Tiedon janoa

  Turkulaiset kirjastot ja Oppiva Kirjasto -verkosto järjestivät yhteistyössä Villisti ideoimaan - käyttäjät mukaan suunnitteluun -päivän Turun kaupunginkirjastossa 21.11.2013. Aamupäivän aikana kuultiin esityksiä yritysmaailmasta sekä innovatiivisesta ajattelusta ja tutustuttiin Turun alueen kirjastoissa jo toteutuneisiin käyttäjälähtöisiin projekteihin. Iltapäivän ohjelma rakentui työpajatyöskentelystä, jossa sai itse kokeilla kolmea erilaista kehittämismenetelmää: eläytymismenetelmää, tilasuunnittelua legojen kanssa sekä fokusryhmiä.   Storify-kooste päivän twiiteistä:   http://storify.com/paiviyk/villisti-ideoimaan-turussa-21-11-2013   Seminaarin järjesti Oppiva Kirjasto -verkosto yhteistyössä Turun kaupunginkirjaston, Varsinais-Suomen ELY-keskuksen, Åbo Akademin, Turun ammattikorkeakoulun, Yrkeshögskolan Novian sekä Humakin kanssa.   Oppiva Kirjasto -verkoston wikiin >> Oppiva Kirjasto Facebookissa >> Oppiva Kirjasto Twitterissä >>   Päivi Ylitalo-Kallio   P.S. Storify-kooste näkyy parhaiten Firefoxilla. Voit myös käydä katsomassa sen Storifyssä.    

Opiskelijoista liikkuu monenlaisia urbaanilegendoja: Opiskelijat ovat diginatiiveja, jonka ansiosta he rakentavat taitavasti tietoa teksteistä, äänistä ja kuvista. Opiskelijat ovat multitaskaajia. He kykenevät tekemään monta asiaa yhtä aikaa. Opiskelijat kouluttavat itse itsensä, koska kaikki tieto löytyy netistä.   Onko näin? Olin kuuntelemassa kasvatustieteilijä Carita Kiilin esitelmää  ”Lukiolaisten tiedonhankintataidot nettimaailmassa”. Kiili vertasi diginatiiveja perhosiin, jotka pyrähtelevät informaatiosta toiseen. He reagoivat nopeasti aina uuteen eteen ilmestyvään ”kukkaan”. Näin ollen näillä perhosilla on hauras tietorakenne, koska he eivät malta pysähtyä, vaan siirtyvät koko ajan tiedosta toiseen.   Taitava multitaskaaja pystyy siirtymään sujuvasti mediasta tai tehtävästä toiseen. Mutta vaativien ajatteluprosessien kanssa on toisin. Kenenkään aivot eivät kykene suorittamaan useita vaativia ajatteluprosesseja yhtä aikaa.   Opiskelijat viettävät aikaa niiden asioiden parissa, joista he pitävät ja näissä asioissa voidaan sanoa, että kouluttavat itse itsensä. Mutta mikä on heille parasta ja hyödyllisintä? Opiskelijoilla ei ole asiantuntemusta päättää siitä, mitä he eivät tiedä ja mitä heidän pitäisi oppia.   Mikä avuksi?   Miten opiskelijat sitten saadaan pysähtymään tiedon äärelle? Kiili totesi, että nettisukupolvi tarvitsee tukea internetlukemisessa. Hän ehdottaa seuraavanlaisia keinoja, joilla internetlukemista voisi ohjata.   Tehtävien tulisi haastaa opiskelijoita ajattelemaan. Opiskelijoille pitäisi antaa esimerkiksi seuraavanlaisia tehtäviä: kiistanalaisen aiheen tutkiminen, ongelmanratkaisutehtävät, päätöksentekoa vaativat tehtävät sekä erityyppisten ja eri näkökulmista kirjoitettujen internetsivustojen sisältöjen vertailu.   Tehtävien tulisi ohjata syvälliseen informaation työstämiseen. Muuten käy niin, että opiskelijat vain toistavat löytämäänsä tietoa. Hyödyllisimpiä ovat tehtävät, joissa edellytetään useiden internetlähteiden yhdistämistä: tekstin, äänen, kuvan ja liikkuvan kuvan sekä lisäksi löydetyn yhdistämistä omaan aikaisempaan tietoon. Tärkeää olisi siis laatia sellaisia tehtäviä, joihin ratkaisu ei löydy yhdestä lähteestä.   Tehtävien tulisi myös rohkaista opiskelijoita kehittelemään ajatuksiaan yhdessä muiden kanssa. Kiilin tutkimuksen mukaan yhdessä lukeminen tuki syvällistä sisältöjen tarkastelua. Opiskelijoiden yhdessä lukemisen tavat kuitenkin vaihtelivat: Osa rakensi tietoa aktiivisesti yhdessä. Osa taas suosi yksilöllisempää lukemistapaa, jopa hiljaa lukemista.   Myös kirjaston koulutuksissa ja tiedonhankinnan ohjaamisessa olisi hyödyllistä tehdä internetlukemisen vaatimuksia näkyväksi. Onneksi internetlukemisesta on tulossa lisätietoa. Carita Kiili on kirjoittamassa aiheesta kirjaa yhdessä Leena Laurisen kanssa.   Kaisu

Työskentelen kirjastossa. Se ei ole sattumaa. Niin - olen lukutoukka, kuten kunnon kirjastoihmisen kuuluu ollakin. Ja mitä näitä kliseitä nyt onkaan muun muassa silmälaseihin, nutturoihin ja penseään luonteenlaatuun liittyen. Informaatikon työssä yksi mieluisimmista asioista on minulle se, että pääsen välittämään tieteen ja taiteen hengentuotteita niitä etsiville käyttäjille. Edellinen korkealentoinen lause pitää käytännössä sisällään julkaisukentän seuraamista, asiakkaiden tiedontarpeiden tunnistamista ja ennakointia, aineiston valikoimista ja hankintaa sekä teosten luetteloimista kirjastotietokantaan. Ennen käyttöön ottamista painettuihin kirjoihin pitää lisäksi laittaa leimat, hälyttimet sekä viivakoodi- ja selkätarrat. Työvaiheita siis riittää ennen kuin kirja on päätynyt kirjakaupasta tai kustantajalta kirjaston hyllyyn.   Ei kuulosta jännittävältä, vai? Vaikka kokoelmien siirtymä painetusta elektroniseen vähentää huomattavasti rutiininomaista manuaalista työtä, en silti toivoisi täydellistä sähköistymistä. Painettu kirja on nimittäin hyvin viehättävä kapistus. Etenkin, jos siinä on kuvia. Kirjoja käsitellessä saa hyvän käsityksen paitsi oman työpaikkansa kokoelmista, myös siitä, mitä yleensä tutkitaan ja mistä kirjoitetaan. Kauniisti kuvitettuja kirjoja on mukava katsella ja toisinaan napata jokin kirja mukaan kotiin luettavaksi. Selailtavuus, konkreettisuus ja esinemäisyys ovat painetun kirjan ominaisuuksia, jotka viehättävät ainakin tätä kuluttajaa.   Kun puhutaan elektronisista aineistoista, kuulostaa joskus siltä kuin käyttötarkoitus olisi unohdettu kokonaan. Aineistot eivät ole homogeeninen massa, vaan erilaiset aineistot palvelevat eri käyttötarkoituksia. Elektronisten lehtien yleistyminen on parantanut tieteellisten tutkimusartikkeleiden saatavuutta ja lisännyt käyttöä. Myös kirjastohenkilökunta kiittää, kun fyysisille lehdille ei tarvitse enää loihtia loppumattomasti varastointitilaa. Samaten olisi pelkästään järkevää, että kurssikirjat hankittaisiin elektronisessa muodossa. Niitä käytetään paljon ja ne kuluvat. Paperikirjoja ei koskaan pystytä hankkimaan niin paljon, että jokainen kurssille osallistuva opiskelija saisi oman kappaleensa. Kenties tulevaisuudessa vielä näemme lisensiointimallin, joka mahdollistaa e-kurssikirjojen yhtäaikaisen käytön sadoille opiskelijoille.   Sen sijaan ainakin kaunokirjallisuudessa ja populaarissa tietokirjallisuudessa painetulla kirjalla tulee uskoakseni olemaan kysyntää vielä pitkään. Kirjastojen asiakastutkimukset puhuvat sen puolesta, että valtaosa asiakkaista valitsee mieluummin painetun kuin elektronisen version kirjasta. Toki asiakaskunnan mieltymyksissä on eroja esimerkiksi ikäryhmittäin, mutta painettu versio koetaan usein elektronista versiota käyttäjäystävällisemmäksi. Satoja sivuja sisältävä teos on mukavampi lukea paperilta kuin näytöltä, eikä teknisiä ongelmia tarvitse pelätä. Painetun kirjan ja kirjastojen kuolemasta on puhuttu jo pitkään, elämmehän teknologiauskovaista aikaa. Kovin radikaaleja muutoksia ei kuitenkaan näytä tapahtuneen. Kirjan käyttöliittymä keksittiin pari tuhatta vuotta sitten, ja se toimii edelleen.   Metropolian kirjastojen herkullisia uutuuksia voi bongata osoitteesta: http://www.pinterest.com/metropolialib   Anna-Sofia