Viherympäristö lisää pitkäaikaishoitopaikassa asuvien hyvinvointia
22.1.2024
Geroblogi
Hoivakodin suunnittelussa on tärkeää tarjota asukkaille kodinomainen ja muistiystävällinen asuinympäristö. Ympäristön kodinomaisuuden lisäksi on tärkeää, että asukkaat pääsevät kulkemaan esteettömästi kulkemaan hoivakodin sisä- ja ulkotiloissa.
Ympärivuorokautisessa asumisessa asukkaat viettävät paljon aikaa sisätiloissa. Myös nykyinen hoitajapula vaikuttaa siihen, että asukkaat pääsevät yhä harvemmin puistoihin ja muihin monipuolisesti aisteja herätteleviin paikkoihin. Viherympäristöllä on monia hyvinvointivaikutuksia. Jokaisella tulee olla oikeus ja mahdollisuus päivittäiseen luontoyhteyden kokemiseen. Hoivakodin yhteyteen rakennettu luonto- ja viherympäristö tarjoaa tämän mahdollisuuden ikääntyneille ja muistikuntoutujille. Viherympäristö antaa heille tärkeitä elämyksiä ja yhteisöllisyyden kokemuksia ja auttaa palautumaan. (Kahilaniemi 2019.)
Viherympäristössä oleilu rauhoittaa ja lisää mielihyvän tunteita. Viherympäristöjen läheisyys lisää hyvinvointia sekä yksilö- että yhteisötasolla (Rappe 2019.) Rappen ja Kivelän (2005) mukaan ajan viettäminen viherympäristössä voi ikääntyneillä lievittää masennusta. ( Rappe 2019.)
Rauhalliset paikat, joissa rentoutuminen on mahdollista tukevat henkistä jaksamista ja niitä olisi hyvä olla tarjolla (Rappe & Linden & Koivunen 2003). Tutkimusten mukaan erilaiset vesiaiheet, kasvillisuus, eläimet ja tuoksut luovat kodinomaisen ympäristön ja vaikuttavat rauhoittavasti etenkin muistihäiriöisiin asukkaisiin ( Rappe & Kivelä 2005).
Mielialan kohentumisen lisäksi, viherympäristössä oleilu parantaa myös unta. Viherympäristö vaikuttaa myös kognitiivisiin toimintoihin parantamalla tarkkaavaisuutta. Ulos asti ei tarvitse aina edes päästä, tutkitusti jopa pelkkä luonnon katseleminen ikkunasta lisää hyvinvointia. (Rappe ym. 2018.) Esimerkiksi terassi voidaan laajentaa ja tila lasittaa, jolloin se on ympärivuotisessa käytössä ja mahdollistaa asukkaiden virkistymisen myös sisätiloissa. Terassille voi tuoda viherkasvien ja yrttien lisäksi pari suihkulähdettä ja paljon kauniita kukkia.
Yhteisöllisesti yhdessä puuhaillen
Viherympäristöt tarjoavat paikan, joissa voi olla sosiaalisissa kontakteissa muiden ihmisten kanssa. Yhteisöllisyys onkin ihmisten hyvinvoinnin kannalta elintärkeää.
Viherympäristöt, joissa voi esimerkiksi hoitaa ja kasvattaa kasveja, kannustavat toimimaan ja tekemään asioita yhdessä. Ne tarjoavat mahdollisuuden tuntea itsensä tarpeelliseksi ja hyödylliseksi. (Rappe ym. 2018.) Yhteisöllisyyden merkitystä tukee myös Rappen ja Eversin (2001) tutkimus, jonka mukaan viherympäristössä toimimisen mahdollisuuden tarjoaminen, esimerkiksi laitosympäristöissä, tukee potilaiden identiteetin säilymistä ja auttaa yksilöitä sopeutumaan paremmin uusiin ympäristöihin. Puuhailu yhdessä muiden, samassa elämäntilanteessa olevien ihmisten kanssa, tuottaa yhteisöllisyyttä.
Yhdessä toimimisella on vaikutuksia ryhmätyöskentely- ja kommunikaatiotaitojen kehittymiselle ja sitä kautta vaikutus yksilön mielenterveyteen. Rappen ja Eversin (2001) tutkimuksen mukaan kasvillisuusympäristöillä on rohkaisevia vaikutuksia vuorovaikutustilanteissa. Ryhmään kuulumisen tunne vaikuttaa usein myös turvallisuuden ja viihtyvyyden tunteeseen, lisää luottamusta toisiin ihmisiin sekä vähentää masennusoireita. Lisäksi se tukee itsenäisyyttä ja vähentää alemmuuden tuntemuksia. ( Rappe & Evers 2001, Rappe & Topo 2007)
Aisteja hellien
Jokainen ihminen kaipaa aistivirikkeitä, huolimatta iästään, toimintakyvystään tai asumispaikastaan. Luonto antaa elämyksiä eri aisteille muun muassa värien, muotojen, materiaalien, makujen, tuoksujen ja äänten avulla.
Ammattilaisten on hyvä pohtia, mitä toimia se vaatii, että luontoyhteys toteutuu myös hoivakodissa asuvien kohdalla. Kyse ei välttämättä ole kovin suurista panoksista. Se vaatii vain halua ja asettumista toisen asemaan. Tämä voi tarkoittaa luonnon materiaalien tuomista asukkaan luokse tai asukkaan saattamista luontokokemuksen äärelle. Ulkoa astialla tuotu lumikasa voi tarjota asukkaalle muistoja herättävän kokemuksen lumipallojen pyörittämisen merkeissä. (Kahilaniemi 2019.)
Hyvin toteutetulla lasitetulla terassilla voidaan kuunnella luonnon ääniä kaiuttimista, esimerkiksi lintujen ääniä, puiden huminaa, sateen ropinaa tai lumen narskuntaa jalkojen alla. Suurten lasiseinien lävitse voidaan katsella sisäpihan puistoaluetta, sen puita ja kasveja, vuodenaikojen vaihteluja ja lintuja lintulaudoilla. Erilaisia luonnonmateriaaleja kuten puiden lehtiä, mustikan varpuja, pihlajan oksia tms. voidaan tuoda sisälle. Haistellaan, maistellaan ja kosketellaan erilaisia materiaaleja pihalta, kuusen oksia, käpyjä, puiden lehtiä, kiviä ja tietysti marjoja. Tämä aktivoi muistia ja saattaa tuottaa hyviä keskusteluja omista luontomuistoista. (Korhonen & Liski- Markkanen 2013.)
Aistikokemuksilla on paljon vaikutuksia ikäihmisten mielialaan ja sitä kautta hyvinvointiin. Ympäristöt, joissa on erilaisia kasveja, tuoksuja, riittävästi haasteellisuutta ja kiinnostuksen kohteita, ennaltaehkäisevät osaltaan aistien taantumista, tukevat toimintakykyä ja herättävät miellyttäviä tuntemuksia (Rappe & Lindén 2004).
Hyvä suunnittelu takaa hyödyn
Kokemus vapaudesta on tärkeää meille kaikille, mutta erityisesti heille, jotka eivät välttämättä enää kykene itsenäiseen asumiseen ja liikkumiseen. Hyvin toimivan hoivakodin suunnitteluun sisältyy asukkaiden liikkumisen mahdollistaminen erilaisista tiloista toiseen, kuin myös mahdollisuus ulkoiluun. Jos ulkoilu vaihtuvassa säässä on haastavaa, on hyvä keksiä uudenlaisia ratkaisuja luonnosta ja ulkoilmasta nauttimiseen.
Erja Rappe ja Päivi Topo (2007) ovat tutkimuksessaan todenneet, että vanhukset kaipaavat ympäristöjä, joissa ei ole ylimääräisiä häiriötekijöitä ja turvallisuuden tunne on taattu. Viheralueita suunniteltaessa tuleekin huomioida apuvälineet, hyvät reitit, helposti avattavat ovet, riittävä istuimien määrä sekä alueen kunnossapito. Tätä tukee myös moni aikaisempi tutkimus, joiden mukaan ikäihmisille suunnattujen pihojen reittien olisi oltava helppokulkuisia, pinnoiltaan tasaisia, luistamattomia ja mahdollistaa apuvälineillä kulkemisen. Turvallisuuteen ja esteettömyyteen tulee kiinnittää huomiota myös muun muassa valaistuksen ja kontrastivärien suhteen (Töytäri & Kanto-Ronkanen 2016: 360).
Erilaisten apuvälineiden lisäksi hoivakodin tilasuunnittelussa tulee huomioida avustamisen mahdollisuus (Ympäristöministeriö 2018: 43–44). Hoivakodin työntekijät ovat useimmiten ne, jotka mahdollistavat asukkaiden ulkoilun ja sosiokulttuurisen ryhmätoiminnan. Suunnittelussa onkin tärkeää huomioida työturvallisuutta edistävät tilat. Esteettömyys koskettaa myös työntekijää, jolle pitää turvata riittävä tila tarvittavia työliikkeitä varten (Työsuojeluhallinto). Oleellista on myös, että tilan oikeanlainen koko ja muoto tukevat tilan käytettävyyttä (Invalidiliitto). Tilan tulisikin olla joustava. Muunneltavuus tukee myös uusien tulevaisuuden innovaatioiden hyödyntämistä ja käyttöönottoa.
Kirjoittajat
Katja Aaltonen, geronomiopiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu
Marja Laurila, geronomiopiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu
Sara Mehtonen, geronomiopiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu
Lähteet
Invalidiliitto. Asuntokohtainen ulkotila. https://www.invalidiliitto.fi/esteettomyys/asunto/asuntokohtainen-ulkotila
Kahilaniemi, Eeva 2019. Luontoavusteisten menetelmien hyödyntäminen sosiaali-, terveys- ja kasvatusaloilla. Teoksessa: Ylilauri, Martta & Yli-Viikari, Anja. Kohti luonnollista hyvinvointia. Näkökulmia luontoperustaisen toiminnan kehittämiseen. Vaasan yliopisto. 53–55.
Korhonen, Anne & Liski-Markkanen, Sari. 2013. Metsä ikäihmisten hyvinvoinnin lähteenä. TTS:n julkaisuja 418. https://www.tts.fi/files/317/tj418.pdf
Rappe, Erja 2019. Viherympäristöt ja puutarhat terveyden ja hyvinvoinnin edistäjinä. Teoksessa: Ylilauri, Martta & Yli-Viikari, Anja. Kohti luonnollista hyvinvointia. Näkökulmia luontoperustaisen toiminnan kehittämiseen. Vaasan yliopisto.
Rappe, Erja & Evers, Anna-Maija 2001. The Meaning of Growing Plants: Contributions to the Elderly Living in Sheltered Housing. HortTechnology,11 (2). www.researchgate.net/publication/265098471_The_Meaning_of_Growing_Plants_Contributions_to_the_Elderly_Living_in_Sheltered_Housing
Rappe, Erja, Linden, Leena & Koivunen, Taina 2003. Puisto, puutarha ja hyvinvointi. Helsinki: Viherympäristöliitto ry.
Rappe, Erja & Kotilainen, Helinä & Rajaniemi, Jere & Topo, Päivi 2018. Muisti- ja ikäystävällinen asuminen ja asuinympäristö. Helsinki: Ympäristöministeriö.
Rappe, Erja & Linden, Leena. 2004. Plants in Health Care Environments: Experience of the Nursing Personnel in Homes for People with Dementia. Acta Horticulturae 639: ISHS 2004.
Rappe, Erja & Topo, Päivi. 2007. Contact with Outdoor Greenery Can Support Competence Among People with Dementia. Journal of Housing for the Elderly 21, No ¾: 229 248.
Työsuojeluhallinto. Työtilat. https://tyosuojelu.fi/tyoolot/tyoymparisto/tyotilat
Töytäri, Outi & Kanto-Ronkanen, Anne 2016. Apuvälineet ja ympäristön esteettömyys. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Ylinen, Aarne (toim.) Kuntoutuminen. 347–361.
Ympäristöministeriö 2018. Esteettömyys. Ympäristöministeriön rakennusohje esteettömyydestä. https://ym.fi/documents/1410903/38439968/Ohje_esteettomyys_2018-A2B183D6_3C10_40A3_AE1F_DB0898AAC3D8-137003.pdf/86e77f87-c19d-4139-f744-531b500b9a86/Ohje_esteettomyys_2018-A2B183D6_3C10_40A3_AE1F_DB0898AAC3D8-137003.pdf?t=1603260121408
Liikuntapaikat ovat myös ikääntyneille
30.11.2021
Geroblogi
Liikunnan aloittamisesta vanhemmallakin iällä on paljon hyötyä, eikä sen aloittaminen ole koskaan liian myöhäistä. Hyvän ikääntymisen taustalla on aktiivinen elämä, mukaan lukien fyysinen toiminta sekä terveelliset elämäntavat.
Fyysisen toimintakyvyn ylläpitämisessä säännöllisellä liikunnalla on merkittäviä vaikutuksia. Liikunta edesauttaa päivittäisissä arjen toiminnoissa, mutta sillä on myös suuri vaikutus kuntoutuksessa ja pitkäaikaissairauksien ehkäisyssä sekä hoidossa. Ikääntyneen on erityisesti keskityttävä alaraajojen lihasvoimaan, koska jalkojen lihasvoima on tärkeä tekijä päivittäisissä toiminnoissa. Alaraajojen lihasvoiman harjoittamisella sekä tasapainon harjoittelulla on vaikutuksia myös kaatumisen sekä murtumien ehkäisyyn. (Savela, Komulainen, Sipilä & Strandberg 2015.)
Säännöllinen liikunta ylläpitää lihaskuntoa. Sängyltä tai tuolilta ylös nouseminen ei onnistu ilman jalkojen lihasvoimaa. Ikääntyneen kannalta nämä ovat edellytyksiä itsenäiselle pärjäämiselle kotona. Ihminen harjoittaa päivittäin lihaksiaan huomaamatta kaikessa arjen toiminnassa. Kotona toimimisen lisäksi liikuntaa voi harjoittaa erilaisissa liikuntapaikoissa.
Liikuntapaikkoja Helsingissä
Helsingin kaupungilla on 19 lähiliikuntapaikkaa ympäri kaupunkia. Lähiliikuntapaikoilla tarkoitetaan paikkaa, jonne jokainen kuntalainen voi mennä maksutta kokeilemaan eri lajeja (Helsingin kaupunki 2021). Turvallinen ja toimiva liikkumisen ympäristö edesauttaa ikäihmisiä itsenäistä asumista kotona.
Kävimme tarkastelemassa kaupungin ulkoliikuntasaleja Kontulassa, Myllypurossa ja Käpylässä. Huomasimme, etteivät ne palvele erityisen hyvin kaikkia toimijoita. Pienillä muutoksilla laitteiden käytettävyys olisi helpommin saavutettavissa kaikille ja ne voisivat tarjota ikääntyneille hyvän paikan kuntoiluun. Yksinkertaiset ohjeet ja helppokäyttöisyys motivoivat ikääntyneitä käyttämään liikuntalaitteita sekä luovat itsevarmuutta niiden käyttöön.
[caption id="attachment_3188" align="alignnone" width="447"] Alkuperäinen laite (ylempi kuva) ja visio muutostarpeesta (alempi kuva)[/caption]
Esteettömyys ja saatettavuus
Esteettömän toimintaympäristön suunnittelussa tulee huomioida kaikille sopivat lähtökohdat, joilla mahdollistetaan jokaiselle yhdenvertainen, rajoittamaton ympäristö toimia ja liikkua. Esteetön ympäristö on monelle toiminnan sekä itsenäisen liikkumisen edellytys. (Kilpelä 2019: 7–8.)
Ympäristön esteettömässä suunnittelussa on huomioitava kulkuväylät, joiden tulee olla väljiä sekä esteettömiä niin korkeus- kuin leveyssuunnassa. Kulkuväylän pinta täytyy suunnitella ja toteuttaa niin että se on helposti havaittavissa, kova ja luistamaton. Valaisimet sekä opaskyltit laitetaan törmäysvaaran välttämiseksi sekä turvallisuuden tunteen lisäämiseksi. (Kilpelä 2019: 23–28.)
Esteetön ympäristö motivoi, innostaa liikkumaan sekä lähtemään ulos. Liikuntapaikkojen helppo saatettavuus lisää ikääntyneiden motivaatiota käyttää niitä. Kävellen tai julkisilla paikalle mentäessä esteettömyys on tärkeä tekijä siihen, että paikan päälle pääsee myös liikuntarajoitteinen tai apuvälineitä käyttävä henkilö. Ympäristön riittävä valaistus sekä selkeät opasteet parkkipaikalta tai bussipysäkiltä paikan päälle helpottavat liikuntapaikkojen saatettavuutta. Mäen alla tai päällä oleva liikuntapaikka ei kannusta sinne menemistä, oli käytössä apuvälineitä tai ei.
[caption id="attachment_3191" align="alignnone" width="554"] Alkuperäinen laite (ylempi kuva) ja visio muutostarpeesta (alempi kuva)[/caption]
Lopuksi
Terveyden lisäksi liikunnalla on positiivinen vaikutus mielenterveyteen, unen laatuun sekä sosiaaliseen hyvinvointiin. Liikuntapaikoilla voi tavata muita ihmisiä ja luoda sosiaalisia kontakteja. Voisiko ulkoliikuntasaleilla järjestää ryhmänohjauksia, joiden asiakasryhmä olisi keskittynyt ikääntyneisiin? Tällä tavalla mukaan tulisi sosiaalinen ulottuvuus sekä ikääntyneet saisivat apua laitteiden käyttöön ja hyviä harjoitteluvinkkejä, jotka olisivat kohdistettu vastaamaan juuri heidän tarpeitaan.
Kaiken kaikkiaan ikäystävällinen liikkumisympäristö on
hyvin saavutettavissa
esteetön
turvallinen
yhteisöllinen.
Kirjoittajat
Olga Hannunen, geronomiopiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu
Laura Åhlgren, geronomiopiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu
Linda Qvick, geronomiopiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu
Lähteet
Kilpelä, Niina 2019. Ihmisten moninaisuus ja ympäristö. Teoksessa Esteetön rakennus ja ympäristö. Rakennustieto oy. Ympäristöministeriö.
Kilpelä Niina 2019. Rakennetun ympäristön esteettömyys. Teoksessa Esteetön rakennus ja ympäristö. Rakennustieto oy. Ympäristöministeriö.
Liikuntapuistot, kentät ja lähiliikuntapaikat. Helsingin kaupunki. Päivitetty 7.5.2021. https://www.hel.fi/helsinki/fi/kulttuuri-ja-vapaa-aika/liikunta/ulkoliikuntapaikat/liikuntapuistot-kentat-ja-lahiliikuntapaikat/ Viitattu 5.11.2021.
Savela, Salla & Komulainen, Pirjo & Sipilä, Sarianna & Strandberg, Timo 2015. Ikääntyneiden liikunta -minkälaista ja mihin tarkoitukseen?. Lääketieteellinen aikakausikirja Duodecim. 131 (18). 1719–1725. https://www.duodecimlehti.fi/duo12448 Viitattu 29.10.2021.
Kotihoidon ammattilainen tukee asiakkaan voimavaroja alati muuttuvassa maailmassa
16.6.2021
Geroblogi
Kotihoidon tehtävänä on tukea ihmisen hyvinvointia, toimintakyvyn ylläpitoa ja hyväksi koettua terveydentilaa. Toimintaperiaatteena on ikäihmisen näkökulmasta asiakas- ja tarvelähtöisyys, palvelujen riittävyys, itsemääräämisoikeus, itsenäisyys, osallisuus ja osallistuminen sekä voimavaralähtöisyys[1]. Kotiin vietäviä palveluita ovat kotihoito ja sitä täydentävät tukipalvelut[2].
Sosiaali- ja terveyspalvelujen muutostarpeet kohdistuvat erityisesti järjestelmä-, työtehtävä- ja työmenetelmätasolle. Palvelujen uudistamisen yhteydessä syntyy tarve moniammatillisuuteen ja ennalta ehkäisevään työhön. (Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus 2020–2022.) Muutostoiveet ulottuvat myös sosiaali- ja terveysalan työntekijään ja hänen osaamiseensa. Työntekijöihin kohdistuu uusia odotuksia muun muassa sosiaalisista taidoista, emotionaalisesta vastaanottavaisuudesta ja psyykkisestä paineensietokyvystä (Väänänen ym. 2020).
Kotihoidon[3] asiakasmäärät ovat kasvaneet voimakkaasti viime vuosina ja tulevat jatkamaan kasvuaan myös tulevaisuudessa. Tämä tarkoittaa sitä, että kotona hoidetaan yhä vanhempia ja huonokuntoisempia ikäihmisiä. Tämä aiheuttaa sen, että paljon palveluja tarvitsevien määrä kasvaa jatkuvasti. Tämä haastaa kotihoidon työntekijän osaamisen.[4]
Kotihoito -työntekijän osaamisen näyttämönä
Koti on asiakkaalle tärkeä paikka. Ammattilaisen tulee suhtautua siihen hienotunteisesti, asiakasta ja hänen läheisiään kunnioittaen. Kohtaamisen keskiössä on ihmislähtöisyys. Koti on asiakkaan henkilökohtainen tila, mutta myös työntekijän työympäristö. Tämä ristiriita luo toisistaan eroavat orientaatiot kohtaamistilanteeseen. Kohtaamistilanteessa vaaditaan herkkyyttä (Hägg, Rantio, Suikki, Vuori & Ivanoff-Lahtela 2007, 17). Esimerkiksi Hyvän kotihoidon -mallissa (Tepponen 2009) ikäihmistä tarkastellaan kokonaisuutena[5], jolloin ikäihmistä tuetaan selviytymään kotonaan ylläpitämällä elämänlaatua ja vahvistamalla olemassa olevia voimavaroja sekä säilyttämään hyvä elämänlaatu ja tyytyväisyys elämään. Digitaalisuus ja digitaalinen ohjaus-, neuvonta ja kuntoutustyö (esim. Holvikivi ym. 2021; HIPPA -hanke), ovat kohtaamisessa arkipäivää. Myös uudet älykkäät teknologiat tarjoavat apua työn ja arjen helpottamisessa, ja toisaalta ne samalla ylläpitävät ja edistävät työntekijän osaamista (Väänänen ym. 2020). Sote-alan ammattilainen tulee osata työssään tunnistaa oman osaamisensa, sitä johtaen (Cederberg, ym.2020).
[caption id="attachment_3147" align="aligncenter" width="992"] Kuva: Stileex[/caption]
Työn murros haastaa kotihoidon ammattilaisen osaamisen
Kotihoidossa, kuten monella muillakin aloilla, on käynnissä työn murros kohti uudenlaista työn maailmaa. Murrosta vauhdittavat ennakoimattomat ja kompleksiset yhteiskunnalliset ja terveyteen liittyvä haasteet, mutta myös digitaalisten palvelujen, kuten robottien ja tekoälyn laajempi käyttöönotto. Kotihoidossa työn murros kohdistuu erityisesti moniammatillisuuteen, asiakaslähtöisiin toimintamalleihin, palvelujen kehittämiseen ja digitaalisiin palveluihin[6]. Osaamisen lisäksi työelämän sukupolvisuus ja siihen liittyvät arvot tulevat tunnistettavaksi, sillä myös työväestö ikääntyy. Esimerkiksi mukaan 2000-luvulla syntyneet ovat tottuneet digimaailmaan ja keskusteluun maapallon ekologisista rajoista, jolloin heistä yhä harvempi on sisäistänyt teollistumisen myötä syntyneet kankeat työajat, pelkistetyt työkykyvaatimukset, työssä raatamisen kuluttamisen mahdollistamiseksi sekä perhe-elämän sovittamisen näihin raameihin. Tulevaisuudessa työntekijän syväosaamisen rinnalle nousevat työelämän metataidot (Väänänen ym. 2020, 25), mutta etenevässä määrin myös työntekijän tunne- ja vuorovaikutustaitoja[7] ja resilienssikykyyn[8] liittyvää osaamista tulee kehittää.
Hyvissä Handuissa Himassa -hankkeessa kotihoito on toiminut yhtenä työelämän yhteistyökumppanina opiskelijoiden osaamisen kehittämisympäristönä. Hankkeessa on hahmoteltu kotihoidossa tarvittavaa tulevaisuuden osaamista, ja ennen kaikkea ammattien välisenä yhteistyöosaamisena. Tällä tarkoitamme sitä, että kotihoidossa tarvittava osaamisen keskiössä on asiakas, mutta hänen asioiden edistämiseksi tarvitaan laajaa-alainen joukko monien alojen edustajia. Tällöin kotihoidon työntekijän tutkintokohtainen (sairaanhoitaja, lähihoitaja tms.) osaaminen on ydinosaamista, jonka ympärille asiakaskohtaaminen perustuu. Kuitenkin ammattiosaamisen lisäksi tarvitaan osaamista, jota tehdään laajenevissa verkostoissa ja suhteessa muihin ammattialoihin.Tätä kutsumme ammattien väliseksi yhteistyöosaamiseksi. Tarkoituksenamme on jäsentää tätä ammattien välistä yhteistyöosaamista Hyvissä handuissa himassa -hankkeessa.
[caption id="attachment_3149" align="aligncenter" width="502"] Kuva 1. Hyvissä handuissa himassa -hankkeen ajatuksia (kotihoidossa) tulevaisuudessa tarvittavasta osaamisen luokittelusta ammattien välisestä yhteistyöosaamisen näkökulmasta tarkasteltuna[/caption]
Hankkeessa nämä osaamiset on nimetty; ihmislähtöinen-, geneerinen-, konsultatiivinen [9]-, monialainen kumppanuus- ja kehittämisosaaminen [10]. Kotihoidon eri ammattialoilla nämä osaamiset näyttäytyvät eri tavoin, pääpaino on kuitenkin jokaisen ammattialan vahvassa substanssiosaamisessa, joka on kaiken edellytys onnistuneeseen monialaiseen toimintaan. Tässäkin mallissa painopiste on ihmisläheisessä osaamisessa.
Hankkeen kehittämistyö on vielä kesken, mutta ajatuksena on, että malli voi toimia osaltaan eräänä tapana jäsentää kotihoidon, mutta myös muidenkin sote-aloilla tarvittavaa ammattienvälistä yhteistyöosaamista (interprofessional). Hankkeessa työnalla oleva osaamiskartta tulee rakentumaan Hyvissä handuissa himassa -hankkeessa tuotettujen osaamisen painopisteiden ympärille.
[1] Tepponen, Merja 2009. Kotihoidon integrointi ja laatu. Integration and Quality of Home care. Väitöskirja. Terveyshallinnon ja -talouden laitos. Kuopion yliopisto. Kuopio University Publications E. Social Sciences 171. 2009. Luettu 2.4.2021. https://epublications.uef.fi/pub/urn_isbn_978-951-27-1301-1/urn_isbn_978-951-27-1301-1.pdf
[2] Valvira (https://www.valvira.fi/sosiaalihuolto/sosiaalihuollon-palvelut/kotiin-annettavat-palvelut)
[3] Kotihoito kuuluu sosiaalipalveluihin, perustuen yksilöllisen palvelutarpeen arvioinnin. (https://stm.fi/sosiaalipalvelujen-saatavuus).Kotihoidon palvelut ovat saajalleen maksullisia. Maksu määräytyy asiakasmaksulain perusteella. (www.valvira.fi).
[4] Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2019. Aiheet: Ikääntyminen, Henkilöstön osaaminen vanhuspalveluissa. Luettu 17.5.2021 https://thl.fi/fi/web/ikaantyminen/muuttuvat-vanhuspalvelut/henkiloston-osaaminen-vanhuspalveluissa).
[5] Esimerkiksi Metropolian ikäihmisten monialainen asiantuntijatyöryhmä (2019) on luonut ikääntymistä käsittelevän perusopinnon osaamistavoitteet, joiden mukaan eri tutkinnoissa eri opintojaksoilla, jossa käsitellään ikääntymistä, tulisi vahvistaa opiskelijan gerontologista osaamista.
[6] (Kuntatyönantajat. Digitalisaation ja uusien toimintatapojen hyödyntäminen vanhusten kotihoidossa - yhteenveto 17.5.2019. https://www.kt.fi/tyon-murros).
[7] https://www.metropolia.fi/en/rdi/rdi-projects/itshec
[8] Grann, H. 2020. Hoitotyöntekijöiden resilienssi vanhustyön muutoksessa. Gerontologia 3/2020, 277-287.
[9] Pirilä, Kaarina & Valtonen, Anu. (2021). Konsultatiivinen toiminta tukee monialaista työskentelyä. Geroblogi (Metropolia AMK). https://blogit.metropolia.fi/geroblogi/2021/03/30/konsultatiivinen-toiminta-tukee-monialaista-tyoskentelya/.
[10] Heitto Mari, Karvonen, Hanna, Koskinen, Mari & Mutka Anu (2021). Kehittäjäkumppanuus on enemmän kuin osiensa summa. Geroblogi (Metropolia AMK). https://blogit.metropolia.fi/geroblogi/2021/03/16/kehittajakumppanuus-on-enemman-kuin-osiensa-summa/
Kirjoittajat
Carita Hand työskentelee terveysalan lehtorina Metropolia Ammattikorkeakoulussa vastaten gerontologisen hoitotyön opetuksesta ja sen kehittämisestä terveysalalla yhteistyössä eri tutkintojen, verkostojen ja työelämän kanssa. Hän toimii HyMy-kylän Seniorikylän vastuuhenkilönä ja hankeasiantuntijana Hyvissä handuissa himassa -hankkeessa (ESR).
Eija Raatikainen työskentelee yliopettajana Metropolian sosiaalisen hyvinvoinnin osaamisalueella. Työnkuvaan kuuluu kansallinen ja kansainvälinen hanketyö. Eija koordinoi Asiakaslähtöiset hyvinvointi- ja terveyspalvelut innovaatiokeskittymän hankesalkkua: Osallisuuden, toimijuuden ja yhteisöllisyyden vahvistaminen.
Kirjallisuutta
Cederberg, A., Arell-Sundberg, M. & Nummela, A. 2020. Virtuaalinen eDelphi-asiantuntijapaneeli menetelmänä sote-alan tulevaisuuden geneeristen osaamistarpeiden määrittelyssä. https://blogi.savonia.fi/sotetie/2020/09/09/virtuaalinen-edelphi-asiantuntijapaneeli-menetelmana-sote-alan-tulevaisuuden-geneeristen-osaamistarpeiden-maarittelyssa/
Forsius, P., Hammar, T. & Alastalo, H. 2020. Laadukas elämän loppuvaiheen hoito iäkkäiden palveluissa edellyttää kotisairaalan vahvistamista. TUTKIMUKSESTA TIIVIISTI 36/2020.
Grann, H. 2020. Hoitotyöntekijöiden resilienssi vanhustyön muutoksessa. Gerontologia 3/2020, 277-287.
Harra, T., Sipari, S., Mäkinen, E. 2017. Hyvää tahtova hyvinvointipalvelujen kehittäjäkumppanuus. Teoksessa Pohjola, Anneli & Kairala, Maarit & Lyly, Hannu & Niskala, Asta (toim.): Asiakkaasta kehittäjäksi ja vaikuttajaksi. Asiakkaiden osallisuuden muutos sosiaali- ja terveyspalveluissa. Tampere: Vastapaino Oy. 145-164.
Heitto, M., Karvonen, H., Koskinen, M. & Mutka A.2021. Kehittäjäkumppanuus on enemmän kuin osiensa summa. Geroblogi (Metropolia AMK). https://blogit.metropolia.fi/geroblogi/2021/03/16/kehittajakumppanuus-on-enemman-kuin-osiensa-summa/. Luettu 17.3.2021.
Holbrook, J.B. 2013. What is interdisciplinary communication? Reflections on the very idea of disciplinary integration. Synthese 190, 1865–1879 . https://doi.org/10.1007/s11229-012-0179-7
Hyvissä handuissa himassa -hanke. https://www.metropolia.fi/fi/tutkimus-kehitys-ja-innovaatiot/hankkeet/hyvissa-handuissa-himassa
HIPPA -hanke https://hippa.metropolia.fi/
Holvikivi, J., Huovinen, J., Katajapuu, N., Kinnunen, A., Kiviaho-Tiippana, A., Kuisma, R., Kärkkäinen, R., Leskelä J., Lähteenmäki M., Lällä K., 2021. Scenarios for regeneration of rehabilitation expertise for the future. , In: Publications of Metropolia UAS. TAITO-series, Metropolia University of Applied Sciences.
Hägg, T., Rantio, M., Suikki, P., Vuori, A. & Ivanoff-Lahtela, P. 2007. Hoitotyö kotona, 17. Sanoma Pro Oy.
ITSHEC -hanke. https://www.metropolia.fi/en/rdi/rdi-projects/itshec
Kokkala, C. 2020. Haavoittuvuuteen liittyvä osaaminen – näkökulma kotona asuvaan ikääntyneeseen. Geroblogi (Metropolia AMK). https://blogit.metropolia.fi/geroblogi/2020/05/06/haavoittuvuuteen-liittyva-osaaminen-nakokulma-kotona-asuvaan-ikaantyneeseen/
Kuntatyönantajat. Digitalisaation ja uusien toimintatapojen hyödyntäminen vanhusten kotihoidossa - yhteenveto 17.5.2019. https://www.kt.fi/tyon-murros).
Pirilä, K. & Valtonen, A.2021. Konsultatiivinen toiminta tukee monialaista työskentelyä. Geroblogi (Metropolia AMK). https://blogit.metropolia.fi/geroblogi/2021/03/30/konsultatiivinen-toiminta-tukee-monialaista-tyoskentelya/. Luettu 2.4.2021.
Raatikainen, E. 2020. Asiakkaan ainutlaatuinen arki. Geroblogi (Metropolia AMK). https://blogit.metropolia.fi/geroblogi/2020/03/24/asiakkaan-ainutlaatuinen-arki/
Tepponen, M.2009. Kotihoidon integrointi ja laatu. Integration and Quality of Home care. Väitöskirja. Terveyshallinnon ja -talouden laitos. Kuopion yliopisto. Kuopio University Publications E. Social Sciences 171. 2009. Luettu 2.4.2021. https://erepo.uef.fi/handle/123456789/9034
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2019. Aiheet: Ikääntyminen, Henkilöstön osaaminen vanhuspalveluissa. Luettu 17.5.2021 https://thl.fi/fi/web/ikaantyminen/muuttuvat-vanhuspalvelut/henkiloston-osaaminen-vanhuspalveluissa.
Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus 2020–2022. Ohjelma ja hankeopas. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2020:3.
Väänänen A., Smedlund, A., Törnroos K., Kurki A-L, Soikkanen A, Panganniemi, N.& ja Toppinen-Tanner S. 2020. Ajattelu- ja toimintatapojen muutos. Teoksessa: Hyvinvointia työstä 2030. Työterveyslaitos.
Väänänen, A., Smedlund A., Törnroos K. Satka, Mirja, Alanen, Leena, Harrikari, Timo & Pekkarinen, Elina (toim.) (2011) Lapset, nuoret ja muuttuva hallinta. Tampere: Vastapaino., Kurki, A.nna-L., Soikkanen A., Panganniemi, N. & Toppinen-Tanner, S. (2020) Ajattelu- ja toimintatapojen muutos. Teoksessa Kokkinen, L. (toim.) (2020) Hyvinvointia työstä 2030 -luvulla. Skenaarioita suomalaisen työelämän kehityksestä. Työterveyslaitos. Helsinki.
Kommentit
Ei kommentteja