. 15.1.2018. Tulevaisuuden työelämätaidot 2016. Työolobarometri 2017 Ennakkotiedot. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja. Työelämä. 3/2018. Valtioneuvoston tulevaisuusselonteon 1. osa. Jaettu ymmärrys työn murroksesta. Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja. 13a/2017. Valtioneuvoston kanslia. Wagman, M.A., Geiger, J.M., Shockley C. & Segal, E.A. 2014. The Role of Empathy in Burnout, Compassion Satisfaction, and Secondary Traumatic Stress among Social Workers. Social Work Volume 60 (3), 201- 209. Aiheeseen liittyviä aikaisemmin julkaistuja blogeja: Isacsson, A. 2017. Avaintaidoista transversaaleihin taitoihin -mistä on kyse? https://esignals.haaga-helia.fi/2017/03/16/avaintaidoista-transversaaleihin-taitoihin-mista-on-kyse/ 16.3.2017. Isacsson, A. 2017. Korkeakoulusta taidot ja hyveet tulevaisuudessa menestymiseen.  https://esignals.haaga-helia.fi/2017/03/30/korkeakoulusta-taidot-ja-hyveet-tulevaisuudessa-menestymiseen/ 30.3.2017 Isacsson, A. 2017. In the future IQ is simply https://esignals.haaga-helia.fi/2017/12/01/in-the-future-iq-is-simply-not-enough/1.2.2018 Raatikainen, E.2017. Työelämä muuttuu, SOTE  -uudistus etenee. Mitä se vaatii sosiaali- ja terveysalan tulevaisuuden osaajalta? https://blogit.metropolia.fi/uudistuva-sosiaalialan-osaaminen/2017/05/30/tyoelama-muuttuu-sote-uudistus-etenee-mita-se-vaatii-sosiaali-ja-terveysalan-tulevaisuuden-osaajalta/ Raatikainen, E.2017. Sosiaalialan (ylempi AMK) opiskelija on transversaalisten taitojensa vastuullinen kehittäjä.https://blogit.metropolia.fi/uudistuva-sosiaalialan-osaaminen/2017/11/01/sosiaalialan-ylempi-amk-opiskelija-transversaalisten-taitojensa-vastuullinen-kehittaja/ -- [1] Voimaannuttavista tunnekokemuksista ja keinoista niiden tukemiseksi voi lukea lisää seuraavasta blogissa. [2]  Tutu -hankkeessa (Wihuri rahoitus) selvitetään korkeakouluopiskelijoiden tunteiden merkitystä opiskelussa ja muun muassa sitä miten opiskelijat puhuvat tunteistaan ohjaus ja opetustilanteissa. Tutkimukseen osallistui yhteensä neljäkymmentä (n=34) ohjauksen ammattilaista Haaga-Heliasta, Metropoliasta ja Laureasta. Aineisto analysoitiin temaattisella analyysilla (Braun & Clarke 2008)  

Lue lisää

Rakentamisesta raunioiksi – kosteuden hallintaa rakennuksen koko elinkaaren ajan
6.3.2018
Jarmo Tuppurainen

Kosteusvaurioiden havaitseminen ja paikallistaminen jo niiden alkuvaiheessa tulee yhä tärkeämmäksi rakennusalalla. Teknisiä ratkaisuja on jo markkinoilla, mutta ne ovat hajallaan, irrallaan toisistaan.   Rakennusalalla on totuttu hyvin tarkkoihin mittauksiin ja tuloksiin perinteisin menetelmin, ja uudet tavat koetaan valitettavan usein heppoisina ja epäluotettavina. Seinän sisään liimattu tarra koetaan epäluotettavaksi verrattuna jämäkästi porattuun reikään työnnettyyn kalliin mittalaitteen huipputarkkaan anturiin. Markkinat sekä Suomessa että ulkomailla ovat suuria, koska nykyisen kaltainen rakennusten kosteusongelmatilanne on kestämätön. Jotta eri anturien tuottamat erilaiset datat saadaan hyödynnettyä, on ne yhtenäistettävä. Tällä hetkellä anturien ja mittauspalveluiden toimittajat ovat pienehköjä ja hajanaisia. Rakennusalan tietoisuus RFID -anturoinnin mahdollisuuksista vielä hataraa. Nämä teknologiat täytyy tuoda yhteen ja kokeilla niiden toimivuutta yhtenäisenä datan siirtoketjuna antureista rakennuksen BIM-tietomalliin ja tietomallista reaalimaailmassa hyödynnettäväksi tiedoksi esimerkiksi visuaalisena datana siten, että rakenteiden kosteus on nähtävissä rakenteita katsottaessa vaikkapa älypuhelimen AR-sovellusta käyttäen. Pystyäkseen vastaamaan kosteuden aiheuttamiin haasteisiin rakennusalan on otettava käyttöön uusia menetelmiä. Passiiviseen RFID-teknologiaan perustuva kosteusvalvonta on yksi ratkaisu rakennusten kosteusongelmiin. Rakennus- tai korjausvaiheessa rakenteisiin sijoitetuilla passiivisilla RFID-antureilla saadaan tietoa rakenteiden kosteudesta useita kymmeniä vuosia, parhaassa tapauksessa jopa rakennuksen koko elinkaaren ajalta. Passiivisten anturien kohdalla pitää avautua uudenlaiselle ajattelulle, eli mittaustuloksissa seurataan pidemmän aikavälin trendiä ja hyväksytään se tosiasia, että mittarin lukemasta puuttuvat desimaalit kokonaan. Passiivi RFID-kosteusantureista olen kertonut Homepilkkuja paratiisissa blogipostauksessa. Kun halutaan tietoa ja kokemusta järjestelmän toimivuudesta sekä asiakkaan todellisista tarpeista uusille palveluille, niitä kokeillaan yhdessä asiakkaan – joka voi olla rakennuttaja, kiinteistön omistaja tai asukas – näkökulmasta katsoen, millainen anturien myynti-, asennus- ja tiedonkeruu malli on paras, helpoin ja edullisin. Onko tarkoituksenmukaisinta ostaa rakennukseen anturit ja niille lukija, vai 20 vuoden kosteudenmittauspalvelu, joka pitää sisällään anturien asennuksen, luennan ja datan analyysipalvelut? Millaiset anturit kannattaa asentaa jo materiaalien valmistusvaiheessa ja mitkä vasta työmaalla? Tällaista palvelua käyttäessään asiakas voi tiloja vastaanottaessaan, vuokratessaan tai tarkastaessaan nähdä rakenteiden kosteuden ja rakenteen kuivumisen historiatiedot rakentamisvaiheesta alkaen. Metropolia Ammattikorkeakoulussa on juuri käynnistynyt uusi hanke Passiivi-RFID-kosteusanturointi BIM-tietomallissa ja kerätyn datan hyödyntäminen käytännössä, joka on jatkoa pian päättymässä olevalle Passiivi RFID-anturit rakennuksen kosteusvalvonnassa -hankkeelle. Metropolian lisäksi hankkeessa on mukana seitsemän yrityskumppania. Hankkeen päätavoitteena on, että tulevaisuudessa rakennukset varustetaan passiivisilla RFID-kosteusantureilla siten, että niiden antama kosteusdata saadaan hyödynnettyä optimaalisesti. Hankkeesta jää myöhempää kokeilua ja tutkimusta varten rakennus, joka on varustettu neljän anturitoimittajan antureilla pitkän ajan seurantaa ja anturien testaamista varten. Anturit ovat jatkossa kenen tahansa toimijan tai tutkimustahon käytettävissä. Asennetut anturit ja niiden sijaintipaikat dokumentoidaan ja dokumentti on julkisesti hyödynnettävissä.

Lue lisää

Innovaatio – mitä se on?
27.2.2018
vierailija

Syyskuussa 1983 neuvostoliittolainen everstiluutnantti Stanislav Jevgrafovitš Petrov (1939–2017) sai ilmoituksen tukikohtansa ohjusvaroitusjärjestelmästä. Järjestelmän mukaan viisi amerikkalaista ohjusta oli matkalla kohti Neuvostoliittoa. Petrovilla oli vain vähän aikaa tehdä kriittinen päätös, antaako hän hälytyksen ja käynnistää prosessin, jonka tuloksena Neuvostoliitto antaisi vastaiskun. Lopputuloksena olisi luultavasti ollut maailmanlaajuinen ydinsota. Petrov kuitenkin päätteli, että jos Yhdysvallat tosiaan haluaisi iskeä ydinaseella, miksi se ampuisi vain viisi ohjusta, massiivisen iskun sijaan? Petrov otti riskin eikä tehnyt mitään. Myöhemmin selvisi, että hälytys oli johtunut auringonsäteiden hämäämästä valvontasatelliitista. Petrov teki äärimmäisen paineen alla johtopäätöksiä saamiensa tietojen ja tekemiensä havaintojen perusteella. Mutta hän kyseenalaisti saamansa tiedon, ajatteli kriittisesti ja teki tärkeän ratkaisun. Samoin toimii mielestäni hyvä innovaattori: tekee havaintoja ympäröivästä maailmasta, huomaa ongelman tai kehitettävää, kysyy kysymyksiä, kerää tietoja ja tekee näistä uuteen johtavia kriittisiä päätelmiä ja kehittää niihin ratkaisuehdotuksia. Monet merkittävät keksinnöt ovat syntyneet juuri havaintojen, pohtimisen ja päätelmien avulla, rohkeudella ja lopulta useimmiten kovalla työllä. Niin mukavalta kuin se tuntuisikin, innovaatiot, eli riittävän omaperäiset, uudet ja tärkeät tulokset tai parannukset, joilla on markkinoita tai jotka muutoin hyödyttävät yhteiskuntaa, eivät synny hetkellisen inspiraation huumassa, vaan ratkaisu saattaa edellyttää paljon työtä. Edisonin sanomaksi väitetty keksinnön määritelmä, 1 % oivallusta ja 99 % kovaa työtä lienee varsin paikkansa pitävä. Kuka tahansa voi sopivassa tilanteessa ja sopivasti tuettuna kyllä kehitellä satoja ideoita, melkein mihin tahansa aihepiiriin, mutta kuinka moni ideoista on käyttökelpoinen, on toinen juttu. Ideat, kuten joskus kuulee virheellisesti esitettävän, eivät siis ole vielä innovaatioita, vaan niiden siemeniä, toisinaan itujakin.   Näyttelijä Hannu-Pekka Björkman totesi vähän aikaa sitten tehdyssä radiohaastattelussa, että häneltä on usein kysytty, mitä näytteleminen on, mutta hän ei ole löytänyt siihen vastausta. Näyttelijälle annetaan otolliset olosuhteet ja ympäristö tehdä näyttelijäntyötä: käsikirjoitus, puvustus, lavastus, näyttämö ja ohjaajan visio. Mutta mitä tapahtuu, kun näyttelijä astuu lavalle ja alkaa näytellä? Hieman samaan tapaan voimme ajatella, että emme tiedä, mitä uuden luominen, keksiminen tai innovointi itse asiassa on - paitsi kovaa työtä, mutta sekin siis tehdään vasta ajatustyön jälkeen, innovaatiota kehitettäessä! Vaikka emme pääse kenenkään pään ja mielen sisään, voimme kuitenkin tukea innovointia edeltäviä prosesseja ja luoda innovaatioiden syntyä edistäviä otollisia olosuhteita. Nämä ovat perusasioita, joita korkeakouluissa pitäisi opettaa kaikille opiskelijoille. Voimme sparrata opiskelijoiden tiimejä ja tehdä uuden kehittämistä edistäviä harjoituksia. Voimme käydä läpi keksintöjen historiaa, purkaa tapahtumien ketjuja ja selvittää, miten suuret oivallukset ovat syntyneet tai miten sattuma on puuttunut peliin. Siitä huolimatta ei kannata yrittää toistaa samoja prosesseja uudestaan. Kopioimalla lopputuloksena ei olisi menestyvää liiketoimintaa tuottava keksintö tai merkittävän yhteiskunnallisen parannuksen takaava innovaatio. Juhlapuhetasolla haaveiltuja ”uusia Nokioita” ei voi tulla. Mutta sen sijaan voi tulla jotakin täysin uutta ja yhtä menestyksellistä, jos esimerkiksi opiskelijoille tarjotaan uuden keksimiseen soveltuvat edellytykset. On nimittäin aivan mahdollista, että esimerkiksi Facebookin veroinen ratkaisu voi syntyä yhtä lailla suomalaisen kuin amerikkalaisenkin opiskelijan työn tuloksena.   Innovointiprosessin herättelemiseksi pitää osata ensin tarkkailla, mitä ympärillä tapahtuu, tehdä havaintoja ja ymmärtää näitä havaintoja ja tapahtumia, ja vielä osata tehdä oikeanlaisia johtopäätöksiä. Vasta silloin voi kenties löytää uuden lähestymistavan ja ratkaisun, joka voi olla innovaatio. Tärkeintä on kuitenkin osata kyseenalaistaa ja suhtautua sopivalla tavalla kriittisesti tekemiinsä havaintoihin, ennen lopullisten päätösten tekoa. Joskus tuloksena saattaa olla maailman pelastuminen.   -- Kirjoittaja Juha Järvinen työskentelee innovaatioasiantuntijana Metropolian TKI-palveluissa. Hän on koulutukseltaan taiteen tohtori ja teollinen muotoilija. Uusien innovatiivisten ratkaisujen, oivallusten ja toimintamallien löytäminen ja edistäminen innostavat häntä. Paremman tulevaisuuden kehittämiseen tähyävän päivätyön vastapainona hän harrastaa menneisyyteen liittyviä asioita, kuten sukututkimusta, keräilyä ja vanhoja autoja.

Lue lisää
Uudemmat postaukset Vanhemmat postaukset