Viime syksynä käynnistetty Sharing Cafe -hanke on tuonut yhteen joukon maahanmuuttajataustaisia naisia, jotka ovat tällä hetkellä työelämän ulkopuolella. Osa heistä hoitaa lapsiaan kotona, ja hankkeen tavoitteena on tukea heidän integroitumistaan suomalaiseen yhteiskuntaan tarjoamalla tietoa opiskelusta ja työskentelystä Suomessa.
Sharing Café järjestää avoimia ryhmiä, jossa osallistujat tapaavat säännöllisesti rennossa ja kannustavassa ilmapiirissä. Keskusteluissa kuuluu iloinen puheensorina, kun ryhmä jakaa ajatuksia ja kokemuksia naisia globaalisti koskettavista aiheista.
Hankkeen aikana osallistujat ovat päässeet tutustumaan toisiinsa sekä oppimaan uusia taitoja ja tietoja. Yhdessä on leivottu joulutorttuja ja pipareita, laadittu unelmakarttoja ja pohdittu hyvinvointia, työkykyä, ja työelämän pelisääntöjä. Myös mielenterveys ja sen tukeminen ovat olleet keskusteluissa keskiössä. Lisäksi osallistujille on tarjottu mahdollisuus kehittää digitaitojaan, jotka ovat nykypäivänä korvaamattoman tärkeitä sekä arjessa että työelämässä.
Sharing Café on paljon enemmän kuin oppimispaikka – se on yhteisö, jossa jokainen voi tuntea olonsa tervetulleeksi ja arvostetuksi. Hankkeen kautta osallistujat ovat saaneet välineitä itsensä kehittämiseen ja tulevaisuuden suunnitteluun, mutta ennen kaikkea he ovat löytäneet uudenlaista yhteisöllisyyttä ja voimaa kulkea eteenpäin omalla polullaan.
Yhteisöjen rakentaminen ja vertaistuki ovat avainasemassa, kun halutaan vahvistaa ihmisten osallisuutta ja hyvinvointia. Sharing Café on loistava esimerkki siitä, kuinka pienilläkin teoilla voi olla suuri vaikutus yksilöiden ja perheiden elämään.
Camilla Långstedt
on psykiatrinen sairaanhoitaja ja hoitotyön lehtori Metropoliassa. Hän tekee väitöskirjaa, jossa tutkii skitsofreniaspektrin häiriötä sairastavien henkilöiden fyysisen terveyden arviointia. Hän toimii Sharing Cafe -hankkeessa asiantuntjalehtorina vetäen avoimia ja suljettuja ryhmiä maahanmuuttajtaustaisille naisille. Hankkeen tavoitteena on tukea näiden naisten voimavaroja siten, että heillä olisi riittävät voimavarat osallistua aktiivisesti yhteiskunnan toimintaan ja huolehtia omasta hyvinvoinnistaan. Ota yhteyttä
Sharing Cafe -hankkeen kevät on ollut monipuolinen ja toiminnantäyteinen. Toiminta on koostunut avoimista ryhmistä, pienryhmätyöskentelystä sekä osallistumisesta erilaisiin tapahtumiin.
Yhteistyökumppanin päätöstilaisuus
Osallistuimme yhteistyökumppanimme Yhdessä-hankkeen päätöstilaisuuteen. Tilaisuudessa esiteltiin hankkeen tuloksia ja oppeja sekä kuultiin puheenvuoroja vieraskielisten työelämäosallisuudesta. Olimme mukana myös omalla ständillä esittelemässä Sharing Cafe -hanketta ja African Care ry:n toimintaa.
Rekrytapahtuma Metropoliassa
Edustimme Sharing Cafe- hanketta Kaikki töihin – täsmätyökykyisten rekrytapahtumassa Metropolian Myllypuron kampuksella. Päivän aikana kuultiin asiantuntijapuheenvuoroja täsmätyökykyisten työllistymisestä sekä käytiin keskusteluja eri toimijoiden kanssa. Tapahtuma tarjosi mahdollisuuden verkostoitumiseen ja yhteisen työn kehittämiseen yhdenvertaisemman työelämän edistämiseksi.
Kevään ensimmäinen yhteiskunnallinen pienryhmä
Kevään ensimmäinen yhteiskunnallinen pienryhmä tarjosi osallistujille mahdollisuuden syventyä teemoihin yksilöllisemmin, kohti jokaisen omia unelmia. Ryhmässä käsiteltiin muun muassa odotuksia, identiteettiä ja omia vahvuuksia. Pienempi ryhmäkoko mahdollisti syvälliset keskustelut ja sen, että jokaisella oli tilaa pysähtyä omien ajatustensa äärelle. Pienryhmässä arvioitiin työkykyä nyt ja tulevaisuudessa, sekä laadittiin unelmakartat.
Avoimissa ryhmissä runsaasti monipuolista ohjelmaa
Metropolian fysioterapeuttiopiskelijat ohjasivat avoimen ryhmän, jossa tutustuttiin liikunnan merkitykseen hyvinvoinnille. Päivän aikana käytiin läpi liikuntasuosituksia, keskusteltiin arjen liikkumisen tavoista sekä kokeiltiin toiminnallisia harjoitteita, kuten taukojumppaa. Lisäksi käsiteltiin levon ja unen merkitystä osana kokonaisvaltaista hyvinvointia. Kaikki olimme yksimielisiä siitä, että liike on lääke!
Entä jos läheinen sairastuu psyykkisesti? Siitä kertomaan saimme vieraaksi asiantuntijan Mielenterveysomaisten keskusliitosta, FinFamista. Ryhmässä keskusteltiin mielenterveyden haasteiden vaikutuksista läheisiin sekä tutustuttiin tarjolla olevaan tukeen. Keskusteluissa korostui, että vaikeistakin aiheista puhuminen turvallisessa ympäristössä on tärkeää ja mahdollista.
Opiskelijayhteistyö on Sharing Cafe- hankkeessa ollut monipuolista. Kokeilimme avoimessa ryhmässä Sharing Cafe -hankkeelle kehitettyä palautteenanto-peliä. Peli on syntynyt Metropolian MINNO-innovaatioprojektissa. Pelin avulla harjoiteltiin vuorovaikutustaitoja, mielipiteen ilmaisua ja palautteen antamista. Peli tarjosi osallistavan ja rennon tavan tutustua toisiin sekä jakaa ajatuksia eri teemoista.
Avoimessa ryhmässä käsiteltiin myös kuormitusta ja palautumista. Keskustelimme siitä, miten kuormitus voi näkyä arjessa fyysisesti, sosiaalisesti ja emotionaalisesti. Tämän jälkeen pohdittiin keinoja palautumisen tukemiseen ja jaksamisen vahvistamiseen arjessa. Keskustelut olivat osallistavia ja toivat esiin erilaisia näkökulmia hyvinvoinnin ylläpitämiseen.
Kesää kohti toimintamme vain kiihtyy! Toinen yhteiskunnallinen pienryhmä on jo käynnissä, vertaisohjaajakoulutus etenee vauhdilla ja kevään hyvinvointi- sekä koulutustapahtuman valmistelut Myllypuron kampuksella ovat hyvässä vauhdissa. Tästä on loistava jatkaa kohti kesää!
Sharing Cafe -hankkeen avoimissa ryhmissä on viime viikkoina käsitelty monia hyvinvoinnin kannalta tärkeitä teemoja. Olemme saaneet nauttia useista opiskelijoiden ohjaamista ryhmäkerroista, joissa on käsitelty monipuolisesti hyvinvoinnin eri osa-alueita. Ryhmiä ovat ohjanneet Metropolia ammattikorkeakoulun loppuvaiheen sairaanhoitajaopiskelijat, ja keskustelut ovat olleet sekä osallistavia että ajatuksia herättäviä.
Ensimmäisellä ryhmäkerralla pysähdyttiin mielen hyvinvoinnin äärelle. Opiskelijat johdattivat osallistujat pohtimaan mielen hyvinvoinnin merkitystä arjessa. Keskustelimme arjen tunteista, kuten stressistä ja surusta, sekä siitä, mikä on normaalia tunteiden vaihtelua ja milloin olisi hyvä hakea apua. Ryhmässä pohdittiin myös erilaisia arjen selviytymiskeinoja. Osallistujat pääsivät jakamaan omia kokemuksiaan ja itselleen toimivia tapoja jaksamisen tukemiseksi. Lopuksi käytiin läpi, mistä apua ja tukea on saatavilla silloin, kun sitä tarvitsee.
Seuraavaksi ryhmässä sukellettiin syömishäiriöiden ja kehonkuvan teemaan. Keskustelimme eri syömishäiriöistä, niiden oireista sekä siitä, miten läheinen voi tukea ja mistä apua on saatavilla. Lisäksi pohdimme kehonkuvaa: mitä se tarkoittaa, millaisia haasteita siihen voi liittyä ja miten vanhempana voi vahvistaa lapsen tervettä kehosuhdetta.
Kevään jo lähestyessä pysähdyimme tärkeän teeman äärelle: naisten oikeudet Suomessa. Keskustelimme naisten oikeuksista erityisesti työelämän, turvallisuuden ja vanhemmuuden näkökulmista. Tunnistimme myös haasteita ja pohdimme yhdessä, miten naisten oikeuksia voidaan edelleen vahvistaa.
Seuraavaksi syvennyimme kulttuurin merkitykseen hyvinvoinnille ja terveydelle. Pohdimme, mitä kulttuuri pitää sisällään ja millaisia vaikutuksia uuteen maahan muuttamisella voi olla hyvinvointiin. Osallistujat jakoivat avoimesti kokemuksiaan Suomeen muutosta – mikä suomalaisessa kulttuurissa on tullut tärkeäksi ja mitä taas ikävöidään lähtömaasta.
Opiskelijat ohjasivat myös kovasti toivottua aihetta, lasten ja nuorten psyykkisen kehitystä, käsittelevää ryhmää. Kävimme läpi kehityksen eri vaiheita, mahdollisia varomerkkejä sekä keinoja, joilla lapsen ja nuoren hyvinvointia voidaan tukea arjessa.
Kevään viimeisessä Metropolian sairaanhoitajaopiskelijoiden ohjaamassa ryhmässä käsittelimme unen merkitystä hyvinvoinnille. Keskustelimme siitä, miten uni vaikuttaa kokonaisvaltaiseen jaksamiseen ja terveyteen sekä mitä liian vähäinen uni voi aiheuttaa. Lisäksi pohdimme, mikä on yksilölle sopiva ja riittävä unen määrä sekä millainen on hyvä ja rauhoittava uniympäristö.
Aiheet koettiin erittäin merkitykselliseksi ja ne herättivät runsaasti keskustelua ja kysymyksiä. Opiskelijayhteistyö hankkeessa on osoittautunut hedelmälliseksi ja rikkaaksi ja tarjonnut erilaisia oppimistilanteita. Lämmin kiitos kaikille mukana olleille sairaanhoitajaopiskelijoille innostavista ryhmäkerroista sekä osallistujille avoimesta ja aktiivisesta keskustelusta.
Sharing Cafen ryhmätoiminnan tavoitteena on osallistujien työ- ja toimintakyvyn kokonaisvaltainen vahvistaminen ja fyysinen terveys on tärkeä osa tätä kokonaisuutta.
Hankkeen ryhmätoiminnoissa keskusteltiin viime vuonna monipuolisesti terveydestä, ja osallistujilta nousi toiveita terveysmittauksista matalalla kynnyksellä African Caren tiloissa.
Innokkain mielin aloitimme terveysmittaukset viime syksynä osana onnistunutta opiskelijayhteistyötä. Metropolian sairaanhoitajaopiskelijat ovat tarjonneet osallistujille verenpaine- ja verensokerimittauksia joka toinen tiistai klo 11–13 ennen avointa ryhmätoimintaa.
Terveysmittauksia on järjestetty syksyn ja alkuvuoden aikana 8 kertaa ja niissä on käynyt odotettua enemmän osallistujia. Tähän mennessä on tehty jo 90 mittausta!
Palaute terveysmittauksista on ollut positiivista. Erityisesti kiitosta on tullut mahdollisuudesta osallistua mittauksiin tutussa ympäristössä sekä päästä keskustelemaan ja arvioimaan mittauksien tuloksia sairaanhoitajaopiskelijoiden kanssa.
Säännölliset matalan kynnyksen terveysmittaukset jatkuvat hankkeessa koko kevään ajan.
Tämän blogin kirjoittivat Unna African Carelta ja Laura Metropolialta.
Ikääntyneiden rohkaisemisessa digiaiheiden pariin on hyvä pohtia erilaisia tapoja. Digitaidoistaan ja ylipäätään digiaihepiiristä epävarmuutta kokevat ikääntyneet voivat olla hämmentyneitä aihepiiriin liittyvästä sanastosta, käsitteistä ja teemoista.
Yhä enenevässä määrin jopa yli 75-vuotiaat käyttävät älypuhelinta ja internettiä. (https://digiin.fi/kategoria-ikaantyneet/yha-useampi-iakas-on-tottunut-digilaitteiden-kayttaja-digituen-tarve-ei-silti-ole-vahentynyt-vaan-muuttanut-muotoaan/). Tapio (2020) puolestaan kirjoittaa artikkelissaan, että vuonna 2019 Suomen virallisen tilaston (SVT) mukaan 65–74-vuotiaista internetiä käytti päivittäin vähän yli puolet, eli 54 % (Tapio 2020: 54).
Moni ikääntyneistä kuitenkin kokee epävarmuutta digitaidoistaan eikä uskalla ottaa käyttöön laitteita tai sähköisiä palveluita. Digitalisaation ollessa vauhdissa ikääntynyt tarvitsee tukea ja ohjausta palveluiden käyttöön (Rasi & Taipale 2020: 328).
Rohkaisua digiaiheiden pariin
Tähän alkuun on hyvä nostaa esille kysymys, joka kohdistuu juuri tähän ikääntyneiden ryhmään, joka kokee epävarmuutta, ehkä pelkoakin, sähköisten palveluiden ja digilaitteiden käytössä.
Millä keinoilla saamme levitettyä rohkaisun sanomaa, innostusta ja kannustusta ikääntyneelle, joka ei itse omatoimisesti hakeudu digiopastuksen tai luentojen pariin? Yhtenä syynä, miksi ikääntynyt ei hakeudu opastukseen tai digiaiheisten luentojen pariin, voi olla, ettei usko omiin kykyihinsä selviytyä digimaailmassa.
Erilaiset toimijat järjestävät digiopastusta, kuten kirjastot, asukastalot, palvelukeskukset ja kansalaisopistot. Yhteistyökumppaneina toimivat usein järjestöt ja yhdistykset. Opastuspaikoista tiedotetaan monipuolisesti mainoksin ja internetissä. Kuitenkin ne ikääntyneet, jotka ovat epävarmoja ylipäänsä digiaiheista ja digi-termikin tuntuu vieraalta, tarvitsevat lempeän tavan lähestyä aihetta.
Tutustumista digiteemoihin keskustelemalla
Ryky 2019 kirjoittaa blogissaan osuvasti, että on ikääntyneitä, jotka ovat vahvasti päättäneet olla käyttämättä digilaitteita tai digipalveluita tietämättä kuitenkaan täysin, mitä seikkoja, kuten hyötyjä, niiden käyttäminen pitää sisällään. Tietämättömyys aihepiiristä voi johtaa siihen, ettei ymmärretä mitä käyttämättä jättämisestä voi seurata. (Ryky 2019). Kuten voidaan joutua olemaan riippuvaisempia ulkopuolisesta avusta (Hänninen & Pajula & Korpela & Taipale 2021: 11).
Tässä on yksi monista muista teemoista, joista on tärkeää keskustella ikääntyneiden kanssa rauhallisessa ja kunnioittavassa ilmapiirissä, jossa tyhmiä kysymyksiä ei ole. Teknisten digitaitojen opettelu on toki olennaista, mutta myös keskustelu ja ymmärryksen lisääminen digitalisaatioon liittyviin aihepiireihin, kuten medialukutaito (Rasi & Taipale 2020: 330).
Digiaiheista keskustelemiseen avautuu mahdollisuuksia esimerkiksi ryhmätoiminnan avulla. Ryhmässä ikääntynyt voi pohtia hyväksyvässä ja samanhenkisessä ympäristössä ikäistensä kanssa asioita, mitkä arveluttavat ja kaipaisivat selvennystä, kuten digiaiheinen sanasto.
Lisäksi tutustuminen digiaiheisiin turvallisessa ryhmässä, vuorovaikutuksessa toisten kanssa, tukee ikääntyneen sosiaalisuutta (Pihlainen ym. 2022:16). Erityisen tärkeää on ottaa huomioon ne ikääntyneet, joilla ei ole omaisia tai läheisiä tukemassa digitaitoihin tutustumisessa ja niiden opettelemisessa (Rasi & Taipale 2020: 331; Hänninen ym. 2021: 6).
Ryhmän tuki on merkityksellinen tässä tilanteessa, sekä digitaitojen oppimisen, että vuorovaikutuksellisen kanssakäymisen kannalta, jolloin myös yksinäisyyden tunne voi lieventyä.
Työntekijät valmiudessa rohkaisemaan omilla taidoillaan
Sosiaali- ja terveysalan työntekijöiden on hyvä pitää mielessään rohkaistessaan ikääntyneitä digiaiheiden pariin, ettei tarvitse olla itsekään ”seppä syntyessään”. Työntekijä tai vapaaehtoinen vertaisohjaaja voi yhdessä ikääntyneen kanssa pohtia asioita ja ottaa niistä selvää, kun jostakin aihepiiristä kaivataan lisätietoa. Tarvittaessa voi olla yhteydessä tietyn aiheen asiantuntijaan ja pyytää ryhmään mukaan kertomaan aiheesta.
Kun aihepiiri ja termit tulevat ikääntyneelle tutummaksi, on helpompi lähteä pohtimaan digilaitteen, kuten tabletin tai älypuhelimen hankintaa, jos sellaista ei vielä ole. Lisäksi on matalampi kynnys hakeutua digineuvojan pakeille hakemaan tekniseen osaamiseen tukea. Tässä yksi näkökulma, jonka avulla voidaan rakentaa tasavertaista lempeää lähestymistapaa epävarmuutta kokevan ikääntyneen rohkaisemiseen digiaiheiden pariin.
Digiopastusta, ja tähän aihepiiriin tukea antavien toimijoiden, on oltava valmiudessa kehittämään erilaisia tapoja ikääntyneiden digitaitojen opettelemiseen ja aiheeseen tutustumiseen. Ikääntyneille, joilla on erilaisia tarpeita tai esteitä, jotka saattavat vaikuttaa halukkuuteen tai kykyyn oppia digitaitoja, on tarjottava uudenlaisia oppimismahdollisuuksia. (Pihlainen ym. 2022: 16.)
Tämän tekstin kirjoittajana, juuri keski-iän kynnyksen ylittäneenä, huomaan kuinka, digitaitojen ylläpitäminen vaatii pysymistä ajan hermolla erilaisten uusien sovellusten ja digitaalisten toimintojen käyttöönotossa sekä niiden päivityksissä. Digitaidoissa mukana pysyminen ei siis kohdistu vain tiettyyn ikäryhmään. Tutustutaan positiivisella mielellä uusiin aiheisiin ja yhdessä oppien!
Kirjoittaja:
Tea Tulikallio, vanhustyön YAMK-opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu
Lähteet:
Hänninen, Riitta & Pajula, Laura & Korpela, Viivi & Taipale, Sakari 2021. Individual and shared digital repertoires- older adults managing digital services. Information, Communication & Society. 1–16.
Pihlainen, Kaisa & Ehlers, Anja & Rohner, Rebekka & Cerna, Katerina & Kärnä, Eija & Hessa, Moritz & Hengl, Lisa & Aavikko, Lotta & Frewer- Graumann, Susanne, & Gallistl, Vera & Müller, Claudia 2022. Older adults’ reasons to participate in digital skills learning: An interdisciplinary, multiple case study from Austria, Finland and Germany. Studies in the Education of Adults 2022. 1–19.
Rasi, Päivi & Taipale, Sakari 2020. Tuki, ohjaus ja koulutus – ikääntyneet digitalisoituvassa mediayhteiskunnassa. Gerontologia-lehti 34 (4) /2020. 328-330. Viitattu 11.11.2022.
Ryky, Pinja 2019. ”Kone tai palvelu on tyhmä, mikäli seniori ei kykene sitä käyttämään”. Sitra-blogi. Blogipostaus 16.8.2019. Viitattu 11.11.2022.
Taipale, Sakari 2020. Yhä useampi iäkäs on tottunut digilaitteiden käyttäjä – digituen tarve ei silti ole vähentynyt vaan muuttanut muotoaan. DigiIN-hanke: Palvelukulttuuria uudistamalla kaikki mukaan digitaaliseen yhteiskuntaan. Päivitetty 19.9.2022. Viitattu 11.11.2022.
Tapio, Tarja 2020. Ikääntyvien digitoimijuus rakentuu elämänkulun – ja tavan puitteissa. Teoksessa Salminen-Tuomaala, Mari & Hallila, Jaakko & Saarikoski, Silja & Tapio, Tarja 2020. Tietoa, taitoa ja teknologiaa - kehittämispolkuja sosiaali- ja terveysalalla. Seinäjoen ammattikorkeakoulun julkaisusarja. B. raportteja ja selvityksiä 157. Seinäjoki 2020. 51–64.
Sydäninfarkti ilmenee yllättäen ja saattaa olla kuntoutujalle traumaattinen kokemus, joka horjuttaa kuntoutujan toimintakykyä. Sairastumisen vaikutukset näkyvät kuntoutujan arjessa. Kuntoutuja saattaa kokea monenlaisia tunteita, joihin voi liittyä kuoleman pelkoa ja ahdistusta sekä arjen todellisuutta ja toiveikkuutta.
Tutkimuksellisessa kehittämistyössäni kehitin ryhmäohjausta sydäninfarktin sairastaneille kuntoutujille toimintakyvyn edistymiseksi. Kehittäminen perustui moniasiantuntijuuteen, jossa kehittäminen toteutui yhdessä sydäninfarktin sairastaneiden kuntoutujien ja ammattilaisten kanssa.
Tutkimuksellisen kehittämistyön tuotoksena muodostui kuvaus ryhmäohjauskäytännöstä sydäninfarktin sairastaneen kuntoutujan toimintakyvyn edistymiseksi. Ryhmäohjauskäytännön pohjana käytettiin hyvää kuntoutuskäytäntöä, jonka mukaan kuntoutuksen tulee lähteä kuntoutujan arjen tarpeista (Paltamaa & Karhula & Suomela-Markkanen & Autti-Rämö 2011: 35).
Kuntoutujat tarvitsevat kokonaisvaltaista ohjausta
Tulosten mukaan toimintakyvyn edistymiseksi sydäninfarktin jälkeisen ryhmäohjauksen tulee olla kokonaisvaltaista, kuntoutujan fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista toimintakykyä tukevaa. Fyysisen toimintakyvyn osalta tärkeänä näyttäytyy sydänoireiden tunnistaminen, liikkumaan rohkaiseminen, liikkumiseen liittyvien pelkojen lievittäminen sekä kuntoutujan arjessa selviytymisen tukeminen. Psyykkisen toimintakyvyn tukemisessa merkittävänä asiana esille nousi sairastumiseen liittyvien tunteiden käsitteleminen. Vertaistuki nousi vahvimmin esille sosiaalisen toimintakyvyn tukemisessa.
Tulokset osoittavat, että suuren tiedon määrän vuoksi sydäninfarktin jälkeisen ryhmäohjauksen tulee olla jaettu osiin. Tämä edesauttaa, että kuntoutujat pystyvät vastaan ottamaan ja omaksumaan saadun tiedon. Sydäninfarktin jälkeisen ryhmäohjauksen tulisi muodostua sairauteen liittyvästä perusinfosta ja tämän jälkeen toteutuvasta teema-tyyppisestä pienryhmäohjauksista. Sydäninfarktin jälkeisessä perusinfossa käsitellään lyhyesti sairauteen liittyviä tärkeitä teemoja, kuten sepelvaltimotauti ja sen hoito, sairastumiseen liittyvät tunteet, saatavilla olevat tuet ja etuudet sekä elintapaohjaukseen liittyvät asiat.
Tärkeää on, että sairastuneet saavat monipuolisesti tietoa sydäninfarktiin ja sepelvaltimotautiin liittyvistä asioista. Perusinfon jälkeen kuntoutujalla tulisi olla mahdollisuus osallistua teema-tyyppisesti järjestettävään pienryhmäohjaukseen, jossa kuntoutuja pystyy viemään eteenpäin itselleen tärkeää asiaa. Teema-tyyppisesti toteutuvan ryhmäohjauksen aiheita ovat muun muassa sairastumiseen liittyvät tunteet, ravitsemus, liikunta ja tupakoinnin lopettaminen. Tärkeää on, että kuntoutujat valitsevat itse heille merkitykselliset aiheet ja asiat, joita he haluavat viedä eteenpäin ryhmäohjauksessa.
Tulosten mukaan ohjausryhmien tulee olla pieniä, noin 10 osallistujan ryhmiä. Lisäksi oleellista on, että ryhmiin pyritään saamaan samankaltaisessa elämäntilanteessa olevia ihmisiä, jolloin tietoa pystytään kohdentamaan osallistujille ja vertaistuen jakaminen on mahdollista. Ryhmäohjauksen tulee perustua moniasiantuntijuuteen, jossa hyödynnetään sekä ammattilais- että kokemustietoa. Toimintakyvyn edistymiseksi oleellista on priorisoida, mitä tietoa kukin sydäninfarktin sairastanut kuntoutuja tarvitsee. Tuloksissa ilmeni, etteivät kaikki sairastuneet tarvitse ohjausta yhtä paljon, vaan ohjausta pitäisi suunnata kuntoutujille tarpeen mukaisesti.
Tulosten mukaan sydäninfarktin jälkeinen ryhmäohjaus toimintakyvyn edistymiseksi tulisi toteutua erikoissairaanhoidon, perusterveydenhuollon ja alueen järjestöjen yhteistyönä. Jotta ryhmäohjauksen järjestäminen yhteistyönä on mahdollista, tulisi näiden toimijoiden välillä lisätä vuorovaikutusta ja verkostomaista toimintaa.
Kuntoutuja pohtii asioita oman elämän kautta
Tulosten mukaan toimintakyvyn edistymiseksi kuntoutujan tulee ryhmäohjauksessa pohtia käsiteltäviä asioita oman elämän kautta. Keskeistä on, että kuntoutujat pohtivat, missä asioissa muutosta tarvitaan ja mitä he ovat valmiita tekemään muutosten eteen. Toimintakyvyn edistymiseksi ryhmäohjauksessa tulee hyödyntää kuntoutujia aktivoivia ohjausmenetelmiä, kuten ryhmäkeskusteluja, ohjattua liikuntaa ja kuntoutumisen tavoitteiden asettamista toimintakyvyn edistymiseksi. Tulosten mukaan läheisten osallistuminen ryhmäohjaukseen on tärkeää, koska he tarvitsevat myös tietoa sairaudesta. Lisäksi läheiset tukevat kuntoutujia arjessa (Autti-Rämö & Salminen 2016: 15).
Tuloksissa vertaistuki näyttäytyi hyvin merkityksellisenä asiana, joka edistää toimintakykyä. Kokemusten ja vinkkien jakaminen vertaisten kanssa on tärkeää toimintakyvyn edistymiseksi. Tulosten mukaan vertaistuen mahdollistumiseksi ohjausryhmien tulee olla pieniä. Lisäksi tärkeää vertaistuen kannalta on, että ryhmässä on samanikäisiä ja samassa elämäntilanteessa olevia kuntoutujia. Myös Salmisen (2016) mukaan keskeistä vertaistuen jakamisessa on, että osallistujien elämäntilanteet ovat samankaltaisia. Ryhmässä kuntoutujien saama tuki usein moninkertaistuu verrattuna yksilöohjaukseen, koska ammattilaisten jakaman tiedon lisäksi pystytään hyödyntämään ryhmäläisten omia kokemuksia. (Salminen 2016: 301–302.)
[caption id="attachment_3006" align="alignleft" width="902"] kuva: Pixabay[/caption]
Kuntoutuja on aktiivinen toimija kuntoutusprosessissa
Tuloksissa kuntoutujat nähtiin aktiivisina osallistujina ryhmäohjauksessa, jossa kuntoutujat valitsevat itseä kiinnostavat aiheet, joihin ovat motivoituneita panostamaan. Lisäksi ryhmäohjauksessa toteutuva vuorovaikutus, vertaistuki ja kuntoutujia aktivoivat ohjausmenetelmät mahdollistavat kuntoutujien aktiivisen osallistumisen ryhmäohjauksessa.
Myös Siparin & Mäkisen (2012) mukaan kuntoutujan tulee toimia aktiivisena osallistujana omassa kuntoutusprosessissaan. Tulevaisuudessa sydäninfarktin jälkeisessä ryhmäohjauksessa oleellista on keskittyä kuntoutujan osallisuuden vahvistamiseen, jossa keskeistä on, että toiminta on kuntoutujalle mielekästä tekemistä kuntoutujan omassa arjessa. (vrt. Sipari & Mäkinen 2012:27.)
Sydäninfarktin jälkeisen ryhmäohjauksen ennaltaehkäisevät vaikutukset
Sydäninfarktin sairastaneen kuntoutus ja sekundaaripreventio kulkevat yhdessä limittyen toisiinsa (Hämäläinen & Röberg 2007: 19). Sydäninfarktin jälkeisellä sekundaaripreventiolla tarkoitetaan toimenpiteitä, joilla pyritään ehkäisemään sydäninfarktin uusimista ja pienentämään sydäninfarktin sairastaneen sydänkuoleman vaaraa. Tällä hetkellä sydäninfarktin jälkeisessä kuntoutuksessa painottuu vahvasti sekundaaripreventio. Myös tämän tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksissa näyttäytyi vahvasti sekundaariprevention soluttautuminen osaksi sydäninfarktin jälkeistä ryhmäohjausta.
Tulosten mukaan sydäninfarktin jälkeisellä ryhmäohjauksella nähtiin olevan myös ennaltaehkäiseviä vaikutuksia, joilla voidaan ennaltaehkäistä tulevien ongelmien ja sairauksien syntymistä. Esille nousi erityisesti sydäninfarktin jälkeisen elintapaohjauksen ja sairastumisen jälkeisen masennuksen ennaltaehkäisyn tärkeys. Oleellisena näyttäytyi myös, että kuntoutujia neuvotaan, milloin hoitoon tulee hakeutua. Tulevaisuudessa sydäninfarktin jälkeisessä ryhmäohjauksessa ennaltaehkäisyn lisäksi oleellista olisi kiinnittää enemmän huomiota kuntoutujien yksilöllisiin tarpeisiin ja arjen toimintaympäristöihin (vrt. Kuntoutuksen uudistamiskomitea 2017: 35).
Oleellista on keskittyä kuntoutujan toimintaympäristöön
Kuntoutumisessa on kyse yksilön ja ympäristön välisestä muutosprosessista. Kuntoutuksen palvelujärjestelmän prosessien ja toimintatapojen keskeisenä tavoitteena on kuntoutujan arjessa tapahtuva kuntoutuminen. (Kuntoutuksen uudistamiskomitea 2017.) Kuntoutujan toimintakyvyn edistymiseksi oleellista sydäninfarktin jälkeisessä ryhmäohjauksessa on pyrkiä vaikuttamaan kuntoutujan ja ympäristön vuorovaikutteiseen muutosprosessiin kuntoutujan omassa toimintaympäristössä.
Kirjoitus pohjautuu tutkimukselliseen kehittämistyön Ryhmäohjauksen kehittäminen sydäninfarktin sairastaneen kuntoutujan toimintakyvyn edistymiseksi. Metropolia Ammattikorkeakoulu, 2021. (Theseus)
Kirjoittaja
Heli Peltomäki, opiskelija, kuntoutuksen (ylempi AMK) tutkinto-ohjelma
Lähteet
Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa 2016. Kuntoutumisen hyvät käytännöt. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Ylinen, Aarne (toim.): Kuntoutuminen. Helsinki: Duodecim. 24–17.
Kuntoutuksen uudistamiskomitea 2017. Kuntoutuksen uudistamiskomitean ehdotukset kuntoutusjärjestelmän uudistamiseksi. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö.
Paltamaa, Jaana & Karhula, Maarit & Suomela-Markkanen, Tiina & Autti-Rämö, Ilona 2011. Hyvän kuntoutuskäytännön perusta. Käytännön ja tutkimustiedon analyysistä suosituksiin vaikeavammaisten kuntoutuksen kehittämishankkeessa. Helsinki: Kelan tutkimusosasto.
Salminen, Anna-Liisa 2016. Ryhmämuotoinen kuntoutus. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Ylinen, Aarne (toim.): Kuntoutuminen. Helsinki: Duodecim. 301–305.
Sipari, Salla & Mäkinen, Elisa 2012. Yhdessä rakentuva kuntoutusosaaminen. Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisusarja. Aatos-artikkelit. Metropolia Ammattikorkeakoulu.
Lastensuojelun perhehoidossa perhehoitajat kaipaavat tukea erilaisiin lapseen liittyviin kysymyksiin – yksi monista tukimuodoista voi olla vertaistoiminta. Vertaistoiminnan avulla voidaan tukea perhehoitajia yhteistoimintaan lapsen biologisten vanhempien kanssa. Miten yhteistoiminta saadaan sujuvaksi osaksi perhehoidon käytäntöjä?
Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirissä (Eksote) toteutettiin tutkimuksellinen kehittämistyö, jossa kehitettiin perhehoitajien vertaistoimintaa lapsen toimintakyvyn tukemiseksi lastensuojelun perhehoidossa. Tulokset osoittavat, että perhehoitajat tarvitsevat tukea yhteistoimintaan lapsen biologisten vanhempien kanssa.
Jokaiselle lapselle riittävän hyvä ja turvallinen arki
Mitä näitä vaihtoehtoja nyt olikaan? Oma koti, sukulaissijoitus, laitoshoito tai perhehoito. Lähtökohtana lastensuojelussa on aina vanhempien tukeminen siten, että lapsen oikeudet toteutuvat hänen omassa kodissaan. Aina tämä ei kuitenkaan toteudu, ja silloin lapsi tarvitsee kodin ulkopuolista sijoitusta. (Perhehoitoliitto.) Lapsella on oikeus erityiseen suojeluun, turvalliseen kasvuympäristöön sekä tasapainoiseen ja monipuoliseen kehitykseen. (Lastensuojelulaki 2007).
Kun lapsi tarvitsee kodin ulkopuolista sijoitusta, siihen useimmiten paras mahdollinen paikka on perhehoito, joka tuli sijaishuollon ensisijaiseksi hoitomuodoksi 1.1.2012 alkaen (Perhehoitoliitto). Perhehoidossa toimiville perhehoitajille on tärkeää taata riittävä tuki perhehoitajana toimimiseen. Yksi perhehoidon tukimuodoista on vertaistuki, jolle näyttää Aaltosen (2020) tutkimuksellisen kehittämistyön mukaan olevan todellista tarvetta. (Aaltonen 2020.)
[caption id="attachment_2778" align="alignnone" width="486"] Jokaisella lapsella on oikeus riittävän hyvään ja turvalliseen arkeen. Vertaistoiminnassa perhehoitajia voidaan vahvistaa lapsen toimintakyvyn tukemiseen. Kuva: Pixabay[/caption]
Vertaistoiminnan merkitys
Kansainvälisten tutkimusten mukaan perhehoitajat kaipaavat tukea lapseen liittyviin haasteisiin, lapsen vanhempien kanssa tehtävään yhteistyöhön sekä kasvatuskäytäntöihin ja lapsen kanssa toimimiseen. Toivottuja tuen muotoja ovat koulutus, kriisituki, sosiaalityöntekijän saavutettavuus, erityispalvelut lapselle ja vertaistuki. (Heino & Säles 2017: 73.)
Kananojan ja Ruuskasen (2019) mukaan avohuollon lastensuojelussa ryhmämuotoinen auttaminen on toistaiseksi vähäistä, vaikka kokemukset esimerkiksi biologisten vanhempien vertaisryhmistä ovat myönteisiä. (Kananoja & Ruuskanen 2019: 36). Aaltosen (2020) tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksia voidaan hyödyntää pitkäaikaisten perhehoitajien vertaistoiminnan kehittämisessä Eksotessa. Vertaistoiminta on käynnistynyt tutkimuksellisen kehittämistyön kanssa yhtä aikaa.
Vertaistuen tulisi kuulua tiiviinä osana tämän päivän yhteiskunnan tukimuotoihin, myös lastensuojelussa. Aaltosen (2020) tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksissa vertaistoimintaa toivottiin myös sijoitetuille lapsille, biologisille vanhemmille sekä perhehoitajien biologisille lapsille. Tulosten mukaan voidaan olettaa, että ammattilaisilla on merkittävä tehtävä vertaistoiminnassa sen mahdollistajana. (Aaltonen 2020.)
Toimiva vertaistuki on suunnitelmallista, vapaaehtoista ja tuen saajan kokemaan tarpeeseen perustuvaa toimintaa, jota voi tarjota ainoastaan vertainen. Sosiaalityön tehtävänä on huolehtia vertaistuen saatavuudesta sitomalla vertaistoiminta osaksi sosiaalityön rakenteita ja käytäntöjä. Vertaistukiryhmässä perhehoitajat oppivat toistensa kokemuksista, vahvistavat voimavarojaan ja lisäävät ammattitaitoaan. (Heino & Säles 2017: 75.)
Ryhmätoiminnassa vertaiset oppivat toisiltaan, mutta myös ammattilaisilta ja päinvastoin. Oppiminen parhaimmillaan on monenkeskistä tiedon ja kokemusten jakamista. Vertaistuki voi toimia ilman ammatillista työtä, mutta ammatillinen työ mahdollistaa vertaistuen. Tuen tarvitsijan kannalta usein päästään hyviin tuloksiin, kun vertaistuki ja ammatillinen työ toimivat yhdessä. (Mikkonen & Saarinen 2018: 23, 29.)
Luottamuksellinen ilmapiiri toimii omien kokemusten kertomisen ja toisten kuulemisen, vuorovaikutuksen, tunteiden ilmaisemisen ja käsittelyn sekä toisten kokemuksista oppimisen ja uusien selviytymiskeinojen löytymisen mahdollistajana. Ryhmän tuki voi auttaa vain, jos tukea toivova itse suhtautuu siihen luottavaisesti ja avoimesti. Vertaistuesta on apua monille, mutta se ei kuitenkaan sovi kaikille. (Mikkonen & Saarinen 2018: 21, 189.)
Mitä on perhehoitajien hyvä vertaistoiminta?
Aaltosen (2020) tutkimuksellisen kehittämistyön yhteenvetona syntyi kuvaus perhehoitajien hyvästä vertaistoiminnasta lapsen toimintakyvyn tukemiseksi lastensuojelun perhehoidossa Eksotessa. Alla olevassa kuviossa perhehoitajien vertaistoiminta on nostettu keskelle sen ollessa kehittämisen kohteena.
Vaikka tutkimuksellisella kehittämistyöllä oli tarkoitus kehittää nimenomaan perhehoitajien vertaistoimintaa, on myös huomattavaa, että tuloksia syntyi muistakin näkökulmista. Perhehoitajien vertaistoiminnan lisäksi tuloksista jäsentyi lapsen näkökulman huomioiminen vertaistoiminnassa, biologisen vanhemman näkökulman huomioiminen vertaistoiminnassa sekä ammattilaisten tehtävät vertaistoiminnassa. Tulosten yhteenvedon mukaan hyvä vertaistoiminta tapahtuu perhehoitajien kesken. Vertaistoiminnassa on tärkeää huomioida lapsen sekä biologisen vanhemmat näkökulmat. Ammattilaisten tehtävänä on mahdollistaa vertaistoiminnan toteutuminen. (Aaltonen 2020.)
[caption id="attachment_2779" align="alignnone" width="610"] Kuvaus perhehoitajien hyvästä vertaistoiminnasta lapsen toimintakyvyn tukemiseksi.[/caption]
Yhteistoiminnalla yhteistä hyvää hakemassa?
Lastensuojelun laatusuosituksen (2019) mukaan yksi tärkeimmistä sijaishuollossa olevan lapsen oikeuksista on oikeus pitää yhteyttä vanhempiinsa ja muihin hänelle läheisiin henkilöihin. Tätä oikeutta voidaan rajoittaa ainoastaan lain tarkoittamissa tilanteissa ja silloin, kun se on lapsen edun mukaista. Lapsen sijoituksen aikana tulee tehdä yhteistyötä lapsen vanhempien ja huoltajien kanssa myös ammattilaisten sekä sijaishuoltopaikan toimesta. (Sosiaali- ja terveysministeriö, Lastensuojelun laatusuositus 2019: 54.)
Myös Aaltosen (2020) tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksista voidaan olettaa, että yhteistoimintaa perhehoitajien sekä lapsen biologisten vanhempien välillä pidetään merkittävänä, myös lapsen läsnä ollessa. Yhteistoimintaa on tänä päivänä hyvin vähän. On tärkeää, että perhehoitaja saa vertaistoiminnassa vahvistusta siihen, että hän ymmärtää, hyväksyy ja kunnioittaa lapsen tärkeitä ihmissuhteita. Vertaistoiminnan avulla voidaan tukea lapsen suhteiden jatkuvuutta omaan verkostoon. Perhehoitajat toivoivat tukea yhteiseen toimintaan biologisten vanhempien kanssa. Ammattilaisten tehtävä on mahdollistaa näitä kohtaamisia. (Aaltonen 2020.)
Kirjoitus pohjautuu Aaltosen (2020) tutkimukselliseen kehittämistyöhön ”Vertaistoiminnan kehittäminen pitkäaikaisille perhehoitajille lapsen toimintakyvyn tukemiseksi lastensuojelun perhehoidossa Eksotessa”. Metropolia Ammattikorkeakoulu.
Kirjoittaja:
Anniina Aaltonen, toimintaterapeutti, kuntoutuksen ylempi AMK-tutkinto-ohjelma. Aaltonen työskentelee ohjaajana lastensuojelussa Eksotessa.
Lähteet:
Aaltonen, Anniina 2020. Vertaistoiminnan kehittäminen pitkäaikaisille perhehoitajille lapsen toimintakyvyn tukemiseksi lastensuojelun perhehoidossa Eksotessa.
Heino, Tarja & Säles, Emilia 2017. Lasten ja perheiden yksilöllisiin tarpeisiin vastaava perhehoito. Kohti perhehoidon laadun vahvistamista. THL työpaperi 20/2017. Verkkodokumentti. https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/132434/URN_ISBN_978-952-302-857-9.pdf?sequence=1&isAllowed=y.
Kananoja, Aulikki & Ruuskanen, Kristiina 2019: 36. Selvityshenkilön ehdotukset lastensuojelun toimintaedellytysten ja laadun parantamiseksi. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2019:4. Helsinki. Loppuraportti. Verkkodokumentti. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/161379/Selvityshenkilon_edellytykset_lastensuojelun.pdf?sequence=4&isAllowed=y.
Lastensuojelulaki 13.4.2007/417. Verkkodokumentti. https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2007/20070417#L1P3.
Mikkonen, Irja & Saarinen, Anja 2018. Vertaistuki sosiaali- ja terveysalalla. Tallinna: Printon.
Perhehoitoliitto. https://www.perhehoitoliitto.fi/perhehoito/lapset_nuoret
STM 2019. Lastensuojelun laatusuositus. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2019:18. Helsinki. Verkkodokumentti. http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/161862/STM_2019_8_J_Lastensuojelun_laatusuositus.pdf?sequence=1&isAllowed=y.
Kommentit
Ei kommentteja