Kategoria: Henkilöstö
Palvelukseen halutaan robotti – etenkin nyt
Työt seisovat. Yhteiskunta seisoo. Työntekijät ovat kotona. Kaikki ovat kotona. Tarvitaan robotti, cobotti, hobitti tai joku tahansa, joka tekee työt virusfree… Mitätön seisautti yhteiskunnan Asia, jota emme näe, sekoitti meidät. Näin usein on. Koronavirus osoitti ja osoittaa vielä pitkään yhteiskuntamme haavoittuvuuden ja valmistautumattomuuden - ja samalla toimintakyvyn. Se tulee osoittamaan myös tulevan kehityksen suunnan. Mihin meidän tulee panostaa ja mitä miettiä? Tämän tutkimuksen aika ei ole ihan vielä, mutta se tulee pian. Hoidetaan aluksi kriisi pois päiväjärjestyksestä ja sitten mietitään, kuinka varautua seuraavaan. Seuraava kriisi tulee kuitenkin, mutta voimme olla paremmin valmistautuneita siihen. Antakaamme roboteille tilaisuus Yksi ratkaisu tai helpotus ongelmaan on aivan varmasti automaatio ja robotiikka. Roboreel-hankkeessa voimme tutkia myöskin tätä. Emme sinällään itse koronavirusta ja sen vaikutuksia, mutta välillisesti sitä, kuinka pitää rattaat pyörimässä 24/7. Se on samalla varautumista uuteen vastaavaan. Robotti ei välitä fyysisistä viruksista. Se voi jopa desinfioida itsensä automaattisesti. Autonomiset kuljettimet tulevat arvoon arvaamattomaan, kun ihmiskontakteja halutaan välttää suojellaksemme niitä, joiden vastustuskyky on heikoin. Tällöin robottikäsi on tervetullut asia. Siihen voi luottaa. Me voimme tutkia ja esittää vaihtoehtoja Korona antaa meille Roboreel-hankkeessa myös uutta ajateltavaa. Se antaa malleja, joihon kannattaa panostaa ja joita meiltä vielä puuttuu. Digital Twin -ajattelu, jossa kohteesta luodaan kolmiulotteinen digitaalinen malli, voisi olla hyvä pohja 3D-virtuaaliopetukselle ja -palavereille. Autonomiset ajoneuvot toimisivat osana ruoka-, lääke- ja muuta jakelua. Jos pelkäämme kontakteja, kuskiton vaihtoehto on paras. Aivastelematon cobotti on kivampi kaveri kuin aivastava kaveri vierellä. Ja toisaalta, jos itse aivastelee cobottia päin, se ei välitä. Kun robotit jatkavat toimintaansa, BKT:kaan ei laske niin nopeasti kuin nyt näyttää tapahtuvan. Ehkei kotoa käytävä e-urheilu olekaan enää niin hullu ajatus. Kirjoittaja: Antero Putkiranta työskentelee tuotantotalouden yliopettajana Metropolia Ammattikorkeakoulussa.
Kuin hylje palvelutalossa
Hyljerobotti Paroa on jo muutamaan kertaan esitelty Robologissa. Veimme Innohoivan Tarja Bensoudan kanssa Paron Sateenkaari-Kotiin Espooseen reilun viikon ajaksi lokakuussa 2019. Kokeilu on osa yrityksen kanssa Roboreel-hankkeessa suunniteltuja toimenpiteitä. Palvelutalossa on 15 asukasta, jotka ovat etupäässä muistisairaita. Osalla heistä sairaus on jo pitkälle edennyt. Kävimme kokeilun aluksi Paron ominaisuuksia ja käyttöä lyhyesti läpi palvelutalon toimitusjohtajan Tuulikki Pihkala-Perälahden kanssa. Lyhyen esittelyn jälkeen Paroa vietiinkin jo tutustumaan talon asukkaisiin. Suhtautuminen jakautui pitkälti henkilöiden toimintakyvyn mukaan. Toimintakyvyltään heikoimmat eivät pääsääntöisesti juurikaan reagoineet Paroon vaan etsivät enemmän kontaktia tuttuun hoitajaan. Jotkut jopa aluksi hieman pelkäsivät hyljettä ja välttelivät sitä. Toimintakykyisimmät tykkäsivät robotista ja pitivät sitä hauskana. Paro sai kyllä viikon aikana osakseen riittävästi sylissäpitoa, silittelyä, lempeää jutustelua ja ihmettelyä. Aiemmin lemmikkieläimiä omistaneet ja ne, joilla nytkin oli oma pehmolelu, tuntuivat suhtautuvan Paroon positiivisimmin. Myös talossa vierailleet omaiset suhtautuivat Paroon mielenkiinnolla ja ihastuksella. Hyvää mieltä myös henkilökunnalle Henkilökunta koki Paron positiivisena yllätyksenä. Sen nähtiin ilahduttavan asukkaita ja piristävän ilmapiiriä. Robotti myös tuntui helppokäyttöiseltä. Ainoastaan hygieenisyys herätti kysymyksiä ja askarrutti hieman hoito-ohjeista huolimatta. Kokeilu sujui odotusten mukaisesti eikä Paron turkkikaan käsittelyssä likaantunut. Tässä uusimmassa versiossa on kylläkin parannettu turkin antibakteerisia ominaisuuksia. Turkkia voi hoitaa pyyhkimällä kostealla, harjaamalla ja pahimmassa tapauksessa irrottaa pestäväksi. Robotin hankinnan esteenä nähtiin viehättävyydestä huolimatta olevan kallis hinta, noin 5000 euroa. Koettiin, että hinnan suhde robotin tuomaan hyötyyn ei välttämättä tee investoinnista kannattavaa. Robotin ei myöskään nähty vapauttavan henkilökuntaa muihin tehtäviin. Seuraavaksi on tarkoitus kokeilla humanoidirobottia. Katsotaan saako se vanhukset paremmin liikkeelle. Kirjoittaja: Janne Tuominen työskentelee asiantuntijana Omnian tietohallinnossa.
Mistä osaajia automaatioalalle? Kädentaidot kunniaan!
Peruskoulussa käsityövalinnat ovat laskeneet 39 % lyhyellä aikavälillä. Huolta tästä kehityksestä ovat kantaneet lähinnä alan opettajat, mutta se on näkynyt omassa työssänikin. Nuorisoasteen tieto- ja viestintätekniikan perustutkinnossa kättentaitoja tarvitaan toimittaessa koteloiden, komponenttien, kaapelien ja vastaavien parissa. Ruuvimeisseleiden ja muiden perustyökalujen käyttö, kotelon avaaminen, komponenttien ja kaapeleiden asettaminen tietokoneeseen ovat olleet aiemmin helppoja tehtäviä, mutta nykyään yhä harvempi on vastaavia aiemmin tehnyt. Ongelmaksi tällainen taidottomuus muodostuu työssäoppimispaikalla, jossa opiskelijalta edellytetään perustason teknistä osaamista. Olen toiminut nuorten datanomiopiskelijoiden opettajana Turun ammatti-instituutissa parikymmentä vuotta. Tänä aikana peruskoulunsa juuri päättäneiden tieto- ja viestintätekniset (tvt) valmiudet ovat muuttuneet. Osa muutoksista on ollut toivottua ja myönteistä, mutta osa opettajan näkökulmasta kielteistä. Koodausta, nettisivujen tekemistä ja vastaavia taitoja opiskelijat osaavat opintojensa alussa huonommin kuin ”vanhoina hyvinä aikoina”. Lisäksi monet opiskelijat pitävät ohjelmoinnin opiskelua perinteisellä tavalla tylsänä, onnistumisen tunteita harvoin herättävänä. Vähän koodia, runsaasti visuaalisuutta Mietimme muutama vuosi sitten työkaverin kanssa, miten näitä ongelmia voisi lieventää. Kollegalla oli kokemusta Lego-robottien käytöstä lasten tiedekoulussa. Hyvien kokemusten innoittamana päätimme kokeilla niitä koulutuksessammekin, vaikka kohde muuttuisikin alakouluikäisistä harrastelijoista nuorisoasteen opiskelijoihin. Lisätoiveena oli se, että datanomiopiskelijoillamme olisi helpompaa siirtyä tarvittaessa osaajapulasta kärsivälle automaatioalalle. Kun lapsi puuhailee Lego-palikoiden kanssa, paranee hänen kätten taitonsa leikin varjolla. Samalla kehittyy lapsen kyky toimia ohjeiden mukaan. Järjestelmällisyyttä ja tarkkuutta tarvitaan, jotta palikat pysyvät tallessa rakentamisen ja purkamisen yhteydessä. Edellä esitetyt taidot kehittyvät Lego-robottienkin parissa työskennellessä. Lego-robottien koodailu poikkeaa perinteisestä ohjelmoinnista konkretiallaan. Tehty ratkaisu näkyy koodaajalle välittömästi ja konkreettisesti: jos koodissa ei ole virhettä, robotti toimii suunnitellusti. Virheet näkyvät yksiselitteisesti ja konkreettisesti: robotti kääntyy vasemmalle, kun sen piti kääntyä oikealle. Lausekielistä ohjelmointia opiskeltaessa puuttuvien puolipisteiden, väärin kirjoitettujen varattujen sanojen ja muiden kielioppivirheiden hakeminen on usein kovin turhauttavaa. EV3-koodaus tehdään graafisesti raahaamalla kuvakkeita ohjelmointijonoon, eikä kielioppivirheitä voi tehdä. Koodauksen perusrakenteet (peräkkäisyys, ehto, toisto) ovat mukana, mutta havainnollisemmin kuin lausekielisissä ohjelmointikielissä. Ohjelmointikieleen liittyvää muistamistakaan ei Lego-robottien ohjelmoinnissa ole, kun ei tarvitse muistella, miten tietty käsky kirjoitetaan. Paketti, jolla voidaan toteuttaa yksinkertaiset robotiikkaan liittyvät sovellukset, maksaa noin 400 euroa. Työskentelyryhmän järkevä koko on kolme opiskelijaa, joten parinkymmenen opiskelijan luokassa kustannus on noin 3 000 euroa. Meidän neljän vuoden kokeilun aikana osat ovat pysyneet tallessa, eikä rikkoutumisia ole ilmennyt, joten kustannus yhtä vuotta kohden on ollut alle tonnin. Jatkamme Lego-robottien käyttöä jatkossakin. Asenne ratkaisee Paketin opetusopas tutustuttaa robottien perusrakentamiseen. Ensimmäiset harjoitukset ovat yksinkertaisia, jotka tekemällä opiskelija saa kokea onnistumisen tunteita. Perinteisessä ohjelmointikielen opiskelussa tällaiset tunteet ovat harvinaisia. Oppaan harjoitusten vaikeusaste kasvaa vaiheittain. Edistyneimmät opiskelijat voivat alkaa suunnitella ja toteuttaa omia ideoitaan. Prosessi etenee samaan tapaan kuin esimerkiksi it-projektissa: suunnitellaan kokonaisuus, minkä jälkeen se jaetaan pienempiin ja paremmin hallittaviin osiin. Varsinaista koodaamista oppii parhaiten toteuttamalla kokonaan omia robotti-ideoita tai muokkaamalla valmista ratkaisua. Työskentely on parhaimmillaan hauskaa ja luovaa, missä oppiminen edistyy ilman opiskelun tuskaa. Koulutalossamme Lego-robotteja on hyödynnetty Ohjelmoinnin teoria -opinnossa, jossa tavoitteena on tutustua erilaisiin ohjelmointiympäristöihin. Olemme lisäksi kokeilleet muutamaan otteeseen pienimuotoisen automaatiosovelluksen rakentamista, ja enemmänkin tällaisia konkreettisia automaatioratkaisujen toteuttamisia voisimme tehdä. Itse olen vakuuttunut Lego-robottien hyödyllisyydestä toisen asteen ammatillisessa koulutuksessa, mutta ihan kaikki eivät ole samaa mieltä. Osa opiskelijoista ja opettajistakin pitää lapsellisena ajatusta opiskella koodausta Legojen avulla – ”lapset ne Legoilla leikkii!”. Graafisen ohjelmointiympäristön käyttöä on onneksi helppo perustella mm. yhteneväisyydellä oikean robottiohjelmoinnin kanssa. Opettajalta Legojen käyttö edellyttää huolellisuutta – palikat katoavat nopeasti, jos opettaja ei aktiivisesti valvo niiden käyttöä ja palauttamista säilytyspaikkoihin. Muuta ongelmaa ei mielestäni Legojen opetuskäytössä juuri ole. Myönteisiä kokemuksia on sitäkin enemmän. Kollega kertoi aikuisopiskelijoiden suhtautuneen aluksi negatiivisesti ja ihmetellen, mutta huomasivat nopeasti, että vaikka alku on yksinkertaista ohjelmointia, Legojenkin avulla voi toteuttaa monimutkaisia rakenteita. Kirjoittaja: Jouni Koivukangas opettaa tieto- ja viestintätekniikkaa Turun ammatti-instituutissa.
Ikäihmisten teknologia on hauskaa ja tarjoaa elämyksiä
Olimme 6.11.2019 puhumassa Teknologia2019-messuilla siitä, miten nykyteknologialla voidaan mahdollistaa ikäihmisten hyvää elämää. Messuilla toimme esiin esimerkkien kautta miten Vantaan Asolassa sijaitsevassa Foibekartanossa on käytetty muun muassa robotiikkaa, älyrollaattoreja, virtuaalilaseja, tabletteja ja videolähetyksiä. Foibekartano on noin 300 ikäihmisen yhteisö, jossa keskeisenä arvona on tuoda iloa ikäihmisten arkeen ja juhlaan. Foibekartanossa on huomattu, että kokeilemalla uusia asioita ja opettelemalla yhdessä teknologian käyttöä rytmittyvät päivät mielekkäästi ja saadaan mukavaa virtaa, mielekkyyttä ja ennen kaikkea hauskuutta elämään. Porukassa tekeminen yhdistää ja virheillekin on kiva yhdessä nauraa. Messujen jälkeen saimme kannustavaa palautetta kuulijoilta siitä, että nostimme esiin teknologian käyttöön liittyvän ilon ja hauskuuden. Tämä on sinällään hyvin yksinkertainen oivallus. Hauskuushan on lapsille, nuorille ja aikuisille suunnatun teknologian elinehto. Miksi se sitten ei olisi lähtökohtana myös ikäihmisille suunnatussa teknologiassa? Elämän ryppyjä ja naurua digitaalisessa mediassa Messuilla näytettiin valokuvia Foibekartanon elämästä. Yksi valokuvista kuvasi livelähetyksen tekoa. Valokuvan kuvatekstinä olisi voinut olla: Foibekartanon päätalolle kokoontuu värikäs joukko ikäihmisiä ja hyvän elämän valmentajia elämykselliseen hetkeen. 89-vuotias Maija valmistautuu juontamaan livelähetystä. Kamera on jo suunnattuna Maijaan. Parhaimmillaan digitaalisuus yhdistää ihmisiä. Tabletin välityksellä kotona olevat asukkaat voivat osallistua Foibekartanon päätalolla toteutettuun jumppatuokioon. Myös asukkaiden läheiset seuraavat mielellään Kartanon tapahtumia kotoa käsin. Toisessa valokuvassa keskiössä oli sosiaalisesta mediasta innostunut Niilo (95-v.), joka on ottanut jumppaajista kuvia uudella iPhonellaan ja pyytää Foibekartanon hyvän elämän koordinaattori Nadjaa auttamaan häntä twiitin julkaisussa. Kuvan tunnelma on hyvin keskittynyt ja lämmin. Valokuvat, livelähetykset ja twiitit mahdollistavat ikäihmisten elämän näkymisen osana yhteiskunnallista keskustelua. Valokuvissa ja videoissa näkyvät elämän tuomat rypyt ja twiiteissä ikäihmisten ajatukset ja näkemykset. Niiden kautta ikäihmiset saavat äänensä kuuluville. Ja siinä äänessä kuuluu nauru ja elämäilo. Kuva: Piia Kovalainen Kirjoittajat: Tiina Suvanen on hoitotyön opettaja Variasta ja Ulla Broms on Foibekartanon toimitusjohtaja
Teollisuus 4.0:n lyhyt oppimäärä
Jussi Marttisen teoksen Palvelukseen halutaan robotti. Tekoäly ja tulevaisuuden työelämä (Aula & Co 2018) otsikko on paljon puhuva mutta samalla osin kyseenalainen. Se niputtaa yhteen hengenvetoon kaksi asiaa – robotit ja tekoälyn –, joita olisi oikeastaan hyvä tarkastella erikseen. Niin kirja tekeekin. Marttinen esittelee kirjassaan historiallisen katsauksen ja nykytila-analyysin meneillään olevasta, teollisuus 4.0:ksi kutsutusta teollisesta vallankumouksesta. Ensimmäinen teollinen vallankumous toi maailmaan mekanisaation eli erilaiset koneet ja laitteet, toinen vallankumous puolestaan liukuhihnan ja massatuotannon. Kolmannen teollisen vallankumouksen saivat aikaan muun muassa tietokoneet ja ohjelmoitavat logiikat. Kukin vallankumous on vaikuttanut työhön ja työntekoon. Jokaiseen murrokseen on liittynyt huolta työn riittävyydestä ja työntekijöiden kohtalosta. Niin on nykyäänkin. Teollisuus 4.0:n uudet teknologiat eivät ole niinkään fyysisiä laitteita sinänsä, vaan pikemminkin aineettomia, uudenlaisia ilmiöitä, kuten pilvipalvelut, tekoäly, big data ja esineiden internet, itseohjaavat autot, 3D-tulostus, nanoteknologia ja lisätty todellisuus. Ne vievät aikaisemmat vallankumoukset entistä pidemmälle, mikä on saanut yhteiskunnallisista vaikutuksista aikaan laajamittaisen mediakeskustelun. Muutokset tuntuvat olevan entistä nopeampia, ja niiden nostattamat uhkakuvat näyttävät toisinaan mahdollisuuksia suuremmilta. Ei syytä teknopessimismiin Marttinen kirjoittaa viidestä eri -saatiosta, jotka ovat parhaillaan meneillään ja joiden vaikutukset limittyvät, vaikka niiden painopisteet vaihtelevatkin: aiheena ovat automatisaatio, robotisaatio, digitalisaatio, tekoälysaatio ja mcdonaldisaatio. Viimeksi mainittu lienee sanana oudoin. Se tarkoittaa palveluiden muuttumista itsepalveluksi mm. automaation lisääntyessä. Aikaisemmin palvelutyöntekijän tekemä työ muuttuu näin asiakkaan itsensä hoitamaksi. Jokaisessa luvussa käsitellään puheena olevan ilmiön uhkia ja mahdollisuuksia, ja jokaisen luvun lopussa Marttinen kiteyttää kunkin aiheen hyvät puolet tietolaatikkoon otsikolla ”Hyviä syitä olla murehtimatta X:stä”. Automaatio pikemminkin muuttaa töiden sisältöä kuin aiheuttaa niiden katoamista. Robotiikan kehitys puolestaan saattaa tehdä koneet aikaisempaa riippuvaisemmiksi ihmisistä eikä päinvastoin. Digitalisaation saralla Suomella on maailmankin mittakaavassa yhdet parhaista edellytyksistä kääntää ilmiö eduksi. Tekoäly toimii parhaiten ihmisten kanssa yhteistyössä, mikä sekin avaa ovia uudenlaisille työtehtäville. Teknopessimismiin ei Marttisen mukaan ole syytä eikä oikein varaakaan. Aikaisemmat teolliset vallankumoukset ovat osoittaneet monet pelot turhiksi, ja ilman niiden luomia uusia keksintöjä maailma olisi jäänyt junnaamaan paikoillaan. Sen sijaan että uhrattaisiin energiaa automaatio- tai robotiikkamörköjen taivasteluun, olisi parempi ryhtyä minimoimaan katoavien ja maksimoimaan syntyvien työpaikkojen määrää, jotta teollisuus 4.0:n yhteisvaikutus olisi mahdollisimman edullinen. Tieteiskirjailija William Gibson on ilmaissut Marttisen käsittelemän asiakokonaisuuden napakasti: ”Tulevaisuus on jo täällä – se on vain epätasaisesti jakautunut”. Yksi Roboreel-hankkeen tavoitteista on juuri tämä: jakaa tulevaisuutta tasaisemmin ja auttaa yrityksiä kehittämään uusia tuotteita ja palveluja teollisuus 4.0:n -saatioiden kiehtovassa maailmassa. Näin on mahdollista luoda tulevaisuuden asiakaskokemuksia jo tänään – nopeammin, paremmin ja korkeammalle kurottaen! Kirjoittaja: Pasi Lankinen työskentelee suomen kielen ja viestinnän yliopettajana Metropolia Ammattikorkeakoulussa.
Olen Paro, kuinka voin auttaa?
Hyljerobotti Paro on tullut tutuksi tämän blogin lukijoille jo aikaisemmin. Tässä blogitekstissä tutustutaan siihen, miten Paro voi olla avuksi. Hoitoalan ammattilaisilla näyttäisi olevan hyvinvointiteknologian ratkaisuista eniten käyttökokemusta hyljerobotti Parosta. Parostakin kokemuksia on kertynyt silti vain pienelle osalle heistä. Kokeiluissa hoitajat ovat kuvanneet Paron helpottaneen työtä ja vähentäneen työtaakkaa kaikissa asiakasryhmissä. Positiivisia käyttökokemuksia on saatu erityisesti iäkkäiden muistisairaiden hoidossa mutta myös lasten sairaalassa, puheterapiassa, päiväkodissa, kehitysvammaisten- ja autististen lasten hoidossa. Paron pääasiallisena tehtävänä on herätellä käyttäjäänsä vuorovaikutukseen reagoimalla ääniin ja kosketukseen. Näin Paro antaa käyttäjälleen hoivaa ja mahdollisuuden hoivata. Hoivaaminen taas on avainasemassa elämän merkityksellisyyden tunteen kannalta. Paron on havaittu rentouttavan, lievittävän ahdistusta, auttavan ilmaisemaan tunteita ja rohkaisevan puhumattomia puhumaan. Erityisen tarpeelliseksi se on koettu henkilöiden kanssa, joilla on kommunikaatiovaikeuksia tai sairauteen liittyviä käytösoireita. Paron on esimerkiksi havaittu lisäävän ja syventävän iäkkäiden keskinäistä vuorovaikutusta ja olleen avuksi saattohoidossa. Lisäksi hoitajat ovat kokeneet löytäneensä yhteyden sulkeutuneeseen vanhukseen, jolloin he ovat saaneet uutta tietoa hoidettavastaan. Samanlaisia kokemuksia on kuvattu myös sulkeutuneiden lasten hoidossa. Paro helpottaa levottomuutta ja rauhoittaa. Näin ollen Paro on toiminut ainakin oivana apurina hoivakodissa muistisairaan käytösoireiden ja päiväkodissa yhteisten ruokailuhetkien rauhoittajana. Paroa on käytetty yksilö- ja ryhmätilanteissa, esimerkiksi toiminnallisten hetkien avaamisessa. Innohoiva tarjoaa Paron lisäksi läsnäoloterapiaa, jota voidaan toteuttaa ammattitaitoisen ohjaajan kanssa. Selvitystyötä luvassa Paro ei kuitenkaan korvaa sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten työtä, vaan auttaa heitä keskittymään oleelliseen ja parantamaan työn laatua. Paron vaikutuksia voidaan mitata asiakkaiden hyvinvoinnin ja henkilökunnan jaksamisen kautta. Vaikka Parosta on pääasiassa vain positiivisia kokemuksia, Paron vaikutusten raportointi on vielä aika yleisellä tasolla. Kun tieteellisissä tutkimuksissa on mitattu ainoastaan käyttäjien positiivisia tunteita, myös tavanomaiset pehmolelut ovat yltäneet yhtä hyviin tuloksiin. Yksityiskohtaisempaa selvitystyötä aiheesta siis vielä tarvitaan, jotta kaikki Paron tarjoamat mahdollisuudet voidaan tulevaisuudessa hyödyntää. Omnian asiantuntijat ovat lähiaikoina toteuttamassa Roboreel-hankkeessa Paro-hyljerobotin kokeilua hoivakotiympäristössä. Kokeilun tavoitteena on saada palvelukodille kokemuksia siitä, kuinka vanhukset kokevat Paron. Lisääkö se vanhusten hyvinvointia ja mahdollisesti tätä kautta vapauttaa henkilökunnalta aikaa muihin tehtäviin. Kokeilun kokemuksista voit lukea myöhemmin Roboreel-hankkeen blogista, myös täältä Robologista. Lähteet Hirvasnoro Tarja 2018. Olet sinä söpö vekotin!” Robotti Paro hoivaa vanhuksia, mutta mitä tekee Pepper? Kodinkuvalehti 1/2018. https://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/lue/olet-sina-sopo-vekotin-robotti-paro-hoivaa-vanhuksia-mutta-mita-tekee-pepper Hämäläinen Jukka 2018. Robottihylje ui päiväkodin arkeen – rauhoittaa ruokahetket ja opettaa hoivaa lapsille. Helsingin uutiset. https://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/623627-robottihylje-ui-paivakodin-arkeen-rauhoittaa-ruokahetket-ja-opettaa-hoivaa-lapsille Junnila Anna & Skantsi Noora 2015. Paro- hyljerobotti erityislasten tukena. Hämeenlinnan ammattikorkeakoulu. Hoitotyön koulutus. Kazuyoshi Wada, Takanori Shibata & Yukitaka Kawaguchi 2009. Long-term Robot Therapy in a Health Service Facility for the Aged – A Case Study for 5 Years. Onkamo Virve 2016. PARO-hyljerobotti ikääntyneen muistisairaan hoidon ja toimintakyvyn tukijana. Lapin ammattikorkeakoulu. Hoitotyön koulutusohjelma. Ruotsalainen Suvi 2014. Työntekijöiden kokemuksia PARO-hyljerobotin käytöstä muistisairaiden ryhmäkodeissa ja päivätoiminnassa. Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Sosiaali- terveys- ja liikunta ala. Shibata Takanori 2012. Therapeutic Seal Robot as Biofeedback Medical Device: Qualitative and Quantitative Evaluations of Robot Therapy in Dementia Care. Kirjoittaja: Jenni Nurmisto työskentelee hoitotyön opettajana Omniassa.
Robotti ratkomassa koneistajapulaa
Ensivierailullamme Sah-Kon konepajalle otimme mukaan vetonaulaksemme Universal Robots UR5 -yhteistoimintarobotin eli cobotin. Pienen robottidemon jälkeen yritys oli mielenkiinnolla osallistumassa hankkeeseen. Cobotille havaittiin heti potentiaalisia käyttökohteita, ja hanke mahdollistaisi kätevästi sen soveltuvuuden testaamisen Sah-Kon tuotantoon. Sah-ko tarjoaa asiakkailleen tuotteita ja palveluita tuotantoprosessien ylläpitoon ja tehostamiseen. Alustavasti cobottikokeilussa oli tarkoitus korvata manuaalityötä konepalvelusovelluksessa, jossa robotti poimisi automaattisorvilta putkahtaneet osavalmisteet kuljetuslavalle, minkä jälkeen työkappale panostettaisiin manuaalisesti seuraavaa työstövaihetta varten. Kuitenkin juuri kokeilun alkaessa cobotille havaittiin vielä parempi käyttökohde, jossa se toimisi tietokoneella numeerisesti ohjatun CNC-sorvin apuna syöttäen aihioita ja poistaen työstetyn kappaleen. Kaavaillulle konepalvelusovellukselle ei ollut tiedossa tiettyä työstettävää tuotetta, vaan konseptilla haetaan mahdollisuutta laajentaa liiketoimintaa. Robotilla mahdollistetaan suurempien erien valmistaminen, vaikka jatkuvaa tilausta isommille määrille ei olisikaan. Robotin avulla voitaisiin tehdä isompia sarjoja ajaen niitä miehittämättömänä. Robotti mahdollistaa koneen käyttöasteen nostamisen, kun sitä voidaan ajaa useammassa vuorossa. Cobotin turva-aidattomuus mahdollistaa robotin siirreltävyyden ja siten sen tehtävien koostumisen useista pienemmistä, eri työpisteisiin sidotuista tehtävistä. Perinteinen, suljetun työalueen teollisuusrobotti ei tulisi tässä kyseeseen, sillä sitä ei turva-aitoineen noin vain siirrellä. Yhteistyön uusi ulottuvuus Robotin kokeilussa mukana oleva koneistamon kehitysvastaavan tehtävissä toimiva myynti-insinööri Ari Vihattula kokee robotin ohjelmoinnin samankaltaiseksi CNC-työstökoneiden kanssa: molemmat ovat suoraviivaisia ja loogisia. Aiempaa robottien ohjelmointikokemusta hänellä ei ole. Koneistaja Toni Korpikannel odottaa mielenkiinnolla pääsyä työskentelemään robotin kanssa. Hän on vapaa-aikana perehtynyt mm. 3D-mallinnukseen, mikä antaa hyvät lähtökohdat robotin käytön laajentamiseksi esimerkiksi tietokoneella tehtävään etäohjelmointiin (Offline Programming = OLP). Cobottikokeilu on lämmittänyt myös toimitusjohtaja Jukka Estaman mieltä: hänen omien sanojensa mukaan onnenkyynel tirahti, kun hän näki robottiohjelman onnistuneen testiajon. Kokeilussa yrityksen henkilökunnan tietotaito yhteistoimintarobotiikasta karttui. Kokeilun aikana henkilökunta opetteli robotin ohjelmointia ja sen eri ominaisuuksia, kuten konenäön hyödyntämistä. Myös rajoitteista, kuten liikealueen joustavuudesta sekä tarttujan käytöstä, tuli oppia. Kokemusta saatiin, kuinka rakentaa kommunikointi kahden laitteen välille: robotin ja työstökoneen välillä täytyy olla signaalit, koska täytyyhän laitteiden tietää, kumman vuoro on toimia. Tässä tapauksessa viestinnän hoitamiseksi sorvilta robotille käytettiin sorvin ohjelmoitavia releitä, joita kytkettiin robotin tulosignaaleiksi. Vastaavasti robotti ”painoi” sorvin painikkeita, kun viestin haluttiin kulkevan robotilta sorville. Koneistajan laajeneva työnkuva Pitkissä tuotantosarjoissa koneistaja toimii lähinnä kappaletta vaihtamassa. Cobotin palvellessa sorvia koneistaja voi keskittyä tuottavampiin tehtäviin, kuten uusien ohjelmien tekemiseen. Ohjelmointi on tehtävä, joka vaatii hyvää keskittymistä. Jatkuva työstettävien kappaleiden vaihtaminen vie keskittymisen ohjelmoinnista, jolloin ohjelmaan helpommin jää puutteita tai virheitä, jotka arvokkaiden työstökoneiden tapauksissa voivat käydä kalliiksi. Toki robotin ohjelmointitehtävät tuovat uuden haasteen koneistajan työnkuvaan. Robotti ei suinkaan ratkaise koneistajapulaa. Se voi tuoda siihen hieman helpotusta tekemällä yksitoikkoisia tehtäviä koneistajan keskittyessä vaativampaa osaamista tarvitseviin tehtäviin. Robottien käyttö koneistuksessa koneistajan työkaluna voi herättää mielenkiintoa, jolloin kiinnostus alaa kohtaan kasvaa ja alalle hakeutuu enemmän työvoimaa. Cobottien käyttö tulee yleistymään perinteisten teollisuusrobottien rinnalla, sillä ne ovat joustavammin hyödynnettävissä siirreltävyyden ja helpon ohjelmoinnin ansiosta. Hankkeen cobottikokeilu Sah-Kon konepajalla on ollut menestys, ja niinpä yrityksellä on suunnitelmissa investoida lähiaikoina vastaavaan laitteistoon. Kirjoittaja: Juha Junttila työskentelee konetekniikan lehtorina Oulun ammattikorkeakoulussa.
Mitä lapsesi tekisi? Entä Nao?
Saimme tehtäväksemme Nao-humanoidirobotin ohjaamisen koko perheen tv-ohjelmassa “Mitä lapsesi tekisi?” Kuvausprojektit ovat minulle ja lehtori Timo Tuomiselle täysin vieraita, joten keikka oli jo siinäkin mielessä kiinnostava. Ohjelman tuottajana toimi ITV Studios Finland. Robotti oli mukana useassa jaksossa. Osuutemme kuvattiin viikossa Vallilan studiolla. Olimme paikalla useita tunteja päivässä, kun kuvausryhmä teki kaksi viikkoa ympäripyöreitä päiviä. Heidän tehtäviinsä kuului lavasteiden pystytystä, purkua ja korjausta, lapsien ja vanhempien vastaanottamista, viihdyttämistä ja haastatteluja. Minä söin ohjaamossa karkkia ja toivoin, että Nao toimii kameroiden pyöriessä. Ja toimihan se. Tuottajien vastusteluista huolimatta suosittelimme robotin toiminnan pitämistä mahdollisimman yksinkertaisena. Olisi ollut harmillista, jos hyvä kohtaus olisi mennyt pieleen Naon pudotessa hyllyltä tai sen alkaessa puuhastella omiaan. Päädyimme asettamaan robotin istumaan, ja se heilutti käsiään samalla kun näyttelijän ääni kuului kaiuttimesta. Robotti houkutteli tekemään asioita, joita ei normaalisti tehtäisi – vaikkapa syömään kakkua. Robotti juontajana Lapsien reaktioita kuvatessa ei ole toista ottoa. Suurin osa lapsista innostui robotista, ja heidän reaktionsa olivat rehellisiä sekä välittömiä. Naon liikkeet muistuttivat ihmisen liikkeitä, ja robotin koko on lapsille sopiva. Tuotantoyhtiöllä ja koko kuvaustiimillä oli vankka kokemus takanaan. Kaikki tiesivät mitä tekivät, eikä draamaa syntynyt, jos jokin asia ei mennyt kuten oli suunniteltu. Tekninen toteutus hoitui hämmästyttävän pienen porukan toimesta, studioon kätkettyjä kameroita sai ohjailtua tabletiltakin. Kokonaisuudessaan projekti oli mielenkiintoinen, ja mielelläni osallistun vastaavanlaisiin tuotantoihin uudestaan. Virkistävää oli nähdä käytännössä, kuinka idea suunnitellaan ja toteutetaan käytännössä. Päässäni alkoi pyörimään ideoita lastenohjelmista, joissa robotti on isäntänä tai juontajana. Lapset eivät näe robottia kuten aikuiset. Mahdollisuudet ovat rajattomat! Jussi Lauri & Timo Tuominen Kirjoittaja: Timo Tuominen työskentelee automaatiotekaniikan lehtorina Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Kirjoittaja: Jussi Lauri on Metropolia Ammattikorkeakoulun automaatiotekniikan opiskelija.
Synnyttävätkö robotteja unelmat, osingot vai ihmisten tarpeet?
Tsekin kielen sana robota tarkoittaa taksvärkkiä, ilmaista työtä ja raatamista. Kirjailija Karel Čapek otti sanan käyttöön veljensä Josefin suosituksesta näytelmäänsä R.U.R. ja liitti siten nimensä ikiajoiksi robotiikan historiaan. Vuonna 1920 ilmestyneestä näytelmästä robotti levisi vähitellen myös suomen kieleen, vaikka vähältä piti, ettemme nykyään tutki ja kehitä robottereita. Kun näytelmä esitettiin Suomessa ensimmäisen kerran vuonna 1924, suomennoksen pohjana käytettiin saksankielistä versiota. Kuitenkin jo 1940-luvulla Outsiderin eli Aarne Haapakosken science fiction -tarinoissa seikkaili robotti nimeltä Atorox. R.U.R eli Rossum’s Universal Robots on ”kollektiivinen draama, jossa on alkukomedia ja kolme näytöstä” (suomentanut Eero Balk, Savukeidas 2009). Alkunäytöksen ja muiden näytösten välissä robotit kehittyvät kymmenessä vuodessa ”vähäpuheisista, liikkeiltään kulmikkaista, kasvoiltaan ilmeettömistä ja tuijottavista” koneihmisistä entistä ihmismäisemmiksi, ihmisten kaltaisiksi. Ikävä kyllä robotit ymmärtävät ihmismäisyyden nimenomaan vihaksi toista ihmistä kohtaan ja ryhtyvät järjestelmällisesti tuhoamaan ihmiskuntaa. Kirjoittamisaikanaan ensimmäisen maailmansodan tuhojen herättämä ajatus ei ole kovin vieras vieläkään: kuinkahan paljon sodankäynnin robotisoimiseen käytetään varoja? Hypehöpinöiden kallis hinta Čapekin näytelmän ensi-illasta on noin sata vuotta, mutta sen kysymyksenasettelut ovat yhä ajankohtaisia. Isä ja poika Rossumin unelmat ihmisen kaltaisista roboteista ovat osin toteutuneet. Niistä ainakin yksi – saudiarabialainen Sophia – on saanut jo maansa kansalaisuuden ja kertonut haluavansa perheen. Rossumien robottien tarkoitus on poistaa inhimillistä kurjuutta. Robottitehtaan pääjohtaja Domin pohtii, mihin koneellinen taksvärkki voi parhaimmillaan johtaa: ”Niin, he (ihmiset) jäävät työttömiksi. Mutta silloin ei olekaan mitään työtä. Kaiken tekevät elävät koneet. Ihminen tekee vain sen, mistä pitää. Hän elää vain kehittääkseen itseään. - - - Et ole enää työläinen, et ole enää kirjuri, et enää kaiva hiiltä etkä seiso vieraan koneen ääressä. Et enää tuhlaa sieluasi työhön, jonka olet kironnut.” Robotit eivät kuitenkaan pysy lestissään vaan nousevat kapinaan. Tehtaan kaupallinen johtaja Busman esittää käsityksen tilanteeseen johtaneista syistä: ”Me sen kuin vain kiisimme kysyntävyöryn harjalla ja höpisimme samalla – tekniikasta, sosiaalisesta tasa-arvosta, edistyksestä, hyvin kiinnostavista asioista. Aivan kuin nuo höpinät olisivat ohjanneet vyöryn suuntaa. Sillä aikaa kaikki vain eteni omalla painollaan, nopeammin, nopeammin, aina vain nopeammin.” Lopulta robottien kehitystä eivät enää ohjanneetkaan ihmisten tarpeet vaan tehtaanomistajien rahanahneus, ja ahneellahan on tunnetusti tietynlainen loppu. Karel Čapekin R.U.R. on pysäyttävä ja kysymyksiä herättävä puheenvuoro robotisaatio-, tekoäly- ja digitalisaatiokeskusteluun. Olisiko mahdollista, että nykyäänkin kehitysusko sokaisee ja robotteja tehdään enemmänkin voiton kuin käyttäjien todellisten tarpeiden pohjalta? Tehdäänkö asioita siksi, että ne voidaan tehdä – vai siksi, että ne ovat järkeviä tai eettisesti kestäviä? Voiko kyseistä rajaa ylipäänsä havaita? Kaiken teknologisväritteisen huomisuskon huumassa tarvitsemme samaa viisautta, jonka Čapek ilmaisi artikkelissaan näytelmänsä ilmestymisvuonna: ”On tärkeää, että tulevaisuutta parannellaan ajatuksissa ja suunnitelmissa, mutta vielä tärkeämpää on, että nykyisyyttä parannellaan teoissa ja elämässä”. Kirjoittaja: Pasi Lankinen työskentelee suomen kielen ja viestinnän yliopettajana Metropolia Ammattikorkeakoulussa.
Yritys on mitä se ei ole – ja sitä voi robottikin olla
Roboreel-hankkeessa valmennamme yrityksiä robotisaation mukanaan tuomiin muutoksiin ja teemme pienimuotoisia testejä. Etsimme darwinilaisittain mahdollisimman paljon erilaisia löydöksiä, joista teemme johtopäätöksiä. Haluamme nähdä, mihin uuteen robotit pystyvät. Hankkeen alkajaisiksi Unikulman Vesa Tuominen toimi yritysvalmennuspakettimme koekaniinina. Unikulmassa robotisaatio (tai automaatio) onkin monipuolista ja monella tasolla lähtien tuotannosta ja jatkuen markkinointiin. Se on edennyt jopa myyntityöhön, kun asiakkaan ominaisuuksia analysoidaan patjan avulla, ja sitä kautta saadaan optimaalinen patja itse kullekin mittojen mukaan tehtynä. Mielenkiintoisinta olivat kuitenkin Vesa Tuomisen tarinat. Mitä kaikkea Unikulma tekee, ja miten se on kehittynyt? Mitkä ovat sen verkostot, ja mitä muut luulevat sen olevan? Onko se pelkkiä patjoja, analyysejä unesta ja kehosta ja painosta? Unikulman näkyvä ja näkymätön verkosto on jotain, joka on syntynyt pitkällisen kehityksen - suunnitellun ja suunnittelemattoman - seurauksena. Se on kuin evoluutio, joka on synnyttänyt onnistumisia. Onko takana jo edellisvuosituhannella kehitetty nerokas strategia vai sarja onnekkaita tapahtumia? Itse uskon enemmän jälkimmäiseen: näin maailma menee, ja yrityksistä voi kehkeytyä jotain, mitä ne eivät alkujaan ole ja mitä ne eivät ole edes osanneet ajatella olevansa. Robotti muuttaa pelin Onko myös robotti jotain, mitä se ei ole? Robottimessuilla Tampereella eräs robottitoimittaja totesi, että aluksi yritys hankkii yhden robotin ja sitten toisen. Tarkoitus on tehostaa tuotantoa. Sitten hankitaan muutama robotti lisää ja muutetaan tuotantoa ja ehkä tuotetta. Voidaan jopa tarjota jotakin, mitä ei ennen ole pystytty: joustavuutta, laatua, toimitusaikaa (pitoa tai varmuutta tai nopeutta). Aikaa säästyy – mutta mihin? Lopputulemana on usein tilanne, jossa luultiin robotin tulleen taloon tekemään peruskustannustehokasta työtä hiukan nopeammin ja varmemmin, mutta sitten se muuttikin ajan kuluessa koko toimintalogiikan - hiukan tai paljolti yllättäen. Sitä joko osattiin käyttää hyödyksi - tai sitten ei. Nähtiin, mitä markkinat ja asiakas todella haluavat - tai sitten ei. Robotisaatio tuntuu toisinaan toimivan kuin kotitalousvähennyksillä hankittu siivooja. Siivooja siivoaa, kun itse emme jaksa, osaa tai muuten vain halua, minkä avulla käytämme yli jäänyttä aikaamme - ei mihinkään. Toinen mahdollisuus on kuitenkin se, että saamme todellista laatuaikaa, josta olimme aina unelmoineet. Siivooja hankittiin aluksi vain siivoamaan, mutta nyt se merkitseekin ehkä aivan jotain muuta. Tähän RoboReel tähtää: yllätyksiin ja suunnitelmien epäonnistumisiin (lue: suunnittelimme housut, tulikin uima-asu). Matka on tärkeämpi kuin maali. Kun aloitimme, emme tienneet, mikä oli päämäärä. Hämärä aavistus toki oli mielessämme, mutta osaammeko ajatella tarpeeksi out-of-the-box? Suosikkielokuvani nimeä modifioiden lainatakseni: licence to fail. Hankkeen periaatteeksi sopii myös perusajatus harrastuksestani suunnistuksesta: jos et tiedä missä olet, on sama minne menet. Periaate ei tosin toimi toisessa harrastuksessani purjehduksessa. Ei ole kiva karahtaa kiville. Kirjoittaja: Antero Putkiranta työskentelee tuotantotalouden yliopettajana Metropolia Ammattikorkeakoulussa.