Viime syksynä käynnistetty Sharing Cafe -hanke on tuonut yhteen joukon maahanmuuttajataustaisia naisia, jotka ovat tällä hetkellä työelämän ulkopuolella. Osa heistä hoitaa lapsiaan kotona, ja hankkeen tavoitteena on tukea heidän integroitumistaan suomalaiseen yhteiskuntaan tarjoamalla tietoa opiskelusta ja työskentelystä Suomessa.
Sharing Café järjestää avoimia ryhmiä, jossa osallistujat tapaavat säännöllisesti rennossa ja kannustavassa ilmapiirissä. Keskusteluissa kuuluu iloinen puheensorina, kun ryhmä jakaa ajatuksia ja kokemuksia naisia globaalisti koskettavista aiheista.
Hankkeen aikana osallistujat ovat päässeet tutustumaan toisiinsa sekä oppimaan uusia taitoja ja tietoja. Yhdessä on leivottu joulutorttuja ja pipareita, laadittu unelmakarttoja ja pohdittu hyvinvointia, työkykyä, ja työelämän pelisääntöjä. Myös mielenterveys ja sen tukeminen ovat olleet keskusteluissa keskiössä. Lisäksi osallistujille on tarjottu mahdollisuus kehittää digitaitojaan, jotka ovat nykypäivänä korvaamattoman tärkeitä sekä arjessa että työelämässä.
Sharing Café on paljon enemmän kuin oppimispaikka – se on yhteisö, jossa jokainen voi tuntea olonsa tervetulleeksi ja arvostetuksi. Hankkeen kautta osallistujat ovat saaneet välineitä itsensä kehittämiseen ja tulevaisuuden suunnitteluun, mutta ennen kaikkea he ovat löytäneet uudenlaista yhteisöllisyyttä ja voimaa kulkea eteenpäin omalla polullaan.
Yhteisöjen rakentaminen ja vertaistuki ovat avainasemassa, kun halutaan vahvistaa ihmisten osallisuutta ja hyvinvointia. Sharing Café on loistava esimerkki siitä, kuinka pienilläkin teoilla voi olla suuri vaikutus yksilöiden ja perheiden elämään.
Camilla Långstedt
on psykiatrinen sairaanhoitaja ja hoitotyön lehtori Metropoliassa. Hän tekee väitöskirjaa, jossa tutkii skitsofreniaspektrin häiriötä sairastavien henkilöiden fyysisen terveyden arviointia. Hän toimii Sharing Cafe -hankkeessa asiantuntjalehtorina vetäen avoimia ja suljettuja ryhmiä maahanmuuttajtaustaisille naisille. Hankkeen tavoitteena on tukea näiden naisten voimavaroja siten, että heillä olisi riittävät voimavarat osallistua aktiivisesti yhteiskunnan toimintaan ja huolehtia omasta hyvinvoinnistaan. Ota yhteyttä
Viime viikolla järjestetty Sharing Cafe -hankkeen päätösseminaari kokosi yhteen osallistujia, yhteistyökumppaneita ja asiantuntijoita juhlistamaan kaksivuotisen hankkeen päätöstä sekä jakamaan kokemuksia, oppeja ja tulevaisuuden näkymiä.
Päätösseminaarin asiantuntijapaneelissa keskusteltiin vaikuttavan alueellisen yhteistyön rakentamisesta ESR+-hankkeissa sekä erityisesti ammattikorkeakoulujen, järjestöjen ja seurakuntien välisen yhteistyön mahdollisuuksista. Paneelin puheenjohtajana toimi Metropolia Ammattikorkeakoulun Hanna Repo-Jamal, ja keskustelijoina olivat African Care ry:n Batulo Essak ja Eftekhar Haddad, Metropolian Mimmi Heiniö ja Pihla Markkanen sekä Helsingin seurakuntien Martta Shiberu. Keskustelussa korostui moniammatillisen yhteistyön merkitys osallisuuden, hyvinvoinnin ja työllistymisen edistämisessä sekä hankkeissa syntyneiden hyvien käytäntöjen juurruttamisessa osaksi pysyvää toimintaa.
Kaksi vuotta hyvinvoinnin, osallisuuden ja työelämävalmiuksien tukena
Kahden vuoden aikana hankkeen toiminta tavoitti laajasti osallistujia ja yhteistyökumppaneita. Avoin ryhmä kokoontui yhteensä 92 kertaa, ja toimintaan osallistui 219 henkilöä. Ryhmäkoko vaihteli 3–23 osallistujan välillä. Opiskelijat olivat aktiivisesti mukana toiminnan toteutuksessa ohjaten ryhmiä 17 kertaa sekä osallistuen kolmen teematapahtuman järjestämiseen.
Sharing Cafe -hanke suunnattiin pääasiassa Lähi-idän ja Afrikan maista Suomeen muuttaneille naisille, jotka olivat olleet pitkään kotona hoitamassa lapsia tai joiden työmarkkina-asema oli heikko esimerkiksi syrjäytymisriskin vuoksi. Hankkeen tavoitteena oli vahvistaa osallistujien voimavaroja, hyvinvointia, työ- ja toimintakykyä sekä työelämätaitoja. Samalla tuettiin osallisuutta ja luotiin valmiuksia koulutukseen ja työelämään hakeutumiseen.
Hyvinvoinnin edistämiseksi toteutettiin 19 terveysmittauskertaa, joissa kertyi yhteensä 176 asiakaskohtaamista. Suljettu neljän tapaamiskerran ryhmäkokonaisuus järjestettiin seitsemän kertaa, ja vertaisohjaajakoulutuksen suoritti 18 osallistujaa. Lisäksi yksilöllistä tukea tarjottiin yhteensä 107 ohjauskerralla. Alueellista yhteistyötä vahvistettiin kolmessa verkostotapaamisessa, joihin osallistui toimijoita yhteensä 20 organisaatiosta. Seminaarissa kuultiin hankkeen toimintaan osallistuneiden naisten koskettavia kokemuksia kohdatuksi tulemisesta, osallisuudesta ja yhteisöön kuulumisesta.
Osallistujien kokemukset kertovat toiminnan merkityksestä
Seminaarissa esiteltiin myös hankkeen varrella kerättyä palautetta. Osallistujapalautteiden perusteella ryhmätoiminta koettiin turvalliseksi, hyväksyväksi ja arvostavaksi ympäristöksi. Osallistujat kuvasivat tuntevansa itsensä tervetulleiksi ja voivansa olla ryhmässä omia itsejään. Toiminta tarjosi mahdollisuuden kohdata muita samankaltaisissa elämäntilanteissa olevia ihmisiä sekä saada tukea ja ohjausta arkeen. Ryhmissä käsitellyt hyvinvoinnin, terveyden ja työelämän teemat koettiin hyödyllisiksi. Erityisesti työnhakuun liittyvä ohjaus, kuten CV:n laatiminen, sai osallistujilta kiitosta. Toiminnan kautta moni löysi uusia ystäviä ja laajensi omia sosiaalisia verkostojaan.
Palautteissa korostui myös suomen kielen oppimisen tukeminen. Ryhmätoiminta vahvisti osallistujien osallisuutta, yhteisöllisyyttä sekä käytännön arjessa tarvittavia taitoja. Kokonaisuutena osallistujien kokemukset osoittavat, että matalan kynnyksen kohtaamispaikoilla voidaan merkittävästi tukea hyvinvointia ja yhteiskuntaan kiinnittymistä.
Toimintamalli ja opit kaikkien hyödynnettäväksi
Seminaarissa esiteltiin hankkeen aikana kehitetty Resilienssiä naisille – vertaistuen voimalla osallisuuteen -toimintamalli, joka on julkaistu Innokylässä. Toimintamalli tarjoaa käytännön mallin maahan muuttaneiden naisten hyvinvoinnin, osallisuuden ja toimijuuden vahvistamiseen. Toimintamallin tavoitteena on lisätä osallistujien hyvinvointiin, terveyteen, koulutukseen ja työelämään liittyviä tietoja ja taitoja sekä vahvistaa itseluottamusta, osallisuuden kokemusta ja valmiuksia hakeutua opiskelemaan tai työelämään. Toimintamalliin voi tutustua Innokylän sivustolla: https://www.innokyla.fi/fi/toimintamalli/resilienssia-naisille-vertaistuen-voimalla-osallisuuteen
Hankkeen kokemuksia, toimintaa ja oppeja kuvataan julkaisusarjassa Kohtaamisista osallisuuteen – matalan kynnyksen toimintaa maahan muuttaneille naisille, jotta kehitettyjä toimintatapoja voidaan hyödyntää laajemmin myös hankkeen päättymisen jälkeen. Julkaisu on vapaasti luettavissa ammattikorkeakoulujen avoimessa julkaisuarkisto Theseuksessa: https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-328-485-2
Hankkeen aikana toimintaa esiteltiin lisäksi neljässä konferenssissa, siitä viestittiin aktiivisesti sosiaalisessa mediassa ja julkaistiin yhteensä 23 blogikirjoitusta. Näin hankkeen opit, kokemukset ja hyvät käytännöt tavoittivat laajan joukon ammattilaisia ja muita aiheesta kiinnostuneita.
Kiitos yhteisestä matkasta
Vaikka hanke on nyt päättynyt, sen aikana syntynyt osaaminen, yhteistyöverkostot ja toimintamallit elävät edelleen. Ne muodostavat vahvan perustan työn jatkumiselle ja uusille tavoille edistää maahan muuttaneiden naisten hyvinvointia, osallisuutta ja mahdollisuuksia löytää oma paikkansa koulutuksessa, työelämässä ja yhteiskunnassa.
Tämän viimeisen blogipostauksen myötä myös hankkeen yhteinen matka tulee päätökseensä. Viimeinen yhteinen kohtaaminen hanketyöntekijöiden kesken tänään oli samalla hetki pysähtyä katsomaan taaksepäin kaikkea sitä, mitä vuosien aikana on yhdessä rakennettu, opittu ja koettu. Hanke on ollut monella tavalla rikas ja antoisa matka. Olemme saaneet kohdata upeita ihmisiä, kuulla merkityksellisiä kokemuksia ja tehdä työtä tärkeän asian puolesta. Yhteinen tekeminen on kantanut eteenpäin hyvän energian, luottamuksen ja innostuksen voimalla, ja juuri yhteistyöstä on muodostunut yksi hankkeen suurimmista vahvuuksista.
Lämmin kiitos kaikille hankkeen toimintaan osallistuneille opiskelijoille, yhteistyökumppaneille ja blogin lukijoille. Erityisesti haluamme kiittää hankkeessa mukana olleita naisia, sillä juuri teidän kokemuksenne, ideanne, rohkeutenne ja kohtaamisenne ovat olleet Sharing Cafe -hankkeen sydän. 💚 Kiitos, että olette kulkeneet tätä matkaa kanssamme.
Sharing Cafe -hankkeen taival lähestyy loppuaan, mutta toiminta on jatkunut aktiivisena koko syksyn. Hankkeen viimeisiin viikkoihin on mahtunut monipuolista ryhmätoimintaa, uusia vertaisohjaajia, yhteistyötä ja ennen kaikkea merkityksellisiä kohtaamisia.
Avoimessa ryhmässä olemme käsitelleet muun muassa työnhakua, joka herätti osallistujissa kiinnostusta ja vilkasta keskustelua. Toiminnallisessa harjoituksessa osallistujat pohtivat pareittain, millaisiin työtehtäviin he haluaisivat hakea ja millaisia vahvuuksia heillä olisi kyseisiin tehtäviin. Lisäksi tutustuimme erilaisiin työhakemuksiin, niiden sisältöihin sekä verkkosivustoihin, joilta voi etsiä avoimia työpaikkoja. Yhteinen työskentely tarjosi osallistujille uusia näkökulmia ja käytännön vinkkejä työnhakuun.
Seitsemän uutta vertaisohjaajaa valmistui koulutuksesta
Kolmannesta vertaisohjaajakoulutuksesta valmistui seitsemän uutta vertaisohjaajaa. Koulutus sisälsi neljä koulutuskertaa ja neljä käytännön harjoittelukertaa African Caren ryhmissä. Koulutuksen aikana perehdyttiin vertaistukeen, vertaisohjaajan rooliin, ryhmän ohjaamiseen, turvallisen ilmapiirin luomiseen sekä kotoutumisen tukemiseen vertaisohjaajan tehtävässä.
Uudet vertaisohjaajat ovat tärkeä osa hankkeessa kehitettyä toimintaa. Heidän osaamisensa ja kokemuksensa mahdollistavat vertaistuen jatkumisen ja vahvistavat yhteisöllisyyttä myös hankkeen päättymisen jälkeen.
Naisen elämänkaari -tapahtumassa keskusteltiin naisten terveydestä
Yhteistyössä Metropolia Ammattikorkeakoulun kätilöopiskelijoiden kanssa järjestimme Myllypuron kampuksella Naisen elämänkaari -tapahtuman. Aamupäivän aikana keskustelimme monipuolisesti seksuaalisuudesta, synnytyksestä ja lapsivuodeajasta, suostumuksesta, sukupuolitaudeista sekä sosiaalisesta mediasta.
Osallistujat esittivät rohkeasti hyviä ja kiperiä kysymyksiä, joihin kätilöopiskelijat vastasivat asiantuntevasti. Rento ja lämmin tunnelma loi tilaa avoimelle keskustelulle, yhteiselle oppimiselle ja kokemusten jakamiselle. Tapahtuma ylitti odotukset, ja onnistuneeseen aamupäivään olivat tyytyväisiä niin osallistujat, opiskelijat ja hanketyöntekijät kuin kätilötutkinnon lehtorit Riina-Malla Kosonen ja Maarit Sinisaari-Eskelinen (kuvassa vasemmalla).
Seuraavalla viikolla palasimme avoimessa ryhmässä tapahtuman teemoihin ja syvennyimme tarkemmin aiheisiin, jotka olivat herättäneet kysymyksiä. Keskustelimme muun muassa vaihdevuosista, lantionpohjan lihasten toiminnasta, virtsankarkailusta sekä naisille suunnatuista syöpäseulonnoista. Yhteinen keskustelu tarjosi osallistujille mahdollisuuden kysyä, jakaa ajatuksia ja saada lisää tietoa tärkeistä naisten terveyteen liittyvistä aiheista.
Yhteistyö ja verkostoituminen kantavat tulevaisuuteen
Hankkeen aikana käynnistetty OVI-verkosto kokoontui vaihtamaan kuulumisia ja suunnittelemaan tulevaa. Tapaamisessa korostuivat yhteistyön, luottamuksen ja osaamisen jakamisen merkitys maahan muuttaneiden perheiden hyvinvoinnin ja osallisuuden tukemisessa. Verkosto tarjoaa tärkeän pohjan yhteistyön jatkumiselle myös hankkeen päätyttyä.
Lokakuun lopulla esittelimme Sharing Cafe -hankkeessa kehitettyä Resilienssiä naisille – vertaistuen voimalla osallisuuteen -toimintamallia Integration 2026 -tapahtumassa Vantaalla. Kaksipäiväinen tapahtuma tarjosi kiinnostavia puheenvuoroja, uusia näkökulmia sekä antoisia keskustelu- ja verkostoitumismahdollisuuksia.
Toimintamallin tavoitteena on vahvistaa pitkään työelämän ulkopuolella olleiden maahan muuttaneiden naisten osallisuutta, hyvinvointia, toimijuutta sekä koulutus- ja työelämävalmiuksia. Sen keskiössä ovat vertaistuki, monipuolinen ryhmätoiminta, yksilöllinen ohjaus ja vertaisohjaajakoulutus. Toimintamallin esittely tarjosi mahdollisuuden jakaa hankkeessa syntynyttä osaamista ja tuoda esiin vertaistuen merkitystä osallisuuden vahvistamisessa. Toimintamalliin voi tutustua täällä: https://www.innokyla.fi/fi/toimintamalli/resilienssia-naisille-vertaistuen-voimalla-osallisuuteen
Yhteisiä muistoja ja lämpimiä kohtaamisia
Tällä viikolla kokoonnuimme Sharing Cafen avoimen ryhmän viimeiselle tapaamiskerralle. Pysähdyimme muistelemaan yhteistä matkaamme, hankkeen varrelle mahtuneita hetkiä ja yhdessä koettuja asioita. Päivään kuului muistojen jakamisen lisäksi rentoa yhdessäoloa kakkukahvien ääressä.
Vaikka avoimet ryhmät tulivat päätökseensä, hankkeen aikana syntyneet opit, kokemukset, ystävyydet ja yhteisöllisyys kulkevat osallistujien mukana eteenpäin.
Sharing Cafe -hankkeen virallinen päätös lähestyy, ja ensi viikolla kokoonnumme vielä yhteiseen päätösseminaariin. Hankkeen viimeiset viikot ovat jälleen osoittaneet, kuinka paljon voidaan saada aikaan kohtaamalla, jakamalla osaamista ja tekemällä yhdessä.
Uuteen yhteiskuntaan asettuminen vaatii aikaa, tietoa, verkostoja ja ennen kaikkea kokemusta siitä, että kuuluu osaksi yhteisöä. Sharing Cafe- hankkeen avoimessa ryhmätoiminnassa tätä tavoitetta edistetään tarjoamalla turvallinen ympäristö, jossa maahan muuttaneet naiset voivat oppia uutta, jakaa kokemuksiaan ja tutustua toisiinsa. Välillä ryhmissä syvennytään terveyttä ja hyvinvointia koskeviin teemoihin, välillä tutustutaan palveluihin ja opiskelumahdollisuuksiin, ja välillä keskitytään yhteiseen tekemiseen, kohtaamisiin ja mukaviin kokemuksiin. Opiskelijayhteistyöllä on toiminnassa tärkeä rooli: se tarjoaa osallistujille ajankohtaista tietoa ja uusia näkökulmia sekä opiskelijoille arvokkaita oppimiskokemuksia monikulttuurisessa toimintaympäristössä.
Saimme jälleen nauttia onnistuneesta opiskelijayhteistyöstä, kun Metropolian sairaanhoitaja- ja fysioterapeuttiopiskelijat suunnittelivat ja ohjasivat osana opintojaan osallistavia ryhmäkertoja maahan muuttaneille naisille. Ryhmien tavoitteena ei ollut ainoastaan tarjota tietoa hyvinvoinnista ja terveydestä, vaan myös vahvistaa osallisuuden kokemuksia, tukea kotoutumista sekä luoda mahdollisuuksia merkityksellisille kohtaamisille.
Syksyn aikana ryhmissä käsiteltiin monipuolisesti hyvinvointiin liittyviä teemoja. Mielen hyvinvointia käsittelevässä ryhmässä keskusteltiin arjen voimavaroista, jaksamisen tukemisesta ja siitä, kuinka pienilläkin teoilla voi vahvistaa omaa hyvinvointiaan. Syömishäiriöitä ja kehonkuvaa käsittelevällä kerralla puolestaan tutustuttiin aiheeseen liittyvään tietoon sekä pohdittiin myönteisen kehonkuvan merkitystä hyvinvoinnille.
Lasten ja nuorten psyykkiseen kehitykseen keskittyneessä ryhmässä keskusteltiin vanhemmuuden tukemisesta, lapsen kehityksen eri vaiheista sekä palveluista, joista apua ja tukea voi tarvittaessa saada. Naisten oikeuksia käsittelevällä ryhmäkerralla perehdyttiin suomalaisen yhteiskunnan keskeisiin oikeuksiin ja palveluihin sekä keskusteltiin koulutukseen, terveyteen, turvallisuuteen ja taloudelliseen osallisuuteen liittyvistä kysymyksistä. Fysioterapeuttiopiskelijoiden ohjaamassa ryhmässä keskusteltiin muun muassa eri ikäisten liikuntasuosituksista sekä liikkumisen tärkeydestä terveydelle ja hyvinvoinnille.
Lisäksi opiskelijoiden kanssa pohdittiin yhdessä kulttuurin merkitystä hyvinvoinnille, oman identiteetin säilyttämiselle ja kotoutumiselle. Keskustelut tarjosivat mahdollisuuden jakaa kokemuksia elämästä Suomessa, kuulla toisten näkökulmia ja rakentaa ymmärrystä erilaisista taustoista tulevien osallistujien välille.
Sharing Cafe- hankkeessa edistetään maahan muuttaneiden naisten osallisuuden lisäksi mahdollisuuksia kiinnittyä opintoihin ja työelämään. Näin ollen ryhmissä käsiteltiinkin Metropolian asiantuntijan Lauran johdolla myös koulutus- ja opiskelumahdollisuuksia Suomessa. Perehdyimme syksyn 2026 yhteishakuun ja opintoihin hakeutumiseen. Yhdessä tutustuttiin siihen, mitä yhteishaku tarkoittaa, miten hakuprosessi etenee ja mitä hakijan on hyvä ottaa huomioon opintoja suunnitellessaan. Opintopolku-palvelun avulla kartoitettiin lisäksi pääkaupunkiseudulla tarjolla olevia koulutusvaihtoehtoja ja opiskelumahdollisuuksia. Aihe herätti runsaasti kiinnostusta, ja osallistujat kokivat saaneensa uutta tietoa niin suomalaisesta koulutusjärjestelmästä kuin omista tulevaisuuden opiskelu- ja uramahdollisuuksistaankin. Koulutukseen liittyvän tiedon jakaminen on tärkeä osa kotoutumisen ja osallisuuden tukemista, sillä opiskelu voi avata väyliä sekä työelämään että aktiiviseen osallistumiseen yhteiskunnassa.
Tieto ja keskustelut ovat tärkeä osa kotoutumista, mutta yhtä merkityksellisiä ovat yhteiset kokemukset, yhdessä vietetty aika ja mahdollisuus luoda uusia muistoja. Ryhmämme eivät koostu pelkästään asiapitoisista teemoista, vaan toimintaan kuuluu myös retkiä ja yhteisöllisiä tapahtumia, jotka vahvistavat yhteenkuuluvuuden tunnetta ja tutustuttavat osallistujia heidän lähiympäristöönsä. Kesän aikana ryhmä vieraili esimerkiksi Iso-Antin leikkipuistossa yhdessä perheiden kanssa. Osallistujat tutustuivat puiston toimintaan, alueen palveluihin sekä mahdollisuuksiin viettää aikaa muiden perheiden kanssa. Leikin ja yhdessäolon kautta syntyi uusia kohtaamisia ja kokemuksia, jotka vahvistivat yhteisöllisyyttä sekä madalsivat kynnystä hyödyntää alueen palveluja myös omatoimisesti.
Oodin kirjastossa toteutettu opastettu kierros avasi osallistujille uudenlaisia mahdollisuuksia hyödyntää kaupungin maksuttomia palveluja. Samalla tutustuttiin selkokieliseen ja omakieliseen aineistoon, lasten palveluihin sekä erilaisiin harrastus- ja vapaa-ajan mahdollisuuksiin. Tieto yhteiskunnan palveluista ja niiden saavutettavuudesta on tärkeä osa osallisuuden vahvistumista.
Kesän retket huipentuivat yhteiseen päivään Herttoniemen kartanopuistossa. Piknik, yhdessäolo, lasten leikit ja kesäisestä luonnosta nauttiminen loivat lämpimiä muistoja, jotka kantavat pitkälle arkeen. Juuri tällaiset yhteiset kokemukset rakentavat luottamusta, ystävyyssuhteita ja tunnetta siitä, että kuuluu osaksi yhteisöä.
Lämmin kiitos kaikille osallistujille aktiivisesta mukanaolosta sekä Metropolian sairaanhoitaja- ja fysioterapeuttiopiskelijoille innostavien, ajatuksia herättävien ja merkityksellisten ryhmäkertojen toteuttamisesta. Yhteistyö osoittaa jälleen, kuinka paljon voidaan saavuttaa, kun opiskelijat, korkeakoulu ja yhteisön jäsenet kohtaavat yhteisen oppimisen ja hyvinvoinnin edistämisen äärellä.
Ikääntyneiden rohkaisemisessa digiaiheiden pariin on hyvä pohtia erilaisia tapoja. Digitaidoistaan ja ylipäätään digiaihepiiristä epävarmuutta kokevat ikääntyneet voivat olla hämmentyneitä aihepiiriin liittyvästä sanastosta, käsitteistä ja teemoista.
Yhä enenevässä määrin jopa yli 75-vuotiaat käyttävät älypuhelinta ja internettiä. (https://digiin.fi/kategoria-ikaantyneet/yha-useampi-iakas-on-tottunut-digilaitteiden-kayttaja-digituen-tarve-ei-silti-ole-vahentynyt-vaan-muuttanut-muotoaan/). Tapio (2020) puolestaan kirjoittaa artikkelissaan, että vuonna 2019 Suomen virallisen tilaston (SVT) mukaan 65–74-vuotiaista internetiä käytti päivittäin vähän yli puolet, eli 54 % (Tapio 2020: 54).
Moni ikääntyneistä kuitenkin kokee epävarmuutta digitaidoistaan eikä uskalla ottaa käyttöön laitteita tai sähköisiä palveluita. Digitalisaation ollessa vauhdissa ikääntynyt tarvitsee tukea ja ohjausta palveluiden käyttöön (Rasi & Taipale 2020: 328).
Rohkaisua digiaiheiden pariin
Tähän alkuun on hyvä nostaa esille kysymys, joka kohdistuu juuri tähän ikääntyneiden ryhmään, joka kokee epävarmuutta, ehkä pelkoakin, sähköisten palveluiden ja digilaitteiden käytössä.
Millä keinoilla saamme levitettyä rohkaisun sanomaa, innostusta ja kannustusta ikääntyneelle, joka ei itse omatoimisesti hakeudu digiopastuksen tai luentojen pariin? Yhtenä syynä, miksi ikääntynyt ei hakeudu opastukseen tai digiaiheisten luentojen pariin, voi olla, ettei usko omiin kykyihinsä selviytyä digimaailmassa.
Erilaiset toimijat järjestävät digiopastusta, kuten kirjastot, asukastalot, palvelukeskukset ja kansalaisopistot. Yhteistyökumppaneina toimivat usein järjestöt ja yhdistykset. Opastuspaikoista tiedotetaan monipuolisesti mainoksin ja internetissä. Kuitenkin ne ikääntyneet, jotka ovat epävarmoja ylipäänsä digiaiheista ja digi-termikin tuntuu vieraalta, tarvitsevat lempeän tavan lähestyä aihetta.
Tutustumista digiteemoihin keskustelemalla
Ryky 2019 kirjoittaa blogissaan osuvasti, että on ikääntyneitä, jotka ovat vahvasti päättäneet olla käyttämättä digilaitteita tai digipalveluita tietämättä kuitenkaan täysin, mitä seikkoja, kuten hyötyjä, niiden käyttäminen pitää sisällään. Tietämättömyys aihepiiristä voi johtaa siihen, ettei ymmärretä mitä käyttämättä jättämisestä voi seurata. (Ryky 2019). Kuten voidaan joutua olemaan riippuvaisempia ulkopuolisesta avusta (Hänninen & Pajula & Korpela & Taipale 2021: 11).
Tässä on yksi monista muista teemoista, joista on tärkeää keskustella ikääntyneiden kanssa rauhallisessa ja kunnioittavassa ilmapiirissä, jossa tyhmiä kysymyksiä ei ole. Teknisten digitaitojen opettelu on toki olennaista, mutta myös keskustelu ja ymmärryksen lisääminen digitalisaatioon liittyviin aihepiireihin, kuten medialukutaito (Rasi & Taipale 2020: 330).
Digiaiheista keskustelemiseen avautuu mahdollisuuksia esimerkiksi ryhmätoiminnan avulla. Ryhmässä ikääntynyt voi pohtia hyväksyvässä ja samanhenkisessä ympäristössä ikäistensä kanssa asioita, mitkä arveluttavat ja kaipaisivat selvennystä, kuten digiaiheinen sanasto.
Lisäksi tutustuminen digiaiheisiin turvallisessa ryhmässä, vuorovaikutuksessa toisten kanssa, tukee ikääntyneen sosiaalisuutta (Pihlainen ym. 2022:16). Erityisen tärkeää on ottaa huomioon ne ikääntyneet, joilla ei ole omaisia tai läheisiä tukemassa digitaitoihin tutustumisessa ja niiden opettelemisessa (Rasi & Taipale 2020: 331; Hänninen ym. 2021: 6).
Ryhmän tuki on merkityksellinen tässä tilanteessa, sekä digitaitojen oppimisen, että vuorovaikutuksellisen kanssakäymisen kannalta, jolloin myös yksinäisyyden tunne voi lieventyä.
Työntekijät valmiudessa rohkaisemaan omilla taidoillaan
Sosiaali- ja terveysalan työntekijöiden on hyvä pitää mielessään rohkaistessaan ikääntyneitä digiaiheiden pariin, ettei tarvitse olla itsekään ”seppä syntyessään”. Työntekijä tai vapaaehtoinen vertaisohjaaja voi yhdessä ikääntyneen kanssa pohtia asioita ja ottaa niistä selvää, kun jostakin aihepiiristä kaivataan lisätietoa. Tarvittaessa voi olla yhteydessä tietyn aiheen asiantuntijaan ja pyytää ryhmään mukaan kertomaan aiheesta.
Kun aihepiiri ja termit tulevat ikääntyneelle tutummaksi, on helpompi lähteä pohtimaan digilaitteen, kuten tabletin tai älypuhelimen hankintaa, jos sellaista ei vielä ole. Lisäksi on matalampi kynnys hakeutua digineuvojan pakeille hakemaan tekniseen osaamiseen tukea. Tässä yksi näkökulma, jonka avulla voidaan rakentaa tasavertaista lempeää lähestymistapaa epävarmuutta kokevan ikääntyneen rohkaisemiseen digiaiheiden pariin.
Digiopastusta, ja tähän aihepiiriin tukea antavien toimijoiden, on oltava valmiudessa kehittämään erilaisia tapoja ikääntyneiden digitaitojen opettelemiseen ja aiheeseen tutustumiseen. Ikääntyneille, joilla on erilaisia tarpeita tai esteitä, jotka saattavat vaikuttaa halukkuuteen tai kykyyn oppia digitaitoja, on tarjottava uudenlaisia oppimismahdollisuuksia. (Pihlainen ym. 2022: 16.)
Tämän tekstin kirjoittajana, juuri keski-iän kynnyksen ylittäneenä, huomaan kuinka, digitaitojen ylläpitäminen vaatii pysymistä ajan hermolla erilaisten uusien sovellusten ja digitaalisten toimintojen käyttöönotossa sekä niiden päivityksissä. Digitaidoissa mukana pysyminen ei siis kohdistu vain tiettyyn ikäryhmään. Tutustutaan positiivisella mielellä uusiin aiheisiin ja yhdessä oppien!
Kirjoittaja:
Tea Tulikallio, vanhustyön YAMK-opiskelija, Metropolia Ammattikorkeakoulu
Lähteet:
Hänninen, Riitta & Pajula, Laura & Korpela, Viivi & Taipale, Sakari 2021. Individual and shared digital repertoires- older adults managing digital services. Information, Communication & Society. 1–16.
Pihlainen, Kaisa & Ehlers, Anja & Rohner, Rebekka & Cerna, Katerina & Kärnä, Eija & Hessa, Moritz & Hengl, Lisa & Aavikko, Lotta & Frewer- Graumann, Susanne, & Gallistl, Vera & Müller, Claudia 2022. Older adults’ reasons to participate in digital skills learning: An interdisciplinary, multiple case study from Austria, Finland and Germany. Studies in the Education of Adults 2022. 1–19.
Rasi, Päivi & Taipale, Sakari 2020. Tuki, ohjaus ja koulutus – ikääntyneet digitalisoituvassa mediayhteiskunnassa. Gerontologia-lehti 34 (4) /2020. 328-330. Viitattu 11.11.2022.
Ryky, Pinja 2019. ”Kone tai palvelu on tyhmä, mikäli seniori ei kykene sitä käyttämään”. Sitra-blogi. Blogipostaus 16.8.2019. Viitattu 11.11.2022.
Taipale, Sakari 2020. Yhä useampi iäkäs on tottunut digilaitteiden käyttäjä – digituen tarve ei silti ole vähentynyt vaan muuttanut muotoaan. DigiIN-hanke: Palvelukulttuuria uudistamalla kaikki mukaan digitaaliseen yhteiskuntaan. Päivitetty 19.9.2022. Viitattu 11.11.2022.
Tapio, Tarja 2020. Ikääntyvien digitoimijuus rakentuu elämänkulun – ja tavan puitteissa. Teoksessa Salminen-Tuomaala, Mari & Hallila, Jaakko & Saarikoski, Silja & Tapio, Tarja 2020. Tietoa, taitoa ja teknologiaa - kehittämispolkuja sosiaali- ja terveysalalla. Seinäjoen ammattikorkeakoulun julkaisusarja. B. raportteja ja selvityksiä 157. Seinäjoki 2020. 51–64.
Sydäninfarkti ilmenee yllättäen ja saattaa olla kuntoutujalle traumaattinen kokemus, joka horjuttaa kuntoutujan toimintakykyä. Sairastumisen vaikutukset näkyvät kuntoutujan arjessa. Kuntoutuja saattaa kokea monenlaisia tunteita, joihin voi liittyä kuoleman pelkoa ja ahdistusta sekä arjen todellisuutta ja toiveikkuutta.
Tutkimuksellisessa kehittämistyössäni kehitin ryhmäohjausta sydäninfarktin sairastaneille kuntoutujille toimintakyvyn edistymiseksi. Kehittäminen perustui moniasiantuntijuuteen, jossa kehittäminen toteutui yhdessä sydäninfarktin sairastaneiden kuntoutujien ja ammattilaisten kanssa.
Tutkimuksellisen kehittämistyön tuotoksena muodostui kuvaus ryhmäohjauskäytännöstä sydäninfarktin sairastaneen kuntoutujan toimintakyvyn edistymiseksi. Ryhmäohjauskäytännön pohjana käytettiin hyvää kuntoutuskäytäntöä, jonka mukaan kuntoutuksen tulee lähteä kuntoutujan arjen tarpeista (Paltamaa & Karhula & Suomela-Markkanen & Autti-Rämö 2011: 35).
Kuntoutujat tarvitsevat kokonaisvaltaista ohjausta
Tulosten mukaan toimintakyvyn edistymiseksi sydäninfarktin jälkeisen ryhmäohjauksen tulee olla kokonaisvaltaista, kuntoutujan fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista toimintakykyä tukevaa. Fyysisen toimintakyvyn osalta tärkeänä näyttäytyy sydänoireiden tunnistaminen, liikkumaan rohkaiseminen, liikkumiseen liittyvien pelkojen lievittäminen sekä kuntoutujan arjessa selviytymisen tukeminen. Psyykkisen toimintakyvyn tukemisessa merkittävänä asiana esille nousi sairastumiseen liittyvien tunteiden käsitteleminen. Vertaistuki nousi vahvimmin esille sosiaalisen toimintakyvyn tukemisessa.
Tulokset osoittavat, että suuren tiedon määrän vuoksi sydäninfarktin jälkeisen ryhmäohjauksen tulee olla jaettu osiin. Tämä edesauttaa, että kuntoutujat pystyvät vastaan ottamaan ja omaksumaan saadun tiedon. Sydäninfarktin jälkeisen ryhmäohjauksen tulisi muodostua sairauteen liittyvästä perusinfosta ja tämän jälkeen toteutuvasta teema-tyyppisestä pienryhmäohjauksista. Sydäninfarktin jälkeisessä perusinfossa käsitellään lyhyesti sairauteen liittyviä tärkeitä teemoja, kuten sepelvaltimotauti ja sen hoito, sairastumiseen liittyvät tunteet, saatavilla olevat tuet ja etuudet sekä elintapaohjaukseen liittyvät asiat.
Tärkeää on, että sairastuneet saavat monipuolisesti tietoa sydäninfarktiin ja sepelvaltimotautiin liittyvistä asioista. Perusinfon jälkeen kuntoutujalla tulisi olla mahdollisuus osallistua teema-tyyppisesti järjestettävään pienryhmäohjaukseen, jossa kuntoutuja pystyy viemään eteenpäin itselleen tärkeää asiaa. Teema-tyyppisesti toteutuvan ryhmäohjauksen aiheita ovat muun muassa sairastumiseen liittyvät tunteet, ravitsemus, liikunta ja tupakoinnin lopettaminen. Tärkeää on, että kuntoutujat valitsevat itse heille merkitykselliset aiheet ja asiat, joita he haluavat viedä eteenpäin ryhmäohjauksessa.
Tulosten mukaan ohjausryhmien tulee olla pieniä, noin 10 osallistujan ryhmiä. Lisäksi oleellista on, että ryhmiin pyritään saamaan samankaltaisessa elämäntilanteessa olevia ihmisiä, jolloin tietoa pystytään kohdentamaan osallistujille ja vertaistuen jakaminen on mahdollista. Ryhmäohjauksen tulee perustua moniasiantuntijuuteen, jossa hyödynnetään sekä ammattilais- että kokemustietoa. Toimintakyvyn edistymiseksi oleellista on priorisoida, mitä tietoa kukin sydäninfarktin sairastanut kuntoutuja tarvitsee. Tuloksissa ilmeni, etteivät kaikki sairastuneet tarvitse ohjausta yhtä paljon, vaan ohjausta pitäisi suunnata kuntoutujille tarpeen mukaisesti.
Tulosten mukaan sydäninfarktin jälkeinen ryhmäohjaus toimintakyvyn edistymiseksi tulisi toteutua erikoissairaanhoidon, perusterveydenhuollon ja alueen järjestöjen yhteistyönä. Jotta ryhmäohjauksen järjestäminen yhteistyönä on mahdollista, tulisi näiden toimijoiden välillä lisätä vuorovaikutusta ja verkostomaista toimintaa.
Kuntoutuja pohtii asioita oman elämän kautta
Tulosten mukaan toimintakyvyn edistymiseksi kuntoutujan tulee ryhmäohjauksessa pohtia käsiteltäviä asioita oman elämän kautta. Keskeistä on, että kuntoutujat pohtivat, missä asioissa muutosta tarvitaan ja mitä he ovat valmiita tekemään muutosten eteen. Toimintakyvyn edistymiseksi ryhmäohjauksessa tulee hyödyntää kuntoutujia aktivoivia ohjausmenetelmiä, kuten ryhmäkeskusteluja, ohjattua liikuntaa ja kuntoutumisen tavoitteiden asettamista toimintakyvyn edistymiseksi. Tulosten mukaan läheisten osallistuminen ryhmäohjaukseen on tärkeää, koska he tarvitsevat myös tietoa sairaudesta. Lisäksi läheiset tukevat kuntoutujia arjessa (Autti-Rämö & Salminen 2016: 15).
Tuloksissa vertaistuki näyttäytyi hyvin merkityksellisenä asiana, joka edistää toimintakykyä. Kokemusten ja vinkkien jakaminen vertaisten kanssa on tärkeää toimintakyvyn edistymiseksi. Tulosten mukaan vertaistuen mahdollistumiseksi ohjausryhmien tulee olla pieniä. Lisäksi tärkeää vertaistuen kannalta on, että ryhmässä on samanikäisiä ja samassa elämäntilanteessa olevia kuntoutujia. Myös Salmisen (2016) mukaan keskeistä vertaistuen jakamisessa on, että osallistujien elämäntilanteet ovat samankaltaisia. Ryhmässä kuntoutujien saama tuki usein moninkertaistuu verrattuna yksilöohjaukseen, koska ammattilaisten jakaman tiedon lisäksi pystytään hyödyntämään ryhmäläisten omia kokemuksia. (Salminen 2016: 301–302.)
[caption id="attachment_3006" align="alignleft" width="902"] kuva: Pixabay[/caption]
Kuntoutuja on aktiivinen toimija kuntoutusprosessissa
Tuloksissa kuntoutujat nähtiin aktiivisina osallistujina ryhmäohjauksessa, jossa kuntoutujat valitsevat itseä kiinnostavat aiheet, joihin ovat motivoituneita panostamaan. Lisäksi ryhmäohjauksessa toteutuva vuorovaikutus, vertaistuki ja kuntoutujia aktivoivat ohjausmenetelmät mahdollistavat kuntoutujien aktiivisen osallistumisen ryhmäohjauksessa.
Myös Siparin & Mäkisen (2012) mukaan kuntoutujan tulee toimia aktiivisena osallistujana omassa kuntoutusprosessissaan. Tulevaisuudessa sydäninfarktin jälkeisessä ryhmäohjauksessa oleellista on keskittyä kuntoutujan osallisuuden vahvistamiseen, jossa keskeistä on, että toiminta on kuntoutujalle mielekästä tekemistä kuntoutujan omassa arjessa. (vrt. Sipari & Mäkinen 2012:27.)
Sydäninfarktin jälkeisen ryhmäohjauksen ennaltaehkäisevät vaikutukset
Sydäninfarktin sairastaneen kuntoutus ja sekundaaripreventio kulkevat yhdessä limittyen toisiinsa (Hämäläinen & Röberg 2007: 19). Sydäninfarktin jälkeisellä sekundaaripreventiolla tarkoitetaan toimenpiteitä, joilla pyritään ehkäisemään sydäninfarktin uusimista ja pienentämään sydäninfarktin sairastaneen sydänkuoleman vaaraa. Tällä hetkellä sydäninfarktin jälkeisessä kuntoutuksessa painottuu vahvasti sekundaaripreventio. Myös tämän tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksissa näyttäytyi vahvasti sekundaariprevention soluttautuminen osaksi sydäninfarktin jälkeistä ryhmäohjausta.
Tulosten mukaan sydäninfarktin jälkeisellä ryhmäohjauksella nähtiin olevan myös ennaltaehkäiseviä vaikutuksia, joilla voidaan ennaltaehkäistä tulevien ongelmien ja sairauksien syntymistä. Esille nousi erityisesti sydäninfarktin jälkeisen elintapaohjauksen ja sairastumisen jälkeisen masennuksen ennaltaehkäisyn tärkeys. Oleellisena näyttäytyi myös, että kuntoutujia neuvotaan, milloin hoitoon tulee hakeutua. Tulevaisuudessa sydäninfarktin jälkeisessä ryhmäohjauksessa ennaltaehkäisyn lisäksi oleellista olisi kiinnittää enemmän huomiota kuntoutujien yksilöllisiin tarpeisiin ja arjen toimintaympäristöihin (vrt. Kuntoutuksen uudistamiskomitea 2017: 35).
Oleellista on keskittyä kuntoutujan toimintaympäristöön
Kuntoutumisessa on kyse yksilön ja ympäristön välisestä muutosprosessista. Kuntoutuksen palvelujärjestelmän prosessien ja toimintatapojen keskeisenä tavoitteena on kuntoutujan arjessa tapahtuva kuntoutuminen. (Kuntoutuksen uudistamiskomitea 2017.) Kuntoutujan toimintakyvyn edistymiseksi oleellista sydäninfarktin jälkeisessä ryhmäohjauksessa on pyrkiä vaikuttamaan kuntoutujan ja ympäristön vuorovaikutteiseen muutosprosessiin kuntoutujan omassa toimintaympäristössä.
Kirjoitus pohjautuu tutkimukselliseen kehittämistyön Ryhmäohjauksen kehittäminen sydäninfarktin sairastaneen kuntoutujan toimintakyvyn edistymiseksi. Metropolia Ammattikorkeakoulu, 2021. (Theseus)
Kirjoittaja
Heli Peltomäki, opiskelija, kuntoutuksen (ylempi AMK) tutkinto-ohjelma
Lähteet
Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa 2016. Kuntoutumisen hyvät käytännöt. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Ylinen, Aarne (toim.): Kuntoutuminen. Helsinki: Duodecim. 24–17.
Kuntoutuksen uudistamiskomitea 2017. Kuntoutuksen uudistamiskomitean ehdotukset kuntoutusjärjestelmän uudistamiseksi. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö.
Paltamaa, Jaana & Karhula, Maarit & Suomela-Markkanen, Tiina & Autti-Rämö, Ilona 2011. Hyvän kuntoutuskäytännön perusta. Käytännön ja tutkimustiedon analyysistä suosituksiin vaikeavammaisten kuntoutuksen kehittämishankkeessa. Helsinki: Kelan tutkimusosasto.
Salminen, Anna-Liisa 2016. Ryhmämuotoinen kuntoutus. Teoksessa Autti-Rämö, Ilona & Salminen, Anna-Liisa & Rajavaara, Marketta & Ylinen, Aarne (toim.): Kuntoutuminen. Helsinki: Duodecim. 301–305.
Sipari, Salla & Mäkinen, Elisa 2012. Yhdessä rakentuva kuntoutusosaaminen. Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisusarja. Aatos-artikkelit. Metropolia Ammattikorkeakoulu.
Lastensuojelun perhehoidossa perhehoitajat kaipaavat tukea erilaisiin lapseen liittyviin kysymyksiin – yksi monista tukimuodoista voi olla vertaistoiminta. Vertaistoiminnan avulla voidaan tukea perhehoitajia yhteistoimintaan lapsen biologisten vanhempien kanssa. Miten yhteistoiminta saadaan sujuvaksi osaksi perhehoidon käytäntöjä?
Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirissä (Eksote) toteutettiin tutkimuksellinen kehittämistyö, jossa kehitettiin perhehoitajien vertaistoimintaa lapsen toimintakyvyn tukemiseksi lastensuojelun perhehoidossa. Tulokset osoittavat, että perhehoitajat tarvitsevat tukea yhteistoimintaan lapsen biologisten vanhempien kanssa.
Jokaiselle lapselle riittävän hyvä ja turvallinen arki
Mitä näitä vaihtoehtoja nyt olikaan? Oma koti, sukulaissijoitus, laitoshoito tai perhehoito. Lähtökohtana lastensuojelussa on aina vanhempien tukeminen siten, että lapsen oikeudet toteutuvat hänen omassa kodissaan. Aina tämä ei kuitenkaan toteudu, ja silloin lapsi tarvitsee kodin ulkopuolista sijoitusta. (Perhehoitoliitto.) Lapsella on oikeus erityiseen suojeluun, turvalliseen kasvuympäristöön sekä tasapainoiseen ja monipuoliseen kehitykseen. (Lastensuojelulaki 2007).
Kun lapsi tarvitsee kodin ulkopuolista sijoitusta, siihen useimmiten paras mahdollinen paikka on perhehoito, joka tuli sijaishuollon ensisijaiseksi hoitomuodoksi 1.1.2012 alkaen (Perhehoitoliitto). Perhehoidossa toimiville perhehoitajille on tärkeää taata riittävä tuki perhehoitajana toimimiseen. Yksi perhehoidon tukimuodoista on vertaistuki, jolle näyttää Aaltosen (2020) tutkimuksellisen kehittämistyön mukaan olevan todellista tarvetta. (Aaltonen 2020.)
[caption id="attachment_2778" align="alignnone" width="486"] Jokaisella lapsella on oikeus riittävän hyvään ja turvalliseen arkeen. Vertaistoiminnassa perhehoitajia voidaan vahvistaa lapsen toimintakyvyn tukemiseen. Kuva: Pixabay[/caption]
Vertaistoiminnan merkitys
Kansainvälisten tutkimusten mukaan perhehoitajat kaipaavat tukea lapseen liittyviin haasteisiin, lapsen vanhempien kanssa tehtävään yhteistyöhön sekä kasvatuskäytäntöihin ja lapsen kanssa toimimiseen. Toivottuja tuen muotoja ovat koulutus, kriisituki, sosiaalityöntekijän saavutettavuus, erityispalvelut lapselle ja vertaistuki. (Heino & Säles 2017: 73.)
Kananojan ja Ruuskasen (2019) mukaan avohuollon lastensuojelussa ryhmämuotoinen auttaminen on toistaiseksi vähäistä, vaikka kokemukset esimerkiksi biologisten vanhempien vertaisryhmistä ovat myönteisiä. (Kananoja & Ruuskanen 2019: 36). Aaltosen (2020) tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksia voidaan hyödyntää pitkäaikaisten perhehoitajien vertaistoiminnan kehittämisessä Eksotessa. Vertaistoiminta on käynnistynyt tutkimuksellisen kehittämistyön kanssa yhtä aikaa.
Vertaistuen tulisi kuulua tiiviinä osana tämän päivän yhteiskunnan tukimuotoihin, myös lastensuojelussa. Aaltosen (2020) tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksissa vertaistoimintaa toivottiin myös sijoitetuille lapsille, biologisille vanhemmille sekä perhehoitajien biologisille lapsille. Tulosten mukaan voidaan olettaa, että ammattilaisilla on merkittävä tehtävä vertaistoiminnassa sen mahdollistajana. (Aaltonen 2020.)
Toimiva vertaistuki on suunnitelmallista, vapaaehtoista ja tuen saajan kokemaan tarpeeseen perustuvaa toimintaa, jota voi tarjota ainoastaan vertainen. Sosiaalityön tehtävänä on huolehtia vertaistuen saatavuudesta sitomalla vertaistoiminta osaksi sosiaalityön rakenteita ja käytäntöjä. Vertaistukiryhmässä perhehoitajat oppivat toistensa kokemuksista, vahvistavat voimavarojaan ja lisäävät ammattitaitoaan. (Heino & Säles 2017: 75.)
Ryhmätoiminnassa vertaiset oppivat toisiltaan, mutta myös ammattilaisilta ja päinvastoin. Oppiminen parhaimmillaan on monenkeskistä tiedon ja kokemusten jakamista. Vertaistuki voi toimia ilman ammatillista työtä, mutta ammatillinen työ mahdollistaa vertaistuen. Tuen tarvitsijan kannalta usein päästään hyviin tuloksiin, kun vertaistuki ja ammatillinen työ toimivat yhdessä. (Mikkonen & Saarinen 2018: 23, 29.)
Luottamuksellinen ilmapiiri toimii omien kokemusten kertomisen ja toisten kuulemisen, vuorovaikutuksen, tunteiden ilmaisemisen ja käsittelyn sekä toisten kokemuksista oppimisen ja uusien selviytymiskeinojen löytymisen mahdollistajana. Ryhmän tuki voi auttaa vain, jos tukea toivova itse suhtautuu siihen luottavaisesti ja avoimesti. Vertaistuesta on apua monille, mutta se ei kuitenkaan sovi kaikille. (Mikkonen & Saarinen 2018: 21, 189.)
Mitä on perhehoitajien hyvä vertaistoiminta?
Aaltosen (2020) tutkimuksellisen kehittämistyön yhteenvetona syntyi kuvaus perhehoitajien hyvästä vertaistoiminnasta lapsen toimintakyvyn tukemiseksi lastensuojelun perhehoidossa Eksotessa. Alla olevassa kuviossa perhehoitajien vertaistoiminta on nostettu keskelle sen ollessa kehittämisen kohteena.
Vaikka tutkimuksellisella kehittämistyöllä oli tarkoitus kehittää nimenomaan perhehoitajien vertaistoimintaa, on myös huomattavaa, että tuloksia syntyi muistakin näkökulmista. Perhehoitajien vertaistoiminnan lisäksi tuloksista jäsentyi lapsen näkökulman huomioiminen vertaistoiminnassa, biologisen vanhemman näkökulman huomioiminen vertaistoiminnassa sekä ammattilaisten tehtävät vertaistoiminnassa. Tulosten yhteenvedon mukaan hyvä vertaistoiminta tapahtuu perhehoitajien kesken. Vertaistoiminnassa on tärkeää huomioida lapsen sekä biologisen vanhemmat näkökulmat. Ammattilaisten tehtävänä on mahdollistaa vertaistoiminnan toteutuminen. (Aaltonen 2020.)
[caption id="attachment_2779" align="alignnone" width="610"] Kuvaus perhehoitajien hyvästä vertaistoiminnasta lapsen toimintakyvyn tukemiseksi.[/caption]
Yhteistoiminnalla yhteistä hyvää hakemassa?
Lastensuojelun laatusuosituksen (2019) mukaan yksi tärkeimmistä sijaishuollossa olevan lapsen oikeuksista on oikeus pitää yhteyttä vanhempiinsa ja muihin hänelle läheisiin henkilöihin. Tätä oikeutta voidaan rajoittaa ainoastaan lain tarkoittamissa tilanteissa ja silloin, kun se on lapsen edun mukaista. Lapsen sijoituksen aikana tulee tehdä yhteistyötä lapsen vanhempien ja huoltajien kanssa myös ammattilaisten sekä sijaishuoltopaikan toimesta. (Sosiaali- ja terveysministeriö, Lastensuojelun laatusuositus 2019: 54.)
Myös Aaltosen (2020) tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksista voidaan olettaa, että yhteistoimintaa perhehoitajien sekä lapsen biologisten vanhempien välillä pidetään merkittävänä, myös lapsen läsnä ollessa. Yhteistoimintaa on tänä päivänä hyvin vähän. On tärkeää, että perhehoitaja saa vertaistoiminnassa vahvistusta siihen, että hän ymmärtää, hyväksyy ja kunnioittaa lapsen tärkeitä ihmissuhteita. Vertaistoiminnan avulla voidaan tukea lapsen suhteiden jatkuvuutta omaan verkostoon. Perhehoitajat toivoivat tukea yhteiseen toimintaan biologisten vanhempien kanssa. Ammattilaisten tehtävä on mahdollistaa näitä kohtaamisia. (Aaltonen 2020.)
Kirjoitus pohjautuu Aaltosen (2020) tutkimukselliseen kehittämistyöhön ”Vertaistoiminnan kehittäminen pitkäaikaisille perhehoitajille lapsen toimintakyvyn tukemiseksi lastensuojelun perhehoidossa Eksotessa”. Metropolia Ammattikorkeakoulu.
Kirjoittaja:
Anniina Aaltonen, toimintaterapeutti, kuntoutuksen ylempi AMK-tutkinto-ohjelma. Aaltonen työskentelee ohjaajana lastensuojelussa Eksotessa.
Lähteet:
Aaltonen, Anniina 2020. Vertaistoiminnan kehittäminen pitkäaikaisille perhehoitajille lapsen toimintakyvyn tukemiseksi lastensuojelun perhehoidossa Eksotessa.
Heino, Tarja & Säles, Emilia 2017. Lasten ja perheiden yksilöllisiin tarpeisiin vastaava perhehoito. Kohti perhehoidon laadun vahvistamista. THL työpaperi 20/2017. Verkkodokumentti. https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/132434/URN_ISBN_978-952-302-857-9.pdf?sequence=1&isAllowed=y.
Kananoja, Aulikki & Ruuskanen, Kristiina 2019: 36. Selvityshenkilön ehdotukset lastensuojelun toimintaedellytysten ja laadun parantamiseksi. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2019:4. Helsinki. Loppuraportti. Verkkodokumentti. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/161379/Selvityshenkilon_edellytykset_lastensuojelun.pdf?sequence=4&isAllowed=y.
Lastensuojelulaki 13.4.2007/417. Verkkodokumentti. https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2007/20070417#L1P3.
Mikkonen, Irja & Saarinen, Anja 2018. Vertaistuki sosiaali- ja terveysalalla. Tallinna: Printon.
Perhehoitoliitto. https://www.perhehoitoliitto.fi/perhehoito/lapset_nuoret
STM 2019. Lastensuojelun laatusuositus. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2019:18. Helsinki. Verkkodokumentti. http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/161862/STM_2019_8_J_Lastensuojelun_laatusuositus.pdf?sequence=1&isAllowed=y.
Kommentit
Ei kommentteja