Ihmisten moninaisuuden näkökulmat hybridityön äärellä

28.4.2022
Marjatta Komulainen
http://Nainen%20pöydän%20äärellä%20istumassa%20pikkulapsen%20vieressä,%20naisella%20läppärin%20edessä,%20puhelin%20korvalla%20ja%20toinen%20käsi%20ojentamassa%20kynäpurkkia%20pöydän%20toisella%20puolen%20istuvalle%20lapselle

Kuva: Shutterstock

Digitalisaatio on ilmiönä monisyinen, kompleksinen ja nopeasti muuttuva, mikä ilmenee sen erilaisina määritelminä ja selityksinä julkaisuissa ja medioissa. (1). Kun digitalisaatiota ja covid-19 seurauksia ja vaikutuksia tarkastellaan työelämän ja ihmisten johtamisen näkökulmista, puhutaan hybridityön kattokäsitteestä.

Eri toimintaympäristöihin kannattaa kiinnittää huomiota ja olla avoin sille, miten digitalisaatio ja hybridityö muokkaavat työtä. On todettu, että digitalisaatio muokkaa työtä eri tavoin, ja siksi eri ammattiryhmiä kannattaa tarkastella kriittisesti. Tavat, joilla digitalisaatio muokkaa työtä, voivat olla eri aloilla hyvin erilaisia (2).

Pohjimmiltaan hybridityössä ja hybridimallin rakentamisessa työyhteisöihin on kyse lähi- ja etätyön yhdistämisestä niin, että kummankin parhaat puolet saadaan esiin. Näin ollen hybridityön tulisi palvella organisaation ja työntekijöiden yhteistä etua.

Hybridityö ei siis ole yksittäinen käsite, vaan ”hybridi” on noussut yleiseksi käsitteeksi kuvaamaan pandemioiden muokkaamaa työn järjestämistapaa. Termi hybridi ei kuitenkaan kuvaa riittävästi hybridimallien vaihtelua, varsinkaan mitä tulee esimerkiksi työntekijöiden työpäivien rakenteeseen tai siihen liittyviin työn kuormitustekijöihin. (3)

Tutkimuksia tarvitaan lisää hybridityön eri näkökulmista

Keväällä 2020 monen lapsiperheen arki mullistui covid-19-pandemian seurauksena, kun valtaosa lapsista siirtyi kotihoitoon tai etäopetukseen. Lisäksi moni vanhempi siirtyi etätöihin.

Tutkimuksia hybridityön vaikutuksista on tehty eri näkökulmista, kuten esimerkiksi työn ja perhe-elämän yhteen sovittamisen kokemuksista etätyöhön siirryttäessä. Tulokset ovat osoittaneet, että valtaosa äideistä koki korona-arjen hämärtäneen työn ja perheen välistä rajapintaa.

Salinin (ym, 4) tutkimuksen mukaan kotona tehtävässä työssä korostui työ- ja perheroolien rajojen rikkoutuminen, eli korona-arki hämärsi sekä tilalliset että ajalliset työn tekemisen rajat. Kotona työskentelevät äidit erosivat toisistaan siinä, millaisia keinoja heillä oli käytettävissään työn ja perheen välisten rajojen hallintaan. Eroja aiheuttivat työnteon paikka ja perheessä neuvotellut käytännöt lisääntyneen hoivavastuun jakamisesta. (4)

Tutkimuksellinen mielenkiinto on kohdistunut myös etätyön etuihin ja haittoihin (5). Etätyön on todettu vahvistavan alueellista tasa-arvoa, ja sitä on pidetty merkittävänä kestävää kehitystä lisäävänä kehitysnäkökulmana kansainvälisesti. Eduiksi on katsottu ilmastonmuutokseen vaikuttaminen, ilmanlaadun parantaminen ja sitä kautta terveyden edistäminen. Uhkana on pidetty sitä, että etätyö voi lisätä istumista, stressiä ja sosiaalista eristäytymistä, ja aiheuttaa näin ollen työntekijöiden hyvinvoinnin laskua. (5)

Jännitteet kotona hybridityön arjessa

Johtamisen ja työn kehittämisen tosiasia on, että digitalisaatio ja hybridityö muokkaavat kuitenkin jokaisen työtä pysyvästi. Digitalisaatio tulee koteihin aiheuttaen erilaisia haasteita, joita pitää tarkastella eri näkökulmista. On todettu esimerkiksi, että työ ja arki hämärtyvät keskenään ja niiden välistä rajapintaa voi olla vaikea erottaa (4)

Työn ja kotityön yhteensovittaminen voi myös olla haasteellista. Jännitteitä syntyy tulevaisuudessakin, kun palkkatyönä tehtävää kotietätyötä, kotiarkea ja itselle merkityksellistä tekemistä yhteensovitetaan kodin piirissä. (6)

Ihmisissäkin on eroja

Hybridityön merkitys on erilainen eri ihmisille, myös johtuen siitä, että ihmiset arvoineen ja kokemuksineen ovat erilaisia. Kaikki työntekijät eivät koe eristäytyneisyyttä, psykologista turvattomuutta tai muita työhön liittyviä kuormituksen kokemuksia hybridityössä. On ihmisiä, jotka eivät kärsi etätyön fyysisestä erosta johtuvasta psykologisesta eristäytymisestä. (7) Ihmiset kokevat hybridityön siis eri tavoin. Näin ollen työntekijäkokemus vaihtelee.

Monet haluavat myös luoda itse oman mallinsa ja aikataulutuksensa tehdä hybridityötä. Tosiasia on, että sosiaalinen vuorovaikutus tapahtuu edelleen sekä läsnä että verkossa.

Kirjoittaja

Marjatta Komulainen (VTM, MBA) on Metropolia ammattikorkeakoulussa Kuntoutus ja tutkiminen -osaamisalueella, Metropolia Masters´ tutkinnoissa johtamisen asiantuntija-lehtori. Lisäksi hän on väitöstutkija, joka työskentelee yrittäjyyden ja palvelujen johtamisen parissa. Hänellä on monipuolista kokemusta johtamisesta, kehittämisestä ja kouluttamisesta.

Lähteet

  1. Palomäki, R. (2020). Julkisen hallinnon haasteita ja mahdollisuuksia digitaalisessa transformaatiossa. Hallinnon tutkimus, 39(3), 173 – 187. https://doi.org/10.37450/ht.100036
  2. Alasoini, T. (2021). Pankkien asiantuntijatyö digitalisaation ja EU säätelyn puristuksessa. Työelämän tutkimus 19(3), 296 – 321.
  3. Bartlett, L. 2022). Specifying Hybrid Models of Teachers Work During COVID-19. Educational researcher 51(2), 152 – 155.
  4. Salin, M., Otonkorpi-Lehtoranta, K., Hakovirta, M. & Kaittila, A. (2021). Työ- ja perhe-elämän hämärtyvät rajat: suomalaisten äitien työ- ja perhe-elämän rajapintojen hallinnan strategiat korona-arjessa. Työelämän tutkimus 19(4), 570 – 594. https://doi.org/10.37455/tt.112501
  5. Moglia ym. (2021). Telework, Hybrid Work and the United Nation’s Sustainable Development Goals: Towards Policy Coherence.
  6. Karjalainen, M. (2021). Työn rajojen hämärtyminen koronapandemian aikana: etätyö ja sukupuoli. Työelämän tutkimus, 19(4), 546-569.
  7. Roser, B.M., Nizaia, C.Y. & Arantza, B. (2018). “What do we know about the relationship between internet-mediated interaction and social isolation and loneliness in later life?”, Quality in Ageing and Older Adults, 19(1), 14-30.

 

 

digitalisaatio hybridimalli hybridityö moninaisuus työelämä

Kommentit

Ei kommentteja

Kommentoi

Sinua saattaisi kiinnostaa myös nämä

Menneisyyttä tarkastellen, tulevaisuuteen tähyillen – asiantuntija kirjoittajana

 http://Kipinöitä%20pimeydessä
2.12.2024 Tikissä
Olen saanut kirjoittaa Tikissä-blogiin vuodesta 2018 lähtien. Matka on ollut antoisa. Koska Tikissä on nykymuodossaan vähitellen lähdössä viettämään blogialustojen hyvin ansaittuja eläkepäiviä, ajattelin kertoa hieman omien asiantuntijatekstieni kirjoittamisesta. Miksi innovaatioista kirjoittaminen on niin tärkeää?   Mistä aiheet tulevat?  TV-mainokseen asti päätynyt kirjailija Jörn Donnerin lausahdus, lukeminen kannattaa aina, pätee ainakin omalla kohdallani myös asiantuntijablogien kirjoittamiseen. Moni aihe on kummunnut siitä, että olen lukenut työhön tai harrastuksiini liittyvää kirjallisuutta, muita julkaisuja, lehtiä tai katsonut dokumentteja, teknologiasta, historiasta, startup-kehittämisestä tai vaikkapa muotoilusta. Olen jostakin niistä huomannut uuden, käsittelemättömän näkökulman tai mielestäni kiintoisan aiheen ja halunnut kirkastaa sen blogitekstiksi. Tämä ei tarkoita, että olisin suoraan referoinut jotakin aiemmin lukemaani tai näkemääni. Päinvastoin, asiantuntijablogiartikkelin kirjottamiseen saa ja täytyy käyttää aikaa. Ideasta on monta kertaa ollut pitkä matka lopulliseen tekstiin. Tietojen pitää olla oikein ja lähteiden saatavilla, jotta lukija halutessaan voi mennä syvemmälle aiheeseen. Ja erityisen haasteellista on, että kaikki pitää voida esittää tiiviissä paketissa.  Eikö innovaatioista ole kirjoitettu ja touhotettu jo ihan liikaa?   Innovaatio on käsite, jota säännöllisesti käytetään tiedotusvälineissä, kun halutaan korostaa, että talouden ja yhteiskunnan on kehityttävä. Kaupallisten innovaatioiden merkitystä korostetaan myös tämänhetkisen hallituksen ohjelmassa. Kukin tietenkin käyttäköön arkipuheissaan innovaatio-sanaa, kuten muitakin sanoja, haluamallaan tavalla. Mutta ilman yhteistä ymmärrystä siitä, että innovaatio ei ole vain hyvä idea, vaan ideasta kirkastunut keksinnöllinen tulos, jolle on hyödyntämisväylä, on vaikea kuvitella toimivaa ja tuloksellista suunnittelu- ja kehitystyötä.  Kolme toistuvaa teemaa Pääsääntöisesti olen käsitellyt kolmea eri teemaa. Ensinnäkin innovaatioiden tunnistamiseen, niiden luomiseen ja hyödyntämiseen kuuluvia asioita: mitä tulee ottaa huomioon, kun olettaa tehneensä keksinnön, mikä innovaatio oikeasti on, mistä saa tukea ja apua, kun haluaa hyödyntää luomaansa tulosta? Toiseksi esimerkkejä muotoilun ja teknologian historiasta. Miten aikoinaan tehdyt innovaatiot usein tietämättämme vaikuttavat edelleen arkeemme ja nykypäiväämme. Ja kolmantena, alkavaa yrittäjyyttä ja edellytyksiä, joiden avulla se on mahdollista. Toisinaan olen pohtinut näiden kaikkien kolmen yhtymäkohtia. Näitä samoja teemoja olen aikeissa käsitellä jatkossakin.   Blogikirjoitusteni pyrkimys on ollut tuottaa lukijalle pieniä oivalluksia. Miten jokin innovaatioasia voi yllättävällä tavalla liittyä johonkin toiseen, näennäisesti täysin eri asiaan. Haluan myös luoda positiivista ajattelua, että kuka vain voi olla innovaattori. Ideoida uutta, kehittää, ja tunnistaa tekemästään työstä keksinnöllisiä asioita, jotka voivat parhaimmassa tapauksessa johtaa taloudelliseen hyödyntymiseen, esimerkiksi yritystoiminnan kautta. Ja, että hän ei ole yksin ponnisteluidensa kanssa. Päinvastoin, muotoilun, teknologian ja kulttuurin innovaatioiden historia on täynnä tarinoita. Hämmästyttäviä yhteensattumia. Tekijöiden kohtaamisia, jotka muuttivat kaiken. Onnistumisia. Ja traagisia tai surkuhupaisia epäonnistumisia, vaikka tavoitteena on ollut luoda jotakin hyvää ja hyödyllistä. Värikästä yritteliäisyyttä. Hyvässä ja pahassa. Uskon, että näiden aiheiden avaaminen ja niistä kertominen kannattaa jatkossakin. Vaikka historia ei toistakaan itseään, voimme ainakin oppia jotakin edellisten innovaattoreiden onnistumisista ja eritoten, virheistä.  Tässä yhteydessä on syytä myös kiittää blogin toimituskuntaa, erityisesti päätoimittaja Milla Åman Kyyröä, jonka kanssa on ollut ilo tehdä yhteistyötä. Ilman Millan oivaltavia kommentteja ja korjausehdotuksia monet tekstini olisivat voineet olla huomattavasti turpeampia ja moniselitteisempiä. Tämä on viimeinen blogini Tikissä-alustalla, mutta blogiseikkailuni jatkuvat - mikäli päätoimittajat niin sallivat - vuoden 2025 puolella tulossa olevilla Metropolian uusilla upeilla julkaisualustoilla. Siihen asti toivotan kaikille Tikissä-blogeja lukeville luovuuden hetkiä ja kekseliästä loppuvuotta 2024!  Kirjoittaja  Juha Järvinen työskentelee innovaatioasiantuntijana Metropolian TKI-palveluissa. Hän on koulutukseltaan taiteen tohtori ja teollinen muotoilija. Uusien innovatiivisten ratkaisujen, oivallusten ja toimintamallien löytäminen ja edistäminen innostavat häntä. Paremman tulevaisuuden kehittämiseen tähyävän päivätyön vastapainona hän harrastaa menneisyyteen liittyviä asioita, kuten sukututkimusta, keräilyä ja vanhoja autoja. 

Kaikki keinot käyttöön työllistymisen haasteisiin – ajatuksia SMART-mallista
26.11.2024 Tikissä
Työpaikan saamisessa tarvitaan avuksi työkaluja ja menetelmiä. Mutta miten valita toimivimmat? Tässä artikkelissa on muutamia ajatuksia työnhakuun sopivista tukikeinoista projektinhallinnan näkökulmasta. Tekoälykin on otettu avuksi. Eikö työllistyminen olekaan projekti? Työllistyminen voisi pintapuolisesti tarkastellen olla projekti: se vaatii työtä, yksi kerta riittää ja siinä on selkeä tavoite. Onnistuneen projektin tueksi tarvitaan SMART-menetelmää, sen tiedän kokeneena projektipäällikkönä. SMART-menetelmää käytetään projektinhallinnassa yleisesti tarkistuslistana projektin tavoitteiden kuvaamisessa. Siispä olisi hyvä tehdä työpaikkaa etsiville ohje siitä, kuinka SMART-menetelmää voi käyttää työllistymisessä. Työllistymisprojektissa ensimmäisenä mieleeni tuleva tavoitteenasettelu on tämä: töihin pitäisi päästä, mahdollisimman nopeasti ja mahdollisimman hyvällä palkalla. Kivaa täytyy olla ja hyvä porukka. Tämä on SMART-mallin näkökulmasta hyvä tavoite sikäli, että työllistyminen on konkreettinen (Specific) ja mitattavissa oleva (Measurable) tavoite. Lisäksi vastuuhenkilökin on selvillä (Assignable). Mutta tässä tavoitteen muotoilussa olevat aikataulu-, palkka- ja laatutavoitteet ovat epämääräisiä. Ne eivät ole konkreettisia ja vaikka esimerkiksi palkka on numeroilla mitattava, ei tavoitetta ole asetettu lukuna. Siksi nämä tavoitteen osat eivät ole välttämättä realistisia (Realistic) ja tietyssä ajassa toteutettavia (Time-bound). Tässä vaiheessa olen entistä vakuuttuneempi siitä, että SMART-mallin soveltamisesta työnhaussa on syytä tehdä ohje. Kokeilen, kuinka pitkälle ohjeen laatimisessa pääsee tekoälyn avulla. ChatGPT 3.5 vinkkaa seuraavaa: “sen sijaan että asettaisit tavoitteen ‘haluan olla parempi kitaransoittaja’, voit tehdä sen SMART-periaatteen mukaisesti: ‘haluan oppia soittamaan kolme uutta kitarakappaletta kuukauden sisällä, käyttäen päivittäin vähintään tunti harjoitteluun’. Mielestäni tekoälyn suosittelema esimerkki on enemmänkin toimintasuunnitelma kuin projektimääritelmä. Laatutason määrittely puuttuu ja tarvittava työmäärä on esitetty muodossa “vähintään”, kun sen pitäisi yleensä olla muotoa “enintään”. SMART-mallin soveltaminen työllistymiseen ei siis ole ihan suoraviivainen asia, ainakaan tekoälyllä tehtynä. Joudun näin ollen toteamaan, että ohjeen laatimisesta ei selviä ilman omaa pohdintaa ja työpanosta. Työnhaku on kaikkea paitsi yksinkertaista Työpaikan hankkiminen ei itse asiassa sovi kovin hyvin projektiajatteluun. Erityisesti kun työpaikan saaminen osoittautuu vaikeaksi ja pitkittyy, muuttuu hakeminen prosessinomaiseksi. Samat työvaiheet toistuvat kulloiseenkin tilanteeseen sovitettuina. Jatkuva itselle sopiva työllistyminen on lähes elämänmittainen prosessi, johon kannattaa panostaa vaikka olisikin töissä. Niin sanottuja varmoja eläkevirkoja ei enää juuri ole. Projektinhallinnan menetelmät pyrkivät varmistamaan, että projektin toteutus onnistuu. Tärkeää onnistumiselle on projektin tavoitteen hyvä määrittely ja tässä SMART-menetelmä on erinomainen apu. Mutta projektinhallinnan menetelmien menestyksekäs hyödyntäminen edellyttää myös sitä, että lähtötilanne tunnetaan hyvin ja että ulkoisia epävarmuuksia ja riskejä voidaan hallita. Työpaikan haussa näin ei ole, sillä työmarkkinatilanne muuttuu koko ajan työpaikkojen avautuessa ja sulkeutuessa. Tähän ei työnhakija pysty käytännössä mitenkään vaikuttamaan eikä myöskään kilpailuun. Samoja työpaikkoja hakee moni muukin. Yksittäinen henkilö ei myöskään pysty tekemään työnhakua määräänsä enempää eli työnhaku on huomattavasti sekä aikataulu- että resurssirajoitteista. Työnantajien kannalta tarkasteltuna tyypilliset rekrytointiprosessit koostuvat varsin vakiintuneista vaiheista, joilla rajataan harkittavien työnhakijoiden joukkoa. Työnhakijan on selvittävä kaikista vaiheista eteenpäin ja viimeisestä vaiheesta selvittyään hän saa työpaikan. Työpaikan hakemiseen ja saamiseen työnhakijalle kuuluvat vaiheet voivat olla prosessinomaisia, kuten esimerkiksi kulloinkin avoinna olevien työpaikkojen etsintä ja verkostoituminen. Toiset vaiheet ovat projektinomaisia, kuten esimerkiksi hakemuksen tekeminen tiettyyn avoinna olevaan työpaikkaan. Menetelmät ja työkalut on valittava tehtävän luonteen mukaan Työnhakijat voivat parantaa mahdollisuuksiaan selvitä rekrytoinnin vaiheista eteenpäin sekä panostamalla yksittäiseen vaiheeseen, kun se on ajankohtainen, että investoimalla aikaansa omien valmiuksien kehittämiseen. Näitä valmiuksia ovat työnhakuun tarvittavien dokumenttien, portfolion ja sosiaalisen median sisältöjen laatu sekä kyky muokata ansioluetteloa ja hakukirjettä kunkin haettavan työpaikan vaatimuksia vastaavalla tavalla. Myös työnhaun prosessin eri vaiheiden osaaminen on tällainen valmius. Paremmat valmiudet kasvattavat todennäköisyyttä menestyä rekrytointiprosessissa ja mahdollistavat osallistumisen useampiin rekrytointiprosesseihin samaan aikaan. Olen oivaltanut, että työnhakijalle olisi hyödyllistä tarkastella omia työllistymisvalmiuksiaan kypsyysmalliajattelun avulla. Näin erityisesti, jos työnhaku pitkittyy. Itse asiassa myös jokaisen töissä olevan olisi hyödyllistä tarkastella työllistymisvalmiuksiaan kypsyysmallin avulla varautumistoimena ja oman uranhallinnan osana. Nyt kun ymmärrän, mitä oikeastaan haluan, löytyvät oikeat kysymykset tekoälylle helpommin. ChatGPT:n tekstiä tiivistäen: kypsyysmalli on kehys tai työkalu, joka auttaa organisaatioita, yrityksiä tai prosesseja arvioimaan tai mittaamaan niiden nykyistä suorituskykyä tai kehitysvaihetta tietyllä alueella. SMART- ja kypsyysmallin työnhakuun soveltuva vertailu tekoälyllä Lopulta pääsen tekoälyn kanssa asiaan eli sanoittamaan tätä tekstiä varten vertailua SMART-mallin ja kypsyysmallin soveltuvuudesta työllistymisvalmiuksien kehittämiseen: SMART-malli soveltuu hyvin konkreettisten tavoitteiden asettamiseen ja seurantaan. Työllistymisvalmiuksien kehittämisessä se voisi auttaa yksilöä asettamaan selkeitä ja mitattavia tavoitteita, kuten hankkimaan uusia taitoja tietyllä aikataululla tai saavuttamaan tietyn tason osaamisessa. Kypsyysmalli voi auttaa yksilöä hahmottamaan, missä vaiheessa hänen työllistymisvalmiutensa ovat ja mitä askelia tarvitaan kehittymiseen. Se voi tarjota laajemman viitekehyksen eri osa-alueiden kehittämiseen, kuten ammatillisiin taitoihin, pehmeisiin taitoihin tai verkostoitumiseen. Hyödyllistä olisi yhdistää molemmat lähestymistavat: asettaa SMART-tavoitteita osana suurempaa kypsyysmallia, jolloin yksilö voi seurata konkreettista edistymistään samalla kun hän hakee laajempaa kehitystä työllistymisvalmiuksissaan. Johtopäätöksenä totean, että työllistymistä tukevassa Uraohjain+-hankkeessa tehdään siis opastus sekä SMART-menetelmän että kypsyysmallin hyödyntämisestä työnhaussa. Ja tekoälyn. Kirjoittaja Tapani Martti (DI, AmO) on lehtori Metropoliassa ja toimii työllistymistä tukevaa palvelua kehittävässä, EU:n osarahoittamassa Uraohjain+-hankkeessa Metropolian osuuden projektipäällikkönä ja it-alan asiantuntijana.

Voiko hanke olla startup?
22.11.2024 Tikissä
Mistä lähtökohdista voisi yhdistää hanketoiminnan, yritysyhteistyön ja yrittäjyyshengen ammattikorkeakoulussa uudella tavalla, parantamaan hanketoiminnan tuloksellisuutta? Olemme miettineet tätä yhdessä Metropolia Ammattikorkeakoulun Turbiini-kampusinkubaattorin ja puhtaat ja kestävät ratkaisut innovaatiokeskittymän toimijoiden kesken, käytyämme kesällä 2023 koulutuksen, jossa pääroolissa oli Ash Mauryan kehittämä Lean Canvas ja sen toteuttamiseen tarvittavat toimintatavat. Sen tarkoitus on tarjota malleja ja toimintatapoja, jotka mahdollistavat startup-yritysten kasvua ja toimintaa. Kesän kuumina iltoina jäimme miettimään, että olisiko tässä jotain sellaista, jota voisi käyttää myös hanketoiminnassa ja tukemaan yrittäjämäisen toimintatavan ja ajattelumallin leviämistä kampusinkubaattorista laajemmin Metropolian tutkimus-, kehittämis-, innovaatio- ja oppimistoimintaan (TKIO). Hankkeiden ja startuppien yhdistävät ja erottavat tekijät Monessa kohtaa hanketoiminnalla ja startupilla on yllättävän paljon samankaltaisia piirteitä, vaikka se voi kauempaa tarkastellen tuntua yllättävältä. Samankaltaisuuksia on rahoituksessa ja sen kestossa, tiimin koossa, tarpeessa ymmärtää kohdeyritysten tarve, tuntemattomien muuttujien määrässä ja tehtävien priorisoinnissa. Toki on myös selkeitä eroja, kuten meidän tapauksessamme hanketoiminta osana isoa korkeakoulua ja tästä tuleva turvallisuuden taso, onnistumisen mittaamisen ja siitä tulevien seurausten ero ja hankerahoituksen viranomaishallinnasta tulevat erityispiirteet.   Käymme seuraavaksi nämä tarkemmin läpi ja tarjoamme lopuksi ideamme siitä, kuinka Lean Canvasta voisi käyttää tukemaan tuloksellista hanketoimintaa. Rahoitus on onnistumisen edellytys Startup-toiminnassa käytetään usein kiitoradan käsitettä, jossa lasketaan aikaa siihen, että olemassa oleva rahoitus loppuu tiedossa olevalla menorakenteella. Tästä tulee pisin mahdollinen toiminta-aika, jonka sisällä yrityksen on joko löydettävä riittävästi maksavia asiakkaita tai saatava lisärahoitusta. Hankkeet taas rahoitetaan tietyllä summalla tietyksi ajaksi ja tässä on yleensä heikosti neuvotteluvaraa. Näin syntyy yhteneväinen aikajänne, tyypillisesti pari vuotta, ja aikataulupaine saada tuloksia aikaan. Startupin tavoite on usein ensimmäisten vuosien aikana löytää paikkansa markkinoilta sekä rakentaa siihen sopiva liiketoimintamalli. Tämän kautta yrityksen seuraava rahoituskierros mahdollistuu ja toiminta jatkaa. Hanke pyrkii siihen, että sen kehittämät toimenpiteet jäisivät elämään ja että sen tekemän kehityksen pohjalta voidaan rakentaa seuraava hanke. Ei hankkeen itsensä vuoksi, vaan ennen kaikkea sen löytämän tiedon tai osaamisen jatkojalostamiseen eteenpäin. Työroolit ja tehtävien laaja-alaisuus Usein hanketiimi ja startup-tiimi ovat samaa kokoluokkaa, muutamia henkilöitä, joilla on omat tehtävänsä ja osaamisensa, mitä he tuovat projektin palvelukseen. Johtuen kireästä aikataulusta ja tarpeen epäselvästä määrittelystä, tiimit joutuvat usein tekemään tehtäviä ristiin ja projektipäällikkö joutuu ottamaan saman roolin kuin toimitusjohtaja, eli tekemään tarvittaessa kaikkien tehtäviä ja myös niitä tehtäviä, joita kukaan muu ei tee, mutta tulee saada tehtyksi. Toimiva startup tarvitsee selkeän ymmärryksen tuottamastaan palvelusta ja sen lisäarvosta asiakkaalleen saadakseen myyntiä. Toimiva hanke tarvitsee ymmärryksen tuottamastaan lisäarvosta hankkeen kohteena oleville yrityksille voidakseen onnistua saavuttamaan tavoitteet, jotka rahoittajalle on luvattu. Molemmat toimivat suuren epävarmuuden ja muuttujien keskellä. Niin yritystä aloittaessa kuin hanketta kirjoittaessa on alustava käsitys siitä, mitä tavoitellaan ja miten. Nämä seikat ovat taipuvaisia muuttumaan, kun hankkeen käytännön toteutus alkaa. Muutokset voivat johtua toimintaympäristön muutoksista, henkilöstövaihdoksista, väärinarvioidusta tarpeesta tai teknisistä muutoksista. Tämä vaatii kykyä reagoida nopeasti muuttuviin tilanteisiin ja toimintaympäristöön. Työsuunnitelman ositus ja tehtävien priorisointi Molemmissa toiminnoissa on myös olennaista tehdä priorisointia tehtävien suorittamisen ja suoritusjärjestyksen suhteen. On tehtäviä, jotka tulee tehdä mahdollisimman nopeasti. Osan tehtävistä joutuu välttämättä resurssipulan takia siirtämään ajassa eteenpäin. Eroja, onko niitä? Metropolian kontekstissa toimittaessa meillä on varmuus siitä, että hanke pyörii annetun ajan, palkat tulevat ajallaan, toimitilat ovat tarkoituksenmukaiset ja saamme toiminnallemme Metropolian mainehyödyn. Aloittavalla yrityksellä on riskinsä kaikissa näissä osa-alueissa. Onnistumisen mittaamisessa hankkeen ja yritystoiminnan kohdalla on eroja. Yritys mittaa onnistumista euroilla, myynnillä ja tuloksella. Mutta jos otetaan tarkasteluun Mauryan esittelemä käsite friction, joka voidaan ymmärtää kiinnostuksella, tällöin tavoitteet ovat lähempänä toisiaan. Hanketoiminnasta ei ole tehtävissä liiketoimintakauppoja tai arvoaan kasvattaneen yrityksen myyntiä.   On kuitenkin nähtävissä, että onnistuneista hankkeista olisi mahdollista lähteä kehittämään myös yritystoimintaa, kun onnistutaan tunnistamaan tuotteen tai palvelun tarve, ja kehittämään siihen riittävän hyvin toimiva ratkaisu. Tai palvelu hanketoimintaa tekevän korkeakoulun palveluvalikoimaan. Uskomme, että tämä on mahdollisuutena kiinnostava. Sarjan aiemmissa kirjoituksissa on esitelty Running lean -kirjasta otettuja työkaluja ja ajatusmalleja, kuten lean canvas UVP eli ainutkertainen arvolupaus traction eli kiinnostus kohdeyritysten parissa hissipuhe 90 päivän sykli. Näiden pohjalta on mahdollista luoda ja rakentaa paremmin toimivia, enemmän yhteistyökumppaneiden tavoitteisiin osuvia hankkeita tukemaan ammattikorkeakoulun TKIO-toimintaa. Kirjoittaja Timo Nykopp toimii TKI-Tiimipäällikkönä Metropolian Puhtaat ja kestävät ratkaisut innovaatiokeskittymässä. Koulutukseltaan hän on Restonomi (AMK) ja kauppatieteiden maisteri. Lähde Ash Maurya: Running Lean: Iterate from Plan A to a Plan That Works. 3rd edition (2022), O’Reilly media.

Sinua kiinnostavia artikkeleita muista blogeista

Näkemyksiä vanhustyön moninaisuudesta
17.4.2023 Geroblogi
Ikäihmisistä kuulee usein puhuttavan yhtenä yhtenäisenä ryhmänä, ilman ryhmän sisäistä moninaisuutta tai yksilöllisiä eroavaisuuksia. Tosiasiassa myös ikäihmisten keskuudessa on täysin samanlaista moninaisuutta kuin missä tahansa muussakin ikäryhmässä. Kirjoitukseni tarkoitus on tuoda esiin tätä moninaisuutta ja vivahteikkuutta, joka myös muokkaa vanhenemisen prosessia. Keskityn kirjoituksessani tarkastelemaan vanhenemista erityisesti vammaisuuden näkökulmasta. Yhteiskunnan avautumisen myötä vähemmistöistä puhuminen ja heidän oikeuksiensa nostaminen tapetille on noussut yhä suurempaan rooliin. Keskuudessamme on aina ollut kieli- ja kulttuurivähemmistöjä, eri tavalla vammautuneita ja sateenkaarivähemmistöihin kuuluvia. Monet heistä, jotka ovat eläneet nuoruutensa sulkeutuneemmassa yhteiskunnassa, ovat nyt vanhuusiässä. Tarkastellessamme tällä hetkellä ikääntyneiden kokemuksia vähemmistöihin kuulumisesta, on siis aina otettava huomioon nykykonteksti sekä yhteiskunnallisessa ilmapiirissä ja laeissa sekä käytänteissä heidän elämänsä aikana tapahtuneet muutokset. Muutaman vuosikymmenen päästä vanhuusiässä olevien kokemukset vähemmistöihin kuulumisesta ovat siis todennäköisesti erilaiset, kuin tällä hetkellä vanhuusiässä olevien kokemukset ovat. Vieraskielisten määrä Suomessa etenkin pääkaupunkiseudulla tulee kasvamaan tulevaisuudessa (Helsingin seudun vieraskielisen väestön ennuste 2018-2035: 9-10). Vaikka suurin osa heistä olisi Suomeen tullessaan työikäisiä, hekin vanhenevat ja myös heidän kohdallaan nousee kysymykseksi tulevaisuuden hoivan ja huolenpidon järjestäminen. On siis selvää, että tulevaisuudessa korostuu yhä enemmän oikeanlaisen tuen antaminen paitsi kieli- ja kulttuurivähemmistöille, niin kaikille muillekin vähemmistöille. Tämä vaatii vähemmistöjen erityistarpeisiin liittyvää tutkimusta ja koulutusta sekä aitoa kiinnostusta heitä kohtaan. Elämänkokemus, tausta ja yksilölliset piirteet värittävät ihmisen elämää, kuuluu hän sitten mihin tahansa ryhmään tai vähemmistöön. Yksilöllisyys olisi tärkeä arvo muistaa vanhuspalveluiden kehittämistä pohdittaessa. Seuraavissa kappaleissa keskityn tarkemmin tarkastelemaan ikääntymisen ja vammaisuuden välisiä rajapintoja. Miten ikääntyminen vaikuttaa vammaisuuteen? Olen pitkään työskennellyt henkilökohtaisena avustajana ja päässyt lähemmäs ymmärrystä vammaisuuden moninaisuudesta. Ikääntyminen tuo tähän asetelmaan aivan uuden aspektin. Vammaisuuden määrittely ei muutenkaan ole yksinkertaista, puhumattakaan vammaisuuden kokemuksesta. Vammoja ja toimintakyvyn rajoitteita on hyvin monenlaisia, mikä myös tekee vammaisuudesta monitahoisen ilmiön. Vammaisuus voidaan kokea hyvin eri tavoin ja eri tavalla rajoittavasti, oli vamman vaikeusaste mikä hyvänsä. Olennaista on myös se, millaiseksi tällainen henkilö identifioituu ja miten hyvin hän on kyennyt hyväksymään itsensä ja oman toimintakykynsä rajoitteet. Ikääntymisen ja vammaisuuden väliset rajanvedot voivat olla haastavia, sillä ikääntymiseen itsessään liittyy toimintakyvyn muutoksia. Eran, Tiilikaisen, Tarvaisen, Katsuin ja Pietilän (2020) mukaan ongelmallinen tilanne voi syntyä, jos ikääntynyt tarvitsisi sekä vammaisuuteen että ikääntymiseen liittyviä palveluja. Jos henkilön palveluntarve tulkitaan johtuvan yksinomaan ikääntymiseen liittyvistä toimintakyvyn rajoitteista, voi hän jäädä väliinputoajaksi, jos hän tällöin jää ilman vammaispalveluja. Osallisuuden tukemisessa vanhuspalvelut eivät aina ole riittäviä. (Era & Tiilikainen & Tarvainen & Katsui & Pietilä 2020: 438.) Tällainen tilanne voisi koskettaa varsinkin niitä, jotka ovat vasta vanhuusiässä vammautuneet. Mielestäni on ensiarvoisen tärkeää, että jokainen ikääntynyt vammainen, oli kyseessä sitten aiemmin elämässä tai vasta vanhuudessa tapahtunut vammautuminen, saisi tarvitsemansa vammaispalvelut. Esimerkiksi henkilökohtainen apu mahdollistaa monen vammaisen kohdalla sellaisen elämän, jossa ihmisen toimijuus ja osallisuus voivat toteutua vammasta huolimatta parhaalla mahdollisella tavalla, henkilön itsemääräämisoikeutta kunnioittaen. Toki tarvitaan myös muita tukipalveluja sekä esimerkiksi esteettömyyden edelleen parantamista. Sen lisäksi tulisi kiinnittää huomiota vammaisten kokemaan syrjintään, josta puhun enemmän seuraavassa kappaleessa. Vammaisten kohtaama syrjintä Kaikkien ikääntyneiden tulisi olla tasa-arvoisessa asemassa, kuuluvat he sitten valtaväestöön tai johonkin vähemmistöryhmään. On myös tärkeää, että emme määrittele näiden ihmisten identiteettiä vamman, seksuaalisen suuntautumisen tai kulttuuritaustan kautta. Sisäministeriön julkaisusta (2014) kuitenkin selviää, että ikääntyvät vähemmistöt kokevat syrjintää sosiaali- ja terveyspalveluissa. Vammaisten ikääntyneiden kohdalla syrjintä on sekä välillistä että välitöntä, joka liittyy usein rakenteellisiin tekijöihin. Erityisesti tällaisia rakenteellisia tekijöitä ovat esteelliset rakennukset ja palvelut sekä esteet tieto- ja viestintäteknologian käytössä. (Törmä & Huotari & Tuokkola & Pitkänen 2014: 60, 125.) Tämän kaltaisten esteiden osallisuutta rajoittava vaikutus voi ikääntyessä lisääntyä, kun henkilölle ilmaantuu uusia toimintakyvyn rajoitteita tai kun aiempi vamma tai sairaus mahdollisesti vaikeutuu. Huolestuttavaa on, että vammaiset kokevat asenneilmapiirin vammaisuutta kohtaan Suomessa huonoksi tai erittäin huonoksi. Syrjintää on kokenut yli 60%, ja vähemmistö vastaajista tietää oikeutensa kohdatessaan syrjintää. Syrjintätapauksista myös ilmoitetaan huonosti, koska asianosaiset eivät usko, että tapauksille tehtäisiin mitään. (Selvitys vammaisten syrjintäkokemuksista arjessa 2016: 45.) Vammaisena ikääntyvillä on elämän varrella kertynyttä kokemusta ja tietämystä, jolla he voivat kenties kompensoida yhteiskunnan esteellisyyttä ja suojautua syrjintäkokemuksilta. Vasta vanhuusiässä vammautuneet voivat sen sijaan olla uudenlaisten haasteiden äärellä. Mielestäni on huolestuttavaa, kuinka paljon asenneongelmia, syrjintää ja luottamuksen puutetta vammaiset arjessaan kokevat. Vaikka yhteiskuntamme on monessa asiassa edistynyt, on vammaisten yhdenvertaisuuden toteutumisessa vielä paljon tehtävää. Uskon, että vammaisuuden tekemisellä näkyvämmäksi osaksi normaalia yhteiskuntaa, voisimme muuttaa asenneilmapiiriä positiivisemmaksi. Vaikka olen kirjoituksessani keskittynyt erityisesti vammaisuuteen vanhustyössä niin uskon, että samoja keinoja voisi soveltaa myös muiden vähemmistöryhmien kohdalla. On muistettava, että kaikista eroavaisuuksista huolimatta meissä on paljon enemmän yhteistä, kuin erottavia tekijöitä – jaettu ihmisyys. Kirjoittaja Miina Aalto, geronomiopiskelija (AMK) Metropolia Ammattikorkeakoulussa, filosofian maisteri, joogaopettaja ja henkilökohtainen avustaja. Lähteet Era, Salla & Tiilikainen, Elisa & Tarvainen, Merja & Katsui, Hisayo & Pietilä, Ilkka 2020. Vanhuuden ja vammaisuuden risteyksessä – yhteistä kieltä etsimässä. Yhteiskuntapolitiikka 85:4. Viitattu 31.1.2023. Helsingin seudun vieraskielisen väestön ennuste 2018-2035. 2019. Tilastoja 3/2019. Helsingin kaupunki: Kaupungin kanslia, kaupunkitutkimus ja -tilastot. Viitattu 31.1.2023. Törmä, Sinikka & Huotari, Kari & Tuokkola, Kati & Pitkänen, Sari 2014. Ikäihmisten moninaisuus näkyväksi. Selvitys vähemmistöihin kuuluvien ikääntyneiden henkilöiden kokemasta syrjinnästä sosiaali- ja terveyspalveluissa. Sisäministeriön julkaisu 4/2014: Sisäministeriö. Viitattu 2.2.2023. ”Vammaisena olen toisen luokan kansalainen”. Selvitys vammaisten syrjintäkokemuksista arjessa 2016. Helsinki: Oikeusministeriö. Viitattu 2.2.2023.  

Etäkuntoutuksella myönteisiä vaikutuksia ikääntyneiden fyysiseen toimintakykyyn ja elämänlaatuun
24.2.2022 Geroblogi
Kuntoutus tulee ajankohtaiseksi, kun henkilön liikkumis- ja toimintakyky on syystä tai toisesta heikentynyt ja toiminta omassa ympäristössä nykyisellään vaikeutunut. Digitalisaatio, koronapandemia sekä kuntoutuksen resurssien säästö ovat kaikki osaltaan vauhdittaneet etäkuntoutuksen kehittämistä kuntien kuntoutuksen yksiköissä. Etäkuntoutuksen kehittämiseen on ryhdytty myös Länsi-Uudellamaalla Perusturvakuntayhtymä Karviaisen kuntoutuksessa. Karviaisen kotihoidossa etähoito on ollut käytössä jo pidempään. Ennen varsinaista etäkuntoutuksen käynnistämistä toteutettiin etäkuntoutusinterventio selvittämään, vaikuttaako etäkuntoutus ikääntyneen fyysiseen toimintakykyyn ja elämänlaatuun. Mitä etäkuntoutus on? Kelan mukaan etäkuntoutus on ammattilaisen ohjaamaa etäteknologiaa hyödyntävien sovellusten tavoitteellista käyttöä kuntoutuksessa (Salminen ym. 2016a: 17). Kela onkin ollut muun muassa HUS:n (Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri) rinnalla suuri etäkuntoutuksen kehittäjä viime vuosina Suomessa. Etäkuntoutusta voidaan pitää hyödyiltään verrattavana jopa perinteiseen kasvokkain tapahtuvaan kuntoutukseen. (Salminen & Hiekkala 2019: 10; Kela 2021). Etäkuntoutuksen hyvät puolet Etäkuntoutus antaa vaihtoehdon perinteiselle kasvokkain tapahtuvalle kuntoutukselle ja siinä on monia hyviä puolia. Asiakkaaksi pääseminen kuntoutukseen voi olla nopeampaa. Asiakas voi tehdä esimerkiksi verkossa olevia harjoituksia oman aikataulunsa mukaisesti. Mahdollista toteuttaa asiakkaan sijainnista riippumatta. Mahdollistaa moniammatillisen työskentelyn asiakkaan hyväksi ammattilaisten sijainnista riippumatta. Mahdollistaa yhteistyön asiakkaan omaisten kanssa asiakkaan kotiympäristössä. Ryhmämuotoinen etäkuntoutus mahdollistaa vertaistuen saamisen. Vapauttaa työntekijän resursseja muuhun, mitä jää matkustusajasta asiakkaalle. Säästää työntekijän matkakuluja asiakkaan luokse (kustannustehokkuus). Säästää asiakkaan aikaa ja matkakuluja, kun ei tarvitse tulla vastaanotolle. Sopii joillekin henkilöille paremmin kuin perinteinen kasvokkain tapahtuva kuntoutus. (Kela 2021; Salminen & Heiskanen. 2016b: 205; Salminen & Hiekkala 2019b: 293.) Kohti uutta palvelumuotoa Keväällä 2021 fysioterapeutin toimesta toteutettiin kahdeksan viikon etäkuntoutusinterventio Perusturvakuntayhtymä Karviaisen etähoidon vapaaehtoisille asiakkaille (N=24). Tutkimusryhmäläiset (n=12) osallistuivat kerran viikossa fysioterapeutin ohjaamaan etäkuntoutukseen, jonka lisäksi he suorittivat omatoimisesti kerran viikossa määrätyn harjoitusohjelman. Tutkimusryhmäläisten fyysinen toimintakyky ja elämänlaatu paranivat etäkuntoutusintervention vaikutuksesta. Tutkimusryhmän mittaustuloksissa havaittiin tilastollisesti merkitseviä muutoksia fyysisessä toimintakyvyssä (SPPB-testistö ja puristusvoimamittaus) sekä elämänlaadussa (EuroHIS-8-elämänlaatumittari) alku- ja loppumittauksien välillä suhteessa verrokkiryhmään. SPPB-testistössä parannusta tapahtui melko tasaisesti kaikissa testistön osioissa (tasapaino, tuolilta ylösnousu ja kävelynopeus), eikä kenenkään ryhmäläisen pisteet huonontuneet. Asiakaspalautteet etäkuntoutusinterventiosta olivat lähes poikkeuksetta positiivisia ja suurin osa ryhmäläisistä toi esille halunsa jatkaa etäkuntoutusta. Interventio loi hyvän pohjan etäkuntoutuksen käynnistämiselle Karviaisen kuntoutuksen toimesta. Jatkossa vastaavanlainen tutkimus olisi perusteltua toteuttaa isommalle otoskoolle kuin tässä tutkimuksellisessa kehittämistyössä sekä voitaisiin tehdä seurantatutkimusta saavutettujen tulosten pysyvyydestä. Tutkimustietoa etäkuntoutuksesta sovelletaan sen käytännön toteutuksessa (Salminen & Hiekkala 2019b: 293). Kirjoittaja Emma Tuomainen, Fysioterapeutti YAMK, valmistunut Metropoliasta marraskuussa 2021 Ikääntyneiden fyysisen toimintakyvyn ja elämänlaadun muutokset etäkuntoutuksen aikana – Kohti uutta palvelumuotoa kuntoutuksen yksikössä Tutkimuksellinen kehittämistyö on saatavana Theseuksesta. Lähteet Kela 2021. Oletko kuullut etäkuntoutuksesta? Elämässä. Media Kelan asiakkaille.  Viitattu 11.10.2021. Salminen, Anna-Liisa & Heiskanen, Tuija & Hiekkala, Sinikka & Naamanka, Johanna & Stenberg, Jan-Henry & Vuononvirta Tiina 2016a. Etäkuntoutuksen ja siihen läheisesti liittyvien termien määrittely. Teoksessa Salminen, Anna-Liisa & Hiekkala, Sinikka & Stenberg, Jan-Henry (toim.). Etäkuntoutus. Helsinki: Kela. 11–18. Salminen, Anna-Liisa & Heiskanen, Tuija 2016b. Suositukset etäkuntoutukseen. Teoksessa Salminen, Anna-Liisa & Hiekkala, Sinikka & Stenberg, Jan-Henry (toim.). Etäkuntoutus. Helsinki: Kela. 205–207. Salminen, Anna-Liisa & Hiekkala, Sinikka 2019a. Etäkuntoutuksen kehittäminen Kelassa. Salminen, Anna-Liisa & Hiekkala, Sinikka (toim.). Teoksessa Kokemuksia etäkuntoutuksesta. Kelan etäkuntoutushankkeen tuloksia. Helsinki: Kela. 9–12. Salminen, Anna-Liisa & Hiekkala, Sinikka 2019b. Etäkuntoutuksen kehittäminen Kelassa. Salminen, Anna-Liisa & Hiekkala, Sinikka (toim.). Teoksessa Kokemuksia etäkuntoutuksesta. Kelan etäkuntoutushankkeen tuloksia. Helsinki: Kela. 289–293.

Ikäihmisten osallisuus asumiseen ja arkeen liittyvien digitaalisten tuotteiden ja palvelujen tuotekehityksessä
26.1.2022 Geroblogi
Käyttäjälähtöisillä digitaalisilla tuotteilla ja palveluilla voidaan vahvistaa ikäihmisten osallisuutta, valinnan vapautta ja toimijuutta arjessa ja asumisessa. Nämä edellyttävät tietoa ikäihmisten elämästä ja tarpeista sekä uusia toimintamalleja yritysten tuotekehitykseen. Sote-alan toimijat tarvitsevat niin ikään kokemusta ikäihmisten arkeen ja asumiseen liittyvistä osallisuutta tukevista digitaalisista ratkaisuista ja niiden mahdollisuuksista. Yhteiskehittäminen ja käyttäjäkokeilut ovat oivia keinoja ikäihmisten osallisuuden vahvistamiseen ja käyttäjäystävällisten tuotteiden kehittämisen. HIPPA-Remote. Etäpalvelut tuotekehittäjälle ikäihmisen asumisen tueksi -hankkeessa tuetaan yrityksiä käyttäjälähtöisten ja osallisuutta lisäävien digitaalisten palveluiden ja tuotteiden kehittämistyössä. Iäkkäille sopivien tuotteiden ja palveluiden avulla voidaan lisätä elämänhallintaa sekä helpottaa yhteydenpitoa läheisiin ja arkiasioiden hoitamista. Osallisuutta, tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta luodaan hankkeessa yhteiskehittämisen, käyttäjäkokeilujen, kehittäjäklubien, Erätaukokeskustelujen sekä senioritarinoihin perustuvan hakupalvelun kehittämisen avulla. Ikäihmisen osallisuuden mahdollisuudet Osallisuuden käsite on moniulotteinen, ja se määritellään eri lähteissä ja tilanteissa eri tavoin. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (Isola ym. 2017) mukaan osallisuus ilmenee monin tavoin. Osallisuudessa on kyse iäkkään ihmisen hyvinvointia lisäävistä tekijöistä ja elämän merkityksellisyyttä tuovista vuorovaikutussuhteista. Osallisuus on myös mahdollisuutta vaikuttaa omaan arkeen ja asumiseen ja tehdä siitä omannäköistä. Laajimmillaan osallisuus voidaan nähdä yhteisiin asioihin ja palveluihin vaikuttamisena. Osallisuudessa keskeistä on itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen ja päätöksentekoon osallistuminen. Osallisuus voidaan jaotella kolmeen osa-alueeseen: 1) osallisuus omassa elämässä 2) osallisuus yhteisöissä ja vaikuttaminen itselle tärkeisiin asioihin 3) osallisuus yhteisestä hyvästä. Omaa elämää koskevassa osallisuudessa henkilöllä on mahdollisuus elää omannäköistä elämää ja määritellä, mihin toimintaan osallistuu ja mitä palveluja käyttää. Osallisuus yhteisöissä ja vaikuttaminen määritellään mahdollisuudeksi kuulua itselle tärkeisiin ryhmiin ja vaikuttaa omaan elämään liittyviin asioihin sekä myös saada tukea siihen. Osallisuus yhteisestä hyvästä sisältää mahdollisuuden yhdessä tekemiseen ja yhteisen hyvän tuottamiseen sekä jakamiseen. (THL 2021b.) Asumisen, arjen ja toimintaympäristön merkitys palvelujen kehittämisessä Iäkkäiden henkilöiden osallisuutta tarkastellessa keskeiseksi näkökulmaksi nousee asuminen. Aging in Place -ajattelulla (paikallaan ikääntyminen tai vanheneminen) tarkoitetaan iäkkään henkilön kykyä ja mahdollisuutta asua omassa kodissaan toimintakyvyn muutoksista huolimatta. Tuttu ja turvallinen ympäristö tukee iäkkään henkilön omaa elämänhallintaa ja toimijuutta. Ageing in Place -ajattelussa yksilölliset asumis- ja palveluratkaisut edesauttavat ikääntyneen ihmisen kotona asumista sekä osallisuutta omassa elämässään ja yhteisössään. (Välikangas 2009; Mikkola ym. 2015.) Digitalisaation kehittyminen luo uudenlaisia mahdollisuuksia iäkkäiden ihmisten osallisuuden, terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen ja vaihtoehtoja palveluiden toteuttamiseen. Digitaaliset palvelut perustuvat tulevaisuudessa ihmisten, innovatiivisten toimijoiden ja älykkäiden laitteiden ekosysteemiin. Teknologian, tekoälyn ja robotiikan toimiviksi osoitettujen ratkaisujen hyödyntäminen voi parantaa iäkkäiden ihmisten hyvinvointia sekä tehostaa palvelujärjestelmän toimintaa (STM & Suomen Kuntaliitto 2020, 32; Neittaanmäki ym. 2021, 61). Kehittyvä teknologia tarjoaa jo nyt erilaisia vaihtoehtoja ikäihmisten itsenäisen kotona asumisen tukemiseen. Teknologiaa hyödynnetään kuitenkin tähän tarkoitukseen vielä vähän. Teknologiatuetun kotona asumisen haasteina nähdään iäkkäiden joukon heterogeenisyys, sillä heidän terveytensä, toimintakykynsä, asuinympäristönsä sekä mahdollisuutensa käyttää teknologioita vaihtelevat suuresti. (Lähteenmäki ym. 2020, 9, 11.) Ympäristöministeriön tekemän selvityksen mukaan teknologiayritykset eivät tunne tällä hetkellä riittävän hyvin iäkkäiden henkilöiden tarpeita ja tuottavat esimerkiksi käyttöliittymältään epäsopivia tuotteita ikäihmisille. Yritysten tulisikin huomioida iäkkäät henkilöt ja aidot toimintaympäristöt jo tuotteen kehittelyvaiheessa. (Saarni & Vehviläinen 2017, 149.) Teknologiayritysten palveluiden suunnittelussa tarvitaan vahvaa loppukäyttäjänäkökulmaa, jotta ikäihmisten tarpeet, toiveet ja odotukset tulevat oikein huomioiduiksi (Hämäläinen ym. 2017, 84). Osallisuuden vahvistaminen HIPPA-Remoten tuotekehityksessä Digitaalisten tuotteiden ja palvelujen yhteiskehittämisellä vahvistetaan iäkkäiden ihmisten osallisuutta ja heidän tarpeidensa kuulemista. Yhteiskehittäminen kokoaa yhteen tunnistamaan ja ratkaisemaan palveluihin liittyviä tarpeita ja ongelmia, jossa palveluiden käyttäjät ovat keskiössä. Yhteiskehittäminen voidaan määritellä lähestymistavaksi, jossa palvelun käyttäjät ja tuottajat yhdessä tunnistavat kehittämistarpeita ja ratkaisevat tavoitteellisesti niihin liittyviä ongelmia. Jakamalla osaamista, tietoa ja ideoita kaikki osapuolet hyötyvät löydetyistä ratkaisuista ja kehittämisideoista. (Kauppinen ym. 2020.) HIPPA-Remotessa tavoittelemme käyttäjälähtöisiä ikääntyneiden asumisen ja arjen tarpeisiin soveltuvia digitaalisia ratkaisuja yhteiskehittämisen ja käyttäjäkokeiluiden avulla. Jokainen yhteiskehittämistilaisuus on ainutkertainen. Se vaatii ennakkovalmisteluja ja moniäänisen ryhmän aiheesta kiinnostuneita henkilöitä. Kutsumme yhteiskehittämistilaisuuksiin mukaan alueen iäkkäitä henkilöitä, sote-ammattilaisia, yrityksen edustajia, eri alojen asiantuntijoita ja opiskelijoita. Meille keskeistä on tilaisuuden tavoitteen ymmärtäminen, tasa-arvoisuus osallistujien kesken ja keskinäinen turvallisuus. Yhteiskehittämistilaisuuden onnistumiseen vaikuttavat kykymme rohkaista osallistujia keskustelevaan harkintaan ja vuoropuheluun sekä kaikkien keskustelijoiden arvostaminen ja erilaisten näkökantojen kuunteleminen. Aito toisen ihmisen kuunteleminen edellyttää meiltä omien ennakko-oletuksiemme tunnistamista ja siirtämistä taka-alalle. Näin toisten tilanteisiin eläytyminen ja keskeisten sanomien ymmärtäminen mahdollistuvat. Jokaisessa keskustelussa opimme itsestämme ja toisistamme uutta ja mielenkiintoista. Yhteiskehittämisessä ei ole voittajia eikä häviäjiä. Käyttäjäkokeilulla tarkoitetaan digitaalisten ratkaisujen testausta aidossa käyttöympäristössä, kun yrityksen tuote tai palvelu on valmis ja turvallinen kokeiltavaksi. Käyttäjäkokeilussa yritys saa kokemusta ja tietoa ratkaisun käytettävyydestä, toiminnallisuudesta ja vaikuttavuudesta eri käyttäjäryhmiltä aidoissa toimintaympäristöissä. Kokeilun pohjalta yritys voi tehdä ratkaisuun muutoksia. Jokainen käyttäjäkokeilu edellyttää meiltä suunnittelu- ja valmistelutyötä. Sitä varten mietimme yhdessä yrityksen kanssa, kuka tuotetta kokeilee, mitä tietoa käyttäjiltä kerätään ja miten sitä dokumentoidaan. Suunnittelemme käyttäjäkokeilujen toteutuksen yhdessä käyttäjien kanssa. Tehtävämme on rohkaista ikäihmisiä antamaan palautetta käyttökokemustensa pohjalta. Käyttäjäkokeilujen myötä meille ja yrityksille syntyy uusia tapoja ja ratkaisuja kehittää sekä tuottaa palveluja. Yhteistyön kautta ymmärrämme paremmin ikäihmisten tarpeita. Meille syntyy uusia ideoita sekä tarkastelukulmia iäkkäiden ihmisten omatoimisuuden ja hyvinvoinnin ylläpitämiseksi sekä osallisuuden vahvistamiseksi. Käyttäjälähtöisten tuotteiden ja palveluiden avulla voimme mahdollistaa kotona asumista mahdollisimman pitkään ja lisätä ikäihmisen elämänhallintaa. Parhaimmillaan ikäihmisten osallisuutta tukevat toimet ja yhteistyö yhdistää paikallisesti tuotetut palvelut, kolmas sektori ja alueen asukkaat toimivaksi yhteistyökokonaisuudeksi (THL 2021a.). Osallisuuden merkitys HIPPA-Remotessa HIPPA-Remote-hankkeessa olemme käyttäneet yhteiskehittämistä ja harkitsevaa keskustelua tuotekehittämisen lisäksi myös muilla tavoin. Kehittäjäklubit ovat koonneet yhteen monialaisesti ikäihmisiä, palveluasumisen ja kotihoidon henkilöstöä, opiskelijoita, yrittäjiä, tutkijoita ja opettajia. Niissä kokoonnutaan pohtimaan ja kehittämään, miten digitaalisuutta ja ikäihmisten asumista voitaisiin yhteistuumin parantaa. Kehittäjäklubit ovat auttaneet meitä tarkastelemaan palveluasumisen digitalisaatiota ja ikäihmisten asumista parantavien ratkaisujen kehittämistä useammasta eri näkökulmasta. Kehittäjäklubeissa on syntynyt myös uusia ideoita ja kohtaamisia. Erätaukokeskustelujen (www.erätauko.fi) avulla olemme lisänneet ymmärrystämme niin palvelujen kehittämisen tarpeista kuin myös senioreiden elämästä Suomessa vuonna 2021. Rakennamme tällä hetkellä älykästä hakupalvelua, jonka tarkoituksena on tuottaa tietoa ikäihmisen arjesta ja elämän käännekohdista sekä elinympäristöistä yritysten tuotekehityksen tueksi. Senioritarinahaastatteluja tehdessämme olemme tunnistaneet niiden voimaannuttavan vaikutuksen ikäihmisille. Haastattelut ovat tuoneet esille iäkkäiden kiinnostuksen kohteita ja kyvykkyyttä, joiden merkitys on saattanut kadota ajan myötä. Haastattelujen kautta pienetkin arjen asiat voivat nousta arvokkaiksi elämän kokemuksiksi.   Kirjoittajat ovat HIPPA-Remote hankkeen toimijoita. Miia Pulkkinen, vanhustyön asiantuntija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Toini Harra, yliopettaja, projektipäällikkö, Metropolia Ammattikorkeakoulu Anna Kaipainen, kuntoutuksen asiantuntija, projektisuunnittelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu Leila Lintula, toimintaterapian asiantuntija, Metropolia Ammattikorkeakoulu     Lähteet: Hämäläinen, P., Lanne, M., Jännes, J., Hanski, J., Rytkönen, A. & Reisbacka, A. 2014. Ikäihmisten tarvelähtöisten palveluiden kehittäminen yritysten ja julkisten toimijoiden yhteistyönä: TupaTurva-loppuraportti. VTT Technical Research Centre of Finland. VTT Technology No. 155. Isola, A-M., Kaarinen H., Leemann, L., Lääperi,. R, Schneider, T., Valtari, S. & Keto-Tokoi, A. 2017. Mitä osallisuus on? Osallisuuden viitekehystä rakentamassa. Työpaperi 33/2017. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Kauppinen, S., Kesäniemi, E., Luojus, S., Lange, P. & Lönn, N. 2020. TARPEESTA RATKAISUKSI – Yhteiskehittämisen opas sosiaali- ja terveydenhuollossa. Forum Virium Helsinki & Laurea ammattikorkeakoulu. Lähteenmäki, J., Niemelä, M., Hammar, T., Alastalo, H., Noro, A., Pylsy, A., Arajärvi, M., Forsius, P., Pulli, K. & Anttila, H. (2020). Kotona asumista tukeva teknologia - kansallinen toimintamalli ja tietojärjestelmät (KATI-malli). VTT Technical Research Centre of Finland. VTT Technology No. 373 Mikkola, T., Heitto, M. & Rahikka, A. 2015. Palvelualueet ikääntyneiden asumisen kehittämisessä. Teoksessa Hynynen, R. (toim). Palvelualueen ja ikäystävällisen asuinalueen kehittäminen. Ympäristöministeriön raportteja 5. Helsinki: Ympäristöministeriö. Neittaanmäki, P., Lehto, M. & Savonen M. 2021. Yhteiskunnan digimurros. Jyväskylä: Jyväskylän yliopiston IT-tiedekunta. Saarni, L. & Vehviläinen, Pekka. 2017. Johtopäätöksiä ja suosituksia. Teoksessa Älyteknologiaratkaisut ikääntyneiden kotona asumisen tukena. Ympäristöministeriön raportteja 7/2017. Helsinki: Ympäristöministeriö. STM & Suomen Kuntaliitto 2020. Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2020–2023. Tavoitteena ikäystävällinen Suomi. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2020:29. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. THL 2021a. Osallisuuden edistämisen mallit. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Internetsivut. Päivitetty 22.7.2021.  THL 2021b. Osallisuuden osa-alueet ja osallisuuden edistämisen periaatteet. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Internetsivut. Päivitetty 9.3.2021. Välikangas, K. 2009.  Yhteisöllisyyttä, laatua ja vaihtoehtoja. Ikääntyneiden välimuotoisten asumisen ratkaisuja Ruotsissa, Tanskassa ja Hollannissa. Suomen Ympäristö 13/2009. Helsinki: Ympäristöministeriö.