Tiedon janoa

Sähköposti siivottu. Erinäisten järjestelmien sijaisuudet asetettu. Työpöytääkin raivattu, ainakin sen verran että mahtuu taas jatkamaan. Työlista elokuussa jatkettavista hommista tehty. Siihen kuuluvat ainakin blogijuttu pienen toimipisteemme muutoksista - ikäänkuin jatkona Annikan kirjoitukselle Agricolankadun uusista tuulista. Myös pari viikkoa sitten käydyistä ja koetuista Amk-kirjastopäivistä lohjennee ainakin yksi teksti. Sitä ennen suositan tutustumaan ainakin Päivi Ylitalo-Kallion tekemään mainioon koosteeseen tapahtumasta.   Metropolian kirjastossa on tapahtunut kuluneen kevään aikana paljon, monet projektit esim. verkkopalvelujemme parantamiseksi jatkuvat osin läpi kesän tai käynnistyvät uudelleen elokuussa pienen huilin jälkeen. Näistäkin lisää myöhemmin. Mutta: nyt alkaa loma!   Raisa    

Helmikuun opetuksettomalla viikolla Agricolankadun kirjastossa myllerrettiin kunnolla. Kirjahyllyt siirrettiin uuteen järjestykseen, automaatti vaihtoi paikkaa ja asiakaspalvelutiskiäkin käännettiin. Suurempi mullistus oli kuitenkin uuden RFID- tekniikan käyttöönotto. Leiritiellä ja Vanhalla maantiellä RFID onkin jo tuttua, mutta Agricolankatu on ensimmäinen käyttäjä pienistä toimipisteistämme.  Uuden tekniikan vuoksi ennen kalusteiden siirtoa jokainen hyllyssä oleva ja kirjastoon palautuva kirja tarroitettiin uudelleen.     Uusia laitteita (automaattia ja asiakaspalvelupisteen lukijoita) varten toivottiin uusia kalusteita, mutta lopulta päädyttiin käyttämään vanhoja kalusteita. Niistä tulikin aivan hyvännäköisiä, kun laitetoimittaja paikkasi vanhojen isojen laitteiden jättämät jäljet. Uudet laitteet vievät paljon vähemmän tilaa, ja tuleehan niistä tietysti todella moderni ilme kirjastoon.     Mutta mitä se RFID tekee?   Teknisiin yksityiskohtiin menemättä RFID tarkoittaa käytännössä sitä, että kirjaan on liimattu tarra, jonka avulla lukulaite tunnistaa kirjan. Kirjastossa kutsumme näitä tarroja ”tägeiksi”. Enää ei siis tarvitse lukea viivakoodeja, mikä muun muassa tekee kirjojen käsittelystä ergonomisempaa. RFID on myös vähentänyt mukavasti turhia hälytyksiä, ja hälytysten oikeellisuus tai virheellisyys on nyt paljon helpompi selvittää. Toki osa aineistosta on yhä ”tägittämättä”, sillä muissa kirjastoissa pelataan vielä jonkin aikaa viivakoodeilla. Yhä on myös lainassa olevia kirjoja, jotka on lainattu ennen muutostöitä. Uusi lainaus- ja palautusautomaatti onneksi lukee myös viivakoodeja ja opastaa asiakasta tarpeen mukaan.     Itsepalvelu laajentaa aukioloaikaa   Muutaman viikon harjoittelun jälkeen laajennettiin aukioloaikoja itsepalvelumahdollisuudella. Toisin kuin Leiritiellä ja Vanhalla maantiellä, kirjastoon täytyy päästä itsepalveluaikoinakin ilman kulkutunnistetta, koska Agricolankadun opiskelijoilla ei sellaisia ole. Siksi itsepalveluaukioloa harkittiin tarkkaan. Aamuisin vahtimestari avaa kirjaston ovet ja sytyttää valot. Kirjaston henkilökunta on paikalla samaan aikaan kuin kirjasto aiemmin oli auki. Iltaisin vahtimestari käy sammuttamassa valot ja sulkemassa oven.   Kokemukset itsepalveluaukiolosta ovat olleet positiivisia. Opiskelijoita on silloin tällöin ollut kirjastossa aamuisin ennen yhdeksää, ja vielä useammin heitä jää kirjastoon puoli viiden jälkeen. Automaattiakin on näinä aikoina käytetty. Mitään väärinkäytöksiä ei ole tapahtunut ja toivottavasti ei tapahdukaan. Kevät on ollut hyvää aikaa kokeilla itsepalvelua, koska osa opiskelijoista on ollut työharjoittelussa eli kävijämäärät ovat olleet pienempiä. On jännittävää nähdä miten homma toimii syksyllä. Henkilökunnan kannalta on helpottavaa, että töistä lähtiessä ei tarvitse ajaa innokkaita opiskelijoita pois. Mukavaa on sekin, että uusi automaatti on paljon helppokäyttöisempi kuin vanha: asiakkaita ei juurikaan tarvitse neuvoa sen käytössä, toisin kun vanhan. Me täällä tiskin takana voimme nyt keskittyä tiedonhaussa opastamiseen.   Kesän aikana myös Sofianlehdonkadun ja Vanhan Viertotien kirjastot siirtyvät RFID-tekniikkaan. Tervetuloa nykyaikaan!   Annika H.

Olen toisen vuoden kirjastoalan opiskelija Keudasta Keravalta ja olen maaliskuun puolesta välistä saakka ollut työssäoppimassa Tukholmankadun kirjastolla. Saatuani mahdollisuuden kirjoittaa tähän blogiin, en ensimmäiseksi ajatellut päätyväni kirjoittamaan elokuvista, vaikka ne ovatkin rakas harrastukseni. Korkeakoulukirjaston perimmäinen tarkoitushan on tarjota tietoa, ei niinkään viihdettä ja taidetta. Tiedonjanoa tasapainottaa kuitenkin kulttuurinnälkä  - en siis kirjoitakaan elokuvista oivina reitteinä tiedonlähteille, vaan pakoreitteinä niistä. Koostinkin pienen vinkkilistan elokuvista, joissa käsitellään Tukholmankadulla opiskeltavia aloja.   Tartunta (2011) Steven Soderberghin ohjaama kolmen vuoden takainen pandemiakuvaus on yksi laajimmin aihetta käsittelevistä elokuvista viimevuosina. Nimekkään ja laajan näyttelijäkaartin tähdittämä elokuva käsittelee aihetta niin tavallisen maallikon, hoitajan kuin poliitikkojenkin näkökulmasta. Sen kylmän toteava ja aihetta laajasti käsittelevä sävy luo hyytävän realistisen ja uskottavan tunnelman elokuvalle.       Bringing Out The Dead (1999) Nicolas Cage ambulanssihoitajana on miehen nykyuraa seuranneille kova paikka. Huoli on aiheeton, koska miestä ohjasi viisitoista vuotta sitten Martin Scorsese. Ahdistunutta ja kuolleiden potilaitten haamuja näkevän hoitajan tarina ei Tartunnan tavoin ole helppo saati kevyt, mutta se on Scorsesen klassikkojen tavoin väkevä kuvaus miehestä, joka ei voi oikein hyvin.         Junior (1994) Jottei vinkit menisi liian vakaviksi ja synkiksi, niin vedetään mukaan kevennys. Arnold Schwarzeneggerin pahamaineisen komediauran ehkä yksi pahamaineisimmista elokuvista ei tule koskaan jäämään historiaan muuna kuin kuriositeettina, jossa mies tulee raskaaksi. Tätä miestä sitten näyttelee Arska lähinnä karjuen ja naamaansa väännellen. Hoitotieteellisestikin elokuvan esittämät ajatukset ovat niin paksua huttua, että niiden tarjoama arvo on vain huumoriin liittyvää.       Derek (2012-)  Aidosti hyvää ja hoitotieteellisestäkin näkökulmasta kiinnostavaa komediaa joutuu etsimään tv:stä. Siksi teenkin pienen poikkeuksen ja suosittelen tv-sarjaa. The Officesta parhaiten tunnetun Ricky Gervaisin Derek käsittelee hänen itsensä näyttelemän, lievästi kehitysvammaisen Derekin elämää vapaaehtoisena avustajana brittiläisessä vanhainkodissa. Siinä missä hänen aiemmat tuotantonsa ovat keskittyneet myötähäpeähuumorin ryöstöviljelyyn ja päähahmoillensa ilkkumiseen, on Derek paljon lämpimämpi ja sydämellisempi. Sarjan anti ei jää pelkästään huumoriin vaan se on yllättävänkin kantaaottava vanhustenhoitoon liittyvien yhteiskunnallisten ongelmien käsittelyssä.       Sicko (2007) Viimeisenä on pakko nostaa esiin Michael Mooren vuonna 2008 tekemä dokumentti Sicko, joka keskittyy Yhdysvaltojen terveydenhuollon ongelmiin. Näkökulma on mooremaiseen tapaan varsin yksipuolinen, mikä voi häiritä kriittisempiä katsojia. Silti se on edelleen yksi ainoista dokumenteista, jossa maan ongelmallinen vakuutussysteemi otetaan kriittisen katselun alle ja tuodaan esiin vaihtoehtoisia menetelmiä sen tilalle.       Lauri