Korkeakoulukiinteistöstä älykampukseksi
Kiinteistöistä on nykypäivänä saatavilla mitä yksityiskohtaisempaa rakennuksen toimintaa ja sisäolosuhteita kuvaavaa facility big dataa. Esimerkiksi Metropolian Myllypuron uudella kampuksella on pelkästään lämpötilan mittausantureita yli 5000 kappaletta. Mekaanisella kiinteistötietomassan tuottamisella ei kuitenkaan tehdä vielä korkeakoulukiinteistöstä älykampusta. Tässä blogimerkinnässä kuvataan niitä erityistekijöitä ja edellytyksiä, joilla Myllypuro kampuksena lunastaa edelläkävijäasemansa tai julkisuudessa esitetyt lupauksensa. Mistä tunnistamme älykampuksen? Mitä yhteiskunnallista vaikuttavuutta älykampuksella tavoittelemme ja mihin sitoudumme sitä kehittäessämme? Monipuolista rakennusautomaatiota ja IoT-mittauksia rakenteisiin upotettuna Ensimmäinen tärkeä askel älykampuksen suuntaan on otettu rakennusvaiheessa. Myllypuron kiinteistö on haluttu varustaa hyvin laajamittaisilla ja nykyaikaisilla rakenteiden ja olosuhteiden monitoroinnin mahdollistavilla anturoinneilla. Kiinteistöautomaatio sisältää muiden muassa kattavan kerroskohtaisen kulutustietojen mittaroinnin. Tämän ohella on varmistettu valmius liittää tietoalustaan rakennuksen ulkokuorien kosteus- ja lämpöolosuhteet, sisäolosuhteet (CO2-pitoisuudet, lämpötilat, suhteelliset kosteudet, pienhiukkaset, haihtuvat orgaaniset ns. VOC-yhdisteet jne.) ja ulko-olosuhteet (lämpötila, suhteellinen kosteus, tuuliolosuhteet, drone-pohjaiset mittausmenetelmät, auringonsäteily). Kun halutaan hyödyntää älyteknologiaa ja teollista Internetia (IoT), rakennusautomaation lisäksi rakenteisiin, esineisiin ja palvelujärjestelmiin liitetään koodausta, konenäköä ja tunnistautumista. Näistä tieto lähetetään pilvipalveluihin suoraan tai erillisen järjestelmän kautta, jotta eri lähteiden tuottama informaatio saadaan kommunikoimaan keskenään. Tämä on toinen askel, joka Myllypuron kampuksella on otettu. Myllypuron kampuksen tietoalustaan on kytketty muiden muassa hybridienergialaboratorio, joka ensisijaisesti on suunniteltu opetus- ja tutkimuskäyttöön. Se sisältää laajan kattauksen aivan uutta, mutta myös jo käytössä olevaa lämpöpumpputeknologiaa (maa-, ilma-ilma-, ilma-vesi-, adsorptiolämpöpumput). Kampuksen oppimisympäristön investointeihin kuuluvat myös kiinteän polttoaineen testikattilat ja mittava, erityyppisiä mono- ja polypiipaneelituotteita edustava aurinkosähkövoimala. Näin kiinteistö tarjoaa ainutlaatuisen, suuren mittakaavan talotekniikan ja -automaation toiminnallisen kokonaisuuden. Siten lähtökohdat älykampuksen rakentumiselle ovat mallillaan. Kytkös alan korkeakouluopintoihin tuo jatkuvuutta Mittavien investointien rinnalla on hyvä muistaa, että Myllypuron kampukselle sijoittuu koko Suomen suurin ja monipuolisin kiinteistö- ja rakennusalan koulutus. Tämä kampuksen elimellinen kytkös alan korkeakouluopiskelijoiden nelivuotisiin tutkintotavoitteisiin opintoihin on sen ylivertainen voiman lähde. Se, että talotekniikka ja rakennusautomaatio toimivat myös opetuskäytössä, varmistaa tarvittavan vakauden ja pysyvyyden. Sen ansiosta testausympäristö ja alan osaaminen myös kehittyvät jatkuvasti. Opiskelijoiden ja heidän opettajiensa työn tuloksena syntyy ratkaisuja ja uusia soveltavia teknologioita.[i] Myös mahdollisuus yhdistää usean alan osaamista korkeakoulun sisällä on suuri etu: esimerkiksi koodaus, tekoäly, pilvipalvelut ovat erottamaton osa modernia talotekniikkaa ja sen hallintajärjestelmiä. Älykampusta ei ole ilman ihmisiä ja sen jatkuvasta kehittämisestä kiinnostuneita. Myllypurossa kiinteistötieto ei jää kampuksen jokapäiväisestä toiminnasta irralleen, vaan aina uudet opiskelijasukupolvet voivat osana oppimistaan hyödyntää kiinteistötietoa, jalostaa sitä, tehdä siitä tutkimusta ja tuottaa yhteiskuntaan alan uusia innovaatioita. Kiinteistötiedon ekosysteemi Kiinteistötiedon ekosysteemin kantasoluna voidaan pitää kiinteistön päivittyvää rakennus- ja taloteknistä tietomallia (BIM), ympäristön olosuhdetietoja, digitaalista huoltokirjaa, kunnossapito- ja korjaushistoriaa sekä reaaliaikaista olosuhteiden ja energiankulutuksen seurannan tietoja. Ekosysteemiin kuuluu myös kiinteistön digitaalinen rinnakkaisympäristö, niin sanottu digitaalinen kaksonen, jonka avulla voidaan kuvata, analysoida ja pilotoida erilaisia ratkaisuja. Lisäksi kiinteistötiedon ekosysteemissä on mukana laaja joukko eri intressitahoja, hyödyntäjiä ja käyttäjiä: rakennuttajat, rakentajat, kiinteistön omistaja, energia- ja vesiyhtiö, kiinteistö- ja jätehuoltoyhtiö, viranomaistahot, paikallistoimijat ja yhdistykset, opiskelijat, henkilökunta, korkeakoulun kumppanit, vieraat ja asiakkaat, asukkaat, satunnaiset vierailijat. Ekosysteemi mahdollistaa myös eri palveluntarjoajien, tutkijoiden tai erilaisten verkkotiedon käyttäjien osallistumista ekosysteemin hyödyntämiseen. Myllypuron kampuksen kiinteistötiedon ekosysteemiä voidaan havainnollistaa alla olevan kuvion mukaisesti. Kiinteistöstä, sen käytöstä ja käyttäjistä koottu tieto muodostaa datan, kiinteistön tietomassan. Kiinteistön digitaalinen kaksonen muodostaa alustan; älyratkaisut ja -toiminnot muodostavat datapohjaiset älypalvelut. Space as a Service -ajattelun mukaisesti kiinteistön käyttäjät ja ne, joilla on roolinsa kautta liityntäpinta kampukseen, ovat keskiössä. Kaikkien näiden tahojen mukanaolo ja sitoutuminen takaa kampuksen toimivuuden, viihtyisyyden ja hyvinvoinnin, mutta myös kestävän kehityksen ja resurssitehokkuuden näkökulman. Esiselvitysraportti julkaistu äskettäin Taito-sarjassa Metropolia on tehnyt Sähköturvallisuuden edistämiskeskuksen tuella laajahkon esiselvityksen älykiinteistön rakentumisen edellytyksistä. Se on julkaistu Metropolian Taito-julkaisusarjassa elokuussa 2019. Esiselvitysraportissa Korkeakoulukiinteistöstä älykampukseksi. Kiinteistötietomassojen hyödyntäminen sisäolosuhteiden ja energiatehokkuuden ennakoinnissa on arvioitu myös Suomessa tällä hetkellä tarjolla olevia kiinteistömonitoroinnin tietoalustoja, pilvipalveluratkaisuja ja niiden käyttökelpoisuutta kiinteistötiedon kokonaishallinnan kannalta. Metropolian tietotekniikan opiskelija Miika Martikainen on esiselvitystä varten tutkinut kiinteistötiedon tuottamisessa käytettyjä antureita, protokollia, tietoväyliä, ohjelmointirajapintoja ja kiinteistömonitoroinnin pilvipalveluja. Saman tutkinto-ohjelman opiskelija Sami Kolari on istuttanut projektityönä Metropolian kaikki neljä kampusta − mukaan lukien Myllypuron − kiinteistöobjektina Helsingin kaupungin uuden sukupolven 3D-kaupunkimalliin. Se mahdollistaa esimerkiksi navigoinnin eri kohteiden välillä ja tilojen, vapaiden muiden resurssien tai olosuhteiden tutkimisen. Julkaisun päätoimittaja on Tuire Ranta-Meyer ja toimituskuntaan ovat kuuluneet Harri Hahkala, Lauri Heikkinen, Suvi Hartikainen sekä Jorma Säteri. Raportin valokuvat on ottanut Harri Hahkala ja Valovirta Design vastaa sen taitosta. Raportin tärkeimpänä johtopäätöksenä on, että Myllypuron kampuksella on aidosti suuri potentiaali muodostua keskeiseksi kiinteistöalan ja älyteknologian hyödyntämisen katalyytiksi ja jatkuvasti kehittyväksi oppimisympäristöksi. Pelkkä tiedon vieminen internetiin tai pilvipalveluihin ei kuitenkaan riitä. Tarvitaan kokonaisnäkemys siitä, miten eri lähteistä tulevaa kiinteistötietoa pystytään analysoimaan ja jakamaan sujuvasti eri järjestelmien välillä. Tarvitaan monista eri lähteistä tulevan tiedon hallintaa ja ihmisiä, jotka sitoutuvat toimintaan ja pystyvät innostamaan monialaisia opiskelijatiimejä aina vain toimivampien tai visuaalisesti havainnollisempien ratkaisujen kehittämiseen. Talotekniikassa ja rakennusautomaatiossa tarvitaan myös ohjelmistosuunnittelua, koodaamista, koneoppimista ja pilvipalvelujen hyödyntämistä. [i] Suuren kokoluokan kiinteistötekniikan kokeiluja on toki meneillään muuallakin, esimerkiksi Suomessa työ- ja elinkeinoministeriön tuella keskusliikkeiden logistiikkakeskuksissa ja kauppakeskus Sellossa Espoossa; Saksassa ja Hollannissa muiden muassa EDGE-toimistotaloissa. Kyseessä ovat ratkaisut, joiden avulla edistetään älykkäiden energia-, sähkö-, olosuhde-, paikannus- ja tilavarausjärjestelmien kehitystä. Näistä kaikista kuitenkin puuttuu pysyvän kehittämisen ja testauksen aspekti. Katso myös https://www.rakennuslehti.fi/2017/09/sellolle-ja-lidlille-miljoonatuki-alykkaiden-energiajarjestelmien-rakentamiseen/ , https://studio.kauppalehti.fi/siemens/euroopan-ekologisin-kauppakeskus-saastaa-energiaa-virtuaalivoimalalla , https://edge.tech/platform ja https://edge.tech/portfolio/edge-suedkreuz-berlin workplace 4.0 Kirjoittaja FT Tuire Ranta-Meyer on Metropolian johtaja, joka on viime vuosina keskittynyt erityisesti Metropolian varainhankintaan ja säätiörahoitukseen.
Pitääkö innovaation aina olla uutta?
Elämme kiihkeän uudisrakentamisen aikaa. Ostoskeskuksia, asuintaloja ja -alueita nousee pääkaupunkiseudulle nopeassa tahdissa. Kaupunkikuva muuttuu. Samalla kulttuuriarvoja lanataan surutta uudisrakentamisen tieltä. Vanhaa, hyvää, ja vielä käyttökelpoista häviää. Odotettavissa onkin, että jälkipolvet suhtautuvat tänään tehtyihin lyhytnäköisiin ratkaisuihin kriittisesti. Nykypäivä muistuttaa huolestuttavalla tavalla 1980-luvun helpon rahan ajoista, jolloin esimerkiksi entisestä kotikaupungistani Lahdesta hävitettiin lähes kokonaan vanhat Paavolan ja Asemantaustan puutaloalueet. Ne olivat 1900-luvun alkupuolella syntyneitä ja sijaitsivat aikoinaan kaupungin laitamilla. Kymmeniä puutaloja sisältänyt Paavolan alue päätyi vähitellen kaupungin omistukseen ja lopputulos oli selvä. Varojen puutteessa useimpien talojen ylläpitäminen lyötiin laimin ja vähitellen elintavoiltaan yhä kirjavammaksi muuttunut asujaimisto antoi panoksensa talojen rappeutumiselle. Joskus 1980-luvun puolivälissä vuokrasimme kulttuurivaikuttajiksi halajavien kavereideni kanssa talon Puu-Paavolasta, kuten aluetta myös kutsuttiin. Saimme käyttöömme rapistuneen, mutta aikoinaan varmasti kauniin kaksikerroksisen hirsirunkoisen talon, josta teimme omatekoisen kulttuurikeskuksen. Bändit treenasivat, tehtiin elokuvia ja kokoonnuttiin, oleskeltiin, keskusteltiin ja tietenkin myös juhlittiin. Nykyään, hyvin hoidettuna ja sijaintinsakin puolesta talo olisi ollut vähintään satojen tuhansien arvoinen kiinteistö. Toisin kävi, ja koko Puu-Paavola, joukossa myös ”meidän” talomme purettiin ja tilalle rakennettiin kerrostaloalue MM-kisoja varten. Rakennuttaja sai urakkansa ja arveluttavassa maineessa ollut laitakaupungin osa siivottiin. Arvokas osa kaupunkihistoriaa oli ikiajoiksi kadonnut. Todennäköisesti osassa Paavolan puutaloista oli huonosta hoidosta johtuvia rakenteellisia vaurioita. Toisaalta purettujen talojen hirsirungot olivat kuulemma haluttuja. Hirsikasoja päätyi jatkokäyttöön, ilmeisesti maaseudulle talojen aineksiksi. Taisivat monet olla lopulta terveempiä taloja kuin tuolloin rummutettiin. Arvailujen varaan jää, ohjattiinko taloista ostotarjouksia esittäneet kohteliaasti kaupungin kiinteistöosaston ulko-ovelle sillä perusteella, että asia on jo loppuun käsitelty ja mitään ei ole tehtävissä. Eikä ainakaan kannata yrittää ostaa, siirtää, kunnostaa, säilyttää. Sosiaalisen median palstoilla entiset lahtelaiset nuoret jakavat kuvia 1960- ja 70-luvuilta, jolloin Lahdessa oli vielä satoja puutaloja. Monista kuvista välittyy menneen aikakauden puutaloasumisen vaatimaton, mutta leppoisa tunnelma. Aurinko paistoi, hiekkaisilla pihakaduilla puuhattiin, leikittiin, ajettiin polkupyörillä, potkittiin palloa; pihoissa istuttiin puutarhatuoleissa omenapuiden varjossa, juotiin kahvia ja kesäinen tuuli leyhytteli avoimessa, pelargonioiden koristamassa ikkunassa olevia verhoja. Olisi helppo todeta, että ennen oli kaikki paljon paremmin. Vanhassa vara parempi Innovaatioista puhuttaessa oletamme yleensä, että kyseessä on jokin aivan uusi asia. Siihen viittaa myös suomenkielisenä vastineena käytetty sana uudiste. Näin onkin, mutta innovatiivista ajattelua voi hyödyntää, kun ottaa vanhaa ja käytettyä uudelleen käyttöön, eli uudistaa. Olemassa olevaa ja tunnettua tekniikkaa ja muutakin voi yhdistää johonkin vanhaan ja saada aikaan tuloksia, jotka ovat jotakin käänteentekevää uutta. Aina kaiken ei tarvitse olla tuliterää. Samoin vanhoja rakennuksiakin voi ottaa uuteen hyötykäyttöön, yhdistää niissä asioita oivaltavalla tavalla ja luoda mahdollisuuksia. Liiketoiminnalle, tapahtumille, kulttuuriarvojen säilyttämiselle. Hyvälle elämälle. Hyvä esimerkki miten vanhasta voi tulla uutta oli, kun jokunen vuosi sitten Lahdessa virisi aktiivinen toiminta ydinkeskustan viimeisen puutalon pelastamiseksi. 1880-luvulla rakennettuna se on viimeinen jäljellä oleva rakennus Lahden kauppala-ajoilta. Ehjä, ryhdikäs talo oli vähällä joutua puretuksi, koska omistajat kaavailivat sen arvokkaalle tontille kerrostaloa. Asia tuli julkisuuteen ja suunnitelmaa nousivat vastustamaan lukuisat yksityishenkilöt. Sosiaalinen media osoitti voimansa. Myös museoväki suhtautui kerrostalohankkeeseen nihkeästi. Asian julkituominen kannatti: omistajat luopuivat suunnitelmistaan, talo säilytettiin ja talossa toimiva yrittäjä sai jatkaa. Yrittäjä on voinut työllistää ihmisiä, kehittää liiketoimintaansa edelleen ja luonut taloon viihtyisän kahvilamiljöön ja oivaltavia tuotteita tarjoavan suositun ravintolayrityksen. Vanhan säilyttäminen ja sen käyttäminen uudelleen voi olla innovatiivista tekemistä sekin. Se on kestävää kehitystä. Menneen arjen tallentaminen konkreettisessa muodossa on samalla kulttuuriteko jälkipolville. Kirjoittaja Juha Järvinen työskentelee innovaatioasiantuntijana Metropolian TKI-palveluissa. Hän on koulutukseltaan taiteen tohtori ja teollinen muotoilija. Uusien innovatiivisten ratkaisujen, oivallusten ja toimintamallien löytäminen ja edistäminen innostavat häntä. Paremman tulevaisuuden kehittämiseen tähyävän päivätyön vastapainona hän harrastaa menneisyyteen liittyviä asioita, kuten sukututkimusta, keräilyä ja vanhoja autoja.
Mentorointi on oiva mahdollisuus
Mentorointi on vuorovaikutukseen ja luottamuksellisiin keskusteluihin pohjautuva epämuodollinen menetelmä, jolla tietoa ja osaamista välittyy kokeneemmalta osapuolelta kokemattomammalle. Mentorointia voidaan soveltaa monenlaisiin tarpeisiin. Ammattikorkeakoulun opiskelijoille suunnatussa mentorointiohjelmassa tavoitteena on oman osaamisen ja työelämävalmiuksien tunnistaminen, vaihtoehtoisten urapolkujen hahmottaminen sekä tutkinto-ohjelmassa opitun soveltaminen uusiin ja muuttuviin ammatillisiin konteksteihin. Oiva-mentorointimallissa opiskelijat pääsevät osallistumaan mentoreiden ohjaamiin ryhmämentorointityöpajoihin, mentoreiden yksilötapaamisiin sekä ohjattuihin vertaismentorointikeskusteluihin. Tulevaisuusajattelu, mahdollisuusajattelu ja opiskelijoiden mentorointiin suuntautuvan mielenmaiseman kehittäminen ovat mallin keskiössä. Oiva-hankkeen podcastissa kulttuurituotannon lehtori ja Oiva-mentorointimallin kehittäjä Johanna Wartio keskustelee vertaismentorointia tutkimusvälineenä käyttäneen musiikin tohtori Susanna Mesiän kanssa mentoroinnin ja ammatillisen dialogin mahdollisuuksista. Mentoroinnin sisällön yhteiskehittely on ollut opiskelijoille merkittävä osallistava vaikuttamisen muoto. Podcastissa keskustellaan myös vaikuttamisen ja motivaation merkityksestä aikuispedagogiikassa. Podcastin on toimittanut ja tuottanut lehtori Johanna Wartio. Lähteet Collin, K., Paloniemi, S., Rasku-Puttonen, H. & Tynjälä, P. (toim.) 2010. Luovuus, oppiminen ja asiantuntijuus. Helsinki: WSOYpro. Haapakorpi A., Onnismaa J. 2014. Ammattien laaja-alaistuminen ja sen työpoliittinen merkitys. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja Työ ja yrittäjyys 41/2014. Mesiä, S. 2019. Developing Expertise of Popular Music and Jazz Vocal Pedagogy Through Professional Conversations: A collaborative project among teachers in Nordic countries’ higher music education. Sibelius-Akatemia. Väitös. Sillanpää, P. 2015. Opiskelijoiden vertaisryhmämentorointi Oulun ammattikorkeakoulun journalismikoulutuksessa. Lapin yliopisto. Aikuiskasvatustieteen pro gradu -tutkielma. Rovaniemi. Hakupäivä 19.6.2019. Kirjoittajat Johanna Wartio työskentelee kulttuurituotannon lehtorina sekä asiantuntija ja tutkijalehtorina Oiva - oman osaamisen tunnistaminen ja soveltaminen uusissa ammattikonteksteissa hankkeessa. Hän on valmistunut vuonna 2006 Royal Holloway University of London yliopistosta taiteen maisteriksi ja suorittanut vuonna 2008 National Film and Television Schoolista käsikirjoituskehittäjän korkean-asteen jatkotutkinnon. Hän toimii myös Voimaa elokuvasta - yhteisöllinen elokuvaklubi hankkeen projektipäällikkönä ja Toimiva ihmisten kaupunki -innovaatiokeskittymän Osallisuus ja yhteisöllisyys-työryhmän asiantuntijana. Susanna Mesiä työskentelee musiikin lehtorina sekä asiantuntijalehtorina Oiva - oman osaamisen tunnistaminen ja soveltaminen uusissa ammattikonteksteissa hankkeessa. Hän on väitellyt toukokuussa 2019 Sibelius-Akatemiasta musiikin tohtoriksi tutkimuksellaan Developing Expertise of Popular Music and Jazz Vocal Pedagogy Through Professional Conversations: A collaborative project among teachers in Nordic countries’ higher music education. Mesiän aiempi artikkeli löytyy Laulupedagogit ry:n Laulupedagogi 2015-2016 julkaisusta. Oiva - oman osaamisen tunnistaminen ja soveltaminen uusissa ammattikonteksteissa on Euroopan sosiaalirahaston rahoittama hanke, jossa kehitetään ammattikorkeakoulujen osaamista ja edistetään opiskelijoiden työllistymistä ja mielekkäitä työuria. Hankkeen (1.4.2018–31.12.2020) päätoteuttajana on Metropolia Ammattikorkeakoulu, jossa vastuuyksikkönä toimii musiikin osaamisalue. Osatoteuttajina ovat Turun ammattikorkeakoulu (teatteri-ilmaisun ohjaajat), Seinäjoen ammattikorkeakoulu (kulttuurituottajat), Hämeen ammattikorkeakoulu (ympäristösuunnittelijat) sekä Lapin ammattikorkeakoulu (liikunnanohjaajat). Hankkeen etenemiseen, muihin toimenpiteisiin ja tuloksiin voit tutustua hankkeen kotisivuilla.