Maailma on kompleksinen kokonaisuus, ja sitä ilmentävät monimutkaiset ilmiöt koskettavat myös sosiaali- ja terveysalaa. Kompleksiset ilmiöt ja ongelmat ovat monitahoisuutensa vuoksi tunnetusti viheliäisiä (engl. wicked problems). Ne eivät ratkea suoraviivaisesti, vaan vaativat useiden asioiden samanaikaista huomioimista sekä toistuvaa yhdessä tekemistä ja oppimista. Esimerkkejä tämäntyyppisistä ilmiöistä ovat muun muassa nuorten lisääntyvä pahoinvointi ja sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmän uudistaminen, jotka samalla antavat akuuttia kuvaa ajastamme1. Myös ihminen itsessään tulisi nähdä ja kohdata kompleksisena systeeminä.
Kompleksiset ilmiöt vaativat useiden osapuolien samanaikaisia ja keskinäisriippuvaisia toimia, koska kukaan tai mikään taho ei yksin niitä pysty syvälläkään asiantuntemuksellaan selättämään. Ajattelua, toimintatapoja ja myös osaamista on siksi uudistettava rohkeasti ja yhdessä, jotta ratkaisujen syntyminen ylipäänsä olisi mahdollista.
Hyvinvointialueilla ratkaisuja sosiaali- ja terveysalan kompleksisiin ongelmiin haetaan vilkkaasti muun muassa alueellisten kehittämishankkeiden kautta2. Konkreettisia kehittämiskohteita ovat esimerkiksi monialaisissa verkostoissa tuotetut, vaikuttavat ja kustannustehokkaat palvelukokonaisuudet, erilaiset moniammatilliset toimintamallit tai digipalvelut, joita alueille paraikaa rakennetaan. Väestön vanhetessa ja ikärakenteen muuttuessa asiakkaiden palveluntarpeet moninaistuvat, ja samalla huoltosuhde heikkenee. Haasteen kompleksisuutta lisäävät myös työvoiman saatavuus, henkilöstön jaksaminen sekä koko alaa vaivaava veto- ja pitovoimavaje. Palveluiden ja toiminnan kehittämisessä korostuvat arvot ihmislähtöisyydestä tai eri toimijoiden välisestä kehittäjäkumppanuudesta taas ovat osoittautuneet mutkikkaammiksi toteuttaa kuin puhua. Palvelua tarvitsevan ihmisen osallistaminen jää yhä usein esimerkiksi pelkkien asiakastyytyväisyyskyselyiden varaan, eikä niillä kateta koko kehittämisprosessia3.
Kestävä ratkaisu akuuttiin tilanteeseen löytyy vahvistamalla monialaista yhteistyötä ja osaamista käytännön toiminnassa sosiaali- ja terveysalan toimijoiden ja organisaatioiden keskuudessa ja välillä. Vaikka velvoite monialaiseen yhteistyöhön on tunnettu molemmilla aloilla jo vuosia, on sen konkreettisessa toteuttamisessa edelleen haasteensa. Käytännössä sosiaali- ja terveysalan integraatio ja monialainen yhteistyö edellyttävät useiden eritasoisten tekijöiden samanaikaista huomioimista ja konkreettisia toimia niissä4. Tämän monialaisuuteen matkaavan tekstisarjamme ensimmäinen osa (1/2) keskittyy esittelemään näitä monialaisen toiminnan edellytyksiä eri toimijoiden välisen yhteistyön vahvistamisen näkökulmasta. Tunnistettuja edellytyksiä ovat muun muassa
- ihmisen ymmärtäminen kompleksisena systeeminä
- myötäelävä kohtaaminen
- yhteinen kieli ja käsitteistö
- yhteinen tavoitteiden määrittely
- ajattelu- ja toimintatapojen päivittäminen.
Ihmisen ymmärtäminen kompleksisena systeeminä
Sosiaali- ja terveysalalla ilmiöiden kompleksisuus ei rajaudu vain monitahoisiin prosesseihin, organisaatioihin tai palvelujärjestelmiin. Kompleksisuutta voi tarkastella yhtä lailla yksittäisen palveluja käyttävän asiakkaan tasolla. Myös ihmisen voidaan ajatella olevan kompleksinen systeemi. Ihmisen psykofyysinen kokonaisuus ja hänen hyvinvointinsa ovat monin tavoin uniikkeja. Hänen hyvinvointiinsa liittyvät haasteet eivät ole useinkaan selkeitä tai lineaarisia, vaan tukeminen niissä vaatii yleensä systeemistä eli kokonaisuudesta lähtevää hahmottamista. Tämä edellyttää esimerkiksi ihmislähtöisen lähestymistavan5 syvällistä ymmärrystä ja kykyä soveltaa sitä erilaisten ihmisten kanssa moninaisissa ympäristöissä.
Monialaisessa yhteistyössä toteutettua ihmislähtöistä hoitoa6 on jo pitkään pidetty maailmanlaajuisesti sosiaali- ja terveydenhuollon kultaisena standardina7. Se tarjoaa mahdollisuuden ihmisen tilanteen systeemiseen ja moninäkökulmaiseen tarkasteluun. Vaikka arvoina ja tavoitteina ihmislähtöisyys ja monialainen yhteistyö tunnistetaan ja tunnustetaan keskeisiksi toimintaa ohjaaviksi periaatteiksi, ei niiden toteutuminen käytännössä ole yhtä yksituumaista. Ihmisen arkeen liittyvien monitahoisten ilmiöiden tarkastelussa tarvitaan kykyä hahmottaa hänen tilanteensa dynaamisuus ja siihen kietoutuvien muuttujien systeeminen vuorovaikutus.
Myötäelävä kohtaaminen
Yksilön tasolla monialaisessa yhteistyössä keskeistä on jokaisen toimijan kyky kohdata toinen arvostavasti ja myötäelävästi riippumatta siitä, missä roolissa hän työtehtävissään toimii. Tämä tarkoittaa ennen kaikkea sitä, miten asiantuntijat tunnistavat toistensa osaamista ja arvostavat toistensa näkökulmia yhteisen toimimisen ja toiminnan kehittämisen mahdollistamiseksi. Keskeistä on myös yksilöiden aito kiinnostus verkoston muita toimijoita ja heidän asiantuntijuuttaan kohtaan sekä halu pyrkiä yhteyteen heidän kanssaan ja vaikuttaa heihin myönteisellä tavalla.8
Parhaimmillaan monialaisessa verkostossa toimivien yksilöiden välille rakentuu vastavuoroista emotionaalista tukea ja prososiaalista käyttäytymistä, jotka edistävät monialaisen verkoston jäsenten positiivista tunnetilaa toisiaan ja yhdessä työskentelyä kohtaan. Tämä kaikki taas heijastunee myönteisellä tavalla myös kohtaamisiin asiakkaiden kanssa.
Yhteinen kieli ja käsitteistö
Mistä puhummekaan, kun puhumme monialaisuudesta?
Kompleksisten ilmiöiden ratkaiseminen monialaisessa yhteistyössä edellyttää yhteisen käsitteellisen maaperän rakentamista yhteisten sanojen ja yhteisen kielen avulla. Lähtökohtaisesti siis jo se, mitä monialaisuudella tarkoitetaan, saattaa tarvita sanoittamista.
Kirjallisuudessa monialaisuus määritellään eri toimi-, tieteen- ja hallinnonalojen yhteistyöksi erona ammattiryhmien väliseen yhteistyöhön eli moniammatillisuuteen9. Usein käsitteitä käytetään kirjallisuudessa ja puheessa rinnakkain ja toistensa synonyymeina, ja niillä molemmilla tarkoitetaan eri toimijoiden välistä yhteistyötä10.
Vaikka yksittäisissä tapauksissa eri tavoin käytetyillä käsitteillä ei tuntuisi olevan väliä, voi yhteisten sanojen ja kielen puute johtaa myös siihen, että eri alojen toimijat tai asiantuntijat eivät koe tulleensa ymmärretyiksi tai toisen osaaminen nähdään omasta näkökulmasta niin etäisenä, ettei yhteistyö viriä. Yhteisen käsitteistön puute voi vieraannuttaa toimijoita toisistaan ja estää hahmottamasta työskentelyn yhtymäkohtia tai jopa sitä, miten eri toimijat ylipäätään kytkeytyvät saman kompleksisen ilmiön tarkasteluun.
Ilmiön yhteinen sanoittaminen sekä kaikille aloille ja toimijoille ymmärrettävän kielen käyttö auttaa toimijoita huomaamaan, miten omaa osaamista ja näkökulmia voi uuttaa mukaan ilmiön ratkaisemiseen. Yhteiselle merkitysneuvottelulle tutunkuuloisistakin mutta etenkin poleemisista käsitteistä täytyy siis yksinkertaisesti varata aikaa ja tilaa. Esimerkiksi käsitteen tarkastelu käyttöyhteydessään tapausesimerkin avulla on toimiva konkreettinen keino. Tämä osoittanee hyvin, minkä tyyppisistä perusasioista on toisinaan lähdettävä, jotta ratkaisut systeemisesti hahmottuviin ilmiöihin voivat alkaa muodostumaan.
Yhteinen tavoitteiden määrittely
Samaa ilmiötä voidaan siis sanoittaa eri tavoin riippuen siitä, minkä alan tai toimijan näkökulmasta sitä tarkastelee. Monialaisen yhteistyön onnistumisen kannalta on kuitenkin ratkaisevaa löytää jaettu ymmärrys ilmiöstä ja siihen kytkeytyvän toiminnan tavoitteista. Yhteisten tavoitteiden asettaminen auttaa nousemaan eri toimijoiden välille ajan saatossa syntyneiden erilaisten toimintakulttuurien synnyttämien siilojen yli. Ilmiön tarkastelu yhteistoimijuutta arvostavassa ilmapiirissä mahdollistaa työskentelyn, jossa pyrkimys yhteiseen tavoitteeseen laskee vaivihkaa eri toimijoiden välisiä raja-aitoja. Rinnakkaisen eri näkökulmista tapahtuvan tarkastelun sijaan tavoitetta lähestytään yhdessä – joukkueena. Tästä esimerkiksi sopii hyvin erilaisten asiakastapausten yhteinen käsittely konsultatiivisen työpajatyöskentelyn11 keinoin.
Ajattelu- ja toimintatapojen päivittäminen
Vaikka monialaisuuden mahdollisuudet kompleksisten ongelmien ratkaisijana tunnustetaan laajalti, tuntuu sen käytäntöönpano yhä varsin idealistiselta. Periaatteet, jotka ohjaavat organisaatioiden ja niiden prosessien suunnittelua, sisältävät yhtymäkohtia yli 100 vuoden takaisiin Frederick Taylorin oppeihin koneen kaltaisesti toimivista organisaatioista. Tällainen toimintatapa pyrkii vakioimaan työsuoritukset ja näin kaventamaan työntekijän mahdollisuutta vaikuttaa keinoihin yltää haluttuun lopputulokseen.12
On toki myös mahdollista, että ihmistä ei ole luonnostaan luotu systeemiajattelijaksi. Vaatii huomattavasti enemmän ponnisteluja ymmärtää ja hahmottaa systeemisesti kompleksista maailmankuvaa ja monialaisia verkostoja kuin lineaarisia ja yksinkertaisia yksialaisesti tai yhden organisaation sisällä rakentuvia prosessikulkuja. Myös ihmisen luontainen tarve kontrolliin voi myötävaikuttaa hänen pyrkimykseensä vakioida ja yksinkertaistaa ilmiöitä ja prosesseja.
Kompleksisten ilmiöiden monialaisessa ratkaisemisessa on kuitenkin kyse perustavanlaatuisesta ja systeemisestä ajatus- ja toimintatapojen muutoksesta sekä kaikille yhteisten tavoitteiden rakentumisesta. Pitkään vaikuttaneet toimijoiden, organisaatioiden tai tieteenalojen erilaiset käytännöt, toimintamallit ja rakenteet saattavat yhä näyttäytyä esteenä monialaisuudelle. Ne jarruttavat meitä näkemästä pidemmälle aikaan, jossa asiat ovat toisin.
Yksilöt ja heidän osaamisensa, palvelut ja palvelujärjestelmät sekä niiden muodostamat laajemmat ekosysteemit eivät kehity, mikäli pidämme visusti kiinni aiemmin yksilöinä tai organisaatioina oppimistamme ajatus- ja toimintamalleista. Vasta kun rohkenemme kyseenalaistaa näitä pitkään vaikuttaneita kaavoja, voimme onnistua systeemisesti toimivan monialaisen verkoston rakentamisessa ja kompleksisten ilmiöiden ratkaisemisessa. Ajattelu- ja toimintatapojen päivittäminen on siis väistämätön osa ratkaisua.
Matkalla monialaisuuteen on tekstisarja, jossa taustoitetaan sosiaali- ja terveysalan monialaistumista koskevia ehtoja ja edellytyksiä (osa 1) ja tarkastellaan koulutusta keinona vastata niihin (osa 2). Tekstit liittyvät läheisesti verkkojulkaisuun Monialaisten ratkaisujen työkirja sosiaali- ja terveysalan asiakastyöhön (2022).
Blogikirjoituksen laatijat Kaisa Hartikainen ja Aino Vuorijärvi ovat toimittaneet työkirjan yhdessä lehtori Saila Pakarisen ja innovaatiojohtaja Minna Elomaa-Krapun kanssa. Kirjassa monialaisuuteen liittyviä sisältöjä, käsitellään tätä kirjoitusta perusteellisemmin. Työkirjan tapausesimerkkien ja tehtävien avulla lukijalle tarjoutuu mahdollisuus työstää ja päivittää omaa ajatteluaan monialaisuudesta. Julkaisua käytetään Metropolian HyMy-kylässä perehdytys- ja opetusmateriaalina, ja se soveltuu laajemminkin aineistoksi sosiaali- ja terveysalan koulutuksiin.
Kirjoittajat
Kaisa Hartikainen on lehtori ja Kuntoutuksen YAMK-tutkinnon tutkintovastaava. Hän tekee väitöskirjaa sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten yhteisestä osaamisesta laaja-alaisesti palveluita tarvitsevien asiakkaiden ihmislähtöisessä hoidossa. Hän on valtavan innostunut moniammatillisen koulutuksen kehittämisestä.
Aino Vuorijärvi on yliopettaja ja ammattikorkeakoulun opinnäytetyöstä lingvistisen tekstintutkimuksen menetelmin väitellyt filosofian tohtori. Hän tekee työtään kielessä, joka on luontaisesti monialainen ja sellaisenaan erinomainen alusta yhteistyölle.
Lähteet
1 Heinonen, O-P. & Hyytiälä, H. 2019. Viidakon rakentamisen vaikeus. MustRead.
2 Sosiaali- ja terveysministeriö 2020. Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus 2020–2022. Ohjelma ja hankeopas. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2020:3. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö.
3 Virtanen, M. 2022. Aito asiakaslähtöisyys ja asiakasosallisuus. Onko niitä digitaalisten palveluiden kehittämisessä? Teoksessa Elomaa-Krapu, M. & Vuorijärvi, A. (toim.). Osallistavia ratkaisuja digitaalisiin hyvinvointi- ja terveyspalveluihin. Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisuja. TAITO-sarja 95. 90–96.
4 Ks. lisää: Valentijn PP., Schepman SM., Wilfrid O., Bruijnzeels MA. 2013. Understanding integrated care: a comprehensive conceptual framework based on the integrative functions of primary care. International Journal of Integrated Care 13.
5 Brummel‐Smith, K., Butler, D., Frieder, M., Gibbs, N., Henry, M., Koons, E., Loggers, E., Porock, D., Reuben, D, Saliba, D., Scanlon, W., Tabbush, V., Tinetti, M., Tumlinson, A. & Vladeck, B. 2016. Person-Centered Care: A Definition and Essential Elements. Journal of the American Geriatrics Society (JAGS) 64. 15–18.
6 Huhtakangas M., Tuomikoski AM., Kyngäs H. & Kanste, O. 2020. Frequent attenders’ experiences of encounters with healthcare personnel: A systematic review of qualitative studies. Nursing & Health Sciences 23 (1). 53–68.
7 Li, J. & Porock, D. 2014. Resident outcomes of person‐centered care in long‐term care: A narrative review of interventional research. International Journal of Nursing Studies 51. 1395–1415.
8 Juntunen, E., Pessi, AB., Aaltonen, T., Martela, F. & Syrjänen, T. Myötätunto ja merkityksellisyys työssä. Teoksessa A. B. Pessi, F. Martela & M. Paakkanen (toim.). Myötätunnon mullistava voima. Jyväskylä: PS-Kustannus. 104–122.
9 Lybeck, T. & Wallden, J. 2011. Nuorisolain muutokset – monialainen yhteistyö ja etsivä nuorisotyö. Teoksessa Aaltonen, K. (toim.). Nuorten hyvinvointi ja monialainen yhteistyö. Helsinki: Tietosanoma Oy. 25–28.
10 Ks. lisää: Hartikainen, K., Vuorijärvi, A., Pakarinen, K.& Elomaa-Krapu, M. (toim.) 2022. Monialaisten ratkaisujen työkirja sosiaali- ja terveysalan asiakastyöhön. Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisuja. OIVA-sarja 53.
11 Hartikainen, K. 2022. Konsultatiivisen työskentelyn malli sosiaali- ja terveysalan koulutuksessa. Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisuja. OIVA-sarja 52.
12 The development of scientific management by Frederick Taylor. Creative safety supply.
Ei kommentteja