Mikään ei ole lopullisesti valmista

6.11.2024
http://Mustiin%20pukeutunut%20tarjoilijan%20hahmo,%20kaulasta%20alaspäin,%20käsissään%20kaksi%20ruokalautasta.

Kuva: Shutterstock

Yleiseksi kulkutieksi ajateltu ovi ei ole toimiva, jos siihen pitää liittää ohje vedä tai työnnä. Silloin sen muoto tai vaikkapa kahva ei viesti käyttäjälleen, miten ovi toimii. Tiskiharjan koukku on väärin suunniteltu, jos joutuu taiteilemaan saadakseen sen ripustettua paikoilleen. Palveluprosessi ei ole kunnossa, jos lounaslinjastolla pitää palata takaisinpäin saadakseen ruokailuvälineet. Joukkoliikenteessä lukijalaitteen suunnittelussa voi olla puutteita, jos matkalipun leimaaminen on hidasta.

Käytettävyyden tunnettu puolestapuhuja, professori Donald A. Norman onkin esittänyt, että jos jotakin asiaa on vaikea käyttää, vika ei yleensä ole käyttäjässä, vaan laitteessa tai tuotteessa (1).

Esimerkkejä on lukemattomia ja niin myös kehittämiskohteita. Jokainen niistä voi olla sellainen, että se voi tuottaa kehittäjälleen myös taloudellista hyötyä. Kuitenkin, pitää muistaa, että harvoin edes arkiseen ongelmaan on olemassa pelkästään suoraviivainen idea A:sta ratkaisu B:hen kulkeva polku.

Suuri määrä erilaisia ideoita, joiden joukossa saa ja tuleekin olla myös rohkeita ja epätavallisia avauksia, on edellytys sille, että ylipäänsä päästään kehittämään jotakin uutta. Ideoiden keksiminen on periaatteessa helppoa. Hyvien ideoiden keksiminen on vaikeaa ja todella hyvien ideoiden keksiminen on todella vaikeaa. Mutta ei mahdotonta.

Helppo ratkaisu pölyjen poistoon?

Yleensä tarvitaan paljon kehittämistyötä ja monta erilaista vaihetta, ennen kuin tuotteen loppukäyttäjälle toimiva ja taloudellisesti kannattava, valmistettava ratkaisu löytyy. Hyvä esimerkki on pölynimuri, jonka muotoilija James Dyson päätti kehittää 1970-luvun lopulla. Dyson oli huomannut, että tavallisen imurin teho heikkenee, kun pölypussi täyttyy ja samalla se tukkiutuu hienojakoisesta pölystä. Dyson lopulta onnistui kehittämään laitteen, jonka imuteho säilyy ja jossa ei ollut pölypussia.

Saadakseen pölynimurin teknologian toimimaan, Dyson joutui rakentamaan yhteensä 5127 erilaista prototyyppiä.

Tekninen periaate pölynimurille oli jo olemassa. Sahoilla ja maalamoissa oli jo aiemmin käytetty samantapaista, keskipakovoimaan perustuvaa teknologiaa haitallisten partikkelien poistoon ilmasta. (2). Vaivannäkö kannatti. Dyson sai keksinnölleen lukuisia patentteja (3) ja se oli merkittävän liiketoiminnan alku.

Jokaista arkista ongelmaa varten ei onneksi tarvitse rakentaa tai pohtia tuhansia erilaisia vaihtoehtoja. Useimmiten vähempikin riittää. Kaikki kuitenkin alkaa aina ongelmasta, joka on tunnistettu, ja joka on ratkaisemisen arvoinen. Sen sijaan, että olisi käyttänyt vain enemmän aikaa tukkoisella imurilla jynssäämiseen, Dyson tunnisti ongelman ja päätti tehdä asian toisin.

Kaikki voivat löytää arjesta kehittämiskohteita

Koti- ja työympäristössä, kaupungilla, kaikkialla, on monenlaisia esineitä, kalusteita, liikkumisen ratkaisuja.

Arjessamme ei ole mitään, joka vain on, ilman, että sen olemassaoloon ei olisi joku vaikuttanut.

Mikään esine tai palvelu ei ole ilmaantunut sattumalta. Kaikki on jonkun suunnittelemaa, kehittämää ja muotoilemaa. Kun se on hyvin tehtyä ja toimivaa, se on näkymätöntä. Kun se on huonosti tai puutteellisesti toteutettua, se hankaloittaa tai harmittaa, ja huonoimmassa tapauksessa aiheuttaa vaaraa.

Keskeneräisyys on myös mahdollisuus. Mikään ympärillämme olevista esineistä, asioista tai palveluista ei ole lopullisesti valmis. Kenellä tahansa on oikeus tunnistaa epäkohtia tai asioita, jotka toimivat huonosti tai ärsyttävät. Niitä voi edelleen kehittää, parannella ja tuottaa uusia oivalluksia, keksintöjä ja lopulta innovaatioita, eli kaupallistuneita keksinnöllisiä oivalluksia. Innovaation syntyminen edellyttää aina ideaa, tai ensimmäistä havaintoa. Sen jälkeen tarvitaan jotakin konkretiaa, jolloin tuloksena saattaa olla keksintö, eli keksinnöllinen, aiemmin tuntematon ratkaisu. Mutta vasta, kun keksinnöllisen tuloksen hyödyntämistapa on määritelty, käsillä voi olla aito innovaatio.

Mitä kehittämiskohteita sinä huomaat?

Kirjoittaja

Juha Järvinen työskentelee innovaatioasiantuntijana Metropolian TKI-palveluissa. Hän on koulutukseltaan taiteen tohtori ja teollinen muotoilija. Uusien innovatiivisten ratkaisujen, oivallusten ja toimintamallien löytäminen ja edistäminen innostavat häntä. Paremman tulevaisuuden kehittämiseen tähyävän päivätyön vastapainona hän harrastaa menneisyyteen liittyviä asioita, kuten sukututkimusta, keräilyä ja vanhoja autoja.

Lähteet

  1. Norman, D. A. 2013. Design of Everyday Things: Revised and Expanded. New York: Basic Books.
  2. Fiell, C. & Fiell, C. 2000. Industrial Design A-Z. Köln: Taschen.
  3. Dysonin patentti US 4853008A 1989. Combined disc and shroud for dual cyclonic cleaning apparatus. Notetry Ltd., London, UK. (Dyson, J.) US 224694, 27.7.1988. Julk. 1.8.1989.

Kommentit

Ei kommentteja

Kommentoi