Kohtaamisia, osallisuutta ja uusia avauksia
Kevään aikana Sharing Cafe -hanke on ollut täynnä aktiivista toimintaa, merkityksellisiä kohtaamisia ja uusia mahdollisuuksia vahvistaa osallisuutta. Avoimissa ryhmissä on päästy jakamaan ajatuksia, liikkumaan yhdessä ja nauttimaan kevään heräämisestä, samalla kun hankkeen toimintamallia on tehty näkyväksi erilaisissa verkostoissa ja tapahtumissa. Yhdessä keskustellen, liikkuen ja keväästä nauttien Toukokuun avoimissa ryhmissä koettiin monia mukavia hetkiä yhdessä. Pääsimme testaamaan Metropolian MINNO Innovaatioprojektissa Sharing Cafe -hankkeelle kehitettyä palaute- ja keskustelupeliä. Peli herätti runsaasti vertaistuellisia keskusteluja ja tarjosi osallistavan sekä innostavan tavan kerätä palautetta ryhmäläisiltä. Samalla saimme arvokkaita näkemyksiä toiminnan kehittämiseen. Suuntasimme myös yhdessä keväiselle kävelylle, pysähdyimme piknikille eväiden äärelle ja keskustelimme meille mieluisista tavoista liikkua arjessa. Päivän päätteeksi toteutimme osallistavan jumppahetken, jossa jokainen sai vuorollaan ohjata oman valitsemansa liikkeen muille. Tunnelma oli lämmin, kannustava ja täynnä yhteistä iloa. Ennen kesäretkien alkamista vietimme myös avoimen ryhmän kevään päättäjäisiä. Yhdessä nautittiin kesäisistä herkuista ja askarreltiin upeita kukkia kevään ja alkavan kesän kunniaksi. Vertaisohjaajakoulutuksen kevät huipentui valmistujaisiin Kevään yksi merkittävimmistä saavutuksista oli järjestyksessään toisen Vertaisohjaajakoulutuksen onnistunut päätös. Koulutus päättyi iloisissa tunnelmissa, kun osallistujat juhlistivat oppimistaan ja uusia valmiuksiaan vertaisohjaajina. Koulutuksen aikana osallistujat syvensivät osaamistaan muun muassa vertaisohjaajan roolista, ryhmän ohjaamisesta, vuorovaikutuksesta sekä kotoutumisen tukemisesta. Kokonaisuus koostui neljästä koulutuskerrasta ja neljästä harjoittelukerrasta African Caren ryhmätoiminnassa, mikä tarjosi mahdollisuuden soveltaa opittua käytännössä aidossa toimintaympäristössä. Palautteissa koulutusta kiitettiin erityisesti selkokielisistä materiaaleista, käytännönläheisestä toteutuksesta sekä mahdollisuudesta harjoitella vertaisohjaamista turvallisesti ja ohjatusti. Valmistujaisia juhlistettiin todistusten ja kesäherkkujen merkeissä. Kevään aikana Sharing Cafe -hankkeen toimintamallia on myös tehty aktiivisesti tunnetuksi erilaisissa ammatillisissa verkostoissa. Hankkeen tiimi osallistui Soste- järjestöristeilyyn, jossa oli mahdollisuus verkostoitua, vaihtaa kokemuksia ja tutustua järjestökentän ajankohtaisiin ilmiöihin. Risteilyn aikana saimme ilon esitellä hankkeessa kehitettyä toimintamallia maahan muuttaneiden naisten työkyvyn ja osallisuuden edistämiseksi, osana ohjelmanumeroa "Kulttuurisensitiivinen työ osallisuuden ja terveyden tukena". Keskustelut herättivät kiinnostusta ja vahvistivat uskoa toimintamallin merkitykseen maahan muuttaneiden naisten hyvinvoinnin ja osallisuuden tukemisessa. Kävimme esittelemässä toimintamallia myös XIX Kansallisessa hoitotieteen konferenssissa Turussa. Konferenssi tarjosi arvokkaan mahdollisuuden jakaa hankkeessa syntynyttä osaamista sekä käydä keskustelua tutkimuksen ja käytännön työn yhdistämisestä. Katse kohti kesää Kevät on ollut täynnä oppimista, yhteisöllisyyttä, osallisuuden vahvistamista ja uusia yhteistyömahdollisuuksia. Olemme kiitollisia kaikille osallistujille, yhteistyökumppaneille ja verkostoille, jotka ovat olleet mukana toteuttamassa Sharing Cafe -hankkeen toimintaa. Nyt hankkeessa suunnataan kohti kesän retkiä ja uusia kohtaamisia. Jatketaan yhdessä osallisuuden, hyvinvoinnin ja yhteisöllisyyden vahvistamista myös tulevina kuukausina! Sharing Cafe- hankkeen tiimi toivottaa kaikille ihanaa, aurinkoista kesää!
Hyvinvointia ja tietoa koulutuksesta Myllypuron kampuksella
Sharing Cafe -hankkeen Hyvinvointi- ja koulutustapahtuma kokosi osallistujat yhteen Metropolian Myllypuron kampukselle inspiroivan ja toiminnallisen päivän merkeissä. Sharing Cafe -hankkeen tavoitteena on vahvistaa Itä-Helsingin alueella asuvien maahanmuuttajataustaisten naisten osallisuutta ja yhteisöllisyyttä, jossa tämä päivä onnistui erinomaisesti. Päivän aikana osallistujat pääsivät tutustumaan ammattikorkeakouluopintoihin, eri tutkintojen opiskelijoihin sekä erilaisiin terveysalan palveluihin käytännönläheisellä tavalla. Tapahtuma käynnistyi projektipäällikkö Annan tervehdyksellä ja yhteisellä aamiaishetkellä. Tarjoilujen äärellä oli mukavaa virittäytyä päivän ohjelmaan. Aamupäivän aikana Metropolian opinto-ohjaaja Riikka johdatti osallistujat ammattikorkeakouluun hakemisen maailmaan. Esitys tarjosi arvokasta tietoa opiskelumahdollisuuksista, hakuprosesseista sekä erilaisista koulutuspoluista. Osallistujilla oli myös mahdollisuus esittää kysymyksiä suoraan asiantuntijalle ja saada neuvoja tulevaisuuden suunnitelmiin. Riikan puheenvuoro herättikin runsaasti kiinnostusta ja keskustelu oli vilkasta. Tämän jälkeen osallistujat pääsivät kiertämään eri tutkintojen opiskelijapisteillä, joissa tutustuttiin käytännönläheisesti opiskeluun ja palveluihin. Päivän aikana oli mahdollista osallistua muun muassa näön ja silmänpohjamittauksiin optometristiopiskelijoiden ohjauksessa. Jalkaterapeuttiopiskelijat laativat jalkareseptejä ja opastivat jalkaterveyteen ja sopiviin kenkiin liittyviin asioissa. Sairaanhoitajaopiskelijat puolestaan tarjosivat osallistujille verenpaine- ja verensokerimittauksia. Osallistujilla oli mahdollisuus keskustella tuloksistaan myös terveydenhoitajaopiskelijoiden kanssa heidän omalla pisteellään. Fysioterapeuttiopiskelijat toteuttivat puristusvoimamittauksia ja ohjasivat lihasvoiman sekä toimintakyvyn merkitykseen liittyvissä kysymyksissä. Käytännönläheiset kohtaamiset antoivat opiskelijoille arvokasta kokemusta vuorovaikutuksesta ja asiakastyöstä samalla, kun osallistujat saivat hyödyllistä tietoa omasta toimintakyvystään. Fysioterapeuttiopiskelijat ohjasivat lisäksi osallistujille liikuntatuokioita. Opiskelijat aloittivat opintonsa viime syksynä TOKAKO-koulutusohjelmassa, jossa opiskelu toteutuu sekä suomeksi että englanniksi. TOKAKO-mallia on sovellettu Metropoliassa aiemmin sairaanhoitajatutkinnossa, ja sen kautta on saatu hyviä kokemuksia kielen oppimisen integroimisesta tutkinto-opintoihin. Tulokset ovat olleet rohkaisevia ja osoittaneet, että suomen kielen oppiminen osana opintoja tukee opiskelijoiden valmiuksia toimia suomalaisessa työelämässä. Osittain suomeksi vedetyt liikuntatuokiot saivat osallistujat liikkeelle hyvällä mielellä ja muistuttivat samalla pienten, aktiivisten hetkien merkityksestä arjen hyvinvoinnille. Päivän päätteeksi osallistujat pääsivät tutustumaan Metropolian vaikuttaviin simulaatiotiloihin. Kierroksen aikana nähtiin muun muassa teho-osasto, synnytyssali ja ambulanssi, jotka havainnollistivat modernia ja käytännönläheistä oppimisympäristöä. Tapahtuma tarjosi osallistujille paljon uutta tietoa, hyvinvointia tukevia kokemuksia sekä innostavia kohtaamisia. Kiitokset Sharing Cafe- hankeporukkamme puolesta kaikille opiskelijoille ja osallistujille hienosta päivästä! Hanke jatkuu marraskuun loppuun asti. Ennen kesää on vielä tiedossa aktiivista avointa ryhmätoimintaa, ja keväällä omasta koulutuksestamme valmistuu uusia vertaisohjaajia. Kesällä toimintaa rikastavat myös yhteiset retket, jotka tarjoavat mahdollisuuksia yhdessäoloon ja uusiin kokemuksiin.
Inspiraatiota yrittäjyyteen Sharing Cafe -hankkeessa
Järjestimme helmikuussa inspiroivan yrittäjyystapahtuman yhteistyössä Pakolaisavun Omalle uralle -hankkeen kanssa. Metropolia ammattikorkeakoulun Myllypuron kampuksella järjestetty tapahtuma oli suunnattu erityisesti maahan muuttaneille naisille, jotka ovat kiinnostuneita yrittäjyydestä ja oman yrityksen perustamisesta. Päivän tavoitteena oli tarjota tietoa yrittäjyydestä Suomessa sekä vastata osallistujien toiveisiin: miten yritys perustetaan ja mistä siihen voi saada tukea. Ohjelma koostui asiantuntijapuheenvuoroista, osallistavista työpajoista sekä yhteisestä keskustelusta rennossa ja kannustavassa ilmapiirissä. Tapahtumassa oli aamiaistarjoilu ja järjestetty lastenhoito. Päivän aikana kuulimme kokemusasiantuntijan motivoivan tarinan hänen matkastaan yrittäjäksi sekä eri vaiheista matkan varrella. Business Helsinki esitteli kattavasti yrittäjyyden käynnistämiseen liittyviä palveluja ja tukimahdollisuuksia. Päivä huipentui Startup Refugeesin vetämään osallistavaan “Minä yrittäjänä” -työpajaan, jossa osallistujat pääsivät jakamaan omia liikeideoitaan ja pohtimaan yrittäjyyden mahdollisuuksia omasta näkökulmastaan. Tapahtuma tarjosi runsaasti arvokasta tietoa, uusia näkökulmia sekä antoisia keskusteluja yrittäjyydestä. Oli hienoa nähdä, kuinka osallistujat innostuivat jakamaan ajatuksiaan ja tukemaan toisiaan. Osallistujilta saatu palaute oli erittäin myönteistä. Päivän aikana jaettu tieto koettiin hyödylliseksi, ja moni korosti tällaisten tapahtumien tärkeyttä. Erityisesti arvostettiin mahdollisuutta saada selkeää tietoa eri palveluista sekä osallistumista keskusteluun myös omalla kielellä. Lämmin kiitos kaikille mukana olleille! Blogin kirjoittivat Unna African Care ry:stä ja Laura Metropoliasta.