Tiedon janoa

   Parin viime vuoden aikana on Leppävaaran kampuksen kirjastossa suomen kieleen ja työelämän saloihin tutustunut neljä maahanmuuttajaa: irakilainen Kajal, kiinalaiset Mo ja Jing ja venäläinen Raisa. Jakson pituus on vaihdellut kahdesta kuuteen viikkoon. Kaikki ovat tulleet maahanmuuttajille järjestettävältä suomen kielen kurssilta. Lähiesimies on tehnyt jokaiselle perehdytysohjelman, jota on seurattu ja tulokkaiden toiveet on huomioitu mahdollisuksien rajoissa. Jokainen harjoittelija on ollut ahkera ja suhtautunut myönteisesti sekä tehtäviin että työkavereihin.   Koska tavoitteena on suomen kielen oppiminen, suomen puhumisesta ei saisi lipsua. Tämä on joskus haasteellista. Kun sanat eivät riitä, avuksi otetaan merkkikieli, piirtäminen ja kollegat. Yksi harjoittelija opetteli uusia sanoja kirjoittamalla niitä vihkoon hyllyttäessään kirjoja. Harjoittelijat ovat myös velvollisia raportoimaan menestyksestään työelämässä ja ohjaaja vierailee ainakin kerran jakson aikana tutustumassa taloon.     Kohokohta on joka kerran ollut harjoittelijan laatima lyhyt esitys kotimaastaan ja kulttuurista, jossa hän on kasvanut. Neljästä harjoittelijasta kolme oli päätynyt Suomeen puolison mukana. Vain Kajal oli naimisissa maanmiehensä kanssa ja perhe oli asunut myös Ruotsissa.   Lyhyt kyselykierros osoittaa, että työkavereilla on tutustujista vain hyvää sanottavaa. Yhden mukaan heitä on kahdenlaisia, aktiivisia ja passiivisia, useimmat kuitenkin aktiivisia. Toisen mielestä parhaita ovat kirjastoalasta kiinnostuneet. Kolmannen mielestä harjoittelijat tuovat vaihtelua ja heidän opastamisensa sujuu jo rutiinilla. Neljäs miettii aina työtehtävien hyötyä harjoittelijalle. Hän myös ”haluaa levittää kirjastonhoitajuuden ilosanomaa”. Tähän ei juuri ole lisättävää. Ehkä se, että leppävaaralaiset rohkaisevat muitakin tarttumaan tilaisuuteen.       Virpi