Lihavuuden vaikutus mieleen

Lihavuus on maailmanlaajuisesti merkittävä kansanterveydellinen huolenaihe. Yhteiskunnallisella tasolla lihavuus nähdään perinteisesti yksilön vastuulla olevana liikuntaan ja ravitsemukseen liittyvänä ongelmana. Lihavuuteen liittyy vahvaa stigmaa, joka saattaa ulottua myös terveydenhuollon ammattilaisten asenteisiin ja toimintaan. Kun lihava asiakas tulee kuntoutukseen, näemmekö hänet ainutlaatuisena yksilönä omine tavoitteineen, vai liikakiloja kantavana ihmisenä, jonka ensisijaisena tavoitteena tulisi olla painon pudottaminen? Merkittävästi lihavien ihmisten väestönosuus maailmassa on kasvanut huomattavasti (WHO 2024). Kuntoutuksen kannalta lihavuus on merkittävä ilmiö, koska siihen liittyy useita fyysisiä ja psyykkisiä sairauksia ja terveysriskejä. Siihen liittyy myös vahvoja negatiivisia stereotypioita, sekä laajasti hyväksyttyä stigmaa ja syrjintää, joka ulottuu elämän kaikille osa-alueille työnteosta ja harrastuksista itsestä huolehtimiseen ja terveydenhuoltoon. (Koivumäki ym. 2023: 12, 22–23, 28–40; Haracz & Ryan & Hazelton & James 2013: 356–3 57; Puhakka 2023: 14–15; Lee ym. 2019: 28–29, 34; Chakravorty 2021). Eurooppalaisen lihavien tukijärjestön ECPO:n (European Coalition for People living with Obesity) sivusto käyttää termiä ‘’weight bias’’, jolla viitataan negatiivisiin uskomuksiin ja asenteisiin ylipainoista henkilöä kohtaan. Ennakkoluulot voivat olla hienovaraisia tai näkyviä ja ilmentyä sanallisesti tai fyysisesti. (ECPO.) Yhteiskunnassa vallitseva stigma voi muuttua ihmisen sisäiseksi käsitykseksi itsestään, omista mahdollisuuksistaan ja oikeuksistaan. Sisäistetyn stigman myötä ihminen saattaa eristäytyä ja lakata tekemästä hänelle merkityksellisiä asioita. (Strand 2024.) Kuntoutuksen näkökulmasta tämä saattaa vaikuttaa heikentävästi ihmisen kokonaishyvinvointiin. Painosta johtuvan stigman kokeminen voi vaikuttaa terveyteen ja hyvinvointiin painosta tai BMI:stä riippumatta (ECPO). Suomessa aikuinen määritellään ”merkittävän lihavaksi”, kun hänen pituuden ja painon suhde, eli painoindeksi (BMI), on 30 kg/m2 tai enemmän. Tästä ylöspäin luokituksia on sairaalloiseen lihavuuteen saakka. (Mustajoki 2023.) Stigma terveydenhuollossa Kuntoutuksen piirissä on jo pitkään puhuttu paradigman muutoksesta, jossa keskeistä on asiakkaan roolin muuttuminen objektista subjektiksi, elämäänsä suunnittelevaksi toimijaksi, joka osallistuu täysivaltaisena kumppanina kuntoutuksen suunnitteluun ja päätöksentekoon (Järvikoski 2014: 74–75). Asiakasta ei siis nähdä kuntoutustoimenpiteiden kohteena, vaan oman elämänsä asiantuntijana. Toteutuuko tämä lihavien ihmisten arjessa? Vaikka lihava asiakas kertoisi elämänsä muihin osa-alueisiin liittyvistä haasteista ja hyvinvointihuolista, terveydenhuollossa häntä ei välttämättä kuulla, vaan keskitytään hänen ylipainonsa “hoitamiseen”. ECPO kertoo tutkimuksesta, jossa 66 % painonhallintaohjelmaan osallistuneista aikuisista koki leimaantumista laiskaksi tai huonosti motivoituneeksi hoitohenkilökunnan ja lääkäreiden toimesta (ECPO). Mikäli Suomen terveydenhuollossa ja kuntoutuksessa on samankaltaisia kokemuksia, tukee se tarvetta yhdenmukaisille eettisille toimintaohjeille koskien vastuullista painopuhetta ja -käytänteitä (Koivumäki ym. 2023: 4, 21–23). Yhdenvertaisuuslaki kieltää syrjinnän henkilöön liittyvien syiden perusteella ja mainitsee syrjinnän muotona myös kohtuullisten mukautusten epäämisen (Yhdenvertaisuuslaki 1325/2014). Lakiin perustuen monet ammattieettiset ohjeet korostavat asiakkaan tasavertaista kohtelua. Esimerkiksi toimintaterapeuttien ammattieettisten ohjeiden mukaan asiakkaan henkilökohtaiset ominaisuudet eivät saa vaikuttaa siihen, miten toimintaterapeutti kohtelee asiakastaan (Suomen toimintaterapeuttiliitto 2011). Tästä huolimatta kuntoutuksen ammattilainen voi jopa tiedostamattaan nähdä asiakkaansa yhteiskunnassa vallitsevan negatiivisen stigman kautta – ei ihmisenä, vaan lihavana ihmisenä. Tämä voi estää kuntoutuksen todellista vaikuttavuutta ja asiakkaalle aidosti merkityksellisten tavoitteiden asettamista tai saavuttamista. Toimintaterapia osallisuuden mahdollistajana Toimintaterapian keskeinen tavoite on lisätä hyvinvointia mahdollistamalla ihmisen osallistuminen hänelle merkitykselliseen toimintaan hänen omassa arkiympäristössään (Forsyth 2017: 166). On siis oleellista hyväksyä asiakas juuri sellaisena, kun hän sillä hetkellä on, keskittyä hänen voimavaroihinsa ja laatia tavoitteet hänen arkensa kannalta merkittävien toimintojen pohjalta. Kemmisin, Ashbyn ja McDonald-Wicksin (2023) tutkimus esittää lihavien ihmisten osallisuuden, arjen toimijuuden ja hyvinvoinnin edistämiseksi sähköisiä liikkumisen apuvälineitä. Näiden hyötyjä käyttäjille ovat: autonomian ja osallistumisen mahdollisuuksien paraneminen työssä käymisen helpottuminen ja mahdollistuminen, jolloin autettavasta tulee parhaimmillaan tuottava yhteiskunnan jäsen mielenterveyden ja kokonaishyvinvoinnin paraneminen sosiaalialan palveluiden ja tukien tarpeen oletettu väheneminen. Suomessa, toisin kuin esimerkiksi Portugalissa, Alankomaissa, Italiassa ja Saksassa (Batterham 2021: 1), lihavuutta ei luokitella sairaudeksi tai vammaksi, mikä on edellytys kuntoutuksen näkökulmasta toimintaa parantavien apuvälineiden myöntämiseksi. Lihavuus itsessään ei siis ole peruste vaikkapa sähköisen pyörätuolin myöntämiselle, vaikka se parantaisi asiakkaan elämänlaatua ja toimintakykyä merkittävästikin. Liikkumista helpottavan apuvälineen käyttö voisi kuitenkin olla merkittävä askel kohti lisääntynyttä aktiivisuutta ja kokonaishyvinvointia. Tämä on menetetty mahdollisuus, sillä toiminnalla voi olla itseään voimistava vaikutus: yksi muutosta oikeaan suuntaan auttava asia voi saada aikaan muita muutosta vahvistavia seuraamuksia. Inhimillisen toiminnan mallin (MOHO) mukaan ihmisen lisääntynyt tunne oman toimintansa tehokkuudesta ja minäpystyvyydestä lisää hänen aktiivisuuttaan ja motivaatiotaan toimia, ja edistää näin muutosta (Taylor 2017: 42–44). Syntyy itseään ruokkiva positiivinen, hyvinvointia vahvistava kierre. Jos terveydenhuollon – ja yhteiskunnan – lähtökohtana on saada lihavat ihmiset laihtumaan, voi olla haastavaa saada läpi esimerkiksi apuvälinesuositukset, jotka edistävät liikkumista, mutta eivät liikuntaa. Jos yleisien tilojen suunnittelussa ei huomioida lihavien ihmisten vaatimia mitoituksia, ne ovat lihaville esteellisiä ja saavuttamattomissa apuvälineistä huolimatta. Jotta lihavien ihmisten oikeus ja mahdollisuus toimia aktiivisina yhteiskunnan jäseninä sellaisina kuin he ovat toteutuisi, tarvitaan muutosta sekä sosiaalisessa että fyysisessä ympäristössä. Toimintaterapia voi toimia tässä suunnannäyttäjänä tarjoamalla asiakaslähtöisen lähestymistavan kuntoutukseen, joka ei syyllistä lihavia ja vaadi heitä laihtumaan, vaan keskittyy toiminnallisten tavoitteiden mahdollistamiseen asiakkaiden olemassa olevia voimavaroja hyödyntäen ja vahvistaen. Omien asenteiden tarkastelu askeleena kohti muutosta Lihavuuteen liittyvää stigmaa lisää se, että lihavuus ja lihavuuteen johtaneet syyt nähdään yksilön ongelmina. Lihava ihminen saa osakseen moraalista paheksuntaa, joka perustuu paheksujan oletettuihin päätelmiin lihavasta henkilöstä. (Koivumäki ym. 2023: 4, 21–23.) Onkin syytä pohtia, kenelle lihavuus on ongelma. Toimintaterapiassa keskitytään ihmisen ainutlaatuisuuteen ja yksilöllisyyteen. Inhimillisen toiminnan malli painottaa asiakaskeskeistä, toimintalähtöistä työskentelyä, jossa henkilön tahto on kuntoutuksen lähtökohta (Taylor 2017: VII). Jos lihava ihminen on tyytyväinen omaan kehoonsa ja painoonsa vaikka tarvitseekin jonkinlaista muutosta arkeensa, kenelle se on ongelma? Ollaanko kuntoutuksessa valmiita näkemään lihavan henkilön sijaan henkilö, jolla on toimintaa rajoittavia tekijöitä ja lihavuudesta riippumattomia toiveita? Ajatus siitä, että lihavuus on kiloja kantavan ihmisen oma syy ja häpeän aihe, poikkeus hyväksytystä normista, on kiistaton osa kulttuuriamme ja siten myös meitä. Se on ajattalutapa, johon meidät on kasvatettu. Myös toimintaterapeutit ovat yhteisöissään eläviä ihmisiä, joilla voi itsellään olla lihavuuteen liittyviä, stigmaa lisääviä ennakkoluuloja ja toimintamalleja. Itsereflektio ja omien asenteiden tarkastelu voivatkin olla ensimmäinen askel kohti laajempaa yhteiskunnallista asennemuutosta. Asennemuutoksella vaikuttavaa ja laadukasta kuntoutusta kaikille Toimintaterapeuteilla on kuntoutuksen ammattilaisina asemaa ja valtaa muuttaa ihmisten asenteita. Esimerkiksi Townsendin ym.:n kehittämän Kanadan toiminnallisuuden ja sitoutumisen mallin (CMOP-E) mukaan toimintaterapeuttien ammatillisiin rooleihin kuuluu asiakkaiden puolestapuhujana toimiminen. Tälle roolille keskeistä on edistää asiakkaiden oikeuksia, tuoda esiin sellaisia asioita, joita muut eivät ole huomioineet, ja haastaa ihmisiä – esimerkiksi apuvälinepäätöksiä tekeviä lääkäreitä – ajattelemaan uudella tavalla. (Hautala ym. 2019: 219.) Inhimillisen toiminnan malli puolestaan näkee toimintaterapeutit yhteisöön ja sosiaalisiin rakenteisiin ja asenteisiin vaikuttavina tekijöinä, jotka voivat vaikuttaa myös palveluiden mahdollistamiseen (Taylor 2017: 95–96). Tämä on rooli, johon jokainen toimintaterapeutti voi omalta osaltaan tarttua oman toimintaympäristönsä puitteissa. Koivumäki ym. tuovat artikkelissaan esille näkökulman siitä, miten stigman vähentämistä lihavien ihmisten kohdalla voitaisiin edistää yhdenmukaistamalla lihavuuteen liittyvää viestintää. Lihavuutta koskevaan viestintään tulisi laatia eettiset ohjeet ja yhdenvertaisuuslakiin olisi lisättävä sieltä tällä hetkellä puuttuva kielto syrjintään koon tai painon perusteella. Yhdenmukaiset ohjeistukset ja säännöt tukisivat vastuullista painopuhetta ja -käytäntöjä. (Koivumäki ym. 2023: 4, 21–23.) Kuntoutusta ei tehdä siihen osallistuvien ammattilaisten takia vaan siksi, että asiakkaiden kokemus omasta arjestaan olisi mahdollisimman hyvä. Kuntoutuksen tehokkuuden kannalta on olennaista, että tavoitteet ovat asiakkaalle itselleen merkityksellisiä ja yhteistyö arvostavaa ja turvallista. Meistä jokainen voi varmasti samaistua ajatukseen, että haluaa tulla kohdatuksi omana itsenään, ainutlaatuisena ihmisenä, ei jonkin ominaisuuden kautta määriteltynä poikkeuksena. Eikö siis olisi kohtuullista olettaa, että myös kuntoutuksessa pureudutaan merkittäviksi kokemiimme haasteisiin muiden määrittelemien ongelmien sijaan? Riippumatta siitä, paljonko painamme. Kirjoittajat Johanna Santanen, Meri Savolainen, Mervi Seppälä, Marleena Sihvonen ja Laura Vinha ovat 3. vuoden toimintaterapeuttiopiskelijoita Metropolia Ammattikorkeakoulusta. Lähteet Batterham, Rachel 2021. Switching the focus from weight to health: Canada’s adult obesity practice guideline set a new standard for obesity management. Näkökulma-kirjoitus. Eclinialmedicine 31 (100636). Chakravorty, Triya 2021. Fat shaming is stopping doctors from helping overweight patients – here’s what medical students can do about it. British Medical Journal (Online) 375. Viitattu 19.3.2024. ECPO. European Coalition of People living with Obesity. What is stigma. Viitattu 18.3.2024 Forsyth, Kirsty 2017. Therapeutic reasoning: Planning, implementing, and evaluating the outcomes of therapy. Teoksessa Taylor, Renée (toim.). Kielhofner’s Model of Human Occupation. 5. Painos. Philadelphia: Wolters Kluwer. 159–172. Haracz, Kristy & Ryan, Susan & Hazelton, Michael & James, Carole 2013. Occupational therapy and obesity: An integrative literature review. Australian Occupational Therapy Journal 60 (5). 356–365. Kemmis, Emma & Ashby, Samantha & mcdonald-Wicks, Lesley 2023. Exploring the use of powered mobility devices and occupational participation for people with obesity. Australian Occupational Therapy Journal 70 (6). 690–700. Koivumäki, Terhi & Harjunen, Hannele & Hagström, Tiia & Mikkilä, Katri & Pusa, Tuija & Lahti- Koski, Marjaana 2023. Kohti eettistä ja vastuullista painopuhetta ja -käytäntöjä. Lihavuuden stigma ja sen vähentäminen. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2023:10. Viitattu 18.3.2024 Lee, Gerogina & Platow, Michael & Augoustinos, Martha & Van Rooy, Dirk & Spears, Russel & Bar-Tal, Daniel 2019. When are anti-fat attitudes understood as prejudice versus truth? An experimental study of social influence effects. Obesity Science & Practice 5 (1). 28–35. Mustajoki, Petteri 2023. Painoindeksi (BMI). Lääkärikirja Duodecim. Terveyskirjasto. Kustannus Oy Duodecim. Alkuperäinen artikkeli julkaistu 5.12.2020. Viitattu 12.1.2024. Puhakka, Anna 2023. Kehopositiivisuusaktivismin ensimmäinen aalto Suomessa. Tieteessä tapahtuu 5. 14—18. Viitattu 19.3.2024. Hautala Tiina, Hämäläinen Tuula, Mäkelä Leila, Rusi-Pyykkönen Mari. Toiminnan voimaa. Toimintaterapia käytännössä. Helsinki: Edita. 2019. Järvikoski, Aila 2014. Monimuotoinen kuntoutus ja sen käsitteet. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2013:43. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. Strand, Teija 2024. Stigma ja syrjintä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 18.3.2024 Suomen toimintaterapeuttiliitto. Toimintaterapeuttien ammattieettiset ohjeet.  Viitattu 19.3.2024. Taylor, R.R. 2017. Kielhofner ́s Model of Human Occupation. 5. Edition. Philadelphia: Wolters Kluwer WHO 2024. Obesity and overweight.  Viitattu 24.5.2024. Yhdenvertaisuuslaki 2014/1325. Annettu 30.12.2014. Viitattu 19.3.2024

Lasten ja nuorten ylipaino on moniulotteinen ja haastava ilmiö, jolla on suuria vaikutuksia heidän elämäänsä. Tällä hetkellä maailmassa on yli 390 miljoonaa ylipainoista lasta ja nuorta ja määrä kasvaa merkittävästi sekä korkean että matalan tulotason maissa1. Ylipaino ja liikalihavuus altistavat tätä kohderyhmää samoille terveysriskeille kuin aikuisia, joten vaikuttavien elämäntapamuutosta tukevien interventioiden kehittäminen on äärimmäisen tärkeää. Monesti digitaalisilla ratkaisuilla päästään helposti lähelle ylipainoisia lapsia, nuoria ja heidän perheidensä arkea. Kohderyhmälle tarjottavien palvelujen saatavuus ja saavutettavuus paranevat, samoin mahdollisuudet osallistua ajasta ja paikasta riippumatta. Koska lihavuuden esiintyvyys lisääntyy, tarvitaan kiireellisesti kustannustehokkaita ja vaikuttavia interventioita, elämäntapaohjausta ja -neuvontaa. Digitaalisten ratkaisujen avulla saadaan lisää mahdollisuuksia tukea terveellisemmän ruokavalion, fyysisen aktiivisuuden ja liikunnan lisäämisen toteutumista.2 Digitaalisten ratkaisujen kehittämisessä on tärkeää huomioida erityisesti kohderyhmän tarpeet, palvelun tekninen toteutus ja hyvä käytettävyys. Huonosti kehitetty ja käyttöönotettu digitaalinen ratkaisu ei yhdisty osaksi nuorten arkea eikä paranna heidän sitoutumistaan vaativaan elämäntapamuutokseen. Ylipainon vaikutukset lapsiin ja nuoriin Maailmanlaajuisesti ylipainoisia 5—19- vuotiaista lapsista ja nuorista oli vuonna 1990 lähes joka kymmenes (8 %) vuonna 2022 jo noin 20 %. Vuoden 2023 tilastojen mukaan yli puolet ylipainoisista lapsista elää Aasiassa. Afrikassakin ylipainoisten osuus on noussut vuoden 2000 arvoista 23  %. Nousua on tapahtunut sekä tytöillä (19 %) että pojilla (21 %).3 Tilanne Suomessa on samassa linjassa, 2—16- vuotiaiden ikäryhmässä ylipainoisia tai liikalihavia on 27 % pojista ja 18 % tytöistä.4 Ylipaino ja liikalihavuus altistavat lapsia ja nuoria samoille terveysriskeille kuin aikuisia. Aikaisempien tutkimusten perusteella on näyttöä siitä, että lihavuus ja ylipaino liittyvät huonommaksi koettuun elämänlaatuun5 huonompaan itsetuntoon6 negatiiviseen kehonkuvaan7 ja lihavuuden leimaan liittyviin ongelmiin8. Lisäksi ylipaino ja lihavuus ovat yhteydessä sydän- ja hermoston rappeutumissairauksiin, tyypin 2 diabetekseen, metaboliseen oireyhtymään sekä moniin muihin sairauksiin.9 Terveyskäyttäytymisen muotoutuminen Tyypillisesti lasten nuoruutta kohti vievä murrosikä alkaa toisella vuosikymmenellä. Tässä ikävaiheessa muotoutuvat terveyskäyttäytymisen ja terveellisten elämäntapojen perusteet10, ja siihen vaikuttavat monet fyysiset, psykologiset, sosiaaliset ja ympäristöön liittyvät tekijät11. Lapsen tai nuoren lisäksi terveyskäyttäytymisen muotoutumiseen liittyy laaja sosiaalinen verkosto, perhe, ystävät ja opettajat, joilla jokaisella voi olla merkittävä vaikutus terveellisempien tottumusten omaksumisessa.12,13 Terveyskäyttäytymisen ja terveellisten elämäntapojen lisäksi lasten ja nuorten motivoituminen elämäntapamuutokseen eroaa aikuista monin tavoin. He eivät välttämättä ymmärrä terveyteen ja hyvinvointiin liittyviä käsitteitä samalla tavalla kuin aikuiset, jonka vuoksi he tarvitsevat ikäryhmälle selkeästi kohdennettuja ohjeita ja konkreettisia kannustimia eivät aina tunnista omia tarpeitaan tai rajoitteitaan, jonka vuoksi he tarvitsevat enemmän ohjausta ja kannustusta ovat usein herkempiä sosiaalisille paineille ja vaikutteille, ja heidän motivaationsa voi olla voimakkaasti sidoksissa vertaisryhmien tai läheisten mielipiteisiin voivat vastata paremmin positiiviseen vahvistamiseen, kuten palkitsemiseen ja kannustamiseen, kuin aikuiset, jonka vuoksi digitaalisten ratkaisujen integoroiminen elämäntapamuutoksen tueksi voi olla helpompaa. Digitaaliset interventiot muutoksen tukena Ihmisten sitouttaminen terveellisiin elämäntapoihin on iso kansanterveydellinen haaste, joka edellyttää perinteisten ohjausmenetelmien lisäksi innovatiivisia ratkaisuja14. Erilaisia digitaalisia komponentteja ja vuorovaikutusmenetelmiä onkin hyödynnetty lasten ja nuoren lihavuuden hallinnassa ja elämäntapamuutoksen tukemisessa. Yleisimmin digitaalisia interventioita toteutetaan tietokoneiden ja älypuhelinten välityksellä15, 16. Pääasiassa lapsia ja nuoria on ohjattu käyttäytymiskehotusten, sosiaalisen verkkotuen ja puettavien älylaitteiden avulla. Lisäksi henkilökohtaisten sähköpostimuistutusten on todettu olevan tehokkaita motivoimaan tavoitteiden asettamista, hoitosuunnitelmien noudattamista, omavalvonnan tehostumista ja hoito-ohjeisiin sitoutumista.17,18 Monet interventiot ovat perustuneet kognitiivisiin, käyttäytymis- ja sosiaalisen oppimisen lähestymistapoihin, joihin kuuluu ohjausta, tehtäviä, aktiviteetteja, muistutuksia, seurantaa, palautetta ja palkitsemisjärjestelmiä.19 Tämän kohderyhmän osalta huomionarvoista digitaalisissa ohjausinterventioissa on yksisuuntaisen vuorovaikutuksen merkittävä osuus. Yksisuuntaisella vuorovaikutuksella tarkoitetaan viestintää, tiedon ja ohjeistuksen tarjoamista digitaalisten kanavien kautta, ilman mahdollisuutta reaaliaikaiseen vuorovaikutukseen hoitohenkilökunnan kanssa. Digitaalisiset interventiot voivatkin tarjota useita etuja, mutta niissä voi myös olla haasteita. Kaakisen ym. (2017) mukaan personoidut ohjelmat, jotka sisältävät kohdennettuja tavoitteita ja henkilökohtaista palautetta, ovat ratkaisevan tärkeitä lihavien ja ylipainoisten lasten ja nuorten tukemisessa20. Tunnistettuja hyötyjä ovat esimerkiksi laaja saatavuus, ajasta ja paikasta riippumattomuus sisältöjen personointi ja skaalautuvuus tarpeen mukaan jatkuva tuki ja seuranta, motivaation ylläpitäminen vuorovaikutteisuus ja osallisuus omaan hoitoon kustannustehokkuus ja kustannusvaikuttavuus. Ja haasteita digitaalinen eriarvoisuus ja käytön rajoitteet liittyen mm. osaamiseen, laitteisiin ja muihin resursseihin yksilölliset erot, digitaalisten palvelujen soveltuvuus käyttäjälle motivaation ylläpitäminen vaikuttavuuden ja tehokkuuden todentaminen tietoturvallisuus ja yksityisyydensuoja digitaalisten ratkaisujen kehittämisinvestoinnit. Kokonaisuudessaan digitaaliset interventiot voivat kuitenkin tarjota merkittäviä etuja ja resurssitehokkuutta, etenkin jos ne on suunniteltu ja toteutettu huolellisesti ja osana laajempaa terveydenhuollon digitalisaatiostrategiaa. Huomionarvoista on, että aikaisemmissa tutkimuksissa ei ole juurikaan arvioitu tai vertailtu digitaalisten interventioiden taloudellisia vaikutuksia. Viitteitä siitä on kuitenkin saatu esimerkiksi hoitokäyntien merkittävän vähenemisen myötä, mikä voi edelleen vaikuttaa talouteen positiivisesti21. Lisäksi on todettu, että uudenlaiset interventiot voisivat lisätä sitoutumista ja ylläpitää intervention vaikutuksia pienemmillä kustannuksilla22, 23. Kaikki nämä esiin nostetut näkökulmat osoittavat, että tutkimusaihe on monitahoinen ja haastava. Kehitettäessä tehokasta, motivoivaa ja vuorovaikutteista digitaalista lähestymistapaa, jolla voitaisiin puuttua lapsuus- ja nuoruusiän ylipainoon ja liikalihavuuteen, on otettava huomioon digitaalisen vuorovaikutuksen monimuotoisuus, lapsen ja hänen perheensä ominaisuudet, tottumukset ja tarpeet, fyysisen aktiivisuuden taso ja lihavuuden taustalla olevat syyt. Haasteen ratkaisemiseksi tarvitaan runsaasti lisää tutkittua tieto innovatiivisuutta ja ketteriä digitaalisia kokeiluja ohjausinterventioita ja kontrolloituja kokeita talouden ja vaikuttavuuden arviointia ja ennen kaikkea ammattilaisten ja asiantuntijoiden monialaista yhteistyötä. Kirjoittaja Mari Virtanen on terveystieteilijä ja yliopettaja (TtT) Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Hän on kiinnostunut sotepalvelujen vastuullisesta kehittämisestä, terveyspalvelujen vaikuttavasta digitalisaatiosta ja digitaalisen potilasohjauksen rajattomista mahdollisuuksista. Näiden teemojen parissa hän opettaa ja tekee tutkimusta ja kehittämistyötä.   Lähteet 1 WHO 2024. Fact sheet. Obesity and overweight. 2 Kouvari M, Karipidou M, Tsiampalis T, et al. 2022. Digital Health Interventions for Weight Management in Children and Adolescents: Systematic Review and Meta-analysis. JMIR 24, e30675. 3 WHO 2024. Fact sheet. Obesity and overweight. 4 THL 2023. Rekisteriseuranta: Lasten ja nuorten ylipaino on edelleen huolestuttavan yleistä. 5 Diao H, Wang H, Yang L, Li T. 2020. The impacts of multiple obesity-related interventions on quality of life in children and adolescents: a randomized controlled trial. Health Qual Life Outcomes 18, 213. 6 Wang F, Veugelers, PJ. 2008. Self-esteem and cognitive development in the era of the childhood obesity epidemic. Obes Rev 9, 615–23. 7 Sagar R, Gupta, T. 2018. Psychological Aspects of Obesity in Children and Adolescents. Indian J Pediatr 85, 554–59. 8 Pont SJ, Puhl R, Cook SR, Slusser W. 2017. SECTION ON OBESITY, and THE OBESITY SOCIETY. Stigma Experienced by Children and Adolescents With Obesity. Pediatr 140, e20173034. 9 Benítez-Andrades JA, Arias N, García-Ordás, MT, Martínez-Martínez M, García-Rodríguez I. 2020. Feasibility of Social-Network-Based eHealth Intervention on the Improvement of Healthy Habits among Children 20, 1404. 10 Di Cesare M, Sorić M, Bovet P, Miranda JJ, et al. 2019. The epidemiological burden of obesity in childhood: a worldwide epidemic requiring urgent action. BMC med 17, 212. 11 Short SE, Mollborn S. 2015. Social Determinants and Health Behaviors: Conceptual Frames and Empirical Advances. Curr Opin Psychol 5:78-84. 12 Yaacob N, Abd Talib R, Ismail A, Mahmud MI. 2022. Perceived Barriers to Digitising School-Based Obesity Intervention: An Exploratory Study. Malays J Med Sci 29:98-119. 13 Heath SM, Wigley CA, Hogben JH. 2018. Patterns in Participation: Factors Influencing Parent Attendance at Two, Centre-Based Early Childhood Interventions. J Child Fam Stud 27, 253–67. 14 Krist AH, Tong ST, Aycock RA, Longo DR. 2017. Engaging Patients in Decision-Making and Behavior Change to Promote Prevention. Stud Health Technol Inform 240:284-302. 15 Yun J, Shin J, Lee H, Kim D, et al. 2023. Characteristics and Potential Challenges of Digital-Based Interventions for Children and Young People: Scoping Review. JMIR 25: e45465 16 Whitehead L, Robinson S, Arabiat D, et al. 2024. The Report of Access and Engagement With Digital Health Interventions Among Children and Young People: Systematic Review. JMIR Pediatr Parent 7, e44199 17 Keating SR, McCurry MK. 2015. Systematic review of text messaging as an intervention for adolescent obesity. J Am Assoc Nurse Pract 27, 714–20. 18 Partridge SR, Raeside R, Singleton A, Hyun K, Redfern J. 2020. Effectiveness of Text Message Interventions for Weight Management in Adolescents: Systematic Review. JMIR mHealth uHealth 8, e15849. 19 Yun J, Shin J, Lee H, Kim D, et al. 2023. Characteristics and Potential Challenges of Digital-Based Interventions for Children and Young People: Scoping Review. JMIR 25: e45465 20 Kaakinen P, Kyngäs H, Kääriäinen M. 2018. Technology-based counseling in the management of weight and lifestyles of obese or overweight children and adolescents: A descriptive systematic literature review. Inform Health Soc Care 43, 126–41. 21 Armstrong S, Mendelsohn A, Bennett G, et al. 2018. Texting Motivational Interviewing: A Randomized Controlled Trial of Motivational Interviewing Text Messages Designed to Augment Childhood Obesity Treatment. Child Obes 14, 4–10. 22 Fang Y, Ma Y, Mo D, et al. 2019. Methodology of an exercise intervention program using social incentives and gamification for obese children. BMC Public Health 19, 686. 23 Vidmar AP, Pretlow R, Borzutzky C, et al. 2019. An addiction model‐based mobile health weight loss intervention in adolescents with obesity. Pediatr Obes 14.

Kätilöiden kesäkuisessa maailmankonferenssissa (33rd ICM Triennial Congress) Balilla pidettiin esityksiä laajasti kätilötyön eri osa-alueilta. Kätilötyön lehtorina minua kiinnostivat erityisesti aiheet, jotka liittyivät kätilökoulutukseen ja -opiskeluun. Koronaviruksen vaikutukset maailmanlaajuisesti ovat olleet merkittäviä ja ne näkyvät edelleen monessa asiassa. Tutkimustietoa asiasta on tullut kuitenkin viiveellä, joten aihetta käsiteltiin vielä useassa konferenssiesityksessä. Koronaviruksen aiheuttama sulku tapahtui monessa maassa eri pituisiksi ajoiksi, ja muun muassa kätilöopetus kuului niihin, joita ei voinut kokonaan lopettaa vaan opetus piti mukauttaa tilanteeseen. Tämä vaikutti monella tapaa erityisesti opiskelijoihin, mutta myös opettajiin.   Etäopiskelu toi eteen haasteita ja herätti tunteita opiskelijoissa Walesilaisten kätilöopiskelijoiden asenteita ja tuntemuksia opetuksen ja oppimisen siirryttyä digitaaliseksi koronapandemian vuoksi, oli kartoitettu kyselyllä, jonka tuloksia esitettiin konferenssissa [1]. Tulosten mukaan opiskelijat olivat kokeneet tyytyväisyyttä ja innostusta, mutta myös pelkoa, ahdistusta ja petetyksi tulemisen tunnetta. Opiskelijoiden huolenaiheina olivat huono digitaalinen lukutaito, ongelmat tietokoneiden ja Internetin saatavuudessa, yhdistettyinä samanaikaiseen kotielämän pyörittämiseen. Osalla opiskelijoista talo oli täynnä ihmisiä, sillä kaikki muutkin perheenjäsenet olivat kotona sulun aikana ja hiljaista nurkkausta opiskelulle oli mahdotonta löytää. Osa sen sijaan oli muuttanut pois kotoa ja oli täysin yksin, kun ei voinut matkustaa kotipaikkakunnalle. Etuina digiopiskelulle kerrottiin olevan itseluottamuksen kehittyminen sekä omatahtisen opiskelun mahdollistuminen. [caption id="attachment_2327" align="alignleft" width="406"] Balilaiset kätilöopiskelijat esittelevät opetusvälineistöään. Indonesiassa kätilöt työskentelevät vain äitiyshuollon kentillä.[/caption] Opiskelijat olivat iloisia, että he pystyivät viemään opintojaan eteenpäin sulusta huolimatta. Useimmat pitivät hyvinä ennalta sovittuja virtuaalitapaamisia verrattuna pelkkään itseopiskeluun. Hyväksi koettiin, että muutamana päivänä viikosta voisi jatkossakin opiskella etänä, jos aiheet ovat etäopiskeluun sopivia. Kauempana asuvat opiskelijat ilmoittivat osaetäopetuksen säästävän myös rahaa, jos koululle ei tarvitse matkustaa päivittäin. Lähiopetusta siis arvostettiin, eikä täysin etänä tapahtuvaa opetusta toivottu. [1] Koronan vaikutuksina tutkimuksissa on tullut esiin myös opiskelijoiden masennus- ja ahdistusoireilua [2,3]. Esimerkiksi belgialaisilla kätilöopiskelijoilla oli havaittu korkeammat masennuksen ja ahdistuksen pisteet kuin alankomaalaisilla. Opiskelijoiden masennuksen ja ahdistuksen todennäköisyyttä lisäsivät aiemmat psykologiset ongelmat. [2] Samanlaisia tuloksia oli saatu myös australialaisten kätilö- ja sairaanhoidon opiskelijoiden keskuudessa [3].   Kätilöopettajien kokemuksia koronapandemian aiheuttamista muutoksista opetuksessa ja opettajien henkinen tilanne Konferenssissa esiteltiin myös tuloksia koronapandemian vaikutuksista opetukseen. Kenialaisista kätilöopettajista lähes kaikki kuvasivat koronapandemian vaikuttaneen opetukseen [4,5]. Erityisesti oltiin huolestuneita lähiopetuksen turvallisuudesta, viimeisen vuoden opiskelijoiden valmistumisen viivästymisestä sekä uusien opiskelijoiden opintojen aloittamisesta. Opetuksen turvallisuuden varmistamiseksi opettajat kertoivat käyttäneensä virtuaaliopetusta, ja lähiopetuksessa henkilökohtaisia suojavarusteita, pienempiä ryhmäkokoja sekä käsienpesua/ käsidesiä [4,5]. Kenialaisten opettajien koronan aikaiset opetuskäytännöt vastasivat siten pitkälti Metropolian kätilöopettajien käytäntöjä, joista lehtori Pirjo Koski onkin kirjoittanut tässä blogissa aiemmin [6]. Kenialaiset opettajat kokivat olevansa joko täysin tai jokseenkin luottavaisia virtuaaliopetuksen hallitsemiseen, vain 2 % ei ollut lainkaan luottavaisia asian suhteen [4,5]. Kenialaisten opettajien kokemuksista puuttui kaipuu nähdä työkavereita ja työyhteisöä, sekä kohdata ja keskustella yhteisten kahvihetkien äärellä. Tämä oli seikka, joka sen sijaan nousi voimakkaasti esiin Metropolian kätilöopettajien vastauksissa [6]. Toki täytyy muistaa, että tutkimuksissa saa vastauksia vain siihen, mitä kysytään: kenialaisessa tutkimuksessa ei välttämättä ollut työyhteisöön liittyviä kysymyksiä lainkaan. [caption id="attachment_2324" align="alignnone" width="435"] Osana kätilöiden maailmankonferenssia pääsi tutustumaan myös paikalliseen kätilökoulutukseen Politeknik Kesehataniin Denpasarissa, Balilla. Kuvassa koulun rehtori ja muita kätilökoulutuksesta vastaavia.[/caption] Koronapandemia vaikutti tutkitusti myös opettajien emotionaaliseen hyvinvointiin aiheuttaen esimerkiksi ahdistusta ja työuupumusta [7,8]. Lähes joka toinen kiinalainen yliopisto-opettaja koki ahdistusta vuosi koronapandemian puhkeamisen jälkeen. Ahdistus oli todennäköisempää vanhemmilla naisopettajilla, jotka elivät avioliitossa, ja joiden perheessä oli huono taloudellinen tilanne. Ahdistuksen riskiä kohotti myös kokemus koronan merkittävästä vaikutuksesta elämään. [7] Brasilialaisilla opettajilla myös työuupumus oli koronapandemian vaikutuksena kohtalaisen yleinen. Riskitekijöinä tunnistettiin naissukupuoli, ikä alle 40 vuotta, ennen pandemiaa olemassa ollut krooninen tai psykiatrinen sairaus, vaikeus omaksua etäopetuksen menetelmiä, kotiin/työhön liittyvät konfliktit ja pandemian aiheuttamat negatiiviset oireet. [8]   Koronapandemian jälkipyykkiä pestään edelleen Maailmalla tehtyjen tutkimusten tulokset vahvistavat sitä kokemusta, että kätilöopiskelijoiden, ja myös opettajien, emotionaalinen hyvinvointi koronapandemian aikana oli selvästi heikentynyt. Vaikka tässä esitetyt tutkimukset oli tehty muualla maailmassa, ovat tulokset varmasti ainakin jossain määrin yleistettävissä myös Suomeen. Todennäköisesti kohtaamme ja käsittelemme koronan aiheuttamia terveysongelmia vielä hyvän aikaa. Ainakin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tuoreen kouluterveyskyselyn tulokset [9] osoittivat, että 8.- ja 9.-luokkalaisten ahdistuneisuus ei osoita laantumisen merkkejä koronan jälkeen. THL:n kyselyssä on kartoitettu myös ammatillisten oppilaitosten opiskelijoiden kokemuksia, ja tarkempia tietoja kevään 2023 tuloksista julkaistaan syyskuussa. [9] [caption id="attachment_2325" align="alignnone" width="315"] Kätilöiden maailmankongressissa Balilla ehti tutustua myös paikalliseen kulttuuriin. Kuvassa blogitekstin kirjoittaja, lehtori Sanna-Mari Manninen retkellä Batuan temppelialueella.[/caption] Lähteet: Lacey N, Thomas G. ”A sudden shift” An evaluation of student midwives’ attitudes to remote online learning during the COVID-19 pandemic. Suullinen esitys 33rd ICM Triennial Congress Bali, Indonesia -konferenssissa 14.6.2023. Kuipers Y, Mestdagh E. Emotional wellbeing of student midwives during COVID-19. Women Birth. 2023;36(2):184-192. https://doi.org/10.1016/j.wombi.2022.11.012 Wynter K, Redley B, Holton S, Manias E, McDonall J, McTier L, Hutchinson AM, Kerr D, Lowe G, Phillips NNM, Rasmussen B. Depression, anxiety and stress among Australian nursing and midwifery undergraduate students during the COVID-19 pandemic: a cross-sectional study. Int J Nurs Educ Scholarsh. 2021;18(1):10.1515/ijnes-2021-0060. https://doi.org/10.1515/ijnes-2021-0060 Shikuku D, Tallam E, Wako I, Mualuko A, Waweru L, Nyaga L, Issak B, Ameh C. 2023. Educators’ perceptions of the early impact of COVID-19 on midwifery training in Kenya: a cross-sectional survey. Suullinen esitys 33rd ICM Triennial Congress Bali, Indonesia -konferenssissa 14.6.2023. Shikuku DN, Tallam E, Wako I, Mualuko A, Waweru L, Nyaga L, Bashir I, Ameh C. Educators' perceptions of the early impact of COVID-19 on midwifery training in Kenya: a cross-sectional survey. Int Health. 2022;14(3):336-338. https://doi.org/10.1093/inthealth/ihab065 Koski P. Kätilötyön opetus onnistui etätyöstä huolimatta, vaikka työyhteisöä ja opiskelijoita oli ikävä. Blogikirjoitus 20.5.2021. Kätilökouluttaja - The Voice of Midwifery. Keskusteluja kätilötyöstä, -koulutuksesta ja -tieteestä. Saatavilla: https://blogit.metropolia.fi/katilokouluttaja/2021/05/20/katilotyon-opetus-onnistui-etatyosta-huolimatta-vaikka-tyoyhteisoa-ja-opiskelijoita-oli-ikava/ Fu W, Han X, Liu Y, Zou L, Wen J, Yan S, Lv C. Prevalence and related factors of anxiety among university teachers 1 year after the COVID-19 pandemic outbreak in China: A multicenter study. Front Psychiatry. 2022;13:823480. https://doi.org/10.3389/fpsyt.2022.823480 Santiago ISD, Dos Santos EP, da Silva JA, de Sousa Cavalcante Y, Gonçalves Júnior J, de Souza Costa AR, Cândido EL. The impact of the COVID-19 pandemic on the mental health of teachers and its possible risk factors: A systematic review. Int J Environ Res Public Health. 2023;20(3):1747. https://doi.org/10.3390/ijerph20031747 STT Viestintäpalvelut. THL:n Kouluterveyskysely: 8.- ja 9.-luokkalaisten ahdistuneisuus ei osoita laantumisen merkkejä koronan jälkeen, kiusaamista aiempaa enemmän. Tiedote 2.6.2023. Saatavilla: https://www.sttinfo.fi/tiedote/thln-kouluterveyskysely-8--ja-9-luokkalaisten-ahdistuneisuus-ei-osoita-laantumisen-merkkeja-koronan-jalkeen-kiusaamista-aiempaa-enemman?publisherId=69817778&releaseId=69984439&lang=fi [Luettu 2.7.2023].   Kirjoittaja: Sanna-Mari Manninen on kätilötyön lehtori Metropolia Ammattikorkeakoulussa