Shoppaa ja flippaa – tieto esiin opiskelijalähtöisesti

placeholder-image
11.2.2016

Syksyinen Tallinna antoi onnistuneet puitteet ECIL -konferenssille (European Conference on Information Literacy) viime lokakuussa. Kiinnostuin eniten erilaisista tiedonhankinnan ohjauksen ideoista ja kokeilusta, joissa on tavoiteltu opiskelijalähtöisyyttä. Ajatuksena oli tietenkin tuoda uusia vinkkejä omaan työhömme Metropolian kirjastoon.  Nyt, pari kuukautta konferenssin jälkeen, päällimmäisinä mielessä ovat tuliaiset Dubaista ja Amsterdamista. Shoppaa! Opinnäytetyötään aloittavalla opiskelijalla ei välttämättä ole selkeää kuvaa itse tutkimusprosessista ja tiedonhankinnasta. Tehtävä voi näyttäytyä monimutkaisena ja vaikeana, epäonnistuminenkin pelottaa. Tavallista on myös käsitys, että googlaaminen riittää opinnäytetyön tiedonhakuun.  Näin kertoi kokemuksistaan Lorraine Kelley Middlesex Universityn kirjastosta Dubaista. Opinnäytetyötään pohtivien hämmennys on varmasti tunnistettavissa meilläkin esimerkiksi opinnäytetyöpajoissa. Kelley on löytänyt helposti lähestyttävän tavan havainnollistaa tiedonhankinnan vaiheita. Hän antaa Sophie Kinsellan Himoshoppaajan johdatella kuulijan hauskasti tiedonhakijan työvaiheisiin. Riippumatta kulttuuritaustasta, iästä tai taitotasosta esimerkkiin on helppo samaistua tai ainakin siitä voi tunnistaa tapauksen. Kuulija voi ymmärtää tiedonhankinnan prosessin omien kokemustensa kautta. Kaikkihan me shoppaamme tavalla tai toisella. Tallinnassa Kelleyn kuuden minuutin esitys sai yleisön hersyvään nauruun.  Minäkin nauroin, vähän myös itselleni ja ammattijargonin käytölleni. Flippaa! Perinteisessä opetusmallissa opettaja opettaa tunnilla uuden asian ja opiskelijat saavat kotitehtäviä opitun soveltamiseen. Käänteinen opetus eli flipping classroom, tuttavallisemmin flippaaminen, tarkoittaa asian kääntämistä toisin päin. Opiskelijat opiskelevat uuden asian etukäteen ja tunti käytetään aiheesta keskusteluun ja harjoitteluun. https://player.vimeo.com/video/138850676 What is deskresearch from Informatievaardigheden on Vimeo. Hogeschool van Amsterdamissa (HVA) on kokeiltu flippaamista tiedonhankinnan koulutuksissa jo parin vuoden ajan. Samalla oppimistuloksia on vertailtu perinteisen mallin mukaan toteutettujen työpajojen ja flipping classroom -ryhmien välillä. Harrie van der Meer, joka vastaa HVA:n kirjaston verkko-opetuksesta, kertoo tulosten olleen tähän mennessä hyvin samansuuntaiset, suuria eroja ryhmien välillä ei ole löytynyt. Tehokkuudessaan flipping classroom -ryhmät kuitenkin puoltavat paikkaansa. Menetelmä säästää informaatikoiden aikaa. Kun opiskelijat tutustuvat aiheeseen etukäteen videoiden avulla, on työpajojen kestoa voitu lyhentää kahdesta tunnista tuntiin. Luennoista luopumalla työpajat ovat muuttuneet entistä vuorovaikutteisimmiksi. Teoriaosuudeksi riittää viiden minuutin kertaus pääkohdista. Muutoin painopiste on opiskelijoiden kysymyksissä ja yksilöllisemmässä ohjauksessa - siinä tärkeimmässä. https://player.vimeo.com/video/138726645 Keywords from Informatievaardigheden on Vimeo. Videot ovat meilläkin Metropolian kirjastossa ajankohtainen aihe, kun oma videoprojektimme on juuri käynnistynyt. Projektin ensimmäisessä vaiheessa suunnittelemme ja teemme videoita Metropolia Masters’ -koulutuksen tarpeisiin.   Maarit Lisätietoa: Kelley, Lorraine. Confessions of a (Research) Shopaholic : How doing research is like shopping: A five-step model. – Research Matters (2015:2), 4-5. http://www.mdx.ac.ae/docs/default-source/default-document-library/research-matters-vol-2-newsletter--march-2015.pdf?sfvrsn=0 Hogeschool van Amsterdam. Smartsearching https://bib.hva.nl/en/informatievindenenverwerken/Pages/smartsearching.aspx

Vastaa e-kirjojen käyttöä koskevaan kyselyyn!

placeholder-image
29.1.2016

  Opiskelija: vastaa kyselyyn täällä Opettaja: vastaa kyselyyn täällä.   Kyselyllä kerätään opiskelijoiden ja opettajien kokemuksia e-kirjojen käytöstä opinnoissa ja opetuksessa. Saadun palautteen perusteella kehitetään opinnoissa ja opetuksessa tarvittavien e-kirjojen saatavuutta ja käytettävyyttä paremmaksi, siksi mielipiteesi on erittäin tärkeä!   Kysely on osa FinELib-konsortion e-kurssikirjahanketta, jossa myös Metropolian kirjasto on mukana. Kyselyn on toteuttanut Kansalliskirjasto yhdessä korkeakoulukirjastojen kanssa.   Vastaukset käsitellään luottamuksellisesti ja vastaajien yksityisyyttä kunnioittaen. Yksittäisten vastaajan antamat tiedot eivät ole raportoinnissa tunnistettavissa. Tutkimusaineisto arkistoidaan Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon tieteellisen tutkimuksen ja opetuksen käyttöön.   Lisätietoa: Yhteyden kyselyn toteuttajiin saa osoitteesta: finelib@helsinki.fi   Kyselyyn voit vastata 31.5.2016 asti.   Kiitos osallistumisesta!    

Säästöt vaikuttavat e-aineistovalikoimaan

placeholder-image
21.1.2016

Kuten monissa muissakin korkeakouluissa Suomessa, myös Metropoliassa säästötoimet vaikuttavat kirjaston tarjoamien tietoaineistojen valikoimaan.   Aineistojen käyttöä ja kustannuksia on arvioitu tarkkaan. Pyrimme jatkossakin tarjoamaan koulutusalojen keskeisimmät ammatilliset ja tieteelliset aineistot. Säästösyistä on lakkautettu seuraavat e-aineistot vuoden 2016 alusta lähtien:   • CSA Social Sciences -tietokanta • Cinahl Full Text -tietokanta. Korvaava aineisto: Cinahl Complete -tietokanta • EBSCO IEEE-Wileyn kirjat • Elintarvikelait-verkkopalvelun koekäyttöä ei jatketa • Elsevier eLibrary, tammikuun lopussa. Basic Geriatric Nursing -kirja on sen jälkeen saatavilla Dawsonera -palvelusta. • Helecon Mix -tietokanta • KauppakamariTieto -tietokanta • OTDBase -tietokanta • RILM -tietokanta • Tenttu -tietokanta   Lisäksi:   • Helsingin Sanomat arkisto ja päivän lehti lakkautetaan kesäkuun alusta • CRNet Tietopankki lakkautetaan elokuun lopussa • Music in Print lakkautetaan elokuun alusta • Grove Music Online -lisenssi muuttuu vuoden alusta 6 yhtäaikaisen käyttäjän lisenssiksi   Myös printti- ja e-lehtitilauksia on säästösyistä lakkautettu runsaasti. Muun muassa kirjaston eri toimipisteisiin tulleita päällekkäisiä tilauksia on karsittu.   Suurin osa e-aineistoista löytyy suoraan MetCat 2.0 -palvelun kautta. Tarkempaa tietoa oman alasi e-aineistoista saat tarvittaessa LibGuides-palvelusta tai lähimmästä toimipisteestämme.   - Päivi Kumar ja Raisa Karhu