Kulttuurin kouraisuja sydämessä

Jos jonakin päivänä siirryt asumaan hoivakotiin, millaisen hoitajan toivoisit kohtaavasi? Entä millaisen hoitajan toivoisit läheisellesi tai itsellesi työkaveriksi? Lempeää hoitajaa voidaan kuvailla sydämelliseksi, myötätuntoiseksi, kiltiksi ja helläksi (Synonyymisanakirja). Nämä lempeän synonyymit kietovat ihmisen pumpuliin ja tekevät olon turvalliseksi ja mukavaksi, toisin kun lempeän vastakohtana olevat käsitteet armottomuus ja ankaruus. Lempeässä hoivassa hoitajan ja asiakkaan kohtaaminen on inhimillistä ja arvostavaa. Terveydenhuoltolaissa (1326/2010 § 8) säädetään, että terveydenhuollon toiminnan on perustuttava näyttöön ja hyviin hoito- ja toimintakäytäntöihin. Tämän lisäksi toiminnan on oltava laadukasta, turvallista ja asianmukaisesti toteutettua. Myös laki potilaan asemasta ja oikeuksista (785/1992 § 3) säätää potilaan oikeudesta laadultaan hyvään terveyden- ja sairaanhoitoon. Laki siis määrittää lempeän hoidon raamit, mutta arvot antavat perustan arjen toiminnalle. Lempeässä hoivassa työntekijät ovat tunnistaneet omat arvonsa ja yhdessä määritelleet hyvän hoidon arvot, joihin kaikki sitoutuvat. Lohdullista on, että arvostavaan kohtaamiseen ei tarvita lisäresursseja ja esimerkiksi liikuntatuokiot voi yhdistää ruokailutilanteisiin, jolloin ne voidaan toteuttaa mahdollisimman sujuvasti osana arkea. Lempeä hoiva huomioi muistisairaan asiakkaan Lempeä hoiva muistisairaiden hoidossa liitetään kirjallisuudessa läheisesti asiakaslähtöiseen hoitoon (person-centered care). Siinä korostuvat ihmisarvon kunnioittaminen ja ihmisen omat tarpeet hoidon suunnittelussa ja toteutuksessa sekä näkemys siitä, että sairaudestaan huolimatta ihminen on itse oman elämänsä paras asiantuntija. Sosiaali- ja terveysalalla tämä on toiminnan arvoperustaa. Hoitotyön tutkimussäätiö teetti vuonna 2015 kyselyn hoitotyöntekijöille siitä, millaista hoitoa he toivoisivat itse, jos he ovat olisivat ikääntyneenä avun tarpeessa. Vastaukseksi saatiin, että ikääntyneiden hoidon toivottiin olevan yksilölliset tarpeet huomioivaa ja iäkästä kunnioittavaa. Näihin liittyvät hyvän hoidon periaatteiden toteutuminen, hyvä perushoito ja kuntouttava työote sekä iäkästä itseään tyydyttävä hoidon organisointi ja toteutus (Korhonen ym. 2015). Siis samoja asioita, joita asiakaslähtöisessä hoidossa yleisesti kuvataan. Muistisairauteen sairastuneet ihmiset ovat sairauden edetessä erityisen haavoittuva asiakasryhmä, sillä heidän kykynsä pitää puoliaan heikkenee ja heidän tarpeensa tulevat hyvin moninaisiksi. Laadukkaan hoidon varmistamiseksi lääketieteellinen hoito ei yksin riitä, vaan sen lisäksi tarvitaan muita keinoja, joita hoitohenkilökunnalla on mahdollisuus käyttää työssään. Tällaisia keinoja ovat esimerkiksi luovien menetelmien hyödyntäminen, arvostava kosketus, tietoinen läsnäolo ja heijastava kuuntelu. Huolimatta siitä, että hoidon lempeys tulisi näkyä jo lähtökohtaisesti kaikessa hoitoalan ammattilaisen tekemässä työssä, näin ei aina ole. Lempeän hoidon varmistamiseksi on jo tämän vuosituhannen alussa kehitetty Gentle Persuasive Approache -malli (GPA). Tämä yksilökeskeisen hoidon filosofiaan pohjautuva malli keskittyy ymmärtämään niitä taustalla olevia tekijöitä, jotka vaikuttavat hoidettavan ihmisen hyvinvointiin ja käyttäytymiseen (Schindel Martin ym. 2016). Jotta pystytään ymmärtämään toista ihmistä, hänen kanssaan täytyy luoda toimiva suhde. Tällaisen suhteen perusta rakentuu luottamukselle, kunnioitukselle ja moraalisille arvoille (McCormackin & McCancen 2010). Mallissa (GPA) keskitytään ymmärtämään sekä hoitoympäristöön liittyviä tekijöitä että sosiaalisia ja fyysisiä tekijöitä, jotka aiheuttavat muistisairaassa ihmisessä epämukavuutta ja jotka voivat olla laukaisemassa epätoivottuja käytösoireita (Schindel Martin ym. 2016). Lempeän hoivan osaajaksi voi kehittyä  Hoitotyötä tekevien osaamista ja työhön liittyviä valmiuksia kehittämällä voidaan paremmin vastata muistisairaan ihmisen tarpeisiin. Kehitettäessä asiakaslähtöisempää hoitoa täytyy ensin yhdessä pohtia työhön liittyviä vallitsevia arvoja, asenteita, käytäntöjä ja toimintatapoja ja sen jälkeen miettiä, mitkä asiat tällä hetkellä toimivat ja mitkä vaativat kehittämistä (Hung ym. 2018). Tämä edellyttää osaamisen lisäksi asiakasymmärrystä, kattavaa tietoa asiakkaista, heidän yksilöllisistä tarpeistaan ja tiedon hyödyntämistä palveluiden kehittämisen pohjana. Pelkkä tieto asiakkaasta ei siis vielä tarkoita asiakasymmärrystä (Virtanen ym. 2011). On todettu, että muistisairaiden asiakkaiden kohdalla asiakaslähtöinen hoito vähentää sairastuneiden levottomuutta, käytösoireita ja masennusta sekä parantaa heidän elämänlaatuaan. Tähän tarvitaan kuitenkin henkilökunnalta riittävää osaamista ja sitä, että osaamisen kehittämiseen panostetaan (Sun & Myonghwa 2017). Lempeä hoiva -hankkeessa kehitetään hoivatyöntekijöiden lääkkeettömän hoidon osaamista Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella Kauklahden elä ja asu -seniorikeskuksessa, Betesda-säätiön Palvelukoti Hopeassa ja Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella Palvelukeskus Hopeahovissa ja Marttilan hoivakodissa. Osaamisen kehittämiseen liittyy tiedon lisääminen eri menetelmistä, menetelmien kokeilu hoivakodin arjessa sekä niiden vaikutusten arviointi.  Uuteen toimintakulttuuriin ja toisaalta jo käytössä olevien, toimivien menetelmien, vahvistamiseen pyritään yhdessä kehittämällä ja innostamalla tekemään arjesta kaikille osapuolille toimivampaa, turvallisempaa ja mielekkäämpää. Lempeä hoiva on niin asiakkaiden, heidän läheistensä, kuin koko työyhteisön etu ja oikeus. Kirjoittajat: Carita Hand, terveysalan lehtori, Metropolia Ammattikorkeakoulu. Hankeasiantuntijana Lempeä hoiva -hankkeessa. Kati Ylikahri, terveysalan lehtori, Metropolia Ammattikorkeakoulu. Hankeasiantuntija Lempeä hoiva -hankkeessa. Lähteet Hung, L., Son, C. & Hung, R. 2018. The experience of hospital staff in applying the Gentle Persuasive Approaches to dementia care. Journal of Psychiatric and Mental Health Nursing 14. https://doi.org/10.1111/jpm.12504 Viitattu 27.9.2023. Korhonen, A., Holopainen, A., jylhä, V. & Siltanen, H. 2015. Hoitotyöntekijöiden käsityksiä ikääntyneiden hoitotyön nykytilasta. Raportti 1/2015. Hoitotyön tutkimussäätiö (Hotus). https://www.hotus.fi/wp-content/uploads/2019/04/hotusraportti-1-2015.pdf Viitattu 27.9.2023. Laki potilaan asemasta ja oikeuksista 785/1992 § 3. McCormack, B. & McCance, T. 2010. Person-Centred Nursing: Theory and Practice. Wiley-Blackwell, Oxford. Schindel Martin L., Gillies L., Coker E., Pizzacalla A., Montemuro M., Suva G. & McLelland V. 2016. An education intervention to enhance staff self-efficacy to provide dementia care in an acute care hospital in Canada: A nonrandomized controlled study. American Journal of Alzheimer's Disease and Other Dementias 31 (8), 664–677. Sun Kyung, K. & Myonghwa, P. 2017. Effectiveness of person-centered care on people with dementia: a systematic review and meta-analysis. Clinical interventions in aging 17;12, 381–397. doi: 10.2147/CIA.S117637 Viitattu 27.9.2023. Synonyymisanakirja. https://www.synonyymit.fi/lempe%C3%A4 Viitattu 28.9.2023. Terveydenhuoltolaki 1326/2010 § 8. Virtanen, P., Suoheimo, M., Lemminmäki, S., Ahonen, P. & Suokas, M. 2011. Matkaopas asiakaslähtöisten sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämiseen. Tekesin katsaus 281. Tekes, Helsinki. https://www.businessfinland.fi/globalassets/julkaisut/matkaopas.pdf Viitattu 27.9.2023.

Julkisen sektorin hankintojen toteuttamisessa on osaamisvaje, totean juuri ilmestyneessä väitöskirjassani. Asia on yhteiskunnallisesti merkittävä, sillä julkisten hankintojen potti on valtakunnantasolla jopa 30 miljardia euroa ja kuntasektorillakin 12 - 15 miljardia euroa. Hankintaosaamisen kehittämisellä on kiire, sillä esimerkiksi sote-suunnitelmat ja kiristyvä kansainvälinen kilpailu pakottavat sekä ostavan että myyvän puolen tarkastelemaan kriittisesti omia prosessejaan. Mallia yksityissektorilta julkisiin hankintoihin? Väitöskirjani lähtökohtana oli, voisiko julkisten hankintojen kehittämisessä hyödyntää yksityis-sektorilta nousevia parhaita käytänteitä hankintatoimesta. Yksityissektorilla yritysten hankintojen kustannukset ovat nousseet jopa 60 - 80 prosenttiin liikevaihdosta, joten menestyvät yritykset ovatkin jo todenneet hankintatoimen* merkityksen organisaation strategisena toimintona. Yksityissektorin parhaat hankintakäytänteet liittyvät selvitykseni mukaan hankintastrategiaan, portfolioanalyysiin, kokonaiskustannusajatteluun, poikkiorganisatorisiin tiimeihin, yritysyhteistyöhön ja kestävään kehitykseen. Lisäksi parhaisiin käytänteisiin kuuluu myös markkinatuntemus, erityisesti toimittajamarkkinan tuntemus. Monitapaustutkimuksella selvitin, hyödynnetäänkö näitä käytänteitä julkisissa hankinnoissa**. Kuntien haasteet hankintatoimessa Tutkimuksessani totesin, että tutkituilla kunnilla ei ollut selkeää hankintastrategiaa. Toimittajamarkkinaa ei myöskään ollut erityisesti tutkittu, yhtä kuntaa lukuun ottamatta. Kokonaiskustannusajattelu ei ollut käytössä, vaan yleensä hinta oli ratkaiseva tekijä. Poikkiorganisatorisia tiimejä sen sijaan hyödynnettiin, mutta yritysyhteistyötä ei laajemmin uskallettu eikä osattu harjoittaa. Kestävän kehityksen osalta lähinnä keskityttiin poistamaan harmaata taloutta. Kaiken kaikkiaan kuntien hankintaa vaivasi kiire, joka esti kilpailutusten riittävän valmistelun. Lisäksi hankintaa kunnissa haittasi hankintaosaamisen puute, joka näkyi muun muassa siinä, että erityistä innovatiivisuutta ei hankintatoiminnosta löytynyt. Markkinaoikeuteen joutumisen pelko oli kuntien hankinnoissa pinnalla, samoin kuin lakimiesten vaikutusvalta. Julkisten hankintojen ja yksityissektorin hankintojen keskeisin ero liittyykin julkisten hankintojen säätelyyn. Julkisyhteisöjen ja muiden hankintayksiköksi määriteltyjen yksiköiden hankintoja ohjaa hankintadirektiivi, jonka keskeisiä periaatteita ovat läpinäkyvyys, tavaroiden, palveluiden, pääoman ja ihmisten vapaa liikkuvuus jäsenmaiden välillä, yleinen standardointi sekä syrjimättömyys. Julkisia hankintoja Suomessa säätelevää hankintalakia on noudatettu esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon hankinnoissa käytännössä vuodessa 2004 alkaen ja sitä on uudistettu viimeksi vuonna 2016. Hankintaosaamisen nosto välttämätöntä Hankintalain noudattamiseen liittyy valitusoikeus, jota kilpailutusten tuloksiin tyytymättömät toimittajat usein käyttävät. Markkinaoikeuteen päädytään usein juuri hankintoihin liittyvän osaamisvajeen vuoksi. Siten hankintaosaamisen tason nosto sekä ostavalla että myyvällä puolella on aivan välttämätöntä. Sote-uudistuksen myötä julkisen hankinnan osaamistarve näyttää lisääntyvän merkittävästi. On aika nostaa hankintaosaaminen myös julkisen sektorin johtamisen ytimeen. Metropolia Ammattikorkeakoulun Hankintatoimen ylempi tutkinto-ohjelma tarjoaa mahdollisuuden tradenomien ja insinöörien hankintaosaamisen lisäämiseen. Se on ainoa hankintaan keskittyvä ylempi ammattikorkeakoulututkinto-ohjelma Suomessa. Tutkinnon opiskelijoista noin kolmannes on julkisten organisaatioiden palveluksessa. Opinnoissaan opiskelijat selvittävät hankinnan parhaita käytänteitä sekä teorian että käytännön kautta. Opiskelijat tekevät opinnäytetyöt omiin työorganisaatioihinsa. Nämä kehittämishankkeet parantavat kyseisten organisaatioiden hankintaprosessien toimivuutta.   Esa Väänänen   Esa Väänänen on kauppatieteiden tohtori. Hän työskentelee Metropolia Ammattikorkeakoulussa Hankintatoimen ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon vastaavana opettajana. Hänen väitöskirjansa on luettavissa täältä.   *Hankintatoimella tarkoitetaan yrityksen ulkoisten resurssien hallintaa, jossa tavoitteena on varmistaa tavaroiden, palveluiden ja osaamisten hankinta mahdollisimman tehokkaasti. ** Tutkimuksessani kartoitin ensin kirjallisuuskatsauksen avulla yksityissektorin parhaat hankintakäytänteet. Sen jälkeen haastattelin Helsingin, Espoon, Vantaan ja Lohjan sekä Kuntayhtymä Karviaisen vanhusten asumispalveluiden kilpailutuksiin vuosina 2007 - 2012 osallistuneita henkilöitä. Näillä kaikilla kunnilla on ollut hieman erilainen tapa toimia vanhuspalveluiden tuotannossa, ja ulkopuolisilta ostettujen palveluiden määrä on sen vuoksi vaihdellut 30-90%:n välillä kokonaistarpeesta.

Koulutuksen menestyksekäs digitaalinen uudistaminen vaatii rohkeutta niin opettajilta kuin opiskelijoilta. Rohkeus tarkoittaa työyhteisön sitoutumista toimintaympäristön muutoksesta johtuvien toimintatapojen uudistamiseen ja aikaisemmista tutuista käytänteistä luopumiseen. Opettajien ja opiskelijoiden on kyettävä tarkastelemaan oppimista yhteisenä prosessina, jossa opiskelijan on otettava enemmän vastuuta omasta oppimisestaan ja opettajan omaksuttava oppimisen mahdollistajan rooli. Rohkeutta tarvitaan ennen kaikkea uusien digitaalisten oppimisympäristöjen opetteluun ja haltuunottoon samoin kuin aiemmin hyväksi havaittujen pedagogisten ratkaisujen toimivuuden arviointiin. Uudistuaksemme meidän on luovuttava tutusta ja turvallisesta sekä heittäydyttävä joksikin aikaa tuntemattomaan. Tuloksena ovat uudet oppimista tukevat oivallukset ja luottamus kokeilla ja opettaa asioita uudella tavalla.  Metropolia Ammattikorkeakoulussa on luotu satelliittikoulutuksen malli, jonka kehittämisessä toimintaterapeuttikoulutus on ollut mukana. Tavoitteena on vastata alueellisiin koulutus- ja työelämätarpeisiin. Satelliittikoulutuksen malli perustuukin mukana olevien korkeakoulujen ja työelämän tiiviiseen yhteistyöhön. Pääosa opinnoista suoritetaan vastuukorkeakoulun järjestäminä verkkopainotteisina opintoina, mutta kumppanikorkeakoululla on keskeinen rooli alueellisen yhteistyön ja lähiopetuksen toteuttamisessa. Kokonaisten sosiaali- ja terveysalan tutkintojen toteuttaminen satelliittikoulutuksen mallin mukaisesti Suomessa on vielä varsin vähäistä. Mallissa verkkopainotteinen koulutus on yhteinen oppimisprosessi opiskelijoiden, opettajien ja yhteistyökumppaneiden kanssa. Ulla Vehkaperä ja Iira Lankinen kertovat sateliittikoulutuksesta opiskelijan näkökulmasta. Tässä kirjoituksessa keskitymme erityisesti opettajien ja korkeakoulun näkökulmaan. Koulutusta yhteistyössä kumppanikorkeakoulun kanssa Metropolia Ammattikorkeakoulussa toteutettiin toimintaterapeutin tutkintoon johtava koulutus satelliittikoulutuksena vuosina 2017–2020 opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamassa SOTKA – Sote-satelliittikoulutus alueelliseen työvoima- ja koulutustarpeeseen vastaavana ja yhteistyötä tiivistävänä konseptina -hankkeessa. Koulutuskokonaisuus päättyy vuoden 2021 loppuun mennessä.  Vastuu koulutuksesta oli Metropolialla ja opiskelijat olivat Metropolian opiskelijoita. Opiskelijoiden opintokokonaisuudesta, opintojen ohjauksesta ja opintosuoritusten arvioinnista vastasivat Metropolian opettajat. Saimaan ammattikorkeakoulu, nykyinen  LAB-ammattikorkeakoulu, toimi Metropolian kumppanikorkeakouluna,  jossa oli nimettynä vastuuopettaja. Hänen tehtävänä oli organisoida ja ohjata lähiopetuspäivät Metropolian opettajien suunnitelmien ja sisällön mukaisesti (Kekäläinen & Vehkaperä 2020). Opiskelijoiden valintakokeet pidettiin myös Saimaan ammattikorkeakoulussa alueellisen tavoitettavuuden mahdollistamiseksi.  Opinnot toteutettiin Metropolia Ammattikorkeakoulun opetussuunnitelman mukaisesti. Opiskelussa yhdistyivät lähiopiskelupäivät, etänä tapahtuva opiskelu ja työelämäyhteistyössä oppiminen harjoittelujaksoineen eri toimintaympäristöissä. Etänä tapahtuvaan opiskeluun kuului opiskelua verkko-oppimisympäristössä, kirjallisuuteen perehtymistä ja oppimistehtävien tekemistä sekä itsenäisesti että ryhmä- ja tiimityöskentelynä myös etäyhteyksiä hyödyntäen. Lähipäivien määrä eri lukukausina vaihteli sisällön mukaan. Lähipäiviä oli kerran kuussa 1–3 ja lukukaudella keskimäärin 8 päivää. Lähiopetuksessa painotettiin yhdessä tekemistä, tiedon soveltamista, kokemuksen jakamista ja opitun reflektointia. (Kekäläinen & Vehkaperä 2020.) Opiskelijoiden opinnoissa etenemistä ja osaamisen kehittymistä on tuettu sekä toimintaterapian koulutusohjelman tutor-opettajan että kumppanikorkeakoulun vastuuopettajan toimesta. He ovat toimineet työparina opiskelijoiden ryhmäyttämisessä, myönteisen oppimisilmapiirin luomisessa ja opintojen henkilökohtaisessa ohjauksessa tunnistaen opiskelijoiden yksilöllisiä oppimisen haasteita. Tutor-opettaja on tavannut opiskelijoita sekä verkko-ohjauksissa että kasvotusten vastuuopettajan kanssa lähiopetuksen yhteydessä. Uusi työkulttuuri rakentuu työyhteisön voimin Verkkopainotteisessa opetuksessa korkeakoulun tehtävä on tuottaa laadukasta opetussuunnitelman mukaista opetusta sekä varmistaa opiskelijoiden osaaminen. Verkko-opetukseen siirtyminen on vaatinut koko tutkinnon henkilöstöltä oman mukavuusalueen ulkopuolelle astumista ja uuden opettelua. Verkko-opetuksessa ei ole kyse siitä, että lähiopetus siirretään sellaisenaan verkkoon. Tämän vuoksi opettajilla  on oltava mahdollisuus kouluttautua niin digitaalisten välineiden käyttöön kuin verkkopedagogiikkaan sekä mahdollisuus soveltaa näitä tarkoituksenmukaisella tavalla. Tutkinnon vastuuhenkilöiden osalta verkkopedagogiikka haastaa opetuksen suunnittelun käytänteet, tiedottamisen ja lisääntyvän yhteistyön muodot henkilöstön kanssa.  Uuden työkulttuurin luomisessa tutkinnon vastuuhenkilöiden pitää muun muassa: kuunnella opettajien kohtaamia ja tunnistamia haasteita herkällä korvalla ja anna heille aikaa sopeutua muutokseen järjestää opettajille riittävästi koulutusta digitaalisiin välineisiin ja verkkopedagogiikkaan suosia yhdessä tekemistä itsenäisen työskentelyn rinnalla pohtia yhdessä opettajien kanssa työtapojen muutoksesta nousevia kysymyksiä kuten,  miksi tämä tehdään näin?  mitäs, jos emme tekisi asioita tällä tavalla? voiko tätä opettaa verkossa?  mitä ei ole syytä opettaa verkossa? iloita opettajien kanssa pienistäkin onnistumisista purkaa opettajien kokemia pettymyksiä avoimesti työyhteisössä jakaa kokemuksia ja etsiä yhdessä ratkaisuja haastaviin tilanteisiin kuunnella ja käsitellä opiskelijoiden palautteita tiedottaa asioista riittävästi. Tutkinnon opettajien on myös tehtävä tiiviimpää yhteistyötä keskenään ja oltava tietoisia toistensa opetuksesta, jotta verkko-opinnoista syntyy toinen toistaan täydentävä ja syventävä jatkumo. Ennen kaikkea opettajilla tulee olla yhteinen näkemys siitä, millaista osaamista verkon välityksellä on mahdollista tuottaa ja millaista ei. Tämä tarkoittaa yhteistä päätöstä sitä, mitä opintojaksoja tai opetuksen osia toteutetaan verkossa ja mitä lähiopetuksena. Esimerkiksi kädentaitoja vaativan osaamisen oppiminen, kuten ortoosien valmistus, verkon välityksellä ei ole mahdollista jo senkin takia, että opiskelijoilla ei ole niiden tekemiseen tarvittavia välineitä käytössä. Työelämässä toteutettavat käytännön harjoittelut eivät myöskään sovellu verkossa toteutettavaksi lukuunottamatta etäkuntoutuksen keinoin toteutettavia interventioita.  Verkkopedagogisten opintojen ajoitus- ja suunnittelutyö haastaa opettajat uudenlaiseen ja totuttua enemmän aikaa vievään yhteissuunnitteluun kollegojen kanssa, koska verkko-opetuksessa opetussisältöjä on tiivistettävä, jaoteltava ja toteutettava uudella tavalla. Pohjatyönä tarvitaan myös aiemmin tuotetun opetussisällön ja toteutustapojen kriittistä arviointia. Keskeisimmät yhdessä käsiteltävät opetussisällöt on määriteltävä tarkasti sekä pohdittava opiskelijan itsenäinen tai ryhmätyömuotoisesti tapahtuvan opiskelun osuus. Opetussisältöjen käsittelyyn on niin ikään löydettävä oppimista tukevat menetelmät unohtamatta osallistamisen, reflektion ja vuorovaikutuksen merkitystä verkko-opetuksessa.  Digitaalisuus muuttaa opettajan tapaa opettaa   Digitaalisiin oppimisympäristöihin siirtyminen muuttaa niin opettajan kuin opiskelijan roolia. Vastuullinen rooli omasta oppimisesta siirtyy vahvemmin opiskelijalle, jolloin  opettajan toiminnassa korostuu oppimisen mahdollistajan ja fasilitoijan roolit.  Opettajien työhön samoin kuin opiskelijoiden opiskelun rytmitykseen on kiinnitettävä entistä enemmän huomiota. Verkossa tapahtuvan opetuksen toteutuksen valmistelu vaatii opettajalta usein enemmän aikaa kuin luento-opetuksen, sillä asiat on kyettävä tiivistämään ja valitsemaan oppimista tukevat pedagogiset ratkaisut ja välineet. Verkko-opetus on myös intensiivistä työskentelyä, mikä vaatii opettajalta samanaikaisesti sekä opetuksen sisällön että digitaalisten työkalujen hallintaa.  Opiskelijoiden oppimisen näkökulmasta samalle päivälle rakennetut pitkät tai useat verkkoluennot eivät ole kannatettavia, sillä keskittymisen ja kuuntelemisen taso ja sitä kautta tiedon ymmärtäminen ja omaksuminen ei pysy yllä koko päivää. Opiskelijoille on myös osattava jättää riittävästi aikaa omalle itsenäiselle ja ryhmissä tapahtuvalle työskentelylle varsinkin, jos verkossa oppiminen edellyttää esimerkiksi ennakkoon valmistautumista. Vinkkejä verkko-opetuksen suunnitteluun:   Kerro opiskelijoille opintojakson osaamistavoitteet useammin kuin kerran. Käytä monipuolisia oppimista tukevia menetelmiä. Hyödynnä verkko-oppimisympäristöjen työkaluja. Huomioi suunnittelussa erilaiset oppijat. Tarkastele opiskeltavia asioita useammasta kuin yhdestä näkökulmasta. Lisää asioiden käsittelyyn tarinallisuutta.  Osallista opiskelijat tiedon tuottamiseen ja käsittelyyn. Hyödynnä opiskelijoiden omakohtaisia kokemuksia. Vaiheista ja aikatauluta oppimisprosessi. Ohjaa, kommentoi ja auta sekä ole mukana oppimisprosessissa. Anna selkeitä ohjeita ja tehtäväksiantoja. Rakenna vaihtoehtoisia tapoja osaamisen osoittamiseen. Anna riittävästi aikaa asioiden ymmärtämiselle, omaksumiselle ja soveltamiselle. Motivoi ja kannusta opiskelijoita itsenäiseen työskentelyyn. Anna jatkuvaa palautetta osaamisesta tai sen puutteista. Kerro milloin sinulta saa ohjausta ja tukea. Koulutuksen uudistaminen on yhteinen ponnistus ja oppimisprosessi Opetus- ja kulttuuriministeriön (2019) julkaisussa Jatkuvan oppimisen kehittäminen (PDF) todetaan, että ”toimintaympäristön muutoksella, teknologian kehityksellä ja työn murroksella on laaja-alaisia vaikutuksia koko jatkuvan oppimisen ketjuun ja prosessiin.” Tämä koskee niin opiskelijoita, opettajia kuin työelämää. Osaamisen kehittäminen tulee nähdä yhteisenä oppimisprosessina, jossa kaikki osapuolet hyötyvät. Valmiudet tulevaisuuden työtä varten syntyvät omakohtaisen kokemuksen, rohkeiden koulutuskokeilujen ja niistä muodostuvan tiedon ja ymmärryksen kautta (Lintula 2020). Toimintaterapeutin tutkintoon johtavan koulutuksen toteuttaminen satelliittikoulutuksena yhdessä muiden terveysalan tutkintojen kanssa on luonut Metropolia Ammattikorkeakouluun toimintamallin, joka rakentuu vastuukorkeakoulun, kumppanikorkeakoulun ja työelämän yhteistyökumppaneiden toimivasta yhteistyöstä. Tulevaisuudessa työelämäkumppaneiden osallistamista verkkopainotteisen koulutuksen suunnitteluun ja ennen kaikkea toteuttamiseen tulee vahvistaa nykyisestään. Koulutus voidaan nähdä ja kokea yhteisenä innostuksena ja oppimismahdollisuutena, joka on tarvelähtöistä ja jolla vastataan yhteiskunnallisiin muuttuviin osaamistarpeisiin. Yhteistyö on parhaimmillaan joustavaa ja sen tulee tuottaa ja kehittää samanaikaisesti kaikkien yhteistyökumppaneiden toimintaa. Toimintaterapian koulutusohjelmassa verkkopainotteisten opintojen määrä on lisääntynyt SOTKA-hankkeen myötä. Yhteisen ponnistuksen tuloksena opiskelijoiden itseohjautuvuus, ammatillinen harkinta ja digiosaaminen ovat kehittyneet. Näiltä osin toimintaterapian opiskelijat ovat entistä valmiimpia kohtaamaan työelämän muuttuvia osaamistarpeita. Paluuta aikaisempaan lähiopetuspainotteiseen opetukseen tuskin enää on. Verkko-opetuksen myötä opettajien osaaminen erilaisten oppimisalustojen ja ohjelmien käytössä on lisääntynyt samoin kuin ymmärrys siitä mitä ja miten opetusta verkossa on mahdollista toteuttaa. Siirtyminen verkkopainotteiseen opetukseen on vaatinut kaikilta osapuolilta rohkeaa itsensä että osaamisensa ylittämistä. Tätä kautta on löytynyt  myös uudenlaista kiinnostusta verkkoympäristön luomiin mahdollisuuksiin. Kirjoittajat Leila Lintula on koulutukseltaan toimintaterapeutti ja THM. Hän työskentelee lehtorina Metropolia Ammattikorkeakoulun hyvinvoinnin osaamisalueella ja Kuntoutuksen valtakunnallisen osaamiskeskittymän (OSKU-hanke) asiantuntijana kehittämässä kuntoutuksen jatkuvaa oppimista ja koulutuksen uusia muotoja. Kaija Kekäläinen on koulutukseltaan toimintaterapeutti (ylempi AMK). Hän työskentelee tutkintovastaavana toimintaterapian tutkinto-ohjelmassa Metropolia Ammattikorkeakoulun Hyvinvoinnin osaamisalueella ja asiantuntijana Kuntoutuksen valtakunnallisen osaamiskeskittymässä (OSKU-hanke) kehittämässä kuntoutuksen jatkuvaa oppimista ja koulutuksen uusia muotoja. Lisää tietoa satelliittikoulutuksesta  Lumme, Lankinen, Puhakka, Roivas & Vehkaperä (2020) ovat toimittaneet julkaisun Verkkopainotteinen terveysalan korkeakoulutus (Theseus). Julkaisussa esitellään verkkopainotteisen terveysalan korkeakoulutuksen satelliittikoulutusmallia. Julkaisun artikkelit ovat kirjoittaneet  SOTKA-hankkeessa mukana olleet opiskelijat, opettajat ja yhteistyökumppanit. Julkaisusta on hyötyä rakennettaessa verkkopainotteisen koulutuksen yhteistä oppimisprosessia opiskelijoiden, opettajien ja yhteistyökumppaneiden kanssa. Lähteet Jatkuvan oppimisen kehittäminen. (2019).  Jatkuvan oppimisen kehittäminen. Työryhmän väliraportti. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2019:19. Opetus- ja kulttuuriministeriö. Helsinki 2019. (PDF) Luettu 17.3.2020. Kekäläinen, K. & Vehkaperä, U. (2020). Toimintaterapeutiksi uudenlaisin menetelmin. Teoksessa Lumme, R., Lankinen, I., Puhakka, H., Roivas, M. & Vehkaperä, U. (Toim.): Verkkopainotteinen terveysalan korkeakoulutus. Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisuja. TAITO-sarja 49/2020. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Luettu 4.5.2020. Lankinen, I., Riitta Lumme, R. & Puhakka, H. (2020). Digitaalisuudesta uusi normaali  — terveysalan ammattikorkeakoulutus toteutuu etänä ja läsnä. Metropolia ammattikorkeakoulun Tikissä-blogi. Luettu 14.5.2020. Lintula, L. (2020). Verkkopainotteisista opinnoista valmiuksia tulevaisuuden työhön. Teoksessa Lumme, R., Lankinen, I., Puhakka, H., Roivas, M. & Vehkaperä, U. (Toim.): Verkkopainotteinen terveysalan korkeakoulutus. Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisuja. TAITO-sarja 49/2020. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Luettu 4.5.2020. Lumme, R., Lankinen, I., Puhakka, H., Roivas, M. & Vehkaperä, U. (Toim.).2020. Verkkopainotteinen terveysalan korkeakoulutus. Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisuja. TAITO-sarja 49/2020. Metropolia Ammattikorkeakoulu. Luettu 4.5.2020. Opetus- ja kulttuuriministeriö 2019. Jatkuvan oppimisen kehittäminen. Työryhmän väliraportti. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2019:19. Helsinki: Opetus- ja kulttuuriministeriö. (PDF). Luettu 11.3.2019.